DEMENTOITUNEEN HAASTEELLINEN KÄYTÖS HOITAJIEN KOKEMANA

Transkriptio

1 DEMENTOITUNEEN HAASTEELLINEN KÄYTÖS HOITAJIEN KOKEMANA Paula Huoponen Opinnäytetyö, Kevät 2009 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Itä Pieksämäki Hoitotyön koulutusohjelma Hoitotyön suuntautumisvaihtoehto Sairaanhoitaja (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Huoponen, Paula. Dementoituneen haasteellinen käytös hoitajien kokemana. Pieksämäki, kevät s. 3 liitettä Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Pieksämäki. Hoitotyön koulutusohjelma, Hoitotyön suuntautumisvaihtoehto, sairaanhoitaja (AMK) Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvata dementoituneen haasteellista käyttäytymistä hoitajien kokemana. Tarkoituksena oli selvittää, millaisia haasteellisia tilanteita potilaiden kanssa esiintyy, millaisia hoitotyön menetelmiä hoitajilla on käytössä haasteellisten tilanteiden selvittelyyn, miten haasteellisia tilanteita voisi ehkäistä lääkkeettömillä hoitotyön keinoilla ja miten haasteellisten potilaiden hoitoa voisi kehittää. Opinnäytetyön teoriaosuus koostuu aihetta käsittelevistä tutkimuksista ja kirjallisuudesta. Teoriaosuudessa käsitellään dementiaa työn kannalta merkityksellisistä näkökulmista. Työssä selvitettiin lyhyesti, mitä dementia on ja tarkasteltiin sen taustalla olevia sairauksia. Keskeisenä osa-alueena käsiteltiin haasteellista käyttäytymistä ja lääkkeettömiä hoitotyön keinoja haasteellisen käyttäytymisen ennaltaehkäisemiseksi ja jo syntyneen tilanteen rauhoittamiseksi. Tutkimus toteutettiin Pieksämäellä palvelukoti Kerttulassa huhti- toukokuussa 2008 henkilökunnalle suunnatulla kyselyllä, joka sisälsi viisi avointa kysymystä koskien dementoituneen haasteellista käyttäytymistä. Kyselylomakkeita jaettiin Kerttulaan 15 kappaletta. Vastauksia palautettiin 10 kappaletta ja vastausprosentti oli 66. Tutkimus oli laadullinen ja aineiston analyysi oli aineistolähtöistä. Aineiston analysointiin käytettiin sisällönanalyysi-menetelmää. Tutkimuksen mukaan kaikki kyselyyn vastanneet hoitajat olivat kokeneet haasteellista käytöstä. Haasteellisesti käyttäytyväksi koettiin aggressiivinen, levoton, ahdistunut, verbaalisesti rauhaton, täysin muistamaton tai yhteistyökyvytön asiakas. Haasteellista käyttäytymistä esiintyi normaalien päivärutiinien yhteydessä, kuten ruokailu- ja pesutilanteissa. Haasteellinen tilanne pyrittiin ensisijaisesti rauhoittamaan lääkkeettömillä keinoilla: rauhallisella käytöksellä, positiivisella ilmapiirillä, huumorilla, keskustelulla ja oikeanlaisella kosketuksella. Näitä keinoja oli myös mainittu haasteellisen käytöksen ehkäisyn keinoina, lisäksi potilaalle pyrittiin järjestämään mielekästä tekemistä. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää dementoituneiden potilaan hoitotyön kehittämisessä. Tutkimustulokset auttavat hoitajia kohtaamaan haasteellisesti käyttäytyvän asiakkaan. Tutkimustuloksissa nousi esiin lisäkoulutuksen tarve, joten jatkotutkimusaiheena esimerkiksi koulutuspäivä hoitajille haasteellisesta käyttäytymisestä olisi tarpeellinen. Avainsanat: haasteellinen käytös, dementia, hoitaja, kvalitatiivinen tutkimus

3 ABSTRACT Huoponen, Paula Challenging Behaviour of the Demented from the Caregivers point of view. 47 p., 3 appendices. Language:Finnish. Pieksämäki, Spring Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Nursing. Degree: Nurse The aim of this study was to describe challenging behaviour in demented patients from the caregivers point of view. The meaning was to solve what kind of challenging situations appear in patients, what kind of nursing methods caregivers use to solve challenging situations, how could challenging situations be solved with non-medicine treatment and how could nursing of challenging patients be advanced. The meaning was also that the survey would help caregivers to face demented people and understand their behaviour. The theory consists of surveys and literature that deal with the subject. In theory part dementia is shortly clarified and diseases behind dementia are scrutinized. As essential division I conversed challenging behaviour and non-medical care to prevent challenging behaviour and to solve situations that already exist. Survey was fulfilled in Pieksämäki service centre Kerttula in April-May 2008 with a questionnaire for caregivers. The questionnaire included five open questions about challenging behaviour of the demented. Of the questionnaires 15 pieces were taken to Kerttula. 10 pieces of the answers were returned with current 66 answer percentage. The survey was qualitative and analyzing of material was originating from material. The material was analyzed with content analysis. According to the study all caregivers who answered the questionnaire have faced challenging behaviour. Challenging behaviour was described aggressive, anxious, distressed, verbally restless, completely forgetful or non co-operative. Challenging behaviour happened with normal day routine for example in eating and washing situations. First challenging situations were tried to be solved by using non-medicine treatments: with calm behaviour, positive atmosphere, humour, conversation and right kind of touch. These methods were also used to prevent challenging behaviour and caregivers offered the patients something meaningful to do. The Results of the study can be used to develop nursing of the demented. The results can help caregivers to face patients with challenging behaviour. According to the results caregivers need more education, so for example an education day of challenging behaviour to caregivers would be useful. Keywords: challenging behaviour, dementia, caregiver, qualitative survey

4 SISÄLLYS 1 JOHDANTO.6 2 DEMENTIA Dementian määrittely Alzheimerin tauti Vaskulaariset dementiat Lewyn kappale Dementia Frontaaliset dementiat 12 3 DEMENTOITUNEEN HAASTEELLINEN KÄYTÖS Tutkimuksia dementiapotilaan haasteellisesta käytöksestä Tavallisimmat käytösoireet Masennus Levottomuus ja ahdistuneisuus Psykoottiset oireet Persoonallisuuden muutokset Seksuaaliset käytöshäiriöt Uni-valverytmin häiriöt 17 4 DEMENTOITUNEIDEN HOITOTYÖ Yleistä dementoituneiden hoidosta Dementiapotilaan hoitoympäristö Haasteellisen käytöksen lääkkeetön hoito Viriketoiminta dementoituvan hoidon tukena Validaatiomenetelmä TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusongelmat Kohderyhmän valinta ja tutkimusmenetelmät Aineiston analysointi Luotettavuus ja eettiset tekijät..28

5 6 TUTKIMUSTULOKSET Hoitajien kokemuksia dementoituneiden haasteellisesta käyttäytymisestä Hoitajien toiminta haasteellisessa käyttäytymistilanteessa Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy Hoitajien kehittämisehdotuksia haasteellisesti käyttäytyvän dementoituneen kohtaamiseen TULOSTEN TARKASTELU POHDINTA JA JATKOTUTKIMUSAIHEET 38 LÄHTEET.40 LIITE 1 Tutkimuslupa hakemus 43 LIITE 2 Kyselylomakkeen saatekirje ja tutkimuskysymykset...44 LIITE 3 Esimerkki sisällönanalyysin etenemisestä 46

