56 Kaupunginhallituksen ja -valtuuston kokousaikataulu ajalle Talouden seuranta 3/2016 ja määrärahan kohdentaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "56 Kaupunginhallituksen ja -valtuuston kokousaikataulu ajalle Talouden seuranta 3/2016 ja määrärahan kohdentaminen"

Transkriptio

1 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Aika , klo 18:00-21:10 Paikka Kaupungintalo, kaupunginvaltuuston istuntosali Käsitellyt asiat 54 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 55 Pöytäkirjan tarkastus 56 Kaupunginhallituksen ja -valtuuston kokousaikataulu ajalle Konserniohje 58 Talouden seuranta 3/2016 ja määrärahan kohdentaminen 59 Mikkelin kaupungin hallintorakenteen uudistaminen 60 Valtuustoaloite Ristiinan Pellosniemen alueen kehittämisestä ja yleisilmeen siistimisestä 61 Valtuustoaloite karavaanareiden houkuttelemiseksi Mikkeliin 62 Valtuustoaloite eurooppalaisen paikallis- ja aluehallinnon naisten ja miesten välisen tasa-arvon peruskirjan hyväksymisestä 63 Valtuustoaloite valtuuston puheenjohtajiston toimikaudesta 64 Valtuustoaloite liikuntaharrastuksen mahdollisuuksien lisäämiseksi Mikkelissä 65 Valtuustoaloite harrastajateattereiden olosuhteiden parantamiseksi 66 Valtuustoaloite 10 % kuntatuesta vanhojen talojen hissien rakentamiseen 67 Luettelo valtuustoaloitteista, joita ei ole käsitelty mennessä Lisäpykälät 68 Kirjallinen kysymys kaupunginhallitukselle 69 Valtuustoaloite valtuuston liikuntakerhon perustamisesta 70 Valtuustoaloite leikkipuistotoiminnan aloittamiseksi ja avoimen varhaiskasvatuksen kehittämiseksi Mikkelissä 71 Valtuustoaloite kirjastopalvelujen säilyttämiseksi 72 Kuntalaisaloite Otavan neuvolapalveluista

2 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Saapuvilla olleet jäsenet Satu Taavitsainen, puheenjohtaja Kirsi Olkkonen, 1. varapuheenjohtaja Mauri Miettinen, 2. varapuheenjohtaja Eero Aho, poistui 19:36 Liisa Ahonen Paavo Barck Rauni Berndt Taina Harmoinen Raimo Heinänen Vesa Himanen Marita Hokkanen Marianne Huoponen Marja Hämäläinen Sami Järvinen, poistui 21:01 Marja Kauppi Outi Kauria Harri Kivinen, poistui 21:03 Jyrki Koivikko Tapani Korhonen Seija Kuikka Veli Liikanen, poistui 21:01 Hannu Mielonen Pekka Moilanen Olli Nepponen, poistui 19:58 Kalle Nieminen Heikki Nykänen Juhani Oksman Petri Pekonen Matti Piispa, poistui 20:44 Satu Pulkkinen, poistui 20:00 Heikki Pyrhönen Minna Pöntinen Jukka Pöyry Pekka Pöyry Erkki Rantalainen Jari Roivas Armi Salo-Oksa Arto Seppälä Keijo Siitari Mikko Siitonen Mali Soininen Jaana B. Strandman, poistui 19:36 Petri Tikkanen Hannu Toivonen, poistui 19:55 Hannu Tullinen Markku Turkia Osmo Ukkonen Jaana Vartiainen Juha Vuori Jaakko Väänänen Päivi Ylönen Anne Korhola, varavaltuutettu, poistui 21:03 Pirjo Siiskonen, varavaltuutettu

3 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Juha Kontinen, varavaltuutettu Ari Kuikka, varavaltuutettu Leena Teittinen, varavaltuutettu Jorma Harmoinen, varavaltuutettu Satu Hasanen, varavaltuutettu Sari Teittinen, varavaltuutettu Muut saapuvilla olleet Ari Liikanen, hallintojohtaja, sihteeri Timo Halonen, kaupunginjohtaja Heli Huopainen, henkilöstöjohtaja, poistui 20:30 Maria Närhinen, sosiaali- ja terveysjohtaja Jouni Riihelä, tekninen johtaja Juha Ropponen, ohjelmajohtaja, poistui 19:55 Jukka Savolainen, kaupunginlakimies Virpi Siekkinen, sivistystoimenjohtaja Heikki Siira, talousjohtaja Satu-Mari Tolonen, viestintäpäällikkö Aki Kauranen, strategia- ja kehityspäällikkö, poistui 19:55 Aleksi Paananen, konsernitarkastaja, poistui 18:20 Merja Peltonen, toimistosihteeri Poissa Markku Aholainen Elina Hölttä Markku Kakriainen Raine Lehkonen Olli Miettinen Tero Puikkonen Markku Siitari Lenita Toivakka Hannu Kilkki, kaupunginhallituksen jäsen Kati Kähkönen, kaupunginhallituksen jäsen Simone Stevenson, nuorisovaltuuston puheenjohtaja Allekirjoitukset Satu Taavitsainen Puheenjohtaja Ari Liikanen Sihteeri Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty Jyrki Koivikko Seija Kuikka

4 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Pöytäkirjan nähtävänäolo Kaupunginkansliassa Ari Liikanen, hallintojohtaja

5 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) 54 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty valtuutetuille Kokouskutsu on asetettu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle ja julkaistu sanomalehdissä Länsi-Savo ja Mikkelin Kaupunkilehti Suoritetussa nimenhuudossa todettiin, että valtuutetut Markku Siitari, Markku Kakriainen, Elina Hölttä, Olli Miettinen, Raine Lehkonen, Markku Aholainen, Tero Puikkonen ja Lenita Toivakka olivat ilmoittaneet esteestä osallistua valtuuston kokoukseen ja heidän varajäsenikseen oli kutsuttu Anne Korhola, Pirjo Siiskonen, Juha Kontinen, Ari Kuikka, Leena Teittinen, Jorma Harmoinen, Satu Hasanen ja Sari Teittinen. Todettiin, että nimenhuudossa oli paikalla 51 varsinaista valtuutettua ja 8 varavaltuutettua. Koska kokouskutsu on julkaistu valtuuston edellyttämällä tavalla valituissa ilmoituslehdissä ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla sekä lähetetty vähintään neljä päivää aikaisemmin valtuutetuille, puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

6 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) 55 Pöytäkirjan tarkastus Ehdotus Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan valtuutetut Jyrki Koivikko ja Seija Kuikka. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin valtuutetut Jyrki Koivikko ja Seija Kuikka.

7 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Kaupunginhallitus, 179, Kaupunginvaltuusto, 56, Kaupunginhallituksen ja -valtuuston kokousaikataulu ajalle MliDno Kaupunginhallitus, , 179 Valmistelija / lisätiedot: Ari Liikanen ari.liikanen@mikkeli.fi Kaupunginvaltuuston ja -hallituksen kokouksista on kaupunginkansliassa laadittu ehdotus kokousaikatauluksi Aikatauluehdotus on seuraava: Kvalt klo Khall klo Tarvittaessa klo Iltakoulu talousarvion valmistelusta klo TA:n käsittely klo TA:n käsittely klo TA:n käsittely klo TA:n käsittely ja veroprosentti

8 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Tarvittaessa Aikatauluun voidaan tehdä tarvittaessa muutoksia. Kaupunginhallitus kokoontuu tarvittaessa kokouksiinsa tai seminaareihin myös muina aikoina. Kaupunginhallituksen kokoukset alkavat klo Kaupunginvaltuuston kokoukset alkavat klo Kuntalain 54 :n 1 ja 2 momentissa valtuuston kokoontumisesta todetaan seuraavaa: Valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti. Mahdollisista muista valtuuston seminaareista sovitaan erikseen. Hyväksyttiin. Kaupunginvaltuusto, , 56 Ehdotus Kaupunginhallitus: Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto päättää pitää valtuuston kokoukset: - ma ma ma ma ma ja että valtuusto kokoontuu tarpeen mukaan kuntalain 54 :ssä mainitulla tavalla. Kokoukset aloitetaan klo 18.00, paitsi , jolloin kokous aloitetaan klo Lisäksi kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että iltakoulu talousarvion valmistelusta pidetään maanantaina klo

9 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Mahdollisista muista valtuuston seminaareista sovitaan erikseen. Hyväksyttiin. Tiedoksi Kansliapalvelut

10 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Kaupunginhallitus, 146, Kaupunginvaltuusto, 57, Konserniohje MliDno Kaupunginhallitus, , 146 Liitteet 1 Liite Konserniohjeluonnos Kaupunginhallitus Valmistelijat talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen, puh , konsernitarkastaja Juha Vuorela, puh ja kaupunginlakimies Annaliisa Lehtinen, puh Omistajapolitiikka muodostuu omistajastrategian valinnasta ja omistukseen liittyvän määräysvallan käyttöön perustuvasta konserniohjauksesta. Mikkelin kaupunki laatii kevään 2015 aikana omistajapolitiikkansa ja sen osana on nyt päivitetty konserniohje. Mikkelin kaupunki on siirtänyt osan palvelutuotantoaan yhteisöille, jotka kaupunki omistaa kokonaan itse tai yhdessä muiden tahojen kanssa. Yhteisöt toimivat pääasiassa joko osakeyhtiönä tai kuntayhtyminä. Tämän lisäksi kaupungilla on omistusta alueen kehittämisen ja elinkeinostrategian kannalta merkittävissä yhtiöissä ja muissa yhteisöissä. Kaupungin omistamisen lähtökohtana on aina kaupungin kehittämistavoitteet ja palvelustrategia. Kaupunkia johdetaan konsernitasoisesti. Konserniohjeella varmistetaan valtuuston tytäryhteisölle asettamien tavoitteiden omistajapoliittisten linjauksien sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutus sekä määritellään, miten konsernin tytäryhteisöjen ohjaus, seuranta, raportointi ja valvonta on järjestetty kaupungin toimesta. Uudistetulla konserniohjeella pyritään yhteisöjen ohjauksen yhtenäistämiseen, toiminnan läpinäkyvyyden lisäämisen, kaupungin yhteisöstä saaman tiedon laadun parantamiseen ja tiedonkulun tehostamiseen. Konserniohjeen ennakkolupamenettelyä on kirkastettu. Ne konserniyhtiöiden ratkaisut, joilla on olennaista vaikutusta koko konsernin taloudelliseen tilaan tai muutoin esim. riskeihin, valmistelee konserniohjausryhmä kaupunginjohtajan tai kaupunginhallituksen konsernijaoksen päätettäviksi. Kuntalain ( /365) 13 :n mukaan valtuuston tehtävänä on päättää kunnan toiminnan ja talouden keskeisten tavoitteiden lisäksi myös kuntakonsernin toiminnan ja tavoitteiden keskeisistä tavoitteista, konserniohjausken periaatteista sekä kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteista. Valtuusto hyväksyy myös yleensä konserniohjeet, vaikka asiasta ei olekaan kuntalaissa säädetty. Mikkelin kaupungin valtuusto on hyväksynyt konserniohjeen Kaupunginhallitus on lisäksi ( ) nimennyt kullekin yhtiölle johtoryhmästä valvonta- ja seurantavastuuhenkilöt, joka on pääsääntöisesti ollut asianomaisen toimialan vastaava toimialajohtaja kaupungin puolelta, kaupunginjohtaja tai talousjohtaja.

