NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo"

Transkriptio

1 NEW YORKIN UUTISET Arkistoluettelo

2 SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Aa Vuosikokoukset 1 Ab Johtokunnan asiakirjat 3 C Vuosikertomukset 4 D Talous- ja tiliasiakirjat 5 U Muut asiakirjat 6

3 NEW YORKIN UUTISTEN ARKISTO Arkistonmuodostaja New Yorkin Uutiset perustettiin Tämä aatteellisesti sitoutumaton lehti oli suunnattu pääasiassa amerikansuomalaisille siirtolaisille Yhdysvalloissa. Vuonna 1912 lehti muuttui kaksipäiväiseksi päivälehdeksi ja vuonna 1917 edelleen kolmipäiväiseksi päivälehdeksi. Päätoimittajana toimi mm. lehden perustamiseen keskeisesti vaikuttanut Eero Erkko. Taloudellisista vaikeuksista kärsinyt lehti myytiin 1960-luvun alussa Sanoma Osakeyhtiölle. Suunnitelmissa oli yhdistää lehti kaavailtuun Helsingin Sanomain New Yorkin toimitukseen. Tämä suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut. New Yorkin Uutiset fuusioitui v Amerikan Uutisiin. Lehden historiaa valottaa tarkemmin v julkaistu teos "Suomen kuva Suuressa Lännessä. New Yorkin Uutiset " (Esko Salminen). Rajavuodet Päävuodet Määrä (hm) 0,845 Järjestämistyöt Alkuperäinen arkistoluettelotiedoston on päivätty Arkistoluettelon sisältöä ja ulkoasua on päivitetty , Petri Marjeta. Järjestämisperiaate Asiakirjojen alkuperäinen järjestys on pyritty säilyttämään Huomautus Ei huomautuksia Käyttörajoitukset Ei käyttörajoituksia

4 New Yorkin Uutiset 1 Vuosikokoukset Aa 1 ko Vuosikokousten pöytäkirjoja , Osakkeiden omistajien ylimääräinen kokous , ylimääräisiä yhtiökokouksia, välissä vuosikertomuksia ja tilinpäätöksiä. (1 sidos) 1974 Vuosikokouksen pöytäkirja Osakasluettelo 1982 Vuosikokouksen esityslista Vuosikokousaineistoa Vuosikokouksen asiajärjestys , äänijakautumataulukoita, vuosikokouksen asiajärjestys , vuosikertomus , valtakirjoja, vuosikokousmateriaalia. (3 taskua) 2 ko 1986 Vuosikokousmateriaalia (2 taskua) 1987 Vuosikokousmateriaalia , sisällä Anita Brothoviuksen kotelo 1988 Vuosikokousmateriaalia , sisällä Anita Brothoviuksen kotelo (2 taskua) 1989 Vuosikokousmateriaalia , sisällä Anita Brothoviuksen kotelo 1990 Vuosikokousmateriaalia Vuosikokousmateriaalia ja Vuosikokousmateriaalia Vuosikokousmateriaalia Vuosikokousmateriaalia (1 kirjekuori)

5 New Yorkin Uutiset 2 Vuosikokoukset Aa 2 ko 1994 Vuosikokousmateriaalia ko 1994 Vuosikokouksen äänestyslippuja Vuosikokousten valtakirjoja ym. 1973, Osakasluetteloita ja vuosikokousmateriaalia Vuosikokouksen äänestyslippu (1940), vuosikokousmateriaalia (1951) sekä vuosikokousten äänijakautumia ( ) Vuosikokouspöytäkirjat (1 sidos)

6 New Yorkin Uutiset 3 Johtokunnan asiakirjat Ab 4 si Johtokunnan pöytäkirjat Erittäin heikkokuntoinen (1 sidos) 4 si Pöytäkirjat (1 sidos) 5 si Pöytäkirjat (1 sidos) 6 si Pöytäkirjat (1 sidos) 7 si Pöytäkirjat (1 sidos) 8 ko Pöytäkirjat , , Pöytäkirjat Pöytäkirjat Pöytäkirjat Pöytäkirjat Pöytäkirjat Pöytäkirjat Pöytäkirjat ko 1991 Pöytäkirjat Pöytäkirjat Pöytäkirjat Pöytäkirjat Pöytäkirjat Kokousmateriaalia

7 New Yorkin Uutiset 4 Vuosikertomukset B 11 ko Vuosikertomuksia tilinpäätöksineen sekä alkuperäisiä ja kopioita muita niihin liittyviä asiakirjoja Johtokunnan raportti osakkeenomistajille ja tilinpäätös , esityksiä velkojille 1934, vuosikertomus ja tilinpäätös Vuosikertomus ja tilinpäätös 1950, Vuosikertomukset , , Vuosikertomukset , , Vuosikertomukset , tilivuosi 1982, vuosikertomukset Vuosikertomuksia , , ,

