LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena"

Transkriptio

1 LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena

2 Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v Lapua oli tuolloin suurpitäjä, johon kuuluivat myös Kuortane, Kauhava, Ylihärmä, Alahärmä ja Nurmo, jotka vähitellen itsenäistyivät ja erosivat alkuperäisestä kokonaisuudesta. Ensimmäisen kirkon rakennusajasta ei ole tarkkaa tietoa. Ehkä noin luvulla. Kirkko paloi v Seurakunta sai piispanistuimen v Tuolloin seurakuntalaisia oli

3 Tuomiokirkko on Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan ja Lapuan hiippakunnan pääkirkko Tuomiokirkko on viides seurakunnan kirkoista, mutta kolmas nykyisellä paikalla. Sen rakensi vuonna 1827 Heikki Kuorikoski C. L. Engelin piirustusten mukaan. Nykyisen asunsa kirkko sai peruskorjauksessa vuonna Kirkkoon mahtuu 1300 henkilöä. Kuva: Pasi Ahola

4 Alttaritaulun on maalannut vuonna 1845 B. Godenhjelm Toimituskappelin seinällä on edellisen kirkon alttaritaulu vuodelta 1791.

5 Tuomiokirkon urut

6 Lapsilla oma kirkko

7 Lapuan tuomiokirkkoseurakunta Seurakunnan jäsenmäärä joulukuussa 2015 oli henkeä. Kirkkoon kuulumisprosentti oli 87,9. Työntekijöitä oli 53. Seurakunnassa on mm. viisi pappia, kaksi kanttoria, urkuri, kolme nuorisotyöntekijää ja kolme diakoniatyöntekijää. Seurakunnan kirkkoherra on tuomiorovasti Matti Salomäki. Seurakunnan taloustilanne on hyvä. Tilikauden tulos oli vuonna 2014 ylijäämäinen n euroa. Seurakuntaelämä on vilkasta ja herätysliikkeet toimivat alueella aktiivisesti.

8 Seurakunnalla on vireää toimintaa myös kylillä Tiistenjoella, Kauhajärvellä ja Hellanmaassa järjestetään jumalanpalveluksia ja muuta seurakunnan toimintaa säännöllisesti.

9 Vapaaehtoisia on suuri joukko erilaisissa tehtävissä

10 Seurakunta järjestää toimintaa kaiken ikäisille

11 Seurakunta mukana elämän kohokohdissa Kaste, konfirmaatio ja avioliittoon vihkiminen ovat tärkeitä kristillisiä toimituksia, joissa seurakunta on mukana lapualaisperheiden elämässä. Vuonna 2015 kasteita oli 157, vihkimisiä 56 ja 178 konfirmoitiin.

12 Rippikoulun käy lähes 100 % ikäluokasta Rippikoululeirejä on vuodessa kuusi. Suurin osa käy rippikoulunsa kesällä Kaaranmännikön leirikeskuksessa.

13 Seurakunta kulkee mukana surussa. Kuolleita oli 168 vuonna 2015.

14 Työntekijät apuna ja tukena Papit, diakoniatyöntekijät ja muut työntekijät ovat seurakuntalaisia varten. Myös palveleva puhelin ja -netti sekä perheasiain neuvottelukeskus, sairaalapapit ovat jokaisen käytettävissä, kun yksinäisyys, suru, huolet ja murheet painavat mieltä. Nuoret voivat ottaa mieltä painavissa asioissa yhteyttä myös seurakunnan nuorisotyönohjaajiin.