11 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Nyt päivitettyyn konserniohjeeseen on tehty tarkennuksia, joilla on kirkastettu koko kuntakonsernin kanalta talouden ja riskien hallinnan. Tehokas johtamis- ja hallintojärjestelmä edellyttää yhteisön johdon, tilintarkastajien ja omistajien kiinteää vuorovaikutusta. Tytäryhteisön on ennakkoon hankittava konsernijohdon suostumus seuraavissa asioissa 1) liiketoiminnan merkittävä tai poikkeuksellinen laajentaminen 2) merkittävä tai poikkeuksellinen investointi 3) yhtiöjärjestyksen muuttaminen 4) osakeanti tai muu pääomarakenteen muuttaminen 5) liiketoiminnan myyminen tai muu olennainen liiketoiminnan uudelleenjärjestely, mukaan lukien merkittävät kiinteän omaisuuden järjestelyt 6) lainanotto tai vakuuden antaminen 7) hakeutuminen selvitystilaan tai konkurssiin 8) tuloksen käsittely ennen yhteisön hallituksen tilinpäätöskäsittelyä 9) vaikutuksiltaan merkittävän oikeudellisen prosessin aloittaminen 10) toimitusjohtajan valinta ja palkkaus sekä toimitusjohtajalle maksettavat muut taloudelliset etuudet 11) tulospalkkiojärjestelmän käyttöönotto, muutokset tulospalkkiojärjestelmässä 12) yhtiön tulokseen, pääomaan tuotto tai riskiin muuten olennaisesti vaikuttava tapahtuma 13) rahoitusrakenteen merkittävät muutokset Ennakkoluvan käsittelee ja luvan myöntää kaupunginhallituksen jaosto. Hyväksyttyjä konserniohjeita noudatetaan konserniin kuuluvissa tytäryhteisöissä, jollei niitä koskevasta lainsäädännöstä, yhtiöjärjestyksestä tai säännöistä muuta johdu. Konserniohjeeseen perustuvien yksittäisten ohjeiden ollessa ristiriidassa yhteisöä koskevien säännösten, kuten yhteisötai kirjanpitolainsäädännön tai muun pakottavan lainsäädännön kanssa, noudatetaan voimassa olevaa pakottavaa lainsäädäntöä. Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen tai osakkuusyhteisöjen johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta. Käyttäessään omistajaohjausta kaupunki ottaa huomioon kutakin yhteisöä koskevaan lainsäädäntöön sisältyvän yhteisön omistajien yhdenvertaisen kohtelun periaatteet. Omistajaohjausta ei käytetä siten, että yhteisön päätös tai toimenpide on omiaan tuottamaan yhteisön toiselle omistajalle tai muulle epäoikeutettua etua yhteisön tai yhteisön toisen omistajan kustannuksella (yhdenvertaisuusperiaate).

12 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Merkittävimpiä tytäryhteisöjä on kuultu konserniohjeluonnoksen johdosta. Tytäryhteisöjen kommentit esitellään kokouksessa. Valtuuston hyväksymisen jälkeen konserniohje lähetetään käsiteltäväksi ja hyväksyttäväksi yhteisöjen hallituksille tai vastaaville toimielimille. Tultuaan hyväksytyksi konserniohje sitoo yhteisöjä. Konserniohje Liite Ehdotus: Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se 1. hyväksyy liitteen mukaisen konserniohjeen 2. oikeuttaa kaupunginhallituksen antamaan konserniohjetta täydentävät soveltamisohjeet Esitys kaupunginvaltuustolle. : Kaupunginhallitus: Hyväksyttiin. Merkitään, että talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen ja kaupunginlakimies Annaliisa Lehtinen selostivat asiaa kaupunginhallitukselle. Kaupunginvaltuusto Konserniohje Liite Ehdotus: Kaupunginhallitus: Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto 1. hyväksyy liitteen mukaisen konserniohjeen 2. oikeuttaa kaupunginhallituksen antamaan konserniohjetta täydentävät soveltamisohjeet. : Kaupunginvaltuusto: Keskustelun aikana valtuutettu Heikki Nykänen esitti mm. valtuutettujen Raimo Heinäsen, Markku Turkian ja Juhani Oksmanin kannattamana, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Puheenjohtaja totesi, että on tehty kaupunginhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat asian palauttamista uuteen valmisteluun, äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin ja suoritetussa äänestyksessä annettiin 15 jaa-ääntä ja 40 ei-ääntä sekä 1 tyhjä ääni. Poissa 3. Puheenjohtaja totesi, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Merkitään, että varavaltuutettu Pekka Heikkilä poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana. Merkitään, että talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen selosti asiaa kaupunginvaltuustolle. Kaupunginhallitus Valmistelija / lisätiedot: Aleksi Paananen aleksi.paananen@mikkeli.fi

13 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Kuntalain 410/ mukaan konserniohjetta sovelletaan kunnan tytäryhteisöjen sekä soveltuvin osin osakkuusyhteisöjen omistajaohjaukseen. Konserniohjeessa annetaan tarpeelliset määräykset ainakin: 1. kuntakonsernin talouden ja investointien suunnittelusta ja ohjauksesta; 2. konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestämisestä; 3. tiedottamisesta ja kunnan luottamushenkilöiden tietojensaantioikeuden turvaamisesta; 4. velvollisuudesta hankkia kunnan kanta asiaan ennen päätöksentekoa; 5. konsernin sisäisistä palveluista; 6. kunnan tytäryhteisöjen hallitusten kokoonpanosta ja nimittämisestä; 7. kunnan tytäryhteisöjen hyvästä hallinto- ja johtamistavasta. Kuntaliiton konserniohjetta koskevan ohjeistuksen mukaan kunnan on tarkoituksenmukaista selvittää ainakin merkittävien tytäryhtiöidensä hallitusten alustavat näkemykset suunniteltuun konserniohjeeseen ennen konserniohjeiden hyväksymistä kunnanvaltuustossa. Lisäksi ennen konserniohjeen käsittelyä ja hyväksymistä yhtiökokouksessa ja yhteisön hallituksissa on selvitettävä, ettei konserniohje ole ristiriidassa yhteisöä koskevan pakottavan lainsäädännön tai voimassa olevien yhteisön sääntöjen tai yhtiöjärjestyksen kanssa. Kunnan ennakkokäsityksen hankkiminen on konsernijohdon keino ohjata ja valvoa konserniin kuuluvan tytäryhteisön toimintaa ja taloutta. Periaatteessa jokainen tytäryhteisön hallituksen jäsen toimii hallituksessa yksilövastuullisesti ja häntä ohjaa siinä tehtävässä vain yhtiön etu. Käytännössä tytäryhteisön hallitus edustaa kuitenkin samalla konsernin johtoa ja omistajaa yhteisön hallinnossa ja hallituksen toiminta on siten osa omistajaohjausta. Ennakkokäsityksen hankkimisessa ei ole kyse yhteisön sisäisen päätöksenteon tai yhteisöä koskevan lain mukaisen toimitusjohtajan tai hallituksen vastuun siirtämistä konsernijohdolle tai oikeudellisen yhteisvastuun synnyttämistä yhteisön toimielimen päätöksestä ennakkokäsityksen antaneen kanssa. Lopullinen päätösvalta ja vastuu on ennakkokäsitystä edellyttävästä asiasta aina yhteisön omalla päätöksentekoelimellä. Konserniohjeessa on täsmennetty ja taustoitettu laajemmin muun muassa tietojensaantioikeutta ja tiedonantovelvollisuutta koskevia pykäliä. Ennakkokäsityksen pyytäminen ja tiedonantovelvollisuus koskee merkittäviä tapahtumia. Asioiden merkittävyyden arvioinnissa voidaan hyödyntää kaupunginjohtajan, konserniohjausryhmän tai konsernivastuuhenkilön konsultaatiota. Konserniohje valmisteltiin uudelleen ja valmisteluun otettiin mukaan konserniyhtiöitä, viranhaltijoita sekä luottamushenkilöitä. Konserniohjeluonnosta ovat päässeet kommentoimaan keskeisten konserniyhtiöiden hallituksen puheenjohtajat ja toimitusjohtajat sekä valtuustoryhmien puheenjohtajat. Ohjeluonnokseen on pyydetty myös kaupungin tilintarkastajan kanta. Konserniohjetta sovelletaan tytäryhteisöissä siltä osin, kuin se ei aiheuta ristiriitaa erityislain-säädännön (esim. osakeyhtiölaki, säätiölaki, kirjanpitolaki,