6 1 JOHDANTO Muistihäiriöt ja dementia ovat haaste Suomen yhteiskunnalle. Väestön ikärakenteen vanhetessa potilaiden määrä kasvaa ja hoidon kustannukset nousevat. Vuosittain noin yli 64-vuotiasta henkilöä sairastuu dementoivaan sairauteen. Dementoivien sairauksien hoito on yksi terveydenhuollon suurimmista haasteista tulevaisuudessa. (Erkinjuntti, Alhainen, Rinne & Soininen 2006, 5.) Dementiapotilaista yhdeksälläkymmenellä prosentilla esiintyy haasteellista käytöstä jossain sairauden vaiheessa (Erkinjuntti ym 2006, 98-99). Liukkosen ja Laitisen tutkimuksen mukaan useimmin esiintyviä haasteellisen käyttäytymisen muotoja olivat liikkumiseen liittyvät ongelmat, virtsan pidätyskyvyttömyys, pukemiseen ja riisumiseen liittyvät ongelmat (Liukkonen ja Laitinen 1994, 106). Dementiapotilaiden oireista juuri haasteellinen käytös on tavallisin syy potilaan ohjaamiseen laitoshoitoon. Haasteellinen käytös kuormittaa hoitotyöntekijöitä sekä omaisia. Käytösoireet myös altistavat dementoituneet uusille sairauksille, kuten loukkaantumisille sekä käytösoireiden hoitoon käytettävien lääkkeiden sivuvaikutuksille. (Erkinjuntti ym 2006, ) Opinnäytetyön tutkimusongelmana oli selvittää hoitotyöntekijöiden vastausten pohjalta, millaiseksi he kokevat dementoituneen haasteellisen käyttäytymisen. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millaisia haasteellisia tilanteita potilaiden kanssa esiintyy, millaisia hoitotyön menetelmiä hoitajilla on käytössä haasteellisten tilanteiden selvittelyyn, miten haasteellisia tilanteita voisi ehkäistä lääkkeettömillä hoitotyön keinoilla ja miten haasteellisten potilaiden hoitoa voisi kehittää. Aihetta käsitellään hoitajien näkökulmasta. Sairaanhoitaja joutuu työssään kohtaamaan dementoituneita potilaita. Todennäköisesti jokainen hoitaja tulee kohtaamaan dementoituneita vanhuksia. Haasteellinen käyttäytyminen on niin yleistä, että hoitajat tarvitsevat lisää keinoja tilanteessa toimimiseen ja hoitotyön keinoja haasteellisten tilanteiden ennaltaehkäisyyn.

7 7 2 DEMENTIA 2.1 Dementia määrittely Dementialla tarkoitetaan elimellisen, aivoja vaurioittavan sairauden aiheuttamaa laaja-alaista henkisten toimintojen heikentymistä. Dementia on oireyhtymä, ei siis erillinen sairaus. Kyse on oirekokonaisuudesta, jonka etiologia voi liittyä moniin sairauksiin. Siihen liittyy muistihäiriön lisäksi laajempi henkisen toiminnan ja muiden korkeampien aivotoimintojen heikentyminen henkilön aiempaan tasoon verrattuna. (Erkinjuntti ym. 2006, 93.) Dementia voi olla ohimenevä, etenevä tai pysyvä jälkitila. Yleisesti käytetty dementian määritelmä on Yhdysvaltain psykiatriyhdistyksen (American Psychiatric Association) laatima DSM-IV-määritelmä. Sen mukaan dementialla tarkoitetaan useiden älyllisten toimintojen heikentymistä. Oireita ovat muistihäiriöt, jolloin tulee vaikeuksia palauttaa mieleen aiemmin opittua ja uuden oppiminen vaikeutuu. (Erkinjuntti & Huovinen 2001, ) Muistihäiriön lisäksi ominaista dementialle on puheen sisällön köyhtyminen (afasia), ja vaikeudet pukeutumisessa ja motoristen liikesarjojen suorittamisessa (apraksia) sekä nähdyn merkityksen käsittämisessä (agnosia). Dementiasta kärsivällä on heikentynyt kyky suunnitella päivittäisiä toimintoja, jäsentää kokonaisuuksia ja ymmärtää vertauskuvallisia ilmauksia. Erilaiset käytöshäiriöt liittyvät usein etenkin vaikeampaan dementiaan. (Huttunen 2008.) Dementiassa älyllisten toimintojen muutokset rajoittavat merkittävästi sosiaalista tai ammatillista toimintaa ja toiminta heikkenee huomattavasti entisestä tasostaan. Merkittävää on, että oireet kehittyvät vähän kerrassaan pitkällä aikavälillä, vähintään kuuden kuukauden kuluessa. (Erkinjuntti & Huovinen 2001, 55.) Väestön vanhetessa dementiapotilaiden lukumäärä kasvaa huomattavasti tulevina vuosikymmeninä, sillä dementian yleisyys lisääntyy iän mukana. Muistihäiriöt ja dementia ovat haaste yhteiskunnalle, sillä samalla kun ikärakenne vanhenee, potilaiden määrä ja hoidon kustannukset nousevat. Dementiatapauksia

8 8 ilmaantuu vuosittain lisää noin ja noin viidenneksellä yli 65-vuotiaalla on lievempi arkea haittaava muistihäiriö. (Erkinjuntti ym. 2006, 5.) 2.2 Alzheimerin tauti Dementoivista sairauksista yleisin ja tärkein on Alzheimerin tauti, jonka osuus kaikista dementiaan johtavista sairauksista on %. Alzheimerin tauti on vaiheittain etenevä aivojen rappeutumissairaus. Alzheimerin tauti etenee yksilöllisesti taudin keston ollen keskimäärin 10 vuotta, joskin kesto vaihtelee viidestä vuodesta yli 20 vuoteen. (Erkinjuntti & Huovinen 2001, 54.) Alzheimerin taudissa ensimmäiset aivoissa tapahtuvat muutokset ilmaantuvat muistitoimintojen kannalta tärkeille aivojen alueille. Sen vuoksi oppimis- ja muistamisvaikeudet ovat taudin ensimmäisiä kliinisiä oireita. Taudin edetessä ilmaantuu käytösoireita ja myös toimintakyky heikkenee. Alzheimerin tauti voidaan jakaa kolmeen eri vaiheeseen; lievään, keskivaikeaan ja vaikeaan. (Erkinjuntti ym. 2006,130.) Lievässä Alzheimerin taudin aiheuttamassa dementiassa uusien asioiden oppiminen ja mieleen painaminen ovat huonontuneet sen verran, että ne haittaavat päivittäistä toimintaa. Esimerkiksi sovitut asiat ja keskustelut saattavat unohtua, samoja asioita täytyy toistella ja kysellä useita kertoja. Potilas muistaa yksittäisiä asioita, mutta asioiden aikajärjestys sotkeutuu. Vaikeuksia voi olla monimutkaisissa päivän rutiineissa, kuten lääkityksestä huolehtimisessa, ruoanlaitossa ja rahankäytössä. Potilas usein myöntää muistihäiriöt, vaikka osalla potilaista oma sairaudentunto on heikentynyt. (Erkinjuntti ym. 2006, ) Muistihäiriöt eivät lievässä Alzheimerin taudin dementiassa ole ainoita oireita, vaan potilailla esiintyy myös muita kognitiivisia ongelmia; kielellisiä vaikeuksia, aloite- ja keskittymiskyvyttömyyttä, suunnitelmallisuuden sekä toiminnanohjauksen ongelmia sekä epävarmuutta erityisesti, kun joutuu liikkumaan vieraassa ympäristössä. Potilas voi eristäytyä harrastuksistaan ja muista ihmisistä. Käytösoireina taudin lievässä vaiheessa esiintyy tyypillisesti masennusta, lisäänty-