15 Nimikkolähetit Merja Kramsu, Venäjä / Suomen Lähetysseura Katariina Kiilunen ja Tero Massa, Thaimaa / Suomen Lähetysseura Pauli Vanhanen, Kenia / Suomen Lut. Evankeliumiyhdistys Pia ja Tero Ruotsala perheineen, Viro / Suomen Lähetysseura Pia ja René Rendic, Kypros Suomen Ev.lut. Kansanlähetys Työntekijä, Etu-Aasia / Suomen ev.lut. Kansanlähetys Nimikkokenttä Japani / Suomen Lut. Evankeliumiyhdistys

16 Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto on seurakunnan ylin päättävä elin. Se valitaan seurakuntavaaleilla joka neljäs vuosi, viimeksi vuonna Lapuan tuomiokirkkoseurakunnassa kirkkovaltuusto on toiminut vuodesta Lapualla kirkkovaltuustoon kuuluu 27 jäsentä. Puheenjohtajana on Pentti Lemettinen. Kirkkovaltuusto päättää esimerkiksi toimintasuunnitelmasta ja -kertomuksesta, kirkollisverosta, rakennushankkeista ja uusista viroista.

17 Vuonna 2016 painopisteenä on Jumalan ja lähimmäisen kohtaaminen

18 Lisää tietoa seurakunnasta, tapahtumista ja toiminnasta: Kirkolliset ilmoitukset torstaisin Lapuan Sanomissa Facebook-ryhmä Lapuan tuomiokirkkoseurakunta Nettisivut

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

Jäsentietojen VUOSITILASTO 2016

Jäsentietojen VUOSITILASTO 2016 Jäsentietojen VUOSITILASTO 2016 Johdanto Jäsentietojen vuositilasto 2016 sisältää tietoja Oulun ev.-lut. seurakuntien väestömuutoksista ja muutoksiin vaikuttaneista tekijöistä viime vuodelta. Oulun ev.-lut.

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Jäsentietojen VUOSITILASTO 2015

Jäsentietojen VUOSITILASTO 2015 Jäsentietojen VUOSITILASTO 2015 Johdanto Jäsentietojen vuositilasto 2015 sisältää tietoja Oulun ev.-lut. seurakuntien väestömuutoksista ja muutoksiin vaikuttaneista tekijöistä viime vuodelta. Oulun ev.-lut.

Lisätiedot

Seurakuntatieto ja kirkon hallinto

Seurakuntatieto ja kirkon hallinto Seurakuntatieto ja kirkon hallinto Uskonnonvapaus on jokaisen perusoikeus Uskonnonvapauslaki takaa jokaiselle suomalaiselle oikeuden kuulua haluamaansa uskonnolliseen yhdyskuntaan. Jokaisella on oikeus

Lisätiedot

Jäsentietojen VUOSITILASTO 2013

Jäsentietojen VUOSITILASTO 2013 Jäsentietojen VUOSITILASTO 2013 Johdanto Jäsentietojen vuositilasto 2013 sisältää tietoja Oulun ev.lut. seurakuntien väestömuutoksista ja muutoksiin vaikuttaneista tekijöistä viime vuodelta. Oulun kaupunki

Lisätiedot

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto

Lisätiedot

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 05/2013 Kirkkoneuvosto 23.04.2013

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 05/2013 Kirkkoneuvosto 23.04.2013 46 KOKOUSAIKA Tiistaina 23.4.2013 klo 19.00 20.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä jäsenet: Lemettinen Maiju Haukkala Pentti Hietala Heikki Kangasluoma Pentti Koskiahde Markku Kuntsi

Lisätiedot

Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain

Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain Kirkkovaltuuston 8.6.2010 päätöksiä 6 VUODEN 2009 TALOUSARVION MÄÄRÄRAHOJEN YLITYSOIKEUS Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain Vuoden 2009 talousarvion käyttötalousosassa oli budjetoitu toimintatuloihin

Lisätiedot

RIPPIKOULU. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1

RIPPIKOULU. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 RIPPIKOULU - PIELISENSUUN SEURAKUNNASSA VUONNA 2016 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Hei, Sinä vuonna 2001 syntynyt nuori, tervetuloa rippikouluun! Oletko

Lisätiedot

Mitä kirkolle ja hiippakunnalle kuuluu? Mikkelin hiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Kouvolassa MIKKELIN HIIPPAKUNNAN PIISPA

Mitä kirkolle ja hiippakunnalle kuuluu? Mikkelin hiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Kouvolassa MIKKELIN HIIPPAKUNNAN PIISPA Mitä kirkolle ja hiippakunnalle kuuluu? Mikkelin hiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivä 8.10.2016 Kouvolassa MIKKELIN HIIPPAKUNNAN PIISPA Kirkon ja valtion suhteet Yhteisöveron muuttuminen valtion

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Akaan seurakunnan strategia

Akaan seurakunnan strategia Akaan seurakunnan strategia 2017-2021 ARVOT Pyhä: Kunnioitamme kolmiyhteistä Jumalaa, näemme Jumalan kuvan ihmisessä Vastuullisuus: Huolehdimme lähimmäisistämme ja varjelemme luomakuntaa Oikeudenmukaisuus:

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 06/2013 Kirkkoneuvosto 21.05.2013. Tupila Jarmo, Heikki Hietalan varajäsen

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 06/2013 Kirkkoneuvosto 21.05.2013. Tupila Jarmo, Heikki Hietalan varajäsen 59 KOKOUSAIKA Tiistaina 21.5.2013 klo 18.00-19.50 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä jäsenet: Lemettinen Maiju Haukkala Pentti Kangasluoma Pentti Koskiahde Markku Kuntsi Marjanne Puronvarsi-Syrjälä

Lisätiedot

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite

VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO. Toiminnan yleistavoite VARPAISJÄRVEN SEURAKUNNAN TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SEKÄ TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMA 2019 2020 JOHDANTO Toiminnan yleistavoite Varpaisjärven seurakunta pyrkii huolehtimaan, että Jumalan

Lisätiedot

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Dos. Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskus Tampereen rovastikuntakokous 15.2.2012

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 19 Kirkkovaltuusto 29.10.2012

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 19 Kirkkovaltuusto 29.10.2012 19 17 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 17 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja. Tilinpäätös 2016 Tunnuslukuja: Toimintakate - 770 297 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (322

Lisätiedot

Poissa: Annalla Tarja, Holma Jaana, Ikola Simo, Kivisaari Pekka, Klemettilä Anna- Maija, Kuntsi Marjanne, Mäntymaa Mirjami.

Poissa: Annalla Tarja, Holma Jaana, Ikola Simo, Kivisaari Pekka, Klemettilä Anna- Maija, Kuntsi Marjanne, Mäntymaa Mirjami. 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 7.6.2016 klo 19.00 20.50 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Hakola Anni Niemi Mikko Haukkala Pentti Panula Riitta Hietala Heikki Pulli Tuomas Härsilä Maria Rintaniemi

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT. 25 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

KÄSITELTÄVÄT ASIAT. 25 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen ESITYSLISTA /PÖYTÄKIRJA 3 / 2016 KOKOUSAIKA 31.8.2016 klo 18 KOKOUSPAIKKA Nurmon seurakuntakoti KÄSITELTÄVÄT ASIAT LIITE nro 24 Kokouksen avaus 25 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun Mäntyharjun seurakunta 2017-2018 Tervetuloa rippikouluun Tervetuloa rippikouluun 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2018. Tässä asiassa et ole yksin. Joka vuosi

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu

Lisätiedot

Läsnä: Haukkala Pentti Luoma Riitta. Poissa: Annala Tarja Kuntsi Marjanne

Läsnä: Haukkala Pentti Luoma Riitta. Poissa: Annala Tarja Kuntsi Marjanne 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 2.6.2015 klo 19.00 20.42 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Haukkala Pentti Luoma Riitta Hietala Heikki Mäntymaa Mirjami Holma Jaana Niemi Mikko Härsilä Maria

Lisätiedot

SEURAKUNTA aarre kaupungissa

SEURAKUNTA aarre kaupungissa Kirkkovaltuusto 16.12.2014, 13, liite 1 Kirkkovaltuusto 27.01.2015, 12, liite 1 SEURAKUNTA aarre kaupungissa Outokummun evankelis-luterilaisen seurakunnan strategia vuoteen 2020 Hyväksytty kirkkovaltuustossa

Lisätiedot

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kirkkoneuvosto 24.3.2015

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kirkkoneuvosto 24.3.2015 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 24.3.2015 klo 18.00 21.20 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä jäsenet: Rintaniemi Tapio, vpj Kallio Kirsti Annala Tarja Kivisaari Pekka Haukkala Pentti Kuntsi

Lisätiedot

Jäsentiedot

Jäsentiedot Vuositilasto 2015 Vuositilasto 2015 Johdanto Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2015 1-4 Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä, ulkomaan kansalaisten ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain 31.12.2015

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017! Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2012

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2012 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2012 Kokousaika 4.12.2012 klo 18.00 19.26 Kokouspaikka Porvoossa, Wanha Laamanni, Vuorikatu 17 Läsnä: Tuomas Alaterä Georg Bergström

Lisätiedot

Torimessu Töölön torilla helatorstaina 2011

Torimessu Töölön torilla helatorstaina 2011 Torimessu Töölön torilla helatorstaina 2011 päivitetty 9.7.2014 Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia,

Lisätiedot

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Avioliiton merkitys Avioliiton esteiden tutkinta Vihkimisen varaaminen Tapaaminen papin kanssa Avioliittoon vihkiminen vai morsiusmessu? Häämusiikki

Lisätiedot

Tervetuloa. Kajaanin seurakuntaan!

Tervetuloa. Kajaanin seurakuntaan! Tervetuloa Kajaanin seurakuntaan! 1 2 Hyvä seurakuntalainen Olette aloittamassa uutta vaihetta elämässänne. Toivomme, että seurakunta voisi olla tukenanne. Sakramenttien, julistuksen, opetuksen ja palvelun

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Tiistaina klo

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kirkkovaltuusto KOKOUSAIKA Tiistaina klo 9 KOKOUSAIKA Tiistaina 30.5.2017 klo 19.00-21.51 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali SAAPUVILLA OLLEET Annala Tarja Lahtinen Helena JÄSENET Hakola Anni Latomäki Ulla Haukkala Pentti Latvala

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2018!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2018! Laukaan seurakunta tervetuloa 2018! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2018. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

Herätysliikkeet seurakunnan voimavarana

Herätysliikkeet seurakunnan voimavarana 1 Herätysliikkeet seurakunnan voimavarana Kadotettu yhteisöllisyys tulevaisuuden mahdollisuus Pieksämäki 16.3.2012 TT, YTT, tutkija Hanna Salomäki Kirkon tutkimuskeskus Herätysliikkeet 2000-luvun 2 kirkossa

Lisätiedot

Jäsentietojen VUOSITILASTO 2014

Jäsentietojen VUOSITILASTO 2014 Jäsentietojen VUOSITILASTO 2014 Johdanto Jäsentietojen vuositilasto 2014 sisältää tietoja Oulun ev.-lut. seurakuntien väestömuutoksista ja muutoksiin vaikuttaneista tekijöistä viime vuodelta. Oulun ev.-lut.

Lisätiedot

KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Kristinuskon ydinopit

KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Kristinuskon ydinopit KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Helmikuu 2013 Kristinuskon ydinopit Tutkimustapa Tutkimuksen teki Radio Dei yhteistyössä Kirkon tutkimuskeskuksen kanssa. Kysely osoitettiin sähköpostin välityksellä

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kirkkoneuvosto 15.4.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kirkkoneuvosto 15.4.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen ,Aika 15.4.2014 klo 17.30 - Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Kangas Anja varajäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi

Lisätiedot

Juhlahetket muistuttavat Jumalan siunauksesta

Juhlahetket muistuttavat Jumalan siunauksesta Arjessa ja pyhässä Juhlahetket muistuttavat Jumalan siunauksesta Kirkko on mukana ihmisen elämän käännekohdissa. Pyydämme lapselle kasteessa Jumalan siunausta, avioliitto solmitaan Jumalan ja seurakunnan

Lisätiedot

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta I) Hyvinvointityön paikka kirkon elämässä - teologinen näkökulma II) Paikallisseurakunnan toiminta

Lisätiedot

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 04/2012 Kirkkoneuvosto 24.4.2012. Hantula Heikki, varajäsen. Äystö Leena, k-valt. pj

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 04/2012 Kirkkoneuvosto 24.4.2012. Hantula Heikki, varajäsen. Äystö Leena, k-valt. pj 56 KOKOUSAIKA Tiistaina 24.4.2012 klo 19.00-21.15 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä jäsenet: Lemettinen Maiju Vaahtoniemi Jussi Joutsiniemi Juha Vänskä Maiju Kuntsi Marjanne Ylitalo

Lisätiedot

Opas vihkimisen järjestelyihin

Opas vihkimisen järjestelyihin Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Joh. 15:9 12 Jyväskylän seurakunnan Opas vihkimisen järjestelyihin Avioliittoon vihkiminen K ristillisen uskomme mukaan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012. 1009/2012 Kirkolliskokouksen päätös. kirkkojärjestyksen muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012. 1009/2012 Kirkolliskokouksen päätös. kirkkojärjestyksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1009/2012 Kirkolliskokouksen päätös kirkkojärjestyksen muuttamisesta Annettu Turussa 5 päivänä marraskuuta 2009 ja 12 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

UUSI JÄRVI-SUOMEN SEURAKUNTA 1.1.2011 ALKAEN. Kirkkoherran virkaanasettaminen. Kirkkoherranvirastot lakkaavat MISTÄ VIRKATODISTUKSET?

UUSI JÄRVI-SUOMEN SEURAKUNTA 1.1.2011 ALKAEN. Kirkkoherran virkaanasettaminen. Kirkkoherranvirastot lakkaavat MISTÄ VIRKATODISTUKSET? UUSI JÄRVI-SUOMEN SEURAKUNTA 1.1.2011 ALKAEN Kirkkoherran virkaanasettaminen Piispa Wille Riekkinen avustajineen asettaa kirkkoherra Reijo Leinon virkaansa messussa su 9.1. klo 10 Riistaveden kirkossa.

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Rahan henki. Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta

Rahan henki. Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta Rahan henki Turun arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden koulutuspäivä 14.11.2015 Henna Ahtinen Talouspäällikkö Paimion seurakunta Kirkon tehtävä Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa

Lisätiedot

Strategiatyö Viitasaaren seurakunnassa

Strategiatyö Viitasaaren seurakunnassa Strategiatyö Viitasaaren seurakunnassa Lapuan hiippakunnan luottamushenkiöiden neuvottelupäivä 23.9.2017 Jyväskylä Kirkkovaltuuston pj. Maria Kaisa Aula Viitasaaren seurakunnan strategiatyö Meidän kirkko

Lisätiedot

Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2014 1-4

Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2014 1-4 Vuositilasto 2014 Vuositilasto 2014 Johdanto Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2014 1-4 Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä, ulkomaan kansalaisten ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain 31.12.2014

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto sekä Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston jäsenet:

Seurakuntaneuvosto sekä Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston jäsenet: Kokouskutsu Seurakuntaneuvosto 13.2.2012 klo 18.00 Seurakuntakoti Seurakuntaneuvosto sekä Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston jäsenet: Kokoonnumme ma. 13.2.2012 toimittamaan kirkolliskokouksen-

Lisätiedot

keskiviikkona 10.9.2014 klo 18

keskiviikkona 10.9.2014 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 10.9.2014 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon takkahuoneessa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00)

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00) SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/17 KIRKKOVALTUUSTO Laatimispäivämäärä 10.01.2017 KOKOUSTIEDOT Aika 17.01.2017 kello 18.30 (kahvi kello 18.00) Paikka Saarijärven seurakuntatalon juhlasali KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

Riparit 2016. Porvoon suomalainen seurakunta

Riparit 2016. Porvoon suomalainen seurakunta Riparit 2016 Porvoon suomalainen seurakunta kuva: Jussi Vierimaa kannen kuva: Sanna Krook Esitteen linnut: Anna Sarkama-Antila Tervetuloa riparille! Mikä on rippikoulu? Seurakunta järjestää rippikouluja