14 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) laki vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja aravalaki) kanssa. Konserniohje merkitään tiedoksi tai hyväksytään tytäryhteisön hallituksessa tai vastaavassa toimielimessä. Osakkuusyhteisöissä konserniohjetta noudatetaan kaupungin päätäntävallan asettamissa rajoissa. Omistajaohjauksessa korostetaan avoimuutta ja rakentavaa yhteistyötä kaupungin ja tytäryhteisöjen välillä. Konserniohjeluonnos on esityslistan liitteenä Ehdotus Esittelijä: Timo Halonen, kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se 1. hyväksyy liitteen mukaisen konserniohjeen 2. oikeuttaa kaupunginhallituksen antamaan konserniohjetta täydentävät soveltamisohjeet. Hyväksyttiin. Merkitään, että konsernitarkastaja Aleksi Paananen selosti asiaa kaupunginhallitukselle. Kaupunginvaltuusto, , 57 Liitteet 1 Liite kv Konserniohje Ehdotus Kaupunginhallitus: Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto 1. hyväksyy liitteen mukaisen konserniohjeen 2. oikeuttaa kaupunginhallituksen antamaan konserniohjetta täydentävät soveltamisohjeet. Hyväksyttiin. Tiedoksi Talouspalvelut/Aleksi Paananen

15 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Kaupunginhallitus, 178, Kaupunginvaltuusto, 58, Talouden seuranta 3/2016 ja määrärahan kohdentaminen MliDno Kaupunginhallitus, , 178 Valmistelija / lisätiedot: Heikki Siira, Jari Laitinen Liitteet 1 Liite Seurantaraportti Taloutta ja toimintaa seurataan vähintään kolme kertaa vuodessa. Seurannan ajantasaisuus, oikeellisuus ja sen ohjausvaikutukset ovat keskeisiä tekijöitä valtuustolle annettavissa seurantaraporteissa. Kaupunginhallitukselle raportoidaan talouden kehityksestä kuukausittain. Kaupunginvaltuustolle raportoidaan kaupungin kuluvan vuoden taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta talousarviokirjan 2016 mukaisesti kolme kertaa vuodessa ( 104, kv ). Seurannassa raportoidaan keskeisimmät strategiset toimenpiteet, kehittämisohjelmien toteutuminen, kaupungin elinvoimaisuuden edistämiseksi tehdyt toimenpiteet, henkilöstön määrän kehitys sekä talouden toteutuminen ja toiminnalliset muutokset, jotka ovat jo tiedossa. Seurantaraportti sisältäen johdon analyysin ja tuloslaskelmaennusteen, lautakuntien, taseyksiköiden ja liikelaitosten toteutumisennusteen, investointimenojen toteutumisennusteen, rahoituslaskelmaennusteen sekä tasapainoisen kasvun ja talouden toimenpiteiden vaikutukset vuosina on liitteenä. Johdon analyysissä on raportoitu myös tasapainoisen kasvun ja talouden ohjelman toteutuminen. Johdon analyysi Elinvoimaa merkittävästi lisääviä hankkeita käynnissä Valtiovarainministeriön Taloudellisen katsauksen kevät 2016 mukaan Suomen taloudelle ennustetaan 0,9 % kasvua vuonna 2016 ja 1,2 % kasvua vuosina Talouskasvun elpymisen myötä myös työllisten lukumäärä kääntyy tänä vuonna 0,3 prosentin kasvuun. Etelä-Savon maakuntaliiton ennusteiden mukaan eteläsavolaisten yritysten suhdannenäkymät ovat kehittyneet barometrien mukaan viime syksystä jonkin verran positiivisempaan suuntaan. Alueen asiantuntijat näkevät myönteisiä merkkejä mm. metsä- ja teknologiateollisuuden aloilla liittyen erityisesti uuden biotuotetehtaan käynnistymiseen. Kehityskuva on kuitenkin epäyhtenäinen ja yrityskohtaiset erot voivat olla suuria saman toimialan sisälläkin. Enemmän nähdään kuitenkin jo olevan niitä yrityksiä, jotka suhtautuvat tulevaisuuteen toiveikkaasti. Myös työttömyyden kasvu on selvästi hidastunut vaikka työttömyys on ollut edelleenkin hiukan kasvussa.

16 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Mikkelin tulevaisuuden kehitys- ja kasvunäkymät ovat hyvät tuleville vuosille. Kaupungissa on käynnistymässä merkittäviä rakennushankkeita, tapahtumia ja hallintotoiminnan uudistuksia. Näiden toimenpiteiden nopea ja määrätietoinen edistäminen on keskiössä tasapainoisen kasvun ja talouden tavoitteiden saavuttamisessa. Valtio myönsi VT5 Mikkeli Juva investoinnille rahoitusta 121 miljoonaa euroa, josta osa rahoitetaan kuntien rahoitusosuuksilla. Hankkeen käynnistyminen keväällä 2017 tulee näkymään alueella lyhyellä aikavälillä työllisyydessä ja verotuloissa. Hanke valmistuessaan parantaa Mikkelin pohjoisen osan maankäytön mahdollisuuksia ja luo investointimahdollisuuksina valtatien lähituntumassa. Asuntomessualueen kiinteistöjen rakentaminen on nyt kevään tullessa lähtenyt käyntiin. Vuonna 2017 pidettävät asuntomessut lisäävät Mikkelin näkyvyyttä valtakunnallisesti messujen aikana ja niiden avulla tarjoutuu mahdollisuus saada matkailuun pidempiaikainen vetovoiman lisäys. Mikkelin Areenan rakentaminen on täydessä vauhdissa vuonna 2017 ja monitoimihallin valmistuminen ajoittuu keväälle Mikkelin Jukureiden menestyksellinen nousu SM -liigaan vahvistaa kaupungin näkyvyyttä valtakunnallisessa mediassa ja tarjoaa erittäin hyvät mahdollisuudet lisätä kaupungin hyvinvointi- ja liikuntamatkailua tulevaisuudessa. Nämä asiat lisäävät kaupungin vetovoimaisuutta ja matkailun edistämismahdollisuuksia oleellisesti. Rakentamisen hyvä tilanne näyttää muutoinkin olevan kaupungissa turvattu lähivuosille. Kiinteistökehitys Naistinki aloittaa parhaillaan Mölnlycken tuotantotilojen laajennusta, Mikkelin Vesiliikelaitoksen jätevesipuhdistamon rakentaminen on kokonaisuudessaan noin 40 miljoonan euron investointi ja siilokorttelin kehittämissuunnitelmat ovat edenneet. Hallinnon uudistamista Kaupunki on valmistellut keväällä 2016 hallintorakenneuudistusta, joka paremmin tukisi voimassa olevan hyvinvointistrategian toteuttamista. Hallintorakenneuudistus on ajankohtainen myös sen vuoksi, että sosiaali- ja terveystoimi siirtyy uuteen ESSOTE -kuntayhtymään lukien, jolloin sosiaali- ja terveyslautakunnan toiminta lakkaa. ESSOTE:lta odotetaan erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon integraatiosta saatavia synergiahyötyjä heti ensimmäisenä toimintavuotena Sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusten nousun hillintä on keskeistä vuosina ennen SOTE- maakuntamalliin siirtymistä vuonna Hallintopalvelukeskuksen valmistelu on edennyt ja uusi organisointimalli aloittaa toimintansa Hallintopalvelukeskus yhdenmukaistaa hallinnon prosesseja läpi organisaation: prosessien yhdenmukaistamisella ja toimintamallin uudistamisella parannetaan tuottavuutta. Taloudellista säästöä ei saada heti vaan ne toteutuvat seuraavien 1-3 vuoden aikana. Tasapainoisen kasvun ja talouden ohjelma Tasapainoisen kasvun ja talouden työryhmä on valmistellut talouden tasapainotuksen toimenpideohjelmaa. Toimenpiteet on jaoteltu toimialoittain. Toimenpiteiden vaikutukset kohdistuvat tuottavuuden lisäämiseen, palvelutarjonnan supistamiseen, palveluverkon keskittämiseen ja

17 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) henkilöstömäärän vähentämiseen. Tasapainoisen kasvun ja talouden toimenpiteiden vaikutukset vuosina ovat seurantaraportin liitteenä. Talouden tasapainottamiseen tähtäävien toimenpiteiden läpivienti ei ole edennyt odotusten mukaisesti luottamuselimissä. Nyt on keskeistä, että kaikki tasapainotusohjelman toimenpiteet viedään päätöksentekoon mahdollisimman nopeasti. Erityisesti on panostettava erikoissairaanhoidon ja perusterveyshuollon yhteistyön kautta saatavien tasapainotustoimenpiteiden toimeenpanoon. Tämä on keskeistä sen vuoksi, että uudelta ESSOTEkuntayhtymältä odotettu kustannusten hillintä toteutuu mahdollisimman nopealla aikataululla. Tasapainotuksen vaihtoehtona nopeavaikutteiset toimenpiteet Mikäli hallinnon uudistamisen ja talouden tasapainottamiseen tähtäävät keinot eivät lähde etenemään suunnitellun mukaisesti, on taseen ylijäämien turvaamiseksi ryhdyttävä nopeavaikutteisin toimenpiteisiin, kuten rekrytointikiellot tai henkilökunnan lomautus vuonna Lisäksi ilman tasapainotustoimenpiteiden onnistumista joudutaan tulevina vuosina turvautumaan merkittäviin kiinteistö- ja tuloverojen korotuksiin, mikä osaltaan hidastaa talouden elpymistä. Määrärahaesitykset Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta Toimintakeskus Veturi on aloittanut toimintansa alkaen ja samalla Kinnarin asumispalveluyksikkö on lakkautettu. Koska toiminnan lopullinen suunnittelu on ollut valmis talousarviota laadittaessa määrärahavarausta Toimintakeskus Veturille ei tehty, vaan määrärahat on varattu Kinnarin yksikköön. Seurantaa varten on aiheellista siirtää rahat oikealle kustannuspaikalle. Siirretään kustannuspaikalle Toimintakeskus Veturi kustannuspaikalta Kinnarin asumispalveluyksikkö määrärahoja seuraavasti: Toimintatuotot yhteensä euroa Toimintakulut yhteensä euroa Henkilöstökulut euroa Palveluiden ostot euroa Aineet ja tarvikkeet euroa Avustukset euroa Muut toimintakulut euroa Toimintakeskus Veturin vuokrakulut ovat suuremmat kuin Kinnarissa ja määrärahaa jää näiden osalta vajaaksi euroa, joka katetaan mielenterveys- ja päihdepalveluiden toiminnasta. Ehdotus Esittelijä: Timo Halonen, kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus edellyttää hallinnon uudistusten läpivientiä suunnitellussa aikataulussa ja talouden tasapainotustoimenpiteiden viemistä nopealla aikataululla päätöksentekoon ja toteutukseen.

18 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi seurantaraportin tilanteesta. Lisäksi kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy käyttötalouteen seuraavan määrärahan kohdentamista koskevan muutoksen: Siirretään kustannuspaikalle Toimintakeskus Veturi kustannuspaikalta Kinnarin asumispalveluyksikkö Toimintatuotot yhteensä euroa Toimintakulut yhteensä euroa Henkilöstökulut euroa Palveluiden ostot euroa Aineet ja tarvikkeet euroa Avustukset euroa Muut toimintakulut euroa Esittelijä täydensi esitystään siten, että kaupunginhallitukselle valmistellaan selvitykset ja esitys tehtävistä toimenpiteistä vuodelle 2016 talouden tasapainottamiseksi, jotka esitellään kaupunginhallituksen kokouksessa Puheenjohtaja tiedusteli voidaanko esittelijän täydennetty esitys hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin. Merkitään, että talousjohtaja Heikki Siira selosti asiaa kaupunginhallitukselle. Kaupunginvaltuusto, , 58 Liitteet 1 Liite kv Seurantaraportti Ehdotus Kaupunginhallitus: Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi seurantaraportin tilanteesta. Lisäksi kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy käyttötalouteen seuraavan määrärahan kohdentamista koskevan muutoksen: Toimintatuotot yhteensä euroa Toimintakulut yhteensä euroa Henkilöstökulut euroa Palveluiden ostot euroa Aineet ja tarvikkeet euroa Avustukset euroa Muut toimintakulut euroa. Hyväksyttiin. Merkitään, että talousjohtaja Heikki Siira selosti asiaa kaupunginvaltuustolle.

19 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Tiedoksi Talouspalvelut, Kunnan Taitoa/kirjanpito

20 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Kaupunginhallitus, 6, Kaupunginhallitus, 131, Kaupunginhallitus, 185, Kaupunginvaltuusto, 59, Mikkelin kaupungin hallintorakenteen uudistaminen MliDno Kaupunginhallitus, , 6 Valmistelija / lisätiedot: Aki Kauranen, Ari Liikanen Liitteet 1 Liite Uudistamisprosessin aikajana Pääministeri Sipilän hallitus on valmistelemassa laajaa aluehallinnon sekä sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistamista, jonka vaikutukset kuntien tehtäviin, rahoitukseen, hallintorakenteiseen ja johtamisjärjestämään ovat erittäin suuret. Kysymys tulevaisuuden kunnan sisällöstä ja olemuksesta on ajankohtainen kaikkialla Suomessa. Se on sitä myös Mikkelissä, jonka työllisyystilanne, ikärakenne, koulutustaso ja elinkeinorakenne haastavat kaupunkia, kuntalaisia ja alueen yrityksiä edellä todettujen uudistusten ohella pohtimaan mikkeliläisiä ratkaisuja tulevaisuuden tekemiseksi. Mikkelin kaupunkistrategiaan sisältyy näkemys tavoiteltavasta Mikkelistä kestävästi uudistuvana kasvukeskuksena Saimaan rannalla. Strategian toimeenpano on haastanut kaupungin poliittisen johdon ja viranhaltijajohdon pohtimaan myös kaupungin hallintorakenteen ja johtamisjärjestelmän uudistamisesta tavalla, joka mahdollistaa tulevaisuuden tavoitetilan toteutumisen. Konkreettisia kuvauksia hyvinvointilähtöisestä rakenteesta luonnosteltiin alkukeväällä 2015 Aulangolla kaupunginhallituksen ja virkamiesjohtoryhmän seminaarissa. Lisäksi ajatukset Mikkelin ratkaisujen valmistelemiseksi kaupungin tulevaisuuden tehtävien, palveluiden, hallintorakenteen ja johtamisjärjestämän osalta nousivat esiin strategian väliarvioinnissa v syksyllä sekä edelleen kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajien puheenvuoroissa. Alustavana lähtökohta-ajatuksena on suunnitella ja toteuttaa uudistusprosessi, jonka aikana luodaan edellytykset Mikkelin omille ratkaisuille tulevaisuuden kuntana. Keskeiset uudistamisprosessin kysymykset ovat seuraavat: - millainen on tulevaisuuden Mikkeli ja millaisen organisaation ja johtamisjärjestelmän se tarvitsee? - millainen rooli on poliittisella ja toisaalta viranhaltijajohtamisella? - millainen henkilöstö tarvitaan toteuttamaan muutos ja Mikkelin tulevaisuuden ratkaisut? - miten toteutetaan kuntalaisten osallistaminen? Tulevaisuuden Mikkelin uudistamisprosessin tavoitteena on - avoimella, innostavalla ja osallistavalla tekemisellä luoda ja toteuttaa Mikkelin omat ratkaisut kaupungin tehtävien, palveuiden, hallintorakenteen ja johtamisjärjestelmän uudistamiseksi tavalla, joka mahdollistaa vaikuttavammin, tehokkaammin ja ketterämmin toimivan kaupungin;

21 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) - valmistella uudistukset vuoden 2016 kevään ja syksyn aikana niin, että kaupunginvaltuusto päättää uudesta hallintorakenteesta ja johtamisjärjestelmästä marraskuussa 2016 osana vuoden 2017 talousarviota; uuden hallintorakenteen perusperiaatteista on tarkoitus päättää kaupunginvaltuuston kokouksessa valmistella uuden hallintorakenteen ja johtamisjärjestelmän toimeenpano niin, että ne niiden mukainen toiminta käynnistyy vuoden 2017 kuntavaalien jälkeen käynnistyvän valtuustokauden alusta lukien. Uudistusprosessin operatiivisen valmistelun ohjauksesta vastaa ohjausryhmä, jossa jäseninä ovat valtuuston puheenjohtaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja valtuustoryhmien puheenjohtajat sekä pääsopijajärjestöjen edustaja. Operatiivisesta valmistelusta vastaa kaupunginjohtoryhmä ja kehityspäällikkö Aki Kauranen. Kaupunginhallitus ja valtuusto vastaavat omissa rooleissaan uudistuksen poliittisesta johtamisesta. Uudistamisprosessin aikatauluehdotus on liitteenä. Seppo Määttä Broadscope Oy:stä on kokouksessa selvittämässä uudistusprosessin keskeisiä periaatteita sekä aikataulua. Ehdotus Esittelijä: Timo Halonen, kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus hyväksyy hallintorakenneuudistuksen käynnistämisen esitetyssä aikataulussa ja nimeää sille ohjausryhmän, johon kuuluvat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, valtuustoryhmien puheenjohtajat ja pääsopijajärjestöjen edustaja. Kaupunginhallitus pyytää pääsopijajärjestöjä nimeämään oman edustajan ohjausryhmään. Lisäksi kaupunginhallitus valtuuttaa kaupunginjohtajan tilaamaan prosessin tueksi tarvittavan konsulttiavun. Hyväksyttiin. Kaupunginhallitus nimesi ohjausryhmään kaupunginvaltuuston puheenjohtajan, kaupunginhallituksen puheenjohtajan, valtuustoryhmien puheenjohtajat ja heille varajäseniksi valtuustoryhmien varapuheenjohtajat ja kaksi pääsopijajärjestöjen edustajaa ja heille varajäsenet sekä nimesi ohjausryhmän puheenjohtajaksi kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajaksi kaupunginvaltuuston puheenjohtajan. Kaupunginhallitus pyytää pääsopijajärjestöjä nimeämään omat edustajat ja varajäsenet ohjausryhmään. Lisäksi kaupunginhallitus valtuutti kaupunginjohtajan tilaamaan prosessin tueksi tarvittavan konsulttiavun. Merkitään, että kehityspäällikkö Aki Kauranen ja Seppo Määttä Broadscope Oy:stä selosti asiaa kaupunginhallitukselle. Juha Ropponen ja Timo Talo poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo

22 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Kaupunginhallitus, , 131 Valmistelija / lisätiedot: Ari Liikanen, Aki Kauranen Mikkelin hallintorakenneuudistuksen valmistelua on jatkettu valtuustoseminaarissa, kaupunginhallituksen seminaarissa sekä valmisteluryhmän toimesta. Ensimmäinen ohjausryhmän kokous on Startegia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen antaa kokouksessa selvityksen valmistelun tiämänhetkisestä tilanteesta. Ehdotus Esittelijä: Timo Halonen, kaupunginjohtaja Merkitään tiedoksi. Merkittiin. Merkitään, että strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen selosti asiaa kaupunginhallitukselle. Kaupunginhallitus, , 185 Valmistelija / lisätiedot: Ari Liikanen, Aki Kauranen Liitteet 1 Liite Hallintorakenne-esitys Mikkelin kaupungin hallintorakenteen valmistelua on kaupungin johtoryhmän kokousten lisäksi kevään 2016 aikana tehty mm. seuraavissa tilaisuuksissa: valtuustoseminaari valmisteluryhmän työpaja KH-seminaari valmisteluryhmän työpaja hankkeen ohjausryhmä valtuustoryhmien puheenjohtajien kokous valtuustoryhmien puheenjohtajien kokous 2.5. hankkeen ohjausryhmän kokous valmisteluryhmän työpaja Lisäksi hallintorakenteen valmistelusta on kevään aikana kerrottu mm. kaupunginhallituksen, pääluottamusmiesten, aluejohtokuntien sekä kylien neuvottelukunnan ja eri puolueiden valtuustoryhmien kokouksissa sekä koko kaupungin henkilöstöinfossa. Yt-neuvottelukunnalle hallintorakenteen valmistelusta pidetään info maanantaina Valmisteluryhmän esitys Mikkelin kaupungin hallintorakenteen pääperiaatteiksi :

23 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Kaupunginvaltuuston koko on 51 vaaleilla valittua valtuutettua, joiden keskuudesta valitaan puheenjohtaja ja 2 varapuheenjohtajaa. Valtuuston tehtävänä on vastata kunnan toiminnasta ja taloudesta. Kaupunginhallitukseen kuuluu 11 valittua hallituksen jäsentä. Kaupunginhallituksen tehtävänä on vastata kaupungin hallinnosta, taloudesta ja elinvoimasta kaupunginvaltuuston hyväksymien tavoitteiden, suunnitelmien ja päätösten mukaisesti. Kaupunginhallituksen alaisuudessa on konsernijaosto, jossa on 5 jäsentä. Konsernijaoston tehtävänä on: vastata kaupungin henkilöstö- ja työnantajapolitiikasta, vastaa henkilöstösuunnittelusta, vastata kunnallisen virka- ja työehtosopimuslainsäädännön edellyttämästä valvonnasta, huolehtia kaupungin yhteistoimintajärjestelmän, työsuojelutoiminnan sekä työterveyshuollon keskitetystä järjestämisestä työnantajan edustajana, määrätä kaupungin edustajat yhteisöjen ja säätiöiden yhtiö- ja vuosikokouksiin ja antaa heille toimiohjeet, nimetä kuntayhtymien toimintaa seuraavat viranhaltijat, huolehtia tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevien kysymysten seurannasta ja paikallisten ohjeiden valmistelusta, vastata osaltaan kaupungin henkilöstön koulutustoiminnan järjestämisestä, vastata kaupungin työllistämispolitiikasta ja seurata työllisyyttä. Konsernijaostoa laajennetaan ryhmien puheenjohtajilla silloin kun käsitellään seuraavia asioita: vastata konsernin omistajapolitiikan ja konserniohjeiden valmistelusta, valmistella ja tunnistaa luottamuselinten päätöksenteon perustaksi kaavoitus- ja maapolitiikan strategisia polkuja elinkeinopolitiikan ja kaupunkikehityksen tukemiseksi, valmistella ja tehdä esityksiä kaupunginhallitukselle talouden linjauksia ja toimenpiteitä koskeviksi toimenpiteiksi kaupungin ja konsernin tuloksen pitämiseksi positiivisena ja velkaantumisen hillitsemiseksi, valmistella tytäryhteisöjen kanssa tehtävät tavoite- ja tulossopimukset, seurata tytäryhteisöjen ja konserniin kuuluvien säätiöiden toimintaa ja käsitellä niiden seurantaraportit, huolehtia muutoinkin omistaja- ja konserniohjauksen kehittämisestä ja omistajuuteen liittyvästä edunvalvonnasta Konsernijaoston ja laajennetun konsernijaoston kokousaikataulu on erillään kaupunginhallituksen kokouksista. Mikkelin kaupungissa on kolme palvelualuetta: Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualue, Asumisen ja toimintaympäristön palvelualue sekä Konsernipalveluiden palvelualue.

24 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueella on kaksi lautakuntaa: Kasvatus ja opetuslautakunta sekä Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta, joissa molemmissa on 11 jäsentä. Kasvatus ja opetuslautakunta päättää varhaiskasvatuksen ja opetuspalveluiden (perusopetus; lukiokoulutus, kansalaisopisto) osalta toimeenpanossa noudatettavista perusteista ja yleisistä ohjeista jne. Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta päättää liikunta- ja nuorisopalveluiden, kulttuuripalveluiden, kirjastopalveluiden, museopalveluiden, kaupunginorkesterin toimeenpanossa noudatettavista perusteista ja yleisistä ohjeista jne. Osallisuuden ja lähidemokratian osalta lautakunnan tehtävät tarkentuvat jatkovalmistelussa kun esim. lähidemokratiaan liittyvät linjaukset ovat tiedossa. Asumisen ja toimintaympäristön palvelualueella on kaupunkiympäristölautakunta, jossa on 11 valittua lautakunnan jäsentä. Lautakunta päättää palvelualueellaan toimeenpanossa noudatettavista perusteista ja yleisistä ohjeista jne. Tällä hetkellä odotetaan Kuntaliiton lakimiehen tulkintaa erillisen lupajaoston perustamisen pakollisuudesta ja valmistelua jatketaan saadun vastauksen perusteella. Konsernipalveluiden palvelualueen yleisenä tehtävänä on toimia kaupunginjohtajan apuna kaupungin johtamis-, kehittämis- ja edunvalvontatehtävissä, strategiatyössä, hyvinvoinnin koordinoinnissa sekä taloudenhoidossa sekä konserni- ja sisäinen valvonta. Yhteiset tukipalvelut luo edellytyksiä toimialojen tulokselliselle toiminnalle ja seuraa asetettujen tavoitteiden toteuttamista (ml. liikelaitokset, kuntayhtymät ja konserniyhtiöt). Keskusvaali-, tarkastus, Mikkelin seudun ympäristö ja Etelä-Savon pelastuslautakunta ovat toiminnallistaloudellisesti sijoitettuna konsernipalveluiden palvelualueille. Yhteenveto esitetystä rakenteesta on liitteenä. Lähidemokratiaan liittyvät kysymykset valmistellaan erikseen syksyn 2016 aikana. Valmistelua jatketaan valtuuston päätöksen jälkeen aiemmin hyväksytyn aikataulun mukaan, jossa tavoitteena on saada uudistettu hallintorakenne päätettäväksi myöhemmin syksyllä vuoden 2017 talousarviokäsittelyn yhteydessä. Seuraava ohjausryhmän kokous on sovittu pidettäväksi 6.6. ja kaupunginhallituksen katselmointi aiheeseen liittyen on merkitty pidettäväksi Ehdotus Esittelijä: Timo Halonen, kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy hallintorakenteen valmistelun jatkamista edellä esitettyjen ja liitteenä olevien linjausten pohjalta. Hallintorakenne tulee päätettäväksi 2017 talousarviokäsittelyn yhteydessä. Asiasta käydyn keskustelun aikana esittelijä esitti seuraavat muutokset: Konsernijaostolle esitetyistä tehtävistä poistetaan työllisyyden hoito sekä henkilöstöön liittyvät asiat.

25 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Laajennettu konsernijaosto poistetaan ja sille ajatellut tehtävät lisätään säilytettyyn konsernijaostoon. Uutena jaostona perustetaan elinvoimajaosto, johon kuuluvat valtuustoryhmien puheenjohtajat sekä kaupunginhallituksen puheenjohtajisto. Elinvoimajaoston tehtävänä on tarpeen mukaan käsitellä kaupungin talouteen ja elinvoimaan liittyviä kysymyksiä. Nämä muutokset huomioidaan myös liitteessä. Vesa Himanen esitti Kati Kähkösen kannattamana, että valtuuston koko olisi 55 jäsentä, kaupunginhallituksessa ja lautakunnissa 13 jäsentä. Lisäksi konsernijaostossa tulisi taata kaikkien ryhmien osallistumismahdollisuus. Lisäksi Vesa Himanen esitti, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Koska kukaan ei kannattanut esitystä, se raukesi. Jaakko Väänänen esitti Petri Pekosen kannattamana, että kaupunkiympäristön lautakunnassa olisi 13 jäsentä. Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän esityksestä kaksi poikkeavaa kannatettua esitystä ja esitti asian ratkaistavaksi äänestyksellä siten, että ensin äänestetään Vesa Himasen ja Jaakko Väänäsen esityksistä. Ne jotka kannattavat Väänäsen esitystä äänestävät "kyllä" ja ne, jotka kannattavat Himasen esitystä, äänestävät "ei" ja sen jälkeen voittanut esitys asetetaan esittelijän esitystä vastaan. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 "kyllä"-ääntä (Arto Seppälä, Outi Kauria, Jaana Vartiainen, Jaakko Väänänen, Hannu Kilkki, Seija Kuikka, Minna Pöntinen, Petri Pekonen), 2 "ei"- ääntä (Kati Kähkönen, Vesa Himanen), 4 tyhjää ääntä (Sari Teittinen, Olli Nepponen, Raine Lehkonen, Juha Vuori) ja 1 poissa (Armi Salo- Oksa). Puheenjohtaja totesi, että Jaakko Väänäsen esitys on voittanut, ja se asetetaan esittelijän esitystä vastaan siten, että ne jotka kannattavat esittelijän esitystä, äänestävät "kyllä", ja ne, jotka kannattavat Jaakko Väänäsen esitystä, äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 "kyllä" -ääntä (Arto Seppälä, Raine Lehkonen, Seija Kuikka, Olli Nepponen, Sari Teittinen, Juha Vuori), 7 "ei" -ääntä (Outi Kauria, Petri Pekonen, Jaakko Väänänen, Minna Pöntinen, Hannu Kilkki, Jaana Vartiainen, Vesa Himanen) ja 2 poissa (Armi Salo-Oksa, Kati Kähkönen). Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus on hyväksynyt kaupunginjohtajan muutetun esityksen sillä tarkennuksella, että kaupunkiympäristölautakunnassa olisi 13 jäsentä. Merkitään, että strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen selosti asiaa kaupunginhallitukselle. Merkitään, että Armi Salo-Oksa, Kirsi Olkkonen ja Kati Kähkönen poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana. Kaupunginvaltuusto, , 59 Liitteet

26 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) 1 Liite kv Hallintorakenne-esitys Ehdotus Kaupunginhallitus: Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy hallintorakenteen valmistelun jatkamista edellä esitettyjen ja liitteenä olevien linjausten pohjalta. Hallintorakenne tulee päätettäväksi 2017 talousarviokäsittelyn yhteydessä. Hyväksyttiin. Merkitään, että kokouksessa pidettiin neuvottelutauko klo Merkitään, että valtuutetut Eero Aho ja Jaana Strandman poistuivat kokouksesta klo Tiedoksi Talouspalvelut/Aki Kauranen

27 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Kaupunginhallitus, 404, Kaupunginhallitus, 160, Kaupunginvaltuusto, 60, Valtuustoaloite Ristiinan Pellosniemen alueen kehittämisestä ja yleisilmeen siistimisestä MliDno Kaupunginhallitus, , 404 Valmistelija / lisätiedot: Merja Airas, Jouni Riihelä Kaupunginvaltuusto Valtuutettu Kirsi Olkkonen ym. esittivät valtuustoaloitteenaan otsikkoasiasta seuraavaa: "Mikkelin Ristiinassa sijaitsevaa Pelloksen tehdasta ja asuinympäristöä voidaan pitää Suomen yhtenä, merkittävimpänä aluepoliittisena ratkaisuna, kun tehtaan rakentamispäätös vuonna 1962 tehtiin. UPM:n vaneritehdas tarjoaa edelleen vuonna 2014 työtä yli 600 sadalle henkilölle Mikkelin Ristiinassa ja ympäristökunnissa. Olemme samassa tilanteessa Etelä-Savossa vuonna 2014, kuin vuonna 1962, silloinkin Itä-Suomessa tarvittiin työtä, runsaat metsävaramme hoitoa ja uutta käyttöä ja suunnittelua metsillemme. Biohiilipellettitehtaan tuotantolaitosta suunnitellaan Ristiinan Pellokselle, jos tuotantolaitos toteutuu, olisi se arvion mukaan miljoonan euron investointi ja maakuntaamme tulisi pysyvästi työpaikkaa. Olemme tänään valtuuston päätöksellä päättäneet aloittaa Pelloksen koulun lakkauttamiseen liittyvät toimet. Rakennemuutosta tapahtuu, mutta mitä tilalle? Pellosniemen alueen alkuperäisistä palveluista on jäljellä Kisakaaren urheilutalo, joka on aikanaan rakennettu Pellos Oy:n, Ristiinan kunnan ja Ristiinan urheilijoiden yhteistyönä. Mikkelin kaupungin tulee jatkossakin kehittää ja edistää koko Mikkelin alueen elinvoimaisuutta ja ympäristön viihtyisyyttä. Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Mikkelin kaupunki aloittaa yhdessä Miset Oy:n kanssa, joka tuottaa toimintaympäristön kehittämispalveluita, maa-alueen, kiinteistökohteen tai toimialan kehittämishankkeita, Pellosniemen asuin- ja toiminta-alueen kehittämishankkeen, ympäristökuvan muuttamista ja kehittämistä, asukkaita ja yrityksiä houkuttelevaksi. Lisäksi allekirjoittaneet valtuutetut näkevät tarpeellisena huolehtia Kisakaaren kunnossapidosta ja remonteista, jotta Kisakaari pystyy tarjoamaan tilan liikunta-, harrastus- ja toimintaympäristönä, Kehittyköön Mikkelin mainekuva liikunta- harrastus- ja vaihtoehtoisia asuin- ja yritysten tontteja tarjoavana kaupunkina. Mikkelissä Kirsi Olkkonen Jaana Vartiainen

28 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) Petri Tikkanen Jaakko Väänänen Vesa Himanen Erkki Rantalainen Anne Korhola Sami Järvinen Mikko Siitonen Mauri Miettinen" : Kaupunginvaltuusto: Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus Ehdotus: Kaupunginjohtaja: Kaupungihallitus päättää lähettää aloitteen konsernipalveluiden valmisteltavaksi. : Kaupunginhallitus: Hyväksyttiin. Kaupunginhallitus Valtuustoaloite on tehty Ristiinan Pellosniemen alueen ja yleisilmeen kehittämisestä. Lisäksi valtuustoaloitteessa todetaan, että Kisakaaren kunnossapidosta ja remonteista tulee huolehtia. Samalla muistutetaan että Pelloksen tehdas ja asuinympäristö olivat merkittäviä kokonaisuuksia ja aluepoliittisia ratkaisuja kuusikymmenluvulla. Edelleenkin alue työllistää yli 600 henkilöä. Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 10 henkilöä. Asiaa on käsitelty Ristiinan aluejohtokunnassa Aluejohtokunta pitää aloitetta kannatettavana ja esittää, että Kisakaaren kiinteistö tulee kunnostaa ja tilojen käyttö turvata tulevaisuudessa. Lisäksi edellytetään Pellosniemen alueen kunnostamista ja ympäristön siistimistä. Taustaa Pelloksen alue on maamme viimeisimpiä kokonaissuunnitelman mukaan rakennettuja tehdasyhdyskuntia. Sen historia ulottuu vuoteen 1963, jolloin valmistuivat Pellos Oy lastulevytehdas ja voimalaitos sekä asuinalue työntekijöille. Tuon ajan aluepolitiikan mukaisesti teollisuutta tuettiin erityisesti sijoittumaan maaseudulle, pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Pelloksen asuinaluetta ei kuitenkaan rakennettu perinteisen tehdasyhdyskunnan mallin mukaisesti sosiaalisen hierarkian ehdoin, vaan Pellosniemi ilmentää enemmänkin tuon ajan metsälähiöitä. Palvelut (kaupat, päiväkoti, koulu, urheilutalo) löytyivät kävelyetäisyydeltä. Tuon ajan tehdasyhdyskunnille oli luonteenomaista se, että perheen molemmat vanhemmat työskentelivät samassa tehtaassa. Tehtaan rakentamisen aikaan harvalla työläisellä oli varaa omaan autoon, joten asunto lähellä työpaikkaa oli työssäkäynnin edellytys. Elintason nousun myötä auton hankinta ja sen käyttö ovat jokapäiväistyneet. Autolla päästään helposti

29 Mikkeli Pöytäkirja 5/ (74) kaupunkiin parempien palveluiden äärelle. Pelloksen alueen asukaskunta oli aiemmin selkeästi tehtaan työntekijöitä. Nykyään työntekijät kulkevat pitkiäkin matkoja työpaikan ja kodin väliä. Tänä päivänä tehdas työllistää harvemmin molemmat perheen vanhemmista, asuinpaikan valintaan vaikuttavat erityisesti asuinpaikan laatutekijät, ei niinkään se sijainti suhteessa vanhempien työpaikkoihin. Nykytilanne Pelloksen asukasmäärä on hieman yli 300. Ristiina asukasluku on noin asukasta. Palvelut Palvelut ovat keskittyneet Mikkelin keskustaan ja Ristiinan kirkonkylälle ja sama suuntaus on edelleen nähtävissä. Lähipalveluita käyttävät erityisesti alueen lapset ja vanhukset. Lapsiperheiden ja vanhusväestön asuminen on keskittynyt palvelujen äärelle. Kun yksinasuvienkin toiveena asuinpaikan suhteen on lyhyt matka kaupungin keskustaan, jää kaukana kaupungista sijaitsevan lähiön potentiaalinen asukaskunta hyvin pieneksi. Asuminen Mikkelissä 2024 työssä tämä asia on tiedostettu ja todettu kerrostaloasumisen keskittyvän kaupungin ydinkeskustaan ja pitäjien keskustaajamiin. Pellosniemen kaupat ovat lopettaneet ja vanha ostoskeskus on jäänyt tyhjilleen. Pellosniemen alueen työpaikat Pellosniemen alueella sijaitseva Pelloksen tehdas on merkittävä työllistäjä. Tehtaan toiminta ulottuu laajalle. Työntekijöitä on koko kaupungin alueelta ja muista ympäristökunnista. Pelloksen tehtaan toiminta on ensiarvoisen tärkeä Mikkelin kaupungille. Jo tämän vuoksi alueen elinvoimaisuutta ja kehittämistä tulee tarkastella, vaikka varsinainen asuminen työpaikan lähellä ei enää toteudu vastaavalla tavalla kun aikaisemmin, kuten myöhemmin todetaan. Kaupunki on ostanut Pellosniemeltä teollisuus-, varasto- ja logistiikkatoiminnan tontin, joka mahdollistaa yritystoiminnan ja työpaikkojen määrän kasvun alueella. Tämän mahdollistaminen edellyttää asemakaavoitusta joka on laitettu vireille. Tontin materiaalivirtojen määrästä riippuen tulee alueen liikennejärjestelmään tehdä investointeja. Kisakaari Pellosniemellä sijaitsee Kisakaari niminen urheilutalo (rakennettu 1971). Kisakaaren kiinteistössä oleva asunto on poistettu sisäilmaongelmien takia käytöstä jo Ristiinan kunnan aikaan. Hallin pääkäyttö on erilaisessa liikuntaharrastamisessa, jonka lisäksi kiinteistössä järjestetään erilaisia viihde- ja tanssitilaisuuksia. Rakennuksen käyttökustannukset ovat minimi kunnossapitokorjauksilla noin /vuosi. Rakennus on ikääntynyt (kuntoluokka 64 % ja laskennallinen korjausvelkaa noin Rakennusta ylläpidetään nykyisessä kunnossa ja käyttötarkoituksessa. Pellosniemen koulu ja Työpaja Tarina Pellosniemen koulu (rakennettu 1970) on kiinteistöteknisesti kiinni Kisakaaressa. Koulun kuntoluokka on 67 ja laskennallinen korjausvelka noin Koulutoiminta kiinteistössä päättyi keväällä 2015 koulun lakkauttamisella. Koulurakennus on muutettu työpaja Tarinan käyttöön.

43 Mikkelin kaupungin hallintorakenteen uudistamisprosessin käynnistäminen

43 Mikkelin kaupungin hallintorakenteen uudistamisprosessin käynnistäminen Mikkeli Kokouskutsu 1 (12) Aika 15.09.2016, klo 15:00 Paikka Metsästysmaja Villikettu, Kouvolantie 1168 Käsiteltävät asiat 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 42 Pöytäkirjan tarkastus 43 Mikkelin

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 10/ ( 10) Kaupunginhallitus

Mikkeli Pöytäkirja 10/ ( 10) Kaupunginhallitus Mikkeli Pöytäkirja 10/2019 1 ( 10) Aika 08.04.2019, klo 14:01-14:51 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 160 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 161 Pöytäkirjan

Lisätiedot

220 Irtisanoutuminen henkilöstöjohtajan virasta, Heli Huopainen

220 Irtisanoutuminen henkilöstöjohtajan virasta, Heli Huopainen Mikkeli Pöytäkirja 14/2017 1 (9) Aika 12.12.2017, klo 08:00-09:05 Paikka Kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone Käsitellyt asiat 218 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 219 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

3 Konsernijaoston pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen

3 Konsernijaoston pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen Tuusulan kunta Pöytäkirja 1/2017 1 (13) Aika 14.08.2017, klo 15:00-16:30 Paikka Tuusulan kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Konsernijaoston

Lisätiedot

26 Selvitykset tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2016

26 Selvitykset tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2016 Mikkeli Pöytäkirja 4/2017 1 (10) Aika 21.11.2017, klo 16:00-18:09 Paikka Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2. krs Käsitellyt asiat 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

22 Arviointiseminaari , tarkastuslautakunta

22 Arviointiseminaari , tarkastuslautakunta Mikkeli Pöytäkirja 3/2017 1 (10) Aika 17.10.2017, klo 16:00-17:32 Paikka Kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone, 2. krs Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 8/ ( 8) Kaupunginhallitus

Mikkeli Pöytäkirja 8/ ( 8) Kaupunginhallitus Mikkeli Pöytäkirja 8/2019 1 ( 8) Aika 18.03.2019, klo 14:01-14:58 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 129 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 130 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET

SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 30.1.2012 8 Voimaan: 1.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 Soveltamisala 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 25/ (12) Kaupunginhallitus Aika , klo 13:00-19:39. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Mikkeli Pöytäkirja 25/ (12) Kaupunginhallitus Aika , klo 13:00-19:39. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Mikkeli Pöytäkirja 25/2015 1 (12) Aika 27.10.2015, klo 13:00-19:39 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 342 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 343 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 5/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 16:00-18:45. Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2.

Mikkeli Pöytäkirja 5/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 16:00-18:45. Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2. Mikkeli Pöytäkirja 5/2017 1 (9) Aika 19.12.2017, klo 16:00-18:45 Paikka Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2. krs Käsitellyt asiat 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 30 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Mikkeli Pöytäkirja 2/2017 1 (7) Aika 16.02.2017, klo 16:30-17:19 Paikka Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Pöytäkirjan

Lisätiedot

21 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2017

21 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2017 Mikkeli Pöytäkirja 4/2018 1 (8) Aika 17.04.2018, klo 16:00-18:14 Paikka Kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20

Lisätiedot

Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, Mikkeli

Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, Mikkeli Mikkeli Pöytäkirja 24/2016 1 (9) Aika 21.04.2016, klo 14:05-15:17 Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, 50100 Mikkeli Käsitellyt asiat 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs. 10 Mikkelin kaupungin taidemuseokiinteistön ns. graniittitalon myyminen

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs. 10 Mikkelin kaupungin taidemuseokiinteistön ns. graniittitalon myyminen Mikkeli Pöytäkirja 3/2017 1 (8) Aika 09.03.2017, klo 16:30-17:18 Paikka Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan

Lisätiedot

32 Talousarvion toteutumisen seuranta 2017, kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta

32 Talousarvion toteutumisen seuranta 2017, kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Mikkeli Pöytäkirja 4/2017 1 (10) Aika 26.04.2017, klo 16:59-18:01 Paikka Kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone, 2. krs. Käsitellyt asiat 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 11/ ( 12) Konserni- ja elinvoimajaosto

Mikkeli Pöytäkirja 11/ ( 12) Konserni- ja elinvoimajaosto Mikkeli Pöytäkirja 11/2018 1 ( 12) Aika 30.10.2018, klo 16:06-17:19 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 97 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 98 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

122 Toiminnan ja talouden seuranta 2015, tekninen lautakunta

122 Toiminnan ja talouden seuranta 2015, tekninen lautakunta Mikkeli Kokouskutsu 1 (8) Aika 01.09.2015, klo 16:30 Paikka Kaupungintalo 2 krs., lautakuntien kokoushuone Käsiteltävät asiat 118 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 119 Pöytäkirjan tarkastus 120

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/ Sivu. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/ Sivu. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/2017 1 Elinvoima- ja omistajaohjausjaosto Aika 16.06.2017 klo 08:00-10:32 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Syrjäkatu 12 Käsitellyt asiat Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Omistajaohjaus kuntakonsernissa

Omistajaohjaus kuntakonsernissa Omistajaohjaus kuntakonsernissa Johtava lakimies, varatuomari Pirkka-Petri Lebedeff Suomen Kuntaliitto Omistajaohjaus ammatillisessa koulutuksessa Kuntamarkkinat Helsinki 14.9.2011 Esityksen pääkohdat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka KYS, Auditoriorakennus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja Berg,

Lisätiedot

Mikkeli, Kenkäveron Rantapaviljonki

Mikkeli, Kenkäveron Rantapaviljonki 1 Maakuntauudistus - Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 06.06.2018 kello 15:00 19:00 Kokouspaikka Mikkeli, Kenkäveron Rantapaviljonki Muistio 4/2018 1. Kokouksen avaus... 3 2. Edellisen muistion

Lisätiedot

45 Luottokorttihakemus/ Mikkelin kaupunginorkesteri, vt. intendentti Jukka Mäkelä

45 Luottokorttihakemus/ Mikkelin kaupunginorkesteri, vt. intendentti Jukka Mäkelä Mikkeli Pöytäkirja 4/2017 1 (13) Aika 26.09.2017, klo 16:00-17:32 Paikka TUMA-talo, Sammonkatu 12, neuvotteluhuone 2, 1 krs. Käsitellyt asiat 43 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 44 Pöytäkirjan

Lisätiedot

KH pykälä 5 liite 3

KH pykälä 5 liite 3 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeen tarkoituksena on varmistaa konsernin kokonaisedun, valtuuston tytäryhteisölle asettamien omistajapoliittisten linjausten sekä toiminnallisten ja taloudellisten

Lisätiedot

Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, Mikkeli

Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, Mikkeli Mikkeli Pöytäkirja 25/2016 1 (9) Aika 09.06.2016, klo 14:04-15:44 Paikka Mikkelin kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuoneenkatu 8-10, 50100 Mikkeli Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 1 (7) Kaupunginhallitus, 125, 30.03.2015 Kaupunginhallitus, 207, 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto, 67, 15.06.2015 67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus,

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 1/ ( 13) Konserni- ja elinvoimajaosto

Mikkeli Pöytäkirja 1/ ( 13) Konserni- ja elinvoimajaosto Mikkeli Pöytäkirja 1/2019 1 ( 13) Aika 08.01.2019, klo 16:00-17:35 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

184 Kaupunginvaltuuston kokouksen 21.3.2016 täytäntöönpanot. 186 Talouden tasapainottamiseksi tehtävät toimenpiteet vuonna 2016

184 Kaupunginvaltuuston kokouksen 21.3.2016 täytäntöönpanot. 186 Talouden tasapainottamiseksi tehtävät toimenpiteet vuonna 2016 Mikkeli Pöytäkirja 12/2016 1 (48) Aika 16.05.2016, klo 15:00-20:11 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 180 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 181 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantaina klo 12.00

KIVIJÄRVEN KUNTA. Esityslista. Kunnanvaltuusto. Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantaina klo 12.00 Esityslista Kokousnumero 4 / 2017 Aika Maanantaina klo 12.00 Paikka Valtuustosali KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina klo 12.00 Valtuustosali Nro 4 / 2017 ASIA LIITE 60 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

- Kyytineuvon perustamisesta tekniseen toimeen ja soten henkilöstön siirroista ja yleiskuluista aiheutuu määrärahasiirtoa yhteensä 146.

- Kyytineuvon perustamisesta tekniseen toimeen ja soten henkilöstön siirroista ja yleiskuluista aiheutuu määrärahasiirtoa yhteensä 146. Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Kaupunginhallitus, 178, 18.05.2015 Kaupunginvaltuusto, 54, 25.05.2015 54 Talouden seuranta 3/2015, määrärahaesitykset MliDno-2015-909 Kaupunginhallitus, 18.05.2015,

Lisätiedot

54 Työväen Näyttämöpäivien Kannatusyhdistyksen vuosikokous

54 Työväen Näyttämöpäivien Kannatusyhdistyksen vuosikokous Mikkeli Pöytäkirja 5/2017 1 (14) Aika 10.10.2017, klo 16:00-18:14 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 49 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 Tarkastuslautakunta AIKA 04.04.2019 kello 14:01-16:29 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Voimaantulo Kunnanvaltuusto

EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Voimaantulo Kunnanvaltuusto 1 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Voimaantulo 1.12.2008 Kunnanvaltuusto 3.11.2008 69 2 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Kunnanvaltuusto 3.11. 2008 69 Voimaantulo 1.12.2008 1. YLEISTÄ 1.1 Konserniohjeen tarkoitus

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 11:00-13:20 Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (13) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (13) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (13) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Tarkastuslautakunta Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoustila, Snellmaninkatu 25

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Tarkastuslautakunta Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoustila, Snellmaninkatu 25 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (9) Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-16:45 Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoustila, Snellmaninkatu 25 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (7) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-14:15 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja Antti Kivelä,

Lisätiedot

Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen tai kuntayhtymien johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta.

Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen tai kuntayhtymien johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta. 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeella varmistetaan valtuuston tytäryhteisölle asettamien omistajapoliittisten linjauksien sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutus ja

Lisätiedot

22 Opetus- ja kulttuuriministeriön lukiokoulutuksen valtionosuuksien selvityspyynnön tilanne.

22 Opetus- ja kulttuuriministeriön lukiokoulutuksen valtionosuuksien selvityspyynnön tilanne. Mikkeli Pöytäkirja 3/2017 1 (15) Aika 14.12.2017, klo 16:59-18:27 Paikka Ravintola August, Jääkärinkatu 6-8, 50100 Mikkeli Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Kaupunginhallitus 590 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 143 11.12.2017 Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 11.12.2017 32/14.00.00.00/2017 KH 590 Esittelijä: Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Elinvoima- ja konsernijaosto 11.09.2017 Aika 11.09.2017 klo 12:30-13:54 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 1/ ( 7) Puheenjohtajien jaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 1/ ( 7) Puheenjohtajien jaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 1/2019 1 ( 7) Aika 05.02.2019, klo 07:30-08:52 Paikka Kaupungintalo, kh 227 Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 2 Kaupungin strategiatyön

Lisätiedot

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET Voimaan 1.1.2019 1. Yleistä 1.1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian konserniohjeella luodaan puitteet konserniin

Lisätiedot

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017 Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10 Aika 24.10.2017 klo 16:30 Paikka Toivakan kirjasto Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 29 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 30 Esityslistan hyväksyminen 4 31 Pöytäkirjan

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET 1(7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET Hallituksen 20.4.2009 hyväksymät ja 1.7.2009 voimaan tulevat 2(7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET Sisällysluettelo

Lisätiedot

Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjapitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.

Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjapitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta. 1 LAPINJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE Kunnanhallitus 24.11.2008 Kunnanvaltuusto 10.12.2008 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kunnan pitkäjänteinen toiminta ja varmistaa

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (7) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n johtokunnan huone, Snellmaninkatu 25

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (7) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n johtokunnan huone, Snellmaninkatu 25 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (7) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-16:55 Paikka Kuopion Energia Oy:n johtokunnan huone, Snellmaninkatu 25 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Muut

Lisätiedot

66 Kiinteistökehitys Naistinki Oy:n ajankohtaiset aiheet. 67 Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n ajankohtaiset aiheet

66 Kiinteistökehitys Naistinki Oy:n ajankohtaiset aiheet. 67 Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n ajankohtaiset aiheet Mikkeli Kokouskutsu 1 (10) Aika 14.11.2017, klo 16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat 64 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 65 Pöytäkirjan tarkastus 66 Kiinteistökehitys

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2018 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 9:00-10:50 Paikka Kuopion Vesi Liikelaitos, Haapaniementie 30 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (6) 22 Tytäryhtiöiden malliyhtiöjärjestysten ja tytärsäätiöiden mallisääntöjen hyväksyminen HEL 2018-000778 T 00 01 05 Päätös Käsittely päätti hyväksyä kaupungin

Lisätiedot

403 Konsernirakenteen muuttaminen, YIT Kuntatekniikka Oy. 404 Kiinteistöjen myyminen Kiinteistökehitys Naistinki Oy:lle

403 Konsernirakenteen muuttaminen, YIT Kuntatekniikka Oy. 404 Kiinteistöjen myyminen Kiinteistökehitys Naistinki Oy:lle Mikkeli Pöytäkirja 25/2016 1 (51) Aika 07.11.2016, klo 13:00-20:08 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 395 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 396 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 5/2011 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kaupunginvaltuusto NRO 5/2011 Kokousaika klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 5/2011 Kokousaika 19.9.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen Sisältö 1. Kunnan toiminta ja ohjaus verkostomaailmassa 2. Kunnan johtamisen kokonaisuus ja johtamisen

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Laihia Pöytäkirja 3/2018 1 (13) Aika 19.04.2018, klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen 17 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 817/2017 00.01.01.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 9 27.2.2017 Kaupunginhallitus 106 10.4.2017 47 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Espoon kaupungin tytäryhtiöissä Valmistelijat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Pöytäkirja :07

Pöytäkirja :07 Mikkeli Tekninen lautakunta Pöytäkirja 01.09.2015 6/2015 1(9) Aika 01.09.201 5, klo 16:30-17:07 Paikka Kaupungintalo 2 krs., lautakuntien kokoushuone Käsitellyt asiat 118 119 120 121 122 Kokouksen laillisuusja

Lisätiedot

13 Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma vuosille ja työohjelma vuodelle 2017

13 Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma vuosille ja työohjelma vuodelle 2017 Mikkeli Pöytäkirja 2/2017 1 (13) Aika 20.09.2017, klo 16:20-20:30 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 10 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.

Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta. Konserniohje 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kunnan pitkäjännitteinen toiminta ja varmistaa kunnan pääoman käyttöön sekä omaisuuden hankintaan ja hoitoon liittyvän

Lisätiedot

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Kuntakonsernien riskienhallinnan arviointi Vs. tarkastusjohtaja Markus Kiviaho JHTT, CGAP, CRMA Kuntakonsernien riskienhallinnan arvioinnin lähtökohtia ja kriteerejä

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE

KEURUUN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE KEURUUN KAUPUNKI KEURUUN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Keuruun kaupunginvaltuusto 22.5.2017 1 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Konserniohjeen tarkoituksena on tukea kaupunkikonsernin johtamisen edellytyksiä

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 9.11.2015 Liite 2 104 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 9.11.2015 Talousarvion 2016 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

3 Anttolan aluejohtokunnan kohdeavustus - Vanhan koulun kutojat / Auri Ahvenainen

3 Anttolan aluejohtokunnan kohdeavustus - Vanhan koulun kutojat / Auri Ahvenainen Mikkeli Pöytäkirja 1/2016 1 (13) Aika 19.01.2016, klo 18:00-19:44 Paikka Anttola-talo, Taipaleentie 31, 52100 Anttola Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/ ( 8) Konsernijaosto

Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/ ( 8) Konsernijaosto Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/2018 1 ( 8) Aika 05.02.2018, klo 15:00-16:49 Paikka Tuusulan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 10 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 19.12.2016 Liite 2 155 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 19.12.2016 Talousarvion 2017 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 7/ ( 10) Konsernijaosto Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Laihia Pöytäkirja 7/ ( 10) Konsernijaosto Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Laihia Pöytäkirja 7/2018 1 ( 10) Aika 19.12.2018, klo 17:00-18:06 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 40 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 2/ (7) Otavan Opiston Liikelaitoksen johtokunta Aika , klo 17:00-18:57

Mikkeli Pöytäkirja 2/ (7) Otavan Opiston Liikelaitoksen johtokunta Aika , klo 17:00-18:57 Mikkeli Pöytäkirja 2/2017 1 (7) Aika 12.10.2017, klo 17:00-18:57 Paikka Otavan Opiston ruokala, kokoustila Aurinkoinen Käsitellyt asiat 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 14 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin virastotalo kokoushuone 3 (3 krs) 22 Vesi- ja jätevesimaksun sekä perusmaksun korottaminen alkaen

Mikkelin kaupungin virastotalo kokoushuone 3 (3 krs) 22 Vesi- ja jätevesimaksun sekä perusmaksun korottaminen alkaen Mikkeli Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Aika 28.11.2017, klo 16:30-17:16 Paikka Mikkelin kaupungin virastotalo kokoushuone 3 (3 krs) Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta Laihia Pöytäkirja 5/2018 1 (12) Aika 16.05.2018, klo 12:00-13:59 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 33 Kokouksen avaus 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

66 Kiinteistökehitys Naistinki Oy:n ajankohtaiset aiheet. 67 Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n ajankohtaiset aiheet

66 Kiinteistökehitys Naistinki Oy:n ajankohtaiset aiheet. 67 Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n ajankohtaiset aiheet Mikkeli Pöytäkirja 7/2017 1 (13) Aika 14.11.2017, klo 16:00-18:24 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 64 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 65 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Kaupungin tiedotustilaisuus 23.2.2017 Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seija Kuikka Kaupunginjohtaja Timo Halonen Talousjohtaja Heikki Siira

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Maakuntauudistus, Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 09.03.2018 kello 14:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Kaupunginhallitus AIKA 28.06.2017 klo 17:35-18:36 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Isotalo Arja I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa

Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa TILINTARKASTUKSEN JA ARVIOINNIN SYMPOSIUM 2017 30.5.2017 tarkastusjohtaja Markus Kiviaho, JHTT, CGAP, CRMA Omistajaohjaus Omistajaohjauksella tarkoitetaan

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala

LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala Tällä konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen

Lisätiedot

Jämsän kaupungin konserniohje. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto Voimaantulo:

Jämsän kaupungin konserniohje. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto Voimaantulo: Jämsän kaupungin konserniohje Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 18.2.2013 14 Voimaantulo: 25.2.2013 Jämsän kaupunki Kaupunginvaltuusto 18.2.2013 Sisällysluettelo 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 8) Liikelaitoksen johtokunta

Rovaniemen kaupunki Pöytäkirja 1/ ( 8) Liikelaitoksen johtokunta Rovaniemen kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 ( 8) Aika 14.01.2019, klo 08:02-11:37 Paikka Kokoushuone 2, Kiiruna, Hallituskatu 7 Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 10 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002973 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

15 Kokouksen työjärjestys ja pöytäkirjantarkastajien valinta. 19 Terveiset yhteisöllisen asumisen seminaarista sekä Ikäkoti kuntoon - seminaarista

15 Kokouksen työjärjestys ja pöytäkirjantarkastajien valinta. 19 Terveiset yhteisöllisen asumisen seminaarista sekä Ikäkoti kuntoon - seminaarista Mikkeli Pöytäkirja 2/2017 1 (16) Aika 14.03.2017, klo 13:00-15:05 Paikka Lounashuoneen kabinetti, kaupungin virastotalo Käsitellyt asiat 13 Kokouksen avaus 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 15

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2014 KOKOUSAIKA 06.03.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 6 7 1 8 2 9 10

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

4 Strategiapuheenvuoro Leo Laukkanen: case Haukivuoren aluejohtokunta

4 Strategiapuheenvuoro Leo Laukkanen: case Haukivuoren aluejohtokunta Mikkeli Pöytäkirja 1/2017 1 (14) Aika 13.09.2017, klo 17:34-18:51 Paikka Kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone 2. krs Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2

Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 Maalahden kunnan konserniohje Hyväksytty kunnanvaltuustossa 29.6.2017 91 Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2. Soveltamisala... 2 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 2 4. Konserniohjeen

Lisätiedot

Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/ ( 9) Tarkastuslautakunta

Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/ ( 9) Tarkastuslautakunta Hämeenkyrö Pöytäkirja 4/2019 1 ( 9) Aika 09.04.2019, klo 12:30-15:40 Paikka Kunnanviraston 1. kerroksen neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

3 Mikkelin kaupungin rakennusjärjestyksen uusiminen, Suomenniemen aluejohtokunnan lausunto

3 Mikkelin kaupungin rakennusjärjestyksen uusiminen, Suomenniemen aluejohtokunnan lausunto Mikkeli Pöytäkirja 1/2017 1 (12) Aika 14.02.2017, klo 19:00-20:00 Paikka Kahvila-ravintola Salmenranta Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Mikkelin kaupungin

Lisätiedot

19 Valtuustoaloite luottamushenkilöiden oikeudesta tiedon saamiseksi kaupungin yhtiöissä - Tampereen vihreä valtuustoryhmä

19 Valtuustoaloite luottamushenkilöiden oikeudesta tiedon saamiseksi kaupungin yhtiöissä - Tampereen vihreä valtuustoryhmä Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (5) 19 Valtuustoaloite luottamushenkilöiden oikeudesta tiedon saamiseksi kaupungin yhtiöissä - Tampereen vihreä valtuustoryhmä TRE:5877/03.00.01/2015 Valmistelija / lisätiedot:

Lisätiedot

Hämeenkyrö Pöytäkirja 14/ ( 9) Tarkastuslautakunta

Hämeenkyrö Pöytäkirja 14/ ( 9) Tarkastuslautakunta Hämeenkyrö Pöytäkirja 14/2018 1 ( 9) Aika 21.11.2018, klo 13:00-15:38 Paikka Kunnanviraston 1. krs:n neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 65 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 66 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot