PERHE-YKS. Perhekeskeinen suunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PERHE-YKS. Perhekeskeinen suunnitelma"

Transkriptio

1 Luonnos! Runko, jota edelleen kehitetään pilottiperheiden kanssa Vammaispalveluhankkeessa PERHE-YKS Perhekeskeinen suunnitelma Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -teemaverkosto Miia Koski, Vammaispalveluhanke Etevan osahanke

2 Tausta Hyvinkää, Riihimäki ja Eteva kuntayhtymän yhteistyöhanke Kaste-rahoitteisessa Vammaispalveluhankkeessa Perheiden palvelujen kehittäminen Tavoitteena mm. luoda lasten ja perheiden tuen tarpeen arviointiin yksilökeskeiseen elämänsuunnitteluun perustuva malli Tärkeää on miettiä perhekohtaisesti miten kodin tukeminen ja yhteistyö toteutuu Tähän yksilökeskeisen elämänsuunnittelun ja perhelähtöisyyden periaatteet antavat hyvän ja joustavan viitekehyksen 2

3 Yksilökeskeinen elämänsuunnittelu (YKS) Ihminen keskiössä Se tarkoittaa, että ihmistä autetaan ja tuetaan ajattelemaan, mitä hän haluaa elämältään nyt ja tulevaisuudessa. Millaista tukea hän tarvitsee elääkseen haluamallaan tavalla? Tavoitteena on saada aikaan positiivista muutosta henkilön elämässä. YKS:ssa puhutaan muutosmatkasta, henkilöstä itsestään lähtevästä voimaantumisesta. YKS-prosessi johdattaa jatkuvaan kuuntelemiseen ja oppimiseen, joissa lähtökohtana ovat henkilölle tärkeät asiat. 3

4 Yksilökeskeinen elämänsuunnittelu työotteena Yksilökeskeinen ajattelu *lähtökohtana henkilön voimaantuminen ja osallisuus Yksilökeskeinen suunnittelu *mitä henkilö haluaa elämältään? Näiden asioiden tunnistaminen Yksilökeskeinen toiminta *miten ihmistä voidaan tukea elämään omannäköistä elämää? 4

5 Perhelähtöisyys Perheiden ja työntekijöiden yhteistyö, joka kunnioittaa perheen tapaa elää ja asettaa tavoitteita itselleen ja yksittäiselle lapselle. Keskeisenä tavoitteena on saada käsitys perheen arjen sujumisesta Perhe nähdään asiantuntijana, päätöksen tekijänä lasta ja perhettä koskevissa asioissa sekä pysyvänä vaikuttajana lapsen elämässä. Kun taas ammattilaiset ovat vain tilapäisiä vaikuttajia perheellä on etuoikeus olla mukana määrittelemässä perheen tarvitsemia palveluja sekä oman osallistumisensa intensiteettiä (Määttä ja Rantala, 2010) 5

6 Perhelähtöisyyden periaatteet Perheeseen suuntautuminen: palveluja tarjotaan koko perheelle, ei vain lapselle. Kiinnostus perheen arjen sujumisessa. Positiivisuus: usko vanhempien kykyihin, hyväksyvä asenne, valoisa näkemys lapsen tulevaisuuteen ja innostus työskentelyyn perheen kanssa Herkkyys: vanhempien kenkiin asettuminen, halu ymmärtää kulttuurisia eroavuuksia ja vanhempien pyrkimyksiä Joustavuus: palvelujen tarjoaminen yksittäisten perheiden tarpeiden ja muuttuvien tilanteiden mukaan. Ystävällisyys Tuetaan vanhempaa osallistumaan! Annetaan kaikille mahdollisuus osallistua tasavertaisesti! Autetaan lasta auttamalla perhettä! (Määttä ja Rantala, 2010) 6

7 Yksilökeskeinen elämän suunnittelu Perhelähtöisyys PERHE- YKS 7

8 Perhekeskeinen suunnitelma (Family Essential Lifestyle Plan) Yksilön sijasta tarkastelun kohteena koko perhe (yksilönä perheessä, perheenä) Nykyisten palaverikäytäntöjen uudistaminen

9 Kysymysten asettelu Perheen esittely - Mitä toisissamme arvostamme ja mistä pidämme? - Perheelle tärkeät ihmiset? Mikä on meille tärkeää? - perheenä? suhteessa muihin (esim. lähi-ihmiset) perheen yhteisiä tekemisiä aikataulut ja perheen rytmi tärkeät rutiinit ja rituaalit perheessä perheen arvot

10 - jokaiselle yksilöinä? Jokainen kuvailee itselleen tärkeät asiat omasta näkökulmastaan, huolimatta siitä mitä muut perheenjäsenet niistä ajattelevat. - Nyt ja tulevaisuudessa? Mitä tukea tarvitsemme? - perheenä? perheenjäsenten toisiltaan tarvitsema tuki muilta lähi-ihmisiltä, ystäviltä, sukulaisilta, naapureilta - yksilöllisesti?

11 Asiat, jotka haluamme ratkaista (Kysymyksiä/asioita, jotka vaativat ratkaisua/joiden parissa kamppailemme) - Perheenä? - Yksilöllisesti? Mitkä asiat toimii? - Perheessämme? - Yksilöllisesti, jokaisen omasta näkökulmasta? Mitkä asiat ei toimi? - Perheessämme? - Yksilöllisesti, jokaisen omasta näkökulmasta? Mitä olemme päättänyt tehdä? - Mitä ei toimi - listalla oleviin tehdään? - Kuka tekee? - Milloin tekee?

12 Apu esimerkiksi palvelusuunnitteluun valmistautumiseen Mikä on meille tärkeää nyt? Tulevaisuudessa? - Suhteessa muihin - Perheen yhteisissä tekemisissä - Aikataulut ja perheen rytmi - Tärkeät rutiinit ja tavat perheessä - Perheen arvot Asiat, joihin haluaisimme muutosta, ratkaisun tai jotka pitäisi selvittää? Mitkä asiat perheessämme ei toimi? Perheen arjen sujuminen Mitä tukea tarvitsemme muilta ihmisiltä? Mitä muuta tukea tarvitsemme? - Perheen jäsenet toisiltaan - Muilta lähi-ihmisiltä, sukulaisilta, ystäviltä, naapureilta - Taloudellinen tuki - Apuvälineet - jne. PALVELUIDEN KARTOITUS JA SUUNNITTELU Mitkä asiat perheessämme toimii?

13 Prosessina Perhe Perheen ja työntekijän yhteistyö => Tuki asioiden ja arjen tilanteiden pohtimiseen perheen määrittämällä intensiteetillä Tavallinen elämä Perheiden erilaiset tarpeet määrittelevät palvelujen määrää ja luonnetta Perhelähtöinen palveluratkaisu Mukailtu taulukkoa Perhekeskeisten palvelujen ominaisuudet Wolery, Strain & Bailey 1993, Rantala 2002 teoksessa Määttä & Rantala 2010.

14 Miten sijoittuu palveluohjauskentässä? Yleinen palveluohjaus Kunnan sosiaalityö ja sosiaaliohjaus Perheen kuuleminen, kuulumiset ja tilanne lyhyesti (suppea) avun, tuen ja palvelutarpeen arviointi Neuvonta ja ohjaus Koordinointi, palvelujen yhteensovittaminen Palvelusuunnitelma Asiakassuhde ei rakennu intensiivisen asiakassuhteen varaan suuri asiakasmäärä Voimavarakeskeinen palveluohjaus ( PERHEYKS ) vammaispalvelujen perhetyöntekijä Malli lähtee perheen voimavaroista ja korostaa perheen omien tavoitteiden toteuttamisen tärkeyttä Tukeminen ja neuvonta keskeistä

15 Lähteet Määttä, P. & Rantala, A Tavallisen erityinen lapsi. Yhdessä tekemisen toimintamalleja. Sanderson, H. & Acraman, C. Family Essential Lifestyle Plans. 0essential%20lifestyle%20plans.pdf

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke. Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke. Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2 Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke Voimavaralähtöisyys ja kuvat palvelusuunnittelussa Kehittämissuunnittelija Piia Liinamaa 2013 Vammaispalvelulain

Lisätiedot

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ ASIAKASOHJAUS PROSESSI PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ 16.4.2014 PALVELUOHJAUS - MITÄ, KENELLE, MITEN? 16.4.2014 2 Palveluohjaus perustuu Asiakkaan ja hänen palveluohjaajansa

Lisätiedot

NURMIJÄRVI-ETEVA -PILOTIN ARVIOINTI 21.8.2012

NURMIJÄRVI-ETEVA -PILOTIN ARVIOINTI 21.8.2012 NURMIJÄRVI-ETEVA -PILOTIN ARVIOINTI 21.8.2012 Review-menetelmää soveltaen Nurmijärvi-Eteva pilotti toteutettiin 9/2011 8/2012 1 Mikä on Review? Review on asiakaspalaverin muoto, jossa henkilö itse on prosessin

Lisätiedot

ASIAKASLÄHTÖINEN PALVELUSUUNNITTELU

ASIAKASLÄHTÖINEN PALVELUSUUNNITTELU ASIAKASLÄHTÖINEN PALVELUSUUNNITTELU Pirkanmaan osahankkeen Vammaisalan kehittämisfoorumi 19.11.2012 Tampere Miia Koski, Etevan Vammaispalveluhanke Etevan osahankkeen toimialue Asumispalvelut Työ- ja päivätoimintapalvelut

Lisätiedot

Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille

Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille toteutus touko-syyskuussa 2012 suomeksi ja ruotsiksi lähetettiin hankealueen kuntien, kuntayhtymien ja yhteistoimintaalueiden vammaispalvelun sosiaalityöntekijöille

Lisätiedot

Map-tiedote. Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet

Map-tiedote. Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet Map-tiedote Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet Mitä tämä vihko sisältää? 1. Map Minun asumisen polkuni -toimintamalli 5 2. Map-selkokuvat 7 3. Suunnittelen omaa elämääni 9 4. Asuntotoiveeni

Lisätiedot

Oppilaan tukeminen haastavissa tilanteissa

Oppilaan tukeminen haastavissa tilanteissa Kehitysvammaisten ja autismin kirjoon kuuluvien henkilöiden psykiatriset ja neuropsykiatriset palvelut seminaari 22.11.2012 Oppilaan tukeminen haastavissa tilanteissa Pirjo Levo klinikkaopetuksen palvelukehittäjä,

Lisätiedot

Palveluohjaus Valtakunnallinen vammaispalveluhanke palveluohjaustiimi:

Palveluohjaus Valtakunnallinen vammaispalveluhanke palveluohjaustiimi: Palveluohjaus Valtakunnallinen vammaispalveluhanke palveluohjaustiimi: Tuija Anttila Tiina Kanniainen Nina Korkeala Miia Koski Niina Kähkönen Liisa Lindberg Maria Ruuskanen Anni Seppälä Kevät 2012 Sisältö

Lisätiedot

"Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein

Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein "Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein Maarit Kairala Sosiaalityön e- osaamisen maisterikoulutus Lapin yliopisto/ Oulu 18.4.2013 Lähtökohtiani:

Lisätiedot

YKS YKSILÖKESKEINEN ELÄMÄNSUUNNITELMA

YKS YKSILÖKESKEINEN ELÄMÄNSUUNNITELMA PUMPPU-HANKE (A31860) pumppu-hanke.blogspot.com YKS YKSILÖKESKEINEN ELÄMÄNSUUNNITELMA MAHDOLLISUUS KÄYTTÄJÄLÄHTÖISEEN AJATTELUUN JA TOIMINTAAN Lohja 5.9.2012 Merja Laurén Tiedetään, että (Val Williams

Lisätiedot

ASIAKASLÄHTÖISEN PALVELUSUUNNITTELUN KEHITTÄMINEN KUVAT PALVELUSUUNNITTELUSSA

ASIAKASLÄHTÖISEN PALVELUSUUNNITTELUN KEHITTÄMINEN KUVAT PALVELUSUUNNITTELUSSA ASIAKASLÄHTÖISEN PALVELUSUUNNITTELUN KEHITTÄMINEN KUVAT PALVELUSUUNNITTELUSSA Asiakkaan osallisuus kuntatoimijan näkökulmasta Miten vammaisen asiakkaan ääni kuuluu palveluissa? -työpaja 14.1.2013 Seinäjoki

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille

Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille Päivän ohjelma 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvit 9.00 Virittäytyminen päivään Tervetuloa Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille 9.45 Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia

Lisätiedot

PALVELUOHJAUSTYÖRYHMÄ. Kolmas tapaaminen 24.3.2015

PALVELUOHJAUSTYÖRYHMÄ. Kolmas tapaaminen 24.3.2015 PALVELUOHJAUSTYÖRYHMÄ Kolmas tapaaminen 24.3.2015 ESITYSLISTA 24.3.2015 1. Kokouksen avaus ja aamukahvit 2. Läsnäolijoiden toteaminen ja esittäytyminen 3. Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi,

Lisätiedot

Osallisuus ja palvelusuunnittelu

Osallisuus ja palvelusuunnittelu Vammaispalvelujen kehittämishanke 2 Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke 2012-2013 Osallisuus ja palvelusuunnittelu Vammaispalvelulaki VpL:n tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä

Lisätiedot

PALVELUOHJAUS POHJOIS-SATAKUNNAN HANKEKUNNAT HONKAJOKI, JÄMIJÄRVI, KANKAANPÄÄN, KARVIA

PALVELUOHJAUS POHJOIS-SATAKUNNAN HANKEKUNNAT HONKAJOKI, JÄMIJÄRVI, KANKAANPÄÄN, KARVIA POHJOIS-SATAKUNNAN HANKEKUNNAT HONKAJOKI, JÄMIJÄRVI, KANKAANPÄÄN, KARVIA 1 PALVELUOHJAUS - Asiakkaan etua korostava työmenetelmä, jolla kootaan palvelut asiakkaan tueksi ja lievennetään palvelujärjestelmän

Lisätiedot

Yksin tullut aikuinen maahanmuuttaja

Yksin tullut aikuinen maahanmuuttaja Yksin tullut aikuinen maahanmuuttaja Tässä prosessissa kuvataan maahanmuuttoyksikön moniammatillista työskentelyä ja resurssien tarkoituksenmukaista käyttöä. Prosessi on kuvattu Helsingin kaupungin maahanmuuttoyksikössä

Lisätiedot

Eskoon tulevaisuuden suunnitelmia asumisessa

Eskoon tulevaisuuden suunnitelmia asumisessa Eskoon tulevaisuuden suunnitelmia asumisessa Marjut Mäki-Torkko, vammaispalvelujen johtaja 8.11.2011 Vammaispalvelut ovat muutoksessa Meneillään on suurin rakenteellinen ja ideologinen muutos kymmeniin

Lisätiedot

Individuell serviceplanering

Individuell serviceplanering Palvelusuunnittelu perheen näkökulmasta Pia Jättömäki Miina Weckroth Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry 6.6.2013 Individuell serviceplanering ur familjens perspektiv Pia Jättömäki Miina Weckroth

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12.

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12. Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2 OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12.2012 Osahankkeen nimi: TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Vammaispalveluhankkeen

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu käytännössä

Henkilökohtainen apu käytännössä Henkilökohtainen apu käytännössä Mirva Vesimäki, Henkilökohtaisen avun koordinaattori, Keski-Suomen henkilökohtaisen avun keskus HAVU 24.2.2012 Henkilökohtainen apu vaikeavammaiselle henkilölle, 8 2 Kunnan

Lisätiedot

OSKU. Osallisuutta asiakkuuteen kuntouttavassa 1.4.2011 31.3.2013

OSKU. Osallisuutta asiakkuuteen kuntouttavassa 1.4.2011 31.3.2013 OSKU Osallisuutta asiakkuuteen kuntouttavassa työtoiminnassa projekti 1.4.2011 31.3.2013 OSKUssa khi kehitetään uusia kuntouttavan työtoiminnan menetelmiä ja osaamista ja moniasiantuntijuuteen perustuvaa

Lisätiedot

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on toiminut vuodesta 2008,

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT TAMPERE Lanula 27.8.2009, 111 Päivitetty 1.2.2015 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT TAMPERE 2(6) Sisällysluettelo 1. LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT: TAUSTA JA PERUSTEET...

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

Gerontologisen valmennuksen toimintamallilla vapa -laki käytäntöön Länsi- ja Keski-Uudellamaalla

Gerontologisen valmennuksen toimintamallilla vapa -laki käytäntöön Länsi- ja Keski-Uudellamaalla Gerontologisen valmennuksen toimintalla vapa -laki käytäntöön Länsi- ja Keski-Uudellamaalla RISTO hankkeen tulosten esittely ja päätösseminaari Kotka 11.9.2014 Ulla Eloniemi-Sulkava, gerontologian dosentti

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

ASIAKASLÄHTÖISEN PALVELUSUUNNITTELUN KEHITTÄMINEN

ASIAKASLÄHTÖISEN PALVELUSUUNNITTELUN KEHITTÄMINEN ASIAKASLÄHTÖISEN PALVELUSUUNNITTELUN KEHITTÄMINEN Eteva kuntayhtymä ja Nurmijärven kunta yhteistyössä Vammaispalveluhankkeessa 9/2011 8/2012 Loppukoonti 8/2012 Tarkoitus ja tavoitteet Etevan osahankkeen

Lisätiedot

Yhteinen murros: Erityisen eetoksesta varhaiseen vahvistamiseen

Yhteinen murros: Erityisen eetoksesta varhaiseen vahvistamiseen Yhteinen murros: Erityisen eetoksesta varhaiseen vahvistamiseen KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Erityisen eetos..ja mitä sille tapahtui 28.1.2010 Liisa Heinämäki 2 Erityisen eetos Eri järjestelmissä

Lisätiedot

CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN

CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN CP-vammaisten aikuisten kuntoutusprosessi ja toimintakäytäntö Heidi Huttunen 22.9.2010 Invalidiliitto ry " Suomen CP-liitto ry 1 KUNTOUTUKSEN

Lisätiedot

Palvelun laadun kehittäminen perhekeskeisen lähestymistavan avulla. YAMK- opinnäytetyö Anne Penttinen 18.03.2011

Palvelun laadun kehittäminen perhekeskeisen lähestymistavan avulla. YAMK- opinnäytetyö Anne Penttinen 18.03.2011 Palvelun laadun kehittäminen perhekeskeisen lähestymistavan avulla YAMK- opinnäytetyö Anne Penttinen 18.03.2011 Taustaa Kuntoutuksen yamk - tutkinto - opinnäytetyöt työelämän kehittämishankkeita Lasten

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on?

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on? Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on? Vammaispalvelujen asiakasraati 18.9.2014 Oma tupa, oma lupa kotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI OMA

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA

ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA pe 28.10 - nauhoite d Pekka Matilainen ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-osan aihepiirit Erityiskasvatus varhaislapsuudessa Erityisopetus perusopetuksessa Erityiskasvatus

Lisätiedot

PALVELUOHJAUS VAMMAISTYÖSSÄSSÄ TYÖKOKOUS. 28.9.2008 Keski-Suomessa

PALVELUOHJAUS VAMMAISTYÖSSÄSSÄ TYÖKOKOUS. 28.9.2008 Keski-Suomessa PALVELUOHJAUS VAMMAISTYÖSSÄSSÄ TYÖKOKOUS 28.9.2008 Keski-Suomessa TYÖKOKOUKSEN TAVOITE Saavuttaa yhteistä ymmärrystä palveluohjauksen mahdollisuuksista vammaispalveluissa Keski-Suomessa. Tuotetaan rakennustarpeita

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5.

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5. Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä Sirkka Karhula Selvityshenkilö Toimintakyky ja arjensujuvuuspalvelukokonaisuuden asiakkaat Vanhukset Vammaiset

Lisätiedot

RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn

RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn Maarit Hiltunen-Toura, Socom Mari Lehtonen, Eksote Tuula Partanen, Eksote Tommi Reiman, Kouvola Mervi Kauranen, Etelä-Kymenlaakso Heli Virtanen, Länsi-

Lisätiedot

Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi

Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi Koulutuksen ja työelämän yhteistyö 21.3.2013 Arto Saloranta 3/20/2013 Työllistyvyyden käsite Ohjaus ja työllistyvyys Työllistyvyys korkea asteella Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Miten menee? lomake on työkalu vammaisen lapsen/nuoren ja hänen perheensä palvelusuunnittelun avuksi.

Miten menee? lomake on työkalu vammaisen lapsen/nuoren ja hänen perheensä palvelusuunnittelun avuksi. ANNA PALAUTETTA! Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry. Postios: Parivaljakontie 6, 00410 Helsinki. Käyntiosoite: Maja, Vellikellonpolku 1, Malminkartano, Helsinki Puhelin: (09) 477 1002, email:

Lisätiedot

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että Suomen malli 2 LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN (entinen työ- ja päivätoiminta) Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että he voivat

Lisätiedot

Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Kukkapellon päiväkoti sijaitsee Tampereen eteläisellä alueella kauniin Arboretumin puutarhan välittömässä läheisyydessä. Päiväkoti on perustettu

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1. Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.2015 Niina Helminen Anri Tanninen Yleistä Tupalasta Kiinteistöt omistaa

Lisätiedot

PALVELUOHJAUS VAMMAISTYÖSSÄ TYÖKOKOUS 28.9.2007

PALVELUOHJAUS VAMMAISTYÖSSÄ TYÖKOKOUS 28.9.2007 PALVELUOHJAUS VAMMAISTYÖSSÄ TYÖKOKOUS 28.9.2007 Ryhmätyö: Palveluohjaus vammaistyössä ja verkostoissa 1. ESITÄ KYSYMYS Palveluohjauksessa on paljon tuttua - mutta sen toteuttamiseen liittyy myös monia

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry

Kehitysvammaliitto ry Kehitysvammaliitto ry Edunvalvontatilaisuus 10.3.2015 Marianna Ohtonen Toiminnanjohtaja Esityksen sisältö Yleistä Kehitysvammaliitosta Ajankohtaisia asioita vammaislainsäädännöstä Kehitysvammaliiton palvelut

Lisätiedot

OPISKELIJAOPAS. Opas ohjattuun harjoitteluun tai työssäoppimiseen Eteva kuntayhtymässä TERVETULOA!

OPISKELIJAOPAS. Opas ohjattuun harjoitteluun tai työssäoppimiseen Eteva kuntayhtymässä TERVETULOA! OPISKELIJAOPAS Opas ohjattuun harjoitteluun tai työssäoppimiseen Eteva kuntayhtymässä TERVETULOA! Mäntsälässä 2.5.2013 LS/RT Mäntsälässä 15.9.2014 päivitys, RT Mäntsälässä 1.4.2015 päivitys, RT Sisällys

Lisätiedot

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke Ajalla

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua. KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012

Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua. KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012 Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua KVTL Salla Pyykkönen 9.11.2012 Palvelujen suunnittelun olemassa oleva säädöspohja Perustuslaki yhdenvertaisuus, sosiaaliturva, oikeusturva

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Valtuustoseminaari 21.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta

Lisätiedot

AMMATILLINEN ETSIVÄ TYÖ TERVEYSNEUVONTAPISTEIDEN KOULUTUSPÄIVÄT 1-2.11.2012 ESPOO

AMMATILLINEN ETSIVÄ TYÖ TERVEYSNEUVONTAPISTEIDEN KOULUTUSPÄIVÄT 1-2.11.2012 ESPOO AMMATILLINEN ETSIVÄ TYÖ TERVEYSNEUVONTAPISTEIDEN KOULUTUSPÄIVÄT 1-2.11.2012 ESPOO AMET = Ammatillinen etsivä työ Suomessa Yhdistys koostuu ihmisistä, jotka ovat tai ovat olleet tekemässä etsivää työtä

Lisätiedot

Asiakkaan äänellä -kehittämistoiminta

Asiakkaan äänellä -kehittämistoiminta Asiakkaan äänellä -kehittämistoiminta Milla Ilonen 040 848 0909 milla.ilonen@aspa.fi Asiakkaat kokemuskehittäjinä! Vuonna 2008 kutsuttiin koolle eripuolilta Suomea 50 asumispalvelujen käyttäjää. Vertaisarviointi

Lisätiedot

Mahdollisuuksien Matka. Päätösseminaari 7.10.2010 Minna Laine ph, so, logoterapeutti (LTI) Oriveden hoivapalveluyhdistys ry projektikoordinaattori

Mahdollisuuksien Matka. Päätösseminaari 7.10.2010 Minna Laine ph, so, logoterapeutti (LTI) Oriveden hoivapalveluyhdistys ry projektikoordinaattori Mahdollisuuksien Matka Päätösseminaari 7.10.2010 Minna Laine ph, so, logoterapeutti (LTI) Oriveden hoivapalveluyhdistys ry projektikoordinaattori Logos-projekti 2008-2010 Ray:n tuella Päämääränä on muistisairaan

Lisätiedot

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017 Eloisa ikä RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta 2012 2017 1 Eloisa ikä ikäihmisten avustusohjelma RAY:n avustusohjelmassa tuetaan yli 60-vuotiaita ikäihmisiä eri elämänvaiheissa ja elämän

Lisätiedot

LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ

LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ Lapsuus tässä ja nyt. Valtakunnalliset Lastensuojelupäivät 7.-8.10.08 Jyväskylässä Alaseminaari Lasten osallisuus ja toimijuus tutkimuksen näkökulmasta LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ Tiina

Lisätiedot

Työkirja perheen palvelusuunnittelun tueksi

Työkirja perheen palvelusuunnittelun tueksi Työkirja perheen palvelusuunnittelun tueksi Kehitysvammaliitto www.kehitysvammaliitto.fi Koulutus ja vaikuttaminen -yksikkö Onnistuneita valintoja -hanke Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus www.jaatinen.info

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

Käytäntötutkimusaiheita Espoon aikuissosiaalityö. Käytäntötutkimuspäivä 28.9.2015

Käytäntötutkimusaiheita Espoon aikuissosiaalityö. Käytäntötutkimuspäivä 28.9.2015 Käytäntötutkimusaiheita Espoon aikuissosiaalityö Käytäntötutkimuspäivä 28.9.2015 Maahanmuuttajataustaisten nuorten verkostot Käytäntötutkimuksessa kartotetaan maahanmuuttajataustaisten nuorten asiakkaiden

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.-30.9.2011 VANHEMMUUSTYÖ LAPSEN EDUN VAHVISTAJANA TO 29.9.2011 KLO 13:30-16:00 PE 30.9.2011 KLO 9:00-11:30

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.-30.9.2011 VANHEMMUUSTYÖ LAPSEN EDUN VAHVISTAJANA TO 29.9.2011 KLO 13:30-16:00 PE 30.9.2011 KLO 9:00-11:30 PÄÄKAUPUNKISEUDUN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.-30.9.2011 VANHEMMUUSTYÖ LAPSEN EDUN VAHVISTAJANA TO 29.9.2011 KLO 13:30-16:00 PE 30.9.2011 KLO 9:00-11:30 /Jaana Pynnönen Lapsen tarpeet ja vanhemmuuden valmiudet

Lisätiedot

Vammaisten palvelut. Uudet palvelukokonaisuudet 8.4.2016

Vammaisten palvelut. Uudet palvelukokonaisuudet 8.4.2016 Vammaisten palvelut Uudet palvelukokonaisuudet 8.4.2016 Vammaisten palveluiden ydinprosessit: 1) Asumisen tukeminen 2) Liikkumisen ja osallisuuden tukeminen 3) Kuntoutus Ennaltaehkäisy HTE on kaikkea sote-palvelujen

Lisätiedot

Hyvinvointineuvolan perhetyö perheiden tukena Imatralla Hyvinvointineuvolan erityinen kotikäyntityö

Hyvinvointineuvolan perhetyö perheiden tukena Imatralla Hyvinvointineuvolan erityinen kotikäyntityö Valtakunnalliset Neuvolapäivät 21.-22.10.2014 Paasitorni, Helsinki Lasten ja nuorten kasvun tuen palvelut Palvelupäällikkö, Kirsi Leinonen Hyvinvointineuvolan perhetyö perheiden tukena Imatralla Hyvinvointineuvolan

Lisätiedot

Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää

Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää Hyvinkään ja Riihimäen alueen teemaverkosto 7.3.2013 KOONTI Kiinnostaa eri tahojen ihmisiä Jotain on pakko tapahtua! Tilaisuuden ohjelma

Lisätiedot

Käytäntötutkimuksen teema ja toteutus

Käytäntötutkimuksen teema ja toteutus Myös ne hyvät asiat Toimintatutkimus siitä, miten Hyvän elämän palapeli työkirja voi tukea lapsiperheitä palveluiden suunnittelussa vammaispalveluissa Ilona Fagerström Käytäntötutkimuksen teema ja toteutus

Lisätiedot

Oppijan polku - kohti eoppijaa. Mika Tammilehto

Oppijan polku - kohti eoppijaa. Mika Tammilehto Oppijan polku - kohti eoppijaa Mika Tammilehto Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia Yhteistyössä palvelu pelaa määritellään julkisen hallinnon asiakaspalvelujen visio ja tavoitetila vuoteen 2020 Asiakaspalvelun

Lisätiedot

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Omaishoidon tuki Laki omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) lakisääteinen sosiaalipalvelu,

Lisätiedot

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto. Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta

Kehitysvammaliitto. Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta Kehitysvammaliitto Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta Me Kehitysvammaliitossa uskomme, että hyvä elämä kuuluu kaikille. Toimimme sen puolesta, että kehitysvammaiset ja muut oppimisessa, ymmärtämisessä ja

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 9.5.2014, Hämeenlinna Salla Pyykkönen, Kvtl

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 9.5.2014, Hämeenlinna Salla Pyykkönen, Kvtl Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 9.5.2014, Hämeenlinna Salla Pyykkönen, Kvtl Muutosten aika Taustalla eri lainsäädäntömuutoksien tarpeisiin Ajattelutapa muutos tarve

Lisätiedot

Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa

Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa Asukaskyselyn vastausten analysointia NCC Rakennus Oy Yleistä Tehdyn asukaskyselyn tavoitteena oli löytää hyvä ja toimiva ratkaisu remontin

Lisätiedot

Välkky-projekti Teematyö: Nuoret. Ramboll Management Consulting

Välkky-projekti Teematyö: Nuoret. Ramboll Management Consulting 1 Välkky-projekti Teematyö: Nuoret Ramboll Management Consulting Käytännön asiat 2 Päivän agenda 3 Miksi me olemme täällä? Teematyön tavoitteiden ja toteutustavan kertaus. Esittely(CV:t) Kansainvälisten

Lisätiedot

4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN

4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN 4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN PALVELUKRITEERIT 1. Mitä on lapsiperheiden kotipalvelu ja perhetyö? Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön tavoitteena on

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan tausta-ajatuksia

Ryhmätoiminnan tausta-ajatuksia VOIKUKKIA-vertaistukiryhmän ohjaajakoulutus Ryhmätoiminnan tausta-ajatuksia VOIKUKKIA 2014 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ja Sininauhaliitto Tekijät: Virpi Kujala SISÄLTÖ Dialogisuus Narratiivisuus

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

NEUVOLAN PERHETYÖ - VARHAISTA TUKEA PERHEILLE. Laura Pakkanen & Anna-Kaisa Utriainen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, sosiaaliala

NEUVOLAN PERHETYÖ - VARHAISTA TUKEA PERHEILLE. Laura Pakkanen & Anna-Kaisa Utriainen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, sosiaaliala NEUVOLAN PERHETYÖ - VARHAISTA TUKEA PERHEILLE Laura Pakkanen & Anna-Kaisa Utriainen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, sosiaaliala Monimuotoista, monimerkityksistä, arvokasta, ainutlaatuista perheiden elämää

Lisätiedot

Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010

Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010 Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010 Ammattistarttikokeilun päätösseminaari 12.-13.4.2010 Jyväskylä Kirsti Kupiainen Säädökset ja määräykset

Lisätiedot

Map. Minun asumisen polkuni -toimintamalli

Map. Minun asumisen polkuni -toimintamalli Map Minun asumisen polkuni -toimintamalli Mitä tämä vihko sisältää? 1. Itsenäistyn ja mietin tulevaisuuden asumistani 5 2. Saan tietoa asumisen asioista 7 3. Suunnittelen omaa elämääni 9 4. Teen asumiseen

Lisätiedot

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä Toiminnallinen tehtävä Tulevaisuusverstas Tulevaisuusverstaassa pohditaan omaa roolia ja toimintaa kestävän kehityksen edistämisessä. Lisäksi tavoitteena on oppia tulevaisuusajattelua: ymmärtää, että nykyiset

Lisätiedot

Keinu. Uusi toimintamalli osaksi lastensuojelun perhehoidon tukea

Keinu. Uusi toimintamalli osaksi lastensuojelun perhehoidon tukea Keinu Uusi toimintamalli osaksi lastensuojelun perhehoidon tukea Keinu tukee lasta ja vahvistaa perheiden yhteistyötä Perhehoidosta tuli lastensuojelun sijaishuollon ensisijainen hoitomuoto vuoden 2012

Lisätiedot

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN TUKEMISEN ASENNE LASTEN SUOJELUN KESÄPÄIVÄT 10.6.2015 1 Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten ja vanhempi-lapsisuhteiden psykoterapeutti Erityisasiantuntija,

Lisätiedot

Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014

Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014 Palvelutarpeen arviointi - työpaja 2.4.2014 Arja Kumpu, Ikääntyneiden palvelujen johtaja 3.4.2014 Kirjoita tähän nimi dian perustyyli -tilassa 2 Risto- hankkeen ja Kotona kokonainen elämä hankkeiden tavoitteet

Lisätiedot

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA kevät 2013 Hyvä lukija Olemme koonneet tähän vihkoseen kevään 2013 toimintaa. Kevään aikana mm. hankkeen

Lisätiedot

SOSIAALITYÖN MAHDOLLISUUKSIA

SOSIAALITYÖN MAHDOLLISUUKSIA SOSIAALITYÖN MAHDOLLISUUKSIA Päihdealan sosiaalityön päivä 22.11.2012 Aulikki Kananoja ESITYKSEN JÄSENNYS Kulttuurinen muutos ( William Ogburn) Globaali ympäristö Väestörakenteen muutos Suomalaisen hyvinvointipolitiikan

Lisätiedot

yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä

yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä Tämä kirjanen yksilökeskeisen ajattelun työvälineistä tarjoaa lukijalle tilaisuuden tukea ihmisiä tavoilla, joilla on heille todellista merkitystä. Opas tarjoaa

Lisätiedot

Vammaisen lapsen perheen tuki yleispalveluissa Imatran hyvinvointineuvolan toimintamalli

Vammaisen lapsen perheen tuki yleispalveluissa Imatran hyvinvointineuvolan toimintamalli Vammaisen lapsen perheen tuki yleispalveluissa Imatran hyvinvointineuvolan toimintamalli Luota muhun konferenssi 15.5.2014 Toimialajohtaja Tiina Kirmanen Imatra Asukkaita n. 28 300 Synnytyksiä n. 220 vuodessa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla 2 Johdanto Tämän hoitotyön toimintaohjelman tavoitteena on toimia suunnannäyttäjänä alueelliselle kehittämiselle ja yhteistyölle ennakoiden tulevia

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015

Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015 Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015 Sisällys 1.LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU... 2 1.1 Lapsiperheiden kotipalvelun sisältö... 3 1.2 Lapsiperheiden kotipalvelun aloittaminen... 3 1.3 Lapsiperheiden

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen kasvatus- ja perheneuvolan. 7.11.2007 Maija Rauhala Projektityöntekijä, Leevi-hanke

Varhainen puuttuminen kasvatus- ja perheneuvolan. 7.11.2007 Maija Rauhala Projektityöntekijä, Leevi-hanke Varhainen puuttuminen kasvatus- ja perheneuvolan näkökulmasta 7.11.2007 Maija Rauhala Projektityöntekijä, Leevi-hanke Alustuksen runko Varhainen puuttuminen päivähoidossa Kasperin ja päivähoidon yhteistyö,

Lisätiedot

Pirkanmaan vammaisalan kehittämisfoorumi

Pirkanmaan vammaisalan kehittämisfoorumi Pirkanmaan vammaisalan kehittämisfoorumi 24.3.2013 Tiedän mitä tahdon! projekti (2010 2013) Kokeillaan ja kehitetään suomalaiseen toimintaympäristöön soveltuvaa henkilökohtaista budjetointia (kehitys)vammaisten

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena

Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena Sosiaali- ja terveysturvan päivät, Seinäjoki 14.- 15.8.2013 / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Tiedän mitä tahdon! projekti

Lisätiedot

Onnistuneen rahoituspäätöksen kulku

Onnistuneen rahoituspäätöksen kulku Onnistuneen rahoituspäätöksen kulku Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö ja Keski- Suomen Palvelurakennuttajat ovat yhteistyössä hankkeistaneet 3 uutta asuntoryhmää kehitysvammaisille. Hanketyön edellytyksenä

Lisätiedot

Erityisopetus ja ohjauspalvelut EDUPOLISSA. Minna Perokorpi-Sulin

Erityisopetus ja ohjauspalvelut EDUPOLISSA. Minna Perokorpi-Sulin Erityisopetus ja ohjauspalvelut EDUPOLISSA Minna Perokorpi-Sulin VOS ja NAO-opiskelijoiden hakeutuminen Ennakkotehtävä Taustatietoja haastattelun tueksi Opiskelijat täyttävät esitietolomakkeen Motivaatio

Lisätiedot

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke KAINUUN SOTE KUNTAYHTYMÄ Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon toimintasuunnitelma Marja-Liisa Ruokolainen Eija Tolonen, Jaana Mäklin, Lahja

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen avainasiakkaiden tarpeisiin Sote-johdon neuvottelupäivät 2.2.2016

Osaamisen kehittäminen avainasiakkaiden tarpeisiin Sote-johdon neuvottelupäivät 2.2.2016 Osaamisen kehittäminen avainasiakkaiden tarpeisiin Sote-johdon neuvottelupäivät 2.2.2016 Juha Luomala, Verson johtaja Risto Raivio, Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikön johtaja Työpajan tavoite,

Lisätiedot

21.9.Hämeenlinna/Tuula Mikkola

21.9.Hämeenlinna/Tuula Mikkola Ohjaus on prosessi, johon liittyy välittämistä ja huolehtimista tukemista asioiden selventämistä ja opettamista aktivoimista ja motivointia arvostamista ja rohkaisua Tavoitteena on, että ohjaaja luo ohjattavalle

Lisätiedot

Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana. 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke

Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana. 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke asiakastapaaminen kestää ehkä 30-60 min x 2/ vuosi // miten

Lisätiedot