Hitaasti opinnoissaan etenevät nuoret: korkeakouluopintoihin hakeutumisen motiivit ja kokemukset opiskeluympäristöstä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hitaasti opinnoissaan etenevät nuoret: korkeakouluopintoihin hakeutumisen motiivit ja kokemukset opiskeluympäristöstä"

Transkriptio

1 Hitaasti opinnoissaan etenevät nuoret: korkeakouluopintoihin hakeutumisen motiivit ja kokemukset opiskeluympäristöstä Vesa Korhonen, Tampereen yliopisto, Kasvatustieteiden yksikkö Juhani Rautopuro, Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos Anu Ärölä, Tampereen yliopisto, Kasvatustieteiden yksikkö

2 Opintojen lähtökohdat: opinnoille merkitystä rakentamassa Yliopisto opiskelijat ovat lähtökohdiltaan ja orientaatioiltaan hyvin heterogeeninen ryhmä Koulutusalan valintaan ja korkeakoulutukseen hakeutumisen motiiveihin vaikuttavat hyvin monet tekijät, kuten henkilökohtainen kiinnostus opiskeltavaan alaan, hyvän työpaikan saavuttamisen ennakoiminen tutkinnon jälkeen, itsensä kehittämisen tarpeet, perheen odotukset ja ystävien mielipiteet, asuinpaikka sekä opiskelupaikan saannin helppous (Cote & Levine 1997; 2002; Rautopuro & Väisänen 2001; Penttilä ym. 2007). Opintoihin hakeutumisen lähtökohdilla on merkitystä sekä opiskeluorientaation muotoutumiseen ja opintoihin kiinnittymiseen/sitoutumiseen että opiskelumenestykseen ja opiskelukokemuksiin yliopisto opiskelun haastellisissa ympäristöissä (vrt. Rautopuro & Väisänen 2002)

3 Opintoihin sitoutuminen/sitoutumattomuus Opintoihin sitoutumisen taustalla opintojen merkityksen tiedostaminen Yliopisto opiskelussa on keskeistä millaisen merkityksen korkeakouluopiskelu ja tutkinnon suorittaminen saa elämänkulussa, mutta myös spesifimpänä kysymyksenä opiskeluympäristön tarjoamat mahdollisuudet ja millaisena opiskelija näitä mahdollisuuksia omalla kohdallaan arvioi (Korhonen 2011; Korhonen & Hietava 2011) Oppimiseen ja opiskeluun liittyvä orientaatio: kysymys opiskeluun sitoutumisesta ja sitoutumattomuudesta Mäkinen, Olkinuora ja Lonka (2004) ovat jakaneet opiskelijat opiskeluorientaationsa perusteella kolmeen pääryhmään: opiskeluorientoituneet, työelämäorientoituneet ja sitoutumattomat opiskelijat. Erityisesti sitoutumattomilla opiskelijoilla on epäselvyyttä opiskeluorientaation ja tavoitteiden osalta. Esimerkiksi voimakas ahdistuneisuuden tunne saattaa olla ominaista tälle ryhmälle. Sitoutumattomat opiskelijat ovat myös todennäköisimpiä opintojen keskeyttäjiä ja opintoalan vaihtajia. (Mäkinen ym. 2004; Lonka ym. 2008)

4 Opiskelijan opintoihin hakeutumisen motiivit opintoihin sitoutumisen/ sitoutumattomuuden taustalla Opiskelijan hakumotivaatiot (The Student Motivations for Attending University (SMAU) )(Cote & Levine 1997; 2002) Ura materialistinen (CAR) motivaatio Henkilökohtais älyllinen(per) motivaatio, Humaani (HUM) motivaatio, Odotusperustainen (EXP) motivaatio, Jäsentymätön/sitoutumaton (DEF) motivaatio Opintoihin sitoutumattomuuden kokemukset hitaasti etenevillä opiskelijoilla (Haarala Muhonen 2011) Tilannetta voidaan selittää hitaasti edenneiden opiskelijoiden puutteellisemmilla itsesäätelytaidoilla, joihin liittyvät Haarala Muhosen (2011) mukaan tahtotilan puute (motivaatio ongelmat) ja ongelmat oman oppimisen hallinnassa ja strategioissa Mielekkyyden katoaminen opinnoista, mikä näkyy usein tavoitteenasettelun ja opintoihin sitoutumisen ongelmien taustalla ja edelleen aikaansaamattomuutena ja tehtävien välttelynä

5 Aineisto ja menetelmät Opintorekisteriaineisto Helsingin yliopisto (HY) Jyväskylän yliopisto (JY) Tampereen yliopisto (TaY) Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Hitaasti etenevien kohderyhmä tabula rasa opiskelijat ja opiskelijat, joilla opintojen alussa hyvin vähän opintopisteitä Bolognan prosessin mukaisesti opiskelevat (vuonna 2005 ja sen jälkeen aloittaneet) Kyselyt (online ja postikysely) Hitaasti etenevät opiskelijat: JY ja TaY Alhainen vastausprosentti (noin 25 %), n = 231 Opiskelijatutkimus jatkuu hitaasti etenevien opiskelijoiden haastatteluilla Tilastolliset analyysit tässä yhteydessä Kuvailevat tunnusluvut Faktorointi ja riippuvuuksien ja ryhmäerojen kuvaaminen

