- Kyytineuvon perustamisesta tekniseen toimeen ja soten henkilöstön siirroista ja yleiskuluista aiheutuu määrärahasiirtoa yhteensä 146.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "- Kyytineuvon perustamisesta tekniseen toimeen ja soten henkilöstön siirroista ja yleiskuluista aiheutuu määrärahasiirtoa yhteensä 146."

Transkriptio

1 Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/ (5) Kaupunginhallitus, 178, Kaupunginvaltuusto, 54, Talouden seuranta 3/2015, määrärahaesitykset MliDno Kaupunginhallitus, , 178 Valmistelija / lisätiedot: Jari Laitinen Kaupunginhallitus on käsitellyt talouden seurannan 3/2015 ja esittää edelleen, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi seurantaraportin tilanteesta. Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta on maaliskuun seurannan yhteydessä esittänyt seuraavat palvelutuotannon muutoksista (kv , kh , tuotantoltk , kv , kv ) johtuvat määrärahamuutokset, jotka nyt tuodaan kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi: - Kustannuspaikalta Mikkelin fysioterapia siirretään henkilöstömenoista palveluiden ostoihin euroa kattamaan Etelä-Savon sairaanhoitopiirin laskutusta. Mikkelin yksikön kustannuspaikan toimintatuotoista jää toteutumatta euroa ja kustannuspaikalle Haukivuoren terveysasema lisätään toimintatuottoja euroa, koska Haukivuorelle tuotettavat fysioterapia palveluiden menot sekä tulot kirjataan terveysaseman kustannuksiin. - Kustannuspaikalta Vammaispalveluiden kotihoito siirretään palveluiden ostoista henkilöstömenoihin euroa kattamaan Savilahden vanhaintukiyhdistys ry:ltä siirtyvän Maamiehen palvelukodin henkilöstön palkkamenoja. - Kustannuspaikalle Juvan maahanmuuttajatyö lisätään määrärahoja Juvan kunnan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti järjestää kiinteistöpakolaisten vastaanotto.määrärahoja lisätään henkilöstömenoihin ( euroa), palveluiden ostoihin ( euroa), aineisiin ja tarvikkeisiin (4.200 euroa), avustuksiin ( euroa), muihin kuluihin (6.000 euroa). Toimintakulut ovat yhteensä euroa ja toimintatuotot lisääntyvät euroa Juvan kunnan maksuosuudella. Laskutus sisältää 4 %:n yleiskustannuslisän. - Kustannuspaikalta Muistipoliklinikka siirretään yhteensä euroa (henkilöstömenoista euroa ja palveluiden ostoista euroa) kustannuspaikalle Somaattinen erikoissairaanhoito kattamaan erikoissairaanhoidon kautta tulevaa toiminnan laskutusta. Muistipoliklinikalle varatut euron toimintatuotot jäävät toteutumatta, koska omaa toimintaa ei enää ole. - Kyytineuvon perustamisesta tekniseen toimeen ja soten henkilöstön siirroista ja yleiskuluista aiheutuu määrärahasiirtoa yhteensä

2 Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/ (5) euroa. Siirto kohdistetaan niille kustannuspaikoille, joista henkilöstö siirtyi Kyytineuvoon eli kustannuspaikalta johtamisen tukipalvelut (henkilöstömenoista euroa ja palveluiden ostoista euroa), kustannuspaikalta Palveluneuvo (henkilöstömenoista euroa, palveluiden ostoista euroa), kustannuspaikalta Mikkelin aikuissosiaalityö (henkilöstömenoista euroa, palveluiden ostoista euroa), kustannuspaikalta Kiiskinmäen päiväkeskus (henkilöstömenoista euroa, palveluiden ostoista euroa). Tuotantolautakunnan palkkamenot pienevät euroa ja palveluiden ostot, aineet, tarvikkeet ja avustukset kasvavat euroa. Toimintatuotot kasvavat euroa, joten vaikutus toimintakatteeseen on euroa lisääntyneinä tuloina. Ehdotus Esittelijä: Ari Liikanen, vt. kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy seuraavat määrärahojen käyttötarkoituksen muutokset sekä lisämäärärahat käyttötalouteen: - kustannuspaikalta Mikkelin fysioterapia siirretään henkilöstömenoista palveluiden ostoihin euroa, - kustannuspaikalta Vammaispalveluiden kotihoito siirretään palveluiden ostoista henkilöstömenoihin euroa, - kustannuspaikalle Juvan maahanmuuttajatyö lisämääräraha tuloihin euroa ja menoihin euroa, - kustannuspaikalta Muistipoliklinikka siirretään henkilöstömenoista, palveluiden ostoista ja muista toimintakuluista yhteensä euroa kustannuspaikalle Somaatinen erikoissairaanhoito palveluiden ostoihin ja - kustannuspaikoilta Johtamisen tukipalvelut, Palveluneuvo, Mikkelin aikuissosiaalityö, Kiiskinmäen päiväkeskus siirretään yhteensä euroa teknisen lautakunnan alaiselle Kyytineuvolle. Päätös Hyväksyttiin. Merkitään, että Maria Närhinen, Virpi Siekkinen ja Jouni Riihelä poistuivat tämän asian käsittelyn jälkeen. Kaupunginvaltuusto, , 54 Ehdotus Kaupunginhallitus:

3 Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/ (5) Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy seuraavat määrärahojen käyttötarkoituksen muutokset sekä lisämäärärahat käyttötalouteen: - kustannuspaikalta Mikkelin fysioterapia siirretään henkilöstömenoista palveluiden ostoihin euroa, - kustannuspaikalta Vammaispalveluiden kotihoito siirretään palveluiden ostoista henkilöstömenoihin euroa, - kustannuspaikalle Juvan maahanmuuttajatyö lisämääräraha tuloihin euroa ja menoihin euroa, - kustannuspaikalta Muistipoliklinikka siirretään henkilöstömenoista, palveluiden ostoista ja muista toimintakuluista yhteensä euroa kustannuspaikalle Somaatinen erikoissairaanhoito palveluiden ostoihin ja - kustannuspaikoilta Johtamisen tukipalvelut, Palveluneuvo, Mikkelin aikuissosiaalityö, Kiiskinmäen päiväkeskus siirretään yhteensä euroa teknisen lautakunnan alaiselle Kyytineuvolle. Päätös Hyväksyttiin. Tiedoksi Talouspalvelut, sosiaali- ja terveystoimi, Kunnan Taitoa/kirjanpito

4 Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/ (5) Asianmukaisesti allekirjoitetusta ja tarkastetusta sekä yleisesti nähtävänä olleesta pöytäkirjasta jäljennetyn otteen oikeaksi todistaa Mikkelissä Ari Liikanen vt. kaupunginjohtaja Tiedoksianto asianosaiselle Lähetetty tiedoksi sähköpostilla : talouspalvelut, sosiaali- ja terveystoimi/maria Närhinen, Kirsi Ollikainen ja Hans Gärdström, Kunnan Taitoa/kirjanpito Merja Peltonen, toimistosihteeri

5 Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/ (5) Kunnallisvalitus 54 Kunnallisvalitusohje Päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite Itä-Suomen hallinto-oikeus PL 1744 (Puijonkatu 29 A, 2. krs.) KUOPIO sähköposti: ita-suomi.hao(at)oikeus.fi. Valitus-aika 30 päivää Valituskirjassa on ilmoitettava - valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite - päätös, johon haetaan muutosta - miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi - muutosvaatimuksen perusteet Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua, mikä on määrätty mainitun lain 3 :ssä. Saman lain 6 :ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.

Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n hallituksen esitys

Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n hallituksen esitys Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Kaupunginhallitus, 179, 18.05.2015 Kaupunginvaltuusto, 55, 25.05.2015 55 Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n lainatakaus MliDno-2015-852 Kaupunginhallitus, 18.05.2015,

Lisätiedot

64 Moision sairaalan kiinteistöjen ja maa-alueen ostaminen ja osakassopimuksen hyväksyminen

64 Moision sairaalan kiinteistöjen ja maa-alueen ostaminen ja osakassopimuksen hyväksyminen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 1 (5) Kaupunginhallitus, 215, 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto, 64, 15.06.2015 64 Moision sairaalan kiinteistöjen ja maa-alueen ostaminen ja osakassopimuksen hyväksyminen

Lisätiedot

67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 1 (7) Kaupunginhallitus, 125, 30.03.2015 Kaupunginhallitus, 207, 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto, 67, 15.06.2015 67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus,

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13. Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13. Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16 MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Rakennuslautakunta AIKA 03.03.2015 klo. 16:30 17:00 PAIKKA Kunnantalo, kaavoittajan huone ASIAT Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16 7 Ilmoitusasiat

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 24.01.2017 klo 11:05-11:15 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.11.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 2.5.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.2.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.5.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 1.3.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.6.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 6.6.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 21.5.2013 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.4.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.3.2010 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.11.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 21 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 17.05.2016 klo 16:07-16:38 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.3.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 28.04.2015 AIKA 28.04.2015 klo 15:15-18:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone Pinsetti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Kaupunginhallituksen kokoushuone. Pykälä Asia Sivu. 22 SOTE-valmistelun kansallinen tilanne 4

Asialista/ Pöytäkirja. Kaupunginhallituksen kokoushuone. Pykälä Asia Sivu. 22 SOTE-valmistelun kansallinen tilanne 4 Asialista/ Pöytäkirja Nro 5/2015 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 12.35 13.30 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Pykälä Asia 21 Kokouksen avaus 3 22 SOTE-valmistelun kansallinen

Lisätiedot

Suoritemaksu on 85 (lasku suoritemaksusta postitetaan myöhemmin).

Suoritemaksu on 85 (lasku suoritemaksusta postitetaan myöhemmin). Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 9/2015 1 (5) 84 Poikkeamishakemus / Luusniemi, Vääräsaari 2:59 / Siirtopäätös KNGDno-2015-514 Valmistelija / lisätiedot: Hannu Manninen hannu.manninen@kangasniemi.fi Liitteet

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 21 Elinkeinotoimikunta 27.11.2017 AIKA 17:00-19:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 23 12 ELINKEINOTOIMEN NEUVONTAPALVELUJA

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 12.3.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna poissa, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika tiistai klo 10:00-15:45 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1.

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 07.05.2015 AIKA 07.05.2015 klo 15:35-20:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 15.01.2018 AIKA 15.01.2018 klo 12:00-15:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

Hallituksen kokouksen pöytäkirja

Hallituksen kokouksen pöytäkirja PÖYTÄKIRJA 8/2010 Hallituksen kokouksen pöytäkirja Kokousaika 25.8.2010 klo 13.00-15.02 Kokouspaikka hallintokeskuksen neuvotteluhuone G340 Asian no Asia Sivu 101 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Tiera Pöytäkirja 6/ (10) vp testauslautakunta Aika , klo 13:45-13:59. Käsitellyt asiat. 27 Legal validity of the meeting

Tiera Pöytäkirja 6/ (10) vp testauslautakunta Aika , klo 13:45-13:59. Käsitellyt asiat. 27 Legal validity of the meeting Tiera Pöytäkirja 6/2016 1 (10) Aika 20.01.2016, klo 13:45-13:59 Paikka Burj Dubai Käsitellyt asiat 27 Legal validity of the meeting 28 Inspection of meeting minutes 29 Ei julkinen 30 Test team dp 2 31

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1 10.04.2017 Aika 10.04.2017 klo 09:00-09:20 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 33 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

VAALIJALAN KUNTAYHTYMÄ

VAALIJALAN KUNTAYHTYMÄ VAALIJALAN KUNTAYHTYMÄ Asia lista HALLITUS KOKOUSAIKA: KOKOUSPAIKKA: 8.11.2017 kello 10.00 Vaalijalan osaamis- ja tukikeskus, toimisto/kokoushuone 1 KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Asia Liite 113 114 115 116 117 118

Lisätiedot

187 Tampereen Vuokratalosäätiön hallituksen jäsenten valitseminen toimikaudeksi Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto

187 Tampereen Vuokratalosäätiön hallituksen jäsenten valitseminen toimikaudeksi Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto Tampere Ote pöytäkirjasta 8/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 187, 19.06.2017 Kaupunginhallitus, 322, 29.05.2017 187 Tampereen Vuokratalosäätiön hallituksen jäsenten valitseminen toimikaudeksi 2017-2020 TRE:3467/00.03.01/2017

Lisätiedot

PELLON KUNTA 1/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 1/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Tarkastuslautakunta 03.05.2017 AIKA 03.05.2017 klo 18:00-20:12 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 21.01.2016 Aika 21.01.2016 klo 18:00-20:45 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 5/2009 32 KOKOUSAIKA Tiistai 27.10. 2009 klo 14-14.20 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 15.04.2015 klo 09:00-11:30 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Mattila Olli puheenjohtaja Koivusipilä

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 11.05.2016 klo16:30-19:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 34

Lisätiedot

1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.

1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen. Rakennuslautakunta 18.5.2016 41 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 3 / 2016 Kokousaika 18.5.2016 klo 15.00 15.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Lisätiedot

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) 32 Asianro 822/00.02.03/2013 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2013 Vs. ympäristöjohtaja Erkki Pärjälä Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 11 Elinkeinotoimikunta 06.09.2017 AIKA 17:10-19:50 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 5 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 13 6 ELINKEINOTOIMEN NEUVONTAPALVELUJA

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2017 AIKA 27.04.2017 klo 18:30-21:05 PAIKKA Yleishallinnon kahvihuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 40 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p , Tampere Ote pöytäkirjasta 8/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 182, 19.06.2017 Kaupunginhallitus, 317, 29.05.2017 182 Tampereen Voimia Liikelaitoksen johtokunnan vaali TRE:3252/00.00.03/2017 Kaupunginvaltuusto,

Lisätiedot

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2010 16 KOKOUSAIKA Keskiviikko 9.6.2010 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

Naapureilla ei ole ollut huomautettavaa hankkeesta. Poikkeamistoimivalta on MRL 171 :n 1 momentin mukaan kunnalla.

Naapureilla ei ole ollut huomautettavaa hankkeesta. Poikkeamistoimivalta on MRL 171 :n 1 momentin mukaan kunnalla. Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 13/2015 1 (5) Tekninen lautakunta, 58, 12.08.2015 Kunnanhallitus, 132, 14.09.2015 132 Poikkeamishakemus / Boman Janne KNGDno-2015-512 Tekninen lautakunta, 12.08.2015, 58 Valmistelija

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 83, 85-92 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjes

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.9.2007 KOKOUSAIKA Tiistai 2.10.2007 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 123 Kokouksen

Lisätiedot

Alustavassa tiedustelussa on saatu seitsemän indikatiivista tarjousta.hankkeessa on kolme vaihtoehtoista rahoitusratkaisua.

Alustavassa tiedustelussa on saatu seitsemän indikatiivista tarjousta.hankkeessa on kolme vaihtoehtoista rahoitusratkaisua. Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (6) Kaupunginhallitus, 156, 28.04.2015 Kaupunginhallitus, 184, 18.05.2015 Kaupunginvaltuusto, 56, 25.05.2015 56 Metsä-Sairilan jäteveden puhdistamon rahoitus MliDno-2015-817

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 30.01.2014 Aika 30.01.2014 klo 18:00-20:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjapitäjän

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p ,

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p , Tampere Ote pöytäkirjasta 8/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 179, 19.06.2017 Kaupunginhallitus, 314, 29.05.2017 179 Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen johtokunnan vaali TRE:3249/00.00.03/2017 Kaupunginvaltuusto,

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Sivu. 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 9 Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Sivu. 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 9 Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2017 1 Tekninen lautakunta Aika 07.02.2017 klo 18:00-18:07 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 9

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Lapin ammattiopisto, Jänkätie 1 (peilisali B102), Rovaniemi

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Lapin ammattiopisto, Jänkätie 1 (peilisali B102), Rovaniemi Aika Maanantai 18.6.2012 klo 10.00 Paikka Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Lapin ammattiopisto, Jänkätie 1 (peilisali B102), 96300 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Varajäsen Jaakko Huttunen pj Mauri

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta :t 37, 39, 41-43 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 99, 100, 102, 103, 105, 106, 107 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 3/2011 19 KOKOUSAIKA Keskiviikko 22.6.2011 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2009 18

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2009 18 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2009 18 Maaseutulautakunta 15.05.2009 AIKA 15.05.2009 klo 11:00-12:40 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Liite K / / Kuntalain mukainen valitusosoitus (33 36 ) Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2015 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 Aika 16.06.2015 klo 16:00-19:20 Paikka Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 50 Kokouksen

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/ Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/2016 78 Kulttuurilautakunta Aika 30.08.2016 klo 18:00-18:44 Paikka Pääkirjasto Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 50 Kulttuurilautakunnan talousarvion toteutumisvertailu tammi-kesäkuulta

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 28.02.2017 klo 17:30-18:40 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 7 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (9 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (9 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 (9 ) Tarkastuslautakunta 14.03.2017 AIKA 14.03.2017 klo 14:33-16:33 PAIKKA Valtuustosali 9. krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 13.01.2017 Aika 13.01.2017 klo 14:00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2013 166

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2013 166 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2013 166 Tarkastuslautakunta 12.11.2013 AIKA 12.11.2013 klo 16:30-19:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 100 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.2.2015 klo 15:00 16:46 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 5 6 7 Teknisen toimen taloudellisten

Lisätiedot

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista Johtokunnan kokous 29.11.2017 Kokouskutsu ja esityslista KOKOUSKUTSU 2 (6) JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika 29.11.2017 klo 9.00 Paikka LYNC-kokous MERK. JORMA PENTTINEN Jorma Penttinen puheenjohtaja Käsiteltävät

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1 09.04.2017 Aika 09.04.2017 klo 17:00-21:10 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 28 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 143 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 12.04.2017 klo 18:00-19:25 Paikka Henkilöstöjohtajan työhuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 17 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2016 124 Sivistyslautakunta 21.06.2016 Aika 21.06.2016 klo 17:30-18:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoustila Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 70 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 22 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 06.09.2016 klo 17:15-17:30 Paikka Kaupungintalo Imatrankoski (h.308) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokousaika Keskiviikko 22.5.2013 klo 9.00 15.30 Kokouspaikka Harjulinna, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Arviointikertomus vuodelta

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

Valituskirjassa on ilmoitettava

Valituskirjassa on ilmoitettava Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän valtuuston valitusosoitus VALITUSOSOITUS Valitusoikeus ja -perusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Jaakko Huttunen Aarne Jänkälä Sakari Karkkola Raimo Miettunen Elsa Riekkola Meeri Toivanen

Jaakko Huttunen Aarne Jänkälä Sakari Karkkola Raimo Miettunen Elsa Riekkola Meeri Toivanen Aika Torstai 19.2.2013 klo 10.00 13.05 Paikka Tarkastuslautakunta Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Hallintopalvelut / Kokoustila Puistikko (3. krs), Toripuistikko 5-7, 96200 Rovaniemi Jäsen Jaakko Huttunen

Lisätiedot

Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto, Mervi Niemelä, jäsen Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto, Mervi Niemelä, jäsen Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 3/2009 19 KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.6.2009 klo 14.35-15.10 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2016 50 Vapaa-aikalautakunta Aika 17.11.2016 klo 17:00-18:50 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone K1-2 Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 27 Tutustuminen Ulvilan liikuntapalveluihin

Lisätiedot

Jaakko Huttunen pj Mauri Taskila Aarne Jänkälä vpj Leena Aspegrén

Jaakko Huttunen pj Mauri Taskila Aarne Jänkälä vpj Leena Aspegrén Aika Perjantai 10.2.2012 klo 10.00-12.00 Paikka Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Oppipoika ravintolat / Kokoustila Oltermanni, Korkalonkatu 33, 4. krs 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Varajäsen

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/2017 28 Tarkastuslautakunta Kokousaika 30.08.2017 klo 07:00-08:50 Kokouspaikka Kirjolan koulu,neuvotteluhuone, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 15

Lisätiedot

Jari Vanha Antero Hyvärinen NN puheenjohtaja sihteeri sihteeri 43

Jari Vanha Antero Hyvärinen NN puheenjohtaja sihteeri sihteeri 43 AIKA Maanantai klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta

Lisätiedot

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2015 1 (10) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 13:00-16:05 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 11

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 11 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 11 11.02.2015 Aika 11.02.2015 klo 18:00-19:45 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 4/2015 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Vanhusneuvosto Aika Paikka 24.11.2015 klo 10:00-12:00 Toimintakeskus Suvanto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Simo Saastamoinen, Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen Marko Törmälehto, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Simo Saastamoinen, Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen Marko Törmälehto, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2011 24 KOKOUSAIKA Keskiviikko 31.8. 2011 klo 14-15.30 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

Aika ja paikka: Kaupungintalo, Ohjaamo klo

Aika ja paikka: Kaupungintalo, Ohjaamo klo 1 PARAISTEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/15 Tarkastuslautakunta 2013 2016 Aika ja paikka: Kaupungintalo, Ohjaamo 27.10.2015 klo 17.30 20.25 Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Ted Bergman (puheenjohtaja) Tommy Nymalm

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Sivu 1/4 Tarkastuslautakunta 2013 2016 26.8.2015 Nro 6/2015. AIKA Ke26.8.2015 klo 16.30 19.15 PAIKKA

MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Sivu 1/4 Tarkastuslautakunta 2013 2016 26.8.2015 Nro 6/2015. AIKA Ke26.8.2015 klo 16.30 19.15 PAIKKA MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Sivu 1/4 Tarkastuslautakunta 2013 2016 26.8.2015 Nro 6/2015 AIKA Ke26.8.2015 klo 16.30 19.15 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ POISSA LISÄKSI Juhani

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.2.2008 KOKOUSAIKA Tiistai 4.3.2008 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 27 Kokouksen

Lisätiedot

Ravintola Oppipoika, kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi

Ravintola Oppipoika, kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi Aika Tiistai 8.11.2016 klo 9.15 Paikka Ravintola Oppipoika, kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Antti Paananen, puheenjohtaja Jaakko Huttunen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä Cafe 13, Murikantie 2 Alavetelil

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokouspäivämäärä Cafe 13, Murikantie 2 Alavetelil SUOMENKIELEN KOULUJA- OSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA määrä 4.12.2014 Nro 2/2014 2/12 Kokousaika Torstaina 4.12.2014, klo 18.00 18-20 Kokouspaikka Cafe 13, Murikantie 2 Alavetelil Jäsenet: Varajäsenet: Berg, Marko

Lisätiedot

Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi

Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi Aika Tiistai 21.10.2014 klo 9.15 Paikka Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Antti Paananen, puheenjohtaja Jaakko Huttunen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

PELLON KUNTA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA PELLON KUNTA 3/2017 AIKA Maanantai klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta Maija-Liisa

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2014 119

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2014 119 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2014 119 10.12.2014 Aika 10.12.2014 klo 18:00-20:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 79 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64 19.08.2015 Aika 19.08.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 Kokousaika 16.03.2010 klo 18.00 19.01 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot