Sydämen elektrofysiologinen tutkimus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sydämen elektrofysiologinen tutkimus"

Transkriptio

1 Kristian Paavonen ja Hannu Parikka KATSAUS Sydämen rytmihäiriöiden parantavat hoitomahdollisuudet ovat kehittyneet valtavasti sen jälkeen kun 1960-luvulla opittiin mittaamaan sähköistä toimintaa sydämen sisältä kliinisessä elektrofysiologisessa tutkimuksessa. Tämä tutkimusmenetelmä on ollut potilaskäytössä Suomessa 1980-luvun lopulta lähtien. Nykyisin sitä käytetään kaikissa yliopistosairaaloissa sekä yhdessä keskussairaalassa. Lähete elektrofysiologiseen tutkimukseen perustuu anamneesiin ja rytmihäiriön aikaiseen EKG-rekisteröintiin. Tutkimuksessa potilaan sydämeen viedään laskimoteitse taipuisat ja ohuet diagnostiset katetrit. Sydämen omien johtoratojen ominaisuudet selvitetään eteisistä ja kammioista tahdistamalla. Tutkimuksessa käy myös ilmi, onko potilaalla rytmihäiriöitä aiheuttavia, mahdollisesti hoidettavissa olevia rakenteita (substraatteja). Tarkoituksena on käynnistää sama rytmihäiriö, jonka vuoksi potilas on lähetetty tutkimuksiin. Rytmihäiriö voidaan usein hoitaa samalla kertaa katetri ablaatiolla. Nykyaikainen elektrofysiologinen tutkimus on turvallinen tie rytmihäiriön pysyvään parantamiseen. Kliinisellä elektrofysiologialla on melko lyhyt historia, mutta kokeellisesti sydämen sähköisen toiminnan salat alkoivat paljastua jo 1800-luvun lopulla (Waller 1887, His 1893) luvun alkupuoliskolla päästiin perille oleellisimman rytmihäiriömekanismin eli kiertoaktivaation luonteesta (Gallavardin ja Gravier 1921). Ihmissydämen sisältä opittiin rekisteröimään sähköfysiologisia signaaleja, esimerkiksi Hisin kimpun aktivaatiota, 1960-luvun alussa. Seuraavaksi kehitettiin sähköinen stimulaatio- ja rekisteröintiohjelma eli elektrofysiologinen tutkimus. Tutkimuksissa selvisi muun muassa se, että eteis-kammiosolmuke voi olla toiminnallisesti kaksiosainen (Goldreyer ja Damato 1971). Kun tahdistettua eteislisälyöntiä aikaistettiin asteittain, johtumisaika eteis-kammiosolmukkeessa piteni yhtäkkisesti. Tähän oli syynä se, että johtuminen fysiologisessa nopeassa radassa estyi eli rata muuttui refraktaariseksi, mutta hidas rata oli edelleen valmis depolarisaatioon. Kun depolarisaatio kiersi eteis-kammiosolmukkeessa vuorotellen hidasta rataa ja nopeata rataa, eteni depolarisaatio lähes samanaikaisesti eteisiin ja kammioihin. Tämä on eteis-kammiosolmukkeen kiertoaktivaatiotakykardian (AVNRT) toimintape riaate (taulukko 1) (Scheinman ja Yang 2005). Sama kiertoaktivaation periaate eli eteenpäin johtumisen äkillinen estyminen ja johtumisen mahdollistuminen taaksepäin todennettiin myös synnynnäisten oikoratojen aiheuttaman supraventrikulaarisen takykardian mekanismiksi. Ortodromisessa AVRT:ssä depolarisaatio välittyy eteis-kammiosolmukkeen kautta ja etenee eteisistä kammioihin ja oikorataa takaisin eteisiin. Lääketieteessä sairauden tutkiminen ja näin syntyvä patofysiologian ymmärtäminen johtavat usein myös hoitomenetelmän kehittämiseen. Sydämen sisään asetetun katetrin avulla keksittiin johtaa sähkövirtaa rytmi häi riö tä aiheuttavaan rakenteeseen. Tekniikalle annettiin nimeksi katetriablaatio. Vuonna 1981 suoritettiin ensimmäinen menestyksekäs AV junktion katetriablaatio kammiovasteeltaan nopean eteisvärinän hoidoksi. Toimen pide oli komplikaatioaltis, koska siinä käytettiin tasavirtaa, joskin ennen kyseinen toimenpide tehtiin torakotomiassa ja kuolleisuus oli jopa 10 % (Scheinman ym. 1982). Radiofrekvenssienergian käyttö mullisti elektrofysiologian. 149 Duodecim 2013;129:149 55

2 KATSAUS Taulukko 1. Elektrofysiologiassa käytettäviä lyhenteitä. A AH-aika AH-hyppy Antidrominen takykardia AVNRT AVRT H HV-aika Ortodrominen takykardia SVT V WPW Eteinen Aika oikean eteisen signaalista Hisin kimpun signaaliin AH-ajan äkillinen piteneminen eteislisälyönnin aikaistuessa Takykardia, jossa sähköinen aktivaatio etenee kammioista eteisiin eteiskammio solmukkeen kautta Eteis-kammiosolmukkeen kiertoaktivaatiotakykardia Oikoradan kiertoaktivaatiotakykardia Hisin kimppu Aika Hisin kimpun signaalista oikean kammion signaaliin Takykardia, jossa sähköinen aktivaatio etenee kammioista eteisiin oikoradan kautta Supraventrikulaarinen takykardia Kammio (useimmiten oikea kammio) Wolff Parkinson Whiten oireyhtymä Taulukko 2. Elektrofysiologisen tutkimuksen pääasialliset aiheet. Oireisen tiheälyöntisyyden selvittely, kun ei tiedetä rytmihäiriön syntymekanismia Rytmihäiriöperäiseksi epäillyn tajunnanmenetyksen selvittely Rytmihäiriöriskin arviointi Wolff Parkinson Whiten oireyhtymässä Sydänpysähdyksen syyn selvittely joissain tapauksissa Ensimmäinen tyypillisen eteis-kammiokiertoaktivaatiotakykardian RF-katetriablaatio tehtiin vuonna 1992, kun kiertoaktivaation mahdollistava hidas rata paikannettiin sinus coronariuksen suu aukon posterioripuolelta ( Jackman ym. 1992). Ennen tätä toimenpide tehtiin torakotomiassa polttamalla nopea, fysiologisesti sähköä eteisistä kammioihin johtava rata seurauk sena I asteen eteis-kammiokatkos (Haissaguerre ym. 1989). ja kammioiden välinen oikorata tai kammioperäiselle rytmihäiriölle altistava arpikudos. Samalla tehdään rytmihäiriön riskinarvio, jossa selvitetään, ovatko oiko radan johtamisominaisuudet vaarallisia tai onko kammioperäisessä rytmihäiriössä äkkikuoleman vaaraan viittaavia piirteitä. Elektrofysiologisen tutkimuksen perusteella arvioidaan, miten rytmihäiriö tulisi hoitaa. Usein tämän tutkimuksen jälkeen päädytään tekemään katetriablaatio. 150 Elektrofysiologinen tutkimus nyt Elektrofysiologiseen tutkimukseen ryhdytään, kun on selvitettävä rytmihäiriön tarkka syntytapa (Blomström-Lundqvist ja Scheinman 2003). Tämä on tarpeen, jos rytmihäiriö aiheuttaa toistuvia oireita tai tajuttomuuskohtauksen taikka sen epäillään muuten olevan henkeä uhkaava (taulukko 2). Tutkimuksessa selvitetään sydämen sähköiset fysiologiset perusominaisuudet ja pyritään löytämään rytmihäiriön substraatti, esimerkiksi kaksijakoinen eteis-kammiosolmuke, ylimääräinen eteisten Ennen elektrofysiologista tutkimusta Esitiedot potilaan kokemista rytmihäiriöistä ovat ensiarvoisen tärkeät. Tietyt oireet viittaavat siihen, ettei elektrofysiologisella tutkimuksella saada oleellista lisätietoa, kun taas toiset piirteet edellyttävät ehdottomasti tutkimusta ja ablaatiohoitoa. Viimeksi mainittuihin kuuluu tyypillinen paroksysmaalisen supraventrikulaarisen takykardian (SVT) tuntemus: Potilas osaa kertoa, että rytmihäiriö on säännöllinen ja nopea. Se alkaa äkillisesti kuin nappia K. Paavonen ja H. Parikka

