Tuulivoimapuisto Vöyrinkangas Oy. Viitasaaren Sikamäen tuulivoimapuiston pesimälinnusto-, liito-oravaselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY

Transkriptio

1 Tuulivoimapuisto Vöyrinkangas Oy Viitasaaren Sikamäen tuulivoimapuiston pesimälinnusto-, viitasammakko- ja liito-oravaselvitys 2014 AHLMAN GROUP OY Raportteja 16/2014

2 sisällysluettelo Johdanto... 4 Raportista... 4 Selvitysalueen yleiskuvaus... 4 Työstä vastaavat henkilöt... 5 Metsojen soidinpaikkaselvitys... 6 Tutkimusmenetelmät... 6 Metsojen elintavoista... 7 Tulokset ja päätelmät... 7 Pesimälinnustoselvitys... 8 Tutkimusmenetelmät... 8 Sovellettu kartoituslaskenta... 8 Linjalaskenta... 9 Pistelaskenta Yölaulajalaskenta Vesilintulaskenta Epävarmuustekijät Tulokset ja päätelmät Lajikohtaista tarkastelua Viitasammakkoselvitys Viitasammakon tunnistaminen Viitasammakon elinpiiristä Viitasammakko lainsäädännössä Tutkimusmenetelmät Tulokset ja päätelmät Tähän raporttiin suositetaan viittaamaan seuraavasti: Ahlman, S. 2014: Viitasaaren Sikamäen tuulivoimapuiston pesimälinnusto-, viitasammakko- ja liito-oravaselvitys Ahlman Group Oy. 2

3 Liito-oravaselvitys Tutkimusmenetelmät Liito-oravan elinpiiristä Liito-orava lainsäädännössä Tulokset ja päätelmät Kirjallisuus Liitteet Liite 1. Linjalaskentatulosten yhteenveto Liite 2. Linjalaskentojen linjakohtaiset havainnot Liite 3. Pistelaskentojen paikkakohtaiset havainnot

4 JOHDANTO Tämä raportti esittelee Tuulivoimapuisto Vöyrinkangas Oy:n Ahlman Group Oy:ltä tilaaman Viitasaaren Sikamäen tuulivoimapuiston pesimälinnusto-, viitasammakko- ja liito-oravaselvityksen tulokset, joiden perusteella voidaan arvioida voimaloiden mahdollisia haittavaikutuksia kyseisiin eliöryhmiin. Yhtiö suunnittelee kahdeksan tuulivoimalan rakentamista Sikamäen alueelle, joka sijaitsee Viitasaarella Keski-Suomessa (kuva 1). Tuulivoimapuisto koostuu tuulivoimaloista perustuksineen, niitä yhdistävistä maakaapeleista, kantaverkkoon liittymisasemasta sekä tuulivoimaloita yhdistävistä teistä. Hankkeeseen ei todennäköisesti sovelleta YVA-lain (486/1994, muutettu 458/2006) mukaista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Osana hanketta toteutettiin lintujen pesimäaikainen selvitys, liito-oravainventoinnit sekä viitasammakkokartoitus. Raportista Tässä raportissa esitetään maaliskuun alun ja kesäkuun alkupuolen välisenä aikana 2014 toteutettujen pesimälinnusto-, viitasammakko- ja liito-oravainventointien tulokset. Raportti käsittää yleis- ja pohjatietojen lisäksi kuvaukset tutkimusmenetelmistä sekä inventointien tulokset ja mahdolliset maankäyttösuositukset. SELVITYSALUEEN YLEISKUVAUS Suunniteltu hankealue sijaitsee noin 15 kilometriä Viitasaaren keskustan itäpuolella. Lähellä olevia paikkoja ovat muun muassa eteläpuolen Kalliojärvi, lounaispuolen Mäntylä, luoteispuolen Pohjoiskylä ja pohjoispuolen Mäkrämäki (kuva 1). Hankealue on noin hehtaarin laajuinen metsäinen kokonaisuus, johon lukeutuu myös vesistöjä, kuten Ylimmäinen Töyrijärvi, Keskimmäinen Töyrijärvi ja Vuorijärvi. Hankealueen ulkopuolella on runsaasti luode-kaakkosuuntaisia järviä. Metsät ovat pitkälti kivikkoisia ja havupuuvaltaisia kankaita, mutta rajauksella on myös ojitettuja soita. Hakkuualoja on varsin paljon ja hankealueella on myös vähäisesti peltoja. 4

5 Kuva 1. Sikamäen tuulivoimapuiston hankealue (punainen katkoviiva). TYÖSTÄ VASTAAVAT HENKILÖT Viitasaaren tuulivoimapuiston liito-orava- ja viitasammakkoselvityksestä vastasi Toni Ahlman. Hän vastasi Lauri Tammisen kanssa myös pesimälinnustoselvityksestä. Sääksi- ja kaakkuriseurannan yhteydessä kerätyistä reviiritiedoista vastasi Timo Mäkinen. Lepakkodetektorin asennuskäynnin aikana sekä Toni Ahlman että biologi ja luontokartoittaja Hanna Tuominen keräsivät linnustotietoja. Raportin laati luontokartoittaja Santtu Ahlman. 5

6 metsojen soidinpaikkaselvitys tutkimusmenetelmät Metsojen soidinpaikkoja inventoitiin Metsoparlamentin ( virallisen ohjeistuksen mukaan. Maastotyöskentelyssä inventoitiin tutkimusalueen kaikki soidinpaikoiksi soveliaat kohteet. Maastotyöt tehtiin poikkeuksellisen varhaisesta keväästä johtuen lumettomaan aikaan 23.3., ja noin klo välisenä aikana hyvällä säällä. Lisäksi metsohavaintoja kerättiin liito-oravaselvitysten aikana , ja Maastoinventoinneissa tarkastettiin kohteita seuraavasti: Yhtenäiset, yli kymmenen hehtaarin metsäalueet Vanhat ja luonnontilaiset havumetsät, joissa puustorakenne harva ja maastoeroja Rämeitä reunustavat metsät Myös yli 30-vuotiaat ensiharventamattomat männiköt Karttapohjille merkittiin seuraavat havainnot: Kävely- ja muut jäljet Siipien vetämisjäljet Hakomismännyt ja ruokailupuut Jätökset Havaitut yksilöt Päiväreviirit Varsinaiset soidinpaikat Käytännössä inventointien aikana pyrittiin tarkastamaan kaikkien soveliaiden kohteiden lumijäljet, jotta mahdolliset soidinalueet voidaan haarukoida tarkemmin tai poissulkea. Erityistä huomiota kiinnitettiin maastojälkiin, jotka liittyvät oleellisesti soitimeen. Yksittäistä jälkeä ei kuitenkin voida tulkita soidinalueeksi. Soidin huipentuu vasta huhtikuun jälkipuoliskolla, jolloin tehtiin täydentävä maastokäynti alueille, joissa havaittiin koiraita aiempien inventointien yhteydessä. 6

7 metsojen elintavoista Metso on suurin metsäkanalintumme, joka suosii elinpiirinään tyypillisesti luonnontilaisia ja vanhoja havumetsiä. Se on varsin paikkauskollinen laji, jonka on todettu rengastusaineistojen perusteella siirtyneen yleensä korkeintaan alle kymmenen kilometrin matkan (Saurola ym. 2013). Suurimmat tunnetut siirtymät ovat kuitenkin peräti 52, 45 ja 26 kilometriä, mutta tällaiset ovat hyvin poikkeuksellisia. Metso pariutuu ryhmäsoitimella, jossa on muutama koiraslintu parittelemassa useiden naaraiden kanssa. Soidinpaikka on lajin kannalta tärkeä osa sen elinympäristöä, ja se on elinehtona vakaalle metsokannalle. Soidinalan laajuus riippuu sitä käyttävän yksilöiden lukumäärästä, minkä vuoksi se voi vaihdella muutamasta hehtaarista jopa kymmeniin hehtaareihin. Suomen tuorein kannanarvio on paria (Saurola ym. 2013), mutta laji on taantunut merkittävästi eteläisestä Suomesta. tulokset ja päätelmät Maastoinventointien aikana hankealueelta löydettiin useita ulostepaikkoja ja muutamia muita maastojälkiä, mutta ei lainkaan soitimeen viittaavia havaintoja. Hankealueella ja sen laiteilla nähtiin muutama yksittäinen koirasmetso, mutta myöhemmillä tarkastuskäynneillä ei havaittu soidinkäyttäytymistä. Maastoselvityksen perusteella soidinalue sijaitsee hyvin todennäköisesti tutkimusalueen ulkopuolella. 7

8 pesimälinnustoselvitys tutkimusmenetelmät sovellettu kartoituslaskenta Hankealueella tehtiin 25 kartoituslaskentaa, joista kaksi toteutettiin linjalaskennan ohessa, yksi pistelaskentojen aikana, kolme metsojen soidinpaikkaselvityksen ohessa, kuusi liito-oravainventointien aikana ja kolme lepakkokartoitusten aikana yöllä (taulukko 1). Lisäksi kaakkuri- ja sääksiseurannan aikana alueen pohjois- ja koillisosasta kerättiin reviiritietoja. Kartoituslaskennat toteutettiin koko hankealueen osalta otollisilta kohteilta, jolloin painopisteenä olivat uhanalaiset, EU:n lintudirektiivin liitteen I-lajit sekä Suomen erityisvastuulajit. Kartoituslaskennassa merkittävien lajien reviirit merkittiin kartalle paikan päällä maastossa ja sijainti varmistettiin GPS-vastaanottimen avulla. Maastotyöt tehtiin aamuisin noin klo 4 11 välisenä aikana. Pareiksi tulkittiin seuraavat havainnot: laulava koiras, varoitteleva koiras, nähty koiras, varoitteleva naaras, nähty naaras, varoitteleva pari ja nähty pari. Taulukko 1. Maastoinventointien päivämäärät ja tarkoitukset. Sarakkeissa olevat numerot kuvaavat inventointeihin osallistuneiden henkilöiden määrää. PVM Sovellettu kartoituslaskenta Metsojen soidinpaikkainventointi Liito-oravainventointi Linjalaskenta Pistelaskenta Viitasammakkokartoitus Yölaulajainventointi

9 Kuva 2. Sikamäen linjalaskentareitit (punaiset viivat). linjalaskenta Hankealueella tehtiin kaksi linjalaskentaa, joista pohjoisempi oli noin 4,0 kilometriä ja eteläisempi noin 6,0 kilometriä pitkä (kuva 2). Linjat toteutettiin osittain teitä pitkin, ja niillä pyrittiin kattamaan pinta-alallisesti mahdollisimman laaja alue. Laskennat suoritettiin aikaisin aamulla klo 4 10 välisenä aikana ja 9.6. Linjalaskennalla pystytään laskemaan suuntaa antavasti alueen lintutiheys ja siinä merkitään yksilömäärät ylös pääsarkaan (alle 25 metrin päässä havaitut linnut) ja apusarkaan (yli 25 metrin päässä havaitut linnut). Lintutiheys laskettiin myös lajikohtaisesti, mutta siihen on syytä suhtautua varauksella, koska aineisto on pieni ja monet lajit (esimerkiksi käki ja korppi) havaitaan lähes aina apusaralla. Tiheydet ovat siten esimerkinomaiset, eivätkä esitä lajien todellisia parimääriä. 9

10 Kuva 3. Sikamäen tuulivoimapuiston pistelaskentakohteet (vihreät pallot). pistelaskenta Pistelaskennat tehtiin hankealueella yhteensä kahdeksalta paikalta, joista kaikki toteutettiin alustavasti suunnitelluilta turbiinipaikoilta (kuva 3). Pistelaskennassa merkitään ylös kaikki viiden minuutin aikana havaitut lintuyksilöt pää- ja apusarkaan (kuten linjalaskennassa). Pisteille saavuttiin GPS-vastaanottimeen syötettyjen koordinaattien avulla. Pistelaskennalla pystytään laskemaan suhteellisia tiheyksiä, mutta ei absoluuttisia tiheyksiä. Vertailu onnistuu esimerkiksi habitaattien välillä. Pistelaskentojen jälkeen aamulla tehtiin kartoituslaskentoja. 10

