Kuntalaisten osallistaminen 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntalaisten osallistaminen 2017"

Transkriptio

1

2 Kuntalaisten osallistaminen 2017 Kooste kehittämistoimista Asukaslautakunta

3 Taustaa Kaupunkistrategia 2024, arvot ja periaatteet: Hyvä palvelu: Ylöjärven kaupunki on asiakkaan näkökulmaa painottava palveluyhteisö. Kaupunki uudistaa ja kehittää toimintaansa asukkaiden hyväksi. Avoimuus: Ylöjärven kaupunki toimii julkisesti ja avoimesti lain sekä hyvän hallinnon edellyttämällä tavalla. Kaupunki viestii, kuuntelee ja mahdollistaa osallistumisen. 3

4 Painopisteet 2017 Sähköisten palautekanavien kehittäminen Asiakasraatien hyödyntäminen Paikallisen, asukaslähtöisen toiminnan tukeminen 4

5 Sähköisten palautekanavien kehittäminen Osallistamisen toteuttaminen kaikissa DigiYlöjärvi-hankkeissa; uusien kanavien ja välineiden kokeilu Kehitysjohtaja Varhaiskasvatuksen viestinnän ja vuorovaikutuskanavien kehittämishanke käynnistymässä (Ylöjärven, Lempäälän ja Nokian yhteishanke; rahoitusta VM:n digikuntakokeilusta) Talousarviovalmisteluun liittyvä kysely, toteutus ennen talousaiheista asukasiltaa Suorien videolähetysten kokeileminen Nykyisten kaupungilla käytössä olevien sosiaalisen median palvelujen tehokkaampi hyödyntäminen sekä uusien palvelujen käyttöönotto Talousjohtaja, asukaslautakunta Hallinto- ja talousosaston hallintopäällikkö, tiedottaja Tiedottaja, kulttuuri- ja markkinointituottaja, osastopäälliköt MAPSTO-kuntalaiskysely toteutettu 9/2017 Toteutunut asukasillassa (lähetys kaupungin YouTube-kanavalla) Uusia Facebook-sivuja (mm. useita ikääntyneiden palveluissa) ja Instagramtilejä perustettu, mobiilisovellukset Sportywe ja Nuorten Ylöjärvi otettu käyttöön (12/2016), verkkokauppa avattu osana DigiYlöjärvi-hanketta 5

6 Sähköisten palautekanavien kehittäminen Perusturvaosasto: Ohjauksen ja neuvonnan, myös ajanvarausjärjestelmien, kehittäminen (ns. yhden numeron periaate) Hoito- ja kuntoutumispalvelujen johtaja Terveys- ja sosiaalijohtaja Hoito- ja kuntoutumispalvelut on aloittanut sotevalmisteluissa/ikäneuvo-hankkeen osana 10/2017 yhteisen maakunnallisen ikäihmisten neuvontapuhelimen. Lokakuussa Ylöjärvellä on aloitettu myös maakunnallinen keskitetty asiakasohjaus (tulevan sotejärjestäjän tehtäviin sisältyvä toiminta) sekä Lähitori. Aiemmin aloitettu Ikäpiste-neuvonta sulautuu Lähitoriin ja syksyllä 2017 käynnistetään kokeiluna myös liikkuvia neuvontapalveluja yhteistyössä kaupungin eri toimialojen kanssa. Muu yhden numeron periaate : toteutus on kesken Palautekanavien lisääminen; merkittävä osa asiakastyytyväisyyskyselyistä toteutetaan ensikertaa sähköisenä Viestintäkanavien lisääminen nuorten parissa työskentelevillä (älykännyköiden käyttöönotto Perhekeskuksessa) Terveys- ja sosiaalijohtaja Ehkäisevien ja korjaavien hyvinvointipalvelujen johtaja Sähköisten palautekanavien käyttöönotto on vielä kesken Asia on kesken 6

7 Sähköisten palautekanavien kehittäminen Tekninen osasto: Karttapohjainen asiointiportaali katujen, teiden, liikuntaalueiden sekä yleisten alueiden epäkohdista ilmoittamista varten; hankkeen tiedotus, käyttöönotto, vakiinnuttaminen Karttapohjaisen informaation tarjoaminen liikuntareittien ja alueiden kunnossapidosta; hankkeen tiedotus, käyttöönotto, vakiinnuttaminen Lisäksi: Luokitellut (ns. salkutetut) rakennukset kartalle kaupungin kotisivuille Yhdyskuntatekniikan päällikkö Yhdyskuntatekniikan päällikkö Tilapalvelupäällikkö ja paikkatietoinsinööri 7 Työn alla Karttasovellus koekäyttöön 1/2017 Toteutunut 5/2017 (Ylöjärvi.fi >Toimitilat ja kiinteistöt)

8 Sähköisten palautekanavien kehittäminen Sivistysosasto: Koulujen loma- ja työaikojen kysely oppilaiden huoltajille ja oppilaille Kouluterveyskysely luokkalaisille ja lukion opiskelijoille Sivistysjohtaja Sivistysjohtaja Toteutustavan suunnittelu käynnissä Toteutunut suunnitellusti 8

9 Asiakasraatien hyödyntäminen Asiakasraatitoiminnan kehittäminen ja hyödyntäminen entistä paremmin palvelutuotannossa Asukasilta, laaja-alainen, poikkihallinnollinen näkökulma ja toteutus Asukaslautakunta, asiakasraadeista vastaavat Siirtyy vuodelle

10 Asiakasraatien hyödyntäminen Perusturvaosasto: Jatkuu: terveyskeskuspalveluiden ja kotihoidon asiakasraadit, teemakohtaiset raadit (uutena esim. omaishoidon palvelut) sosiaalityön/palvelujen asiakasraadit Tekninen osasto: Yksityistieasiat, tieisännöitsijöiden kokoontuminen vuosittain Perusturvaosaston vastuualuepäälliköt Yhdyskuntatekniikan päällikkö Terveyskeskuksen asiakasraati kokoontuu säännöllisesti. Kotihoidon asiakasraadit toteutuvat edelleen säännöllisesti 1-2 kertaa vuodessa. Syksyllä 2017 toteutetaan uutena kokeiluna ikääntyneiden palvelujen sekä kulttuuri- ja liikuntapalvelujen yhteinen esittelyja asiointikierros kaupungin reuna-alueilla. Ikääntyneiden asumispalvelujen asukasraadit kokoontuvat säännöllisesti (raatilaiset asukkaita). Hoito- ja kuntoutumispalveluissa on laajassa yhteistyössä yhdistysten, järjestöjen, vapaaehtoistoimijoiden ja seurakunnan kanssa toteutettu verkostoitumistilaisuuksia, jollaisia jatketaan vielä vuoden lopulla. Eri puolilla kaupunkia kokoontuu vertaistukiryhmiä / ikääntyneiden palvelujen käynnistämiä ja vapaaehtoisten vetämiä porinapiirejä. Vapaaehtoistyo.fi-sivuston käyttö on alkamassa ennen vuodenvaihdetta. Aikuissosiaalityö käynnistää asiakasraatitoiminnan loppusyksystä. Suunnitteilla loppuvuodesta

11 Asiakasraatien hyödyntäminen Sivistysosasto / varhaiskasvatus: Kokeillaan asiakasraatityyppistä toimintaa esim. tekstiviestipohjaisena vuoden jatkuvana kysely- ja vaikuttamisfoorumina Huoltajia osallistetaan varhaiskasvatussuunnitelman valmisteluun Varhaiskasvatuksen johtaja Varhaiskasvatuksen johtaja Ensimmäisiä kyselyjä tehty Päikyn kautta; järjestelmää kehitetään edelleen Toteutunut; vanhempia kannustettiin osallistumaan suunnitelman laadintaan ja kommentointiin (mm. päiväkodeissa järjestettiin asiaa koskevia tilaisuuksia) 11

12 Asiakasraatien hyödyntäminen Sivistysosasto / vapaa-aikapalvelut: Seuraparlamentin toiminnan synkronointi talousarvion valmisteluprosessiin sekä MAPSTO-valmisteluun niin, että seuraparlamentin lausunnot ovat käytettävissä sekä lautakunta- että valtuustotasolla päätöksenteon yhteydessä Nuorisopalvelujen auditoinnin jatkotyöstö: kuntalaisten osallistaminen nuorisopalvelujen kehittämiseen Vapaa-aikajohtaja Vapaa-aikajohtaja Toteutunut suunnitellusti Vapaaehtoisista nuorista on koottu ns. tapahtumaryhmä, joka on mukana kaupungin järjestämien nuorten tapahtumien suunnittelussa 12

13 Paikallisen, asukaslähtöisen toiminnan tukeminen Suomi 100 juhlavuoden toteuttamisen tukeminen Yhdessä-teeman mukaisesti Vuoden 2017 talkoorahaa sekä kulttuuri- ja nuorisotyön avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti Suomi 100 tapahtumat; kaupungin omat yksiköt voivat hakea sisäistä avustusrahaa juhlavuoden tapahtumiin ja hankkeisiin Yhdistyksille ja yhteisöille tarjotaan mahdollisuutta käyttää veloituksetta kaupungin tiloja juhlavuoden tapahtumiin Kaupunki tukee tapahtumien järjestäjiä viestinnässä: pääkanavina kotisivujen tapahtumakalenteri sekä Ylöjärven Suomi 100 Facebook-sivu Koko kaupunkiorganisaatio, juhlavuoden työryhmä vetäjänään kulttuurisihteeri Toteutunut suunnitellusti; suomi100 + facebook.com/ suomi100ylojarvi 13

14 Paikallisen, asukaslähtöisen toiminnan tukeminen Perusturvaosasto: Jatketaan ja laajennetaan ikäihmisten porinapiirejä, avoimia liikuntaryhmiä, kulttuuriyhteistyötä sekä muuta yhteistyötä järjestöjen ja yhdistysten kanssa Vastuualuepäälliköt Toteutunut kaikilta osin hoito- ja kuntoutumispalvelujen vastuualueella: ks. dia 10, hyvinvointikertomus ja perusturvaosaston www-sivut 14

15 Työryhmä Valmistelutyöryhmä: hallintopäällikkö Antti Pieviläinen, pj. tiedottaja Tiina Helminen, siht. johdon sihteeri Hanna Isotalo hoito- ja kuntoutumispalvelujen johtaja Anu Kallio koordinaattori Sari Lyytinen kehitysjohtaja Riku Siren vapaa-aikajohtaja Sami Yli-Pihlaja 15

Kuntalaisten osallistaminen 2017

Kuntalaisten osallistaminen 2017 Kuntalaisten osallistaminen 2017 Toimenpide-esitykset Asukaslautakunta 23.11.2016 Taustaa Kaupunkistrategia 2024, arvot ja periaatteet: Hyvä palvelu: on asiakkaan näkökulmaa painottava palveluyhteisö.

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistaminen 2016

Kuntalaisten osallistaminen 2016 Kuntalaisten osallistaminen 2016 Kooste kehittämistoimista Asukaslautakunta 19.10.2016 Painopisteet 2016 Sähköisten palautekanavien kehittäminen Kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen talousarvion

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistaminen 2018

Kuntalaisten osallistaminen 2018 Kuntalaisten osallistaminen 2018 Toimenpide-esitykset osastoittain Asukaslautakunta 23.11.2017 Perusturvaosasto Kokemusasiantuntijoiden hyödyntäminen Perhekeskuksen toiminnassa Viestintäkanavien lisääminen

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2016

Viestintäsuunnitelma 2016 Viestintäsuunnitelma 2016 Kaupunginhallitus 14.3.2016 www.ylojarvi.fi Ylöjärven kaupunki / Kaupunginhallitus 14.3.2016 Viestintäsuunnitelma 2016 Viestintää yhteisin periaattein Ylöjärven kaupungin viestintää

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistumis- ja palautekanavat. Ylöjärven kaupunki

Kuntalaisten osallistumis- ja palautekanavat. Ylöjärven kaupunki Kuntalaisten osallistumis- ja palautekanavat Osallisuus Edustuksellinen osallisuus Tieto-osallisuus Suora osallisuus Toimintaosallisuus 3 Edustuksellinen osallisuus Vaalit Kaupunginvaltuusto ja hallitus

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) -kärkihanke Lähtökohdat ja tavoitteet kärkihankkeelle

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hanke mahdollistaa asiakasohjauksen kehittämisen ja kokeilun Pirkanmaalla Hankkeessa kehitetään Pirkanmaalle yhteinen ikääntyneiden

Lisätiedot

Ylöjärvi TILASTOJA 2015. www.ylojarvi.fi

Ylöjärvi TILASTOJA 2015. www.ylojarvi.fi Ylöjärvi TILASTOJA 2015 www.ylojarvi.fi 2 YLÖJÄRVI LYHYESTI Ylöjärven kunta perustettiin vuonna 1869. Ylöjärvestä tuli kaupunki vuonna 2004. Viljakkalan kunta liittyi Ylöjärveen vuoden 2007 alusta, Kurun

Lisätiedot

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari 7.9.2017 Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten

Lisätiedot

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteiskehittämisen työpaja Minna Laitila 26.3.2018 Valmistelujohtaja Asko Peltola Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen

Lisätiedot

LÄHITORI YLÖJÄRVELLÄ

LÄHITORI YLÖJÄRVELLÄ LÄHITORI YLÖJÄRVELLÄ Sotekeskuksen neuvonta Maakunnallinen neuvontapuhelin Asiakas, omaiset ja läheiset Maakunnan keskitetty asiakasohjaus YLÖJÄRVEN LÄHITORI kokonaisuus 1.6.2017 IKÄPISTE Ohjaus ja neuvonta/

Lisätiedot

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Oma tupa, oma lupa hanke/ Ulla Halonen 5.3.2014 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Keski-Suomessa tukee Oma tupa, oma lupa -hanke Hankkeen tavoitteita ovat: 1.

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa 6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

Lapsi- ja nuorisoneuvoston toimintasääntö

Lapsi- ja nuorisoneuvoston toimintasääntö Liite 1 asukltk 17.5.2017 25 1 (2) Ylöjärven kaupunki Lapsi- ja nuorisoneuvoston toimintasääntö Ylöjärven kaupungin asukaslautakunta 17.5.2017 1 Toiminnan tarkoitus Ylöjärven lapsi- ja nuorisoneuvosto

Lisätiedot

Kuru neuvoston toimintasääntö

Kuru neuvoston toimintasääntö 1 (2) Ylöjärven kaupunki Kuru neuvoston toimintasääntö Ylöjärven kaupungin asukaslautakunta 17.5.2017 1 Toiminnan tarkoitus Ylöjärven Kuru-neuvosto on kaupungin ja Kurun kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin.

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2015

Viestintäsuunnitelma 2015 Viestintäsuunnitelma 2015 Kaupunginhallitus 23.3.2015 www.ylojarvi.fi Ylöjärven kaupunki / Kaupunginhallitus 23.3.2015 Viestintäsuunnitelma 2015 Viestintää yhteisin periaattein Ylöjärven kaupungin viestintää

Lisätiedot

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hankkeessa luodaan Pirkanmaalle yhteinen neuvonta ja asiakasohjaus toiminto Hankkeessa kehitetään Pirkanmaan yhteinen ikäihmisten

Lisätiedot

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Osallisuussuunnitelma valmisteluajalle LUONNOS 7.11.2017 VATE 14.11.2017 Minna Laitila Sisällys 1. JOHDANTO 2. ASUKKAIDEN OSALLISUUS 3. OSALLISUUDEN

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2017

Viestintäsuunnitelma 2017 Viestintäsuunnitelma 2017 Kaupunginhallitus 27.3.2017 www.ylojarvi.fi Ylöjärven kaupunki / Kaupunginhallitus 27.3.2017 Viestintäsuunnitelma 2017 Viestintää yhteisin periaattein Ylöjärven kaupungin viestintää

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Toteutunut 2017 Ta Ta+muutos

Toteutunut 2017 Ta Ta+muutos Tuotot/kulut Tammikuu-Joulukuu 2018 Toimintakatetilit Summatasot: Vastuualue 2017 Ta Ta+muutos 1001 Vaalit Tuotot 0 95 000 95 000 Kulut -85 119-135 247-135 247 Netto -85 119-40 247-40 247 1200 Ulkoinen

Lisätiedot

TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ

TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ Sosiaali- ja terveysalan yhdistykset uudessa tilanteessa sote-uudistuksen kaatumisen jälkeen mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Kulttuuri- ja taideyhdistyksille olennaista Pirkanmaan

Lisätiedot

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista.

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Vapaa-aikalautakunta Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet: 1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Toteutuminen: Selvitys vaihtoehtoisista

Lisätiedot

Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO / vapaa-aikalautakunnan käsittely

Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO / vapaa-aikalautakunnan käsittely Sivistyslautakunta 39 12.04.2016 Sivistyslautakunta 47 10.05.2016 Vapaa-aikalautakunta 27 24.05.2016 Vapaa-aikalautakunta 48 12.10.2016 Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO

Lisätiedot

HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos VUOSI TIETOLÄHDE KYSYMYS Vastausvai htoehto 1 Vastausvaiht oehto 2 Vastausva ihtoehto 3 PERUSTERVEYDENHUOLTO

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin viestintäsuunnitelma 2018

Ylöjärven kaupungin viestintäsuunnitelma 2018 Ylöjärven kaupungin viestintäsuunnitelma 2018 Kaupunginhallitus 5.3.2018 Viestintää yhteisin periaattein Ylöjärven kaupungin viestintää toteutetaan hajautetusti mutta yhteisin periaattein. Yleisenä ohjeena

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin!

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! APUVA! Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! Järjestöillä ja kunnilla yhteinen tavoite: ihmisten hyvinvointi Pitäisi saada uusia aktiiveja, koska

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 2/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 2/ Aika: klo 9-11.00 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A 2.krs Osallistujat: Lauri Savisaari tilaajapäällikkö Tampere pj. Toimi Jaatinen tuotantojohtaja Tampere Marko Ojala vs.vapaa-aikajohtaja Ylöjärvi

Lisätiedot

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto 21.9.2017 Kanta-Hämeessä Yhdistyksiä 3202, Yhdistysrekisteri, Patentti- ja rekisterihallitus

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus, kuuleminen ja vapaa valinta. Tehtävän yhteenvetoa

Asukkaiden osallisuus, kuuleminen ja vapaa valinta. Tehtävän yhteenvetoa Asukkaiden osallisuus, kuuleminen ja vapaa valinta Tehtävän yhteenvetoa Työryhmän tehtävät Asukaslähtöisyys Sote-integraatio Kustannustehokkuus 1. Suunnitelma asukkaiden osallistamisesta, kuulemisesta

Lisätiedot

Paikka Koulutuskeskus Valo, kokoushuone Laine, Pallotie 5

Paikka Koulutuskeskus Valo, kokoushuone Laine, Pallotie 5 Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 Nuorisovaltuusto 11.10.2017 Aika 17:00 19:30 Paikka Koulutuskeskus Valo, kokoushuone Laine, Pallotie 5 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. 1 Essi Mäki-Hallila

Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. 1 Essi Mäki-Hallila Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella 1 Essi Mäki-Hallila Lähtökohdat ja tavoitteet: Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut kansallisten

Lisätiedot

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu Salon kaupunki Organisaation uudistaminen johtava konsultti Jaakko Joensuu Taustaa Kevään 2013 aikana Salossa on valmisteltu selviytymissuunnitelmaa, jossa tavoitellaan 33 miljoonan euron muutosta kaupungin

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 6/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 6/ Aika: klo 9-11.00 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A 2. krs. Osallistujat: Lauri Savisaari tilaajapäällikkö Tampere pj. Toimi Jaatinen tuotantojohtaja Tampere Sami Yli-Pihlaja vapaa-aikajohtaja

Lisätiedot

Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala

Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala 10.2.2017 1 Lähtökohdat Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut

Lisätiedot

Perusturvan toimialalla on perusturvalautakunta. Perusturvalautakunnalla on yksilöasioiden jaosto.

Perusturvan toimialalla on perusturvalautakunta. Perusturvalautakunnalla on yksilöasioiden jaosto. PERUSTURVALAUTAKUNTA JA PERUSTURVAOSASTO I luku Perusturvalautakunta 118 Perusturvalautakunta ja jaosto 119 Lautakunnan ja jaoston kokoonpano Perusturvan toimialalla on perusturvalautakunta. Perusturvalautakunnalla

Lisätiedot

Miten asiakasarviointia on suunniteltu toteutettavaksi ESR TL5:n hankkeissa?

Miten asiakasarviointia on suunniteltu toteutettavaksi ESR TL5:n hankkeissa? Miten asiakasarviointia on suunniteltu toteutettavaksi ESR TL5:n hankkeissa? Arviointityö Sokrassa Arviointityön tarkoituksena on paitsi tuottaa arviointiin/ seurantaan liittyviä tuloksia Sokra-koordinaatiolle

Lisätiedot

Etäopetus erityistilanteissa- sairaanakin selviää koulussa. Opetushallitus , Harri Mantila

Etäopetus erityistilanteissa- sairaanakin selviää koulussa. Opetushallitus , Harri Mantila Etäopetus erityistilanteissa- sairaanakin selviää koulussa Hankkeen tavoitteet Sairastuneen oppilaan koulunkäynnin järjestäminen etäopetuksen avulla Vakiinnuttaa etäopetus yhtenä mahdollisuutena turvata

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta Liite nro 1 (1/9)

Kasvun ja oppimisen lautakunta Liite nro 1 (1/9) Liite nro 1 (1/9) Toimiala: Kasvu ja oppiminen Vetovoimainen, uudistuva ja kehittyvä Äänekoski Asiakas Toimialojen asiakastyytyväisyyskysely 3,7 3,7 3,9 3,9 3,9 4 Keskeisiä toimenpiteitä n saavuttamiseksi:

Lisätiedot

Hämeenlinnan kuntalaisvaikuttaminen Järjestöfoorumi, Riihimäki Ismo Hannula, Strategiapäällikkö

Hämeenlinnan kuntalaisvaikuttaminen Järjestöfoorumi, Riihimäki Ismo Hannula, Strategiapäällikkö Hämeenlinnan kuntalaisvaikuttaminen 4.9.2017 Järjestöfoorumi, Riihimäki Ismo Hannula, Strategiapäällikkö Hämeenlinnan vaikuttamistavat Edustuksellinen demokratia Lautakuntajaon mukaiset vaikuttajaraadit

Lisätiedot

Asiakasraadin. suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä

Asiakasraadin. suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä Asiakasraadin perustaminen, mallinnus Pirkanmaan SOS II-hanke, 2013-2015 Asiakasraadin suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä Aloitustilaisuus, tarkennetaan

Lisätiedot

Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa. Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry

Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa. Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry Oulun seudun omaishoitajat ry - vuodesta 1998 Oulun seudun

Lisätiedot

Ylöjärven kaupunki. Asukasilta taloudesta 9.10.2014 Kaupungintalo, valtuustosali, klo 17-19

Ylöjärven kaupunki. Asukasilta taloudesta 9.10.2014 Kaupungintalo, valtuustosali, klo 17-19 Asukasilta taloudesta 9.10.2014 Kaupungintalo, valtuustosali, klo 17-19 Talousjohtaja Juha Liinavuori Talousarvio 2015 Haasteita valmistelussa: Heikko yleinen taloustilanne Kunnallisverokertymän kasvu

Lisätiedot

Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma

Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma 2016-2017 Orimattilan visio 2020: Itsenäinen Orimattila on uudistumiskykyinen ja yhteisöllinen maaseutukaupunki metropolialueen

Lisätiedot

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava toimialajohtaja

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila)

Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila) Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila) Kaukajärven asukastilaisuus 30.3.2016 Kehittämisjohtaja Kari

Lisätiedot

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa lausuntonaan oikeusministeriölle, että Vihdin kunnanvaltuustoon valitaan vuoden

Lisätiedot

Osallisuussuunnitelma

Osallisuussuunnitelma Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää

Lisätiedot

Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä. Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6.

Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä. Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6. Kuntakonsernin digitaalisen asiakaspalvelun kehittäminen Lempäälässä Palvelumuotoilija Laura Humppi Digikuntakokeilun verkostotapaaminen 6.6.2017 Sisältö Lempäälä, taustaa ja tarpeet asiakaspalvelun kehittämiselle

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan ja perusturvaosaston johtosääntö

Perusturvalautakunnan ja perusturvaosaston johtosääntö 1 (8) Ylöjärven kaupunki Perusturvalautakunnan ja perusturvaosaston johtosääntö Kaupunginvaltuusto hyväksynyt X.X.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Perusturvalautakunta ja jaosto

Lisätiedot

TEAviisari 2016 Oma kuntani. Esimerkki yhteenveto TEAviisarin liikunnan edistämisen tuloksista

TEAviisari 2016 Oma kuntani. Esimerkki yhteenveto TEAviisarin liikunnan edistämisen tuloksista TEAviisari 2016 Oma kuntani Esimerkki yhteenveto TEAviisarin liikunnan edistämisen tuloksista Liikunnan edistäminen kunnissa 2016 tulokset Joka toinen vuosi toteutettavan tiedonkeruun tavoitteena on seurata

Lisätiedot

Suomi 100 vuotta. Vapla Valmistelija: nuorisosihteeri Pirkko Suhonen, puh

Suomi 100 vuotta. Vapla Valmistelija: nuorisosihteeri Pirkko Suhonen, puh Vapaa-aikalautakunta 97 16.12.2015 Vapaa-aikalautakunta 10 18.02.2016 Vapaa-aikalautakunta 62 21.09.2016 Vapaa-aikalautakunta 8 25.01.2017 Vapaa-aikalautakunta 27 20.04.2017 Suomi 100 vuotta Vapla 16.12.2015

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö

Monialainen yhteistyö Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen

Lisätiedot

Verkkoviestintäohje. Päivitetty

Verkkoviestintäohje. Päivitetty Verkkoviestintäohje Päivitetty 10.1.2017 www.ylojarvi.fi Ylöjärven kaupunki 10.1.2017 Verkkoviestintäohje Tietoa, palveluja ja palautetta Ylöjärven kaupungin internetsivusto (www.ylojarvi.fi) on keskeinen

Lisätiedot

OSALLISUUS HYVINKÄÄLLÄ

OSALLISUUS HYVINKÄÄLLÄ OSALLISUUS HYVINKÄÄLLÄ Työkalun tarkoitus Pitelet käsissäsi Hyvinkään osallisuusmallia. Esitteen kääntöpuolelta löydät Osallisuuden Pelikentän, joka kertoo mitä osallisuus Hyvinkäällä tarkoittaa. Tältä

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus

Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus 24.3.2017 1 Ikäneuvon neuvonnan ja asiakasohjauksen rautalankamalli Asiakas tai omainen visualisoituna Maakunnallinen neuvontanumero neuvonnalle, ohjaukselle ja alustavalle

Lisätiedot

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN

Lisätiedot

Asiakasraati. Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut

Asiakasraati. Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut Asiakasraati Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut 21.9.2016 Asiakasraati aloittanut toimintansa maaliskuussa 2008 on kunnallisten ja yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen asiakkaiden osallisuus-

Lisätiedot

PAIKKA Ylöjärven kaupungintalo, ATK-luokka 1 krs, Kuruntie 14

PAIKKA Ylöjärven kaupungintalo, ATK-luokka 1 krs, Kuruntie 14 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Lapsi- ja nuorisoneuvosto 18.09.2018 AIKA 17:00-19:05 PAIKKA Ylöjärven kaupungintalo, ATK-luokka 1 krs, Kuruntie 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki

Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki 2015-2017 Hyvinvointiohjausryhmä ja -työryhmä [Valitse pvm.] Kohde-ryh mä Kunnan asukkaat Lapset ja nuoret Tavoite Toimenpide Vastuutaho Aikataulu Seuranta

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen asiakasraati

Vanhuspalvelujen asiakasraati Vanhuspalvelujen asiakasraati 14.10.2015 14.10.2015 tapaaminen Tervetuloa asiakasraatiin Lyhyt esittelykierros Ketä me olemme ja miksi haluamme olla täällä Mikä ja miksi asiakasraati Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA

KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA TEHTÄVÄ MITÄ IDEOITA, TOIMINTAMALLEJA MAAKUNNASSA VOIDAAN TOTEUTTAA/HYÖDYNTÄÄ? KIRJOITA 1 IDEA/AJATUS/PAPERI IDEAN EI TARVITSE

Lisätiedot

IKÄNEUVO - Kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. projektipäällikkö Essi Mäki-Hallila muutosagentti Mari Patronen

IKÄNEUVO - Kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. projektipäällikkö Essi Mäki-Hallila muutosagentti Mari Patronen IKÄNEUVO - Kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella projektipäällikkö Essi Mäki-Hallila muutosagentti Mari Patronen 1 Ikäneuvo-hankkeen tausta - osa STM:n Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa

Lisätiedot

HYVINVOINTIOHJELMA. Harjavalta 2025 Vahva ja rohkea

HYVINVOINTIOHJELMA. Harjavalta 2025 Vahva ja rohkea HYVINVOINTIOHJELMA Harjavalta 2025 Vahva ja rohkea Johdanto Hyvinvointiohjelma on yksi kolmesta kaupunkistrategiaan liittyvästä ohjelmasta. Hyvinvointiohjelma laadittiin virkamiestyönä laajasti eri sidosryhmiä

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 4/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VAPAA-AIKATYÖRYHMÄ MUISTIO 4/ Aika: klo 13-15.00 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A 2.krs Osallistujat: Lauri Savisaari tilaajapäällikkö Tampere pj. Toimi Jaatinen tuotantojohtaja Tampere Sami Yli-Pihlaja vapaa-aikajohtaja

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana

Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana KKI PÄIVÄT, FINLANDIA TALO 22.3.2017 Saku Nikkanen pj. Sosiaali- ja terveyslautakunta Saku Nikkanen Terveisiä Salosta 20 Asukkaita 53 556 alle 25-vuotiaita

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

Lohjan OPS2016- prosessi

Lohjan OPS2016- prosessi Lohjan OPS2016- prosessi Lukuvuosi 2012-2013 lokakuu Sivistysjohtaja asettaa opetussuunnitelman ohjausryhmän, ohjausryhmä aloittaa työnsä Sivistysjohtaja, ohjausryhmän jäsenet Sähköinen Google Drive alusta

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupungin organisaatio

Hämeenlinnan kaupungin organisaatio Uusi kunta 2017 Hämeenlinnan kaupungin organisaatio 1.6.2017 lautakunta Kaupunkirakennelautakunta hyvinvointitoimiala Kaupunkirakennetoimiala terveystoimiala Hämeenlinnan kaupungin poliittinen organisaatio

Lisätiedot

Listaus hallintosäännön tarkistuksista 1.4.2015 lukien

Listaus hallintosäännön tarkistuksista 1.4.2015 lukien 1(5) Listaus hallintosäännön tarkistuksista 1.4.2015 lukien - juokseva pykälänumero suluissa kursivoituna HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 1. 10 (10 ) Läsnäolo toimielinten kokouksissa: Korvataan

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Markus Pauni. Strateginen päämäärä. Kaupunkistrategian. Sivistystoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Markus Pauni. Strateginen päämäärä. Kaupunkistrategian. Sivistystoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle Elinvoimainen oppiva kaupunkiseutu tavoitteet Kulttuurin liikunnan edelläkävijyys Ohjelma fyysisten olosuhteiden kehittämiseksi nuorisotoimen lautakunnan liikuntalautakunnan toimialalla Järjestö- harrastustoiminnan

Lisätiedot

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa. Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän

Lisätiedot

Sote-uudistus ikäihmisten palveluissa Mari Patronen, Pirkanmaan liitto

Sote-uudistus ikäihmisten palveluissa Mari Patronen, Pirkanmaan liitto Sote-uudistus ikäihmisten palveluissa Mari Patronen, Pirkanmaan liitto Kehittyvä vanhustyö, Tampere-talo 27.4.2017 1 Mari Patronen 2 SOTE-uudistus 6 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 7 8 10 Kehitetään ikäihmisten

Lisätiedot

Ylöjärven kaupunkistrategia / Rohkea Ylöjärvi -ideakilpailun järjestäminen / palkittavien valinta (Julkaisuvapaa 4.12.

Ylöjärven kaupunkistrategia / Rohkea Ylöjärvi -ideakilpailun järjestäminen / palkittavien valinta (Julkaisuvapaa 4.12. Asukaslautakunta 24 23.05.2018 Asukaslautakunta 33 19.09.2018 Asukaslautakunta 52 21.11.2018 Ylöjärven kaupunkistrategia 2018-2028 / Rohkea Ylöjärvi -ideakilpailun järjestäminen / palkittavien valinta

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.12.2006 Helinä Mäenpää viestintäpäällikkö Jyväskylän kaupungin viestinnän tavoite Viestintä tukee tasapuolista tiedonsaantia,

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset 23.10.2018 Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas 1.11.2016-31.12.2018 POHJANMAAN PALVELUOHJAUS KUNTOON - perustiedot Hanke kuuluu kansalliseen

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015. Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015. Kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus. Sivistys- lautakunta

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015. Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015. Kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus. Sivistys- lautakunta Khall 8.12.2014 209 liite 5 Valtuusto 16.12.2014 58 liite 5 LAPINLAHDEN KUNTA Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015 Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015 Luottamushallinnon organisaatio Kunnanvaltuusto Tarkastus

Lisätiedot

PAIKKA Kulttuuritalo Telakka, Tullinaukio 3, Tampere (2. kerros)

PAIKKA Kulttuuritalo Telakka, Tullinaukio 3, Tampere (2. kerros) YLÖJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Vapaa-aikalautakunta 30.05.2017 AIKA 16:30-17:45 PAIKKA Kulttuuritalo Telakka, Tullinaukio 3, 33100 Tampere (2. kerros) KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 26 Kokouksen

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungintalo, Kuruntie 14, ATK-luokka

Ylöjärven kaupungintalo, Kuruntie 14, ATK-luokka Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 Nuorisovaltuusto 15.11.2017 Aika 17:00-19:00 Paikka Ylöjärven kaupungintalo, Kuruntie 14, ATK-luokka Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 9 Kokouksen päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä (06/10)

Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä (06/10) Peruspalvelukuntayhtymä Selänne Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä 19639 (06/10) Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Lasten ja perheiden palvelut KUNNAT Ympäristö-

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA

PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA SISÄLLYS 1. Tilannekuva 2 2. Tavoitteet ja toimenpiteet 2 2.1. Pitkän aikavälin tavoitteet 2 2.2. Toiminnalliset tavoitteet 2 3. Palvelulupaukset 3 4. Yksikkökohtainen

Lisätiedot

Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.

Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11. Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.2016 Varkaus 1 Monilukutaito Monilukutaidolla tarkoitetaan erilaisten

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito hankkeen esittely

Kukoistava kotihoito hankkeen esittely 24.3.2017 Yksityisten palvelujentuottajat Kukoistava kotihoito hankkeen esittely Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus VISIO ja PÄÄTAVOITE Visio Koko Keski-Suomen maakunnassa kotihoidolla

Lisätiedot

Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa

Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa Hyvinvointiareena 18.9.2019 Ylilääkäri Eija Puhalainen Rehtori Antti Lautala 20.9.2019 Eija Puhalainen ja Antti Lautala 1 Kouvolan Liikkuva koulu

Lisätiedot

Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3

Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3 Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3 Työpajan vetäjä: Sampsa Kivistö /HLU 1 Työpaja 3: Hallintokuntien välisen yhteistyön kehittäminen ja vakiinnuttaminen Tehtävä 1: ESITTÄYTYMINEN

Lisätiedot

V a r h a i s k a s v a t u k s e n j a p e r u s o p e t u k s e n p a l v e l u v e r k k o s e l v i t y s 2018

V a r h a i s k a s v a t u k s e n j a p e r u s o p e t u k s e n p a l v e l u v e r k k o s e l v i t y s 2018 V a r h a i s k a s v a t u k s e n j a p e r u s o p e t u k s e n p a l v e l u v e r k k o s e l v i t y s 2018 A s i a k a s k y s e l y n t u l o k s e t 1. Vastaajantaustatiedot: Valitseseuraavistavaihtoehdoistaparhaitenvastausnäkökulmaasikuvaavavaihtoehto:

Lisätiedot

Tampereen kaupungin ja yhdistysten välisen yhteistyön periaatteet. Luonnos

Tampereen kaupungin ja yhdistysten välisen yhteistyön periaatteet. Luonnos Tampereen kaupungin ja yhdistysten välisen yhteistyön periaatteet Luonnos 21.10.2010 T A M P E R E E N K A U P U N K I Esityksen sisältö Lähtökohdat Tampereella Kaupungin ja yhdistysten välinen yhteistyö

Lisätiedot

2.1. Hyvinvointipalvelut

2.1. Hyvinvointipalvelut 2.1. Hyvinvointipalvelut Tulosalueet: Toiminta-ajatus Hyvinvoinnin hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Hyvinvointipalvelujen tehtävänä on eri-ikäisten kuntalaisten hyvinvointitarpeiden

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE KOHTI LAPSIYSTÄVÄLLISTÄ MAAKUNTAA! Maria Kaisa Aula Hankejohtaja, LAPE (STM), @AulaMK #lapemuutos LAPSI - JA PERHELÄHTÖISYYS VALTAVIRTAISTUU

Lisätiedot

Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO

Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO Vapaa-aikalautakunta 47 12.09.2017 Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO 2018-2022 VAPLTK 12.09.2017 47 Elinvoimajohtaja Pauli Piiparisen valmisteluohje: Maankäytön ja palvelujen

Lisätiedot