Oulun yliopiston johtosääntö, hallituksen päätös ja yliopiston rekrytointiohjeet TENURE TRACK JA NELIPORTAINEN TUTKIJANURA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun yliopiston johtosääntö, hallituksen päätös ja yliopiston rekrytointiohjeet TENURE TRACK JA NELIPORTAINEN TUTKIJANURA"

Transkriptio

1 Jakelussa mainitut Oulun yliopiston johtosääntö, hallituksen päätös ja yliopiston rekrytointiohjeet TENURE TRACK JA NELIPORTAINEN TUTKIJANURA Yliopiston hallitus on kokouksessaan hyväksynyt linjaukset Tenure track ohjelman käynnistämiselle ja kriteerit henkilökohtaisella tutkijanuralla etenemisestä. Yliopiston rekrytointiohjeessa on määritelty yliopiston johtosäännön ja hallituksen päätösten pohjalta henkilöstön rekrytoinnissa noudatettavat ohjeet ja menettelytavat. Tällä ohjeella täydennetään ja tarkennetaan hallituksen linjauksia ja rekrytointiohjeen säännöksiä Tenure track ohjelman toteuttamisen menettelytavoista ja henkilökohtaisen urapolun periaatteista. Oulun yliopistossa työskentelevät tutkijat ja opettajat nimitetään joko tenure -tehtävään tai non tenure -tehtävään (henkilökohtainen tutkijanura). Tenure -tehtävään nimitetyt tutkijat voivat edetä urallaan tenure -prosessin kautta ja tulla nimitetyksi pysyvään professorin tai erityisen ansioituneen professorin tehtävään. Non tenure -tehtävään nimitetyt tutkijat ja opettajat voivat edetä urallaan henkilökohtaisen urapolun kautta. Tenure track ohjeistus - Tenure -ohjelmaan otetaan tutkimusneuvoston päätöksellä aluksi 2-4 ja jatkossa noin tehtävää kilpailun kautta - lisäksi voi olla myös tiedekuntien ja painoalaorganisaatioiden omia tenure tehtäviä - tenure -tehtävälle tarvitaan aina hyväksyminen tiedekunnan tai painoalaorganisaation henkilöstösuunnitelmassa sekä sitoutuminen pitkäaikaiseen rahoitukseen yliopiston taloudellisen tilanteen puitteissa - tarvitaan aina työvaliokunnan päätös - tarvitaan aina kansainvälinen haku - tenure tehtävän täytön käynnistää joko tutkimusneuvosto tai tiedekunta em. käsittelyjen jälkeen - ohjelmassa ei suljeta pois millään uraportaalla olevia tutkijoita, vaan valittavan henkilön kokemuksen ja pätevyyden perusteella hänen tehtävänsä voi sijoittua akselille tutkijatohtori - yliopistotutkija - professori - erityisen ansioitunut professori (assistant professor - associate professor - professor - distinguished professor). - tehtäviä täytettäessä asetetaan vaatimukseksi erinomainen tieteellinen laatu ( outstanding, world-class ), joka todennetaan kansainvälisten korkeatasoisten tutkijoiden (vähintään 4 kappaletta) antamien suositusten perusteella - tenure -tehtävän täytössä on aina erillinen dekaanin/johtajan nimeämä valmisteluryhmä, joka arvioi myös siirtymisen tasolta toiselle asiantuntija-arviointien pohjalta - ennen nimitystä tai siirtämistä tasolta toiselle tenure -tehtävä täytyy hyväksyttää koko yliopiston yhteisessä tenure -toimikunnassa, jonka tehtävänä on varmistaa, että tenure - tehtävään nimitettävät henkilöt täyttävät korkeatasoisen tutkijan vaatimustason ja arviointi on suoritettu riittävän korkeatasoisesti ja kansainvälisesti (tenure -toimikuntana voi toimia tutkimusneuvosto tai sen nimeämä erillinen toimikunta) - jos hakijat eivät täytä vaatimuksia, rekrytointia ei suoriteta, seuraavaa kautta ei myönnetä tai henkilöä ei vakinaisteta - täytettäessä tenure -tehtävää hakuilmoituksissa ilmoitetaan, että kyseessä on tenure - tehtävä ja sen täytössä noudatetaan yliopiston tenure -ohjetta. H E N K I L Ö S T Ö P A L V E L U T P e n t t i K a i t e r a n k a t u 1 P u h. ( 0 8 ) P L F a k s i : ( 0 8 ) O U L U N Y L I O P I S T O w w w. o u l u. f i / y l i o p i s t o

2 2(5) Sekä ensimmäisessä rekrytoinnissa että tehtävätasolta toiselle siirryttäessä noudatetaan seuraavia ohjeita: - dekaani/yksikön johtaja asettaa valmisteluryhmän valmistelemaan tenure -tehtävän täyttöä ja uralla etenemistä - valmisteluryhmälle määrätään asettamisvaiheessa puheenjohtaja - kokoonpanossa on huomioitava tasa-arvolain vaatimukset sekä jäsenten lukumäärien että heidän edustamansa tehtävätason suhteen - valmistelutyöryhmä esittelee hakijat, heidän ansionsa ja arviointiprosessin dekaanille tai yksikön johtajalle sekä tekee suosituksen nimityksestä; dekaani/johtaja esittelee nimitysesityksen tenure -toimikunnalle - päätökset rehtorin delegointipäätöksen mukaisesti tenure -toimikunnan hyväksymisen jälkeen - professorin tehtävän täytössä noudatetaan yliopistolain mukaista kutsumenettelyä Valmistelu tenure -tehtävään nimitetyn henkilön siirtymisestä seuraavalle uratasolle tapahtuu yksikön johtajan aloitteesta 18 kuukautta ennen tenure -tehtävän haltijan toimikauden päättymistä. Henkilö jättää hakemuksen ansioluetteloineen valmisteluryhmälle, valmisteluryhmä hankkii vähintään neljä lausuntoa kansainvälisiltä korkeatasoisilta tutkijoilta ja esittelee nimitysesityksen dekaanille/yksikön johtajalle. Dekaani/johtaja esittelee nimityksen tenure - toimikunnalle ja päätökset tehdään rehtorin delegointipäätöksen mukaisesti. Seuraavassa kaavakuvassa on esitelty tenure track -järjestelmän vaiheet.

