Seurojen haja-aineistoa ja pienpainatteita on lähetetty arkistoon postitse tai siirretty kirjastosta arkistoon.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seurojen haja-aineistoa ja pienpainatteita on lähetetty arkistoon postitse tai siirretty kirjastosta arkistoon."

Transkriptio

1 SUOMEN URHEILUARKISTON TOIMINTAKERTOMUS 2009 Arkiston hallinto ja tehtävät Suomen Urheiluarkisto toimii Suomen Urheilumuseosäätiön osastona Urheilumuseon, -kirjaston ja tietopalvelun ohella Helsingin Olympiastadionilla. Urheiluarkisto kuuluu yksityisluontoisten keskusarkistojen piiriin ja saa toimintamenoihinsa lakisääteistä valtionapua. Arkiston tehtävänä on ottaa vastaan, säilyttää, järjestää ja luetteloida liikunta- ja urheilujärjestöjen sekä urheilun piirissä vaikuttaneiden henkilöiden historiallisesti merkittävää asiakirja-aineistoa. Arkisto kouluttaa ja neuvoo järjestöjen työntekijöitä arkistonhoidossa sekä palvelee arkiston käyttäjiä Suomen Urheilukirjaston tiloissa. Säilytys- ja tutkimustilat Arkistojen säilytys tapahtuu pääsääntöisesti Urheilumuseosäätiön makasiineissa. Lisätilaa on vuokrattu Kansallisarkiston Siltavuoren tiloista, jonne on siirretty suurempia järjestettyjä ja luetteloituja kokonaisuuksia. Lainat asiakkaille on toimitettu entiseen tapaan 1-2 päivän sisällä. Kotisivuilla ja tutkijatiloissa ilmoitetaan Siltavuoreen siirretyistä arkistoista ja toimitusajoista. Etävaraston ansiosta on vapautunut lisätilaa uusille lahjoituksille ja pienemmille järjestö- ja henkilöarkistoille. Siltavuoren etävaraston käytössä ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia. Aineistoja on haettu tutkijoille Urheilukirjastoon, palautettu käytettyjä arkistoja, lisätty uutta materiaalia Siltavuoressa säilytettäviin tai tehty asiakkaalle tiedonhakuja. Käyntejä etävarastoon on kertynyt 24 (2008:24). Vuoden lopussa oli Siltavuoreen sijoitettu 49 järjestö- ja 7 henkilöarkistoa. Hyllymetreinä aineistoa oli vuoden lopussa 359,39 (2008: 336,02). Arkistoja siirrettiin etävarastoon kuluneena vuonna 23,37 hyllymetriä. Arkistosiirrot ja aineistojen määrät Arkistoja otettiin vastaan 62 kappaletta (2008: 69). Merkittäviä laajempia kokonaisuuksia olivat Koululiikuntaliitto, urheiluseuroista mm. Pakilan Visa, Roihuvuoren Roihu, Helsingin Työväen Pursiseura ja Lahden Taimi. Näille järjestöarkistoille annettiin luovutukseen liittyviä neuvoja tai järjestettiin arkistonhoidon koulutustilaisuuksia. Aineistot saatiin siten lähes täydellisesti seulottuina. Henkilöarkistoista merkittäviä olivat suunnistuksen piirissä toimineen Allan Karin ja jalkapallotehtävissä vaikuttaneen Georg Krutelewin arkistot. Uusia järjestöarkistoja oli vuoden lopussa 9 (2008: 16). Lisäaineistoja luovutettiin 23 järjestöarkistoon (2008: 23). Uusia henkilöarkistoja lahjoitettiin 9 kappaletta (2008: 15) ja lisäaineistoja 3 (2008: 8). Arkistoaineiston vuosikasvu oli 56,70 hyllymetriä (2008: 52,81). Järjestöarkistojen määrä oli 314 (2008: 324), seura-arkistojen 1949 (2008: 1931) ja henkilöarkistojen 300 (2008: 293) kappaletta. Arkistoja on tietokantaan liittyneiden virheellisten tietojen korjausten yhteydessä siirretty ryhmästä toiseen, mikä on vaikuttanut esimerkiksi järjestöarkistojen kappalemäärän laskuun. Aineistojen kokonaismäärä oli 1546,18 hyllymetriä (2008: 1520,61). Arkistonmuodostajia oli 2569 kappaletta (2008: 2548). Seurojen haja-aineistoa ja pienpainatteita on lähetetty arkistoon postitse tai siirretty kirjastosta arkistoon. Tiedot asiakirjasiirroista, arkistonmuodostajista sekä asiakaspalvelusta löytyvät liitteistä 1-3 (arkistosiirrot, vuositilasto, yleisluettelo järjestö-, seura- ja henkilöarkistoista).

2 Uusi tietokanta Alkuvuodesta tutustuttiin mm. Kansan Arkiston, Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkiston sekä museoviraston järjestelmiin. Soveliaammaksi ja taloudellisesti pieneen arkistoon järkevimmäksi todettiin kuitenkin e-taika -nimisen yrityksen arkistosovellus. Uudessa web-selainpohjaisessa tietokannassa aineistot on jaoteltu järjestöt, seurat ja henkilöt - nimisiin ryhmiin. Tietokannan kentissä osa tiedoista näkyy asiakkaille, mutta esimerkiksi lahjoittajatiedot ja arkistojen sijoittuminen säilytystiloissa vaan henkilökunnalle. Järjestelmä mahdollistaa tiedostojen liittämisen. Asiakkaan kannalta tärkeimpiä ovat arkistoluettelot, joita vuoden lopussa löytyi 259 (2008: 151). Järjestöjen luetteloita oli 81, seurojen 174 ja henkilöiden 4 kappaletta arkiston tietokannassa. Muut luettelot löytyvät paperisina asiakaspalvelutiloista. Tietokannasta voidaan hakea aineistoja myös kunnan ja asiasanaston mukaan. Kuluneena vuotena aloitettiin arkistonmuodostajittain hakusanojen ja sijainnin syöttäminen aiemmin puuttuneisiin kohtiin. Tietojen lisääminen ja siirrossa tapahtuneiden virheiden korjaaminen jatkuu urheiluseurojen osalta vielä vuoden 2010 aikana. Tietokantaan siirtyivät myös arkiston kansallinen urheiluaineistojen sekä tutkimusten ja keräysten rekisterit ja maamme ulkopuolella säilytettävien aineistojen kansainvälinen rekisteri. Kansalliseen rekisteriin merkitään tiedot aineistoista, joita säilytetään muissa laitoksissa, järjestötiloissa tai henkilöiden hallussa. Kansalliseen rekisteriin oli kirjattu 272 arkistonmuodostajan tiedot (2008: 271) ja kansainväliseen rekisteriin 11 arkistonmuodostajaa (2008: 11). Tietoja päivitetään edelleen, mutta ne eivät ole asiakkaille nähtävissä. Tutkimukset ja keräykset luetteloidaan kirjaston ATP origo-tietokantaan, mutta asiakaspalvelu ja säilytys tapahtuvat arkiston puolella. Tietoja tutkimuksista ja keräyksistä oli 216 (2008: 271). Arkistojen järjestäminen ja luettelointi Arkistoja järjestettiin 89,39 hyllymetriä (2008: 31,17). Lukuun sisältyy Suomen olympiakomitean (28,15 hm), Suomen Painonnostoliiton (24,08 hm) ja Suomen Kuntourheiluliiton (8,77 hm) laajempien kokonaisuuksien valmistuminen. Kesällä yliopistoharjoittelija järjesti jalkapallon tuomari- ja muissa tehtävissä vaikuttaneen Georg Krutelewin henkilöarkiston (2,40 hm) sekä neljä pienempää arkistoa. Kaarina Karin säätiön myöntämällä apurahalla työskennellyt Mikko Mäkinen järjesti naisvoimisteluun liittyviä aineistoja ja Kisakallion Urheiluopiston lisäaineistot. Aineistoja seulottiin 36,24 hyllymetriä. Uusia arkistoluetteloja valmistui 24 kappaletta (2008: 23). Lisäaineistoja liitettiin 13 arkistonmuodostajaan. Asiakaspalvelu Arkistokäyntejä tehtiin kaikkiaan 432 (2009: 346). Asiakirjoja käyttöönsä tilanneita tutkijoita kävi 316 henkilöä (2008: 304). Puhelimitse ja sähköpostilla tehtiin 121 tiedonhakua (2008: 108). Arkistoyksikköjä (kotelo, sidos, laatikko) tilattiin 948 kappaletta (2008: 1001). Kaukolainoja lähetettiin 3 kertaa (2008: 5). Olennaisin osin käyttäjäluvut ovat säilyneet lähes ennallaan. Uusien arkistoluetteloiden lisääminen tietokantaan on asiakkaiden taholta koettu hyvin positiivisena ja heijastuu myös halukkuutena siirtää aineistoa Urheiluarkistoon. Yksityisten keskusarkistojen yhteistyö ja digitointiprojektit Opetusministeriö myönsi yksityisille keskusarkistoille vuosiksi euron avustuksen, jolla kuluneen vuoden keväällä käynnistettiin asiakirjojen, mikrofilmien ja karttojen digitointi. Kukin arkisto priorisoi omat digitoitavat aineistonsa. Urheiluarkiston osalta todettiin keskusjärjestöjen ja Suomen olympiakomitean toimintakertomukset käytettävyytensä perusteella ensisijaisiksi kohteiksi. Lisäksi listattiin Suomen Valtakunnan Urheiluliiton mikrokortteina olevat

