TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTASUUNNITELMA 2016"

Transkriptio

1 1 Freelance-ammattiosasto FAO ry TOIMINTASUUNNITELMA YLEISTÄ 2 2. EDUNVALVONTA 3 Yhtyneet työryhmät 3 - Lisät- työryhmä - Editointi- työryhmä Yhtyneet- työehtosopimusneuvottelut 4 Uusintakorvaukset 5 Muu edunvalvonta 5 3. AV- KÄÄNTÄJIEN TILANNE 5 4. TEKIJÄNOIKEUDET 6 5. TYÖHYVINVOINTI JA TYÖSUOJELU 6 6. JÄSENTOIMINTA 6 Jäsenmatka Opiskelijaseminaari Muut jäsentapahtumat yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa 7. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 7 8. TIEDOTUS 8 9. KOULUTUS TALOUS 9 1

2 2 1. YLEISTÄ FAO valvoo vapaiden, ammattimaisesti audio- ja audiovisuaalista työtä tekevien journalistien etuja yhä epävarmemmaksi muuttuvassa mediamaailmassa. Sähköisen median kenttä on yhä hajanaisempi. Sähköisen puolen freelancereita työllistävät radio- ja tv- kanavien lisäksi tv- tuotantoyhtiöt, lehtiyhtiöt, yritykset, ministeriöt, yhdistykset ja erilaiset yhteisöt. Seuraamme freelancereiden työtilanteen kehitystä koko sähköisellä kentällä. Yleisradion tehtäviä ja rahoitusta arvioidaan jälleen. Tehtävään asetettu parlamentaarinen työryhmä on aloittanut työnsä viime vuoden puolella. FAO tuo työryhmän tietoon Yleisradiolle työskentelevien freelancereiden tilanteen. Nostamme tarkasteltavaksi niin Yhtyneet- freelancereiden kuin yrittäjäasemassakin toimivien freelancereiden aseman ja työn tekemisen ehdot Yleisradiossa. Vuosi 2016 on työehtosopimusvuosi. Suomen journalistiliitto ja sen mukana FAO neuvottelee myös Yhtyneet- sopimuksesta. Tuomme neuvotteluihin jäsenistön näkökulman ja pyrimme uudistamaan sopimusta niin että se ottaa paremmin huomioon internetiin tehtävän työn yleistymisen. Turvaamme myös Yhtyneet- av- kääntäjien työn jatkumisen. Yleisradion kanssa jatketaan tuottajien kouluttamista Yhtyneet- sopimuksen käyttöön. Koulutuksessa kerrotaan sopimuksen minimipalkkioiden määräytymisestä sekä tilanteista, joissa palkkiota on korotettava. Yleisradion tuottajia koulutetaan myös ymmärtämään sitä, miten yrittäjien laskuttama hinta muodostuu. Hankintasopimuksista pyritään kouluttamalla ja tiedottamalla päättäväisesti eroon. Yhtyneet- sopimuksen noudattamista seurataan aktiivisesti ja tulkintaerimielisyyksiin puututaan välittömästi. Yhtyneet- sopimuksen tuntemuksen lisääminen on edelleen keskeisessä osassa myös jäsenten aktivoimisessa ja jäsenhankintakampanjassa. Toimimme sen eteen, että Suomen journalistiliiton jäsenmäärä kääntyy kasvuun, kun alan opiskelijat entistä paremmin saadaan liittymään liiton jäseniksi. Opiskelijoiden tavoittamiseksi kehitetään uusia toimintamuotoja. Tuemme Suomen Journalistiliiton ja muiden ammattijärjestöjen ponnisteluja työlainsäädännön uudistamiseksi. Tavoitteena on, että lainsäädäntö paremmin vastaisi työelämän todellisuutta. Itsensätyöllistäjien on päästävä kollektiivisen sopimusoikeuden piiriin, jotta liitto voi ajaa myös niiden jäsentensä etua, jotka toimivat yrittäjäasemassa. Tarvitaan lainsäädännön uudistamista, jotta itsensätyöllistäjien sosiaaliturva ja ansiosidonnainen työttömyysturva saadaan yhtä hyväksi kuin palkansaajilla on. Meillä on SJL:n hallituksessa oma edustaja, jonka kanssa tehdään läheistä yhteistyötä freelancereiden aseman parantamiseksi. Erityisesti FAO on mukana luomassa liiton uutta palvelua, yritystä, joka takaa freelancerille palkansaajan aseman ja hoitaa freelancerin puolesta työnantajavelvollisuudet. SJL:n ja RTTL:n muiden yhdistysten kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä. Jäsentapahtumien ja koulutustilaisuuksien järjestämisessä jatketaan hyvin toiminutta yhteistyötä Yhdistyneiden 2

3 3 mediatyöntekijöiden kanssa. Yleisradion ohjelmatyöntekijöiden luottamusmiesten kanssa tehostetaan entisestään yhteistyötä edunvalvontakysymyksissä. Myös yhteistyötä Suomen freelancejournalistien kanssa tehostetaan, erityisesti suunnitellaan yhteisiä koulutustilaisuuksia. 2. EDUNVALVONTA Vuosi 2016 on tärkeä työehtosopimusvuosi sähköiselle medialle. FAO:n tärkein työehtosopimus, freelancereiden oma Yhtyneet- sopimus, on voimassa asti. Edunvalvonta painottuu tänä vuonna erityisesti työehtosopimusneuvotteluiden valmistautumiseen sekä itse neuvotteluihin. Kilpailukykysopimuksen kohtalo vaikuttaa neuvotteluiden aikatauluun. Edunvalvonnassa huomioidaan myös yrittäjiä, jotka muodostavat ison ryhmän jäsenistämme (170 henkilöä vuonna 2015). Luottamusmies Ingrid Svanfeldt vastaa edunvalvonnasta yhdessä Suomen journalistiliiton työehtoasiamiehen Maija Ranisen kanssa. Tarvittaessa yhteistyötä tehdään myös liiton muiden lakimiesten ja henkilökunnan kanssa. Luottamusmies pitää säännöllisesti yhteyttä FAO:n hallitukseen ja FAO:n puheenjohtajaan, ja raportoi näille kentän edunvalvontatilanteesta. Luottamusmies vastaa myös jäsenten yhteydenottoihin ja hoitaa edunvalvonnan kannalta tärkeitä suhteitamme Yleisradioon ja Yleisradion ohjelmatyöntekijöihin sekä muihin yhteistyökumppaneihin. Hän edustaa freelancereita eri tilaisuuksissa ja kertoo Yhtyneet- työehtosopimuksesta ja sen soveltamisesta sekä jäsenistön että Yleisradion tuottajien koulutuksissa. Yhtyneet-työryhmät Kaksi viime TES- kauden asettamista Yhtyneet- työryhmistä jatkaa työtään vielä keväällä Molemmille työryhmille on sovittu jatkoaika asti, johon mennessä työt saadaan päätökseen. Lisät-työryhmä Niin sanotun lisät- työryhmän tehtävä on selvittää keinoja sen edistämiseksi, että henkilökohtainen työsuoritus, tehtävän tavallisuudesta poikkeava vaativuus tai työhön tarvittava aika sekä henkilön kokeneisuus (kokemuslisä) ja ohjelmantekijän tekemä tekninen työ otetaan huomioon Yhtyneet- palkkiota määritettäessä. Lisät- työryhmässä ovat FAO:n edustajina Anna- Liisa Haavikko, Kirsi Mattila ja luottamusmies Ingrid Svanfeldt; liitosta mukana on työehtoasiamies Maija Raninen ja Yleisradiosta Sami Toiviainen. Tarkoitus on, että yhtiössä otettaisiin entistä laajemmin käyttöön palkkiota korottavat lisät ja korvaukset, ja että toisaalta jäsenistö olisi tietoinen mahdollisuuksistaan neuvotella palkkiostaan. Työryhmä laatii uudet sopimuspohjat, jotka ovat Yleisradion tuottajien ja 3

4 4 Yhtyneet- freelancereiden käytettävissä työsopimusta tehtäessä. Ongelmaa ratkotaan myös kouluttamalla sekä YLE:n tuottajia että omia jäseniämme. Työryhmän työ tähtäsi alun perin siihen, että Yleisradio olisi alkanut tilastoida minimipalkkion korotuksia. Kun Yleisradion palkkiojärjestelmän uusiminen lykkääntyi, tästä tavoitteesta jouduttiin luopumaan. Työryhmä on sopinut, että asia otetaan uudelleen esille, kun palkkiojärjestelmän uusiminen toteutetaan. Uudet sopimuspohjat on tarkoitus saada käyttöön niin nopeasti kuin mahdollista. Editointi-työryhmä Yhtyneet- sopimuksen kieliasun editoiminen saadaan sekin päätökseen huhtikuun loppuun mennessä. Tavoitteena on sopimuksen ymmärrettävyyden ja selkeyden lisääminen. Uudessa Yhtyneet- sopimuksessa asiat ryhmitellään uudella tavalla, sopimuksessa on sisällysluettelo ja jotkut vähemmän käytetyt sopimusosat siirtyvät liitteisiin. Sopimukseen viedään myös aiemmin kirjaamattomat muutokset, kuten tekijänoikeuksia ja uusintoja koskevat aikaisemmat sopimukset. Yhtyneet- sopimuksen kieliasun editoiminen pohjustaa tulevia työehtosopimusneuvotteluja. Työryhmässä ovat Maija Raninen Suomen journalistiliitosta ja Kirsi Mattila, Päivi Mustajärvi ja luottamusmies Ingrid Svanfeldt FAOsta. Yleisradiosta työryhmässä on Sami Toiviainen. Yhtyneet-työehtosopimusneuvottelut TES- tavoitteiden asettamisen tueksi FAO teettää keväällä kyselyn Yhtyneet- sopimuksen toimivuudesta. Vaikeita kysymyksiä ovat esimerkiksi lisien maksaminen, nettityö, sairausajan palkan maksaminen ja freelancereilta puuttuva työterveyshuolto. Kartoitamme mm. jäsenistön kiinnostusta osallistua työterveyshuollon kustannuksiin. Yhtyneet- sopimuksen neuvotteluissa FAOa edustaa FAOn puheenjohtaja, luottamusmies sekä tarvittava määrä muita sopimuksen tuntevia jäseniä. Suomen journalistiliittoa edustaa lakimiehemme Maija Raninen. Suomen Journalistiliiton asettamassa Yhtyneet ja av- käännöstoimistot - työehtovaliokunnassa on Yhtyneet- toimittajia ja Yhtyneet- kääntäjä sekä uuden av- käännöstoimistojen työehtosopimuksen piiriin kuuluvia jäseniä. Ryhmiä yhdistää se, että niillä on alan ainoat suoritepalkkaan perustuvat työehtosopimukset. Yhtyneet- neuvotteluiden neuvottelijat valitaan ensisijaisesti tämän ryhmän Yhtyneet- sopimusta edustavista jäsenistä. SJL:n työehtoasiamies Maija Raninen johtaa myös Yleisradion ohjelmatyöntekijöiden (YOT:n) työehtosopimusneuvotteluita. Yleisradion vakinaisten ja määräaikaisten työntekijöiden ehdoista sovitaan YOT:n työehtosopimuksessa ja freelancereita koskevasta Yhtyneet- sopimuksesta neuvotellaan rinnan YOT:n työehtosopimuksen kanssa. Hyvä yhteistyö YOT:n kanssa merkitsee FAOlle neuvotteluvoimaa. 4

5 5 Uusintakorvaukset Vanhojen ohjelmien (ensijulkaisu ennen vuotta 2010) uusintakorvausten maksamisesta Kopioston kautta on sovittu Yleisradion, Kopioston ja SJL:n kesken. Tv- ohjelmien kohdalla raportointi onnistuu Yleisradion kautta. Radio- ohjelmien kohdalla luottamusmies poimii tarvittavat tiedot ja antaa ne eteenpäin Kopiostolle. Käytäntöjä pyritään helpottamaan tiedonsaannin parantamiseksi lisäämällä yhteistyötä YLEn radiotuottajien ja FAOn luottamusmiehen välillä. Uuteen työehtosopimukseen uusintakorvauskäytäntö tulee liitteeksi. Muu edunvalvonta Luottamusmies jakaa tietoa Yhtyneet- sopimuksesta ja uusista Yleisradion kanssa yhdessä laadituista työsopimuksen liitteistä, jotka on tehty helpottamaan työsopimusten solmimista. Liitteiden tarkoitus on muistuttaa tuottajille, että palkkion määräytymiseen vaikuttavat paitsi perustariffi myös työn tavallisuudesta poikkeava vaativuus, työhön tarvittava aika, työntekijän henkilökohtainen työsuoritus, kokemus tai korvaukset esimerkiksi ohjelmantekijän tekemästä teknisestä työstä (kuvaus, äänitys, leikkaus). Samalla liitteiden tarkoitus on rohkaista freelancereita neuvottelemaan palkkioistaan. Luottamusmies auttaa myös FAOn yrittäjänä toimivia jäseniä asiallisen palkkiotason ja sopimusehtojen määrittelyssä. Ongelmaksi on muodostunut se, että Yleisradio ostaa yrittäjä- freelancereilta ohjelmia, joiden palkkiot määräytyvät Yhtyneet- sopimuksen mukaan; kuitenkaan palkkiotasossa ei ole huomioitu sitä, että yrittäjän on maksettava itse oma sosiaaliturvansa. Yleisradio kutsuu näitä palkkioita hankintapalkkioiksi. FAOn ja Yleisradion työryhmäneuvotteluissa esillä on ollut myös mahdollisuus poistaa hankintapalkkiot kokonaan Yhtyneet- sopimuksesta, ja laatia hankintana tehtävälle työlle oma sopimus. Asiasta neuvotellaan myös tulevissa TES- neuvotteluissa. FAOn luottamusmies tekee Yleisradion luottamusmiesten kanssa yhteistyötä oikeudenmukaisemman hintapolitiikan luomiseksi yrittäjätyölle. Hän luo yhteyksiä YLEn ostajiin ja pyrkii saamaan edustusoikeuden tapahtumiin, joissa YLE ja yrittäjä- freelancerit tapaavat. Näitä voisivat olla esimerkiksi pitchaus- tapahtumat sekä erilaiset kumppanuus- ja tuontantoyhtiöpäivät. Myös budjetointiin liittyvää koulutusta sekä yrittäjäjäsenille että tuottajille suunnitellaan. 3. AV-KÄÄNTÄJIEN TILANNE Yhtyneet- työehtosopimusneuvotteluissa turvataan freelance- kääntäjien työtilanne Yleisradiossa. Av- käännöstoimistot saivat edellisenä vuonna työehtosopimuksen, jonka tulkinnasta on kuitenkin ollut erimielisyyksiä Suomen journalistiliiton ja av- käännöstoimistojen välillä. Tuemme Suomen journalistiliiton ponnisteluja sen eteen, että av- käännöstoimistoja koskevan työehtosopimuksen tulkinta olisi sopimuksen hengen mukaista. 5

6 6 4. TEKIJÄNOIKEUDET Osallistumme aktiivisesti eri tekijäjärjestöjen yhteistyöhön sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Puolustamme jäsenistömme taloudellisia ja moraalisia oikeuksia. FAO haluaa mahdollistaa ohjelmien esittämisen uusilla käyttöalueilla ja alustoilla. Olemme aktiivisia asiaa koskevissa tekijänoikeusneuvotteluissa ja teemme yhteistyötä muiden tekijäjärjestöjen kanssa. Meillä on kaksi edustajaa, Anna- Liisa Haavikko ja Kalle Niemi, RTTL:n ja SJL:n yhteisessä tekijänoikeusvaliokunnassa. Anna- Liisa Haavikko on valiokunnan puheenjohtaja. Anna- Liisa Haavikko on myös SJL/ RTTL:n edustaja Kopioston hallituksessa. 5. TYÖHYVINVOINTI JA TYÖSUOJELU Luottamusmies rohkaisee jäsenistöä kertomaan työhyvinvointiin ja työolosuhteisiin liittyvistä epäkohdista ja tiedottaa heille heidän oikeuksistaan. FAO rohkaisee jäsenistöään hakemaan Kelan tarjoamiin kuntoutuksiin. KIILA- kuntoutus on uusi työssäoleville tarkoitettu ammatillista työkykyä tukeva kuntoutus. Se käynnistyy , jolloin se korvaa ASLAK- ja Tyk- kuntoutukset. Työsuojelutietoa levitetään FAOn omilla kotisivuilla, sähköpostitse ja Facebookissa. 6. JÄSENTOIMINTA Jäsenmatka Albanian jäsenmatkalle maaliskuuta tuli määräaikaan mennessä ennätysmäärä ilmoittautuneita: 31, joista kaksi opiskelijaa. Hallitus oli päättänyt, että arkistoapurahoista tuetaan 20 jäsentä ja että tämän lisäksi mukaan otetaan kaksi opiskelijaa, joita tuetaan jäsentoimintaan varatuista varoista. Matkalle valittiin ilmoittautumisjärjestyksessä 20 ensin ilmoittautunutta sekä kaksi opiskelijaa. Lisäksi suuren suosion vuoksi päätettiin, että mukaan voi lähteä myös maksamalla matkasta täyden hinnan. Nyt lähtijöitä on yhteensä 24. Matkan vetäjä on kokenut Albanian matkaopas ja entinen faolainen Nils- Erik Friis. Ohjelma on tiukka: Tutustumme Tiranan nähtävyyksiin, mediatilanteeseen Albaniassa, historialliseen Krujën basaariin ja linnaan sekä tavalliseen albanialaiseen kotiin Fushe Krujëssa, vierailemme myös Elbasassa ja tutustumme diktaattori Enver Hoxhan rakennuttamiin bunkkereihin, vierailemme viinitilalla, tutustumme Unescon maailmanperintöön kuuluvaan Beratin vanhaan kaupunkiin ja muihin nähtävyyksiin sekä Durresin amfiteatteriin ja rantabulevardiin. Lisäksi järjestetään mediaseminaari, jossa mukana ovat Albanian journalistiliiton puheenjohtaja Aleksander Çipa, Agon Channelin uutistoiminnan päällikkö Sonila Meço, Artur Kopani, joka on Albanian yleisradioyhtiön RTSH:n entinen johtaja sekä Penin puheenjohtaja Entela Kasi. 6

7 7 Opiskelijaseminaari RTTL:n opiskelijajäsenet tulevat useimmiten FAO:n jäseniksi. Siksi jäsentilaisuuksia suunniteltaessa otetaan huomioon myös opiskelijajäsenten tarpeet ja toiveet. FAOn aloitteesta järjestetään jälleen Opiskelijaseminaari. Tilaisuus on Metropolian ammattikorkeakoulun tiloissa. Seminaarin ohjelman järjestämisestä vastaa Metropolian ensimmäisen vuoden opiskeli Kamilla Rajander ja FAOn hallituksen opiskelijajäsenet Inkeri Alatalo ja Ari Ojanperä auttavat seminaarin muissa järjestelyissä. Seminaari keskittyy kulttuurialan opiskelun tulevaisuuteen ja tarkastelussa on esimerkiksi valinta moniosaamisen ja erikoistumisen välillä. Paneelissa on mukana korkeakoulun edustaja, lukiolainen opintojaan suunnitteleva nuori, korkeakouluopiskelija sekä työnantajien edustajia Ylestä ja kaupalliselta puolelta. Myös Opetus- ja kulttuuriministeriöltä pyydetään puheenvuoroa. Luottamusmies Ingrid Svanfeldt osallistuu seminaariin ja kertoo opiskelijoille liittoon kuulumisen eduista. Muut jäsentapahtumat yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa Jäsenille tiedotetaan RTTL:n ja SJL:n järjestämistä jäsentilaisuuksista ja koulutuksista. Erityisesti tiedotamme Suomen journalistiliiton järjestämistä Mitä on olla free? - koulutuksista. Suomen journalistiliiton järjestämä freeseminaari SFJ:n ja FAOn jäsenille järjestetään toukokuuta Hämeenlinnassa. Innostamme jäseniämme osallistumaan seminaariin. Seminaariin on tulossa asiaa tiedonhankinnasta, faktan tarkistuksesta, videokäsikirjoittamisesta ja livevideoiden lähettämistä (Periscope). FAOlla on oma edustaja Pressiklubin hallituksessa, Kalle Niemi, ja Pressiklubin tapahtumista tiedotetaan aktiivisesti jäsenistölle. Yhteistyö Yhdistyneiden mediatyöntekijöiden kanssa jatkuu. Järjestämme yhteisiä koulutustilaisuuksia ja myös vuonna 2012 alkanut toiminta yhteisten elokuvailtojen järjestämisestä jatkuu. Tuemme YMT:n työtä paikallisradioiden ja kaupallisten radioiden työntekijöiden tavoittamiseksi. Yhteistyötä SFJ:n kanssa tehostetaan ja tutkitaan mahdollisuuksia järjestää yhteisiä koulutustapahtumia. SFJ:n ja FAO:n yhteinen kansainvälinen jaosto jatkaa toimintaansa ja organisoi jäsentapahtumia. Myös muista media- alan tapahtumista ja koulutuksista tiedotetaan jäsenistölle aktiivisesti sähköpostitse, jäsenkirjeitse ja FAOn kotisivuilla. 7. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Pohjoismainen yhteistyö jatkuu tiiviinä. Pohjoismainen freeseminaari järjestetään vuoden tauon jälkeen Norjassa toukokuuta. Samassa yhteydessä kokoontuu myös 7

8 8 hallitusten välinen Top Meeting. Myös Pohjoismainen työryhmä, jossa FAOa edustaa Nina Donner, jatkaa työtään. Työryhmä laatii yhteistyölle ja seminaarin järjestämiseen uusia käytäntöjä, joista eri hallitukset pääsevät keskustelemaan kuluvan kevään aikana. Top Meetingissä on tarkoitus sopia Pohjoismaisen yhteistyön uudet säännöt. FAOn ja SFJ:n yhteinen kansainvälinen jaosto jatkaa toimintaansa. Jaostoa vetää SFJ:n Maria Markus. FAOn edustajat kansainvälisessä jaostossa ovat Nina Donner, Michael Hutchinson- Reis, Tiina Madisson ja Hanna Onttonen. Joukkoa täydennetään innostuksen ja tarpeen mukaan. FAO on jatkossa yksi Viestintä ja kehitys - säätiön taustayhteisöistä. Vikes on Journalistiliiton oma kehitysyhteistyöjärjestö, joka tukee sananvapautta hankemaissaan. Tuemme Vikesiä vuosittaisella avustussummalla. RTTL:n kautta FAOlla on ollut edustaja Vikesin hallituksessa, Kirsi Mattila. Jatkossa FAOlla on yhtenä Vikesin taustayhteisöistä mahdollisuus asettaa myös oma ehdokas Vikesin hallitukseen. Seuraavan kerran Vikes täydentää hallitustaan syksyn valtuuskunnan kokouksessa. 8. TIEDOTUS Yhdistyksen toiminnasta tiedotetaan Liiton Arkissa, Nettiarkissa, Journalistissa, SJL:n, RTTL:n ja FAO:n omilla verkkosivuilla, sähköpostitse, jäsenkirjeitse ja Facebookissa. Erityisesti FAOn kotisivujen, sähköpostin, jäsenkirjeiden (FAOn terveiset) ja Facebookin välityksellä pyritään tavoittamaan jäsenistö ja aktivoimaan jäseniä mukaan toimintaan. Hallitusten kokousten jälkeen jäsenistölle lähtevät sähköpostitse puheenjohtajan terveiset, joissa puheenjohtaja nostaa esille jäsenistöä läheisesti koskevia päätöksiä, koulutuksia ja tapahtumia. Terveiset otsikoidaan FAOn terveisiksi lisättynä kulloinkin ajankohtaisella aiheella. FAOn Facebook- ryhmässä kerrotaan ajankohtaisista tapahtumista, koulutuksista ja media- alaa puhuttavista ilmiöistä. 9. KOULUTUS Jäsenille tiedotetaan RTTL:n ja SJL:n järjestämistä koulutuksista sekä muiden tahojen järjestämästä media- alan koulutuksista. Suomen journalistiliiton Mitä on olla free? - koulutuksista tiedotetaan aktiivisesti jäsenistölle ja luottamusmies osallistuu koulutuksien järjestämiseen. Jokes- apurahoja jaetaan jatko- ja täydennyskoulutukseen. FAOn jäsenet voivat hakea koulutusapurahoja esimerkiksi myös RTTL:lta ja AVEK:lta. 8

9 9 10. TALOUS Budjetti on ollut viimevuosien aikana samalla tasolla. Varat tulevat jäsenmaksupalautuksista. Vuonna 2015 kulut pysyivät hyvin hallinnassa ja negatiivisen vuoden 2014 jälkeen FAOn talous on jälleen plussan puolella. Tärkein painopiste on entiseen tapaan jäsentoiminta. Norjassa järjestettävä Pohjoismainen freeseminaari tuo kustannuksia, samoin Albaniaan tehtävä jäsenmatka. 9

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Freelance-ammattiosasto FAO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Muisto edellisvuoden jäsenmatkalta Albaniaan. 2 1.YLEISTÄ 3 2.EDUNVALVONTA 4 Yhtyneettyöryhmät 5 >Hankintatyöryhmä >Tiedotus>jakoulutustyöryhmä Yhtyneet>työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

Freelance-ammattiosasto FAO ry!!!!! TOIMINTAKERTOMUS 2016

Freelance-ammattiosasto FAO ry!!!!! TOIMINTAKERTOMUS 2016 Freelance-ammattiosasto FAO ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 Albanian jäsenmatkan yksi kohteista oli News24 -uutisstudio. Albanian PENin puheenjohtaja Entela Kasi kiinnittää faolaisten Joonas Lehtipuun ja Juha

Lisätiedot

Radio- ja televisiotoimittajien liitto ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2014/ hallituksen esitys edustajakokoukselle

Radio- ja televisiotoimittajien liitto ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2014/ hallituksen esitys edustajakokoukselle Radio- ja televisiotoimittajien liitto ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2014/ hallituksen esitys edustajakokoukselle 1. YLEISTÄ Radio- ja televisiotoimittajien liiton (RTTL) tehtävänä on ajaa jäsenyhdistystensä

Lisätiedot

!!!!TOIMINTAKERTOMUS 2015!!

!!!!TOIMINTAKERTOMUS 2015!! TOIMINTAKERTOMUS 2015 FAOn hallituksen varapuheenjohtaja Hanna Onttonen ja jäsen Kaisu Nevasalmi Ruotsin Frilans Riks -yhdistyksen puheenjohtajan Rickard Jakobin seurassa Tukholmassa Top Meetingin aikaan

Lisätiedot

Radio ja televisiotoimittajien liitto ry TOIMINTASUUNNITELMA 2013/hallituksen esitys edustajakokoukselle 24.11.2012

Radio ja televisiotoimittajien liitto ry TOIMINTASUUNNITELMA 2013/hallituksen esitys edustajakokoukselle 24.11.2012 1 Radio ja televisiotoimittajien liitto ry TOIMINTASUUNNITELMA 2013/hallituksen esitys edustajakokoukselle 24.11.2012 1. YLEISTÄ Radio ja televisiotoimittajien liiton (RTTL) tehtävänä on ajaa jäsenyhdistystensä

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3.

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3. JYTT ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JYTT ry toimii jäsentensä ammatillisten, taloudellisten, sosiaalisten, koulutuksellisten ja oikeudellisten etujen puolesta. Osaston toiminnan tavoitteena on inhimillinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

3. Yleisradion käännöstöitä koskeva erillissopimus

3. Yleisradion käännöstöitä koskeva erillissopimus YHTYNEET-SOPIMUS PÖYTÄKIRJA NEUVOTTELUTULOKSESTA Yleisradio Oy ja Suomen Journalistiliitto ry ovat saavuttaneet seuraavan neuvottelutuloksen Yhtyneet-työehtosopimuksen uudistamisesta 1.12.2017 alkavalle

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Freelance-ammattiosasto FAO ry VUOSIKERTOMUS 2014. FAO:n jäsenmatka Prahaan

Freelance-ammattiosasto FAO ry VUOSIKERTOMUS 2014. FAO:n jäsenmatka Prahaan Freelance-ammattiosasto FAO ry VUOSIKERTOMUS 2014 FAO:n jäsenmatka Prahaan 2 I YLEISTÄ 5 II EDUNVALVONTA 6 1. FREELUOTTAMUSMIES JA TYÖEHTOASIAMIES 6 2. YLEISRADION TUOTTAJIEN KOULUTUS 14.3. 6 3. RUOTSINNOS

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

SUOMEN JOURNALISTI- LIITON FREELANCER- STRATEGIA 2012

SUOMEN JOURNALISTI- LIITON FREELANCER- STRATEGIA 2012 SUOMEN JOURNALISTI- LIITON FREELANCER- STRATEGIA 2012 Freelancereiden rooli liitossa kasvaa Journalistisesta työstä entistä suuremman osan tekevät tänä päivänä freelancerit. Valtaosa päätoimisista freelance-

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

Työelämän juridiset pelisäännöt

Työelämän juridiset pelisäännöt Työelämän juridiset pelisäännöt 7.11.2017 Heidi Tupamäki lakimies Työsuhde Työsuhde on sopimussuhde jossa työntekijä sitoutuu sopimuksella - tekemään henkilökohtaisesti työtä - työnantajan lukuun - tämän

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Työehtosopimus eli TES

Työehtosopimus eli TES TYÖEHTOSOPIMUS Luennon sisältö Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut Työehtosopimus vs. työsopimus vs. työlainsäädäntö Työehtosopimus ja paikallinen sopiminen Työehtosopimus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Radio ja televisiotoimittajien liitto ry

Radio ja televisiotoimittajien liitto ry 1 Radio ja televisiotoimittajien liitto ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1. YLEISTÄ Radio ja televisiotoimittajien liiton (RTTL) tehtävänä on ajaa jäsenyhdistystensä yhteisiä etuja ja kehittää niiden

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintasuunnitelma 2011. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintasuunnitelma 2011 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Yleistä 2 Yhdistyksemme on perustettu 9.5.1937, vuosi 2011 on yhdistyksemme 74. toimintavuosi. Jäsenmäärämme 1.1.2010 oli 786. Toiminta-ajatuksemme

Lisätiedot

AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019

AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019 AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019 Koulutusohjelma on suunniteltu niin, että tietyn nimiset koulutukset ovat sisällöllisesti samanlaisia ja siten toisilleen vaihtoehtoisia. Luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle.

Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle. AMMATTILIITTO PRON KOULUTUKSET 2018 LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUS Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle. Työsuojeluinfo Kohderyhmä: uudet työsuojeluvaltuutetut ja varavaltuutetut

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Vakuutusalan palkalliset koulutukset vuonna 2012 1

Vakuutusalan palkalliset koulutukset vuonna 2012 1 Vakuutusalan palkalliset koulutukset vuonna 2012 1 Finanssialan Keskusliitto ja Vakuutusväen Liitto ovat sopineet vuoden 2012 palkalliset koulutukset. Oikeus osallistua koulutukseen määräytyy vakuutusalan

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu 10 hyvää syytä Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu 10 hyvää syytä, miksi järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu Yhteiset pelisäänöt 1. Tehokas yhteistyö henkilöstön kanssa Luottamusmies

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

Yleisradion. digisopimus 14.6.2007

Yleisradion. digisopimus 14.6.2007 1 Yleisradion digisopimus 14.6.2007 2 SOPIMUS 14.6.2007 1. Soveltamisala Tätä sopimusta sovelletaan Yleisradion ja allekirjoittajajärjestöjen välillä solmitun Yhtyneet-sopimuksen piirissä tehtyyn suojattuun

Lisätiedot

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Hyvät jäsenet. Järjestäytymisessä on järkeä

Hyvät jäsenet. Järjestäytymisessä on järkeä Hyvät jäsenet Yksityistä sairaankuljetetusta koskevassa työehtosopimuksessa saavutettiin neuvottelutulos 29.3.2011. Tehyn keskeisenä tavoitteena työehtosopimusneuvotteluissa oli yksityisen sairaankuljetuksen

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille

Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille 2018 2022 TOIMINTASUUNNITELMA 1 Sisällysluettelo LYHYESTI PELASTUSALAN NAISVERKOSTOSTA... 3 NAISVERKOSTON VISIO... 4 TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET...

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Puheenjohtaja ja vpj. varsinaisen pj.ollessa esteenä;

Puheenjohtaja ja vpj. varsinaisen pj.ollessa esteenä; HUOM! Yhdistyksen toimivuuden takaamiseksi on tärkeää, että yhdistyksessä on aina voimassa oleva ja toimihenkilöiden tiedostama asiapaperi "yhdistyksen toimihenkilöiden tehtävät". Tämä hyväksytään uuden

Lisätiedot

SEL:n edustajakokouksen linjaus

SEL:n edustajakokouksen linjaus SEL:n edustajakokouksen linjaus Toiminnan strategiset painopistealueet: Järjestäytymisasteen nostaminen elintarvikealan työpaikoilla Järjestäytymisasteen muutosta Mikko Siljander, ay-lopputyö 2017 Kampanjoita

Lisätiedot

1. Luottamusmieskurssit

1. Luottamusmieskurssit YLEISKIRJE A 2/2008 25.1.2008 Seurakunnille Sisältää: 1. Luottamusmieskurssit 2. Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimus 2007-2009 -kirjan tilaaminen 3. Vuosilomalain muutos 4. Työsopimuslain ja työsuojelun

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Kesätoimittajan ABC. Tampereen yliopisto

Kesätoimittajan ABC. Tampereen yliopisto Kesätoimittajan ABC Tampereen yliopisto 8.4.2011 sari.uusi-rauva@journalistiliitto.fi 1 Työsuhde Työlainsäädäntöä ja työehtosopimuksia sovelletaan työsuhteessa oleviin Työsuhde määräytyy suoraan lain nojalla.

Lisätiedot

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin:

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin: Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin: Sinä olet jäsen ammattiosastossa eli Jyväskylän Kirjatyöntekijäin Yhdistyksessä (JKY) JKY ja noin 300 muuta ammattiosastoa ovat

Lisätiedot

Radio ja televisiotoimittajien liitto ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2017/ hallituksen esitys RTTL:n edustajakokoukselle

Radio ja televisiotoimittajien liitto ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2017/ hallituksen esitys RTTL:n edustajakokoukselle 1 Radio ja televisiotoimittajien liitto ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2017/ hallituksen esitys RTTL:n edustajakokoukselle 1. YLEISTÄ Radio- ja televisiotoimittajien liiton (RTTL) tehtävänä on ajaa jäsenyhdistystensä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin osana

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

JOURNALISTISEN TYÖN SIIRTYMÄT

JOURNALISTISEN TYÖN SIIRTYMÄT JOURNALISTISEN TYÖN SIIRTYMÄT 2014-2016 S E L V I T Y S 24.4.2017 tytti.oras@journalistiliitto.fi TYÖEHTOJEN MÄÄRÄYTYMINEN Yleissitova TES Valtakunnallinen, työnantajat ja työntekijät edustavasti järjestäytyneet

Lisätiedot

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista KOULUTUSOHJELMA 2017 1 (6) KOULUTUS VUONNA 2017 - Nousu-liiton koulutus perustuu pitkälti henkilöstöedustajille suunnattuihin koulutuksiin. Osa koulutuksista on työaikana suoritettavaa yhdessä työnantajaliiton

Lisätiedot

Puheenjohtajan ja hallituksen tehtävistä ja vastuista & työnantajana toimimisesta Salibandyliitto

Puheenjohtajan ja hallituksen tehtävistä ja vastuista & työnantajana toimimisesta Salibandyliitto Puheenjohtajan ja hallituksen tehtävistä ja vastuista & työnantajana toimimisesta Salibandyliitto 10.11.2017 Hyvä hallinto on yhdistyksen organisaation hallintojärjestelmä Järjestelmällä yhdistystä johdetaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen jäsenkirje 6/2011

Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen jäsenkirje 6/2011 Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen jäsenkirje 6/2011 Sisältö 1. Uusi työehtosopimus - Palkankorotukset 1.4.2012 - Palkankorotukset 1.5.2013 2. Muuta ajankohtaista - Ensihoidon muutokset - Järjestäytymisessä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 1. Toiminnan tarkoitus Kuopion Yrittäjät ry toimii valtakunnallisen yrittäjäjärjestön paikallisena edunvalvojana Kuopiossa. Kuopion Yrittäjät tekee työtä pienten ja keskisuurten

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Vuonna 2012 perustettu Filmex on näyttelijöiden oma tekijänoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on näyttelijöiden tekijänoikeudellisen tilanteen parantaminen. Filmex neuvottelee näyttelijöiden

Lisätiedot

Radio ja televisiotoimittajien liitto ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ

Radio ja televisiotoimittajien liitto ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ 1 Radio ja televisiotoimittajien liitto ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Radio- ja televisiotoimittajien liiton (RTTL) tehtävänä on ajaa jäsenyhdistystensä yhteisiä etuja ja kehittää niiden

Lisätiedot

Jäsenyhdistysten kommentit hallituksen jäsenmaksu-esityksestä

Jäsenyhdistysten kommentit hallituksen jäsenmaksu-esityksestä SJL:n hallitus 4.5.2017 Jäsenyhdistysten kommentit hallituksen jäsenmaksu-esityksestä Journalistiliiton hallitus päätti kokouksessaan 6.4.2017, että yhdistysten lausuntokierrokselle viedään seuraava esitys:

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU VIESTINNÄN KESKUSLIITTO MEDIAUNIONI TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU Aika 23.11.2011 Paikka Viestinnän Keskusliiton kokoustilat, Helsinki Läsnä VKL Johanna Varis Elina Nissi

Lisätiedot

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019 1 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työmarkkinajärjestö, joka vastaa opetusalan edunvalvonnasta varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 SISÄLLYS yhteiskuntavaikuttaminen ja yhteistyö koulutustoiminta tiedotustoiminta jäsenpalvelutoiminta vapaa-aika ja harrastustoiminta tapahtumat hallitustoiminta huomionosoitukset

Lisätiedot

Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon!

Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon! Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon! Terveydenhoitaja huolehtii suomalaisten terveydestä, Tehy hoitajien eduista Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö valvoo koulutetun hoitohenkilöstön

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 14.11.2014 Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2015 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

PAM - Helsingin Kauppatyöntekijät ry. osasto 001. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

PAM - Helsingin Kauppatyöntekijät ry. osasto 001. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 PAM - Helsingin Kauppatyöntekijät ry. osasto 001 y-0617669-9 Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Yleistä 2(5) Yleistä Kuluvan vuoden 2018 loppuun mennessä ehtii vielä joulukuun 31. päivään saakka ilmoittautua

Lisätiedot

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010 JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Iloisin mielin kohti tulevaa vuotta 2011 Joulukuu 2010 Näin joulun alla on hyvä pysähtyä

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2017 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2015

Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2015 Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2015 SUPER TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2015 2(5) AO:N HALLITUS JA KOKOONTUMINEN Hallitus toiminnan suurin haaste vuoden 2015 aikana on saada uusia toimijoita ammattiosaston

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Luottamusmiesten perusopinnot 1 ja

Luottamusmiesten perusopinnot 1 ja 1 18.11.2016 Jytyn luottamusmieskoulutus 2017 Yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten työehtosopimusten luottamusmiehille järjestettävä, Sivistystyönantajaliiton palkalliseksi hyväksymä

Lisätiedot

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ Suomen Biokierto ja Biokaasu ry 1.3.2019 LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ Yhdistyksen tarkoitus Suomen Biokierto ja Biokaasu ry tarkoituksena on edistää kestävää ja vastuullista biohajoavien jätteiden

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimisto-, hallinto- ja IT-alan ammattilaiset Toimintasuunnitelma 2014 Carita Bardakci 14.11.2013 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Toimisto-, hallinto ja IT-alan ammattilaiset 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. JOHDANTO

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015

NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015 KOULUTUSOHJELMA 2015 1 (8) NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015 Nousu tarjoaa jäsenilleen ja luottamustoimisille monipuolista ja innoittavaa koulutusta! Arkena työajalla tapahtuva koulutus on palkallista.

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖN VUOSIKELLO

LUOTTAMUSHENKILÖN VUOSIKELLO LUOTTAMUSHENKILÖN VUOSIKELLO lm vaalit (2v välein): materiaali, ehdokasasettelu, valinnat, ilmoitus liittoon osallistuminen osasto syyskokoukseen osaston tapahtuma lm jatkokoulutus, täsmäkoulutus osaston

Lisätiedot

Ammattiteatteritoimintaa koskevat valtakunnalliset työehtosopimukset vuodelle 2017

Ammattiteatteritoimintaa koskevat valtakunnalliset työehtosopimukset vuodelle 2017 Ammattiteatteritoimintaa koskevat valtakunnalliset työehtosopimukset vuodelle 2017 Ammattiteatteritoimintaa koskevien valtakunnallisten työehtosopimusten palkkoja ei koroteta vuonna 2017. Teatterialan

Lisätiedot

Työntekomuodot ja työelämän sääntely

Työntekomuodot ja työelämän sääntely Työntekomuodot ja työelämän sääntely STTK Luottamusmies 2015 seminaari 7.5.2015 Asianajaja Jarkko Pehkonen Asianajotoimisto Kasanen & Vuorinen Oy Työlainsäädännön kehitysvaiheet Työsuojelu Työaikasuojelu

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

1 (2) SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011

1 (2) SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011 1 (2) SOSIAALIALAN TYÖNANTAJAT RY ERITYISALOJEN TOIMIHENKILÖLIITTO ERTO RY SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011 Työehtosopimusosapuolet

Lisätiedot

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sivistysjaosto 22.9.2009 TOIMINTA-AJATUS - Nuorten silimin Nuorisovaltuuston tarkoituksena on saada Kiimingissä nuorten ääni kuuluville, ideat esille ja

Lisätiedot

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TOIMENPIDEOHJELMA ELOKUVA-ALAN TYÖKULTTUURIN KEHITTÄMISEKSI

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TOIMENPIDEOHJELMA ELOKUVA-ALAN TYÖKULTTUURIN KEHITTÄMISEKSI SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TOIMENPIDEOHJELMA ELOKUVA-ALAN TYÖKULTTUURIN KEHITTÄMISEKSI Vuosi sitten alkanut maailmanlaajuinen keskustelu seksuaalisesta häirinnästä on nostanut Suomessakin esiin järkyttävän

Lisätiedot

Ympärivuotinen opiskelu ja koulutuksen strateginen suunnittelu TYÖPAJA 3, YHTEENVETO 16.-17.9.2014

Ympärivuotinen opiskelu ja koulutuksen strateginen suunnittelu TYÖPAJA 3, YHTEENVETO 16.-17.9.2014 Ympärivuotinen opiskelu ja koulutuksen strateginen suunnittelu AMK-KOULUTUKSESTA JA PEDAGOGISESTA KEHITTÄMISESTÄ VASTAAVIEN VARAREHTOREIDEN TYÖPAJA TYÖPAJA 3, YHTEENVETO 16.-17.9.2014 Työpajan osallistujat

Lisätiedot

Korvaava työ kemian aloilla

Korvaava työ kemian aloilla Korvaava työ kemian aloilla KEMIANTEOLLISUUS KT RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY 1 KORVAAVA TYÖ KEMIAN ALOILLA 2017 Korvaava työ kemian aloilla

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Suomen CFS yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Vuonna 2017 yhdistys jatkaa pitkälti edellisen vuoden toiminnan kärjillä eli vahvistaa ja laajentaa edelleen vertaistukitoimintaa Invalidiliitolta saadun

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2017. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot

Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio. SeAMKin johtoryhmän hyväksymä

Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio. SeAMKin johtoryhmän hyväksymä Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio SeAMKin johtoryhmän 21.6.2017 hyväksymä Työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio SeAMK turvallisuuden johtoryhmä Rehtori (vararehtori)

Lisätiedot

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste! Koulutiedottaja

Lisätiedot

Tehyn ammattiosaston hallitus harkitsee itsenäisesti, mistä asioista ja millä edellytyksillä se tekee työnantajan kanssa paikallisia sopimuksia.

Tehyn ammattiosaston hallitus harkitsee itsenäisesti, mistä asioista ja millä edellytyksillä se tekee työnantajan kanssa paikallisia sopimuksia. 1 Tehyn Keski-Suomen Sairaanhoitopiirin ammattiosasto 508 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JOHDANTO Ammattiosasto yhdistää Keski-Suomen sairaanhoitopiirin palveluksessa olevat jäsenensä. Se toimii jäsenten

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintasuunnitelma 2014

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintasuunnitelma 2014 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintasuunnitelma 2014 Yleistä Yhdistyksemme on perustettu 9.5.1937, vuosi 2014 on yhdistyksemme 77. toimintavuosi. Jäsenmäärämme 1.1.2013 oli 846. Toiminta-ajatuksemme

Lisätiedot

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus 1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat

Lisätiedot

Raportointi: Vuoden 2015 tulokset

Raportointi: Vuoden 2015 tulokset Posti-ja logistiikka-alan unioni PAU ry JÄSENTUTKIMUS 2015/Yhteenvetoraportti 13.4.2015 Raportointi: Vuoden 2015 tulokset Jäsentutkimus Tutkimusprosessi ja rakenne Jäsentyytyväisyystutkimuksessa vastaajaa

Lisätiedot