TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTASUUNNITELMA 2014"

Transkriptio

1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014

2 Toimintasuunnitelma 2014 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin osana yhteiskuntaa. Yhdistyksen toimintaa johtavat kehitysvammaiset henkilöt itse. Toimintamme perustuu vertaistukeen ja tukihenkilöihin, jotka tukevat itsemääräämisoikeuttamme. Haluamme tunnistaa omat oikeutemme ja täyttää velvollisuutemme kansalaisina. Näiden tavoitteiden mukaisesti järjestämme koulutusta ja vertaistapaamisia, joissa opimme puolustamaan itseämme ja oikeuksiamme yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä. Käymme myös puhumassa ja kertomassa omasta elämästämme ja kokemuksestamme seminaareissa ja tapahtumissa. Tapaamme päättäjiä ja muita poliittisia vaikuttajia kertoaksemme tavoitteistamme ja kokemuksestamme. Yhdistyksenä vaikutamme meitä koskeviin suunnitelmiin sekä tarvitsemiimme tuki- ja palvelurakenteisiin. Toimintamme tarkoituksena on kertoa, että tarvitsemme yksilöllistä tukea ja meidän tulee saada sitä tarvittaessa.

3 Haluamme, että meillä on todellisia valinnan mahdollisuuksia elämässämme. Meidän on voitava elää ja asua muiden ihmisten joukossa. Edistämme kehitysvammaisten henkilöiden omaa elämänhallintaa ja heidän valmiuksiaan oman mielipiteen esiintuomiseen ja omaan päätöksentekoon. Puolustamme myös niiden vammaisten oikeuksia, jotka eivät itse kykene puhumaan omasta puolestaan. Vuoden 2014 tärkeimmät teemat Vuonna 2014 Me Itse ry:n toiminnan tärkeimmät teemat ovat työtoiminta asumisen epäkohdat ja ihmisoikeudet. Tulevana vuonna on tärkeätä keskittyä työtoiminnan epäkohtien parantamiseen. Me Itse pitää keskeisenä, että työosuusrahan nostamiseen vaikutetaan edelleen. Me Itse ry pitää esillä kehitysvammaisten henkilöiden asumisen epäkohtia. Asuinolosuhteissa on parantamisen varaa. Kolmantena huomattavana teemana on puolustaa kehitysvammaisten ihmisten oikeutta yhdenvertaisuuteen ja ihmisoikeuksiin sekä tuoda esille niihin liittyviä epäkohtia. Erityisenä huolenaiheena on koulussa, työpaikalla ja vapaa-ajalla tapahtuva vammaisen henkilön kiusaaminen.

4 Viestintä Teemoja pidetään esillä Me Itse ry:n viestinnässä. Yhdistyksen käytössä ovat seuraavat viestinnän välineet: kotisivu jäsenkirje ja muut kirjalliset materiaalit yhteistyö selkolehti Leijan kanssa yhteistyö Radio Valon kanssa henkilökohtaiset kontaktit ja tapaamiset Radio-ohjelmia tehdään yhteistyössä Radio Valon kanssa. Me Itsen radio-ohjelmat julkaistaan Radio Valon kotisivulla. Kanavalla esitetään yhdistyksen kannanottoja ja jäsenten tarinoita. Puhujapankki Me Itse puhujapankin koulutetut puhujat pitävät esillä puheenvuoroissaan Me Itsen nostamia teemoja. Me Itsen kouluttamia puhujia voidaan tilata toimistolta. Kehitysvammaisten ihmisten ääni kuuluu laajasti ja heidän itseluottamuksensa on vahvistunut. Kehitysvammaisten ihmisten mielipiteet ja omat kokemukset otetaan entistä vakavammin huomioon. Keskitytään taustatukijärjestelmän luomiseen ja kehitetään puhujapankkia niin, että sitä voidaan ylläpitää toimistolta käsin.

