** Palkansaajien tutkimuslaitos *** VATT ja Suomen Akatemia
|
|
- Juho Ahola
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 TYÖLLISYYS SUOMESSA, * Petri Böckerman** & Jaakko Kiander*** * Raportti on osa työministeriön ja Euroopan Sosiaalirahaston yhdessä rahoittamaa hanketta, joka käsittelee työn jakamista ja työllisyyttä Euroopassa. Jaakko Pehkonen ja Pekka Sauramo ovat antaneet hyödyllisiä kom-mentteja. Vastuu kaikista virheistä on luonnollisesti tekijöiden. ** Palkansaajien tutkimuslaitos *** VATT ja Suomen Akatemia PALKANSAAJIEN TUTKIMUSLAITOS TUTKIMUSSELOSTEITA 146 HELSINKI 1998
3 ISBN ISSN
4 Sisällys Tiivistelmä Johdanto Aineisto ja muuttujavalinnat Tulokset Lopputoteamuksia Kirjallisuus Liite... 29
5 Tiivistelmä Raportissa tarkastellaan työllisyyteen vaikuttavia tekijöitä sekä koko kansantaloudessa että teollisuudessa vuosina Tavoitteena on luon-nehtia ennen kaikkea tehdyn työajan ja työllisyyden välistä yhteyttä. Tulosten mukaan tuotannon muutos on keskeinen työllisyyden selittäjä. Tämä käy selvästi ilmi sekä koko kansantalouden tasolla että teollisuudessa. Koko kansantalouden tasolla tuotannon muutoksella näyttäisi lisäksi ole-van hieman suurempi vaikutus työllisyyteen kuin teollisuudessa. Tuontihintojen ja reaalikoron nousulla on negatiivinen vaikutus työllisyyteen koko kansantalouden tasolla, muttei kuitenkaan teollisuudessa. Reaalikorko vaikuttaa työllisyyteen vasta kahden vuoden viipeellä. Tämä johtunee siitä, että reaalikoron työllisyysvaikutus on välillinen. Reaalikoron vaikutus syntyy vasta 1990-luvun havainnoista, jolloin korkeiden korkojen vaikutukset tuotantoon ja työllisyyteen olivat suuria. Ajanjaksoa voi syystä pitää poikkeuksellisena. Verokiilan nousu heikentää työllisyyttä sekä koko kansantaloudessa että teollisuudessa. Vaikutus on lisäksi suuruusluokaltaan sama sekä koko kansantaloudessa että teollisuudessa. Verokiilan nousu yhdellä prosenttiyksiköllä näyttäisi johtavan työllisyyden heikkenemiseen noin 0,3 prosentilla. Työaikamuuttujien osalta keskeistä on se, että koko kansantalouden tasolla työtuntien supistuessa työllistä kohden työllisyys näyttäisi kohenevan. Kansantaloudessa tehtyjen työtuntien vähentyessä työllistä kohden yhdellä prosentilla työllisyys kasvaa välittömästi noin 0,36 prosentilla. Teollisuuden osalta näyttäisi lisäksi pätevän se, että normaalityöajan lyheneminen pa-rantaisi jonkin verran työllisyyttä. Teollisuudessa normaalityöajan lyhe-eminen yhdellä prosentilla johtaa työllisyyden paranemi- 5
6 seen noin 0,1 prosentilla kolmen vuoden aikajänteellä. Tämä tarkoittaa sitä, että siirtyminen esimerkiksi 40 tunnin työviikosta 36 tunnin työviikkoon parantaisi työllisyyttä vain noin yhdellä prosentilla, jos tuotanto pysyy samalla muuttumattomana. Teollisuudessa ylitöiden määrällä ei sen sijaan ole juurikaan vaikutusta työllisyyteen. Tulosten mukaan teollisuudessa ylityöt alkavat purkautua työllisyyden muutoksiksi jo yhden vuoden viipeellä. Tämä tarkoittaa sitä, että ylityöt ovat yrityksille ainoastaan lyhyen aikavälin sopeutumismekanismi. Työn jakamista koskevan keskustelun näkökulmasta tär-keää on myös se, että normaalityöajan lyhentäminen ei ole johtanut teollisuudessa ylitöiden määrän kasvuun. Tilanteessa, jossa normaalityöajan lyhentäminen purkautuu täysimääräisesti ylitöiden kasvuksi, normaalityöajan lyhentämisellä ei voi olla lainkaan työllisyyttä parantavaa vaikutusta. Tulosten mukaan näyttäisi siis siltä, että sekä koko kansantaloudessa että teollisuudessa tehtyjä työtunteja olisi periaatteessa mahdollista vaih-taa työpaikoiksi lyhyellä aikavälillä, jos tuotanto pysyy samalla muuttumattomana. Kansainväliset kokemukset työajan lyhentämisestä osoittavat puolestaan sen, että tuotannon tasoa on mahdollista ylläpitää pidentämällä käynti- ja palveluaikoja. Tällöin yritysten on mahdollista hyödyntää ole-massaolevaa pääomakantaansa aiempaa tehokkaammin sekä estää yk-sikkötyökustannusten nousu ja kannattavuuden heikkeneminen yleisen työajan lyhentyessä. 6
7 1. Johdanto Suomi koki 1990-luvun alussa syvän laman, jonka aikana tuotanto ja työllisyys supistuivat voimakkaasti. Seurauksena oli ennätysmäinen työttömyys. Vuodesta 1994 lähtien Suomen talous on taas kasvanut, mutta työllisyyden paraneminen ei ole ollut kuitenkaan kovin nopeaa. Tämän vuoksi työllisyyteen vaikuttavista tekijöistä on käyty vilkasta keskustelua. Työn jakaminen on ollut työllisyyskeskustelun eräs pysyvä aihe. Työn jakaminen parantaa työllisyyttä tilanteessa, jossa tehtyjen työtuntien määrällä työllistä kohden ja työllisyydellä on vaihtosuhde (eli työtuntien supistuminen työllistä kohden johtaa työllisyyden kasvuun). Esitykset työn jakamisesta ovat osa yleiseurooppalaista lähinnä työntekijäjärjestöjen käymää keskustelua. Ajatuksena on se, että yleistä työaikaa lyhentämällä ja työtä jakamalla sitä riittää useammalle. Keskustelussa on ollut työpäivän lyhentäminen (ns. 6 tunnin malli), työviikon lyhentäminen (vilkas väittely 35 tunnin työviikosta Saksassa, Ranskassa ja Italiassa), vuosityöajan lyhentäminen loma-päiviä lisäämällä ja elinaikaisen työajan lyhentäminen esimerkiksi vuorotteluvapaan avulla. Työnantajat ovat olleet kiinnostuneita lähinnä vain osa-aikatyön lisäämisestä. Raportti tarkastelee työllisyyteen vaikuttavia tekijöitä Suomessa vuosina käyttäen aikasarja-aineistosta estimoituja työllisyysyhtälöitä. Tavoitteena on luonnehtia tehdyn työajan ja työllisyyden välistä yhteyttä (eli antaa alustava vastaus kysymykseen, parantaako työajan lyhentäminen työllisyyttä). Raportti jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa esitellään aineistoa ja ennen kaikkea perustellaan tehtyjä muuttujavalintoja. Toisessa osassa raportoidaan tuloksia työllisyyteen vaikuttavista tekijöistä sekä koko kansantaloudessa että teollisuudessa. Raportti päättyy yhteenvetoon ja muutamaan kokoavaan johtopäätökseen. 7
8 2. Aineisto ja muuttujavalinnat Tutkimuksen pääasiallisena aineistona on kansantalouden tilinpito ja sen sisältämät tiedot. Tarkastelussa käytetään vuosihavaintoja ja mallit estimoidaan ns. virheenkorjausmuodossa 1. Tämä johtuu siitä, että muuttujissa on tasomuodossa voimakkaita kehityksellisiä piirteitä, jolloin ilmeisenä vaarana on näennäiskorrelaation syntyminen muuttujien välille. Virheenkorjausmuodon käyttäminen ei kuitenkaan poista kokonaan muuttujien välistä näennäiskorrelaatiota, koska työaika on supistunut, ja verokiila puo-lestaan leventynyt lähes jatkuvasti vuosina Lisäksi ongelmana on luonnollisesti aikasarjahavaintojen niukkuus. Käytetyt muuttujat ja lähteet on raportoitu liitteessä 1. Tuotannon muutos on ilmeisen keskeinen työllisyyden selittäjä. Näkemys siitä, ettei kasvu työllistäisi, on osoitettu virheelliseksi myös Suomea koskevilla havainnoilla (Toivonen 1996; Pehkonen 1998a). Tuotannon käyttäminen selittäjänä työllisyysyhtälössä on kuitenkin ongelmallista siksi, että tuotanto ja työllisyys ovat molemmat pohjimmiltaan endogeenisia muuttujia (Solow 1986). Sama huomautus koskee tietysti myös tehtyä työaikaa ja ennen kaikkea reaalipalkkaa. Lisäksi on syytä huomata se, että tuotannon ja työllisyyden välinen suhde voi olla epäsymmetrinen siten, että tuotannon supistumisella ja kasvulla ei ole yhtä voimakas vaikutus työllisyyteen (Palm & Pfann 1997). Suomen osalta Vihriälä ja Virén (1997, 476) ovat osoittaneet sen, että työttömyysaste reagoi epäsymmetrisesti tuotannon muutokseen. Tuloksen taustalla saattaa piillä se, että talouden sopeutumisviipeet tuotannon kas-vaessa ja supistuessa työllisyyteen ovat toisistaan poik- 1 Kiander (1998) raportoi tuloksia pitkän aikavälin rakenteellisista työllisyysyhtälöistä käyttäen Suomen Pankin BOF4-mallin neljännesvuosihavaintoja vuosilta