9 9 nyttä ärtyneisyyttä, apatiaa ja tunne-elämän latistumista. Osalla potilaista ilmenee lisääntyvää epäluuloisuutta ja paranoidista ajattelua, jolloin potilaalla voi esiintyä esimerkiksi mustasukkaisuutta tai hän voi alkaa epäillä muita ihmisiä varastelusta. Lievää Alzheimerin tautia sairastava potilas tarvitsee jo ohjausta ja valvontaa, mutta kykenee vielä asumaan yksin kotona. (Erkinjuntti ym. 2006, ) Keskivaikeassa Alzheimerin taudin dementiassa potilaan sairaudentunto on heikentynyt selvästi, eikä hän osaa tunnistaa vaikeuksia omassa päivittäisessä selviytymisessä. Lähimuisti on heikko, jonka vuoksi ajan- ja paikantaju on hämärtynyt. Potilaan on enää vaikea piilotella tai peitellä muistivaikeuksiaan. Potilas ei muista lukemiensa lehtien tai katsomiensa televisio-ohjelmien sisältöä. Useimmilla potilailla esiintyy sananhakua ja monimutkaisen puheen ymmärtäminen ja keskustelun seuraaminen on vaikeaa. Potilaalla alkaa esiintyä hahmottamishäiriöitä, joiden vuoksi tuttujen kasvojen- tai paikan tunnistaminen vaikeutuu. Potilas tarvitsee ohjausta päivittäisissä toiminnoissa, kuten pukeutumisessa, hampaidenharjauksessa ja parranajossa. Potilaan itsenäinen selviytyminen on heikkoa. (Erkinjuntti ym. 2006, 137.) Keskivaikeassa Alzheimerin taudin dementiassa käytösoireet lisääntyvät. Ne saattavat johtua vaikeista kognitiivisista häiriöistä, käyttäytymistä ja tunteita säätelevien aivoalueiden vauriosta, lääkityksestä ja lisäsairauksista tai ympäristön vaikutuksesta. Harhaluuloisuuden esiintyvyys on korkeimmillaan tässä vaiheessa Alzheimerin tautia. Harhaluuloisuutta esiintyy %:lla potilaista. Univalverytmin muutokset, harhanäyt ja erilaiset sekavuustilat täyttävät vuorokauden. (Erkinjuntti ym. 2006, 138.) Vaikeassa Alzheimerin tautiin liittyvässä dementiassa potilas on täysin autettava päivittäisissä toiminnoissaan. Puhuminen ja puheen ymmärtäminen on potilaalle vaikeaa, hän saattaa toistella sanoja ja äänteitä. Kehon jäykkyys on lisääntynyt, ilmenee vaikeutta liikkumisessa. (Erkinjuntti & Huovinen 2001, ) Kävely saattaa olla hidasta ja lyhytaskelista. Primaariheijasteista esimerkiksi tarttumisrefleksi tulee esille, jolloin potilas on kykenemätön irrottamaan otettaan esimerkiksi tartuttuaan ovenkahvaan. Osalla potilasta esiintyy epilepti-

10 10 siä kohtauksia ja myoklonusta (säpsähtelyä, raajojen nykimistä). (Erkinjuntti ym. 2006,139.) Alzheimerin taudin loppuvaiheessa potilaalla on vain harvoja ilmaisuja, potilas on pidätyskyvytön, syötettävä ja hänen raajansa jäykistyvät ja lopulta hän menettää kävelykykynsä kokonaan (Erkinjuntti ym. 2006, 139). 2.3 Vaskulaariset dementiat Vaskulaarisiksi dementioiksi kutsutaan erilaisia aivoverenkiertohäiriöiden aiheuttamia dementioita. Vaskulaariset dementiat ovat toiseksi yleisimpiä dementiaan johtavia sairauksia. Taudilla ei ole yhteneväisiä ja tietyllä tavalla eteneviä oireita, vaan oireet riippuvat siitä, missä aivojen osassa verenkiertohäiriö sijaitsee. (Sulkava, Viramo & Eloniemi-sulkava 2006, 8.) Yleisin vaskulaarisen dementian muoto on subkortikaalinen, eli aivokuorenalainen, jossa aivojen syvien osien pienet valtimot ahtautuvat ja tukkeutuvat. Tämä aiheuttaa hapenpuutetta ja vaurioittaa aivojen syviä osia. Yleisiä oireita ovat hitaus ja jähmeys, puheen epäselvyys sekä vaikeudet liikkumisessa. (Erkinjuntti, Juva & Sulkava 2002, 3-4.) Kortikaalinen eli aivokuoren osiin painottuva vaskulaarinen dementia aiheuttaa tukoksia aivojen päävaltimoiden haaroihin. Niistä seuraa aivokudoksen infarkteja, joiden seurauksena esiintyy monenlaisia neurologisia oireita, kuten toispuolihalvausta, näkökenttäpuutoksia ja puhumisen tai ymmärtämisen vaikeuksia tai hahmotushäiriöitä. (Erkinjuntti ym. 2002, 3-4.) Haasteellista käytöstä esiintyy vaskulaarisissa dementioissa määrällisesti yhtä paljon, kuin Alzheimerin taudissa. Vaskulaarisessa dementiassa haasteellinen käytös ei kuitenkaan lisäänny taudin edetessä, kuten Alzheimerin tautia sairastavilla voi käydä. Tyypillisiä vaskulaarisen dementian käytösoireita ovat masennus, unihäiriöt ja ahdistuneisuus. (Sulkava ym. 2006, 8.)

11 Lewyn kappale - dementia Kolmanneksi yleisin dementiaa aiheuttavista sairauksista on Lewyn kappale - dementia. Kaikista dementiasairauksista sen esiintyvyys on prosenttia. Taudin tyypillisin alkamisikä on ikävuoden vaiheilla. Potilaat ovat keskimäärin nuorempia, kuin Alzheimerin tautia sairastavat. Taudin kesto vaihtelee kahdesta kahteenkymmeneen vuoteen. Taudin nimi tulee mikroskooppisen pienistä Lewyn kappaleista, joita tavataan aivokuorella ja aivorungon alueella. Lewyn kappaleiden määrä on Parkinsonin tautia sairastavilla vähentynyt. Lewyn kappale -dementia on mahdollinen, jos potilaalla esiintyy Parkinson-oireita ja niitä seuraa älylliseen toimintaan, tai käytökseen liittyviä häiriöitä. (Erkinjuntti & Huovinen 2001, 88.) Oireita ovat älyllisen toimintakyvyn lasku, joka saattaa taudin varhaisessa vaiheessa olla lievää. Potilas voi virkeänä vaikuttaa täysin normaalilta, mutta väsyneenä muisti heikkenee, eikä looginen ajattelu onnistu. Lewyn kappale dementia eroaa Alzheimerin taudista, sillä oppimiskykyä ja lähimuistia saattaa olla huomattavastikin jäljellä. Hitautta voi potilailla tosin esiintyä, esimerkiksi kysymyksiin vastaamisessa. (Erkinjuntti & Huovinen 2001, 89.) Vähitellen dementiaoireet lisääntyvät. Tämä näkyy potilaan lauseiden lyhentymisenä ja tietyssä vaiheessa sanojen löytyminen katoaa lähes kokonaan. Parkinson- taudille tyypillisiä oireita esiintyy (jäykkyys, hitaus, kasvojen ilmeettömyys, lepovapina, askelten lyheneminen), mutta ne ilmenevät lievempinä kuin Parkinsonin taudissa. Oireet ovat usein eteneviä ja johtavat liikuntakyvyn heikkenemiseen tai katoamiseen, mikäli kuntoutukseen ei kiinnitetä huomiota. (Erkinjuntti & Huovinen 2001, 89.) Lewyn kappale- dementiaa sairastavilla oireet ja vireystila usein vaihtelevat. Näköharhoja esiintyy, ne ovat usein tarkasti kuvailtavissa. Hämäryys ja väsymys lisäävät alttiutta kokea näköharhoja. Kuuloharhat ovat harvinaisempia. Taudinkuvaan kuuluvat myös pyörtymiset, jopa tajuttomuuskohtaukset ja äkkipikaisuus. (Erkinjuntti & Huovinen 2001, )

12 Frontaaliset dementiat Kaikista Suomessa todetuista dementiatapauksista kaksi prosenttia kuuluu ns. frontaalisiin dementioihin. Frontaalinen dementia nimensä mukaisesti vaurioittaa aivojen frontaali- eli otsalohkoja ja aiheuttaa sitä kautta näille dementioille tyypillisiä oireita. Frontaalisista dementioista tunnetuin ja yleisin on Pickin tauti. Sairaudessa keskeisintä on persoonallisuuden ja käyttäytymisen muutokset. Käyttäytyminen muuttuu estottomaksi, arvostelukyvyttömäksi ja huolettomaksi. Potilaan lähimuisti ja hahmottamiskyky saattavat olla hyvin säilyneet, toisaalta oma-aloitteisuus vähenee sekä ilmenee yleistä passivoitumista. (Juva 2002, 3-4.)