5 Me Itse ry:n haasteet: Alueellisen ja paikallisen toiminnan kehittäminen ja vahvistaminen Jäsenistön kouluttaminen omien oikeuksiensa tunnistamisessa Työelämän mahdollisuuksien kehittäminen ja toimeentulon mahdollisuuksien parantaminen Asumisen mahdollisuuksien kehittäminen Ikääntymiseen ja vanhuuteen liittyvät inhimilliset palvelut Mukana olo yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa Projektit Me Itse Akatemian perustaminen Alustavasti suunnitellut toiminnat vuonna 2014: Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous Kokouksessa tarkastellaan mennyttä aikaa ja päätetään yhdistyksen tulevista päälinjoista ja toiminnoista ajan haasteiden mukaisesti. Alajaostoiminnan tukeminen - Järjestämme valtakunnalliset alajaospäivät syksyllä Järjestämme alajaosten tukihenkilöille koulutusviikonlopun - Järjestämme alueellisia koulutuksia mahdollisuuksien mukaan - Vierailut eri alajaoksiin ja siten tuetaan alajaoksien toimintaa

6 Kehitysvammaisten viikko joulukuussa Olemme mukana kehitysvammaisten teemaviikon järjestämisessä Olemme mukana erilaisissa yhteistyöverkostoissa Kansainvälinen toiminta Osallistumme NSR:n ja Inclusion Europen toimintaan. Kansainväliseen toimintaan osallistutaan yhdistyksen resurssien mukaan. Edustamisessa tehdään yhteistyötä muiden suomalaisten vammaisjärjestöjen kanssa. NSR on pohjoismaiden yhteistyöverkosto. Inclusion Europe on eurooppalainen vammaisjärjestöjen kattojärjestö. Sen jäseniä ovat kehitysvammaisten omais- ja vammaisjärjestöt eri Euroopan maista. Oppaiden päivitys erilaiset Me Itse ry:n oppaat päivitetään ja mahdollisuuksien mukaan oppaat selkokielelle.

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Ei mitään meistä ilman meitä!

Ei mitään meistä ilman meitä! Ei mitään meistä ilman meitä! Me Itse ry:n tavoite- ja toimintaohjelma 2013-2016 Sisällys 1. Ketä me olemme 1.1. Miksi Me Itse ry? 1.2. Me Itse ry:n historia 2. Me Itse ry:n toiminnan arvot 2.1. Ihminen

Lisätiedot

Samaa luuta ja nahkaa

Samaa luuta ja nahkaa Samaa luuta ja nahkaa Me Itse ry:n tavoite- ja toimintaohjelma 2013 2016 Luonnos 2. 12.1.2013 Sisällys 1. Ketä me olemme 1.1. Me Itse pähkinänkuoressa 1.2. Me Itse ry:n historia 2. Me Itse ry:n toiminnan

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Yhdessä yhdenvertaisuutta

Yhdessä yhdenvertaisuutta Yhdessä yhdenvertaisuutta Kehitysvammaisten Tukiliiton strategia 2017 2020 Johdanto Tällä strategialla suunnataan Kehitysvammaisten Tukiliiton vuosien 2017 2020 toimintaa Tukiliitto on noin 170 jäsenyhdistyksen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto. 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi

Kehitysvammaisten Tukiliitto. 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi Kehitysvammaisten Tukiliitto 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi Tukiliitto on kansalaisjärjestö Yhteiskuntaa pyörittää neljä sektoria: Julkinen

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

SENSO PROJEKTI. Taustaa

SENSO PROJEKTI. Taustaa SENSO PROJEKTI Taustaa Mistä tarve muutokseen? 1. asukas/asiakas tulee tietoiseksi oikeuksistaan (seksuaalioikeudet) ja kokee, että hänen oikeutensa eivät toteudu ja vaatii muutosta. 2. henkilökunnassa

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1 Johdanto Tämän toimintasuunnitelman on valmistellut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Valmistelussa

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto. Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta

Kehitysvammaliitto. Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta Kehitysvammaliitto Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta Me Kehitysvammaliitossa uskomme, että hyvä elämä kuuluu kaikille. Toimimme sen puolesta, että kehitysvammaiset ja muut oppimisessa, ymmärtämisessä ja

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella vuosikokouksessa käsittelyn helpottamiseksi. Toimenpiteitä kuvataan

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Sirpaleista kokonaisuuksia

Sirpaleista kokonaisuuksia ... Sirpaleista kokonaisuuksia Toimitusjohtaja Marjatta Varanka VATES päivät 10.4.2014 Taustatuulta yhteiskunnallisista ajureista Kansantalous sosiaaliturvan varasta ansiotyöläiseksi, ainakin osittain

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden

Lisätiedot

Meikäläiset Me Itse ry:n Jäsentiedote 2 / 2013

Meikäläiset Me Itse ry:n Jäsentiedote 2 / 2013 Meikäläiset Me Itse ry:n Jäsentiedote 2 / 2013 Ministeri Krista Kiuru otti syyskuussa vastaan päättäjille kirjoitetut viestit. Kuva Kaisa Kaatra / Selkokeskus Raha-automaattiyhdistys tukee toimintaamme

Lisätiedot

Vammaiskortin mahdollisuudet

Vammaiskortin mahdollisuudet Vammaiskortin mahdollisuudet 2.12.2016 Miksi Vammaiskorttia tarvitaan? Euroopassa on noin 80 miljoonaa ihmistä, jotka kohtaavat arjessaan haasteita osallistumisessa ja liikkumisessa vammaisuuden vuoksi.

Lisätiedot

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring Perustettu 2005 Suomen Toimii yhdyselimenä omaishoidon alalla tai siihen läheisesti liittyvällä alueella Suomessa toimivien järjestöjen, säätiöiden

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013 FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Vaikuttaminen. Suomen CP-liitto vaikuttajana

Vaikuttaminen. Suomen CP-liitto vaikuttajana Suomen CP-liitto vaikuttajana Suomen CP-liiton kevätneuvottelupäivät 24.3.2012 Hotelli Scandic City Tampere Palvelupäällikkö Ilona Toljamo Suomen CP-liitto/Ilona Toljamo 24.3.2012 1 on viestintää, jonka

Lisätiedot

Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta, kesäkuu 2011 Yksilöllisen tuen laatukriteerit. Laatukriteerien käyttötarkoitus:

Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta, kesäkuu 2011 Yksilöllisen tuen laatukriteerit. Laatukriteerien käyttötarkoitus: Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta, kesäkuu 2011 Yksilöllisen tuen laatukriteerit Laatukriteerien käyttötarkoitus: Laatukriteerit on tarkoitettu vammaisten ihmisten, heidän perheidensä, palvelun

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry - jäsentensä kanssa kulkijana 50 vuotta. Jyrki Pinomaa Tukiliiton puheenjohtaja Helsinki 12.12.

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry - jäsentensä kanssa kulkijana 50 vuotta. Jyrki Pinomaa Tukiliiton puheenjohtaja Helsinki 12.12. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry - jäsentensä kanssa kulkijana 50 vuotta Jyrki Pinomaa Tukiliiton puheenjohtaja Helsinki 12.12.2011 KVPS Tukena Oy Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Kehitysvammaisten Tukiliitto

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi Suomen CP-liitto ry Suomen CP-liitto ry on CP-, MMC- ja hydrokefaliavammaisten lasten, nuorten ja aikuisten sekä heidän omaistensa valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka päätehtävät ovat oikeuksien valvonta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2010

TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Luonnos 14.10.09 Pohjois-Suomen Munuais- ja maksayhdistys ry toimii alueellisena kansanterveys- ja potilasjärjestönä eri-ikäisten pitkäaikaisia ja vaikeita munuais- ja maksasairauksia

Lisätiedot

Arvioin asumisen riskejä

Arvioin asumisen riskejä Arvioin asumisen riskejä Mitä tämä vihko sisältää? 1. Arvioinnin tekijät ja ajankohta 4 2. Asuntotoiveeni 5 3. Asuntotoiveeseen liittyvät riskit 5 4. Keinot riskien vähentämiseksi tai poistamiseksi 6 5.

Lisätiedot

Tavoitteena yhdenvertaisuus

Tavoitteena yhdenvertaisuus Tavoitteena yhdenvertaisuus 22.11.2012 Ihmisoikeudet vammaisten arkeen -verkosto Anja Alasilta ===> Kalevi Mattila ja Juha Kovanen Mikä verkosto? näemme monet vammaisten kokemat ongelmat ihmisoikeuskysymyksinä

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013)

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) :n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) Sisällysluettelo Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 2 Strategiatyö Omaishoitajat ja Läheiset liitossa Toiminta-ajatus Toimintaa

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen -

Kommenttipuheenvuoro. - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen - Kommenttipuheenvuoro - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen - Juha-Pekka Konttinen oikeusasiamiehensihteeri 4.11.2015 Helsinki 9-Nov-15 1 Sosiaalisten perusoikeuksien turvaaminen Perustuslain 19 :n 1

Lisätiedot

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Vammaisohjelma 2009-2011 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vammaisohjelma Johdanto Seurakuntayhtymän vammaisohjelma pohjautuu vammaistyöstä saatuihin kokemuksiin. Vammaistyön

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista

Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Kehitysvammaliiton opintopäivät 4.11.2015 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Itsemääräämisoikeus Kehitysvammalain

Lisätiedot

Yksilöllisen tuen laatukriteerit

Yksilöllisen tuen laatukriteerit Yksilöllisen tuen laatukriteerit Kesäkuu 2011 Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta, kesäkuu 2011 1 Laatukriteerien käyttötarkoitus: Laatukriteerit on tarkoitettu vammaisten ihmisten, heidän perheidensä,

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi

Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL 18.11.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Itsemääräämisoikeus

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset

Lisätiedot

Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten

Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten kohdata vammainen ihminen käytännön toimin helpottaa hänen osallisuuttaan seurakunnassa aloittaa vammaistyö seurakunnassa Tiesitkö? Miljardi (1 000

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lapsen oikeudet LOS:ssa Lapsella on oikeus: Suojeluun Osallistumiseen ja vaikuttamiseen Osuuteen yhteiskunnan voimavaroista

Lisätiedot

TUETUSTI PÄÄTÖKSENTEKOON PROJEKTI keskeisimmät tulokset- Maarit Mykkänen & Virpi Puikkonen

TUETUSTI PÄÄTÖKSENTEKOON PROJEKTI keskeisimmät tulokset- Maarit Mykkänen & Virpi Puikkonen TUETUSTI PÄÄTÖKSENTEKOON PROJEKTI 2011-2015 -keskeisimmät tulokset- Maarit Mykkänen & Virpi Puikkonen Tuetusti päätöksentekoon- projekti Toiminta-aika 22.8.2011 12.6.2015 Rahoittaja: Ray Toiminta-alue:

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala VAPAAEHTOISTOIMINTAAN UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala 1.10.2016 Vapaaehtoistoiminnan toimintamalli Uudenmaan Martoissa Piiri Kouluttaa vapaaehtoisia Tukee, kannustaa ja ohjaa

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella. Toimenpiteitä kuvataan tavoitteiden yhteydessä. Tässä esityksessä

Lisätiedot

Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.

Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9. Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.2014 Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin voit olla koko maailma.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Arvot ja Teema 2017 Uudistuva Pori Rohkea Pori Rohkea Yrittäjä Kiinnostavat uudet ajatukset ja kokeilut tarjoavat mahdollisuuksia monipuolistaa yritysten liiketoimintaa, rakentaa

Lisätiedot

Map-tiedote. Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet

Map-tiedote. Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet Map-tiedote Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet Mitä tämä vihko sisältää? 1. Map Minun asumisen polkuni -toimintamalli 5 2. Map-selkokuvat 7 3. Suunnittelen omaa elämääni 9 4. Asuntotoiveeni

Lisätiedot

UUSI JA ELINVOIMAINEN TUKILIITTO 2020-LUVULLE

UUSI JA ELINVOIMAINEN TUKILIITTO 2020-LUVULLE Kehitysvammaisten Tukiliitto ry UUSI JA ELINVOIMAINEN TUKILIITTO 2020-LUVULLE Alustavia esityksiä sääntömuutoksista: Järjestön tarkoitus Esitykset 1.-3. Sisältö III ESITYS TUKILIITON UUDISTAMISEKSI 1.

Lisätiedot

Helvi Sipilä seminaari 24.4.2013

Helvi Sipilä seminaari 24.4.2013 Helvi Sipilä seminaari 24.4.2013 n näkökulma Maahanmuuttajien järjestötoimintaan Matti Forsberg järjestökonsultti n toiminnot Avoimia koulutuksia yhdistystoiminnasta Henkilökohtaista neuvontaa puhelimitse

Lisätiedot

Euroopan kansalaisten teemavuosi ) Veera Parko, valtioneuvoston EU-sihteeristö

Euroopan kansalaisten teemavuosi ) Veera Parko, valtioneuvoston EU-sihteeristö Euroopan kansalaisten teemavuosi 2013 1) Veera Parko, valtioneuvoston EU-sihteeristö Kansalaisten teemavuoden taustalla Vuosi Euroopan parlamentin vaaleihin 20 vuotta EU-kansalaisuuden luomisesta (Maastricht)

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Martoissa on arjen mahdollisuus Vuosikokous 26.4.2014 Tavoitteet 2015 Toiminnan tunnettuuden parantaminen sisältölähtöisesti Kestävän kehityksen edistäminen kotitalousneuvonnan

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Luonnos syyskuu 2015, vahvistetaan liiton syyskokouksessa 3.12.2015 ja päivitetään rahoituspäätösten jälkeen tammikuussa 2016. TAVOITTEET 2016 1. MONIKA-NAISET LIITOLLA ON LAADUKKAITA

Lisätiedot

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS Tekstin kokoaminen ja kuvat: Tommi Kivimäki SOPIMUKSEN ARTIKLAT 5-30: 5. Vammaisten syrjintä on kielletty Vammaisten ihmisten on saatava tietoa ymmärrettävässä

Lisätiedot

Järjestöjen monet roolit - Pohjois-Karjalan järjestöpäivä

Järjestöjen monet roolit - Pohjois-Karjalan järjestöpäivä Järjestöjen monet roolit - Pohjois-Karjalan järjestöpäivä 30.9.2016 Toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen strategiset painopisteet 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA toimintasuunnitelma 2008 Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA 2008 sivu 1. JOHDANTO 3 2. PERUSTOIMINTA 3 3. PERUSTOIMINTAAN KUULUVAT

Lisätiedot

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että Suomen malli 2 LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN (entinen työ- ja päivätoiminta) Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että he voivat

Lisätiedot

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia 2015-2019 Visio METKA on Suomen suurin ja vaikuttavin opiskelijakunta niin taloudellisin kuin toiminnallisin mittarein mitattuna.

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö. Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012

Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö. Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012 Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012 KVPS Tukena Oy Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Kehitysvammaisten Tukiliitto ry yhdistys yhdistys yhdistys yhdistys yhdistys

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE Kari Sutinen, pj

YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE Kari Sutinen, pj YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE 2014 Kari Sutinen, pj TOIMINNAN OSA-ALUEET KOKOUSTOIMINTA KOULUTUS/EDUNVALVONTA, AKTIIVIT, JÄSENISTÖ EDUNVALVONTA JA VAIKUTTAMINEN, AKTIIVIT/JÄSENISTÖ/TYÖNANTAJAT

Lisätiedot

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Välittämisen viestin vieminen Välittämisen asenteen edistäminen yhteiskunnassa

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut Jaana Fedotoff 23.5.2013 Helsinki Nuorten tieto- ja neuvontatyön tavoite: Nuorten sosiaalinen

Lisätiedot

Loppuraportti 2012. Käsikynkkä-projekti 2010 2012 Me Itse ry. Selkokielinen raportti projektista

Loppuraportti 2012. Käsikynkkä-projekti 2010 2012 Me Itse ry. Selkokielinen raportti projektista Loppuraportti 2012 Käsikynkkä-projekti 2010 2012 Me Itse ry Selkokielinen raportti projektista Sirkka Nikulainen, projektityöntekijä Tuula Puranen, selkokielen asiantuntija Sisällys 1 Aluksi 2 Me Itse

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

Eettisiä kysymyksiä vammaisen ja perheen kohtaamisessa

Eettisiä kysymyksiä vammaisen ja perheen kohtaamisessa Eettisiä kysymyksiä vammaisen ja perheen kohtaamisessa Ritva Halila, LT, dosentti, pääsihteeri etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet ei sidonnaisuuksia teollisuuteen

Lisätiedot

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Oma tupa, oma lupa hanke/ Ulla Halonen 5.3.2014 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Keski-Suomessa tukee Oma tupa, oma lupa -hanke Hankkeen tavoitteita ovat: 1.

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen

Lisätiedot

TAMPEREEN INSINÖÖRIT RY:N TOIMINNAN SUUNTALINJAT VUOSILLE

TAMPEREEN INSINÖÖRIT RY:N TOIMINNAN SUUNTALINJAT VUOSILLE Tampereen Insinöörit ry 3.11.2014 Kolmivuotissuunnitelma 2015-2017 TAMPEREEN INSINÖÖRIT RY:N TOIMINNAN SUUNTALINJAT VUOSILLE 2015-2017 1.TOIMINTA-AJATUS Tampereen Insinöörit ry on ammattikuntaa yhdistävä

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella vuosikokouksessa käsittelyn helpottamiseksi. Toimenpiteitä kuvataan

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 väliseminaari, 16.12.2015, Finlandia talo, Helsinki ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho, FT Taustaa

Lisätiedot

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015 SKOL, toimintasuunnitelma 2016 Esitys hallitukselle 19.10.2015 Yhteenveto Visio 2020 Suunnittelu ja konsultointi on suomalaisen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän arvostettu kilpailuetu ja osaamisen kehittämisen

Lisätiedot

Toimintakatsaus 2011. Me Itse ry

Toimintakatsaus 2011. Me Itse ry Toimintakatsaus 2011 Me Itse ry Me Itse ry Kehitysvammaisten henkilöiden valtakunnallinen yhdistys - liike itsenäisen elämän puolesta Yhdistyksen tehtävänä on edistää vammaisten kansalaisten osallisuutta

Lisätiedot

Vuosiseuranta 2011: Yleisosio (lomake 1)

Vuosiseuranta 2011: Yleisosio (lomake 1) 5% valmiina Tulosta Vuosiseuranta 2011: Yleisosio (lomake 1) 1. 2. 3. 4. 5. 6. Tämä lomake koostuu seuraavista osioista: Taustatiedot Yleiset kuntaa koskevat kysymykset Iäkkäiden terveysliikunnan toteuttaminen

Lisätiedot

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011 Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet KVTL Kevät 2011 Lähtökohta 1/2 Tilaisuus voi olla ennakoiva Halutaan tietää ja keskustella asioista miten kehitysvammaisten / vammaisten ja heidän perheidensä

Lisätiedot

Aktiivinen ja hyvinvoiva ikäihminen

Aktiivinen ja hyvinvoiva ikäihminen Aktiivinen ja hyvinvoiva ikäihminen 16.9.2013 31.3.2015 Projektipäällikkö Jari Latvalahti, EETU ry Sitran Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue 6 suuren valtakunnallisen eläkeläisjärjestön

Lisätiedot

Katsaus Kehas-työryhmän raporttiin. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Helsinki 6.4.

Katsaus Kehas-työryhmän raporttiin. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Helsinki 6.4. Katsaus Kehas-työryhmän raporttiin Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Helsinki 6.4.2017 VN:n periaatepäätös ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan. Doinita Negruti. kurssi

Vapaaehtoistoiminnan. Doinita Negruti. kurssi Vapaaehtoistoiminnan Doinita Negruti kurssi Kurssin sisältö Osa 1: Vapaaehtoistoiminta Suomessa (6 h) Yhteiskunnan sektorit Kansalaistoiminnan historiaa Vapaaehtoistoiminnan tarkoitus, periaatteet, oikeudet

Lisätiedot

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2014 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2014 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry 1 AVUSTUKSET 2014 toiminta-avustukset Lieksan Kuuloyhdistys ry jäs. 151 Yhdistys toimii alueensa kuulonhuollon hyväksi jakaen tietoutta apuvälineistä ja niiden käytöstä sekä ohjaten jäseniään hakemaan

Lisätiedot

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry 1 AVUSTUKSET 2014 toiminta-avustukset Lieksan Kuuloyhdistys ry jäs. 147 Yhdistys toimii alueensa kuulonhuollon hyväksi jakaen tietoutta apuvälineistä ja niiden käytöstä sekä ohjaten jäseniään hakemaan

Lisätiedot

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen

Lisätiedot

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.

Lisätiedot

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 2010, 2009 Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementti Ukonhattu ry Päätavoite 2. UKONHATTU ON YLEISHYÖDYLLINEN YHDISTYS jakautuu 3 osatavoitteeseen

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKAT 5-6

YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKAT 5-6 YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKAT 5-6 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6 Vuosiluokilla 5 ja 6 yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi, vastuuntuntoisiksi ja yritteliäiksi

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

9.12.2011. www.kepa.fi

9.12.2011. www.kepa.fi 9.12.2011 www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö. Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää tai niitä seuraavaa järjestöä.

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Toimintakatsaus 2012 Me Itse ry

Toimintakatsaus 2012 Me Itse ry Toimintakatsaus 2012 Me Itse ry Me Itse on kehitysvammaisten henkilöiden valtakunnallinen yhdistys. Se on liike itsenäisen elämän puolesta. Yhdistyksen tehtävänä on edistää vammaisten kansalaisten osallisuutta

Lisätiedot

Osallisuus ja palvelusuunnittelu

Osallisuus ja palvelusuunnittelu Vammaispalvelujen kehittämishanke 2 Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke 2012-2013 Osallisuus ja palvelusuunnittelu Vammaispalvelulaki VpL:n tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä

Lisätiedot

Yhdenmukainen arviointi ja asiakkaan oikeudet

Yhdenmukainen arviointi ja asiakkaan oikeudet Yhdenmukainen arviointi ja asiakkaan oikeudet Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 17.3.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Asiakkaan oikeuksista sosiaalihuollossa Oikeus

Lisätiedot

Omaisyhdistys satakuntalaisille

Omaisyhdistys satakuntalaisille Omaisyhdistys satakuntalaisille 5.2.2015 Perustettu 2009 Hallituskatu 10 28100 Pori Toiminnanohjaaja Jaakko Viitala Tammikuu 2015 Isolinnankatu 16 28100 Pori Toiminnanjohtaja Elina Uusivuori Henkilöstö

Lisätiedot

Lakeuden Bioanalyytikot

Lakeuden Bioanalyytikot Lakeuden Bioanalyytikot LaBit ry. järjestää jäsenilleen opintotapahtumia sekä vapaaajan virkistäytymistilaisuuksia. 1 Yhdistyksen historiaa Kaikki sai alkunsa ajatuksesta perustaa oma yhdistys Seinäjoen

Lisätiedot