Suomi 100 vuotta. Vapla Valmistelija: nuorisosihteeri Pirkko Suhonen, puh

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomi 100 vuotta. Vapla Valmistelija: nuorisosihteeri Pirkko Suhonen, puh"

Transkriptio

1 Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunta Suomi 100 vuotta Vapla Valmistelija: nuorisosihteeri Pirkko Suhonen, puh Suomesta tuli itsenäinen valtio 6. joulukuuta Valtio syntyi suomalaisten omasta tahdosta ja pitkäjänteisen työn seurauksena. Vaikeista ajoista huolimatta suomalaiset ovat kohta sata vuotta rakentaneet omaa maataan ja päättäneet asioista yhdessä. Nyt suomalaiset vievät maansa uudelle vuosisadalle sisulla ja sydämellä. Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi 2017 on sukupolvemme merkittävin juhlavuosi. Se antaa mahdollisuuden ymmärtää mennyttä, kokea vuosi yhdessä ja luoda suuntaa Suomen tulevaisuuteen. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden teemana on Yhdessä. Rakennetaan koko vuodeksi 2017 elävä ohjelma yhdessä eri toimijoiden kanssa. Juhlavuosi on avoin suomalaisille ja Suomen ystäville. On mahdollisuus tehdä itse ja antaa omalle yhteisölle, Suomelle. Satavuotiaalla on näköalaa katsoa vuosisata eteenpäin ja taaksepäin sekä seistä tukevasti tässä ajassa. Vuoden ohjelmasisältö syventää ymmärrystä koko itsenäisyyden ajasta, tarkastelee nyky-suomea sekä etsii ja luo uutta. Suomen itsenäisyyttä juhlistetaan vuonna 2017 laajalla ja monipuolisella ohjelmalla. Suomi 100 -ohjelma rakennetaan yhdessä, suomalaisten ja Suomen ystävien yhteistyönä. Valtioneuvoston kansliassa toimiva Suomi 100 -hanke vastaa juhlavuoden ohjelman kokoamisesta. Kuka tahansa voi ehdottaa hanketta Suomi 100 -ohjelmaan. Mukaan voi hakeutua aina syksyyn 2017 asti. ( Juhlavuoden tapahtumiin on haettavana hankerahoitusta valtakunnallisiin tapahtumiin/ hankkeisiin Suomi 100 -hankkeen kautta. Varsinais-Suomen Liitto myöntää tapahtuma- /hankeavustusta maakuntamme tapahtumiin. Maakunnallinen haku on keväällä Suuremmat kaupungit, kuten Turku, myöntävät kuntakohtaisia avustuksia.

2 Juhlavuoden tapahtumat on tavoitteena järjestää vuoden 2017 itsenäisyyspäivään saakka. Painopiste on kuitenkin syksyn 2017 tapahtumissa. Juhlavuoden tapahtumat voivat olla mitä erilaisimpia: yksittäisiä tapahtumia, näyttelyitä, lahjoja asukkaille, juhlapäätöksiä. Tapahtumien järjestäjä voi olla kuka tahansa yksityinen henkilö, kansalaisjärjestö, julkisyhteisö. Saadakseen Suomi100 -vuotta juhlastatuksen (mm. oikeuden käyttää juhlavuoden logoja) on kaikkien hyväksytettävä toimintansa Suomi 100 vuotta - hankkeella. Eri ministeriöt julkaisevat keväällä 2016 malleja ja toimintaohjeita toimijoille, esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriö päiväkodeille ja kouluille. Nuorisosihteerin ja kulttuurisihteerin ehdotus: Loimaan kaupunkiin nimetään Suomi 100 vuotta -työryhmä. Työryhmän tehtävänä on ideoida, koordinoida ja tuoda ehdotuksia eri toimijoille juhlavuoden toteuttamiseksi Loimaalla. Vapaa-aikalautakunta päättää nuorisosihteerin ja kulttuurisihteerin ehdotuksen mukaisesti. Vapaa-aikalautakunta nimeää työryhmän myöhemmin. Vapla Vapaa-aikalautakunta nimeää työryhmän, johon kuuluvat vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja Heikki Vainio kehittämisjohtaja Matti Tunkkari sosiaali- ja terveysjohtaja Jaakko Kaunisto sivistysjohtaja Manne Pärkö varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti nuorisosihteeri Pirkko Suhonen kulttuurisihteeri Juhani Heinonen

3 Työryhmään voidaan kutsua myös muita asiantuntijoita. Työryhmän tehtävänä on ideoida, koordinoida ja tuoda ehdotuksia eri toimijoille juhlavuoden toteuttamiseksi Loimaalla. Työryhmän valmistelusta raportoidaan vapaa-aikalautakuntaa säännöllisesti. Vapla Työryhmä on kokoontunut ja seuraava kokoontuminen on Ensimmäisen tapaamisen jälkeen toteutettiin kansalaisjärjestöille ns. ideailta 25.5., jossa esiteltiin juhlavuoden teemoja ja pohdittiin, miten juhlavuotta voitaisiin yhdessä toteuttaa. Päiväkodeilla ja kouluilla on alustavia suunnitelmia juhlavuoteen sisältyvistä tapahtumista. Vapaa-aikalautakunnan talouarvioesitykseen on varattu ylimääräistä avustusrahaa euroa. Keskustellaan Suomi 100-vuotta juhlavuoden sisällöstä ja tapahtumien valmistelutilanteesta. Vapla Juhlavuoden tapahtumien kokonaisuus alkaa olla valmiina, mutta varmasti vuoden mittaan tulee vielä muutakin ohjelmaa.mm. päiväkoteja ja kouluja on kehotettu ottamaan toiminnassaan monipuolisesti huomioon itsenäisyyden juhlavuosi. Kouluille ja oppilaitoksille suunnattu Suomi 100 -opas esittelee toistasataa juhlavuoden ohjelmaan hyväksyttyä ohjelmahanketta. Suomifinland100.fi ja edu.fi -sivustoilla vapaasti saatavilla olevasta oppaasta opettajat löytävät helposti omiin tarpeisiin soveltuvat hankkeet, joista voi ammentaa ideoita ja sisältöä monenlaiseen

4 tekemiseen. Tammikuussa käynnistyy kohdeavustusten haku Suomi 100-vuotta paikallisiin tapahtumiin. Haku päättyy helmikuun lopussa. Juhlavuoden tapahtumista tiedotetaan mm. Loimaan tapahtumakalenterissa, sosiaalisessa mediassa sekä Loimaan Lehdessä. * Juhlavuoden ohjelmaa ja tapahtumia

5 Vapaa-aikalautakunta merkitsee Suomi 100-vuotta juhlavuoden suunnitellut tapahtumat ja juhlavuoden valmistelutilanteen tietoonsa. Vapla * Juhlavuoden ohjelmaa ja tapahtumia Vapaa-aikalautakunta merkitsee Suomi 100 vuotta -juhlavuoden suunnitellut tapahtumat ja juhlavuoden valmistelutilanteen tietoonsa saatetuksi. Hyväksytiin.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 42 Vapaa-aikalautakunta AIKA 20.04.2017 kello 18:00-19:30 PAIKKA Pääkirjasto, Kauppalankatu 17, 32 200 Loimaa KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Nappulakosken päiväkoti, Juvantie 3, Loimaa

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Nappulakosken päiväkoti, Juvantie 3, Loimaa LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Vapaa-aikalautakunta AIKA 25.01.2017 kello 18:00-20:12 PAIKKA Nappulakosken päiväkoti, Juvantie 3, 32 200 Loimaa KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Mellilänjärven rantasauna, Huovintie 71, Mellilä

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Mellilänjärven rantasauna, Huovintie 71, Mellilä LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 103 Vapaa-aikalautakunta AIKA 21.09.2016 kello 18:00-20:12 PAIKKA Mellilänjärven rantasauna, Huovintie 71, 32300 Mellilä KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 56 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Pirjo Hallenberg, Heidi Kontio ja Mika Soramäki

Pirjo Hallenberg, Heidi Kontio ja Mika Soramäki Hämeenliitto.fi/suomi 100 Suomifinland100.fi Suomi 100 Kanta-Häme suomi100kantahame Esitteen kuvat: Pirjo Hallenberg, Heidi Kontio ja Mika Soramäki Suomen suuri juhlavuosi 2017 Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet

Teema ja strategiset alueet Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Toimenpidealueet Itsenäisen Suomen synty ja kehitys Valtiolliset juhlat

Lisätiedot

Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Tammikuu 2016

Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Tammikuu 2016 Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden valmisteluihin Suomi 100 -sihteeristö Tammikuu 2016 Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki

Lisätiedot

Vapla Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh

Vapla Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh Vapaa-aikalautakunta 41 19.05.2016 Kulttuuripalvelujen vuoden 2016 avustukset 1052/12/2016 Vapla 19.05.2016 41 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1200 Vapaa-aikalautakunta päätti

Lisätiedot

Suomen suuri juhlavuosi Suomi 100 vuotta

Suomen suuri juhlavuosi Suomi 100 vuotta Suomen suuri juhlavuosi 2017 Suomi 100 vuotta Suomen suuri juhlavuosi 2017 Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi 2017 on sukupolvemme merkittävin juhlavuosi. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden teemana

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Monimuotoinen kokonaisuus 3 Hae mukaan Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi.