11 yölaulajalaskenta Yöaktiivisia lajeja inventoitiin lepakkoselvityksen yhteydessä. Yölaulajalaskennat keskittyivät pimeimpään aikaan noin klo väliselle ajanjaksolle , ja Paritulkinnat tehtiin samalla tavalla kuin kartoituslaskennoissa. Sikamäen kaltaisella paikalla yölaulajainventoinneissa etsitään lähinnä kehrääjiä. Lajit, joista kerättiin kaikki reviirihavainnot: Vesilinnut Metsä-, pelto- ja rantakanat (ei fasaani) Kahlaajat (ei metsäviklo, taivaanvuohi ja lehtokurppa) Käki ja pöllöt Tikat (ei käpytikka) ja kivitasku Niittykirvinen ja keltavästäräkki Sirkkalinnut Sirittäjä ja idänuunilintu Lepinkäiset ja kuhankeittäjä Järripeippo ja nokkavarpunen Peltosirkku ja pohjansirkku Päiväpetolinnut Kurki Lokit ja tiirat Uuttukyyhky ja turkinkyyhky Kehrääjä ja tervapääsky Kangaskiuru ja törmäpääsky Peukaloinen, satakieli ja leppälintu Viita-, luhta- ryti- ja rastaskerttunen Pikkusieppo ja pyrstötiainen Mustavaris Isokäpylintu ja punavarpunen 11

12 vesilintulaskenta Vesilinnut laskettiin kierto- ja pistelaskennoin kaikilta tutkimusalueen järviltä sekä luoteispuolen Turpeiselta, sillä se kuuluu Natura-alueeseen. Jokaisella kohteella vesistöjä havainnoitiin kiikarien ja kaukoputken avulla. Laskennat tehtiin aamuisin muiden inventointien yhteydessä siten, että ensimmäinen kierros toteutettiin ja 28.4., toinen ja sekä kolmas ja Ensimmäinen kierros tehtiin hieman tavanomaisesti varhaisemmin, sillä muun muassa sinisorsat ja telkät pariutuivat hyvin varhain keväällä. Sorsalinnuilla (sotkia lukuun ottamatta) muista yksilöistä erillään oleva pari yksinäinen koiras koiraat 2 4 yksilön ryhmissä pienet naarasta takaa ajavat koirasryhmät yksinäiset naaraat, mikäli niiden yhteismäärä on suurempi kuin koiraiden yhteismäärä Punasotkalla ja tukkasotkalla (selvä koirasylijäämä) naaraiden kokonaismäärä Telkällä juhlapukuinen (sukukypsä) koiras pari Nokikanalla yksinäinen lintu (lähellä rantaa) pari (kaksi lintua yhdessä) reviirikiista (= kaksi paria) nähdyistä yksilöistä erilliset äänihavainnot (reviirit) laskenta-alueella. Kuikka- ja uikkulinnuilla yksinäinen lintu pari (= kaksi yksilöä yhdessä) Silkkiuikkuyhdyskuntien linnuista osa saattaa olla kasvillisuuden kätkössä. Jos parimäärää ei pystytä arvioimaan (esimerkiksi häätämällä linnut näkyviin), ilmoitetaan yhdyskunnan liepeillä näkyvien yksilöiden yhteismäärä tulkitsematta sitä pareiksi. Joutsenilla ja hanhilla pesällä tai todennäköisellä pesäpaikalla havaittu pari (= kaksi pesimäpukuista lintua yhdessä) Lokkilinnuilla yksinäinen lintu tai pari oletetun pesäpaikan luona (esimerkiksi hautova tai hätäilevä emo). Yhdyskuntien parimäärät voidaan arvioida kiikaroimalla pesät tai hautovat emot, tai laskemalla/arvioimalla pesiltä lentoon lähtevät emot (molemmat usein paikalla). Pesimättömiltä vaikuttavia ryhmiä ja parvia ei tulkita pareiksi. Kaikissa lajiryhmissä vastaa paria löydetty pesä Ensimmäisen laskentakerran ( ) perusteella tulkittavat lajit: sinisorsa, tavi, jouhisorsa, lapasorsa, punasotka, telkkä, isokoskelo, nokikana Toisen laskentakerran ( ) perusteella tulkittavat lajit: kuikka, kaakkuri, silkkiuikku, härkälintu, mustakurkku-uikku, laulujoutsen, metsähanhi, kanadanhanhi, harmaasorsa, haapana, heinätavi, tukkasotka, mustalintu, pilkkasiipi, tukkakoskelo, uivelo. Kolmannen laskentakerran ( ) perusteella tulkittavat lajit: uikut, haapana, heinätavi, tukkasotka, lapasotka, pilkkasiipi, uivelo, tukkakoskelo, pikkulokki, tiirat. 12

13 EPÄVARMUUSTEKIJÄT Pesimäaikaan linnustoa inventoitiin 22 päivän ja kolmen yön aikana. Alueen pinta-alaan ja melko yksipuolisiin elinympäristöihin nähden linnustoselvitystä voidaan pitää erittäin kattavana. Suurella todennäköisyydellä kaikki huomionarvoisten lajien reviirit on löydetty. Tulokset ja päätelmät Sikamäen suunnitellun tuulivoimapuistoalueen pesimälinnusto saatiin selvitettyä erittäin kattavasti kartoitus-, linja-, piste- ja vesilintulaskennoin (taulukko 1, liite 1 3). Lisäksi havaintoaineistoa kertyi lepakkoinventointien yhteydessä. Pesimätiheydet eivät ole merkittävän suuria, mikä johtuu hankealueen biotoopeista. Alueella on vain hyvin pienialaisesti vanhemman ikäluokan metsää. Tutkimusalueelta löydettiin yhteensä 58 lajin reviirit (taulukko 3), joista valtaosa on hyvin tavallisia pesimälajeja. Lajistoon lukeutuu 15 huomionarvoista lajia: laulujoutsen, haapana, tavi, telkkä, pyy, teeri, metso, kuikka, kurki, valkoviklo, kalatiira, viirupöllö, palokärki, leppälintu ja sirittäjä. Huomionarvoisista lajeista yhdeksän on EU:n lintudirektiivin I-liitteen lajeja, yhdeksän Suomen erityisvastuulajeja ja kolme valtakunnallisessa uhanalaisuusluettelossa silmälläpidettäviä (NT). Tutkimusalueelta ei löydetty metson soidinpaikkaa. Laji lukeutuu kaikkiin edellä mainittuihin luokituksiin. Alueella pesivillä lajeilla on vastaavia elinympäristöjä runsaasti tutkimusalueen ulkopuolella, minkä vuoksi suurinta osaa ei tarvitse huomioida erityisesti hankkeessa. Kokonaisuudessaan hankealueen pesimälajisto on tavanomaista, eikä merkittäviä reviirikeskittymiä ole lainkaan. Lintujen tavanomaisuudesta kertoo hyvin myös linjalaskentatulokset. Kattavan pesimälinnustoselvityksen perusteella ei voi esittää erityisiä linnustollisesti arvokkaita alueita. Vuorijärven rannalla pesii kalasääski, mutta pesimätietoja ei esitetä tässä raportissa, sillä lajin lentoreiteistä tehdään erillinen tutkimus. Samalla selvitetään kaakkurien mahdollisia lentoreittejä hankealueella ja sen välittömässä läheisyydessä. 13

14 Sikamäen tuulivoimapuiston alueelta laskettiin lintuja kahdelta linjalta (kuva 2), jotka olivat yhteispituudeltaan 10,0 kilometriä. Reviirihavaintoja kirjattiin yhteensä 366, jotka jaettiin pääja apusarkahavaintoihin (liite 2) havaintoetäisyyden mukaan (katso tutkimusmenetelmät > linjalaskenta). Havaintoaineiston avulla laskettiin kullekin alueella havaitulle lajille keskitiheys neliökilometriä kohden. Tutkimussarkatiheys (pääsarka + apusarka) laskettiin seuraavalla kaavalla: lajikohtainen kuuluvuuskerroin x tutkimussarkahavainnot / laskentakilometrit (Rajasärkkä 2005). Kuuluvuuskertoimia käytettiin Muuttuva pesimälinnusto -teoksessa esitettyjä peruskertoimia (Väisänen ym. 1998). Lopullinen lajikohtainen tiheys korjattiin y-kertoimella (0,796), joka puolestaan laskettiin seuraavalla kaavalla: 0,0302 x 3,70 (maalinnuston pääsarkahavainnot / laskentakilometreillä) + 0,684 (Järvinen & Väisänen 1983). Linjalaskennat antavat vertailukelpoista ja helposti toistettavaa aineistoa, jonka avulla voidaan seurata lintukantojen vaihteluja. Laskennoissa havaitaan keskimäärin noin 60 prosenttia todellisesta yksilömäärästä, joten ne eivät anna absoluuttista kuvaa alueen linnustosta. Tiheyslaskentakaavojen avulla voidaan kuitenkin arvioida alueen lajiston rakennetta melko hyvin. Tulosten valossa hankealueella ja sen lähistöllä pesi 108,64 paria (liite 1) neliökilometriä kohden. Se on tyypillisen alhainen lukema karuille kangasmetsille ja nuoren ikäluokan puustolle. Metsämaiden perustiheys on yleensä paria ja rehevissä lehdoissa se voi kohota jopa pariin per neliökilometri. Tutkimusalueen runsaimpia lajeja olivat peippo (26,59 paria / km 2 ), pajulintu (20,63) ja talitiainen (12,12). Nämä kolme lajia muodostivat 54 prosenttia kokonaisparimäärästä. Peruslajeja olivat myös metsäkirvinen, punarinta, töyhtötiainen, hippiäinen ja tiltaltti. Linjalaskennoissa kirjattiin reviirihavaintoja yhteensä 39 lajista. 14

15 Taulukko 2. Hankealueella havaitut reviirilajit maastotöiden aikana. Uhanalaisuusluokat ovat seuraavat: NT = Silmälläpidettävä. Runsausluokat ovat: 1 = harvalukuinen, 2 = tavallinen ja 3 = runsaslukuinen. Laji Tieteellinen nimi Uhanalaisuusluokitus EU:n direktiivilaji Vastuulaji Parimäärä Runsaus Laulujoutsen Cygnus cygnus - x x 1 - Haapana Anas penelope - - x 2 - Tavi Anas crecca - - x 2 - Sinisorsa Anas platyrhynchos Telkkä Bucephala clangula - - x 2 - Pyy Bonasa bonasia - x Teeri Tetrao tetrix NT x x 3 - Metso Tetrao urogallus NT x x 1 - Kuikka Gavia arctica - x Kurki Grus grus - x Taivaanvuohi Gallinago Gallinago Lehtokurppa Scolopax rusticola Valkoviklo Tringa nebularia - - x 2 - Metsäviklo Tringa ochropus Kalalokki Larus canus Kalatiira Sterna hirundo - x x 1 - Sepelkyyhky Columba palumbus Käki Cuculus canorus Viirupöllö Strix uralensis - x Tervapääsky Apus apus Palokärki Dryocopus martius - x Käpytikka Dendrocopos major Metsäkirvinen Anthus trivialis Västäräkki Motacilla alba Rautiainen Prunella modularis Punarinta Erithacus rubecula Leppälintu Phoenicurus phoenicurus - - x 13 - Pensastasku Saxicola rubetra Mustarastas Turdus merula Räkättirastas Turdus pilaris Laulurastas Turdus philomelos Punakylkirastas Turdus iliacus Kulorastas Turdus viscivorus Ruokokerttunen Acrocephalus schoenobaenus Lehtokerttu Sylvia borin Hernekerttu Sylvia curruca Sirittäjä Phylloscopus sibilatrix NT Tiltaltti Phylloscopus collybita

16 Laji Tieteellinen nimi Uhanalaisuusluokitus EU:n direktiivilaji Vastuulaji Parimäärä Runsaus Pajulintu Phylloscopus trochilus Hippiäinen Regulus regulus Harmaasieppo Muscicapa striata Kirjosieppo Ficedula hypoleuca Hömötiainen Parus montanus Töyhtötiainen Parus cristatus Sinitiainen Parus caeruleus Talitiainen Parus major Puukiipijä Certhia familiaris Närhi Garrulus glandarius Varis Corvus cornix Korppi Corvus corax Peippo Fringilla coelebs Järripeippo Fringilla montifringilla Viherpeippo Carduelis chloris Vihervarpunen Carduelis spinus Pikkukäpylintu Loxia curvirostra Punatulkku Pyrrhula pyrrhula Keltasirkku Emberiza citrinella Pajusirkku Emberiza shoeniclus Yhteensä 58 lajia 16

17 Lajikohtaista tarkastelua Tässä osiossa käsitellään Sikamäen tuulivoimapuiston alueella maastotöiden aikana havaittuja huomionarvoisia tai muuten mielenkiintoisia lajeja. Lajiluettelossa käytetään termeinä sekä reviiriä että pesiviä paria. Molemmat tarkoittavat kuitenkin pesimähavaintoja. Merkittävien lajien reviirit esitetään reviirikartoissa sivulla Kustakin lajista esitetään suomalaisen nimen lisäksi tieteellinen nimi. Palstan oikeassa reunassa on merkitty punaisella hakasulkuihin lajin mahdollinen uhanalaisuusluokitus (NT = silmälläpidettävä, L = lintudirektiivin laji ja V = Suomen erityisvastuulaji). Laulujoutsen (Cygnus cygnus) [L] [V] Keskimmäisellä Töyrijärvellä oli kihlaparin reviiri (reviirikartta 1). Laulujoutsen on nykyään varsin vaatimaton pesimäpaikkansa suhteen ja se pesii monenlaisilla kosteikoilla. Se on Suomen erityisvastuulaji ja EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji. Haapana (Anas penelope) [V] Keskimmäisellä Töyrijärvellä pesi kaksi paria (reviirikartta 1). Haapana on melko rehevien järvien pesijä, jonka pesimäkannan painopiste on pohjoisessa. Se on Suomen erityisvastuulaji. Tavi (Anas crecca) [V] Ylimmäisellä Töyrijärvellä ja hankealueen ulkopuolella Turpeisella pesi pari (reviirikartta 1). Tavi on pesimäpaikkansa suhteen vaatimattomin vesilintumme, joka pesii toisinaan joka metsäojien varsilla. Se on Suomen erityisvastuulaji. Sinisorsa (Anas platyrhynchos) Keskimmäiseltä Töyrijärveltä tulkittiin pesivä pari (reviirikartta 1). Sinisorsa on Suomessa hyvin tavallinen pesimälaji, joka pesii monenlaisissa kosteikoissa. Telkkä (Bucephala clangula) [V] Ylimmäiselle Töyrijärvelle ja Keskimmäiselle Töyrijärvelle asettui pesimään yksi pari (reviirikartta 1). Telkkä on hyvin tavallinen sorsalintu maassamme. Toisinaan se pesii hyvin kaukana lähimmästä vesialueesta, mikäli sopiva luonnonkolo on tarjolla. Telkkä on Suomen erityisvastuulaji. Pyy (Bonasa bonasia) [L] Hankealueella oli yhteensä viisi reviiriä (reviirikartta 2). Pyy viihtyy kuusivaltaisissa havu- ja sekametsissä, joissa esiintyy leppää ruokailua varten. Se on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji. Teeri (Tetrao tetrix) [L] [NT] [V] Alueella tulkittiin pesivän kolme paria (reviirikartta 2). Rajauksella ja sen lähiympäristössä havaittiin kartoitusten aikana useita soidintavia koiraita, mutta valtaosa niistä pesi toisaalla. Teeren soidinpaikat ovat avoimia, usein soita, turvetuotantoalueita, peltoja tai hakkuuaukkoja. Se on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji, uhanalaisuusluokituksessa silmälläpidettävä (NT) ja Suomen erityisvastuulaji. 17

18 Metso (Tetrao urogallus) [L] [NT] [V] Alueen kaakkoisreunalta varmistettiin pesimäpiiri (reviirikartta 2). Metson tyypillisiä elinympäristöjä ovat iäkkäämmät havumetsät. Se on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji, Suomen erityisvastuulaji ja valtakunnallisessa uhanalaisuusluokituksessa silmälläpidettävä (NT). Kuikka (Gavia arctica) [L] Ylimmäisen Töyrijärven rannalle asettui pesimään yksi pari (reviirikartta 2). Kuikka on tyypillinen suurten ja karujen reittivesien pesijä. Se on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji. Selvityksen aikana ei havaittu ruokailulentoja järveltä toiselle. Kurki (Grus grus) [L] Hankealueen ulkopuolella Turpeisella oli yksi elinpiiri (reviirikartta 2). Kurki pesii tyypillisesti avosoilla ja rehevien lintukosteikkojen rantaluhdilla. Se on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji. Seurannan aikana ei havaittu hankealueen yllä tapahtuvia ruokailulentoja. Valkoviklo (Tringa nebularia) [V] Hankealueen itäpuoliskolla oli kaksi reviiriä (reviirikartta 3). Valkoviklo pesii yleensä soiden laitamilla metsämaastossa. Se on Suomen erityisvastuulaji. Kalalokki (Larus canus) Keskimmäisen Töyrijärven eteläosassa pesi yksi kalalokkipari (reviirikartta 3). Kalalokki on monenlaisten vesistöjen pesijä, mutta runsaimmillaan se on karuilla ja kivikkoisilla järvillä. Kalatiira (Sterna hirundo) [L] [V] Ylimmäiseltä Töyrijärveltä varmistettiin yksi pesivä pari (reviirikartta 3). Kalatiira pesii monenlaisilla kosteikoilla, mutta runsaimmillaan se on yleensä kivikkorantaisilla suurjärvillä. Se on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji ja Suomen erityisvastuulaji. Käki (Cuculus canorus) Alueella oli neljä kukkuvaa käkeä (reviirikartta 3). Laji on kuulunut aiemmin alueellisesti uhanalaisten listaan, mutta tuoreimmasta luettelosta se on poistettu. Käki on loisiva laji, joka munii muun muassa leppälintujen, harmaasieppojen ja västäräkkien pesiin. Viirupöllö (Strix uralensis) [L] Hankealueella pesi yksi pari savupiippukelossa. Pesintä tuotti kolme maastopoikasta, mutta suojelullista syistä reviirimerkintä ei kuvaa todellista paikkaa (reviirikartta 3). Viirupöllö pesii varsin monenlaisissa metsäisissä elinympäristöissä, kunhan tarjolla on savupiippukeloja, suuria luonnonkoloja tai pönttöjä pesimiseen. Se on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji. 18

19 Tervapääsky (Apus apus) Alueen pohjoisosassa oli yksi erämaareviiri (reviirikartta 4). Osa tervapääskykannasta pesii kulttuuriympäristöissä rakennuksiin, mutta osa pesii luonnonympäristöissä muun muassa hakkuualojen jättöpuiden koloissa. Reviiritulkinta on yleensä haastavaa, sillä linnut liikkuvat laajalla alueella. Palokärki (Dryocopus martius) [L] Töyrijärvien kannaksella pesi yksi pari (reviirikartta 4). Laji on hyvin kuuluva reviirillään, joka on kooltaan yleensä melko laaja. Palokärki on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji. Leppälintu (Phoenicurus phoenicurus) [V] Tutkimusalueella kuultiin peräti 13 laulavaa koirasta (reviirikartta 4). Laji pesii vanhemmissa metsissä, asutuksen piirissä ja runsaimmin mäntykankailla. Leppälintu on Suomen erityisvastuulaji. Sirittäjä (Phylloscopus sibilatrix) [NT] Hankealueen eteläosassa oli yksi reviiri (reviirikartta 4). Sirittäjän tapaa tyypillisesti valoisista lehti- ja sekametsistä sekä lehdoista. Se on valtakunnallisessa uhanalaisuusluokituksessa silmälläpidettävä (NT). Sirittäjä on taantunut viime vuosina. Järripeippo (Fringilla montifringilla) Elinpiirejä löydettiin kolmesta eri paikasta (reviirikartta 4). Järripeippo on eräs runsaimpia Lapin pesimälajeja, jonka tavanomainen levinneisyysalue ulottuu myös Pohjois-Pohjanmaan puolelle. Keski-Suomessa se on hyvin harvalukuinen pesijä, jonka kannanvaihtelut ovat melko suuria. Tyypillisiä elinympäristöjä ovat soiden laiteet ja koivikot. Järripeippo on alueellisesti uhanalainen laji. 19

20 Reviirikartta 1. Laulujoutsenen (1 pari), haapanan (2 pr), tavin (2 pr), sinisorsan (1 pr) ja telkän (2 pr) reviirit. Laulujoutsen Sinisorsa Haapana Telkkä Tavi 20

21 Reviirikartta 2. Pyyn (5 paria), teeren (3 pr), metson (1 pr), kuikan (1 pr) ja kurjen (1 pr) reviirit. Pyy Teeri Kuikka Kurki Metso 21

22 Reviirikartta 3. Valkoviklon (2 paria), kalalokin (1 pr), kalatiiran (1 pr), käen (4 pr) ja viirupöllön (1 pr) reviirit. Valkoviklo Käki Kalalokki Viirupöllö Kalatiira 22

23 Reviirikartta 4. Tervapääskyn (1 pari), palokärjen (1 pr), leppälinnun (13 pr), sirittäjän (1 pr) ja järripeipon (3 pr) reviirit. Tervapääsky Sirittäjä Palokärki Järripeippo Leppälintu 23

24 viitasammakkoselvitys viitasammakon tunnistaminen Viitasammakko (Rana arvalis) muistuttaa ulkonäöltään huomattavasti sammakkoa (Rana temporaria), mutta se voidaan erottaa tiettyjen tuntomerkkien avulla. Viitasammakko on teräväkuonoinen ja takajalkojen räpylöiden ulkopuolelle jää 2,5 3 varvasluuta. Sammakolla niitä on korkeintaan kaksi. Lisäksi jalkapohjan sisäsyrjässä on kova ja kookas metatarsaalikyhmy (jalkapöydän luu), joka on vähintään puolet sisimmän varpaan pituudesta. Värituntomerkit ovat haastavampia, mutta kutevilla koirailla on usein sinertävä kurkku. Toisinaan lähes koko ruumis saattaa olla varsin selvästi sinertävän sävyinen. Parhain tuntomerkki on koiraan tunnusomainen soidinääni voup, voup, voup.... Se on hidastempoinen ääni, joka muistuttaa uppoavaa pulloa. Lajin havaitsee parhaiten nimenomaan soidinäänen perusteella, sillä elintavoiltaan se on varsin piilotteleva ja arka. Laji voidaan tunnistaa myös melko luotettavasti mätimunista eli kudusta. Viitasammakolla ne kelluvat välivedessä ja ovat jokseenkin pieniä. Sammakon kutu on tyypillisesti selvästi kookkaampaa ja se on aivan veden pinnassa. Rupikonnan (Bufo bufo) kutu on usean metrin mittaista helminauhaa, joka poikkeaa suuresti viitasammakon ja sammakon mätimunista. viitasammakon elinpiiristä Viitasammakko on mieltynyt erityisesti reheviin vesistöihin, ja sitä pidetäänkin usein nimenomaan rehevien lintujärvien lajina. Se suosii kuitenkin myös hieman karumpia lampareita, mutta kutupaikaltaan se vaatii riittävästi suojaisaa kasvillisuutta. Pienet kosteat painanteet tai vaikkapa ojat eivät sille kelpaa muuta kuin liikkumisreitiksi. Viitasammakko on hyvin paikkauskollinen laji, joka pysyttelee vain muutaman neliökilometrin alueella läpi vuoden. Talvehtimaan viitasammakot hakeutuvat huomaamattomasti syys-lokakuussa, jolloin ne katoavat sopivien vesistön pohjiin muun muassa kivien alle. Viitasammakot kerääntyvät muiden sammakoiden tavoin ryhmäsoitimelle jo hyvin varhain keväällä, kun jääpeite sulaa ja yöpakkaset laantuvat. Sopivia kutupaikkoja ovat muun muassa rehevät luhtarannat, ilmaversoiskasvillisuuden laiteilla olevat suojaisat sopukat ja muut vastaavat paikat. Mätimunaklimpit ovat usein vesirajalla vesisammalten ja muun kasvillisuuden lomassa. Viitasammakoiden liikehtimistä on tutkittu hyvin vähän, mutta eräiden eurooppalaisten tutkimusten (Kovar ym. 2009) mukaan keskimääräinen liikkumismatka on noin metriä. Liikkumisreitteinä ne käyttävät usein kosteita ja suojaisia ojia, mutta esimerkiksi kuiville mäntykankaille ne nousevat ilmeisesti harvoin. Kesänsä viitasammakot viettävät vesistöjen lähellä rannoilla, rantapensaikoissa, tuoreissa metsissä, soilla ja pelloilla. Ravinnonsaantimahdollisuudet vaikuttavat lajin elinpiirin valintaan. Kutupaikoilta poistuvien ja niillä kesää viettävien yksilöiden prosentuaalisia suhteita ei tiedetä. Todennäköisesti viitasammakot pysyttelevät mahdollisimman lähellä kutu- ja talvehtimispaikkoja jotka voivat sijaita samalla järvellä mikäli ravintoa on riittävästi tarjolla. Viitasammakon kudusta kehittyy toukkia noin kolmessa viikossa. Toukkavaihe kestää keskimäärin 2 3 kuukautta, riippuen kesän sääolosuhteista. Toukkien muodonmuutoksen jälkeen pienet sammakot nousevat yleensä maalle, mutta niiden liikehtimisestä on niukasti tietoja saatavilla. 24

25 viitasammakko lainsäädännössä Viitasammakko kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV(a) mukaisiin lajeihin, joihin kuuluvien yksilöiden luonnossa selvästi havaittavien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on uuden luonnonsuojelulain (49 ) mukaisesti kielletty. IV(a)-liitteen lajit ja niiden elinympäristöt ovat tiukasti suojeltuja. Luonnonsuojelulain mukaan paikallinen ELY-keskus voi yksittäistapauksissa myöntää poikkeusluvan, vaikka toiminta aiheuttaisikin varmuudella haittaa direktiivilajille. Edellytyksenä on kuitenkin se, että hanke koskee yleistä etua ja muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole. Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) uhanalaisuusluokituksessa viitasammakko on elinvoimainen (LC, Least Concern). Suomalaisessa uhanalaisuusluokituksessa viitasammakkoa ei ole luokiteltu uhanalaiseksi tai vaarantuneeksi lajiksi (Rassi ym. 2010). tutkimusmenetelmät Viitasammakkoselvityksen maastoinventoinnit tehtiin 28.4., ja 15.5., jolloin käytiin läpi kaikki alueen vesistökohteet. Ensimmäinen laskenta tehtiin tavanomaista varhaisemmin, sillä soidinkausi alkoi poikkeuksellisen aikaisin. Maastotyöt keskittyivät varhaiseen aamuun ja aamupäivään, yleensä klo väliseen aikaan. Kullakin käyntikerralla kierrettiin läpi sopivat paikat hiljaa ja rauhallisesti. Inventointien aikana pysähdyttiin tietyin välimatkoin useiksi minuuteiksi, sillä viitasammakot ovat hyvin arkoja ja voivat säikähtäessään pysytellä pitkään piilossa. tulokset ja päätelmät Tutkimusalueella ei havaittu yhtään viitasammakkoa maastotöiden aikana. Soveliasta elinympäristöä on hyvin niukasti, eikä lajia tarvitse huomioida erityisesti hankkeen jatkosuunnittelussa. 25

26 Liito-oravaselvitys tutkimusmenetelmät Sikamäen tuulivoimapuiston alue kierrettiin huolella läpi 6.3., 7.3., 8.3., 9.3., ja 14.3., jolloin etsittiin liito-oravien jätöksiä puiden runkojen tyviltä. Inventoinnit tehtiin ajankohtana, jolloin lumet olivat sulaneet riittävästi. Näin ollen mahdollisien jätöksien löytämiseen oli erinomaiset edellytykset. Alueelta tutkittiin kaikkien järeähköjen leppien, raitojen, haapojen ja kuusten tyvet. LIito-oravan elinpiiristä Liito-orava asettuu mieluiten kuusivaltaiseen metsään, jossa on riittävästi lehtipuita seassa. Kesällä se syö pääosin lehtipuiden lehtiä, suosituimpia ovat koivut, lepät ja haapa. Syksyllä ravinto koostuu lähinnä havupuiden silmuista sekä koivun ja lepän norkoista. Vastaavaan ravintoon se turvautuu myös talvella. Monipuoliset ravintovaatimukset määräävät lajin elinympäristön sijoittumista. Lisäksi sopivia pesäpaikkoja kuten vanhoja tikankoloja tai risupesiä täytyy olla riittävästi tarjolla. Liito-oravien reviirit ovat varsin laajoja, erityisesti koirailla, joiden elinpiirin keskimääräinen pinta-ala on noin 60 hehtaaria. Naarailla on huomattavasti pienempi reviiri, vain noin kahdeksan hehtaaria. Molemmat sukupuolet käyttävät useita eri koloja, ja niiden reviireillä on tärkeitä ydinalueita. Aikuiset yksilöt ovat varsin paikkauskollisia ja liikkuvat vain pakon edessä uusille alueille. Nuoret yksilöt sen sijaan levittäytyvät uusille alueille säännöllisesti (dispersaali). Levittäytymisen vuoksi elinvoimaisen reviirin on oltava yhteydessä laajempiin metsäalueisiin niin sanottujen ekologisten käytävien kautta. Mikäli metsät ovat eristäytyneitä saarekkeita, ei liitooravilla ole edellytyksiä elinvoimaisiin pesimäkantoihin. Lisääntymismetsien välillä tulisi olla vähintään kymmenen metriä korkeaa puustoa, mieluummin vielä korkeampaa. Hakkuuaukot ja taimikot eivät ole liito-oravalle kelvollisia liikkumisreittejä. Liito-orava lainsäädännössä Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV(a) mukaisiin lajeihin, joihin kuuluvien yksilöiden luonnossa selvästi havaittavien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on uuden luonnonsuojelulain (49 ) mukaisesti kielletty. tulokset ja päätelmät Sikamäen tutkimusalueelta ei löydetty lainkaan liito-oravan jätöksiä, eikä soveliasta elinympäristöä ole alueella mainittavasti. Lajin esiintymistä ei näin ollen tarvitse huomioida alueella. 26

27 KIRJALLISUUS Helle, P., Lindén, H., Aarnio, M. & Timonen, K. 1999: Metso ja metsien käsittely. Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja 20. Jakobsson, N. (toim.) 2008: Ympäristön- ja luonnonsuojelu Lakikokoelmat. Edita Publishing Oy. Helsinki. Jokinen, A., Nygren, N., Haila, Y. & Schrader, M. 2007: Yhteiseloa liito-oravan kanssa. Liito-oravan suojelun ja kasvavan kaupunkiseudun maankäytön tarpeiden yhteensovittaminen. Suomen ympäristö 20/2007. Pirkanmaan ympäristökeskus. Kovar, R., Brabec, M., Vita, R. & Bocek, R. 2009: Spring migration distances of some Central European amphibian species. Amphibia-Reptilia 30: Kwet, A. 2009: European Reptile and Amphibian Guide. New Holland Publishers. United Kingdom. Metsoparlamentti: Kuinka löydän metsojen soidinpaikan? < Pöntinen, B. 2001: Liito-orava, Flygekorren. Omakustanne. Kirjapaino Stencca. Vaasa. Rajasärkkä, A. 2005: Linjalaskenta. Eripainos monisteesta: Rytkönen, S., Leppäjärvi, M., Rajasärkkä, A., Siekkinen, J., Várkonyi, G. & Välimäki, P. 2005: Maaeläimistön tuntemus ja ekologia. Biologian laitoksen monisteita 1/2005. Oulun yliopisto. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 27

28 Saurola, P., Valkama, J. & Velmala, W. 2013: Suomen Rengastusatlas. Osa 1. Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö. Helsinki. Sierla, L., Lammi, E., Mannila, J. & Nironen, M. 2004: Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa. Suomen Ympäristö 742. Ympäristöministeriö. Söderman, T. 2003: Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi kaavoituksessa, YVA-menettelyssä ja Natura-arvioinnissa. Ympäristöopas 109. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Ympäristöministeriö a) lintudirektiivin I-liitteen mukaiset lajit Ympäristöministeriö b) luontodirektiivin II, IV ja V -liitteiden lajit Ympäristöministeriö 2001: Liito-oravan (Pteromys volans) biologia ja suojelu Suomessa. Suomen ympäristö 459. Oy Edita Ab. Helsinki. Ympäristöministeriö 2005: Liito-oravan huomioon ottaminen kaavoituksessa. Moniste 16 s. 28

29 liite 1. Linjalaskentatulokset. Laji Pääsarka Apusarka Tutkimussarka Pääsarkatiheys Tutkimussarkatiheys Parimäärä y-korjauskertoimella Teeri ,99 0,99 Kurki ,19 0,19 Metsäviklo ,55 1,55 Valkoviklo ,11 0,11 Sepelkyyhky ,16 0,16 Käki ,37 0,37 Viirupöllö ,76 0,76 Tervapääsky ,08 0,08 Palokärki ,10 0,10 Käpytikka ,40 0,40 Metsäkirvinen ,00 7,76 6,18 Västäräkki ,00 1,97 1,97 Rautiainen ,73 0,58 Punarinta ,00 6,83 5,44 Leppälintu ,00 2,29 1,82 Laulurastas ,59 2,06 Punakylkirastas ,35 0,28 Mustarastas ,51 0,41 Kulorastas ,66 0,53 Lehtokerttu ,19 0,98 Hernekerttu ,28 1,02 Sirittäjä ,90 0,72 Tiltaltti ,17 3,32 Pajulintu ,00 25,92 20,63 Hippiäinen ,00 4,25 3,38 Harmaasieppo ,00 3,60 2,87 Kirjosieppo ,79 0,63 Hömötiainen ,68 2,13 Töyhtötiainen ,00 4,75 3,78 Talitiainen ,00 15,23 12,12 Puukiipijä ,56 1,24 Närhi 1-1 2,00 0,65 0,52 Varis ,46 0,46 Peippo ,00 33,40 26,59 Järripeippo ,00 0,96 0,76 Vihervarpunen ,23 1,78 Pikkukäpylintu ,52 0,41 Punatulkku ,38 0,30 Keltasirkku ,02 1,02 Yhteensä ,00 134,34 108,64 29

30 liite 2. Linjalaskentojen linjakohtaiset havainnot. Linja 1 (etelä) Laji 6,0 km Pääsarka Apusarka Linja 2 (pohjoinen) Laji 4,0 km Pääsarka 9.6. Apusarka Teeri - 4 Kurki - 2 Kurki - 1 Metsäviklo - 2 Metsäviklo - 6 Käki - 3 Valkoviklo - 1 Tervapääsky - 1 Sepelkyyhky - 1 Metsäkirvinen 1 12 Käki - 4 Västäräkki - 1 Viirupöllö - 1 Rautiainen - 2 Palokärki - 1 Punarinta 1 5 Käpytikka - 1 Leppälintu 2 3 Metsäkirvinen 1 14 Laulurastas - 3 Västäräkki 1 1 Kulorastas - 1 Punarinta 3 7 Lehtokerttu - 2 Leppälintu - 4 Hernekerttu - 1 Laulurastas - 7 Sirittäjä - 1 Punakylkirastas - 1 Tiltaltti - 5 Mustarastas - 1 Pajulintu 2 31 Kulorastas - 2 Hippiäinen - 2 Lehtokerttu - 1 Harmaasieppo 1 1 Hernekerttu - 2 Hömötiainen - 3 Sirittäjä - 1 Töyhtötiainen - 2 Tiltaltti - 9 Talitiainen 5 9 Pajulintu 3 48 Puukiipijä - 1 Hippiäinen 2 2 Varis - 1 Harmaasieppo 2 - Peippo 4 40 Kirjosieppo - 2 Vihervarpunen - 4 Hömötiainen - 1 Pikkukäpylintu - 1 Töyhtötiainen 1 3 Keltasirkku - 1 Talitiainen - 14 Puukiipijä - 1 Närhi 1 - Varis - 3 Peippo 6 37 Järripeippo 1 2 Vihervarpunen - 3 Punatulkku - 1 Keltasirkku - 2 Yhteensä Yhteensä

31 LIITE 3. Pistelaskentojen paikkakohtaiset (kuva 3) havainnot. Piste 1 (28.5.) Alle 50 m Yli 50 m Piste 6 (28.5.) Alle 50 m Yli 50 m Viirupöllö - 3pm Laulurastas - Ä Metsäkirvinen - 1Ä Hippiäinen ä - Leppälintu 1var - Peippo - 3Ä Talitiainen - 1ä Piste 7 (28.5.) Alle 50 m Yli 50 m Peippo - 3Ä, 2var Peippo - 3Ä Piste 2 (28.5.) Alle 50 m Yli 50 m Piste 8 (28.5.) Alle 50 m Yli 50 m Metsäkirvinen 1Ä - Käki - Ä Tiltaltti - 1Ä Metsäkirvinen - 2Ä Peippo 1var 2Ä Peippo - 3Ä Piste 3 (28.5.) Alle 50 m Yli 50 m Metsäkirvinen - 1Ä Punarinta - 1Ä Leppälintu - 1Ä Kulorastas 1Ä - Pajulintu - 2Ä Talitiainen - 1Ä Peippo 1var 2Ä, 2var Piste 4 (28.5.) Alle 50 m Yli 50 m Selitteet Tiltaltti - 1Ä Laulava Ä Pajulintu - 2Ä Ääntetelevä ä Talitiainen - 1ä Varoitteleva var Peippo 2Ä - Rummuttava rumm Piste 5 (28.5.) Alle 50 m Yli 50 m 1/ koiras Käki - 1Ä /1 naaras Pajulintu - 1Ä p paikallinen Talitiainen 1ä - pm maastopoikanen Peippo - 2Ä pp pesäpoikanen 31

32 32