3 3(5) Henkilökohtaisen tutkijanuran ohjeistus Oulun yliopiston johtosäännössä on määritelty tutkijoiden neliportaisessa urajärjestelmässä (tohtorikoulutettava, tutkijatohtori, yliopistotutkija, professori) eri tehtävien kelpoisuudet ja periaatteelliset kriteerit. Yksiköt voivat edistää tutkijoiden ja opettajien etenemistä urallaan henkilökohtaisen urapolun kautta. Eteneminen urapolulla edellyttää erityisen menestyksekästä toimintaa ja sen tulee linkittyä sekä yliopiston että yksikön strategiaan, tavoitteisiin, henkilöstösuunnitelmaan ja taloudellisiin reunaehtoihin. Eteneminen tasolta toiselle ei ole subjektiivinen oikeus. Tutkijanuran eri kausien kokonaispituutta määriteltäessä tulee huomioida myös äitiys- tai perhevapaista, sairaudesta, asevelvollisuudesta tai siviilipalveluksesta johtuvat poissaolot yliopiston henkilöstöpoliittisten linjausten mukaisesti. Yksiköt voivat tehdä aloitteita dekaanille henkilöiden siirtymisestä ylemmälle tehtävätasolle ja käynnistää tarvittava arviointiprosessi. Valintamenettely - dekaani/yksikön johtaja asettaa tarvittaessa valmisteluryhmän valmistelemaan post doc - tehtävän täyttöä - valmisteluryhmä asetetaan aina, jos yliopistotutkijan tehtävä aiotaan täyttää vakinaisesti - valmisteluryhmälle määrätään asettamisvaiheessa puheenjohtaja - kokoonpanossa on huomioitava tasa-arvolain vaatimukset sekä jäsenten lukumäärien että heidän edustamansa tehtävätason suhteen - professorin tehtävän täytössä noudatetaan yliopistolain ja rekrytointiohjeiden mukaista menettelyä - päätökset tehdään rehtorin delegointipäätöksen mukaisesti Eri tehtävätasojen kriteerit Sekä tenure että non tenure -tehtäviin rekrytoinnissa sovelletaan alla olevia kriteerejä (Oulun yliopiston hallituksen päätös ). Tutkijatohtori ( Tenure: Assistant Professor; Non tenure: Postdoctoral Researcher) Tutkijatohtorin tehtävään edellytetään soveltuvaa tohtorin tutkintoa ja kykyä itsenäiseen tieteelliseen työhön sekä tehtävässä tarvittavaa opetustaitoa. - kauden pituus on kolmesta viiteen vuotta, kausia enintään kaksi - väitöskirjan hyväksymisestä on kulunut korkeintaan 10 vuotta Tutkijatohtorin valintakriteerit ovat seuraavat: - tutkijapotentiaali, tähänastiset näytöt (julkaisut, etenkin kansainväliset referee-julkaisut; osallistuminen rahoituksen hankintaan / myönnetty rahoitus; yhteydet omaan kansainväliseen tiedeyhteisöön) - ammattimaiselle tutkijauralle on useimmilla aloilla tyypillistä ulkomainen työskentely - jatkokauden edellytyksenä on taitojen kehittyminen, mikä on oltava osoitettavissa - asiantuntijamenettely rekrytointi- tai tenure -ohjeen mukaisesti siirryttäessä eteenpäin yliopistotutkijaksi Yliopistotutkija (Tenure: Associate Professor; Non tenure: Senior Research Fellow) Yliopistotutkijan tehtävään valittavalta edellytetään soveltuvaa tohtorin tutkintoa ja näyttöjä tieteellisestä tutkimustyöstä sekä tehtävässä tarvittavaa opetustaitoa. Tehtävä edellyttää kykyä johtaa tutkimusryhmää ja hankkia täydentävää tutkimusrahoitusta. - nimitetään viiden vuoden määräajaksi - yliopistotutkijan kausia voi olla useampia - jatkokausien myöntäminen edellyttää valintakriteerien täyttymistä ja menestymistä tutkimustyössä

4 4(5) - tehtävä voidaan myös vakinaistaa, mikäli se perustuu yksikön strategiaan, tavoitteisiin ja henkilöstösuunnitelmaan - vakinaistaminen edellyttää erityisen ansioitunutta tehtävän hoitoa, ulkopuolista arviointia ja sen tulee tukea yliopiston strategiaa Yliopistotutkijan tehtävää täytettäessä hakijoita arvioidaan kaikissa yliopiston yksiköissä seuraavien kriteerien perusteella: - kansainvälisen tason julkaisutoiminta: laajuus, julkaisufoorumien laatu, julkaisujen saamat viitteet - aktiivisuus tutkijakoulutuksessa - täydentävän rahoituksen hankinta - työskentely uran aikana useammassa kuin yhdessä tutkimuslaitoksessa (useimmilla Oulun yliopistossa edustettuina olevilla aloilla tämä tarkoittaa työskentelyä ulkomailla) - aktiivinen toiminta kansainvälisessä tiedeyhteisössä - huomionosoitukset ja palkinnot Professori Professorin tehtävään valittavalta edellytetään tohtorin tutkintoa, korkeatasoista tieteellistä tai taiteellista pätevyyttä, kokemusta tieteellisen tutkimuksen johtamisesta, kykyä antaa korkeatasoista tutkimukseen perustuvaa opetusta ja ohjata opinnäytteitä sekä näyttöjä edustamansa tutkimusalan kansainvälisestä yhteistyöstä. Hakijan ansioita arvioitaessa otetaan huomioon tieteelliset julkaisut ja muut tutkimustulokset, joilla on tieteellistä tai taiteellista arvoa, opetuskokemus ja pedagoginen koulutus, taito tuottaa oppimateriaalia, muut opetustoimessa saavutetut ansiot, opetusnäyte sekä ohjatut väitöskirjat. Lisäksi otetaan huomioon hakijan aktiivisuus tiedeyhteisön toiminnassa, tarvittaessa käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan, menestyminen täydentävän tutkimusrahoituksen hankkimisessa sekä ulkomainen tieteellinen työskentely ja kansainväliset tehtävät. Taiteellisen pätevyyden arvioinnista sekä professorin tehtävään vaadittavasta käytännöllisestä perehtyneisyydestä tehtäväalaan voidaan antaa erillisiä ohjeita Tutkimusprofessorin tehtävään edellytetään vastaavia ansioita kuin professorin tehtävään, kuitenkin niin, että ansioita arvioitaessa otetaan erityisesti huomioon tieteellinen työ ja tuloksellinen toiminta tutkimusryhmän johtamisessa sekä menestyminen täydentävän tutkimusrahoituksen hankkimisessa ja näytöt kansainvälisestä tutkimusyhteistyöstä. Mikäli tehtäviin ei liity merkittävästi opetusta, opetusansioiden painoarvo on professorin tehtävää vähäisempi. Professorin tehtävään siirtyminen yliopistotutkijan tehtävästä on mahdollista, jos henkilö on erityisen ansioitunut tutkimustoiminnassa ja hänellä on kokemusta ja näyttöä menestyksekkäästä tutkimusryhmän johtamisesta ja täydentävän rahoituksen systemaattisesta hankkimisesta. Henkilö on merkittävä oman alan kansallinen ja kansainvälinen toimija sekä täyttää OKM:n tuloskriteerit. Tehtävä täytetään tiedekunnan hyväksytyn henkilöstösuunnitelman mukaisesti.

5 5(5) Opetus- ja tutkimushenkilöstön englanninkieliset nimikkeet Oulun yliopiston tutkimushenkilöstön tehtävänimikkeissä käytetään seuraavia englanninkielisiä nimikkeitä. Nimike suomeksi Tohtorikoulutettava Non tenure Henkilökohtainen tutkijanura Doctoral Student, PhD Student Tenure track -ohjelma Tutkijatohtori Postdoctoral Researcher Assistant Professor Yliopistotutkija Senior Research Fellow Associate Professor Professori Professor Professor Tutkimusprofessori (erillislaitokset) Professori (erityisen ansioitunut) Research Professor Distinguished Professor Ohje on käsitelty yhteistoimintaneuvostossa Rehtori Lauri Lajunen Hallintojohtaja Hannu Pietilä JAKELU Tiedekunnat Erillislaitokset Hallintopalvelujen vastuualueet Kirjaamo

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Hyväksytty kasvatustieteiden johtokunnan kokouksessa 3.12.2014 Tekniset korjaukset 20.1.2017 URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Tampereen yliopistossa on tavoitteena

Lisätiedot

1/5. Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö

1/5. Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö 1/5 Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt. Tämä henkilöstöjohtosääntö luo edellytykset yliopiston henkilöstön ottamiselle

Lisätiedot

Rehtorin asettama tenure track ryhmä asettaa yleiset tavoitteet kullekin vakinaistamispolun vaiheelle.

Rehtorin asettama tenure track ryhmä asettaa yleiset tavoitteet kullekin vakinaistamispolun vaiheelle. 1 (5) VAKINAISTAMISPOLKU JA ARVIOINTIMENETTELY YHTEISKUNTATIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Vakinaistamispolkua koskevat ohjeet Rehtori on antanut vakinaistamispolkua koskevan menettelyohjeen 6.2.2013. Tämä ohje

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/2011 Aika Paikka tiistaina 18.10.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö

Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö 15.11.2010 1/6 Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8 kohdan, 31 :n ja 33 :n 3 momentin nojalla Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt 15.11.2010. Tämä

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2011 Aika Paikka torstaina 15.12.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

0 U L U N YLI OPI STO UNIVERSITY of OULU

0 U L U N YLI OPI STO UNIVERSITY of OULU Pöytäkirja 3/20 13 LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN N KOKOUS Aika 12.6.2013 kello 13: 15 15:00 Paikka Kokoushuone, YLI 36-1 Tiedekuntaneuvoston jäsenet Muut Jouni Pursiainen, dekaani, puheenjohtaja Jari

Lisätiedot

0 U L U N YLI OPISTO UNIVERSITY of OULU

0 U L U N YLI OPISTO UNIVERSITY of OULU BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILAAKETIETEEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTAHALLITUS 0 U L U N YLI OPISTO BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILAA KETIETEEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS Aika 14.4.20 14 kello 13:00 Paikka Kokoushuone

Lisätiedot

1.9.2011. Suuri jakelu. Henkilöstön rekrytointi menettelyohjeet

1.9.2011. Suuri jakelu. Henkilöstön rekrytointi menettelyohjeet 1.9.2011 Suuri jakelu Henkilöstön rekrytointi menettelyohjeet 1. Säädökset Oulun yliopistossa noudatetaan henkilöstön rekrytoinnissa seuraavia ohjeita ja menettelytapoja. Yliopistolain 31-32 :ssä on säädökset

Lisätiedot

VAKINAISTAMISPOLKU JA URALLA ETENEMINEN YHTEISKUNTA JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKÖSSÄ

VAKINAISTAMISPOLKU JA URALLA ETENEMINEN YHTEISKUNTA JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKÖSSÄ VAKINAISTAMISPOLKU JA URALLA ETENEMINEN YHTEISKUNTA JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKÖSSÄ Tampereen yliopistossa neliportaisella tutkijauralla eteneminen voi tapahtua joko vakinaistamispolulla (tenure track)

Lisätiedot

Tutkimusjohtajan työsuhteisen tehtävän täyttösuunnitelma alkaen toistaiseksi

Tutkimusjohtajan työsuhteisen tehtävän täyttösuunnitelma alkaen toistaiseksi JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Tutkimusjohtajan työsuhteisen tehtävän täyttösuunnitelma 1.8.2013 alkaen toistaiseksi Tehtävä on sijoitettu liikuntatieteelliseen tiedekuntaan

Lisätiedot

0 U L U N YLI 0 P1 ST0 UNIVERSITY of OULU

0 U L U N YLI 0 P1 ST0 UNIVERSITY of OULU LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN 13.9.2013 Pöytäkirja 4/20 13 0 U L U N YLI 0 P1 ST0 UNIVERSITY of OULU LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN N KOKOUS Aika 13.9.2013 kello 10:15 Paikka Kokoushuone, YL136-I Tiedekuntaneuvoston

Lisätiedot

Dekaanin päätös 1 (5) Dnro 37/144/2012. Tehtäväseloste TEOREETTISEN FYSIIKAN PROFESSORI. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Dekaanin päätös 1 (5) Dnro 37/144/2012. Tehtäväseloste TEOREETTISEN FYSIIKAN PROFESSORI. Tehtävä ja sen sijoittuminen Dekaanin päätös 1 (5) Tehtäväseloste TEOREETTISEN FYSIIKAN PROFESSORI Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa on haettavana teoreettisen fysiikan professorin

Lisätiedot

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON 28.9.2010 TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ Opetustehtävillä tarkoitetaan tässä päätöksessä opetus- ja tutkimustehtäviä

Lisätiedot

Filosofinen tiedekunta Ohje 1 (5)

Filosofinen tiedekunta Ohje 1 (5) Filosofinen tiedekunta Ohje 1 (5) Ohje professorin tehtävän kelpoisuusehtojen arvioinnin perusteiksi ja professorin tehtävän täyttämistä valmistelevien täyttötoimikuntien työskentelyn suuntaviivoiksi Tällä

Lisätiedot

Tehtäväseloste 1 (5) Dekaanin päätös TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Tehtäväseloste 1 (5) Dekaanin päätös TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ. Tehtävä ja sen sijoittuminen Tehtäväseloste 1 (5) TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Kelpoisuusvaatimukset Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa on haettavana tulevaisuudentutkimuksen professorin

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Humanistinen tiedekunta. Kirjallinen suunnitelma professorin tehtävän täyttämisestä

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Humanistinen tiedekunta. Kirjallinen suunnitelma professorin tehtävän täyttämisestä JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Humanistinen tiedekunta Kirjallinen suunnitelma professorin tehtävän täyttämisestä Professorin tehtävä, suomen kieli, 1.8.2016 alkaen toistaiseksi 1. Professorin toimintaympäristö

Lisätiedot

Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on liikuntapedagogiikka alkaen toistaiseksi.

Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on liikuntapedagogiikka alkaen toistaiseksi. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Suunnitelma professorin tehtävän täyttämisestä Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on liikuntapedagogiikka 1.8.2012 alkaen toistaiseksi.

Lisätiedot

E REHTORIN PÄÄTÖS

E REHTORIN PÄÄTÖS E REHTORIN PÄÄTÖS 3-9120112 1.3.2012 E OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILOSTON VAKINAISTAMISPOLKU (TENURE TRACK) - JÄRJESTELMÄN MUUTTAMINEN Helsingin yliopistossa on otettu 5.5.2010 annetulla rehtorin päätöksellä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Informaatioteknologian tiedekunta

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Informaatioteknologian tiedekunta JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Informaatioteknologian tiedekunta 19.4.2017 Suunnitelma data-analytiikan apulaisprofessorin (tenure track) tehtävän täyttämiseksi 1.8.2017 alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen,

Lisätiedot

Tehtäväseloste POLIITTISEN HISTORIAN PROFESSORI. Dekaanin päätös 1 (5) Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Tehtäväseloste POLIITTISEN HISTORIAN PROFESSORI. Dekaanin päätös 1 (5) Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Tehtävä ja sen sijoittuminen Dekaanin päätös 1 (5) Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 29.1.2015 Tehtäväseloste POLIITTISEN HISTORIAN PROFESSORI Tehtävä ja sen sijoittuminen Kelpoisuusvaatimukset Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan

Lisätiedot

SUUNNITELMA APULAISPROFESSORIN TEHTÄVÄN TÄYTTÄMISESTÄ

SUUNNITELMA APULAISPROFESSORIN TEHTÄVÄN TÄYTTÄMISESTÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUMANISTIS- YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA 12.6.2017 SUUNNITELMA APULAISPROFESSORIN TEHTÄVÄN TÄYTTÄMISESTÄ Apulaisprofessori (tenure track), kulttuurienvälinen ja digitaalinen

Lisätiedot

TALOUSTIETEEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APU- LAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ

TALOUSTIETEEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APU- LAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtäväseloste 1 (8) TALOUSTIETEEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APU- LAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun kauppakorkeakoulun taloustieteen

Lisätiedot

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Päivitysvastuu: Hallintojohtaja SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä 16.12.2009) Tehtävät Professorin

Lisätiedot

MARKKINOINNIN APULAISPROFESSORIN II-TASON (ASSOCIATE PROFESSOR, TENURE TRACK) TEHTÄVÄ

MARKKINOINNIN APULAISPROFESSORIN II-TASON (ASSOCIATE PROFESSOR, TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtäväseloste 1(8) MARKKINOINNIN APULAISPROFESSORIN II-TASON (ASSOCIATE PROFESSOR, TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Kelpoisuusvaatimukset Turun kauppakorkeakoulun markkinoinnin ja kansainvälisen

Lisätiedot

Professorin rekrytointiprosessi Sibelius-Akatemiassa

Professorin rekrytointiprosessi Sibelius-Akatemiassa Professorin rekrytointiprosessi Sibelius-Akatemiassa 1 Soveltamisala Tätä prosessikuvausta sovelletaan silloin, kun henkilö palkataan toistaiseksi voimassa olevaan tai vähintään kahden vuoden pituiseen

Lisätiedot

Suunnitelma laskentatoimen apulaisprofessorin tehtävän täyttämiseksi alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen, viiden vuoden määräajaksi.

Suunnitelma laskentatoimen apulaisprofessorin tehtävän täyttämiseksi alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen, viiden vuoden määräajaksi. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu 24.5.2016 Suunnitelma laskentatoimen apulaisprofessorin tehtävän täyttämiseksi 1.2.2017 alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen, viiden vuoden määräajaksi. 1.

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten professorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten professorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala Pohjoismaisten kielten professorin tehtävä 1.8.2012 alkaen toistaiseksi. Pohjoismaisten

Lisätiedot

Professori otetaan määräajaksi

Professori otetaan määräajaksi Tehtäväseloste Johtaja hyväksynyt 10.1.2013 LIIKETALOUSTIEDE, JOHTAMISEN JA ORGANISOINNIN PROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Kelpoisuusvaatimukset Turun kauppakorkeakoulun johtamisen

Lisätiedot

Professori otetaan tehtävään toistaiseksi.

Professori otetaan tehtävään toistaiseksi. Tehtäväseloste 1 (6) JOHTAMISEN JA ORGANISOINNIN PROFESSORIN TEHTÄVÄ, PORIN YKSIKKÖ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikössä on haettavana johtamisen ja organisoinnin

Lisätiedot

8.6.2015 ÄIDINKIELEN OPETUKSEN APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ. Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika.