Lisätiedot

Juhlavuoden organisaatio

Juhlavuoden organisaatio Juhlavuoden organisaatio Valtuuskunta 70 jäsentä, pj. pääministeri Juha Sipilä Hallitus 12 jäsentä, pj. valtiosihteeri Paula Lehtomäki Sihteeristö valtioneuvoston kansliassa 7 henkilöä, pääsihteeri Pekka

Lisätiedot

Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset:

Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset: Vapaa-aikalautakunta 31 28.04.2015 Vapaa-aikalautakunta 44 27.05.2015 Kulttuuripalvelujen vuoden 2015 avustukset Vapla 28.04.2015 31 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1210 Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Juhlavuoden organisaatio

Juhlavuoden organisaatio Juhlavuoden organisaatio Valtuuskunta 70 jäsentä, pj. pääministeri Juha Sipilä Hallitus 12 jäsentä, pj. valtiosihteeri Paula Lehtomäki Sihteeristö valtioneuvoston kansliassa 7 henkilöä, pääsihteeri Pekka

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KULTTMK, 14.4.2015 14:00, Pöytäkirja

SISÄLLYSLUETTELO. KULTTMK, 14.4.2015 14:00, Pöytäkirja i SISÄLLYSLUETTELO KULTTMK, 14.4.2015 14:00, Pöytäkirja -1 Pöytäkirjan kansilehti (läsnäolijat)... 1 1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 2 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen... 3

Lisätiedot

Selvitystyö Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi

Selvitystyö Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi Kaupunginhallitus 88 09.03.2015 Kaupunginhallitus 115 30.03.2015 Vapaa-aikalautakunta 48 27.05.2015 Selvitystyö yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi Kh 09.03.2015 88 Lokakuussa 2009

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Monimuotoinen kokonaisuus 3 Toimenpidealueet Suomi maailmassa Yhteiset

Lisätiedot

Suomi 100 -tunnuksen käyttö ohjelmahankkeiden yritysyhteistyössä

Suomi 100 -tunnuksen käyttö ohjelmahankkeiden yritysyhteistyössä Suomi 100 -tunnuksen käyttö ohjelmahankkeiden yritysyhteistyössä Toukokuu 2016 Itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta vuonna 2017. Juhlavuoden teema on Yhdessä, ja kaikki on kutsuttu mukaan. Juhlat alkavat

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Uusimaa on Suomi pienoiskoossa Maakunnan juhlavuodesta rakentuu

Lisätiedot

Suomi Finland 100 Etelä-Pohjanmaalla. Joulukuu 2015

Suomi Finland 100 Etelä-Pohjanmaalla. Joulukuu 2015 Suomi Finland 100 Etelä-Pohjanmaalla Joulukuu 2015 1 Lähtökohtia Suomen suuri vuosi sukupolvemme merkittävin juhlavuosi tämän päivän näkökulma ja toteutus Yhteinen vuosi avoin kaikille suomalaisille ja

Lisätiedot

Selvitystyö Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi

Selvitystyö Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi Kaupunginhallitus 88 09.03.2015 Kaupunginhallitus 115 30.03.2015 Vapaa-aikalautakunta 48 27.05.2015 Vapaa-aikalautakunta 76 22.10.2015 Kaupunginhallitus 320 09.11.2015 Selvitystyö yhdistämiseksi yhteiseksi

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 17 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä ja kokouskutsu on saapunut

Lisätiedot

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

TIETOPAKETTI SUOMI 100 -OHJELMAAN MUKAAN HALUAVALLE

TIETOPAKETTI SUOMI 100 -OHJELMAAN MUKAAN HALUAVALLE TIETOPAKETTI SUOMI 100 -OHJELMAAN MUKAAN HALUAVALLE Juhlavuoden pääteema on JUHLAVUODEN KULMAKIVET Koko Suomessa kaikkien suomalaisten ja Suomen ystävien juhlavuosi Koko vuosi 2017 uudesta vuodesta itsenäisyyspäivään

Lisätiedot

SUOMI 100 ALUETOIMINTA OULU

SUOMI 100 ALUETOIMINTA OULU SUOMI 100 ALUETOIMINTA OULU 18.8.2015 2 LÄHTÖKOHTIA Suomen suuri vuosi sukupolvemme merkittävin juhlavuosi tämän päivän näkökulma ja toteutus Yhteinen vuosi avoin kaikille suomalaisille ja Suomen ystäville

Lisätiedot

JUHLAVUOSI 2017 POHJOIS-POHJANMAALLA

JUHLAVUOSI 2017 POHJOIS-POHJANMAALLA JUHLAVUOSI 2017 POHJOIS-POHJANMAALLA LÄHTÖKOHTIA JUHLAVUOTEEN Suomen suuri vuosi Sukupolvemme merkittävin juhlavuosi Yhteinen vuosi Avoin kaikille suomalaisille ja Suomen ystäville Mahdollisuus tehdä ja

Lisätiedot

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 TAUSTAA 2 3 VALTAKUNNALLINEN VALMISTELU Juhlavuoden valtakunnallinen valmistelutyö käynnistyi syksyllä 2014. Keväällä 2015 alueinfot maakuntien liittojen

Lisätiedot

Miten Suomi valmistautuu suureen vuoteen?

Miten Suomi valmistautuu suureen vuoteen? Miten Suomi valmistautuu suureen vuoteen? Rakennamme juhlavuotta Yhdessä! Koko vuosi Koko Suomi Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 3 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Juhlavuosi katsoo

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ Hirvikosken kunnantalo, Kanta-Loimaantie 7, Loimaa

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ Hirvikosken kunnantalo, Kanta-Loimaantie 7, Loimaa LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2015 173 Vapaa-aikalautakunta AIKA 16.12.2015 kello 18:00-19:30 PAIKKA Hirvikosken kunnantalo, Kanta-Loimaantie 7, 32 210 Loimaa KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 88 Kokouksen

Lisätiedot

Suomen suuri vuosi 2017

Suomen suuri vuosi 2017 Suomen suuri vuosi 2017 Suomesta tuli itsenäinen valtio 6. joulukuuta 1917. Valtio syntyi suomalaisten omasta tahdosta ja pitkäjänteisen työn seurauksena. Vaikeista ajoista huolimatta suomalaiset ovat

Lisätiedot

MAHDOLLISUUKSIEN HEVONEN

MAHDOLLISUUKSIEN HEVONEN MAHDOLLISUUKSIEN HEVONEN Mahdollisuuksien hevonen -hanke on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaa www.suomifinland100.fi Miksi? Suomenhevonen on kulkenut suomalaisten rinnalla koko

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/ Laatunen Kirsti Niklander Jorma. Saarenkoski Sanna Mölsä Jukka

ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/ Laatunen Kirsti Niklander Jorma. Saarenkoski Sanna Mölsä Jukka ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/2017 1 Laatimispvm 1.2.2017 Aika 07.02.2017 klo 17:30 Paikka Osanottajat Sivistyspalvelukeskus Nimi Karjalainen Riitta Rönkkö Tero Jussila Tuomo Laatunen Kirsti Niklander

Lisätiedot

SUOMEN ITSENÄISYYDEN JUHLAVUOSI 2017

SUOMEN ITSENÄISYYDEN JUHLAVUOSI 2017 SUOMEN ITSENÄISYYDEN JUHLAVUOSI 2017 2 LÄHTÖKOHTIA Suomen suuri vuosi sukupolvemme merkittävin juhlavuosi tämän päivän näkökulma ja toteutus Yhteinen vuosi avoin kaikillesuomalaisille ja Suomen ystäville

Lisätiedot

Suomi 100. VNK: Urheiluyhteisö:

Suomi 100. VNK:  Urheiluyhteisö: Suomi 100 Valtioneuvoston kansliassa toimiva Suomi 100 -hanke vastaa juhlavuoden ohjelman kokoamisesta Valo-Olympiakomitea toimii vnk:n yhteystahona ja kumppanina Suomi 100 -ohjelmaan voi päästä mukaan

Lisätiedot

Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät STEA Hilppa Tervonen

Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät STEA Hilppa Tervonen Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät 7.-8.9.2017 STEA Hilppa Tervonen STEA STEA on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen, joka hallinnoi Veikkaus Oy:n

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Monimuotoinen kokonaisuus 3 Hae mukaan Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi.

Lisätiedot

Museot yhdessä yhteinen perintö hanke. 10+ museot 18.3.2015. Kimmo Levä pääsihteeri

Museot yhdessä yhteinen perintö hanke. 10+ museot 18.3.2015. Kimmo Levä pääsihteeri Museot yhdessä yhteinen perintö hanke 10+ museot 18.3.2015 Kimmo Levä pääsihteeri Itsenäisyyden juhlavuoden projekti Yhteinen perintö hanke on museoalan yhteisesti toteuttama osa Valtioneuvoston koordinoimaa

Lisätiedot

Suomen suuri juhlavuosi Suomi 100 vuotta

Suomen suuri juhlavuosi Suomi 100 vuotta Suomen suuri juhlavuosi 2017 Suomi 100 vuotta Suomen suuri juhlavuosi 2017 Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi 2017 on sukupolvemme merkittävin juhlavuosi. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden teemana

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2008 1 Nuorisolautakunta 27.05.2008 AIKA 27.05.2008 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pohjan tila KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 24 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5 / 2014 Aika: keskiviikko 1.10.2014 klo 18.30-19.58 Paikka: seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Petri

Lisätiedot

Kerava 90 vuotta. Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10

Kerava 90 vuotta. Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10 Kerava 90 vuotta Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10 Mistä on kyse? Tämä vuosi on Keravan kaupungille merkittävä, sillä kaupunki viettää 90- vuotisjuhlaansa. 3.1.2014 tuli kuluneeksi tasan

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Koulutuslautakunta 90 26.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Juhlavuosi rakennetaan yhdessä Suomen jokaisessa kunnassa! Opas kunnille Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoteen 2017 Huhtikuu 2016

Juhlavuosi rakennetaan yhdessä Suomen jokaisessa kunnassa! Opas kunnille Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoteen 2017 Huhtikuu 2016 Juhlavuosi rakennetaan yhdessä Suomen jokaisessa kunnassa! Opas kunnille Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoteen 2017 Huhtikuu 2016 Itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta vuonna 2017. Juhlavuoden teema

Lisätiedot

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Alhaalta ylöspäin Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi. Sisältö, tekijät ja budjetti. Avoin haku verkossa:

Lisätiedot

Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Huhtikuu 2016

Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Huhtikuu 2016 Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden valmisteluihin Suomi 100 -sihteeristö Huhtikuu 2016 Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/ Asia Otsikko Sivu

LOIMAAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/ Asia Otsikko Sivu LOIMAAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2017 1 Tarkastuslautakunta KOKOUSKUTSU AIKA 15.11.2017 kello 14:00 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki avasi kokouksen klo 14.00 Todettiin osallistujat liitteen 1 mukaisesti.

Kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki avasi kokouksen klo 14.00 Todettiin osallistujat liitteen 1 mukaisesti. Aika: 6.10.2015 klo 14.00 15.00 Paikka: Seinäjoki Areena, Kirkkokatu 23, 60220 Seinäjoki Kokoustila 140B Läsnä: läsnäolijat (liite 1) 1. Kokouksen avaus / todetaan läsnäolijat Kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki

Lisätiedot

Toimenpidealueet. Suomi maailmassa. Suomalainen identiteetti ja maisema. Yhteiset hetket 2017. Tulevaisuuden teot ja tekijät

Toimenpidealueet. Suomi maailmassa. Suomalainen identiteetti ja maisema. Yhteiset hetket 2017. Tulevaisuuden teot ja tekijät Lähtökohtia Suomen suuri vuosi - sukupolvemme merkittävin juhlavuosi - tämän päivän näkökulma ja toteutus Yhteinen vuosi - avoin kaikille suomalaisille ja Suomen ystäville - mahdollisuus tehdä ja kokea

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Hirvikosken yhtenäiskoulu, Opinkuja 2, Loimaa

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Hirvikosken yhtenäiskoulu, Opinkuja 2, Loimaa LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2015 104 Vapaa-aikalautakunta AIKA 20.08.2015 kello 18:00-19:50 PAIKKA Hirvikosken yhtenäiskoulu, Opinkuja 2, 32 210 Loimaa KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 51 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Suomen suuri juhlavuosi Suomi 100 vuotta. Kanta-Häme

Suomen suuri juhlavuosi Suomi 100 vuotta. Kanta-Häme Suomen suuri juhlavuosi 2017 Suomi 100 vuotta Kanta-Häme Kanta-Hämeen maakunnallinen teema on Lasten ja nuorten Häme Ohjausryhmänä toimii maakuntahallitus. Kuntajohtajia tiedotetaan säännöllisesti kuntajohtajakokouksien

Lisätiedot

Ypäjän kunta. Suomi100 kokousmuistio Kirjaaja nuoriso-ohjaaja Maija Kemppainen

Ypäjän kunta. Suomi100 kokousmuistio Kirjaaja nuoriso-ohjaaja Maija Kemppainen Ypäjän kunta Suomi100 kokousmuistio 5.10.2016 Kirjaaja nuoriso-ohjaaja Maija Kemppainen Läsnäolijat: Juhani Kaunela, Satu Leppälahti, Teija Hämäläinen, Keijo Leppänen, Heikki Vainio, Vesa Parikka, Silja

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 Kasva urheilijaksi tilaisuus 2.2.2016 Jukka Karvinen Liikunnallisen elämäntavat

Lisätiedot

Kulttuuritoimi. Kulttuurista vetovoimaa!

Kulttuuritoimi. Kulttuurista vetovoimaa! Kulttuuritoimi Kulttuurista vetovoimaa! ORGANISAATIO Kurikan kaupunginvaltuusto pj. Lasse Mukkala jäseniä 78 Kaupungin hallitus pj. Juhani Mäki jäseniä 12 Vapaa-aikalautakunta aikalautakunta pj. Minna

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 KULTTUURITYÖRYHMÄ

ETELÄ-KARJALAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 KULTTUURITYÖRYHMÄ ETELÄ-KARJALAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Kulttuurityöryhmä 28.10.2015 AIKA 28.10.2015 klo 10.00 PAIKKA Imatra, Kulttuuritalo Virta, Kaleva-sali OSALLISTUJAT (x) Juha Iso-Aho, puheenjohtaja TKI-HUMAK Voima

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Koulutuslautakunta 90 26.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (14) Vapaa-aikalautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-18:20. Raisio-huone, kirjastotalo

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (14) Vapaa-aikalautakunta Kokoustiedot. Aika tiistai klo 18:00-18:20. Raisio-huone, kirjastotalo Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (14) Kokoustiedot Aika 09.06.2015 tiistai klo 18:00-18:20 Paikka Raisio-huone, kirjastotalo Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Riikka Visa, puheenjohtaja Risto Rihko, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, tehtävä)

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, tehtävä) 1 Pekka Ahokas kaupunginhallituksen jäsen Johto ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, Hulmin Huollon hallitus Kiinteistö Oy Kurittula hallitus Muu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /

Lisätiedot

Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan!

Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan! Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan! Bioaika-tapahtumakiertue on koko metsäsektorin yhteinen lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja Suomen nuorille. Kiertueen ytimen muodostaa pyörillä - ja biopolttoaineella -

Lisätiedot

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Koulutuslautakunta 90 26.11.2015 Selvitys

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Loimaan lukion yhdistäminen kuntayhtymään 19/00.01.

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Loimaan lukion yhdistäminen kuntayhtymään 19/00.01. Yhtymähallitus 128 16.12.2014 Yhtymähallitus 37 17.03.2015 Yhtymähallitus 108 20.10.2015 Loimaan lukion yhdistäminen kuntayhtymään 19/00.01.02/2014 Yh 16.12.2014 128 Loimaan kaupungin talous- ja strategiatyöryhmä

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistaminen 2017

Kuntalaisten osallistaminen 2017 Kuntalaisten osallistaminen 2017 Toimenpide-esitykset Asukaslautakunta 23.11.2016 Taustaa Kaupunkistrategia 2024, arvot ja periaatteet: Hyvä palvelu: on asiakkaan näkökulmaa painottava palveluyhteisö.

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Taloustyöryhmä AIKA 08.06.2016 kello 17:00-18:58 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen avaus 3 12 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/2013. Piiskuntie Ivalo puh Aika: Keskiviikko klo

PÖYTÄKIRJA 1/2013. Piiskuntie Ivalo puh Aika: Keskiviikko klo Piiskuntie 2 99800 Ivalo puh. + 358 400 313532 seppo.korkko@inari.fi PÖYTÄKIRJA 1/2013 Aika: Keskiviikko 23.1.2013 klo 12.00 - Paikka: Kunnantalon kokoushuone 111, Ivalo Läsnä: Sanna Muhonen Sakke Kaitsalo

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu

Lisätiedot

Lukion tuntijakokokeilu. Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lukion tuntijakokokeilu. Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukion tuntijakokokeilu Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö 3.11.2016 Uskalla kokeilla lukion uusi kehittämisohjelma Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt yhteistyössä Opetushallituksen

Lisätiedot

Ylä-Savon yhteinen kulttuurin kehittämistyö

Ylä-Savon yhteinen kulttuurin kehittämistyö Ylä-Savon yhteinen kulttuurin kehittämistyö Ylä-Savo kartalla Kumppanit Iisalmi, kulttuuritoimenjohtaja Sanna Marin- Kainulainen Keitele, kirjastonjohtaja Sirpa Tyni Kiuruvesi, kulttuurisihteeri Heidi

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013. Saapuvilla: läsnä poissa

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013. Saapuvilla: läsnä poissa ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013 Aika: Maanantaina 11.3.2013 kello 18.00 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala Varapuheenjohtaja Matti Tausa Jäsenet

Lisätiedot

Vanhusneuvostojen seminaari

Vanhusneuvostojen seminaari Vanhusneuvostojen seminaari 25.9.2015, Hämeenlinna Maakuntajohtaja Timo Reina Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Strategiaperusta Missio 2020 Hämeen liitto toimii siten, että ihmiset tahtovat

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI Khall

LOIMAAN KAUPUNKI Khall LOIMAAN KAUPUNKI Khall 09.01.2017 1 TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖPANO-OHJEET Kaupunginvaltuusto hyväksyi 12.12.2016 talousarvion vuodelle 2017 ja taloussuunnitelman vuosille 2018 2019. Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivistyskeskus, Karlskronabulevardi 8, Loviisa

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivistyskeskus, Karlskronabulevardi 8, Loviisa LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Vapaa-aikalautakunta AIKA 28.02.2017 klo 18:00-19:55 PAIKKA Sivistyskeskus, Karlskronabulevardi 8, Loviisa LÄSNÄ Lappalainen Kalevi puheenjohtaja Väkevä Antti varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Kaavatoimikunta AIKA 08.03.2016 kello 16:00-16:55 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä. Kehittämisjohtaja Matti Tunkkari, puh. 02 761 1101

Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä. Kehittämisjohtaja Matti Tunkkari, puh. 02 761 1101 Kaupunginhallitus 360 07.10.2013 Kaupunginhallitus 202 09.06.2014 Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä 526/08.00.00/2014 Kh 07.10.2013 360 Kehittämisjohtaja Matti

Lisätiedot

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Kotihoidon tuen kuntalisä/ Valtuustoaloite 94/ /2013. Koula

Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Kotihoidon tuen kuntalisä/ Valtuustoaloite 94/ /2013. Koula Koulutuslautakunta 82 18.09.2014 Koulutuslautakunta 50 28.05.2015 Kotihoidon tuen kuntalisä/ Valtuustoaloite 94/02.05.01/2013 Koula 18.09.2014 82 Valmistelija: sivistysjohtaja Manne Pärkö, puh. 02 761

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 43 05.10.2016 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 42 17.10.2016 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 05.10.2016 43 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2017 EAKR-haku

Lisätiedot

JUHLAVUOSI 2017 POHJOIS-POHJANMAALLA

JUHLAVUOSI 2017 POHJOIS-POHJANMAALLA Suomi 100 -juhlavuoden info- ja suunnittelutilaisuus Tilaisuuden ohjelma klo 9.00 10.05 Avaussanat Maakuntajohtaja Pauli Harju Suomi 100 -juhlavuoden juhlatoimikunnan pj, kaupunginvaltuuston pj. Juha Hänninen

Lisätiedot

KAJAANIN KORKEAKOULUKONSORTION STRATEGIARYHMÄ

KAJAANIN KORKEAKOULUKONSORTION STRATEGIARYHMÄ Kokouskutsu ja asialista, Pöytäkirja Kokous 4/2009 Aika: Perjantai 16.10.2009 klo 10.20 12.15 Paikka: Oulun yliopisto, kokoushuone HR 144 Läsnä: Rehtori Lauri Lajunen pj., rehtori Arto Karjalainen, johtaja

Lisätiedot

Ideointia ja ideoita Imatran info 19.2.2015 ja Lappeenranta 11.5.2015

Ideointia ja ideoita Imatran info 19.2.2015 ja Lappeenranta 11.5.2015 Lähestymistapoja Mitä tai ketä muita sadan vuoden juhlijoita on? Niiden kytkeminen juhlavuoteen Satavuotiaiden haastattelut ja heidän muistaminen sekä tarinoiden taltioiminen ja esille nostaminen Millaisena

Lisätiedot

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Ohjelmaan osallistuvat kaikki Pirkanmaan toisen asteen oppilaitokset, lukiot ja ammatillinen koulutus, nuorisoasteen- ja aikuiskoulutus.

Lisätiedot

MAHDOLLISUUKSIEN HEVONEN

MAHDOLLISUUKSIEN HEVONEN MAHDOLLISUUKSIEN HEVONEN Mahdollisuuksien hevonen -hanke on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaa www.suomifinland100.fi 1 Miksi? Suomenhevonen on kulkenut suomalaisten rinnalla

Lisätiedot

KunTeko-työryhmä ja toimenpiteet Porin kaupunki

KunTeko-työryhmä ja toimenpiteet Porin kaupunki KunTeko-työryhmä ja toimenpiteet Porin kaupunki 16.3.2016 Kehittämispäällikkö Sirkka-Liisa Varjus & työhyvinvointipäällikkö Ulla Roininen Mistä kaikki alkoi? Porin kaupungin henkilöstöpalvelut käynnistäjänä

Lisätiedot

Ihminen edellä -valinnanvapauskokeilu Ylä-Savossa hankkeen jatkaminen

Ihminen edellä -valinnanvapauskokeilu Ylä-Savossa hankkeen jatkaminen Yhtymähallitus 88 24.05.2016 Yhtymähallitus 129 16.08.2016 Yhtymähallitus 221 07.12.2016 Ihminen edellä -valinnanvapauskokeilu Ylä-Savossa hankkeen jatkaminen 2017-2018 129/00.01.05/2016 Yhall 24.05.2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkosto Länsi- ja Sisä-Suomen alueella

Kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkosto Länsi- ja Sisä-Suomen alueella Kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkosto Länsi- ja Sisä-Suomen alueella Seinäjoki 5.10.2017 Thomas Sundell Lakimies Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 1 Tausta Vuonna 2013 julkaistiin Turvallisuuden

Lisätiedot

Liikkujan viikko 2014

Liikkujan viikko 2014 Liikkujan viikko 2014 Omilla poluilla ja radioaalloilla 19.5.2014 Sirpa Mustonen ja Kaisa Kauhanen 1 Euroopan yhteinen Liikkujan viikko Kansainvälistä Liikkujan viikkoa vietetään vuosittain 16. 22.9. Viikon

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2008 1 Nuorisolautakunta 01.10.2008 AIKA 01.10.2008 klo 18:00-19:00 PAIKKA Kunnantalo, Kanta-Loimaantie 7 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 31 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Peruskoulun uudistamisen kärkihanke

Peruskoulun uudistamisen kärkihanke Peruskoulun uudistamisen kärkihanke 20.4.2017 #uusiperuskoulu #opettajankoulutusfoorumi UUSI PERUSKOULU 1. Peruskoulufoorumilta visio suomalaiselle peruskoululle 2. Opettajien osaamisen kehittäminen läpi

Lisätiedot

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen HE 62/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM

Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM 31.10.2016 OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta

Lisätiedot

Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset

Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset Perusturvalautakunta 80 15.12.2015 Kaupunginhallitus 6 11.01.2016 Kaupunginhallitus 118 02.05.2016 Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset Petula 15.12.2015 80 Valmistelija:

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS

ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS Asettamispäätös VM120:00/2015 Kunta- ja aluehallinto-osasto 2.12.2015 luonnos ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS Asettaminen Toimikausi Valtiovarainministeriö on tänään asettanut aluehallintovirastojen ohjausryhmän

Lisätiedot

Sote-valmistelijat

Sote-valmistelijat Sote-valmistelijat 9.5.2016 Uusia resursseja kärkihankkeista HALLITUKSEN STRATEGINEN PAINOPISTEALUE: Hyvinvointi ja terveys Hyvinvoinnin ja terveyden ministerityöryhmä sosiaali- ja terveysministeri Hanna

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Nilsiä-neuvottelukunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Nilsiä-neuvottelukunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-17:00 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA 1 (5) ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS Kuntajohtajien työvaliokunta 17.12.2013 Ohjausryhmä 21.1.2014 Sisältö 1. TAUSTAA JA SELVITYKSEN ORGANISOINTI... 2 2. VIESTINNÄN TAVOITE JA VASTUUT... 2 Tavoite

Lisätiedot

Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät, hyvät naiset ja herrat,

Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät, hyvät naiset ja herrat, 1 MTS:n 40-vuotisjuhlaseminaari 22.11.2016 Kansallismuseon auditorio MTS:n puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät,

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Loimaan Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Loimaan Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Nuorisovaltuusto AIKA 01.06.2017 kello 17:00-18:20 PAIKKA Loimaan Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Edellytykset avustuksen saamiselle:

Edellytykset avustuksen saamiselle: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 30 20.04.2017 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen harkinnanvaraiset avustukset 2017 836/02.03.01/2017 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 20.04.2017 30 Iitin kunta on julistanut

Lisätiedot