6 Hitaasti etenevien kyselyaineisto ja tutkimuskysymykset Kysely hitaasti etenevien yliopisto opiskelijoiden opiskelukokemuksista (online ja postikysely) Kyselyn osioita: 1) Taustatiedot ja lapsuus, 2) Elämäntilanne, 3) Opinnot ja opiskelukokemukset, 4) Yleisiä kysymyksiä opintojen merkityksestä, itsestä ja tulevaisuuden odotuksista Tässä yhteydessä tarkastelussa ovat erityisesti osion 3 kohdat opintojen lähtökohdista (opintoihin hakeutumisen motiivit) ja opiskelukokemuksista ja opiskeluvoimavaroista Tutkimuskysymykset Millaisia ovat hitaasti etenevien opiskelijoiden yliopisto opintoihin hakeutumisen motiivit? Kuinka yleiseltä jäsentymätön/sitoutumaton motiivi hakeutumisvaiheessa näyttää? Millaisia ovat hitaasti etenevien opiskelijoiden opiskelukokemusten ulottuvuudet? Kuinka yleisiltä oppimisen hallinnan ja tehtävien välttelyn tyyppiset ongelmat näyttävät aineistossa? Onko opintoihin hakeutumisen motiiveilla yhteyksiä opiskelukokemusten ulottuvuuksiin? Onko erityisesti jäsentymättömällä/sitoutumattomalla motiivilla yhteyksiä oppimisen hallinnan ja tehtävien välttelyn tyyppisiin ongelmiin opiskelussa?

7 Opintoihin hakeutumisen motiivit Henkilökohtaisälyllinen (PER) Yliopisto tarjoaa minulle mahdollisuuden kehittää itseäni Yliopisto sopii minulle, koska se antaa minulle mahdollisuuden opiskella ja oppia Yliopisto on minulle ympäristö älyllisen kapasiteettini Kehittämiseen Yliopisto mahdollistaa minulle mielenkiintoisen uran Saavuttamisen Ihmettelen usein itsekseni, miksi oikein olen yliopistossa (käännetty) Alfa = 0,76 Keskim.ääräinen korrelaatio 0,42 Humaani (HUM) Minulle on tärkeää, että koulutukseni on hyödyksi myös muiden hyvinvoinnin tukemisessa Koulutukseni tulisi mahdollistaa vähempiosaisten auttamisen Haluan hyödyntää koulutustani inhimillisten olosuhteiden Parantamiseen Koulutukseni tulisi auttaa minua ymmärtämään elämän monimuotoisuutta Alfa = 0,84 Keskimääräinen korrelaatio 0,56 Odotusperustainen (EXP) Perheeni taholta on ollut huomattavia paineita yliopistokoulutuksen hankkimiseksi Vanhempani pettyvät minuun jos en suorita yliopistotutkintoa Olen hakeutunut yliopistoon pääasiassa siksi, että minun odotetaan hankkivan yliopistotutkinnon Olen kokenut sosiaalisia paineita yliopistotutkinnon hankkimiseksi Alfa = 0,83 Keskimääräinen korrelaatio 0,55 Ura materialistinen (CAR) Yliopisto on minulle käytännössä keino henkilökohtaisen menestyksen hankkimiseksi Yliopistokoulutus on minulle keino paremman aseman saavuttamiseen yhteiskunnassa Yliopisto auttaa minua saavuttamaan arvostettuja ja hienoja asioita elämässä Alfa = 0,78 Keskimääräinen korrelaatio 0,53 Jäsentymätön/ sitoutumaton (DEF) Olen hakeutunut yliopistoon, koska ei ollut oikein muitakaan vaihtoehtoja Minulla ei periaatteessa ollut muuta vaihtoehtoa kuin tulla opiskelemaan yliopistoon En koe saavani yliopistosta mitään erityistä, mutta se on muita vaihtoehtoja parempi Alfa = 0,64 Keskimääräinen korrelaatio 0,36

8 Motiivien kuvailevia tunnuslukuja (asteikko 1 = ei tärkeä 5 = tärkeä) Henkilökohtais Odotus Jäsentymätön/si älyllinen Humaani perustainen N Missing Keskiarvo 4,11 3,54 2,00 Mediaani 4,20 3,75 1,75 Keskihajonta 0,74 0,93 1,01 Prosenttipisteet 25 3,80 3,00 1, ,20 3,75 1, ,80 4,25 2,75 Uramaterialistinen toutumaton N Missing 4 2 Keskiarvo 3,22 2,11 Mediaani 3,33 2,00 Keskihajonta 1,02 0,92 Prosenttipisteet 25 2,67 1, ,33 2, ,00 2,67

9 Motiivien tunnuslukuja aloitusiän mukaan

10 Motiivien tunnuslukuja pro/gen jaon mukaan

11 Hakumotivaatioiden väliset korrelaatiot

12 Opintokokemukset ja tuntemukset Motivaation puute Epävarmuus taidoista Tehtävien välttely Ajanhallinnan puute Tuntuu, että olen menettänyt kiinnostukseni nykyiseen opintoalaan Opintojen sisällöt eivät jaksa motivoida minua Minun on vaikea löytää opiskelulleni selvää merkitystä Koen ongelmia motivaatiossani ja opintoihin sitoutumisessa Alfa = 0,88 Osioiden keskimääräinen korrelaatio = 0,65 Kurssien tavoitteet ovat minulle usein liian laajat Minun on vaikea arvioida, hallitsenko opiskeltavia asioita Minulla on ongelmia käsitellä opinnoissani vaadittavan tiedon määrää ja vaikeaa tietoa Alfa = 0,77 Osioiden keskimääräinen korrelaatio = 0,53 Tulen usein sairaaksi, jos jotain hankalaa on tiedossa Jos jokin asia opiskelussa alkaa mennä pieleen, häivyn nopeasti jonnekin Keksin usein muuta tekemistä kun minulla on hankala opintoihin liittyvä asia Huomaan, että kaipaan jonkun johon tukeutua vaikeuksissa Jos edessä on vaikea tehtävä, en yritä tosissani Alfa = 0,69 Osioiden keskimääräinen korrelaatio = 0,31 Minulle on vaikeaa löytää riittävästi aikaa opiskelun toteuttamiseen Tuntuu, että en pysty suunnitelmallisesti aikatauluttamaan opiskeluasioita Tekemättömät opiskeluasiat kasaantuvat enkä ajallisesti hallitse kaaosta Alfa = 0,72 Osioiden keskimääräinen korrelaatio = 0,46 Keskiarvo = 2,6 Keskihajonta = 1,2 Mediaani = 2,5 Keskiarvo = 2,6 Keskihajonta = 1,0 Mediaani = 2,3 Keskiarvo = 2,6 Keskihajonta = 0,8 Mediaani Keskiarvo = 2,9 Keskihajonta = 1,1 Mediaani = 3,0

13 Tuntemusten tunnuslukuja aloitusiän mukaan

14 Tuntemusten tunnuslukuja pro/gen jaon mukaan

15 Opintokokemusten ja tuntemusten korrelaatiot

16 Hakumotivaatioiden ja opintotuntemusten väliset korrelaatiot

17 Yhteenvetoa Hitaasti etenevien opintoihin hakeutumisen lähtökohdat eivät näytä poikkeavan merkittävästi hakumotiivien osalta muiden opiskelijoiden motiiveista Sisäiseen sitoutumiseen liittyvät motiivit (henkilökohtais älyllinen, humaani, uramaterialistinen) näyttävät yleisemmiltä kuin ulkokohtaiseen sitoutumiseen (odotusperustainen) tai jäsentymättömään sitoutumiseen (jäsentymätön/sitoutumaton) liittyvät motiivit Hitaasti etenevien kyselyaineisto vahvistaa kuitenkin aiempien tutkimusten kuvaa tähän ryhmään kuuluvien opiskelijoiden tahtotilan laskemisesta (motivaation puute) ja itsesäätelytaitoihin liittyvistä ongelmista (epävarmuus taidoista, tehtävien välttely, ajanhallinnan puute/vaikeudet) opintojen hitaan käyntiinlähdön yhteydessä (vrt. Mäkinen ym. 2004; Haarala Muhonen 2011) Ovatko nämä opintojen hitaan käyntiinlähdön syytä vai seurausta? Ulkokohtaisella ja jäsentymättömällä sitoutumisella (opintoihin hakeutumisen motiivina) näyttäisi tämän aineiston perusteella löytyvän tilastollisesti merkittäviä yhteyksiä opiskelijoiden tahtotilan laskemiseen ja itsesäätelytaitojen ongelmiin Vastaavasti henkilökohtais älyllinen motiivi opintoihin hakeutumisessa korreloi negatiivisesti tahtotilan laskemisen ja itsesäätelytaitojen ongelmien kanssa

Ongelmalliset opintopolut ja opintoihin kiinnittymisen haasteet korkeakoulutuksessa

Ongelmalliset opintopolut ja opintoihin kiinnittymisen haasteet korkeakoulutuksessa Ongelmalliset opintopolut ja opintoihin kiinnittymisen haasteet korkeakoulutuksessa 12.12.2012 Vesa Korhonen s-posti: vesa.a.korhonen@uta.fi Campus Conexus hanke Kasvatustieteiden yksikkö (EDU) Tampereen

Lisätiedot

Opintojen eteneminen yliopistossa. Missä mennään vai mennäänkö ollenkaan?

Opintojen eteneminen yliopistossa. Missä mennään vai mennäänkö ollenkaan? Opintojen eteneminen yliopistossa. Missä mennään vai mennäänkö ollenkaan? Juhani Rautopuro Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto Haastavat ohjaustilanteet, Helsingin yliopisto 11.01.2012 Tutkimuksen

Lisätiedot

Hartiat kyyryssä kohti uusia pettymyksiä Korkeakoulutuksesta syrjäytyminen ja opintoaikataulujen käsikirjoitukset

Hartiat kyyryssä kohti uusia pettymyksiä Korkeakoulutuksesta syrjäytyminen ja opintoaikataulujen käsikirjoitukset Hartiat kyyryssä kohti uusia pettymyksiä Korkeakoulutuksesta syrjäytyminen ja opintoaikataulujen käsikirjoitukset Juhani Rautopuro Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos Vesa Korhonen Tampereen

Lisätiedot

Korkeakoulutuksesta syrjäytyminen (syrjäytymisriski)

Korkeakoulutuksesta syrjäytyminen (syrjäytymisriski) Korkeakoulutuksesta syrjäytyminen (syrjäytymisriski) Juhani Rautopuro Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos http://www.campusconexus.fi/ Tampere 27.1.2011 Syrjäytymisen käsitteestä Elämänhallinnan

Lisätiedot

Vesa Korhonen vesa.a.korhonen@uta.fi Campus Conexus hanke Tampereen yliopisto

Vesa Korhonen vesa.a.korhonen@uta.fi Campus Conexus hanke Tampereen yliopisto Koulutuksellisesta syrjäytymisestä kiinnittymiseen vai päinvastoin? Onko ohjauksella merkitystä hitaasti etenevien tai opiskelemattomien yliopisto-opiskelijoiden tilanteessa? Vesa Korhonen vesa.a.korhonen@uta.fi

Lisätiedot

Korkeakoulujen kansainvälistyminen opiskelijanäkökulmasta

Korkeakoulujen kansainvälistyminen opiskelijanäkökulmasta Korkeakoulujen kansainvälistyminen opiskelijanäkökulmasta Esimerkkinä englanninkieliset koulutusohjelmat Anna Niemelä /Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs Mikä on Otus? Otuksen missio Korkeakoulujärjestelmää,

Lisätiedot

Sovellusidea Nexus-kyselyn käyttöä varten

Sovellusidea Nexus-kyselyn käyttöä varten Sovellusidea Nexus-kyselyn käyttöä varten Tämän materiaalipaketin avulla voit käsitellä Nexus-kyselyn teemoja ja tuloksia esimerkiksi hopsryhmässä. Ohje: Tulosta tämä tiedosto yksipuoleisena joko A4-koossa

Lisätiedot

Oppimisen tunnistaminen ja opintoihin kiinnittyminen. - Kiinnittymismittarin pilottivaiheen tarkastelua Sirpa Törmä/ CC1-projekti/Tay

Oppimisen tunnistaminen ja opintoihin kiinnittyminen. - Kiinnittymismittarin pilottivaiheen tarkastelua Sirpa Törmä/ CC1-projekti/Tay Oppimisen tunnistaminen ja opintoihin kiinnittyminen - Kiinnittymismittarin pilottivaiheen tarkastelua Sirpa Törmä/ CC1-projekti/Tay Kiinnittymismittari Tutkimusperustainen kysely oppimisen ja toimintakäytäntöjen

Lisätiedot

https://virkailija.opintopolku.fi/aipal/

https://virkailija.opintopolku.fi/aipal/ Page 1 of 7 Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01.2018 15:03 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä

Lisätiedot

Oppimisen tunnistaminen ja opintoihin kiinnittyminen kiinnittymiskyselyn tarkastelua. Sirpa Törmä/CC1 projekti

Oppimisen tunnistaminen ja opintoihin kiinnittyminen kiinnittymiskyselyn tarkastelua. Sirpa Törmä/CC1 projekti Oppimisen tunnistaminen ja opintoihin kiinnittyminen kiinnittymiskyselyn tarkastelua Sirpa Törmä/CC1 projekti 6.6.2012 Kiinnittymiskysely Tutkimusperustainen kysely opintojen ja oppimisen edistämiseksi,

Lisätiedot

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Kyselyn tavoite selvittää nuorten tulevaisuuden suunnitelmia ammattiin, opiskeluun sekä opintojen sisältöihin ja oppimisympäristöihin (Mun koulu!) liittyviä

Lisätiedot

Page 1 of 8 Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01.2018 15:07 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä

Lisätiedot

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 204 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.2.205 Pirre Hyötynen, TEK TEKNIIKAN ALAN PALAUTEKYSELY VASTAVALMISTUNEILLE 3.2.205 2 3.2.205 204 ENG:LTÄ VALMISTUNEET, YHTEENVETO /4 Sivunumerot

Lisätiedot

Opintoihin kiinnittymisen arviointi ja tukeminen ensimmäisen vuoden opiskelijan näkökulmasta

Opintoihin kiinnittymisen arviointi ja tukeminen ensimmäisen vuoden opiskelijan näkökulmasta Opintoihin kiinnittymisen arviointi ja tukeminen ensimmäisen vuoden opiskelijan näkökulmasta Vesa Korhonen Campus Conexus hanke Tampereen yliopisto Peda-Forum työpaja 21.8.2013 1. Opintoihin kiinnittyminen

Lisätiedot

Opiskelumotivaatio 12.11.2015. Tiina Kerola

Opiskelumotivaatio 12.11.2015. Tiina Kerola Opiskelumotivaatio 12.11.215 Tiina Kerola Motivaatiosta yleisesti Motivaatiolla viitataan yleisesti ottaen syyhyn, syihin tai perusteluihin, miksi joku tekee jonkin teon tai suorituksen Opiskelussa: perustelu

Lisätiedot

Page 1 of 11 26.1. Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01. 15:11 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä.

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Kandipalaute - Kandidatrespons - Finnish Bachelor's Graduate Survey. Suomi Svenska English

Kandipalaute - Kandidatrespons - Finnish Bachelor's Graduate Survey. Suomi Svenska English Kandipalaute - Kandidatrespons - Finnish Bachelor's Graduate Survey Suomi Svenska English Hyvä opiskelija, Suomalaissa yliopistoissa toteutetaan valtakunnallinen opiskelijapalautekysely Kandipalaute. Kysely

Lisätiedot

CC-tutkimustoiminta Opintojen hidas eteneminen Syrjäytymisriski vaiko vapaaehtoinen valinta?

CC-tutkimustoiminta Opintojen hidas eteneminen Syrjäytymisriski vaiko vapaaehtoinen valinta? CC-tutkimustoiminta Opintojen hidas eteneminen Syrjäytymisriski vaiko vapaaehtoinen valinta? Juhani Rautopuro Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto Esitys Campus Conexus -projektien ohjausryhmän

Lisätiedot

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille 2019 Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille Kysely Luovin ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoiden

Lisätiedot

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus Opiskelukysely 2017 Perustutkintokoulutus Vastaajia 265 Opiskelukysely 2017 Opiskelukyselyn kohderyhmänä olivat perustutkinto-opiskelijat, jotka ovat aloittaneet nykyiset opintonsa 2015-2016. Kysely oli

Lisätiedot

BJ20A1700 Johdatus kemiantekniikan opiskeluun HOPS

BJ20A1700 Johdatus kemiantekniikan opiskeluun HOPS BJ20A1700 Johdatus kemiantekniikan opiskeluun HOPS 17.9.2013 Ritva Tuunila Opintojen suunnittelu - Hops HOPS eli henkilökohtainen opinto/opiskelusuunnitelma tarkoittaa opiskelijan tekemää suunnitelmaa

Lisätiedot

Yliopistojen kandipalaute

Yliopistojen kandipalaute Yliopistojen kandipalaute Helena Rasku-Puttonen Korkeakoulujen KOTA-seminaari 17.9.2014 Taustaa Opiskelijoiden aloitteesta v. 2008; useita työryhmiä Palautekyselyiden kartoitus: Opiskelijoiden osallistaminen

Lisätiedot

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille Kysely Luovin ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoiden huoltajille

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla Sijoittumisseuranta 13 Vuonna 12 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 13 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto (kyselyn vastausprosentti 4 %) Jari Penttilä Jyväskylän yliopisto/työelämäpalvelut

Lisätiedot

TLT-opintokysely 2011

TLT-opintokysely 2011 TLT-opintokysely Sähköinsinöörikilta toteutti keväällä opintokyselyn TLT-opiskelijoille. Kysely toteutettiin nettilomakkeena, ja siihen vastasi 7 TLT-opiskelijaa. Tämä on yhteenveto kyselyn tuloksista

Lisätiedot

Tuen ja ohjauksen merkitys opiskelijoiden kiinnittymisessä opiskeluun

Tuen ja ohjauksen merkitys opiskelijoiden kiinnittymisessä opiskeluun Opiskelijat, korkeakoulut ja työelämä korkeakoulutuksen kärkihankkeet ja EUROSTUDENT VI käynnistysseminaari 1.3.2016 Tuen ja ohjauksen merkitys opiskelijoiden kiinnittymisessä opiskeluun Marita Mäkinen,

Lisätiedot

Aloituskysely 2016 tulokset

Aloituskysely 2016 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus Vastaajia 474, vastausprosentti 80 % Aloituskyselyn toteutus syksyllä 2016 Aloituskysely toteutettiin Luovissa syyskuussa. Kyselyyn kohderyhmänä olivat syksyllä 2016

Lisätiedot

Tämä kohta liittyy vahvasti motivaation tasoon ja sisäiseen innostukseen tai ulkoiseen motivaation lähteisiin

Tämä kohta liittyy vahvasti motivaation tasoon ja sisäiseen innostukseen tai ulkoiseen motivaation lähteisiin 1 OPINTOJEN SUUNNITTELU ryhmänohjaajalle Kiinnostuksen kohteeni ja tavoitteeni opintoihin 1. Tulin opiskelemaan tälle alalle, koska 2. Tavoittelen opinnoissani 3. Tavoitteeni saavuttamiseksi olen valmis

Lisätiedot

GeoGebra tutkivan oppimisen välineenä: havainto-hypoteesi-testaus

GeoGebra tutkivan oppimisen välineenä: havainto-hypoteesi-testaus GeoGebra tutkivan oppimisen välineenä: havainto-hypoteesi-testaus Mitä jäi mieleen viime viikosta? Mitä mieltä olet tehtävistä, joissa GeoGebralla työskentely yhdistetään paperilla jaettaviin ohjeisiin

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Simo Aho Tavoitteet 1) Kuinka yleistä (eri koulutusaloilla) on toisen asteen tutkintoon tähtäävien opintojen keskeyttäminen? Kuinka

Lisätiedot

OPS-seminaari: Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi. Hanna Laitinen, yliopistonopettaja Psykologian laitos

OPS-seminaari: Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi. Hanna Laitinen, yliopistonopettaja Psykologian laitos OPS-seminaari: Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi Hanna Laitinen, yliopistonopettaja Psykologian laitos Jyväskylän yliopiston linjaukset opetussuunnitelmiin ja opetusohjelmiin lukuvuosille 2017-2020

Lisätiedot

Page 1 of 11 Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01.2018 15:08 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä

Lisätiedot

Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/

Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/ TUTKINTOTYYTYVÄISYYS TYÖURAN NÄKÖKULMASTA YLIOPISTO-OPINTOJEN KEHITTÄMÄT VALMIUDET SUHTEESSA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN Tarja Tuononen, KM, tohtorikoulutettava, Yliopistopedagogiikan keskus (HYPE) Tuukka Kangas,

Lisätiedot

Opiskelijakysely toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille Tulosyhteenveto koulutuskuntayhtymän hallitukselle

Opiskelijakysely toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille Tulosyhteenveto koulutuskuntayhtymän hallitukselle Opiskelijakysely toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille Tulosyhteenveto koulutuskuntayhtymän hallitukselle Anne Mähönen 15.9.2016 SISÄLTÖ OPISKELIJAPALVELUT... 1 1. Tiedätkö, kuinka saat tarvittaessa

Lisätiedot

Opiskelutaidot Tiina Kerola

Opiskelutaidot Tiina Kerola Opiskelutaidot 29.10.2015 Tiina Kerola Opiskelutaidot osana opiskelukykyä Omat voimavarat Persoonallisuus Identiteetti Elämänhallinta Elämäntilanne ja olosuhteet Sosiaaliset suhteet Fyysinen ja psyykkinen

Lisätiedot

Ohjaus ja opintojen eteneminen: ajankäyttö, opintoihin kiinnittyminen ja

Ohjaus ja opintojen eteneminen: ajankäyttö, opintoihin kiinnittyminen ja Ohjaus ja opintojen eteneminen: ajankäyttö, opintoihin kiinnittyminen ja tulevaisuusorientaatio Kuvallinen aloitussivu, tavoitteellisella kuvan koko 230 x 68 mm opintopolulla Penttinen, Kosonen, Annala

Lisätiedot

Aloituskysely 2017 tulokset

Aloituskysely 2017 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus Vastaajia 396, vastausprosentti 76 % Aloituskyselyn toteutus syksyllä 2017 Aloituskysely toteutettiin Luovissa syyskuussa. Kyselyyn vastasivat syksyllä 2017 opintonsa

Lisätiedot

FSD3111. Tampereen yliopiston kysely toisen vuoden opiskelijoille Koodikirja

FSD3111. Tampereen yliopiston kysely toisen vuoden opiskelijoille Koodikirja FSD3111 Tampereen yliopiston kysely toisen vuoden opiskelijoille 2015 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Tampereen yliopiston kysely toisen vuoden opiskelijoille 2015 [koodikirja].

