Kesätulokset Pitemmän aikavälin tarkastelu VUOHILAMPI Talvitulokset Kesätulokset

Transkriptio

1

2

3 SISÄLTÖ 1. TUTKIMUKSEN SUORITUS VUODEN 213 SÄÄOLOT JÄRVITULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU Kalajärvi Talvitulokset Kesätulokset Pitkän aikavälin kehitys Bodominjärvi Talvitulokset Kesätulokset Pitkän aikavälin kehitys Espoon Pitkäjärvi Talvitulokset Kesätulokset Pitkän aikavälin kehitys Lippajärvi Talvitulokset Kesätulokset Pitkän aikavälin kehitys Luukinjärvi Talvitulokset Kesätulokset Pitkän aikavälin kehitys Hannusjärvi Talvitulokset Kesätulokset Pitkän aikavälin kehitys Matalajärvi Talvitulokset Kesätulokset SAHAJÄRVI Talvitulokset... 3

4 Kesätulokset Pitemmän aikavälin tarkastelu VUOHILAMPI Talvitulokset Kesätulokset Aikaisemmat havainnot KIVILAMPI Talvitulokset Kesätulokset Aikaisemmat havainnot PITKÄNEN Talvitulokset Kesätulokset Aikaisemmat havainnot JOKI/OJATULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU Matalajärveen laskevat ojat Gussängsbäcken Kulloonsillanoja Kättbäcken Ravinnevalumat Matalajärveen Espoonjoen alue Glimsån (joki 3) Glomsån (joki 4) Espoonjoen alajuoksu (joki 1) Mustalahdenoja (joki 2) Gumbölenjoki ja Mankinjoki Monikonpuro ja Finnoonpuro YHTEENVETO Järvitarkkailu Happitilanteet Fosforipitoisuudet Typpipitoisuudet Klorofyllipitoisuus/rehevyys Kasviplanktonbiomassa ja lajisto Muu veden laatu Jokitarkkailu... 5

5 Happitilanteet Veden samentuneisuus Sähkönjohtavuus Humusleima Typpiyhdisteet Fosforipitoisuudet Hygieeninen veden laatu LIITTEET: Liite 1. Järvien tarkkailutulokset Liite 2. Ojien tarkkailutulokset Liite 3. Havaintopaikkakartat

6

7 Vesistöosasto/RO Kirjenumero 159/14 Espoon kaupungin ympäristökeskus PL Espoon kaupunki ESPOON JÄRVIEN JA JOKIVESIEN TUTKIMUSTU- LOKSET VUODELTA 213/LOPPURAPORTTI 1. TUTKIMUKSEN SUORITUS Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry toteutti vuonna 213 Espoon vesistötarkkailun Espoon kaupungin ympäristökeskuksen laatiman tutkimusohjelman mukaisesti. Ohjelmaan kuului yksitoista järveä, kolme Matalajärveen laskevaa puroa sekä kahdeksan muuta virtavesihavaintopaikkaa. Tihennetyn seurannan piiriin kuuluivat seuraavat järvet: Bodomjärvi Lippajärvi Espoon Pitkäjärvi Luukinjärvi Happinäytteet otettiin kuukausittain tammikuusta maaliskuulle. Kesäaikana veden laatua ja rehevyyttä seurattiin kuukausittain kesäkuusta elokuulle. Heinäkuussa otettiin myös kasviplanktonnäytteet. Luukinjärvellä oli tehostettu happiseuranta ilmastuksen vaikutusten selvittämiseksi. Maaliskuussa ja heinäkuun lopulla (heinäkuussa otettiin myös kasviplanktonnäyte) tutkittiin lisäksi seuraavat järvet: Kalajärvi Matalajärvi Hannusjärvi Kivilampi Sahajärvi Pitkänen Vuohilampi Järvien tutkimustulokset on esitetty raportin liitteenä (liite 1). Liitteenä ovat myös ojavesien tulokset (liite 2), jotka käsitellään järvilausuntojen jälkeen. Tutkimusten havaintopaikat on esitetty kartoilla 1 ja 2. Tutkimuksista on vastannut Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. Vesinäytteet ottivat sertifioidut näytteenottajat Jyrki Ikävalko ja Mikko lauttajärvi. Määritykset on tehty vesiensuoje- etunimi.sukunimi@kvvy.fi ( 3 ) PL 265, 3311 Tampere

8 2 luyhdistyksen laboratoriossa, joka on Finas-akkreditoitu testauslaboratorio T 64 (SFS-EN ISO/IEC 1725, Kasviplanktonnäytteet analysoi Sanna Kankainen (Tmi Sanna Kankainen). Määritysmenetelmä perustui Utermöhlin (1958), eurooppalaisen standardin (SFS-EN 1524), pohjoismaisten suositusten (Blomqvist & Herlizt 1998 ja Olrik ym. 1998) ja Suomen ympäristökeskuksen (Lepistö 26) kuvaamille menetelmille. Espoon vesistöjen aiempien vuosien vedenlaatutiedot koottiin pääasiassa ympäristöhallinnon Oivarekisteriin kuuluvasta Hertta -tietokannasta sekä edellisistä vuosiraporteista. Järvien ja jokivesistöjen yleiskuvaukset ja perustiedot on poimittu vuoden 211 yhteenvedosta (Helsingin kaupungin ympäristökeskus/tilaustutkimus 211). Kivilampi Vuohilampi Pitkänen Hannusjärvi Kartta 1. Järvihavaintopaikat 213.

9 Kartta 2. Jokihavaintopaikat. Jokihavaintopaikat olivat seuraavat: 1. Espoojoki 2. Mustalahdenoja 3. Glimsån 4. Glomsån 5. Monikonpuro 6. Gumbölenjoki 7. Mankinjoki 8. Finnåbäcken 9. Gussängsbäcken 1. Kullonsillanoja 11. Kättbäcken

10 4 2. VUODEN 213 SÄÄOLOT Vuoden 212 syys- ja lokakuu olivat runsassateisia ja valumat olivat syksyllä suuria. Marraskuu oli vielä lauha ja sateinen. Marraskuun lopussa oli myrskyjä, jotka sekoittivat veden tehokkaasti. Pakkaskausi alkoi yhtäkkisesti joulukuun vaihteessa. Yli 1 asteen pakkanen jääti järvet nopeasti. Jäätymisajankohta oli lähes normaali ( ). Sateiden jäljiltä virtaamat jäivät suuriksi, joten happitilanteen kannalta talvikaudesta ei ennakoitu kovin vaikeaa. Toisaalta veden lämpötila jäi tavallista korkeammaksi mikä lisäsi hapen kulumisnopeutta. Humusleima ja ravinnepitoisuudet tulevat olemaan talvella 213 tavanomaista suurempia syysasteiden jäljiltä. Tammi ja helmikuu olivat myös lauhoja eikä pitkiä pakkasjaksoja ollut. Lunta satoi varsin runsaasti ja lumen paino nosti jäälle vettä, koska jää jäi varsin ohueksi. Virtapaikat pysyivät laajalti sulina voimakkaan virtauksen takia. Myös pienemmät ojat pysyivät sulina ja routaa oli tavallista vähemmän paksun lumipeitteen takia. Lunta tuli helmikuulla edelleen lisää ja jäällä oli edelleen vettä. Lämmin vesi muodosti paikoin uhkuläpiä. Talvi jatkui kovana maaliskuussa. Lunta satoi lisää ja yöpakkaset kovenivat. Kuun puolivälissä oli yöllä pakkasta yli 2 oc, joten virtapaikat jäätyivät ja virtaamat hiipuivat. Myös merialueelle muodostui uuttaa jäätä. Talven ote ei hellittänyt huhtikuussakaan. Yöt olivat poikkeuksellisen kylmiä ja päivät aurinkoisia, joten sulaminen edistyi hitaasti. Kuun puoliväliin mennessä sulamisvalimia ei juurikaan ollut ja joetkin pysyivät vankassa jäässä. Talven selkä alkoi taittua kuun lopulla eli lähes kuukauden normaalista myöhässä. Huhtikuun puolivälin jälkeen kevät alkoi edistyä nopeasti. Huhtikuun lopulla lämpöaalto sulatti lumipeitteen nopeasti ja monilla alueilla oli huipputulvia. Myös Loimijoki tulvi voimakkaasti veden noustessa Huittisten keskustaan. Hajakuormitus oli siten voimissaan. Järvien jäät lähtivät vapun aikoihin eli koko lailla normaaliin aikaan. Sadanta oli sulamiskaudella maltillista, joten tulvat menivät ohi viikossa parissa. Sää alkoi lämmetä toukokuun alun jälkeen. Toukokuu oli lämmin ja monin paikoin vähäsateinen. Lumet sulivat Lapissakin nopeasti ja tulvahuiput koettiin siellä toukokuun puolivälin jälkeen. Monet järvet kerrostuivat tyynen lämpimän sään takia nopeasti, joten kesäkerrosteisuudesta tuli pitkä. Kesäkuu oli poikkeuksellisen lämmin ja sateet tulivat lähinnä paikallisina ukkoskuuroina. Myös heinäkuun sademäärissä oli suuria paikallisia vaihteluita sateiden kuuroluonteisuuden vuoksi. Suurimmassa osassa maata satoi 4 8 mm eli keskimääräistä vähemmän. Etelä- ja lounaisrannikolla satoi hyvin vähän, alle 4 mm. Heinä-elokuu olivat kuitenkin normaalia runsassateisempia. Haihdunta ja maan kuivuus pitivät valumat kuitenkin vähäisinä. Kerrosteisuus pysyi järvissä vakaana keskikesän hellejakson aikana. Vähäiset valumat pitivät hajakuorman kurissa ja sedimentaatio väheni päällysveden ravintovarastoja. Pahaa leväkesää ei siten ollut. Matalissa järvissä leville oli kuitenkin hyvät kasvuedellytykset. Syyskuu oli kuiva ja vähäsateinen. Kuukauden sadanta oli maan länsi- ja pohjoisosassa yleisesti 2 5 mm eli monin paikoin alle puolet tavallisesta. Maan itäosassa satoi yli 5 mm eli lähes keskimääräisesti. Syyskuun lopun sateet imeytyivät pääasiassa kuivaan maaperään eivätkä nostaneet merkittävästi jokien virtaamia. Erityisesti Lounais-Suomessa maa on yhä vähäsateisen kesän jäljiltä kuivaa ja maankosteuden vaje on jopa yli 1 mm. Järvien pinnat olivat syyskuussa 3-4 cm tavallista alempana ja virtaamat olivat erittäin vähäisiä. Pienet purovesistöt olivat kokonaan kuivuneet.

11 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu 5 Lokakuussa sää viileni ja sateita saatiin jonkin verran. Koska haihduntaa ei enää ollut, jokiin ja puroihin saatiin jo virtaamia. Sateet painottuivat lokakuun loppupuolelle. Myös marraskuussa satoi runsaasti, joten vesitilanne parani loppuvuotta kohti. Talvesta voi tulla kuitenkin niukkavetinen ja järvien pinnat jäänevät normaalia alemmas. mm 16 Helsinki, Kaisaniemi Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Kuva 1. Sademäärä kuukausittain vuosina 212 ja 213 sekä pitkän ajan keskiarvo Kaisaniemessä. Cº Helsinki-Vantaan keskilämpötilat vuonna 213 ja vuosina keskilämpötila Kuva 2. Kuukauden keskilämpötila Helsingissä vuonna 213 verrattuna pitkän aikavälin keskiarvoon. 3. JÄRVITULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU 3.1 Kalajärvi Kalajärvi sijaitsee Pohjois-Espoossa ja kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Järvi laskee Nipertbäckeninpuroon, joka muuttuu Vanhankartanonpuroksi ennen laskemistaan Pitkäjärveen. Kalajärvi on pinta-alaltaan 16 ha, sen suurin syvyys on 2 m ja keskisyvyys 1,2 m. Järven eteläosan rannat ovat soistuvia. Valuma-alue on pieni, vain,7 km2, ja suurin osa valuma-alueesta on metsää. (Oinonen 28) Kalajärven vesi on kirkasta, vaikkakin hieman humuspitoista. Järvi happamoitui 198-luvun alun jälkeen, mutta on toipunut lähes ennalleen. Talvella järvellä havaittiin happikadosta johtu-

12 6 via kalakuolemia. Kalajärven vesikasvillisuus on vuosien kuluessa runsastunut ja muuttunut, minkä epäillään johtuvan vedenlaadun muutoksista (Oinonen 28) Talvitulokset Happitilanne oli lopputalvella välttävä. Happitilanne oli vertailuvuosien heikoin (kuva 3). Ilmeisesti syksyn runsaat valumat toivat järveen humusaineita, jotka kuluttivat hajotessaan tavallista enemmän happea. Hapen kulutukseen vaikuttaa välillisesti myös järven mataluus ja pieni vesitilavuus (pohjaefekti) sekä veden lämpötila. Muutoin vesi oli kirkasta ja lievästi ruskeaa. Fosforipitoisuus oli erittäin alhainen (7 µg/l). Typpeä oli kohtalaisesti (12 µg/l), koska vedessä on runsaasti humusta ja sen myötä typpitaso hieman nousee. Heikon happitilanteen takia ammoniumtypen pitoisuus oli suuri (68 µg/l). Yleensä ammoniumtyppeä ei järvivesissä ole. mg/l Kalajärven happitilanne talvella Tammi Helmi Maalis Kuva 3. Kalajärven (1 m) happipitoisuudet eri talvikuukausina Kesätulokset Kalajärveen ei muodostu kesällä pysyvää lämpötilakerrosteisuutta, koska se on hyvin matala. Näin ollen happitilanne pysyy avovesiaikana hyvänä (kyll.% 97). Muutoin vesi oli hieman sameaa ja ruskeaa. Fosforipitoisuus kohosi selvästi talveen verrattuna ja oli lähellä rehevää järvityyppiä (28 µg/l). Typpeä oli normaalisti. Liuennutta typpeä ei loppukesällä ollut. Klorofyllipitoisuus, joka kuvaa planktonlevien runsautta, oli nyt selvästi edelliskesää suurempi eli rehevyys oli voimakkaampaa (klorofylli-a 28 µg/l). Vedessä oli runsaasti viherleviä, joka nosti klorofyllipitoisuutta. Kalajärven kasviplanktonbiomassa oli mg/m 3 ( mg/m 3 ), joka kuvaa voimakasta rehevyyttä). Vuosien biomassa on vaihdellut välillä mg/m 3, joten levää oli nyt 1- kertainen määrä. Valtalajina oli viherlevä Cosmarium sp. Sen osuus oli yli puolet biomassasta (67%, kuva 4). Piilevää oli varsin vähän ja sinilevääkään ei juuri esiintynyt (osuus 2%).

13 7 Kalajärven planktonkoostumus 212 CYANOPHYTA 3 % CRYPTOPHYTA CHOANO- JA 1 % ZOOFLAGELLATA % MONADS JA FLAGELLATES 13 % CHLOROPHYTA 17 % DINOPHYTA 14 % CHRYSOPHYTA 3 % Kalajärven planktonkoostumus 213 MONADS JA CHOANO- JA FLAGELLATES ZOOFLAGELLATA 3 % 1 % CHLOROPHYTA 76 % CYANOPHYTA 2 % CRYPTOPHYTA % CHRYSOPHYTA 3 % DIATOMOPHYCEAE 8 % DINOPHYTA 7 % DIATOMOPHYCEAE 4 % Kuva 4. Kalajärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212 ja Pitkän aikavälin kehitys Kalajärvestä on tulosaineistoa 2-luvun alkuvuosilta ja viimeiseltä neljältä vuodelta. Päällysveden laatu lopputalvella ja kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Kalajärven fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Talvella pitoisuus on tasolla 8-1 µg/l ja kesällä tasolla 16-2 µg/l (kuva 5). Kesän 213 fosforipitoisuus oli aiempia vuosia suurempi leväsamennuksen takia (kok.p 28 µg/l). Runsas biomassa näkyy myös fosforipitoisuuden kohoamisena. Syynä tähän oli limalevien runsastuminen. Kalajärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä Kuva 5. Kalajärven päällysveden fosforipitoisuuksia Kalajärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä Kuva 6. Kalajärven päällysveden typpipitoisuuksia

14 8 Kalajärven typpipitoisuudet ovat olleet viime vuosina luonnontilaisten humusjärvien tasolla. Ajoittain typpipitoisuus on kohonnut talvella selvästi ja nämä muutokset ovat yhteydessä syysvalumiin ja happitilanteen heikkenemiseen (kuva 6). Talvi 213 oli tässä mielessä edellistalvista poikkeava, syysvaluma oli runsas ja happitilanne lopputalvella heikko. Kalajärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä klorof. µg/l Kuva 7. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Kalajärvessä Klorofyllipitoisuus näyttäisi laskeneen viime vuosina, mikä osoittaa levämäärän vähentyneen. Humusjärvissä limalevän esiintyminen nostaa voimakkaasti klorofyllipitoisuutta. Kesällä 213 klorofylliä kohotti viherlevien runsastuminen (kuvat 7 ja 4). 3.2 Bodominjärvi Bodominjärvi on Espoon suurin järvi, ja se kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Järven pinta-ala on 412 ha, suurin syvyys 13 m ja keskisyvyys 4,3 m. Valuma-alue on kooltaan 31,7 km2. Bodominjärven valuma-alueesta noin 15 % on peltoa. (Hagman 21). Bodominjärvi oli Espoon vedenhankintavesistö (Hagman 21). Järvellä on havaittu sinileväkukintoja lähes vuosittain ja vesi on melko ravinteikasta. Pohjan läheisessä vedessä on ajoittain niukasti happea niin kesällä kuin talvellakin (Oinonen 28). Vuoden 28 arviointiohjelmassa Bodominjärvi sijoittui luokkaan lievästi rehevä (Soini 29). Järvi on käsitelty kuparisulfaatilla ensimmäisen kerran vuonna 1966 ja tämän jälkeen useina vuosina järven ollessa vedenhankintavesistönä. Bodominjärveen on asennettu 198 lappoputki, jota pitkin syvännevettä johdetaan Oittaanjokeen. Ensimmäiset hapetuskokeilut tehtiin 197-luvulla, mutta varsinaisiin hapetuksiin päästiin 198-luvulla. Järveä tullaan jatkossa kunnostamaan vuonna 21 valmistuneen kunnostussuunnitelman mukaisesti ulkoista kuormitusta vähentämällä, tehokalastamalla, hapettamalla ja kasvillisuutta poistamalla (Hagman 21). Kunnostussuunnitelmassa Bodominjärven ulkoinen kuormitus laskettiin VEPS-mallilla. Tulosten mukaan 75 % fosforin ulkoisesta kuormituksesta arvioitiin aiheutuvan peltoviljelystä. Typen osuuden arvio peltoviljelystä oli 45 %. Järven sedimenttiä tutkittiin vuonna 28. Tulosten mukaan sedimentti ei toimisi merkittävänä ravinteiden vapauttajana (Hagman 21) Talvitulokset

15 9 Bodomjärven päällysveden happitilanne pysyi hyvänä läpi talven (kuvat 8 ja 9). Alusveden puolella happi kului varsin nopeasti ja oli pohjan läheltä maaliskuulla jo vähissä (,24 mg/l). Verrattaessa talvia havaitaan, että talvi 213 oli päällysveden osalta tavanomainen. Alusveteen kohdistui kuitenkin voimakas kulutuspaine hapen lähes loppuessa pohjalta. Varsin korkea alusveden lämpötila lisäsi osaltaan kulumisnopeutta. Myös näytesyvyys oli hieman muita vuosia suurempi, mikä osaltaan pienentää vertailupitoisuutta (lähinnä vuoteen 29 verrattuna). Bodomjärven vesi oli sameaa, lievästi emäksistä ja runsasravinteista. Kokonaisfosforin perusteella järvi on rehevä. Myös typpipitoisuus on hajakuormituksen takia koholla. Vähähappisuus lisäsi pohjalla kokonaisfosforin pitoisuutta tuntuvasti. Talveen 212 verrattuna samentuneisuus oli vähäisempää ja päällysveden ravinnetaso alhaisempi. Pohjalla fosforia oli kuitenkin enemmän heikomman happipitoisuuden takia. Verrattaessa vuosia happitilanne oli välivedessä ja pohjalla vertailuvuosien heikoin (kuva 8). Perussyynä tähän oli korkeaksi jäänyt lämpötila lauhasta syksystä johtuen. mg/l Bodomjärven happitilanne talvella m 5 m 8 m 1,6 m Tammi Helmi Maalis Kuva 8. Bodominjärven happitilanne talvella 213. mg/l Bodomjärven maaliskuun happitilanne m 5 m 8 m 1,6 m Kuva 9. Maaliskuun happitilanne Bodomjärvessä eri syvyyksillä

16 Happipitoisuus mg/l 1 Seuraavassa kuvassa on esitetty eri vesikerrosten happipitoisuus niiltä osin kuin tuloksia on olemassa. Kuvasta havaitaan, että pohjanläheisen veden happitilanne on nykyisin hieman heikompi kuin 198-luvun alkuvuosina. Tulokset ajalta 2-23 eivät ole vertailukelpoisia, koska alimmat näytteet on otettu 8-9 metrin syvyydeltä eikä metri pohjan yläpuolelta, kuten ohjeissa sanotaan. Esimerkiksi talvi 23 oli maassamme poikkeuksellisen ankara ja happitilanteet olivat keskimääräistä heikompia. Bodomin tuloksissa tämä ei näy matalan näytesyvyyden takia. Ei ole siten yhdentekevää miten näytteenotto toteutetaan, kun laaditaan pitkiä aikasarjoja Bodomjärven happitilanne lopputalvella , Kuva 1. Happitilanne lopputalvella eri syvyyksillä ja Kesätulokset Bodomjärven päällysveden happitilanne oli kesällä normaali (kyll. % 9-11). Kyllästysprosentin ylittäessä 1 % kyseessä on yleensä levätuotannon voimistuminen, jota lämpimät säät nyt suosivat. Myös lämpötilakerrosteisuus pysyi normaalia vakaampana nopean kerrostumisen ja kohtalaisen vähätuulisen kesän ansiosta. Tämä näkyi happivajeena myös väliveden yläosassa (8 metrin tasolla). Alusveteen kohdistuu voimakas hapenkulutuspaine, sillä lyhyenkin kerrostumisen aikana happi vähenee nopeasti pohjalta. Korkea alusveden lämpötila lisää osaltaan kulumisnopeutta. Elokuun lopulla pohjan pinta oli kokonaan hapeton (kuva 11). mg/l 12 1 Bodomjärven happitilanne kesällä m 5 m mg/l 12 1 Bodomjärven happitilanne kesällä m 5 m m 1,6 m m kesä heinä elo kesä heinä elo Kuva 11. Kesäajan happitilanne Bodomjärvessä eri syvyyksillä vuosina Bodomjärven vesi oli erittäin sameaa, emäksistä ja runsasravinteista. Näkösyvyys oli vain,9-1,3 m. Kokonaisfosforin perusteella järvi on rehevä (kok.p yli 3 µg/l). Fosforipitoisuus vaihteli µg/l (kuva 12). Myös typpipitoisuus on hajakuormituksen takia hieman koholla. Bodomjärven päällysveden typpipitoisuus pysyi vakaana läpi kesän (kuva 13). Nitraatit loppuivat kuitenkin vesimassasta heti

17 11 kesän alussa, joten typestä oli niukkuutta. Näissä oloissa sinilevät pääsevät runsastumaan, koska ne ottavat typen ilmasta, jos fosforia on ylimäärin käytettävissä. Jostain syystä sinileväkukinta jäi kuitenkin tavanomaista vähäisemmäksi. Pohjalla typpipitoisuus kohosi elokuussa hapen loputtua ja ammoniumtypen alkaessa vapautua. µg/l Bodomjärven fosforipitoisuus kesällä m 5 m 1,6 m µg/l Bodomjärven fosforipitoisuus kesällä m 5 m 1 kesä heinä elo kesä heinä elo Kuva 12. Bodomjärven fosforipitoisuus kesällä 212 ja 213 eri syvyyksillä. Vähähappisuus lisäsi pohjalla kokonaisfosforipitoisuutta selvästi. Heikon kerrostumisen takia fosforia voi päästä myös tuottavaan pintakerrokseen kovatuulisten jaksojen aikana. Kesällä 213 päällysveden fosforipitoisuus ei kuitenkaan lisääntynyt loppukesää kohti (kuva 12), mutta pohjalla pitoisuus kohosi äkillisesti elokuussa hapen loputtua. µg/l Bodomjärven typpipitoisuus kesällä m µg/l Bodomjärven typpipitoisuus kesällä m m 1,6 m m kesä heinä elo kesä heinä elo Kuva 13. Bodomjärven typpipitoisuus kesällä 212 ja 213 eri syvyyksillä. Päällysveden klorofyllipitoisuuden perusteella Bodomjärvi oli rehevä (klorofylli-a µg/l). Levämäärä pysyi kesän ajan vakaana eikä sinileväkukinnasta ollut viitteitä. Sen olisi paljastanut typpipitoisuuden nousu loppukesällä. Veden hygieeninen laatu oli heinäkuussa moitteeton. Kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa 775 mg/m 3 ( mg/m 3 ) eli erittäin voimakasta rehevyyttä kuvaavalla tasolla (=eutrofia). Valtalajina olivat sinilevät (69% biomassasta). Tyyppilajeja olivat Anabaena sp. ja Aphanizomenon sp. Kesällä 212 vallalla olivat piilevät (Tabellaria flocculosa, 42 %).

18 12 Bodomjärven planktonkoostumus 212 CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % CHLOROPHYTA 7 % MONADS JA FLAGELLATES 2 % CYANOPHYTA 14 % CRYPTOPHYTA 5 % CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % CHLOROPHYTA 2 % DIATOMOPHYCEAE 1 % CHRYSOPHYTA 4 % Bodomjärven planktonkoostumus 213 MONADS JA FLAGELLATES 2 % DINOPHYTA 12 % DINOPHYTA 11 % CHRYSOPHYTA 2 % CRYPTOPHYTA 2 % CYANOPHYTA 69 % DIATOMOPHYCEAE 58 % Kuva 14. Bodomjärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212 ja Pitkän aikavälin kehitys Bodomjärvestä on kattavasti tulosaineistoa 2-luvulta ja viimeiseltä neljältä vuodelta. Päällysveden laatu lopputalvella ja kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Bodomjärven päällysveden fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria tai pysyviä muutoksia. Normaalista poikkeavaa on se, että fosforipitoisuus on talvella yleensä suurempi kuin loppukesällä (3-5 µg/l). Yleensä maamme järvissä tilanne on juuri päinvastoin. Loppukesällä fosforipitoisuus on ollut välillä 2-4 µg/l (kuva 15). Fosforitaso vaihtelee voimakkaasti ja on selvästi sidoksissa valumatilanteeseen. Kuivan talven 23 fosforipitoisuus oli vain 12 µg/l, kun talven 212 pitoisuus oli jopa 5 µg/l. Loppukesän pitoisuutta säätelee leväbiomassan runsaus. Bodomjärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä Kuva 15. Bodomjärven päällysveden fosforipitoisuuksia

19 13 Bodomjärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä Kuva 16. Bodomjärven päällysveden typpipitoisuuksia Bodomjärven typpipitoisuuksissakaan ei ole tapahtunut tasomuutoksia. Vaihtelu on fosforin tavoin varsin laajaa. Suuria voimakkaaseen typen sidontaan viittaavia typpipitoisuuksia ei ole havaittu. Myös typpimaksimit on mitattu talvella, mutta se on normaalia maamme järvissä. Minimit (4 µg/l) sattuvat loppukesään, jos biomassassa ei ole sinilevää. Vuosina loppukesällä oli sinileväkukintoja ja typpeä oli silloin 9 µg/l (kuva 16). Klorofyllipitoisuus osoittaa pääosin lievää rehevyyttä (6-15 µg/l). Kesän 213 arvo oli korkein 2- luvulla johtuen sinilevämaksimista. Bodomjärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä klorof. µg/l Kuva 17. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Bodomjärvessä Espoon Pitkäjärvi Espoon Pitkäjärvi kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Järven pinta-ala on 17 ha, suurin syvyys 6,3 m ja keskisyvyys 2,9 m. Valuma-alue on kooltaan 66 km2, ja alueella on laajoja savialueita (Oinonen 28). Pohjoisosasta Pitkäjärvi on matala ja kapea, keskiosa on puolestaan hieman syvempää, eteläosan ollessa osittain umpeenkasvanut (Salo ym. 26). Pitkäjärvi on rehevöitynyt ja sen ongelmana ovat happikadot ja sinileväkukinnat (Salo ym. 26). Rehevöitymistä aiheuttavat ravinteiden vapautuminen sedimentistä sekä hajakuormitus. Järven vesi

20 14 on humuspitoista ja ajoittain hyvin sameaa (Oinonen 28). Vuoden 28 arviointiohjelman mukaan Pitkäjärvi luokiteltiin luokkaan erittäin rehevä (Soini 29). Pitkäjärven tilaa on seurattu vuodesta 1962 lähtien. Sen tilaa on pyritty parantamaan muun muassa ilmastamalla ja hapettamalla (talvisin vuodet ja uudelleen vuodesta 1997 alkaen ja kesäisin vuodesta 1999) sekä hoitokalastamalla (viimeisin vuonna 211). Hagman (29) arvioi, että Espoon Pitkäjärvellä ja Lippajärvellä on suurin kunnostustarve Espoossa Talvitulokset Pitkäjärvellä oli talvella toiminnassa Mixox MC 75- hapetin. Hapetus aloitettiin ja sitä tehtiin vain yhdellä laitteella. Laite toimi huhtikuun lopulle saakka. Happitilanne heikkeni hapetuksesta huolimatta talven aikana tuntuvasti, mutta pohjallakin oli happea vielä maaliskuussa (kuva 18). Päällysveden happivaje oli suuri, koska happikyllästys oli metrissäkin vain 17 % ( %). Kokonaisuutena happitilanne oli vain välttävä. Vertailuvuosiin nähden happitilanne oli nyt keskimääräistä heikompi (kuva 19). Veden yleislaatu oli heikohko voimakkaan samennuksen ja korkean ravinnetason takia. Fosforipitoisuus oli tutkituista järvistä korkein (98 µg/l). Veden suolapitoisuus oli korkea (25,7 ms/m) eli katualueiden hulevesiä valunee järveen. Veden puskurikyky on suuri suolojen lisääntymisen takia. mg/l Espoon Pitkäjärven talvella happitilanne m 3 m 4.8 m Tammi Helmi Maalis Kuva 18. Espoon Pitkäjärven happitilanne talvella 213. mg/l Espoon Pitkäjärven maaliskuun happitilanne m 3 m 4,8 m Kuva 19. Maaliskuun happitilanne Espoon Pitkäjärvessä vuosina

21 Kesätulokset Pitkäjärveä hapetettiin kesällä W-Rix-laitteistolla välillä Happitilanne oli kesällä pinnasta pohjaan hyvä (kuva 2), koska lämpötilakerrosteisuutta ei normaalisti muodostu näin matalaan järveen. Heinäkuun tyynellä hellejaksolla kerrostuminen olisi ollut mahdollista, mutta hapetuslaitteisto ilmeisesti heikensi kerrosteisuutta eikä sitä todettu. Happitilanne oli kesällä pinnasta pohjaan hyvä, koska lämpötilakerrosteisuutta ei muodostunut. Vain alkukesällä sään nopeasti lämmettyä oli havaittavissa lievää kerrostumista. Pintavedessä oli alku- ja loppukesällä voimakas ylikyllästys voimakkaasta levätuotannosta johtuen. mg/l Pitkäjärven happitilanne kesällä m 3 m 4,8 m mg/l Pitkäjärven happitilanne kesällä m 3 m 4,8 m kesä heinä elo kesä heinä elo Kuva 2. Espoon Pitkäjärven happitilanne eri syvyyksillä kesällä 212 ja 213. Veden yleislaatu oli heikohko voimakkaan samennuksen (näkösyvyys,5-2, m) ja erittäin korkean ravinnetason takia. Kokonaisfosforipitoisuus (45-11 µg/l) oli tutkittujen järvien korkein (kuva 21). Fosforipitoisuus jopa kaksinkertaistui kesän aikana, mikä viittaa voimakkaaseen sisäiseen kuormitukseen. Korkea ph lisää osaltaan fosforin vapautumisriskiä. Vedessä oli todettavissa alkukesällä liukoista fosforia, joka viittaa siihen, että typpi rajoittaa levätuotantoa Pitkäjärvessä. Liuennut typpi olikin alkukesää lukuun ottamatta lopussa. Typpitason voimakas nousu elokuussa viittaa sinileväkukintaan (kuva 22). Fosforipitoisuuden puolesta siihen oli kaikki edellytykset. Klorofyllipitoisuus vaihteli µg/l ollen erittäin rehevien järvien luokassa. Vesi oli hygieenisesti hyvää uimavettä, leväsamennuksen takia muutoin heikkolaatuista. Poikkeamana edellisvuoteen oli alkukesän alhaisempi fosforitaso, joka johtui nopeasta kerrostumisesta ja vähäisistä alkukesän valumista. Loppukesällä fosforitilanne oli sama kuin aiemmin. µg/l Pitkäjärven fosforipitoisuus kesällä m 3 m 4,8 m µg/l Pitkäjärven fosforipitoisuus kesällä m 3 m 4,8 m kesä heinä elo kesä heinä elo Kuva 21. Espoon Pitkäjärven fosforipitoisuus eri syvyyksillä kesällä 212 ja 213.

22 16 µg/l Pitkäjärven typpipitoisuus kesällä m 3 m 4,8 m µg/l Pitkäjärven typpipitoisuus kesällä m 3 m 4,8 m kesä heinä elo kesä heinä elo Kuva 22. Espoon Pitkäjärven typpipitoisuus eri syvyyksillä kesällä 212ja 213. Kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa mg/m 3 ( mg/m 3 ) eli erittäin voimakasta rehevyyttä kuvaavalla tasolla (=eutrofia). Biomassa oli samaa luokkaa kuin vuotta aiemmin. Valtalajina olivat keltaruskolevät, joihin kuuluvat myös piilevät. Yli puolet kokonaisbiomassasta oli Cyclotellasuvun piileviä. Sinilevääkin oli kohtalaisen paljon (14%). Tyyppilajeja olivat Anabaena sp.ja Microcystis sp. Kesällä 212 valtalajina oli panssarilevä Ceratium hirudinella, joten valtalaji oli vaihtunut. Espoon Pitkäjärven planktonkoostumus 212 CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % MONADS JA FLAGELLATES 3 % CYANOPHYTA 9 % CRYPTOPHYTA 8 % Espoon Pitkäjärven planktonkoostumus CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % CHLOROPHYTA 9 % MONADS JA FLAGELLATES 3 % CHLOROPHYTA 13 % CYANOPHYTA 14 % CRYPTOPHYTA 4 % DINOPHYTA 5 % CHRYSOPHYTA 2 % DIATOMOPHYCEAE 2 % DINOPHYTA 44 % CHRYSOPHYTA 3 % DIATOMOPHYCEAE 63 % Kuva 23. Espoon Pitkäjärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212 ja Pitkän aikavälin kehitys Espoon Pitkäjärvestä on kattavasti tulosaineistoa 2-luvulta. Päällysveden laatu lopputalvella ja kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Espoon Pitkäjärven päällysveden fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria tai pysyviä muutoksia. Fosforipitoisuus on ollut loppukesällä tyypillisesti tasolla 8-1 µg/l (kuva 24). Talven fosforitaso vaihtelee voimakkaasti ja on sidoksissa valumatilanteeseen. Kuivan talven 23 fosforipitoisuus oli alle 4 µg/l, kun talven 213 pitoisuus oli jopa 98 µg/l. Loppukesän pitoisuudet ovat olleet säännöllisesti erittäin rehevien järvien tasolla.

23 Espoon Pitkäjärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä Kuva 24. Espoon Pitkäjärven päällysveden fosforipitoisuuksia Espoon Pitkäjärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä Kuva 25. Espoon Pitkäjärven päällysveden typpipitoisuuksia Espoon Pitkäjärven typpipitoisuuksissakaan ei ole tapahtunut tasomuutoksia. Vaihtelu on fosforin tavoin varsin laajaa. Suuria voimakkaaseen typen sidontaan viittaavia typpipitoisuuksia ei ole havaittu. Typpimaksimit on mitattu yleensä talvella, mikä on normaalia maamme järvissä. Minimit (alle 6 µg/l) sattuvat loppukesään, jos biomassassa ei ole sinilevää. Loppukesällä 29 oli sinileväkukintoja ja typpeä oli silloin lähes 16 µg/l (kuva 25). Klorofyllipitoisuudet osoittavat voimakasta rehevyyttä. Kesien arvot ovat olleet aikaisempaa korkeampia, mikä kertoo levätuotannon lisääntymisestä (kuva 26). Järveen mataluus edesauttaa levien keijuntaa, jolloin valtalajeina voivat olla myös panssarilevät ja muut suurikokoiset levälajit. Kun typpeä valuu koko ajan järveen, siitä ei tule minimitekijää, mikä antaisi etua sinileville. Espoon Pitkäjärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä klorof. µg/l Kuva 26. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Espoon Pitkäjärvessä

24 Lippajärvi Lippajärven pinta-ala on 6 ha, suurin syvyys 4,5 m ja keskisyvyys 2,3 m. Järvi kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Valuma-alue on kooltaan 6,5 km2, ja se on maankäytöltään lähinnä asuinaluetta (Oinonen 28). Lippajärven vedet laskevat Lippajärvenojaa pitkin Espoon Pitkäjärveen. Järven veden korkeutta on säännelty vuodesta 1972 alkaen (Salo ym. 26). Lippajärvi on Espoon Pitkäjärven tavoin rehevöitynyt, ja sen ongelmana on erityisesti vanhasta jätevesikuormituksesta johtuva sedimentin ravinnekuormittuneisuus (Salo ym. 26). Vuoden 21 heinäkuussa Lippajärvellä havaittiin kalakuolemia ja syyskuussa kuolleita järvisimpukoita. Syytä järvisimpukkakuolemaan ei tiedetä. Lippajärvi on luokiteltu vuoden 28 arviointiohjelman mukaan luokkaan erittäin rehevä (Soini 29). Järven tilaa on seurattu vuodesta 1963 alkaen. Lippajärveä on kunnostettu hoitokalastuksin vuosina 21 24, 27 ja Lisäksi järveä on hapetettu kesäisin Mixox hapetuskierrätys- menetelmällä vuodesta 21 alkaen (Heitto & Saarijärvi 21b). Lippajärveen on myös asennettu 197-luvulla lappoputki, joka pumppaa syvännevettä Espoon Pitkäjärvestä laskevaan puroon. Lippajärvellä on ollut aikaisemmin talvisin hapettomuutta ja loppukesäisin sinileväkukintoja, mutta viime vuosina näitä ei ole enää havaittu. Laajat ja monipuoliset kunnostustoimet ovat siten alkaneet tuottaa tulosta Talvitulokset Lippajärveä hapetettiin Visiox AT laitteella. Hapetus käynnistyi ja jatkui huhtikuun lopulle (hapetuksessa oli tauko ). Lippajärven päällysveden happitilanne pysyi hapetuksen ansiosta tyydyttävänä. Myös pohjalla säilyi reilusti hapellinen tila (kuva 27). Vertailuvuosiin nähden happitilanne oli pohjalla edellistalvia parempi. Pintaveden happipitoisuus oli hieman aikaisempaa alempi. Tehokas veden kierrätys voi alentaa pintaveden happipitoisuuksia. Lippajärven vesi oli sameahkoa, runsassuolaista ja emäksistä. Ravinnepitoisuudet olivat rehevän järven luokassa. mg/l Lippajärven happitilanne talvella 213 Tammi Helmi Maalis 1 m 4 m Kuva 27. Lippajärven happitilanne talvella 213.

25 19 mg/l 12 1 Lippajärven maaliskuun happitilanne m 4 m Kuva 28. Maaliskuun happitilanne Lippajärvessä vuosina Kesätulokset Lippajärveä hapetettiin W-Rix-laitteistolla välillä Lippajärven vesi oli sameahkoa, runsassuolaista ja lievästi emäksistä. Sähkönjohtavuus on Pitkäjärven tasolla. Ravinnepitoisuudet olivat erittäin rehevän järven luokassa. Lippajärven happitilanne pysyi hyvänä, koska vesimassa ei kerrostunut lämpötilan mukaan. Alkukesällä oli lievää kerrostumista Pitkäjärven tapaan. Myös pohjan pinta säilyi reilusti hyvähappisena (kuva 29). mg/l 12 1 Lippajärven happitilanne kesällä m mg/l 12 1 Lippajärven happitilanne kesällä m 8 4 m 8 4 m kesä heinä elo kesä heinä elo Kuva 29. Lippajärven happitilanne kesällä 212 ja 213. Veden yleislaatu oli heikohko voimakkaan samennuksen (näkösyvyys,9-1,9 m) ja erittäin korkean ravinnetason takia. Kokonaisfosforipitoisuus (58-76 µg/l) oli erittäin rehevien järvien tasolla (kuva 3). Fosforipitoisuuden puolesta sinileväkukintoihin olisi ollut hyvät edellytykset, mutta sinileväbiomassa jäi alhaiseksi (osuus 11 % biomassasta). Sinilevien runsastuminen olisi näkynyt myös typpipitoisuuden nousuna, mutta typpipitoisuus päinvastoin laski loppukesää kohti (kuva 31). Klorofyllipitoisuus vaihteli µg/l ollen rehevän ja erittäin rehevän luokan rajalla. Hetkellisesti havaittiin runsas levämäärä heinäkuussa, mutta elokuussa tilanne oli normalisoitunut. Heinäkuussa pintavedessä havaittiin kaksi kolibakteeria. Vesi oli hygieenisesti hyvää uimavettä.

26 2 µg/l Lippajärven fosforipitoisuus kesällä m 4 m µg/l Lippajärven fosforipitoisuus kesällä m 4 m kesä heinä elo kesä heinä elo Kuva 3. Lippajärven fosforipitoisuus eri syvyyksillä kesällä 212 ja µg/l Lippajärven typpipitoisuus kesällä m 1 µg/l Lippajärven typpipitoisuus kesällä m 8 4 m 8 4 m kesä heinä elo kesä heinä elo Kuva 31. Lippajärven typpipitoisuus eri syvyyksillä kesällä 212 ja 213. Kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa 7 89 mg/m 3 ( mg/m 3 ) eli erittäin voimakasta rehevyyttä kuvaavalla tasolla (= eutrofia). Valtalajina olivat panssarilevät (Dinophyceae sp.). Niiden osuus oli 44 % biomassasta. Lajisto oli toinen, sillä vuonna 212 vallinneita panssarileviä (Ceratium hirundinella ja Peridiniopsis quadridens) oli niukasta. Toiseksi eniten oli piilevää (mm. Aulacoseira sp.). Myös sinileviä oli kohtalaisen paljon (11%). Lippajärven planktonkoostumus 212 CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA 1 % MONADS JA FLAGELLATES 2 % CYANOPHYTA 5 % CRYPTOPHYTA 4 % Lippajärven planktonkoostumus CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA 1 % CHLOROPHYTA 1 % MONADS JA FLAGELLATES 4 % CYANOPHYTA 11 % CRYPTOPHYTA 9 % CHLOROPHYTA 25 % DINOPHYTA 31 % DIATOMOPHYCEAE 19 % CHRYSOPHYTA 32 % CHRYSOPHYTA 2 % DINOPHYTA 44 % Kuva 32. Lippajärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212 ja Pitkän aikavälin kehitys Lippajärvestä on kattavasti tulosaineistoa 2-luvulta. Päällysveden laatu lopputalvella ja kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Lippajärven päällysveden fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria tai pysyviä muutoksia. Fosforipitoisuus on ollut talvella tyypillisesti tasolla 4 µg/l ja loppukesän levähuippujen aikana 8-9 µg/l

27 21 (kuva 33). Kuivan talven 23 fosforipitoisuus oli 85 µg/l, kun talven 213 pitoisuus oli vain 41 µg/l. Korkeat fosforipitoisuudet johtuivat talvella 23 koko vesimassan hapettomuudesta. Lippajärven ongelmana on siten sisäinen kuormitus eikä valumavesien aiheuttama hajakuormitus. Loppukesän pitoisuudet ovat olleet säännöllisesti erittäin rehevien järvien tasolla ja kaksinkertaisia talveen verrattuna. Lippajärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä Kuva 33. Lippajärven päällysveden fosforipitoisuuksia Lippajärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä Kuva 34. Lippajärven päällysveden typpipitoisuuksia Lippajärven typpipitoisuuksissakaan ei ole tapahtunut tasomuutoksia. Talvipitoisuuksissa on kuitenkin nähtävissä laskua. Vaihtelu on fosforin tavoin varsin laajaa. Suuria voimakkaaseen typen sidontaan viittaavia typpipitoisuuksia ei ole havaittu. Typen sidontaa kuitenkin esiintyy, koska typpimaksimit (noin 17 µg/l) osuvat loppukesään. Myös typpiminimit (noin 6 µg/l) sattuvat loppukesään, jos levälajistossa ei ole runsaasti sinilevää. Vuonna 211 loppukesällä oli sinileväkukintoja ja typpeä oli silloin 176 µg/l, mutta heinäkuussa 213 vain 81 µg/l (kuva 34). Klorofyllipitoisuudet osoittavat voimakasta rehevyyttä. Kesällä 211 sinileväkukinnan aikaan vesi oli leväpuuroa. Kesän 212 oltua viileän, sinileväkukintaa ei todettu. kesällä 213 oli lieviä merkkejä typen sidonnasta.

28 22 Lippajärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä klorof. µg/l Kuva 35. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Lippajärvessä Luukinjärvi Luukinjärvi kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Järvi on pinta-alaltaan 3 ha, suurin syvyys on 4 m ja keskisyvyys ainoastaan 1,6 m. Valuma-alueen koko on 4,6 km2, ja valuma-alueella on lähinnä metsää, soita ja harvaa pientaloasutusta (Oinonen 28). Luukinjärven vesi on kirkasta, mutta humuspitoista. Järven planktonissa esiintyy limalevää, mutta vain vähän sinileviä (Oinonen 28). Ravinteikkaissa humusvesissä elävä limalevä tuntuu uimisen jälkeen iholla epämiellyttävän limaiselta. Lisäksi Luukinjärven ongelmana ovat happikadot, joita on esiintynyt talvikausien lisäksi ajoittain myös kesäisin. Luukinjärvi on luokiteltu vuoden 28 arviointiohjelman perusteella luokkaan rehevä (Soini 29). Järven tilaa on seurattu vuodesta 1981 alkaen. Happiongelmien korjaamiseksi järveä on hapetettu vuodesta 27 alkaen talvisin neljä kuukautta ja kesäisin kolme kuukautta. Luukinjärvelle laadittiin kunnostussuunnitelma vuonna 1999 (Keto 2). Järvellä oli talvella 213 toiminnassa kaksi ilmastinta. Myös kesällä ilmastimet olivat käynnissä Talvitulokset Luukinjärveä ilmastettiin kahdella W-Rix Oy:n AIRIT 7 -ilmastimella välisenä aikana, joiden tehoa tarkkailtiin laajennetulla pisteverkolla tihennetysti talven aikana. Päällysveden happivaje oli huomattava jo tammikuussa reilu kuukausi jäiden tulon jälkeen (kyll% 58). Helmikuussa pintavedessä oli selviä eroja siten, että tilanne oli paras syvänteellä ja eteläpäässä olevan hapettimen lähellä. Alusvedessä erot olivat pienet. Maaliskuussa tilanne oli samankaltainen, mutta erot olivat vähäisemmät. Pohjan lähellä happitilanne oli suunnilleen sama kaikilla pisteillä läpi talven (kuva 36). Happikyllästys oli päällysvedessä lopputalvella 36-4 % ja alusvedessä 3-32 %. Happitilanne oli kokonaisuutena tyydyttävä. Talveen 212 verrattuna happitilanne parani selvästi sekä päällysvedessä että etenkin pohjan läheisyydessä). Alusveden lämpötila oli alkutalvella yli 2 o C, mutta laski maaliskuussa sen alle. Pintaveden lämpötila putosi vielä selvemmin. Lämpötilan lasku hidasti hapenkulumisnopeutta ja etenkin pintavedessä muutos oli selvä. Alueellisia eroja lämpötiloissa ei juurikaan ollut.

29 23 Tihennetyn seurannan perusteella hapettimet paransivat Luukinjärven happitilannetta. Kuten jo edellä todettiin lopputalven happitilanne oli selvästi edellistalvea parempi, mutta kuitenkin heikompi kuin talvina , jolloin hapetus-ilmastus oli vielä tehokkaampaa (kuva 38). Veden humusleima oli erittäin vahva ja ravinteita oli rehevälle järvelle tyypillisesti. Nämä piirteet voimistuivat edellistalvesta märän syksyn ja alkutalven vaikutuksesta, koska hajakuorma lisääntyi. Luukinjärven happipitoisuudet eri pisteillä talvella 213 mg/l 9 1 m 8 1 m 3 m 7 1 m 6 3 m Piste A Piste S Piste B Piste C 3 m Kuva 36. Luukinjärven happipitoisuudet talven 213 erillisseurannassa. oc 3 2,5 2 Luukinjärven lämpötilat eri pisteillä talvella 213 Piste A Piste S 3 m 3 m Piste B Piste C 1 m 3 m 1,5 1 1 m 1 m, Kuva 37. Luukinjärven lämpötilat talven 213 erillisseurannassa.

30 m m 3 m Kuva 38. Luukinjärven lopputalven happipitoisuudet ,5 4 3,5 1 m 2 m 3 3 m 2,5 2 1,5 1, Kuva 39. Luukinjärven lopputalven lämpötilat Kesätulokset Luukinjärven ilmastimet käynnistettiin ja olivat siitä asti keskeytyksettä käynnissä 6.9. saakka (etävalvonnasta hälytys 6.9. klo 7.9). Uudelleenkäynnistys 9.9., josta käynnissä 7.1. saakka. Luukinjärven humusleima on vahva ja ravinteita on rehevälle järvelle tyypillisesti. Vesi oli kesällä sameahkoa (näkösyvyys,9-1,3 m). Perustarkkailuun lisättiin heinäkuu happitilanteen seuraamiseksi. Happitilanne oli kesä- ja heinäkuun alussa pohjalla huono (kyll.% 13-3). Ilmastuksesta huolimatta järveen oli muodostunut lievä lämpötilakerrosteisuus. Pinnan ja pohjan välillä oli lämpötilaeroa 5,3-8,9 o C. Heinäkuun lopulla ja elokuussa vesimassa oli sekoittunut( luontaisesti tai hapettimen ansiosta) ja happea oli silloin hyvin pohjallakin. Päällysveden fosforipitoisuus vaihteli µg/l ja typpipitoisuus µg/l. Fosforia oli eniten kesäkuun alussa ja vähiten elokuun lopulla. Fosforipitoisuuden nousua loppukesää kohti ei siten todettu, mikä viittaa hapetuksen myönteisiin vaikutuksiin. Heinäkuussa vähähappisessa vedessä oli fosforia 41 µg/l, joten kovin vahvaa sisäistä kuormitusta ei voitu todeta. Klorofyllipitoisuus vaihteli 1-21 µg/l eli oli rehevien järvien luokassa. Heinä- elokuussa pintavedessä havaittiin -2 kolibakteeria. Vesi oli hygieenisesti hyvää uimavettä.

31 25 Kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa 3986 mg/m 3 ( mg/m 3 ) eli erittäin voimakasta rehevyyttä kuvaavalla tasolla (= eutrofia). Valtalajina olivat piilevät (Aulacoseira sp.). Niiden osuus oli 36 % biomassasta. Viherlevää ( mm. Trachelomonas sp.) oli hieman (12%), mutta sinilevää hyvin vähän. Luukinjärven planktonkoostumus 212 MONADS JA FLAGELLATES CHOANO- JA 2 % ZOOFLAGELLATA % CYANOPHYTA 1 % CRYPTOPHYTA 8 % DINOPHYTA % Luukinjärven planktonkoostumus 213 CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA 1 % MONADS JA FLAGELLATES 7 % CYANOPHYTA 2 % CRYPTOPHYTA 7 % CHLOROPHYTA 12 % CHLOROPHYTA 18 % DINOPHYTA 16 % CHRYSOPHYTA 46 % CHRYSOPHYTA 13 % DIATOMOPHYCEAE 31 % DIATOMOPHYCEAE 36 % Kuva 4. Luukinjärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212 ja Pitkän aikavälin kehitys Luukinjärvestä on kattavasti tulosaineistoa 2-luvulta. Päällysveden laatu lopputalvella ja kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Luukinjärven päällysveden fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria tai pysyviä muutoksia. Fosforipitoisuus on ollut tyypillisesti tasolla 3-4 µg/l (kuva 41). Loppukesän pitoisuudet ovat olleet säännöllisesti rehevien järvien tasolla. Luukinjärven typpipitoisuuksissakaan ei ole tapahtunut tasomuutoksia. Kohonneita voimakkaaseen typen sidontaan viittaavia typpipitoisuuksia ei ole havaittu. Typen sidontaa esiintyy kuitenkin ajoittain, koska typpimaksimi (15 µg/l) osui loppukesään 29 (kuva 42). 6 Luukinjärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä sekä trendiviiva Kuva 41. Luukinjärven päällysveden fosforipitoisuuksia

32 26 Luukinjärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä Kuva 42. Lippajärven päällysveden typpipitoisuuksia Klorofyllipitoisuudet osoittavat tuntuvaa rehevyyttä. Levähuiput osuvat vuosituhannen alkuun (kuva 43). Sen jälkeen tilanne on ollut vakaa. Luukinjärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä klorof. µg/l Kuva 43. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Lippajärvessä Hannusjärvi Hannusjärvi sijaitsee Kaitaalla Etelä-Espoossa. Järvi on pinta-alaltaan 6 ha ja sen suurin syvyys on noin 2,5 m. Valuma-alueen pinta-ala on,36 km2, ja se on järven pohjoispuolta lukuun ottamatta rakennettua asutusaluetta. Valuma-alueen maaperä koostuu pääasiassa kallio- ja moreenialueista, tosin myös savi-, turve- ja hiekka-alueita esiintyy (Oinonen 28). Hannusjärven vesi on kirkasta, vaikkakin hyvin humuspitoista (Soini 29). Järvellä on runsaasti kasvillisuutta, ja kelluslehtiset kasvit ovat levittäytyneet lähes koko järven alueelle. Myös uistinvita (Potamogeton natans) muodostaa järvellä laajoja kasvustoja. Hannusjärven rannat ovat monin paikoin suoreunaisia (Oinonen 28). Espoon järvien tilan vuoden 28 arviointiohjelman mukaan Hannusjärvi kuuluu luokkaan rehevä (Soini 29). Hannusjärveä on hapetettu talvisin vuodesta 1999 lähtien ja lisäksi kesäisin viiden viikon ajan vuodesta 22 alkaen. Järvellä on tehty erilaisia kunnostustoimenpiteitä Hannusjärven suojeluyhdistyksen toimesta (Oinonen 28, Soini 29).

33 Talvitulokset Järven happitilanne oli talvella vain välttävä (2,3 mg/l, kyll.% 16)). Valuma-alueen karuudesta huolimatta vedessä oli voimakas humusleima ja kohonnut suolapitoisuus, joka johtunee katualueiden valumavesistä. Ravinnetaso oli lievästi reheville järville ominainen. Fosforipitoisuus laski huomattavasti edellistalvesta ollen 2 µg/l ( µg/l). Myös suolapitoisuus väheni selkeästi. Happitilanne sen sijaan heikkeni (5,7-->2,3 mg/l) Kesätulokset Järven happitilanne oli kesällä hyvä, koska järvi on matala ja vesimassa ilmastuu koko ajan. Valumaalueen karuudesta huolimatta vedessä oli selvä humusleima. Ravinnetaso oli reheville järville ominainen. Fosforipitoisuus (34 µg/l) osoitti selvää rehevyyttä, klorofyllipitoisuus oli myös rehevän veden luokassa (28 µg/l). Koska kyseessä on hapahko humusjärvi, planktonissa voi olla limalevää, joka voi nostaa klorofylliarvoja alhaisesta ravinnetasosta huolimatta. Heinäkuussa todettiin 1 kolibakteeri. Vesi oli hygieenisesti hyvää uimavettä. Veden laatu on hyvin samantyyppinen kuin yhtä matalassa Kalajärvessä. Kokonaisarvosana on tyydyttävä/välttävä. Välttävää arvosanaa puoltaa talven heikko happitilanne. Kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa mg/m 3 ( mg/m 3 ) eli erittäin voimakasta rehevyyttä kuvaavalla tasolla (= eutrofia). Ylivoimaisena valtalajina oli viherlevä Pediastrum privum kuten vuotta aiemminkin. Hannusjärven planktonkoostumus 212 CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % MONADS JA FLAGELLATES 7 % CRYPTOPHYTA 1 % Hannusjärven planktonkoostumus 213 CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % MONADS JA FLAGELLATES 2 % CYANOPHYTA 4 % DINOPHYTA % CRYPTOPHYTA 4 % CHRYSOPHYTA 3 % CYANOPHYTA 18 % DINOPHYTA % DIATOMOPHYCEAE 6 % CHLOROPHYTA 4 % CHRYSOPHYTA 9 % CHLOROPHYTA 81 % DIATOMOPHYCEAE 25 % Kuva 44. Hannusjärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212 ja Pitkän aikavälin kehitys Hannusjärvestä on kattavasti tulosaineistoa 2-luvulta. Päällysveden laatu lopputalvella ja kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Hannusjärven päällysveden fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria tai pysyviä muutoksia. Lievää nousua on kuitenkin havaittavissa. Fosforipitoisuus on ollut tyypillisesti tasolla 2-4 µg/l (kuva 45). Loppukesän pitoisuudet ovat olleet kaksi kertaa korkeita (8 µg/l). Myös talven 212 pitoisuus oli jostain syystä korkea. Hannusjärven typpipitoisuuksissa ei ole tapahtunut tasomuutoksia. Typpipitoisuus on tyypillisellä humusjärven tasolla (1 µg/l). Typen sidontaa esiintyy kuitenkin ajoittain, koska typpimaksimi

34 28 (21 µg/l) osui heinäkuulle 211 (kuva 46). Sinilevien osuus oli tuolloin 79 % kasviplanktonin määrästä. µg/l 12 Hannusjärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä Kuva 45. Hannusjärven päällysveden fosforipitoisuuksia µg/l Hannusjärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä Kuva 46. Hannusjärven päällysveden typpipitoisuuksia Klorofyllipitoisuudet osoittavat ajoittain erittäin voimakasta rehevyyttä. Levähuiput osuvat vuosikymmenen puoliväliin (kuva 47). Klorofyllipitoisuus ylitti tuolloin ylirehevien järvien tason. Kyseessä on mitä ilmeisimmin limalevien suuri osuus kasviplanktonissa. Hannusjärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä klorof. µg/l Kuva 47. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Hannusjärvessä

35 Matalajärvi Matalajärvi kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen, ja se laskee viereiseen Bodominjärveen. Järvi on pinta-alaltaan 62 ha, ja sen suurin syvyys on 1,3 m ja keskisyvyys ainoastaan,9 m. Matalajärven valuma-alueen koko on 474 ha. Valuma- alueella on mm. metsää, peltoja, golf-kenttä, puutarhakoulu sekä liikennealuetta (Karvonen 27). Matalajärvi on rehevyydestä huolimatta sangen kirkasvetinen, minkä ansiosta järvessä esiintyy mm. harvinaista hentonäkinruohoa, jouhivitaa ja uposvesitähteä. Järvellä pesii runsas vesi- ja rantalinnusto. Luontoarvojen takia Matalajärvi on ranta-alueineen ja järven luoteisrannassa sijaitsevan lehtoalueen kanssa liitetty Natura 2 -verkostoon (Mykkänen 28). Matala ja luontaisestikin rehevä Matalajärvi on vuosien kuluessa muuttunut ylireheväksi suuren ulkoisen kuormituksen takia (Mykkänen 28). Järveä ympäröivät alueet ovat satoja vuosia olleet viljelyssä. Lisäksi järveä rasittaa voimakas sisäinen kuormitus ja runsas särkikalojen määrä. Karvosen (27) tutkimuksen mukaan sedimentistä voi vapautua veteen fosforia kuukauden aikana yhtä paljon kuin koko ulkoinen kuormitus on vuodessa. Matalajärvessä kasvava karvalehti (Ceratophyllum demersum) (irtokeijuja eli ei ole kiinnittynyt pohjaan) on päässyt runsastumaan massiivisiksi kasvustoiksi 2-luvulla. Myös vesiruttoa on runsaasti. Järven tilaa on seurattu vuodesta 1981 alkaen ( , 1999 ). Sitä on kunnostettu muun muassa poistamalla karvalehteä (vuosittain vuodesta 25), hapettamalla talvisin (vuodesta 25) sekä hoitokalastamalla (vuosittain vuodesta 26) (Barkman 28). Järven kunnon parantamiseksi tehtiin kunnostussuunnitelma vuosille (Barkman 25). Lisäksi vuosien aikana on tarkoitus rakentaa, parantaa tai vähintään panna alulle kahdeksan allasta ja kaksi kosteikkoa, joilla pyritään hillitsemään Matalajärveen tulevaa ulkoista kuormitusta (Barkman 21a). Tammikuussa 211 kaivettiin idästä tulevaan Kulloonsillan puroon lähelle rantaa laskeutusallas ja kampaoja kosteikkoa varten (Järviwiki 211). Järvellä toimii aktiivinen suojeluyhdistys Talvitulokset Epäedullisten ominaisuuksiensa takia (mataluus ja runsas hajoava vesikasvillisuus) Matalajärven vesi oli tavanomaiseen tapaan hapetonta. Vesi oli myös sameaa ja runsassuolaista. Humusleima ei ole kovin vahva. Ravinteita ja etenkin fosforia oli erittäin runsaasti (jopa 1 µg/l). Pitoisuus ylittää jopa puhdistettujen jätevesien tason moninkertaisesti. Lisäksi fosfori oli liuenneena fosfaattina. Järvi on tämän perusteella ylirehevä Kesätulokset Matalajärven vesi oli kesällä kuitenkin kirkasta, koska runsas vesikasvillisuus ja päällyslevästö sitovat kaikki liuenneet ravinteet. Vesi oli kesälläkin runsassuolaista sekä voimakkaan emäksistä (ph 9,3). Humusleima ei ole kovin vahva. Veden korkea kalkkipitoisuus ja emäksisyys suosivat harvinaisia vesikasveja, joita esiintyykin Matalajärvessä. Ravinteita oli talveen verrattuna vain murto-osa. Fosforipitoisuus oli vain 4 µg/l (talvella 1 µg/l) ja typpeä 68 µg/l (talvella 27 µg/l). Klorofyllipitoisuus (3,4 µg/l) osoitti jopa karua tuotantotyyppiä. Muutos talveen on uskomattoman suuri.

36 3 Heinäkuussa todettiin 9 kolibakteeria. Vesi oli hygieenisesti hyvää uimavettä. Uiminen runsaan vesikasvillisuuden seassa on kuitenkin käytännössä mahdotonta. Kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa vain 331 mg/m 3 (212 1 mg/m 3 ) eli jopa karun järven tasolla. Valtalajeina olivat pienikokoiset nielulevät (Cryptomonas sp.). Näitä oli puolet biomassasta. Planktonkoostumus oli selvästi muista järvistä poikkeava. Matalajärven planktonkoostumus 212 CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA MONADS JA % FLAGELLATES CHLOROPHYTA 1 % 1 % CHRYSOPHYTA % DIATOMOPHYCEAE 3 % CYANOPHYTA 2 % CHLOROPHYTA 3 % Matalajärven planktonkoostumus 213 CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % MONADS JA FLAGELLATES 8 % CYANOPHYTA 13 % DINOPHYTA % CHRYSOPHYTA 26 % CRYPTOPHYTA 84 % DINOPHYTA 2 % CRYPTOPHYTA 48 % Kuva 48. Matalajärven kasviplanktonkoostumus heinäkuussa 212 ja SAHAJÄRVI Sahajärvi sijaitsee Luoteis-Espoossa Siikajärven ja Nuuksion Pitkäjärven välissä Mankinjoen valumaalueella. Järven vesiala on 55 ha (,55 km2 ) ja kokonaisrantaviivan pituus 5,2 km. Suurin syvyys on 6,5 m ja keskisyvyys 3, m. Sahajärven valuma-alueen pinta-ala on 11 km2. Valuma-alueella on moreeni, savi, kallio ja turvealueita. Peltojen osuus valuma-alueen pinta-alasta on noin kolme prosenttia. Sahajärven länsiosaan laskee oja, jota pitkin järveen tulee vesiä Siikajärvestä ja Heinäslammesta Talvitulokset Sahajärven happitilanne oli talvella hyvä, sillä vesi oli hapekasta pohjaan saakka. Valuma-alueen luonteesta johtuen vedessä oli selvä humusleima, alhainen suolapitoisuus ja hapahko luonne. Puskurikyky oli kuitenkin tyydyttävä. Ravinnetaso oli karuhkon järven luokkaa. Fosforin vapautumista pohjalta ei todettu, koska happitilanne oli hyvä Kesätulokset Sahajärven vesi oli sameahkoa ja humuksen leima oli selkeä. Näkösyvyys oli vain 1,3 m. Sähkönjohtavuus on hyvin alhainen ja vesi on lievästi hapanta. Ravinnepitoisuudet olivat rehevän järven luokassa, samoin klorofyllipitoisuus. Rehevyys on siten luonnontilaan verrattuna selvästi kohonnut. Järven happitilanne oli loppukesällä tyydyttävä. Päällysvesi oli hapekasta, mutta pohjalla oli happikato jyrkän kerrostumisen takia. Kohonnut rehevyys selittää hapen loppumisen.

37 31 Ravinnetaso oli reheville järville ominainen. Fosforipitoisuus (32 µg/l) osoitti selvää rehevyyttä, klorofyllipitoisuus oli myös rehevän veden luokassa (2 µg/l). Koska kyseessä on hapahko humusjärvi, planktonissa voi olla limalevää (vrt. planktonkoostumus). Typpipitoisuus ei ole kovinkaan korkea, koska valuma-alueella on vain vähän peltoa. Heinäkuussa todettiin 2 kolibakteeria. Vesi oli hygieenisesti hyvää uimavettä. Pintavesien käyttökelpoisuusluokituksen mukaisesti Sahajärvi on kuulunut luokkaan tyydyttävä vuosina ja Kesän 213 tulosten mukaan tilanteessa ei ole tapahtunut muutoksia. Kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa mg/m 3 eli voimakasta rehevyyttä kuvaava. Valtalajeina olivat piilevät (mm. Asterionella ja Aulacoseiira sp.). Planktonjakauma oli varsin laaja eri leväryhmiin. Myös limalevää oli kohtalaisesti. Sahajärven planktonkoostumus 213 CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % MONADS JA FLAGELLATES 5 % CYANOPHYTA 6 % CRYPTOPHYTA 4 % CHLOROPHYTA 14 % DINOPHYTA 22 % DIATOMOPHYCEAE 3 % Kuva 49. Sahajärven kasviplanktonkoostumus vuonna Pitemmän aikavälin tarkastelu CHRYSOPHYTA 19 % Sahajärvestä on tuloksia 198-luvun alusta, 2-luvun alkupuolelta ja vuodelta 213. Fosfori- ja typpikuvaajat on esitetty kuvissa Sahajärvi on ollut koko ajan rehevä. Alusvesi oli kerrosteisuusaikoina hapetonta jo 198-luvun alussa ja fosforipitoisuudet kohosivat pohjalla korkeiksi (18-28 µg/l). Tuloksista päätellen 2-luvun alussa järveä hapetettiin. Talvitilanne parani, mutta kesätilanne heikkeni, koska alusveden lämmitys nopeuttaa hapen kulumista. vaikka fosforipitoisuus laski pohjalla, pintavesi rehevöityi, koska ravinteita pääsi normaalia enemmän päällysveteen. Typpipitoisuuksiin vaikutus oli vähäisempi. Sahajärvi oli vuonna 213 suunnilleen samassa kunnossa kuin 198-luvun alussa eli tyydyttävä.

38 32 µg/l 6 Sahajärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä Kuva 5. Sahajärven pintaveden fosforipitoisuus µg/l Sahajärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä Kuva 51. Sahajärven pintaveden typpipitoisuus VUOHILAMPI Vuohilampi sijaitsee Siikajärven eteläpuolella. Järven pinta-ala on 8 ha ja suurin syvyys 7, Talvitulokset Vuohilammen happitilanne oli talvella hyvä, sillä vesi oli hapekasta pohjaan saakka. Valuma-alueen luonteesta johtuen vedessä oli selvä humusleima, alhainen suolapitoisuus ja hapan luonne. Puskurikyky oli varsin heikko eli lievää happamoitumista on havaittavissa. Ravinnetaso oli karun luonnontilaisen järven luokkaa. Fosforin vapautumista pohjalta ei todettu, koska happitilanne oli hyvä. Typpipitoisuus oli hieman suurempi kuin Kivilammessa voimakkaamman humusleiman takia Kesätulokset Valuma-alueen luonteesta johtuen vedessä oli selvä humusleima, alhainen suolapitoisuus ja hapan luonne. Puskurikyky oli varsin heikko eli lievää happamoitumista on havaittavissa. Humusleima rajoitti hieman näkösyvyyttä (2,4 m). Vuohilammen happitilanne oli tyydyttävä. Happitilanne oli alusvedessä huono jyrkän kerrostumisen takia. Kerrosteisuuden jyrkkyyttä kuvaa pohjan hyvin alhainen lämpötila (5,7 o C). Näin kylmää alusvettä ei muissa järvissä ollut.

39 33 Ravinnetaso oli karun luonnontilaisen järven luokkaa. Merkittävää fosforin vapautumista pohjalta ei todettu, vaikka happi oli lopussa. Myös klorofyllipitoisuus oli hyvin karua luonnetta kuvaavalla tasolla (,5 µg/l). Heinäkuussa todettiin 11 kolibakteeria. Vesi oli hygieenisesti hyvää uimavettä. Veden laadun yleisarvosana oli lähellä erinomaista. Pohjan hapettomuus johtuu järven luontaisista ominaisuuksista (vaillinainen kevätkierto) eikä niinkään rehevöitymisestä. Kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa mg/m 3 eli lievää rehevyyttä kuvaava. Valtalajeina olivat Dinophyceae-suvun levät. Muutoin lajisto oli tasaisesti jakautunut. Sinilevien osuus oli vähäinen. Vuohilammen planktonkoostumus 213 CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % MONADS JA FLAGELLATES 8 % CYANOPHYTA 4 % CRYPTOPHYTA 2 % CHLOROPHYTA 13 % DIATOMOPHYCEAE 2 % CHRYSOPHYTA 19 % DINOPHYTA 52 % Kuva 52. Vuohilammen kasviplanktonkoostumus vuonna Aikaisemmat havainnot Vuohilammesta on havaintoja 2-luvun alkupuolelta. Fosforipitoisuus oli silloinkin päällysvedessä alhainen (1-15 µg/l) ja happitilanne hyvä. Muutoksia ei siihen verrattuna tapahtunut. 3.1 KIVILAMPI Kivilampi sijaitsee Siikajärven eteläpuolella. Järven pinta-ala on noin 6 ha ja suurin syvyys 8,4. Valuma-alue on varsin suppea Talvitulokset Kivilammen happitilanne oli talvella hyvä, sillä vesi oli hapekasta pohjaan saakka. Valuma-alueen luonteesta johtuen veden humusleima oli vähäinen ja suolapitoisuus alhainen. Vesi oli hapahkoa ja puskurikyky oli heikohko.

40 34 Ravinnetaso oli karun järven luokkaa. Fosforin vapautumista pohjalta ei todettu, koska happitilanne oli hyvä. Myös kokonaistypen pitoisuus oli alhainen Kesätulokset Valuma-alueen luonteesta johtuen vedessä oli vain lievä humusleima, alhainen suolapitoisuus ja hapan luonne. Puskurikyky oli varsin heikko eli lievää happamoitumista on havaittavissa. Näkösyvyys oli erinomaisen hyvä (4,5 m). Kivilammen happitilanne oli tyydyttävä. Happitilanne oli alusvedessä heikko jyrkän kerrostumisen takia. Kerrosteisuuden jyrkkyyttä kuvaa pohjan hyvin alhainen lämpötila (5,8 o C). Vesi oli yhtä kylmää kuin Vuohilammessa. Ravinnetaso oli karun luonnontilaisen järven luokkaa. Fosforin vapautumista pohjalta ei todettu, vaikka happi oli vähissä. Myös klorofyllipitoisuus oli hyvin karua luonnetta kuvaavalla tasolla (2,7 µg/l). Heinäkuussa todettiin 2 kolibakteeria. Vesi oli hygieenisesti hyvää uimavettä. Veden laadun yleisarvosana oli erinomainen. Pohjan vähähappisuus johtuu järven luontaisista ominaisuuksista (vaillinainen kevätkierto), koska rehevyystaso on hyvin alhainen eikä lisää hapen kulutusta. Kivilampi oli hieman karumpi kuin Vuohilampi. Kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa vain 345 mg/m 3 eli karun järven tasolla. Valtalajeina olivat Chryptohyceae- suvun levät. Kivilammen planktonkoostumus 213 CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % MONADS JA FLAGELLATES 8 % CYANOPHYTA 2 % CRYPTOPHYTA 1 % DINOPHYTA 9 % CHLOROPHYTA 25 % CHRYSOPHYTA 25 % DIATOMOPHYCEAE 3 % Kuva 53. Kivilammen kasviplanktonkoostumus vuonna Aikaisemmat havainnot Kivilammesta on havaintoja mm. 2-luvun alkupuolelta. Fosforipitoisuus oli silloinkin päällysvedessä erittäin alhainen (7-11 µg/l) ja happitilanne hyvä. Typpipitoisuus vaihteli 2-44 µg/l. Muutoksia ei siihen verrattuna ole tapahtunut.

41 PITKÄNEN Pitkänen sijaitsee Siikajärven eteläpuolella. Järven pinta-ala on 2,3 ha ja suurin syvyys 2, Talvitulokset Pitkäsen happitilanne oli talvella huono veden ollessa lähes hapetonta. Valuma-alueen luonteesta johtuen vedessä oli selvä humusleima, kohtalainen suolapitoisuus ja hapahko luonne. Puskurikyky oli hyvä kohonneen suolapitoisuuden ansiosta. Ravinnetaso oli lievästi rehevän järven luokkaa. Ammoniumtypen osuus oli suuri vähähappisuuden takia Kesätulokset Pitkäseen ei muodostu kesällä pysyvää lämpötilakerrosteisuutta, koska se on hyvin matala. Näin ollen happitilanne pysyy avovesiaikana hyvänä (kyll.% heinäkuun lopulla 85 %). Muutoin vesi oli kirkasta ja lievästi ruskeaa. Fosforipitoisuus oli lievästi rehevässä luokassa (27 µg/l). Typpeä oli niin ikään normaalisti. Typpipitoisuutta kohotti talvikauden ja kevään runsas valuma. Liuennutta typpeä ei loppukesällä juuri ollut (alle 1 µg/l). Klorofyllipitoisuus, joka kuvaa planktonlevien runsautta, oli myös lievää rehevyyttä kuvaavalla tasolla (klorofylli-a 11 µg/l). Heinäkuussa todettiin 2 kolibakteeria. Vesi oli hygieenisesti hyvää uimavettä. Veden laadun yleisarvosana oli talvella huono hapettomuuden takia ja loppukesällä tyydyttävä. Kasviplanktonbiomassa oli heinäkuussa mg/m 3 eli lievää rehevyyttä kuvaavalla tasolla. Valtalajeina olivat pii- ja viherlevät sekä monadit. Pitkäsen planktonkoostumus 213 CYANOPHYTA 1 % CRYPTOPHYTA 8 % CHOANO- JA ZOOFLAGELLATA % MONADS JA FLAGELLATES 23 % CHLOROPHYTA 19 % DINOPHYTA 9 % CHRYSOPHYTA 9 % DIATOMOPHYCEAE 31 % Kuva 54. Pitkäsen kasviplanktonkoostumus vuonna 213.

42 Aikaisemmat havainnot Pitkäsestä on havaintoja mm. 2-luvun alkupuolelta. Fosforipitoisuus oli silloinkin päällysvedessä kohtalaisen alhainen (12-18 µg/l) ja happitilanne talvella huono. Typpipitoisuus vaihteli µg/l. Suuria muutoksia ei siihen verrattuna ole tapahtunut. Rehevyys näyttäisi kuitenkin kohonneen ilmeisesti talvisen heikon happitilanteen siivittämänä. 4. JOKI/OJATULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU Jokipisteiden veden laatu tutkittiin neljä kertaa vuoden aikana: tammikuu, huhtikuu, heinäkuu ja lokakuu. Tulokset ovat liitetaulukoissa. Tutkitut joki/ojapisteet olivat seuraavat: Gussängsbäcken (9) Kulloonsillanoja (1) Kättbäcken (11) Glimsån (3) Glomsån (4) Espoonjoki (1) Mustalahdenoja (2) Gumbölenjoki (6) Mankinjoki (7) Monikonpuro (5) Finnåbäcken (8) 4.1 Matalajärveen laskevat ojat Matalajärveen laskevat Gussängsbäcken, Kulloonsillanoja ja Kättbäcken. Ojat ovat suhteellisen vähävirtaamaisia Gussängsbäcken Gussängsbäcken laskee golfkentän läpi Matalajärven koillisosaan. Valumavesille on tehty laskeutusaltaita ennen Matalajärveä. Kesällä altaissa kasvaa rihmamaista viherlevää. Virtaamaksi arvioitiin ajankohdasta riippuen,-2, l/s. Valumavesissä oli jonkin verran sameutta. Liuenneita suoloja oli saman verran kuin pelto-ojissa yleensä. ph oli lähellä neutraali tai emäksinen ja humusleima vähäinen. Kokonaistypen pitoisuus oli ojavesille normaali (64-12 µg/l) ja typpi oli pääosin nitraattina. Keskikesällä levät käyttivät nitraatin loppuun. Fosforipitoisuudet olivat erittäin korkeita (88-15 µg/l), joten valumavedet kuormittavat voimakkaasti Matalajärveä. Myös liukoista fosforia oli runsaasti. Hygieeninen veden laatu oli hyvä (kolit -66 kpl/dl) paitsi heinäkuussa (kolit 24 kpl/dl).

43 Kulloonsillanoja Kulloonsillanoja laskee Matalajärven länsiosaan peltoalueen halki. Virtaamaksi arvioitiin ajankohdasta riippuen -5 l/s. Suurin virtaama todettiin huhtikuussa sulamisvalumista johtuen. Kesä ja syksy olivat kuivia ennen loppusyksyn sateita. Valumavesissä oli koko ajan samennusta. Lokakuussa vesi oli kirkkainta (vuonna 212 sameinta). valumaoloilla on siten ratkaiseva vaikutus ojien veden laatuun. Liuenneita suoloja oli alivirtaamien aikana erittäin runsaasti (sähkönjohtavuus ms/m). ph oli lähellä neutraalia ja humusleima vähäinen. Kokonaistypen pitoisuus oli ojavesille normaali (44-16 µg/l) ja typpi oli pääosin nitraattina. Niukkavalumaisina ajankohtina typpipitoisuus laski poikkeuksellisen alhaiseksi. Fosforipitoisuudet olivat tavallista alhaisempia kuivuuden takia µg/l ( µg/l). Vain keväällä fosforia oli tavanomaisesti (13 µg/l). Hygieeninen veden laatu oli heinäkuussa heikohko (kolit 58 kpl/dl), muulloin hyvä Kättbäcken Kättbäcken laskee Matalajärven eteläosaan peltoalueen halki. Virtaamaksi arvioitiin ajankohdasta riippuen,1-4 l/s. Valumavesissä oli koko ajan lievää samennusta. Liuenneita suoloja oli erittäin runsaasti (sähkönjohtavuus 7-95 ms/m). ph oli lähellä neutraalia tai emäksinen ja humusleima vähäinen. Kokonaistypen pitoisuus oli ojavesille normaali (72-19 µg/l) ja typpi oli pääosin nitraattina. Loppuvuonna vähäisen valuman aikana typpeä oli niukasti (72-76 µg/l). Fosforipitoisuudet olivat alhaisia (8-37 µg/l), joten ravinnevalumat jäävät pieniksi vähäisen virtaama takia. Hygieeninen veden laatu oli koko vuoden hyvä (koleja -53 kpl/dl Ravinnevalumat Matalajärveen Havaintoajankohtien ravinnevalumat on laskettu havaitun virtaaman ja veden laadun mukaisina. Laskelma kuvaa hetkellistä ravinnekuormaa eikä ole välttämättä relevantti koko vuotta ajatellen. Typpipitoisuudet olivat lähes samat kaikissa ojissa. Fosforia oli selvästi vähiten Kättbäckissä. Sen virtaama ja kuormitus olivat myös selvästi vähäisimmät. Typpeä valui Matalajärveen yhteensä keskimäärin 4,6 kg/d ja fosforia,48 kg/d. Nämä vastasivat asukkaan ravinnekuormaa. Typpeä valui suhteellisesti eniten. Hajakuormitus väheni edellisvuodesta selvästi.

44 38 Taulukko 4-1. Matalajärveen kohdistuneet hetkelliset ravinnevalumat vuonna 213. Virtaama *Kok.N *Kok.N *Kok.N *Kok.P *Kok.P *Kok.P m3/s µg/l kg/d AVL µg/l kg/d AVL Gussängsbäcken ,2 92, ,16 6 Gussängsbäcken ,1 12 1, , Gussängsbäcken ,1 64,6 5 1,9 3 Gussängsbäcken , 88,, , , Kullonsillanoja ,1 11,1 8 53,5 2 Kullonsillanoja ,5 16 6, , Kullonsillanoja ,1 48, 55, Kullonsillanoja , 34,, , , Kättbäcken ,1 11,1 8 19,2 1 Kättbäcken ,4 19, ,13 5 Kättbäcken ,5 72,3 3 8, Kättbäcken ,1 76,1 1 19,,1 112, ,4 1 SUMMA 213,4 4,6 383, SUMMA 212,46 5,36 446, Espoonjoen alue Espoonjoen valuma-alueen koko on 132 km2. Valuma-alueen pituus on pohjois-eteläsuunnassa 17 km ja leveys itä-länsisuunnassa 14 km. Espoonjoen pituus on 8 km (Kasvio 28), ja siihen laskee suurin osa Espoon keskiosan vesistöistä. Vedet virtaavat valuma-alueen pohjoisosassa lännestä Glomsjokeen (Glomsån) ja idästä Glimsjokeen (Glimsån). Glomsjoki, joka saa alkunsa Bodominjärvestä, on pituudeltaan 5 km ja Glimsjoki 3,5 km (Kasvio 28). Glimsjoki saa alkunsa Espoon Pitkäjärvestä. Gloms- ja Glimsjoet yhtyvät Kirkkojärven painanteessa Espoonjoeksi, joka laskee mereen Espoonlahdessa. Mustalahdenoja yhtyy Espoonjokeen hieman ennen Espoonlahtea. Valuma-alueen maaperästä valtaosa on savea, mikä aiheuttaa Espoonjoen vedelle tyypillisen savisamennuksen. Valuma-alueesta 64 % on metsää, 15 % peltoa ja 14 % rakennettua aluetta (Penttilä 21) Glimsån (joki 3) Glimsån saa alkunsa Espoon Pitkäjärvestä. Joen vesi oli alkuvuonna sameaa, mutta kirkastui loppuvuonna selvästi valumien ollessa vähäisiä. Happitilanne oli hyvä. Liuenneita suoloja oli puhtaita jokivesiä enemmän. ph oli neutraalin yläpuolella ja humusleima oli keskivahva. Kokonaistypen pitoisuus (77-23 µg/l) oli talvella koholla laskien kesällä normaaliksi nitraattien vähetessä huomattavasti. Myös fosforipitoisuus (26-11 µg/l) oli korkeimmillaan talviaikana. Hygieeninen veden laatu oli kohtalaisen hyvä (kolit 4-37 kpl/dl).

45 39 Syyskuun kuivuus näkyi alhaisena ravinnetasona lokakuussa. Fosforia oli vain 26 µg/l, kun vastaava pitoisuus vuotta aikaisemmin oli 46 µg/l Glomsån (joki 4) Glomsån saa alkunsa Bodomjärvestä. Joen vesi oli koko ajan sameaa kirkastuen loppuvuotta kohti. Happitilanne oli hyvä. Liuenneita suoloja oli puhtaita jokivesiä enemmän. ph oli neutraalin yläpuolella ja humusleima oli keskivahva. Kokonaistypen pitoisuus (69-1 µg/l) oli talvella koholla laskien kesällä normaaliksi. Fosforipitoisuus (18-42 µg/l) oli alimmillaan lokakuussa vähäisen virtaaman aikana päinvastoin kuin vuonna 212 (lokakuussa 89 µg/l). Hygieeninen veden laatu oli kohtalaisen hyvä (kolit kpl/dl) Espoonjoen alajuoksu (joki 1) Espoonjoki laskee Espoonlahteen. Virtaamat ovat alajuoksulla ajoin suuria. Joen vesi oli alkuvuonna sameaa kirkastuen syksyä kohti. Happitilanne oli pysyi hyvänä, mutta loppuvuonna oli selvää happivajetta (kyll.% 62-63). Liuenneita suoloja oli puhtaita jokivesiä enemmän. Suolapitoisuus kohosi lokakuussa virtaaman ollessa pienimmillään. ph oli neutraalin yläpuolella ja humusleima oli keskivahva. Kokonaistypen pitoisuus (81-18 µg/l) oli talvella koholla laskien kesällä normaaliksi nitraattien vähetessä. Fosforipitoisuus (38-86 µg/l) vaihteli laajasti. Maksimi oli kevätvaluman aikana ja minimi lokakuussa. Hygieeninen veden laatu oli kohtalaisen hyvä (kolit kpl/dl) Mustalahdenoja (joki 2) Mustalandenoja on pienehkö oja, joka yhtyy Espoonjokeen hieman ennen Espoonlahtea. Virtaamat vaihtelivat laajasti (arvio,-,15 m3/s). Ojan vesi oli koko ajan sameaa. Tammikuussa oja oli poikkeuksellisen samea (sameus 32 FNU). Happitilanne oli hyvä. Liuenneita suoloja oli suunnilleen saman verran kuin Espoonjoessa eli puhtaita ojavesiä enemmän. ph oli neutraalin tuntumassa ja humusleima oli keskivahva. Kokonaistypen pitoisuus (55-22 µg/l) oli talvella ja keväällä koholla. Nitraatteja oli runsaasti, mutta ammoniumtyppeä vähän. Typpijakauma viittaa hajakuormaan, ei jätevesiin. Fosforipitoisuus (31-38 µg/l) oli alkuvuonna hieman koholla ja nousi tammikuussa hyvin korkeaksi sameuden takia. Hygieeninen veden laatu oli nyt hyvä (kolit 2-11 kpl/dl).

46 µg/l 2 16 Glims 3, Gloms 4, Espoonjoki 1 ja Mustalahdenoja 2 Kokonaisfosfori eri ajankohtina Joki 3 Joki 4 Joki 1 Joki Kuva 55. Kokonaisfosfori Espoonjoessa eri ajankohtina 213. Glims 3, Gloms 4, Espoonjoki 1 ja Mustalahdenopja 2 Typpiyhdisteet eri ajankohtina NH4-N µg/l *NO23-N µg/l N org.n µg/l 1 5 Joki 3 Joki 3 Joki 3 Joki 3 Joki 4 Joki 4 Joki 4 Joki 4 Joki 1 Joki 1 Joki 1 Joki 1 Joki 2 Joki 2 Joki 2 Joki 2 Kuva 56. Typpiyhdisteet Espoonjoessa eri ajankohtina 213. kpl/dl 25 2 Glims 3, Gloms 4, Espoonjoki 1 ja Mustalahdenoja 2 Kolibakteerit eri ajankohtina 213 Joki 3 Joki 4 Joki 1 Joki Kuva 57. Kolibakteerit Espoonjoessa 212 eri ajankohtina.

47 41 ms/m Glims 3, Gloms 4, Espoonjoki 1 ja Mustalahdenoja 2 Sähkönjohtavuus eri ajankohtina Joki 3 Joki 4 Joki 1 Joki Kuva 58. Sähkönjohtavuus Espoonjoessa eri ajankohtina Gumbölenjoki ja Mankinjoki Mankinjoen vesistö purkautuu vesistöalueen pohjoisosista kahta eri reittiä, idästä Gumbölenjoen ja lännestä Mankinjoen kautta. Joet yhtyvät Espoonkartanossa noin 3 km päässä jokisuusta (Saura 1999). Mankinjoki saa alkunsa Loojärvestä ja laskee mereen Espoonlahden pohjukassa. Gumbölenjoki puolestaan virtaa Mankinjokeen Nuuksion Pitkäjärvestä Nupurinjärven, Svartbäckträsketin, Kvarnträskin ja Dämmanin kautta (Janatuinen 29). Mankinjoen valuma-alueella on runsaasti viljeltyä alaa, kun taas Gumbölenjoen valuma-alue on pääasiassa metsämaata (Janatuinen 29). Ohjelman mukaiset havaintopisteet sijaitsevat juuri ennen jokien yhtymäkohtaa Espoonkartanon alueella. Gumbölenjoen näytteet otettiin vuonna 212 Golfkentän kohdalta ja Mankinjoen näytteet jokien yhtymäkohdan alapuolelta. Tämä Mankinjoen Kauklahden havaintopiste sijaitsee noin 5 m ympäristöhallinnon automaattista virtaamamittausasemaa alempana. Molemmat joet olivat samentuneita. Gumbölenjoessa oli voimakas sameus- ja kiintoainemaksimi heinäkuussa, joka vaikutti myös fosforipitoisuuteen (kuvat 59-62). Mankinjoki oli selvästi sameampi ja sen sähkönjohtavuus oli suurempi. Liuenneita suoloja oli kuitenkin Espoonjokea vähemmän *Sameus FNU *Sähkonj ms/m *COD(Mn) mg/l O Joki 6 Joki 6 Joki 6 Joki 6 Joki 7 Joki 7 Joki 7 Joki 7 Kuva 59. Gumbölenjoen (joki 6) ja Mankinjoen (joki 7) sameus, sähkönjohtavuus ja COD Mn vuonna 213.

48 µg/l ms/m 42 Sähkönjohtavuus kohosi loppuvuonna virtaamien vähetessä vuoden 211 tasolle (kuva 6). 25 Sähkönjohtavuus eri ajankohtina Gumbölenjoki 6 Mankinjoki Kuva 6. Sähkönjohtavuus Gumbölenjoessa ja Mankinjoessa Kokonaistypen pitoisuus oli Gumbölenjoessa normaali (48-15 µg/l). Mankinjoessa ylittyi taso 1 µg/l läpi vuoden. Typpitaso kohosi edellisvuodesta ollen lähes sama kuin vuonna 211 (kuva 61). Typpipitoisuus eri ajankohtina Gumbölenjoki 6 Mankinjoki Kuva 61. Typpipitoisuus Gumbölenjoessa ja Mankinjoessa Fosforipitoisuus on koholla molemmissa joissa, voimakkaammin Mankinjoessa. Gumbölenjoessa fosfori vaihteli µg/l (keskiarvo 32 µg/l) ja Mankinjoessa µg/l (keskiarvo 61 µg/l). Alimmillaan fosforipitoisuus oli lokakuussa (kuva 62.). Espoonjoessa keskipitoisuus oli 58 µg/l, joka on noin kolminkertainen pitoisuus normaaliin hyvään tasoon verrattuna. Mankinjoessa päästiin samaan tasoon. Sekä Gumbölenjoen että Mankinjoen fosforipitoisuudet vaihtelevat laajasti vuodenajan ja vallitsevan virtaaman mukaan eikä mitään muutosta tai kehityssuuntaa ole havaittavissa. Fosforipitoisuuksilla on selvä käänteinen korrelaatio vallitseviin virtaamiin.

49 µg/l 43 Veden hygieeninen laatu oli molemmissa hyvä. Kolibakteereja esiintyi koko ajan vaihdellen välillä 7-22 kpl/dl. Elokuun arvo oli Mankinjoessa muita ajankohtia suurempi. Fosforipitoisuus eri ajankohtina Gumbölenjoki 6 Mankinjoki Kuva 62. Fosforipitoisuus Gumbölenjoessa ja Mankinjoessa Monikonpuro ja Finnoonpuro Finnobäcken eli Finnoonoja saa alkunsa Ymmerstassa, jossa sen kaksi latvahaaraa yhdistyvät. Finnoonojalla on useita sivuhaaroja (mm. Svartbäck), ja itse puro laskee Suomenlahteen Nuottalahdessa. Puron latva-alueen valuma-alue on pääosin vaihtelevaa kallio- ja moreenimaata, joiden välissä on siltti- ja savilaaksopainanteita. Finnoonojan pääuoma kulkee valuma-alueella murroslaaksossa (Janatuinen 29). Monikonpuron valuma-alue on kooltaan 18 km 2 ja puro on pituudeltaan 6,5 km. Monikonpuron keskivirtaama on,1 m 3 /s. Valuma-alueen maaperä on alavilla alueilla pääasiassa silttiä ja savea. Valuma-alueen pohjoisosissa on lisäksi sora- ja hiekka-alueita. Vuonna 21 Monikonpuron uomaa siirrettiin 9 m Leppävaaran liikekeskustan ja liikenneterminaalin tieltä (Janatuinen 29). Molemmat purot olivat sameavetisiä ja runsassuolaisia. Suolapitoisuus saavutti maksimin keskikesän alivirtaamakaudella ja sameus lokakuun ylivaluman yhteydessä. Sähkönjohtavuudet olivat suurempia kuin Espoonjoessa. Humusleima oli purovesissä alhainen. 5 4 *Sameus FNU *Sähkonj ms/m *COD(Mn) mg/l O Joki 5 Joki 5 Joki 5 Joki 5 Joki 8 Joki 8 Joki 8 Joki 8 Kuva 63. Monikonpuron (joki 5) ja Finnoonpuron (joki 8) sameus, sähkönjohtavuus ja COD Mn vuonna 213.

50 µg/l ms/m 44 Virtaaman vähetessä syksyä kohti sähkönjohtavuudet kohosivat edellisvuodesta laimennuksen heiketessä (kuva 64) Sähkönjohtavuus eri ajankohtina Finnån puro Monikonpuro Kuva 64. Sähkönjohtavuus Monikonpurossa ja Finnoonpurossa Fosforipitoisuus oli purovesissä koholla hulevesistä johtuvan hajakuorman takia. Fosforipitoisuus on ollut Finnoonpurossa korkeampi, niin nytkin. Fosforipitoisuus laski loppuvuotta kohti valumien ja hajakuorman sitä myötä vähetessä. Lokakuussa fosforitaso oli erittäin alhainen päinvastoin kuin vuotta aikaisemmin, jolloin se oli maksimissaan (kuva 65). Monikonpuron alueella oli kaivuutöitä tammikuussa, mikä aiheutti todetun fosforimaksimin. ilman sitä keskipitoisuus oli 55 µg/l ja Finnoonpuron 52 µg/l. Liikutaan siis Espoonjoen tasolla (58 µg/l) Fosforipitoisuus eri ajankohtina Finnån puro Monikonpuro Kuva 65. Fosforipitoisuus Monikonpurossa ja Finnoonpurossa

51 kpl/dl µg/l 45 Kokonaistyppeä on Monikonpurossa selvästi enemmän, joten valuma-alueen maaperän erilaisuus näkyy tuloksissa (kuva 66). Monikonpuron siltti ja savimaat lisäävät typpikuormaa. Finnånpurossa näkynee hyvin tiiviin taajamarakenteen vaikutus. Finnoonpuron keskipitoisuus oli 116 µg/l ja Monikonpuron 187 µg/l (Espoonjoki 12 µg/l). Typpitaso on kolmin-nelinkertainen puhtaisiin purovesiin verrattuna. Molempien purojen hygieeninen veden laatu on ajoin vain välttävä. Monikonpurossa se oli tammikuussa jopa huono (kuva 67). Hygieeninen likaantuminen on ollut aiemminkin Monikonpurossa voimakasta Typpipitoisuus eri ajankohtina Finnån puro Monikonpuro Kuva 66. Typpipitoisuus Monikonpurossa ja Finnoonpurossa Kolibakteerit eri ajankohtina Finnån puro Monikonpuro Kuva 67. Kolibakteerit Monikonpurossa ja Finnoonpurossa

52 46 5. YHTEENVETO 5.1 Järvitarkkailu Talvella ja kesällä 213 seurattiin tihennetysti neljän järven happitilanteen kehitystä. Kesällä seurattiin myös näiden järvien ravinne- ja levätilannetta. Kasviplanktonin lajimääritys tehtiin heinäkuun näytteistä. Maaliskuussa ja heinäkuussa tutkittiin lisäksi kuusi muuta järveä. Talvella tilanteeseen vaikutti edellissyksyn runsasvalumaisuus, joka lisäsi humusleimaa. Happitilanteeseen vaikutti heikentävästi lämmin vesimassa, vaikka lauha syksy osaltaan helpotti tilannetta. Kesällä happitilannetta rasitti helteinen sääjakso ja vähätuulisuus. Valumat vähenivät loppukesää kohti, mikä näkyi jokien virtaamissa. Vähäinen valuma näkyi hajakuorman selvänä vähenemisenä. Jokivedet kirkastuivat syksyä kohti Happitilanteet Talvella matalissa Matalajärvessä ja Pitkäsessä oli happikato. Voimakasta happivajetta oli myös Kalajärvessä ja Hannusjärvessä. Myös Luukinjärvessä, Espoon Pitkäjärvessä ja Lippajärvessä oli happivajetta talvi-ilmastuksesta huolimatta. Kesällä matalat järvet pysyvät luonnollisesti hapekkaina. Kesällä alusveden happivajetta esiintyi voimakkaimpana Sahajärvessä ja Vuohilammessa, joissa kevätkierto jäi epätäydelliseksi ja pohjan pinta oli hapeton. Sisäistä kuormitus ei pohjan hapettomuudesta huolimatta todettu, joten sedimentti on hyvässä kunnossa. Myös Bodomjärven pohjanläheinen vesi meni elokuussa vähähappiseksi ja siellä fosforipitoisuus kohosi selvästi alusveden hapettomuuden takia Fosforipitoisuudet Lopputalvella fosforimaksimi oli matalassa ja hapettomassa Matalajärvessä, jossa hajoava kasvimassa kuluttaa hapen nopeasti loppuun ja ravinteet vapautuvat sen jälkeen veteen emäksisissä oloissa. Todettu fosforipitoisuus (1 µg/l) oli poikkeuksellisen korkea. Korkea fosforipitoisuus oli talvella myös Pitkäjärvessä. Bodomjärvi tekee poikkeuksen järvien normaalista käyttäytymisestä, koska siinä päällysveden fosforimaksimit ajoittuvat usein talvikauteen, vaikka sedimentaatio-olot ovat silloin hyvät eikä vedessä ole levää, joka sitoisi ravinteita päällysveteen. Fosfori on sitoutunut kolloidimaiseen saviainekseen, joka ei hevin sedimentoidu. Valuma-alueelta tulee lisäksi koko ajan silttimäistä saviainesta. Ainostaan talvella 23, joka oli poikkeuksellisen kuiva, fosforipitoisuus laski alhaiseksi ollen vain 12 µg/l (talvella µg/l). Fosforia oli heinäkuussa selvästi eniten Espoon Pitkäjärvessä, mutta myös Lippajärven, Luukinjärven ja Bodomjärven fosforipitoisuudet olivat korkeita. Fosforia oli vähiten Kivilammessa ja Vuohilammessa. Nämä järvet ovat karuja (kuva 68).

53 47 Eri järvien pintaveden fosforipitoisuus (µg/l) maalis heinä KARU REHEVÄ Kuva 68. Eri järvien pintaveden fosforipitoisuus maaliskuussa ja heinäkuussa Typpipitoisuudet Typpipitoisuus oli lähellä luonnontasoa Kivilammessa ja Vuohilammessa, joiden valuma-alue on karua kallio- ja metsämaastoa. Eniten typpeä oli Matalajärvessä talvihapettomuuden aikana. Myös Pitkäjärvessä oli korkeahko typpipitoisuus, mutta monet muutkin järvet olivat runsastyppisiä pelto- ja hulevesivalumien takia. Typpitaso on järvissä yleensä talvella korkeampi, mikä näkyy myös Espoon järvien kohdalla. Selkeää sinileväkukinnasta johtuvaa typen sidontaa ei kesällä todettu, vaikka muutamissa järvissä oli sinilevää. Runsaampien sinileväkukintojen aikana typpipitoisuus voi nousta tasolle 2-4 µg/l, mutta nyt jäätiin alle 1 µg/l (kuva 69). Eri järvien pintaveden typpipitoisuus (µg/l) maalis heinä KARU REHEVÄ 1 5 Kuva 69. Eri järvien pintaveden typpipitoisuus maaliskuussa ja heinäkuussa 213.

54 Klorofyllipitoisuus/rehevyys Järvet voidaan jakaa rehevyysluokkiin kasvukauden keskimääräisen fosfori- ja klorofyllipitoisuuden perusteella. Aikaisemmin käytetty luokitus oli seuraava: Parametri Erinomainen Hyvä Tyydyttävä Välttävä Huono Kok.P µg/l <12 <3 <5 5-1 >1 Klorof.-a µg/l <4 <1 <2 2-5 >5 Kuvassa 7 on esitetty päällysveden klorofyllipitoisuus heinäkuussa eri järvissä. Rehevyysluokka oli huonon luokan puolella Espoon Pitkäjärvessä ja Lippajärvessä. Bodomjärvessä, Luukinjärvessä, Hannusjärvessä ja Kalajärvessä oltiin välttävän luokan puolella eli rehevyys oli voimakasta levämäärän perusteella. Samoissa järvissä myös fosforipitoisuus oli rehevän luokan puolella (yli 3 µg/l), joten kohonnut fosforipitoisuus selittää lähes aukottomasti järvien korkean rehevyystason Eri järvien päällysveden klorofyllipitoisuus (µg/l) heinäkuussa 213 Sarja1 KARU REHEVÄ Kuva 7. Eri järvien pintaveden klorofyllipitoisuus heinäkuussa Kasviplanktonbiomassa ja lajisto Lähelle karujen järvien biomassaa päästiin Kivilammessa, Vuohilammessa, Pitkäsessä ja Matalajärvessä. Näissä oli myös vähiten fosforia loppukesällä. Erittäin reheviä olivat Espoon Pitkäjärvi, Lippajärvi, Bodomjärvi, Hannusjärvi ja Kalajärvi. Rehevän veden raja-arvo ylittyi näissä moninkertaisesti. Sinilevien osuus lisääntyi kesällä 213 edelliskesään verrattuna hellejakson takia. Piilevien osuus vastaavasti laski. Eniten sinilevää oli Bodomjärvessä (69 % biomassasta). Yli 1 % osuus ylittyi myös Espoon Pitkäjärvessä ja Lippajärvessä.

55 Espoon järvien kasviplanktonbiomassat heinäkuussa 213 mg/m3 karu rehevä Kuva 71. Espoon järvien kasviplanktonbiomassat heinäkuussa Muu veden laatu Talven runsaat valumat lisäsivät järvien humusleimaa ja lähes kaikki tutkitut kohteet olivat ruskeavetisiä. Vain Kivilampi, Bodomjärvi ja Lippajärvi olivat humusleimaltaan kohtalaisia. Muissa humusleima oli voimakas. Tutkitut järvet olivat talvella lievästi happamia tai neutraaleja ja puskurikyky oli hyvä. Kesällä ph kohosi selvästi emäksiseksi Lippajärvessä, Pitkäjärvessä ja Matalajärvessä. Sähkönjohtavuus eli liuenneiden suolojen määrä on kohonnut selvästi Matalajärvessä, Pitkäjärvessä ja Lippajärvessä valuma-alueen luonteesta johtuen. Kivilampi, Vuohilampi ja Sahajärvi ovat säilyneet niukkasuoloisia. Järvien hygieeninen veden laatu oli talvella pääosin moitteeton. Heinäkuussakin hygieeninen veden laatu oli hyvä, mutta ei täysin moitteeton. Järvet soveltuivat kuitenkin hyvin uimiseen hygieenisen laatunsa puolesta.

56 5 5.2 Jokitarkkailu Happitilanteet Happitilanne oli kaikissa jokivesissä hyvä läpi vuoden (kuva 72). Muutamissa kohteissa happipitoisuus laski hieman loppukesän kuivalla kaudella Espoon jokivesien happipitoisuudet (mg/l) eri ajankohtina 213 Kuva 72. Espoon jokivesien happitilanteet vuonna Veden samentuneisuus Vesi ei ollut kirkasta ja kiintoaineesta vapaata millään havaintopaikalla. Tyypillinen sameustaso oli 1-4 FNU eli noin 1-kertainen sameus kirkkaisiin vesiin verrattuna. Espoonjoen alueella sameus väheni loppuvuonna keskikesän ja alkusyksyn kuivuuden takia. Vain Monikonpurossa sameus lisääntyi lokakuussa (kuva 73) Espoon jokivesien sameudet (FNU) eri ajankohtina 213 Kuva 73. Espoon jokivesien sameudet vuonna 213.

57 Sähkönjohtavuus Liuenneiden suolojen määrä eli sähkönjohtavuus oli selvästi koholla kaikilla havaintopisteillä. Luonnontaso on luokkaa 5-1 ms/m. Gumbölenjoessa ja Mankinjoessa päästiin lähimmäksi tätä tasoa. Muissa kohteissa sähkönjohtavuus oli vähintään kaksinkertainen. Mankinjoessa oli koko ajna korkein sähkönjohtavuus. Suolapitoisuudet kohosivat kaikkialla loppuvuoden aikana valumien vähäisyydestä johtuen, koska laimenemisolot heikkenivät. Suolojen määrää lisää katujen suolaus, peltoviljely (lannoitteet) ja yleinen valuma-alueen nuhrautuminen (tiivis taajamarakenne). Espoon jokivesien sähkönjohtavuudet (ms/m) eri ajankohtina Kuva 74. Espoon jokivesien sähkönjohtavuudet vuonna Humusleima Kaikkien jokipisteiden humusleima oli keskivahva. Voimakasta humusleimaa ei jokivesissä todettu (kuva 75) Espoon jokivesien humusleima (CODMn mg/l) eri ajankohtina 213 Kuva 75. Espoon jokivesien humusleimaisuus vuonna 213.

58 Typpiyhdisteet Typpeä on luonnonvesissä 4-8 µg/l. Tasoa 1-15 µg/l voidaan pitää vielä kohtalaisen alhaisena. Tämä taso ylittyi selkeästi vain Monikonpurossa (kuva 76). Typpimaksimit osuivat kevätylivalumaan. Vähävalumaisena loppuvuonna typpipitoisuudet laskivat selkeästi. Typpi oli pääosin nitraatteina. Nitraattityppi väheni loppukesällä Espoonjoessa, koska vesi tulee järvialtaista, joissa levät kuluttavat nitraatin loppuun (kuva 77). kevätylivaluman aikana nitraatteja oli vielä runsaasti. Ammoniumtyppeä, jonka runsaus viittaa jätevesiin, ei ollut tavallista enempää, sillä pitoisuustasoa 1 µg/l ei ylitetty Monikonpuroa lukuun ottamatta (kuva 78). Monikonpuroon pässee jätevsikuormitusta. Lokakuussa ammoniumtyppi loppui monin paikoin vedestä kokonaan. Espoon jokivesien typpipitoisuudet (µg/l) eri ajankohtina Kuva 76. Espoon jokivesien typpipitoisuudet vuonna 213. Espoon jokivesien nitraattityppi (µg/l) eri ajankohtina Kuva 77. Espoon jokivesien nitraattipitoisuudet vuonna 213.

59 53 Espoon jokivesien ammoniumtyppi (µg/l) eri ajankohtina Kuva 78. Espoon jokivesien ammoniumtyppipitoisuudet vuonna Fosforipitoisuudet Luonnonpurojen fosforipitoisuus on 1-2 µg/l. Voimakkaasta rehevyydestä puhutaan, kun fosforipitoisuus on yli 5 µg/l ja erittäin voimakkaasta, kun fosforipitoisuus kohoaa yli 1 µg/l. Mustalahdenojassa ja Monikonpurossa tämäkin raja ylittyi talvella selvästi, mikä viittaa jätevesien vaikutukseen. Rehevien jokivesien raja ylittyi kaikissa muissa kohteissa, joten Espoon jokivesiä voidaan pitää rehevöityneinä. Vuonna 213 fosforipitoisuudet olivat kuitenkin normaalia alhaisempia kuivuuden takia, joka vähensi hajakuorman vaikutusta Espoon jokivesien fosforipitoisuudet (µg/l) eri ajankohtina 213 Kuva 79. Espoon jokivesien fosforipitoisuudet vuonna Hygieeninen veden laatu Puhtaiden vesien kolibakteerimäärä jää alle 1 kpl/dl. Lievää likaantumista osoittaa bakteeritiheys 1-1 kpl/dl ja tuntuvaa likaantumista, jos määrä ylittää 1 kpl/dl. Uimiseen soveltuvassa vedessä saa olla kolibakteereja 1 kpl/dl. Jokivesien hygieeninen veden laatu oli pääosin tyydyttävä (kolit alle 1 kpl/dl). Tilanne oli huono vain Monikonpurossa ja talvella Finnånpurossa. Näissä esiintyi myös muita jätevesikuormitukseen viittaavia muutoksia.

60 54 1 Espoon jokivesien kolibakteerit (kpl/dl) eri ajankohtina Kuva 8. Espoon jokivesien kolibakteerimäärät vuonna 213. KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS RY Laatinut: Limnologi, MMM Reijo Oravainen Hyväksynyt: Toiminnanjohtaja Jukka Mattila TIEDOKSI: Uudenmaan ELY-keskus VIITTET: Viiteluettelo on kopioitu vuoden 211 vuosiyhteenvedosta (Helsingin kaupunki/tilaustutkimus 212) Barkman, J. (25): Matalajärvi Grundträsk. Kunnostussuunnitelma, Natura-arviointi. Helsinki, 8 s. Barkman, J. (28): Matalajärven kunnostus Suunnitelma ja toteutus. Tulokset ja pohdinta. - Espoon ympäristölautakunnan julkaisusarja 2/28. Barkman, J. (21a): Matalajärven kunnostustyösuunnitelma , Natura-arviointi.

61 55 - Espoon ympäristökeskuksen monistesarja 2/21. Barkman, J. (21b): Matalajärvi - Grundträsk, Vesikasvillisuuden inventointi 21, Vertailu vuosiin 1961 ja 1997, Järven tilan muutokset. - Espoon ympäristökeskuksen monistesarja 3/21. Blomqvist, P. & Herlizt, E. (1998): Methods for quantitative assessment of phytoplankton in freshwaters. Part 2. Naturvårdsverket, rapport 4861, Stockholm. Erkkilä, H. (28): Espoon vesistötarkkailu vuonna 27. Ramboll Finland Oy. Hagman, A.-M. (29): Eräiden Espoon järvien kunnostustarpeen arviointi. - Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 2/ s. Hagman, A.-M. (21): Espoon Bodominjärven kunnostussuunnitelma. - Uudenmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 26/21. julkaisusarja/21/documents/uudely_julk_26_21_ Bodominjarvenkunnostus.pdf Heinonen, P. (198): Quantity and composition of phytoplankton in Finnish inland waters. Vesientutkimuslaitoksen julkaisuja 37. Vesihallitus. 91 s. Heitto, A. & Saarijärvi, E. (21): Lippajärven Mixox-hapetuksen ja ilmastuksen vuosiraportti 21. Vesi-Eko Oy. 7 s. Ilmatieteen laitos 211: Ilmastokatsaukset tammikuu-marraskuu 211. Janatuinen, A. (29): Espoon Virtavesiselvitys 28. Osa 2: Espoon vesistöt. - Espoon ympäristökeskuksen monistesarja 1b/29. Järviwiki 211: Matalajärvi. http// ( ) Karvonen, T. (27): Matalajärven kuormitusselvitys. - Espoon ympäristökeskuksen monistesarja 1/27. Kasvio, P. (28): Espoonjoen suojelusuunnitelma. - Espoon ympäristökeskuksen monistesarja 5/28. Keto, A. (2): Espoon Luukinjärven ja Kalajärven kunnostussuunnitelmat. - Espoon ympäristökeskuksen monistesarja 2/2. Lepistö, L. (toim.) (26): Kasviplanktonin tutkimusmenetelmät. Suomen ympäristökeskus. Mykkänen, J. (28): Ulkoinen ravinnekuormitus ja pohjasedimentistä vapautuvat ravinteet Espoon Matalajärvessä. - Espoon ympäristökeskuksen monistesarja 1/28. Oinonen, E. (28): Selvitys Espoon järvien tilasta. - Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 17/28.

62 56 Oiva Ympäristö- ja paikkatietopalvelu (21): Hertta 5.2. Haut pintavesien vedenlaatutietoista ja hydrologisista havainnoista Olrik, K., Blomqvist, P., Brettum, P., Cronberg, G. & Eloranta, P. (1998): Methods for quantitative assessment of phytoplankton in freshwaters. Part 1. - Naturvårdsverket, Stockholm, 86 s. Oravainen, R. (1999): Opasvihkonen vesistötulosten tulkitsemiseksi havaintoesimerkein varustettuna. - Pellikka, K. & Valonen, T. (21): Espoon vesistötutkimus 21 - Vuosiyhteenveto. - Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen tilaustutkimus. Penttilä, S. (21): Suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma Espoonjoen valumaalueella Espoossa ja Vantaalla. - Uudenmaan ympäristökeskuksen monisteita nro 12. Pietiläinen, O.-P. (toim.) (28): Yhdyskuntien typpikuormitus ja pintavesien tila. Suomen ympäristö 46/ s. Suomen ympäristökeskus (SYKE). Räsänen, M., Karvinen, V., Muurinen, J., Sopanen, S. & Pääkkönen, J.-P. (211): Helsingin ja Espoon merialueen tila vuonna 21. Jätevesien vaikutusten velvoitetarkkailu. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 6/211. Salo, H., Palomäki, A. & Hynynen, J. (26): Espoon Pitkäjärven kunnostus. Arvio kunnostustoimien vaikutuksista. - Espoon ympäristökeskuksen monistesarja 4/26. Saura, A. (1999): Taimenen säilyttäminen Gumbölenjoessa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. - Kalatutkimuksia Fiskundersökningar. Nro 157. SFS-EN 1524 (26): Water quality. Guidance standard on the enumeration of phytoplankton using inverted microscopy (Utermoehl technique). Soini, S. (29): Espoon ympäristön tila Espoon ympäristölautakunnan julkaisusarja 2/29. Tenhola, M. & Tarvainen, T. (28:) Purovesien ja orgaanisten purosedimenttien alkuainepitoisuudet Suomessa vuosina 199, 1995, 2 ja Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti 172. Utermöhl, H. (1958): Zur Vervollkommung der quantitativen phytoplanktonmethodik. Mitt Int. Ver. Limnol. 9: 38. Uudenmaan ELY-keskus (211): Pintavesien ekologinen ja kemiallinen tila Uudellamaalla Ympäristöhallinto (211): Vesistöennusteet: Mankin- ja Espoonjoen vesistöalue - Mankinjoki, kehä III silta

63

64

65

66

67

68

69

70

71

72

73

74

75

76

77

78

79

80

81

82

83

84

85

86

87

88

89

90

91

92

93

94

95

96

97

98