Yhdessä hyvä OTE Etelä-Karjala

Save this PDF as:
Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhdessä hyvä OTE Etelä-Karjala"

Transkriptio

1 Yhdessä hyvä OTE Etelä-Karjala TIEDOTE 1 / 2017 (12/2017) OTE Etelä-Karjalan terveiset Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson yhteishanke Yhdessä hyvä OTE on eräs STM:n Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) -hallituksen kärkihankkeen kokeilualueista OTE -hanke liittyy kärkihankkeen projektiin Mallit työllisyyteen ja osallisuuteen. Kyse on muutoshankkeesta, jonka tavoitteena on kehittää maakunnallinen asiakaslähtöinen toimintamalli osatyökykyisten työllistymisen ja osallisuuden tukemiseksi ja koota hajanainen toimijaverkosto maakunnalliseksi yhteistyöverkostoksi. Hankeaika on Konkreettisesti hanke käynnistyi kuitenkin vasta elokuussa 2017, kun projektityöntekijöiden rekrytointi saatiin tehtyä. Tiukan aikataulun kanssa käynnistyivät hankekumppaneiden tapaamiset hanke-esittelyiden ja yhteistyötapaamisten muodossa. Syksy 2017 on pääasiallisesti hanketoiminnassa mennyt verkoston kokoamiseen. Joulukuussa hankkeen välitavoitteena on valtakunnallisen OTE - seminaarin järjestäminen, jossa teemana on monialainen palveluohjaus ja yhteistyö. Maakunnallisten toimintamallien muutostyön juurruttamista tehdään koko toiminnan ajan ja jatkuu virallisen hankeajan päättyäkin. Toimintamallit tulee olla kuvattuna juhannukseen 2018 mennessä. Aikataulutusta on kuvattu kuvassa 1 alla. Kuva 1. Aikataulutusta 1

2 Osatyökyisten palvelujärjestelmä on laaja siksi osatyökykyisten tukeminen edellyttää yhteistyötä Maakunnissa kootaan verkostoa yhteen yhteistyötapaamisten ja erilaisten foorumien järjestämisten lisäksi verkostotyöpajojen ja työryhmien kautta. Verkostotyöpajojen sisältö määräytyy osallistujien nostamien teemojen ja/tai kysymysten, joihin halutaan ideoita ja näkökulmia suhteessa hankkeen tavoitteeseen. Menetelmänä verkostotyöpajoissa on learning cafe, jossa osalliset jaetaan pöytiin, joista kukin käsittelee tiettyä teemaa ja kahvia nauttien osalliset kiertävät kaikki pöydät keskustellen aiheista. Ryhmien keskusteluista tehdään lopuksi suullinen yhteenveto tilaisuuksien päätteeksi, jotta tieto muissa ryhmissä keskustelluista asioista leviää myös kaikille osallisille. Verkostotyöpajatyöskentelyn tavoitteena on sovittaa yhteen eri toimijoiden intressejä asiakaslähtöisen toimintamallin muodostamiseksi. Maakunnallinen yhteinen visio auttaa meitä suuntamaan organisaatioidemme omia tavoitteita yhteiseen suuntaan. Tällöin kuka tahansa meistä osatyökykyisyyttä kokiessaan tietäisi, mistä ja miten apua ja tukea voi saada, kun on sen tarve. Kuva 2 Millainen maakunnallinen toimintamalli Etelä-Karjalassa voisi olla vuonna 2020? Muutos alkaa yhdessä tekemällä! Etelä-Karjalan Yhdessä hyvä OTE tiimi järjesti ensimmäisen ideariihen verkostotyöpajojen taustalle, joka esitteli muutoshankkeen toimenpiteet osallisuutta tukeva toiminta, opinnoista töihin ja työtoiminnasta töihin sekä millä edellytyksin työelämään päästään, ja kyseli ideoita niiden toteuttamiseksi. 2

3 Tähän ideariiheen osallistui kahden samansisältöisen aamu- ja iltapäivätilaisuuden aikana 28 osallistujaa, joista kuusi oli kokemusasiantuntijaa. Yhteenvetoa ideariihen ajatuksista on listattuna alla: OSALLISUUTTA TUKEVA TOIMINTA: 1. Ryhmätoiminnot räätälöidympiä ja yksilöä paremmin palvelevia 2. Palveluohjauksen kehittäminen ja tiedon saaminen eri vaihtoehdoista 3. Toimeentulon turvaaminen 4. Haasteet tiedonkulussa ja tietojärjestelmissä 5. Matalan kynnyksen toiminnan jatkojalostaminen (esim. ME-talo) TYÖTOIMINNASTA TÖIHIN: 1. Mahdollisuuksiin tutustuminen 2. Asiakaslähtöinen palveluprosessi 3. Tuki työelämää kohti 4. Asennemuutos 5. Työkykyyn ja terveyteen liittyvät tekijät OPINNOISTA TÖIHIN: 1. Oikean alan löytyminen 2. Opintojen aikainen tuki 3. Työelämäkontaktit 4. Aiemmat opinnot / hyväksi luku 5. Oppisopimuskoulutus paikkojen vähyys MILLÄ EDELLYTKSILLÄ TYÖELÄMÄÄN: 1. Tiedottaminen työnantajalle ja työnhakijalle 2. Tukihenkilö työllistymiseen ja työn aikana 3. Toimeentulon turvaus 4. Polun helpottaminen kohti työelämää sekä työssä pysymistä 5. Osatyökykyisyyden määritelmän avaaminen Toinen verkostotyöpajapäivä oli myös samansisältöisenä aamu- ja iltapäivätilaisuutena, ja päivään osallistui yhteensä 23 henkilöä. Mukana oli myös palvelujen käyttäjänäkökulmaa tuomassa esiin vammaispalvelujen asiakkaita ja kokemusasiantuntijoita. Päivän teemana oli miettiä millaiset ovat Etelä- Karjalan maakunnalliset toimintamallit vuonna 2020 osallisuuteen, opinnoista ja työtoiminnasta töihin ja työelämäyhteistyössä. Etelä-Karjalan osatyökykyisyyden toimintamallien tukemiseen muodostui visioiksi ja tavoitteiksi vuoteen 2020: OSALLISUUTTA TUKEVA TOIMINTA Osallisuudessa on tapahtunut positiivinen asennemuutos. Olemassa olevat hyvät käytännöt ja toiminnot ovat menneet eteenpäin, esimerkiksi vertaisvalmennusmalli ja työnvarjostus Job Shadow Day. Kokemusasiantuntijuutta hyödynnetään asiakaslähtöisessä palveluohjauksessa. Palvelut ja tieto niistä on helposti saatavilla. Asiakkaille on olemassa kaikille avoimia matalan kynnyksen paikkoja, joiden toiminnan sisältöjä he ovat olleet mukana kehittämässä. OPINNOISTA TÖIHIN Opinnoissa korostuu työelämäyhteistyö. Opintojen aikana monia kontakteja ja harjoittelujaksoja oikeissa töissä. Valmistuneista pidetään huoli valmistumisen jälkeen kuten opintojen aikanakin. Tukimuodot ja tuet ovat ymmärrettäviä, helposti saatavia ja kattavia. TYÖTOIMINNASTA TÖIHIN Asiakkaan ympärillä oleva verkosto tukee asiakasta aktiivisesti kohti työelämää, ja saatavilla olevat palvelut ovat asiakaslähtöisiä. Myös kokemusasiantuntijat ja vertaisvalmentajat ovat mukana tukemassa asiakasta. Asiakas saa riittävästi ohjausta ja tukea esimerkiksi työhönvalmentajalta, ja tuki on riittävän pitkäkestoista. Työtoiminta on yhdenvertaista ja tavoitteellista. MILLAISIA MUUTOKSIA ON TAPAHTUNUT, KUN TYÖELÄMÄSSÄ ON ENTISTÄ ENEMMÄN OSATYÖKYKYISIÄ VUONNA 2020? Työmarkkinoiden asenteissa tapahtunut muutos lisää työmahdollisuuksia kaikille. Laajat työnantajaverkostot käyvät vuoropuhelua työllistämisestä sekä mahdollistavat räätälöidyn työn mahdollisuuden. Palkkausjärjestelmien helppous ja myös yritysten positiiviset kokemukset työllistämisestä edesauttavat työllisyystilanteen paranemiseen. 3

4 Kolmas verkostotyöpajapäivä oli ja päivään osallistui yhteensä 41 osallistujaa kahdessa saman sisältöisessä aamu- ja iltapäivätilaisuudessa. Palvelujen käyttäjänäkökulmaa tilaisuuksissa oli myös mukana. Tämän verkostotyöpajan learning-cafe keskustelujen teemana oli pohtia millaisia ratkaisuvaihtoehtoja vision tavoittamiseksi voisi olla. Tilaisuuksien päätteeksi osallistujat kommentoivat, että pohdinta ratkaisuvaihtoehdoista oli haastavaa. Ratkaisuideoita kuitenkin syntyi ja näistä koostetta on listattu tähän alle: Teema: OSALLISUUDEN TUKEMINEN Miten osallisuutta tukevia palveluita tarvitsevat asiakkaat tunnistetaan? - Jo olemassa olevien hyvien toimintamallien hyödyntäminen - LAPE-hankkeen varhaisen tunnistamisen kriteerit - Kantapalvelut (joita kehitetään jo muutenkin) - sosiaalityön palvelutarpeen arviointi - Työntekijälle helppo checklist josta voi tarkistaa voisiko asiakas hyötyä osallisuudesta. - Koulutusta tarvitaan työntekijätasolla lisää, jotta osataan hyödyntää enemmän myös 3. sektorin toimijoita. Miten palveluohjaus toimii asiakaslähtöisesti tulevaisuudessa? - Verkostotyön lisäämisellä ja työskentelytapojen muutoksella esim. läheiset, omaiset tai tuttu työntekijä mukaan aikavaraukselle. - Ohjaamotoiminta on palveluohjauksen ytimessä, tämän toiminnan jalkauttaminen myös aikuisille. Vaihtoehdot avoimesti näkyvillä jotta asiakkaalla on mahdollisuus valintojen tekemiseen. - Virtuaaliosallisuus, esim. IMO-sovellus jonka avulla voi soittaa ryhmäpuheluita. Miten erilaiset osallisuutta tukevat palvelut ovat helposti saatavilla? - Osallisuuden keittokirja palveluista ja siitä kenelle ne on suunnattu. - Selkeä, selkokielinen paikka mistä eri toimijat (Eksote, kaupungit ja 3. sektori) löytyy helposti. - Hyödynnetään jo olemassa olevia sivustoja esim. suomi.fi, Eksoten ja Lappeenrannan kaupungin osallisuus osio- kansalaisille tai socomin tekemät järjestösivut. Miten vertaisvalmennusta ja kokemusasiantuntijuutta voisi paremmin hyödyntää tulevaisuudessa? - Kokemusasiantuntijoiden ja vertaisvalmentajien helpompi tavoitettavuus, nyt koetaan että eri toimijajärjestöjen vuoksi heidät on hankala löytää. - Eksotessa on luotu kokemusasiantuntija-toimintamalli hyödynnetään sitä. - Asiantuntija ja kokemusasiantuntija työparitoiminta työskentelyn lisääminen Teema: OPINNOISTA TÖIHIN Asiakaslähtöiset palveluprosessit. - Opiskelijaa osallistava-malli käytössä: ei valmista vaan yhdessä tehden. - Välivuosi peruskoulun jälkeen mahdollinen: ohjattu, ilmainen, lakisääteinen. - Päällekkäiset palvelut poissa, minun tontti ajattelu poissa - Peruskouluissa vahvuuden tukihenkilöt : vahvuuspassin täyttö, joka seuraa koko elämän Pitkäkestoinen tuki läpi opintojen päähuomio siirtymävaiheissa, varsinkin opintojen päättövaiheessa. - Saattaen uuteen oppilaitokseen, vertaistukea saatavilla. - Asiointi ei ole pelkän sähköisen viestinnän varassa. 4

5 - Tuki työpaikoille: harjoitteluun Työelämäyhteistyön lisääminen. - Tuki seuraa palkkatyöhön tarvittaessa, palkkatuki läpi työelämän tarvittaessa ilman katkoja. - Yrittäjät ja Yrittäjäjärjestöt mukana kehittämässä yhteistyötä. Teema: TYÖTOIMINNASTA TÖIHIN Vertaisvalmentajia ja kokemusasiantuntijoita hyödynnetään - Kummitoiminnan kehittäminen Vertaisvalmentaja tai kokemusasiantuntija toimii asiakkaan kummina Pitkäaikaista Kannustaa, motivoi, auttaa käytännön asioissa Vertaisvalmentajien käytön työpajaohjaajina lisääminen Jo pidempään työpajalla ollut asiakas ohjaa vähemmän aikaa ollutta Ilmeisesti jonkin verran käytössä Positiivisena esimerkkinä toimiminen Työnantajille kertominen Teemapäivä esimerkiksi avotyössä olevien vanhemmille Työtoiminta on muuttunut asiakaslähtöiseksi, yhdenvertaiseksi ja tavoitteelliseksi - Esiin tullut ristiriita, että asiakkaita ei ohjaudu esimerkiksi kuntouttavan työtoiminnan tai palkkatukipaikkoihin vaikka paikkoja olisi vapaana - Tarve työtoimintapaikkojen koordinointiin, jotta eri toimijat eivät soita samoihin paikkoihin Työpaikkakoordinaattori tms Asiakasraadin kehittäminen Tukea ja ohjausta on saatavilla riittävästi - Yksi vastuuhenkilö, johon asiakas ja ammattilaiset voivat olla yhteydessä Yksilöllisyys Kanssakulkeminen Pitkäkestoisuus Organisaatioiden rajat ylittävä Apu nopeasti saatavilla Neuvontapuhelin Chat/verkkopalvelu Palvelut ovat asiakaslähtöisiä - Asiakkaan vahvuuksien löytäminen - Mitä itse haluat elämältä? Tarvittaessa tukea tavoitteiden asettamiseen Miten tavoitteet ovat saavutettavissa? Ei tyrmätä - Status ei vaikuta palvelujen saatavuuteen Esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeellä mahdollisuus kuntouttavaan työtoimintaan Työntekijöiden olen täällä sinua varten -asenne Teema: TYÖELÄMÄYHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN 5

6 Jotta työelämän vaatimat edellytykset täyttyisivät - Työnantajille tulisi tehdä valmiita palkkauskokonaisuuksia joka pitää sisällään kaiken mitä osatyökykyisen palkkaukseen kuuluu. Sopimusbyrokratia, työhönvalmennus, henkilöstön valmennus. Työnantaja saisi ns Avaimet Käteen työntekijän. - Ammattiliittojen tulisi myös olla aktiivisia osatyökykyisten palkkaratkaisujen osalta. Palkkauksen ei tarvitsisi noudattaa TES:iä->osatyökykyisille voisi maksaa alle minimipalkan mutta kuitenkin enemmän kuin esim työkokeilupalkan. - Kunnan/Kaupungin tulisi järjestää työhönvalmennusta kaikille niille yrityksille jotka työllistävät osatyökykyisen. Palvelu maksutonta. - Osatyökykyisyydestä tulisi tehdä meidän kaikkien yhteinen asia. Alueellinen viestintä ottamaan ison roolin osatyökykyisyyden mahdollisuudesta työelämässä. Verkostotyöpajojen lisäksi yhteiseen kehittämiseen on kutsuttu yksityisiä henkilöstövuokrausyrityksiä ja yrityksiä työnantajayhteistyömallin kehittämiseen liittyen. Ensimmäisissä tapaamisissa on lähdetty selvittämään millaisia tarpeita niin työnhakijoilla kuin työntekijöillä on työelämäedellytysten täyttämiselle, ja millaisia nivelpintoja yhteistyössä on nyt jo olemassa ja missä voisi olla parannettavaa. Mitä tapahtuu jatkossa? Yhdessä hyvä OTE seminaari Tehdään muutos yhdessä Kuusankoskitalolla on , materiaalit päivittyvät Innokylän sivuille, lue lisää täältä Toimintamallien kehittämiseen liittyviä kokeiluja käynnistellään alkuvuodesta Seuraa tiedottelua tapahtumista tiedotteiden, nettisivujen ja sosiaalisen median kautta! Facebook: Yhdessä hyvä OTE Etelä-Karjala Yhteystietoja, ajankohtaisia asioita ja materiaalia löydät päivittyville Yhdessä hyvä OTE nettisivuilta Kalenteriin jo merkittäväksi muutamia päivämääriä: - verkostotyöpaja IV järjestetään Verkostotyöpaja opinnoista, työtoiminnasta töihin ja työnantajayhteistyön teemoista järjestetään Osallisuuden teeman syventämiseksi verkostotyöpaja parhain terveisin, Yhdessä hyvä OTE -tiimi 6

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Yhdessä hyvä OTE KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Lähtötilanne Verkostotyöpajapäivät, palvelumuotoilupäivät,

Lisätiedot

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Lähtötilanne Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Verkostotyöpajapäivät,

Lisätiedot

YHDESSÄ HYVÄ OTE. Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kokeilualue. VERKOSTOTYÖPAJA IV Lappeenrannan Kasino

YHDESSÄ HYVÄ OTE. Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kokeilualue. VERKOSTOTYÖPAJA IV Lappeenrannan Kasino YHDESSÄ HYVÄ OTE Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kokeilualue VERKOSTOTYÖPAJA IV 12.4.2018 Lappeenrannan Kasino Päivän ohjelma TEHDÄÄN MUUTOS YHDESSÄ! TIESITKÖS? Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla,

Lisätiedot

YHDESSÄ HYVÄ OTE TEHDÄÄN MUUTOS YHDESSÄ! - MONIALAISENA YHTEISTYÖNÄ JA PALVELUOHJAUKSENA. OTE-seminaari Kouvola, Kuusankoskitalo

YHDESSÄ HYVÄ OTE TEHDÄÄN MUUTOS YHDESSÄ! - MONIALAISENA YHTEISTYÖNÄ JA PALVELUOHJAUKSENA. OTE-seminaari Kouvola, Kuusankoskitalo YHDESSÄ HYVÄ OTE TEHDÄÄN MUUTOS YHDESSÄ! - MONIALAISENA YHTEISTYÖNÄ JA PALVELUOHJAUKSENA OTE-seminaari 11.12.2017 Kouvola, Kuusankoskitalo Yhdessä hyvä OTE TEHDÄÄN MUUTOS YHDESSÄ! Hankealue: Etelä-Karjala

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE Osatyökykyisille tie työelämään TYÖHÖNVALMENNUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ Kehruuhuone

Yhdessä hyvä OTE Osatyökykyisille tie työelämään TYÖHÖNVALMENNUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ Kehruuhuone Yhdessä hyvä OTE Osatyökykyisille tie työelämään TYÖHÖNVALMENNUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ 24.1.2018 Kehruuhuone Aamupäivän sisältö Tervetuloa, Yhdessä hyvä OTE-hankkeen esittely Osallistujien esittäytyminen,

Lisätiedot

YHDESSÄ HYVÄ OTE. Etelä-Karjala ja Kymenlaakso OMAN ORGANISAATION NIMI Niina Turunen, Timo Pesu

YHDESSÄ HYVÄ OTE. Etelä-Karjala ja Kymenlaakso OMAN ORGANISAATION NIMI Niina Turunen, Timo Pesu YHDESSÄ HYVÄ OTE Etelä-Karjala ja Kymenlaakso OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Niina Turunen, Timo Pesu OTE-kärkihankeen kuvaus Osatyökykyisille tie työelämään eli OTE -kärkihanke tavoittelee muutosta

Lisätiedot

SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta

SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA Satakunnan mallit työllisyyteen ja osallisuuteen SATAOSAA hankkeen hallinnoija on Porin kaupunki. Hanke on osa Satakunnan

Lisätiedot

Opinnoista työelämään. Mervi Reiman

Opinnoista työelämään. Mervi Reiman Opinnoista työelämään Mervi Reiman Opinnoista työelämään SEURAKUNTA- LUOVI KIIPULA Validia+Bovalius = Spesia (2018) Peruskoulu Työpajat Välivuosi 10. VALMA TELMA OPISTO JAAKKIMA ERITYIS- AMMATTI- OPISTO

Lisätiedot

Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot

Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot Verkostotyöpaja 12.4.2018 Learning cafe-yhteenvedot Työtoiminnasta töihin Miten voidaan lisätä asiakkaiden ja muiden toimijoiden tietoisuutta työllistymistä tukevista palveluista? Netin kautta, esitteet

Lisätiedot

YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN

YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN ERITYISEN TUEN MALLI OPINNOISTA TÖIHIN SIIRRYTTÄESSÄ KENELLE: Erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille ja heitä työllistäville työnantajille. MIKSI: Opintojen mahdollistajaksi,

Lisätiedot

YHDESSÄ HYVÄ OTE TIEDOTE Numero 1 / 2017 ( )

YHDESSÄ HYVÄ OTE TIEDOTE Numero 1 / 2017 ( ) YHDESSÄ HYVÄ OTE TIEDOTE Numero 1 / 2017 (7.11.2017) OTE Kymenlaakson terveiset Kymenlaakson Yhdessä hyvä OTE järjesti ensimmäisen verkostotyöpajan 1.11.2017 Kotkan Höyrypanimolla. Tilaisuudessa osallistujat

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus

Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus Osatyökykyisille tie työelämään Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus Sopimuksen taustaa Sosiaali- ja terveysministeriön Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) -kärkihankkeen tavoite on mahdollistaa

Lisätiedot

Palautekysely verkostolle Yhdessä hyvä OTEhankkeesta. Yhteenveto

Palautekysely verkostolle Yhdessä hyvä OTEhankkeesta. Yhteenveto Palautekysely verkostolle hankkeesta Yhteenveto 1. Maakuntasi Vastaajien määrä: 61 Etelä-Karjala Kymenlaakso Yhteensä Etelä-Karjala 40 0 40 Kymenlaakso 0 21 21 Yhteensä 40 21 61 2 2. Mitä tahoa edustat?

Lisätiedot

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli Satakunnan Osallisuusmalli Sosiaalisen kuntoutuksen malli Sosiaalisen kuntoutuksen malli (kesken) Vammaispalveluiden työ-

Lisätiedot

OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA

OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA 1. Osatyökykyisten tukemiseen on alueella yhteinen tahtotila 2. Monialaiselle yhteistyöverkostolle on rakenne ja toimintatapa 3. Palvelutarpeen tunnistamisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa Eveliina Pöyhönen Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös

Lisätiedot

Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen

Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Projektin/kokeilun perustiedot Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Hankkeen

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE. Osallisuutta tukeva toiminta Etelä-Karjalassa

Yhdessä hyvä OTE. Osallisuutta tukeva toiminta Etelä-Karjalassa Yhdessä hyvä OTE Osallisuutta tukeva toiminta Etelä-Karjalassa Yhdessä hyvä OTE Tavoite: Palvelut ovat monimuotoiset ja ne on räätälöity osatyökykyisen tietojen, taitojen ja kykyjen mukaan. Asiakkaan tilanne

Lisätiedot

Juna kulkee pienin askelin Heli Kaarniemi, TYPKE-hanke, UEF, Aducate. Ilman työnantajia ei ole työpaikkoja Sanna Soppela, TYPKE-hanke, UEF, Aducate

Juna kulkee pienin askelin Heli Kaarniemi, TYPKE-hanke, UEF, Aducate. Ilman työnantajia ei ole työpaikkoja Sanna Soppela, TYPKE-hanke, UEF, Aducate Juna kulkee pienin askelin Heli Kaarniemi, TYPKE-hanke, UEF, Aducate Osaamisen kehittäminen Sanna Saastamoinen, TYPKE-hanke, UEF, Aducate Ilman työnantajia ei ole työpaikkoja Sanna Soppela, TYPKE-hanke,

Lisätiedot

YHTEISTYÖFOORUMI - Päheet verkostot. Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN

YHTEISTYÖFOORUMI - Päheet verkostot. Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN YHTEISTYÖFOORUMI - Päheet verkostot Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN TOIMINTA- KULTTUURIN MUUTOS MIHIN TARPEESEEN HAETTU RATKAISUA? Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän

Lisätiedot

Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Projektin nimi ja numero SATAOSAA

Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Projektin nimi ja numero SATAOSAA Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Projektin nimi ja numero SATAOSAA KOKEILUN PERUSTIEDOT SATAOSAA Kokeilun kesto 1.3.2017 31.12.2018 Satakunnan mallit osallisuuteen

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro, KTT 1 2.5.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro ja projektipäällikkö Raija Tiainen 1 1.11.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys koskettaa lähes jokaista suomalaista työuran

Lisätiedot

TYP ajankohtaisia asioita

TYP ajankohtaisia asioita TYP ajankohtaisia asioita sosiaalineuvos Eveliina Pöyhönen 3 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 5 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 Sotelle sisältöjä hallituksen kärkihankkeissa Palvelujen muutos- ja kehittämistyötä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2013 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ : yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö Jämsässä

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Etunimi Sukunimi

Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Etunimi Sukunimi Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 19.5.2017 Etunimi Sukunimi Sisältö Viestinnän tavoitteet Priorisoidut kohderyhmät Kanavat Pääviestit Visuaalinen viestintä Projektit / toimenpiteitä

Lisätiedot

Etelä-Karjalan konsensussopimus. Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi

Etelä-Karjalan konsensussopimus. Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi Etelä-Karjalan konsensussopimus Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi Sisällys Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella työikäisistä, on jokin

Lisätiedot

TOIMIVIA RATKAISUJA TYÖLLISTYMISEEN JA TYÖSSÄ JATKAMISEEN

TOIMIVIA RATKAISUJA TYÖLLISTYMISEEN JA TYÖSSÄ JATKAMISEEN TOIMIVIA RATKAISUJA TYÖLLISTYMISEEN JA TYÖSSÄ JATKAMISEEN OSATYÖKYKYISYYS ON YKSILÖLLISTÄ Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös tilapäistä.

Lisätiedot

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Mikkeli 15.10.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja opettaja/kouluttaja Työkokemusta ja yhteistyötä

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään (OTE)

Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Osatyökykyisyys Osatyökykyisyys on yksilöllistä. Osatyökykyisyyttä on monenlaista. Osatyökykyisyys voi olla tilapäistä. Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään.

Lisätiedot

Moninaisuus on rikkaus Lahti

Moninaisuus on rikkaus Lahti Moninaisuus on rikkaus Lahti 28.10.2014 Petri Puroaho Tilaisuuden tavoite Tehdä näkyväksi työpajatoiminnan moniulotteisuutta ja merkityksellisyyttä. Nostaa esiin kolmannen sektorin / välityömarkkinoiden

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro

Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Osatyökykyisyys Osatyökykyisyys on yksilöllistä. Osatyökykyisyys voi olla tilapäistä. Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään.

Lisätiedot

Yhteistyöllä vaikuttavuutta siirtymillä eteenpäin Varkaus

Yhteistyöllä vaikuttavuutta siirtymillä eteenpäin Varkaus Yhteistyöllä vaikuttavuutta siirtymillä eteenpäin Varkaus 30.10.2014 Petri Puroaho Kehittämispäivän tavoitteet YHTEISTYÖ: Vahvistaa välityömarkkinatoimijoiden ja TEhallinnon välistä yhteistyötä VAIKUTTAVUUS

Lisätiedot

Työtoiminnasta töihin -teema Maakunnallinen toimintamalli osallisuuden ja palkkatyöhön pääsyn tukemisesta

Työtoiminnasta töihin -teema Maakunnallinen toimintamalli osallisuuden ja palkkatyöhön pääsyn tukemisesta 1 SAVON OTE -HANKKEEN ITSEARVIOINTI Savon OTE -hankkeen itsearviointi on tehty oheista Innokylän arviointimittaria käyttäen. Siinä käydään läpi tulosten ja pilottien itsearviointi teemoittain. Työtoiminnasta

Lisätiedot

Opinnoista töihin -teema Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan opintojen nivelvaiheiden ja vastuiden maakunnallinen toimintamalli

Opinnoista töihin -teema Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan opintojen nivelvaiheiden ja vastuiden maakunnallinen toimintamalli 1 SAVON OTE -HANKKEEN ITSEARVIOINTI Savon OTE -hankkeen itsearviointi on tehty oheista Innokylän arviointimittaria käyttäen. Siinä käydään läpi tulosten ja pilottien itsearviointi teemoittain. Opinnoista

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään (OTE)

Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. Etunimi Sukunimi 8/31/2016 2 Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihanke

Lisätiedot

FOKUS opinnoista tuetusti työelämään PUOLIVÄLIN ALUSTAVIA TULOKSIA XII.2017

FOKUS opinnoista tuetusti työelämään PUOLIVÄLIN ALUSTAVIA TULOKSIA XII.2017 FOKUS opinnoista tuetusti työelämään PUOLIVÄLIN ALUSTAVIA TULOKSIA XII.2017 FOKUS opinnoista tuetusti työllistymiseen Mallinnushanke: 1) Polku töihin opintojen aikana, nivelvaiheessa ja sen jälkeen 2)

Lisätiedot

SATAOSAA työhönvalmennus

SATAOSAA työhönvalmennus SATAOSAA työhönvalmennus Yhteistyöterveiset SATAOSAA-hankkeesta. Olemme kehittämässä Satakuntalaisten osatyökykyisten työllistymisen ja osallisuuden edistämiseksi maakunnallista, eri toimijat yhdistävää

Lisätiedot

Kymenlaakson konsensussopimus. Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi

Kymenlaakson konsensussopimus. Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi Kymenlaakson konsensussopimus Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi Sisällys Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella työikäisistä, on jokin pitkäaikaissairaus

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM

Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. 2 1 Osatyökykyisten

Lisätiedot

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO 10.10.2018 loppuseminaari Ritva Partinen, STM Yleistä rakennerahastoista Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta

Lisätiedot

OTE-hankkeen arkea: FOKUS opinnoista tuetusti työllistymiseen

OTE-hankkeen arkea: FOKUS opinnoista tuetusti työllistymiseen OTE-hankkeen arkea: FOKUS opinnoista tuetusti työllistymiseen Tuettu työllistyminen ja työllistymisen tukipalvelut 11.12.2017 Validia ammattiopiston Fokus -hanke on yksi Osatyökykyisille tie työelämään

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta

Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta Etelä-Karjala ja Kymenlaakso Versio 1.0 kesäkuu 2018 Tavoite ja mitä uutta osio tuo Ratkaisukeskeinen voimavaravalmennus

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Projektipäällikkö Raija Tiainen

Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Projektipäällikkö Raija Tiainen Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke Työkyvyn alenema ei johda kokonaan työelämän ulkopuolelle ja työhön paluu on mahdollista.

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE Toimintamallit versio 1.0

Yhdessä hyvä OTE Toimintamallit versio 1.0 Yhdessä hyvä OTE Toimintamallit versio 1.0 Yhdessä hyvä OTE Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson toimintamallien versio1:t 2 Kokeilussa luodaan toimintamallit 3 Palveluihin ohjautuminen 4 Työllistymisen tukitoimien

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. Kohderyhmä: Työikäiset osatyökykyiset henkilöt 2 OTE-kärkihankkeen

Lisätiedot

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Toivottujen kehittämisteemojen jatkuminen LAPSEN ÄÄNESSÄ Osallisuuden edistäminen Ehkäisevän lastensuojelun vahvistaminen Matalan kynnyksen toimintamallien kehittäminen

Lisätiedot

Sosiaalityön tulevaisuusselvitys

Sosiaalityön tulevaisuusselvitys Sosiaalityön tulevaisuusselvitys Pekka Karjalainen, THL Maakunnallistuva aikuissosiaalityö -kehittämisverkosto 6.11.2018 6.11.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 Asettaminen STM on asettanut 2.10.2018 selvityshenkilöryhmän

Lisätiedot

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain 19.10.2016 Järjestöt kärkihankkeissa ja omaishoidon palveluiden kehittämisessä Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

Arviointi Mallit -projektin kokeiluissa

Arviointi Mallit -projektin kokeiluissa Arviointi Mallit -projektin kokeiluissa Peppi Saikku Sanna Blomgren Pekka Karjalainen 18.12.2017 Arviointikokonaisuus Indikaattorityöskentely ja muutoksen arviointi Kokeilujen itsearviointi Kohdennettu

Lisätiedot

Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille

Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille 25.8.2015 Petri Puroaho Taustani ja ketä edustan? Taustani: n. 15 vuoden tieto- ja kokemuspääomaa työllistymisasioihiin liittyen Suomesta

Lisätiedot

KP OTE. Opinnoista töihin

KP OTE. Opinnoista töihin KP OTE Opinnoista töihin KP OTE Opinnoista töihin Oma Tie Työhöntoimintamallin LUONNOS 29.5.2018 KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 31.5.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi

Lisätiedot

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu

Lisätiedot

INNOAGENTTI koulutus. I-tason agentit. Seinäjoki Y-talo Tupa-kokoushuone Hanna Lahti

INNOAGENTTI koulutus. I-tason agentit. Seinäjoki Y-talo Tupa-kokoushuone Hanna Lahti INNOAGENTTI koulutus I-tason agentit Seinäjoki Y-talo Tupa-kokoushuone 13.6.2017 Hanna Lahti Kahvit ja kastettavaa tarjolla Tervetuloa Klo 14-14.30 / Hanna Lahti Arvokas tieto hanke Mikä on Aktiivisen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2012 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ Töihin!-palvelu: yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö

Lisätiedot

KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta

KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta KP OTE Osallisuutta tukeva toiminta Osallisuutta tukevan toimintamallin kuvaus LUONNOS KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa ja koordinoida

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten organisaatioissa tuettiin osatyökykyisten työllistymistä ja työssä jatkamista ja mitkä tekijät estivät tai edistivät sitä. Tutkimuskysymyksiä

Lisätiedot

Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa

Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa 3.11.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja kouluttaja Pohjanmaa Häme Keski-Suomi Uusimaa

Lisätiedot

Työhönvalmennuksen VERTAISVALMENTAJA. Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE TYÖTOIMINNOISTA TÖIHIN

Työhönvalmennuksen VERTAISVALMENTAJA. Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE TYÖTOIMINNOISTA TÖIHIN Työhönvalmennuksen VERTAISVALMENTAJA Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE TYÖTOIMINNOISTA TÖIHIN PALVELUPOLKU Päijät-Hämeen maakunta 2020 VAMMAISPALVELUT Palvelusuunnitelman SEURANTA

Lisätiedot

Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa

Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa Pasi Savonmäki, projektipäällikkö Kohtaamo-hanke Kymenlaakson ELO-ryhmä 18.10.2016 Ohjaamojen ja verkkopalvelujen kehittämisen

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi

Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi 1 13.10.2017 Johanna Ritvanen Laatusuositus: Asiakas ja palveluohjaus keskiöön SUOSITUS 1 Asiakas- ja

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan osatyökykyisille tie työelämään. KP OTE hankkeen itsearviointi

Keski-Pohjanmaan osatyökykyisille tie työelämään. KP OTE hankkeen itsearviointi Keski-Pohjanmaan osatyökykyisille tie työelämään KP OTE hankkeen itsearviointi Iiris Jurvansuu 12.12.2018 KP OTE hankkeen itsearviointi Toteutustapa Hankkeen itsearviointi toteutettiin webropol-kyselyllä

Lisätiedot

Uuden soten kulmakivet

Uuden soten kulmakivet Mikä ihmeen SOTE? Uuden soten kulmakivet 1. Palvelut järjestää tulevaisuudessa 18 maakuntaa 2. Palvelut tarpeen mukaan 3. Valinnanvapaus 4. Kustannusten kasvun hillintä 5. Digitalisaatio VIDEO: Mikä SOTE?

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

INNOAGENTTI koulutus. Seinäjoella Koulutuksen koonti ja materiaalit Hanna Lahti & Julia Sillanpää

INNOAGENTTI koulutus. Seinäjoella Koulutuksen koonti ja materiaalit Hanna Lahti & Julia Sillanpää INNOAGENTTI koulutus Seinäjoella 27.3.2017 Koulutuksen koonti ja materiaalit Hanna Lahti & Julia Sillanpää Tervetuloa Kahvit ja kastettavaa tarjolla Klo14-14.45 / Hanna Päivän avaus ja lyhyt esittäytymiskierros

Lisätiedot

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS 6.10.2015 Tanja Raappana Eduro-säätiö Toiminnan ohjaus Työ- ja toimintakyvynarvionninp alvelut Kuntoutuksen palvelut Osaamisen vahvistamisen

Lisätiedot

TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET

TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET MIKSI Nykyinen palvelurakenne/ -polku ei tue osatyökykyisen työllistymistä riittävästi. Työhönvalmennuspalvelun sisältö ei ole yhdenmukaista (Kela/TEAK, työhönvalmennus

Lisätiedot

Työelämän osallisuuden kehittäminen Suomessa

Työelämän osallisuuden kehittäminen Suomessa Työelämän osallisuuden kehittäminen Suomessa KVANK Työn ja päivätoiminnan valiokunta Muistio learning cafe työskentelystä 6.6.2016 Pohjaksi EASPD:n pyytämälle raportille Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta

Lisätiedot

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI-II Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Work shop 1: Kuntien ja valtion välisen työjaon kokeilun mahdollisuudet (hallitusohjelma)

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VIESTINTÄSUUNNITELMA SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VÄLI-SUOMEN SOS-HANKE 2011-2013 Kuva Niina Raja-aho Päivi Krook Maarit Pasto SOS-HANKE JA SEN TAVOITTEET SOS Syrjäytyneestä osalliseksi

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijatoiminta lastensuojelun kehittämisessä - kyselyn tuloksia. Lastensuojelun kehittäjäverkoston tapaaminen 31.1.

Kokemusasiantuntijatoiminta lastensuojelun kehittämisessä - kyselyn tuloksia. Lastensuojelun kehittäjäverkoston tapaaminen 31.1. Kokemusasiantuntijatoiminta lastensuojelun kehittämisessä - kyselyn tuloksia Lastensuojelun kehittäjäverkoston tapaaminen 31.1.2018 Lastensuojelun kehittäjille suunnattu kysely Kokemusasiantuntijoiden

Lisätiedot

Laukaan SOSKU:n tiedoite syksy 2017

Laukaan SOSKU:n tiedoite syksy 2017 Laukaan SOSKU:n tiedoite syksy 2017 Tervehdys! Tässä vaiheessa hanketta on jo viimeistään mietittävä mitä toiminnasta halutaan jäävän elämään ja miten. Järjestimme THL:n kanssa 3.10. työpajan Laukaassa

Lisätiedot

SIIRTYMÄVAIHEEN TYÖPARI

SIIRTYMÄVAIHEEN TYÖPARI SIIRTYMÄVAIHEEN TYÖPARI Suuntakaksikko Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN PALVELUPOLKU Päijät-Hämeen maakunta 2020 VAMMAISPALVELUT Palvelusuunnitelman SEURANTA JA

Lisätiedot

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita

Lisätiedot

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Työtoiminnasta töihin. Yhdessä hyvä OTE. Etelä-Karjala & Kymenlaakso THL

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Työtoiminnasta töihin. Yhdessä hyvä OTE. Etelä-Karjala & Kymenlaakso THL Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Työtoiminnasta töihin Yhdessä hyvä OTE Etelä-Karjala & Kymenlaakso THL Esityksen elementit: Etelä-Karjala ja Kymenlaakso yhteistyössä 3 > Lisää > alatunniste: lisää

Lisätiedot

KVANK/Työn ja päivätoiminnan valiokunta

KVANK/Työn ja päivätoiminnan valiokunta KVANK/Työn ja päivätoiminnan valiokunta Visiotyöryhmä Kehitysvammaisten ihmisten työ- ja päivätoiminnan kehittämisvisio (versio 20.11.2013) Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta 1 Tuettu päätöksenteko

Lisätiedot

Tarmo monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä

Tarmo monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä Tarmo monialaisen työllisyystoiminnan kehittäminen yhdessä 2019-2020 JS 13.12.2018 1 550:n työttömän henkilön työllistymisen tukeminen 35% työllistyy tai pääsee tutkintotavoitteiseen koulutukseen 50:n

Lisätiedot

KAIKU. Joensuun kaupunki, Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Sanna Saastamoinen

KAIKU. Joensuun kaupunki, Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Sanna Saastamoinen KAIKU Joensuun kaupunki, Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 22.3.2016 Sanna Saastamoinen Kenelle? 1. Joensuulaisille, jotka tarvitsevat työ- ja toimintakyvyn parantumiseen tukea tarvitsevat sosiaalisen osallisuuden

Lisätiedot

KASPERI II hankekatsaus 6/2012

KASPERI II hankekatsaus 6/2012 KASPERI II hankekatsaus 6/2012 Yhteistä työskentelyä kevään aikana Hankekäynnit joka hankkeessa lähinnä arviointikysymyksiin liittyen Ohjausryhmätyöskentelyn kautta tukeminen / ohjaaminen Yhteiset tapaamiset

Lisätiedot

Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke. Henna Hovi, järjestöagentti

Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke. Henna Hovi, järjestöagentti Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke Henna Hovi, järjestöagentti Valtakunnallinen Järjestö 2.0- kokonaisuus Järjestö 2.0 kokonaisuus on osa STM:n Suomi 100 - avustusohjelmaa

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

KAIKU TL 5, erityistavoite Sanna Saastamoinen Joensuu

KAIKU TL 5, erityistavoite Sanna Saastamoinen Joensuu KAIKU 1.8.2015 31.12.2018 TL 5, erityistavoite 10.1 Sanna Saastamoinen 27.3.2018 Joensuu KAIKUN TOIMINTA Polkuja kuntouttavasta työtoiminnasta koulutukseen ja työhön Maahanmuuttaneiden työllistymisen tuki

Lisätiedot

KAIKU. Sanna Saastamoinen

KAIKU. Sanna Saastamoinen KAIKU Sanna Saastamoinen 22.9.2016 KAIKU pähkinänkuoressa Työhönvalmennusta 100 kuntouttavan työtoiminnan asiakkaalle Turvapaikanhakijoiden ja oleskeluluvan saaneiden työllistymisen tukemista Yhdistyksille

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Kaakkois-Suomen osahanke Twitter #uudenlaista sosiaalityötä OSA I Valtakunnallinen hanke PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa 2

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke www.työkaari.fi #Työkaarikantaa facebook.com/tyokaarikantaa/ Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden yhteishanke, jonka tavoitteena on parantaa

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti hanke Varsinais-Suomessa. Pirjo Valtonen Päivitetty

Henkilökohtainen budjetti hanke Varsinais-Suomessa. Pirjo Valtonen Päivitetty Henkilökohtainen budjetti hanke Varsinais-Suomessa Pirjo Valtonen Päivitetty 27.2.2018 Miksi henkilökohtainen budjetin pilotointi? Henkilökohtaisen budjetin pilotointihanketta haetaan Varsinais-Suomessa

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro OTE tilaisuus 12.5.2017 1 Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. 2 OTE:n lähtökohtia

Lisätiedot

TYÖHÖNVALMENNUS ja TUETTU TYÖ

TYÖHÖNVALMENNUS ja TUETTU TYÖ Näyttöön perustuva TYÖHÖNVALMENNUS ja TUETTU TYÖ vammaispalveluissa Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE TYÖTOIMINNOISTA TÖIHIN PALVELUPOLKU Päijät-Hämeen maakunta 2020 VAMMAISPALVELUT

Lisätiedot

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI Kainuun osahanke ErinOmainen erityislasten omaishoidon kehittäminen OSSI hanke Tavoitteet Muistisairaan

Lisätiedot

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely

Lisätiedot

Koulutuksella Palkkatyöhön-projekti

Koulutuksella Palkkatyöhön-projekti Koulutuksella Palkkatyöhön-projekti Ilmiöitä, merkityksiä, kokemuksia Työttömyys tänään-seminaari 22.10.10 Heidi Kaartinen Projektipäällikkö Asumispalvelusäätiö ASPA People are all different. When you

Lisätiedot

Asiakasosallisuuden monet muodot ja menetelmät. Riitta-Maija Hämäläinen, FT, THL Esityksen nimi / Tekijä

Asiakasosallisuuden monet muodot ja menetelmät. Riitta-Maija Hämäläinen, FT, THL Esityksen nimi / Tekijä Asiakasosallisuuden monet muodot ja menetelmät Riitta-Maija Hämäläinen, FT, THL 9.5.2017 OTE hanke 10.5.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 MIKSI ASIAKASOSALLISUUS? Hyvinvointivaltion rahoituksen, palvelujen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ARJEN TUKI ASIAKAS AREENA

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ARJEN TUKI ASIAKAS AREENA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ARJEN TUKI ASIAKAS AREENA MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUJIEN PALVELUT; TUKIPILARI - TUKIASUMISEN TIIMI - DYNAMO TAVOITTEET 2019 2020 Asiakkaat keskiössä, laatua- ja näkyvyyttä Arjessa

Lisätiedot

Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmä: ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET RESILIENSSI OSAAMINEN

Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmä: ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET RESILIENSSI OSAAMINEN Päivitetty 6.2.2019 Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmä: ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET 2019-2020 PAINOPISTEET JA TAVOITTEET: NUORET RESILIENSSI OSAAMINEN Osaajien positiivinen

Lisätiedot

KeKo-kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen Syyskuu 2017 Mari Toivonen Hankepäällikkö

KeKo-kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen Syyskuu 2017 Mari Toivonen Hankepäällikkö KeKo-kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen 2017-2019 Syyskuu 2017 Mari Toivonen Hankepäällikkö Miksi? 2 Toimintaympäristön muutokset -> mm. maakuntauudistus, työvoimapalveluiden

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään Kärkihanke osana strategisen hallitusohjelman toimeenpanoa 2016 2019 Painopistealue Hyvinvointi ja terveys Kuka on osatyökykyinen? Henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään

Lisätiedot