3 painamalla, usein yhtäkkisessä liikkeessä, kuten kumartuessa tai kyykistyessä. Tuntemus myös loppuu kuin veitsellä leikaten. Toisaalta rytmihäiriön vuoksi hoitoon hakeutuvien potilaiden subjektiiviset oireet voivat olla hyvin moninaisia ja useimmat meistä ovat kokeneet vastaavia, esimerkiksi väsymystä, huimausta, rintatuntemuksia, hengenahdistusta, silmissä mustenemista ja jopa tajunnanmenetyksiä. Rytmihäiriöstä tulisi olla EKG-dokumentaatio, jotta vältytään turhilta elektrofysiologisilta tutkimuksilta. Rytmikardiologin paras ystävä: EKG Rytmihäiriödiagnostiikan ydin on oireen aikana tehty 12-kytkentäinen EKG-rekisteröinti. Rytmihäiriödokumentaatioksi kelpaa myös nauhoitus holterlaitteella tai vaikkapa tapahtuma-ekg. EKG:stä voidaan melko luotettavasti jaotella rytmihäiriöt supraventrikulaarisiin ja ventrikulaarisiin. Jos rytmihäiriö on epämääräinen ilman dokumentaatiota, käy usein niin, ettei häiriötä saada elektrofysiologisessa tutkimuksessakaan esiin. Kun potilaan rytmihäiriö on dokumentoitu, käynnistyy sama häiriö elektrofysiologisessa tutkimuksessa lähestulkoon aina. Lepo-EKG on toinen rytmihäiriön selvityksen kulmakivistä. Delta-aalto, sydäninfarktin Q-aalto, kammiohypertrofia ja kammiolisälyönnit ilmentävät kukin yksilöllistä rytmihäiriösubstraattia. Ennen elektrofysiologista tutkimusta on syytä varmistaa sydämen kaikukuvauksella, että sydän on rakenteellisesti normaali. Huomiota kiinnitetään sekä kammioiden että läppien toimintaan. Käytetty laitteisto ja tutkimuksen kulku Tutkimuksessa potilaan sydämeen asetetaan diagnostiset elektrodikatetrit, signaalien analysointiin tarkoitettu digitaalinen rekisteröintija tallennuslaitteisto, stimulaattori sekä kuvantamislaitteet, joilla elektrodikatetrit ohjataan sydämeen. Elektrofysiologiset tutkimukset tehdään tarkoitukseen suunnitellussa katetrisaatiolaboratoriossa. Tutkimuksen aikana potilas on selällään. Paikallispuudutuksen jälkeen laskimo- ja valtimopunktiot tehdään nivustaipeeseen. Elektrodikatetreja varten punktoidaan nivuslaskimo ja joskus nivusvaltimo. Punktiota hankaloittaa huomattava ylipaino tai nestepaasto, jonka seurauksena laskimot voivat olla vajaatäyttöisiä. Katetrien asettamista varten laskimoon asetetaan muoviset sisäänviejät. Diagnostiset elektrodikatetrit asetetaan oikean eteisen yläosaan, eteis-kammiorajaan Hisin kimpun kohtaan, sydänlaskimoon eli koronaarisinukseen sekä oikean kammion kärkeen (KUVA 1). Katetrit ovat 4 20-napaisia, taipuisia ja jossain määrin muotoiltavia. Jokaisesta napaparista saadaan signaalia, ja sydäntä voidaan tahdistaa. Katetrit viedään sydämeen läpivalaisuseurannassa. Elektrofysiologinen tutkimus koostuu eteisja kammiostimulaatiosta. Jos rytmihäiriötä ei perustilassa saada, annetaan rytmihäiriöiden käynnistymistä herkistävää lääkeainetta, tavallisimmin isoprenaliinia tai atropiinia ja toistetaan stimulaatio. Perusmittaukset Eteis-kammiojohtuminen perustilassa määritetään Hisin kimpun signaalista, joka on kaksi- tai kolmevaiheinen heilahdus eteissignaalin jälkeen (KUVA 2). Hisin kimpun katetrista nähdään eteissignaali, Hisin kimpun signaali sekä kammiosignaali. Aikaviive oikean eteisen aktivaatiosta Hisin kimpun aktivaatioon on AH-aika ( ms) ja Hisin kimpun aktivaatiosta oikean kammion aktivaatioon HV-aika (25 55 ms) ( Josephson 2002). Katet rien sijainti vaikuttaa viiveisiin. Esimerkiksi poikkeavan lyhyt HV-aika saattaa johtua siitä, että Hisin kimpun katetri rekisteröi oikeata haaraa. Myös QRS-kompleksin kesto sekä QT-aika mitataan. Eteisperäisten rytmihäiriöiden tutkiminen Kun epäillään supraventrikulaarista, eteiskammiosolmukkeen kautta välittyvää rytmihäiriömekanismia, tutkitaan ensin retrogradinen kammioista eteisiin johtuminen. Tämä 151

4 KATSAUS A SVC RA AO PA PV B SVC RAA AO PA LAA MV IVC TV MV CS HIS RV RVA IVC RA TV RV LV Kuva 1. Diagnostiset katetrit paikoillaan sydämessä. A) Sydän nähtynä oikealta viistosti ja B) vasemmalta viistosti. Lyhenteet: RVA = oikean kammion kärjen katetri, CS = koronaarisinuksen katetri, HIS = Hisin kimpun katetri, IVC = alaonttolaskimo, SVC = yläonttolaskimo, RA = oikea eteinen, RAA = oikea eteiskorvake, TV = trikuspidaaliläppä, RV = oikea kammio, PV = keuhkovaltimoläppä, PA = keuhkovaltimo, LAA = vasen eteiskorvake, MV = mitraaliläppä, LV = vasen kammio, AO = aortta. 152 tehdään tahdistamalla sydäntä oikean kammion kärjestä. Näin voidaan paljastaa kätkeytynyt oikorata kammion ja eteisen välillä. Useimmiten käytetään suoraa kammiotahdistusta lyhenevillä tahdistusväleillä ja 6 8:n tasaisin väliajoin annetun impulssin jälkeisiä lisälyöntejä, joiden tahdistusväliä lyhennetään, kunnes saavutetaan kammion tai retrogradisen johtumisen refraktaariaika. Seuraavaksi tutkitaan johtuminen eteisistä kammioihin tahdistamalla sydäntä sinus coronariuksen katetrista eli käytännössä vasemmasta eteisestä. Eteistahdistukseen voidaan käyttää myös oikeaan eteiseen sijoitettua katetria. Sydäntä tahdistetaan samalla tavalla kuin kammiotahdistuksen aikana. Merkkinä tyypillisestä eteis-kammiosolmukkeen kiertoaktivaatiosta voidaan todeta tahdistetun eteislisälyöntisyyden aikaistuessa AH-hyppy, joka syntyy, kun impulssin kulku eteisestä kammioon siirtyy fysiologiselta nopealta radalta hitaammalle ylimääräiselle johtoradalle (Denes ym. 1973) (KUVA 3). Tällöin saatetaan havaita myös kaikulyöntejä, jotka aiheutuvat siitä, että sähköinen aktivaatio pyörähtää kerran eteis-kammiosolmukkeen ympäri. Tämä hidas-nopea on yleisin AVNRT:n tyyppi, mutta kyseistä häiriötä esiintyy myös nopeahitaana ja hidas-hitaana muotona (Heidbüchel ym. 2004). Näitä kutsutaan epätyypillisiksi AVNRT:iksi. Hitaan radan katetri ablaatioista jopa 95 % onnistuu (Wellens ym. 2003, Morady ym. 2004). Toinen kiertoaktivaation muoto liittyy eteis-kammio-oikorataan. Jos lepo-ekg:ssä todetaan lyhyt PQ-aika ja delta-aalto, oikorata johtaa ainakin eteisistä kammioihin. Se voi johtaa myös retrogradisesti ja mahdollistaa näin tyypillisen oikorataan liittyvän kapeakompleksisen supraventrikulaarisen takykardian. Siinä aktivaatio kiertää eteis-kammiosolmukkeen kautta eteisistä kammioihin ja oikorataa pitkin takaisin eteisiin (ortodrominen AVRT). Jos takaisinpäin johtuminen kammioista eteisiin välittyy eteis-kammiosolmukkeen kautta, on kyseessä antidrominen AVRT ja QRS-kompleksi on leveä. Aina supraventrikulaarisessa rytmihäiriössä ei ole kyse kiertoaktivaatiosta. Sydänsairailla ja iäkkäillä potilailla esiintyy enemmän eteis- K. Paavonen ja H. Parikka

5 Kuva 2. Perusintervallit sinusrytmin aikana. Ylhäältä alas näkyvät EKG-kytkennät I, avf, V1 ja V5, Hisin katetrin signaalit distaalisesta proksimaaliseen, CS-katetrin signaalit proksimaalisesta distaaliseen ja RVA-katetrin signaali. I avf V1 V5 HIS d HIS m HIS p CS 1,2 CS 3,4 CS 5,6 CS 7,8 CS 9,10 RVa S1 S2 S3 Kuva 3. Tyypillinen hidas-nopea eteis-kammiosolmukkeen kiertoaktivaatiotakykardia käynnistyy kahdella eteislisälyönnillä. S1 on viimeinen kuudesta säännöllisillä tahdistusväleillä annetusta eteistahdistuksesta. S2 ja S3 ovat lyhemmillä tahdistusväleillä annetut eteislisälyönnit. S3:n jälkeen nähdään AH-välin venyminen eli AH-hyppy merkkinä sähköisen aktivaation siirtymisestä nopealta radalta hitaalle. Sähköinen aktivaatio johtuu eteis-kammiosolmukkeen hidasta rataa pitkin alaspäin kammioihin ja nopeata rataa ylöspäin eteisiin, minkä jälkeen kiertoaktivaatio pyörii eteis-kammiosolmukkeessa saaden aikaan takykardian. peräisiä rytmihäiriöitä eli eteisvärinää, eteislepatusta ja eteistakykardioita. Jos eteislepatus on tyypillinen (rytmihäiriön aikana EKG:ssa näkyy alaseinäkytkennöissä II, III ja avf negatiivinen sahalaitamainen F-aalto), häiriö välittyy alaonttolaskimon ja trikuspidaalirenkaan välistä kannasta pitkin ja on hoidettavissa katetriablaatiolla. 153

6 KATSAUS YDINASIAT 88Elektrofysiologinen tutkimus on perusta rytmihäiriöiden, sekä hidas- että nopealyöntisyyden, selvityksessä. 88Tutkimus antaa tarkan diagnoosin ja ohjaa hoitoa. 8 8 Useimmiten tutkimus johtaa katetriablaatiohoitoon. Rytmihäiriöiden aktivaatiojärjestystä sydänlihaksessa on mahdollista tutkia elektromekaanisella kartoitusjärjestelmällä, joka lyhentää läpivalaisuaikoja ja jolla pystytään usein paikantamaan tarkemmin rytmihäiriösubstraatti. Tarvittaessa tehdään sepelvaltimoiden varjoainekuvaus. Myös oikean tai vasemman kammion varjoainetehosteinen kineangiografia voidaan tehdä, jos epäillään kammion poikkeavaa mekaanista toimintaa. Ei myöskään pidä unohtaa mahdollisuutta tietokonetomografiaan tai magneettikuvaukseen esimerkiksi sydämen arpialueiden kartoittamisessa (Parikka ja Toivonen 2009). 154 Jos rytmihäiriötä ei saada käynnistymään useammallakaan tahdistetulla eteis- tai kammiolisälyönnillä, käytetään isoprenaliini-infuusiota suurenevilla annoksilla. Myös atropiinia voidaan käyttää vagolyysin aikaansaamiseksi. Jos potilaalla on eteenpäin johtava oikorata, tutkitaan sen vaarallisuus eteistahdistuksilla. Lisäksi potilaalle voidaan aiheuttaa eteisvärinä kammiovasteen tiheyden tutkimiseksi. Kammioperäisten rytmihäiriöiden tutkiminen Jos epäillään kammioperäistä rytmihäiriömekanismia esimerkiksi tajunnanmenetyksen aiheuttajana, keskitytään kammiotahdistukseen. Oikeata kammiota tahdistetaan kärjestä ja ulosvirtauskanavasta. Tuolloin käytetään useampaa tasaisin väliajoin annettavaa impulssia ja näiden jälkeen yhtä, kahta tai kolmea tahdistettua kammiolisälyöntiä. Jos aiheutettu rytmihäiriö halutaan pysäyttää, voidaan kammioita ylitahdistaa rytmihäiriötä nopeammin. Mikäli potilaan tajunta nopean kammiotakykardian aikana heikkenee ja hemodynamiikka muuttuu epävakaaksi tai aiheutuu kammiovärinä eikä kammioiden ylitahdistus lopeta rytmihäiriötä, annetaan tasavirtaisku rytmin kääntämiseksi sinusrytmiin. Tutkittaessa kammioperäisiä rytmihäiriöitä onkin aina oltava mahdollisuus ulkoiseen tasavirtaiskuun. Hidaslyöntisyyden tutkiminen Sinussolmukkeen toimintaa voidaan tutkia määrittämällä sen toipumisaika pitkäkestoisen tahdistuksen äkisti pysähtyessä. On myös mahdollista mitata sinoatriaalinen johtumisaika. Eteis-kammiojohtumisen toimintaa tutkitaan määrittämällä johtuminen oikeasta eteisestä Hisin kimppuun ja oikeaan kammioon eri frekvensseillä tahdistamalla. Lopuksi Elektrofysiologinen tutkimus on turvallinen toimenpide (Kesek 2009). Useimmiten ongelmat, esimerkiksi paikallinen hematooma, liittyvät nivusen pistopaikkaan, mutta ani harvoin tarvitaan jatkotoimenpiteitä. Harvinaisia komplikaa tioita ovat pseudo aneurysma tai arteriovenoosi fisteli. Sydämen tamponaatio on harvinainen elektrofysiologisen tutkimuksen komplikaatio. KRISTIAN PAAVONEN, LT, osastonlääkäri HANNU PARIKKA, LT, osastonlääkäri HYKS, Meilahden sairaala, sydäntutkimusosasto Sidonnaisuudet Kristian Paavonen: Ei sidonnaisuuksia Hannu Parikka: Apuraha (Astra Zeneca, BMS/Pfizer), luentopalkkio (Bayer, Biosense Webster, Lääkäriliitto, MSD, Medtronic Finland, St Jude Medical Finland, Suomen Kardiologinen Seura), lisenssitulo tai tekijänpalkkio (Kustannus Oy Duodecim, Lääkäriliitto), Koulutus/kongressikuluja yrityksen tuella (AstraZeneca, BMS/Pfizer, Biosense Webster, Boehringer Ingelheim, Boston Scientific, Medtronic Finland, Servier, St Jude Medical Finland, Stereotaxis) K. Paavonen ja H. Parikka

7 KIRJALLISUUTTA Blomström-Lundquist C, Scheinman MM. ACC/AHA/ESC 2003 Guidelines for the management of patients with supraventricular arrhythmias. Denes P, Wu D, Dhingra RC. Demonstration of dual A-V nodal pathways in patients with paroxysmal supraventricular tachycardia. Circulation 1973;48: Gallavardin L, Gravier I. Deux cas de tachycardies en salves chez de jeunes sujests. Arch Mal Coeur 1921;14:71. Goldreyer BN, Damato AN. The essential role of atrioventricular conduction delay in the initiation of paroxysmal supraventricular tachycardia. Circulation 1971;43: Haissaguerre M, Warin JF, Lemetayer P, Saoudi N, Guillem JP, Blanchot P. Closed chest ablation of retrograde conduction in patients with atrioventricular nodal reentrant tachycardia. N Engl J Med 1989;320: Heidbüchel H, Jackman JW. Characterization of subforms of AV nodal reentrant tachycardia. Europace 2004;6: His W. Die Thätigkeit des embryonalen Herzens und deren Bedeutung für die Lehre von der Herzbewegung beim Erwachsenen. Arbeiten aus der medizinischen Klinik zu Leipzig, Jena, 1893: s Jackman WM, Beckman KJ, McClelland JH, ym. Treatment of supraventricular tachycardia due to atrioventricular node re-entry by radiofrequency ablation of slow-pathway conduction. N Engl J Med 1992;327: Josephson ME. Electrophysiologic investigation: General concepts. Kirjassa: Josephson ME. Clinical cardiac electrophysiology: Techniques and interpretation. Lippincott, Williams and Wilkins 2002, s Kesek M. Ablation procedures in Sweden 2007: results from the Swedish catheter ablation registry. Europace 2009;11: Morady F. Catheter ablation of supraventricular arrhythmias: state-of-the-art. J Cardiovasc Electrophysiol 2004;15: Parikka H, Toivonen L. Magneettinavigointi rytmihäiriöiden hoidossa. Duodecim 2009;125: Scheinman MM, Morady F, Hess DS, Gonzalez R. Catheter-induced ablation of the atriovetricular junction to control refractory supraventricular arrhythmias. JAMA 1982;248: Scheinman MM, Yang Y. History of AV nodal re-entry. Pacing Clin Electrophysio 2005;28: Waller AD. A demonstration on man of electromotive changes accompanying the heart s beat. J Physiol 1887;8: Wellens HJ. Twenty-five years of insights into the mechanisms of supraventricular arrhythmias. J Cardiovasc Electrophysiol 2003;14: Summary Electrophysiological testing of the heart Referral to electrophysiological testing is based on anamnesis and arrhythmic ECG recording. In this study, flexible thin diagnostic catheters are introduced into the patient s heart and by pacing the heart from the atria and ventricles the properties of the heart s intrinsic conducting pathways are determined, as well as whether the patient has potentially treatable structures (substrates) causing arrhythmias. The aim of the study is to initiate an arrhythmia similar to that having caused the patient to seek medical examination. The arrhythmia can often be simultaneously treated with catether ablation. 155

Synnynnäisten oikoratojen katetriablaatiohoito

Synnynnäisten oikoratojen katetriablaatiohoito L U K U 5 Synnynnäisten oikoratojen katetriablaatiohoito Hannu Parikka Oikoradan katkaisu katetriablaatiotekniikalla on klassinen tämän hoitotekniikan indikaatio. Oikorata soveltuu hyvin katetriablaatioon,

Lisätiedot

Sydämen vaikean vajaatoiminnan syynä on

Sydämen vaikean vajaatoiminnan syynä on Tapausselostus Supraventrikulaarisen takykardian aiheuttama sydämen vajaatoiminta Juhani Koistinen, Erik Engblom ja Juhani Airaksinen Kuvaamme potilaan, jolle kehittyi sydämen vasemman kammion vakava vajaatoiminta

Lisätiedot

EKG:n tulkinnan perusteet. Petri Haapalahti. vastuualuejohtaja. HUS-Kuvantaminen. kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede

EKG:n tulkinnan perusteet. Petri Haapalahti. vastuualuejohtaja. HUS-Kuvantaminen. kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede EKG:n tulkinnan perusteet Petri Haapalahti vastuualuejohtaja HUS-Kuvantaminen kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede EKG Mittaa jännite-eroja kehon pinnalta Mittaavaa elektrodia (+) kohti suuntautuva

Lisätiedot

URHEILULÄÄKETIEDE 2017 URHEILIJAN SYDÄN KLO

URHEILULÄÄKETIEDE 2017 URHEILIJAN SYDÄN KLO URHEILULÄÄKETIEDE 2017 URHEILIJAN SYDÄN 31.3.2017 KLO 17.00 18.00 URHEILIJOIDEN RYTMIHÄIRIÖT HANNU PARIKKA RYTMIHÄIRIÖT URHEILUSSA Sähköinen sydänsairaus Rakenteellinen sydänsairaus Rasitus SVT/WPW LQT

Lisätiedot

EKG. Markus Lyyra. HYKS Akuutti HUS lääkärihelikopteri FinnHEMS10. LL, erikoislääkäri Ensihoitolääketieteen erityispätevyys

EKG. Markus Lyyra. HYKS Akuutti HUS lääkärihelikopteri FinnHEMS10. LL, erikoislääkäri Ensihoitolääketieteen erityispätevyys EKG Markus Lyyra LL, erikoislääkäri Ensihoitolääketieteen erityispätevyys HYKS Akuutti HUS lääkärihelikopteri FinnHEMS10 Mitä on EKG? Elektrokardiogrammi Kuvaa sydämen sähköistä toimintaa ja siihen liittyviä

Lisätiedot

LIIKKUJAA KIUSAAVAT RYTMIHÄIRIÖT MITEN NIIHIN TULEE SUHTAUTUA? Mika Lehto, LKT HYKS Kardiologian klinikka

LIIKKUJAA KIUSAAVAT RYTMIHÄIRIÖT MITEN NIIHIN TULEE SUHTAUTUA? Mika Lehto, LKT HYKS Kardiologian klinikka LIIKKUJAA KIUSAAVAT RYTMIHÄIRIÖT MITEN NIIHIN TULEE SUHTAUTUA? Mika Lehto, LKT HYKS Kardiologian klinikka Urheilijan rytmihäiriöt Urheilu lisää Hyvänlaatuista harvalyöntisyyttä ja johtumishäiriöitä Eteisvärinää

Lisätiedot

Elektrofysiologisen tutkimuksen ja katetriablaatiohoidon perusteet ja komplikaatiot

Elektrofysiologisen tutkimuksen ja katetriablaatiohoidon perusteet ja komplikaatiot l u k u 2 Elektrofysiologisen tutkimuksen ja katetriablaatiohoidon perusteet ja komplikaatiot Markku Mäkijärvi Elektrofysiologinen tutkimus on rytmihäiriöiden diagnostiikkaan ja paikantamiseen kehitetty

Lisätiedot

Eteislepatuksen katetriablaatiohoito

Eteislepatuksen katetriablaatiohoito L U K U 7 Eteislepatuksen katetriablaatiohoito MJ Pekka Raatikainen ja Paavo Uusimaa Eteislepatus on eteisvärinän jälkeen tavallisin ja tärkein eteisperäinen rytmihäiriö. Iän ohella merkittävimmät eteislepatuksen

Lisätiedot

MAGNEETTIOHJAUS ETEIS-KAMMIOSOLMUKKEEN KIERTOAKTIVAATIOTAKYKARDIAN KATETRIABLAATIOHOIDOSSA: TEHO JA TURVALLISUUS MANUAALISEEN HOITOON VERRATTUNA

MAGNEETTIOHJAUS ETEIS-KAMMIOSOLMUKKEEN KIERTOAKTIVAATIOTAKYKARDIAN KATETRIABLAATIOHOIDOSSA: TEHO JA TURVALLISUUS MANUAALISEEN HOITOON VERRATTUNA MAGNEETTIOHJAUS ETEIS-KAMMIOSOLMUKKEEN KIERTOAKTIVAATIOTAKYKARDIAN KATETRIABLAATIOHOIDOSSA: TEHO JA TURVALLISUUS MANUAALISEEN HOITOON VERRATTUNA Lk Mai Kujala Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen

Lisätiedot

Sydänvika leikattu lapsena rytmihäiriöitä aikuisena

Sydänvika leikattu lapsena rytmihäiriöitä aikuisena LUKU 10 Sydänvika leikattu lapsena rytmihäiriöitä aikuisena ANITA HIIPPALA JUHA-MATTI HAPPONEN Tiivistelmä Synnynnäisen sydänleikkauksen jälkeen ilmaantuvat rytmihäiriöt ovat merkittävä kliininen ongelma

Lisätiedot

EKG:ssä on delta-aalto mitä teen?

EKG:ssä on delta-aalto mitä teen? LUKU 1 EKG:ssä on delta-aalto mitä teen? Heikki Mäkynen Tiivistelmä Delta-aalto EKG:ssä on merkkinä ylimääräisestä johtoradasta. Rata aiheuttaa rytmihäiriötaipumuksen ja oireisena kyseessä on WPW-oireyhtymä.

Lisätiedot

Terveen sydämen kammioperäisten rytmihäriöiden katetriablaatiohoito

Terveen sydämen kammioperäisten rytmihäriöiden katetriablaatiohoito L U K U 9 Terveen sydämen kammioperäisten rytmihäriöiden katetriablaatiohoito Juha Hartikainen Kammiotakykardiat esiintyvät yleensä sairaassa sydämessä.niitä tavataan kuitenkin myös potilailla, joiden

Lisätiedot

Sairaanhoitaja Arsi Hytönen Sydänyksikkö, KSSHP

Sairaanhoitaja Arsi Hytönen Sydänyksikkö, KSSHP Sairaanhoitaja Arsi Hytönen Sydänyksikkö, KSSHP } KENELLE? } Potilaille joilla toistuvia ja hankalaoireisia takykardioita Lääkehoito ei tehoa Potilas ei halua pitkäaikaista lääkehoitoa } Presynkopee tai

Lisätiedot

Sydän ja ajokyky. Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä

Sydän ja ajokyky. Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä Sydän ja ajokyky Dosentti, kardiologi Pekka Porela TYKS:n alueellinen koulutuspäivä 29.3.2017 Sidonnaisuudet Työnantajan määräämä koulutus Boston scientific Medtronic finland St Jude Medical Sydän Ihmisen

Lisätiedot

EKG-LÖYDÖKSET HÄLYTYSKELLOT SOIMAAN! TÄRKEÄT EKG-LÖYDÖKSET

EKG-LÖYDÖKSET HÄLYTYSKELLOT SOIMAAN! TÄRKEÄT EKG-LÖYDÖKSET EKGLÖYDÖKSET HÄLYTYSKELLOT SOIMAAN! Marja Hedman, LT, Dos Kardiologi KYS/ Kuvantamiskeskus Kliinisen fysiologian hoitajien koulutuspäivät 21.22.5.2015, Valamon luostari TÄRKEÄT EKGLÖYDÖKSET 1. Hidaslyöntisyys

Lisätiedot

Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta. Hannu Parikka

Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta. Hannu Parikka Miten tulkitsen urheilijan EKG:ta Hannu Parikka EKG:n tulkinta EKG: HP 7.11.2015 2 URHEILU: SYDÄMEN SÄHKÖISET JA RAKENTEELLISET MUUTOKSET Adaptaatio kovaan rasitukseen urheilijansydän Ikä Koko Sukupuoli

Lisätiedot

Eteisperäisten rytmihäiriöiden ablaatiohoito

Eteisperäisten rytmihäiriöiden ablaatiohoito Kardiologian uudet tuulet HANNU PARIKKA JA MARKKU MÄKIJÄRVI Eteisperäisten rytmihäiriöiden ablaatiohoito Eteisperäiset rytmihäiriöt aiheutuvat rakenteellisesta sydänsairaudesta tai sydämen primaarista

Lisätiedot

L U K U 4. Vesa Virtanen ja Heikki Mäkynen

L U K U 4. Vesa Virtanen ja Heikki Mäkynen L U K U 4 Eteis-kammiosolmukkeen kiertoaktivaatiotakykardian katetriablaatiohoito Vesa Virtanen ja Heikki Mäkynen Tyypillinen eteis-kammiosolmukkeen kiertoaktivaatitakykardia (AVNRT) on yleisin aikuisilla

Lisätiedot

Iäkäs rytmihäiriöpotilas tutkimus- ja hoitolinjauksia

Iäkäs rytmihäiriöpotilas tutkimus- ja hoitolinjauksia LUKU 10 Iäkäs rytmihäiriöpotilas tutkimus- ja hoitolinjauksia Sinikka Yli-Mäyry Tiivistelmä Sekä naisten että miesten elinikä on noussut ja yhä suurempi osa väestöstä on yli 70 vuotiaita. Kuka on iäkäs?

Lisätiedot

Rytmihäiriöpotilas lääkärin vastaanotolla

Rytmihäiriöpotilas lääkärin vastaanotolla Näin tutkin M. J. Pekka Raatikainen ja Heikki V. Huikuri Rytmihäiriöpotilas lääkärin vastaanotolla Rytmihäiriöt ovat yleinen kliininen ongelma. Rytmihäiriöpotilasta tutkittaessa on tärkeää tunnistaa kiireellistä

Lisätiedot

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU EKGopas EKGopas 9Lives Oy:n ensihoitoyksiköille Janne Heino SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU http://www.samk.fi Sairaanhoitaja (AMK) koulutuksen opinnäytetyö EKGopas 9Lives Oy:n ensihoitoyksiköille Tämä opas

Lisätiedot

Rytmihäiriölääkkeet. Rytmihäiriöistä. Rytmihäiriöiden oireita. Kammiovärinä. Päivystyvän lääkärin kannalta keskeisiä rytmihäiriöitä 11/20/2013

Rytmihäiriölääkkeet. Rytmihäiriöistä. Rytmihäiriöiden oireita. Kammiovärinä. Päivystyvän lääkärin kannalta keskeisiä rytmihäiriöitä 11/20/2013 Rytmihäiriöistä Rytmihäiriölääkkeet Pekka Rauhala, LKT 2013 Rytmihäiriön merkitys riippuu sydämen kunnosta ja rytmihäiriön tyypistä Vaarattomia lisälyöntejä vs. kammiovärinä Rytmihäiröiden jaottelua/terminologiaa

Lisätiedot

Kryoablaatio rytmihäiriöiden hoidossa

Kryoablaatio rytmihäiriöiden hoidossa Anita Hiippala, Hannu Parikka ja Juha-Matti Happonen KATSAUS Kryoablaatio rytmihäiriöiden hoidossa Radiotaajuusvirtaan perustuva katetriablaatio on vakiintunut monien rytmihäiriöiden ensisijaiseksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS

OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS LEIKKAUSKELPOISUUDEN ARVIOINTI tarkoituksena on punnita, miten ratkaisevasti leikkauksen odotetaan parantavan potilaan elämän

Lisätiedot

Sydäninfarktin jälkeisen kammiotakykardian ablaatiohoito

Sydäninfarktin jälkeisen kammiotakykardian ablaatiohoito l u k u 1 0 Sydäninfarktin jälkeisen kammiotakykardian ablaatiohoito Paavo Uusimaa ja MJ Pekka Raatikainen Sydäninfarktin jälkitila on tavallisin yhdenmuotoisen kammiotakykardian syy. Kammiotakykardian

Lisätiedot

SIDONNAISUUDET

SIDONNAISUUDET SIDONNAISUUDET VA OYL SYNNYTYSSALI JA NAISTENOSASTON PERINATOLOGINEN JA SYNNYTTÄNEIDEN OSUUS TUTKIMUSKOHTEENA SYNNYTYKSEN EDISTYMINEN, SEN POIKKEAVUUDET JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET YKSITYISVASTAANOTTO HARVAKSELTAAN

Lisätiedot

EKG JA RYTMIHÄIRIÖTULKINTA

EKG JA RYTMIHÄIRIÖTULKINTA EKG JA RYTMIHÄIRIÖTULKINTA Jukka Kettunen, lehtori, ensihoidon tutkintovastaava Metropolia Ammattikorkeakoulu 15/11/16 Helsinki Metropolia University of Applied Sciences 1 SYDÄMEN ANATOMIAA JA FYSIOLOGIAA

Lisätiedot

EKG:N TULKINTAA. Hoitotyön taitopaja Tiina Hyttinen PKSSK Laboratoriohoitaja, EKG asiantuntijahoitaja

EKG:N TULKINTAA. Hoitotyön taitopaja Tiina Hyttinen PKSSK Laboratoriohoitaja, EKG asiantuntijahoitaja EKG:N TULKINTAA Hoitotyön taitopaja Tiina Hyttinen PKSSK Laboratoriohoitaja, EKG asiantuntijahoitaja TAITOPAJAN SISÄLTÖ Kertaus sydämen rakenteesta ja sähköisestä johtoratajärjestelmästä Miten piirtyvä

Lisätiedot

Eteisvärinän katetriablaatiohoito

Eteisvärinän katetriablaatiohoito L U K U 8 Eteisvärinän katetriablaatiohoito MJ Pekka Raatikainen Katetriablaatio on nopeasti vakiinnuttanut asemaansa eteisvärinän hoidossa. Eteisvärinän ablaatiohoidon kannalta mullistavan havainnon tekivät

Lisätiedot

EKG -koulutustapahtuma Attendo MedOnen työntekijöille

EKG -koulutustapahtuma Attendo MedOnen työntekijöille EKG -koulutustapahtuma Attendo MedOnen työntekijöille Pohjasniemi, Joonas Romppainen, Riku 2014 Hyvinkää Laurea-ammattikorkeakoulu Hyvinkää EKG -koulutustapahtuma Attendo MedOnen työntekijöille Pohjasniemi

Lisätiedot

Rytmin seuranta fysioterapiassa. Leena Meinilä 2016

Rytmin seuranta fysioterapiassa. Leena Meinilä 2016 Rytmin seuranta fysioterapiassa Leena Meinilä 2016 mitä seurataan: syketaajuus, lepoharjoitussyke- maksimi-palautuminen, rytmihäiriöt miksi? sopiva harjoitussyke, mahdollisten rasitukseen liittyvien rytmihäiriöiden

Lisätiedot

Henkeä uhkaavien rytmihäiriöiden tutkimukset ja hoito

Henkeä uhkaavien rytmihäiriöiden tutkimukset ja hoito Katsaus tieteessä M. J. Pekka Raatikainen dosentti TAYS, Sydänkeskus Oy pekka.raatikainen@uta.fi Heikki Mäkynen dosentti TAYS, Sydänkeskus Oy Henkeä uhkaavien rytmihäiriöiden tutkimukset ja hoito Henkeä

Lisätiedot

EKG JA RYTMIHÄIRIÖTULKINTA

EKG JA RYTMIHÄIRIÖTULKINTA EKG JA RYTMIHÄIRIÖTULKINTA Jukka Kettunen, lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulu 21/4/17 Helsinki Metropolia University of Applied Sciences 1 LUENNOITSIJASTA Palomies-sairaankuljettaja Ensihoitaja AMK

Lisätiedot

Sydämen rytmihäiriöt - syyt ja seuraukset

Sydämen rytmihäiriöt - syyt ja seuraukset Sydämen rytmihäiriöt - syyt ja seuraukset Markku S. Nieminen Kardiologian emeritusprofessori, HY, Sydäntutkimussäätiö, Puheenjohtaja www.sydantutkimussaatio.fi Sydämen rytmihäiriöt - syyt ja seuraukset

Lisätiedot

Rytmihäiriöiden tulkinnan osaaminen

Rytmihäiriöiden tulkinnan osaaminen Laura Koponen, Jenni Lindroth Rytmihäiriöiden tulkinnan osaaminen koulutusmateriaalin kehittäminen perustason ensihoitajille Metropolia Ammattikorkeakoulu Ensihoitaja AMK Ensihoidon koulutusoohjelma Opinnäytetyö

Lisätiedot

Akuuttia rytmikardiologiaa , Kl. opettaja Juha Asikainen, K-S:n keskussairaala, Sisätaudit

Akuuttia rytmikardiologiaa , Kl. opettaja Juha Asikainen, K-S:n keskussairaala, Sisätaudit Akuuttia rytmikardiologiaa 10.2.2017, Kl. opettaja Juha Asikainen, K-S:n keskussairaala, Sisätaudit Rytmihäiriöt Yleistä Normaalisti sydäntä tahdistaa oikeassa eteisessä sijaitseva sinus solmuke Sinusrytmi

Lisätiedot

Iäkkään rytmihäiriöpotilaan tutkimukset ja hoito

Iäkkään rytmihäiriöpotilaan tutkimukset ja hoito Tieteessä katsaus Sinikka Yli-Mäyry dosentti, kardiologian ja sisätautien erikoislääkäri TAYS, Sydänsairaala Oy sinikka.yli-mayry@uta.fi Iäkkään rytmihäiriöpotilaan tutkimukset ja hoito Sydämen rakenteelliset

Lisätiedot

Rytmihäiriölääkkeet. Pekka Rauhala, LKT 2017

Rytmihäiriölääkkeet. Pekka Rauhala, LKT 2017 Rytmihäiriölääkkeet Pekka Rauhala, LKT 2017 Rytmihäiriöistä Rytmihäiriön merkitys riippuu sydämen kunnosta ja rytmihäiriön tyypistä Vaarattomia lisälyöntejä vs. kammiovärinä Rytmihäiriöiden jaottelua/terminologiaa

Lisätiedot

RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma. Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala

RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma. Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala Sidonnaisuudet Ei aiheeseen liittyviä sidonnaisuuksia Tutkimusrahoitus Novartis Luennoitsija Sanofi-Aventis,

Lisätiedot

Urheilu ja sydämen rytmihäiriöt

Urheilu ja sydämen rytmihäiriöt Katsaus Matti Viitasalo Urheilu ja sydämen rytmihäiriöt Tavalliset sydämen rytmihäiriöt ovat myös urheilijoiden yleisimpiä rytmihäiriöitä. Yhtäkkiä alkava ja päättyvä nopea säännöllinen tiheälyöntisyys

Lisätiedot

SYDÄNINFARKTIPOTILAAN AKUUTTIHOITO

SYDÄNINFARKTIPOTILAAN AKUUTTIHOITO Opinnäytetyö (AMK) Ensihoidon koulutusohjelma Ensihoito 2014 Tiina Jalonen & Hanna Nieminen SYDÄNINFARKTIPOTILAAN AKUUTTIHOITO Ohjeistus TYKS:n sydänvuodeosastolle OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN

Lisätiedot

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,

Lisätiedot

Aorttaläpän ahtauma. Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta

Aorttaläpän ahtauma. Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta Aorttaläpän ahtauma Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta Potilaan kokemuksia aorttaläpän ahtaumasta En ikinä unohda sitä hetkeä, kun lähdin pois kardiologini vastaanotolta

Lisätiedot

Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala.

Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala. Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala.fi Matti 79 v., 178 cm, 89 kg. Tuntenut itsensä lähes terveeksi. Verenpainetautiin

Lisätiedot

Suomen Sydänliitto ja Suomen Kardiologinen Seura. Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet MS 2011 1

Suomen Sydänliitto ja Suomen Kardiologinen Seura. Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet MS 2011 1 Suomen Sydänliitto ja Suomen Kardiologinen Seura Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet 1 Mikä on eteisvärinä? Tunnetaan usein nimellä flimmeri lat. Fibrillatio atriorum engl. Atrial fibrillation

Lisätiedot

Vain säädetty tahdistin auttaa

Vain säädetty tahdistin auttaa LUKU 4 Vain säädetty tahdistin auttaa Mika Lehto Sami Pakarinen Tiivistelmä Hidaslyöntisyyden tahdistinhoidon perusperiaatteet ovat: 1) sinussolmukkeen viassa tahdistetaan eteisiä, 2) eteis-kammiokatkoksessa

Lisätiedot

Eteisvärinän hoito lineaariablaatiolla sydänleikkauksen yhteydessä

Eteisvärinän hoito lineaariablaatiolla sydänleikkauksen yhteydessä Alkuperäistutkimus Eteisvärinän hoito lineaariablaatiolla sydänleikkauksen yhteydessä Mika Lehto, Hannu Parikka, Jarmo Simpanen, Juha Virolainen, Kalervo Werkkala ja Lauri Toivonen Sokkeloleikkaus ja sen

Lisätiedot

Liikunnan ja urheilun aiheuttamat sydänmuutokset

Liikunnan ja urheilun aiheuttamat sydänmuutokset Liikunnan ja urheilun aiheuttamat sydänmuutokset - Mikä on vielä normaalia? - Milloin lääkäriin? Kardiologi Sari Vanninen Varala 5.3.2013 Määritelmä Urheilijansydämellä tarkoitetaan pitkäaikaisen fyysisen

Lisätiedot

Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet

Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet Tunne pulssisi -ammattilaisten koulutus 1.10.2013 Mikko Syvänne Dosentti, kardiologian erikoislääkäri Ylilääkäri, Suomen Sydänliitto Mikä on eteisvärinä? Tunnetaan

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02 Liite.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02 Liite. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6937/16 ADD 1 TRANS 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 7. maaliskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Laadukas EKG ja hoitajan tekemä esianalyysi. Arja Uusitalo, LT, Dosentti, Erikoislääkäri, oyl HUS-Kuvantaminen

Laadukas EKG ja hoitajan tekemä esianalyysi. Arja Uusitalo, LT, Dosentti, Erikoislääkäri, oyl HUS-Kuvantaminen Laadukas EKG ja hoitajan tekemä esianalyysi Arja Uusitalo, LT, Dosentti, Erikoislääkäri, oyl HUS-Kuvantaminen Living ECG http://www.youtube.com/watch?v=r9yuidnm Csw Merkitys Erittäin suuri! n. 1.5 miljoonaa

Lisätiedot

SAIRAANHOITAJIEN NÄKEMYKSET OSAAMISESTAAN EKG- TULKINNASSA

SAIRAANHOITAJIEN NÄKEMYKSET OSAAMISESTAAN EKG- TULKINNASSA Marko Heiskanen Erika Jäppinen SAIRAANHOITAJIEN NÄKEMYKSET OSAAMISESTAAN EKG- TULKINNASSA Opinnäytetyö Hoitotyön koulutusohjelma Helmikuu 2016 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 16.2.2016 Tekijä(t)

Lisätiedot

Anatomia ja fysiologia 1

Anatomia ja fysiologia 1 Anatomia ja fysiologia 1 Tehtävät Laura Partanen 2 Sisällysluettelo Solu... 3 Aktiopotentiaali... 4 Synapsi... 5 Iho... 6 Elimistön kemiallinen koostumus... 7 Kudokset... 8 Veri... 9 Sydän... 10 EKG...

Lisätiedot

Kammiolisälyönnit ja lyhytkestoinen kammiotakykardia

Kammiolisälyönnit ja lyhytkestoinen kammiotakykardia LUKU 4 Kammiolisälyönnit ja lyhytkestoinen kammiotakykardia Juha Lund Tiivistelmä Kammioperäiset rytmihäiriöt ja etenkin yksittäiset kammiolisälyönnit ovat hyvin yleinen kardiologisiin tutkimuksiin johtava

Lisätiedot

Tietoa eteisvärinästä

Tietoa eteisvärinästä Tietoa eteisvärinästä www.älähyydy.fi 1 2 Oikein hoidettuna eteisvärinä ei estä täysipainoista ja mukavaa elämää. Mikä on eteisvärinä? ETEISVÄRINÄ (flimmeri) on yleisin sydämen rytmihäiriö. Eteisvärinässä

Lisätiedot

Kardioversion ja ulkoisen tahdistuksen checklistat ensihoidon kentälle

Kardioversion ja ulkoisen tahdistuksen checklistat ensihoidon kentälle Saimaan ammattikorkeakoulu Sosiaali ja terveysala Lappeenranta Ensihoidon koulutusohjelma Anni Salo Kardioversion ja ulkoisen tahdistuksen checklistat ensihoidon kentälle Opinnäytetyö 2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

SYDÄMEN 24 TUNNIN EKG-REKISTERÖINTI

SYDÄMEN 24 TUNNIN EKG-REKISTERÖINTI SYDÄMEN 24 TUNNIN EKG-REKISTERÖINTI Tässä lehtisessä kardiologian erikoislääkäri, professori Lauri Toivonen kirjoittaa rytmihäiriöiden oireista, tutkimuksesta ja hoidosta. Rytmihäiriöihin viittaavien oireiden

Lisätiedot

Sikiön rytmihäiriöt. Rytmihäiriöiden diagnostiikka

Sikiön rytmihäiriöt. Rytmihäiriöiden diagnostiikka KATSAUS Katja Murtoniemi, Eeva Ekholm, Pertti Palo, Henrik Ekblad ja Olli Pitkänen Suurin osa sikiöillä todettavista rytmihäiriöistä on harmittomia eteislisälyöntejä, jotka eivät edellytä jatkotoimenpiteitä.

Lisätiedot

Kuinka hyvin sairaanhoitajat tunnistavat sydämen eri rytmihäiriöitä?

Kuinka hyvin sairaanhoitajat tunnistavat sydämen eri rytmihäiriöitä? Kuinka hyvin sairaanhoitajat tunnistavat sydämen eri rytmihäiriöitä? Elina Hakala Teija Hakala Opinnäytetyö Lokakuu 2012 Hoitotyön koulutusohjelma Hoitotyön suuntautumisvaihtoehto 2 TIIVISTELMÄ Tampereen

Lisätiedot

AKUUTTIHOITOTYÖN SAIRAANHOITA- JIEN OSAAMISEN MITTAAMINEN ELEK- TROKARDIOGRAFIAN TULKINNASSA

AKUUTTIHOITOTYÖN SAIRAANHOITA- JIEN OSAAMISEN MITTAAMINEN ELEK- TROKARDIOGRAFIAN TULKINNASSA AKUUTTIHOITOTYÖN SAIRAANHOITA- JIEN OSAAMISEN MITTAAMINEN ELEK- TROKARDIOGRAFIAN TULKINNASSA Marika Linna, Mervi Manninen, Riikka Rodrigues Opinnäytetyö Marraskuu 2009 Hoitotyön koulutusohjelma Hyvinvointiala

Lisätiedot

Tahdistinpotilas yleislääkärin vastaanotolla

Tahdistinpotilas yleislääkärin vastaanotolla Katsaus Tahdistinpotilas yleislääkärin vastaanotolla Sami Pakarinen ja Tuomas Oksanen Nykyaikaisten tahdistinlaitteiden toiminnan säätö vaatii kokemusta, ja pysyvien tahdistinten toiminnan seuranta onkin

Lisätiedot

Kardiologian edistysaskeleita

Kardiologian edistysaskeleita Kardiologian edistysaskeleita 1997 2007 Kardiologian edistysaskeleita 1997 2007 Kustantaja: Suomen Kardiologinen Seura Kirjapaino: Kalevaprint Oy 2008 ISBN 978-952-92-3129-4 SISÄLLYS Kiitos...8 1 Johdanto...

Lisätiedot

EKG:n pitkäaikaisrekisteröinti eteisvärinän diagnostiikassa ja hoidossa

EKG:n pitkäaikaisrekisteröinti eteisvärinän diagnostiikassa ja hoidossa LUKU 8 EKG:n pitkäaikaisrekisteröinti eteisvärinän diagnostiikassa ja hoidossa Paavo Uusimaa Tiivistelmä Eteisvärinä on tavallisin kliinisessä työssä esiintyvä rytmihäiriö. Moninaisten oireiden lisäksi

Lisätiedot

Sydämen auskultaatio , Matti Ahlström, LK

Sydämen auskultaatio , Matti Ahlström, LK 28.10., Matti Ahlström, LK 1 2 3 Potilaan tutkiminen -kirja (Duodecim) Kardiologinen status sydämen kohdalla Inspektio Syanoosia? Janeway-leesioita? Palpaatio Kärkisysäys? Paradoksaalinen pulsaatio? Perkutaatio

Lisätiedot

EKG-työn johdanto. EKG-kurssityön tavoitteet 10/31/2012. Antti Pertovaara. Raajakytkentöjen anturit

EKG-työn johdanto. EKG-kurssityön tavoitteet 10/31/2012. Antti Pertovaara. Raajakytkentöjen anturit EKG-työn johdanto Antti ertovaara EKG-kurssityön tavoitteet Ymmärtää miten sydänlihaksen sähköisen aktivaation eri vaiheet heijastuvat eri EKG-kytkentöihin Oppia arvioimaan syntyykö ja eteneekö aktivaatio

Lisätiedot

Syyskokous 2011 Näytteilleasettajat ja tuoteryhmät

Syyskokous 2011 Näytteilleasettajat ja tuoteryhmät Syyskokous 2011 Näytteilleasettajat ja tuoteryhmät Kokouksen tukijat on merkitty sinisellä reunuksella. 1 Actelion Pharmaceuticals Finland verenpaineen hoito ja mittaus; PAH-hoito Keilasatama 3 02150 Espoo

Lisätiedot

Geriatripäivät 2013 Turku

Geriatripäivät 2013 Turku Eteisvärinäpotilaan antikoagulanttihoidon nykysuositukset Geriatripäivät 2013 Turku Matti Erkko OYL/Kardiologi TKS sydänpkl Normaali sinusrytmi ja eteisvärinä 2 2 Eteisvärinä on yleinen Eteisvärinä aiheuttaa

Lisätiedot

Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus

Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Sydänpurjehdus 8.10.2013 Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Oireet RasitusEKG - CT Sepelvaltimoiden varjoainekuvaukset

Lisätiedot

Eteisvärinän antikoagulaatiohoito. Seija Paakkinen LL, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Kardiologian alueylilääkäri PHHYKY

Eteisvärinän antikoagulaatiohoito. Seija Paakkinen LL, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Kardiologian alueylilääkäri PHHYKY Eteisvärinän antikoagulaatiohoito Seija Paakkinen LL, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Kardiologian alueylilääkäri PHHYKY Sidonnaisuudet Tukea esimiehen määräämiin koulutuksiin Bayer, Boehringer

Lisätiedot

www.sydansairaala.fi Palveluhinnasto 2016 KARDIOLOGIAN JA SYDÄN- JA RINTAELINKIRURGIAN PALVELUT Hinnasto voimassa 1.1.2016 alkaen toistaiseksi.

www.sydansairaala.fi Palveluhinnasto 2016 KARDIOLOGIAN JA SYDÄN- JA RINTAELINKIRURGIAN PALVELUT Hinnasto voimassa 1.1.2016 alkaen toistaiseksi. www.sydansairaala.fi Palveluhinnasto 2016 KARDIOLOGIAN JA SYDÄN- JA RINTAELINKIRURGIAN PALVELUT Hinnasto voimassa 1.1.2016 alkaen toistaiseksi. Käsitteitä: - Elektiivinen: ennalta suunniteltu, potilaalle

Lisätiedot

SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n TUNNE PULSSISI ESTÄ AIVOINFARKTI

SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n TUNNE PULSSISI ESTÄ AIVOINFARKTI SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n TUNNE PULSSISI ESTÄ AIVOINFARKTI Tunne pulssisi Estä aivoinfarkti Tiedätkö, lyökö sydämesi, kuten sen pitää? Onko sydämen syke säännöllinen vai epäsäännöllinen? Epäsäännöllinen

Lisätiedot

Sydämen lisälyönnit miten tutkin, miten hoidan?

Sydämen lisälyönnit miten tutkin, miten hoidan? Heikki Swan NÄN HODAN Sydämen lisälyönnit miten tutkin, miten hoidan? Sydämen lisälyönneistä aiheutuvat tuntemukset ovat yleisimpiä sydänperäisiä syitä, jotka saavat potilaan hakeutumaan lääkäriin. Tutkimusten

Lisätiedot

Tiedot rytmihäiriöiden syntymekanismeista

Tiedot rytmihäiriöiden syntymekanismeista Sydänkirurgia Antero Järvinen ja Lauri Toivonen Sydänkirurgisia toimenpiteitä voidaan kohdistaa rytmihäiriön sähköanatomisiin rakenteisiin, jotka paikannetaan elektrofysiologisilla menetelmillä. Katetriablaation

Lisätiedot

Rytmihäiriömyrskyn diagnostiikka ja hoito

Rytmihäiriömyrskyn diagnostiikka ja hoito LUKU 5 Rytmihäiriömyrskyn diagnostiikka ja hoito Pekka Raatikainen Tiivistelmä Termi rytmihäiriömyrsky ( electrical storm ) otettiin käyttöön 1990-luvun alkupuolella kuvaamaan tilannetta, jossa potilaalla

Lisätiedot

ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA

ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA 1/5 ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA KESKEISET TEKIJÄT: o Sepelvaltimon tukos / ahtautuminen (kuva 1,sivulla 5) o Tromboottinen

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus. Tahdistinhoito

Käypä hoito -suositus. Tahdistinhoito Käypä hoito -suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Kardiologisen Seuran asettama työryhmä Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti koottuun tutkimustietoon, jonka näytön aste,

Lisätiedot

Käypä hoito - päivitys

Käypä hoito - päivitys LEIKKAUSTA EDELTÄVÄ ARVIOINTI Käypä hoito - päivitys Kirurgimeeting 26.4.2013 GKS Koulutuspäivät 19.9.2014 Kardiologi Pirjo Mustonen Kardiologi, LT Pirjo Mustonen, KSKS Endokardiittiprofylaksi Miten menettelen

Lisätiedot

Syyskokous 2011 Näytteilleasettajat ja tuoteryhmät

Syyskokous 2011 Näytteilleasettajat ja tuoteryhmät Syyskokous 2011 Näytteilleasettajat ja tuoteryhmät Kokouksen tukijat on merkitty sinisellä reunuksella. Numero osoittaa paikan näyttelykartalla 1 Actelion Pharmaceuticals Finland verenpaineen hoito ja

Lisätiedot

Tajunnan menetyksen taustalla on erilaisia

Tajunnan menetyksen taustalla on erilaisia Sydänperäisen tajuttomuuden syyt Sami Koskela Sydänperäinen syy tajunnan menetykseen on yleisempää vanhoilla ihmisillä. Nuorilla tajunnan menetyksen taustalla sen sijaan ovat usein neuraaliset tekijät.

Lisätiedot

Miksi on tärkeää tunnistaa eteisvärinä. Tunne pulssisi. Mikko Syvänne 9.10.2012 MS 7.10.2012 1

Miksi on tärkeää tunnistaa eteisvärinä. Tunne pulssisi. Mikko Syvänne 9.10.2012 MS 7.10.2012 1 Miksi on tärkeää tunnistaa eteisvärinä Tunne pulssisi Mikko Syvänne 9.10.2012 7.10.2012 1 Mikä on eteisvärinä? Tunnetaan usein nimellä flimmeri ruots. Förmaksflimmer lat. Fibrillatio atriorum engl. Atrial

Lisätiedot

Ultraääniohjaus invasiivisissa toimenpiteissä

Ultraääniohjaus invasiivisissa toimenpiteissä C LUKU 8 Ultraääniohjaus invasiivisissa toimenpiteissä Janne Rapola Ultraäänikuvantaminen invasiivitoimenpiteiden yhteydessä parantaa onnistumista ja turvallisuutta. Usein läpivalaisun tarve vähenee. Vaikka

Lisätiedot

Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet

Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet Tunne pulssisi -ammattilaisten koulutus 1.10.2013 Mikko Syvänne Dosentti, kardiologian erikoislääkäri Ylilääkäri, Suomen Sydänliitto Mikä on eteisvärinä? Tunnetaan

Lisätiedot

ANAMNEESIIN, OIREISIIN JA LÖYDÖKSIIN PERUSTUVAN TYÖDIAGNOOSIN TEKEMISEN TEOREETTINEN HALLINTA

ANAMNEESIIN, OIREISIIN JA LÖYDÖKSIIN PERUSTUVAN TYÖDIAGNOOSIN TEKEMISEN TEOREETTINEN HALLINTA Opinnäytetyö (AMK) Ensihoidon koulutusohjelma Ensihoitaja (AMK) 2012 Marika Korhonen & Heidi Nikunoja ANAMNEESIIN, OIREISIIN JA LÖYDÖKSIIN PERUSTUVAN TYÖDIAGNOOSIN TEKEMISEN TEOREETTINEN HALLINTA Vuosien

Lisätiedot

Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito

Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito Kai Kiilavuori, kardiologi HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Jorvin sairaala Labquality Days 8.2.2018 Stabiili sepelvaltimotauti Patogeneesi Stabiilit anatomiset

Lisätiedot

kertomus 2 keuhkokesk Sydänlinja Jyri Lomm

kertomus 2 keuhkokesk Sydänlinja Jyri Lomm Toiminta015 kertomus 2 n- ja ä d y S S K Y H us keuhkokesk Sydänlinja i Jyri Lomm Sydänlinja Sydän- ja keuhkokeskuksen sydänlinja vastaa HYKS:n aluen kardiologisesta erikoissairaanhoidosta ja HUS:n sairaanhoito-

Lisätiedot

SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n

SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n Tunne pulssisi ESTÄ AIVOINFARKTI Epäsäännöllinen syke voi johtua eteisvärinästä, jonka vakavin seuraus on aivoinfarkti. Eteisvärinän voi havaita itse pulssiaan tunnustelemalla.

Lisätiedot

kertomus 2 keuhkokesk Kardiologia Jyri Lomm

kertomus 2 keuhkokesk Kardiologia Jyri Lomm Toiminta016 kertomus 2 n- ja ä d y S S K Y H us keuhkokesk Kardiologia i Jyri Lomm SISÄLLYS Kardiologian linja 2 Tilat ja toiminta 3 Henkilöstö 3 Sydäntutkimusyksiköt 4 Kardiologian poliklinikkapalvelut

Lisätiedot

Oire-EKG-rekisteröinti polikliinisten rytmihäiriöpotilaiden arvioinnissa. Sami Pakarinen ja Tuomas Oksanen

Oire-EKG-rekisteröinti polikliinisten rytmihäiriöpotilaiden arvioinnissa. Sami Pakarinen ja Tuomas Oksanen Alkuperäistutkimus Oire-EKG-rekisteröinti polikliinisten rytmihäiriöpotilaiden arvioinnissa Sami Pakarinen ja Tuomas Oksanen Erilaiset mahdollisesti rytmihäiriöiden aiheuttamat oireet, kuten sydämen tykytystuntemukset

Lisätiedot

Ambulatorisen oire-ekg:n ja Holterrekisteröinnin

Ambulatorisen oire-ekg:n ja Holterrekisteröinnin Ambulatorisen oire-ekg:n ja Holterrekisteröinnin vertailua - Mitä hoitajan pitää tietää EKG:n pitkäaikaisrekisteröinneistä Laboratoriolääketiede ja näyttely 2014, 9.10.2014 Scandic Marina Congress Center

Lisätiedot

Palveluhinnasto 2015 KARDIOLOGIAN JA SYDÄN- JA RINTAELINKIRURGIAN PALVELUT. www.sydansairaala.fi PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN SOPIMUSASIAKKAAT

Palveluhinnasto 2015 KARDIOLOGIAN JA SYDÄN- JA RINTAELINKIRURGIAN PALVELUT. www.sydansairaala.fi PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN SOPIMUSASIAKKAAT www.sydansairaala.fi Palveluhinnasto 2015 KARDIOLOGIAN JA SYDÄN- JA RINTAELINKIRURGIAN PALVELUT PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN SOPIMUSASIAKKAAT Hinnasto voimassa 1.1.2015 alkaen toistaiseksi. Käsitteitä:

Lisätiedot

ENSIHOITOPALVELUSSA TOIMIVIEN VALMIUDET RYTMIHÄIRIÖIDEN TUNNIS- TAMISESSA POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOKSELLA

ENSIHOITOPALVELUSSA TOIMIVIEN VALMIUDET RYTMIHÄIRIÖIDEN TUNNIS- TAMISESSA POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOKSELLA Aki Heikkilä, Toni Parviainen, Petri Soininen, Marjo Vaittinen ENSIHOITOPALVELUSSA TOIMIVIEN VALMIUDET RYTMIHÄIRIÖIDEN TUNNIS- TAMISESSA POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOKSELLA Opinnäytetyö Hoitotyön koulutusohjelma

Lisätiedot

SYDÄMENTAHDISTIN Mitä potilaan tulee tietää

SYDÄMENTAHDISTIN Mitä potilaan tulee tietää SYDÄMENTAHDISTIN Mitä potilaan tulee tietää 1 2 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto 4 Sydän rakenne ja toiminta 7 Sydämen rytmihäiriöt 9 Sydämentahdistin 11 Sydämentahdistimen asentaminen 14 Laitteen vaihto 15 Seuranta

Lisätiedot

Rytmit kuntoon. Opas katetriablaatioon menevälle potilaalle. Pipsa Levänen

Rytmit kuntoon. Opas katetriablaatioon menevälle potilaalle. Pipsa Levänen Rytmit kuntoon Opas katetriablaatioon menevälle potilaalle Pipsa Levänen Opinnäytetyö Toukokuu 2016 Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Hoitotyön koulutusohjelma Kuvailulehti Tekijä(t) Levänen, Pipsa Julkaisun

Lisätiedot

EKG:n ottaminen ja tulkinta - toiminnallinen verkko-oppimisympäristö sairaanhoitajaopiskelijan oppimisen tueksi

EKG:n ottaminen ja tulkinta - toiminnallinen verkko-oppimisympäristö sairaanhoitajaopiskelijan oppimisen tueksi EKG:n ottaminen ja tulkinta - toiminnallinen verkko-oppimisympäristö sairaanhoitajaopiskelijan oppimisen tueksi Santalahti, Annika 2016 Laurea Laurea-ammattikorkeakoulu EKG:n ottaminen ja tulkinta - toiminnallinen

Lisätiedot

EKG Minna Pöntinen 11/2007

EKG Minna Pöntinen 11/2007 EKG Minna Pöntinen 11/2007 Kytkennät - Anterioriset: V1, V2, V3, V4 - Vasemmat lateraaliset: I, AVL, V5, V6 - Inferioriset: II, III, AVF - Muut: AVR Sydämen sähköinen akseli - Normaalisti (-30) 0-90 astetta

Lisätiedot

EKG-TULKINNAN ITSEOPISKELUMATERIAALI

EKG-TULKINNAN ITSEOPISKELUMATERIAALI Tommi Niemi & Valtteri Sipola EKG-TULKINNAN ITSEOPISKELUMATERIAALI Harjoitus Oulun ammattikorkeakoulun ensihoitajaopiskelijoille EKG-TULKINNAN ITSEOPISKELUMATERIAALI Harjoitus Oulun ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Kallistuskokeet ja niiden tulkinta

Kallistuskokeet ja niiden tulkinta Kallistuskokeet ja niiden tulkinta Jani Pirinen, lääketietieen lisensiaatti Erikoistuva lääkäri, HYKS Meilahden sairaala, KLF-laboratorio Kliinisen fysiologian hoitajat ry:n koulutuspäivät 11.5.2017 Sidonnaisuudet

Lisätiedot

Sydämentahdistin potilasopas. Sisätautien osasto

Sydämentahdistin potilasopas. Sisätautien osasto Tahdistin potilasopas 1 (16) Sydämentahdistin potilasopas Sisätautien osasto Tahdistin potilasopas 2 (16) Sisältö 1. Terve sydän 2. Rytmihäiriöt 3. Tahdistimen toiminta 4. Valmistelu kotona / osastolla

Lisätiedot

ELEKTROKARDIOGRAFIAN PERUS- TULKINTAOPAS ENSIHOITAJAOPIS- KELIJOILLE

ELEKTROKARDIOGRAFIAN PERUS- TULKINTAOPAS ENSIHOITAJAOPIS- KELIJOILLE Teemu Lindstedt & Jenni Tiitinen ELEKTROKARDIOGRAFIAN PERUS- TULKINTAOPAS ENSIHOITAJAOPIS- KELIJOILLE Opinnäytetyö Ensihoitaja AMK 2018 Tekijä/Tekijät Tutkinto Aika Teemu Lindstedt, Jenni Tiitinen Ensihoitaja

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI

VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Tambocor 10 mg/ml injektioneste, liuos 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Flekainidiasetaatti 10 mg/ml Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.1 3. LÄÄKEMUOTO

Lisätiedot