13 13 3 DEMENTOITUNEEN HAASTEELLINEN KÄYTÖS 3.1 Tutkimuksia dementiapotilaan haasteellisesta käytöksestä Leinosen, Kanalan, Naumanen-Tuomelan (2002) kirjoittamassa artikkelissa dementoituvan haasteellisella käyttäytymisellä tarkoitetaan käyttäytymistä, jota häntä hoitavat henkilöt pitävät ongelmallisena. Tällaista käyttäytymistä ovat mm. aggressiivisuus, huutelu, levottomuus, vaeltelu, potilastovereiden häiritseminen ja ohjeiden seuraamattomuus. (Leinonen ym. 2002, 13.) Haasteellisella käytöksellä tarkoitetaan myös dementiapotilaan haitallisia käytöshäiriöitä, psykologisia oireita, kuten masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta sekä käyttäytymisen muutoksia, kuten vaeltelua ja yliseksuaalisuutta. (Erkinjuntti ym 2006, 98.) Käytösoireet ovat dementiapotilaille hyvin yleisiä, sillä aivojen rappeutuminen vaurioittaa myös aivojen muistia, tunnetiloja ja käyttäytymistä sääteleviä järjestelmiä (Erkinjuntti & Huovinen 2001, 185). Kaikista dementiapotilaista jopa 90 % kärsii jossain sairauden vaiheessa käytöshäiriöistä ja niitä havaitaan niin lievästi kuin vaikeastikin dementoituneilla. Käytösoireita esiintyy kaikissa dementoivissa sairauksissa. Toisissa dementian sairauksissa käytösoireet ovat niin tyypillisiä, että ne voivat olla näiden sairauksien diagnostisia kriteereitä. Esimerkiksi Lewyn kappale -dementialle näköharhat ja mielialamuutokset ovat tyypillisiä jo varhaisessa vaiheessa. (Erkinjuntti ym. 2006, 99.) Liukkosen ja Laitisen (1994) tutkimuksen mukaan useimmin esiintyviä haasteellisen käyttäytymisen muotoja olivat liikkumiseen liittyvät ongelmat, virtsan pidätyskyvyttömyys, pukemiseen ja riisumiseen liittyvät ongelmat, jotka kaikki liittyvät fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn heikkenemisestä johtuvaan dementoituneen tuntemaan avuttomuuteen. Muita haasteellisen käyttäytymisen muotoja olivat toistuva kysely, levottomuus, huutelu, pöytätapoihin liittyvät ongelmat, nukkumaanmenovaikeudet, pahan tuulen puuskat, vaeltelu, ohjeiden seuraamattomuus ja epäluuloisuus. Tutkimuksen mukaan harvemmin esiintyviä haasteellisen käyttäytymisen muotoja olivat fyysinen aggressiivisuus, uhkailu ja kielellinen aggressiivisuus, ulosteilla sotkeminen, tavaroiden kuljettelu ja rikkomi-

14 14 nen, ravinnoksi sopimattoman syöminen, tapaturmat ja poikkeava seksuaalinen käyttäytyminen. Fyysinen aggressiivisuus, levottomuus, kielellinen aggressiivisuus ja huutelu koettiin vastaajien keskuudessa vaikeimmin kohdattaviksi ongelmiksi. (Liukkonen & Laitinen 1994, 106) Myös Mähönen on tutkinut dementoituneiden haasteellista käytöstä ja erityisesti hoitotyön menetelmiä sen kohtaamisessa. Tutkimus toteutettiin pohjoissavolaisen sairaalan kuudella pitkäaikaisosastolla, yhdellä sairaalan dementiaosastolla ja yhdellä palvelukeskuksen dementiaosastolla. Yleisimmin esiintyviä ja päivittäin havaittavia haasteellisen käyttäytymisen muotoja olivat levottomuus, toistuva kysely, pyytely sekä huutelu. Vastaajista 64 % arvioi fyysistä aggressiivisuutta, sanallista aggressiivisuutta ja uhkailua esiintyvän vähintään 2-3 kertaa viikossa. (Mähönen 2001,2.) 3.2 Tavallisimmat käytösoireet Masennus Masennus on dementiaa sairastavilla hyvin yleistä. Alzheimerin tautia sairastavista 20 50% kärsivät vakavasta masennuksesta. Uusimmissa tutkimuksissa on tullut ilmi, että myös vaikeasti dementoituneet kärsivät masennuksesta ja vakava masennustila on heillä jopa yleisempi, kuin lievästi dementoituneilla potilailla. Masennuksen tunnistaminen on tärkeää, sillä siihen on olemassa tehokkaita hoitokeinoja. Dementiapotilaan masennukseen liittyviä käytösoireita ovat esimerkiksi itkuisuus, ärtyneisyys, aggressiivisuus ja levottomuus. Lisäksi masennukseen liittyvät motoriikan hidastuminen ja psyykkisen energian vähyys. Masentuneen potilaan mielenkiinto ympäristöön ja ihmisiin vähenee, eivätkä ulkoiset tapahtumat vaikuta mielialaan, esimerkiksi omaisten tapaaminen voi olla potilaalle yhdentekevää. Potilas voi reagoida fyysisesti masennukseen, jolloin oireina voi ilmetä epämääräisiä somaattisia vaivoja, laihtumista ja ruokahaluttomuutta. (Erkinjuntti ym. 2006, )

15 Levottomuus ja ahdistuneisuus Dementiapotilaalla levottomuus ilmenee epätarkoituksenmukaisena aggressiivisena, motorisena tai äänenkäyttöön liittyvänä käyttäytymisenä. Levottomuuden taustalta löytyy usein jokin syy, jota hoitajien on vaikea tunnistaa ja jota potilas ei pysty sanallisesti ilmaisemaan. Levottomuutta voivat potilaassa aiheuttaa esimerkiksi kipu, huono olo, suru tai masennus. Erilaisia dementiapotilailla esiintyviä vihamielisiä levottomuusoireita ovat esimerkiksi lyöminen, raapiminen, potkiminen ja tarttuminen. Potilas voi yrittää purkaa pahaa oloaan satuttamalla itseään tai muita ihmisiä. Levottomuusoireina esiintyy esineiden särkemistä, paiskomista, keräilyä sekä piilottamista. Huutaminen, kiroilu ja stereotyyppinen ääntely kuuluvat levottomuusoireiden joukkoon, kuten myös vaeltaminen, hoitajien varjostaminen, karkailu ja tunkeutuminen. (Erkinjuntti ym. 2006, ) Katastrofireaktio on yllättävästi alkava levottomuusoireisto, yleensä itku-, huuto tai aggressiivisuuskohtaus, jonka valtaan dementiapotilas saattaa joutua kognitiivisille taidoilleen ylivoimaisen haasteen edessä. Dementiapotilaita hoitavat näkevät näitä tilanteita usein hyvin jokapäiväisissä tilanteissa, kuten kun potilasta avustetaan pukeutumisessa tai peseytymisessä. Aggressiivinen käytös lisääntyy dementian edetessä ja sitä esiintyy enemmän laitos- kuin kotihoidossa olevilla dementiapotilailla. (Erkinjuntti ym. 2006, ) Dementiapotilailla ilmenee ahdistuneisuutta neljä kertaa enemmän, kuin samanikäisillä ei-dementoituneilla potilailla. Potilailla on tavallisimmin yleistä ahdistuneisuutta, joka ei ole sidoksissa mihinkään erikoisiin tilanteisiin ja johon liittyy jatkuva levoton, huolestunut tai kireä olo. (Erkinjuntti ym. 2006, 101.) Psykoottiset oireet Psykoottisilla oireilla tarkoitetaan aistiharhoja sekä harhaluuloja. Näkö- ja kuuloharhat sekä harhaluulot ovat yleisiä dementiaa sairastavilla. Harhaluulojen ilmaantuminen viittaa älyllisen toimintakyvyn laskuun. Niillä potilailla, joilla päivittäisistä rutiineista selviäminen on selvästi heikentynyt, harhaluuloisuus on taval-

16 16 lisempaa. Hyvin usein dementiapotilaiden harhaluulot liittyvät varasteluun tai puolison uskottomuuteen. (Erkinjuntti & Huovinen 2001, ) Aistiharhoja eli hallusinaatioita voi esiintyä yhtä hyvin niin kuulo-, näkö-, haju/maku- tai tuntoaistin alueella. Tavallisimpia ovat näkö- ja kuuloharhat, jotka ovat usein sidoksissa potilaan heikkoon näköön tai kuuloon. (Erkinjuntti & Huovinen 2001, 182.) Tehokas lääkkeetön aistiharhojen hoito on aistien toiminnan parantaminen, esimerkiksi kaihin poisto leikkaushoidolla, kuulolaitteen hankkiminen huonokuuloiselle tai ympäristön havainnollistamisen selkiyttäminen esimerkiksi huolehtimalla riittävästä valaistuksesta. Alkuvaiheen dementiassa esiintyvät näköharhat ovat tärkeitä diagnostisia kriteereitä, jotka liittyvät Lewyn kappale dementiaan. (Erkinjuntti ym. 2006,101.) Persoonallisuuden muutokset Dementian edetessä potilaan persoonallisuudessa toiset piirteet saattavat korostua tai potilaalla saattaa ilmetä myös aivan uusia persoonallisuuden piirteitä. Silti potilaan peruspersoonallisuus ei oleellisesti muutu. Omaiset kokevat usein dementoituneen persoonallisuuden muuttuneen sairauden myötä. Nämä tunteet ovat ymmärrettävissä, jos aikaisemmin miellyttäväluonteisesta ihmisestä tulee aggressiivinen. Ihmisillä on luontaisesti opitut käyttäytymismallit, jotka dementoivassa sairaudessa saattavat murtua, johtaen siihen, että dementoitunut ei pysty kontrolloidusti ilmaisemaan suuttumustaan tai pahaa oloaan. Kysymys on käyttäytymismallien, ei persoonallisuuden muutoksesta. (Sulkava ym. 2006, 40.) Seksuaaliset käytöshäiriöt Seksuaalisuus on osa ihmiselämää. Sukupuolisuus, naisena ja miehenä olo, säilyy ihmisessä syntymästä kuolemaan. Miehenä tai naisena oleminen voidaan katsoa positiiviseksi voimavaraksi. Sukupuoli-identiteettiä voidaan tukea esimerkiksi huolehtimalla dementoituneen ulkonäöstä ja järjestämällä mahdolli-

17 17 suus osallistua omalle sukupuolelle tyypillisiin askareisiin ja keskusteluaiheisiin. (Sulkava ym. 2006, 42.) Usein dementiaan liittyy sukupuolisen mielenkiinnon katoaminen, mutta toisena ääripäänä sairastuneilla esiintyy hyperseksuaalista käyttäytymistä. Noin 15 %:lla laitoshoidossa olevilla dementiapotilailla esiintyy hyperseksuaalisuutta, joka voi ilmaantua esimerkiksi häiritsevänä kosketteluna tai ehdotteluna. Tavallisesti seksuaaliset käytöshäiriöt esiintyvät lyhyinä periodeina, eivätkä hallitsevina oireina. (Erkinjuntti ym. 2006, 103.) Uni-valverytmin häiriöt Unihäiriöt ovat psykoottisten oireiden ja levottomuusoireiden ohella tärkeimpiä laitoshoitoon johtavia käytöshäiriöitä. Dementiapotilaan vuoteessa vietetty aika lisääntyy ja potilaat nukkuvat paljon myös päivällä, jolloin yöunen suhteellinen määrä jää pieneksi. Unen laatu muuttuu ja yöllisiä heräämisiä on paljon. Yöllisiin heräämisiin liittyy myös pelokkuutta ja sekavuutta. Dementiapotilaalla huomataan usein ns. auringonlaskuilmiö, joka tarkoittaa, että käytösoireet lisääntyvät tai ovat vaikeimmillaan alkuyöstä tai pimeään vuorokaudenaikaan. (Erkinjuntti ym. 2006, )

18 18 4 DEMENTOITUNEIDEN HOITOTYÖ 4.1 Yleistä dementoituneiden hoidosta Henkilökunnan asiantuntiuus sekä toimiva hoitoyhteisö luovat perustaa hyvälle hoidolle. Dementiayksikön henkilökunnan olisi tärkeää omata laaja tietopohja dementiasta ja dementoituneiden hoidosta. Hoitohenkilökunnan tulisi pystyä käyttämään teoriatietoa käytännön hoitotyössä. (Virkola & Vuori 2006, 37.) Haasteellisesti käyttäytyvien dementoituneiden kanssa työskentelevät hoitajat tarvitsevat paljon tukea ja lisäkoulutusta, jotta he jaksaisivat huolehtia usein hyvin epäkiitolliselta vaikuttavasta työstään (Erkinjuntti ym. 2006, 507). Hoitajien tyytymättömyys työhönsä ja hoitolaitoksen ilmapiiri vaikuttavat merkittävästi dementoituvan hoidon laatuun. Myös muilta työtovereilta ja esimiehiltä saatu tuen puute aiheuttaa ilmapiirin huononemista. (Kanala & Leinonen 2001, ) Hoitohenkilökunta tarvitsee koulutusta uusien toimintamallien kehittämiseen sekä välineitä tukemaan dementoituneen arvokasta elämää. Oulussa toteutetun kehittämishankkeen mukaan koulutus antoi eväitä hoitajien jaksamiseen, laadun parantamiseen ja asiantuntijuutta haasteellisesti käyttäytyvien hoitoon. Tämän lisäksi hoitajat saivat voimavaroja erilaisten asukkaiden kohtaamiseen. Koulutuksen vaikutti myös henkilökunnan asenteisiin; sairauden keskeltä löydettiin ihminen ja entisistä vaikeista asukkaista tuli haasteellisesti käyttäytyviä. (Ervasti ym ) Dementiatietouden lisäksi henkilökunnalta vaaditaan luovuutta, rohkeutta ja hyvää yhteistyökykyä sekä moniammatillisuutta. Ammatillisessa hoitotyössä hoitaja on dementoituneen asianajaja, kuntouttaja, virikkeen antaja, kumppani ja läheinen ihminen. Dementiahoitajan tulee työssään käyttää persoonallisia ominaisuuksiaan eikä nojautua perinteisiin rooleihin ja valtarakenteisiin. (Virkola & Vuori 2006, 37.)

19 19 Hoitosuhteessa vuorovaikutus tarkoittaa kahden tai useamman henkilön välistä monitasoista yhteyttä, joka sisältää vastavuoroista viestintää. Toimiva kommunikointi dementiapotilaan kanssa edellyttää hoitajien itsetuntemuksen kehittämistä sekä asiakkaiden ainutkertaisten ilmaisujen ja reaktioiden ymmärtämistä. Asiakkaan ja häntä hoitavan arvot ja uskomukset kohtaavat joka vuorovaikutustilanteessa. (Laaksonen, Rantala & Eloniemi-Sulkava 2002,19.) Raidan 2002 valmistuneessa pro gradu - työssä todettiin, että hoitajat korostivat ihmisarvoisen ja mielekkään elämän turvaamisen lähtökohtana dementoituneen vanhuksen inhimillistä kohtaamista. Tällä tarkoitettiin dementoituvan vanhuksen ihmisarvon ja itsemääräämisoikeuden säilyttämistä, yksityisyyden kunnioittamista, vanhuksen hyväksymistä, arvostamista ja hänen kohtaamistaan aikuisena. Kohtaamisessa pidettiin tärkeänä luottamuksen ja turvallisuudentunteen luomista sekä avointa ja luottamuksellista hoitosuhdetta. Luottamus onkin vuorovaikutuksen onnistumisen edellytys. (Raita 2002, 78.) Hoitotilanteissa perussääntö on, että toiminta lähtee potilaan tarpeista, ei hoitajan henkilökohtaisista tarpeista. Kommunikaatioon vaikuttavat molempien osapuolten; hoitajan ja asiakkaan tuntemukset ja tunteet. Esimerkiksi potilas tulisi käyttää suihkussa ja aikaisempien kokemusten pohjalta syntyvä pelko epäonnistumisesta voi tuoda tilanteeseen jännitteitä, jotka uudelleen vaikeuttavat onnistumista. Hallinnan tunne heikkenee ja vastavuoroinen ahdistuneisuus saa tilaa. Jos esimerkiksi potilas on yhteistyökyvytön, kieltäytyy tai on ahdistunut, hoitaja saattaa kokea ärsyyntymistä tai kiukkua. Tärkeää kuitenkin on, että hoitaja yrittää säilyttää tilanteen hallinnan mahdollisimman pitkään, kuten myös luottamusta herättävän ja rauhallisen otteen tilanteessa. (Laaksonen ym. 2002, ) Dementiapotilaat voivat käyttäytyä epäkohteliaasti tilanteissa, joita he eivät koe hallitsevansa. Dementiapotilas voi tahattomasti sanoa asioita, jotka loukkaavat hoitajaa, omaisia tai muita asukkaita. Näitä sanoja ei tulisi ottaa henkilökohtaisesti. Huumori sekä leppoisa asenne ovat hyviä keinoja päästä hankalan tilanteen ohi. (Laaksonen ym. 2002, 22.)

20 Dementiapotilaan hoitoympäristö Hoitoyhteisön ilmapiiri on tärkeimpiä asioita dementoituneen elämänlaadun ja selviämisen kannalta. Ilmapiiri vaikuttaa dementoituneen käyttäytymiseen. Positiivinen, ihmisen kapasiteettiin uskova, luontevasti positiivista palautetta antava sekä kannustava hoitoyhteisön ilmapiiri antaa dementoituneelle turvallisen ja hyvän paikan elää. (Virkola & Vuori 2006, 35.) Hoitoympäristössä otetaan huomioon dementiapotilaan toimintakyvyn heikkeneminen luomalla asiakkaan omaa selviytymistä ja tilanteenhallintaa tukevat puitteet. Hoitoympäristö ja -yhteisö ohjaavat toimintaa ja siten vähentävät epäonnistumisesta ja osaamattomuudesta aiheutuvaa turhautuneisuutta: esimerkiksi nimikyltit oveen, kyltit wc:hen sekä ruokatilaan, hoitoympäristössä asiakkaalla tulee olla mahdollisuus turvalliseen toimintaan. Peilejä tulisi olla mahdollisimman vähän, sillä peileistä heijastuvat kuvat saattavat provosoida asiakasta haasteelliseen käyttäytymiseen. (Erkinjuntti ym. 2006, ) Hoitoympäristöstä tulisi luoda potilaalle rauhallinen ja turvallinen. Selkeä ja rauhallinen ympäristö vähentävät käytösoireiden esiintymistä. Vakiintunut päivän ohjelma aamu- ja iltapesuineen sekä säännölliset ruokailuajat tekevät arjesta selkeän. Ulkoilu, liikunta ja voimistelu ovat hyväksi dementoituneelle. (Sulkava ym. 2006, 18.) 4.3 Haasteellisen käytöksen lääkkeetön hoito Dementoitunut kokee ympäröivää maailmaansa tunteillaan. Pahimmillaan ympäristö voi dementoituneesta tuntua kaoottiselta, sekavalta ja pelottavalta. Dementoitunut tuntee turvallisuudentunnetta, kun häntä ymmärretään ja häneen suhtaudutaan asiallisesti. (Virkola & Vuori 2006, 18.) Dementoivan sairauden myötä ihminen menettää henkisiä ja fyysisiä kykyjään ja tunne siitä, ettei "pysty ja osaa", heikentää dementoituneen itsetuntoa. Hoitotyössä onkin tärkeää etsiä asiakkaan voimavaroja ja tukea jäljellä olevia kykyjä. Dementiaa sairastava asiakas vaatii yksilöllistä hoitoa, itsemääräämisoikeuden kunnioittamista, oikeut-

21 21 ta elää omaa elämäänsä ja oikeutta olla osallisena kaikissa häntä koskevissa ratkaisuissa. Hoitotyön perimmäisenä tavoitteena onkin dementoituvan ihmisen kaikinpuolisen hyvän edistäminen. (Haikarainen & Raatikka 1997, 54.) Haasteellisten tilanteiden hoitamisessa käytettiin Mähösen (2001) tutkimuksen mukaan useimmiten ennaltaehkäiseviä (terapeuttisen vuorovaikutussuhteen rakentaminen, sanaton tai sanallinen viestintä sekä hoitoympäristöön vaikuttaminen) ja tyynnyttäviä (potilaan ajatusten suuntaaminen muualle, rauhoittaminen, huumori, muistelu ja koskettaminen) hoitotyön menetelmiä. Käytetyimpiä ennaltaehkäisevistä menetelmistä olivat keskustelu siitä mikä on hätänä ja asiakkaan fyysisen hyvän olon varmistaminen. (Mähönen 2001, 48.) Liukkosen ja Laitisen tutkimuksessa (1994) tuli esille edellä mainittujen keinojen lisäksi ajan antaminen, kestäminen, hoitosuunnitelman hyödyntäminen, toiminnan järjestäminen ja omaan huoneeseen vieminen. Vain joka viides hoitaja antoi usein rauhoittavaa lääkettä asiakkaalle tai käytti fyysistä pakotetta, kuten asiakkaan laittamista istumaan geriatriseen tuoliin tai sitomista turvavyöllä tuoliin. (Liukkonen & Laitinen 1994, 107.) Haasteellista tilannetta kohdatessa ja ratkaisua siihen miettiessä tulee muistaa huomioida dementoituneen yksilöllisyys. Kaikki ratkaisutavat eivät toimi kaikkien dementoituneiden kanssa. Yksi keino kohdata haasteellinen tilanne, on rauhallisesti keskustella dementoituneen kanssa. Hymy, kosketus ja ilmeet ovat yhtä tärkeitä kuin sanat dementoituneen kohtaamisessa. Dementoituneen huomion kiinnittäminen muualle ja puhuminen muusta aiheesta siirtää dementoituneen huomion pois häntä ahdistavasta asiasta ja on näin tehokas keino haasteellisen tilanteen kohtaamisessa. Dementoituvan kysellessä samoja asioita toistuvasti tulee hänelle kärsivällisesti vastata uudelleen ja uudelleen, sillä dementoitunut ei muista saamaansa vastausta. Hänet tulisi pitää ajan tasalla kertomalla mitä milloinkin tehdään. Dementoituneen huomion voi tässäkin tilanteessa kiinnittää muualle, esimerkiksi lukemiseen. Huomion kiinnittäminen muualle toimii myös kohdattaessa aggressiivisesti käyttäytyvä dementoitunut. Rauhallinen puhe ja kosketus saattavat myös tuoda dementoituneelle turvaa ja laukaista tilanteen. Haasteellisten tilanteiden tausta pyritään selvittämään, jolloin voidaan ennaltaehkäistä vastaavia tilanteita. (Isola 1997, )

22 22 Dementiapotilaiden käytöshäiriöiden hoidossa lääkkeettömät hoidot ovat ensisijaisia. Lääkkeettömällä hoidolla tarkoitetaan ensisijaisesti sitä että dementoituneesta ja hänen tarpeistaan huolehditaan mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti. Perusteetonta rajoittamista ja avuttomuuden tunnetta pyritään välttämään. Oireisiin ei aina edes tarvitse puuttua, mikäli ne eivät rasita potilasta, omaisia taikka hoitohenkilökuntaa. Oireita on syytä hoitaa, mikäli ne heikentävät dementiapotilaan kykyä huolehtia itsestään, aiheuttavat vaaratilanteita tai ovat vaaraksi potilaalle tai muille ihmisille. Oireiden hoidossa joudutaan usein tyytymään oireiden lievittymiseen ja osittaiseen hoitotulokseen. (Sulkava ym. 2006, 18.) Lääkkeettömän hoidon tärkeä tavoite on potilaan toimintakyvyn ylläpitäminen ja kohentaminen. Potilaan tulisi voida tuntea olonsa hyväksytyksi. (Erkinjuntti & Huovinen 2001,184.) Dementiapotilaiden käytösoireiden hoidossa voidaan käyttää mm. viriketoiminnan aktivointia, realiteettiterapiaa, validaatiomenetelmiä, resoluutiomenetelmää, muistelu- ja musiikkiterapiaa (Sulkava ym. 2006, 18) Viriketoiminta dementoituvan hoidon tukena Hyvään lääkkeettömään hoitoon kuuluu kaikenlaista päivittäistä toimintaa ja aktiviteettia. Esimerkkeinä aktiviteettitoiminnasta on lehtien selailu, musiikin kuuntelu, ostoksilla käyminen, sukulaisten tapaaminen, keskustelu ja muisteleminen, vanhojen valokuvien katseleminen ja potilaan osallistuminen pieniin töihin. (Erkinjuntti & Huovinen 2001,184.) Viriketoiminnalla pyritään luomaan dementoituvalle positiivisia kokemuksia ja mielihyvää. Musiikkiterapiassa on todettu, että hyvin vaikeasti dementoituneet saattavat reagoida musiikkiin. Dementoituneet pystyvät kokemaan tunneelämyksiä musiikin kautta, vaikka kognitiiviset kyvyt ovat heikentyneet. Musiikin on todettu vähentävän esim. vaeltelua ja lisäävän potilaan aktiivista osallistumista. Päivittäiset aktiviteetit ja opastus ovat tukemassa asiakkaan aktiivisuutta ja voivat vähentää haasteellista käyttäytymistä. (Erkinjuntti ym. 2006; ) Musiikissa tämän päivän vanhusten identiteettiä ovat virret sekä henkiset laulut. Niihin voi sisältyä tärkeitä muistoja sekä turvallisuudentunnetta, lohdutusta ja

23 23 monenlaisia tunteita. Läheiset laulut voivat koskettaa ihmistä viime hetkiin saakka. (Heimonen & Voutilainen 2001, 99.) Viriketoiminnan vaikutus vaikeasti dementoituneen käytösoireisiin (Airila 2000) mukaan viriketoiminta vaikutti tutkittuihin asukkaisiin positiivisesti sillä hetkellä, kun viriketoimintaa harjoitettiin. Lähes poikkeuksetta asukkaat nauttivat viriketoiminnasta ja useimmat olivat hyväntuulisia viriketoiminnan jälkeen koko päivän ajan. Käytösoireiden seurannassa huomattiin, että sekä hampaiden narskutus, levottomuus ruokailutilanteissa että valvominen ja vaippojen repiminen yöllä olivat vähentyneet kokeilun aikana ja kahden kuukauden kuluttua seurannan lopettamisesta nämä oireet olivat loppuneet kokonaan. Airilan tutkimuksessa nousi myös esiin, että hengellisellä toiminnalla on suuri vaikutus käytösoireiden hoidossa (Airila 2000.) Muisteluterapialla voi olla vaikutusta mielialaan ja käyttäytymiseen. Muistelussa pyritään tuomaan esille mielihyvää tuovia asioita ja välttämään ristiriitaisia tunteita aiheuttavia aihealueita. Muistojen kertominen voi lujittaa yhteenkuuluvuutta. Spontaania muistelua tapahtuu arkielämän tapahtumissa, muistella voi kahvikupin ääressä, kävelylenkillä tai vanhoja valokuvia katsellen. Yhteiset muisteluhetket ovat tärkeitä asiakkaan ja hoitohenkilökunnan välisessä vuorovaikutussuhteessa. (Marin & Hakonen 2003, 52, 132.) Muistelun tueksi voi asiakkaalle rakentaa eräänlaisen muistelurasian, johon kerätään asiakkaan henkilökohtaisia muistoja eletystä elämästä. Tavarat voivat olla eri aistikanavoita stimuloivia esimerkiksi tuoksut, korut, valokuvat, vaate. Muistelurasia aktivoi yhteisten kokemusten jakamiseen omaisten ja henkilökunnan kanssa. (Marin & Hakonen 2003, )

24 Validaatiomenetelmä Validaatio tarkoittaa hoitomenetelmää, jossa hoitaja kohtaa dementoituneen vanhuksen. Validaatiossa on kyse vuorovaikutustilanteesta, jossa hoitaja herättää luottamuksentunteen vanhusta kuunnellessaan, arvostaessaan ja eläytyessään hänen asiaansa, jota tämä pyrkii viestittämään. Validaatiomenetelmän kehitti Amerikkalainen Naomi Feil työskennellessään dementoituvien vanhusten parissa. Validaatiomenetelmässä virittäydytään empaattisesti muistihäiriöisen sisäiseen todellisuuteen. (Feil 1992, 12-14, ) Validaatio tarkoittaa joukkoa erityisiä tekniikoita, joiden avulla on mahdollista auttaa muistihäiriöisiä ja dementoituneita vanhuksia palauttamaan arvokkuutensa. Tavoitteina validaatiolla on omanarvon tunteen palauttaminen, stressin vähentäminen, oman olemassaolon oikeutuksen tunteen saavuttaminen, menneisyyden selvittäminen, rauhoittavien lääkkeiden ja fyysisten pakotteiden tarpeen väheneminen, kommunikaation lisääntyminen ja liikuntakyvyn sekä fyysisen hyvinvoinnin lisääntyminen. Validaatiossa ei tuomita, vaan hyväksytään ja kunnioitetaan ihmisen viisautta, sekä yksilöllistä ainutkertaisuutta. (Feil 1992, 12-14, ) Pohjavirran tutkimuksessa (2002) käsiteltiin, miten validaatiotyöntekijäkurssin käyneet hoitajat ovat saaneet vihaisen tai hyökkäävän potilaan mielialaa myönteisemmäksi validaatiomenetelmän avulla. Suurin osa (87%) vastaajista käyttivät tunteiden tukemista, johon kuuluvat tunteiden myötäily, tunnetuki, asukkaan tunteisiin eläytyminen, tunteiden hyväksyminen ja tunteiden sanominen ääneen; olet vihainen. Tunteiden tukemisessa tärkeää on potilaan kokonaisvaltainen huomioiminen, jossa nousee esille asiakkaan kunnioittaminen, pysäyttäminen tilanteeseen, kuunteleminen, turvallisuuden tunne sekä rauhallinen käytös. Tunteiden kuuntelun lisäksi hoitajat mainitsivat vihaisen asiakkaan kuuntelemisen, aistien käyttämisen kontaktinluomisessa, omien tunteiden siirtämisen sivuun, potilas joissain tapauksissa jätettiin myös omiin oloihinsa, mikäli validaation keinot eivät auttaneet. (Pohjavirta, Sipola & Lumijärvi 2002, )

25 25 Pohjavirran tutkimuksen mukaan eniten hyötyä validaatiosta on keskustelutilanteissa, hankalissa tilanteissa ja päivittäisessä hoidossa. Validaatiosta saatava apu näkyy vanhuksen rauhoittumisena, luottavaisuuden lisääntymisenä hoitotilanteissa ja vuorovaikutuksen lisääntymisenä. (Pohjavirta ym. 2002, 40.)

26 26 5. TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 5.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusongelmat Tutkimukseni tarkoituksena on dementoituneiden ihmisten hoitotyön kehittäminen. Tavoitteena on, että tutkimuksesta olisi apua uusille hoitajille ja se auttaisi hoitajia kohtaamaan dementoituneen vanhuksen ja ymmärtämään tämän käytöstä. Opinnäytetyön tutkimustuloksista etsitään keinoja, joiden avulla haasteellisia tilanteita voisi välttää ja keinoja haasteellisista tilanteista selviämiseen. Tutkimusongelmina oli selvittää, millaisena hoitajat kokevat dementoituneen haasteellisen käyttäytymisen. 5.2 Kohderyhmän valinta ja tutkimusmenetelmät Työskentelin kesätyöapulaisena palvelukoti Kerttulassa ja vanhusten aggressiivisuus dementiaosastoilla nousi silloin esiin. Aihe alkoi kiinnostaa ja päätin, että opinnäytetyöni käsittelee dementiapotilaiden haasteellista käytöstä. Sairaanhoitajaopiskelijana olen kohdannut dementiapotilaita, joilla esiintyy haasteellista käytöstä, jonka selvittelyn olen kokenut itseni kannalta haasteelliseksi ja rankaksi. Halusin tutkia ja kuvata aihetta hoitajien näkökulmasta, joten tutkimukseen osallistujiksi valitsin hoitajia, jotka kohtaavat haasteellisia käytöstilanteita työssään ja ovat siten kykeneväisiä vastaamaan esitettyihin kysymyksiin. Palvelukoti Kerttulassa on kolme erillistä osastoa. Jokaisella näistä osastoista on hoidettavana dementiapotilaita. Henkilökunta työskentelee vaihtelevasti eri osastoilla. Hirsijärvi ym. toteavatkin, että laadullisissa tutkimuksissa aineisto tulee koota todellisista ja luonnollisista tilanteista (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2000, ). Keskustelin yhdessä palvelukoti Kerttulan vastaavan sairaanhoitajan kanssa opinnäytetyön aiheesta. Hän piti aihetta ajankohtaisena. Annoin vastaavalle sairaanhoitajalle mahdollisuuden ilmaista aiheeseen liittyviä työpaikkalähtöisiä tarpeita. Seuraavaksi otin yhteyttä Pieksämäen kaupungin vanhustyönjohta-

27 27 jaan, jolle esitin tutkimuslupahakemuksen. Vanhustyön johtaja sai luettavakseen opinnäytetyöni tutkimussuunnitelman ja luettuaan sen hän hyväksyi tutkimuslupahakemuksen. (liite 1) Kyselylomakkeen kysymykset laadin tutkimusongelman pohjalta. Kyselylomake sisälsi viisi laajempaa kysymystä, jotka koskivat dementoituneen haasteellista käyttäytymistä ja kaksi suppeampaa vastaajien koulutuksesta sekä hoitotyön työkokemuksesta. Kyselylomakkeen avoimia kysymyksiä muotoillessani pyrin saamaan kysymyksistä mahdollisimman selkeitä, jotta niihin olisi helppo vastata. Toiveena oli mahdollisimman laajat vastaukset ja esimerkkien käyttäminen. Kyselylomakkeen saatekirjeessä kerroin opinnäytetyöstäni. (liite 2) Saatekirje sisälsi vastausohjeet kyselyyn. Kyselylomakkeita vein Kerttulaan 15 kappaletta huhtikuun lopulla Kaikilla Kerttulan työntekijöillä oli mahdollisuus vastata kyselyyn. Vastaava sairaanhoitaja jakoi lomakkeet henkilökunnalle. Vastauksia palautettiin 10 kappaletta, joten vastausprosentti oli Aineiston analysointi Opinnäytetyössä aineiston analysointiin käytettiin sisällönanalyysi-menetelmää (liite 3). Sisällönanalyysi on kerätyn aineiston tiivistämistä niin, että tutkittu asia voidaan lyhyesti ja yleistettävästi kuvailla tai että tutkittavien asioiden suhteet saadaan selkeästi esille (Janhonen & Nikkonen 2003). Sisällönanalyysissä on oleellista, että tutkimusaineistosta erotellaan samanlaisuudet ja erilaisuudet. Tekstin sanat ja fraasit luokitellaan samaan luokkaan merkityksen perusteella. (Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2003, 216.) Ensimmäinen vaihe sisällönanalyysissä on pelkistäminen, jolloin aineistolta kysytään tutkimustehtävän mukaisia kysymyksiä (Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2003,16). Tässä opinnäytetyössä kyselylomakkeet käytiin useaan otteeseen läpi, ja yritettiin muodostaa kokonaiskuvaa vastauksista. Seuraavaksi aineisto ryhmiteltiin eli etsittiin vastauksista yhtäläisyyksiä ja erilaisuuksia. Samaa tarkoittavat asiat yhdistettiin samaksi luokaksi ja sille annettiin sisältöä kuvaava

28 28 nimi. Viimeisin vaihe sisällönanalyysissä oli aineiston abstrahointi eli samansisäiset luokat yhdistettiin yläluokkiin (Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2003,16). 5.4 Luotettavuus ja eettiset tekijät Laadullisessa tutkimuksessa tulosten luotettavuutta arvioidessa kiinnitetään huomiota tutkijaan, aineiston laatuun, aineiston analysointiin ja tulosten esittämiseen. Aineistosta saatu tieto on riippuvaista siitä, miten tutkija on tavoittanut tutkittavan ilmiön. Aineiston analyysiin vaikuttavat tutkijan taidot, arvostukset ja oivalluskyky. (Janhonen & Nikkonen 2003, 36.) Laadullisen tutkimuksen tulkinta on aina tutkijan persoonallinen, oma näkemys, joka ei ole toistettavissa eikä siirrettävissä toiseen yhteyteen. Laadullisessa tutkimuksessa luotettavuutta voidaan tarkastella arvioimalla tutkimusaineiston, analyysin ja raportin luotettavuutta. (Nieminen 1998, ) Opinnäytetyöni tutkimuksessa vastaajien määrä oli pieni: 10henkilöä. Tämä voi osaltaan vaikuttaa tutkimustuloksiin. Myös se, että tutkimus on suunnattu vain yhteen hoitolaitokseen, vaikuttaa tutkimustuloksiin. Vastaukset olivat kattavia, joten huomasi, että kyselylomakkeen täyttämiseen oli käytetty aikaa. Tämä kertonee aiheen kiinnostavuudesta ja ajankohtaisuudesta Kerttulan palvelukeskuksessa. Mielenkiintoisia erimerkkejä tuli osassa vastauksia esille, mutta kaikki hoitajat eivät valitettavasti vastauksissaan käyttäneet esimerkkejä. Tulosten luotettavuus riippuu siitä, kuinka hyvin työssä on onnistuttu pelkistämään aineistoa ja muodostamaan luokkia siten, että ne kuvaavat mahdollisimman luotettavasti tutkittavaa ilmiötä. Lisäksi on pystyttävä dokumentoimaan se, miten on päädytty luokittelemaan ja kuvaaman tutkittavien kokemuksia. (Sandelowski 1995, 180.) Analyysin tueksi esitin alkuperäislausumia, sillä analyysin luotettavuus syntyy empiiristen havaintojen ja käsitteellisten luokitusten loogisesta yhteensopivuudesta (Nieminen 1998, 218). Tutkimuseettiset kysymykset tulee ottaa huomioon koko opinnäytetyöprosessin ajan. Työn tekijän eettinen vastuu lähtee jo työn suunnittelusta ja jatkuu aina

29 29 tulosten julkistamiseen saakka. Työ tulee toteuttaa kunnioittaen yleisesti hyväksyttyjä tutkimuseettisiä perusteita. Laadullisessa tutkimuksessa eettisiä periaatteita ovat tiedonantajan vapaaehtoisuus, henkilöllisyyden suojaaminen sekä luottamuksellisuus (Janhonen & Nikkonen 2001, 39.) Opinnäytetyössäni kerronnan kohteena olevien potilaiden nimiä tai potilastietoja ei paljasteta, joten tutkimuksesta ei pysty saamaan selville potilaiden henkilöllisyyttä. Tutkimus sisältää tapausesimerkkejä haasteellisesta käytöksestä kerrottuna kuitenkin niin, ettei se loukkaa potilaan yksityisyyttä. Opinnäytetyössäni ei tule selville asioita, joista pystyisi selvittämään vastanneiden hoitajien henkilöllisyyttä. Hoitajat laittoivat täyttämänsä kyselylomakkeen suljettuihin, samannäköisiin kirjekuoriin. Kyselylomakkeet käsittelin henkilökohtaisesti, eivätkä niiden sisällöt tulleet kenenkään muun tietoon. Kyselylomakkeet hävitettiin opinnäytetyön valmistuttua asianmukaisesti.