Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA"

Transkriptio

1 Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA 1. TYÖSKENTELYAPURAHAT vuodelle 2011 = APURAHAT TOHTORINTUTKINTOON TÄHTÄÄVIIN OPINTOIHIN 1. ERÄ 2. JATKO-OPISKELIJOIDEN MATKA-APURAHAT 3. TUTKIJOIDEN MATKA-APURAHAT ULKOMAILLE

2 1. Työskentelyapurahat = apurahat tohtorintutkintoon tähtääviin opintoihin, 1. erä Haettavaksi julistetaan vuoden 2011 työskentelyapurahojen 1. erä eli kuukauden työskentelyapurahat ( ). Apuraha on tarkoitettu Oulun yliopiston luonnontieteellisen tiedekunnan jatko-opiskelijoille opiskeluun ja tutkimustyöhön. Rahoitusta myönnetään 3-12 kk apurahoina ensisijaisesti vuonna 2011 väitteleville. Rahoitusta voi saada sekä muun rahoituksen puuttumisen vuoksi, että muista tehtävistä vapautumiseksi väitöskirjatyön tekemistä varten kuitenkin niin, että apurahakauteen voi sisältyä jonkin verran opetusta. Apurahan suuruus on 1400 kuukaudessa 1-3 kk apurahajaksoissa sekä 1600 yli 4 kk apurahajaksoissa*. Rahoituksen saajilta edellytetään osallistumista jatko-opintojen seurantaan tiedekunnassa hyväksyttyjen ohjeiden mukaisesti (www-sivulla *: apurahansaajien tulee maksaa lakisääteiset vakuutusmaksut yli 4 kk kestävistä työskentelyapurahoistaan. Näitä vakuutusmaksuja ovat työeläkevakuutusmaksu, sairausvakuutuksen päivärahamaksu ja sairaanhoitomaksu sekä tapaturma- ja ryhmähenkivakuutusmaksu. Maksut ovat yhteensä noin 14 prosenttia myönnettävän apurahan määrästä. Hakemukseen tulee liittää: täytetty hakemuslomake (saatavissa tiedekunnan ja laitosten toimistoista sekä tiedekunnan wwwsivulta tutkimussuunnitelma; lyhennelmä (1 s.) sekä laaja tutkimussuunnitelma (korkeintaan 10 s.) lyhyt ansioluettelo ja julkaisuluettelo tai portfolio kopio viimeisestä tutkintotodistuksesta ja selvitys jatko-opinto-oikeudesta (laitoksen hyväksymä jatko-opintosuunnitelma) selvitys jatkokoulutuksen tämänhetkisestä tilanteesta; vaihe, joka apurahalla toteutetaan sekä osallistuminen seurantaryhmään selvitys tutkimuksen ja opintojen aiemmasta edistymisestä ja rahoituksesta ohjaajan lausunto, jossa näkyy mm. selvitys valmistumisaikataulun realistisuudesta. Hakemukset lähetetään osoitteeseen: Luonnontieteellinen tiedekunta, Oulun yliopisto, PL 3000, OULUN YLIOPISTO. Kuoreen merkintä "Työskentelyapuraha 2011". Sähköisesti hakemuksen voi lähettää tiedekunnan hallintopäällikölle. hakuaika päättyy perjantaina 14. tammikuuta 2011 klo Hallintopäällikkö Pertti Tikkanen, p Tutkimusdekaani Jari Oksanen, p Toimistosihteeri Arja Immonen, p sähköpostit: etunimi.sukunimi@oulu.fi

3 2. Jatko-opiskelijoiden matka-apurahat, apurahaa myönnetään jatko- tai tutkijakoulutusopiskelijalle tai ko. tehtävää hoitavalle, joka ei ole suorittanut tohtorin tutkintoa sellaisen kokous-, kongressi-, kurssi- tai tutkimusmatkan kuluihin, joka on koulutuksen kannalta ja tutkimuksen ohjaajan mielestä tarkoituksenmukainen. Tohtorin tutkintoon tähtäävät hakijat ovat etusijalla; - apurahaa haetaan ennen matkaa ilman määräaikaa, ja se voidaan myöntää pääsääntöisesti enintään kerran väitöskirjaprojektin aikana; apurahapäätöstä tehtäessä otetaan huomioon hakijalle aiemmin myönnetyt tiedekunnan matka-apurahat; hakulomakkeita saa tiedekunnan ja laitosten toimistoista sekä tiedekunnan www-sivulta - matka-apurahoihin käytettävästä rahasta osa varataan loppuvuodesta 2011 toteutettavien matkojen rahoittamiseen; ennen lokakuun 2011 alkua toteutettavaa matkaa varten pitää jättää hakemus kesäkuun 17. päivään mennessä; - hakemukseen liitetään kopio kokous- tai kurssiohjelmasta, abstraktista ja esitelmän/posterin hyväksymiskirjeestä, jatko-opintojen ohjaajan lausunto ja laskelma matkan kustannuksista sekä tiedot muusta matkaa varten myönnetystä tai haetusta rahoituksesta; - matka on tehtävä tiedekunnalle edullisimmalla tavalla; - osallistumismaksua ei makseta matka-apurahalla paitsi siihen sisältyvien ja eriteltävissä olevien majoituskustannusten osalta; osallistumismaksu voidaan maksaa laitoksen tai projektin määrärahoista ja muiden jatko-opiskelijoiden osallistumismaksu tutkijakoulun tai projektin määrärahoista; - päivärahaa voidaan maksaa 17 välttämättömiltä matkapäiviltä; - apuraha maksetaan hakijan tilille pari viikkoa ennen matkan alkua; matkalasku, alkuperäiset kuitit ja matkakertomus on toimitettava tiedekunnan toimistoon 2 kk kuluessa matkan päättymisestä. Hallintopäällikkö Pertti Tikkanen, p Tutkimusdekaani Jari Oksanen, p Toimistosihteeri Arja Immonen, p ; sähköposti etunimi.sukunimi@oulu.fi

