Uusia malleja menestyvän tutkijan vakinaistamiselle

Transkriptio

1 Iiris Hovatta ja Tomi Mäkelä TUTKIMUS JA OPETUS Uusia malleja menestyvän tutkijan vakinaistamiselle Ammattitutkijaksi Suomessa havittelevalle on opetusministeriön työryhmämietinnöissä esitetty äskettäin selkeä etenemispolku neliportaisen tutkijanuramallin myötä. Kuitenkin nykyisillä käytännöillä (ja viroilla) etenemiselle voi tulla vaikeita esteitä hyvistä tutkimussaavutuksista huolimatta. Syitä tilanteeseen löytyy mm. Suomessa edelleen voimissaan olevasta ajattelumallista»hienosti menee, mutta virkaa voit hakea vasta, kun seuraava vapautuu» (virkapohjainen malli), kun taas ennustettava tutkijanura vaatii mallin»aloita tästä ja jos pärjäät hyvin, takaamme, että homma jatkuu» (engl. tenure track, tässä artikkelissa vakinaistuvan tutkijan asema). Jälkimmäisen tilanteen saavuttamista auttaisi merkittävästi jos jonkinlaiset takuut antava työnantaja (esim. yliopisto) ja tutkijan päärahoittajat (tyypilllisesti kilpailtua määräaikaista rahoitusta antavat julkiset ja säätiöpohjaiset rahoittajat) saisivat yhteistyön toimimaan. Tällainen vakinaistuvan tutkijan asema parantaisi myös tutkijan oikeus- ja sosiaaliturvaa, sillä tutkija olisi työsuhteessa ilman taukoja. Harvalla alalla urakehitys on yhtä epävarmaa kuin tutkimuksessa. Nuoren itsenäistyvän tutkijan uran vaativimpiin vaiheisiin kuuluu oman tutkimusryhmän perustaminen, jolloin tutkijan pitää onnistua tutkimusrahoituksen hankinnassa, tutkijoiden rekrytoinnissa ja johtamiseen liittyvissä taidoissa, kuten esimiehenä toimimisessa. Lisäksi hän joutuu hyvin todennäköisesti tekemään tämän tilanteessa, jossa oman tieteellisen uran jatkuminen ei ole itsestään selvää, vaikka takana olisi menestyksekäs ura tohtorikoulutettavana ja tutkijatohtorina ulkomailla. Useissa maissa on järjestelmiä, jotka mahdollistavat nuoren tutkijan uran systemaattisen etenemisen säännöllisin väliajoin tehtävän arvioinnin perusteella. Myös meillä opetusministeriö (OPM) on kiinnittänyt asiaan huomiota (Tutkijanuratyöryhmä 2006, Toteutuva tutkijanura työryhmä 2008), ja selvitysten osana on kehitetty neliportainen tutkijanuramalli, jonka tavoitteena on tarjota selkeä etenemispolku ja parantaa näin ennustettavuutta ja tasa-arvoisuutta. Kaksi ensimmäistä vaihetta painottaa tutkijankoulutusta. Näistä ensimmäinen on tohtorikoulutusvaihe ja toinen tutkijatohtorivaihe (post-doctoral period). Kahdella jälkimmäisellä portaalla painottuu vastuu tutkimuksen johtamisesta alkaen kolmannelta portaalta (esim. akatemiatutkija, yliopistonlehtori tai kliininen opettaja, yliopistotutkija) ja edeten osalla tutkijoista neljännelle portaalle, jota edustavat professorin tai tutkimusjohtajan tehtävät. Tässä yhteydessä on tietenkin tärkeää muistaa, että tutkijanura kokonaisuudessaan on pyramidin muotoinen ja tohtorit tulevat sijoittumaan yhä enemmän muihin tehtäviin kuin perinteiseen akateemiseen tutkimukseen. Kuitenkin niille tutkijoille, jotka menestyvät erinomaisesti ja haluavat johtaa omaa tutkimusryhmää, tulisi pystyä osoittamaan selkeä etenemispolku akateemisella uralla. Valtakunnallisten linjausten mukaisesti mm. Helsingin yliopisto on omaksunut neliportai 2555 Duodecim 2008;124:2555 9

2 TUTKIMUS JA OPETUS 2556 sen virkarakenteen vuoden 2007 alusta. Yksi mallin keskeinen piirre on itsenäistymisvaiheeseen (porras 3) suunniteltu järjestelmä, joka mahdollistaisi tutkijan virallisen aseman ja täten tutkijanuran hallitun jatkumisen tutkijatohtorivaiheen jälkeen. Kuitenkin niin OPM:n kuin Helsingin yliopiston malleista puuttuu ratkaisu, miten yliopisto voisi olla tukemassa uraportaissa nousemista tilanteessa, jossa yliopistoissa toimivien tutkijoiden rahoitus on yhä enemmän riippuvainen tutkijan kilpailun kautta hankkimasta»ulkopuolisesta» rahoituksesta. Tietenkin voi toivoa, että yliopistolaitos tai Suomen Akatemia saa merkittävää lisärahoitusta, jolla perustetaan uusia virkoja, mutta vaikka näitä toiveita aina esitetään, päätöksissä niitä ei toistaiseksi ole huomioitu. Tässä olemme esittäneet, miten vakinaistuvan tutkijan asema voitaisiin toteuttaa tilanteessa, jossa yliopistojen budjettirahoitus ei oleellisesti kasva ja laitosten toimintaedellytykset kasvavat vain ulkopuolisen rahoituksen kasvun kautta (kuva 1). Toteutus edellyttäisi vain pieniä muutoksia tutkimusrahoitusmuotoihin, merkittävimpänä se, että Suomen Akatemian tutkimusmäärärahoja voisi tulevaisuudessa kansainvälisen käytännön mukaan käyttää osin vakinaistuvan tutkijan palkan maksuun. Jo nyt tähän on mahdollisuus esimerkiksi EU-rahoista ja joidenkin säätiöiden apurahoista. Uusi yliopistolaki tullee antamaan myös yliopistoille joustavammat mahdollisuudet mallien toteutukseen. Malli vakinaistuvan tutkijan asemalle Tiedekunta tai laitos voi harkita vakinaistuvan tutkijan asemaan henkilöä, joka on saanut esimerkiksi viisivuotisen määräaikaisen viran tai työsuhteen yliopistosta (yliopistonlehtori, kliininen opettaja, yliopistotutkija), Suomen Akatemiasta (akatemiatutkijan virka) tai muusta rahoituslähteestä, esimerkiksi säätiön tai EU-rahoituksen tukemana (kuva, vaihe 1). Tällaisen työsuhteen alkaessa tutkija hakee vakinaistuvaksi tutkijaksi ja laitos tai tiedekunta arvioi hänen soveltuvuutensa huomioiden myös ansiot laitoksen opetusaloilla (tai tar Vaihe 1 3 vuotta aloituksesta: 1. arviointi 5 vuotta aloituksesta: 2. arviointi Vaihe 2 10 vuotta aloituksesta: 3. arviointi Vaihe 3 Arvio 5 vuoden välein KUVA. Tutkijanuran itsenäistymisvaiheen vakinaistuvan tutkijan asema. peen niiden vahvistamiseen). Vakinaistuvaksi tutkijaksi valittu otetaan määräaikaiseen työsuhteeseen yliopistoon (kuitenkin niin, että esimerkiksi akatemiatutkijalla työsuhteeseen ei liity palkanmaksua). Vakinaistuvan tutkijan suoriutuminen arvioidaan ensimmäisen kerran kolmen vuoden kuluttua (kuva).»vihreä valo» tässä vaiheessa parantaa työsuhteen vakinaistamisen mahdollisuuksia;»punainen valo» tarkoittaa vakinaistuvan tutkijan aseman I. Hovatta ja T. Mäkelä

3 menetystä viiden vuoden kuluttua ja valmistaa tutkijaa hakemaan muita tehtäviä siihen mennessä. Arviossa kiinnitetään tutkimusmenestyksen lisäksi huomiota mm. kilpaillun rahoituksen hankkimiseen, tutkijakoulutukseen osallistumiseen ja siihen, ovatko valmiudet perusopetukseen parantuneet. Toinen arviointi tehdään viiden vuoden kuluttua (kuva).»vihreä valo» johtaa työsuhteen vakinaistamiseen (vaihe 2). Sen saavuttaminen edellyttää mm. tutkimusmenestystä, jonka kautta vakinaistuva tutkija on hankkinut merkittävästi kilpailtua tutkimusrahoitusta. Tätä rahoitusta voidaan osin käyttää vakinaistuvan tutkijan palkkaan jatkovuosina. Myös laitos tai tiedekunta osallistuu palkkarahoitukseen tässä vaiheessa mutta pienemmällä osuudella (todennäköisesti osuus tulee määritettäväksi tapauskohtaisesti). Menestys arvioinnissa vaikuttaa myös palkkauksen kokonaistasoon. Vakinaistuvan tutkijan valmiudet ja osallistuminen perusopetukseen huomioidaan arvioinnissa ja mahdollisesti palkkarahoituksen lähteiden osuuksia määritettäessä.»punainen valo» tässä vaiheessa tarkoittaa vakinaistuvan tutkijan aseman menettämistä heti, koska»varoitus» on annettu kolmen vuoden kuluttua alusta. Vakinaistuvan tutkijan työsuhteen vakinaistamisen jälkeen seuraava arvio on jälleen viiden vuoden päästä, ellei ennen sitä ilmene hälyttäviä merkkejä, kuten kilpaillun tutkimusrahoituksen merkittävää vähenemistä.»vihreä valo» tässä vaiheessa (kuva, vaihe 3) voi tarkoittaa tilanteen jatkumista ennallaan tai mahdolllista muutosta palkkauksessa siten, että laitos tai tiedekunta ottaa isomman osuuden.»punainen valo» voi tulla tilanteessa jossa tutkimusmenestystä tai ulkopuolista rahoitusta ei ole. Se tarkoittaa vakinaistuvan tutkijan siirtymistä tilanteeseen, jossa laitos tai tiedekunta maksaa palkkaa, jonka kokonaistaso on alempi kuin vakinaistuvan tutkijan (esim. 30 %) ja laitos edellyttää merkittävästi isompaa opetuspanosta (vaiheeseen 3 mennessä vakinaistuvalla tutkijalla tulee olla hyvät valmiudet perusopetuksen antamiseen). Korkeapalkkaisemmaksi vakinaistuvaksi tutkijaksi voi palata parantuneessa tilanteessa arvioinnin kautta. SV-tutkijan jatkuva työsuhde eroaisi kuitenkin vanhanaikaisista jatkuvista virkasuhteista siinä, että järjestelmän ei ole tarkoitus taata tutkijalle eläkevirkaa, jonka saamisen jälkeen hän voisi laiskistua. Jos vakinaistuvan tutkijan suoriutuminen tehtävistään heikkenee merkittävästi, tulee yliopistolla olla mahdollisuus työsuhteen purkamiseen, elleivät työsuoritusta tukevat toimenpiteet paranna suoriutumista ennalleen. Optimaalisessa tilanteessa tutkijan menestyminen siis näkyisi. Opetuksen ja tutkimuksen suhde vakinaistuvan tutkijan asemassa Useissa Suomen yliopistoissa noudatetaan periaatetta, että kaikki tutkijat myös opettavat. Periaate toteutuu hyvin silloin, kun tutkijan palkka tulee yliopiston perusrahoituksesta, mutta ei aina silloin, kun se tulee muusta lähteestä. Tältä osin vakinaistuvan tutkijan asema mahdollistaisi ja edellyttäisi sitä, että kaikilla vakinaistuvilla tutkijoilla olisi laitoksen kanssa pitkäaikainen dynaaminen suunnitelma opetuksesta. Opetuksen osuus vakinaistuvan tutkijan työssä voi olla vaihteleva jo sen mukaan, mitä reittiä tutkija alun perin hyväksyttiin järjestelmään (esim. kliininen opettaja vs. akatemiatutkija). Laitos voi myös ottaa erityisesti huomioon tutkijan opetuskokemuksen ja alan häntä järjestelmään valitessaan. Jos tutkija vakinaistetussa työsuhteessa pystyy hankkimaan merkittävän osan palkastaan ulkopuolisista rahoituslähteistä, voi hänen opetusvastuunsa olla suhteellisen pieni. Jos hän taas ulkopuolisen rahoituksen hiipuessa joutuu turvautumaan laitoksen tarjoamaan rahoitukseen, voi hänen opetusvastuunsa vastaavasti kasvaa. Tätä ennakoiden laitos voi päättää, miten merkittävässä roolissa vakinaistuvan tutkijan opetusvalmius on häntä arvioitaessa. Esimerkkejä vakinaistuvan tutkijan asemasta Konkretisoidaksemme eri tapoja, joilla vakinaistuvan tutkijan asemaan voisi päästä, esitämme kolme»tapausselostusta» yliopistonlehtorin, säätiön apurahalla toimivan kliinisen 2557 Tutkijanuran kolmas porras: rahoitusmalli suoraväylätutkijalle

4 TUTKIMUS JA OPETUS 2558 tutkijan ja akatemiatutkijan rekrytoimista yliopiston vakinaistuvan tutkijan asemaan. Esimerkki 1: Yliopistonlehtorin viran kautta vakinaistuvaksi tutkijaksi. Elina Väänänen saa viisivuotisen biokemian yliopistonlehtorin viran. Hän hakee laitoksensa lupaa päästä mukaan vakinaistuvan tutkijan asemaan, ja hänet valitaan siihen. Yliopistonlehtorin tehtävien mukaisesti hän osallistuu tutkimuksen lisäksi laitoksen opetuksen suunnitteluun ja antamiseen. Kolmen vuoden päästä Elinan saavutukset arvioidaan, ja koska hän on menestynyt tutkimustyössään erinomaisesti (julkaisutoiminta, kilpaillun rahoituksen hankkiminen, ohjaukset), hänelle kerrotaan, että hän todennäköisesti tulee läpäisemään toisen arvioinnin kahden vuoden kuluttua. Uusi arviointi osoittaa menestyksen jatkuvan, mistä on osoituksena mm. merkittävä kilpailtu tutkimusrahoitus. Tutkimusrahoitus sisältää mahdollisuuden käyttää sitä osin vakinaistuvan tutkijan oman palkan maksuun. Toivottavasti tässä vaiheessa Suomen Akatemia tutkijanurapromoottorina on ottanut vastaavan instrumentin käytöön (nykyisin mahdollisia esim. EU, jotkin säätiöt ja Tekes). Menestyminen viiden vuoden arvioinnissa merkitsee vakinaistuvan tutkijan asemassa Elinan työsuhteen vakinaistamista siten, että palkasta pieni osa tulee yliopistosta ja merkittävä osa kilpaillusta tutkimusrahoituksesta. Tässä vaiheessa yliopisto jatkaa hänen työsopimustaan niin, että 30 % Elinan palkasta tulee yliopistolta ja 70 % Suomen Akatemiasta. Elinan opetusvelvollisuus pienenee, ja hän pystyy keskittymään enemmän tutkimukseen, jossa hän on menestynyt. Kymmenen vuoden kuluttua alusta Elinan ura arvioidaan kolmannen kerran. Koska hän on edelleen tutkimuksellisesti menestynyt erinomaisesti, hänen työsopimuksensa jatkuu samanlaisena. Esimerkki 2: Säätiön tukema kliininen vakinaistuva tutkija. Lincoln Smith on rekrytoitu Suomeen tiedekunnan uuteen metaboliseen tutkimusohjelmaan»startup-paketilla», johon on onnistuttu kytkemään yksityisen säätiön arvion kautta myöntämä, viiden vuoden palkkaa vastaava apuraha. Lincoln on diabetologi ja hakee kliinisen laitoksen kautta vakinaistuvan tutkijan asemaan. Laitoksen tekemän sitoumuksen perusteella hän intoutuu parantamaan ruotsin kielen taitojaan mahdollista myöhempää lääketieteen perusopetusta ajatellen. Ruotsin alkeita hän on oppinut vaimoltaan. Lincoln on ansioitunut opettajana aiemmin kotimaassaan. Hänen tutkijanuransa etenee erinomaisesti, ja hän läpäisee sekä ensimmäisen (3 v) että toisen (5 v) arvioinnin. Myös säätiö on tyytyväinen tilanteeseen ja päättää tukea Lincolnia toisen viisivuotiskauden. Tällä kertaa säätiö Lincolnin vakinaistuvan tutkijan asemaa kannustaakseen myöntää rahoituksen nimikkeellä»säätiö X:n vakinaistuva tutkija». Lincoln saa näin vakinaisen työsuhteen yliopistoon; säätiö maksaa apurahana hänen palkastaan 80 % ja laitos budjetistaan 20 %. Lincoln osallistuu jonkin verran laitoksen opetukseen mutta pystyy enimmäkseen keskittymään tutkimustyöhön. Kolmen vuoden kuluttua hänen erikoisalueellaan avautuu professuuri, johon hänet valitaan ja jonka hän vastaanottaa. Työnkuvaan tulee jonkin verran lisää opetusta ja hallintoa, mutta säätiö X suostuu Lincolnin ehdotukseen, että hän saa käyttää säästyneen rahoituksen muuhun tutkimustoimintaan. (Esimerkissä ei yksinkertaisuuden vuoksi ole huomioitu sairaaloiden sivuvirkoja eikä erikoistumista, mutta näiden kytkeminen ei olisi ongelmallista). Esimerkki 3: Akatemiatutkija. Jussi Nieminen saa viisivuotisen akatemiatutkijan viran ja hakee laitoksen vakinaistuvan tutkijan asemaan. Hänet valitaan mukaan, ja Suomen Akatemian ohjeiden mukaisesti hän osallistuu laitoksen opetukseen 5 % työajastaan. Jussi läpäisee sekä kolmen että viiden vuoden arvioinnit, ja hänen määräaikainen työsuhteensa vakinaistetaan. Palkkarahoitus koostuu merkittävästi ulkopuolisesta rahoituksesta (Valio ja Tekes), ja laitos vastaa pienestä osasta. Neljä vuotta myöhemmin (vuosi 9) ulkopuolinen rahoitus kuitenkin loppuu, eikä Jussi pysty enää kattamaan osuuttaan palkastaan. Hänelle järjestetään kolmas arviointi, jonka tuloksena laitos maksaa hänen koko palkkansa mutta palkan kokonaismäärä pienenee. Lisäksi hän joutuu ottamaan suuremman vastuun laitoksen opetuksesta. Tästä huolimatta Jussi jälleen muutamaa vuotta myöhemmin menestyy hyvin ja saa kilpailtua tutkimusrahoitusta. Arvioinnin jälkeen hän palaa vakinaistuvaksi tutkijaksi ja palkka nousee. Laitoksen vapautuneilla palkkarahoilla saadaan Jussin vähentynyt opetuspanos korvattua toisen opettajan palkkauksen kautta. Lopuksi Tutkimusrahoituksen painopiste Suomessa on viime vuosien aikana siirtynyt yliopistojen budjettirahoituksesta erilaisiin kilpailtuihin muotoihin. Tästä on epäilemättä ollut etuja, mutta yhtenä selkeänä haittana on se, että tutkijanuran houkuttelevuus on vähentynyt kilpaillun rahoituksen määräaikaisuuden vuoksi. Ratkaisuksi tähän ei riitä se, että määritetään tutkijanuran portaita, vaan tarvitaan myös malleja siitä, miten menestyksekäs tutkija voi nousta näitä portaita. Tässä olemme esittäneet malleja, joiden toteuttamisen voisi aloittaa heti ja riippumatta siitä, toteutuuko kiistä I. Hovatta ja T. Mäkelä

5 mättä hyvin tarpeellinen OPM:n työryhmien peräämä lisärahoitus. Esitetty malli ei ole millään tavalla ainutlaatuinen; pikemminkin se on Suomen oloihin ja rahoitusinstrumentteihin sovellettu malli, jollaisia on käytössä kaikissa merkittävissä tutkimusta tekevissä maissa. Tässä olisi helposti hankittava sulka hattuun tutkimuspainotteiselle yliopistolle tai laitokselle! KIRJALLISUUTTA Toteutuva tutkijanura työryhmä Neliportainen tutkijanura. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2008:15. Tutkijanuratyöryhmä Tutkijanuran työryhmän loppuraportti. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2006:13. IIRIS HOVATTA, FT, dosentti TOMI MÄKELÄ, LT, professori, tutkimuksesta vastaava varadekaani Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta Sidonnaisuudet: Ei ilmoitusta sidonnaisuuksista 2559