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 18.30 19.33 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Katja Kerkkänen 050 5546531 katja.kerkkanen@evl.fi kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat:

Lisätiedot

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 Kirkkoneuvosto

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 Kirkkoneuvosto 62 KOKOUSAIKA Tiistaina 22.8.2017 klo 18.00 20.55 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä jäsenet: Salomäki Matti, pj Klemettilä Anna-Maija Haukkala Pentti Lemettinen Pentti Hietala Heikki

Lisätiedot

Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 2012

Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 2012 Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 212 Kastetut 646 Seurakuntaan muuttaneet 5 32 Kirkkoon liittyneet 286 Lisäys yhteensä 5 964 Kuolleet 463 Seurakunnasta muuttaneet 5 455 Kirkosta eronneet 768 Vähennys

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/ KIRKKONEUVOSTO

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/ KIRKKONEUVOSTO YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 11 Aika Torstaina 17.3.2016 klo 16.30 Paikka Läsnä Suvannon kappeli Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta, poissa tilalla Antero Saulio Jukka Hautala,

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2015

SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2015 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2015 Kokousaika: ma 23.2.2015 klo 18 (yhteinen kahvihetki klo 17.30 alkaen) Paikka: Vuosaaren kirkon Taivaanranta-sali, Satamasaarentie 7 Läsnä: Jussi Mäkelä, puheenjohtaja

Lisätiedot

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa.

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa. Rippikoulut 2017 Perinteiselle kesäriparille Niinirantaan? Retkiriparille melomaan? Päiväriparille, lasketteluriparille, riparille Viroon? Rippikouluihin ilmoittaudutaan syyskuussa. Ilmoittautuminen alkaa

Lisätiedot

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 Kirkkoneuvosto 21.4.2015. Malkamäki Seppo, varajäsen Kallio Kirsti

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 Kirkkoneuvosto 21.4.2015. Malkamäki Seppo, varajäsen Kallio Kirsti 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 21.4.2015 klo 18.00-19.08 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä jäsenet: Salomäki Matti, pj Kivisaari Pekka Rintaniemi Tapio, vpj Kuntsi Marjanne Haukkala Pentti

Lisätiedot

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128

Lisätiedot

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki. Aromaa Sanni jäsen. Aaltonen Tarja sihteeri

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki. Aromaa Sanni jäsen. Aaltonen Tarja sihteeri 1 (8) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/2012 Aika: maanantai 13.2.2012 klo 19.00 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti puheenjohtaja Aromaa Sanni jäsen

Lisätiedot

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Opas vihkiparille Oulun ev.-lut. seurakunnat

Opas vihkiparille Oulun ev.-lut. seurakunnat ~Naimisiin ~ Opas vihkiparille Oulun ev.-lut. seurakunnat Haukiputaan kirkko, Kirkkotie 10 Karjasillan kirkko, Nokelantie 39 Kiimingin kirkko, Kirkonniementie 6 Oulujoen kirkko, Oulujoentie 69 Kristillinen

Lisätiedot

VUOSITILASTO 2014 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

VUOSITILASTO 2014 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ VUOSITILASTO 2014 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Vuoden 2014 jäsentietojen yhteenveto... 2 3. Kartta kirkkoon kuuluminen seurakunnittain... 3 4. Kirkkoon kuuluminen seurakunnittain...

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 01/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 01/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 Kokousaika Tiistai 24.01.2017 kello 16.00-17.35 Kokouspaikka Rantasalmen seurakuntatalo Kirkkorinne Läsnä Härmälä Irja Julkunen Pia Korhonen Suvi Lankinen

Lisätiedot

SISÄLLYS& Vuosikertomuksen)toimitus:)Karoliina)Vidgrén) ) ) Kiitos, että johdatat minua, viet eteenpäin, näytät suunnan.

SISÄLLYS& Vuosikertomuksen)toimitus:)Karoliina)Vidgrén) ) ) Kiitos, että johdatat minua, viet eteenpäin, näytät suunnan. Vuosikertomus 2014 SISÄLLYS& KIRKKOHERRANTERVEHDYS 3 JUMALANPALVELUSELÄMÄ 4 KIRKKOHERRANVIRASTO 4 VIESTINTÄ 5 KIRKONPALVELUSKUNTA 5 KIRKKOMUSIIKKI 6 KASVATUS Lapset 6>7 Varhaisnuoretjanuoret 8 JULISTUSJAPALVELU

Lisätiedot

Jäsentiedot

Jäsentiedot Vuositilasto 2016 Vuositilasto 2016 Johdanto Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2016 1-4 Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä, ulkomaan kansalaisten ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain 31.12.2016

Lisätiedot

R I P P I K O U L U T. R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa

R I P P I K O U L U T. R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa R I P P I K O U L U T R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa YLEISTÄ RIPPIKOULUSTA Miksi rippikoulu? Kun sinut noin viisitoista vuotta sitten kastettiin saivat vanhempasi, kummisi ja seurakunta tehtäväkseen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Rippikoulun seurakuntayhteysjakso

Rippikoulun seurakuntayhteysjakso Rippikoulun seurakuntayhteysjakso vuoden 2011 rippikoulussa Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Ohjeita: Kynä mukaan Vastaa kysymyksiin ennen kuin tulet hakemaan merkintää seurakunnan työntekijöiltä 1.

Lisätiedot

EHDOKKAAT KIRKKOVALTUUSTOON

EHDOKKAAT KIRKKOVALTUUSTOON EHDOKKAAT KIRKKOVALTUUSTOON Risto Kuisma Sari Silta Heikki Honkanen Kristiina Laitinen Jaakko Nurmi Liljan Kukka Runolinna Teemu Kanerva Laura Kolehmainen Marja Leena Korpi Kaija Temmilä Tero Forsberg

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2012 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 29.4.2012 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

KUOPION PUIJON SEURAKUNTA ESITYSLISTA 9/2016 Taivaanpankontie 3, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 9/2016 p SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION PUIJON SEURAKUNTA ESITYSLISTA 9/2016 Taivaanpankontie 3, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 9/2016 p SEURAKUNTANEUVOSTO 1 KUOPION PUIJON SEURAKUNTA ESITYSLISTA 9/2016 Taivaanpankontie 3, 70200 KUOPIO PÖYTÄKIRJA 9/2016 p. 040 4848410 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika Keskiviikko 14.12. klo 16.30 18.20 Aloitus jouluisella kala-aterialla

Lisätiedot

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kirkkoneuvosto

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kirkkoneuvosto 16 KOKOUSAIKA Tiistaina 21.2.2017 KLO 18.00 20.20 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä jäsenet: Salomäki Matti, pj Klemettilä Anna-Maija Annala Tarja Kuntsi Marjanne Haukkala Pentti Lemettinen

Lisätiedot

Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 55/2016 175 Etiopian luterilaisen Mekane Yesus kirkon Dessien uuden kirkon ja toimintakeskuksen valmistumis- ja kirkonvihkimisjuhlaan osallistuminen sekä lähetystyön ja kansainvälisen diakonian kohteisiin

Lisätiedot

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Kirkkovaltuusto 17.2.2015. KOKOUSAIKA Tiistaina 17.2.2015 klo 19.00 19.40

LAPUAN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Kirkkovaltuusto 17.2.2015. KOKOUSAIKA Tiistaina 17.2.2015 klo 19.00 19.40 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 17.2.2015 klo 19.00 19.40 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä

Lisätiedot

Menovinkkilista Naarila 4

Menovinkkilista Naarila 4 Menovinkkilista 2017 2018 Naarila 4 Aloituspäivä Mahlakankareen seurakuntakodissa la 20.1. klo 10 16 Osoite on Palomäenkatu 2. Ohjelmassa tutustumista toisiimme, kasteeseen, ehtoolliseen, jumalanpalvelukseen,

Lisätiedot

Tervetuloa RIPPIKOULUUN. Joensuun ev.lut. seurakunnan Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi.

Tervetuloa RIPPIKOULUUN. Joensuun ev.lut. seurakunnan Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi. Tervetuloa Joensuun ev.lut. seurakunnan 2018 RIPPIKOULUUN Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi. Kuka voi tulla rippikouluun? Rippikoulu on sinulle ajankohtainen juttu,

Lisätiedot

4 18 Talousarvion toteutuma vuodesta 2015 ja 1.1. 6.4.2016 (liite a ja b)

4 18 Talousarvion toteutuma vuodesta 2015 ja 1.1. 6.4.2016 (liite a ja b) JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 1 AIKA PAIKKA Sivu / 20.4.2016 klo 18.00 alkavan iltakoulun päätyttyä. Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 14 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Aika klo 18:00-20:00 Yläsali Paavalinkirkko, Sammatintie 5, Helsinki

Aika klo 18:00-20:00 Yläsali Paavalinkirkko, Sammatintie 5, Helsinki Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 04.10.2016 klo 18:00-20:00 Paikka Yläsali Paavalinkirkko, Sammatintie 5, 00550 Helsinki Saapuvilla olleet jäsenet Eeva Vallisaari, puheenjohtaja

Lisätiedot

Talola Pirkko, varajäsen Poissa: Annala Tarja, Klemettilä Anna-Maija, Saarenpää Maria

Talola Pirkko, varajäsen Poissa: Annala Tarja, Klemettilä Anna-Maija, Saarenpää Maria 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 3.11.2015 klo 18.30 20.25 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä: Hakola Anni Latvala Ahti Haukkala Pentti Lemettinen Pentti Hietala Heikki Luoma Riitta Holma Jaana

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014. AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014. AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014 AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45 PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5 Aakula Kari Haikka Juha Hjerppe Ilkka Jaakkola Riitta Jokinen Kaarina

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Tapiolan seurakuntaneuvosto :30 5/2017 ESITYSLISTA

SISÄLLYSLUETTELO. Tapiolan seurakuntaneuvosto :30 5/2017 ESITYSLISTA SISÄLLYSLUETTELO Tapiolan seurakuntaneuvosto 06.06.2017 15:30 5/2017 ESITYSLISTA Esityslistan kansilehti... 1 1 Tapiolan seurakunta, Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018-2020... 2 2 Tapiolan seurakunta,

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi

Lisätiedot

Mihin hyvään sinä uskot?

Mihin hyvään sinä uskot? Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka täyttää

Lisätiedot

6. Ortodoksinen kirkko

6. Ortodoksinen kirkko 6. Ortodoksinen kirkko Ortodoksinen kirkko syntyi kristinuskon jakautuessa vuonna 1054. Johtaja on patriarkka. Siihen kuuluu noin 270 miljoonaa kannattajaa. Suurin osa maailman ortodoksisista paikalliskirkoista

Lisätiedot

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen.

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen. VUODEN 2016 KIRKKOKOLEHDIT JA HIIPPAKUNNALLISET KOLEHTIKOHTEET su 5.6. 3. sunnuntai helluntaista Kutsu Jumalan valtakuntaan Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta teemalla Kirkko puhuu syrjäytettyjen

Lisätiedot

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Huomionosoitusten ilo vaikkei innostuisikaan juuri siitä mitä saa, ani harvaa oikeasti

Lisätiedot

Poissa: Annala Tarja, Anna-Maija Klemettilä, Latomäki Ulla, Lemettinen Pentti

Poissa: Annala Tarja, Anna-Maija Klemettilä, Latomäki Ulla, Lemettinen Pentti 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 9.2.2016 klo 18.30 19.15 KOKOUSPAIKKA Läsnä: Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio Kirsti Kivisaari Pekka Kivisaari

Lisätiedot

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PERUSTEHTÄVÄ / MISSIO Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen ja kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen, julistaa evankeliumia ja rohkaisee

Lisätiedot