4 3. Tutkijoiden matka-apurahat ulkomaille, apurahaa voidaan myöntää ensisijaisesti tohtorin tutkinnon suorittaneelle tiedekunnan opetus- ja/tai tutkimustehtävän haltijalle tai hoitajalle enintään kerran vuodessa sellaisen kokous- tai kongressimatkan kuluihin, jossa apurahan saajalla on hyväksytty esitelmä tai posteri; apuraha on korkeintaan ; - hakemukset alla mainittuine liitteineen toimitetaan tiedekunnan toimistoon seuraavasti: Matkan ajankohta Hakuaika I erä maalis heinäkuu HAKUAIKAA JATKETTU pe asti II erä heinä lokakuu III erä lokakuu 2011 helmikuu hakulomakkeita saa tiedekunnan ja laitosten toimistoista sekä tiedekunnan www-sivulta - hakemukseen liitetään kopio kokouksen kutsusta tai ohjelmasta, abstraktista ja esitelmän/posterin hyväksymisilmoituksesta, laskelma matkan kustannuksista ja tiedot muusta matkaa varten myönnetystä tai haetusta rahoituksesta; - matka on tehtävä tiedekunnalle edullisimmalla tavalla; - apurahasta ei makseta osallistumismaksua paitsi siihen sisältyvien ja eriteltävissä olevien majoituskustannusten osalta; osallistumismaksu voidaan maksaa laitoksen tai projektin määrärahoista; - päivärahan osuus on 17 kokouspäiviltä; - apuraha maksetaan hakijan tilille pari viikkoa ennen matkan alkua; matkalasku, alkuperäiset kuitit ja matkakertomus on toimitettava tiedekunnan toimistoon 2 kk kuluessa matkan päättymisestä. Hallintopäällikkö Pertti Tikkanen, p Tutkimusdekaani Jari Oksanen, p Toimistosihteeri Arja Immonen, p ; sähköposti etunimi.sukunimi@oulu.fi

5

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA 1. TYÖSKENTELYAPURAHAT vuodelle 2011 = APURAHAT TOHTORINTUTKINTOON TÄHTÄÄVIIN OPINTOIHIN 3. ERÄ 2. JATKO-OPISKELIJOIDEN MATKA-APURAHAT 3. TUTKIJOIDEN

Lisätiedot

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Kuka voi hakea? Turun kaupunki myöntää tässä haussa vuoden (12 kk) apurahoja väitöskirjatutkimukseen ja väitöksen jälkeiseen (post- doc)

Lisätiedot

APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004

APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004 AGRONOMILIITON TIEDE- JA TUTKIMUSSÄÄTIÖ P. Makasiinikatu 6 A 8, 00130 Helsinki Puh. (09) 2511 160, faksi (09) 2511 1610 Saapunut: 1 APURAHAHAKEMUS Linjattu säätiön hallituksessa 15.12.2004 A Matka-apuraha

Lisätiedot

Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle

Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle 1 (2) Hakija voi olla henkilö tai ryhmä. Sukunimi: Etunimet: Osoite: Syntymävuosi: Puhelinnumero: Sähköposti: Nykyinen työ- tai opiskelupaikka: Ryhmän

Lisätiedot

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIMUSSTIPENDIT

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIMUSSTIPENDIT SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIMUSSTIPENDIT Suomessa tehtävään kansatieteelliseen tutkimukseen on haettavissa tutkimusstipendejä Seurasaarisäätiön Emil ja Lempi Hietasen rahastosta. Emil ja Lempi Hietasen rahasto

Lisätiedot

APURAHAHAKEMUS OSK.HUTTUSEN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE

APURAHAHAKEMUS OSK.HUTTUSEN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE APURAHAHAKEMUS OSK.HUTTUSEN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE hakijan valokuva HUOM! Liitteet lähetettävä suoraan asiamiehelle erillisenä pdf-tiedostona 1.Hakijan henkilötiedot Sukunimi: Etunimet ( puhuttelunimi lihavoituna)

Lisätiedot

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi APURAHAHAKEMUS YKSITYISYRITTÄJÄIN SÄÄTIÖN HALLITUKSELLE APURAHAN HAKIJA TAI HAKIJARYHMÄ Sukunimi (myös entinen) Etunimi (puhuttelunimi alleviivataan) Osoite: Hanikka 19 A, 02360 Espoo Puh. 040 514 2552

Lisätiedot

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Suomen Akatemian kautta jaettava tohtoriohjelmarahoitus (aiemmin tutkijakoulurahoitus) rahoitus tutkimusprojektilta

Lisätiedot

Hakuaika päättyy ma klo 14.00, jolloin sähköinen hakuohjelma sulkeutuu. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.

Hakuaika päättyy ma klo 14.00, jolloin sähköinen hakuohjelma sulkeutuu. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 16.8.2019 Apurahahakemus täytetään ja lähetetään sähköisesti verkkopalvelussa. Hakuaika päättyy ma 16.9.2019 klo 14.00, jolloin sähköinen hakuohjelma sulkeutuu. Myöhästyneitä hakemuksia

Lisätiedot

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS 2015 OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö Kyösti Haatajan säätiö SÄÄTIÖIDEN SYNTY JA TOIMINTA OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö ja Kyösti Haatajan säätiö ovat tukeneet tieteellistä

Lisätiedot

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan)

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) TAMPEREEN YLIOPISTO Saapunut Opinto ja kansainvälisten asiain osasto Päätöksen pvm 33014 Tampereen yliopisto Myönnetään euroa OPISKELIJOIDEN MATKA APURAHAHAKEMUS HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet

Lisätiedot

WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET. Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet.

WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET. Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet. WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet. Hakuaika alkaa 1.12.2016 ja päättyy 31.1.2017 klo 19.00. Ajoissa

Lisätiedot

HILDA KINNUSEN RAHASTON APURAHAHAKEMUS SUOMEN LASTENHOITOALAN LIITON HALLITUKSELLE 1. HAKIJA

HILDA KINNUSEN RAHASTON APURAHAHAKEMUS SUOMEN LASTENHOITOALAN LIITON HALLITUKSELLE 1. HAKIJA 1 HILDA KINNUSEN RAHASTON APURAHAHAKEMUS SUOMEN LASTENHOITOALAN LIITON HALLITUKSELLE 1. HAKIJA Sukunimi, etunimet Henkilötunnus Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Arvo tai ammatti Virka tai toimi

Lisätiedot

Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle

Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle 2012 Petri Karonen 28.10.2011 Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutusjärjestelmä 1) Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu kattoorganisaationa - Aloittanut

Lisätiedot

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Merja Kaija, projektipäällikkö ja kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry / Kehittyvät Kylät hanke Ensin idea, sitten mistä tukea! Säätiöiden

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA VALTIONEUVOS C.F. JA MARIA VON WAHLBERGIN RAHASTON TAITEILIJA-APURAHAN MYÖNTÄMISPERUSTEET

KIRKKONUMMEN KUNTA VALTIONEUVOS C.F. JA MARIA VON WAHLBERGIN RAHASTON TAITEILIJA-APURAHAN MYÖNTÄMISPERUSTEET KIRKKONUMMEN KUNTA VALTIONEUVOS C.F. JA MARIA VON WAHLBERGIN RAHASTON TAITEILIJA-APURAHAN MYÖNTÄMISPERUSTEET Sisällysluettelo 1. Taiteilija apurahojen tarkoitus...2 2. Apurahamuodot...2 2.1.Työskentelyapurahat...2

Lisätiedot

Ohjeet tutkimustukien ja apurahojen hakemista, raportointi ja maksatusta varten

Ohjeet tutkimustukien ja apurahojen hakemista, raportointi ja maksatusta varten Ohjeet tutkimustukien ja apurahojen hakemista, raportointi ja maksatusta varten Viestintäalan tutkimussäätiö myöntää avustukset vuosittain vahvistetun budjetin mukaisesti. Säätiö voi sitoutua myös pidempiaikaisiin

Lisätiedot

Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet

Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Tanskan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus

Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopiskelijoiden orientaatio13.9.2012 Johanna Hakala tutkimuksen kehittämispäällikkö Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Tohtoriopiskelijat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa

Lisätiedot

/440/2017

/440/2017 Hakuilmoitus 1 (5) HAKU TOHTORIKOULUTETTAVAKSI TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN MATEMAATTIS- TIETOTEKNISEEN TOHTORIOHJELMAAN 1. Tohtoriohjelman lyhyt kuvaus Matemaattis-tietoteknisessä tohtoriohjelmassa

Lisätiedot

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIJAHUONESTIPENDIT

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIJAHUONESTIPENDIT SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIJAHUONESTIPENDIT Suomessa tehtävään kansatieteelliseen tutkimukseen on haettavissa tutkijahuonestipendejä Seurasaarisäätiön Emil ja Lempi Hietasen rahastosta. Emil ja Lempi Hietasen

Lisätiedot

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Opintoasiain päällikön päätös 1 (1) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

HAKU TOHTORIKOULUTETTAVAKSI TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN FYSI- KAALISTEN JA KEMIALLISTEN TIETEIDEN TOHTORIOHJELMAAN

HAKU TOHTORIKOULUTETTAVAKSI TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN FYSI- KAALISTEN JA KEMIALLISTEN TIETEIDEN TOHTORIOHJELMAAN Hakuilmoitus 1 (6) HAKU TOHTORIKOULUTETTAVAKSI TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN FYSI- KAALISTEN JA KEMIALLISTEN TIETEIDEN TOHTORIOHJELMAAN 1 Tohtoriohjelman lyhyt kuvaus Fysikaalisten ja kemiallisten tieteiden

Lisätiedot

Yleisten apurahojen hakuohjeet

Yleisten apurahojen hakuohjeet Yleisten apurahojen hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Norjan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien maiden

Lisätiedot

Terveystieteiden yksikkö

Terveystieteiden yksikkö Terveystieteiden yksikkö HAKEMUS Terveystieteiden tohtorin Terveystieteiden lisensiaatin Filosofian tohtorin Filosofian lisensiaatin Lääketieteen tohtorin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Lääketieteen tohtorin

Lääketieteen tohtorin Yhteiskuntatieteiden tiedekunta HAKEMUS Terveystieteiden tohtorin Filosofian tohtorin Terveystieteiden lisensiaatin Lääketieteen tohtorin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Suostun ohjaajaksi ja hyväksyn oheisen liitteen mukaisen tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelman.

Suostun ohjaajaksi ja hyväksyn oheisen liitteen mukaisen tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelman. HAKEMUS Lääketieteen yksikkö Lääketieteen tohtorin Filosofian tohtorin Terveystieteiden tohtorin Filosofian lisensiaatin Terveystieteiden lisensiaatin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA Sisällys: 1. Suunnitteletko maisterintutkinnon jälkeisiä jatko-opintoja? Väitöskirjaa? 2. Alustavaa informaatiota jatko-opiskelusta perustutkintovaiheessa

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus

Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopiskelijoiden orientaatio12.9.2013 Johanna Hakala tutkimuksen kehittämispäällikkö Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Tohtoriopiskelijat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE OPISKELU-OIKEUSHAKUUN SAIMI-JÄRJESTELMÄSSÄ

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE OPISKELU-OIKEUSHAKUUN SAIMI-JÄRJESTELMÄSSÄ KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPPI- JA KEVEKO-TOHTORIOHJELMIEN OHJE OPISKELU-OIKEUSHAKUUN SAIMI-JÄRJESTELMÄSSÄ Tähän ohjeeseen on koottu sekä yleisiä Saimi-järjestelmän käyttöön ja lomakkeen täyttämiseen

Lisätiedot

Hyvä Helsingin kaupungin tutkimusapurahan hakija!

Hyvä Helsingin kaupungin tutkimusapurahan hakija! Hyvä Helsingin kaupungin tutkimusapurahan hakija! Täytä hakemus huolella ja noudata ohjeita. Puutteellisia hakemuksia ei käsitellä. Apurahat on tarkoitettu ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille jatko-opintojen

Lisätiedot

STIPENDIT JA PALKINNOT

STIPENDIT JA PALKINNOT KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA STIPENDIT JA PALKINNOT Kirkon John Vikström -liikuttajapalkinnon säännöt. 2 Kirkon kulttuuripalkinnon säännöt. 3 Kirkon tasa-arvopalkinnon säännöt. 4 Kirkon tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Vaihdon periaatteet 1 (6) Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

Ohjeet tutkimustukien ja apurahojen hakemista, raportointi ja maksatusta varten

Ohjeet tutkimustukien ja apurahojen hakemista, raportointi ja maksatusta varten Ohjeet tutkimustukien ja apurahojen hakemista, raportointi ja maksatusta varten Viestintäalan tutkimussäätiö myöntää avustukset vuosittain vahvistetun budjetin mukaisesti. Säätiö voi sitoutua myös pidempiaikaisiin

Lisätiedot

Pyydämme sinua täyttämään hakemuksen huolella ja noudattamaan ohjeita. Puutteellisia hakemuksia emme käsittele.

Pyydämme sinua täyttämään hakemuksen huolella ja noudattamaan ohjeita. Puutteellisia hakemuksia emme käsittele. Hyvä Helsingin kaupungin tutkimusapurahan hakija! Pyydämme sinua täyttämään hakemuksen huolella ja noudattamaan ohjeita. Puutteellisia hakemuksia emme käsittele. Apurahat on tarkoitettu ylemmän korkeakoulututkinnon

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

Nuorisoleader rahoitusvälineenä

Nuorisoleader rahoitusvälineenä Nuorisoleader rahoitusvälineenä Nuorisoleader Oulun Seudun Leader ry:n rahoitusväline nuorten omiin projekteihin Nuorisoleader tukea myönnetään projektille, jossa nuorten rooli on aktiivinen Tukea voi

Lisätiedot

Ohjeet tutkimustukien ja apurahojen hakemista, raportointia ja maksatusta varten

Ohjeet tutkimustukien ja apurahojen hakemista, raportointia ja maksatusta varten Ohjeet tutkimustukien ja apurahojen hakemista, raportointia ja maksatusta varten Viestintäalan tutkimussäätiö myöntää avustukset vuosittain vahvistetun budjetin mukaisesti. Säätiö voi sitoutua myös pidempiaikaisiin

Lisätiedot

OHJEITA SYÖPÄSÄÄTIÖN APURAHOJA HAKEVILLE VUONNA 2015

OHJEITA SYÖPÄSÄÄTIÖN APURAHOJA HAKEVILLE VUONNA 2015 OHJEITA SYÖPÄSÄÄTIÖN APURAHOJA HAKEVILLE VUONNA 2015 Syöpäsäätiön apurahapolitiikka tukee neljää päätoimialaa: syövän ehkäisyä, nykyistä varhaisempaa toteamista, nykyistä parempaa hoitoa ja potilaiden

Lisätiedot

Terveystieteiden yksikkö

Terveystieteiden yksikkö Terveystieteiden yksikkö HAKEMUS Terveystieteiden tohtorin Terveystieteiden lisensiaatin Filosofian tohtorin Filosofian lisensiaatin Lääketieteen tohtorin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

TÄYDENNYS- JA JATKOKOULUTUSRAHASTON APURAHAT 2015

TÄYDENNYS- JA JATKOKOULUTUSRAHASTON APURAHAT 2015 HAKEMUSLOMAKE Saapunut: TÄYDENNYS- JA JATKOKOULUTUSRAHASTON APURAHAT 2015 Haen apurahaa (merkitse vain yksi kohde) A Apuraha täydennyskoulutukseen B Kieliopintoihin C Jatko-opintoihin Hakijan nimi Henkilötunnus

Lisätiedot

STIPENDIT JA PALKINNOT

STIPENDIT JA PALKINNOT KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA STIPENDIT JA PALKINNOT Kirkon tutkimuskeskuksen apurahasääntö 2 Kirkkomusiikin opiskelijoiden stipendirahaston säännöt. 4 Kirkon kulttuuripalkinnon säännöt. 5 Kirkon

Lisätiedot

Tutkimusrahoitusta säätiöiltä - hyvä tutkimussuunnitelma. Leena Syrjälä 21.02.2011

Tutkimusrahoitusta säätiöiltä - hyvä tutkimussuunnitelma. Leena Syrjälä 21.02.2011 Tutkimusrahoitusta säätiöiltä - hyvä tutkimussuunnitelma Leena Syrjälä 21.02.2011 Tutkimusrahoituksen hakemisen taidot - kurssi Tavoitteena on jakaa tutkimusrahoituksesta kertyneitä hyviä käytäntöjä 21.2.

Lisätiedot

Tuula Mikkonen sihteeri

Tuula Mikkonen sihteeri TAMPEREEN KAUPUNKI Lahjoitus- ja tukirahaston toimikunta PÖYTÄKIRJA LAHJOITUS- JA TUKIRAHASTON TOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 16.8.2018 klo 14.08-15.55 Paikka Keskusvirastotalo, ryhmähuone 4, 5. krs Osallistujat

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys

Arne Ritari -säätiö. Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.11.2014 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen 23.11.2014 ARS koulutus 2 Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä

Lisätiedot

Suostun ohjaajaksi ja hyväksyn oheisen liitteen mukaisen tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelman.

Suostun ohjaajaksi ja hyväksyn oheisen liitteen mukaisen tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelman. HAKEMUS Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Lääketieteen tohtorin Filosofian tohtorin Terveystieteiden tohtorin Filosofian lisensiaatin Terveystieteiden lisensiaatin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Apurahalähteet ja hakeminen. Pertti Kolari, FT, dos. Toiminnanjohtaja, Lappeenrannan teknillisen yliopiston tukisäätiö Varainhankinnan asiamies, LUT

Apurahalähteet ja hakeminen. Pertti Kolari, FT, dos. Toiminnanjohtaja, Lappeenrannan teknillisen yliopiston tukisäätiö Varainhankinnan asiamies, LUT Apurahalähteet ja hakeminen Pertti Kolari, FT, dos. Toiminnanjohtaja, Lappeenrannan teknillisen yliopiston tukisäätiö Varainhankinnan asiamies, LUT Apurahalähteet Millainen i on hyvä apurahahakemus h Lappeenrannan

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN REKISTERÖIMISEKSI LÄÄKETIETEEN YKSIKÖSSÄ

TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN REKISTERÖIMISEKSI LÄÄKETIETEEN YKSIKÖSSÄ HAKEMUS Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Lääketieteen tohtorin Filosofian tohtorin Terveystieteiden tohtorin Filosofian lisensiaatin Terveystieteiden lisensiaatin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN

Lisätiedot

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon 2017 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, liiketalous Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2

Lisätiedot

www.koulutusrahasto.fi Ammattitutkintostipendi

www.koulutusrahasto.fi Ammattitutkintostipendi www.koulutusrahasto.fi Ammattitutkintostipendi l näyttötutkinnon suorittaneelle Ammattitutkintostipendi lyhyesti l ammatillisen näyttötutkinnon (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto)

Lisätiedot

Hakijan opas englanninkieliseen liiketoiminnan perustutkintoon

Hakijan opas englanninkieliseen liiketoiminnan perustutkintoon Hakijan opas englanninkieliseen liiketoiminnan perustutkintoon 2019 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, palvelut Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2 Hakuprosessi...

Lisätiedot

Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen

Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen - yleistä periaatteista Kesätilaisuus 31.8.2010 Ulkomaan yksikkö Sirpa Mattila Opiskelijana ulkomailla Alle vuoden ulkomailla tilapäisesti, esim. opiskelijavaihdossa

Lisätiedot

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.! HAKUOHJEET 2014 Tiina ja Antti Herlinin säätiön ensimmäinen hakuaika järjestetään 1.-30.11.2014. Säätiö vastaanottaa avustushakemuksia sekä yhteisöiltä että yksityishenkilöiltä. Avustuksia myönnetään säätiön

Lisätiedot

Suostun ohjaajaksi ja hyväksyn oheisen liitteen mukaisen tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelman.

Suostun ohjaajaksi ja hyväksyn oheisen liitteen mukaisen tutkimus- ja jatko-opintosuunnitelman. BioMediTech HAKEMUS Filosofian tohtorin Lääketieteen tohtorin Filosofian lisensiaatin TUTKINNON SUORITTAMISEKSI JA VÄITÖSKIRJAN/LISENSIAATINTUTKIMUKSEN REKISTERÖIMISEKSI BIOMEDITECH-YKSIKÖSSÄ HENKILÖTIEDOT

Lisätiedot

Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015

Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015 Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen

Lisätiedot

Piiriapurahojen hakeminen ja raportointi Rotarypiirissä 1420

Piiriapurahojen hakeminen ja raportointi Rotarypiirissä 1420 Piiriapurahojen hakeminen ja raportointi Rotarypiirissä 1420 Piiriapurahojen tarkoitus Rotarypiirin 1420 alueelle toimivat klubit voivat hakea piiriltä apurahaa ensisijaisesti rotaryaatteen mukaisiin humanitaarisiin

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Dekaanin päätös 1 (5) Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa myöntämällä

Lisätiedot

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien TSV:n jakamat konferenssiavustukset Georg Strien Sisältö Yleistä konferenssien rahoituksesta Rahoittajia Valtion tuen määrästä Mihin avustusta myönnetään, mihin ei? Hakukäytännöt Millainen on hyvä hakemus?

Lisätiedot

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki Kulttuurin avustukset 23.4.2014 Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERIAATTEET Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten jakoperusteet noudattavat Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Tutkintovaatimukset ennen : lääketiede ja hammaslääketiede. Lääketieteen ja hammaslääketieteen tohtorin tutkinto

Tutkintovaatimukset ennen : lääketiede ja hammaslääketiede. Lääketieteen ja hammaslääketieteen tohtorin tutkinto VANHAT TUTKINTOVAATIMUKSET: Tutkintovaatimukset ennen 1.8.2017: lääketiede ja hammaslääketiede... 1 Lääketieteen ja hammaslääketieteen tohtorin tutkinto... 1 Filosofian tohtorin tutkinto... 2 Opintopisteiden

Lisätiedot

Ammattitutkintostipendi. näyttötutkinnon suorittaneelle

Ammattitutkintostipendi. näyttötutkinnon suorittaneelle Ammattitutkintostipendi näyttötutkinnon suorittaneelle Ammattitutkintostipendi lyhyesti l ammatillisen näyttötutkinnon (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto) suorittaneelle

Lisätiedot

Väitöskirjan ja post doctutkimuksen. rahoittaminen

Väitöskirjan ja post doctutkimuksen. rahoittaminen Väitöskirjan ja post doctutkimuksen rahoittaminen, Tutkimuskoordinaattori, Hum.tdk/ sirpa.aalto@oulu.fi, @koordhumtdk Esityksen rakenne Mitä ovat apurahat? Väitöskirjan tekijän status Kuka myöntää apurahoja?

Lisätiedot

2. PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS

2. PSYKOTERAPEUTTIKOULUTUS HAKULOMAKE 1/6 Hakuaika päättyy 14.2.2014 klo Hakemus ja sen liitteet jätetään 4 kappaleena sen yliopiston psykologian oppiaineeseen, johon hakija ensisijaisesti pyrkii. Kuoreen merkintä Haku erikoispsykologin

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten

Lisätiedot

Kansalaisuus Valitaan annetuista vaihtoehdoista tai valitaan Muu/mikä? ja kirjoitetaan oma kansalaisuus

Kansalaisuus Valitaan annetuista vaihtoehdoista tai valitaan Muu/mikä? ja kirjoitetaan oma kansalaisuus 1(5) TÄYTETTÄVÄT LOMAKKEET 2016 Suomenkielisten hakijoiden toivotaan kirjoittavan koko hakemuksensa liitteineen suomeksi. Jos suomenkielisen hakijan työskentelykieli on englanti, liitteet voivat olla englanninkielisiä,

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

Avustus asumisneuvontatoimintaan

Avustus asumisneuvontatoimintaan Avustus asumisneuvontatoimintaan 2019 Sisällys 1 Asumisneuvontatoimintaan tarkoitettujen avustusten hakeminen vuonna 2019... 3 2 Avustuksen kohdentaminen... 3 3 Avustuksen edellytykset... 3 4 Avustuksen

Lisätiedot

Lastenpsykiatrian professorin/apulaisprofessorin (tenure track) osa-aikainen (50%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste

Lastenpsykiatrian professorin/apulaisprofessorin (tenure track) osa-aikainen (50%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste Lastenpsykiatrian professorin/apulaisprofessorin (tenure track) osa-aikainen (50%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste Terveystieteiden tiedekunnan dekaani on hyväksynyt selosteen 19.9.2018 tiedekuntaneuvostoa

Lisätiedot

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne LT /FT tutkinto Tutkinnon rakenne Lääketieteellisessä tiedekunnassa voi suorittaa seuraavat jatkotutkinnot: lääketieteen tohtori (LT) filosofian tohtori (FT) ja filosofian lisensiaatti (FL) (lääketieteellisen

Lisätiedot

Arne Ritari säätiö rs.

Arne Ritari säätiö rs. Arne Ritari säätiö rs. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 18.8.2012 www.lions.fi/ar-saatio Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston

Lisätiedot

Ortodontian professorin tehtävä (32038 UEF): tehtäväseloste

Ortodontian professorin tehtävä (32038 UEF): tehtäväseloste Ortodontian professorin tehtävä (32038 UEF): tehtäväseloste Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto käsitellyt selosteen kokouksessaan 25.3.2015. 1. Tehtävän ala, tehtävämääritys sekä tehtävän

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisen investointiohjelma 2019

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisen investointiohjelma 2019 1 (5) 24.6.2019 Kävelyn ja pyöräilyn edistämisen investointiohjelma 2019 Liikenne- ja viestintävirasto Traficom jakaa valtionavustusta kunnille kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen osana liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Valtakunnallinen tutkimushankkeiden tietovaranto

Valtakunnallinen tutkimushankkeiden tietovaranto Valtakunnallinen tutkimushankkeiden tietovaranto Vastaajan yhteystiedot 1. Yhteystiedot (jätä halutessasi) Rahoitusorganisaatio kdjflak Yhteyshenkilö lkjaölksdj Puhelin 5678 Sähköposti 2. Kiinnostus osallistua

Lisätiedot

OHJE OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN LÄÄKETUTKIMUKSEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN

OHJE OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN LÄÄKETUTKIMUKSEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN 1/11 Henkilöstöpalvelut 2017 / Lääketutkimuksen tohtoriohjelma (DRDP) 2017 OHJE OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN LÄÄKETUTKIMUKSEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN HUOM!

Lisätiedot

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun Opintoasiain päällikön päätös 1 (5) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun periaatteet ja apurahat perustutkintoopiskelijoiden ulkomaan opintoihin Vaihto-opiskelu Aalto-yliopiston insinööritieteiden

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TOHTORIOHJELMA HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA LUKUVUOSILLE 2014-2015 JA 2015-2016,

KASVATUSTIETEIDEN TOHTORIOHJELMA HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA LUKUVUOSILLE 2014-2015 JA 2015-2016, PASSIIVIREKISTERI Henkilökohtainen opintosuunnitelma palautetaan tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelijalle passiivirekisterilomakkeen kanssa viimeistään 31.3. Lisätietoa passiivirekisteristä www.utu.fi/opiskelu/opinnot/passiivirekisteri/

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö

Tohtoriopintojen rahoitus. Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtoriopintojen rahoitus Väitöskirjatutkijoiden orientaatiopäivä 7.9.2017 Markku Ihonen Tutkimuksen kehittämispäällikkö Tohtorikoulutuskyselyn 2015 kertomaa 57 % vastanneista keskustelee tutkimusrahoitusmahdollisuuksista

Lisätiedot

OHJE OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN TURUN YLIOPISTON KLIINISEEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN

OHJE OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN TURUN YLIOPISTON KLIINISEEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN 1/11 Henkilöstöpalvelut 2016 / Turun yliopiston kliininen tohtoriohjelma (TKT) 2016 OHJE OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN TURUN YLIOPISTON KLIINISEEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 24.3.2015 Lukuvuoden 2015 2016 työsuunnitelmat YKSITYISKOHTAINEN OHJE SoleTM:n lomakepohja on käytettävissä 30.3.2015. Numerointi vastaa SoleTM:n lomakkeen

Lisätiedot

Kulttuuriavustussääntö 2017

Kulttuuriavustussääntö 2017 Kulttuuriavustussääntö 2017 www.nurmijarvi.fi NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 Sisältö 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 2. AVUSTUKSET... 4 2.1 Tuotantotuki... 4 2.2

Lisätiedot

Kulttuuriavustussääntö 2016

Kulttuuriavustussääntö 2016 Kulttuuriavustussääntö 2016 www.nurmijarvi.fi SISÄLTÖ NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 1. YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET... 4 2.1

Lisätiedot

HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN

HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN HAKEMUS OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMAAN 1. Henkilötiedot * Etunimi Sukunimi Osoite Postinumero Postitoimipaikka Maa Puhelin Syntymäaika 2. Hakijan pohjatutkinto * Tutkinnon nimi Yliopisto Valmistumispäivä

Lisätiedot

Säätiön tarkoitus. Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen

Säätiön tarkoitus. Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Toimintatavat Säätiö kartuttaa varojaan: - adresseista saatavilla lahjoituksilla - hankkimalla lisää Lions -ritareita, Arne Ritari -killan jäseniksi

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä 1986. Tavoitteena on

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONAL Piirijaon muuttamis- ja kehittämisapuraha Myöntämisperusteet ja hakemus

LIONS CLUBS INTERNATIONAL Piirijaon muuttamis- ja kehittämisapuraha Myöntämisperusteet ja hakemus LIONS CLUBS INTERNATIONAL Piirijaon muuttamis- ja kehittämisapuraha Myöntämisperusteet ja hakemus Uudet piirit, jotka muodostetaan yhden tai useamman ylimenokauden piirin yhteenliittämisen seurauksena,

Lisätiedot

Suomen Tanssiurheiluliitto ry

Suomen Tanssiurheiluliitto ry Suomen Tanssiurheiluliitto ry VAKIO- JA LATINALAISTANSSIKILPAILUJEN HAKEMIS- JA MYÖNTÄMISPERUSTEET Sisällysluettelo 1. Hakemis- ja myöntämisperusteet... 3 2. Kilpailun järjestämislupahakemus... 4 3. Myönnettyjen

Lisätiedot

TSV:njakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

TSV:njakamat konferenssiavustukset. Georg Strien TSV:njakamat konferenssiavustukset Georg Strien Sisältö Yleistä konferenssien rahoituksesta Rahoittajia Tuen määrästä Mihin avustusta myönnetään, mihin ei? Hakukäytännöt Millainen on hyvä hakemus? Raportointikäytännöt

Lisätiedot

OHJE PALKKAPAIKKAAN JA OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN LÄÄKETUTKIMUKSEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN

OHJE PALKKAPAIKKAAN JA OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN LÄÄKETUTKIMUKSEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN TIEDEKUNTAAN 1/12 Henkilöstöpalvelut 2017 / Lääketutkimuksen tohtoriohjelma (DRDP) 2017 OHJE PALKKAPAIKKAAN JA OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN LÄÄKETUTKIMUKSEN TOHTORIOHJELMAAN LÄÄKETIETEELLISEEN

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 Aika Paikka tiistaina 15.2.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

CIMOn Aasia-toiminnot: fokuksessa Kiina

CIMOn Aasia-toiminnot: fokuksessa Kiina d CIMOn Aasia-toiminnot: fokuksessa Kiina Kevätpäivät12.5.2014 Sofia Lähdeniemi 26 May 2013 Esityksen sisältö CIMOn Kiina-ohjelma CIMO Fellowships Finnish government scholarsip pool Maakohtaiset apurahat

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA HAKEMUS KASVATUSPSYKOLOGIAN MAISTERIOPINTOIHIN JOUSTAVAN OPINTOPOLUN OHJELMASSA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA HAKEMUS KASVATUSPSYKOLOGIAN MAISTERIOPINTOIHIN JOUSTAVAN OPINTOPOLUN OHJELMASSA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA HAKEMUS KASVATUSPSYKOLOGIAN MAISTERIOPINTOIHIN JOUSTAVAN OPINTOPOLUN OHJELMASSA Ennen kuin täytät lomakkeen, tutustu valintaperusteisiin, jotka ovat tämän hakemuslomakkeen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / A 30/ FT Jyrki Mannisen dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / A 30/ FT Jyrki Mannisen dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / 2010 Pertti Tikkanen Akateeminen arviointiryhmä Kokous 1.11.2010 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 29 A 30 A 29/2010 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 30/2010 2 FT Jyrki

Lisätiedot

Kansalaisuus Valitaan annetuista vaihtoehdoista tai valitaan Muu/mikä? ja kirjoitetaan oma kansalaisuus

Kansalaisuus Valitaan annetuista vaihtoehdoista tai valitaan Muu/mikä? ja kirjoitetaan oma kansalaisuus 1(5) TÄYTETTÄVÄT LOMAKKEET 2017 Suomenkielisten hakijoiden toivotaan kirjoittavan koko hakemuksensa liitteineen suomeksi. Jos suomenkielisen hakijan työskentelykieli on englanti, liitteet voivat olla englanninkielisiä,

Lisätiedot

26.6.2015 HAKU TOHTORIKOULUTETTAVAKSI TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN KEVEKO- JA OPPI-TOHTORIOHJELMIIN

26.6.2015 HAKU TOHTORIKOULUTETTAVAKSI TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN KEVEKO- JA OPPI-TOHTORIOHJELMIIN Hakuilmoitus 1 (5) HAKU TOHTORIKOULUTETTAVAKSI TURUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULUN KEVEKO- JA OPPI-TOHTORIOHJELMIIN 1 Kasvatustieteiden tiedekunnan tohtoriohjelmat KEVEKO ja OPPI Koulutuspolitiikan, elinikäisen

Lisätiedot

2011-2012 MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJAKOULUTUSRYHMÄ PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA Perustiedot

2011-2012 MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJAKOULUTUSRYHMÄ PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA Perustiedot 2011-2012 MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJAKOULUTUSRYHMÄ PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA Perustiedot MIKÄ ON GLT:N PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA? Tämän ohjelman kautta tarjotaan taloudellista tukea tärkeiden koulutus-

Lisätiedot

Hakemukset ja lomakkeet tehdään täyttämällä hakemus (lomake) ja tarvittavat liitteet sähköisen Saimi järjestelmän kautta.

Hakemukset ja lomakkeet tehdään täyttämällä hakemus (lomake) ja tarvittavat liitteet sähköisen Saimi järjestelmän kautta. Henkilöstöpalvelut 2015 OHJE PALKKAPAIKKAAN JA OPINTO-OIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN SEKÄ SEURANTA-LOMAKKEEN TÄYTTÄMISEEN Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden tohtoriohjelman ohje palkkapaikkaja/tai

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 27.9.2016 2 Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa kohdeavustusten (myöh. avustus) jakamiseen.

Lisätiedot

OHJE OPISKELUOIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN TURUN YLIOPISTON KLIINISEEN TOHTORIOHJELMAAN HUOM! hakulomake ID 3344

OHJE OPISKELUOIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN TURUN YLIOPISTON KLIINISEEN TOHTORIOHJELMAAN HUOM! hakulomake ID 3344 1/11 Henkilöstöpalvelut 2017 / Turun yliopiston kliininen tohtoriohjelma (TKT) 2017 OHJE OPISKELUOIKEUSHAKUUN JÄTETTÄVÄN HAKEMUKSEN JÄTTÄMISEEN TURUN YLIOPISTON KLIINISEEN TOHTORIOHJELMAAN HUOM! hakulomake

Lisätiedot