9 keavia. Tuotannon kasvu voi parantaa työllisyyttä hitaammin kuin tuotannon supistuminen heikentää sitä. Tuotannon lisäksi työllisyyteen vaikuttavat tuontiraaka-aineiden hinta, reaalikorko ja verokiila. Avoimessa taloudessa tuontiraaka-aineiden hintojen nousu kasvattaa tuotantokustannuksia, supistaa tuotantoa ja heikentää työllisyyttä. Raaka-aineiden hintapiikkejä kuvataan tuontihintaindeksin muutoksella. Tuontihintaindeksin muutos selittää työllisyyttä lähinnä öljykriisien aikana 2. Tämä ilmenee selvästi verrattaessa mallia, jossa selittäjänä on tuontihintaindeksin muutos sellaiseen malliin, jossa sitä ei ole mukana työllisyyden selittäjien joukossa. Oswald (1996, 15 16) korostaa tarkastelussaan raakaöljyn hintojen heilahteluja Euroopan työttömyysongelman näkökulmasta. Öljykriisien seurauksena työttömyys on noussut aina uudelle, aiempaa korkeammalle tasolle OECD-maissa. Myös yritysten rahoituskustannuksilla on vaikutusta työllisyyteen. Phelps (1994) korostaa tarkastelussaan reaalikoron merkitystä työllisyyden määräytymisessä. Tämä johtuu siitä, että työllistäminen on yritysten näkökulmasta pitkän aikavälin investointi ja reaalikorolla on puolestaan voimakas vaikutus kaikkiin pitkän aikavälin hankkeisiin. Reaalikorko vaikuttaa myös velkaisiin yrityksiin silloin, kun ne kohtaavat rahoitusmarkkinoilla epäsymmetrisen informaation aiheuttamia likviditeettirajoitteita (Hubbard 1998). Lisäksi reaalikorko saattaa vaikuttaa työllisyyteen myös epäsuorasti li-sätessään säästämistä (ja supistaessaan kokonaiskysyntää) kansantaloudessa. Reaalikoron nousu johtaa siis työllisyyden heikkenemiseen. Piekkola (1996, 1998) on korostanut reaalikoron ja rahoitustekijöiden merkitystä työllisyyden määräytymisessä Suomessa käyttäen laajoja yrityskohtaisia paneeliaineistoja. Hänen tulostensa mukaan rahoitustekijöillä on ollut merkittävä vaikutus työllisyyteen 1990-luvulla. Reaalikorkomuuttujana käytetään OECD:n raportoimaa nimellistä valtion pitkää obligaa- 2 Raakaöljyn hinta nousi voimakkaasti vuosina 1973, 1979 ja Raakaöljyn hinta puolestaan romahti vuonna
10 tiokorkoa, josta on vähennetty tuottajahintaindeksin vuosittainen muutos. Tuottajahintaindeksi kuvaa kuluttajahintaindeksiä paremmin yritysten reaalisia ra-hoituskustannuksia. On selvää, että ao. korkomuuttuja kuvaa kuitenkin huonosti yritysten todellisia rahoituskustannuksia ennen kaikkea kahlitun rahan aikakaudella (eli ennen 1980-luvun puolivälissä tapahtunutta ra-hoitusmarkkinoiden vapauttamista). Viimeaikaisessa työllisyyskeskustelussa on korostettu paljon verokiilan merkitystä työllisyyttä heikentävänä tekijänä (Tyrväinen 1995; Pehkonen 1998b). Verokiila muodostuu periaatteessa kolmesta veroasteesta, jotka ovat välittömien verojen suhde kotitalouksien tuloihin, välillisten verojen suhde kotitalouksien kulutusmenoihin, sekä sosiaaliturvamaksujen osuus palkkasummasta. Työllisyyden määräytymisen näkökulmasta keskeiset veroasteet on siis suhteutettu ao. veropohjaan. Verokiilamuuttujien kehitystä vuosina on havainnollistettu ku- viossa 1. Välillisten verojen osuus kotitalouksien kulutusmenoista on pysynyt likimain samalla tasolla koko ajanjakson. Tärkeä piirre on se, että so-siaaliturvamaksujen suhde palkkasummaan on ollut jatkuvassa kasvussa vuosina luvun laman syvimpinä vuosina sosiaaliturvamaksujen osuus palkkasummasta kasvoi voimakkaasti. Kiander (1996) kiinnitti tarkastelussaan huomiota sosiaaliturvamaksujen määräytymisperusteen ongelmallisuuteen suhdannevaihtelujen ja työllisyyden näkökulmasta. Työttömyyden voimakas kasvu 1990-luvun alussa johti työttömyysvakuutusmaksujen kohoamiseen, joka vaikeutti työllisyyden elpymistä talouskasvun käynnistyttyä. Lyhyellä aikavälillä sosiaaliturvamaksujen osuuden kasvu palkkasummasta heikentää työllisyyttä. Tärkeää on kuitenkin muistaa se, että pitkällä aikavälillä sosiaaliturvamaksujen nousu puolestaan alentaa reaalipalkkoja, jolloin työllisyysvaikutus kumoutuu ainakin pääosin. Pitkällä aikavälillä huomattava osa sosiaaliturvamaksuista siirtyy palkansaajien maksettavaksi alentuneina reaalipalkkoina (eli maksun nimellinen kohtaanto ei vastaa sen todellista kohtaantoa tilanteessa, jossa talous on sopeutunut uuteen tasapainoon). Sopeutumisviive voi kuitenkin olla yli viisi vuotta, jolloin maksujen muutoksilla on työllisyysvaikutuksia ainakin keskipitkällä aikavälillä. 10
11 Kuvio 1. Välittömien verojen suhde kotitalouksien tuloihin, välillisten verojen suhde kotitalouksien kulutusmenoihin ja sosiaalimaksujen suhde palkkasummaan vuosina Lähde: Kansantalouden tilinpito. Myös välittömien verojen osuus kotitalouksien tuloista on ollut jatkuvassa kasvussa vuosina Uusimmassa Euroopan työttömyyttä tarkastelevassa kirjallisuudessa on puolestaan korostettu sitä, että tuloverotuksen (tai ainakin marginaaliveron) kiristyminen voi itse asiassa parantaa työllisyyttä, koska verotuksen kiristäminen leikkaa palkankorotusvaatimuksia ja tukee siten myönteistä työllisyyskehitystä (Sørensen 1997, ). 11
12 Verokiilan kolme komponenttia on mallissa laskettu yhteen, jolloin saadaan ainoastaan yksi verokiilamuuttuja. Taustalla on Layardin, Nickellin ja Jackmanin (1991) sekä Nickellin ja Layardin (1997, 41) esittämä näkemys siitä, että verotuksen rakenteella ei ole lainkaan vaikutusta työllisyyteen. Työllisyyden määräytymisen näkökulmasta keskeisessä asemassa on ko-konaisveroaste. Tämä väite on luonnollisesti kiistanalainen, mutta on syytä korostaa sitä, että aikasarjahavaintojen vähäisyys ei tarjoa juurikaan liikkumavaraa verokiilamuuttujien erilliseen tarkasteluun. Verokiilan lisäksi työvoimakustannusten kehitystä kuvataan reaalipalkkamuuttujalla (sekä teollisuudessa että koko kansantaloudessa), joka on ansiotasoindeksi vähennettynä tuottajahintaindeksin vuosittaisella muutoksella. Tuottajahintaindeksin muutos kuvaa kuluttajahintaindeksiä paremmin yritysten todellista palkanmaksukykyä. Kyseessä on siten reaalinen tuotepalkka. Reaalipalkan kertoimen tulkinta estimoiduissa työllisyysyhtälöissä osoittautui kuitenkin ongelmalliseksi 3. Selitys piilee 1990-luvun voimakkaissa ko-konaistaloudellisissa heilahteluissa. Syvässä lamassa sekä työllisyys ro-mahti että reaalipalkat laskivat, mutta kansantalouden elpyminen on merkittynyt puolestaan sekä työllisyyden parantumista että reaalipalkkojen nousua luvun heilahtelut ovat voimakkaita aiempaan kehitykseen verrattuna. Tuloksena on se, että vuosille estimoidussa teollisuuden työllisyysyhtälössä reaalipalkka saa positiivisen kertoimen lu-vulla reaalipalkkojen nousu on sitä vastoin liittynyt työllisyyden heikkenemiseen teollisuudessa. Tämän vuoksi raportoiduissa työllisyysyhtälöissä ei ole mukana reaalipalkan muutosta selittäjien joukossa. Työvoimakustannuksia kuvataan siis ainoastaan verokiilan avulla. Reaalipalkan sisällyttäminen kansantalouden tai teollisuuden työllisyysyhtälöön ei muuta kvalitatiivista tulosta työajan ja työllisyyden välisestä yhteydestä. 3 Myös Romppanen ja Valppu (1997, 36) huomauttavat samasta seikasta. 12
13 Myös työajan pituudella saattaa olla vaikutusta työllisyyteen. Näkökohta on korostunut ns. työn jakamista koskevassa keskustelussa 4. Monet ovat esittäneet, että Euroopan työttömyysongelmaa voitaisiin lievittää jakamalla työtä uudelleen ja lyhentämällä yleistä (vuosi)työaikaa. Estimoiduissa työllisyysyhtälössä käytetään kansantalouden osalta yhtenä selittäjänä tehtyjä työtunteja työllistä kohden. Teollisuuden osalta selittäjinä ovat normaalityöaika ja ylitöiden osuus kaikista tehdyistä työtunneista. Tämä mahdollistaa työajan ja työllisyyden yhteyden tarkemman luonnehdinnan. Valitettavasti koko kansantalouden tasolla ei ole mahdollista saada tietoja normaalityöajan ja toisaalta ylitöiden kehityksestä riittävän pitkältä ajanjaksolta, jotta järkevät aikasarjatarkastelut olisivat mahdollisia. Tehdyt työtunnit työllistä kohden supistuivat voimakkaasti ennen kaikkea ja 1970-luvuilla, jolloin Suomessa siirryttiin asteittain viisipäiväiseen työviikkoon (kuvio 2 kuvio 2). Säännöllistä työaikaa ovat lyhentäneet sen jälkeen vuosiloman pidentyminen sekä työajan lyhentäminen ensin vuorotyössä (1980-luvun alussa) ja sen jälkeen päivätyössä (ns. pekkasvapaat luvun lopussa) (Saukkonen 1996, 2). Teollisuudessa on ollut jatkuvasti hieman lyhyempi työaika työllistä kohden kuin keskimäärin koko kansantaloudessa. Suomessa todellinen työaika seuraa läheisesti normaalityöaikaa pitkällä aikavälillä. Tämä tarkoittaa sitä, että estimoiduissa työllisyysyhtälöissä työaikaa voidaan pitää eksogeenisena muuttujana suhteessa työllisyyteen. Mielenkiintoista on se, että 1980-luvulla yleisen työajan lyheneminen on sen sijaan hidastunut huomattavasti verrattuna aiempaan kehitykseen. Rocardo (1996, 8) itse asiassa väittää, että työajan lyhenemisen hidastuminen 1980-luvulla olisi Euroopan korkean työttömyyden keskeinen syy 5. Näkemys ei ole saanut juurikaan kannatusta. 4 Böckerman (1998) on tuore katsaus työn jakamista ja työllisyyttä käsittelevään keskusteluun. 5 Tanninen (1998) on tarkastellut työajan kehittymistä kahdessakymmenessä OECD-maassa vuosina Suhteellisesti työaika on supistunut voimakkaimmin Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa. Hitainta työajan lyheneminen on ollut puolestaan Uudessa-Seelannissa, Yhdysvalloissa, Australiassa ja Irlannissa. Keskimääräisessä työajassa ei ole myöskään tapahtunut konvergenssia 13
14 Kuvio 2. Tehdyt työtunnit palkansaajaa kohden kansantaloudessa ja teollisuudessa vuosina Lähde: Kansantalouden tilinpito Teollisuudessa lomautusten voimakas supistuminen (ja toisaalta ylitöiden määrän kasvu) kansantalouden elpyessä 1990-luvun alun syvästä lamasta näkyy selvästi tehtyjen työtuntien määrän kasvuna työllistä kohden. Laman aikana tehdyt työtunnit työllistä kohden supistuivat puolestaan teollisuudessa laajojen lomautusten ja ylitöiden supistumisen seurauksena. Laskettujen ylitöiden voimakkaan kasvun ennen kaikkea teollisuudes- viimeisten vuosikymmenien aikana. Työajan lyhentymiseen ovat vaikuttaneet osa-aikaisen työn yleistyminen, tuotannon palveluvaltaistuminen ja naisten osallistumisasteen nousu. 14
15 sa on väitetty heikentäneen työllisyyden parantumista Suomen kansantalouden elpyessä 1990-luvun alun syvästä lamasta. Teollisuudessa ylitöiden määrä vaihtelee tyypillisesti voimakkaasti suhdannetilanteen mukaan. Nousukausina yli-töiden osuus kaikista tehdyistä työtunneista kasvaa, ja laskukausien ai-kana ylitöiden osuus puolestaan supistuu. Teollisuustyöntekijöiden keskimääräinen ylityöprosentti on vuosina ollut hieman alle kolme prosenttia 6 (Saukkonen 1996, 1). 6 Yksinkertaisessa regressiomallissa, jossa ylitöiden osuutta kokonaistyöajasta selitetään vakion lisäksi ainoastaan saman vuoden teollisuustuotannon muutoksella kertoimeksi saadaan 0,63 (eli teollisuustuotannon kasvu yhdellä prosentil-la johtaisi ylitöiden osuuden kasvuun noin 0,6 prosenttiyksiköllä). Ylityöt reagoivat siis herkästi teollisuustuotannon muutokseen. Mallin selitysaste on tosin ainoas-taan kymmeneksen luokkaa, joten ylitöiden määrää selittävät saman vuoden teollisuustuotannon kasvun lisäksi myös muut tekijät. 15
16 3. Tulokset Koko kansantalouden työllisyyttä selitetään differenssimallilla, joka on estimoitu ns. virheenkorjausmuodossa (mukana ainoastaan merkitsevät muuttujat): (1) dlogn t = a + b 1 dlogbkt t + b 2 dlogbkt t-1 + b 3 dlogimp t + b 4 dlogimp t-2 + b 5 dr t-2 + b 6 dtax t + b 7 dtax t-2 + b 8 dlog(h/n) t - b 9 ECM t-1 + e t Virheenkorjaustermin kerroin b 9 ilmaisee sen, miten nopeasti yhtälö hakeutuu pitkän aikavälin tasapainoon. Estimointitulokset ja keskeinen regressiodiagnostiikka on raportoitu taulukossa 1. Tulosten mukaan tuotannon muutos on keskeinen työllisyyden kehityksen selittäjä. Lisäksi tuotannon muutoksen vaikutus työllisyyteen vahvistuu yhden vuoden viipeellä. Tuontihintojen nousu heikentää työllisyyttä. Tämä vaikutus on voimakkain öljykriisien aikana. Lisäksi reaalikorko vaikuttaa negatiivisesti työllisyyteen kahden vuoden viipeellä. Tämä saattaa johtua siitä, että yritysten pääomakanta sopeutuu hitaasti reaalikoron muutoksiin, jolloin myös työllisyys reagoi vasta viipeellä reaalikoron muutoksiin 7. Reaalikoron vaikutus työllisyyteen muodostuu vasta 1990-luvun alun havainnoista, jolloin reaalikorko oli poikkeuksellisen korkealla tasolla aiempaan verrattuna 8 (vrt. Kiander & Pehkonen 7 Tämän tähden työllisyysyhtälöissä ei ole selittäjänä pääomakantaa. 8 Reaalikorko on tietysti moniaineksinen muuttuja. Se kuvaa osaltaan epävarmuutta ennen kaikkea pienessä avoimessa taloudessa. 16
17 1998). Lisäksi luotonsäännöstelyn aikana ja 1970-luvuilla reaalikorko ei ole 17
18 Taulukko 1. Kansantalouden työllisyysyhtälö (selitettävä: dlogn) Selittäjä Kerroin (suluissa t-arvo) Vakio ( 0.82) dlogbkt t 0.21 (3.50) dlogbkt t (8.55) dlogimp t 0.14 ( 5.00) dlogimp t ( 2.49) dr t ( 2.20) dtax t 0.43 ( 5.59) dtax t (1.82) dlog(h/n) t 0.36 ( 1.81) ECM t ( 7.71) Havaintoja 35 Muuttujia 9 Selitysaste 0.91 Durbin-Watson 2.34 RSS Regressiodiagnostiik- ka AR1-1F (1, 18) (0.337) Jäännösten autokorrelaatio ARCH 1 F (1, 17) (0.121) ARCH-testi Normaalisuus CHI 2 (2) (0.940) Jäännösten normaalisuus RESET F(1, 18) (0.124) RESET-testi voinut olla edes periaatteessa työllisyyttä selittävä tekijä. Rahoituksen kireys ilmeni tuolloin luoton rajoitettuna saatavuutena. Myös verokiilamuuttujan kerroin on tilastollisesti merkitsevä. Tulosten mukaan verokiilan nousu yhdellä prosenttiyksiköllä heikentäisi kansantalouden työllisyyttä noin 0,3 prosentilla kahden vuoden kuluessa. 18
19 Työaikakeskustelun kannalta mielenkiintoista on se, että keskimääräisen työajan (eli tehtyjen työtuntien työllistä kohden) supistuessa, työllisyys näyttäisi parantuvan kansantaloudessa. Tehtyjen työtuntien vähentyessä työllistä kohden yhdellä prosentilla työllisyys näyttäisi parantuvan välittömästi noin 0,36 prosentilla 9. Vaikutus on siis huomattava. Tämä tarkoittaa sitä, että aggregaattitasolla tehtyjen työtuntien ja työllisyyden välillä näyttäisi olevan lyhyen aikavälin vaihtosuhde. Työllisyyttä voitaisiin parantaa lyhentämällä yleistä työaikaa. Lyhyellä aikavälillä tehdyt työtunnit työllistä kohden vaihtelevat lähinnä lomautusten seurauksena. Tämä merkitsee sitä, että koko kansantaloutta kuvaava regressiomalli antaa aivan liian optimistisen näkemyksen normaalityöajan lyhentämisen vaikutuksesta työllisyyteen. Myönteisten työllisyysvaikutusten synty vaatii kuitenkin toteutuakseen sen, että tuotanto pysyy muuttumattomana työajan lyhentyessä. Tehtyjen työtuntien negatiivinen kerroin työllisyysyhtälössä on välttämätön, muttei vielä riittävä ehto sille, että yleisen työajan lyhentäminen parantaisi työllisyyttä kestävällä tavalla. Koko kansantalouden tasolla ei ole myöskään mahdollista eritellä normaalityöajan ja ylitöiden kehitystä, joka vaikeuttaa tulosten tulkintaa. Niukkojen aikasarjahavaintojen perusteella ei ole syytä tehdä voimakkaita johtopäätöksiä. Myös teollisuudessa työllisyyden kehitystä selitetään differenssimallilla, joka on estimoitu ns. virheenkorjausmuodossa (mukana ainoastaan merkitsevät muuttujat): (2) dlogni t = a + b 1 dlogni t-1 + b 2 dlogq t + b 3 dlogq t-1 + b 4 dtax t + b 5 dlogsh t-2 + b 6 dlogsh t-3 + b 7 dot t-1 - b 8 ECM t-1 + e t 9 Kiander (1998, 115) raportoi koko kansantaloutta koskevan tuloksen, jonka mu-kaan keskimääräisen työajan lyheneminen prosentilla lisää työllisyyttä noin 0,4 prosenttia. 19
20 Estimointitulokset ja keskeinen regressiodiagnostiikka on raportoitu taulukossa 2. Myös teollisuudessa tuotannon muutos on keskeinen tekijä, joka Taulukko 2. Teollisuuden työllisyysyhtälö (selitettävä: dlogni) Selittäjä Kerroin (suluissa t-arvo) Vakio ( 1.74) dlogni t (4.40) dlogq t 0.22 (4.67) dlogq t (2.52) dtax t 0.31 ( 2.32) dlogsh t ( 4.82) dlogsh t (4.02) dot t (2.81) ECM t ( 2.17) Havaintoja 35 Muuttujia 8 Selitysaste 0.88 Durbin-Watson 1.69 RSS Regressiodiagnostiik- ka AR1-1F (1, 18) (0.431) Jäännösten autokorrelaatio ARCH 1 F (1, 17) (0.525) ARCH-testi Normaalisuus CHI 2 (2) (0.855) Jäännösten normaalisuus RESET F(1, 18) (0.986) RESET-testi vaikuttaa työllisyyteen. Tuotannon muutoksen vaikutus työllisyyteen kahden vuoden aikajänteellä on kuitenkin pienempi kuin koko kansantaloudessa. Reaalikorolla sen sijaan ei näyttäisi olevan vaikutusta työllisyyteen teollisuudessa. Tämä havainto ei ole sopusoinnussa ennakkokäsityk- 20
21 sen kanssa, sillä teollisuus on pääomavaltainen toimiala, jolloin reaalikorolla tulisi olla suurempi työllisyyteen kuin keskimäärin koko kansantaloudessa. Toisaalta teollisuus ei ole pelkästään kotimaisen kysynnän varassa, joka saattaa taas olla herkkä reaalikoron muutoksille. Teollisuudessa myöskään tuontihintojen muutoksella ei ole vaikutusta työllisyyteen. Verokiilamuuttuja on tilastollisesti merkitsevä myös teollisuudessa. Verokiilan leveneminen heikentää välittömästi työllisyyttä. Tämä vaikutus on lisäksi suuruusluokaltaan sama kuin koko kansantaloudessa (eli verokiilan nousu yhdellä prosenttiyksiköllä heikentäisi työllisyyttä noin 0,3 prosentilla). Tulosten mukaan teollisuudessa normaalityöajan muutoksen vaikutus työllisyyteen on keskeisesti riippuvainen tarkastelujänteestä. Kahden vuoden viipeellä normaalityöajan lyhentyminen parantaa työllisyyttä, mutta kolmen vuoden viipeellä normaalityöajan lyhentyminen puolestaan heikentää työllisyyttä. Jälkimmäinen vaikutus on kuitenkin pienempi, joten kokonaisuudessaan normaalityöajan lyhentäminen näyttäisi parantavan jonkin verran työllisyyttä teollisuudessa. Normaalityöajan lyheneminen yhdellä prosentilla johtaisi tosin työllisyyden paranemiseen vain noin 0,1 prosentilla kolmen vuoden aikajänteellä. Normaalityöajan lyhentämisen negatiivinen vaikutus kolmen vuoden viipeellä työllisyyteen saattaa johtua siitä, että normaalityöajan lyhentäminen luo sopeutumisongelmia yrityksissä. Kansainväliset kokemukset työajan lyhentämisen vaikutuksesta työllisyyteen osoittavat nimittäin selkeästi sen, että työajan lyhentäminen voi parantaa työllisyyttä ainoastaan tilanteessa, jossa yrityksen käynti- ja palveluaika kasvaa yleisen työajan lyhentyessä (Böckerman 1998). Teoreettisissa tarkasteluissa on korostettu sitä, että normaalityöajan lyhentämisen vaikutus työllisyyteen voi kumoutua sitä kautta, että normaalityöajan lyhentäminen johtaa ainoastaan ylitöiden määrän vastaavaan kasvuun (Calmfors & Hoel 1988). Japanissa normaalityöajan lyhentäminen 1980-luvulla johti ainoastaan ylitöiden kasvuun, jolloin normaalityöajan lyhentämisellä ei ollut empiiristen tutkimusten mukaan lainkaan myöntei- 21
22 siä työllisyysvaikutuksia (Brunello 1989). Japanissa ylityökynnys on matala. 10 Suomen teollisuuden osalta tämä väite ei kuitenkaan päde, sillä normaalityöaika on supistunut voimakkaasti vuosina , mutta ylitöiden osuudessa kokonaistyöajasta ei ole havaittavissa kasvavaa trendiä ao. ajanjaksona 11 (kuvio 3). Tämä tarkoittaa sitä, että normaalityöajan lyhe-neminen ei ole purkautunut ylitöiden kasvuksi teollisuudessa 12. Ilmeinen selitys tälle on korkea ylityökorvaus, mikä tekee ylityön yrityksille taloudellisesti kannattamattomaksi vaihtoehdoksi pysyvänä järjestelynä. Holm ja Kiander (1993) päätyivät vastaavaan johtopäätökseen vuosia koskevien estimointitulosten avulla, teollisuutta koskevalla aggregaattiaineistolla. Myös Ilmakunnas (1991) on päätynyt samaan tulokseen hienojakoisemmalla aineistolla, joka kattoi viisi teollisuustoimialaa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana työajan ja työllisyyden välisessä yhteydessä ei ole siis tapahtunut merkittäviä murroksia teollisuudessa. Työaikakeskustelun näkökulmasta mielenkiintoista on myös se, että ylitöiden määrän kasvu näyttäisi johtavan työllisyyden paranemiseen yhden vuoden viipeellä. Tämä voidaan tulkita siten, että ylitöiden kasvu alkaa tyypillisesti purkautua työllisyyden parantumiseksi nimenomaan yhden vuoden sopeutumisjakson kuluessa. Ylityöt ovatkin yrityksille ainoastaan lyhyen aikavälin sopeutumismekanismi. Ylitöiden avulla työtunteja voidaan tarvittaessa lisätä nopeasti, koska uusien työntekijöiden rekrytointi ja pe-rehdyttäminen työtehtäviin vie aina aikansa. 10 Lisäksi tehdyn työajan lyheneminen olisi murentanut Japanissa perinteisiä työyhteisöjä, mikä selittää ylitöiden kasvua normaalityöajan lyhentyessä. 11 Ylitöiden osuus kaikista tehdyistä työtunneista on ollut suurimmillaan ja 1970-luvun vaihteessa. 12 Valitettavasti muilta toimialoilta ei ole saatavissa tietoja ylityön ja normaalityöajan kehittymisestä riittävän pitkältä ajanjaksolta mielekkäiden tarkastelujen pohjaksi. On kuitenkin syytä otaksua, että normaalityöajan lyhentyminen ei ole johtanut myöskään teollisuuden ulkopuolella ylitöiden pysyvään kasvuun. Tämä johtuu nimenomaan ylityön teettämisen suurista kustannuksista. 22
23 Lopuksi voidaan huomauttaa, että virheenkorjaustermien kertoimien perusteella koko kansantalouden tasolla sopeutuminen pitkän aikavälin tasapainoon näyttäisi tapahtuvan huomattavasti nopeammin kuin teolli- Kuvio 3. Ylitöiden osuus kaikista tehdyistä työtunneista teollisuudes- sa (%) vuosina Lähde: Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto. suudessa. Tämä tulos ei vastaa ennakkokäsitystä, jonka mukaan sopeutumisen tulisi olla huomattavasti hitaampaa koko kansantaloudessa verrattuna yksittäisiin toimialoihin. 23
24 4. Lopputoteamuksia 1. Tuotannon muutos on keskeinen työllisyyden selittäjä. Tämä käy selvästi ilmi sekä koko kansantalouden tasolla että teollisuudessa. Koko kansantalouden tasolla tuotannon muutoksella näyttäisi lisäksi olevan hieman suurempi vaikutus työllisyyteen kuin teollisuudessa. Tuotantoon vaikuttavat puolestaan kotimaisen tuotannon kilpailukyky, vientikysyntä ja julkinen kysyntä. 2. Tuontihintojen nousulla on työllisyyttä heikentävä vaikutus kansantaloudessa. Myös reaalikorolla on negatiivinen vaikutus työllisyyteen koko kansantalouden tasolla, muttei kuitenkaan teollisuudessa. Reaalikorko vaikuttaa työllisyyteen vasta kahden vuoden viipeellä. Tämä johtunee siitä, että reaalikoron työllisyysvaikutus on välillinen. Reaalikoron vaikutus syntyy vasta 1990-luvun havainnoista, jolloin korkeiden korkojen vaikutukset tuotantoon ja työllisyyteen olivat suuria. Ajanjaksoa voi syystä pitää poikkeuksellisena. 3. Verokiilan nousu heikentää työllisyyttä sekä koko kansantaloudessa että teollisuudessa. Vaikutus on lisäksi suuruusluokaltaan sama sekä koko kansantaloudessa että teollisuudessa. Verokiilan nousu yhdellä prosenttiyksiköllä näyttäisi johtavan työllisyyden heikkenemiseen noin 0,3 prosentilla. 4. Työaikamuuttujien osalta keskeistä on se, että koko kansantalouden tasolla työtuntien supistuessa työllistä kohden työllisyys näyttäisi kohenevan. Kansantaloudessa tehtyjen työtuntien vähentyessä työllistä kohden yhdellä prosentilla työllisyys kasvaa välittömästi noin 0,36 prosentilla. Teollisuuden osalta näyttäisi lisäksi pätevän se, että normaalityöajan lyheneminen parantaisi jonkin verran työllisyyttä. Teollisuudessa normaalityöajan lyheneminen yhdellä prosentilla 24
25 johtaisi työllisyyden paranemiseen noin 0,1 prosentilla kolmen vuoden aikajänteellä. Tämä tarkoittaa sitä, että siirtyminen esimerkiksi 40 tunnin työviikosta 36 tunnin työviikkoon parantaisi työllisyyttä vain noin yhdellä prosentilla, jos tuotanto pysyy samalla muuttumattomana. Teollisuudessa ylitöiden määrällä ei sen sijaan ole juurikaan vaikutusta työllisyyteen. Tulosten mukaan teollisuudessa ylityöt alkavat purkautua työllisyyden muutoksiksi jo yhden vuoden viipeellä. Tämä tarkoittaa sitä, että ylityöt ovat yrityksille ainoastaan lyhyen aikavälin sopeutumismekanismi. Työn jakamista koskevan keskustelun näkökulmasta tärkeää on myös se, että normaalityöajan lyhentäminen ei ole johtanut teollisuudessa ylitöiden määrän kasvuun. Tilanteessa, jossa normaalityöajan lyhentäminen purkautuu täysimääräisesti ylitöiden kasvuksi, normaalityöajan lyhentämisellä ei voi olla lainkaan työllisyyttä parantavaa vaikutusta. Tulosten mukaan näyttäisi siis siltä, että sekä koko kansantaloudessa että teollisuudessa tehtyjä työtunteja olisi periaatteessa mahdollista vaihtaa työpaikoiksi lyhyellä aikavälillä, jos tuotanto pysyy samalla muuttumattomana. Tyypillinen perustelu sille, ettei työajan lyhentäminen voi parantaa työllisyyttä kestävällä tavalla, on nimenomaan se, että yleisen työajan lyhentyessä yritysten yksikkötyökustannukset kasvavat ja niiden tuotanto (ja työllisyys) sopeutuvat alhaisemmalle tasolle. Kansainväliset kokemukset työajan lyhentämisestä osoittavat puolestaan sen, että tuotannon tasoa on mahdollista ylläpitää pidentämällä käynti- ja palveluaikoja. Tällöin yritysten on mahdollista hyödyntää olemassa olevaa pääomakantaansa aiempaa tehokkaammin sekä estää yksikkötyökustannusten nousu ja kannattavuuden heikkeneminen yleisen työajan lyhentyessä. 5. Tulosten luotettavuuden ja tulkinnan kannalta on syytä korostaa sitä, että sekä kansantalouden että teollisuuden työllisyysyhtälö on ajanjaksolla huomattavan epästabiili, joten täsmällisiä politiikkasuosituksia on vaikeata tehdä pelkistettyjen (ja niukkojen) aikasarjahavaintojen perusteella. Vuosihavaintojen puitteissa tapahtuva tarkastelu ei mahdollista kattavia stabiilisuustarkasteluja, mutta tehtyjen 25
26 rekursiivisten estimointien perusteella on ilmeistä, että ainakin luvun alus-sa on tapahtunut selkeä rakenteellinen katkos. Pitkällä aikavälillä työllisyysyhtälön epästabiilisuus johtuu ennen kaikkea siitä, että Suomen kansantaloudessa on viimeisten vuosikymmenien kuluessa tapahtunut voimakas elinkeinorakenteen muutos, jossa toimialojen keskinäinen merkitys on vaihtunut, ja lopputuloksena on päädytty palveluvaltaiseen talouteen. Tämä on tärkeää, koska sekä työllisyyteen että yleisen työajan ja työllisyyden väliseen yhteyteen vaikuttavat myös lukuisat toimialakohtaiset tekijät 13. Toimialarakenteen muutosta on mahdollista kuitenkin kontroloida hienojakoisemmalla aineistolla, jossa työllisyyttä ja työaikaa tarkastellaan jakamalla kansantalous päätoimialoihin Rantala (1997) raportoi tuloksia toimialoittaisista työllisyysyhtälöistä. 14 Böckerman ja Kiander (1998) tarkastelevat työajan ja työllisyyden yhteyttä paneeliaineistolla , jossa Suomen kansantalous on jaettu kuuteen päätoimialaan. 26
27 Kirjallisuus Brunello, G. (1989), The employment effects of shorter working hours: An application to Japanese data. Economica, 56:224, Böckerman, P. (1998), Työn jakaminen ja työllisyys. Eurooppalaisia kokemuksia 1990-luvulta. Palkansaajien tutkimuslaitos, Tutkimusselosteita, 145. Böckerman, P. & J. Kiander (1998), Has work sharing worked in Finland? Käsikirjoitus. Calmfors, L. & M. Hoel (1988), Work sharing and overtime. Scandinavian Journal of Economics, 90:1, Holm, P. & J. Kiander (1993), The effects of work sharing on employment and overtime in Finnish manufacturing Applied Economics, 25:4, Hubbard, R. G. (1998), Capital-market imperfections and investment. Journal of Economic Literature, XXXVI:1, Ilmakunnas, P. (1991), Working time, productivity and labor demand in finnish manufacturing. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, Keskusteluaiheita, 362. Kiander, J. (1996), Työttömyysturvan rahoitus ja työllisyys. Kansaneläkelaitos, Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia, 8. Kiander, J. (1998), Työvoiman kysyntä ja yritysten hinnanasetanta. Teoksessa Pohjola, M. (toim.), Suomalainen Työttömyys. Taloustieto Oy. Kiander, J. & J. Pehkonen (1998), Työttömyyden kasvun syyt. Teoksessa Pohjola, M. (toim.), Suomalainen Työttömyys. Taloustieto Oy. 27
28 Layard, R. & S. Nickell & R. Jackman (1991), Unemployment: Macroeconomic Performance and the Labour Market. Oxford University Press. Nickell, S. & R. Layard (1997), Labour market institutions and economic performance. Institute of Economics and Statistics, University of Oxford. Oswald, A. J. (1996), Four pieces of the unemployment puzzle. University of Warwick. Palm, F. C. & G. A. Pfann (1997), Sources of asymmetry in production factor dynamics. Journal of Econometrics, 82:2, Phelps, E. S. (1994), Structural Slumps. The Modern Equilibrium Theory of Unemployment, Interest and Assets. The Harvard University Press. Pehkonen, J. (1998a), 1990-luvun talouslama ja työllisyyden alueellinen ja toimialoittainen kehitys. Teoksessa Pohjola, M. (toim.), Suomalainen Työttömyys. Taloustieto Oy. Pehkonen, J. (1998b), Työttömyys: teoreettisia lähtökohtia. Teoksessa Pohjola, M. (toim.), Suomalainen Työttömyys. Taloustieto Oy. Piekkola, H. (1996), Yritystoiminnan verotus, integraatio ja Suomi. Palkansaajien tutkimuslaitos, Tutkimuksia, 65. Piekkola, H. (1998), Wages and labor demand in Finland. Palkansaajien tutkimuslaitos, Tutkimuksia, 69. Rantala, O. (1997), Talouden pitkän ajan kasvumahdollisuudet ja riskit. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, B-Sarja, 131. Rocardo, M. (1996), Työajan lyhentäminen. Sosiaali- ja työllisyysasiain komitean mietintö, Euroopan parlamentti. Romppanen, A. & P. Valppu (1997), Tuotannon kasvun työllistävyydestä. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, Keskustelualoitteita, 153. Saukkonen, S. (1996), Ylityöt. Teollisuuden ja Työantajain Keskusliitto, Muistio. 28
29 Solow, R. M. (1986), Unemployment: Getting the questions right. Economica, 53:Supplement, S23 S34. Sørensen, P. B. (1997), Public finance solutions to the European unemployment problem? Economic Policy, October, Tanninen, H. (1998), Annual working time. A comparison across 20 OECD countries. Vaasan yliopiston julkaisuja, Selvityksiä ja Raportteja, 29. Toivonen, S. (1996), Työllisyys ja kasvu. Suomen Yrittäjät, Keskustelualoite, 1/96. Tyrväinen, T. (1995), Wage determination, taxes, and employment: Evidence from Finland. Bank of Finland Studies, E3. Vihriälä, V. & M. Virén (1997), Tuotanto- ja työllisyysmenetykset korjaantuvat hyvin hitaasti. Kansantaloudellinen Aikakauskirja, 93:3,