3 hallinnon pöytäkirjat , Suomen Pesäpalloliiton kilpailupöytäkirjat vuosilta , konservoinnin tarpeessa oleva Suomen Purjehtijaliiton pöytäkirjasidos vuosilta , SVUL:n seurakyselylomakkeet vuodelta 1915 sekä piirijärjestöjen toimintakertomukset. Digitoinnin valmistelu edellytti ohjeita, jotka laati arkistojen valitsema työryhmä. Ohjeiden mukaan kukin arkisto valmisteli kotelojen ja muiden arkistoyksiköiden digitointiohjeet. Kilpailutetuista yrityksistä valittiin Monikko digitoimaan paperiasiakirjat ja Itella mikrofilmit. Urheiluarkiston kortteja digitoidaan 4949 ja paperiasiakirjoja resurssien mukaan sivua. Projektin taloutta ja pitkälti myös muuta koordinointia on hoitanut Porvarillisen Työn Arkisto. Yksityiset keskusarkistot saivat myös avustusta äänitteiden digitointiin. Kuluneena vuonna lähetettiin Mikkelin ammattikorkeakouluun 66 tuntia Suomen Urheilumuseossa ja -arkistossa säilytettäviä veteraanihaastatteluja. Yksityisten keskusarkistojen yhteistä ääniteprojektia on hallinnoinut Kansan Arkisto. Koulutus ja neuvonta Arkistokursseja järjestettiin seuraavasti: Arkistointikurssit ja tutustuminen Urheilumuseosäätiön palveluihin Helsingin Työväen Pursiseuran johtokunnalle järjestettiin Suomen Urheilumuseosäätiön tiloissa. Kurssit piti Heli Yrjänäinen. Läsnä oli 8 henkilöä. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa (KIHU) Jyväskylässä Ossi Viita koulutti tutkimusaineistojen arkistointia 21 hengelle. Liikunnan ja Terveystiedon Opettajille ja Koululiikuntaliiton henkilökunnalle järjesti Ossi Viita arkistoinnin koulutusta liiton tiloissa. Tilaisuuteen osallistui 6 henkilöä. Arkistointikurssit Varkauden Urheiluseurat ry:lle piti Ossi Viita Varkaudessa. Kursseille osallistui 12 henkeä. Edellä mainitut järjestöt lahjoittivat kuluneena vuonna arkistonsa tai lisäaineistot aiempiin luovutuksiinsa asianmukaisesti ryhmiteltynä ja ennakkoon seulottuna. Urheiluarkiston järjestelytiloihin on luettelointia ja muita lopputoimenpiteitä varten saatu lähes valmiiksi järjestetyt arkistot. Lisäksi järjestöillä on koulutuksen jälkeen tiedossa, miten jatkossa tulee käsitellä uutta kertyvää aineistoa. Urheiluarkisto on viime vuosina yhä enemmän keskittynyt kouluttamaan arkistoluovutuksia suunnittelevien järjestöjen edustajia. Useimmiten neuvontaa on annettu järjestön omissa tiloissa, jolloin on voitu havainnollisesti ohjeistaa aineistojen supistamisessa ja uudelleen koteloinnissa. Muukin ohjeistaminen on ollut helpompaa, kun järjestön omat asiakirjat ovat toimineet havainnollisina esimerkkeinä. Neuvontaa ja arkistointiohjeita annettiin seuraavien järjestöjen edustajille: Helsingin Jyry, TUL:n naisjaosto, Tampereen Pyrintö, Helsingin Työväen Pursiseura, Suomen Purjehtijaliitto, Suomen Veneilyliitto, Suomen Urheiluopisto, Suomen Kanoottiliitto, Roihuvuoren Roihu, Lahden Taimi, SLU:n pienien liittojen edustaja, Suomen Taitoluisteluliitto, Finlands Svenska Idrott FSI ja sen lajiliittojen edustajat, New Yorkin Naisvoimistelijat, TUL:n Suur-Helsingin piiri, Suomen Tanssiurheiluliitto ja tanssiurheiluseura Star. Näistä 5 järjestöä luovutti neuvonnan tuloksena aineistonsa valmiiksi seulottuna ja arkistokansioissa. Neuvontaa annettiin kaikkiaan 43 henkilölle.

4 Suomen Urheiluhistoriallisen seuran, Lahden Hiihtomuseon ja Suomen Liikunnan ja Urheilun yhteisille urheiluhistorian kirjoittajakursseille Lahdessa osallistui Ossi Viita luennoiden järjestöhistorian kirjoittamisesta ja käsikirjoituksen muokkaamisesta kirjaksi. Tilaisuuteen osallistui 19 henkeä. Ossi Viita antoi Kajaanin Kipinän 100-vuotishistoriankirjoittajalle ja Suomen Luisteluliiton historiankirjoittajalle neuvontaa kirjan laatimisessa. Arkistovierailut Arkistoa, tutkimusaiheita ja muita Urheilumuseosäätiön palveluja esiteltiin seuraaville ryhmille: Kisakallion Urheiluopiston 40 opiskelijaa vieraili 4.5. Urheilumuseosäätiössä. Opiskelijat tutustuivat kirjaston ja arkiston kokoelmiin sekä museon näyttelyyn tehtävien avulla. Heidi Rehn Svenska Litteratusällskapetista ja Minna Nurmela Kansallisarkistosta vierailivat tutustumassa Urheiluarkiston tietokantaan. Keskusteltiin tietokannan metatietojen soveltuvuudesta Kansallisen Digitaalisen kirjaston (KDK) hankkeeseen. Tatu Kolehmaisen suvun tapaamisessa Ossi Viita piti esitelmän ja 44 hengen ryhmä tutustui Urheilumuseoon. Jyväskylän yliopiston historian ja etnologianlaitoksen 44 opiskelijalle ja 3 opettajalle esitteli Ossi Viita Urheiluarkistoa tutkimuksen näkökulmasta. Nurmijärven yhteiskoulun 80-vuotisjuhlien merkeissä koulussa vieraili 40 ammattialan edustajaa. Ossi Viita kävi puhumassa arkistoalan koulutuksesta, työtehtävistä ja työpaikoista. Henkilökunnan osallistuminen tilaisuuksiin ja matkoihin Suomen Työväen Urheiluliiton 90-vuotisjuhlavastaanotolla onnitteli liittoa Ossi Viita. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura ja Suomen Urheiluhistoriallinen Seura järjestivät 2.4. TUL:n 90-vuotisen taipaleen kunniaksi seminaarin, jossa TUL:n vaiheita tarkasteltiin tutkimuksen, järjestöpolitiikan ja urheilijoiden näkökulmasta. Tilaisuuteen osallistui Ossi Viita. Liikunnan tiedonvälitysyksikköjen neuvottelupäiville UKK -instituutissa osallistui Heli Yrjänäinen. Yksityisarkistojen kokoukseen 7.9. Svenska Litteratursällskapetin tiloissa yhtenäisen metadatamallin luomiseksi liittyen Kansalliseen Digitaaliseen kirjastoon osallistui Ossi Viita. Porvarillisen Työn arkistossa järjestettiin Yksityisten keskusarkistojen digitointiprojektiin liittyvä kokous, johon osallistui Ossi Viita ja Heli Yrjänäinen. Kokouksessa käsiteltiin digitointiprosessin käytännön ohjeistus. Suomen Kirjallisuuden seuran järjestämään metadata-tapaamiseen SKS:ssa osallistui Ossi Viita. Kansallisarkiston järjestämään tilaisuuteen Arkistot ja Kansallinen Digitaalinen Kirjasto -päivä 5.10 osallistui Ossi Viita

5 Yksityiset Keskusarkistot ry:n 10-vuotisjuhliin Työväen Arkistossa osallistuivat Heli Yrjänäinen ja Ossi Viita. Helsingin Jyryn naisosaston 100-vuotisjuhlien tilaisuuteen Urheilumuseossa osallistui Heli Yrjänäinen pitäen puheenvuoron Arkistojen kertomaa. Valtakunnallisen Arkistoyhdistyksen järjestämään Ateenan matkaan osallistui Heli Yrjänäinen. Matkaohjelman puitteissa vierailtiin Kreikan valtionarkistossa, yksityisessä Contemporary Social History Archives ASKI:ssa, Konstantin Karamanlis -säätiön arkistossa, Suomen Ateena-instituutissa, Suomen suurlähettilään residenssissä sekä Arkeologisessa museossa. Arkistoyhdistyksen perinteinen syysseminaari aiheena muistitieto järjestettiin Tieteiden talolla. Seminaariin osallistuivat Ossi Viita ja Heli Yrjänäinen. Svenska Litteratursällskapetin metadata asioita käsitelleeseen neuvotteluun osallistui Ossi Viita Työväentutkimuksen vuosikirjan 2009 julkistamistilaisuuteen osallistui Ossi Viita. Säteilyturvakeskuksen tietopalveluun ja toimintaan järjesti Arkistoyhdistys tutustumistilaisuuden , johon osallistui Heli Yrjänäinen. Työväen Arkiston 100-vuotisjuhlien vastaanottoon, uusien tilojen vihkiäisiin ja juhlaillalliseen osallistui Heli Yrjänäinen. Ossi Viita on toiminut Urheiluhistoriallisen seuran hallituksen jäsenenä. Heli Yrjänäinen on ollut jäsenenä Liikunnan tiedonvälitysyksikköjen neuvottelupäivillä. Julkaisut ja artikkelit TUL:n painihistorian toinen osa vuosilta cd-rom muodossa julkaistiin Äänekoskella TUL:n mestaruuspainien yhteydessä. Teos käsittää 100 sivua painin historiaa. Kuluneena vuonna Ossi Viita aloitti Pakilan Visan 75-vuotishistoriakirjan kirjoittamisen. Kuluneena vuonna on kirjoittaja ottanut seuran arkiston vastaan, käynyt läpi aineistoa ja haastatellut seuran veteraaneja. Kirjan valmistumisajaksi on määritelty maaliskuu Vartti -lehdessä julkaistiin Harri Pirhosen artikkeli Pakilan Visan historiaa kerätään, jossa pyydettiin täydentämään seuran arkistomateriaalia ja vanhoja seuran jäseniä kertomaan muistoistaan kirjan kirjoittajalle. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran vuosikirjaan Työväentutkimus 2009 Ossi Viita kirjoitti artikkelin Työväen Urheiluliiton painijoiden poliittisuus vaati kinaustrikoita. TUL-lehti 1/2009 julkaisi 90-vuotisjuhlavastaanotoltaan kuvan painin lajipäällikkö Hannu Kiminkisestä ja Ossi Viidasta kuvatekstillä TUL:n painihistoria ei ole laitettu kansien väliin vaan nykyaikaisesti cd-levylle. Toisen painiteoksen osan vuosilta julkistamisesta kirjoitti Jarmo Väisänen artikkelin TUL-molskilla laatu korvasi määrän Sisä-Suomen Lehdessä

6 Suunnistaja -lehteen 1/2009 kirjoitti toimittaja Paula Lehtomäki artikkelin Arkistot ajan tasalle, jossa käsiteltiin Urheiluarkiston palveluja, seura-arkistojen merkitystä tutkimukselle, aineistojen asianmukaista säilyttämistä sekä sähköisiä asiakirjoja. Henkilökunta Arkiston vakinaiseen henkilökuntaan ovat kuuluneet arkistonhoitaja Heli Yrjänäinen osaston johtajana sekä erikoistutkija Ossi Viita. Arkistossa toimi harjoittelijana Joensuun yliopistosta Tero Uski välisenä aikana. Tero Uski järjesti henkilökunnan ohjauksessa Suomen Palloliiton Hämeen piirin, Suomen Retkiluistelijoiden ja urheiluseura Kainuun Ärjyn arkistot sekä Suomen Palloliiton erotuomari Georg Krutelewin henkilöarkiston ja lisäaineistot Porvoon Veikkojen ja Nyländska Jaktklubbenin sekä Suomen Uimaliiton arkistoon. Lisäksi hän skannasi vanhoja arkistoluetteloita tietokantaan, avusti asiakaspalvelussa ja arkistojen vastaanotossa. Roihuvuoren Roihun hallituksen jäsen Tytti Salminen järjesti ja luetteloi henkilökunnan ohjauksessa arkiston tutkijatiloissa seuran arkiston. Työväen Urheiluliiton nuotteja, kenttä- ja muita ohjelmia on järjestänyt TUL:n ja myöhemmin Suomen Voimisteluliitto Svolin palveluksessa kenttäpäällikkönä työskennellyt Eila Uitto lähtien muutamana päivänä viikossa. Helsingin Työväen Pursiseuran arkiston inventoiminen ja järjestäminen aloitettiin seuran toimitiloissa Laajasalon Pyysaaressa Mukana olivat harjoittelija Tero Uski, puheenjohtaja Helena Venäläinen ja aktiivijäsenet Oili Martimo-Andersson ja Leena Pärssinen, joita ohjasi Heli Yrjänäinen. Seura oli hankkinut tarvittavat arkistointivälineet ja päivän työskentelyn jälkeen seuran jäsenet jatkoivat itsenäisesti arkiston järjestämistä luovutuskuntoon. Johtokunnalle pidettiin arkistonhoidon koulutuspäivä Urheilumuseosäätiön tiloissa tulevien asiakirjakertymien säilymisen varmistamiseksi. Arkisto luetteloineen valmistui pikavauhtia 6.5. Edellä mainittu osoittaa miten parhaimmillaan saadaan järjestöväki sitoutettua huolehtimaan omista asiakirjoistaan. Koululaisharjoittelija Sebastian Hovi koteloi ja luetteloi Helsingin Uimarien perinneyhdistyksen ja suunnistaja Allan Karin arkistot välisenä aikana. Kaarina Karin säätiön avustuksella Mikko Mäkinen järjesti ja luetteloi Kaarina Karin säätiön arkiston sekä Suomen Naisten Liikuntakasvatusliiton ja Kisakallion Urheiluopiston arkistojen lisäaineistot välisenä aikana. Toimittaja Harri Pirhonen järjesti välisenä aikana Ossi Viidan ohjauksessa TUL:n Suur-Helsingin piirin lisäaineistot. Helsingin työvoiman palvelukeskuksen kautta työllistetty Marco Vitali on avustanut mm. Suomen Kuntourheiluliiton ja Kuntotoimiston, Suomen Miekkailuliiton, Moottori- ja Moottoriveneliiton arkistojen järjestämisessä neljä tuntia kolmena päivänä viikossa. Marco Vitali on myös osallistunut muihin avustaviin tehtäviin.

7

SUOMEN URHEILUARKISTO TOIMINTAKERTOMUS 2011

SUOMEN URHEILUARKISTO TOIMINTAKERTOMUS 2011 SUOMEN URHEILUARKISTO TOIMINTAKERTOMUS 2011 SUOMEN URHEILUARKISTON TOIMINTAKERTOMUS 2011 Arkiston hallinto ja tehtävät Suomen Urheiluarkisto toimii Suomen Urheilumuseosäätiön osastona Urheilumuseon, -kirjaston

Lisätiedot

SUOMEN URHEILUARKISTON TOIMINTAKERTOMUS 2012

SUOMEN URHEILUARKISTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 SUOMEN URHEILUARKISTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 Arkiston hallinto ja tehtävät Suomen Urheilumuseosäätiö ylläpitää Suomen urheilumuseota, -urheilukirjastoa ja -urheiluarkistoa. Säätiö toimii palvelu- ja asiantuntijaorganisaationa

Lisätiedot

SUOMEN URHEILUARKISTON TOIMINTAKERTOMUS 2010

SUOMEN URHEILUARKISTON TOIMINTAKERTOMUS 2010 SUOMEN URHEILUARKISTON TOIMINTAKERTOMUS 2010 Arkiston hallinto ja tehtävät Suomen Urheiluarkisto toimii Suomen Urheilumuseosäätiön osastona Urheilumuseon, -kirjaston ja tietopalvelun ohella Helsingin Olympiastadionilla.

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2003

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2003 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2003 I VARSINAISET LIIKUNTAJÄRJESTÖT 1. LAJILIITOT Autourheilun Kansallinen Keskusliitto ry 200 000 Suomen Aikidoliitto ry 27 000 Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2002

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2002 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2002 I VARSINAISET LIIKUNTAJÄRJESTÖT 1. LAJILIITOT (71) AKK-Motorsport ry 207 000 Suomen Aikidoliitto ry 27 000 Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry 30 000

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2001

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2001 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2001 I VARSINAISET LIIKUNTAJÄRJESTÖT 1. LAJILIITOT (71) MK Autourheilun Kansallinen Keskusliitto ry 1 215 000 Suomen Aikidoliitto ry 160 000 Suomen Amerikkalaisen

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2005

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2005 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2005 I VARSINAISET LIIKUNTAJÄRJESTÖT 1. LAJILIITOT AKK-Motorsport ry 200 000 Sukeltajaliitto ry 97 000 Suomen Aikidoliitto ry 30 000 Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMINTA AVUSTUKSET 2015 Verksamhetsunderstöd för idrottsorganisationerna 2015

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMINTA AVUSTUKSET 2015 Verksamhetsunderstöd för idrottsorganisationerna 2015 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMINTA AVUSTUKSET 2015 Verksamhetsunderstöd för idrottsorganisationerna 2015 LAJILIITOT Grenförbund (70) AKK-Motorsport ry 240 000 Sukeltajaliitto ry 160 000 Suomen Aikidoliitto ry

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2006

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2006 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2006 I VARSINAISET LIIKUNTAJÄRJESTÖT 1. LAJILIITOT AKK-Motorsport ry 195 000 Sukeltajaliitto ry 104 000 Suomen Aikidoliitto ry 31 000 Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon

Lisätiedot

Arkistojen hankintapoliittinen yhteistyö. Juha Henriksson Arkistonjohtaja, Musiikkiarkisto

Arkistojen hankintapoliittinen yhteistyö. Juha Henriksson Arkistonjohtaja, Musiikkiarkisto Arkistojen hankintapoliittinen yhteistyö Juha Henriksson Arkistonjohtaja, Musiikkiarkisto 13.2.2019 Yhteistyön periaatteita Pyritään varmistamaan teemallisesti, ajallisesti ja alueellisesti monimuotoisen

Lisätiedot

Arkistojen ryhmittely pääpiirteissään

Arkistojen ryhmittely pääpiirteissään Suomen arkistot Suomessa on hyvin monentyyppisiä arkistoja, suurin osa on julkisin varoin ylläpidettyjä, mutta myös yksityisin varoin mm. säätiö- tai yhdistysmuotoisia arkistoja on olemassa Arkistointia

Lisätiedot

Case Honeywell Oy. Suomen XII Liikearkistopäivät, 13.9.2007, Tampere. Jarmo Luoma-aho, Antti Ropponen

Case Honeywell Oy. Suomen XII Liikearkistopäivät, 13.9.2007, Tampere. Jarmo Luoma-aho, Antti Ropponen Case Honeywell Oy Suomen XII Liikearkistopäivät, 13.9.2007, Tampere Jarmo Luoma-aho, Antti Ropponen 1 Vastaanottaa yritysten asiakirjoja, lähinnä pysyvään säilytykseen Asiakirjoihin liittyvä tutkijapalvelu

Lisätiedot

SUOMEN URHEILUMUSEOSÄÄTIÖ TOIMINTAKERTOMUS 2009

SUOMEN URHEILUMUSEOSÄÄTIÖ TOIMINTAKERTOMUS 2009 SUOMEN URHEILUMUSEOSÄÄTIÖ TOIMINTAKERTOMUS 2009 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 1 HALLINTO 2 HENKILÖKUNTA 3 SUOMEN URHEILUMUSEO 4 SUOMEN URHEILUKIRJASTO JA TIETOPALVELU 11 SUOMEN URHEILUARKISTO 13 KANSAINVÄLINEN

Lisätiedot

A Diaarit Diaareja ei ole laadittu. Vuodesta 2002 käytössä Kirkkohallituksen asianhallintaohjelman diaari. Aa Postikirjat hävitetty 5.12.

A Diaarit Diaareja ei ole laadittu. Vuodesta 2002 käytössä Kirkkohallituksen asianhallintaohjelman diaari. Aa Postikirjat hävitetty 5.12. KIRKON TUTKIMUSKESKUKSEN ARKISTOLUETTELO 1969 2015 Tähän luetteloon on luetteloitu käytännön syistä joitakin asiakirjoja myös vuoden 2002 jälkeiseltä ajalta. Kyseiset asiakirjat löytyvät arkistosta alla

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNAN ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE

VIEREMÄN KUNNAN ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE VIEREMÄN KUNTA 1 VIEREMÄN KUNNAN ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE 1 ASIAKIRJAHALLINTO JA ARKISTOTOIMI VIEREMÄN KUNNASSA Vieremän kunnan asiakirjahallinnon ja arkistotoimen tulee noudattaa

Lisätiedot

Rakennetun kulttuuriympäristön tutkimusraportit Museoviraston arkistossa

Rakennetun kulttuuriympäristön tutkimusraportit Museoviraston arkistossa Rakennetun kulttuuriympäristön tutkimusraportit Museoviraston arkistossa Yli-intendentti Jutta Kuitunen Arkisto- ja arkeologiset kokoelmat Arkisto ja tietopalvelut 29.10.2013 Museoviraston arkisto Museovirasto

Lisätiedot

Voitaisiinko arkistojen ja museoiden välistä hankintapolitiikkaa kehittää. TAKO-verkoston syysseminaari Jarmo Luoma-aho, Elka

Voitaisiinko arkistojen ja museoiden välistä hankintapolitiikkaa kehittää. TAKO-verkoston syysseminaari Jarmo Luoma-aho, Elka Voitaisiinko arkistojen ja museoiden välistä hankintapolitiikkaa kehittää TAKO-verkoston syysseminaari Jarmo Luoma-aho, Elka 13.10.2016 Kuka, mikä? Jarmo Luoma-aho FM (historia), tradenomi ylempi amk,

Lisätiedot

Taulukko n:o 7. Taulukko n:o 8. SVUL:n filmipalvelun toiminta 1970 Liittojen rekisteröidyt palkinto- ja erotuomarit sekä toimitsijat Luokka-

Taulukko n:o 7. Taulukko n:o 8. SVUL:n filmipalvelun toiminta 1970 Liittojen rekisteröidyt palkinto- ja erotuomarit sekä toimitsijat Luokka- ~... ~.-- -- Taulukko n:o 7. Liitto Taulukko n:o. SVUL:n filmipalvelun toiminta 970 Liittojen rekisteröidyt palkinto- ja erotuomarit sekä toimitsijat Luokka- Liitto Esityskertoja Katsojamäärä merkki- Kv.A,Ilk.!