Lisätiedot

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen

Lisätiedot

OPPIMISEN SÄÄTELY HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ

OPPIMISEN SÄÄTELY HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ OPPIISEN SÄÄTELY HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Opetuksen päivä 13.10.2017 Lääketieteellinen tiedekunta Tohtorikoulutettava illa Räisänen Yliopistopedagogiikan keskus (HYPE) 12.10.2017 1 TUTKIUKSEN TAUSTAA Yliopisto-opiskelijoiden

Lisätiedot

OPAL, te - poliittinen koulutus (1 ryhmää valmistunut syksy 2017) vastaus%=100%

OPAL, te - poliittinen koulutus (1 ryhmää valmistunut syksy 2017) vastaus%=100% OPAL, te - poliittinen koulutus (1 ryhmää valmistunut syksy 2017) UUSIMAA_ LANU 28. Miten arvioit koulutuksen onnistuneen kokonaisuutena (u) 4,6 vastaus%=100% AIPAL/ HAKUVAIHE HAKEUTUMISVAIHEEN KYSELY

Lisätiedot

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta M/S Mariella 4.5.2017 Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry Maiju Korhonen #AMIS2016 Mikä on AMIS-tutkimus? Miten aineistonkeruu toteutettiin? Mitkä

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys. Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011

Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys. Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011 Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011 Kouluterveyskyselyn tuloksia 2010 Fyysisissä työoloissa koetaan puutteita Opiskelua haittaa huono ilmanvaihto

Lisätiedot

VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy 11.8.2015

VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy 11.8.2015 VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus Käynnistyy 11.8.2015 Korvaa nykyiset neljä koulutusta Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (Ammattistartti) Ammatilliseen

Lisätiedot

Opiskelijapalautteen mahdollisuudet koulutuksen laadun kehittämisessä. 17.2.2014 Olli Silvén, Kandipalaute -työryhmä

Opiskelijapalautteen mahdollisuudet koulutuksen laadun kehittämisessä. 17.2.2014 Olli Silvén, Kandipalaute -työryhmä Opiskelijapalautteen mahdollisuudet koulutuksen laadun kehittämisessä 17.2.2014 Olli Silvén, Kandipalaute -työryhmä Kandipalaute: mitä se on? Suomalainen opiskelijapalautekysely CHE Quest:in pohjalta Varsinaisia

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI

YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI Pirjo Hotti Opettaja Kainuun ammattiopisto Seppälän luonnonvara-alan yksikkö Olipa kerran Golfkentänhoitaja Anna Hän on ollut golfkentänhoitajatiimin

Lisätiedot

AGE-hanke alkoi syyskuussa 2013 ja se päättyy heinäkuussa 2015. Mukana hankkeessa ovat Tšekki, Saksa, Kypros, Suomi, Espanja ja Portugali.

AGE-hanke alkoi syyskuussa 2013 ja se päättyy heinäkuussa 2015. Mukana hankkeessa ovat Tšekki, Saksa, Kypros, Suomi, Espanja ja Portugali. Maailman terveysjärjestön WHO:n määritelmän mukaan aktiivinen ikääntyminen on prosessi, jossa optimoidaan mahdollisuudet pysyä terveenä, osallistua ja elää turvattua elämää ja pyritään siten parantamaan

Lisätiedot

Oppilaitoksestani oli helppo saada tietoa! Oppilaitoksen antama ennakkotieto oli riittävää ja todellisuutta vastaavaa!

Oppilaitoksestani oli helppo saada tietoa! Oppilaitoksen antama ennakkotieto oli riittävää ja todellisuutta vastaavaa! Oppilaitoksestani oli helppo saada tietoa! 2 2 1 1 Eri Eos Samaa Oppilaitoksen antama ennakkotieto oli riittävää ja todellisuutta vastaavaa! 2 2 1 1 Eri Eos Samaa Kurssiopas sisältää riittävästi tietoa

Lisätiedot

Campus Conexus Marita Mäkinen & Johanna Annala. Tampere 28.1. 2011 Opintoasiainpäälliköiden talvipäivät

Campus Conexus Marita Mäkinen & Johanna Annala. Tampere 28.1. 2011 Opintoasiainpäälliköiden talvipäivät Korkeakouluopintoihin kiinnittyminen yksilön ja yhteisön asia Campus Conexus Marita Mäkinen & Johanna Annala Tampere 28.1. 2011 Opintoasiainpäälliköiden talvipäivät University connecting people? Campus

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2014

Koulutukseen hakeutuminen 2014 Koulutus 2016 Koulutukseen hakeutuminen 2014 Uusien ylioppilaiden välitön pääsy jatko-opintoihin yhä vaikeaa Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan uusia ylioppilaita oli vuonna 2014 noin 32 100. Heistä

Lisätiedot

Pohtimiskaavio ja analyysimatriisi lähdekirjallisuuden argumentaatioanalyysin

Pohtimiskaavio ja analyysimatriisi lähdekirjallisuuden argumentaatioanalyysin Pohtimiskaavio ja analyysimatriisi lähdekirjallisuuden argumentaatioanalyysin apuna @jatellaan yhdessä -hanke (eeducation) Miika Marttunen & Carita Kiili Jyväskylän yliopisto Kasvatustieteiden laitos Hankkeen

Lisätiedot

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1 Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee

Lisätiedot

TYÖELÄMÄTAITOJEN OPPIMISTA YLIOPISTOSSA TUTKIMUSTULOKSIA JA KEHITTÄMISTARPEITA

TYÖELÄMÄTAITOJEN OPPIMISTA YLIOPISTOSSA TUTKIMUSTULOKSIA JA KEHITTÄMISTARPEITA TYÖELÄMÄTAITOJEN OPPIMISTA YLIOPISTOSSA TUTKIMUSTULOKSIA JA KEHITTÄMISTARPEITA Tarja Tuononen ja Auli Toom Yliopistopedagogiikan keskus (HYPE) Tuononen & Toom 22/03/2018 1 JOHDANTO Erilaisten työelämätaitojen,

Lisätiedot

Opetuksen, oppimisen ja arvioinnin muodot sekä geneeristen taitojen oppiminen eri tieteenaloilla

Opetuksen, oppimisen ja arvioinnin muodot sekä geneeristen taitojen oppiminen eri tieteenaloilla Opetuksen, oppimisen ja arvioinnin muodot sekä geneeristen taitojen oppiminen eri tieteenaloilla Anne Virtanen & Päivi Tynjälä Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto Peda-forum -päivät 16.-17.8.2017

Lisätiedot

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA Helena Rasku-Puttonen Karvin kuulemiskierros KARVIn laatutunnus myönnetty Jyväskylän yliopistolle Mistä kertoo? Jyväskylän yliopistossa on vahva jatkuvan kehittämisen

Lisätiedot

Opetusyhteistyön tiivistäminen ja yhteinen verkko-opetus

Opetusyhteistyön tiivistäminen ja yhteinen verkko-opetus Opetusyhteistyön tiivistäminen ja yhteinen verkko-opetus Mari Suonio ja kumppanit 19.5.2017 Taustaa Toimiva, vakiintunut malli valtakunnallisille verkkokursseille olemassa Noin 3000 op ja 13-10 verkkokurssia

Lisätiedot

Page 1 of 12 Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01.2018 15:09 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä

Lisätiedot

Aikuisopiskelu Kiinkossa

Aikuisopiskelu Kiinkossa www.kiinko.fi Aikuisopiskelu Kiinkossa Mitä aikuisopiskelu on? Valinnan mahdollisuuksia kiinteistöalalla Tavoitteellisuus ja ohjaus Motivaatio on mahtava voima Nauti opiskelusta ja uuden oppimisesta Mitä

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Syrjäytymisvaarassa olevat korkeakouluopiskelijat

Syrjäytymisvaarassa olevat korkeakouluopiskelijat Syrjäytymisvaarassa olevat korkeakouluopiskelijat Projektitutkija Taru Siekkinen Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos Campus Conexus -projekti Campus Conexus -projekti 2009-2012 toimiva ESR-rahoitteinen

Lisätiedot

Opiskelun aloitusvuosi:

Opiskelun aloitusvuosi: Kurssi: Steroidien kemia - KEMS3 (Kevät 9) Vastaamalla kurssista esitettyihin kysymyksiin, mielipiteesi kurssista ja sen hyödyllisyydestä välittyvät kurssin järjestäjille. Palautetta tullaan käyttämään

Lisätiedot

Vipusen uutiskirje. Tervetuloa lukemaan vuoden 2016 ensimmäistä uutiskirjettä!

Vipusen uutiskirje. Tervetuloa lukemaan vuoden 2016 ensimmäistä uutiskirjettä! 1.2.2016 Vipusen uutiskirje Tässä numerossa 1 Vipusen uutiskirje 2 Esittelyssä Koulutuksen yhteiset tilastot 4 Raportit 6 Katsaus tulevaan 6 Tärkeitä päivämääriä Huoltokatkot Tapahtumat Tervetuloa lukemaan

Lisätiedot

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005 Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 25 Erika Sassi ja Piia Simpanen Tinataan-verkostohanke 26 Suomessa naisten osuus tekniikan alalla on ollut kasvussa

Lisätiedot

KOULUTUSKYSELY 2015 Studentum.fi-koulutussivuston tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2015

KOULUTUSKYSELY 2015 Studentum.fi-koulutussivuston tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2015 KOULUTUSKYSELY 2015 Studentum.fi-koulutussivuston tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2015 Koulutustarjonnan ja työmarkkinatilanteen toivotaan kohtaavan TUTKIMUKSESTA YLEISESTI Studentum.fi Studentum.fi-koulutussivustolla

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Opintojen ohella tapahtuva työssäkäynti ja sen

Opintojen ohella tapahtuva työssäkäynti ja sen Opintojen ohella tapahtuva työssäkäynti ja sen hyödyntäminen opinnoissa TAO-oppimisverkoston tapaaminen 29.4.2011 Jyväskylä Johanna Penttilä Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs Esityksen tavoite

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Opiskelijatutkimus 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014

Opiskelijatutkimus 2014. Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Opiskelijatutkimus 2014 Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014 Opiskelijatutkimuksen taustatiedot Tutkimuksen aihealueet: lääketieteen perusopetuksen laatu

Lisätiedot

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Opiskelijoiden kokemuksia oppimisesta ITK 2010 seminaari; Hämeenlinna Soile Bergström Opintojakson esittely

Lisätiedot

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Tavoitteista Ajankäytöstä Suunnitelmallisuudesta 4.10.2013 esitys tulee http://teemailtapaivat.wikispaces.com Aika http://www.locksleynet.com/wp-content/uploads/2010/07/24-hour-clock.jpg

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu - oppimisen arviointilomake sosionomiopiskelijoille Lomake täytetään vapaaehtoistoiminnan harjoittelun (4. Harjoittelu) lopuksi

Lisätiedot

Päättökysely 2018 tulokset

Päättökysely 2018 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä huhti-toukokuussa 2018 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot

Opintojen alkuvaiheen hops-työskentelyn merkitys opintoihin sitoutumiselle

Opintojen alkuvaiheen hops-työskentelyn merkitys opintoihin sitoutumiselle Piia Valto & Jan Lundell piia.k.valto@jyu.fi, jan.c.lundell@jyu.fi Opintojen alkuvaiheen hops-työskentelyn merkitys opintoihin sitoutumiselle Kirjoituksessa esitellään Jyväskylän yliopiston kemian laitoksen

Lisätiedot

Korkeakouluun ulkomaille. Maailmalle.net Opetushallitus

Korkeakouluun ulkomaille. Maailmalle.net Opetushallitus Korkeakouluun ulkomaille Maailmalle.net Opetushallitus Tietoa opiskelusta ulkomailla www.maailmalle.net tietoa ulkomailla opiskelusta, harjoittelusta sekä vapaaehtoistyöstä maakohtaisia oppaita korkeakoulutukseen

Lisätiedot

Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista

Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista KOTA-seminaari 22.8.2017 Jyväskylä Juha Sainio, TY Mitä kertoisit nyt generalistitutkintoa aloittavalle hänen mahdollisuudesta löytää töitä v. 2022? 1. Mitä

Lisätiedot

Opiskelijavalintojen kehittäminen viime vuosina

Opiskelijavalintojen kehittäminen viime vuosina 1. Korkeakoulutukseen hakeutuminen, toisen asteen ja korkeaasteen nivelvaihe Työryhmässä paneudutaan erityisesti toisen asteen ja korkea-asteen nivelvaiheeseen, opinto-ohjaukseen, toisen asteen ja korkeakoulujen

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

AMMATTISTARTIN SEURANTA VUONNA 2010

AMMATTISTARTIN SEURANTA VUONNA 2010 AMMATTISTARTIN SEURANTA VUONNA 2010 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä toteuttaa hankkeen, jonka aikana (v. 2010) suunnitellaan Ammattistartin seurantamallia. Hanke tehdään Opetushallituksen toimeksiannosta

Lisätiedot

Sosionomikoulutus ja sosiaalityön koulutus suhteessa toisiinsa Kahden sosiaalialan korkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemuksia alan koulutuksista

Sosionomikoulutus ja sosiaalityön koulutus suhteessa toisiinsa Kahden sosiaalialan korkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemuksia alan koulutuksista Sosionomikoulutus ja sosiaalityön koulutus suhteessa toisiinsa Kahden sosiaalialan korkeakoulututkinnon suorittaneiden kokemuksia alan koulutuksista YTM, suunnittelija Sanna Lähteinen Sosnet, Valtakunnallinen

Lisätiedot

Yliopistotutkintojen läpäisy parani yli 10 prosenttiyksikköä

Yliopistotutkintojen läpäisy parani yli 10 prosenttiyksikköä Koulutus 2010 Opintojen kulku 2008 Yliopistotutkintojen läpäisy parani yli 10 prosenttiyksikköä Tilastokeskuksen mukaan yliopistotutkinnon läpäisi viidessä ja puolessa vuodessa 44 prosenttia, kun viime

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen läpäisy ja keskeyttäminen

Toisen asteen koulutuksen läpäisy ja keskeyttäminen Toisen asteen koulutuksen läpäisy ja keskeyttäminen Vuosina 2001 ja 2006 toisen asteen opinnot aloittaneiden seurantatutkimus Simo Aho Ari Mäkiaho Tutkimuksen tavoitteet 1) Kuinka yleistä on toisen asteen

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN ENSIMMÄISEN VUODEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE Huhtikuu 2015 Vastausprosentti: 49,9 % Vertailuryhmä: Kaikki koulutusalat kaikki oppilaitokset Lukuvuoden

Lisätiedot

Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen kehittämisessä ja koulutuspoliittisessa vaikuttamisessa

Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen kehittämisessä ja koulutuspoliittisessa vaikuttamisessa Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan alan yliopistojen toteuttavat yhdessä palautekyselyn vastavalmistuneille diplomi-insinööreille ja arkkitehdeille Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen

Lisätiedot

Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET

Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan yliopistojen yhteisesti

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

Yliopistojen valintakokeiden kehittäminen

Yliopistojen valintakokeiden kehittäminen Yliopistojen valintakokeiden kehittäminen Sari Lindblom-Ylänne, professori, johtaja Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Mitä hyvän

Lisätiedot

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen 7.3.2014 LL TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen SISÄLTÖ 1. KTK Giga - kandidaatintutkinnon suorittaminen

Lisätiedot

Englannin kieli ja sen testaus Suomen korkeakouluissa

Englannin kieli ja sen testaus Suomen korkeakouluissa Englannin kieli ja sen testaus Suomen korkeakouluissa Seminaari 17.11.2010 Fulbright Center Anu Virkkunen-Fullenwider Helsingin yliopiston kielikeskus anu.virkkunen@helsinki.fi Esityksen sisältö - Ensin

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 1.2.2019 AJANKOHTAISIA KEHITTÄMISTOIMIA EHOKS tietovaranto henkilökohtaistamisen tueksi Pedagogisen

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Kysely Bastian Fähnrich Kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri 2008: N = 35 opiskelijaa (Oulainen) 2007: N = 66 opiskelijaa (Oulainen) + 29 (Oulu) yhteensä = 95 - uusia kokemuksia

Lisätiedot

Seloste 1 (9) Versio Näyttötutkinnot 30.12.2013 5. opiskelijapalautekyselyä.

Seloste 1 (9) Versio Näyttötutkinnot 30.12.2013 5. opiskelijapalautekyselyä. Seloste 1 (9) AIPAL näyttötutkintojen opiskelijapalaute 1.1.2014 alkaen Yleistä Rovaniemen koulutuskuntayhtymän (REDU) Lapin ammattiopistossa, Lapin matkailuopistossa ja Lapin urheiluopistossa käytetään

Lisätiedot

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ Studentum.fi:n tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2013 TIETOA TUTKIMUKSESTA Studentum.fi Studentum.fi aloitti toimintansa vuoden

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

ERITYISOPETUS JA ERITYINEN TUKI NYT. Leena Selkivuori JAMK/AOKK Hämeenlinna

ERITYISOPETUS JA ERITYINEN TUKI NYT. Leena Selkivuori JAMK/AOKK Hämeenlinna ERITYISOPETUS JA ERITYINEN TUKI NYT Leena Selkivuori JAMK/AOKK 2.11. Hämeenlinna Erityisopetuksena järjestettävän opetuksen osuus (2015 Tike) Koulutuslaji OPS-perusteinen ammatillinen peruskoulutus n.

Lisätiedot