8 New Yorkin Uutiset 5 Talous- ja tiliasiakirjat C 12 ko 1934 Tilinpäätökset ja johtokunnan raportti osakkeenomistajille (1 kansio) 1936 Tilinpäätös (2 kansiota) 1938 Tilinpäätös (3 kansiota) 1939 Tilinpäätös (3 kansiota) 1961 Tilinpäätös (1 kansio) 1962 Tilinpäätös (1 kansio) 1964 Tilinpäätös (2 kansiota) 1965 Tilinpäätös (2 kansiota) 1967 Tilinpäätös (1 kansio) Osakasluettelot 1989 Osakasluettelo Kuukausittaisten tiliotteiden kopioita 1976 Osakkeiden myyntiin liittyviä asiakirjoja

9 New Yorkin Uutiset 6 Muut asiakirjat E 13 ko Levikki- ja omistuslausuntoja Asiakirjat kotelossa vuotisjuhlakomitea (4 muistiinpanokirjaa) Lehden alkuvuosien dokumentteja Pääosin kopioita, 2 valokuvaa Kirjeitä Albertan Oskarista (1 kirjekuori) Otsikkojen kirjasinnäytteitä Urho Kekkosen kirje lehden 75-vuotisjuhlavuonna (1 kirje) Kopio piirustuksesta Suomalainen Harlem 1930-luvulla (1 kappale) 1989 Kopio Sunset Parkia käsittelevästä jutusta The Phoenix -lehdessä (1 kappale) Oskari Tokoita käsittelevää materiaalia Vakuutuskirjoja (1 vihko) Kirjeitä mm. Suomalaisesta Sivistysjulkaisu- alkuperäisiä ja kopioita säätiöstä 1960-luku Lehtileikkeitä ja kopioita 1977, 1986 Mainoskampanjoita ilmoittajille New Yorkin Uutisten 50 -vuotisartikkeli Valoa -julkaisussa, Finnish Newspaper Company Inc.:n säännöt (2 kpl) sekä tietoja New Yorkin uutisten vaiheista (1 kuori) New Yorkin Uutiset -kirjekuoria (2 kpl) 14 ko Lausuntoja vuosikertomukseen ym. (1944), vuosikertomus- ja tilinpäätösluonnos (1963), osakkaiden listoja (1959) sekä vuosikertomukset ja tilinpäätökset (1 kansio) 50-vuotisjuhliin ja kenttäjuhliin liittyvää aineistoa (1 kansio)

10 New Yorkin Uutiset 7 Muut asiakirjat E 14 ko Osakkeenomistajat 1939, 1942, 1949, 1952, 1954 ja 1957, vuosikokousmateriaalia 1946, 1957 yhtiön vanhoja sääntöjä, johtokunnan esityslistoja , nimiluetteloita vieraista johtokunnan kokouksissa sekä lehden perhejuhlassa , taloudellisia lausuntoja ja laskelmia 1941, sekä valtakirjoja 1950-luvulta (1 kansio) 15 ko 1980-luku Lehtileikkeitä ja artikkelikopioita liittyen ohessa asiakirjojen asiayhteyttä Pohjois-Amerikkaan suuntautuneeseen selittävä saate siirtolaisuuteen ja amerikansuomalaisiin luku. (1 nippu)

11

SUOMEN MEDIANELONEN OY Arkistoluettelo

SUOMEN MEDIANELONEN OY Arkistoluettelo SUOMEN MEDIANELONEN OY Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Abb Hallituksen kokoukset 2 SUOMEN MEDIANELONEN OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja Suomen Medianelonen Oy - Oy Suomen Medianelonen

Lisätiedot

2NDHEAD OY Arkistoluettelo

2NDHEAD OY Arkistoluettelo 2NDHEAD OY Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Abb Hallituksen kokoukset 2 2NDHEAD OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja 2ndhead Oy (v. 2001 saakka SWWAP Oy) oli v. 2000-2008 digitaalisia palveluratkaisuja

Lisätiedot

TUOTANTOTALO WERNE OY Arkistoluettelo

TUOTANTOTALO WERNE OY Arkistoluettelo TUOTANTOTALO WERNE OY Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Abb Hallituksen kokoukset 3 TUOTANTOTALO WERNE OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja Tuotantotalo

Lisätiedot

2NDHEAD OY Arkistoluettelo

2NDHEAD OY Arkistoluettelo 2NDHEAD OY Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Abb Hallituksen kokoukset 2 2NDHEAD OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja 2ndhead Oy (v. 2001 saakka SWWAP Oy)

Lisätiedot

RUUTUNELONEN OY Arkistoluettelo

RUUTUNELONEN OY Arkistoluettelo RUUTUNELONEN OY Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Aba Hallituksen työvaliokunnan kokoukset 3 Abb Hallituksen kokoukset 5 RUUTUNELONEN OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja Ruutunelonen Oy

Lisätiedot

HELSINGIN UUSI KIRJAPAINO OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo

HELSINGIN UUSI KIRJAPAINO OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo HELSINGIN UUSI KIRJAPAINO OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Yhtiökokousasiakirjat 1 B Johtokunnan asiakirjat 2 C Osake- ja yhtiökokousjärjestysasiat 3 D Kirjeenvaihto 4 E Tili- ja talousasiakirjat