30 Liite 1. Käytettyjen muuttujien kuvaus Muuttuja Työllisyys kansantaloudessa (N) Työllisyys teollisuudessa (NI) Kiinteähintainen bruttokansantuote (BKT) Teollisuustuotanto (Q) Tuontihintaindeksi (IMP) Pitkä nimellinen obligaatiokorko (r) Tuottajahintaindeksi (q) Lähde Kansantalouden tilinpito Kansantalouden tilinpito Kansantalouden tilinpito Kansantalouden tilinpito Tilastokeskus OECD Main Economic Indicators Palkkatilasto (Tilastokeskus) [Pitkä reaalikorko (R) = r dq / q] Välittömät verot / kotitalouksien tulot (TAXW1) Välilliset verot / kotitalouksien kulutusmenot (TAXW2) Sosiaaliturvamaksut / palkkasumma (TAXW3) Kansantalouden tilinpito Kansantalouden tilinpito Kansantalouden tilinpito [Kokonaisveroaste (TAX) = TAXW1 + TAXW2 + TAXW3] Kansantalouden ansiotasoindeksi (wk) Teollisuuden ansiotasoindeksi (wt) Tehdyt työtunnit kansantaloudessa (H) Normaalityöaika teollisuudessa (SH) Palkkatilasto (Tilastokeskus) Palkkatilasto (Tilastokeskus) Kansantalouden tilinpito Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto 30
31 Ylitöiden osuus kaikista tehdyistä työtunneista teollisuudessa (OT) Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto 31
Työajan lyhentäminen - ratkaisu työttömyyteen?*
Kansantaloudellinen aikakauskirja - 94. vsk. - 2/1998 Työajan lyhentäminen - ratkaisu työttömyyteen?* PETRI BÖCKERMAN, VTM, nuorempi tutkija, Palkansaajien tutkimuslaitos JAAKKO KIANDER, VTT, johtava ekonomisti,
Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013
5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun
Palkkojen muutos ja kokonaistaloudellinen kehitys
Palkkojen muutos ja kokonaistaloudellinen kehitys Jukka Railavo Suomen Pankki 10.12.2013 Palkkalaskelmia yleisen tasapainon mallilla Taloudenpitäjät tekevät päätökset preferenssiensä mukaisesti. Hintojen
Hallitusohjelman mukaisen palkkamaltin ja yksikkötyökustannusten alentamisen vaikutuksista
1 29.9.2015 Valtiovarainministeriö Hallitusohjelman mukaisen palkkamaltin ja yksikkötyökustannusten alentamisen vaikutuksista Tämä muistio tarkastelee hallitusohjelman mukaisen palkkamaltin ja yksikkötyökustannusten
Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle. Simo Pinomaa 18.5.2015
Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle Simo Pinomaa 18.5.2015 Aiheita Mikä on lähtöpiste? Muutos vai taso? Reaaliset vai nimelliset yksikkötyökustannukset? Miten Suomen
ENNUSTEEN ARVIOINTIA
ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville
Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät
Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät Esityksen runko 1. Suhdannetilanne 2. Pidemmän aikavälin kasvunäkymät
Työaika Suomessa ja muissa maissa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012
Työaika Suomessa ja muissa maissa Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012 Suomessa työaika on lyhyt työtunteja tarvitaan lisää Lain ja sopimusten mukainen vuosityöaika on Suomessa maailman lyhimpiä
Kilpailukykysopimuksen vaikutukset. Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku
Kilpailukykysopimuksen vaikutukset Olli Savela Metalli 49:n seminaari Turku 12.11.2016 1 Kilpailukykysopimuksen taustaa Sipilän hallitus uhkasi ns. pakkolaeilla ja 1,5 miljardin euron lisäleikkauksilla
Työllisyysaste Pohjoismaissa
BoF Online 2008 No. 8 Työllisyysaste Pohjoismaissa Seija Parviainen Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. Suomen Pankki Rahapolitiikka-
Kansantalouden kuvioharjoitus
Kansantalouden kuvioharjoitus Huom: Tämän sarjan tehtävät liittyvät sovellustiivistelmässä annettuihin kansantalouden kuvioharjoituksiin. 1. Kuvioon nro 1 on piirretty BKT:n määrän muutoksia neljännesvuosittain
Kustannuskilpailukyky kasvumenestyksen ehtona Mittausta, osatekijöitä ja tulkintaa
Kustannuskilpailukyky kasvumenestyksen ehtona Mittausta, osatekijöitä ja tulkintaa Mika Maliranta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA Helsinki, 26.8.2014 Suomen talous kärsii nestevajauksesta, mikä haittaa
Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
1 Työllisyysaste 1989-23 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 8 % Suomi EU 7 65 6 55 5 89 91 93 95 97 99 1* 3** 13.1.23/SAK /TL Lähde: OECD Economic Outlook December 22 2 Työllisyysaste EU-maissa 23
Voidaanko fiskaalisella devalvaatiolla tai sisäisellä devalvaatiolla parantaa Suomen talouden kilpailukykyä?
Juha Kilponen Suomen Pankki Voidaanko fiskaalisella devalvaatiolla tai sisäisellä devalvaatiolla parantaa Suomen talouden kilpailukykyä? Helsinki, Economicum 30.11.2015 Mielipiteet ovat kirjoittajan omia
Kustannuskilpailukyvyn tasosta
Suomen Pankki Kustannuskilpailukyvyn tasosta Kommenttipuheenvuoro Pekka Sauramon esitykseen Tulkitsen samoin kuin Pekka Kustannuskilpailukyky on heikentynyt vuosituhannen vaihteen jälkeen Kustannuskilpailukyvyn
Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016
Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 15.9.2016 Mikko Spolander Talousnäkymät Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit lähivuosina ja keskipitkällä aikavälillä 2013 2014 2015 2016 e 2017 e 2018 e 2019 e
BLOGI. Kuvio 1. BKT, Inflaatio ja reaalikorko. Lähde: Tilastokeskus, Suomen Pankin laskelmat
BLOGI Suomen talous ei ole kasvanut bruttokansantuotteella mitattuna vuoden 2011 jälkeen (kuvio 1). Kotimainen kysyntä, ja erityisesti investoinnit ovat olleet hyvin vaimeita huolimatta siitä, että pankkiluottojen
TALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 2017 2018 4.4.2017 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Riikka Savolainen Heikki Taimio VALUUTTAKURSSIT
Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013
3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen
Empiirisiä tutkimuksia työtunneista ja työmarkkinoiden virroista*
Kansantaloudellinen aikakauskirja 99. vsk. 3/2003 VÄITÖKSIÄ Empiirisiä tutkimuksia työtunneista ja työmarkkinoiden virroista* Petri Böckerman FT, vanhempi tutkija Palkansaajien tutkimuslaitos T yömarkkinat
Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin
Palvelujen suhdannetilanne: Taantuma leviää palveluihin, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Palvelujen kysyntäkomponentit pakkasella Toimialojen tuotannon/myynnin
Miten yrittäjät reagoivat verokannustimiin? Tuloksia ja tulkintaa
Miten yrittäjät reagoivat verokannustimiin? Tuloksia ja tulkintaa Tuomas Matikka VATT VATT-päivä 8.10.2014 Tuomas Matikka (VATT) Miten yrittäjät reagoivat verokannustimiin? VATT-päivä 8.10.2014 1 / 14
Talouden näkymät
Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 Euro & talous Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla euroalueen heikoimpien joukkoon Suomen
Talouden näkymät
Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 10.6.2015 Julkinen 1 Suomi jää yhä kauemmas muun euroalueen kasvusta Talouskasvua tukee viennin asteittainen piristyminen ja kevyt rahapolitiikka
Suomen talous korkeasuhdanteessa
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talous korkeasuhdanteessa Euro & talous 3/2018 19.6.2018 1 E & t -julkaisu 3/2018 Pääkirjoitus Suhdanne-ennuste 2018 2020 Kehikot Ennusteen oletukset,
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kevät 2019 Tiedotustilaisuus 4.4.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 4.4.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Nousukauden lopulla: Työllisyys on korkealla ja työttömyys
Hallituksen talouspolitiikasta
Hallituksen talouspolitiikasta Seppo Orjasniemi Talouspolitiikan arviointineuvoston pääsihteeri 9.3.2017 Talouspolitiikan arviointineuvoston tehtävä Arvioi hallituksen talouspoliittisten tavoitteiden tarkoituksenmukaisuutta
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Talvi 2016 22.12.2016 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 22.12.2016 Jukka Railavo Talousnäkymät Suomen talous kasvaa, mutta hitaasti. Kotimainen kysyntä on kasvun ajuri, vienti
Säästämmekö itsemme hengiltä?
Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien
Kuinka huono Suomen hintakilpailukyky oikein on? Pekka Sauramo. Vapaus Valita Toisin seminaari Helsinki 18.5. 2015 TUTKIMUSLAITOS PALKANSAAJIEN
Kuinka huono Suomen hintakilpailukyky oikein on? Vapaus Valita Toisin seminaari Helsinki 18.5. 2015 Pekka Sauramo Alustuksen tarkoituksena on Kommentoida suomalaisen kilpailukykykeskustelun tiettyjä piirteitä:
Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino
Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Yli 50 % koko viennistä. Työllisyysvaikutus suoraan lähes 320 000, välilliset vaikutukset mukaan lukien 675 000 ihmistä. Vaikutus arvonlisään yhteensä
Talouden näkymät SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 2015 KASVU ON VIENTIVETOISTA
3 21 SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 215 Suomen kokonaistuotanto on pienentynyt yhtäjaksoisesti vuoden 212 toisesta neljänneksestä lähtien. Kevään 21 aikana on kuitenkin jo näkynyt merkkejä
Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;
Suomen arktinen strategia
Liite 1 Suomen arktinen strategia EU-asioiden alivaltiosihteeri Jukka Salovaara Talousneuvosto 18.1.2011 Miksi Arktinen Strategia Arktisen merkitys kasvaa EU saa vahvemman arktisen ulottuvuuden (laajentuminen)
Tarkastusmuistio Poliisin toimintojen yhdistäminen ja liikennevalvonnan määrä
Tarkastusmuistio Poliisin toimintojen yhdistäminen ja liikennevalvonnan määrä Liittyy tarkastukseen: 5/2019 Poliisin liikennevalvonta Tekijä: Ville Vehkasalo Päivämäärä: 24.9.2018 Diaarinumero: 248/54/2017
Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta
Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa
Liite 1. Suomen kilpailukyky. Lauri Lyly Talousneuvosto
Liite 1 Suomen kilpailukyky Lauri Lyly Talousneuvosto 21.8.2012 21.8.2012 1 Palkat ovat nousseet Suomessa keskimääräistä nopeammin Lähde: Euroopan komissio 21.8.2012 2 Myös tuottavuus on noussut Suomessa
TALOUSENNUSTE 13.10.1999
TALOUSENNUSTE 13.10.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: Eero.Lehto@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½
Toistuuko 1990-luvun lama?
Toistuuko -luvun lama? Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos PALKANSAAJIEN TUTKIMUSLAITOS Mitä -luvun lamassa tapahtui? Lama rajoittui Suomeen ja Ruotsiin, muualla lievempi taantuma Syinä liberalisointi,
Työttömyyden alue-erot Euroopan maissa*
Kansantaloudellinen aikakauskirja 97. vsk. 4/2001 ARTIKKELEITA Työttömyyden alue-erot Euroopan maissa* Petri Böckerman Vanhempi tutkija Palkansaajien tutkimuslaitos Pekka Tossavainen Erikoistutkija Tilastokeskus
Työn ja pääoman välinen eli funktionaalinen tulonjako metalliteollisuudessa
Työn ja pääoman välinen eli funktionaalinen tulonjako metalliteollisuudessa Jorma Antila Syyskuu 21 Metallityöväen Liitto ry, tutkimustoiminta 1(12) Työn ja pääoman välinen eli funktionaalinen tulonjako
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 134/2016 vp)
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 134/2016 vp) Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Henna Busk Pellervon taloustutkimus PTT 6.10.2016 Talouden näkymät PTT näkemys talous-
Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK
Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Talvi 2017 Tiedotustilaisuus 19.12.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.12.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Noususuhdanne jatkuu tulevina vuosina. Maailmantaloudessa
Suomen talouden näkymät
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talouden näkymät 2017-2019 13.6.2017 Julkinen 1 Kansainvälisen talouden ympäristö kasvulle suotuisampi Suomen vientikysyntä vahvistuu maailman reaalitalouden
Syksyn 2013 talousennuste: Asteittaista elpymistä ulkoisista riskeistä huolimatta
EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Bryssel 5. marraskuuta 2013 Syksyn 2013 talousennuste: Asteittaista elpymistä ulkoisista riskeistä huolimatta Viime kuukausina on ollut näkyvissä rohkaisevia merkkejä
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kevät 2017 28.4.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 28.4.2017 Jukka Railavo Talousnäkymät Suomen talouskasvu jatkuu vakaana. Maailmantalouden kasvu nopeutumassa. Kasvun perusta
Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa
Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa Juha Puranen KAINUU-OHJELMA ----> Hyvinvointifoorumi
Teollisuustuotanto väheni marraskuussa 15,2 prosenttia vuoden takaisesta
Tilastokeskus - Teollisuustuotanto väheni marraskuussa 15,2 prosenttia vuoden takais... http://www.stat.fi/til/ttvi/2009/11/ttvi_2009_11_2010-01-08_tie_001.html?tulosta Page 1 of 3 Teollisuustuotanto väheni
Nuorten taloudellinen asema tulevaisuuden Suomessa
Seppo Honkapohja Suomen Pankki Nuorten taloudellinen asema tulevaisuuden Suomessa Nuoret ja talous tulevaisuuden Suomessa onko nuorten elintason kasvu pysähtymässä? - seminaari Helsinki 20.10.2016 20.10.2016
Teknisiä laskelmia vuosityöajan pidentämisen vaikutuksista. Hannu Viertola
Teknisiä laskelmia vuosityöajan pidentämisen vaikutuksista Hannu Viertola Suomen Pankki Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto 29.1.2015 Sisällys 1 Johdanto 2 Vuosityöajan pidentämisen dynaamisista vaikutuksista
TALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 2019 2020 10.4.2019 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN KESKEISIÄ
Verotus ja talouskasvu. Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009
Verotus ja talouskasvu Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009 Johdantoa (1/2) Talouskasvua mitataan bruttokansantuotteen kasvulla. Pienetkin erot talouden BKT:n kasvuvauhdissa
Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019
Olli Rehn Suomen Pankki Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019 Teknologiateollisuuden hallitus 17.1.2019 17.1.2019 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu, mutta ei niin vahvana kun vielä kesällä ennustettiin
Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle
Suomen Pankki Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton edustajakokous 1 Euroalue koki kaksoistaantuman, nyt talouden elpyminen laaja-alaista BKT Euroalue KLL* GIIPS*
Kaupunkialueen työmarkkinat ja niiden dynamiikka. Petri Böckerman Palkansaajien tutkimuslaitos
Kaupunkialueen työmarkkinat ja niiden dynamiikka Petri Böckerman Palkansaajien tutkimuslaitos 1. Johdanto Suomen talouden elpyessä 1990-luvun alun syvästä lamasta työllisyyden ja työttömyyden alue-erot
BoF Online. Palkkojen nousu ja kokonaistaloudellinen kehitys: laskelmia Suomen Pankin Aino-mallilla
BoF Online 5 2007 Palkkojen nousu ja kokonaistaloudellinen kehitys: laskelmia Suomen Pankin Aino-mallilla Lauri Kajanoja Jukka Railavo Anssi Rantala Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan
SUHDANNEKUVA SYKSY 2009 PTT-katsaus 3/2009. Valtion velkaantuminen ei vaadi paniikkiratkaisuja
T i e d o t e Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa to 24.9.2009 klo 10.15 SUHDANNEKUVA SYKSY 2009 PTT-katsaus 3/2009 Valtion velkaantuminen ei vaadi paniikkiratkaisuja
Harjoitus 7 : Aikasarja-analyysi (Palautus )
31C99904, Capstone: Ekonometria ja data-analyysi TA : markku.siikanen(a)aalto.fi & tuuli.vanhapelto(a)aalto.fi Harjoitus 7 : Aikasarja-analyysi (Palautus 28.3.2017) Tämän harjoituskerran tarkoitus on perehtyä
Kommentti budjettiesitelmään 1
Kansantaloudellinen aikakauskirja - 94. vsk. - 4/1998 Kommentti budjettiesitelmään 1 PASI HOLM Tutkimusjohtaja, dosentti Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Ministeri Skinnarin esityksessä korostettiin,
Miten Suomen käy? Kansantaloutemme kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa
Miten Suomen käy? Kansantaloutemme kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa Matti Pohjola Kilpailukyky Yhteiskunnan kilpailukyky = kansalaisten hyvinvointi aineellinen elintaso = tulotaso = palkkataso työllisyys
Vaikuttaako kokonaiskysyntä tuottavuuteen?
Vaikuttaako kokonaiskysyntä tuottavuuteen? Jussi Ahokas Itä-Suomen yliopisto Sayn laki 210 vuotta -juhlaseminaari Esityksen sisällys Mitä on tuottavuus? Tuottavuuden määritelmä Esimerkkejä tuottavuudesta
Metalliteollisuuden palkkakehitys
1 Metalliteollisuuden palkkakehitys Tässä palkkakatsauksessa esitettävät palkkatiedot perustuvat Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) jäsenyrityksistään keräämiin palkkatilastoihin sekä Teknologiateollisuuden
Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin
Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100
Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset
Liite 1 Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset 1Mit 1. Miten tähän on tlt? tultu? 2. Miten avittaa talouskasvua? 3. Miten kutistaa kestävyysvajetta? Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Matti
Korko ja inflaatio. Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016
Korko ja inflaatio Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016 Sisältö Nimellis ja reaalikorot, Fisher yhtälö Lyhyt ja pitkä korko Rahapolitiikka ja korot Korko ja inflaatio Nimellinen korko i: 1 tänä vuonna
HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS
HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS Riittävätkö rahat, kuka maksaa? Sixten Korkman Jukka Lassila Niku Määttänen Tarmo Valkonen Julkaisija: Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos ETLA Kustantaja: Taloustieto Oy Kannen valokuva:
Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta
Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa
TALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 2018 2019 11.4.2018 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Heikki Taimio KYSYNNÄN JA TARJONNAN
JOHNNY ÅKERHOLM
JOHNNY ÅKERHOLM 16.1.2018 Taantumasta kasvuun uudistuksia tarvitaan Suomen talouden elpyminen jatkui kansainvälisen talouden vanavedessä vuonna 2017, ja bruttokansantuote kasvoi runsaat 3 prosenttia. Kasvua
Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet
Juha Kilponen Suomen Pankki Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet 18.12.2017 18.12.2017 Julkinen 1 Talouden yleiskuva Kasvu laajentunut vientiin, ja tuottavuuden kasvu
Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, syksy 2016
Taloudellinen katsaus Tiivistelmä, syksy 2016 Sisällysluettelo Lukijalle......................................... 3 Tiivistelmä........................................ 4 Kotimaa.........................................
Talouden näkymät
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016 2018 9.6.2016 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu 2015 2015 2016 2017 2018
Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka
Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka Talousvaliokunnan seminaari 20.4.2005 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Piirteitä maailmantalouden kehityksestä Globaalinen osakekurssien
PALJON RINNAKKAISIA JUONIA
PALJON RINNAKKAISIA JUONIA Talousennustaminen (suhdanne / toimialat) Mitä oikeastaan ennustetaan? Miten ennusteen tekeminen etenee? Miten toimialaennustaminen kytkeytyy suhdanne-ennusteisiin? Seuranta
TYÖAJAN LYHENTÄMINEN JA TYÖLLISYYS
PALKANSAAJIEN TUTKIMUSLAITOS TUTKIMUSSELOSTEITA LABOUR INSTITUTE FOR ECONOMIC RESEARCH DISCUSSION PAPERS 152 TYÖAJAN LYHENTÄMINEN JA TYÖLLISYYS Jaakko Kiander Helsinki 1999 ISBN 952-5071-30-8 ISSN 1236-7184
Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät
Kaupan näkymät 2011-2012 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan myynti 2010 Yht. 118,6 mrd. euroa (pl. alv) 13 % 12 % 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58 %
Mallivastaukset KA5-kurssin laskareihin, kevät 2009
Mallivastaukset A5-kurssin laskareihin, kevät 009 Harjoitukset (viikko 5) Tehtävä Asia selittyy tulonsiirroilla. Tulonsiirrot B lasketaan mukaan kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin Y d. Tässä
Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne
Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen, Suomen Pankki Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Oulu 13.9.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Kansainvälinen kauppa kasvaa hitaammin kuin maailman bkt Öljymarkkinat
Suomen talouden näkymät syksyllä 2010. 1.9.2010 Oulun Kauppakamari Toimitusjohtaja Matti Vuoria
Suomen talouden näkymät syksyllä 2010 1.9.2010 Oulun Kauppakamari Toimitusjohtaja Suomen talous on kääntynyt kasvuun Euroopassa kasvu on nyt vahvaa ja sitä vetää Saksan teollisuustuotanto. Euroopan kasvun
Näkymiä talouteen ja työllisyyteen Lounais-Suomessa. Kimmo Puolitaival Ylijohtaja Varsinais-Suomen ELY-keskus
Näkymiä talouteen ja työllisyyteen Lounais-Suomessa Kimmo Puolitaival Ylijohtaja Varsinais-Suomen ELY-keskus 9.2.2016 Työllisten määrä 1-64v: VAR / FI Takana haastava historia 2 0 222,6 22,0 2 00 2 497
Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät
Euro & talous 1/211 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Pääjohtaja 1 Aiheet Ajankohtaista tänään Maailmantalouden ennuste Suomen talouden näkymät vuosina 211-213 2 Ajankohtaista
Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v)
Työllisyysaste 198 26 Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v 8 % Suomi 75 EU 15 EU 25 7 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 6** 5.4.25/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985 26
Työ muuttuu muuttuvatko pelisäännöt ja asenteet? Timo Lindholm / SITRA
Työ muuttuu muuttuvatko pelisäännöt ja asenteet? Timo Lindholm / SITRA 7.9.2016 Kansan, maan ja työn vuotuisen tuoton arvoa ei voida lisätä millään muulla keinolla kuin lisäämällä joko sen tuottavien työläisten
Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino
Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Yli 50 % koko viennistä. Työllisyysvaikutus suoraan lähes 320 000, välilliset vaikutukset mukaan lukien 675 000 ihmistä. Vaikutus arvonlisään yhteensä
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
söverojen osuus liikevoitosta oli 13,5 prosenttia ja suomalaisomisteisten Virossa toimivien yritysten, poikkeuksellisen vähän, 3,2 prosenttia.
Helsinki 213 2 Viron nopea talouskasvu 2-luvulla sekä Suomea alhaisempi palkkataso ja keveämpi yritysverotus houkuttelevat Suomessa toimivia yrityksiä laajentamaan liiketoimintaansa Virossa. Tässä tutkimuksessa
Raporttiluonnoksesta annetut lausunnot
Raporttiluonnoksesta annetut lausunnot 7/2018 Finanssipolitiikan valvonnan arvio valtiovarainministeriön makroennusteiden luotettavuudesta Tarkastelussa BKT kasvun, työttömyysasteen ja inflaation suhdanne
Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu
Meri Obstbaum Suomen Pankki Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Euro ja talous 5/2018 18.12.2018 1 Euro ja talous 5/2018 Pääkirjoitus Ennuste 2018-2021 Kehikot Julkisen talouden arvio Työn tuottavuuden
Julkistalous, Taloudellinen valta ja Tulonjakauma (Public Economics, Economic Power and Distribution)
Julkistalous, Taloudellinen valta ja Tulonjakauma (Public Economics, Economic Power and Distribution) Marja Riihelä VATT Saikat Sarkar TAY Risto Sullström VATT Ilpo Suoniemi PT Hannu Tanninen ISY Matti
3d) Yes, they could: net exports are negative when imports exceed exports. Answer: 2182.
. Se talous, jonka kerroin on suurempi, reagoi voimakkaammin eksogeenisiin kysynnän muutoksiin. Investointien, julkisen kysynnän tai nettoviennin muutokset aiheuttavat sitä suuremman muutoksen tasapainotulossa,
Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
1 Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työllisyysaste EU-maissa 23
Hyvän vastauksen piirteet
Hyvän vastauksen piirteet Hakukohteen nimi: Taloustieteen kandiohjelma Kokeen päivämäärä ja aika: 7.5.2019 kl. 9.00-13.00 1. Määrittele lyhyesti seuraavat käsitteet. (a) Suhteellinen etu (comparative advantage)
Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta Mitä tehdä?
Suomen Pankki Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta Mitä tehdä? Euro & talous 3/2015 1 Keventynyt rahapolitiikka tukee euroalueen talousnäkymiä 2 Rahapolitiikan ohella öljyn hinnan lasku keskeinen taustatekijä
Taloudellisen tilanteen kehittyminen
#EURoad2Sibiu Taloudellisen tilanteen kehittyminen Toukokuu 219 KOHTI YHTENÄISEMPÄÄ, VAHVEMPAA JA DEMOKRAATTISEMPAA UNIONIA EU:n kunnianhimoinen työllisyyttä, kasvua ja investointeja koskeva ohjelma ja
Valtiovarainministerin budjettiehdotus
Valtiovarainministerin budjettiehdotus 9.8.2017 Petteri Orpo Tiedotustilaisuus Talouspolitiikka Talouden tilanne Vientinäkymät hyvät ja vienti päässyt kasvu-uralle Vientimarkkinat kasvavat aiemmin ennustettua
Talous. TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi. Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012. 3.10.2012 Samu Kurri
Talous TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012 1 Esityksen aiheet Talouden näkymät Suomen Pankin kesäkuun ennusteen päätulemat Suomen talouden lähiaikojen
Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva
31 Korko määräytyy maailmalla
31 Korko määräytyy maailmalla 31.1 Kulutus- ja säästämispäätökset 31.2 Reaalikorkokanta maailmantaloudessa 2.1 Reaalikorkokannan määräytyminen: S = I K21.4 Säästämisen ja pääomanmuodostuksen yhtäsuuruus
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus