PALVELUOHJAUS VAMMAISTYÖSSÄ TYÖKOKOUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PALVELUOHJAUS VAMMAISTYÖSSÄ TYÖKOKOUS 28.9.2007"

Transkriptio

1 PALVELUOHJAUS VAMMAISTYÖSSÄ TYÖKOKOUS Ryhmätyö: Palveluohjaus vammaistyössä ja verkostoissa 1. ESITÄ KYSYMYS Palveluohjauksessa on paljon tuttua - mutta sen toteuttamiseen liittyy myös monia ratkaisemattomia ja epäselviäkin asioita. Kirjatkaa tähän omalle taulullenne oma palveluohjaukseen liittyvä kysymyksenne, jonka yhteisesti haluatte jättää muiden pohdittavaksi ja vastattavaksi. Siirtykää seuraavan taulun luo 2. POHDISKELE JA IDEOI Keskustelkaa ryhmässä tällä taululla esitetyn kysymyksen aiheesta. Kirjatkaa kysymyksen alle mielipiteitänne, ideoitanne, mahdollisia vastauksia tai uusia kysymyksiä. RYHMIÄ 10 JOKAISESSA 7-8 OSALLISTUJAA

2 1. Asiakkaan itsemääräämisoikeus? Kun asiakas ei itse halua palveluohjausta Asiakkaalla eri käsitys palvelutarpeista Pitäisikö kuitenkin pitää ainakin yksi verkostopalaveri? Tai uusinta tapaaminen, kun asiakas on ehtinyt pohtia asiaa, etenkin jos selvä tarve palveluihin nähdään. Asiakkaalle käsitys, että ohjauksesta huolimatta hänellä on oikeus olla eri mieltä. Luottamussuhde asiakkaaseen.

3

4 2.Voiko palveluohjaaja olla päätöksen tekijä? Luottamuksellisuus? + yhden luukun periaate + mukana palvelusuunnitelman teossa pääsääntöisesti voi olla Vaikea asia, käytännössä varmastikin palveluohjaajan on toimittava päätöksentekijänä.

5 3.Miten palveluohjauksessa parhaiten turvataan oikeasti asiakaslähtöisyys? Saatavuus: henkilö osoitettu Aito dialogisuus: alkuasetelmassa kaikki asiakkaat kuuluvat po:n, ei mietitä resursseja : aika + raha Toimitaan asiakkaan maaperällä Kommunikaatio (keino) yhteinen

6 4. Mitä luulette, miksi palveluohjaus on niin tärkeä asia? Miksi olette täällä? Muoti-ilmiö osittain Ratkaisu kun yritetään saada rahat riittämään Osataan ohjata po:n tarpeessa olevia asiakkaita oikein tieto Koordinaattori pois luukuttamisesta Asiakkaan asianajo

7 5. Kuka määrittelee asiakkaan parhaan, jos asiakas itse eikä omaiset kykene? Verkosto ja resurssit menetelmää kannattaa aina metsästää, vaikka pidempäänkin Mikä on paras?

8 6. Miksi palveluohjaaja ei voi toimia päätöksentekijänä? Asiakaslähtöisyys ei välttämättä toteudu luottamuksen vaarantuminen Eettiset ristiriidat Johtaa monologiseen umpikujaan Vapauttaa työntekijän ahdistuksesta

9

10 7. Palveluohjauksen tärkeimmät ulottuvuudet, joilla vakuutetaan päättäjät palveluohjauksen vaikuttavuudesta? Vähentää päällekkäistä työtä, ajan säästö Auttaa tulevaisuuden suunnittelussa Mahdollisuus keksiä yksilöllisiä (mahd. halvempia) palveluja Ennalta ehkäisevän työn taloudellinen säästövaikutus Asiakastyytyväisyys Asiakasta ei luukuteta säästää verkoston työntekijöiden aikaa ja rahaa Asiakkaan kokonaisvaltainen kohtaaminen

11 8. Mitä (kaikkea) on palveluohjaus, tarvitaanko erikoistumisopintoja jotta voi toimia palveluohjauksen parissa? Asiakaslähtöinen asenne ja valmius ottaa selvää asioista (verkostoyhteistyö) Perustutkinto pohjalla Työelämä on jatkuvaa muutosta Työmenetelmän yhdenmukaistamiseksi kaikille sama koulutus

12 9. Asiakkaan rajattomat tarpeet työntekijä pystyy rajallisesti auttamaan tai työntekijä kokee, että asiakkaan tulisi ottaa asiastaan enemmän vaikutusta. Mikä työnjako ja vastuut? Keinoja: yksilölliset tekijät huomioiden motivoituminen & sitouttamien omien asioiden hoitamiseen (asiakkaan oma vastuu) Asiakkaan omat voimavarat käyttöön

13 10. Kuka tai mitkä tahot tukevat palveluohjaajaa? Lähiesimies, työyhteisö, työnohjaus Jos päättää resursseista itsenäisyyttä järjestää palvelut & auttaa enemmän Tilanteen mukaan kaikki verkoston osapuolet (esim. vertaistukihenkilö, asiakas)

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ ASIAKASOHJAUS PROSESSI PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ 16.4.2014 PALVELUOHJAUS - MITÄ, KENELLE, MITEN? 16.4.2014 2 Palveluohjaus perustuu Asiakkaan ja hänen palveluohjaajansa

Lisätiedot

Kainuun Sote Palvelusuunnitelma 1 / 5. PL 400 87070 Kainuu 16.7.2013

Kainuun Sote Palvelusuunnitelma 1 / 5. PL 400 87070 Kainuu 16.7.2013 Kainuun Sote Palvelusuunnitelma 1 / 5 Henkilötiedot tulevat tähän kohtaan Pro Consona -tietojärjestelmästä 1 LÄHIOMAINEN (suhde asiakkaaseen) Sukunimi, etunimi Puoliso Vanhempi Lapsi Muu Osoite Puhelinnumero

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke Ajalla

Lisätiedot

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ 26.03.2018 ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA KOKEMUKSIA ASIAKASSUUNNITELMAN TEOSTA POSITIIVISTA Hyviä kokemuksia, yksilöllinen kohtaaminen tärkeää. Pystyy

Lisätiedot

SOSIAALISEN TYÖLLISTÄMISEN UUDET NÄKÖKULMAT-foorumi Kuntouttavan työtoiminnan työryhmä Pj. Jarno Karjalainen

SOSIAALISEN TYÖLLISTÄMISEN UUDET NÄKÖKULMAT-foorumi Kuntouttavan työtoiminnan työryhmä Pj. Jarno Karjalainen SOSIAALISEN TYÖLLISTÄMISEN UUDET NÄKÖKULMAT-foorumi Kuntouttavan työtoiminnan työryhmä 30.11.2011 Pj. Jarno Karjalainen Jatkot/siirtymät kuntouttavan työtoiminnan jälkeen: Mitä ongelmia ja esteitä on siirtymiin/jatkopaikkoihin

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

Muutosta ja tuloksellisuutta yhteistoiminnassa

Muutosta ja tuloksellisuutta yhteistoiminnassa Muutosta ja tuloksellisuutta yhteistoiminnassa Muutospaja-työskentelyn ohjeistus 9.4.2008 Muutoksen ohjaamisen peruskehä Muutosvalmiuden aikaansaaminen Muutoksen tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden arviointi

Lisätiedot

MAAKUNNALLINEN ASIAKASLÄHTÖINEN TAVOITTEELLINEN TOIMINTAMALLI JUURRUTTAMISSUUNNITELMIEN PERUSTANA

MAAKUNNALLINEN ASIAKASLÄHTÖINEN TAVOITTEELLINEN TOIMINTAMALLI JUURRUTTAMISSUUNNITELMIEN PERUSTANA Aila Pikkarainen, JAMK ja Anne Kaarnasaari, NHG / 6.9.2017 MAAKUNNALLINEN ASIAKASLÄHTÖINEN TAVOITTEELLINEN TOIMINTAMALLI JUURRUTTAMISSUUNNITELMIEN PERUSTANA Päivän toimintatapa Aivot rakastavat tekemistä,

Lisätiedot

Minkä sosiaali- ja terveyspalveluissa pitää muuttua ja miksi? 11.6.2014 Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra

Minkä sosiaali- ja terveyspalveluissa pitää muuttua ja miksi? 11.6.2014 Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra Minkä sosiaali- ja terveyspalveluissa pitää muuttua ja miksi? Ikääntynyt väestö on muuttanut yhteiskuntaamme! Ikäihmiset ovat voimavara mahdollisuus tänään ja tulevaisuudessa - Suomen eläkeläiset ovat

Lisätiedot

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Kokemuksia työnohjauksesta johdon näkökulmasta 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 2 Työnohjauksen peruskysymyksiä

Lisätiedot

Tervehdys Kainuusta!

Tervehdys Kainuusta! Tervehdys Kainuusta! Intensiivinen palveluohjaus kuntouttavassa työtoiminnassa Aikuissosiaalityön päivät 2013 Toisin ajattelu toisin tekeminen * Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Maarit

Lisätiedot

GERONTOLOGINEN PALVELUOHJAUS

GERONTOLOGINEN PALVELUOHJAUS GERONTOLOGINEN PALVELUOHJAUS GERONOMIN PALVELUOHJAUS- JA NEUVONTAOSAAMINEN IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUOHJAUKSESSA PÄIVI TORVINEN-SANDHOLM SUOMEN SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN (STM 2017) LAATUSUOSITUSTEN MUKAAN

Lisätiedot

Kim Polamo T:mi Tarinapakki

Kim Polamo T:mi Tarinapakki Kim Polamo T:mi Tarinapakki Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Tässä esitteessä on konkreettisia esimerkkejä työnohjaus -formaatin vaikutuksista. Haluan antaa oikeaa tietoa päätösten

Lisätiedot

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10. Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.2014 Tuetusti päätöksentekoon- projekti Projektin toiminta-aika:

Lisätiedot

Valitseva, ohjattu, apua tarvitseva ihminen. Anneli Pohjola Lapin yliopisto Palveluohjausseminaari, Poske

Valitseva, ohjattu, apua tarvitseva ihminen. Anneli Pohjola Lapin yliopisto Palveluohjausseminaari, Poske Valitseva, ohjattu, apua tarvitseva ihminen Anneli Pohjola Lapin yliopisto Palveluohjausseminaari, Poske 11-12.10.2017 Ihminen, asiakas, kansalainen? Kenestä ja millä tavalla puhumme, kun puhumme palvelujen

Lisätiedot

Palvelusuunnitelma prosessina. Päivi Nurmi-Koikkalainen

Palvelusuunnitelma prosessina. Päivi Nurmi-Koikkalainen Palvelusuunnitelma prosessina Päivi Nurmi-Koikkalainen OIKEUDENMUKAISUUS = KÄYTÄNTÖ + NORMIT H.T.KLAMI 1990 2 Palvelusuunnittelu /palvelusuunnitelma Palvelusuunnittelu on prosessi, johon kuuluu palvelutarpeen

Lisätiedot

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -innopaja 9.4.2013 Riihimäki Työskentelyn ohjeistus Alun puheenvuoroissa esiteltiin

Lisätiedot

Sauli Suominen VTL perheterapeutti - työnohjaaja sauli.suominen(at)welho.com

Sauli Suominen VTL perheterapeutti - työnohjaaja sauli.suominen(at)welho.com Mitä on hyvä palveluohjaus? Huukopäivät 20.5.2011 Sauli Suominen VTL perheterapeutti - työnohjaaja sauli.suominen(at)welho.com Taustaa Ylläpidän palveluohjauksen postituslistaa sauli.suominen(at)welho.com

Lisätiedot

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke. Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke. Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2 Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa Kehittämissuunnittelija Piia Liinamaa 2013 Vammaispalvelulain

Lisätiedot

Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Äänekosken palveluohjausmalli Auli Savolainen ja Päivi Pulli

Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Äänekosken palveluohjausmalli Auli Savolainen ja Päivi Pulli Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Äänekosken palveluohjausmalli Auli Savolainen ja Päivi Pulli 12.9.2008 Taustalla uusi Äänekoski 1.1.2007 Rakennettu uutta kuntaa/perusturvaa; Suolahti, Sumiainen

Lisätiedot

TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS

TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS TOIMINTA-KORTTI Mielenterveyden käsi Tavoitteena pohtia omaa ja työyhteisön mielenterveyttä mielenterveyden käsi -kuvan avulla. 1. Miltä oma kätesi näyttää, kun tarkastelet sitä kuvan kysymysten avulla?

Lisätiedot

Asumissosiaalinen työote

Asumissosiaalinen työote 31.3.2017 Asumissosiaalinen työote Heli Alkila Asunto ensin - periaate Uudistuva ammatillisuus Laajentuva työyhteisö Arvot, unelmat, valta ja eettisyys: Unelmat antavat suunnan tekemiselle. Mikä on minun

Lisätiedot

Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille

Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille toteutus touko-syyskuussa 2012 suomeksi ja ruotsiksi lähetettiin hankealueen kuntien, kuntayhtymien ja yhteistoimintaalueiden vammaispalvelun sosiaalityöntekijöille

Lisätiedot

Nostetaan kissa pöydälle! Kuulluksi tuleminen palveluohjauksessa

Nostetaan kissa pöydälle! Kuulluksi tuleminen palveluohjauksessa Nostetaan kissa pöydälle! Kuulluksi tuleminen palveluohjauksessa MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö Palvelupäällikkö Sirkka Kosunen Kuntoutuksen ohjaaja YAMK Virpi Hurula Vammaisten lasten ja nuorten

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

10.4.2014 PALVELUOHJAUS

10.4.2014 PALVELUOHJAUS 10.4.2014 PALVELUOHJAUS Miksi palveluohjausta? MUUTAMIA AJATUKSIA PALVELUOHJAUKSESTA: Palveluohjaus on asiakaslähtöinen ja asiakkaan etua korostava työtapa. Sillä tarkoitetaan asiakastyön menetelmää, että

Lisätiedot

PALVELUOHJAUS VAMMAISTYÖSSÄSSÄ TYÖKOKOUS. 28.9.2008 Keski-Suomessa

PALVELUOHJAUS VAMMAISTYÖSSÄSSÄ TYÖKOKOUS. 28.9.2008 Keski-Suomessa PALVELUOHJAUS VAMMAISTYÖSSÄSSÄ TYÖKOKOUS 28.9.2008 Keski-Suomessa TYÖKOKOUKSEN TAVOITE Saavuttaa yhteistä ymmärrystä palveluohjauksen mahdollisuuksista vammaispalveluissa Keski-Suomessa. Tuotetaan rakennustarpeita

Lisätiedot

Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op

Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op 17.1. 12.12.2008 Palveluohjaaminen on sosiaali- ja terveysalalla käytetty asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Socca. Pääkaupunkiseudunsosiaalialan osaamiskeskus. Vaikuttavuuden mittaaminen sosiaalihuollossa. Petteri Paasio FL, tutkija

Socca. Pääkaupunkiseudunsosiaalialan osaamiskeskus. Vaikuttavuuden mittaaminen sosiaalihuollossa. Petteri Paasio FL, tutkija Socca Pääkaupunkiseudunsosiaalialan osaamiskeskus Vaikuttavuuden mittaaminen sosiaalihuollossa Petteri Paasio FL, tutkija 1 Mitä mittaaminen on? RIITTÄVÄN TARKAT HAVAINNOT KÄSITTEET, JOILLA ON RIITTÄVÄN

Lisätiedot

Ohjaamo toimintamalli. Rovaniemellä. Sanna Mäensivu, projektipäällikkö. sanna.maensivu@rovaniemi.fi

Ohjaamo toimintamalli. Rovaniemellä. Sanna Mäensivu, projektipäällikkö. sanna.maensivu@rovaniemi.fi Ohjaamo toimintamalli Rovaniemellä Sanna Mäensivu, projektipäällikkö sanna.maensivu@rovaniemi.fi 050 464 1672 Ohjaamo toimintamallin tausta ja tarve Tällä hetkellä julkinen sektori tuottaa palveluja koordinoimattomasti.

Lisätiedot

Opioidiriippuvaisten verkostopäivät Mari Isokoski ja Paula Perttunen

Opioidiriippuvaisten verkostopäivät Mari Isokoski ja Paula Perttunen Tukiasuminen ja korvaushoito Opioidiriippuvaisten verkostopäivät 25. 26.9.2014 Aikuissosiaalityön päihdetukiasumisen palvelu l on tarkoitettu tt päihdeongelman vuoksi erityistä tukea asumisessaan tarvitsevalle

Lisätiedot

PERHE-YKS. Perhekeskeinen suunnitelma

PERHE-YKS. Perhekeskeinen suunnitelma Luonnos! Runko, jota edelleen kehitetään pilottiperheiden kanssa Vammaispalveluhankkeessa PERHE-YKS Perhekeskeinen suunnitelma Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -teemaverkosto

Lisätiedot

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Kyselyn toteutus Työhyvinvointikorttikoulutuksia on toteutettu

Lisätiedot

PALVELUOHJAUSTYÖRYHMÄ. Kolmas tapaaminen 24.3.2015

PALVELUOHJAUSTYÖRYHMÄ. Kolmas tapaaminen 24.3.2015 PALVELUOHJAUSTYÖRYHMÄ Kolmas tapaaminen 24.3.2015 ESITYSLISTA 24.3.2015 1. Kokouksen avaus ja aamukahvit 2. Läsnäolijoiden toteaminen ja esittäytyminen 3. Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi,

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Nuorten työelämätaidot ja syrjimätön työelämä koulutus 9.11.2012 Yritysvierailut eri tarkoituksiin Kysy pois! Tutustutaan yrityksen kokonaisvaltaiseen

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Palvelutarpeen arviointi/ yhteyskeskus tavoitteena

Lisätiedot

Nuorten oppisopimus rekrytointikanava ja ammattitaidon kasvattaja. Tarja Saaren- Seppälä, FT 26.3.2015

Nuorten oppisopimus rekrytointikanava ja ammattitaidon kasvattaja. Tarja Saaren- Seppälä, FT 26.3.2015 Nuorten oppisopimus rekrytointikanava ja ammattitaidon kasvattaja Tarja Saaren- Seppälä, FT 26.3.2015 SAIRAALAN PUHTAANAPITO JA VÄLINEHUOLTOPALVELUT Korkean hygieniatason takaavia tilojen puhtaanapitopalveluja,

Lisätiedot

Via Vis - väkivaltatyö Kansallinen turvallisuusseminaari 10.11.2015 Oulu

Via Vis - väkivaltatyö Kansallinen turvallisuusseminaari 10.11.2015 Oulu Via Vis - väkivaltatyö Kansallinen turvallisuusseminaari 10.11.2015 Oulu Projektipäällikkö Kati Kaarlejärvi VÄKIVALLANTEKIJÄÄ VOIDAAN AUTTAA. VIA VIS väkivaltatyö Kodin ulkopuolista väkivaltaa vähentävä

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/läheinen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta.

Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/läheinen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta. Vammaispalvelun asiakastyytyväisyyskysely Vammaispalvelun ensimmäinen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin syksyllä 2015. Tyytyväisyyskysely lähetettiin kaikille asiakkaille, joille oli tehty palvelupäätös

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus henkilökohtaiseen apuun , Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl

Ajankohtaiskatsaus henkilökohtaiseen apuun , Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Ajankohtaiskatsaus henkilökohtaiseen apuun 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Palvelusuunnitelman merkitys korostuu! Palvelusuunnitelma Yhteistyössä ja yhteisymmärryksessä asiakkaan ja hänen läheistensä

Lisätiedot

HALLINTAA KAAOKSEEN - Suunnitelmallinen työskentely ja dialogi verkostossa

HALLINTAA KAAOKSEEN - Suunnitelmallinen työskentely ja dialogi verkostossa HALLINTAA KAAOKSEEN - Suunnitelmallinen työskentely ja dialogi verkostossa Projektipäällikkö Leena Serpola-Kaivo-oja 10.3.2011 Kokemuksia hyvistä toimintatavoista ja työkäytännöistä seminaari/hotelli Arthur

Lisätiedot

Hyödyt asiakkaille. Miksi LivingSkills-työvälineen käyttöönotto kannattaa?

Hyödyt asiakkaille. Miksi LivingSkills-työvälineen käyttöönotto kannattaa? Hyödyt asiakkaille Miksi LivingSkills-työvälineen käyttöönotto kannattaa? Sote-haasteet Laitoshoito nielee resurssit Ilman toimintakyvyn arviointia ei osata sijoittaa ihmisiä oikeisiin palveluihin Työntekijän

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

KOKEMUKSIA PALVELUOHJAUSYKSIKÖN TOIMINNASTA

KOKEMUKSIA PALVELUOHJAUSYKSIKÖN TOIMINNASTA KOKEMUKSIA PALVELUOHJAUSYKSIKÖN TOIMINNASTA Palveluohjaus-seminaari 11.- Palveluohjaustoiminta Palvelualuejohtaja/Nina Wikström 23.08.16 23.08.16 Palveluohjauskeskuksessa työskentelee Palveluneuvojia palveluohjauspisteessä

Lisätiedot

Töihin!-palvelu Valmennus yrityksessä. Anu Laasanen 29.9.2010

Töihin!-palvelu Valmennus yrityksessä. Anu Laasanen 29.9.2010 Töihin!-palvelu Valmennus yrityksessä Anu Laasanen 29.9.2010 Toiminta-ajatus 2011 Töihin!-palvelun tarkoituksena on yrityksissä, kunnissa ja järjestöissä asiakaslähtöisen työhönvalmennuksen toteuttaminen.

Lisätiedot

Perhetukea maahanmuuttajille

Perhetukea maahanmuuttajille Perhetukea maahanmuuttajille Startti Perhetyö Maahanmuuttajille Startti Maahanmuuttajapalvelut tarjoavat ammatillista tukea haastavissa tilanteissa oleville maahanmuuttajataustaisille perheille. Myös toisen

Lisätiedot

Vastuutyöntekijä (Johtajat tr 3.3.)

Vastuutyöntekijä (Johtajat tr 3.3.) Liite 1. Vastuutyöntekijä (Johtajat tr 3.3.) Viime kerralla keskusteltua - Mihin ongelmiin vastuutyöntekijä vastaisi? - Löytyisikö ongelmiin ratkaisuja palvelujärjestelmän toimintatapoja kehittämällä?

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Ohjelman hallinto, verkostoituminen ja viestintä Reijo Keränen 22.1.2013 Aluksi Esitys keskittyy ohjelman hallintoon ml. verkostot ja viestintä Taustalla

Lisätiedot

Palveluohjauksen mallit ja hyvät käytännöt

Palveluohjauksen mallit ja hyvät käytännöt Tiedosta hyvinvointia Palveluohjauksen mallit ja hyvät käytännöt Palveluohjaus vammaistyössä työkokous 28.9.2007 Jyväskylä Kaija Hänninen/FinSoc Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Tiedosta

Lisätiedot

Juha-Pekka Konttinen Lakimies, assistentti.info 10.3.2009, Kouvola

Juha-Pekka Konttinen Lakimies, assistentti.info 10.3.2009, Kouvola Juha-Pekka Konttinen Lakimies, assistentti.info 10.3.2009, Kouvola Palvelusuunnitelma prosessina (laaja tulkinta) Palvelusuunnitelma lomakkeena tai sähköisenä järjestelmänä (suppea tulkinta) Ajattelutavan

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri. Liisa Ojala 17.5.2013

Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri. Liisa Ojala 17.5.2013 Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri Liisa Ojala 17.5.2013 Tietoa vakuutuspiiristä Suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan alue = sairaanhoitopiirin alue 20 kuntaa, 200 000 asukasta Viikottain n 3000 palvelukohtaamista,

Lisätiedot

Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto

Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen (KAAPO) työpaja järjestettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella 13.10.2017. Tutustu I&Okärkihankkeen vuoden

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE hanke 3000 km on the road. Henkilöstötilaisuudet joulukuu 2014-maaliskuu 2015

Keski-Suomen SOTE hanke 3000 km on the road. Henkilöstötilaisuudet joulukuu 2014-maaliskuu 2015 Keski-Suomen SOTE 2020- hanke 3000 km on the road Henkilöstötilaisuudet joulukuu 2014-maaliskuu 2015 Keski-Suomen SOTE 2020 hankkeen henkilöstötyöpajat Kaikkiaan 24 tilaisuutta (jokaisessa hankekunnassa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS = KOSKE

KESKI-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS = KOSKE Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Palveluohjaus vammaistyössä 28.9.07 Armi Mustakallio Projektipäällikkö, Vammaispalveluiden sosiaalityön ja verkostoituneen erityisosaamisen kehittäminen 5.10.2007

Lisätiedot

Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Puhevammaisten tulkkipalvelut Keski-Suomessa työkokous 20.9.2007 Armi Mustakallio, projektipäällikkö

Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Puhevammaisten tulkkipalvelut Keski-Suomessa työkokous 20.9.2007 Armi Mustakallio, projektipäällikkö Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Puhevammaisten tulkkipalvelut Keski-Suomessa työkokous 20.9.2007 Armi Mustakallio, projektipäällikkö 24.9.2007 Mitä tulkkipalveluihin kuuluu? VpA 7 Työssä

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Järjestämisen alaryhmän työpajatyöskentelyn tulokset

Järjestämisen alaryhmän työpajatyöskentelyn tulokset Järjestämisen alaryhmän työpajatyöskentelyn tulokset 23.3.2017 Integroidut sote-palvelut Maakunnan vastuulla olevat kokonaisuudet Ikääntyneiden palvelut Mielenterveys ja riippuvuuksien hoito Vammaisten

Lisätiedot

Mitä on palvelusuunnittelu?

Mitä on palvelusuunnittelu? Vammaispalvelujen kehittämishanke 2 Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke 2012-2013 Mitä on palvelusuunnittelu? Piia Liinamaa Palvelusuunnittelun Innopaja 21.5.2013 Meirän tuloo sallia ihimisten ittensä

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

Asukaslähtöisyys. Marja-Liisa Akselin siht. Pentti Palomäki

Asukaslähtöisyys. Marja-Liisa Akselin siht. Pentti Palomäki Asukaslähtöisyys pj. Marja-Liisa Akselin siht. Pentti Palomäki Asukaslähtöisyys tarkoittaa sitä, että Asukkaita kannustetaan osallistumaan uudistuksen valmisteluun ja heille tarjotaan tietoa uudistuksesta

Lisätiedot

TOIMIVA TYÖYHTEISÖ -MITTAUS 1

TOIMIVA TYÖYHTEISÖ -MITTAUS 1 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ -MITTAUS 1 Kuinka selviä työyhteisöllenne ovat sen tarkoitus, arvot, visio, prosessit ja roolit? Tämä mittaus soveltuu käytettäväksi esimerkiksi pidemmän valmennuskokonaisuuden alku-

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Helena Lindell Asumispalvelujen päällikkö Vammaispalvelut Vantaa

Helena Lindell Asumispalvelujen päällikkö Vammaispalvelut Vantaa Helena Lindell Asumispalvelujen päällikkö Vammaispalvelut Vantaa 2.11.2016 Peilauspintana käytännönkokemus laitoksesta opetuksesta työ- ja toimintakeskuksesta autisminkirjon palveluohjauksesta asumisesta

Lisätiedot

Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi. OIVA keskus. Miia Autiomäki 18.2.2015

Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi. OIVA keskus. Miia Autiomäki 18.2.2015 Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi OIVA keskus Miia Autiomäki 18.2.2015 20.2.2015 Johdon tukipalvelut vastuualuejohtaja Anssi Niemelä Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen/ OIVA-keskus

Lisätiedot

B:5 YHTEISTYÖN LISÄÄMINEN C:1 SUUNNITTELU D:1 SEURANNAN VARMISTAMINEN C:2 PERUSPERIAATTEET

B:5 YHTEISTYÖN LISÄÄMINEN C:1 SUUNNITTELU D:1 SEURANNAN VARMISTAMINEN C:2 PERUSPERIAATTEET 1 STANDARDI C:2 PALVELUOHJAUS Palvelujärjestelmä osoittaa virallisesti jokaiselle asiakkaalle palveluohjaajan, jolla varmistetaan, että asiakkaan kaikkiin tarpeiden osa-alueisiin vastataan. Palvelujärjestelmä

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous

Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous 8.3.2016 Vapaamuotoinen palaute ELO-kyselyyn Kokouksien järjestelyt hyviä Asiat ovat sujuneet

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA Lahden ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmien ja opetuksen tarkastelua kestävän kehityksen näkökulmasta Muotoiluinstituutin sekä sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Team Finland kansainvälisen kasvun tukena

Team Finland kansainvälisen kasvun tukena Team Finland kansainvälisen kasvun tukena Viennin rahoitusjärjestelyt Oulu, 14.4.2016 Juha Pulkkinen & Pauli Berg Sisältö Team Finland: Mikä, miksi, kenelle Mitä Team Finland tarjoaa viennin tueksi? Yritysten

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino

LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino ESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY on alueellinen sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan järjestöjen

Lisätiedot

Testaajan eettiset periaatteet

Testaajan eettiset periaatteet Testaajan eettiset periaatteet Eettiset periaatteet ovat nousseet esille monien ammattiryhmien toiminnan yhteydessä. Tämä kalvosarja esittelee 2010-luvun testaajan työssä sovellettavia eettisiä periaatteita.

Lisätiedot

Aikuisten palvelut

Aikuisten palvelut Aikuisten palvelut 11.2.2013 2013 Lääkinnällinen kuntoutus Hyvää: Palvelu koetaan hyväksi ja kuntoutus on tehokasta, kun sitä saa. Palveluita on useanlaisiajakoulutusalalleon alalle on riittävää. Kehitettävää:

Lisätiedot

Tutka-mallin avulla virtaa nuorten ohjaukseen

Tutka-mallin avulla virtaa nuorten ohjaukseen Nuorisotakuun tulevaisuustyöpaja 14. 15.5.2014 Tutka-mallin avulla virtaa nuorten ohjaukseen Robert Arnkil Muut tiimin jäsenet: Timo Spangar Anita Keskinen Marjatta Vanhalakka-Ruoho Heli Heikkilä Sari

Lisätiedot

SINIKKA VUORELA Kriisi ja perheväkivaltatyön koordinaattori PUH:044 528 0276

SINIKKA VUORELA Kriisi ja perheväkivaltatyön koordinaattori PUH:044 528 0276 SINIKKA VUORELA Kriisi ja perheväkivaltatyön koordinaattori PUH:044 528 0276 AMMATILLINEN VALTA LUOTTAMUKSEN RIKKOMINEN: kerrotaan asioita asiakkaan tietämättä. NORMALISOINTI: ei uskota asiakasta, hyväksytään

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUOHJAUS JA NEUVONTA

HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUOHJAUS JA NEUVONTA HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUOHJAUS JA NEUVONTA Jyväskylän kaupungin henkilökohtaisen avun palveluohjaus ja neuvonta alkaen 1.6.2012 Palveluohjaaja Jaana Pekkola, (15.10.2015 alkaen sij. Mari Mäkelä),

Lisätiedot

Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi. Vuorovaikutteisen osion koonti Jyväskylä

Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi. Vuorovaikutteisen osion koonti Jyväskylä Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi Vuorovaikutteisen osion koonti Jyväskylä 12.2.2016 Vahvuudet Nykyiset mallit Helppo oppia toimimaan annetulla tavalla Tasalaatuisuus

Lisätiedot

MITÄ TYÖNOHJAUS ON? Sivu 1 / 3

MITÄ TYÖNOHJAUS ON? Sivu 1 / 3 MITÄ TYÖNOHJAUS ON? Oheisen tekstin tarkoituksena on vastata kysymykseen, mitä työnohjaus on?. Teksti ei millään muotoa tee oikeutta työnohjauksen monimuotoisuudelle ja jättää luonnostaankin määritelmän

Lisätiedot

Projektinhallintapäivä Päivi Kähönen-Anttila

Projektinhallintapäivä Päivi Kähönen-Anttila Projektinhallintapäivä 5.6.2019 Päivi Kähönen-Anttila 1.Omistajuus Epäselvät tehtävänannot tai tehtävän osoittaminen useammalle henkilölle aiheuttaa ennen pitkää haasteita ja herättää epäluottamusta tiimin

Lisätiedot

Työsuhteen säännöstys ja neuvottelut

Työsuhteen säännöstys ja neuvottelut Työsuhteen säännöstys ja neuvottelut 1 Työsuhteen säännöstys ja sääntelyjärjestys Työehtosopimus ja soveltamisala Paikallinen sopiminen Työsäännöt Työlainsäädäntö Vakiintunut käytäntö Työsopimus TYÖSUHDE

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS. Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen

KOTIKUNTOUTUS. Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen KOTIKUNTOUTUS Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen JÄMSÄN TERVEYS OY Pihlajalinnan ja Jämsän kaupungin perustama yhteisyritys 1.9.2015 Kotihoito:

Lisätiedot

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014 Aila Halonen Vastuutyöntekijä toimintamallin kehittäminen Vanhuspalvelulain 17 :n mukaisesti kunnan on nimettävä 1.1.2015

Lisätiedot

Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi. Vuorovaikutteisen osion koonti Seinäjoki 26.1.2016

Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi. Vuorovaikutteisen osion koonti Seinäjoki 26.1.2016 Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi Vuorovaikutteisen osion koonti Seinäjoki 26.1.2016 Vahvuudet Nykyiset mallit Tiedetään mitä on tarjottavana - Tai ainakin pitäisi

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

PALVELUOHJAUS. Tuotantorakennetyöryhmä

PALVELUOHJAUS. Tuotantorakennetyöryhmä PALVELUOHJAUS Tuotantorakennetyöryhmä 8.4.2015 PALVELUN TARVE Tiedon hankinta itsepalveluna Palveluohjaus 80-90% 10%-20% Palveluihin ohjaus/ palveluneuvonta Palveluissa ohjautuminen palveluohjaus Neuvonta/

Lisätiedot

Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuus- käytännöt tähän päivään

Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuus- käytännöt tähän päivään Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuuskäytännöt tähän päivään Riskeistä vaikuttavuuteen 17.5.2018 Työterveyslaitos Nollis www.ttl.fi 2 1. Reagoiva 2. Systemaattinen 3. Systeeminen 4. Ennakoiva

Lisätiedot

Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12

Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12 Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12, palveluohjaaja, vapaaehtois- ja ryhmätoiminnan koordinointi ja kehittäminen Espoon kaupunki, vanhusten palvelut Mitä työyhteisössä tulisi ottaa huomioon?

Lisätiedot

Liite 3 Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisen hoiva-asumisen palveluseteliä koskeva kysely palveluseteliasukkaille ja palveluntuottajille

Liite 3 Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisen hoiva-asumisen palveluseteliä koskeva kysely palveluseteliasukkaille ja palveluntuottajille 1 (8) Liite 3 Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisen hoiva-asumisen palveluseteliä koskeva kysely palveluseteliasukkaille ja palveluntuottajille 2 Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisen hoiva-asumisen

Lisätiedot

PALVELUOHJAUTOIMINNAN LAATUKRITEERIT

PALVELUOHJAUTOIMINNAN LAATUKRITEERIT PALVELUOHJAUTOIMINNAN LAATUKRITEERIT PALVELUOHJAUS Palveluohjauksen tavoitteena on asiakkaan kattavan, pitkäjänteisen ja oikeaan aikaan tapahtuvan hoidon ja siihen liittyvien palveluiden varmistaminen.

Lisätiedot

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI

HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI Vammaisten osallisuutta tukevassa toiminnassa Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OSALLISUUTTA TUKEVA TOIMINTA PALVELUPOLKU Päijät-Hämeen maakunta 2020

Lisätiedot

Uudelle polulle. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf

Uudelle polulle. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf Uudelle polulle Omaishoitajako. Kuka hän on? Mitä hän tekee? Hän nostaa, kantaa, pesee, pukee, syöttää, juottaa. Touhuaa päivät, valvoo yöt. Hän itkee, rukoilee, nauraa, laulaa. Hän väsyy tiuskii, komentaa.

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE 2020- hanke 3000 km on the road. Henkilöstötilaisuudet joulukuu 2014-maaliskuu 2015

Keski-Suomen SOTE 2020- hanke 3000 km on the road. Henkilöstötilaisuudet joulukuu 2014-maaliskuu 2015 Keski-Suomen SOTE 2020- hanke 3000 km on the road Henkilöstötilaisuudet joulukuu 2014-maaliskuu 2015 Keski-Suomen SOTE 2020 hankkeen henkilöstötyöpajat Kaikkiaan 24 tilaisuutta (jokaisessa hankekunnassa

Lisätiedot

Työterveys Akaasia. Asiakaskysely 2015 Sanallisten vastausten yhteenveto. 1 Akaa Akaa - Ikaalinen - Sastamala

Työterveys Akaasia. Asiakaskysely 2015 Sanallisten vastausten yhteenveto. 1 Akaa Akaa - Ikaalinen - Sastamala Työterveys Akaasia Asiakaskysely 2015 Sanallisten vastausten yhteenveto 1 Akaa Mistä ilmenee, että tth ei tunne toimialaanne? Ei tunneta työn vaatimuksia, työn riskit ovat vieraita Ei tiedetä, mitä työpaikalla

Lisätiedot

JOHTAMISELLA HYVÄN ELÄMÄN EDELLYTYKSIÄ IKÄÄNTYNEILLE. Riitta Räsänen YTT, TtM, esh Laatuhoiva Oy

JOHTAMISELLA HYVÄN ELÄMÄN EDELLYTYKSIÄ IKÄÄNTYNEILLE. Riitta Räsänen YTT, TtM, esh Laatuhoiva Oy JOHTAMISELLA HYVÄN ELÄMÄN EDELLYTYKSIÄ IKÄÄNTYNEILLE Riitta Räsänen YTT, TtM, esh Laatuhoiva Oy TAHDOTKO? Kaikki tärkeä tapahtuu meille arjessa. Hyvä arki tuo hyvää elämää. Ikääntyneitten ihmisten hyvän

Lisätiedot

Osuva-loppuseminaari

Osuva-loppuseminaari Osuva-loppuseminaari Mistä syntyy työntekijän ja työyhteisön innovatiivisuus? Kyselyn tuloksia 15/12/14 Timo Sinervo 1 Mitä tutkittiin Mitkä johtamiseen, työyhteisöön ja työhön liittyvät tekijät johtavat

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiirin strategiaseminaari 18.3.2010 Joutsenossa Marja-Liisa Vesterinen sote-piirin valtuuston pj.

Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiirin strategiaseminaari 18.3.2010 Joutsenossa Marja-Liisa Vesterinen sote-piirin valtuuston pj. Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiirin strategiaseminaari 18.3.2010 Joutsenossa Marja-Liisa Vesterinen sote-piirin valtuuston pj. YKSITYISEN JA JULKISEN SEKTORIN EROJA AJATTELUSSA JA TOIMINNASSA SOTE-ALALLA

Lisätiedot