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - SUNNUNTAITOIMITUS Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - SUNNUNTAITOIMITUS Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - SUNNUNTAITOIMITUS Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstö ja hallinto Aa Tutkimukset ja selvitykset 1 Ab Oikeustapaukset 2 B Päivittäinen toimitustyö Ba Toimitustyön kehittäminen

Lisätiedot

TANHUA OY Arkistoluettelo

TANHUA OY Arkistoluettelo TANHUA OY Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Yhtiökokousten pöytäkirjat 1 B Johtokunnan pöytäkirjat 2 C Kiinteistöä koskevat asiakirjat ennen Tanhua Oy:n perustamista 3 D Kiinteistöä koskevat asiakirjat

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO D Henkilöstö Db Henkilöstö ja toimirekisterit 1 H Myynti ja markkinointi Ha Markkinoinnin suunnittelua, kehittäminen ja seuranta

Lisätiedot

MÅNDAG OY Arkistoluettelo

MÅNDAG OY Arkistoluettelo MÅNDAG OY Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Abb Hallituksen kokoukset 2 MÅNDAG OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja Måndag Oy oli v. 1990-2006 toiminut cd- ja dvd-levyjen valmistukseen keskittynyt

Lisätiedot

SITA - OBSERVER - CISION Arkistoluettelo

SITA - OBSERVER - CISION Arkistoluettelo SITA - OBSERVER - CISION Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Lehtileikkeet Aa Sanoma Osakeyhtiöön liittyvät lehtileikkeet 1 Ab Helsinki Mediaan liittyvät lehtileikkeet 4 Ac Ruutuneloseen liittyvät lehtileikkeet

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - TOIMITUS Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - TOIMITUS Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - TOIMITUS Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstö ja hallinto Aa Henkilöstöluettelot 1 Ab Muut henkilöstöasiakirjat 2 Ac Kehittämishankkeet 3 B Päivittäinen toimitustyö Ba Työohjeet

Lisätiedot

HELSINGIN SUOMALAINEN SANOMALEHTI OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo

HELSINGIN SUOMALAINEN SANOMALEHTI OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo HELSINGIN SUOMALAINEN SANOMALEHTI OSAKEYHTIÖ Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Yhtiökokousten pöytäkirjat 1 B Hallintoneuvoston pöytäkirjat 3 C Johtokunnan pöytäkirjat 4 D Osakkeisiin liittyvät asiakirjat

Lisätiedot

TEO MERTANEN Arkistoluettelo

TEO MERTANEN Arkistoluettelo TEO MERTANEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO Fc Kirjeenvaihto 1 Ff Be Oikeustapaukset ja JSN 2 B Päätoimittajan sekalaisia aineistoja 3 Dm Kunnianosoitukset, juhlat, vuosipäivät 5 TEO MERTASEN ARKISTO

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - NYT-LIITE Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - NYT-LIITE Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - NYT-LIITE Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstö Aa Koulutus Aaa Toimittajakoulu 1 B Päivittäinen toimitustyö Ba Toimitusten kirjeenvaihto 2 Bb Jutut ja juttujen tausta-aineistot

Lisätiedot

HELSINKI TELEVISIO OY Arkistoluettelo

HELSINKI TELEVISIO OY Arkistoluettelo HELSINKI TELEVISIO OY Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokoukset 1 Aba Hallintoneuvoston kokoukset 5 6 HELSINKI TELEVISIO OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja Helsinki

Lisätiedot

HEIKKI HELLMAN Arkistoluettelo

HEIKKI HELLMAN Arkistoluettelo HEIKKI HELLMAN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen ja hallinto Aa Talous Aaa Kustannuspaikkalaskelmat 1 Aab Artikkelioikeusmaksut 3 Ab Tutkimukset, selvitykset ja kyselyt 4 HEIKKI HELLMANIN ARKISTO

Lisätiedot

EERO ERKKO KESKI-SUOMI - LEHTEEN LIITTYVÄ ARKISTO Arkistoluettelo

EERO ERKKO KESKI-SUOMI - LEHTEEN LIITTYVÄ ARKISTO Arkistoluettelo EERO ERKKO KESKI-SUOMI - LEHTEEN LIITTYVÄ ARKISTO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Sopimukset 1 B Kirjeenvaihto 2 EERO ERKON KESKI-SUOMI -LEHTEEN LIITTYVÄ ARKISTO Arkistonmuodostaja Eero Erkko (s. 18.5.1860

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - POLITIIKAN TOIMITUS Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO D Henkilöstö Db Henkilöstö- ja toimirekisterit 1 De Ero- ja eläkeasiat 2 Df Koulutus 3 F Toimitustyö Fa Toimitustyön suunnittelu,

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT - MYYNTI JA MARKKINOINTI Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO D Henkilöstö Db Henkilöstö ja toimirekisterit 1 H Myynti ja markkinointi Ha Markkinoinnin suunnittelua,

Lisätiedot

MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo

MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO H Myynti ja markkinointi Hc Pr-toiminta 1 MARJUKKA LAGERBOHMIN ARKISTO Arkistonmuodostaja Marjukka Lagerbohm Rajavuodet 1993-2003 Päävuodet 1993-2003

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT NYT-LIITE Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT NYT-LIITE Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT NYT-LIITE Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstö Aa Koulutus Aaa Toimittajakoulu 1 B Päivittäinen toimitustyö Ba Toimitusten kirjeenvaihto 2 Bb

Lisätiedot

NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo

NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto Aa Severi Nuormaahan liittyvä kirjeenvaihto 1 Ab Sirkka Ruotsalaisen kirjeenvaihto 2 Ac Jouko Ruotsalaisen kirjeenvaihto 3 Ad

Lisätiedot

RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo

RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstöön liittyvät asiakirjat Aa Henkilöstöluettelot 1 Ab Työhakemukset 2 Ac Palkkoihin liittyvät asiakirjat 3 Ad

Lisätiedot

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Ab Johtoryhmän pöytäkirjat 1 B Yleishallinto Ba Toiminnan suunnittelu ja seuranta 2 Be Tiedotus- ja suhdetoiminta

Lisätiedot

RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo

RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo RAIJA OLASMAA Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöstöön liittyvät asiakirjat Aa Henkilöstöluettelot 1 Ab Työhakemukset 2 Ac Palkkoihin liittyvät asiakirjat 3 Ad Työsuhteiden päättyminen 4 Ae Muut

Lisätiedot

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo

ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo ILTA-SANOMAT Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO B Yleishallinto Ba Toiminnan suunnittelu ja seuranta 1 Bv Yrityksen juhlat ja vuosipäivät 2 D Henkilöstö Df Koulutus 3 Dh Työehtoasiat 4 F Toimitustyö Fa Toimitustyön

Lisätiedot

OILI TOLVANEN Arkistoluettelo

OILI TOLVANEN Arkistoluettelo OILI TOLVANEN Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Koulutukseen liittyvät asiakirjat 1 B Työohjeet 2 C Sopimukset 3 D Kehittämishankkeet Da nvalmistus- ja toimitusjärjestelmäprojekteihin

Lisätiedot

JUHANA PERKKI Arkistoluettelo

JUHANA PERKKI Arkistoluettelo JUHANA PERKKI Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto 1 B Muistiot 4 C Talousasiakirjat 5 JUHANA PERKIN ARKISTO Arkistonmuodostaja Väinö Kaarlo Juhana Perkki (sukunimi vuoteen 1934 saakka Berg;

Lisätiedot

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Haastattelut ja keskustelut 1 B Painotuotteet 2 C Julisteet 3 KARI SUOMALAISEN ARKISTO Arkistonmuodostaja Kari Suomalainen (s. 15.10.1920 Helsinki, k.

Lisätiedot

JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo

JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo JUKKA KAJAVA Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Lukijapalautteet 1 B Muut asiakirjat 2 C Valokuvat 3 JUKKA KAJAVAN ARKISTO Arkistonmuodostaja Jukka Kajava (s. 25.2.1943 Oulu, k. 16.5.2005 Berliini) toimittajan

Lisätiedot

ILTA-SANOMAT - SARJAKUVATOIMITUS Arkistoluettelo

ILTA-SANOMAT - SARJAKUVATOIMITUS Arkistoluettelo ILTA-SANOMAT - SARJAKUVATOIMITUS Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Luettelot 1 B Sarjakuvat ja sarjakuvanäytteet 2 ILTA-SANOMIEN SARJAKUVATOIMITUKSEN ARKISTO Arkistonmuodostaja Ilta-Sanomien sarjakuvatoimitus

Lisätiedot

ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo

ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo ARTO ASTIKAINEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Muistiinpanot, kirjoitelmat, esitysaineisto 1 B Muistiot 2 C Kirjeenvaihto 4 D Lehtileikkeet 5 ARTO ASTIKAISEN ARKISTO Arkistonmuodostaja Arto Astikainen

Lisätiedot

JOHANNA MANNILA Arkistoluettelo

JOHANNA MANNILA Arkistoluettelo JOHANNA MANNILA Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöön liittyvät asiakirjat 1 B Kalenterit ja muistiinpanot 2 C Kokouksiin liittyvät asiakirjat 3 D Tutkimukset ja selvitykset 4 E Juttujen tausta-aineistot

Lisätiedot

MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo

MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo MARJUKKA LAGERBOHM Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO H Myynti ja markkinointi Hc Pr-toiminta Hca Ulkoinen suhdetoiminta, omat edustustilaisuudet 1 MARJUKKA LAGERBOHMIN

Lisätiedot

SEPPO HEIKINHEIMO Arkistoluettelo

SEPPO HEIKINHEIMO Arkistoluettelo SEPPO HEIKINHEIMO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto 1 B Sisällön mukaan järjestetyt asiakirjat 6 C Muut asiakirjat 7 SEPPO HEIKINHEIMON ARKISTO Arkistonmuodostaja Seppo Heikinheimo (s. 3.6.1938

Lisätiedot

SEERE SALMINEN Arkistoluettelo

SEERE SALMINEN Arkistoluettelo SEERE SALMINEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Biographica Aa Todistukset 1 Ab Passit ja muut matkustusasiakirjat 2 Ac Kirjeenvaihtajakortit 3 Ad Käyntikortit 4 Ae Muut henkilöön liittyvät asiakirjat

Lisätiedot

SIMO KAVANNE Arkistoluettelo

SIMO KAVANNE Arkistoluettelo SIMO KAVANNE Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Biographica 1 B Piirustukset 2 C Kirjeenvaihto 3 D Puheet ja esitelmät 4 E Kirjapainotyötä koskevat ohjeet ja standardit

Lisätiedot

KEIJO KYLÄVAARA Arkistoluettelo

KEIJO KYLÄVAARA Arkistoluettelo KEIJO KYLÄVAARA Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO Df Toimittajakouluun liittyvät asiakirjat 1 Fc Kirjeenvaihto 2 KEIJO KYLÄVAARAN ARKISTO Arkistonmuodostaja Keijo Kylävaara

Lisätiedot

KAARINA NAZARENKO Arkistoluettelo

KAARINA NAZARENKO Arkistoluettelo KAARINA NAZARENKO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Koulutus 1 B Työohjeet 2 C Esitysaineisto 3 D Tutkimukset ja selvitykset 4 E Järjestelmäkuvausasiakirjat 5 F Kehityshankkeisiin liittyvät ja sisällön

Lisätiedot

RISTO KAVANNE Arkistoluettelo

RISTO KAVANNE Arkistoluettelo RISTO KAVANNE Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Saapuneet kirjeet 1 B Lähteneiden kirjeiden toisteet 3 C Talous- ja tiliasiakirjat 4 D Painovapausasioihin liittyvät asiakirjat 5 E Muut asiakirjat 9 RISTO

Lisätiedot

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo

KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo KARI SUOMALAINEN Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Haastattelut ja keskustelut 1 B Painotuotteet 2 C Julisteet 3 KARI SUOMALAISEN ARKISTO Arkistonmuodostaja Kari Suomalainen

Lisätiedot

ILTA-SANOMAT - SARJAKUVATOIMITUS Arkistoluettelo

ILTA-SANOMAT - SARJAKUVATOIMITUS Arkistoluettelo ILTA-SANOMAT - SARJAKUVATOIMITUS Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Luettelot 1 B Sarjakuvat ja sarjakuvanäytteet 2 ILTA-SANOMIEN SARJAKUVATOIMITUKSEN ARKISTO Arkistonmuodostaja

Lisätiedot

EERO O. ERKKO Arkistoluettelo

EERO O. ERKKO Arkistoluettelo EERO O. ERKKO Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Muistiinpanot ja kirjoitukset 1 B Kirjeenvaihto 2 C Talousasiakirjat 6 D Muistotilaisuuteen liittyvät asiakirjat 7 U Muut

Lisätiedot

K. F. PUROMIEHEN KIRJAPAINO Arkistoluettelo

K. F. PUROMIEHEN KIRJAPAINO Arkistoluettelo K. F. PUROMIEHEN KIRJAPAINO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Johtaminen Aa Kokousasiakirjat 1 Ab Osake- ja yhtiöjärjestysasiat 2 B Lakiasiat 3 C Talous- ja tiliasiakirjat Ca Tilikirjat 4 Cb Muut tiliasiakirjat

Lisätiedot

LEENA KARO Arkistoluettelo

LEENA KARO Arkistoluettelo LEENA KARO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto 1 B Suunnittelu 2 C Tutkimukset ja selvitykset 5 D Henkilöstö 7 E Koulutus 8 F Virkistys 9 G Juhlat ja palkinnot 10 H Mainokset 11 I Av-mainokset

Lisätiedot

EIJA AILASMAA Arkistoluettelo

EIJA AILASMAA Arkistoluettelo EIJA AILASMAA Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ EIJA AILASMAAN ARKISTO (PLA-N-536) Arkistonmuodostaja Eija Ailasmaa (s. 1950 Rovaniemi) tuli vuonna 1973 Sanomain toimittajakouluun, minkä

Lisätiedot

LEENA KARO Arkistoluettelo

LEENA KARO Arkistoluettelo LEENA KARO Arkistoluettelo http://www.paivalehdenarkisto.fi/ SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto 1 B Suunnittelu 2 C Tutkimukset ja selvitykset 5 D Henkilöstö 7 E Koulutus 8 F Virkistys 9 G Juhlat ja palkinnot

Lisätiedot

UNTO HÄMÄLÄINEN Arkistoluettelo

UNTO HÄMÄLÄINEN Arkistoluettelo UNTO HÄMÄLÄINEN rkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO 1 B Muut asiakirjat 8 UNTO HÄMÄLÄISEN RKISTO rkistonmuodostaja Unto Kalle Hämäläinen (s. 28.2.1954 Viitasaari) toimi amulehden eduskuntatoimittajan vuosina

Lisätiedot

Kansallisarkisto SUOMEN SAUNASEURAN ARKISTO

Kansallisarkisto SUOMEN SAUNASEURAN ARKISTO Kansallisarkisto SUOMEN SAUNASEURAN ARKISTO SISÄLLYSLUETTELO ARKISTONMUODOSTAJA JA ARKISTO... 2 SARJAT JA YKSIKÖT... 3 PÖYTÄKIRJAT... 3 KIRJEENVAIHTO... 6 HALLINTO JA TALOUS... 8 TAPAHTUMAT JA TOIMINTA...

Lisätiedot

HILDA ASP Arkistoluettelo

HILDA ASP Arkistoluettelo HILDA ASP Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Elämänvaiheisiin liittyvät asiakirjat Aa Koulutodistukset 1 Ab Muistiinpanot ja kirjoitukset 2 Au Muut asiakirjat 3 B Kirjeenvaihto Ba Kirjeenvaihto Aspin perheenjäsenten

Lisätiedot

RAUTAKIRJA OY Arkistoluettelo

RAUTAKIRJA OY Arkistoluettelo RAUTAKIRJA OY Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO Aaa Yhtiökokousten t 1 Johtokunnan kokousten t 10 RAUTAKIRJA OY:N ARKISTO Arkistonmuodostaja Rautakirja Oy:n historia ulottuu vuoteen 1910 saakka. Syyskuun

Lisätiedot

HELSINGIN SANOMAT MARKKINOINTI - YRITYSOPPAAT Arkistoluettelo

HELSINGIN SANOMAT MARKKINOINTI - YRITYSOPPAAT Arkistoluettelo HELSINGIN SANOMAT MARKKINOINTI - YRITYSOPPAAT Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A YLEISET ASIAKIRJAT Aa Sisäinen kirjeenvaihto ja tiedotteet 1 Ab Toimintasuunnitelmat 2 Ac Toimintakertomukset 3 Ad Talousarviot

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

HEIKKI HUHTANEN Arkistoluettelo

HEIKKI HUHTANEN Arkistoluettelo HEIKKI HUHTANEN Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Henkilöön liittyvät asiakirjat 1 B Toimintasuunnitelmat 2 C Tiloihin liittyvät asiakirjat 3 D Järjestelmäkuvaukset 4 E Koulutus 5 F Tutkimukset ja selvitykset

Lisätiedot

A DIAARIT JA PÄIVÄKIRJAT. Saapuneiden ja lähteneiden kirjeiden postikirja. Bb Yhtiöjärjestys, osake- ja osakasluettelot

A DIAARIT JA PÄIVÄKIRJAT. Saapuneiden ja lähteneiden kirjeiden postikirja. Bb Yhtiöjärjestys, osake- ja osakasluettelot ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-E, G-H, K, O, R-S, U Arkistonmuodostaja/viranomainen Valkeakosken kaupunginteatteri Hyllyn numero 874-875, 877-878, 880, 883-885,

Lisätiedot

Miksi arkisto järjestetään?

Miksi arkisto järjestetään? Yksityisarkistot Yksityinen arkisto On arkistonmuodostaja On sen tehtävien hoidosta kertyvien asiakirjojen kokonaisuus On ainutkertainen On historiallinen todistusarvo Asiakirjahallinto/RB 2 Miksi arkisto

Lisätiedot

SANOMAIN TOIMITUSOSASTO Arkistoluettelo

SANOMAIN TOIMITUSOSASTO Arkistoluettelo SANOMAIN TOIMITUSOSASTO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A HALLINTO JA TALOUS Aa Vuosikokousten pöytäkirjat 1 Ab Hallituksen pöytäkirjat 2 Ac Taloudenhoitoon liittyvät asiakirjat 3 B JÄSENISTÖ JA JÄSENISTÖN

Lisätiedot

RUUTO ERKKO Arkistoluettelo

RUUTO ERKKO Arkistoluettelo RUUTO ERKKO Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Elämänvaiheisiin liittyvät asiakirjat Aa Almanakat, muistikirjat 1 Ab Koulutodistukset 2 Ac Velkakirjat 3 Ad Hautaamiseen liittyvät asiakirjat 4 Au Muut asiakirjat

Lisätiedot

VIIKKOSANOMAT Lehtiluettelo

VIIKKOSANOMAT Lehtiluettelo VIIKKOSANOMAT Lehtiluettelo SISÄLLYSLUETTELO Baa Sidotut vuosikerrat 1 Bab Irtonumerot 5 Bae Novelliliitteet Viikkosanomat 1 Sidotut vuosikerrat Sarjan Baa 1a si 1924 1b si 1924 1c si 1924 pehmytkantinen

Lisätiedot

Luolajan koulun vanhempainyhdistys ry Vuosikokous Säännöt rekisteröity

Luolajan koulun vanhempainyhdistys ry Vuosikokous Säännöt rekisteröity Luolajan koulun vanhempainyhdistyksen säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimenä on Luolajan koulun vanhempainyhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen kotipaikkana

Lisätiedot

ONNI V. TUISKUN SÄÄTIÖ. Arkistoluettelo

ONNI V. TUISKUN SÄÄTIÖ. Arkistoluettelo ONNI V. TUISKUN SÄÄTIÖ Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Onni V. Tuiskua ja säätiön perustamista koskeva aineisto 1 B Säätiön hallinto Ba Hallituksen pöytäkirjat ja säätiön vuosikokouksiin liittyvä aineisto

Lisätiedot

Zürichin Suomi-koulun säännöt

Zürichin Suomi-koulun säännöt Zürichin Suomi-koulun säännöt I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Zürichin Suomi-koulu (Finnische Schule Zürich) ja sen kotipaikka on Zürich, Sveitsi.

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Aa Saapuneiden kirjeiden diaarit. Saapuneiden kirjeiden diaarit. Ab Lähetettyjen kirjeiden diaarit. Lähetettyjen kirjeiden diaarit

Aa Saapuneiden kirjeiden diaarit. Saapuneiden kirjeiden diaarit. Ab Lähetettyjen kirjeiden diaarit. Lähetettyjen kirjeiden diaarit ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-E, G, J, U Arkistonmuodostaja/viranomainen Kansakoulun johtokunta Hyllyn numero 106-114, 391 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko.

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko. 1(5) TIIMARI OYJ ABP (y-tunnus 0106264-1) VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2010 Aika: Paikka: 30.3.2010, kello 13.00 alkaen Scandic Marski hotelli, Mannerheimintie 10, 00100 Helsinki 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

4. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojan valinta. 5. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

4. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojan valinta. 5. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SOPRANO OYJ KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Soprano Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 8.5.2013 kello 14 alkaen yhtiön toimitiloissa Helsingissä

Lisätiedot

Paliskunnan kokoustaito

Paliskunnan kokoustaito Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt -hanke Merja Mattila: Paliskunnan kokoustaito huhtikuu 2010 Lapin ammattiopisto www.poroverkko.wikispaces.com Paliskuntain yhdistys Kokouksen aloitus Kokousprosessi

Lisätiedot

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003 Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry YHDISTYKSEN KOKOUS Aika 30.04.2003 kello 19:00 Paikka OlutHuone WilliamK, Annankatu 3, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri

Lisätiedot

HISTORIAN LAITOS ARKIVFÖRTECKNING A 1/9 Handlingar, som enligt arkivschemat förvaras varaktigt

HISTORIAN LAITOS ARKIVFÖRTECKNING A 1/9 Handlingar, som enligt arkivschemat förvaras varaktigt HISTORIAN LAITOS ARKIVFÖRTECKNING A 1/9 LUETTELOT B Huomautuksia - Anmärkningar *) Arkistoyksiköt: ko = kotelo, si = sidos, la = laatikko *) Arkivenheter: b = band, k = kartong, l = låda Ba Ba: 1 Bb Bb:1

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa

YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa YHTIÖKOKOUKSEN PITOAIKA VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Varsinainen kokous pidettävä 6 kk:n kuluessa tilikauden päättymisestä

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan 14.30.

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan 14.30. YHTIÖKOKOUSKUTSU Martela Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 13.3.2014 klo 15.00 Martelatalossa, Takkatie 1, 00370 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden

Lisätiedot

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 27.9.2011 1 Yhdistyksen nimi on Yy-Kaa-Koo ry (Yhteinen Kasvatus Koulussa), ja se toimii Piikkiön yhtenäiskoulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Kaarinan

Lisätiedot

Tietolan kansakoulun luokkapäiväkirjat. Ab Kirjastonhoidon päiväkirjat. Tietolan koulukirjaston hoidon päiväkirja

Tietolan kansakoulun luokkapäiväkirjat. Ab Kirjastonhoidon päiväkirjat. Tietolan koulukirjaston hoidon päiväkirja ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-E, G-H, M, U Arkistonmuodostaja/viranomainen Tietolan kansakoulu Hyllyn numero 91-93 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus Asiakirjakokonaisuuden

Lisätiedot

Aa Saapuneiden kirjeiden diaarit. Saapuneiden kirjeiden diaari. Ab Lähetettyjen kirjeiden diaarit. Lähetettyjen kirjeiden diaari

Aa Saapuneiden kirjeiden diaarit. Saapuneiden kirjeiden diaari. Ab Lähetettyjen kirjeiden diaarit. Lähetettyjen kirjeiden diaari ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-E, G, U Arkistonmuodostaja/viranomainen Valkeakosken kansalaiskoulu Hyllyn numero 161-166 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus Asiakirjakokonaisuuden

Lisätiedot

6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Panostaja Oyj Pörssitiedote YHTIÖKOKOUSKUTSU Panostaja Oyj Pörssitiedote 13.12.2013 klo 10:30 Panostaja Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona tammikuun 29. päivänä 2014 kello 13:00 Technopolis

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen EFORE OYJ Pörssitiedote 13.2.2015 klo 9.50 KUTSU EFORE OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Efore Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 31.3.2015 klo 9.30 alkaen Stella

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. I. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toiminnallinen laatu

SÄÄNNÖT. I. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toiminnallinen laatu Maatutkarengas ry Rek.nro 162.070 Ensirek.pvm 24.11.1994 SÄÄNNÖT I. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toiminnallinen laatu Yhdistyksen nimi on Maatutkarengas ry ja sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276

LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276 Arkistoluettelo 145 LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276 Käsikirjoituskokoelmat Sisällys Sivu Leevi Madetojan arkisto Biographica 2 Kirjeenvaihto Saapuneet kirjeet Yksityiset 3 Viralliset 6 Onnittelusähkeet

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 2/2009. Aika Tiistai , klo Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti Hallintokatu 4, Järvenpää

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 2/2009. Aika Tiistai , klo Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti Hallintokatu 4, Järvenpää KUUMA-HALLITUS Pöytäkirja 2/2009 Aika Tiistai 31.03.2009, klo 17.00-17.50 Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti Hallintokatu 4, Järvenpää 2 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

OKL/LASTENTARHANOPETTAJIEN ARKIVFÖRTECKNING A 1/8 KOULUTUSOHJELMA

OKL/LASTENTARHANOPETTAJIEN ARKIVFÖRTECKNING A 1/8 KOULUTUSOHJELMA OKL/LASTENTARHANOPETTAJIEN ARKIVFÖRTECKNING A 1/8 LUETTELOT B Ba Ba: 1 1992 1995 Todistusjäljennöksiä (satunnaisia) Pääosa opintosuoritus- ja työtodistuksia, sis. nimilistoja soiton erillistodistuksen

Lisätiedot

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2012

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2012 HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2012 HKSCAN OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 25.4.2012 klo 11.00 13.00 Paikka: Läsnä: Helsingin Messukeskus, Ballroom, Messuaukio 1, Helsinki Kokouksessa olivat edustettuina

Lisätiedot

Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30

Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30 Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30 KUTSU MARIMEKKO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Marimekko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU NIXU OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Nixu Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 24.3.2015 kello 9.00 Nixu Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun

Lisätiedot

ARKISTOLUETTELO A MERKINTÄKIRJAT. Aa Luokkien päiväkirjat. sis. 5 sidosta. 1 kansio. Aa:1 1924-1926. Päiväkirjoja. Päiväkirja. 4 sidosta.

ARKISTOLUETTELO A MERKINTÄKIRJAT. Aa Luokkien päiväkirjat. sis. 5 sidosta. 1 kansio. Aa:1 1924-1926. Päiväkirjoja. Päiväkirja. 4 sidosta. ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-E, G-J Arkistonmuodostaja/viranomainen Valkeakosken yhteiskoulu Hyllyn numero 146-153 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus Asiakirjakokonaisuuden

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 22. päivänä maaliskuuta 2012 kello 15.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. PÖYTÄKIRJA. Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone, Sepänk.

Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. PÖYTÄKIRJA. Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone, Sepänk. Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. Yhdistyksen ylimääräinen kokous PÖYTÄKIRJA Aika: maanantai 30.12.2013 kello 14.00...14.40 Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone,

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 2/2009. Aika Tiistai , klo Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti Hallintokuja 4, Järvenpää

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 2/2009. Aika Tiistai , klo Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti Hallintokuja 4, Järvenpää KUUMA-HALLITUS Esityslista 2/2009 Aika Tiistai 31.03.2009, klo 17.00 Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti Hallintokuja 4, Järvenpää 2 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT

ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1 NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT 2 Alma Media Oyj:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajien nimitystoimikunta ( Toimikunta ) on yhtiön

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu. Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, 23.3.2015 klo 16.30

Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu. Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, 23.3.2015 klo 16.30 Keskisuomalainen Oyj Yhtiökokouskutsu Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, 23.3.2015 klo 16.30 Keskisuomalainen Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen

Lisätiedot

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa.

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa. 1(5) Aika 23.2.2009 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 22 osakasta edustaen yhteensä 9 169 259 osaketta ja ääntä, joka on 94,5 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

A DIAARIT JA PÄIVÄKIRJAT. Aa Saapuneiden ja lähtevien kirjeiden diaarikortit. Saapuneiden ja lähtevien kirjeiden diaarikortit

A DIAARIT JA PÄIVÄKIRJAT. Aa Saapuneiden ja lähtevien kirjeiden diaarikortit. Saapuneiden ja lähtevien kirjeiden diaarikortit ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Valkeakosken kaupunki A-D, F-G Arkistonmuodostaja/viranomainen Koululautakunta Hyllyn numero 361-368, 391-397, 403-404, 406-407, 409-410, 412, 414 Lukumäärä

Lisätiedot

VILHO NIKANDER Arkistoluettelo

VILHO NIKANDER Arkistoluettelo VILHO NIKANDER Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Pöytäkirjat ja kokousmuistiot Aa Latojien kokousten pöytäkirjat ja muistiot 1 Ab Asemoijien ja oikovetäjien kokousten pöytäkirjat ja muistiot 4 Ac Taittajien

Lisätiedot

KUTSU ZEELAND OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU ZEELAND OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN KUTSU ZEELAND OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Zeeland Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 19.4.2013 kello 13:00 alkaen yhtiön toimitiloissa, osoitteessa

Lisätiedot

8. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen

8. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen PONSSE OYJ PÖRSSITIEDOTE YHTIÖKOKOUSKUTSU Ponsse Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka järjestetään tiistaina 14.4.2015 klo 11.00 yhtiön asiakaspalvelukeskuksen auditoriossa

Lisätiedot

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.2.2010 klo 8.30 YHTIÖKOKOUSKUTSU Martela Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 16.3.2010 klo 15.00 Martelatalossa, Takkatie

Lisätiedot