Kertausta aivovammojen oireista
|
|
- Annikki Myllymäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toiminta takkuaa, auttaako terapia? Toimintaterapeutti Kari Löytönen Kertausta aivovammojen oireista (Tenovuon, Raukolan ja Ketolan luennot)
2 Aivovamman tyypillinen oirekokonaisuus Poikkeava väsyvyys, heikentynyt kyky sietää rasitusta Muistin ongelmat Aloitekyvyn heikkeneminen Toiminnanohjauksen vaikeudet Keskittymisvaikeudet Ärtyvyyden ja äkkipikaisuuden lisääntyminen Vaikeus tiedostaa itsessä tapahtuneita muutoksia Toiminnassa Asiat jäävät tekemättä tai kesken Vaikea suunnitella tai toteuttaa suunniteltua toimintaa impulsiivisuus Vaikeus arvioida omaa toimintaa ennakolta tai jälkikäteen Vaikeus keskittyä toimintaan tai esim keskusteluun
3 Aivovamman saanut joutuu opettelemaan uudet toimintatavat kaikkeen tekemiseen. Hän joutuu organisoimaan aikansa ja kaiken tekemisensä uudelleen. Hän joutuu arvioimaan kaiken mihin osallistuu uudesta näkökulmasta Aivovamman saaneen tulisi oppia tuntemaan oma muuttunut itsensä ja omat rajansa. Oppia hallitsemaan ongelmallisia oireita ja näin minimoimaan niistä aiheutuva haitta (Tenovuo)
4 Terapiaprosessi Toimintaterapian tavoitteet ovat suoraan asiakkaan arjessa. Oikeassa ympäristössä, oikeissa tehtävissä. Itsestä huolehtiminen Työ (ansio, koti) Vapaa-aika Tehtävät joista haluaa tai joista tulee suoriutua Muodostuvat asiakkaan ja läheisen haastattelussa Arvioidaan mitkä asiat yksilössä, toiminnassa ja ympäristössä vaikeuttavat ja mitkä mahdollistavat toimimisen Yksilö: Valmiudet Taidot Spirit (tahto, tottumus, tavat)
5 Ympäristö: Fyysisen ja sosiaalisen ympäristön toimintaa vaikeuttavat ja mahdollistavat tekijät Toiminta: Vaiheiden määrä, kesto jne Terapia Mihin pyritään vaikuttamaan Asiakkaan oiretiedostus Itsearvioinnit ennen ja jälkeen toiminnan, videointi Oppii ennalta kiertämään mahdollisen ongelman
6 Kolmen tasoista: 1. Älyllinen tiedostaminen, yksilön kyky ymmärtää että tietyissä toimissa on vaikeuksia 2. Tilanteessa tiedostaminen, huomaa ongelman kun se tapahtuu 3. Etukäteen tiedostaminen, kykyä ennakoida missä tilanteessa ongelmat ilmenevät Erityisen tärkeää oppimiselle ja sen yleistymiselle! Taidot Kompensointikeinot arjentilanteisiin»ulkoiset esim. muistinapuvälineiden käyttö, toiminnan suunnittelu etukäteen»sisäiset esim. toiminnan etukäteen suunnittelu, rytmittäminen, rauhoittaminen, ääneen puhuminen
7 Taito voi olla tiettyyn tilanteeseen sidottuja tai monissa tilanteissa hyödynnettäviä Harjoiteltava oikeassa tilanteessa, oikeassa ympäristössä Opetetaan käyttämään tiettyjä taitoa tietyissä tilanteissa, jotta yksilö voi kontrolloida kognitiivisia ongelmiaan ( tarkkaavaisuus) Erilaiset tilanteet ja ympäristöt voivat mahdollistaa taidon yleistymisen useisiin tilanteisiin Tehokkaan käytön edellytys on hyvä oiretiedostus Emotionaalinen tilanne, henkilökohtaiset ominaisuudet ja motivaatio vaikuttavat merkittävästi taidon oppimiseen. Ennalta tuttu taito helpompi omaksua
8 Ympäristö Asiakkaan taidot on nähtävä yhteydessä sekä tehtävään ja ympäristöön Sosiaalisen ympäristön ohjaus Fyysisen ympäristön muokkaus Häiriötekijät Pelkistäminen. Esim turhat esineet pois, tavarat paikoillaan. Vihjeiden korostaminen (mitä tulisi tehdä) Tuttu ympäristö helpottaa tiedon käsittelyä Toiminta Toiminnan muokkaaminen vastaamaan asiakkaan taitoja Yksinkertaistaminen Vaiheiden määrä Rytmitys Kesto. Vältetään pitkäkestoisia toimintoja, joita ei voi keskeyttää Toiminnan pilkkominen osiin, tehdään vaihe kerrallaan Toimintojen määrä päivässä/viikossa. Mikä vie voimia, mikä tuo voimia Ympäristön ja toiminnan muokkaus siirtyy vähitellen terapeutilta asiakkaalle
9 Käytäntöä ja haasteita Yleinen elämänhallinta Asiat jäävät tekemättä tai kesken. Lähiympäristö sekaisin, asioiden hoito vaikeutuu, uupumus kasvaa. Viikko- ja päivärytmi Päivien toimintojen sisältö niukkaa tai epätasaisesti jakautunut. Illat ja aamut venyvät. Mielekkään arjen kadottaminen Työ ja vanhat harrastukset mahdollisesti menneet Asiakkaan vaikea löytää itselle sopivia uusia mielekkäitä tapoja viettää aikaa Millaiset harrastukset sopivat Herättää mielenkiinnon, haastaa taitoja olematta liian vaativaa Elämänlaatu?
10 Apukeinoja Tiedostettu ennalta suunnittelu Kalenterin tehokas käyttö Oman toiminnan ja jaksamisen arviointi Toimintojen priorisointi. Mikä oikeasti tärkeää, mihin haluan käyttää voimavarojani Rutiinit selkeyttävät päivärytmiä ja vaativat prosessointitaidoilta vähemmän Jokaisella on mahdollista osallistua mielekkääseen ajankäyttöön. Kuntoutujan taitoja vastaavaa toimintaa ja ympäristöä muokkaamalla Tasapainon löytäminen toimimisen ja ympäristön haasteiden ja yksilön taitojen välillä
NEUROPSYKIATRINEN VALMENNUS OPPIMISEN TUKENA
NEUROPSYKIATRINEN VALMENNUS OPPIMISEN TUKENA 10.3.2015 HELSINGIN MESSUKESKUS MERI-JOHANNA FABRITIUS PSYKIATRINEN SH, PSYKOTERAPEUTTI YET, NEUROPSYKIATRINEN VALMENTAJA Henkilöillä, joilla on oppimisvaikeuksia,
Matemaattiset oppimisvaikeudet
Matemaattiset oppimisvaikeudet Matemaattiset taidot Lukumäärien ja suuruusluokkien hahmottaminen synnynnäinen kyky, tarkkuus (erottelukyky) lisääntyy lapsen kasvaessa yksilöllinen tarkkuus vaikuttaa siihen,
Psyykkinen toimintakyky
Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia
Muodosta nyt tunnistamillesi pakkoajatuksille ja pakkotoiminnoille oireketjut. Kirjoita oireketju yhdestä neljään sinulle keskeisestä oireesta.
HARJOITUS: OMAT OIREKETJUNI Tämä harjoitus koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa tarkastelet sinulla esiintyviä oireketjuja. Toisessa osassa yhdistät näitä oireketjuja isommiksi oirekokonaisuuksiksi.
Erityislapset partiossa
Erityislapset partiossa Neuropsykiatristen häiriöiden teoriaa ja käytännön vinkkejä Inkeri Äärinen Psykologi Teoriaa Neuropsykiatrinen häiriö on aivojen kehityksellinen häiriö, joka vaikuttaa usein laaja-alaisesti
KOGNITIIVINEN KUNTOUTUS
KOGNITIIVINEN KUNTOUTUS Psykologi Nina Näyhä Osastonhoitaja Marja Nordling Psykiatrinen kuntoutumisosasto T9 Seinäjoen keskussairaala EPSHP 3.10.2007 Kuntoutusfoorumi OSASTO T9 18 kuntoutuspaikkaa selkeästi
KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU
KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu
Työssä muistaminen -kysymyssarja
Työssä muistaminen -kysymyssarja Kysymyssarja sopii apuvälineeksi muistinsa ja keskittymisensä toiminnasta huolestuneen potilaan tarkempaan haastatteluun. Kysely antaa potilaalle tilaisuuden kuvata tarkentaen
8.1.2016 NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ
NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ 1. YLEISKUVAUS NEUROPSYKIATRISESTA KUNTOUTUKSESTA Neuropsykiatrisissa oireyhtymissä haasteet ovat luonteeltaan pitkäkestoisia,
1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ:
PALOTARUS SUURLEIRI 2010 / PADASJOKI MINILUENNOT /Taru Laurén / 5.-9.7.2010 1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ: A = ATTENTION = HUOMIO
Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää?
Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Osallisuus osana arkea 19.3.2019 Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke Osallisuus on Ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta.
Neuropsykiatristen potilaiden kuntoutuksen lähtökohdat. Jukka Loukkola Neuropsykologi OYS neuropsykiatrian poliklinikka
Neuropsykiatristen potilaiden kuntoutuksen lähtökohdat Jukka Loukkola Neuropsykologi OYS neuropsykiatrian poliklinikka Mitä on neuropsykiatria? Potilaan ongelmilla neuraalinen perusta ja siihen liittyen
Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa
Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa Marja Saarenheimo FT, psykologi, psykoterapeutti Vanhustyön keskusliitto/ Terapiahuone MielenTila Kognitiivinen psykoterapia (CBT) Aaron Beck
Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta
Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta 7.9. ja 7.10. 2015 Timo Tapola Opintopsykologi Aalto-yliopisto LES Student services Yhteystieto: timo.tapola@aalto.fi Opiskelukyky http://www.opiskelukyky.fi/video-opiskelukyvysta/
Muistisairaudet 23.10.13
Muistisairaudet 23.10.13 Muistaminen on aivojen tärkeimpiä tehtäviä Kaikki älyllinen toiminta perustuu tavalla tai toisella muistiin Muisti muodostaa identiteetin ja elämänhistorian Muistin avulla tunnistamme
H e l i I s o m ä k i N e u r o p s y k o l o g i a n e r i k o i s p s y k o l o g i P s y k o l o g i a n t o h t o r i L U D U S
H e l i I s o m ä k i N e u r o p s y k o l o g i a n e r i k o i s p s y k o l o g i P s y k o l o g i a n t o h t o r i L U D U S LUDUS TUTKIMUS- JA KUNTOUTUSPALVELUT OY Mäkitorpantie 3B, HELSINKI Liesikuja
Keksikää mahdollisimman monta:
Keksikää mahdollisimman monta: Mitkä tekijät vaikuttavat ihmisten terveyskäyttäytymiseen eli minkä tekijöiden perusteella terveyteen liittyviä valintoja tehdään tai jätetään tekemättä? Terveyskäyttäytyminen
Psykoosisairauksien tuomat neuropsykologiset haasteet
Psykoosisairauksien tuomat neuropsykologiset haasteet Hyvinkään sairaala 19.11.2015 Neuropsykologian erikoispsykologi Laila Luoma laila.luoma@hus.fi 1 Neuropsykologian kohteena on aivojen ja käyttäytymisen
Aivojen hyvinvointi tietotyössä
Aivojen hyvinvointi tietotyössä Virpi Kalakoski, PsT, erikoistutkija Aivot ja työ -tutkimuskeskus TIEKE -seminaari Vaikuta ja vaikutu - digikansalainen tänään ja huomenna 16.9.2010 Tietotyössä haastetaan
Muistisairaan ihmisen kohtaaminen Uudenmaan Muistiluotsi Muistiohjaaja Tanja Koljonen
Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 22.5.2017 Uudenmaan Muistiluotsi Muistiohjaaja Tanja Koljonen Muistisairaudet Suomessa Lähes 193 000 muistisairasta ihmistä 14 500 uutta sairastunutta vuosittain 7 000
Aivojen hyvinvointi työssä
Aivojen hyvinvointi työssä Virpi Kalakoski, PsT, erikoistutkija Työterveyslaitos, Helsinki 14.3.2011 Salon muistiyhdistys Aivojen kuormittuminen - kaikille tuttu ongelma Työ ja terveys 2009 tutkimus (TTL)
Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo
Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä
Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi
Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti 2005-2008 Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi Kokeilu- ja kehittämisprojekti Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry Etelä-Pohjanmaan
Psykososiaaliset vaikeudet - Paradise24Fin
Psykososiaaliset vaikeudet - Paradise24Fin Paradise24fin kartoittaa henkilön toimintakykyyn liittyviä vaikeuksia. Lomaketta voi käyttää kerta-arviona tai kokonaistilanteen seurantaan. Lomake soveltuu hyödynnettäväksi
- pitkäjännitteisyyttä - kärsivällisyyttä - kuntoutujan omaa ponnistelua
Ihminen - on toimiva olento - toimii & kehittyy omien kiinnostusten, tavoitteiden ja vahvuuksien pohjalta - toiminta vahvistaa voimavaroja entisestään - ihminen tietää itse parhaiten voimavaransa ja resurssinsa
MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT
MEMO OHJELMA MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ 2015 Inkeri Vyyryläinen (toim.) SELKOESITE MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähde: Muistiliiton esite Selkokielimukautus:
LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA
LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Nimi: Syntymäaika: Esiopetusryhmä: / 20 Suunnitelma on laadittu Perheenjäsenet: Lapseni lähimmät kaverit ja muut tärkeät ihmiset: Tärkeät puhelinnumerot: Erikoisruokavaliot
Psykososiaaliset vaikeudet - Paradise24Fin
Psykososiaaliset vaikeudet - Paradise24Fin Paradise24fin kartoittaa henkilön toimintakykyyn liittyviä vaikeuksia. Lomaketta voi käyttää kerta-arviona tai kokonaistilanteen seurantaan. Lomake soveltuu hyödynnettäväksi
Lyhyesti Oskusta - Osallisuutta asiakkuuteen kuntouttavassa työtoiminnassa (ESR) projekti 2011-2013
Lyhyesti Oskusta - Osallisuutta asiakkuuteen kuntouttavassa työtoiminnassa (ESR) projekti 2011-2013 OSKU -projektissa kehitetään uusia ja jo olemassa olevia kuntouttavan työtoiminnan menetelmiä ja ammattilaisten
Hakemus/cv Todistukset Suosittelijat Haastattelut Testit
Tiedonkeruumenetelmät Hakemus/cv Todistukset Suosittelijat Haastattelut Testit Haastattelun runko Koulutus ja kurssit Jatko-opintosuunnitelmat Aiempi työkokemus Nykyinen työpaikka Hakemisen perusteet /
Mielen hyvinvointi projekti 2009-2011
Mielen hyvinvointi projekti 2009-2011 - Itsearvioinnin tueksi opiskelijalle Selviytymistaidot Avunhakutaidot Tunnetaidot Oma tukiverkko Erilaisuus voimavarana Sosiaaliset taidot Mielenterveys arjessani
TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA
TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä
Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä
Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä Opinnollinen kuntoutus Aija Lund 2007 Ryhmän teemat: Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet (Jukka Nevala ja Marjukka Peltonen) Tekstinymmärtäminen ja sen
Vanajaveden Rotaryklubi. Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS
Vanajaveden Rotaryklubi Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Organisaatio, systeemi, verkostot Yksilöiden ja tiimin kasvumahdollisuudet, oppiminen Tiimin tehtäväalue, toiminnan
Huolehdi muististasi!
Huolehdi muististasi! HUOLEHDI MUISTISTASI Sinun voi olla joskus vaikea muistaa asioita. Muistisi toimintaa ja keskittymistäsi haittaavat monet asiat. Muistin toimintaan vaikuttavat esimerkiksi: väsymys
Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua
Ammattiopisto Luovi Erityisen monipuolista opiskelua HAAPAVESI 6.9.2013 Oppimisvaikeudet Oppimisvaikeuksilla tarkoitetaan sitä, että oppijalla on vaikeuksia saavuttaa opiskelun tavoitteet, tai tavoitteiden
Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta?
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta? Kokeilusta käytäntöön seminaari Holiday Club Saimaa, 19.4.2017 Hankkeen tavoitteet Alkavaa muistisairautta
Pelaaminen osana elämänhallintaa - Viekö nuori peliä vai peli nuorta? Helsinki 10.10.2013
Pelaaminen osana elämänhallintaa - Viekö nuori peliä vai peli nuorta? Helsinki 10.10.2013 Positiiviset vaikutukset Negatiiviset vaikutukset/ Liiallinen pelaaminen Negatiiviset vaikutukset/ Pelaamisen vaikutukset
Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti
Elämän mullistavat muutokset Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti Miksi haluan puhu muutoksista? Muutos lisää stressiä yksilölle, parille ja perheelle Stressi voi olla niin suuri, ettei meidän opitut
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon
Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena
Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena
KYSELY MUISTIHÄIRIÖPOTILAAN LÄHEISELLE
KYSELY MUISTIHÄIRIÖPOTILAAN LÄHEISELLE Suomen Alzheimer-tutkimusseura ja muistitutkimusyksiköiden asiantuntijaryhmä Kustantaja: Novartis Oy otilaan ja omaisen huolellinen haastattelu on tärkeä osa muistihäiriöpotilaan
Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää?
Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää? #Ainutlaatuinen- seminaari Antti Ervasti Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Erityistason perheterapeutti Psykoterapeutti (ET,
Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015
Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää
Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos
Hyvinvointia työstä Herättelevät kysymykset ammattikuljettajalle Terveenä ja hyvinvoivana jo työuran alussa POHDI OMAA TERVEYSKÄYTTÄYTYMISTÄSI VASTAAMALLA SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN: TYÖ Kuinka monta tuntia
HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja
HS:n taitopolku 1) Visio täydellisestä suorituksesta 2) Suunnistustaito oma oivallus 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja 4) Vinkkejä Visio täydellisestä suorituksesta Hyvä puhdas suunnistus
Miten tuen lasta, jolla on kielellinen erityisvaikeus
Miten tuen lasta, jolla on kielellinen erityisvaikeus 9.12.2015 Outi Jalkanen Outi Jalkanen 27.2.2007 1 Kielellinen erityisvaikeus, Käypä hoito 2010 Kielellinen erityisvaikeus (specific language impairment,
Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen
Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen Maarit Engberg vt. Perhekonsultti 16.03.2015 Tampere Esityksen rakenne: 1) Ensi kieli ja kehittyvä minuus 2) Kuulon merkitys ja huomioiminen arjessa 3) Tukea
Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi
Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi 2016-2017 12.10.2016 Kiusaaminen on Kielteisten tekojen kohdistamista toiseen Loukkaavaa käytöstä kiusattua kohtaan Ratkaisevaa
Somaattisen sairauden poissulkeminen
Psykoosit Psykoosit Yleisnimitys: todellisuudentaju selvästi vääristynyt ongelma, jossa ihmisellä on heikentynyt kyky erottaa aistien kautta tulevat ärsykkeet omista mielikuvista vaikeus erottaa, mikä
KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE. Lapsen nimi ja henkilötunnus. Lähiosoite. Vanhempien nimet, ammatit ja puhelinnumero, josta tavoittaa päivisin
KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE Lasten kuntoutuspalvelut Kyselylomakkeen tarkoituksena on saada tietoa lapsen kehityshistoriasta ja arjen sujumisesta. Vanhempien näkemys lapsestaan ja hänen toiminnastaan on tärkeä
Kuntoutuksesta lapsen kuntoutumiseen. Ilona Autti-Rämö, Johtava ylilääkäri
Kuntoutuksesta lapsen kuntoutumiseen Ilona Autti-Rämö, Johtava ylilääkäri Kela ilona.autti-ramo@kela.fi @IlonaAutti Lyhyt taustani Lastenneurologian erikoislääkäri, kuntoutuksen erityispätevyys Käypä Hoito
Aspergerin oireyhtymä- vahvuuksien, valmiuksien ja ratkaisujen löytäminen yhdessä opiskelijan kanssa
Aspergerin oireyhtymä- vahvuuksien, valmiuksien ja ratkaisujen löytäminen yhdessä opiskelijan kanssa Pirjo Laatikainen Neuropsykiatrinen valmentaja Aspergerin oireyhtymä Neurobiologinen keskushermoston
KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010
KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 Tutkimusongelmat 1. Millaista on lasten keskinäinen yhteisöllisyys lapsiryhmissä? 2. Miten yhteisöllisyys kehittyy? Mitkä
Aivokuntoluento. Jaakko Kauramäki, TkT Aivokunto Oy
Aivokuntoluento Jaakko Kauramäki, TkT Aivokunto Oy Itsensä johtaminen muutostilanteessa aivojen näkökulmasta Tieturi / Ruoholahti 23.1.2013 1. Aivot muutostilassa 2. Päätöksenteko, tunteet työelämässä
Laaja-alaiset oppimisvaikeudet TAKOMO 13.3.13. Kuka on erilainen oppija? Laaja-alaiset oppimisvaikeudet uutena haasteena
Laaja-alaiset oppimisvaikeudet TAKOMO 13.3.13 Kuka on erilainen oppija? Laaja-alaiset oppimisvaikeudet uutena haasteena Kuka on erilainen oppija? Oppimisvaikeus= opiskelijalla on vaikeuksia saavuttaa opiskelun
Aivovammat - terveydenhuoltomme laiminlyödyin ongelma. Olli Tenovuo Neurologian dosentti VSSHP
Aivovammat - terveydenhuoltomme laiminlyödyin ongelma Olli Tenovuo Neurologian dosentti VSSHP Mikä on aivovamma? Määritelmä: Ulkoisen energian aiheuttama Aivojen toimintahäiri iriö tai Muu aivojen vaurioituminen
Kehityskeskustelulomake
Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi
Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta
Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta PÄIHDELÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 8.3.2019 SH KATJA ORANEN HELSINGIN SAIRAALA / SUURSUON SAIRAALA, AKUUTTI PÄIHDEKUNTOUTUSOSASTO 12 Suursuon sairaala os. 12 Akuutti päihdekuntoutusosasto
Aivovammoihin liittyvät kielelliset oireet, millaisia ne ovat ja mitä tällä hetkellä tutkitaan?
Aivovammoihin liittyvät kielelliset oireet, millaisia ne ovat ja mitä tällä hetkellä tutkitaan? Marjaana Raukola-Lindblom Erikoispuheterapeutti, neurologiset häiriöt, FL Yliopisto-opettaja Työnohjaaja
Kotitöiden tasa-arvoon on vielä matkaa. Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos
Kotitöiden tasa-arvoon on vielä matkaa Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Luennon aiheita Miksi työnjako perheessä ei muutu vai muuttuuko? Isän työt, äidin työt Onko tasa-arvolla väliä:
Mitä on hyvä työelämä? Hämeenkyrö 19.2.2015
Mitä on hyvä työelämä? Hämeenkyrö 19.2.2015 Työelämä on muuttunut Työ on keskiluokkaistunut ja tietoistunut. Siitä on tullut monipuolisempaa ja vaativampaa. Teollisen tuotantotyönkin organisointiin on
Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta
Suuntana ajatteleva koulu Liperin vanhempainilta 20.11.2017 OPH:n rahoittama hanke Akaan perusasteen koulut (8) Lappeenrannasta kolme koulua Viinijärven alakoulu, Liperi Helsingin yliopiston koulutuksen
Kuntouttavaa asumispalvelua
Kuntouttavaa asumispalvelua Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille
Kaikenlaisiin kohtaamisiin
Kaikenlaisiin kohtaamisiin Pohjoismaiden suurin kongressi- ja kulttuurikeskus 1 Arvokas johtaminen Technopolis Business Breakfast Tampere: JOHTAMISEN KIEHTOVUUS 3.9.2013 Paulina Ahokas, Toimitusjohtaja
Luku 3 Lapsuus rakastuminen urheiluun valmiuksia menestymiseen
61 Valmennuksen osa-alueet Asia tarinasta Taito/ tekniikka Taktiikka/ pelikäsitys Fyysiset valmiudet Henkiset valmiudet omassa toiminnassasi Vahvuutesi Kehittämiskohteesi Miten kehität valitsemiasi asioita?
Omaisyhdistys satakuntalaisille
Omaisyhdistys satakuntalaisille 5.2.2015 Perustettu 2009 Hallituskatu 10 28100 Pori Toiminnanohjaaja Jaakko Viitala Tammikuu 2015 Isolinnankatu 16 28100 Pori Toiminnanjohtaja Elina Uusivuori Henkilöstö
Mielenterveys voimavarana
Mielenterveys voimavarana Rokua 28.11.2105 Psykologi Psykoterapeutti, YET Tiina Röning 1 Mielenterveysseura Mielen terveys ja sairaus ovat kaksi eri asiaa Mielenterveyden häiriöistä tehdään diagnoosi,
LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA
LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.
SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry
SELKOESITE Autismi Autismi- ja Aspergerliitto ry 1 Mitä autismi on? Autismi on aivojen kehityksen häiriö. Autismi vaikuttaa aivojen eri alueilla. Autismiin voi olla useita syitä. Autistinen ihminen ei
Ajanhallinta ja itsensä johtaminen
Ajanhallinta ja itsensä johtaminen Tavoitteena on antaa pastoreille työvälineitä ja menetelmiä, joiden avulla he voivat arvioida ja kehittää omaa ajanhallintaansa ja itsensä johtamista. Henkilökohtainen
Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning
Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Mielenterveys ja mielen sairaus ovat Mielenterveyden häiriöistä kaksi eri asiaa tehdään diagnoosi, niitä hoidetaan ja parannetaan
Vähintään 2 tuntia päivässä. Vanhempainilta
Vähintään 2 tuntia päivässä Vanhempainilta Silmät auki ja menoksi Tutkimukset osoittavat, että valtaosa lapsista liikkuu vähemmän, mitä heidän tasapainoinen kehityksensä edellyttää ja vähemmän, mitä vanhemmat
Kolmen kerran ryhmätyöpaja opiskelijoille: Ajankäyttö, aikaansaaminen ja kuormituksen säätely
Kolmen kerran ryhmätyöpaja opiskelijoille: Ajankäyttö, aikaansaaminen ja kuormituksen säätely Opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelukykyä edistämässä seminaari 26.10.2016 Opintopsykologi Taija Tuominen
oppimisella ja opiskelemisella
MITÄ ON OPPIMINEN? Miten, milloin ja missä ihminen oppii esim. suomen kieltä? Miten huomaat, että olet oppinut jotain? Mikä ero on oppimisella ja opiskelemisella? Mikä on PASSIIVISTA OPPIMISTA AKTIIVISTA
HYP on lyhenne sanoista Huomioivaa Yhdessäoloa Päivittäin HYP on asenne ja yhdessäolotapa:
Huomioivaa Yhdessäoloa Päivittäin ihmisille, jotka ovat vaarassa jäädä yksin HYP jakson käynnistyskokous Tutustu myös opasvihkoon Sheridan Forster: Huomioivan yhdessäolon malli HYP Mikä HYP on HYP on lyhenne
4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA
4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA LUOTTAMUKSELLINEN Lapsen nimi: Vanhemmat / huoltajat: Päivähoito-/kerhopaikka: Hoitaja: Syntymäaika: Terveydenhoitaja: 1. SOSIAALISET TAIDOT 1. Kuvaile millainen lapsi
Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi
Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi Koulutuksen ja työelämän yhteistyö 21.3.2013 Arto Saloranta 3/20/2013 Työllistyvyyden käsite Ohjaus ja työllistyvyys Työllistyvyys korkea asteella Tutkimussuunnitelma
Rakastatko minua tänäänkin?
Rakastatko minua tänäänkin? Aivoverenkiertohäiriöt ja seksuaalisuus Aivoverenkiertohäiriöt ja seksuaalisuus Lukijalle 3 Aivoverenkiertohäiriöt 4 Seksuaalisuuden monet ulottuvuudet 5 Aivoverenkiertohäiriön
Lapsi, sinä olet tähti!
Lapsi, sinä olet tähti! Lapsen osallisuus varhaiskasvatuksessa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Päälle liimatut menetelmät vs. toimintakulttuurin kriittinen arviointi Mukaillen Fonsen & Parrila 2016 1.
Lähtökohdat puheenvuorolle
Aistitoiminnot - Kognitiiviset toiminnot - Muisti ja oppiminen - Missä voi mennä pieleen? - Miten voi auttaa ja helpottaa muistamista? - Sosio-emotionaalinen alue - Summa Summarum KM Susanna Paloniemen
Etelä-Pohjanmaan Opisto Minna Kansanaho
Etelä-Pohjanmaan Opisto Minna Kansanaho Tuki Muuttuneet tarpeet Tarkkaavaisuusongelmat muuttuvat iän myötä Motorinen levottomuus, impulsiivisuus vähenee tarkkaamattomuus ja vaikeudet jäsentää omaa toimintaansa
Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi. Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö
Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö Hyvä arki Luennon tavoitteena on lisätä tietoa omaan hyvinvointiin vaikuttavista
Miksi kuntoutusta pitää suunnitella?
Perusterveydenhuollon kuntoutussuunnitelman perusteet ja kuntoutussuunnitelmaopas Koulutuspäivä 17.9.2010 Miksi kuntoutusta pitää suunnitella? Miia Palo Ylilääkäri, avovastaanottotoiminta, Rovaniemen kaupunki
Ohjaustyön dilemmat Ja elämänkulkujen jännitteet. Merja Korhonen 2013
Ohjaustyön dilemmat Ja elämänkulkujen jännitteet Merja Korhonen 2013 Armi-hankkeessa tuetaan ammatillisten oppilaitosten opiskelijoita, jotka ovat vaarassa keskeyttää opintonsa tai jotka palaavat opiskelemaan
TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla
TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA - Oulun yliopiston Ohjaus- ja työelämäpalvelujen koulutusmateriaalia - mitä haluat mitä osaat millä ehdoilla TYÖNHAUN SUUNNITELMA Tavoite saavutettu? Haastattelu Aloita tästä: Mitä
Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti
Tehtävät 1 Elämänpolku opettaa A. Miten olet selvinnyt vaikeista hetkistä elämässäsi? Voit palata tarkastelemaan ensimmäisessä luvussa piirtämääsi elämänjanaa ja pohtia tehtävää sen avulla. B. Kirjoita
Kuntoutuksen ja koulun yhteistyö. Tarja Keltto/Vamlas 2017
Kuntoutuksen ja koulun yhteistyö Tarja Keltto/Vamlas 2017 Webropol kysely kuntoutuksen ammattilaisille Avoinna 14.- 30.11.2016 ja sitä jatkettiin tammikuun 2017 ajan Vastauksia yhteensä 181 N Prosentti
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen
Pelin kautta opettaminen
Pelin kautta opettaminen Pelin kautta opettaminen Pelaamaan oppii vain pelaamalla?? Totta, mutta myös harjoittelemalla pelinomaisissa tilanteissa havainnoimista, päätöksentekoa ja toimintaa. Pelikäsitystä
Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus
Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Vaikuttava elintapaohjaus Neuvokas perhe työvälineillä 1/2 Tutkimusnäytön mukaan vaikuttavan elintapaohjuksen elementtejä
Arvokasvatus urheilujärjestöissä ja -seuroissa: Uuden tutkimusprojektin ensiaskeleet ja esittely. Lauri Keskinen lokesk[ät] utu.fi
Arvokasvatus urheilujärjestöissä ja -seuroissa: Uuden tutkimusprojektin ensiaskeleet ja esittely Lauri Keskinen lokesk[ät] utu.fi 24.11. TUL:n Seurapäivät Aluksi: seurahengestä ja kasvatuksesta Seurahenki
Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?
Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015
LUENTO TUETUSTA PÄÄTÖKSENTEOSTA JA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDESTA. Satu Rautiainen, YTL Mikkeli / Kuopio
LUENTO TUETUSTA PÄÄTÖKSENTEOSTA JA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDESTA Satu Rautiainen, YTL Mikkeli 05.10. / Kuopio 11.10. Luentoni perustuu lisensiaatintutkimukseeni Itsemääräämisoikeus vammaisten henkilöiden kokemana
Kyky-2 pilotti Eksote:ssa. Anneli Beilmann LT lastenneurologian ylilääkäri
Kyky-2 pilotti Eksote:ssa Anneli Beilmann LT lastenneurologian ylilääkäri Kyky-2 pilotti - Visio Tukea asiakkaan arjen sujumista aktiivisesti ja kokonaisvaltaisesti yhteistyössä paikallisen Kelan ja yhteistyökumppanin
Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen
Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi 10.11.2017 Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Käytäntö on joskus kaukana ihanteista Tieto aivojen kehityksestä auttaa huomaamaan, mistä kaikesta
Minua opastaa vapaa tahto! Minua tasapainottaa tunneälykkyys. Luomisvoimani ovat yllätys ja mielenselkeys.
Päivä 67 3.8 Sininen Lunaarinen Käsi Mistä pitää kiinni kaksin käsin ja mistä irrottaa ote? Haasteen lunaarinen sointu tarjoilee valintoja ja vastakohtia. On aika valita niin että oma voima saa virrata
Oppiminen yliopistossa. Satu Eerola Opintopsykologi
Oppiminen yliopistossa Satu Eerola Opintopsykologi Ongelmia voi olla.. missä tahansa opintojen vaiheissa Eniten ekana vuonna ja gradun kanssa, myös syventäviin siirryttäessä yllättävästi: huippu opiskelija
MOOC DIGITAL WORKPLACE. MODUULI 1: ITSENSÄ JOHTAMINEN VIDEO: MOD1_6: Tuottavuus
MOOC DIGITAL WORKPLACE MODUULI 1: ITSENSÄ JOHTAMINEN VIDEO: MOD1_6: Tuottavuus Vuorosanat: tarkemmat tiedot kouluttajan vuorosanoista Näytön teksti: ideoita, kuvia jne. jotka tulevat näytölle kehotettaessa.