8.6.2015 ÄIDINKIELEN OPETUKSEN APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ. Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika. Dekaanin päätös 1 (9) TEHTÄVÄSELOSTE ÄIDINKIELEN OPETUKSEN APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan opettajankoulutuslaitoksessa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO 19.5.2017 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Apulaisprofessorin (tenure track) tehtävä, fysiikka (kokeellinen nanofysiikka), 1.1.2018 alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen,

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Professori, xxxx, xxxx laitos. Tehtävää koskevat tiedot XXXX. Tehtävän kelpoisuusvaatimukset

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Professori, xxxx, xxxx laitos. Tehtävää koskevat tiedot XXXX. Tehtävän kelpoisuusvaatimukset Professori, xxxx, xxxx laitos Tehtävää koskevat tiedot XXXX Tehtävän kelpoisuusvaatimukset Professorin tehtävistä säädetään yliopistolain 33 :ssä (558/2009). Professorin tulee harjoittaa ja ohjata tieteellistä

Lisätiedot

Tehtäväseloste LOGOPEDIAN PROFESSORI. Dekaanin päätös 1 (5) Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Tehtäväseloste LOGOPEDIAN PROFESSORI. Dekaanin päätös 1 (5) Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Tehtävä ja sen sijoittuminen Dekaanin päätös 1 (5) 29.8.2014 Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tehtäväseloste LOGOPEDIAN PROFESSORI Tehtävä ja sen sijoittuminen Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan käyttäytymistieteiden ja filosofian

Lisätiedot

Professori tutkimuksen johtajana. Kaarle Hämeri Professorilii/o

Professori tutkimuksen johtajana. Kaarle Hämeri Professorilii/o Professori tutkimuksen johtajana Kaarle Hämeri Professorilii/o 1. Asema: yliopistolaki, johtosäännöt 2. Tutkimuksen teon edellytykset 3. Strategiaan vaiku/aminen, tutkimuksen suuntaaminen Asema Yliopistolaki

Lisätiedot

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Hallitus 25.1.2012 Päivitysvastuu: hallintojohtaja OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRYTOINTISÄÄNTÖ 1 luku Tehtävät 1 Professorin tehtävät Professorin tehtävistä

Lisätiedot

Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta

Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta Hyväksytty tiedekuntaneuvoston kokouksessa 21.5.2013 Asiakohta 5 Liite A Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta Ohje oikeustieteellisen tiedekunnan professorin tehtävän kelpoisuusehtojen arvioinnin

Lisätiedot

TOIMITUSKETJUJEN JOHTAMISEN APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) TEH- TÄVÄ

TOIMITUSKETJUJEN JOHTAMISEN APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) TEH- TÄVÄ Tehtäväseloste 1 (9) TOIMITUSKETJUJEN JOHTAMISEN APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) TEH- TÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun kauppakorkeakoulun markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan laitoksella

Lisätiedot

Professorin tehtävä, jonka ala on kulttuuripolitiikka alkaen, toistaiseksi

Professorin tehtävä, jonka ala on kulttuuripolitiikka alkaen, toistaiseksi JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO YH TEISKUNTA TIETEELLINEN TIEDEKUNTA Pvm 17.9.2014/JV SUUNNITELMA PROFESSORIN TEHTÄVÄN TÄYTTÄMISESTÄ Professorin tehtävä, jonka ala on kulttuuripolitiikka 1.1.2016 alkaen, toistaiseksi

Lisätiedot

Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on kielipedagogiikka (vieraat kielet)/ Kasvatustieteiden tiedekunta

Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on kielipedagogiikka (vieraat kielet)/ Kasvatustieteiden tiedekunta 1 Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on kielipedagogiikka (vieraat kielet)/ Kasvatustieteiden tiedekunta JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA on haettavana Kasvatustieteiden tiedekunta, opettajankoulutuslaitos

Lisätiedot

Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika.

Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika. Dekaanin päätös 1 (6) Tehtäväseloste ELINTARVIKEKEMIAN PROFESSORI Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa on haettavana Elintarvikekemian professorin

Lisätiedot

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ Tämän johtosäännön on hyväksynyt Helsingin yliopisto 9.6.2010, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) 23.8.2010,

Lisätiedot

LASKENTATOIMEN JA RAHOITUKSEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ

LASKENTATOIMEN JA RAHOITUKSEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtäväseloste 1(9) LASKENTATOIMEN JA RAHOITUKSEN PROFESSORIN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ TEHTÄVÄ TAI APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun kauppakorkeakoulun

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8) -kohdan ja 28 :n perusteella yliopiston hallitus on 25. päivänä syyskuuta 2009 hyväksynyt tämän johtosäännön. Vaasan yliopistossa

Lisätiedot

Vakinaistamispolkujärjestelmän (tenure track) mukainen tilastotieteen, erityisesti data-analyysin apulaisprofessorin tehtävä alkaen.

Vakinaistamispolkujärjestelmän (tenure track) mukainen tilastotieteen, erityisesti data-analyysin apulaisprofessorin tehtävä alkaen. TAMPEREEN YLIOPISTO TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA TILASTOTIETEEN, ERITYISESTI DATA-ANALYYSIN APULAISPROFESSORI (TENURE TRACK) Tehtävä Tehtävän ala Vakinaistamispolkujärjestelmän (tenure track) mukainen tilastotieteen,

Lisätiedot

TILASTOTIETEEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ

TILASTOTIETEEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Dekaanin päätös 1 (5) Tehtäväseloste TILASTOTIETEEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittaminen Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa on haettavana tilastotieteen professorin tehtävä.

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8) -kohdan ja 28 :n perusteella yliopiston hallitus on 25. päivänä syyskuuta 2009 hyväksynyt tämän johtosäännön. Vaasan yliopistossa

Lisätiedot

MONIKIELISEN KÄÄNNÖSVIESTINNÄN PROFESSORIN tai APULAISPROFES- SORIN (TENURE TRACK) tehtävä

MONIKIELISEN KÄÄNNÖSVIESTINNÄN PROFESSORIN tai APULAISPROFES- SORIN (TENURE TRACK) tehtävä Varadekaanin päätös 1 (9) TEHTÄVÄSELOSTE MONIKIELISEN KÄÄNNÖSVIESTINNÄN PROFESSORIN tai APULAISPROFES- SORIN (TENURE TRACK) tehtävä Tehtävä ja sen sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa on haettavana

Lisätiedot

Dosentin arvoa henkilö on oikeutettu käyttämään myös eläkkeelle siirryttyään.

Dosentin arvoa henkilö on oikeutettu käyttämään myös eläkkeelle siirryttyään. 1/4 OHJEET DOSENTIN ARVOA HAKEVILLE 1. Kelpoisuusvaatimukset Yliopistolain (558/2009) 89 :n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan,

Lisätiedot

Julkisoikeuden professorin/ apulaisprofessorin (tenure track) tehtävä

Julkisoikeuden professorin/ apulaisprofessorin (tenure track) tehtävä 1 (6) Julkisoikeuden professorin/ apulaisprofessorin (tenure track) tehtävä Turun yliopisto on maailmanluokan monialainen tutkimusyliopisto, joka tarjoaa haasteellisia työtehtäviä ja ainutlaatuisen näköalapaikan

Lisätiedot

DIGITAALISEN KIELENTUTKIMUKSEN APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) tehtävä

DIGITAALISEN KIELENTUTKIMUKSEN APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) tehtävä DEKAANIN PÄÄTÖS 1 (9) TEHTÄVÄSELOSTE DIGITAALISEN KIELENTUTKIMUKSEN APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) tehtävä Tehtävä ja sen sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa on haettavana digitaalisen kielentutkimuksen

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2011 Aika Paikka keskiviikkona 12.10.2011 klo 14.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t).

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t). OULUN YLIOPISTON LAATUTYÖN PILOTTI, BIOLOGIAN LAITOS (BILPO) TUTKIMUSTOIMINNON KUVAUS (MATRIISI) Laitoksen perustehtävien opetuksen ja tutkimuksen kuvaamiseen tarkoitettu matriisi on työväline laitoksen

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8) kohdan ja 28 :n perusteella yliopiston hallitus on 22. päivänä kesäkuuta 2017 hyväksynyt tämän johtosäännön. Vaasan yliopistossa

Lisätiedot

LIIKETOIMINTAOSAAMISEN JA YRITTÄJYYDEN APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAI- KAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ, PORIN YKSIKKÖ

LIIKETOIMINTAOSAAMISEN JA YRITTÄJYYDEN APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAI- KAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ, PORIN YKSIKKÖ Tehtäväseloste 1 (8) LIIKETOIMINTAOSAAMISEN JA YRITTÄJYYDEN APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAI- KAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ, PORIN YKSIKKÖ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikössä

Lisätiedot

Ortodontian professorin tehtävä (32038 UEF): tehtäväseloste

Ortodontian professorin tehtävä (32038 UEF): tehtäväseloste Ortodontian professorin tehtävä (32038 UEF): tehtäväseloste Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto käsitellyt selosteen kokouksessaan 25.3.2015. 1. Tehtävän ala, tehtävämääritys sekä tehtävän

Lisätiedot

SUU- JA LEUKAKIRURGIAN PROFESSORIN TEHTÄVÄ

SUU- JA LEUKAKIRURGIAN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Dekaanin päätös 1 (5) TEHTÄVÄSELOSTE SUU- JA LEUKAKIRURGIAN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittaminen Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan hammaslääketieteen laitoksessa on haettavana

Lisätiedot

Tehtäväseloste 1 (5) Dekaanin päätös TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN TUTKIMUSJOHTAJAN TEHTÄVÄ. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Tehtäväseloste 1 (5) Dekaanin päätös TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN TUTKIMUSJOHTAJAN TEHTÄVÄ. Tehtävä ja sen sijoittuminen Tehtäväseloste 1 (5) TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN TUTKIMUSJOHTAJAN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa on haettavana tulevaisuudentutkimuksen tutkimusjohtajan tehtävä.

Lisätiedot

Säännökset hallintoelimen koollekutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 ja 42 :ssa.

Säännökset hallintoelimen koollekutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 ja 42 :ssa. PÖYTÄKIRJA 1/2011 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koollekutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 ja 42 :ssa. Kokousaika on ilmoitettu

Lisätiedot

Tarvittaessa professori antaa opetusta myös tiedekunnan muussa jatko- ja täydennyskoulutuksen

Tarvittaessa professori antaa opetusta myös tiedekunnan muussa jatko- ja täydennyskoulutuksen Dekaanin päätös 1 (5) TEHTÄVÄSELOSTE KIRURGIAN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittaminen Turun yliopiston Lääketieteellisessä tiedekunnassa Kliinisessä laitoksessa on haettavana kirurgian professorin

Lisätiedot

2.7.2015 KASVATUSTIETEEN PROFESSORIN, ERITYISALANA VERTAILEVA KOULUTUS- TUTKIMUS JA KOULUTUSPOLITIIKAN TUTKIMUS TEHTÄVÄ

2.7.2015 KASVATUSTIETEEN PROFESSORIN, ERITYISALANA VERTAILEVA KOULUTUS- TUTKIMUS JA KOULUTUSPOLITIIKAN TUTKIMUS TEHTÄVÄ Dekaanin päätös 1 (5) TEHTÄVÄSELOSTE KASVATUSTIETEEN PROFESSORIN, ERITYISALANA VERTAILEVA KOULUTUS- TUTKIMUS JA KOULUTUSPOLITIIKAN TUTKIMUS TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston kasvatustieteiden

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN (ERITYISALANA OPPIMINEN JA OPETUS) APULAISPROFESSO- RIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ (TENURE TRACK)

KASVATUSTIETEEN (ERITYISALANA OPPIMINEN JA OPETUS) APULAISPROFESSO- RIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ (TENURE TRACK) Dekaanin päätös 1 (9) TEHTÄVÄSELOSTE KASVATUSTIETEEN (ERITYISALANA OPPIMINEN JA OPETUS) APULAISPROFESSO- RIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ (TENURE TRACK) Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston kasvatustieteiden

Lisätiedot

Tehtäväseloste. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Tehtäväseloste. Tehtävä ja sen sijoittuminen Tehtäväseloste Biotekniikan keskuksen johtajan hyväksymä 27.1.2014 PROTEOMIIKAN ERIKOISTUTKIJA (TENURE TRACK) Tehtävä ja sen sijoittuminen Proteomiikan erikoistutkijan (tenure track) tehtävä sijoittuu

Lisätiedot

Fysiikan apulaisprofessorin määräaikainen tehtävä (tenure track) tai professorin toistaiseksi täytettävä tehtävä, vastuualana farmaseuttinen fysiikka

Fysiikan apulaisprofessorin määräaikainen tehtävä (tenure track) tai professorin toistaiseksi täytettävä tehtävä, vastuualana farmaseuttinen fysiikka Dekaanin päätös 1 (9) TEHTÄVÄSELOSTE Fysiikan apulaisprofessorin määräaikainen tehtävä (tenure track) tai professorin toistaiseksi täytettävä tehtävä, vastuualana farmaseuttinen fysiikka Tehtävä ja sen

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8) -kohdan ja 28 :n perusteella yliopiston hallitus on x. päivänä elokuuta 2017 hyväksynyt tämän johtosäännön. Vaasan yliopistossa

Lisätiedot

Turun yliopiston johtosääntö

Turun yliopiston johtosääntö 1(16) Turun yliopiston johtosääntö Turun yliopiston hallitus on hyväksynyt muutoksia johtosääntöön 15.4.2016. Turun yliopiston hallitus on hyväksynyt muutoksia johtosääntöön 7.6.2016. Turun yliopiston

Lisätiedot

TAIDEHISTORIAN PROFESSORIN / APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ

TAIDEHISTORIAN PROFESSORIN / APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Dekaanin päätös 1 (10) TEHTÄVÄSELOSTE TAIDEHISTORIAN PROFESSORIN / APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa on haettavana taidehistorian professorin

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN (ERITYISALANA KASVATUSPSYKOLOGIA) APULAISPROFESSO- RIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ (TENURE TRACK)

KASVATUSTIETEEN (ERITYISALANA KASVATUSPSYKOLOGIA) APULAISPROFESSO- RIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ (TENURE TRACK) Dekaanin päätös 1 (9) TEHTÄVÄSELOSTE KASVATUSTIETEEN (ERITYISALANA KASVATUSPSYKOLOGIA) APULAISPROFESSO- RIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ (TENURE TRACK) Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun yliopiston kasvatustieteiden

Lisätiedot

TIETOJÄRJESTELMÄTIETEEN APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ

TIETOJÄRJESTELMÄTIETEEN APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtäväseloste 1(9) TIETOJÄRJESTELMÄTIETEEN APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Turun kauppakorkeakoulun johtamisen ja yrittäjyyden laitoksella on haettavana tietojärjestelmätieteen

Lisätiedot

Molekulaarisen biotekniikan ja in vitro -diagnostiikan apulaisprofessorin määräaikainen tehtävä alana lääketieteellinen diagnostiikka (Tenure Track)

Molekulaarisen biotekniikan ja in vitro -diagnostiikan apulaisprofessorin määräaikainen tehtävä alana lääketieteellinen diagnostiikka (Tenure Track) Dekaanin päätös 1 (9) TEHTÄVÄSELOSTE Molekulaarisen biotekniikan ja in vitro -diagnostiikan apulaisprofessorin määräaikainen tehtävä alana lääketieteellinen diagnostiikka (Tenure Track) Tehtävä ja sen

Lisätiedot

LÄÄKETIETEELLISEN SOLUBIOLOGIAN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ PRO- FESSORIN TAI MÄÄRÄAIKAINEN APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ

LÄÄKETIETEELLISEN SOLUBIOLOGIAN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ PRO- FESSORIN TAI MÄÄRÄAIKAINEN APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Dekaanin päätös 1 (6) TEHTÄVÄSELOSTE LÄÄKETIETEELLISEN SOLUBIOLOGIAN TOISTAISEKSI TÄYTETTÄVÄ PRO- FESSORIN TAI MÄÄRÄAIKAINEN APULAISPROFESSORIN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittaminen Turun

Lisätiedot

KORVA-, NENÄ- JA KURKKUTAUTIOPIN PROFESSORIN TEHTÄVÄ

KORVA-, NENÄ- JA KURKKUTAUTIOPIN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Dekaanin päätös 1 (5) TEHTÄVÄSELOSTE KORVA-, NENÄ- JA KURKKUTAUTIOPIN PROFESSORIN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittaminen Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa on haettavana korva-, nenä- ja

Lisätiedot

Turun yliopiston johtosääntö

Turun yliopiston johtosääntö 1 (17) Turun yliopiston johtosääntö Turun yliopiston hallitus on hyväksynyt johtosäännön 6.2.2015. 1. luku Yleiset säännökset 1 Säädösperusta Turun yliopisto on yliopistolain (558/2009) mukaisesti Turun

Lisätiedot

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus 1 TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA VAKUUTUSTIETEEN PROFESSORI Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus

Lisätiedot

Liite 1 OULUN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ MUUTETTU 7 17.6.2014 (Hallitus 7/2014) MUUTETTU 13 57 26.8.2014 (Hallitus 8/2014) LISÄTTY 13 a ja 13 b 26.8.2014 (Hallitus 8/2014) Yleiset säännökset 1 Johtosäännön

Lisätiedot

Seppo Vainio, professori (poissa) Ari-Pekka Kvist, laboratorioinsinööri (poissa) Ritva Heljasvaara, yliopistotutkija (poissa) Anna Laitakari, fil.

Seppo Vainio, professori (poissa) Ari-Pekka Kvist, laboratorioinsinööri (poissa) Ritva Heljasvaara, yliopistotutkija (poissa) Anna Laitakari, fil. BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN BIOKEMIAN JA MOLEKYYLILAAKETIETEEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS Aika 6.2.2014 kello 13:00 15:15 Paikka Kokoushuone LIOIA, Kontinkangas (Aapistie 7) Tiedekuntaneuvoston

Lisätiedot

LIIKETALOUSTIEDE, MARKKINOINNIN PROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ

LIIKETALOUSTIEDE, MARKKINOINNIN PROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ Tehtäväseloste Johtaja hyväksynyt 17.04.2013 1 (5) LIIKETALOUSTIEDE, MARKKINOINNIN PROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ Tehtävä ja sen sijoittuminen Kelpoisuusvaatimukset Turun yliopiston kauppakorkeakoulun

Lisätiedot

Professorikunnan uudistuminen ja rekrytointi

Professorikunnan uudistuminen ja rekrytointi 1 Tiedonkeruulomakkeiden kysymykset Tieteen tila 2014, Suomen Akatemia Professorikunnan uudistuminen ja rekrytointi Lomakkeet A1 ja A2. Professorikunnan tiedot Lomakkeet A1 ja A2 koskevat ainoastaan tutkimuslaitoksia.

Lisätiedot

Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika.

Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika. Dekaanin päätös 1 (8) TEHTÄVÄSELOSTE SOVELLETUN MATEMATIIKAN APULAISPROFESSORI (tenure track), alana stokastiikka, erityisesti finanssi- ja vakuutusmatematiikka Tehtävä ja sen sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä

Lisätiedot

Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016

Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016 Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta 11.3.2016 TEHTÄVÄNTÄYTTÖSELOSTE Muodin ja vaatetuksen professorin tehtävä ajalle 1.1.2017 31.12.2021 Toimintaympäristön kuvaus Lapin yliopisto on Euroopan unionin pohjoisin

Lisätiedot

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ LIITE 3 OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ Henkilökohtaisen palkanosan määräytymisjärjestelmällä tarkoitetaan niitä kriteerejä ja menettelytapoja,

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 10/2011 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 10/2011 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 22.9.2011.

Lisätiedot

Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi.

Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi. TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi.

Lisätiedot

Virantäyttöseloste Tietoliikennetekniikan professorin virka nro 457

Virantäyttöseloste Tietoliikennetekniikan professorin virka nro 457 1/5 VAASAN YLIOPISTO Virantäyttöseloste Tietoliikennetekniikan professorin virka nro 457 Virka Tietoliikennetekniikan professorin virka on perustettu Vaasan yliopiston hallituksen 16.12.2005 tekemällä

Lisätiedot

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä. OULUN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tiedekuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2008 Aika Tiistaina 1.4.2008 klo 12.15 Paikka Linnanmaa, Snellmania neuvotteluhuone (YY301) Hallintopäällikön

Lisätiedot

Sisätautien professorin tehtävä (32073 UEF/vaati 8-10): tehtäväntäyttöseloste

Sisätautien professorin tehtävä (32073 UEF/vaati 8-10): tehtäväntäyttöseloste Sisätautien professorin tehtävä (32073 UEF/vaati 8-10): tehtäväntäyttöseloste Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on käsitellyt selosteen kokouksessaan 23.11.2016. 1. Tehtävän ala, tehtävämääritys

Lisätiedot

TEHTÄVÄSELOSTE. Dekaanin päätös 1 (10) Dnro 26/144/2015. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Tehtävä ja sen sijoittuminen

TEHTÄVÄSELOSTE. Dekaanin päätös 1 (10) Dnro 26/144/2015. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Tehtävä ja sen sijoittuminen Dekaanin päätös 1 (10) TEHTÄVÄSELOSTE KOLME TIETOTEKNIIKAN PROFESSORIN tai APULAISPROFESSORIN (TENU- RE TRACK) tehtävää, aloina ohjelmistotuotanto ja ohjelmistoturvallisuus, vuorovaikutteisten järjestelmien

Lisätiedot

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet Opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasokartta Liite 1 VAATIVUUSTASOKARTTA Tehtävän kuvaus / dokumentointi liitteenä olevaa tehtäväkuvauslomaketta käyttäen Vaativuustasokartalle on kuvattu tyypillisesti

Lisätiedot

Lapin yliopiston hallitus on 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun yliopistolain (558 /2009) 28 :n nojalla hyväksynyt seuraavan hallintojohtosäännön:

Lapin yliopiston hallitus on 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun yliopistolain (558 /2009) 28 :n nojalla hyväksynyt seuraavan hallintojohtosäännön: versio 19.9.2011 LAPIN YLIOPISTON HALLINTOJOHTOSÄÄNTÖ Annettu Rovaniemellä 5 päivänä lokakuuta 2009 Lapin yliopiston hallitus on 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun yliopistolain (558 /2009) 28 :n nojalla

Lisätiedot

Opiskelija Miikka Kilkkilä 1-9 Opiskelija Jussi Hyvönen

Opiskelija Miikka Kilkkilä 1-9 Opiskelija Jussi Hyvönen JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kokous: Keskiviikko 25.3.2015 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 4 (FL227) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen

Lisätiedot

Päätettiin yksimielisesti ottaa käsiteltäväksi ylimääräisenä lista 6/asia 9 ja lista 7/asia 10. Muilta osin päätös oli esityksen mukainen.

Päätettiin yksimielisesti ottaa käsiteltäväksi ylimääräisenä lista 6/asia 9 ja lista 7/asia 10. Muilta osin päätös oli esityksen mukainen. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 4/2011 Kokous: Keskiviikko 13.4.2011 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 4 (FL227) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen

Lisätiedot

HALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Hallintojohtajaa. Asialistat. muutokset. Talousjohtaja 2011

HALLITUKSEN. Aihe. Aika. Paikka. Hallintojohtajaa. Asialistat. muutokset. Talousjohtaja 2011 HALLITUS Aihe Aika Paikka HALLITUKSEN KOKOUS nro 4/2011 Keskiviikko 15.6.2011 kello 9.15 Hallituksen kokoushuone HR 144 Kokouksen alussa on rehtorin katsaus. Asialistat Hallintojohtajaa A 6 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi

HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi 22.5.2017/ONE Opetustaito arvioidaan Helsingin yliopistossa opetus- ja tutkimustehtäviä täytettäessä ja dosentuuria haettaessa. Opetustaidon arvioinnissa kiinnitetään

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUMANISTIS-YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 TIEDEKUNTANEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUMANISTIS-YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 TIEDEKUNTANEUVOSTO JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUMANISTIS-YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 TIEDEKUNTANEUVOSTO Kokous: Keskiviikkona 14.9.2016 klo 10 Lyhty Jäsenet: Läsnä: Päätös: Dekaani Minna-Riitta Luukka,

Lisätiedot

Paikka Uno Harva -sali, Assistentinkatu 7, 4. krs, huone 499

Paikka Uno Harva -sali, Assistentinkatu 7, 4. krs, huone 499 Pöytäkirja 6A/2015 1 (5) Johtokunnan kokous Aika maanantai 15.6.2015 klo 9.15 9.50 Paikka Uno Harva -sali, Assistentinkatu 7, 4. krs, huone 499 Valmistelija Minna Domander, hallintopäällikkö Läsnä Henri

Lisätiedot

Viestinnän, median ja teatterin yksikkö TUTKIMUSJOHTAJA / Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus COMET

Viestinnän, median ja teatterin yksikkö TUTKIMUSJOHTAJA / Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus COMET 1 TAMPEREEN YLIOPISTO TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA Viestinnän, median ja teatterin yksikkö 1.9.2011 TUTKIMUSJOHTAJA / Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus COMET Tehtävä Tutkimusjohtajan tehtävä

Lisätiedot

Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika.

Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika. Dekaanin päätös 1 (10) TEHTÄVÄSELOSTE Soveltavan digitaalisen paikkatietotutkimuksen apulaisprofessorin määräaikainen tehtävä (Tenure Track) Tehtävä ja sen sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä

Lisätiedot

Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku. Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio

Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku. Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio 1 2.6.2006 Rahoituksen haku Akatemiasta Uudet hakuajat Sähköinen asiointi Uudet hakuohjeet Hakemus Hakulomake Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

TÄHTITIETEEN MÄÄRÄAIKAINEN APULAISPROFESSORI (TENURE TRACK) TAI VAKI- TUINEN PROFESSORI

TÄHTITIETEEN MÄÄRÄAIKAINEN APULAISPROFESSORI (TENURE TRACK) TAI VAKI- TUINEN PROFESSORI Dekaanin päätös 1 (9) Tehtäväseloste TÄHTITIETEEN MÄÄRÄAIKAINEN APULAISPROFESSORI (TENURE TRACK) TAI VAKI- TUINEN PROFESSORI Tehtävä ja sen sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan fysiikan

Lisätiedot

Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kokous: Keskiviikko 25.1.2017 klo 9.00 Paikka YN330 Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen varajäsen: Läsnä:

Lisätiedot