PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022"

Transkriptio

1 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA TIEDOSSA TULEVAISUUS

2 Professoriliiton tehtävät Professoriliiton sääntöjen mukaan liitto toimii yliopistolain tarkoittamien yliopistojen, Maanpuolustuskorkeakoulun ja tutkimuslaitosten opettajien ja tutkijain ammatillisena yhdyssiteenä. Työmarkkinajärjestönä liiton tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä taloudellisia, sosiaalisia ja muita palvelussuhteeseen liittyviä etuja. Liiton tehtävänä on myös edistää jäsentensä tieteellisiä ja ammatillisia pyrkimyksiä sekä parantaa ja ylläpitää jäsentensä yhteiskunnallista asemaa ja arvostusta. edistää yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa suoritettavaa tutkimustyötä ja niissä annettavaa opetusta. Lisäksi liitto seuraa tutkimuksen ja opetuksen vapautta sekä tutkimuksen ja opetuksen edellytysten säilymistä ja parantamista ja korkeakoululaitoksen jatkuvaa kehittymistä. Professoriliitto toimii tiedeyhteisön ja muun yhteiskunnan vuorovaikutuksen edistämiseksi. 2

3 Toimintaympäristö Yliopistojen ja tutkimuksen rahoitus Maan eri hallitukset ovat leikanneet yliopistojen ja tutkimuslaitosten rahoitusta. Koko 2010-luku on ollut yliopistoindeksin puolittamisen tai kokonaan jäädyttämisen aikaa. Yliopistoilta ja tutkimuslaitoksilta on siirretty määrärahoja Suomen Akatemian kautta kilpailtaviksi. Rahoituksen ennustettavuus ja vakaus ovat heikentyneet. Tutkimus-, koulutus- ja innovaatiopolitiikan päättäjien tavoitteena on edistää yliopistojen ja tieteen kansainvälistymistä. Yliopistojen rahoitusmalli kannustaa rekrytoimaan ulkomailta. Yliopistojen rahoitusmallin ohjaava vaikutus on suuri. Strategiaperusteisen rahoitusosuuden kasvu on heikentänyt yliopistojen toiminnan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Rakenteellinen kehittäminen Suomalaista yliopisto- ja tutkimusjärjestelmää on muutettu osana kansainvälistä kehitystä. Suomalaiset yliopistot jatkavat alakohtaista ja alojen välistä toiminnallista ja rakenteellista kehittämistä. Ne profiloituvat ja tiivistävät yhteistyötä ja työnjakoa niin keskenään, ammattikorkeakoulujen kuin myös tutkimuslaitosten kanssa. Henkilöstöpolitiikka ja palvelussuhteen ehdot Yliopistojen autonomian ja yliopistojen työnantaja-aseman vahvistumisen myötä yliopistojen henkilöstöpolitiikat ovat eriytyneet. Yliopistojen ja tutkimuslaitosten palvelussuhteet ovat muuttuneet epävarmemmiksi. Professoreiden vakinaistamispolku on käytössä jo lähes joka yliopistossa. Professorin asema ja työ Paikallinen sopiminen ja yksilöllinen sopiminen ovat yleistyneet työ- ja virkaehtosopimusjärjestelmän rinnalla. Paikallistoiminnan merkitys korostuu. Professorit ovat sitoutuneita työhönsä. Kiristynyt kilpailu tutkimusrahoituksesta, tukipalveluiden vähentyminen ja työn pirstaloituminen hankaloittavat professorin työtä aiempaa enemmän. Yliopistolaista aiheutuneet muutokset ja muut johtamisjärjestelmien uudistukset ovat heikentäneet professoreiden vaikutusmahdollisuuksia päätöksenteossa. Professorit toimivat aktiivisesti kansainvälisissä tutkijayhteisöissä. Tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus ovat professorin työn välttämätön edellytys. 3

4 Professoriliiton toiminta-ajatus Professoriliitto tukee professoreiden työtä, edistää sivistystä ja korostaa tutkitun tiedon merkitystä. Professoriliiton arvot Tutkittu tieto Sivistys Luotettavuus, avoimuus ja rohkeus Jäsenkeskeisyys 4

5 Visio 2022 Professoriliitto on vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja. Sen jäsenistönä on osallistuva ja vaikutusvaltainen professorikunta, jolla on erinomaiset edellytykset tehdä työtä tieteen, taiteen ja sivistyksen edistämiseksi. 5

6 Strategiset painopisteet ja päätavoitteet Tutkimuksen, sivistyksen ja opetuksen turvaaja Professorin etujen turvaaja Professorin työn turvaaja Professoriliitto on keskeinen yliopisto- ja tiedepoliittinen asiantuntija ja vaikuttaja, joka korostaa tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapautta ja ajaa niiden resurssien vahvistamista. Professoriliiton asiantuntemusta hyödynnetään yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Professoriliitto on merkittävä, näkyvä ja luotettava yhteistyökumppani, jolla on välittömät yhteydet tärkeisiin sidosryhmiin valtakunnallisesti ja alueellisesti. Professoriliitto on vahva ja rohkea työmarkkinatoimija yliopisto- ja tutkimussektorilla. Professoreiden palkka vastaa työn vaativuutta. Professorin paras turva muutoksessa on Professoriliitto. Professorit voivat keskittyä varsinaisiin tehtäviinsä, ja heidän työskentelyolosuhteensa mahdollistavat hyvän työn. Professorit ovat arvostettuja asiantuntijoita yhteiskunnassa sekä tiede- ja yliopistoyhteisössä. Professoreiden vaikutusvalta lisääntyy tiede- ja yliopistoyhteisössä. Professoriliitto on professorin työn asiantuntija. Professoreiden yhdistäjä Professoriliitto kokoaa yhteen eri alojen ja erilaisissa tehtävissä toimivat professorit. Professoriliitto edistää professoreiden ammatillista identiteettiä ja kollegiaalisuutta. Professoriliiton valtuustolle annetaan raportti vuosittain strategian mukaisista toimenpiteistä ja tavoitteiden toteutumisesta. Professoriliiton toimintasuunnitelma toteuttaa strategiaa. 6

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin

Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin suositusten pohjalta KOHTI UUTTA KORKEAKOULULAITOSTA Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen seminaari 28.2.2007 OECD:n arviointi kolmannen

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 4.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia Tieteen eri roolit ja tutkimuksen

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers Tiedettä elämää varten Tieteentekijöiden liiton jäsenyys on tärkeä osoitus oman ammatillisen identiteetin

Lisätiedot

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Toimintaympäristön murros tiedepolitiikan strategisten valintojen taustalla Tutkimuksen paradigman muutokset

Lisätiedot

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers Tiedettä elämää varten Tieteentekijöiden liiton jäsenyys on tärkeä osoitus oman ammatillisen identiteetin

Lisätiedot

Strategia toimintaa ohjaamassa

Strategia toimintaa ohjaamassa Strategia toimintaa ohjaamassa Akavan Erityisalat ry on kulttuurin, hallinnon ja liike-elämän asiantuntija- ja esimiestehtävissä toimivien etujärjestö. AKAVAN ERITYISALOJEN TOIMINTA-AJATUS Tässä esitteessä

Lisätiedot

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry.

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. Valmistuvien opettajien infotilaisuus 3.5.2017 OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. 1 Opetusalan ammattijärjestö OAJ 2 JÄSENJAKAUMA 1.1.2012 1.1.2013 1.1.2014 1.1.2015 1.1.2016 1.1.2017 Lastentarhanopettajaliitto

Lisätiedot

Suomen Akatemian toimikuntarakenne

Suomen Akatemian toimikuntarakenne Suomen Akatemian toimikuntarakenne 1. Sukupuoli Nainen Mies En halua kertoa 2. Vastaajan taustaorganisaatio Yliopisto Ammattikorkeakoulu Tutkimuslaitos Muu julkinen sektori Elinkeinoelämä Työmarkkinajärjestö

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN Hallitusneuvos Eerikki Nurmi 30.5.2008 Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOLAIN UUDISTAMISEN AIKATAULUTUS Yliopistolain uudistamisen keskeiset

Lisätiedot

Yliopistojen rakenteellinen ja toiminnallinen kehittäminen. Kalervo Väänänen Rehtori Turun yliopisto

Yliopistojen rakenteellinen ja toiminnallinen kehittäminen. Kalervo Väänänen Rehtori Turun yliopisto Yliopistojen rakenteellinen ja toiminnallinen kehittäminen Kalervo Väänänen Rehtori Turun yliopisto Valtion vuoden 2016 talousarvio Turun yliopiston näkökulmasta 5.4. Tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikka

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 5 JA 7 :N MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta 2

Lisätiedot

Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle. Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009

Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle. Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009 Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009 Yliopistouudistuksen tavoitteet Yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman vahvistaminen muodostamalla

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS Ylijohtaja Tapio Kosunen 20.11.2014, Helsinki Seminaari ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista vuodesta 2017 alkaen 11.00 Lounas 11.50 Seminaarin

Lisätiedot

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten

Lisätiedot

Viestintä- strategia

Viestintä- strategia Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.

Lisätiedot

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015 Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta Heikki Ruskoaho hallituksen pj 1 Akatemian tehtävänä on lain mukaan edistää tieteellistä

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF)

Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF) Kuvallinen aloitussivu, kuvan koko 230 x 68 mm Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF) Parasta on muutos kirjastopalveluiden avoin tulevaisuus seminaari 28.20.2016 31.10.2016

Lisätiedot

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Vihreä lista Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Ylioppilaskunta edustaa yliopiston opiskelijoita ja on siten merkittävä yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaja niin yliopistolla ja opiskelukaupungissa

Lisätiedot

Tutkimusstrategia. Parasta terveyspalvelua tutkijoiden tuella POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI

Tutkimusstrategia. Parasta terveyspalvelua tutkijoiden tuella POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI Tutkimusstrategia Parasta terveyspalvelua tutkijoiden tuella POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI ESIPUHE Teemme Kuopion yliopistollisessa sairaalassa tutkimusta hyvässä, myönteisessä ilmapiirissä. Tutkimustoiminnan

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT , KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja

Lisätiedot

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet Opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasokartta Liite 1 VAATIVUUSTASOKARTTA Tehtävän kuvaus / dokumentointi liitteenä olevaa tehtäväkuvauslomaketta käyttäen Vaativuustasokartalle on kuvattu tyypillisesti

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi

VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi Tutkimusprofessori emeritus, johtaja Antti Hautamäki itutka-hanke Yliopistojen tutkimuksen vaikuttavuus Suomen

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn toiminta päättyy 31.12.2017 kolmen tamperelaisen korkeakoulun yhdistymisen myötä. Tamy ja Tampereen teknillisen

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2017. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot

Savon Yrittäjät: Strategia 2015-2020. Strategiaryhmän esitys 22.4.2015

Savon Yrittäjät: Strategia 2015-2020. Strategiaryhmän esitys 22.4.2015 Savon Yrittäjät: Strategia 2015-2020 Strategiaryhmän esitys 22.4.2015 1 Savon Yrittäjien johtamisjärjestelmä Strategia 1/2015 Laatujärjestelmä ERILLIS- STRATEGIAT Päästrategiaa täydentävät. Esimerkiksi

Lisätiedot

Lippulaiva: Hyvä hakemus. Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia

Lippulaiva: Hyvä hakemus. Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia Lippulaiva: Hyvä hakemus Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia Maiju Gyran 28.8.2017 1 SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Lippulaivaohjelma Lippulaivat ovat osaamiskeskittymiä, joissa toteutuu - Korkeatasoinen

Lisätiedot

Tieteelle osoitettujen veikkausvoittovarojen edunsaajien vuotuinen infotilaisuus

Tieteelle osoitettujen veikkausvoittovarojen edunsaajien vuotuinen infotilaisuus Tieteelle osoitettujen veikkausvoittovarojen edunsaajien vuotuinen infotilaisuus 13. kesäkuuta 2017, klo 12:00-15:00 Tieteiden talo, sali 104 Erja Heikkinen Tiedepolitiikan ryhmän päällikkö Korkeakoulu-

Lisätiedot

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen foorumi: kestävän kehityksen edistäminen korkeakoulujen toiminnassa Tampere 6.4.2016 Riina Vuorento Ohjauksen muodot

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Finnish Science Policy in International Comparison:

Finnish Science Policy in International Comparison: Finnish Science Policy in International Comparison: Havaintoja ja alustavia tuloksia Tutkijatohtori, VTT Antti Pelkonen Helsinki Institute of Science and Technology Studies (HIST) Vertailevan sosiologian

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti 25.4.2017 Johtaja Teppo Rantanen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset uudelle strategialle

Lisätiedot

Liiton strategia Karoliina Öystilä

Liiton strategia Karoliina Öystilä Liiton strategia 2017-2027 15.10.2016 Karoliina Öystilä Liitto-kokonaisuus Jäseniä 34 000 Ammattiosastoja 69 Aluejärjestöjä 7 Liiton toiminnan kulmakivet SEL Työehtosopimukset Järjestäytyminen Alan työpaikat

Lisätiedot

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan

Lisätiedot

Yliopistokeskukset ja alueellinen vaikuttavuus

Yliopistokeskukset ja alueellinen vaikuttavuus Yliopistokeskukset ja alueellinen vaikuttavuus Professori Ilkka Virtanen Yliopistokeskusten arviointiryhmän jäsen Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen lukuvuoden 2009-2010 avajaiset 17.9.2009 Yliopistokeskusten

Lisätiedot

Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen

Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus 2.4.2014 Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Oppiva päätöksenteko ja toimeenpano Yhteinen agenda Strategiset integraatioprosessit Hallitusohjelma Ohjauspolitiikka

Lisätiedot

Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA 2011-2013

Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA 2011-2013 Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA 2011-2013 Rural Studies - johtoryhmän hyväksymä 14.2.2011 SISÄLTÖ: Strategian rakentuminen 1. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2. NYKYTILA 3. TARKOITUS JA TEHTÄVÄT

Lisätiedot

YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA. emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari 15.4.2015

YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA. emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari 15.4.2015 YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari 15.4.2015 KYSYMYKSIÄ mikä on ollut yliopistojen pitkän aikavälin vaikutushistoria Suomessa?

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI Käsittely: YH 10.11.2016 108 YV 25.11.2016 18 Versio 1.1 Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Strategiset lähtökohdat... 4 3 Strategiset tavoitteet... 5 4 Kriittiset

Lisätiedot

Keliakialiiton strategia

Keliakialiiton strategia Keliakialiiton strategia 2016 2020 Keliakialiitto ry Kuvat ja taitto: Sonja Tuomi Painopaikka: Waasa Graphics Oy, 2015 Keliakialiiton strategia 2016 2020 Visio 2020... 4 Toiminta-ajatus... 6 Toimintaympäristön

Lisätiedot

1. AKIn toiminta-ajatus ja viestintä

1. AKIn toiminta-ajatus ja viestintä Hyväksytty valtuuston syyskokouksessa 21. 22.11.2007 AKIN VIESTINTÄSTRATEGIA 2008-2010 1. AKIn toiminta-ajatus ja viestintä AKIn toimintaympäristönä on työmarkkinakenttä sekä kirkko laajasti ymmärrettynä,

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ Tämän johtosäännön on hyväksynyt Helsingin yliopisto 9.6.2010, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) 23.8.2010,

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen

Lisätiedot

Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategiset linjaukset 2015 2020

Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategiset linjaukset 2015 2020 1 Seinäjoen Yrittäjät ry Strategiset linjaukset 2015 2020 2 Strategia 2015-2020 MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Jäsenyritysten suunnitelmallinen ja johdonmukainen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen

Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku 8.-9.12.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Evolution of the earth s economic center of gravity 2 Lähde: OECD,

Lisätiedot

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari 17.3.2009 KORKEAKOULUJEN STRATEGIATYÖ Korkeakoulut uudistavat strategiansa vuonna 2010 käytäviin

Lisätiedot

Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015. Tapio Kosunen

Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015. Tapio Kosunen Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015 Tapio Kosunen Korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmän uudistamisen tuoretta tietopohjaa Kansainvälisten korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus. Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014

Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus. Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014 Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014 Arene ry:n kannanotto (5.3.2014) Yhteiskunnan ja talouselämän muutosten

Lisätiedot

YLIOPISTOLAIN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI ARVIOINNIN TULOSTEN ESITTELY

YLIOPISTOLAIN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI ARVIOINNIN TULOSTEN ESITTELY YLIOPISTOLAIN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI ARVIOINNIN TULOSTEN ESITTELY 15.9.2016 OSIO I ARVIOINNIN TOTEUTUS 2 YLIOPISTOLAKIUUDISTUKSEN ARVIOINTI Arviointi toteutettiin opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta

Lisätiedot

Kulttuurin rahoitusjärjestelmän uudistaminen ja museopoliittinen ohjelma

Kulttuurin rahoitusjärjestelmän uudistaminen ja museopoliittinen ohjelma Kulttuurin rahoitusjärjestelmän uudistaminen ja museopoliittinen ohjelma Valtakunnalliset museopäivät 9.5.2017 Päivi Salonen MUSEOALAN VISIO 2030 Suomessa on vuonna 2030 Euroopan ajankohtaisimmat museot

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista tiedepolitiikassa

Ajankohtaista tiedepolitiikassa Ajankohtaista tiedepolitiikassa Heikki Mannila 12.11.2013 1 Tervetuloa! 2 Sisältö Tutkimuksen ja opetuksen rahoitus Suomessa Suomen Akatemian kansainvälinen arviointi Kustannusmallit Tutkimuslaitosuudistus

Lisätiedot

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus 18.5.2016 AMK-päivät AMK goes Digi Johtaja Riitta Maijala 1 Musiikkituottajien jäsenyhtiöiden äänitteiden euromääräinen tukkumyynti Suomessa* * http://www.ifpi.fi/tilastot/

Lisätiedot

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia 2015-2019 Visio METKA on Suomen suurin ja vaikuttavin opiskelijakunta niin taloudellisin kuin toiminnallisin mittarein mitattuna.

Lisätiedot

Valtion tutkimuslaitoksia uudistetaan - miten käy ruoan ja uusiutuvien luonnonvarojen tutkimuksen?

Valtion tutkimuslaitoksia uudistetaan - miten käy ruoan ja uusiutuvien luonnonvarojen tutkimuksen? Liha-alan tutkimusseminaari 11.10.2012 Valtion tutkimuslaitoksia uudistetaan - miten käy ruoan ja uusiutuvien luonnonvarojen tutkimuksen? Tutkimusjohtaja Mikko Peltonen Maa- ja metsätalousministeriö Esityksen

Lisätiedot

Kauppatieteiden tulevaisuus periferiassa. Ilkka Virtanen Ylioppilaskuntien periferiatapaaminen Vaasassa

Kauppatieteiden tulevaisuus periferiassa. Ilkka Virtanen Ylioppilaskuntien periferiatapaaminen Vaasassa Kauppatieteiden tulevaisuus periferiassa Ilkka Virtanen Ylioppilaskuntien periferiatapaaminen Vaasassa Seminaarialustus Yliopistolaki, 4 Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä

Lisätiedot

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5) LUONNOS

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5) LUONNOS 1 (5) LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS Lippulaivaohjelmahaussa hakemuksen voi laatia ja jättää Suomen Akatemian verkkoasiointiin aikaisintaan 19.10.2017 ja viimeistään määräaikaan 9.11.2017

Lisätiedot

Opetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa

Opetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa Opetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa Ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivät 9.10.11.2011 Laurea Vuokko Kohtamäki, Tampereen yliopisto/ Higher Education Group Lähtökohtia

Lisätiedot

Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp)

Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp) Helsinki 5.10.2017 Eduskunnan sivistysvaliokunta Asia: Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp) Lausunnon pääkohdat

Lisätiedot

TEKIJYYSSEMINAARI Korkeakoulukeksinnöt

TEKIJYYSSEMINAARI Korkeakoulukeksinnöt TEKIJYYSSEMINAARI 31.8.2005 - Korkeakoulukeksinnöt Ylitarkastaja Petteri Kauppinen Opetusministeriö Tiedepolitiikan yksikkö petteri.kauppinen@minedu.fi Valtioneuvoston periaatepäätös julkisen tutkimusjärjestelmän

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella. Toimenpiteitä kuvataan tavoitteiden yhteydessä. Tässä esityksessä

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyö ja yhteistyön esteet Selvityksen tulokset

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyö ja yhteistyön esteet Selvityksen tulokset Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyö ja yhteistyön esteet Selvityksen tulokset Antti Pelkonen & Mika Nieminen VTT Sidosryhmien kuulemistilaisuus korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön

Lisätiedot

Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin

Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin Opetusneuvos Juha Haataja Avoin tutkimusdata ja aineistonhallinta ihmistieteissä seminaari Tampereen yliopisto 1.12.2014 Tiekartta

Lisätiedot

MUISTIO 12.10.2015. 1. Johdanto

MUISTIO 12.10.2015. 1. Johdanto MUISTIO 12.10.2015 1. Johdanto Strateginen tutkimus on pitkäjänteistä, horisontaalista, ratkaisuhakuista ja tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta, jonka tarkoituksena on löytää ratkaisuja merkittäviin

Lisätiedot

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA

INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA INNOVAATIOEKOSYSTEEMIT ELINKEINOELÄMÄN JA TUTKIMUKSEN YHTEISTYÖN VAHVISTAJINA KOKONAISHANKKEEN KOLME PÄÄTEHTÄVÄÄ Osakokonaisuuden yksi tavoitteena oli selvittää, miten korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten

Lisätiedot

Learning Cafe Toimintaympäristö Mika Palm

Learning Cafe Toimintaympäristö Mika Palm 1 Learning Cafe Toimintaympäristö 11.5.2016 Mika Palm Keskustelu Learning Cafessa ensimmäisen ryhmän kanssa lähti alustukseni jälkeen hyvin liikkeelle. Alussa keskustelijoissa herätti huomion rahoitusmalli,

Lisätiedot

Tekesin tutkimushaut 2012

Tekesin tutkimushaut 2012 Tekesin tutkimushaut 2012 Marko Heikkinen, Tekes 01-2012 Sisältö Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu Tutkimusrahoituksen projektityypit 2012 lukien Rahoituksen hakeminen 2012 Linkit lisätietoihin Julkisen

Lisätiedot

Saimaan ammattikorkeakoulu Tutkimuspäällikkö Henri Karppinen

Saimaan ammattikorkeakoulu Tutkimuspäällikkö Henri Karppinen Saimaan ammattikorkeakoulu 10.5.2016 Tutkimuspäällikkö Henri Karppinen Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta - Julkisen tutkimuksen Tekes-hankkeet - Tutkimuksesta uutta tietoa ja liiketoimintaa (Tekes)

Lisätiedot

Rajojen ylittäminen

Rajojen ylittäminen SUOMEN MUSEOLIITON STRATEGIA 2017 Perinteet velvoittavat. Yhdistäminen 1923 Kouluttaminen 1920 1950 Ammattimaistaminen 1960 1980 Yhteiskunnallistaminen 1990 2000 Rajojen ylittäminen 2010 2023 1 Suomen

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

Kommentteja FinELibin strategiaan

Kommentteja FinELibin strategiaan 24.11.2011 Kommentteja FinELibin strategiaan 2012 2015 http://www.kansalliskirjasto.fi/attachments/5l4xoyz0b/62qj3tbul/files/currentfile/finelib_strategia_2012 2015.pdf Yleistä strategiasta Tiivis esitysmuoto

Lisätiedot

KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto

KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto Itä-Suomen yliopiston strategia Uusi Itä-Suomen yliopisto aloitti

Lisätiedot

Tutkimustiedon hyödyntäminen järjestötoiminnassa

Tutkimustiedon hyödyntäminen järjestötoiminnassa Tutkimustiedon hyödyntäminen järjestötoiminnassa case A-Kiltojen Liitto ry Noora Nieminen järjestökoordinaattori A-Kiltojen Liitto ry MIPA työpaja 11.10.2017 A-kiltojen Liitto ry 1/2 Lyhyesti Valtakunnallinen

Lisätiedot

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015 SKOL, toimintasuunnitelma 2016 Esitys hallitukselle 19.10.2015 Yhteenveto Visio 2020 Suunnittelu ja konsultointi on suomalaisen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän arvostettu kilpailuetu ja osaamisen kehittämisen

Lisätiedot

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Päivitysvastuu: Hallintojohtaja SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä 16.12.2009) Tehtävät Professorin

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Arvaamaton toimintaympäristö 2017 (lähde: The Ecomomist, The Moscow Times) Toimintasuunnitelma 2017 2 Tausta-aineistoa lähde ICC Toimintaympäristö Kasvava poliittinen ja taloudellinen epävarmuus Suomalaisten

Lisätiedot

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013)

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) :n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) Sisällysluettelo Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 2 Strategiatyö Omaishoitajat ja Läheiset liitossa Toiminta-ajatus Toimintaa

Lisätiedot

FinELib-konsortio Arja Tuuliniemi Kirjastoverkkopäivät Helsinki

FinELib-konsortio Arja Tuuliniemi Kirjastoverkkopäivät Helsinki FinELib-konsortio 2012-2015 Arja Tuuliniemi Kirjastoverkkopäivät 27.10.2011 Helsinki FinELib-konsortio FinELib on suomalaisten yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yleisten kirjastojen

Lisätiedot

Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet

Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet Alueiden kehitysnäkymät Kestävän kasvun ja uudistamisen mahdollisuudet Elinkeinoministeri Olli Rehn Alueelliset kehitysnäkymät 2/2015 julkistamistilaisuus Jyväskylä 24.9.2015 Team Finland -verkoston vahvistaminen

Lisätiedot

TUTKIMUS, KOULUTUS JA KEHITTÄMINEN UUDISTUVISSA RAKENTEISSA

TUTKIMUS, KOULUTUS JA KEHITTÄMINEN UUDISTUVISSA RAKENTEISSA TUTKIMUS, KOULUTUS JA KEHITTÄMINEN UUDISTUVISSA RAKENTEISSA Sosiaali- ja terveysministeriön johdon, Huoltajasäätiön ja Sosiaalijohto ry:n tapaaminen 14-08-2014 Helsinki Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja

Lisätiedot

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta STN-tietoisku 1 Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen Valtioneuvoston periaatepäätös 5.9.2013 tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

Strategiakyselyn yhteenveto. YTT Jarkko Tirronen Suunnittelu- ja kehittämisyksikkö

Strategiakyselyn yhteenveto. YTT Jarkko Tirronen Suunnittelu- ja kehittämisyksikkö Strategiakyselyn yhteenveto YTT Jarkko Tirronen Suunnittelu- ja kehittämisyksikkö 040-355 2728 jarkko.tirronen@uef.fi Kysely Toteutettiin huhtikuussa 2013 Tavoite integroida koko yliopistoyhteisö (2798)

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot