Kala- ja vesimonisteita nro 77. Toimittanut Sauli Vatanen

Transkriptio

1 Kala- ja vesimonisteita nro 77 Toimittanut Sauli Vatanen Taulukarin ja Mustakuvun läjitysalueiden vesistöja kalataloustarkkailu vuonna 211

2 KUVAILULEHTI Julkaisija: Kala- ja vesitutkimus Oy Julkaisuaika: kesäkuu 212 Toimittanut: Sauli Vatanen Kirjoittajat: Ari Haikonen, Petri Karppinen, Mikko Kiirikki, Jouni Leinikki, Antti Lindfors, Panu Oulasvirta, Juha Syväranta ja Sauli Vatanen Julkaisun nimi: Taulukarin ja Mustakuvun läjitysalueiden vesistö- ja kalataloustarkkailu vuonna 211 Toimeksiantaja: Helsingin satama Tiivistelmä: Taulukarin läjitysalueelle läjitettiin vuonna alkaen noin m 3 ktr. Vuonna 211 läjitettyjen massojen määrä oli hieman suurempi kuin vuonna 21 ( m 3 ktr). Läjitysmäärät ovat vuosina 21 ja 211 olleet huomattavan paljon suurempia kuin aikaisempina vuosina. Vuoden 211 mittavien läjitysten havaittiin aiheuttavan pohjantuntumassa veden samentumista laajoilla alueilla. Läjitysten pääasiallinen vaikutusmekanismi rajoittuukin nimenomaan kiintoaineen leviämiseen. Haitta-ainepitoisuudet olivat pääosin alhaisia, mutta läjitysalueen itäpuolella oli havaittavissa kohonneita pitoisuuksia. Lisääntynyt sedimentaatio vaikuttaa seurannan perusteella pääosin yli 5 m:n syvyisillä alueilla. Näillä syvyyksillä vaikutukset kohdistuvat lähinnä pohjaeläimistöön, kaloihin ja syvien pohjien leväyhteisöihin. Läjitysalueella pohjaeläimistö olikin hautautunut läjitysmassojen alle. Silakan kutu onnistui laajamittaisista vesistötöistä huolimatta vuonna 211 vuosien 29 ja 21 tapaan hyvin. Poikastutkimuksessa puolestaan vastakuoriutuneita poikasia saatiin saaliiksi kaikilla näytteenottokerroilla, joten ympäristöolosuhteet mahdollistivat silakan mädin kehittymisen poikasiksi koko tarkkailujakson ajan. Vesistötyöt häiritsivät kuitenkin lähialueiden ammattikalastusta. Vuonna 211 läjitettiin Mustakuvun läjitysalueelle massoja vain noin 78 m 3. Läjitettävät massat olivat peräisin Sarvaston pienvenesataman ruoppauksista. Vuonna 211 läjitysmäärät olivat niin vähäisiä, ettei vesistö- ja kalataloustarkkailussa havaittu läjityksistä aiheutuneita vaikutuksia. Läjitysalueen ja itä-puolen näytteenottolinjaston sedimenttien haitta-ainepitoisuudet olivat yleisesti ottaen alhaisella, alueelle tyypillisellä tasolla. Myös pohjaeläimistön tilassa oli havaittavissa selvää elpymistä viime vuosien vähäisten läjitysmäärien seurauksena. Sarjan nimi ja numero: Kala- ja vesimonisteita nro 77 Sivumäärä: 71 s. + 1 liitettä. Kannen kuva: Juha Syväranta

3 Sisältö 1 TAUSTAA TAULUKARIN LÄJITYSALUE MUSTAKUVUN LÄJITYSALUE KUVAUS LÄJITYSALUEISTA JA NIIDEN YMPÄRISTÖISTÄ TAULUKARIN LÄJITYSALUE MUSTAKUVUN LÄJITYSALUE LÄJITYKSET VUONNA LÄJITYKSET TAULUKARILLE Taulukarin läjitysalueen ympäristössä toteutetut muut vesistötyöt LÄJITYKSET MUSTAKUVULLE TAULUKARIN VESISTÖ- JA KALATALOUSTARKKAILU SAMEUSTARKKAILU VUONNA Aineisto ja menetelmät Tulokset ja johtopäätökset SEDIMENTIN OT-YHDISTEIDEN PITOISUUDET Aineisto ja menetelmät Tulokset Tulosten tarkastelu POHJAELÄINSEURANTA Aineisto ja menetelmät Tulokset ja tulosten tarkastelu SILAKAN KUTUTARKKAILU Aineisto ja menetelmät Tulokset Tulosten tarkastelu SILAKAN POIKASTUTKIMUS GULF OLYMPIA -MENETELMÄLLÄ Aineisto- ja menetelmät Tulokset Tulosten tarkastelu KALOJEN HAITTA-AINEPITOISUUKSIEN TARKKAILU Aineisto ja menetelmät Yleistä OT-yhdisteiden kertymisestä kaloihin Tulokset Tulosten tarkastelu AMMATTIKALASTUS TAULUKARIN JA MUSTAKUVUN LÄJITYSALUEIDEN YMPÄRISTÖSSÄ Taulukarin läjitysalue Mustakuvun läjitysalue MUSTAKUVUN VESISTÖ- JA KALATALOUSTARKKAILU SEDIMENTTIEN HAITTA-AINEPITOISUUS Aineisto ja menetelmät Tulokset Tulosten tarkastelu POHJAELÄINSEURANTA Aineisto ja menetelmät Tulokset ja tulosten tarkastelu KALOJEN HAITTA-AINEPITOISUUS AMMATTIKALASTUS YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET TAULUKARIN LÄJITYSALUE MUSTAKUVUN LÄJITYSALUE

4 Liitteet: Liite 1. Vesinäytteiden ravinneanalyysit Taulukarin läjitysalueelta. Liite 2. Sedimentin analysoidut pitoisuudet Taulukarin läjitysalueella ja ympäristössä vuonna 211. Yhteenvetotaulukko. Liite 3. MI-rehevyysindeksi. Liite 4. Pohjaeläinseurannan tulokset Taulukarin läjitysalueella ja ympäristössä. Liite 5. Ahvenien ja kuhien orgaaniset tinayhdisteet (µg/kg t.p.) Lauttasaarenselällä vuonna 211. Liite 6. Ahvenien orgaanisten tinayhdisteiden summapitoisuus (µg/kg t.p.) Helsingin eri alueilla vuonna 211. Liite 7. Kuhien orgaanisten tinayhdisteiden summapitoisuudet (µg/kg t.p.) Helsingin eri alueilla vuonna 211. Liite 8. Ammattikalastustiedustelun yhteydessä toimitettu lisäkyselykaavake. Liite 9. Sedimentin analysoidut pitoisuudet Mustakuvun läjitysalueella ja ympäristössä vuonna 211. Yhteenvetotaulukko. Liite 1. Pohjaeläinseurannan tulokset Mustakuvun läjitysalueella ja ympäristössä. 2

5 1 TAUSTAA Helsingin edustalla on kolme läjitysaluetta: 1) Taulukarin läjitysalue, 2) Mustakuvun läjitysalue ja 3) Vuosaaren sataman meriläjitysalue. Läjitysalueet ovat Helsingin sataman hallinnoimia ja niihin voidaan läjittää vain merestä ruopattuja pehmeitä massoja. Taulukarin- ja Mustakuvun läjitysalueille voidaan läjittää Helsingin kaupungin vesistörakennushankkeiden lisäksi myös pienempien ruoppausten massoja (kuva 1). Kuva 1. Yleiskartta Helsingin edustan vesialueesta sekä Mustakuvun ja Taulukarin läjitysalueiden sijoittuminen. Sekä Taulukarille että Mustakupuun läjitettävien massojen laatukriteerit on määritelty tarkasti vesilupien lupamääräyksissä. Läjitysten haitta-ainevaikutuksista on tehty riskinarviot molemmille läjitysalueille (Rossi 27, Rossi 28). 1.1 Taulukarin läjitysalue Taulukarin läjitysaluetta on käytetty Helsingin kaupungin ruoppausmassojen läjittämiseen jo pitkään, arviolta noin 8 vuotta. Aikaisemman luvan ruoppausmassojen läjittämiseen Länsi-Suomen ympäristölupavirasto antoi päätöksellään Nro 18/24/1. Lupa oli voimassa vuoden 28 loppuun saakka. Länsi-Suomen ympäristölupavirasto myönsi uuden voimassa olevan luvan nro 13/28/ (Dnro LSY-27-Y-253). Luvan mukaisesti läjitysalueelle saadaan läjittää meriläjityskelpoisia merestä ruopattuja pehmeitä ruoppausmassoja. Lupamääräysten mukaan merialueelle saa läjittää enintään 2,25 milj. m 3 uusia ruoppausmassoja. Läjityksen ylätaso ei saa nousta miltään osin yli -4, m. Helsingin kauppamerenkulun satamatoimintojen keskittyminen Vuosaaren uuteen satamaan ja aiempien satama-alueiden maankäytön muutokset edellyttävät huomattavia ruoppaus- ja rakentamistoimenpiteitä. Esimerkiksi Länsisataman uudelleen rakentamiseen liittyviksi ruoppaustarpeiksi seuraaville noin 15 vuodelle on alustavasti arvioitu yli 2 milj. m 3. Pelkästään Jätkäsaaren (vesilupa nro 95/29/2, Dnro LSY-28-Y-241) ve- 3

6 sistörakennustöistä Taulukarin alueelle kuljetetaan syvempien sedimenttikerrosten puhtaita ruoppausmassoja noin 8 m 3 ktr. Läjittämisestä Taulukarille on vuosittain laadittava suunnitelma aikatauluineen. Suunnitelma on toimitettava huhtikuun loppuun mennessä Uudenmaan ympäristökeskukselle (nyk. ELY-keskus). Edellisen vuoden toteutuneet läjitykset on puolestaan raportoitava Uudenmaan ympäristökeskukselle ja Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Selvityksestä on käytävä ilmi läjitysaika, läjitysmäärät, mistä hankkeista läjitetyt massat ovat peräisin sekä massojen laatu mukaan lukien tarvittaessa haitallisten aineiden määritystulokset, riskinarviot sekä arvio haitallisten aineiden määristä. Luvan saajan on tarkkailtava vuosittain läjityksen vaikutuksia merialueella Uudenmaan ympäristökeskuksen (nyk. ELY-keskus) hyväksymällä tavalla ja vaikutuksia kalakantoihin ja kalastukseen Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen (nyk. ELY-keskus) hyväksymällä tavalla. Tarkkailun tulokset on toimitettava tarkkailuohjelmassa mainittuina aikoina Uudenmaan ympäristökeskukselle, Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskukselle sekä Helsingin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Keväällä 21 valmistui Taulukarin ja Mustakuvun läjitysalueille uusi tarkkailuohjelma joka on toimitettu viranomaisille (Vatanen 21a). Vuoden 211 tarkkailua on toteutettu uuden tarkkailuohjelman mukaisesti. 1.2 Mustakuvun läjitysalue Mustakuvun läjitysalueella on myönnetty vesilupa (nro 98/29/2, Dnro LSY-28-Y-189), jonka mukaisesti alueelle saa läjittää ruoppausmassoja tason -18 m alapuolelle enintään 7 m 3. Mustakuvun läjitysalue on otettu käyttöön vuonna Vuosina alueelle on läjitetty ruoppausmassoja kaiken kaikkiaan m 3 ktr. Vuonna 29 läjitysalueella ei ollut voimassa olevaa vesilupaa, eikä alueelle läjitetty massoja. Helsingin vesialueelta tulevien ruoppausmassojen lisäksi Mustakuvun läjitysalueelle voidaan läjittää kohtuullisessa määrin myös Sipoosta tulevia ruoppausmassoja. 4

7 2 KUVAUS LÄJITYSALUEISTA JA NIIDEN YMPÄRISTÖISTÄ 2.1 Taulukarin läjitysalue Läjitysalue (27 ha) sijaitsee noin 5 m Taulukarista pohjoiseen ja noin kilometrin Helsingin Kaivopuiston edustalla olevasta Harakan saaresta etelään. Välittömästi läjitysalueen pohjoispuolella on Husunkiven matalikko (kuva 2). Kuva 2. Taulukarin läjitysalue ympäristöineen. Taulukarin läjitysalue sijaitsee osittain matalikon päällä ja osittain syvännealueen rinteessä. Kesällä 27 tehdyn luotauksen perusteella Taulukarin läjitysalueen syvyys vaihtelee luoteisreunan alle viidestä metristä itäreunan noin 16 metriin. Alueella tehtyjen sedimenttinäytteenottojen perusteella matalikon alueella alle 1 m:n syvyydessä pohja on eroosiopohjaa, josta on vaikea saada sedimenttinäytteitä painovoimaisesti toimivalla näytteenottimella. Syvemmällä pohja muodostuu savesta/saviliejusta, jossa on paikoitellen seassa hiesua/hiekkaa (mm. Vatanen 21b, Vatanen 211). Läjitysaluetta lähin Natura 2 -alue sijaitsee Vanhankaupunginlahdella noin 8 km:n päässä läjitysalueesta pohjoiseen. Lähimmät FINIBA-alueeksi luokiteltu luoto (Kaurakari) sijaitsee noin 4 m etelään läjitysalueen eteläreunasta. Helsingin kaupungin lähimmät luonnonsuojelualueet sijaitsevat läjitysalueesta noin 1 km pohjoiseen Harakan eteläosassa ja Vanha-Räntty nimisellä kallioluodolla. Taulukarin läjitysaluetta lähimmät väylät kulkevat pohjoispuolelta noin 2 m:n etäisyydeltä (8,9 m:n syvyinen laivaväylä) ja länsipuolella samoin noin 2 m:n etäisyydeltä (2,4 m:n veneväylä). Väylillä kulkeva alusliikenne vaikuttaa voimakkaasti Taulukarin läjitysalueen ympäristöön. Alusliikenne aiheuttaa pohjasedimentin sekoittumista, jonka seurauksena vesi samentuu ja kiintoainetta kulkeutuu leväpohjille. Lisäksi aluslii- 5

8 kenteen on havaittu vaikuttavan rannan ekosysteemin köyhtymiseen ja eroosion kasvuun (mm. Kohonen ym. 24). 2.2 Mustakuvun läjitysalue Mustakuvun läjitysalue (21 ha) sijaitsee Itä-Helsingin merialueella Villingistä kaakkoon (kuva 3). Etäisyys Mustakupu -nimisestä saaresta on noin,7 km ja Eestiluodosta noin 3,5 km. Noin kaksi kilometriä läjitysalueesta koilliseen sijaitsee Helsingin kaupungin omistama Eestiluodon merihiekanottoalue, josta on otettu hiekkaa 199-luvulla. Kuva 3. Mustakuvun läjitysalue ympäristöineen. Mustakuvun läjitysalue sijaitsee syvännealueen länsireunalla. Keväällä 28 tehdyn luotauksen perusteella vesisyvyys läjitysalueella vaihtelee 17 ja 25 metrin välillä. Läjitysalueen pohja on Geologian tutkimuskeskuksen vuonna 1987 tekemän kartoituksen mukaan ollut pääasiassa glasiaalisavea ja moreenia. Niiden päälle on viimeisen 2 vuoden aikana läjitetty erityyppisiä massoja, pääosin savea ja silttiä. Alueella tehtyjen sedimenttinäytteenottojen perusteella läjitysalueen sedimentin pintakerros on pääosin savea, mutta paikoitellen sedimentissä on seassa hiesua ja hiekkaa (Vatanen & Haikonen 28, 29). Läjitysaluetta lähin Natura 2 -alue on Kallahden harju-, niitty- ja vesialueet sisältävä alue (FI163), jonne on matkaa noin 3,5 km. Lähimmät FINIBA-alueiksi luokitellut luodot (Matalakari ja läheiset luodot) sijaitsevat noin 1,5 km läjitysalueesta länteen ja lounaaseen. Muita luonnonsuojelualueita läjitysalueen ympäristössä ovat mm. Itä- Villingin merenrantaniitty (LTA1239), Pihlajanluodonkuvun ja Välikarien luonnonsuojelualue (YSA13477), Hattusaaren hiekkarannat (LTA123), Eestiluodon Alörsörnen Alören luonnonsuojelualue (YSA1411) sekä Eestiluodon (Träsklandetin) merenrantaniitty (LTA1244). 6

9 3 LÄJITYKSET VUONNA Läjitykset Taulukarille Vuonna 211 läjitettiin Taulukarille massoja toukokuun 21. päivästä lähtien. Läjitykset jatkuivat aina vuoden loppupuolelle saakka (taulukko 1). Suurin osa läjitetyistä massoista oli peräisin Jätkäsaaren alueelta Melkin- ja Saukonlaiturien ruoppauksista. Ruoppausmäärät viikoittain Melkin- ja Saukonlaiturien ruoppauksista on esitetty kuvassa 4. Saukonpaaden ja Sataman laajennusalueen ruoppaukset saatiin valmiiksi vuoden 21 puolella. Taulukko 1. Läjitykset Taulukarille vuonna 211, läjitettävien massojen alkuperä ja lupapäätös. Ajankohta Määrä, m 3 ktr Ruoppauskohde Massojen laatu Päätös/diaari Jätkäsaaren väylä, HelSa Läjityskelpoista ESAVI/138/4.9/ Melkin- ja Saukonlaiturin alue - " - ESAVI/333/4.9/ Kalasatama, HKR - " - ESAVI/221/4.9/ Junonkatu, HKR -" Katajanokanluoto -"- ESAVI/119/4.9/21 Yhteensä proomu m viikko Kuva 4. Melkin- ja Saukonlaiturin alueelta läjitetyt massamäärät (proomu m 3 ) viikkojen 2 ja 46 välisenä aikana. Vuonna 211 Taulukarille läjitettävien massojen määrä oli hieman suurempi kuin vuonna 21 (taulukko 2). Läjitysmäärät ovat vuosina 21 ja 211 olleet huomattavan paljon suurempia kuin aikaisempina vuosina. Vuosien 21 ja 211 läjitykset muodostivat lähes 9 % viimeisen kahdeksan vuoden aikana alueelle läjitetyistä massoista. 7

10 Taulukko 2. Taulukarin läjitysalueelle vuosina läjitetyt massat. vuosi läjityspaikka massamäärä m 3 24 Taulukari Taulukari Taulukari Taulukari Taulukari Taulukari Taulukari Taulukari Taulukarin läjitysalueen ympäristössä toteutetut muut vesistötyöt Seuraavassa esitettävät tiedot perustuvat Jätkäsaaren edustan merialueen vesistötarkkailuraporttiin (Ramboll 212). Länsisataman edustan väyläalueen muutoket (43/21/4, 195/21/4) Vuoden 211 ruoppaukset alkoivat väylän viittojen asennuksella ja väylän poikki kulkevan paineviemärin siirrolla Väyläalueen ruoppauksia täydennettiin saven ja kallionpäällä olevan moreenin ruoppauksella Pihlajasaaren pohjoispuolella sijaitsevalta väylän muutosalueelta irrotettiin louhetta välisenä aikana noin 48 m 3 ktr. Jätkäsaaren ja Lauttasaaren väliseltä alueelta kuorintaruopattiin välisenä aikana noin 2 2 m 3 ktd haitta-ainepitoista sedimenttiä. Tämän jälkeen alueelta ruopattiin savea noin 8 m 3 ktd ja irrotettiin louhetta noin 1 25 m 3 ktd. Louhe sijoitettiin Melkinlaiturin alueen meritäyttöalueelle sekä Sataman laajennusalueelle. Kuorittu haitta-ainepitoinen sedimentti sijoitettiin Jätkäsaaren välivarastoalueelle ja savi sijoitettiin Taulukarin meriläjitysalueelle. Saukonlaiturin ja Melkinlaiturin alue Saukonlaiturin ja Melkinlaiturin meritäyttöalueen ruoppaus tehtiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa kuorittiin alueen eteläosasta haitta-ainepitoista sedimenttiä noin 2 7 m 3 ktd ja savea noin 16 m 3 ktd. Haittaainepitoinen sedimentti sijoitettiin Jätkäsaaren välivarastoalueelle ja savi sijoitettiin Taulukarin meriläjitysalueelle. Toisessa vaiheessa kuorittiin haitta-ainepitoista sedimenttiä noin 51 5 m 3 ktd ja savea noin 75 m 3 ktd ja vanhan täytön reunaluiskan louhetta ja kitkamaita noin 15 m 3 ktd. Haitta-ainepitoinen sedimentti sijoitettiin Jätkäsaaren välivarastoalueelle, savi sijoitettiin Taulukarin meriläjitysalueelle ja vanhasta täyttöluiskasta ruopattu louhe sekä kitkamaa sijoitettiin alueen meritäyttöalueelle. Yhteensä Saukonlaiturin ja Melkinlaiturin ruoppauksista kertyi haitta-ainepitoista sedimenttiä noin 72 3 m 3 ktd ja savea noin 91 m 3 ktd ja vanhan täytön reunaluiskan louhetta ja kitkamaita noin 15 m 3 ktd. Ruoppauksia täydennetään mahdollisesti vuoden 212 aikana. Ensimmäisenä ruopattua aluetta täytettiin välisenä aikana proomuläjityksenä väylien muutosalueelta Pihlajasaaren pohjoispuolelta irrotetulla louheella, jonka kokonaismäärä oli noin 5 3 m 3 ktd. 8

11 Täyttötyöt maalta aloitettiin 1.8. Täyttömateriaalina käytettiin pääosin Länsimetron louhintatyömailta peräisin olevaa louhetta. Vuoden 211 loppuun mennessä täyttöihin oli ajettu yhteensä noin 595 m 3 rtr louhetta. 3.2 Läjitykset Mustakuvulle Vuonna 211 läjitettiin Mustakuvun läjitysalueelle massoja ainoastaan 78 m 3. Läjitettävät massat olivat peräisin Sarvaston pienvenesataman ruoppauksista (ESAVI/5/4.9/21). Mustakuvun läjitysalueen läjitysmäärät ovat olleet vähäisiä 2-luvun alun mittavampien läjitysten jälkeen, ja vuonna 29 alueelle ei läjitetty massoja ollenkaan (taulukko 3). Taulukko 3. Mustakuvun läjitysalueelle vuosina läjitetyt massat. vuosi läjityspaikka massamäärä m 3 2 Mustakupu Mustakupu Mustakupu Mustakupu Mustakupu Mustakupu Mustakupu Mustakupu Mustakupu Mustakupu 21 Mustakupu Mustakupu 78 9

12 4 TAULUKARIN VESISTÖ- JA KALATALOUSTARKKAILU 4.1 Sameustarkkailu vuonna 211 Luode Consulting Oy: Antti Lindfors & Mikko Kiirikki Aineisto ja menetelmät Taulukarin läjitysalueelle asennettiin jatkuvatoiminen sameusmittari läjitysalueen koillisosaan, Husunkiven läheisyyteen. Mittauspaikan vesisyvyys oli 1,5 m ja mittari oli sijoitettu 1,5 m pohjan yläpuolelle. Sameusarvot mitattiin 6 minuutin välein mittausjakson aikana. Laitteisto mittasi sameusarvojen lisäksi myös veden lämpötilan ja suolapitoisuuden. Vastaava mittauslaitteisto sijaitsi Pihlajasaaren pohjoisosassa noin 2 metrin syvyydellä liittyen Jätkäsaaren alueen ruoppauksiin Taulukarin vedenlaatumittarin sijainti on merkitty kuvaan 5. Läjitysalueella ja sen lähiympäristössä mitattiin sameuden luotauslinjat kahtena ajankohtana: ja Kaksi ristikkäistä linjaa muodostuivat molemmat seitsemästä luotauspisteestä (kuva 5). Luotaustulosten perusteella piirrettiin sameuden poikkileikkauskuvat. Mittauspaikat ja luotauspisteet olivat samat kuin aiempina vuosina. Mittausalueella tehtiin molemmilla kerroilla myös pintakerroksen sameuskartoitus. Kartoitus tehtiin alukseen asennetun läpivirtauslaitteiston avulla. Läpivirtauslaitteiston avulla mitataan veden sameus kerran sekunnissa yhdessä tarkan paikkatiedon kanssa. Tuloksista laaditaan sameuden pintakartat, jotka kuvaavat sameuden alueellista jakaumaa noin,5 1, metrin pintakerroksessa. Automaattisilla mittauslaitteistoilla tehtyjen sameusmittausten lisäksi alueelta otettiin ravinnenäytteet kolmelta syvyydeltä Limnos vesinäytteenottimella. Näytteet otettiin sameusmittarin asennuspaikan läheltä (kuva 5). Näytesyvyydet olivat 1 metri, 5 metriä sekä 1 metri pohjan yläpuolelta. Ravinnenäytteet otettiin samaan aikaan kesäkuun sameusluotausten kanssa. Näytteet analysoitiin MetropoliLab Oy:n laboratoriossa. Tulokset on esitetty liitteessä 1. Sameuden optisessa mittauksessa käytettiin YSI 6 ja YSI 6 -sarjan mittalaitteita, jotka ilmoittavat sameusarvot NTU -yksiköissä. Valmistajan ilmoittama mittalaitteen tarkkuus on,3 NTU -yksikköä tai 2 % lukemasta. Yksi NTU -yksikkö vastaa karkeasti 1 mg/l kiintoainepitoisuutta. Paljain silmin erottuvan sameuden rajana pidetään yleensä 1 NTU -yksikön tasoa. Vakavia virkistys- ja mahdollisia kalataloushaittoja voidaan havaita, kun sameus nousee yli 5 NTU -yksikön Tulokset ja johtopäätökset Taulukarilta kerätystä sameusaikasarjassa havaittiin korkeita sameuslukemia kesäkuun toisesta viikosta lähtien. Sameusarvot pysyivät korkeina aina mittausjakson loppuun. Korkein yksittäinen arvo oli 87,5 NTU -yksikköä (kuva 6) välisellä mittausjaksolla 18 % havainnoista oli yli >1 NTU -yksikköä. Mittausasemalla havaitut korkeat lukemat viittaavat, että samentunutta vettä havaitaan ajoittain koko Taulukarin ja Pihlajasaaren välisellä merialueella. Automaattinen mittari tallensi myös tiedot veden lämpötilasta ja suolapitoisuudesta (kuva 6). Aiempien vuosien tapaan lämpötila-arvot vaihtelivat voimakkaasti jakson aikana. Lämpötiloissa havaittiin lähes kymmenen kertaa puolentoista kuukauden mittaisen aikasarjan aikana nopea lasku, mikä viittaa rannikonläheiseen kumpuamistilantee- 1

13 seen. Kumpuamistilanteiden yhteydessä ei havaittu kuitenkaan sameusarvojen pitkäkestoista nousua. Läjitysalueella ja sen lähiympäristössä mitatuilla luotauslinjoilla havaittiin molemmilla mittauskerroilla tausta-arvoista poikkeavia sameusarvoja (kuvat 7 ja 8). Pohjanläheiset sameusarvot ylittivät mittaushetkellä 1 NTU -yksikön rajan alueen itäosissa. Kohonneet sameusarvot rajoittuivat 5 metrin alapuolisiin vesikerroksiin. Jälkimmäisellä mittauskerralla voimakasta samentumaa havaittiin alueen pohjoisosissa koko vesimassan paksuudelta. Lisäksi pohjan yläpuolella oli noin kolmen metrin paksuinen sameamman veden kerros. Taulukarin läjitysalueen mataluudesta johtuen pohjanläheinen vesikerros sekoittuu kovassa aallokossa helposti jolloin sameusvaikutukset ovat kestoltaan pidempiaikaisia kuin syvissä läjityspaikoissa. Alueella ei havaittu ensimmäisellä mittauskerralla merkittävää pintasamentumaa. Sameusarvot jäivät koko mittausalueella alle 1 NTU -yksikön, keskiarvon ollessa 3 NTU -yksikköä. Toisella mittauskerralla satama-alueen eteläosissa havaittiin voimakas samentuma, joka aiheutui alueella käynnissä olleista ruoppaus- ja läjitystöistä sekä matkustaja-alusten kääntymisestä sataman eteläpuolisella vesialueella (kuvat 9 ja 1). Korkeimmat yksittäiset lukemat ylittivät 4 NTU -yksikön tason. Sameusarvot olivat kauttaaltaan selvästi korkeampia kuin tehdyllä mittauskerralla keskiarvon ollessa 1 NTU -yksikköä. Samentuneen veden raja ulottui aina Pihlajasaaren tasolle. Yhteenvetona voidaan sanoa läjitystoiminnan aiheuttaneen merkittävää sameustasojen nousua läjitysalueen pohjanläheisessä vesimassassa. Pihlajasaaresta kerätystä sameusaikasarjassa havaittiin yksittäisiä korkeita sameuslukemia, mutta niiden kesto oli tyypillisesti vain joidenkin tuntien luokkaa, sameusarvojen keskiarvon ollessa 5 NTU -yksikköä. Korkein yksittäinen arvo oli 15,9 NTU -yksikköä, joka mitattiin elokuun 3. päivänä välisellä mittausjaksolla vain 2 % havainnoista ylitti >1 NTU -yksikön raja-arvon. (Lindfors & Kiirikki 211) Ravinnemittausten perusteella veden ravinnepitoisuudet edustivat tyypillisiä kesän ja alkusyksyn arvoja Suomenlahden rannikkoalueilla (liite 1). 11

14 Taulukarin läjitysalueen vertikaaliluotausten sekä vesinäyte- ja sameusmittauspisteiden sijainnit vuonna latitudi [ P] 6.14 Taulukarin sameusmittari vesinäytepiste longitudi [ I] Kuva 5. Taulukarin läjitysalueella mitatut luotauslinjat 1.6. ja (siniset ristit). Kuvaan on merkitty myös jatkuvatoimisen sameusmittarin sijainti sekä ravinnenäytepaikka. 12

15 1 Sameus, suolapitoisuus ja lämpötila Taulukarin läjitysalueella Sameus [NTU] Suolapitoisuus [ ] Lämpötila [ C] 12 Sameus Suolapitoisuus ja lämpötila Kuva 6. Taulukarin läjitysalueella mitatut sameus-, suolapitoisuus- ja lämpötila-arvot Aikasarjat on mitattu jatkuvatoimisella mittalaitteella 6 minuutin välein Husunkiven lounaispuolella 1 m syvyisellä vesialueella. Anturi sijaitsi 1,5 m korkeudella pohjasta. 13

16 Sameus [NTU] Taulukarin läjitysalue W-E poikkileikkaus syvyys matka länsipisteestä [km] Sameus [NTU] Taulukarin läjitysalue S-N poikkileikkaus syvyys matka eteläpisteestä [km] Kuva 7. Sameus Taulukarin läjitysalueella mitatuilla länsi-itä ja eteläpohjoissuuntaisilla linjoilla. Mittauslinjojen sijanti on merkitty kuvaan 5.

17 Sameus [NTU] Taulukarin läjitysalue W-E poikkileikkaus syvyys matka länsipisteestä [km] Sameus [NTU] Taulukarin läjitysalue S-N poikkileikkaus syvyys matka eteläpisteestä [km] Kuva 8. Sameus Taulukarin läjitysalueella mitatuilla länsi-itä ja eteläpohjoissuuntaisilla linjoilla. Mittauslinjojen sijanti on merkitty kuvaan 5. 15

18 Sameus [NTU] Länsisatama klo Kuva 9. Pintakerroksen sameus Jätkäsaaren, Länsi-sataman ja Taulukarin merialueella tehdyn läpivirtauskartoituksen perusteella. Sameus [NTU] Länsisatama klo Kuva 1. Pintakerroksen sameus Jätkäsaaren, Länsi-sataman ja Taulukarin merialueella tehdyn läpivirtauskartoituksen perusteella. 16

19 4.2 Sedimentin OT-yhdisteiden pitoisuudet Kala- ja vesitutkimus Oy: Sauli Vatanen Aineisto ja menetelmät Taulukarin läjitysalueelta ja sen ympäristöstä otettiin seitsemän yksilöllisesti määritettävää sedimenttinäytettä 5 cm:n pintakerroksesta Limnossedimenttinäytteenottimella. Näytepisteistä kolme sijaitsi läjitysalueella (TKS1 TKS3) ja neljä linjastona itään päin (TKS4B TKS7) (kuva 11). Linjaston ensimmäinen piste (TKS4B) sijaitsee läjitysalueen pengeralueella, johon läjitysmassoja kulkeutuu. Näytteenottopisteet sijaitsivat pääosin yli 1 m:n syvyydellä, sillä vuoden 25 näytteenotossa ei saatu näytteitä matalammalta kovan pohjan takia. Syvemmät alueet myös toimivat todennäköisesti sedimentaatioalueina, jonne haitta-aineet kertyvät. Välittömästi näytteenoton jälkeen sedimenttinäytteet toimitettiin Metropolilab laboratorioon. Näytteistä määritettiin kuiva-aine, hehkutushäviö, savipitoisuus, raskasmetallit (As, Cd, Cr, Cu, Pb, Ni, Zn ja Hg), orgaaniset tinayhdisteet, PCB- ja PAH-yhdisteet sekä öljyhiilivedyt (C1 C4). Kuva 11. Taulukarin läjitysalue ja sedimenttinäytteenottopisteet. Taulukarin sedimenttinäytteenotossa näytteiden profiilit vaihtelivat 5 ja 3 cm:n välillä. Varsinkin läjitysalueen sisäpuolella pohja oli harmaata savea, osassa oli myös hiekkaa seassa. Läjitysalueen itä-puolella vesisyvyys kasvaa selvästi ja täällä pohjan laatu on luontaisesti pehmeämpää savea/sulfidiliejua. Läjitysmassojen vaikutukset olivat kuitenkin havaittavissa ulointa näytepistettä (TKS 7) lukuun ottamatta kaikkien näytepisteiden pohjan laadussa (taulukko 4). 17

20 Taulukko 4. Sedimenttinäytteiden näytteenottotiedot. Piste pvm vesisyvyys, m kerrostuman laatu TKS1B ,4-5 cm: harmaa savi. Homogeenista läjitysmassaa. Näytepisteellä TKS1 kova pohja. TKS , -2 cm: harmaa savi, jossa hieman hiekkaa seassa. Läjitysmassaa. TKS ,5-3 cm: harmaa savi, jossa hieman hiekkaa seassa. Läjitysmassaa. TKS4B ,5-25 cm: harmaa savi. 1 cm:n pintakerros löysähköä. Läjitysmassaa. TKS , -18 cm: harmaa savi. Läjitysmassaa. Tiivistyy syvemmälle mentäessä. TKS , -15 cm: harmaa savi. Läjitysmassaa. Pintakerros löysähköä. TKS , -,5 cm: ruskea lieju;,5-2 cm: tumma savi-/sulfidilieju (rikkivedyn haju). Sedimentin pinnassa ei läjitysmassan vaikutusta. Taulukarin läjitysalueella (TKS1 TKS3 sekä pengeralueella oleva TKS4B) kuivaainepitoisuuden keskiarvo oli 5,1 % ja hehkutushäviö 2,1 %. Sedimentin pintakerros muodostui pääosin läjityssavesta myös näyteasemilla TKS6 ja TKS5. Vuoden 21 näytteissä läjitysmassojen vaikutus ei vielä yltänyt näytepisteelle TKS5, mutta vuonna 211 näyte oli visuaalisesti arvioiden läjityssavea ja sen hehkutushäviö oli laskenut selvästi (21: hh 6,5 % ja 211: hh 3,3 %). Läjitysalueen itäpuolen linjaston uloimmalla pisteellä TKS7 sedimentti muuttuu akkumulaatiopohjalle tyypillisemmäksi, kuivaainepitoisuus 31,1 % ja hehkutushäviö 5,8 % (kuva 12). Näytepisteen TKS7 sedimenttinäyte oli myös ainut, jossa oli havaittavissa sedimentaatiopohjille tyypillinen ruskea liejukerros sedimentin pinnalla. Kuiva-aine % kuiva-aine I I I I I I I I I I hehkutus-häviö TKS1B TKS2 TKS3 TKS4B TKS6 TKS5 TKS Hehkutuhäviö % Läjityalueen pisteet Linjasto läjitysalueelta itään Kuva 12. Sedimenttinäytteiden fysikaaliset ominaisuudet läjitysalueella ja läjitysalueen itäpuolisella linjastolla. 18

21 4.2.2 Tulokset Raskasmetallit Raskasmetallipitoisuudet Taulukarin läjitysalueella ja itäpuolen linjastolla olivat pääosin alhaisella tasolla (liite 2) ja vastasivat Suomenlahden taustapitoisuuksia (Kemppainen 2). Ympäristöministeriön (24) mukaisesti normalisoituna haitta-ainetaso 1 ylittyi ainoastaan elohopean osalta näytepisteellä TKS6 (taulukko 5). Taulukko 5. Raskasmetallien normalisoidut pitoisuudet. Piste Savipit. As Cd Cr Cu Pb Ni Zn Hg <,2 mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg TKS1B 44, 6,1 <,3 42,8 27, 8,8 22, 67,2 <,1 TKS2 27, 6,5 <,3 64,4 38,5 12,8 33,1 11, <,1 TKS3 47, 5, <,3 43,1 25,1 8,6 2,3 63,5 <,1 TKS4B 29, 2,1 <,3 34,3 23,8 8,5 17,9 6,4 <,1 TKS5 41, 5,3 <,3 59,1 32,9 12,6 26,8 86,5 <,1 TKS6 24, 6,7 <,3 56,1 41, 2,8 28,8 19,8,2 TKS7 35, 5,6 <,3 5, 31,9 19,7 24,1 96,6 <,1 Ympäristöministeriön (24) ruoppaus- ja läjitysohjeen vertailutasot TASO 1 15, ,1 TASO 2 6 2, Orgaaniset tinayhdisteet Sedimenttinäytteissä esiintyi tributyylitinaa (TBT) sekä vähäisiä määriä sen hajoamistuotteita dibutyylitinaa (DBT) ja monobutyylitinaa (MBT). Trifenyylitinaa (TPhT) esiintyi yhdessä pisteessä (TKS5, 2,1 µg/kg ka.). Läjitysalueen näytteistä analysoitu TBT-pitoisuus oli korkeimmillaan 1 µg/kg ka., kun vuoden 21 näytteenotossa korkein läjitysalueen pitoisuus oli 6,9 µg/kg ka. Vastaavasti läjitysalueen ulkopuolella pitoisuus vaihteli 15 µg/kg ka. (TKS5) ja 55 µg/kg ka. (TKS7) välillä (liite 2). Aikaisempiin vuosiin verrattaessa TBT-pitoisuudessa tapahtui osalla pisteitä selvää kohoamista (esim. TKS6), mutta toisilla pisteillä pitoisuudet laskivat selvästi (TKS5, kuva 13) Läjitysalueen pisteet, TBT TKS5, TBT µg/kg k.a Kuva 13. Sedimenttinäytteiden analysoidut TBT-pitoisuudet läjitysalueen pisteillä (TKS1 TKS3, ka) ja näytepisteellä TKS5 vuosina

22 Ympäristöministeriön (24) ruoppaus- ja läjitysohjeen mukaisesti normalisoituna läjitysalueen TBT-pitoisuus oli korkeimmillaan 48 µg/kg k.a. (TKS3). Muilla läjitysalueen pisteillä pitoisuus oli alle määritysrajan (taulukko 6). Läjitysalueen itäpuolen syvännealueella, pisteellä TKS 5, TBT-pitoisuus laski selvästi ollen 15 µg/kg k.a., kun vuonna 21 pitoisuus oli 47 µg/kg k.a. (taulukko 6, kuva 14). Sen sijaan näytepisteillä TKS6 (21: <1 µg/kg k.a. ja 211: 19 µg/kg k.a.) ja TKS7 (21: 44 µg/kg k.a. ja 211: 55 µg/kg k.a.) normalisoitu TBT-pitoisuus kohosi. Taulukko 6. OT-yhdisteiden normalisoidut pitoisuudet. hehk.häviö TBT, norm. TPhT, norm. TBT+TPhT, norm. piste syvyys, cm kerroin µg/kg k.a. µg/kg k.a. µg/kg k.a. TKS1B -5 2,2 <1 <1 <2 TKS2-5 2,6 <1 <1 <2 TKS3-5 2,1 48 <1 48 TKS4B -5 2, 1 <1 1 TKS5-5 3,3 15 <1 15 TKS6-5 3,7 19 <1 19 TKS7-5 5, Ympäristöministeriön (24) ruoppaus- ja läjitysohjeen vertailutasot taso taso Normalisoituna läjitysalueen ja itäpuolisen näytepisteen TKS5 TBT-pitoisuuksissa oli havaittavissa laskeva suuntaus (kuva 14). 25 µg/kg k.a Läjitysalueen pisteet, TBT norm. TKS5, TBT norm Kuva 14. Normalisoitu TBT-pitoisuus läjitysalueen pisteillä (TKS1 TKS3, ka) ja näytepisteellä TKS5 vuosina PCB-yhdisteet Vuonna 211 PCB-yhdisteiden summapitoisuus vaihteli <,3 ja,23 mg/kg ka. välillä (liite 2). Summapitoisuus alitti määritysrajan kaikilla pisteillä lukuun ottamatta näytepistettä TKS6. PCB-yhdisteiden pitoisuudet ovat laskeneet selvästi vuoden 28 jälkeen ja ovat olleet samalla tasolla vuodesta 29 lähtien. Vuoden 211 näytteiden osalta TKS6 tekee poikkeuksen muita näytepisteitä korkeammilla PCB-pitoisuuksilla. 2

23 Normalisoituna haitta-ainetaso 2 ylittyi näytepisteellä TKS6 (kongeneeri 138) ja haittaainetaso 1 kongeneerien 28, 52, 153 ja 18 osalta. (taulukko 7). Taulukko 7. PCB-yhdisteiden normalisoidut pitoisuudet. piste hehk.häviö PCB 28 PCB 52 PCB 11 PCB 118 PCB 138 PCB 153 PCB 18 % mg/kg k.a. mg/kg k.a. mg/kg k.a. mg/kg k.a. mg/kg k.a. mg/kg k.a. mg/kg k.a. TKS1B 2,2 <,1 <,1 <,3 <,3 <,3 <,3 <,3 TKS2 2,6 <,1 <,1 <,3 <,3 <,3 <,3 <,3 TKS3 2,1 <,1 <,1 <,3 <,3 <,3 <,3 <,3 TKS4B 1,4 <,1 <,1 <,3 <,3 <,3 <,3 <,3 TKS5 3,3 <,1 <,1 <,3 <,3 <,3 <,3 <,3 TKS6 3,7,14,14 <,3 <,3,32,23,23 TKS7 5,8 <,1 <,1 <,3 <,3 <,3 <,3 <,3 Ympäristöministeriön (24) ruoppaus- ja läjitysohjeen vertailutasot TASO 1,1,1,4,4,4,4,4 TASO 2,3,3,3,3,3,3, PAH-yhdisteet PAH-yhdisteet on analysoitu Taulukarin sedimenttinäytteistä vuosina 21 ja 211. PAH-yhdisteiden kokonaispitoisuus vaihteli näytepisteillä <,1 mg/kg ja 7,8 mg/kg ka. välillä. Läjitysalueen kaikilla pisteillä kokonaispitoisuus oli alle määritysrajan. Läjitysalueen itäpuolisella näytelinjastolla erityisesti näyteasemalla TKS6 pitoisuudet olivat kohonneet. (liite 2) Normalisoituna haitta-ainetaso 2 ylittyi fenantreenin, antraseenin ja bentso(a)antraseenin osalta näytepisteellä TKS6 (taulukko 8). Haitta-ainetason 1 ylityksiä esiintyi yhdellä läjitysalueen ja kaikilla itäpuolen linjaston näytepisteillä lähinnä fenantreenin ja antraseenin osalta (taulukko 8). Taulukko 8. PAH-yhdisteiden normalisoidut pitoisuudet. TKS1B TKS2 TKS3 TKS4B TKS5 TKS6 TKS7 YM (24) Hehk.häviökerroin, % taso 1 taso 2 mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg Naftaleeni <,1 <,1 <,1 <,1 <,1 <,1 <,1,1,1 Fenantreeni,52 <,5 <,5,68,62 1,5,19,5,5 Antraseeni,19 <,1 <,1,14,12,61,41,1,1 Fluoranteeni <,1 <,1 <,1,1 <,1 1,7,26,3 3 Bentso(a)antraseeni <,3 <,3 <,3 <,3 <,3,51,1,3,4 Kryseeni <,1 <,1 <,1 <,1 <,1,39 <,1 1,1 11 Bentso(a)pyreeni <,1 <,1 <,1 <,1 <,1,28 <,1,3 3 Indeno(1,2,3-cd)pyreeni <,1 <,1 <,1 <,1 <,1,1 <,1, Öljyhiilivedyt Öljyhiilivetyjen pitoisuudet olivat alle määritysrajan kaikilla läjitysalueen näytepisteillä. Läjitysalueen itäpuolisen linjaston näytepisteillä (TKS6 ja TKS7) lähinnä raskaiden öljyjakeiden (C21 C4) pitoisuudet olivat kohonneet (liite 2). 21

24 Normalisoituna haitta-ainetaso 1 ylittyi näytepisteillä TKS6 ja TKS7 (taulukko 9). Taulukko 9. Öljyhiilivetyjen (C1 C4) normalisoidut pitoisuudet. hehk.häviö kokonaishiilivedyt C1-C4 piste syvyys, cm % mg/kg TKS1B -5 2,2 <5 TKS2-5 2,6 <5 TKS3-5 2,1 <5 TKS4B -5 1,4 <5 TKS5-5 3,3 <5 TKS6-5 3,7 238 TKS7-5 5,8 15 Ympäristöministeriön (24) ruoppaus- ja läjitysohjeen vertailutasot TASO 1 5 TASO Tulosten tarkastelu Läjitysalueella sedimentin fysikaaliset ominaisuudet ja haitta-ainepitoisuudet saattavat vaihdella runsaasti riippuen läjitettävien massojen haitta-ainepitoisuuksista. Läjitettävien massojen haitta-aineiden pitoisuuksia seurataan Ympäristöministeriön ruoppaus- ja läjitysohjeen sekä Taulukarin vesiluvan lupaehtojen mukaisesti. Siten ruoppausalueiden paikoitellen korkeista haitta-ainepitoisuuksista huolimatta läjitysalueen haittaainepitoisuuksien äkillistä kohoamista voidaan pitää epätodennäköisenä. Taulukarin vesiluvan lupaehdoissa on määritelty, että läjitysalueelle saa läjittää vain meriläjityskelpoisia merestä ruopattuja pehmeitä massoja. Meriläjityskelpoisuutta on tarkennettu vielä siten, että mikäli läjitettävien massojen haitta-aineiden pitoisuus on alle läjitysohjeen tason 1 raja-arvojen, massat ovat läjityskelpoisia. Mikäli haitta-aineiden pitoisuus on tasojen 1 ja 2 raja-arvojen välissä, massojen läjityskelpoisuus on arvioitava tapauskohtaisesti ympäristöministeriön (24) sedimenttien ruoppaus- ja läjitysohjeen mukaisesti. Tällöin läjitykseen on oltava myös aluehallintoviraston lupa. Poikkeuksena tapaukset, joissa haitta-ainetaso 1 ylittyy vain vähäisessä määrin, eikä ruoppaus vähäisyytensä vuoksi edellytä vesilain mukaista lupaa. Tällöin Uudenmaan ELY voi käsitellä asian. Taulukarille vuosina 21 ja 211 läjitetyistä massoista valtaosa on ollut peräisin Jätkäsaaren alueelta. Jätkäsaaresta ruopattavat massat koostuvat suurelta osin savesta (ka. 48 %), jonka hehkutushäviö on alhainen (ka. 3 %) ja kuiva-ainepitoisuus keskimäärin 57 % (Rossi 28). Taulukarin läjitysalue sijaitsee matalikon reunalla, jossa hehkutushäviö on luontaisesti alhainen ja kuiva-ainepitoisuus korkea. Siten läjitysalueella ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia sedimentin fysikaalisissa ominaisuuksissa. Sen sijaan läjitysalueen itäpuolen syvänteessä hehkutushäviö on luontaisesti korkea ja vastaavasti kuivaainepitoisuus alhainen. Vuonna 21 näytepisteellä TKS5, joka sijaitsee noin 4 m etäisyydellä läjitysalueen reunasta, ei fysikaalisten ominaisuuksien perusteella ollut havaittavissa läjitysmassojen aiheuttamia muutoksia. Sen sijaan vuoden 211 näytteenoton perusteella läjitysmassat olivat sedimentoituneet/valuneet näytepisteelle TKS5 saakka ja näyte koostui visuaalisen arvion perusteella läjitysmassasta. Näytteen fysikaaliset ominaisuudet tukevat visuaalista arviota (kuva 15). Itäpuolella sijaitsevan syvännealueen 22

25 ulommaisen näytepisteen TKS7 näytteessä ei ollut havaittavissa läjitysmassojen vaikutusta. Vuonna 211 näytteen TKS7 pinnalla oli sedimentaatioalueelle tyypillinen ruskea liejukerros, kun vuonna 21 näytteen pinnalla oli havaittavissa hyvin ohut läjityksistä peräisin oleva harmaa saviliejukerros. Uloin näytepiste TKS7 sijaitsee 6 m:n etäisyydellä läjitysalueen reunasta. % Hehkutushäviö % Kuva 15. Näytepisteellä TKS5 hehkutushäviössä tapahtuneet muutokset vuosina Vuoden 21 sedimenttinäytteissä ei ollut havaittavissa haitta-ainepitoisuuden kasvua. Sen sijaan vuonna 211 läjitysalueen itäpuolen näytepisteessä TKS6 oli havaittavissa selvää kohoamista elohopean, PCB:n, PAH-yhdisteiden ja öljyhiilivetyjen pitoisuuksissa. Ympäristöministeriön (24) ruoppaus- ja läjitysohjeen asettama haitta-ainetaso 2 ylittyi normalisoituna PCB-kongeneerin 138 ja PAH-yhdisteiden fenantreeni, antraseeni ja bentso(a)antraseeni osalta. Näytepisteen TKS6 näyte oli harmaata läjitysmassaa. Orgaanisten tinayhdisteiden osalta osalla pisteitä pitoisuudet laskivat ja osalla nousivat. Suurimmillaan pitoisuus oli läjitysalueella 48 µg/kg k.a. ja läjitysalueen itäpuolisen linjaston uloimmalla pisteellä TKS7 55 µg/kg k.a. 23

26 4.3 Pohjaeläinseuranta Aineisto ja menetelmät Pohjaeläinnäytteitä otettiin yhteensä kolmelta näyteasemalta (1612, 1616 ja 1618) (kuva 16). Pohjaeläinnäytteitä on otettu kolmen vuoden välein, joten edellisen kerran vastaavilta paikoilta on näytteet otettu vuosina 25 ja 28. Kaikista näytteenottopaikoista otettiin kolme erillistä nostoa. Näytteet otettiin Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen toimesta van Veen-noutimella (näyteala 1 1 cm 2 ). Näytteet seulottiin,5 mm:n seulalla ja seulotut näytteet säilöttiin 7 % etanoliin. Kuva 16. Pohjaeläinseurannan näyteasemat. Pohjaeläimet määritettiin lajilleen ja niiden yksilömäärä sekä massa laskettiin neliömetriä kohden. Lisäksi laskettiin näytepaikkakohtaisesti lajimäärä, MI-rehevyysindeksi (liite 3) sekä liejusimpukan (Macoma baltica) keskipaino (mg). MI-indeksin arvoja tulkitaan seuraavasti: MI: <1,5 rehevä pohja 1,5 2,5 lievästi rehevä pohja <2,5 karu pohja Tulokset ja tulosten tarkastelu 1616 (11 m) Näyteasema sijaitsee läjitysalueen itä-reunalla ja on läjitysten seurauksena madaltunut vuodesta 28 (12 m) metrin. Läjitysten seurauksena luonnollisesti näyteaseman pohjaeläimistön määrä ja biomassa romahtivat (kuva 17, liite 4). 24

27 25 5 muut yks/m biomassa g/m 2 monisukasmadot äyriäiset muut simpukat liejusimpukat kokonaisbiomassa Kuva 17. Näyteaseman 1616 pohjaeläimistön yksilömäärä (yks/m 2 ) lajiryhmittäin ja biomassa (g/m 2 ) vuosina Näyteaseman pohjaeläinlajin lukumäärässä muutokset eivät kuitenkaan ole juurikaan havaittavissa, vaan näytteessä esiintyi seitsemän lajia vuoden 28 tapaan (kuva 18, liite 4). Lajisto oli pääosin vastaavaa kuin aikaisempinakin vuosina, esimerkiksi monisukasmadot Hediste diversicolor ja tulokaslaji amerikanmonisukasmato Marenzelleria sekä liejusimpukka. Sen sijaan uusina lajeina esiintyi rannikon reheviä olosuhteita suosivia surviaissääskiä, mm. Chironomus Plumosus. MI-indeksin arvo laski edelleen, osoittaen aikaisempaa rehevämpää pohjaa (kuva 18). 12 lajimäärä MI 3 1 lajimäärä, kpl MI-indeksi Kuva 18. Pohjaeläinten lajimäärä ja MI-rehevyysindeksi näyteasemalla 1616 vuosina Läjittämisen vaikutuksia avointen merialueiden pohjaeläimiin on tutkittu paljon (Rosenberg 1977, Wildish & Thomas 1985, Witt ym. 24, Simoninia ym. 25, Ware ym. 21). Yleisesti ottaen läjitysten vaikutukset ovat vaihdelleet hyvin vähäisistä erittäin suuriin, riippuen massojen määrästä, laadusta ja rakenteesta. Keskeiset läjitysten aiheuttamat stressitekijät aiheutuvat peittävien kerrosten syntymisestä, lisääntyneestä sameudesta sekä sedimentin rakenteen ja kemiallisten ominaisuuksien muutoksista (Witt ym. 24). Eläimistön toipumisen ennalleen on ruoppausseurantojen/-tutkimusten yhteydessä havaittu kestävän yleensä 1 5 vuotta (Mustonen 1982, Kenny & Rees 1996, Kotta ym. 29). Häiriintyneen pohjaeläinyhteisön palautuminen tapahtuu joko toukkavaiheiden leviämisen tai aikuisten yksilöiden rekrytoinnin kautta (Bosselman 1989). Kotta ym. (29) mukaan Itämeren vaihtelevien olosuhteiden takia monet pohjaeläinlajit ovat sopeutuneet muuttuviin olosuhteisiin ja toipuvat suhteellisen nopeasti ruoppauksista eri- 25

28 tyisesti pohjaeläinyhteisöt, joissa liejusimpukka on vallitseva laji. Pohjan laadun muuttumisen seurauksena lajisto ja lajiston väliset suhteet saattaa kuitenkin muuttua (5 m) Näyteasema sijaitsee Taulukarin luodon pohjois- ja läjitysalueen lounaispuolella 5 m:n syvyydessä. Etäisyys läjitysalueelle on noin 5 m, mutta välissä olevan matalikon seurauksena läjitysalueen kiintoainekuormitus alueella jäänee vähäisemmäksi, kuin läjitysalueen itäpuolisessa syvänteessä. Näyteasemalla on vuonna 28 pohjaeläinten (lähinnä merisukasjalkaiset ja liejusimpukka) yksilömäärät ja biomassa romahtaneet. Vuoteen 211 on tapahtunut selvää kasvua yksilömäärissä ja biomassassa, mutta edelleen jäädään liejusimpukan osalta selvästi vuoden 25 yksilömääristä. (kuva 19, liite 4) Syytä pohjaeläinmäärien romahdukseen vuonna 28 ei tiedetä. Näyteasema sijaitsee matalalla alueella, joten pohjaeläimistön taantuminen ei liity alhaisiin happipitoisuuksiin. Läjitysalueelta kulkeutuva kiintoainekuormitus ei ole voinut aiheuttaa näin merkittävää romahdusta, sillä suurempien läjitysmäärien aikana pohjaeläimistö on alueella toipunut. Lisäksi alueelta tavattiin liejusimpukan nuoria, alle yksivuotisia yksilöitä. Todennäköisin syy muutoksiin pohjaeläimistössä on näytteenottopaikan siirtyminen hieman, johon viittaa myös pohjanlaadun muutos (25 ja 211 lieju-savi-hiekka; 28 savi-hiekka-sora). Joka tapauksessa vuosien 25 ja 211 välilläkin liejusimpukkamäärissä on suuri ero, joten on mahdollista että liejusimpukat ovat taantuneet läjitysten kiintoainekuormituksen seurauksena. Vaihtoehtoinen syy romahdukseen voisi olla vahingossa tapahtunut läjittäminen alueelle. Näyteasema sijaitsee Taulukarin vanhalla läjitysalueella. Tätä voidaan kuitenkin pitää hyvin epätodennäköisenä yks/m biomassa g/m 2 muut monisukasmadot äyriäiset muut simpukat liejusimpukat kokonaisbiomassa Kuva 19. Näyteaseman 1612 pohjaeläimistön yksilömäärä (yks/m 2 ) lajiryhmittäin ja biomassa (g/m 2 ) vuosina Vaikka yksilömäärät ja biomassa ovat laskeneet, on näyteaseman lajimäärässä tapahtunut selvää kasvua (kuva 2). Myös MI-rehevyysindeksi kohosi (MI = 2,78) ilmaisten karua pohjaa. lajimäärä 12 MI 3 lajimäärä, kpl MI-indeksi Kuva 2. Pohjaeläinten lajimäärä ja MI-rehevyysindeksi näyteasemalla

29 1618 (14 m) Näyteasema sijaitsee 14 m:n syvyydellä suunnitellulla Lokkiluodon läjitysalueella, noin 1,3 km:n etäisyydellä Taulukarin läjitysalueesta. Läjitysalueen ja näyteaseman väliin jää Taulukarin matalikko. Näyteaseman 1618 merkittävin laji yksilömäärissä ja biomassana on ollut liejusimpukka (kuva 21). Liejusimpukkamäärissä on tosin tapahtunut selvää vähenemistä. Vuosien 25 ja 28 välillä tulokaslaji Marenzelleria runsastui voimakkaasti, mutta vuoteen 211 mennessä myös amerikanmonisukasmatojen määrä on vähentynyt. Läjitysalueen näyteaseman tapaan esiintyi harvalukuisena rannikon reheviä olosuhteita suosivia surviaissääsken toukkia, mm. Chironomus Plumosus. (liite 4) 25 5 yks/m biomassa g/m 2 muut monisukasmadot äyriäiset muut simpukat liejusimpukat 5 1 kokonaisbiomassa Kuva 21. Näyteaseman 1618 pohjaeläimistön yksilömäärä (yks/m 2 ) lajiryhmittäin ja biomassa (g/m 2 ) vuosina Myös näyteasemalla 1618 lajimäärä kasvoi, vaikka samaan aikaan yksilömäärä ja biomassa laskivat selvästi (kuva 22). Rehevyysindeksin perusteella näyteaseman pohja on muuttunut rehevämpään suuntaan (kuva 22). 12 lajimäärä MI 3 1 lajimäärä, kpl MI-indeksi Kuva 22. Pohjaeläinten lajimäärä ja MI-rehevyysindeksi näyteasemalla 1618 vuosina

30 4.4 Silakan kututarkkailu Alleco Oy: Juha Syväranta, Panu Oulasvirta ja Jouni Leinikki Silakan kutua selvitettiin Taulukarin läheisillä vesialueilla Helsingin edustan saaristossa touko kesäkuussa 211. Aikaisemmin alueella on kartoitettu silakan kutua vastaavalla tavalla Särkänsalmen parannustöiden ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä kesällä 1998 (Oulasvirta ja Leinikki 1998) sekä Taulukarin meriläjityksiin liittyen vuosina 24 25, 27, 29 ja 21 (Kinnunen & Oulasvirta 26a, Ilmarinen ja Oulasvirta 27a, 29, 21). Vesikasvillisuutta on tutkittu Taulukarin alueella viimeksi vuonna 21 (Ilmarinen ym. 211). Silakan kututarkkailu toteutetaan seurantaohjelman mukaisesti jälleen vuonna 213 (Vatanen 21) Aineisto ja menetelmät Silakan mädin esiintymistä kartoitettiin levien keräämiseen suunnitellulla pohjaharalla kuvassa 23 näkyviltä rannoilta. Mätiä etsittiin kahdeksalla eri kerralla Silakka laskee mätinsä levien ja muiden vesikasvien päälle, joihin mäti takertuu (kuva 24). Kun harausnäytteessä havaittiin leviin takertunutta silakan mätiä, siitä otettiin näyte laboratoriotutkimuksia varten. Näytteeseen pyrittiin saamaan aina vähintään 1 munaa. Näyte värjättiin laimealla etikkahapolla alkion kehitysvaiheen tutkimista varten ja säilöttiin 4 %:n merivesi-formaldehydi -liuokseen. Kuva 23. Silakan kudun tutkimuspaikat. Kuva Kala- ja vesitutkimus Oy. 28

31 Kuva 24. Rakkolevään kiinnittynyttä silakan mätiä. Juha Syväranta Näytteistä tutkittiin mädin kehitysaste sekä kuolleiden, epämuodostuneiden ja hedelmöittymättömien munien osuus. Kutuajankohta arvioitiin alkion kehitysasteen ja veden lämpötilan perusteella (Kalliola ym. 1981, Klinkhardt & Biester 1984). Alle 3 mätimunan näytteitä ei huomioitu tulosten käsittelyssä. Mädin määrää arvioitiin suhteellisella asteikolla (taulukko 1). Kudun kokonaismäärää vuosien välillä on tarkasteltu laskennallisesti. Tarkastelussa on huomioitu erillisten kutualueiden lukumäärä tarkkailualueella (n/tarkkailujakso) ja yksittäisen kutualueen kutukerrat. Lisäksi kullekin kutualueelle on laskettu keskimääräinen kudun määrä taulukossa 1 esitetyn asteikon pohjalta. Yksittäisten kutualueiden kudun runsaus on saatu kertomalla kudun määrä kutukerroilla. Edelleen tarkkailualueen kudun kokonaismäärä on saatu summaamalla yksittäisten kutualueiden kudun runsausarvot. Tarkastelutapaan liittyy useita epävarmuustekijöitä (mm. saman mädin uudelleen havainnointi eri tarkkailukerroilla ja tarkkailujaksojen/käyntikertojen erot vuosien välillä), joten saatuja arvoja tulee pitää lähinnä suuntaa antavina. Veden lämpötila mitattiin näytteenottokertojen yhteydessä Husunkiven länsipuolen mittauspisteessä syvyyksillä, 1, 2, 5 ja 1 metriä. Samalla mitattiin näkösyvyys sechilevyllä. Kuva 25. Silakan alkioita mikroskoopin läpi kuvattuna. Vasemmalla alkuvaiheen mätiä ja oikealla pitkälle kehittynyttä mätiä. Karoliina Ilmarinen 29

32 Taulukko 1. Mädin määrän arvioinnissa käytetty asteikko. + Mätiä yksittäin niin, että 1 munan näytettä ei saada 1 Mätiä on vesikasveissa niin vähän, että 1 munan näyte pitää kerätä useasta harausnäytteestä. 2 Mätiä on selvästi havaittavissa niin, että 1 munan näyte saadaan vaivattomasti kerättyä yhdestä harausnäytteestä 3 Mäti peittää levästä yli puolet ja mätimunat ovat osin kerroksittain. Kattavan mittauspisteverkoston avulla voidaan ottaa kantaa siihen, onko kudun laajuudessa eroja vuosien välillä. Mädin runsautta yksittäisillä paikoilla arvioidaan, jotta saadaan käsitys kudun onnistumisesta suuressa ja pienessä mittakaavassa. Tämä voi paljastaa myös sedimentaation aiheuttamia muutoksia vesikasvillisuuden tilassa. Secchi-levyn avulla mitattava näkösyvyys kertoo planktonin ja kiintoaineksen määrästä vedessä. Veden lämpötilan ja mädin kehitysasteen perusteella arvioidaan kudun ajankohtaa. Kutu alkaa paikallisesti yleensä lämpötilan saavutettua tietyn arvon, joka on Helsingin edustalla 8 1 C Tulokset Silakan kutua löydettiin tutkimusjakson aikana 15 eri kutupaikalta (kuva 23, taulukko 12). Meriveden pintalämpötila nousi kymmeneen asteeseen 12.5., jolloin myös havaittiin ensimmäinen kutuaalto. Veden näkösyvyys vaihteli 1,2 2,5 metrin välillä (taulukko 11). Mätinäytteistä arvioitujen kutuaikojen perusteella kutua oli tapahtunut seitsemän kertaa (taulukko 12). Kutu alkoi tutkimusalueen pohjois- ja länsiosien suojaisilla rannoilla ja eteni ulommas sitä mukaa kun vesi lämpeni. Harakan saari (S8), Pihlajasaaren eteläpuoliset karit (S13, S14) ja Suomenlinnan rannat (S9 ja S1) olivat parhaita kutupaikkoja (taulukko 12). Pihlajasaaren kareilla havaittiin kutua läpi tutkimusjakson. Runsain kutu tapahtui Suomenlinnassa toukokuun lopulla. Eteläisimmät kutupaikat olivat Abrahaminluoto ja Pitkäouri. Siellä kutu alkoi vasta kesäkuun lopulla ja oli vähäisempää kuin alueen pohjoisosassa. Viimeiset havainnot mädistä tehtiin Pihlajasaaren rannoilla. Mäti oli kiinnittyneenä joko rakkolevälle tai ahdinparralle, muutamassa tapauksessa myös punahelmilevälle tai jouhilevälle. Mädin kuolleisuus laskettiin sellaisista näytteistä, joissa oli yli 3 mätimunaa. Lukuun laskettiin mukaan myös hedelmöittymättömien ja epämuodostuneiden munien osuudet. Kuolleisuus oli varsin alhainen, keskimäärin 1,5 % (vaihteluväli 8 %). Mädin kuolleisuusarvot eri paikoilla on esitetty taulukossa 13. Luvut eivät sisällä saalistuksesta tai mädin poishuuhtoutumisesta johtuvaa kuolleisuutta. Silakan kututarkkailu on toteutettu nykymuodossaan Taulukarin läjitysalueen seurantaohjelman yhteydessä vuosina 25, 27, 29, 21 ja 211. Läjitysmäärät ovat kasvaneet huomattavasti tarkasteltavalla ajanjaksolla (katso kpl 3.1). Silakan kudun laajuus tai runsaus ei ole kuitenkaan vähentynyt samaisella ajanjaksolla. Päinvastoin, erityisesti vuosina 21 ja 211 silakan kutu on ollut tarkkailualueella selvästi vuosien 25 ja 27 kutua runsaampaa (taulukko 14). 3

33 Taulukko 11. Veden lämpötila (oc) ja näkösyvyys (m) Husunkiven mittauspisteellä touko kesäkuussa 211. Pvm. 5 m 3 m 2 m 1 m Pinta Näkösyvyys ,8 5, 5,3 5,9 5,9 1, ,7 7,8 7,9 8,5 9,8 1, , 8,5 9, 9, 9, 1, ,9 6, 7, 7,2 7,2 1, ,2 7,2 7,4 7,4 7,5 2, , 1,8 11, 11,4 12,1 2, ,1 14, 14,1 14,3 14,4 2, ,8 12, 13,2 13,5 14, 1,6 Taulukko 12. Havaittu silakan kutu kutualueittain touko kesäkuussa 211. Lukuarvot kuvaavat mädin runsautta näytteissä (ks. taulukko ). Nro. Paikka S8 Harakka S11 Jääpoiju 2 + S13 Pihlajaluodonkupu S14 Pihlajaletto S15 Tiirakari S22 Liuskasaari + + S23 Sirpalesaari 1 + S9 Länsi-Musta W S1 Länsi-Musta SW S3 Susisaari + S21 Uunisaari 1 S31 Pihlajasaari + + S29 Lokkiluoto + S26 Abrahaminluoto + S27 Pitkäouri + 31

34 Taulukko 13. Kuolleiden mätimunien osuus näytteissä (M %). Luku sisältää kuolleiden lisäksi hedelmöittymättömät ja epämuodostuneet mätimunat. n = tutkittujen mätimunien määrä, ikä = näytteessä olevien mätimunien arvioitu ikä, joka perustuu veden lämpötilaan ja alkion kehitysasteeseen. Kehitysaste on määritetty Klinkhartin ja Biesterin (1984) 17- portaisen asteikon mukaan. Kehitysasteen alkiot ovat silmäpistevaiheessa eli lähellä kuoriutumista. Kutualueiden numerot kuvan 23 mukaisesti. Alle 3 mätimunasta laskettua kuolleisuutta ei voi pitää luotettavana (merkitty *:llä). Näyte nro Paikka pvm M % Määrä n Kehitysaste Ikä, pv. Arv. kutuaika 1-rinnakkainen S8 Harakka rinnakkainen S8 Harakka rinnakkainen S8 Harakka rinnakkainen S11 Jääpoiju rinnakkainen S11 Jääpoiju S13 Pihlajakari rinnakkainen S14 Pihlajaletto rinnakkainen S14 Pihlajaletto S8 Harakka S11 Jääpoiju * S14 Pihlajaletto S13 Pihlajakari S14 Pihlajaletto S15 Tiirakari S23 Sirpalesaari S9 Länsi-Musta W S1 Länsi-Musta SW S3 Susisaari * rinnakkainen S8 Vanha räntty rinnakkainen S8 Harakka SE * S21 Uunisaari S23 Sirpalesaari * S14 Pihlajaletto S15 Tiirakari * S9 Länsi-Musta W , 14 5, , S1 Länsi-Musta SW , 14 5, , S3 Susisaari * rinnakkainen S8 Harakka I: W-pää rinnakkainen S8 Harakka II: E-pää (Räntty) S31 Pihlajasaari S22 Liuskesaari rinnakkainen S9 Suomenlinna W rinnakkainen S9 Suomenlinna W S1 Suomenlinna SW S15 Tiirakari S29 Lokkiluoto * S31 Pihlajasaari * S13 Pihlajaletto S14 Pihlajaletto S26 Abrahaminluoto S27 Pitkäouri Taulukko 14. Vuosien välinen vertailu kudun runsauden suhteen. Taulukossa on esitetty havaittujen erillisten kutualueiden lukumäärä tarkkailuvuotena, kudun runsaus keskimäärin kutualuetta kohden (katso taulukko 1) sekä laskennallinen kudun runsaus tarkkailujaksolla. Vuosi Kutualueiden lukumäärä (n) kudun runsaus/ kutualue kudun runsaus tarkkailujaksolla 25 9, , , , ,

35 4.4.3 Tulosten tarkastelu Silakka kuti vuonna 211 suuressa osassa Taulukarin läjitysalueen vaikutuspiiriä. Perinteiset sisäsaariston kutupaikat Harakka ja Pihlajasaaren karit olivat edelleen parhaita. Lisäksi Suomenlinnan rannoilla oli aiempaa runsaammin kutua. Uloimmilla kutupaikoilla Abrahaminluodossa ja Pitkäourissa kutu alkoi vasta kesäkuun lopulla ja oli vähäisempää kuin sisäsaaristossa. Myös tämä asetelma noudatti perinteistä kaavaa. Merivesi näet lämpenee silakan kudulle sopivaksi ensin sisäsaariston suojissa ja vasta myöhemmin ulkosaaristossa. Silakan kutua löydettiin 15 paikalta. Tämä on noin neljänneksen vähemmän kuin vuonna 21, jolloin kutua havaittiin lähes kaikilla tutkituilla rannoilla. Kudun alueellisen laajuuden suhteen 21 oli poikkeuksellisen hyvä vuosi. Keskimääräinen kudun määrä/kutualue oli sen sijaan samalla tasolla vuosina 21 ja 211. Vertailuaineistoa on myös muilta vuosilta 2-luvun alusta. Vuonna 25 silakka kuti yhdeksällä paikalla, ja kudun määrä oli Harakkaa lukuun ottamatta vähäistä. Vuonna 27 silakka kuti vastaavasti vain viidellä paikalla. Mädin määrä oli kohtalaista. Varsinaista kutuaaltoa ei havaittu. Keväällä 29 kutua havaittiin 12 eri paikalla. Tuolloin keskimääräinen kudun määrä/kutualue oli vertailuvuosista kaikkein runsainta. Kokonaisuutena vuonna 21 kutu oli kuitenkin runsaampaa, sillä havaintoja kudusta tehtiin peräti 21 paikalla. Aiempiin vuosiin verrattuna kudun alueellinen laajuus vuonna 211 oli siis varsin hyvä, ja mädin määrä oli keskimäärin kohtalaista. Kokonaisuutena tarkastellen vuodet ovat olleet tarkkailualueella selvästi parempia silakan kutuvuosia kuin vuodet 25 ja 27. Mädin kuolleisuus alkionkehityksen aikana oli vähäistä. Se oli samaa tasoa kuin muissa Suomen rannikolla tehdyissä tutkimuksissa (Rajasilta ym. 1989, Oulasvirta ym. 1985) ja aiemmissa Taulukarin tarkkailuissa (Kinnunen ja Oulasvirta 26a, Ilmarinen ja Oulasvirta 27a, 29, 21). Kokonaiskuolleisuuteen tulisi lukea mukaan myös mahdollinen saalistus ja ennen kaikkea mädin poishuuhtoutuminen kutualustalta; niitä ei voida todeta näytteistä. Poishuuhtoutuneen mädin määrästä ei ole tilastollista aineistoa, mutta ilmeisesti huomattava osa mädistä tuhoutuu rantaan ajautumisen tai pohjaan vajoamisen seurauksena (Ilmarinen ja Oulasvirta 211, Vahteri ja Korpela 21). Läjitysmäärä Taulukarille vuonna 21 oli m 3 ja 211 peräti m 3. Määrät ovat huomattavasti suurempia kuin aiempina vuosina 2-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä (katso kpl 3). Siitä huolimatta kudun laajuudessa tai määrässä ei ole viime vuosina tapahtunut laskua, ennemminkin päinvastoin. Vuonna 211 läjitys Taulukarin alueella alkoi 21. toukokuuta, mutta jo aikaisin keväällä silakankutualueiden läheisyydessä oli käynnissä vesistötöitä (Ramboll 212). Näkösyvyys vaihteli tutkimusjakson aikana 1,2 ja 2,6 metrin välillä. Näkösyvyys oli suurimmillaan 1.6. ja 17.6., kun piilevien kevätkukinta oli väistynyt. Ravinteet olivat tuolloin koko läntisellä Suomenlahdella varsin vähissä (Ari Ruuskanen, suullinen tiedonanto/kesäkuu 211). Näkösyvyys oli silti huonompi kuin samaan aikaan vuonna 21, jolloin lukema oli suurimmillaan 4,5 metriä. Näkösyvyys oli sitä vastoin samaa tasoa vuoden 25, 27 ja 29 mittausten kanssa. Taulukarin läjitysalueelle on läjitetty ruoppausmassoja 193-luvulta saakka (Helsingin satama 211). Helsingin edustan merialue on ihmistoiminnan muokkaamaa. Laiva- ja veneliikenne on vilkasta. Siitä huolimatta silakka kutee yhä perinteisille paikoille Helsingin vesillä. Mätinäytteissä havaitut myöhäisen poikasvaiheen alkiot ja silakanpoikasten gulffaus (katso kpl 4.5) osoittavat, että kudusta myös kuoriutuu poikasia. Muutamissa vuoden 211 näytteissä oli poikasia, jotka olivat juuri kuoriutumassa ja aloittamassa 33

36 itsenäisen elämän vesipatsaassa. Lisäksi havaittiin useasti tyhjiä munia, joista oli mitä luultavimmin kuoriutunut poikasia. Tästä huolimatta on ilmeistä, että kutupaikat eivät ole luonnontilaisia. On todennäköistä, että Taulukarin läjitysalueen läjitysmassat liikkuvat kovien tuulten aikana merivirtojen vaikutuksesta (Leinikki ym. 2). Tämä aiheuttaa veden samentumista ja voi edelleen vaikuttaa negatiivisesti vesikasvillisuuden esiintymiseen (Ilmarinen ja Oulasvirta 211). Samentuminen ja sedimentaatio voivat hankaloittaa esimerkiksi rakkolevän kiinnittymistä koville pohjille (Berger ym. 23, Eriksson ja Johansson 23, Isaeus 24). Rakkolevä on yksi tärkeimmistä silakan kutualustoista (Aneer ja Nellbring 1982, Oulasvirta ym. 1985). Verrattuna Pyhtään edustalla (Oulasvirta ja Lehtonen 1988) ja Tammisaaren saaristossa 1982 (Oulasvirta ym. 1985) tehtyihin kutualuetutkimuksiin, Helsingissä havaitut kutumäärät ovat vähäisiä. Tähän lienee syynä ainakin kutualueiden huono kunto: levävyöhykkeet ovat kapeita ja rihmalevävaltaisia. Etenkin sisälahdissa rakkolevän kasvupaikat ovat usein hapsividan ja muiden putkilokasvien valtaamia. Silakan tiedetään vanhastaan kutevan Helsingin vesialueilla. Seurasaarenselälle johtavan Lauttasaarensalmen yli kulkevalla sillalla on silakan kutuaikaan runsaasti silakan kalastajia. Seurasaarenselän ja Lauttasaaren itärannoilla tehdyssä kartoituksessa 22 löysimme 15 kutupaikkaa (Kinnunen ja Oulasvirta 23b). Myös Helsingin itäisiltä vesialueilta on havaittu hyviä silakan kutualueita (Kinnunen ja Oulasvirta 23a, Kinnunen ym. 24, Kinnunen ja Oulasvirta 25, Kinnunen ja Oulasvirta 26b, Ilmarinen ja Oulasvirta 27b, Ilmarinen ja Oulasvirta 28). Lisäksi on vanhempien kalastuspaikkojen kautta saatu viitteitä silakan kutualueista. Helsingin keskustan edustalla, Taulukarin tutkimusalueella, on luvun vaihteessa rysäkalastettu silakkaa ainakin Suomenlinnan eteläisiltä rannoilta (Anttila 1972). 4.5 Silakan poikastutkimus Gulf Olympia -menetelmällä Kala- ja vesitutkimus Oy: Petri Karppinen, Ari Haikonen & Sauli Vatanen Aineisto- ja menetelmät Taulukarin läjitysalueella ja sen ympäristössä kerättiin kalanpoikasnäytteitä Gulf Olympia -pyyntilaitteella. Gulf Olympia on veneen keulaan kiinnitettävä parillinen haavipyydys, jossa peltikartioihin kiinnitetyt haavit kulkevat noin,5 ja 1 metrin syvyydessä veneen laidoilla (Härmä & Lappalainen 29). Laite siivilöi noin 1 m 3 vettä jokaisen kuljetun 3 metrin matkalla. Kalanpoikasia pyydystettiin 2 näytteenottolinjalta (kuva 26) neljänä eri ajankohtana kesä-heinäkuun aikana. Kukin 5 metrin mittainen koelinja ajettiin läpi sääolosuhteista riippuen 4 6 km/h nopeudella. Pyydyshaavin peräpussissa sijaitsevaan keräyspurkkiin kertyneet kalat säilöttiin etanoliin myöhempää lajinmääritystä ja pituusmittausta varten. 34

37 Kuva 26. Tutkimusalue ja näytteenottolinjojen sijainti Taulukarin läjitysalueen ympäristössä. Näytteenottolinjat ryhmiteltiin silakkamäärien alueellisen jakautumisen analysointia varten seuraavasti: 1) silakan kutualueet, 2) läjitysalue ja lähivaikutusalue, ja 3) muut alueet. Eri ajankohtana kuoriutuneiden silakanpoikasten levittäytymistä tarkasteltiin puolestaan jakamalla poikaset pituuden mukaan kahteen kokoluokkaan: 1) pienet = alle 1 mm, ja 2) isot = 1 mm tai enemmän. Kultakin linjalta mitattiin veden lämpötila ( o C) ja sameus (NTU) näytteenottohetkellä. Vedenlaatumittaukset suoritettiin YSI -vedenlaatumittarilla veneen viereltä noin puolen metrin syvyydestä Tulokset Näytteenottolinjoilta saatiin kaikkiaan 25 kalanpoikasta, keskimäärin 3,1 kalaa/ näyte (taulukko 15). Silakan (Clupea harengus) poikasia saatiin saaliiksi 156 kpl (62 % kokonaissaaliista) eli keskimäärin lähes 2 silakkaa/ näyte. Tokkojen (Gobiidae) poikasia saatiin saaliiksi 92 kpl (37 % kokonaissaaliista). Näiden lisäksi saatiin kaksi siloneulaa (Nerophis ophidion). 35

38 Taulukko 15. Eri näytteenottolinjoilta saadut kalanpoikassaaliit lajeittain. Silakanpoikasten osalta on ilmoitettu myös keskimääräinen yksilömäärä näytteessä. Näytteenottolinjat on ryhmitelty alueittain. Näytelinja silakka kpl kpl/ näyte siloneula kpl tokko kpl Yhteensä kpl Kutualueet K1 3, K2 1, K3 4 1, 7 11 K4 2, K5 21 5, K6 17 4, Kutualueet yhteensä 48 2, Läjitysalue L L L L L L L L Läjitysalueet yhteensä 52 1, Muut alueet M M M M M M Muut alueet yhteensä 56 2, Kaikki yhteensä 156 1, Silakanpoikasten alueellinen jakautuminen Silakanpoikasia saatiin saaliiksi kaikilta näytelinjoilta (taulukko 15; kuva 27). Alueellisessa tarkastelussa poikasten kokonaismäärissä ei havaittu merkittäviä eroja; kutualueilta saatiin poikasia keskimäärin 2, kpl/ näyte, läjitysalueelta 1,6 kpl /näyte, ja muilta alueilla 2,3 kpl/ näyte. Näytelinjojen ja yksittäisten näytteiden välillä oli kuitenkin selviä eroja, ja saaliiksi saatujen silakanpoikasten määrät vaihtelivat välillä 17 kpl /näyte. Eniten poikasia saatiin näytelinjalta K5 Susisaaren kupeesta (yhteensä 21 kpl, keskiarvo 5,3 kpl/ näyte) sekä Harakan saaren kupeesta näytelinjalta K6 (yhteensä 17 kpl, keskiarvo 4,3 kpl/ näyte) (taulukko 15; kuvat 26 28). Alhaisimmat poikasmäärät (keskiarvo 1 kpl /näyte) saatiin kutualuelinjoilta K1 K4 ja läjitysalueen linjoilta L3, L4 ja L6). (taulukko 15; kuvat 26 28). 36

39 Kuva 27. Silakanpoikasten lukumäärät ja kokoluokkien osuudet silakan kutualueilla, läjitysalueella ja muualla Taulukarin ympäristössä. Läjitysalue näkyy tummennettuna kartan keskellä. Läjitysalueen sisälle sijoittuvat näytelinjat (L3 L7) on yhdistetty yhdeksi näytepisteeksi ja poikasmäärille on laskettu keskiarvo Lukumäärä 15 1 pienet isot 5 K1 K2 K3 K4 K5 K6 L1 L2 L3 L4 L5 L6 L7 L8 M1 M2 M3 M4 M5 M6 Näytelinja Kuva 26. Erikokoisten silakanpoikasten (pienet = <1 mm, isot =.1 mm) määrät ja osuudet näytteenottolinjoittain Taulukarin läjitysalueella ja sen ympäristössä. (Näytelinjat K1 K6 = kutualueet, L1 L8 = läjitysalue, M1 M6 = muut alueet) 37

40 Kaikilta näytelinjoilta saatiin isoja ( 1 mm) silakanpoikasia, sen sijaan pieniä silakanpoikasia (<1 mm) ei saatu joiltakin linjoilta laisinkaan (kuvat 27 ja 28). Suurin osa (74,3 %) kaikista saaliiksi saaduista pienistä poikasista saatiin läjitysalueelta ja sen läheisyydessä sijaitsevilta näytelinjoilta (kuvat 27 ja 28). Isojen poikasten osuus kokonaissaaliista oli 77,6 %. Alueittain tarkasteltuna isoja poikasia saatiin selvästi vähiten läjitysalueelta: isojen poikasten osuus oli kutualueilla 95,8 %, muilla alueilla 87,5 % ja läjitysalueella 5 % (kuva 29). 2,5 2 kpl / näyte 1,5 1 pienet isot,5 kutualueet läjitysalue muut Kuva 29. Silakanpoikasten keskimääräiset lukumäärät kokoluokittain silakan kutualueilla, läjitysalueella ja muualla Taulukarin ympäristössä. Silakanpoikasten ajallinen jakautuminen Saaliiksi saatujen silakanpoikasten kokonaismäärät kasvoivat tasaisesti kesän edetessä. Pieniä poikasia saatiin selvästi eniten kesäkuun 2. päivän näytteenottokerralla, jolloin niiden osuus kokonaismäärästä oli 56,4 % (kuva 3). Lähes kaikki (91 %) pienet poikaset saatiin tuolloin läjitysalueen näytelinjoilta. Pienten poikasten määrät kääntyivät laskuun heinäkuun puolella (kuva 3). Isojen poikasten määrät sen sijaan kasvoivat kesän edetessä tasaisesti. Suurimmat näytekohtaiset isojen poikasten määrät saatiin heinäkuun 6. päivänä kutualuelinjoilta K5 ja K6. Pieniä poikasia näiltä kahdelta linjalta saatiin kaikkiaan vain yksi kappale 2. kesäkuuta. Viimeisellä näytteenottokerralla isoja poikasia saatiin kauttaaltaan koko tutkimusalueelta lähes jokaiselta näytelinjalta, selvästi eniten kuitenkin ryhmään 'muut alueet' kuuluvilta linjoilta (kuva 31). Pieniä poikasia saatiin viimeisellä näytteenottokerralla enää yksi kappale (kuva 3). 38

41 6 poikasten määrä, kpl pienet isot päivämäärä Kuva 3. Silakanpoikasten lukumäärät kokoluokittain eri näytteenottoajankohtina Taulukarin läjitysalueella ja sen ympäristössä kpl / näyte 3 2 kutualueet läjitysalueet muut Kuva 31. Silakanpoikasten keskimääräinen lukumäärä eri näytteenottoajankohtina läjitysalueella, silakan kutualueilla ja muualla Taulukarin ympäristössä. Tokkojen poikasten esiintyminen Tokkojen (Gobiidae) poikasia saatiin melko tasaisesti lähes jokaiselta näytelinjalta (Kuva 32). Ensimmäisellä ja toisella näytekerralla tokkoja ei saatu juuri laisinkaan. Valtaosa (8 %) tokoista saatiin kolmannella näytteenottokerralla 6. heinäkuuta (Kuva 33). Viimeisellä näytekerralla tokkoja saatiin huomattavasti vähemmän, ja läjitysalueelta vain yksi kappale. 39

42 Kuva 32. Tokkojen poikasten lukumäärät silakan kutualueilla, läjitysalueella ja muualla Taulukarin ympäristössä. Läjitysalueen sisälle sijoittuvat näytelinjat on yhdistetty yhdeksi näytepisteeksi ja poikasmäärille laskettu keskiarvo kpl / näyte 3 2 kutualueet läjitysalueet muut Kuva 33. Tokkojen poikasten keskimääräinen lukumäärä eri näytteenottoajankohtina läjitysalueella, silakan kutualueilla ja muualla Taulukarin ympäristössä. Veden sameuden vaikutus poikasmääriin Veden pintakerroksesta mitatut linjakohtaiset sameusarvot vaihtelivat tutkimusajanjakson aikana välillä,5 5,6 NTU. Sameuden vaihtelu alueiden ja näyteajankohtien välillä oli vähäistä (Taulukko 16). Veden sameuden ja silakkamäärien välillä ei havaittu yhteyttä (r= -,26; n=6, p=,844). 4

43 Taulukko 16. Näytelinjoilta mitatut pintaveden sameusarvot (NTU) Taulukarin läjitysalueella ja sen ympäristössä alueittain ja eri näytteenottoajankohtina. kutualueet läjitysalue muut NTU, keskiarvo NTU, keskihajonta NTU, keskiarvo NTU, keskihajonta Veden lämpötila oli näytteenottoajankohtina keskimäärin 16,7 o C (vaihteluväli: 14, 21,4 o C) Tulosten tarkastelu Taulukarin näytelinjoilta saatiin vuonna 211 keskimäärin hieman enemmän silakan poikasia kuin edellisenä vuotena (21: 1,7 kpl/näyte, 211: 2, kpl/näyte). Tokkojen määrä sen sijaan väheni noin kolmasosaan aiemmasta. Alueellisessa tarkastelussa kutualueiden ja läjitysalueen keskimääräiset poikasmäärät pysyivät suunnilleen samana, mutta ryhmän 'muut alueet' näytelinjoilta silakanpoikasia saatiin aiempaa enemmän. Läjitysalueelta saatiin molempina vuosina eniten pieniä poikasia ja vähiten isoja poikasia muihin alueisiin verrattuna. Vastakuoriutuneet pienet silakat ovat huonoja uimaan ja todennäköisesti ajautuvat virtausten mukana kauemmas kutualueista avoimen veden alueelle. Suuremmat poikaset ovat jo parempia uimareita ja näyttäisivät hakeutuvan pois läjitysalueelta. Samanlaiseen käyttäytymiseen viittaa myös alueelta saatujen tokkojen määrissä seurannan aikana tapahtuneet muutokset: pieniä vastakuoriutuneita tokkoja saatiin heinäkuun alussa melko tasaisesti koko tutkimusalueelta, mutta myöhemmin jo hieman isommaksi kasvaneita tokkoja ei saatu läjitysalueelta juuri lainkaan. Vastakuoriutuneet kalanpoikaset ovat herkkiä kohonneille kiintoainepitoisuuksille. Vesipatsaaseen sekoittunut kiintoaines tarttuu kalojen kiduksiin tukahduttaen niiden hapenottokykyä (Keller ym. 26). Veden samentuminen heikentää myös kalanpoikasten ravintona toimivan planktonin elinolosuhteita, ja jo suhteellisen alhaiset pitoisuudet voivat vaikeuttaa esim. silakan ravinnonsaantia (Keller ym. 26). Vesipatsaan kiintoainepitoisuudet ovat olleet läjitysten aikana ajoittain hyvinkin korkealla tasolla, mikä on saattanut aiheuttaa kalanpoikasten karkottumisen lisäksi myös jopa poikasten kuolemista Taulukarin läjitysalueella. Harakan saaren länsilaidalta sijaitsevalta näytelinjalta K6 tuli eniten isoja poikasia vuonna 21, vuonna 211 toiseksi eniten. Eniten isoja poikasia saatiin linjalta K5 vuonna 211, vaikka edellisenä vuotena ko.linjalta saatiin ainoastaan kaksi isoa ja kaksi pientä poikasta. Havaittujen silakanpoikasten määrät vastaavat hyvin silakan kutualuekartoituksista saatuja havaintoja silakan mätimunien määristä: Harakan saaren rannoilta löytyi runsaasti silakan kutua molempina vuosina, ja Länsi-Mustan rannoilta löytyi erityisen runsaasti silakan kutua vuonna 211. Gulf -näytelinja K5 ulottuu Susisaaresta Länsi-Mustan lounaisrantaan. Edellisen vuoden silakanpoikasista suurin osa (63 %) oli pieniä (< 1 mm), kun vuonna 211 pienten poikasten osuus oli vain 22 %. Huomattava muutos kokoluokkien osuudessa viittaa vuosien väliseen eroon silakan kudun ja poikasten kuoriutumisen ajankohdassa. Silakan kutualuekartoitusten (ks. kappale 4.4) perusteella vuonna 211 merivesi 41

44 lämpeni aiemmin ja silakan kutu alkoikin noin kymmenen päivää aikaisemmin kuin vuonna 21. Vuonna 21 kutualueilla havaittiin silakan mätimunia runsaasti vielä kesäkuun puolenvälin jälkeen, mutta vuonna 211 suurin osa silakan kudusta näyttää tapahtuneen jo toukokuun puolella. Koska Gulf -näytteenottokerrat ajoittuivat molempina vuosina samalle ajanjaksolle ja suurimmaksi osaksi lähes samoille päivämäärille, voidaan olettaa että vuosien välinen ero pienten ja isojen poikasten määrissä johtuu erosta silakan kudun ajoittumisessa. Kokoluokkien osuuksien ero selittänee osittain myös näytelinjojen ja alueiden välisiä eroja vuosien välillä. Myös tokot näyttäisivät tulosten perusteella kuoriutuneen lähes kaksi viikkoa edellistä vuotta aikaisemmin. Silakan poikasmääriä kartoitettiin Gulf -menetelmällä samalla ajanjaksolla myös Kruunuvuorenselällä vuonna 211 (Haikonen ja Karppinen 211). Silakanpoikasten määrät olivat Kruunuvuorenselällä moninkertaiset Taulukarin alueeseen verrattuna, mutta kokoluokkien osuudet ja poikasmäärien ajallinen jakautuminen oli hyvin samanlaista. Taulukarin alueelle on läjitetty runsaasti ruoppausmassoja molempina vuosina. Vuonna 211 läjitykset alkoivat toukokuun 21. päivä, mutta vesistötöitä oli jo aikaisemmin käynnissä Jätkäsaaren alueella. Suurin osa silakan kudusta näyttää tapahtuneen ennen suurimpien läjitysten alkamista. Pintavesistä Gulf -näytelinjoilta mitatuissa sameusarvoissa ei voitu havaita läjitystoiminnasta aiheutuvaa samentumista. Taulukarin läjitysalueella ja sen ympäristössä kesäkuussa tehdyissä tarkemmissa luotauksissa ja läjitysalueen läheisyyteen sijoitetulla kiinteällä mittauspisteellä havaittiin kuitenkin kohonneita sameusarvoja syvemmissä vesikerroksissa etenkin tutkimusalueen itä- ja pohjoisosissa (ks. kappale 4.1). Läjitysten aiheuttama pintavesien samennus laimenee yleensä nopeasti aallokon sekoittaessa samentuneita vesiä ympäröiviin vesimassoihin ja kiintoaineksen painuessa syvempiin vesikerroksiin. Pinnasta tehdyt sameusmittaukset kuvastavat siksi huonosti läjitysten aiheuttamia kiintoainepitoisuuksien vaihteluita. Veden voimakasta samentumista esiintyy kuitenkin ajoittain, mikä heikentää poikasten elinolosuhteita (Keller ym. 26). Siksi näytelinjojen sameusmittaukset tulisi jatkossa ulottaa myös syvempiin vesikerroksiin. Tarkempi analyysi Gulf-Olympia poikastutkimuksen tuloksista tehdään vuoden 213 tarkkailukerran jälkeen. 4.6 Kalojen haitta-ainepitoisuuksien tarkkailu Kala- ja vesitutkimus Oy: Sauli Vatanen Aineisto ja menetelmät Vuonna 211 jatkui laaja Helsingin edustan kalojen OT-pitoisuuksien seuranta. Seurannassa oli mukana edustavasti Helsingin lahti- ja selkäalueita. Määritykset tehtiin viiden yksilön kokoomanäytteinä ahvenen ja kuhan lihaksesta. Kaloja pyydettiin kokoomanäytteitä varten syyskuussa Seurasaarenselältä (ahven ja kuha), Kruunuvuorenselältä (ahven ja kuha), Vanhankaupunginlahdelta (ahven ja kuha), Kallahdesta (ahven), Eestiluodosta (ahven), Isosaaresta (ahven) ja Taulukarilta (ahven). Lisäksi yksilömäärityksiä tehtiin viidestä Lauttasaarenselältä pyydetystä ahvenesta ja yhdestä kuhasta (kuva 34). Kalojen pyynti Lauttasaarenselältä oli vuonna 211 poikkeuksellisen vaikeaa kuhan osalta. Kuhia saatiinkin saaliiksi ainoastaan yksi, vaikka pyyntiä venytettiin usean viikon ajalle. Todennäköisesti Jätkäsaaren alueen vesistötyöt karkoittivat kaloja alueelta, sillä aikaisempina vuosina kalojen pyynti on onnistunut helposti. 42

45 Kuva 34. Haitta-ainekalojen pyyntipaikat vuonna 211. Näytekalat mitattiin, punnittiin ja niiden sukupuoli määritettiin. Kaloista otettiin lihasnäyte orgaanisten tinayhdisteiden määritystä varten. Määritykset tehtiin pyyntialue- ja lajikohtaisista kokoomanäytteistä. Orgaaniset tinayhdisteet määritettiin Metropolilab laboratoriossa. Määritykset tehtiin tuorepainoa kohden Yleistä OT-yhdisteiden kertymisestä kaloihin Kalat keräävät ajallisesti ja alueellisesti tasaisemmin haitallisia aineita ja voivat ilmentää ongelma-alueita harvaan otettuja sedimenttinäytteitä paremmin (Hallikainen ym. 28). Kalojen mahdolliset vaellukset tekevät kuitenkin haitta-ainetulosten tulkinnasta ajoittain haasteellista. Joka tapauksessa ihmisiin orgaaniset tinayhdisteet kertyvät pääosin kaloista ja äyriäisistä (Rantakokko ym. 26). Esimerkiksi suomalaisten kalastajien verestä mitatuissa pitoisuuksissa on havaittu korrelaatio veren TPhT-pitoisuuden ja iän sekä kalankulutuksen väliltä (Rantakokko ym. 28). Orgaaniset tinayhdisteet ovat haitallisia myös itse kaloille. Kaloilla TBT:n on havaittu aiheuttavan maskulinisoitumista, lisääntymishäiriöitä sekä kasvun ja käyttäytymisen häiriöitä (McAllister & Kime 23). Suomalaisilla kalalajeilla TBT:n vaikutuksia ei ole kuitenkaan tutkittu. TBT:n poistuminen kalojen elimistöstä metaboloitumalla ja erittymällä on kohtalaisen tehokasta. Jatkuvan altistuksen seurauksena TBT:tä voi kuitenkin kertyä myös muihin kuin rasvakudokseen nopeammin kuin sitä poistuu. Vaikka TPhT ei akuutisti ole aivan yhtä myrkyllinen kuin TBT, se näyttää kertyvän kaloihin herkemmin suuremman rasvaliukoisuutensa ja heikomman metaboloitumisensa vuoksi. TPhT saattaa myös jossain määrin rikastua ravintoketjussa. (Hallikainen ym. 28) Eri kalalajeihin OT-yhdisteet kertyvät eri tavalla. Syynä voivat olla erot ravintokäyttäytymisessä ja/tai aineenvaihdunnassa sekä elinympäristössä ja liikkuvuudessa (Hallikainen ym. 28). Korrelaatio kalan pituuden, painon ja iän sekä pitoisuuden välillä on kohtuullisen selkeästi havaittavissa (Hallikainen ym. 28, Vatanen & Haikonen 27). Ihmisten siedettävä päivittäinen saanti (TDI) on muodostettu kertomalla kroonisista altistuskokeista saatu NOAEL-pitoisuus (no observed adverse effect level) lajien- ja yksilönvälisen vaihtelun huomioon ottamiseksi turvakertoimella 1. Arvion mukaan ihminen voi ilman terveysriskiä altistua näiden yhdisteiden summapitoisuudelle (DBT, TBT, 43

46 DOT ja TPhT),25 µg:lla ruumiin painokiloa kohti päivässä koko elinikänsä ajan. Kuusikymmentä kiloa painavalle henkilölle tämä tarkoittaa 15 µg/päivä. Pitoisuus 15 µg/päivä täyttyy tavanomaisen kokoisessa (1 g) annoksessa kalaa, jossa OTyhdisteiden summapitoisuus on 15 µg/kg tuorepainoa kohti (Hallikainen ym. 28) Tulokset Haitta-ainemäärityksiä varten syyskuussa pyydettyjen ahvenien keskipituus vaihteli pyyntialueittain 236 ja 316 mm:n välillä sekä keskipaino 194 ja 394 g:n välillä (taulukko 17). Vastaavasti kuhien keskipituus vaihteli 4 ja 476 mm:n välillä ja keskipaino 48 ja 84 mm:n välillä (taulukko 17). Taulukko 17. Haitta-ainekalojen keskipituus ja -paino eri pyyntialueilla syyskuussa 211. Ahven Kuha pituus, mm paino, g pituus, mm paino, g Vanhankaupunginlahti Seurasaarenselkä Lauttasaarenselkä Kruunuvuorenselkä Isosaari Kallahti Taulukari Eestiluoto µg/kg t.p Ahvenien OT-yhdisteiden summapitoisuudet vaihtelivat Eestiluodon (9, µg/kg) ja Taulukarin (13, µg/kg) alhaisista pitoisuuksista Kruunuvuorenselän kohonneeseen pitoisuuteen (53, µg/kg) (kuva 35, liitteet 5 ja 6). Ulommilla ja karummilla pyyntialueilla, kuten Eestiluodossa, Taulukarilla ja Isosaaressa, OT-yhdisteiden pitoisuudet olivat alhaisemmalla tasolla kuin lahti- ja selkäalueilla. Pitoisuustaso pysyi pääosin samalla tasolla kuin vuonna 21. Sen sijaan aikaisempiin vuosiin verrattaessa pitoisuustaso on laskenut selvästi. Kruunuvuorenselällä ahvenien OT-yhdisteiden pitoisuudet kuitenkin kasvoivat ja olivat lähes samalla tasolla kuin aikasarjan huippuvuotena 29. (kuva 35). 35, Vanhank.l. Seurasaarens. Lauttasaarens. Kruunuvuorens. Isosaari Kallahti Taulukari Eestiluoto Kuva 35. Ahvenien OT-yhdisteiden summapitoisuudet kokoomanäytteissä (5 ahventa/pyyntialue) vuosina Ahvenien OT-yhdisteiden summapitoisuus muodostui suurelta osin trifenyylitinasta (TPhT) (kuva 36). 44

47 Eestiluoto Taulukari TBT TPhT Kallahti Isosaari Kruunuvuorens. Lauttasaarens. Seurasaarens. Vanhank.l Kuva 36. Ahvenien tributyyli- ja trifenyylitinapitoisuudet kokoomanäytteissä (5 ahventa/pyyntialue). Lauttasaarenselältä syyskuussa pyydettyjen ahvenien yksilönäytteissä (5 kpl) TBTpitoisuudet vaihtelivat 4, µg/kg ja 15, µg/kg välillä (kuva 37). TPhT-pitoisuus puolestaan vaihteli 12, µg/kg ja 31, µg/kg välillä (kuva 37, liite 5). 3 µg/kg (fw.) 25 2 µg/kg f.w TBT TPhT Kuva 37. Lauttasaarenselän ahvenien TBT:n ja TPhT:n keskiarvopitoisuus syyskuussa 211. Kuvassa esitetyt 95 % luottamusvälit ovat vain suuntaa antavia, sillä aineiston normaalijakaumaoletus ei täyty. Edellisvuoden tapaan kuhien OT-yhdisteiden pitoisuudet olivat alhaisella tasolla (kuva 38). OT-yhdisteiden summapitoisuus vaihteli 17, µg/kg ja 19 µg/kg välillä Vanhankuapunginlahden, Seurasaarenselän ja Kruunuvuorenselän kokoomanäytteissä. Lauttasaarenselältä saatiin saaliiksi ainoastaan yksi kuha, jonka OT-yhdisteiden summapitoisuus oli 12 µg/kg. Aikasarjaa (26 211) tarkasteltaessa voidaan havaita, että myös kuhien osalta OT-yhdisteiden summapitoisuudet olivat karkeasti samalla tasolla edellisvuoden kanssa, mutta aikaisempiin vuosiin verrattaessa alhaisella tasolla (kuva 38). 45

48 µg/kg t.p Vanhankaupunginlahti Seurasaarenselkä Lauttasaarenselkä Kruunuvuorenselkä Kuva 38. Kuhien OT-yhdisteiden summapitoisuudet kokoomanäytteissä (5 kuhaa/pyyntialue, pois lukien Lauttasaarenselkä, josta saatiin vain 1 kuha) vuosina Vuonna 21 kuhien OT-summapitoisuus muodostui pääosin trifenyylitinasta (TPhT). Edelleen vuonna 211 TPhT:ta oli enemmän kuin TBT:tä, mutta TBT:n määrä kasvoi selvästi (kuva 39). TBT TPhT Kruunuvuorens. Lauttasaarens. Seurasaarens. Vanhank.l µg/kg (fw.) Kuva 39. Kuhien tributyyli- ja trifenyylitinapitoisuudet kokoomanäytteissä (5 kuhaa/pyyntialue, pois lukien Lauttasaarenselkä, josta saatiin vain 1 kuha) Tulosten tarkastelu Vuonna 211 kalojen OT-pitoisuudet olivat vuoden 21 tapaan laajamittaisista vesistötöistä huolimatta alhaisella tasolla. Ainoastaan Kruunuvuorenselällä ahvenen pitoisuudet olivat aikasarjan aikana (26 211) mitattujen pitoisuuksien ylälaidalla. Kuitenkin 46

49 myös tällä pyyntialueella TBT:n hajoamistuotteiden MBT:n ja DBT:n pitoisuudet olivat alle määritysrajan. Tulokset tukevat siten tarkkailuohjelmassa esitettyä tarkkailuhypoteesia nro 12 (Vatanen 21a), jonka mukaan kalojen haitta-ainepitoisuuksissa ei todennäköisesti esiinny merkittäviä muutoksia vesistötöiden seurauksena. Vesistötöiden aiheuttamia kohonneiden OT-yhdisteiden pitoisuuksia onkin analysoitu kaloista hyvin harvoin. Esimerkiksi Vuosaaren sataman rakentamisen aikana kalojen OT-yhdisteiden pitoisuudet laskivat mittavista vesistötöistä huolimatta (Vatanen & Haikonen 29). Vuonna 29 havaittu poikkeuksellisen korkea TPhT-pitoisuus Seurasaarenselän ahvenissa on yksi harvoja vesistötöiden todennäköisesti aiheuttamia pitoisuustason nousuja (Vatanen 21b). Aikaisemmissa tarkkailuissa on saatu viitteitä siitä, että kalojen OT-yhdisteiden pitoisuudet ovat viileän veden aikaan (myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä) alhaisempia kuin lämpimämmän veden aikaan (mm. Vatanen ym. 26, Vatanen 21c). Tämä oli selvästi havaittavissa myös vuoden 29 tarkkailussa, jolloin Seurasaarenselän kohonneet pitoisuudet olivat marraskuussa toteutetussa ylimääräisessä seurannassa laskeneet hyvin alhaiselle tasolle (Vatanen 21b). Ihmisten siedettävä päivittäinen saanti (TDI) on muodostettu kertomalla kroonisista altistuskokeista saatu NOAEL-pitoisuus (no observed adverse effect level) lajien- ja yksilönvälisen vaihtelun huomioon ottamiseksi turvakertoimella 1. Arvion mukaan ihminen voi ilman terveysriskiä altistua näiden yhdisteiden summapitoisuudelle (DBT, TBT, DOT ja TPhT),25 µg:lla ruumiin painokiloa kohti päivässä koko elinikänsä ajan. Kuusikymmentä kiloa painavalle henkilölle tämä tarkoittaa 15 µg/päivä. Pitoisuus 15 µg/päivä täyttyy tavanomaisen kokoisessa (1 g) annoksessa kalaa, jossa OTyhdisteiden summapitoisuus on 15 µg/kg tuorepainoa kohti (Hallikainen ym. 28). Vuoden 29 Seurasaarenselällä havaituista poikkeuksellisen korkeista pitoisuuksista EVIRA antoi lausunnon Lausunnossa todetaan, että kalojen OT-yhdisteiden toimenpiderajaksi voisi ajatella yli 15 µg/kg t.p. pitoisuuksia. Tämän seurannan tulosten perusteella Helsingin edustan merialueen kalat ovat OT-yhdisteiden pitoisuuksien perusteella hyvin ruuaksi kelpaavia. Pitoisuustasot kaloissa kuitenkin vaihtelevat alueittain suuresti ja esimerkiksi Vanhankaupunginlahdella on havaittu säännöllisesti huomattavan korkeita OT-yhdisteiden pitoisuuksia ahvenissa ja kuhissa (Hallikainen ym. 211). Kaikkien pyyntialueiden ahven ja kuhanäytteet alittivat selvästi EVIRA:n ehdottaman toimenpiderajan (15 µg/kg t.p.). Korkein OT-yhdisteiden summapitoisuus (53 µg/kg) analysoitiin Kruunuvuorenselän ahvenien kokoomanäytteestä. 4.7 Ammattikalastus Taulukarin ja Mustakuvun läjitysalueiden ympäristössä Kala- ja vesitutkimus Oy: Ari Haikonen ja Sauli Vatanen Taulukarin läjitysalue Ammattikalastusta Helsingin edustalla vuonna 211 selvitettiin liittyen Helsingin merialueen kalataloustarkkailuun (Haikonen 212). Ammattikalastustiedustelu postitettiin kaikkiaan 18 ruokakunnalle, jotka olivat lunastaneet ammattikalastusluvan Helsingin kaupungin vesialueille vuonna 211 (11 kpl) tai kuuluvat ammattikalastusrekisteriin (1., 2. tai 3. luokan ammattikalastaja). Tiedustelun yhteydessä toimitettiin lisäkysely liittyen Länsi-Satamassa käynnissä oleviin vesistötöihin ja Taulukarin läjityksiin (liite 8). Lisäkyselyssä tiedusteltiin normaalista poikkeavia havaintoja ruoppauksiin ja läjityksiin liittyen sekä mahdollisia muutoksia kalojen vaellusreiteissä ja kutualueissa. Lisäksi tiedusteltiin, ovatko työt häirinneet ammattikalastusta ja onko tästä aiheutunut ammattikalas- 47

50 tajan oman arvion mukaan korvattavaa haittaa. Tiedustelu tehtiin kahden kontaktikerran kyselynä. Ammattikalastuskyselyyn vastasi kaikkiaan kymmenen ammattikalastajaa (vastausaktiivisuus 56 %). Vastanneista viisi ilmoitti kalastaneensa Helsingin vesialueilla ammattimaisesti. Loput vastanneista olivat lopettaneet kalastuksen tai kalastivat vuonna 211 vain kotitarpeikseen. Taulukarin läjitysalueen vaikutusalueella kalasti yhteensä kaksi ammattikalastajaa, joista toisen pyynti oli melko runsasta. Jos tarkastelualuetta laajennetaan Kruunuvuorenselän itäosaan ja Seurasaarenselälle, kalasti tällä alueella yhteensä neljä ammattikalastajaa. Seuraavassa esitetyt saalismäärät perustuvat edellä mainittujen neljän ammattikalastajan saaliisiin. Läntisen Helsingin alueella harjoitettiin vuonna 211 ammattikalastusta ainoastaan verkoilla (kuva 4). Kuva 4. Ammattikalastajien ilmoittamat pyyntipaikat Taulukarin läjitysalueen läheisyydessä vuonna 211. Eri ammattikalastajien pyyntipaikat on merkitty eri väreillä. Alueella kalastaneiden neljän ammattikalastajan merkittävimmät saalislajit olivat kuha (4 973 kg), ahven (2 423 kg), hauki (865 kg), silakka (69 kg), siika (676 kg) ja kampela (528 kg). Taimenta ammattikalastajat ilmoittivat saaneensa 148 kg. Vähempiarvoisista kalalajeista lahnaa kalastajat ilmoittivat saaliiksi kg. Kyselyyn vastanneista ammattikalastajista kolme palautti Länsi-Sataman töitä ja Taulukarin läjityksiä koskevan lisäkyselyn. Vastanneista kahdelle ei ollut aiheutunut haittaa vesistötöistä. Sen sijaan Länsi-Sataman ja Taulukarin lähialueilla pyytävä ammattikalastaja ilmoitti kärsineensä vesistötöistä: Vesi oli sameata, roskia ja jätteitä kulki runsaasti virran mukana. Pyydykset likaantuivat nopeasti. 48