TALOTEKNIIKKASUUNNITTELUN TIETOMALLIPROSESSEJA KEHITTÄVÄN HANKKEEN KÄYNNISTYSPALAVERI Aika Maanantaina klo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TALOTEKNIIKKASUUNNITTELUN TIETOMALLIPROSESSEJA KEHITTÄVÄN HANKKEEN KÄYNNISTYSPALAVERI Aika Maanantaina 4.3.2013 klo 9.00-10.30"

Transkriptio

1 1 (3) Tero Järvinen Muistio TALOTEKNIIKKASUUNNITTELUN TIETOMALLIPROSESSEJA KEHITTÄVÄN HANKKEEN KÄYNNISTYSPALAVERI Aika Maanantaina klo Paikka SKOL, Eteläranta 10:n neuvottelukeskus, 2.krs, nh 13 Paikalla Matti Kiiskinen, SKOL Kari Kaleva, Granlund Tero Järvinen, Granlund Timo Huvinen, Pöyry Tomi Linkala, Maaskola Otto Jokinen, Hepacon Timo Tenninen, Lausamo Jukka Hyttinen, Wise Group 1. Yleistä Matti Kiiskinen avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleiksi. Kokouksen tavoitteena on saada koottua työryhmä, jonka tehtävänä on kehittää tietomallipohjaisen suunnittelun prosessikuvauksia. Projektista on laadittu projektisuunnitelma, jonka Kiiskinen on lähettänyt 28.2 TATE-toimijoille ja jonka perusteella asiat tarkennetaan tässä kokouksessa. Pääsääntöisesti projekti etenee projektisuunnitelman mukaisesti. Todettiin, että kaikki kutsutut osapuolet eivät päässeet osallistumaan tähän kokoukseen kaikilla osapuolilla on edelleen mahdollisuus kuitenkin osallistua työryhmätoimintaan ja vaikuttamaan prosessikuvausten sisältöön. 2. Aikataulu 1-2/2013 Työryhmän perustaminen 2-6/2013 Muutostarpeiden kartoitus ja alustavien kuvausten laadinta 6-9/2013 Kuvausten työstäminen arkkitehti- ja rakennesuunnittelun kanssa 9-10/2013 Kommenttien pyytäminen laajemmalta taholta 10-11/2013 Kommenttien pohjalta päivitettyjen kuvausten julkistaminen. 3. Projektiorganisaatio Granlund Oy oli ilmoittautunut vapaaehtoiseksi projektin teknisessä vetämisessä. Tämä hyväksyttiin osapuolten toimesta. Tero Järvinen organisoi työryhmätoiminnan. SKOL Talotekniikkaryhmä toimii projektin ohjausryhmänä. Työryhmän jäsenten kartoitus aloitettiin ja todettiin, että paikalla olevista firmoista kaikki osallistuvat työryhmätoimintaan. C:\Users\tjj\Desktop\SKO_pros\muistio01_tatepros_ docx

2 2 (3) Tero Järvinen Järvinen varmistaa työryhmään osallistuvat jäsenet erillisellä sähköpostilla vielä kertaalleen kaikilta osapuolilta viikon 10 aikana ja tiedottaa jäsenistä kaikille kun ryhmä on koottu. 4. Hankkeen lähtökohtien esittely ja kipupisteiden kartoitus Järvinen esitteli hankeen lähtötiedot (liitteenä). Prosessien kipupisteitä kartoitettiin kaikkien osallistujien toimesta ja lopuksi pidettiin äänestys kolmesta eniten toimintaa vaativista prosesseista. Kaikki prosessit liitteen esityksessä sivulla 8. Selvitettäviksi prosesseiksi valikoitui äänestyksen perusteella: Alakattosuunnittelu Reikäkuvasuunnittelu (peruskorjaus / uudisrakennus) Rakennemallin valmiusaste / todenperäisyys ennen tate-mallinnuksen aloittamista Lisäksi sovittiin, että jos aikataulu antaa myöden, niin selvitetään myös tilojen liikkumisesta aiheutuvat ongelmat TATE-suunnittelulle. Tämä aihealue jakautunee kahteen osaalueeseen: Tilatyyppialueiden lukittumiseen ja itse tilan sisällä olevien TATE-varusteiden paikkojen löytymiseen (vrt. wc-tilamuutokset, keittiölaitemuutokset jne.). Todettiin, että prosessikuvauksia ei välttämättä tule tehdä TATE-suunnittelijoiden käyttöön, vana myös osoittamaan muille osapuolille, mitä pienet layout -muutokset aiheuttavat TATEsuunnittelulle. 5. Linkit muihin vaatimuksiin / ohjeistuksiin Todettiin, että on tärkeää laatia prosessikuvaukset yhteensopivina muihin ohjeisiin ja vaatimuksiin, esim. Yleiset Tietomallivaatimukset 2012, TATE-tehtäväluettelot 2012, Rakennesuunnittelijoiden ohjeistukset (esim. BEC2012 hanke) jne. 6. Prosessikuvausehdotuksen esittely 7. Työryhmätoiminta Järvinen esitteli ehdotuksen prosessikuvausten formaatista (word tiedosto, liitteenä. Blanco ja mallina Origon asetus ). Todettiin, että tälle pohjalle voidaan työ aloittaa ja jos halutaan joskus tehdä aihe-alueesta esim. nettisivut tms. niin se voidaan tehdä jälkikäteen, pääasia että nyt saadaan prosessikuvaustyö käyntiin ja muutama kuvaus tehtyä. Prosessikuvaukset julkistetaan SKOLlin toimesta. Kiiskinen selvittää mahdollisuutta julkaista kuvauksia myös RT-kortteina. Todettiin, että prosessikuvausten laadinta olisi jatkuvaa toimintaa ja vuosien saatossa saataisiin kuvauksia täydennettyä uusilla osa-alueilla. Pidettiin kuitenkin tärkeänä lähetä pienestä liikkeelle, että saadaan aikaiseksi selkeä toimintaprosessi kuvausten laadinnaksi. Todettiin, että Järvinen toimittaa työryhmän jäsenille ennen seuraavaa työpajaa ehdotukset / raaka-versiot prosesseista jotta toiminta saadaan nopeasti käyntiin. Todettiin, että TATE-työryhmä hakee yksimielisyyden prosessikuvauksista ja sen jälkeen ne esitellään TAK ja ARK osapuolille, joiden mielipiteet / muutosehdotukset otetaan työn alle. C:\Users\tjj\Desktop\SKO_pros\muistio01_tatepros_ docx

3 3 (3) Tero Järvinen Kiiskinen pyrkii hankkimaan projektille ARK / RAK suunnittelijat, joiden kanssa prosessit käydään läpi. Ajankohta aikataulun mukaisesti elokuun aikana. 8. Muut asiat Ei muita asioita 9. Seuraavan kokouksen (työryhmäpalaveri nro 1) ajankohta ja paikka Projektityöryhmä kokoontuu ensimmäiseen työpaja tyyppiseen palaveriin Granlundille, Malminkaari 21, Perjantaina 5.4 klo C:\Users\tjj\Desktop\SKO_pros\muistio01_tatepros_ docx

4 Tietomallipohjainen suunnittelu (BIM), muutostarpeita suunnitteluprosessiin SKOL Granlund Oy Kari Kaleva, Tero Järvinen

5 Taustaa Tietomallinnus on tullut vaatimukseksi lähes jokaiseen projektiin. Tietomallinnuksen hyödyt tunnistetaan jo laajasti, mutta: mallinnusta toteutetaan perinteisen suunnittelun prosessilla, mikä johtaa useaan kertaan mallintamiseen, turhiin kustannuksiin ja tehottomiin prosesseihin koko suunnitteluketjun (ark, sis, rak, tate + urakointi) tehtävien ajoitukset ja riippuvuudet tulee miettiä uudelleen Lean Construction -prosessin periaatteita noudattaen työmaatoiminnot tulee saada aktiivisesti hyödyntämään mallinnusta ja as-build mallin laadintaan tulee sopia toimintatavat Kiinteistöjen ylläpito-ohjelmistojen vaatimuksiin tulee varautua

6 Tietomallipohjainen suunnitteluyhteistyö Tavoiteltava prosessimalli: Tehdään asiat oikea-aikaisesti aikaisesti ja oikeiden lähtötietojen pohjalta Muutostöiden väheneminen mallinnuksessa Kokonaisedullinen lopputulos

7 Tavoite Saada aikaiseksi Tietomallipohjainen prosessikuvaus sekä suunnitteluaikataulu jossa huomioitu prosessikohtaisesti: - mitä tietoa pitää olla olemassa, jotta tehtävä x voidaan suorittaa - mitä tehtäviä x:n tekeminen tarjoaa seuraavaksi prosessiksi Ehdotetaan liikkeelle lähtöä 2-3 prosessin kuvaamisesta, jotta saadaan työ alkuun

8 Tietomallipohjainen alakattosuunnittelu Uusi prosessimalli: Muutetaan prosessia siten, että LVIS huonelaitteet saadaan mallinnettua vähemmillä muutostarpeilla paikoilleen > paremmat ylläpitokuvat

9 Tietomallipohjainen reikäkuvasuunnittelu Uusi reikäkuvasuunnittelun malli, erityisesti saneerauskohteisiin; Vähemmän virheitä, vääränkokoiset rei ät havaittavissa yhdistelmämallissa Yhtenäinen, projektista riippumaton työtapa toimia RAK/TATE suunnittelijoiden välillä Hyödyt ja toimintamallit työmaan käyttöön

10 Aikatauluehdotus 1-2/2013 Työryhmän perustaminen 2-6/2013 Muutostarpeiden kartoitus ja alustavien kuvausten laadinta 6-9/2013 Kuvausten työstäminen arkkitehti- ja rakennesuunnittelun kanssa 9-10/2013 Kommenttien pyytäminen laajemmalta taholta 10-11/2013 Kommenttien pohjalta päivitettyjen kuvausten julkistaminen. Ehdotus: - Granlundilla (TJJ) valmius vetää projekti läpi - Työryhmän jäsenten ilmoittaminen osoitteeseen: tero.jarvinen@granlund.fi - Työryhmällä arviolta 5 kokousta, á 3h sekä kenties pieniä erillistöitä

11 Ehdotuksia BIM-prosessikuvauksiksi 6 Alakattosuunnittelu 5 Reikäkuvasuunnittelu (peruskorjaus / uudisrakennus) 5 Rakennemallin valmiusaste / todenperäisyys ennen tate-mallinnuksen aloitusta Toteumamallin tietosisältö ja tarkkuustaso 2+ (tehdään, tsekataan aikataulutus) Keittiöt, Wc-tilojen (layout, kalustesijoitukset, palkkien päälle, ei ontelolaattaan sopivasti) suunnittelu (tilatyyppialueiden lukkoonluominen) 2 Vaiheistus, riittävät lähtötiedot, reunaehtojen esiintuominen muille suunnittelijoille 2 Tilavaraukset, leikkaukset Suke mallin mukainen shell/core, tuoda esille mitä ne sisältävät mallinnusmielessä

12 Prosessikuvausehdotus Tehdään Word mallipohjia, jonka sisältö on: Ajatuksena on kuvata yksi prosessi huomioiden sitä edeltävä ja sen jälkeinen prosessi: Rakennemallin valmiusaste riittävä Reikäkuvasuunnittelu Elementtituotanto BIM reikävarauksilla

13 Kiitos

14 Projektin pääotsikko Projektin alaotsikko Osoite Paikkakunta TIETOMALLISUUNNITTELUN TEHTÄVÄT JA LÄHTÖTIETO- VAATIMUKSET TATE Lat./Tar./Hyv: TJJ/XYZ/WCS Laadittu Viim. päivitys Sisältö 1 Tähän otsikko... 2

15 Projektin pääotsikko Projektin alaotsikko Osoite Paikkakunta TIETOMALLISUUNNITTELUN TEHTÄVÄT JA LÄHTÖTIETO- VAATIMUKSET TATE Lat./Tar./Hyv: TJJ/XYZ/WCS Laadittu Viim. päivitys 1 Tähän otsikko Otsikko Prosessikuvaus, Yleissuunnittelu Tavoite: xxx Prosessikuvaus yyy Lähtötietotarpeet: xx Lopputulos: xx Seuraavat vaiheet: xx Tarvitaan Saatu Sisältö Huomautukset Toimittaja pp.kk.vvvv ccc ARK pp.kk.vvvv ddd TATE Prosessikuvaus, Toteutussuunnittelu Tavoite: xxx Prosessikuvaus yyy zzz Lähtötietotarpeet: xx Lopputulos: xx Seuraavat vaiheet: xx Tarvitaan Saatu Huomautukset Toimittaja pp.kk.vvvv ARK pp.kk.vvvv

16 Projektin pääotsikko Projektin alaotsikko Osoite Paikkakunta TIETOMALLISUUNNITTELUN TEHTÄVÄT JA LÄHTÖTIETO- VAATIMUKSET TATE Lat./Tar./Hyv: TJJ/XYZ/WCS Laadittu Viim. päivitys Sisältö 1 Origon asettaminen... 2

17 Projektin pääotsikko Projektin alaotsikko Osoite Paikkakunta TIETOMALLISUUNNITTELUN TEHTÄVÄT JA LÄHTÖTIETO- VAATIMUKSET TATE Lat./Tar./Hyv: TJJ/XYZ/WCS Laadittu Viim. päivitys 1 Origon asettaminen CAD-mallien origon asettaminen Prosessikuvaus, Yleissuunnittelu Tavoite: Kaikilla suunnittelijoilla sama origo käytössä Miksi? Sama origo kaikilla suunnittelijoilla on erittäin tärkeä asia. Origon muuttaminen jälkikäteen on erittäin työlästä ja joissakin tapaukissa jopa mahdotonta. Prosessikuvaus: ARK määrää origon sijainnin. Asemakuvalla voi olla eri origo kuin rakennuksen mallilla. Rakennuksen suunnitteluorigo ei yleensä ole kaupungin koordinaatistossa Origo on sovittava niin aikaisessa vaiheessa projektia kuin mahdollista ja sitä ei muuteta ilman erittäin pätevää syytä. Origo pitää olla lähellä rakennusta (0-2km). On toivottavaa, että rakennus on suorassa world- origossa. Kaikki mallihuoneet tai muut osamallinnukset tulee tehdä siihen xyz sijaintiin kuin missä ko. tila on rakennuksessa, 2D-piirustusten osoittamassa sijainnissa. Mallien korkeusasema IFC / 3D-malleissa on absoluuttinen korko merenpinnasta, vastaava kuin pohjapiirustuksissa ja leikkauksissa. Arkkitehdille lisäohjeistusta: Yleiset tietomallivaatimukset 2012, Osa 3, Arkkitehtisuunnittelu Lähtötietotarpeet: Asemapiirustus, origon sijoitus tontille suhteessa kiinteistöön Lopputulos: Kaikki suunnittelualat työskentelevät samassa cad-avaruudessa, jolloin yhdistelmämallien, reikävarausten jne. toimenpiteiden teko on mahdollista Seuraavat vaiheet: Normaali suunnittelun eteneminen Tarvitaan Saatu Sisältö Huomautukset Toimittaja pp.kk.vvvv CAD aloituspalaveri Kaikki pp.kk.vvvv pp.kk.vvvv pp.kk.vvvv 2D-dwg pohjakuva, jossa WCS origo sovitussa paikassa 3D-IFC joka on samassa WCS origossa sekä absoluuttisessa korossa 3D-IFC jossa on mallinnettu RAK-elementtejä samaan avaruuteen kuin ARK-mallissa ARK ARK RAK

18 Projektin pääotsikko Projektin alaotsikko Osoite Paikkakunta TIETOMALLISUUNNITTELUN TEHTÄVÄT JA LÄHTÖTIETO- VAATIMUKSET TATE Lat./Tar./Hyv: TJJ/XYZ/WCS Laadittu Viim. päivitys pp.kk.vvvv 3D-IFC, jossa mallinnettuna TATE-komponentteja samaan avaruuteen kuin ARK ja RAK mallissa TATE

YLEISTÄ: Sisältö. LIITTEET: Prosessikuvaukset: Liite 1: Alakattosuunnittleu Liite 2: TATE-reikävaraukset Liite 3: Rakennemallin valmiusaste

YLEISTÄ: Sisältö. LIITTEET: Prosessikuvaukset: Liite 1: Alakattosuunnittleu Liite 2: TATE-reikävaraukset Liite 3: Rakennemallin valmiusaste YLEISTÄ: Tämän dokumentin ohjeistus perustuu Yleiset Tietomallivaatimukset 2012 pohjaiseen suunnitteluprosessiin. Ohjeistus tukeutuu Lean Construction periaatteisiin tehdä asioita paremmin, tehdä niitä

Lisätiedot

Projektiryhmän tekemät muutokset verrattuna alkuperäiseen prosessikuvaukseen:

Projektiryhmän tekemät muutokset verrattuna alkuperäiseen prosessikuvaukseen: YLEISTÄ: Tämän dokumentin ohjeistus perustuu Yleiset Tietomallivaatimukset 2012 pohjaiseen suunnitteluprosessiin. Ohjeistus tukeutuu Lean Construction periaatteisiin tehdä asioita paremmin, tehdä niitä

Lisätiedot

Tietomallipohjaiset suunnitteluprosessit

Tietomallipohjaiset suunnitteluprosessit Tietomallipohjaiset suunnitteluprosessit NSS Asiantuntijaseminaari 28.11.2013 Granlund Oy Konsultointi LVIS / SPR suunnittelu Kiinteistöjen ylläpito Energia ja ympäristö Ohjelmistoja Manager Kiinteistöjen

Lisätiedot

buildingsmart Finland

buildingsmart Finland buildingsmart Finland Tero Järvinen buildingsmart Finland Talotekniikkatoimialaryhmä Talotekniikan tietomallikysely 2015 Materiaalitiedon toimittaminen urakkalaskentaan 27.11.2015 TALOTEKNIIKKATOIMIALARYHMÄN

Lisätiedot

Tuotemallinnus tuottavuus- ja kilpailutekijänä Suomen buildingsmart toiminnan käynnistysseminaari

Tuotemallinnus tuottavuus- ja kilpailutekijänä Suomen buildingsmart toiminnan käynnistysseminaari Tuotemallinnus tuottavuus- ja kilpailutekijänä Suomen buildingsmart toiminnan käynnistysseminaari Keskiviikko, 31.1. 2007 Spektri, Otaniemi Reijo Hänninen, toimitusjohtaja Insinööritoimisto Olof Granlund

Lisätiedot

Kansalliset tietomallivaatimukset - COBIM. 13.10.2011 Kari Ristolainen - alkup. Juha Valjus / Finnmap / 06.10.2011

Kansalliset tietomallivaatimukset - COBIM. 13.10.2011 Kari Ristolainen - alkup. Juha Valjus / Finnmap / 06.10.2011 Kansalliset tietomallivaatimukset - COBIM 13.10.2011 Kari Ristolainen - alkup. Juha Valjus / Finnmap / 06.10.2011 AIEMPIA OHJEITA JA VAATIMUKSIA 2004-2005 2007 Jne 2 COBIM 2011, VERTAILUKOHTIA JA LÄHTÖTIETOJA

Lisätiedot

LVI-SUUNNITTELIJA TIEDON TUOTTAJANA

LVI-SUUNNITTELIJA TIEDON TUOTTAJANA LVI-SUUNNITTELIJA TIEDON TUOTTAJANA SuLVI Suunnittelijapäivä 23.03.2017 Tero Järvinen FINLAND FINLAND FINLAND Esityksen sisältö - buildingsmart ohjeistuksia - TATE-suunnitteluprosessi - Kokemuksia tietomallintamisesta

Lisätiedot

YLEISTÄ: 1 Sanasto... 2

YLEISTÄ: 1 Sanasto... 2 YLEISTÄ: Tämän dokumentin ohjeistus perustuu Yleiset Tietomallivaatimukset 2012 pohjaiseen suunnitteluprosessiin. Ohjeistus tukeutuu Lean Construction periaatteisiin tehdä asioita paremmin, tehdä niitä

Lisätiedot

1 (11) Tero Järvinen. Palautemuistio 3 27.02.2013. SKOL TATE-prosessit, saadun palautteen läpikäynti

1 (11) Tero Järvinen. Palautemuistio 3 27.02.2013. SKOL TATE-prosessit, saadun palautteen läpikäynti 1 (11) Palautemuistio 3 27.02.2013 SKOL TATE-prosessit, saadun palautteen läpikäynti 1. Yleistä Valituille arkkitehdeille, urakoitsijalle ja suunnittelijoille on lähetetty vuoden 2013 loppupuolella TATE-prosessikuvaukset

Lisätiedot

Millä sektorilla toimit (suunnittelussa, urakoinnissa tai rakennuttajan/tilaajan asiantuntijatehtävissä)?

Millä sektorilla toimit (suunnittelussa, urakoinnissa tai rakennuttajan/tilaajan asiantuntijatehtävissä)? Millä sektorilla toimit (suunnittelussa, urakoinnissa tai rakennuttajan/tilaajan asiantuntijatehtävissä)? Kaikki vastaajat (N=1) 1 87 8 73 6 N 3 1/18 15 8 Jokin muu, mikä: Talotekniikka yleisesti (LVIS)

Lisätiedot

KOIRANKOPPI RAK. Tietomalliseloste. Havainnollistuskuva kohteesta. Aloituspäivämäärä (+merkittävät revisiopäivämäärät)

KOIRANKOPPI RAK. Tietomalliseloste. Havainnollistuskuva kohteesta. Aloituspäivämäärä (+merkittävät revisiopäivämäärät) Tietomalliseloste Havainnollistuskuva kohteesta KOIRANKOPPI RAK Aloituspäivämäärä (+merkittävät revisiopäivämäärät) 20.7.2009 12.1.2010 (selosteen viimeisin muokkaus) Mallintaja Nimi Toni Teittinen Yritys

Lisätiedot

Uudet projektimallit ja sähkösuunnittelun rooli tulevaisuudessa. CADS 30 vuotta juhlaseminaari Kari Kaleva Granlund Oy

Uudet projektimallit ja sähkösuunnittelun rooli tulevaisuudessa. CADS 30 vuotta juhlaseminaari Kari Kaleva Granlund Oy Uudet projektimallit ja sähkösuunnittelun rooli tulevaisuudessa CADS 30 vuotta juhlaseminaari Granlund Oy Granlund konserni Avainlukuja 2013 >500 henkilöä, Lv ~ 40 M Kehityspanos 3,2 M, 40 hlötyövuotta

Lisätiedot

LVI-PROJEKTIN LÄPIVIENTI TIMO SVAHN 08/05/2015

LVI-PROJEKTIN LÄPIVIENTI TIMO SVAHN 08/05/2015 LVI-PROJEKTIN LÄPIVIENTI TIMO SVAHN LVI-PROJEKTIN LÄPIVIENTI Tarjouspyyntö, tarjous ja sopimus, projektin aloitusrutiinit Lähtötiedot suunnitteluun Luonnossuunnittelu (mahdollinen PJU-urakan kyselyaineisto)

Lisätiedot

Tekla Structures vuosineljänneksen kohde. Antti Hämäläinen Account Manager (M.Sc.)

Tekla Structures vuosineljänneksen kohde. Antti Hämäläinen Account Manager (M.Sc.) Tekla Structures vuosineljänneksen kohde Antti Hämäläinen Account Manager (M.Sc.) Tausta Asiakkaamme tekevät paljon Tekla Structuresilla kohteita Tavalliset Tekla projektit eivät tule ihmisten tietoisuuteen

Lisätiedot

A-INSINÖÖRIT. Tietomallipohjaisen rakennesuunnittelun tilaaminen Petri Talvitie

A-INSINÖÖRIT. Tietomallipohjaisen rakennesuunnittelun tilaaminen Petri Talvitie A-INSINÖÖRIT Tietomallipohjaisen rakennesuunnittelun tilaaminen Petri Talvitie WWW.AINS.FI A-Insinöörit Esittely lyhyesti A-Insinöörit Asiakkaan Ainutlaatuinen Asiantuntijakumppani 60 Parempi rakennettu

Lisätiedot

YTV. Osa 5. Yleiset tietomallivaatimukset 2012. Rakennesuunnittelu. versio 1.0

YTV. Osa 5. Yleiset tietomallivaatimukset 2012. Rakennesuunnittelu. versio 1.0 YTV versio 1.0 Yleiset tietomallivaatimukset 2012 Osa 5. Rakennesuunnittelu Alkusanat Julkaisusarja Tietomallivaatimukset 2012 on laajapohjaisen kehittämishankkeen, COBIM, tulos. Tarve vaatimuksille juontaa

Lisätiedot

Viitearkkitehtuurin suunnitteluprosessi. Ohje. v.0.7

Viitearkkitehtuurin suunnitteluprosessi. Ohje. v.0.7 Viitearkkitehtuurin suunnitteluprosessi Ohje v.0.7 Viitearkkitehtuurin suunnitteluprosessi XX.XX.201X 2 (13) Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Viitearkkitehtuurin suunnitteluprosessin vaiheet... 3 2.1. Vaihe

Lisätiedot

Rakenteiden mallintaminen mallit hyötykäyttöön Case Skanska

Rakenteiden mallintaminen mallit hyötykäyttöön Case Skanska Betonipäivät 2014 Rakenteiden mallintaminen mallit hyötykäyttöön Case Skanska Ilkka Romo Skanska Oy 1 Tietomallintaminen Skanskassa Skanska mallinnuttaa suunnittelijoilla pääsääntöisesti kaikki omat projektikehityshankkeensa

Lisätiedot

Tietomallintamisen suunnittelu ja dokumentointi käytännössä. Liisa Kemppainen, Sito Oy Jari Niskanen, WSP Finland Oy 4.11.2015

Tietomallintamisen suunnittelu ja dokumentointi käytännössä. Liisa Kemppainen, Sito Oy Jari Niskanen, WSP Finland Oy 4.11.2015 Tietomallintamisen suunnittelu ja dokumentointi käytännössä Liisa Kemppainen, Sito Oy Jari Niskanen, WSP Finland Oy TIETOMALLIPOHJAISEN HANKKEEN SUUNNITTELU Hankkeen käynnistysvaiheessa tulee suunnitella

Lisätiedot

14:30 Tilaisuuden avaus, Heikki Halttula 16:05 Mallipohjainen integraatio. 16:30 InfraTM hanke ja InfraBIM Liikennevirasto

14:30 Tilaisuuden avaus, Heikki Halttula 16:05 Mallipohjainen integraatio. 16:30 InfraTM hanke ja InfraBIM Liikennevirasto RIL infrabim seminaari 14:30 Tilaisuuden avaus, Heikki Halttula 16:05 Mallipohjainen integraatio RIL Tietomallitoimikunnan puheenjohtaja rakennusteollisuuden aloilla, Erkki Mäkinen, Segmenttijohtaja, Infrarakentaminen

Lisätiedot

Tietomallien käytön nykytilanne Etelä-Karjalassa

Tietomallien käytön nykytilanne Etelä-Karjalassa Tietomallien käytön nykytilanne Etelä-Karjalassa Timo Lehtoviita Saimaan ammattikorkeakoulu Rakennustekniikka Lehtori, TOKA-projektin projektipäällikkö 11.10.2012 Tietomallikysely: Tietomalliosaaminen

Lisätiedot

Tietomallit ylläpidossa, periaatteita

Tietomallit ylläpidossa, periaatteita Tietomallit ylläpidossa, periaatteita TJJ / 14.01.2015 Rakennushankkeen kolme tukijalkaa Tavoitteet Luonnos Sopimus Toteutus Rakentaminen Vastaanotto Ylläpito Allianssi Yhteistoiminta Ajattelutapa Lean

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Prosessimuutos kohti laajamittaista tietomallintamisen hyödyntämistä Tiina Perttula Built Environment Process

Lisätiedot

YLEISTÄ: Sisältö. Projektiryhmän tekemät muutokset verrattuna alkuperäiseen sisältökuvaukseen:

YLEISTÄ: Sisältö. Projektiryhmän tekemät muutokset verrattuna alkuperäiseen sisältökuvaukseen: YLEISTÄ: Tämän dokumentin ohjeistus perustuu Yleiset Tietomallivaatimukset 2012 pohjaiseen suunnitteluprosessiin. Ohjeistus tukeutuu Lean Construction periaatteisiin tehdä asioita paremmin, tehdä niitä

Lisätiedot

YLEISTÄ: Sisältö TATE

YLEISTÄ: Sisältö TATE YLEISTÄ: Tämän dokumentin ohjeistus perustuu Yleiset Tietomallivaatimukset 2012 pohjaiseen suunnitteluprosessiin. Ohjeistus tukeutuu LEAN Construction periaatteisiin tehdä asioita aina paremmin, tehdä

Lisätiedot

buildingsmart Finland

buildingsmart Finland buildingsmart Finland Tero Järvinen buildingsmart Finland Talotekniikkatoimialaryhmä Finnbuild 2014 03.10.2014 TALOTEKNIIKKATOIMIALARYHMÄN KYSELY Kyselyn tarkoitus Kartoittaa talotekniikan tietomallikäytäntöjä

Lisätiedot

LÄHTÖTIETOJA KORJAUSRAKENTAMISEEN Laserkeilauksen tilaaminen ja hyödyt kiinteistön omistajalle

LÄHTÖTIETOJA KORJAUSRAKENTAMISEEN Laserkeilauksen tilaaminen ja hyödyt kiinteistön omistajalle LÄHTÖTIETOJA KORJAUSRAKENTAMISEEN Laserkeilauksen tilaaminen ja hyödyt kiinteistön omistajalle Juho Malmi 11.5.2017 SENAATIN TOIMINTAMALLI Laserkeilauksia on tehty korjaushankkeissa ainakin vuodesta 2005

Lisätiedot

SUUNNITTELUN TEHTÄVÄMÄÄRITTELYT LAITOSHANKKEISSA

SUUNNITTELUN TEHTÄVÄMÄÄRITTELYT LAITOSHANKKEISSA SUUNNITTELUN TEHTÄVÄMÄÄRITTELYT LAITOSHANKKEISSA VESIHUOLTOPÄIVÄT 3.- Finlandia talo, Helsinki Antti Harinen LAITOSHANKKEET VESIHUOLTOALALLA Vesilaitos Projektin johto Suunnittelu Kilpailutukset Urakointi

Lisätiedot

Oppeja ja kokemuksia Pisararadan suunnittelun tiedonhallinnasta

Oppeja ja kokemuksia Pisararadan suunnittelun tiedonhallinnasta Oppeja ja kokemuksia Pisararadan suunnittelun tiedonhallinnasta Tietomallintamisen opit infran tilaamisessa ja hyödyntämisessä 3.6.2015, RAKLI Perttu Valtonen, Sweco PM Oy 1 Mitä tietoa suunnitelma sisältää?

Lisätiedot

TIETOMALLINNUS TEKNIIKKALAJIEN KYPSYYSASTEET PUISTOSUUNNITTELU JÄTKÄSAARI, HELSINKI

TIETOMALLINNUS TEKNIIKKALAJIEN KYPSYYSASTEET PUISTOSUUNNITTELU JÄTKÄSAARI, HELSINKI TIETOMALLINNUS TEKNIIKKALAJIEN KYPSYYSASTEET PUISTOSUUNNITTELU JÄTKÄSAARI, HELSINKI INFRAMALLINTAMISEN PÄIVÄ 1.2.2017 Veli-Pekka Koskela ESITYKSEN SISÄLTÖ Hanke-esittely Yhteistoiminta puistosuunnitteluhankkeessa

Lisätiedot

Tuotemallintamisohjeet 2006. Rakennetyyppitietokannan prototyyppi

Tuotemallintamisohjeet 2006. Rakennetyyppitietokannan prototyyppi Tuotemallintamisohjeet 2006 Rakennetyyppitietokannan prototyyppi Hannu Penttilä Sampsa Nissinen Tuotemallintaminen rakentamisessa piirustus- ja dokumenttikeskeinen rakentaminen muuttuu vähitellen v tuotemallikeskeiseksi,,

Lisätiedot

Talotekninen suunnittelu Tietomallit

Talotekninen suunnittelu Tietomallit Talotekninen suunnittelu Tietomallit Metropolia, 28.11.2014 Tero Järvinen Granlund Oy Konsultointi Talotekniikka Kiinteistöjen ylläpito Energia ja ympäristö Ohjelmistot Manager Kiinteistöjen ylläpito RIUSKA

Lisätiedot

ICNB. Increasing competence in Northern Building. Hankkeen opiskelijatyöt

ICNB. Increasing competence in Northern Building. Hankkeen opiskelijatyöt ICNB Increasing competence in Northern Building Hankkeen opiskelijatyöt Kaisa Lehtinen Aapo Räinä Janne Kanniainen Heikki Rämä Ilkka Hiltula Liudmila Moskaliuk Sisältö Åströmin palvelutalo Artec Eva Pehkosenkulma

Lisätiedot

Infra FINBIM Pilottipäivä 9. Pisararata

Infra FINBIM Pilottipäivä 9. Pisararata Infra FINBIM Pilottipäivä 9 Pisararata 6.2.2014 Pisararata: - Helsingin keskustan alle suunniteltava lähijunien kaupunkiratalenkki - Kolme asemaa: Töölö, Keskusta, Hakaniemi - Rata- ja rakentamissuunnittelu

Lisätiedot

Digitalisaatio työmaan arjessa nyt ja tulevaisuudessa Tietomallinnus avuksi oton suunnitteluun

Digitalisaatio työmaan arjessa nyt ja tulevaisuudessa Tietomallinnus avuksi oton suunnitteluun Digitalisaatio työmaan arjessa nyt ja tulevaisuudessa Tietomallinnus avuksi oton suunnitteluun Kiviaines- ja murskauspäivä 19.1.2018 Juha Liukas Johtava asiantuntija, InfraBIM Dokumenttien hallinnasta

Lisätiedot

Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki

Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki Infrakit 28.1.2016 Helsinki Markku Mustonen, Oulun kaupunki & Teppo Rauhala, Proxion Infra-alan digitalisoituminen Infra-ala on digitalisoitunut viimeisinä

Lisätiedot

Etelä-Karjalan rakennuspäivä - Rakennusala digitaalisuuden kourissa? Miten digiloikka saadaan aikaan? Lehtori Timo Lehtoviita, Saimaan amk

Etelä-Karjalan rakennuspäivä - Rakennusala digitaalisuuden kourissa? Miten digiloikka saadaan aikaan? Lehtori Timo Lehtoviita, Saimaan amk Etelä-Karjalan rakennuspäivä - Rakennusala digitaalisuuden kourissa? Miten digiloikka saadaan aikaan? Lehtori Timo Lehtoviita, Saimaan amk ROTI 2015-arvosanat Rakennukset : 7 Liikenneverkot : 7 Yhdyskuntatekniikka

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) InfraFINBIM PILOTTIPÄIVÄ nro 4, 9.5.2012 Tuotemallinnuksen käyttöönotto Built Environment Process Innovations

Lisätiedot

Tu o m m e t i l a l l e r a t k a i s u t

Tu o m m e t i l a l l e r a t k a i s u t Yleiset tietomallivaatimukset 2012 ja kiinteistöjen hallinta Kari Ristolainen, johtava asiantuntija Senaatti-kiinteistöt 30.3.2012 Tu o m m e t i l a l l e r a t k a i s u t Kiinteistöjen tila tiedontarpeet

Lisätiedot

Rungon suunnittelu Tekla Structures ohjelmistolla

Rungon suunnittelu Tekla Structures ohjelmistolla Rungon suunnittelu Tekla Structures ohjelmistolla Rakennuksen rungon suunnittelu Aalto-yliopisto, 29.9.2015 Riku Laiho, Tekla Oy Sisältö Tekla Oy BIM rakennusprosessissa Termistöä Rungon tietomallintaminen

Lisätiedot

KOIRANKOPPI ARK. Tietomalliseloste. Havainnollistuskuva kohteesta. Heidi Sumkin. Mallintaja. Kohde

KOIRANKOPPI ARK. Tietomalliseloste. Havainnollistuskuva kohteesta. Heidi Sumkin. Mallintaja. Kohde Tietomalliseloste Havainnollistuskuva kohteesta KOIRANKOPPI ARK Aloituspvm Mallintaja Kohde Mallinnustarkoitus Käytettävät ohjelmistot, tiedonsiirto Lisätietoja, huomioita yms. 15.5.2009 Nimi Heidi Sumkin

Lisätiedot

HUS-Kiinteistöt Oy:n tietomallinnusohjeet

HUS-Kiinteistöt Oy:n tietomallinnusohjeet HUS-Kiinteistöt Oy:n tietomallinnusohjeet Yleinen osa Versio 1.1 18.02.2009 1. YLEISTÄ Projektien mallinnuksen tavoitteena on, että tietomallien sisältämä tieto on hyödynnettävissä rakennushankkeen kaikissa

Lisätiedot

Vero TORI-siirtoprojekti, ohjausryhmä. 1 Esityslistan hyväksyminen. 2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen

Vero TORI-siirtoprojekti, ohjausryhmä. 1 Esityslistan hyväksyminen. 2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Pöytäkirja 1 / 5 Vero TORI-siirtoprojekti, ohjausryhmä Aika klo 13-14:25 Paikka Osallistujat Lync Puheenjohtaja: Markku Heikura, tietohallintojohtaja, Verohallinto Jäsenet: Verohallinto Juha Vuojärvi,

Lisätiedot

Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio

Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio Infra FINBIM Pilottipäivät 24.10.2013 Jussi Heikkilä Mallipohjainen radanrakentamisen automaatio Pilotin kesto: huhtikuu/2012 lokakuu/2012 Diplomityö Tietomallipohjaisen

Lisätiedot

Rakennesuunnittelija ja teräsrunkotoimittaja samassa tietomallissa

Rakennesuunnittelija ja teräsrunkotoimittaja samassa tietomallissa JKMM Arkkitehdit Rakennesuunnittelija ja teräsrunkotoimittaja samassa tietomallissa Max Levander, Ramboll Tero Ollikainen, Peikko Group Oy Teräsrakennepäivä 2016, Scandic Park 8.11.2016 RAMBOLL SUOMESSA

Lisätiedot

Sähkö- ja LVI-alan tuotetietokantojen yhteensovittaminen suunnittelijoiden ja rakennuttajien tarpeisiin. -KIRA-digi-kokeilun tausta

Sähkö- ja LVI-alan tuotetietokantojen yhteensovittaminen suunnittelijoiden ja rakennuttajien tarpeisiin. -KIRA-digi-kokeilun tausta Sähkö- ja LVI-alan tuotetietokantojen yhteensovittaminen suunnittelijoiden ja rakennuttajien tarpeisiin -KIRA-digi-kokeilun tausta Kira-digi-kokeilun asiantuntijaryhmä Kokeiluprojektin vetäjä: STK-Tietopalvelut

Lisätiedot

Tietomallintaminen. Suunnittelun kipupisteet

Tietomallintaminen. Suunnittelun kipupisteet Tietomallintaminen Suunnittelun kipupisteet 25.10.2016 Tietomallinnus yhteiset pelisäännöt (YIV) edellytys eri järjestelmissä tuotetun tiedon yhdistämiseen (IInfraBIM-nimikkeistö) standardi tiedonsiirtoformaatit

Lisätiedot

JHS XXX ICT-palvelujen kehittäminen: Laadunvarmistus Liite 6: Katselmointi

JHS XXX ICT-palvelujen kehittäminen: Laadunvarmistus Liite 6: Katselmointi JHS XXX ICT-palvelujen kehittäminen: Laadunvarmistus Liite 6: Katselmointi Versio: 0.9 Julkaistu: n.n.2011 Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Katselmointi osana laadunvarmistusta... 2 2 Yleistä katselmoinneista...

Lisätiedot

Tietomallipohjainen liiketoiminta RYM-SHOK 2.10.2009 Tietomallipohjaisten prosessien haasteet ja mahdollisuudet omistajille

Tietomallipohjainen liiketoiminta RYM-SHOK 2.10.2009 Tietomallipohjaisten prosessien haasteet ja mahdollisuudet omistajille Jukka Riikonen Tietomallipohjainen liiketoiminta RYM-SHOK 2.10.2009 Tietomallipohjaisten prosessien haasteet ja mahdollisuudet omistajille Viiteympäristö Rakennusinvestoinnit joista yli 1 M :n hankkeisiin

Lisätiedot

Rakentamisen tietomallit käyttöön Etelä-Karjalassa

Rakentamisen tietomallit käyttöön Etelä-Karjalassa Rakentamisen tietomallit käyttöön Etelä-Karjalassa Peruskysymykset Mitä tarkoittaa käytännössä rakennuksen tietomalli BIM? Miten tietomalleja on käytetty ja miltä tulevaisuus näyttää? Tietomallintamisen

Lisätiedot

Mallintamalla suunnittelu, rakentaminen ja elinkaari hallintaan. Kari Ristolainen johtava asiantuntija Senaatti-kiinteistöt

Mallintamalla suunnittelu, rakentaminen ja elinkaari hallintaan. Kari Ristolainen johtava asiantuntija Senaatti-kiinteistöt Mallintamalla suunnittelu, rakentaminen ja elinkaari hallintaan Kari Ristolainen johtava asiantuntija Senaatti-kiinteistöt 1 24.5.2010 Tietomallintamisen kehityspolku Senaatti-kiinteistöissä BIM - kehityshankkeet

Lisätiedot

KOKEMUKSIA KUNTASEKTORILTA

KOKEMUKSIA KUNTASEKTORILTA KOKEMUKSIA KUNTASEKTORILTA Julkisen sektorin energiatehokkuussuunnitelmat Terhi Harjulehto 15.3.2012 SISÄLTÖ Energiakolmio-esittely Toimintasuunnitelma-hankkeista - Toimeksianto - Toimintamalli, versiot

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

CASE: Musiikkitalo. Talotekniikan yhdistelmämallin käyttö suunnittelun ja työmaan apuvälineenä. www.granlund.fi

CASE: Musiikkitalo. Talotekniikan yhdistelmämallin käyttö suunnittelun ja työmaan apuvälineenä. www.granlund.fi CASE: Musiikkitalo Talotekniikan yhdistelmämallin käyttö suunnittelun ja työmaan apuvälineenä Granlund -konserni Pääkonttori Insinööritoimisto Olof Granlund Oy, Helsinki Perustettu 1960 365 henkilöä Liikevaihto

Lisätiedot

Tietomalli korjausrakentamisessa

Tietomalli korjausrakentamisessa Tietomalli korjausrakentamisessa Rakennusfoorumi Rakennustietosäätiö RTS 6.5.2008 Kari Ristolainen, projektipäällikkö, arkkitehti SAFA, Senaatti-kiinteistöt Rakennusten laadunvarmistus tietomallien avulla

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-tiimi

Esivalmistelun sote-tiimi MUISTIO 1/2017 1 Esivalmistelun sote-tiimi Aika 12.01.2017 klo 14:00-16:00 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Lakiluonnos asiakkaan valinnanvapaudesta

Lisätiedot

SUUNNITTELIJOIDEN JA URAKOITSIJAN YHTEISTYÖ CASE LAHDEN SAIRAALAPARKKI OY

SUUNNITTELIJOIDEN JA URAKOITSIJAN YHTEISTYÖ CASE LAHDEN SAIRAALAPARKKI OY SUUNNITTELIJOIDEN JA URAKOITSIJAN YHTEISTYÖ CASE LAHDEN SAIRAALAPARKKI OY Fira pähkinänkuoressa Fira Oy perustettu 2002, pääkonttori Vantaalla rakennusalan innovatiivinen kasvuyritys fokus: teollisuusrakennukset,

Lisätiedot

Tietomallintaminen tilaajanäkökulmasta

Tietomallintaminen tilaajanäkökulmasta Tietomallintaminen tilaajanäkökulmasta Seminaariesitelmä 28.5.-13 HUS-Kiinteistöt Oy:n toimintaympäristö tietomallivaatimukset ja ohjeistus miten tietomallihanke toimii? tilaajan rooli tietomallihankkeessa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO HUTK, historiatieteet PÖYTÄKIRJA

OULUN YLIOPISTO HUTK, historiatieteet PÖYTÄKIRJA Aika Ma 14.9.2009, klo 10 Paikka HU 110 yliopistonlehtori Reija Satokangas yliopistonlehtori Kari Väyrynen Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 10.15. 2 Edellisen kokouksen muistio Edellisen kokouksen pöytäkirja

Lisätiedot

KUTOJAN TIE 4 JA KUTOJAN KULMA

KUTOJAN TIE 4 JA KUTOJAN KULMA KUTOJAN TIE 4 JA KUTOJAN KULMA Kaupunkimallitietojen käyttö aluekehityshankkeessa ja Suunnitelmatietojen käyttö kaupunkimallin päivityksessä SIJAINTI KUTOJA KERA Kutojantie 4 ALUEEN NYKYTILA Rakennettua

Lisätiedot

PRE /INFRA FIN BIM PILOTTIPÄIVÄ 10.5.2011

PRE /INFRA FIN BIM PILOTTIPÄIVÄ 10.5.2011 PRE /INFRA FIN BIM PILOTTIPÄIVÄ 10.5.2011 Pilotointi innovaatioprosessissa Tarpeet Ongelmat Idea Hanke Idea Hanke Ideat Idea Hanke Idea AP3 AP2 AP1 Käynnistys, Veturiyritys Pilotit Pilotit Tavoitteet Valmistelu

Lisätiedot

AS OY KORJAUSTEN INTEGROIVAT TOIMINTAMALLIT - KOMMENTTI

AS OY KORJAUSTEN INTEGROIVAT TOIMINTAMALLIT - KOMMENTTI AS OY KORJAUSTEN INTEGROIVAT TOIMINTAMALLIT - KOMMENTTI Rakennettu ympäristö ohjelman ja LCIFIN2 hankkeen työpaja Juha Salminen TkT, Kehitysjohtaja, Consti Yhtiöt Kumppanisi korjausrakentamisessa www.consti.fi

Lisätiedot

IFC, InfraFINBIM ja buildingsmart

IFC, InfraFINBIM ja buildingsmart IFC, InfraFINBIM ja buildingsmart Tietomallinnuksen viime aikojen kuulumisia Anssi Savisalo johtava konsultti, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 10.2.2014 Page 1 RAKENNUS INFRASTRUKTUURI (kadut, kunnallistekniikka)

Lisätiedot

KORJAUSSUUNNITTELU- RATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTIMALLI SISÄILMASTOSEMINAARI Kai Nordberg Erityisasiantuntija, DI Ramboll Finland Oy

KORJAUSSUUNNITTELU- RATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTIMALLI SISÄILMASTOSEMINAARI Kai Nordberg Erityisasiantuntija, DI Ramboll Finland Oy KORJAUSSUUNNITTELU- RATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTIMALLI SISÄILMASTOSEMINAARI 2018 Kai Nordberg Erityisasiantuntija, DI Ramboll Finland Oy HANKE Työsuojelurahaston tukema kehittämishanke Korjaussuunnitteluratkaisujen

Lisätiedot

MAANALAINEN ASEMAKAAVA NRO vaikutukset rakennettuun kulttuuriympäristöön ja kaupunkikuvaan

MAANALAINEN ASEMAKAAVA NRO vaikutukset rakennettuun kulttuuriympäristöön ja kaupunkikuvaan TARJOUS MAANALAINEN ASEMAKAAVA NRO 8676 - vaikutukset rakennettuun kulttuuriympäristöön ja kaupunkikuvaan Viite: ETL:n yleissuunnittelun aloituskokous 2.5.2017 ja spostit 1.6.2017 Asiakas Tampereen kaupunki

Lisätiedot

NSS PROJEKTIPÄÄLLIKKÖKOULUTUS / SUUNNITTELUN TILANNERAPORTTI DI Kari Sirén

NSS PROJEKTIPÄÄLLIKKÖKOULUTUS / SUUNNITTELUN TILANNERAPORTTI DI Kari Sirén NSS PROJEKTIPÄÄLLIKKÖKOULUTUS / 2015 SUUNNITTELUN TILANNERAPORTTI DI Kari Sirén SUUNNITTELUN TILANNERAPORTTI Johdanto NSS-kehitysryhmä on laatinut oheisen suunnittelutilanneraporttikaavakkeen kaikkien

Lisätiedot

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 10 ) JOUTSAN KUNTA JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN OSITTAINEN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

Lisätiedot

KOKOUSKÄYTÄNNÖT. Yritystoiminta Pauliina Stranius

KOKOUSKÄYTÄNNÖT. Yritystoiminta Pauliina Stranius KOKOUSKÄYTÄNNÖT Kokous kokouksissa keskustellaan yhteisistä asioista ja tehdään niistä päätöksiä päätökset pannaan toimeen kokouksen jälkeen ja päätösten toimeenpanoa seurataan vapaus kokoontua, yhdistymisvapaus

Lisätiedot

Tietomallintamisen reikäkierto-ohje

Tietomallintamisen reikäkierto-ohje HELSINGIN KAUPUNKI 1 (16) Tietomallintamisen reikäkierto-ohje Sisällysluettelo: Johdanto... 2 Prosessi... 3 Vaihe 1: Varausasetuksien testaus... 4 Vaihe 2: Erilaisten kerrosten rakenteellinen tarkastus...

Lisätiedot

TOKA -projekti. Pysyvää tietomalliosaamista rakennusalan toimijoille. Etelä-Karjalassa. Infotilaisuus 7.6.2012

TOKA -projekti. Pysyvää tietomalliosaamista rakennusalan toimijoille. Etelä-Karjalassa. Infotilaisuus 7.6.2012 TOKA -projekti Pysyvää tietomalliosaamista rakennusalan toimijoille Etelä-Karjalassa. Infotilaisuus 7.6.2012 Mikä on tietomalli? BIM = Building Information Model Rakennuksen tietomalli, (myös rakennuksen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Kokousaika kello 9:00 11.30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion

Lisätiedot

Keski-Pasilan korkean rakentamisen rakentamistapaohje. Seminaari Jyri Savolainen

Keski-Pasilan korkean rakentamisen rakentamistapaohje. Seminaari Jyri Savolainen Keski-Pasilan korkean rakentamisen rakentamistapaohje Seminaari 17.11.2011 Jyri Savolainen ESITYKSEN SISÄLTÖ: 1. PROJEKTIN PÄÄVAIHEET 2. ULKOMAINEN ASIANTUNTIJARYHMÄ 3. KYSELYT JA HAASTATTELUT 4. JOHTOPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

Maankäyttöpäätökset-hanke ja digikaavoituksen kuntapilotit. Maanmittauspäivät Satu Taskinen, YM

Maankäyttöpäätökset-hanke ja digikaavoituksen kuntapilotit. Maanmittauspäivät Satu Taskinen, YM Maankäyttöpäätökset-hanke ja digikaavoituksen kuntapilotit Maanmittauspäivät Satu Taskinen, YM 21.3.2018 1 2 VALMISTELU TOTEUTUS KÄYTTÖÖNOTTO 09/17 01/18 05/18 01/19 05/19 12/19 NYKY -TILA KANSAINVÄLISET

Lisätiedot

IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015

IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015 Integroitujen projektitoimitusten kehittäminen johtavien tilaajien ryhmähankkeena (IPT-hanke) IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015 IPT-hanke; kehitysvaihe-työpaja

Lisätiedot

Maakunnan, kunnan ja muiden toimijoiden yhteistyömallit -työryhmän kokous

Maakunnan, kunnan ja muiden toimijoiden yhteistyömallit -työryhmän kokous Muistio 1 (5) Maakunnan, kunnan ja muiden toimijoiden yhteistyömallit -työryhmän kokous Aika: keskiviikko 13.12.2017 kello 13.00 15.30 Paikka: Osallistujat: kh Tammerkoski, Kokouskeskus Pellava, Kelloportinkatu

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa 1/2010 1 Tekninen lautakunta Torstai 14.01.2010 klo 18.00-19.55 Kunnanvirasto I, valtuustosali Punkka Olavi Vesala Hannu Taipale Heikki Tikka Raija Liisa Penttilä Arto Rämä Maija Laitinen Sonja Buuri Riku

Lisätiedot

TIETOMALLIT YLLÄPITOON

TIETOMALLIT YLLÄPITOON RAPORTTI 1 (5) TIETOMALLIT YLLÄPITOON KIRA-digi -kokeiluhankkeen loppuraportti 1. Kokeiluhankkeen lähtökohdat Tietomallit ovat rakennuksen suunnittelu- ja rakennusvaiheen aikana syntyvä rakennustiedon

Lisätiedot

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2016 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantaina 16.6.2016 klo 13.00 14.50 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuoneenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Läsnä:

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTO SIIRTYY TILAAMAAN TIETOMALLEJA SILTAHANKKEISSA TILAAJA AVAINASEMASSA TIETOMALLIEN KÄYTÖLLE!

LIIKENNEVIRASTO SIIRTYY TILAAMAAN TIETOMALLEJA SILTAHANKKEISSA TILAAJA AVAINASEMASSA TIETOMALLIEN KÄYTÖLLE! LIIKENNEVIRASTO SIIRTYY TILAAMAAN TIETOMALLEJA SILTAHANKKEISSA TILAAJA AVAINASEMASSA TIETOMALLIEN KÄYTÖLLE! RIL 13.10.2011 Juha Noeskoski LIIKENNEVIRASTON SIIRTYY TILAAMAAN TIETOMALLEJA SILTAHANKKEISSA

Lisätiedot

Skanska Ruskeasuo Larkas & Laine

Skanska Ruskeasuo Larkas & Laine Skanska Ruskeasuo Larkas & Laine Rakennussuunnittelu on muuttunut piirtämisestä rakennusten simuloinniksi. Pelkkä paperikopio ei enää riitä, vaan tilaaja haluaa rakennuksesta usein tietomallin, joka sisältää

Lisätiedot

Asiakirjan päivitys. Ohjeistus IFC pohjaisesta reikäkierrosta rakenne, LVI, Sprinkler ja sähkösuunnittelijoille.

Asiakirjan päivitys. Ohjeistus IFC pohjaisesta reikäkierrosta rakenne, LVI, Sprinkler ja sähkösuunnittelijoille. Asiakirjan päivitys Ohjeistus IFC pohjaisesta reikäkierrosta rakenne, LVI, Sprinkler ja sähkösuunnittelijoille. Päivitys pvm Muutoksen sisältö Tekijä Hyväksyjä Ensimäinen versio FIILWI Mika Toikka Johdanto

Lisätiedot

INPRO Infrahankkeen kokonaisprosessin ja tietotarpeiden mallintaminen

INPRO Infrahankkeen kokonaisprosessin ja tietotarpeiden mallintaminen 1 INPRO Infrahankkeen kokonaisprosessin ja tietotarpeiden mallintaminen INFRA 2010 ohjelman hankekatsaus Tuotemalliprosessi Jouko Kankainen / Ari-Pekka Manninen Helsinki University of Technology CEM Construction

Lisätiedot

Inframallintamisen mahdollisuudet

Inframallintamisen mahdollisuudet Inframallintamisen mahdollisuudet Tiina Perttula 25.4.2016 Inframalli Rakenteen ja rakentamisprosessin elinkaarenaikainen tieto digitaalisessa muodossa - Tuotemalli joka (voi) sisältää - Geometriatiedon

Lisätiedot

Vianovan Tuotteet Roadmap 2014. Ville Herva Novapoint Käyttäjäpäivät, Vantaa 9.4.2014

Vianovan Tuotteet Roadmap 2014. Ville Herva Novapoint Käyttäjäpäivät, Vantaa 9.4.2014 Vianovan Tuotteet Roadmap 2014 Ville Herva Novapoint Käyttäjäpäivät, Vantaa 9.4.2014 Novapoint 19 DCM Julkaistu Suomessa 28.11.2013 Novapoint 19 DCM Tuotantoversio 19.20a, Quadri DCM 1.1b 19.20FP1 04/2014

Lisätiedot

1) Muistio 3.6.2004: PALVO I hankkeen toteuttaminen oikeusministeriössä, jonka liitteenä:

1) Muistio 3.6.2004: PALVO I hankkeen toteuttaminen oikeusministeriössä, jonka liitteenä: PÄÄTÖS 4.6.2004 dnro 4/011/2003 OM TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUSTA VALMISTELEVAN SUUNNITTELUHANKKEEN ASETTAMINEN Tausta ja tavoitteet Oikeusministeriö päätti asettaa hankkeen, jonka tehtävänä

Lisätiedot

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU UUDEN KOULURAKENNUKSEN TAUSTAT JA LÄHTÖKOHDAT Timo Juolevi rakennuttajapäällikkö 20.11.2018 PERUSKORJAUKSEN SELVITYS 10/2013-> Lähtötilanne Koulun sisäilma on koettu huonoksi

Lisätiedot

RAIN RAKENTAMISEN INTEGRAATIOKYVYKKYYS Loppuseminaari Miten tästä eteenpäin?

RAIN RAKENTAMISEN INTEGRAATIOKYVYKKYYS Loppuseminaari Miten tästä eteenpäin? RAIN RAKENTAMISEN INTEGRAATIOKYVYKKYYS Loppuseminaari 11.12.2018 Miten tästä eteenpäin? Onko pakko muuttua? Jos on, miten? ARVON TUOTTO Video https://www.youtube.com/watch?v=uligi3lagao RAIN-hanke 2015-2018

Lisätiedot

Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus

Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1 (5) Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1. Sopimuksen osapuolet Toimittajat Tilaajat 2. Hankkeen yhteyshenkilöt Tilaajan yhteyshenkilö: Rovaniemen kaupunki Toimittajan (jäljempänä ryhmän)

Lisätiedot

Granlund Designer käyttöönotto-ohje

Granlund Designer käyttöönotto-ohje 1 (6) Granlund Designer käyttöönotto-ohje 1.10.2018 2 (6) Sisällysluettelo 1. Granlund Designer... 3 1.1. Granlund Designerin yleiset tavoitteet... 3 1.2. Granlund Designerin käyttötarkoitus... 3 1.3.

Lisätiedot

IDEN PERUSKORJAUKSET

IDEN PERUSKORJAUKSET TALOYHTIÖIDEN IDEN PERUSKORJAUKSET säästöjen etsiminen lisä- ja muutostöiden minimointi voiko urakoitsija olla mukana jo suunnitteluvaiheessa? aikataulutus lisärakentaminen yhtenä rahoituskeinona Säästöjen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Vanhusneuvosto Aika 07.03.2017 klo 09:30 Paikka Kunnantalo, 3 krs Eliel Läsnäolijat Niemeläinen Ismo puheenjohtaja Tammi Jukka varapuheenjohtaja Fellman Urban jäsen

Lisätiedot

Korjausrakentamisen ulottaminen käyttöönottoon ja ylläpitoon

Korjausrakentamisen ulottaminen käyttöönottoon ja ylläpitoon Talokeskus Yhtiöt Oy Korjausrakentamisen ulottaminen käyttöönottoon ja ylläpitoon Rakennettu ympäristö ohjelman ja LCIFIN2-hankkeen työpaja 11.6.2014 Stefan Fransman Kehityspäällikkö Suomen Talokeskus

Lisätiedot

Vuorovaikutteinen 3D ja tietomallipalvelimet

Vuorovaikutteinen 3D ja tietomallipalvelimet Vuorovaikutteinen 3D ja tietomallipalvelimet 1 2 Sisältö Virtuaalirakentamisen laboratorio Tietomallipalvelimet Vuorovaikutteinen 3D Vuorovaikutteinen 3D ja tietomallipalvelimet Vuorovaikutteinen 3D iroom

Lisätiedot

Lean Construction ja integroivat toteutusmallit tilaajan näkökulmasta

Lean Construction ja integroivat toteutusmallit tilaajan näkökulmasta LCIFIN-päivä 21.11.2013 Lean Construction ja integroivat toteutusmallit tilaajan näkökulmasta Kiinteistöjohtaja Teppo Salmikivi Helsingin yliopisto, tila- ja kiinteistökeskus 21.11.2013 Tila- ja kiinteistökeskus

Lisätiedot

Viritä rakennuksesi 2020-luvulle

Viritä rakennuksesi 2020-luvulle Viritä rakennuksesi 2020-luvulle Erotu eduksesi. Laske energiakustannuksia. Nosta rakennuksesi arvoa. Jukka Joensuu, energia-asiantuntija Ruukki Construction 1 www.ruukki.fi/korjausrakentaminen Mitä on

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-tiimi

Esivalmistelun sote-tiimi MUISTIO 1/2016 1 Esivalmistelun sote-tiimi Aika 21.12.2016 klo 14:00-16:20 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Laihian kunta rakennuttaa Keskuskoulun tontille kerrosalaltaan 2055 m 2 uudisrakennuksen.

Laihian kunta rakennuttaa Keskuskoulun tontille kerrosalaltaan 2055 m 2 uudisrakennuksen. Laihian Kunta 1(6) SUUNNITTELUPALVELUJEN TARJOUSPYYNTÖ Pyydämme tarjoustanne Monnarin koulun uudisrakennuksen arkkitehti-, rakenne-, LVI- AS- ja geosuunnittelusta tämän tarjouspyynnön ja liitteenä olevien

Lisätiedot

Tietomallintamisen reikäkierto-ohje Versio 1.0

Tietomallintamisen reikäkierto-ohje Versio 1.0 ASUNTOTUOTANTO Tietomallintamisen reikäkierto-ohje Versio 1.0 Tämän ohjeistuksen tarkoitus on tarkentaa, minkälaisia asetuksia tulee ottaa huomioon reikävarauksia tehdessä rakenne- ja talotekniikka-suunnittelijan

Lisätiedot