Lisätiedot

POSION KUNNAN ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE 1. YLEISTÄ...2 2. ASIAKIRJAHALLINNON TEHTÄVÄT...2

POSION KUNNAN ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE 1. YLEISTÄ...2 2. ASIAKIRJAHALLINNON TEHTÄVÄT...2 1 POSION KUNNAN ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE 1. YLEISTÄ...2 2. ASIAKIRJAHALLINNON TEHTÄVÄT...2 3. ASIAKIRJAHALLINNON ORGANISOINTI JA VASTUUT...2 3.1. Asiakirjahallintoa johtavan viran-/toimenhaltijan

Lisätiedot

Tutkijatapaaminen 11.5.2012

Tutkijatapaaminen 11.5.2012 Tutkijatapaaminen 11.5.2012 Arkistolaitoksen digitointitoiminta FT István Kecskeméti, yksikönjohtaja Digitoinnin periaatteita Arkistolaitoksen digitoinnin kohteena ovat selkeät asiakirjakokonaisuudet,

Lisätiedot

JOHDANTO 1 HALLINTO 2 HENKILÖKUNTA 3 SUOMEN URHEILUMUSEO 5 SUOMEN URHEILUKIRJASTO JA TIETOPALVELU 14 SUOMEN URHEILUARKISTO 16

JOHDANTO 1 HALLINTO 2 HENKILÖKUNTA 3 SUOMEN URHEILUMUSEO 5 SUOMEN URHEILUKIRJASTO JA TIETOPALVELU 14 SUOMEN URHEILUARKISTO 16 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 1 HALLINTO 2 HENKILÖKUNTA 3 SUOMEN URHEILUMUSEO 5 SUOMEN URHEILUKIRJASTO JA TIETOPALVELU 14 SUOMEN URHEILUARKISTO 16 KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ, EDUSTUKSET JA KOULUTUS 22 MARKKINOINTI,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2017 1 (5) 441 Asiakirjahallinnon periaatteet ja johtavan viranhaltijan nimeäminen HEL 2017-004408 T 00 01 00 Päätös päätti hyväksyä Helsingin kaupungin asiakirjahallinnon

Lisätiedot

Miksi arkisto järjestetään?

Miksi arkisto järjestetään? Yksityisarkistot Yksityinen arkisto On arkistonmuodostaja On sen tehtävien hoidosta kertyvien asiakirjojen kokonaisuus On ainutkertainen On historiallinen todistusarvo Asiakirjahallinto/RB 2 Miksi arkisto

Lisätiedot

MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN

MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN Asianro 8484/2015 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 15.12.2015 99 Kaupunginhallitus 11.1.2016 7 Tiedustelut puh. 044 7182504 Hyvinvoinnin edistämisen

Lisätiedot

1. ASIAKIRJAHALLINNON RESURSSIT Henkilömäärä Lisätietoja

1. ASIAKIRJAHALLINNON RESURSSIT Henkilömäärä Lisätietoja 1. ASIAKIRJAHALLINNON RESURSSIT Henkilömäärä Lisätietoja 1.1 Kuinka monta henkilöä hoitaa päätoimisesti kunnan asiakirjahallinnon tehtäviä? (arkistosihteeri/arkistonhoitaja/kirjaaja(t)/toimistosihteeri)

Lisätiedot

Arkistolaitos ja avoin tieto. Kohti avointa ja kestävää tietoa -seminaari 21.11.2014 Mikkelin ammattikorkeakoulu Tytti Voutilainen

Arkistolaitos ja avoin tieto. Kohti avointa ja kestävää tietoa -seminaari 21.11.2014 Mikkelin ammattikorkeakoulu Tytti Voutilainen Arkistolaitos ja avoin tieto Kohti avointa ja kestävää tietoa -seminaari 21.11.2014 Mikkelin ammattikorkeakoulu Tytti Voutilainen Avoimuus on keskeisin arvo Arkistolaitos edistää hyvän tiedonhallintatavan

Lisätiedot

Järjestölista, jota hakemus koskee (sis. lajiliitto) Seuran nimi SLU-alueen nimi AKK-Motorsport ry Turun Urheiluautoilijat Ry.

Järjestölista, jota hakemus koskee (sis. lajiliitto) Seuran nimi SLU-alueen nimi AKK-Motorsport ry Turun Urheiluautoilijat Ry. Järjestölista, jota hakemus koskee (sis. lajiliitto) Seuran nimi SLU-alueen nimi AKK-Motorsport ry Turun Urheiluautoilijat Ry. Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Finlands Svenska Idrott, FSI r.f. Centralföreningen

Lisätiedot

Päätoimiset tukea saaneet 2009

Päätoimiset tukea saaneet 2009 Päätoimiset tukea saaneet 2009 Seuran nimi SLU-alueen nimi Järjestölista, jota hakemus koskee (sis. lajiliitto) Imatran Keilailuliitto ry Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Suomen Keilailuliitto ry

Lisätiedot

Kansallisarkiston kysely valtionhallinnon organisaatioiden analogisista aineistoista

Kansallisarkiston kysely valtionhallinnon organisaatioiden analogisista aineistoista Kansallisarkiston kysely valtionhallinnon organisaatioiden analogisista aineistoista Info-tilaisuus 2. vaiheen kyselyyn vastaajille 21.9.2017 Info-tilaisuus 21.9.2017 Taustaa massadigitoinnin tiekartasta

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden iite 2 ainopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan

Lisätiedot

JULKISOIKEUDELLISET SUORITTEET

JULKISOIKEUDELLISET SUORITTEET 1.1.2009 1 (6) JULKISOIKEUDELLISET SUORITTEET SELVITYKSET VIRALLISEEN TARKOITUKSEEN 1. TODISTUS euroa käytettäessä yhden arkistonmuodostajan yhtä tai kahta asiakirjaa...19,00/sivu käytettäessä yhden arkistonmuodostajan

Lisätiedot

T.E.H.D.A.S. Arkisto. Kokemuksia performanssitaiteen arkistoinnista. Juha Mehtäläinen

T.E.H.D.A.S. Arkisto. Kokemuksia performanssitaiteen arkistoinnista. Juha Mehtäläinen T.E.H.D.A.S. Arkisto Kokemuksia performanssitaiteen arkistoinnista Juha Mehtäläinen Miksi arkistoida? Koska arkistoitavaa materiaalia on Performanssitaidetta halutaan kuvata - uutta aineistoa syntyy koko

Lisätiedot

viio Valo - sääntömääräinen kevätkokous Pöytäkirja

viio Valo - sääntömääräinen kevätkokous Pöytäkirja viio Valo - sääntömääräinen kevätkokous Pöytäkirja Aika Tiistaina 19.5.2015 klo 15.30 Valtakirjojen tarkastus klo 16.00 Valon sääntömääräinen kevätkokous Paikka Niemi Center, Veturitie 13 H, 00240 Helsinki

Lisätiedot

Kokemuksia ekam-yhteistyöstä

Kokemuksia ekam-yhteistyöstä Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit ei hanki 5.6.2009 Kokemuksia ekam-yhteistyöstä Kansalliskirjasto Minna Kaukonen sisällysluettelo 1. Kansallinen digitointikeskus 2. ekam-yhteistyö 3. ekam ja KDK -

Lisätiedot

Kempeleen kunta Rakennusvalvonnan paperiarkiston digitoinnin projektisuunnitelma

Kempeleen kunta Rakennusvalvonnan paperiarkiston digitoinnin projektisuunnitelma Kempeleen kunta Rakennusvalvonnan paperiarkiston digitoinnin projektisuunnitelma 4.5.2018 Sisällys 1 Projektin tavoitteet... 3 1.1 Projektin kuvaus ja tavoitteet... 3 1.2 Digitoinnin vaikutukset... 3 1.3

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA 2008 - työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO RESERVILÄISLIITTO RY 1 PÄIVÄKIRJAN TÄYTTÖOHJE Yleistä Toiminnan raportoinnissa käytetty kaavake uusiutui vuoden 2005 alusta

Lisätiedot

Espoon kaupunginarkistosta löytyy. Sukututkijoille

Espoon kaupunginarkistosta löytyy. Sukututkijoille Espoon kaupunginarkistosta löytyy Sukututkijoille 9.2.2017 Mikä on Espoon kaupunginarkisto? Kaupungin keskusarkisto. Lakisääteisesti pitkään ja pysyvästi säilytettävien Espoon kunnallishallinnosta syntyneiden

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

ESITYSKORVAUSSOPIMUS SOPIMUS 1(5) 12.12.2012

ESITYSKORVAUSSOPIMUS SOPIMUS 1(5) 12.12.2012 SOPIMUS 1(5) T E K I J Ä N O I K E U S J Ä R J E S T Ö U P P H O V S R Ä T T S O R G A N I S A T I O N ESITYSKORVAUSSOPIMUS Osapuolet 1. Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TIETOYHTEISKUNTA-OHJELMA

OPETUSMINISTERIÖN TIETOYHTEISKUNTA-OHJELMA OPETUSMINISTERIÖN TIETOYHTEISKUNTA-OHJELMA Valtionavustukset museoiden tietoyhteiskuntahankkeisiin Opetusministeriö on myöntänyt museoille tietoyhteiskuntarahaa vuonna 2001 yhteensä 4 590 000 mk, josta

Lisätiedot

Hyvät käytännöt ja pitkäaikaissäilytyksen huomioiminen digitoinnissa. 6.5.2013 FT István Kecskeméti, sektorijohtaja, Kansallisarkisto

Hyvät käytännöt ja pitkäaikaissäilytyksen huomioiminen digitoinnissa. 6.5.2013 FT István Kecskeméti, sektorijohtaja, Kansallisarkisto Hyvät käytännöt ja pitkäaikaissäilytyksen huomioiminen digitoinnissa 6.5.2013 FT István Kecskeméti, sektorijohtaja, Kansallisarkisto Kokoelmat (alkuperäiset) Digitoinnin kokonaisuus Luettelointi Järjestely

Lisätiedot

Suomen XIII liikearkistopäivät

Suomen XIII liikearkistopäivät Suomen XIII liikearkistopäivät 4. 6.10.2011 Yksityiset Keskusarkistot ry:n Pikadigi digitointihanke v. 2009 2011 Riku Keski Rauska, tutkija Porvarillisen Työn Arkisto Yhdeksän arkiston yhteistyöhanke o

Lisätiedot

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Haastattelut ja keskustelut 1 B Painotuotteet 2 C Julisteet 3 KARI SUOMALAISEN ARKISTO Arkistonmuodostaja Kari Suomalainen

Lisätiedot

NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo

NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Aa Vuosikokoukset 1 Ab Johtokunnan asiakirjat 3 C Vuosikertomukset 4 D Talous- ja tiliasiakirjat 5 U Muut asiakirjat 6 NEW YORKIN UUTISTEN

Lisätiedot

LIITTO / JÄRJESTÖ / JÄSEN JÄSENYYS ÄÄNIMÄÄRÄ

LIITTO / JÄRJESTÖ / JÄSEN JÄSENYYS ÄÄNIMÄÄRÄ LIITTO / JÄRJESTÖ / JÄSEN JÄSENYYS ÄÄNIMÄÄRÄ Hyväksytty Olympiakomitean hallituksessa 16.10.2018 Jäsenyystyyppi Äänimäärä AKK-Motorsport ry Varsinainen 2 ITF Taekwon-Do liitto ry Kumppani 0 Kansainvälinen

Lisätiedot

Urheilumuseon kokoelmat

Urheilumuseon kokoelmat Urheilumuseon kokoelmat 35 000 esinettä 500 000 valokuvaa 1880 hyllymetriä asiakirjoja Julisteita Kirjoja 30 000 ja lehtiä 200 nimikettä Tietopalvelu, tilaushistoriat 1 Urheilumuseo ottaa vastaan Pysyvästi

Lisätiedot

Luetteloinnin kehittämistyö Keskustelu- ja tiedotustilaisuus Uudenmaan museoille

Luetteloinnin kehittämistyö Keskustelu- ja tiedotustilaisuus Uudenmaan museoille Luetteloinnin kehittämistyö 2012 Keskustelu- ja tiedotustilaisuus Uudenmaan museoille 8.5.2012 Leena Furu museo 2015 Luetteloinnin kehitystyötä tehdään luettelointityöryhmässä Luettelointityöryhmä Marjo

Lisätiedot

Espoon Kaupunginarkisto EKYL

Espoon Kaupunginarkisto EKYL Espoon Kaupunginarkisto EKYL 9.2.2018 Mikä on Espoon kaupunginarkisto? Kaupungin keskusarkisto. Lakisääteisesti pitkään ja pysyvästi säilytettävien Espoon kunnallishallinnosta syntyneiden asiakirjojen

Lisätiedot

Tekstin digitointi Kansallisarkistossa

Tekstin digitointi Kansallisarkistossa Tekstin digitointi Kansallisarkistossa 19.11.2009 ISTVÁN KECSKEMÉTI yksikönjohtaja, FT Tehtävä Arkistolaitoksen tehtävänä on varmistaa kansalliseen kulttuuriperintöön kuuluvien asiakirjojen säilyminen

Lisätiedot

Digitoinnin työpaja 3a/4 Äänitteiden digitoinnin perusteita

Digitoinnin työpaja 3a/4 Äänitteiden digitoinnin perusteita Digitoinnin työpaja 3a/4 Äänitteiden digitoinnin perusteita 15.1.2010 Toni Suutari www.kdk2011.fi Kansallinen digitaalinen kirjasto parantaa kirjastojen, arkistojen ja museoiden sähköisten aineistojen

Lisätiedot

Miten muistiorganisaatiot voivat olla yhteistyössä? ekam (e-kirjastot, -arkistot, -museot) - Muisti 2 KULDI laajennettu digitointiyhteistyöryhmä

Miten muistiorganisaatiot voivat olla yhteistyössä? ekam (e-kirjastot, -arkistot, -museot) - Muisti 2 KULDI laajennettu digitointiyhteistyöryhmä Muistio Miten muistiorganisaatiot voivat olla yhteistyössä? ekam (e-kirjastot, -arkistot, -museot) - Muisti 2 KULDI laajennettu digitointiyhteistyöryhmä aika: 9.9.2003 klo 13.00 15.50 paikka: Suomalaisen

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 29.60.22 ARKISTOLAITOS

TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 29.60.22 ARKISTOLAITOS TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 29.60.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.60.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 557 000 euroa. tiot 1A-C

Lisätiedot

Suomen Olympiakomitean jäsenet kutsutaan järjestön kevätkokoukseen

Suomen Olympiakomitean jäsenet kutsutaan järjestön kevätkokoukseen Suomen Olympiakomitea ry - kevätkokous 19.6.2018 PÖYTÄKIRJA 19.6.2018 Suomen Olympiakomitean jäsenet kutsutaan järjestön kevätkokoukseen Aika tiistaina 19.6.2018 klo 17.00 Valtakirjojen tarkastus klo 17.30

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS

HALLITUKSEN KOKOUS Suomen tieteellinen kirjastoseura Finlands vetenskapliga bibliotekssamfund Finnish Research Library Association PL 217, 00171 Helsinki http://pro.tsv.fi/stks HALLITUKSEN KOKOUS 4-2008 Aika 12.5. klo 13.30

Lisätiedot

Kansallisarkiston kysely analogisista aineistoista. Kyselyn 2. vaiheen tulokset

Kansallisarkiston kysely analogisista aineistoista. Kyselyn 2. vaiheen tulokset Kansallisarkiston kysely analogisista aineistoista Kyselyn 2. vaiheen tulokset Aineistokartoituksen 2 vaihe Kysely toteutettiin 11.9. 20.10.2017 Aineistomääriltään suurimmille valtionhallinnon organisaatioille

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

29.88.22 ARKISTOLAITOS

29.88.22 ARKISTOLAITOS 14.3.2006 TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 29.88.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 435 000 euroa.

Lisätiedot

Lausuntopyyntö julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittäneen työryhmän raportista

Lausuntopyyntö julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittäneen työryhmän raportista Lausunto 01.11.2017 2860/00 04 05/2017 Asia: VM/1709/00.01.00.01/2016 VM098:00/2016 Lausuntopyyntö julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittäneen työryhmän raportista Yleiset kommentit

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5. TOIMINTAKERTOMUS 2009-10 Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano 3. Kokoukset 4. Työryhmät 5. Lausunnot 6. Viestintä ja markkinointi 7. Retket, koulutukset ja virkistäytyminen

Lisätiedot

viio Kokouksessa on edusteifuna: varsinaista valtakunnallista jäsenjärjestöä varsinaista alueellista jäsenjärjestöä sekä kumppanuusjäsenjärjestöä.

viio Kokouksessa on edusteifuna: varsinaista valtakunnallista jäsenjärjestöä varsinaista alueellista jäsenjärjestöä sekä kumppanuusjäsenjärjestöä. Valo, Valtakunnallinen liikunta-ja urheiluorganisaatio ry Yhdistyksen ylimääräinen kokous 206.206 Valtakirjan tarkastajien lausunto ja kokouksen osanottajat Kokouksessa on edusteifuna:,\ Ä varsinaista

Lisätiedot

Arkistoala historioitsijan työllist

Arkistoala historioitsijan työllist Arkistoala historioitsijan työllist llistäjänä Projektipää äällikk llikkö Tomi Rasimus Kansallisarkisto Esityksen sisältö Oma opiskelu ja työura Arkistoista historioitsijan työpaikka? Arkistoammattilaisen

Lisätiedot

Yksityisarkistojen hankintapolitiikan periaatteet

Yksityisarkistojen hankintapolitiikan periaatteet Yksityisarkistojen hankintapolitiikan periaatteet Kyselylomakkeen täyttöohje ja esimerkkivastaukset Täyttöohjeet on kirjoitettu mustalla kirjasimella ja niiden perässä on esimerkkivastaukset harmaalla

Lisätiedot

Painetun aineiston saatavuus Suomessa. Viikki Pentti Vattulainen

Painetun aineiston saatavuus Suomessa. Viikki Pentti Vattulainen Painetun aineiston saatavuus Suomessa Viikki 2.11.2011 Pentti Vattulainen Säädöspohjaisia tehtäviä: kokoelmat Vapaakappalekirjastot Yleisten kirjastojen keskuskirjasto Maakuntakirjastot Varastokirjasto

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Museoviraston kuvakokoelmien digitointiprojekti Priorisointikysymyksiä eli arvovalintoja ja haja-ajatuksia

Museoviraston kuvakokoelmien digitointiprojekti Priorisointikysymyksiä eli arvovalintoja ja haja-ajatuksia Museoviraston kuvakokoelmien digitointiprojekti Priorisointikysymyksiä eli arvovalintoja ja haja-ajatuksia Valtakunnalliset kuva-arkistopäivät 5.11.2013 Intendentti Hannu Häkkinen Museoviraston kuvakokoelmat

Lisätiedot

Museoiden digitointiavustus

Museoiden digitointiavustus Museoiden digitointiavustus Digitointihankkeet ja museoiden yhteistyö tilaisuus 1.6.2010 Minna Karvonen, opetus- ja kulttuuriministeriö Kansallinen digitaalinen kirjasto parantaa kirjastojen, arkistojen

Lisätiedot

Yhteenveto ELY-keskusten tietoaineistoista

Yhteenveto ELY-keskusten tietoaineistoista 2019 Yhteenveto ELY-keskusten tietoaineistoista ja jatkotoimenpideehdotukset LIITE 1 1 / 8 Taustatietoa ohjeistuksen laadinta -projektissa vuosina 2018 2019 selvitettiin mm. ELY-keskusten tietoaineistojen

Lisätiedot

Järjestölista, jota hakemus koskee (sis. lajiliitto) Seuran nimi Myönnetyn tuen määrä SLU-alueen nimi AKK-Motorsport ry Hyvinkään Urheiluautoilijat

Järjestölista, jota hakemus koskee (sis. lajiliitto) Seuran nimi Myönnetyn tuen määrä SLU-alueen nimi AKK-Motorsport ry Hyvinkään Urheiluautoilijat Järjestölista, jota hakemus koskee (sis. lajiliitto) Seuran nimi Myönnetyn tuen määrä SLU-alueen nimi AKK-Motorsport ry Hyvinkään Urheiluautoilijat 2500 Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry AKK-Motorsport

Lisätiedot

Vastausten määrä: 68 Tulostettu :23:50

Vastausten määrä: 68 Tulostettu :23:50 Vastausten määrä: 68 Tulostettu 7.5.2010 14:23:50 Poiminta 1.1 Minkä erikoiskirjaston / tutkimuslaitoksen palveluja arvioit (valitse yksi vaihtoehto) = 12 (Museoviraston kirjasto) 1.1 Minkä erikoiskirjaston

Lisätiedot

HISTORIAN LAITOS ARKIVFÖRTECKNING A 1/9 Handlingar, som enligt arkivschemat förvaras varaktigt

HISTORIAN LAITOS ARKIVFÖRTECKNING A 1/9 Handlingar, som enligt arkivschemat förvaras varaktigt HISTORIAN LAITOS ARKIVFÖRTECKNING A 1/9 LUETTELOT B Huomautuksia - Anmärkningar *) Arkistoyksiköt: ko = kotelo, si = sidos, la = laatikko *) Arkivenheter: b = band, k = kartong, l = låda Ba Ba: 1 Bb Bb:1

Lisätiedot

Tietoarkiston palvelut ja arkistointiprosessi. Annaleena Okuloff Tieteenala-asiantuntija

Tietoarkiston palvelut ja arkistointiprosessi. Annaleena Okuloff Tieteenala-asiantuntija Tietoarkiston palvelut ja arkistointiprosessi Annaleena Okuloff Tieteenala-asiantuntija 9.11.2016 2 Tutkimusaineiston arkistointi = Aineisto avataan muidenkin tutkijoiden käytettäväksi Sähköiset tutkimusaineistot

Lisätiedot

SEURATUEN TOIMINNALLISTEN TUKIEN HANKKEET 2009 2010

SEURATUEN TOIMINNALLISTEN TUKIEN HANKKEET 2009 2010 SEURATUEN TOIMINNALLISTEN TUKIEN HANKKEET 2009 2010 Matti Hakamäki Anna Kankaanpää Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 242 Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES ISBN 978-951-790-292-2

Lisätiedot

Sähköisessä muodossa olevista pysyvään säilytykseen määrätyistä asiakirjoista otetaan paperitulosteet.

Sähköisessä muodossa olevista pysyvään säilytykseen määrätyistä asiakirjoista otetaan paperitulosteet. ROVASTIKUNTA-ARKISTON ARKISTOSÄÄNTÖ 1. Rovastikunnan asiakirjahallinto ja arkistotoimi Rovastikunta on itsenäinen arkistonmuodostaja. Rovastikuntakokous lakkautettiin hiippakuntahallinnon uudistamisen

Lisätiedot

Päijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous SOPENKORVEN KOKOELMAKESKUS

Päijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous SOPENKORVEN KOKOELMAKESKUS Päijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous 11.2.2019 SOPENKORVEN KOKOELMAKESKUS Asialista 11.2.2019 1. Kokoelmaohjelman kohta Kokoelman historia: kehitys ja nykytila - käydään lävitse osallistujien

Lisätiedot

Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus

Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus Jari Toivonen, Projektipäällikkö Koripallomuseo-projekti käynnistyi Kotkassa vuonna 2008 tavoitteena luoda pysyvä, valtakunnallinen, koripalloon liittyvä erikoismuseo.

Lisätiedot

Ilmiöprojektin tiedonhankinta

Ilmiöprojektin tiedonhankinta Ilmiöprojektin tiedonhankinta Aiheena turvallisuus 6.11.2017 Mikkelin kaupunginkirjasto s. 1 Tervetuloa kirjastotunnille! Avaa sivu https://oppilaidenkirjastopolku.wordpress.com/ à Viimeisimmät artikkelit

Lisätiedot

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULU- TUS LAJILIITOISSA

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULU- TUS LAJILIITOISSA VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULU- TUS LAJILIITOISSA Tilannekuvaus, kevät 2012 Hämäläinen, Kirsi & Parviainen, Antti Osaamisohjelma, Olympiakomitea ja Huippu-urheilun muutosryhmä 1 1. TAUSTAA Valmentaja- ja

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto missä mennään? Kristiina Hormia-Poutanen

Kansallinen digitaalinen kirjasto missä mennään? Kristiina Hormia-Poutanen Kansallinen digitaalinen kirjasto missä mennään? 3.4.2009 Kristiina Hormia-Poutanen Kansallinen digitaalinen kirjasto 2008 2011 Opetusministeriön kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osaston sekä

Lisätiedot

ARKISTOLUETTELO. Kopio SIVISTYSTOIMI KESKITETYT PALVELUT ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY LAKKAUTETUT TOIMIELIMET URHEILULAUTAKUNTA

ARKISTOLUETTELO. Kopio SIVISTYSTOIMI KESKITETYT PALVELUT ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY LAKKAUTETUT TOIMIELIMET URHEILULAUTAKUNTA Sivu 1(23) Aa Saapuneiden kirjeiden diaarit 1960 1976 1 Saapuneiden kirjeiden diaarit 1960-1971 2 Saapuneiden kirjeiden diaarit 1972-1976 Sivu 2(23) Ab Lähetettyjen kirjeiden diaarit 1960 1976 1 Lähetettyjen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaaminen Päätösesitys: Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:n kunniapuheenjohtaja ministeri Matti Ahde avaa kokouksen.

1. Kokouksen avaaminen Päätösesitys: Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:n kunniapuheenjohtaja ministeri Matti Ahde avaa kokouksen. 1 Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry Hitsaajankatu 22 00810 HELSINKI Pöytäkirja Työväen Urheiluliiton 100 v. juhlakokous Aika: lauantai 26.1.2019 klo 14.00-15.25 Paikka: Koiton talo, Yrjönkatu 31 Helsingin

Lisätiedot

JOHDANTO 2 HALLINTO 3 HENKILÖKUNTA 4 SUOMEN URHEILUMUSEO 5 SUOMEN URHEILUKIRJASTO JA TIETOPALVELU 11 SUOMEN URHEILUARKISTO 14

JOHDANTO 2 HALLINTO 3 HENKILÖKUNTA 4 SUOMEN URHEILUMUSEO 5 SUOMEN URHEILUKIRJASTO JA TIETOPALVELU 11 SUOMEN URHEILUARKISTO 14 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 2 HALLINTO 3 HENKILÖKUNTA 4 SUOMEN URHEILUMUSEO 5 SUOMEN URHEILUKIRJASTO JA TIETOPALVELU 11 SUOMEN URHEILUARKISTO 14 KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ JA EDUSTUKSET 17 MARKKINOINTI, TIEDOTUS

Lisätiedot

LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015

LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015 LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015 VASTANNEET LAJILIITOT KESÄLAJIT TALVILAJIT PALLOILULAJIT Ampumaurheiluliitto (Kivääri,

Lisätiedot

Hallituksen kokous 10 / 2014

Hallituksen kokous 10 / 2014 Hallituksen kokous 10 / 2014 Pöytäkirja Aika: lauantai 14.6.2014, klo 16.00 Paikka: Hiisiranta 6, mökki B 3, Kortelahti 6, 83960 Koli Kokoukset 2014 10/14 Romppanen Juha, pj Salminen Kaisu, vpj Haliseva

Lisätiedot

Massadigitoinnin kokonaisuus

Massadigitoinnin kokonaisuus Viranomaisvalmistelu Logistinen siirto Massadigitoinnin kokonaisuus Aineiston fyysinen valmistelu digitointiin Digitointi Digitaalisten ilmentymien siirto Skannaus Validointi Analogisen n käsittely digitoinnin

Lisätiedot

MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN

MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN KUOPION KAUPUNKI MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN Hyväksytty ohjeellisena kaupunginhallituksessa 17.10.2011 Muutokset hyväksytty kaupunginhallituksessa 23.1.2012 Yleiset säännöt:

Lisätiedot

Päivitys 2011. Jyväskylän kaupunginkirjasto

Päivitys 2011. Jyväskylän kaupunginkirjasto Päivitys 2011 Jyväskylän kaupunginkirjasto Lähtökohtia Maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet päivitetty 2004 Työryhmä: Johanna Vesterinen, Raila Junnila, Hanna Martikainen, Leena Kruuti, Kyösti

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Jani Tervo Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

JOKA Journalistinen kuva-arkisto

JOKA Journalistinen kuva-arkisto JOKA Journalistinen kuva-arkisto Valtakunnalliset kuva-arkistopäivät 4.-5.11.2013 Vesa Hongisto Museoviraston ja Suomen valokuvataiteen museon yhteishanke Journalistisen kuva-arkiston tarkoituksena on

Lisätiedot

Digitointiprojektin käytäntö ja ongelmat. Esimerkkinä Porin taidemuseon digitointiprojekti 2014

Digitointiprojektin käytäntö ja ongelmat. Esimerkkinä Porin taidemuseon digitointiprojekti 2014 Digitointiprojektin käytäntö ja ongelmat. Esimerkkinä Porin taidemuseon digitointiprojekti 2014 Sakari Hanhimäki Projektitutkija, Porin taidemuseo jshanh@utu.fi sakari.hanhimaki@pori.fi Porin taidemuseon

Lisätiedot

JUHANA PERKKI Arkistoluettelo

JUHANA PERKKI Arkistoluettelo JUHANA PERKKI Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto 1 B Muistiot 4 C Talousasiakirjat 5 JUHANA PERKIN ARKISTO Arkistonmuodostaja Väinö Kaarlo Juhana Perkki (sukunimi vuoteen 1934 saakka Berg;

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2016 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jari Kinnunen Rauhalantie 14

Lisätiedot

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON TUTKIMUSDATAN TUTKIJAPALVELUT. Mari Elisa Kuusniemi, Tutkimuksen palvelut, Helsingin yliopiston kirjasto, Helsingin Yliopisto

HELSINGIN YLIOPISTON TUTKIMUSDATAN TUTKIJAPALVELUT. Mari Elisa Kuusniemi, Tutkimuksen palvelut, Helsingin yliopiston kirjasto, Helsingin Yliopisto HELSINGIN YLIOPISTON TUTKIMUSDATAN TUTKIJAPALVELUT Mari Elisa Kuusniemi, Tutkimuksen palvelut, Helsingin yliopiston kirjasto, Helsingin Yliopisto Datanhallinnan tukipalvelut Datapolitiikka Vastuunjako

Lisätiedot

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen Suomalaiset kirjastot, museot ja arkistot ovat tuoneet verkkoon vapaasti käytettäviä tekstejä, kuvia, tietoja ja videoita. Niiden hyödyntäminen vaikkapa ilmiöitä

Lisätiedot

MÅNDAG OY Arkistoluettelo

MÅNDAG OY Arkistoluettelo MÅNDAG OY Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Abb Hallituksen kokoukset 2 MÅNDAG OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja Måndag Oy oli v. 1990-2006 toiminut cd- ja dvd-levyjen valmistukseen keskittynyt

Lisätiedot

Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto

Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Sisällys: s.1. Sisällysluettelo s.2. Yleistä s.3. Kokous- ja järjestötoiminta s.4. Tiedotustoiminta s.5. Koulutustoiminta

Lisätiedot

Kansallisarkisto SUOMEN SAUNASEURAN ARKISTO

Kansallisarkisto SUOMEN SAUNASEURAN ARKISTO Kansallisarkisto SUOMEN SAUNASEURAN ARKISTO SISÄLLYSLUETTELO ARKISTONMUODOSTAJA JA ARKISTO... 2 SARJAT JA YKSIKÖT... 3 PÖYTÄKIRJAT... 3 KIRJEENVAIHTO... 6 HALLINTO JA TALOUS... 8 TAPAHTUMAT JA TOIMINTA...

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Haastattelut ja keskustelut 1 B Painotuotteet 2 C Julisteet 3 KARI SUOMALAISEN ARKISTO Arkistonmuodostaja Kari Suomalainen (s. 15.10.1920 Helsinki, k.

Lisätiedot

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen educa-esite-fi.indd 1 13.1.2017 8:54:49 Suomalaiset kirjastot, museot ja arkistot ovat tuoneet verkkoon vapaasti käytettäviä tekstejä, kuvia, tietoja ja videoita.

Lisätiedot