VAIHTOEHTO 4, PÄÄVESIJOHTO JA PÄÄJÄTEVESIVIEMÄRI YHTEISKÄYTTÖTUNNELISSA JÄTEVESIVIEMÄRISSÄ YKSI VÄLIPUMPPAUS

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAIHTOEHTO 4, PÄÄVESIJOHTO JA PÄÄJÄTEVESIVIEMÄRI YHTEISKÄYTTÖTUNNELISSA JÄTEVESIVIEMÄRISSÄ YKSI VÄLIPUMPPAUS"

Transkriptio

1

2 1 LIITE 2 VAIHTOEHTO 4, PÄÄVESIJOHTO JA PÄÄJÄTEVESIVIEMÄRI YHTEISKÄYTTÖTUNNELISSA JÄTEVESIVIEMÄRISSÄ YKSI VÄLIPUMPPAUS Mitoitus Vaihtoehdossa on selvitetty mahdollisuutta johtaa jätevedet yhteiskäyttötunneliin asennetuissa putkissa omalla paineellaan Vartiokylänlahti Viikinmäki viemäritunneliin. Yhteiskäyttötunnelin pituusleikkaus on liitteenä 2.1 ja poikkileikkaus liitteenä 3. Tunnelin pituus on noin 9960 metriä. Tässä tarkastelussa tunneliin on johdettu vettä kolmesta pystykuilusta. Tarkastelun lähtökohtana on ollut, että painetaso ei nouse maanpinnan yläpuolelle, vaan on joka paikassa vähintään 2,5 metriä maanpinnan alapuolella. Kiintoaineksen saostumisen estämiseksi pitäisi veden virtausnopeuden viemärissä olla ainakin kerran vuorokaudessa vähintään 1 m/s. Hydraulisen tarkastelun perusteella voitiin todeta, että jätevedet eivät kulkeudu painovoimaisesti Viikinmäen viemäritunneliin (Liite 2.1) Putkien mitoitus on tehty Prandlt-Colebrookin kaavan perusteella laaditun nomogrammin avulla. Laskelma 1: Ensimmäisessä laskelmassa on määritetty putkikoko ja painehäviöt alueen mitoitusvirtaamien mukaan. Mitoitusvirtaamalle on annettu seuraavat arvot: - osuus 1, Sipoon päästä (tunnelin loppupää) noin plv mitoitusvirtaama on 170 l/s - osuus 2, keskiosalla noin plv , mitoitusvirtaama on 240 l/s - osuus 3,Helsingin päässä noin plv , mitoitusvirtaama on 451 l/s Painetason kannalta kriittisin piste on paalulla 7700, jossa maanpinnan korkeus on n. +5,0 ja ylin sallittu painetaso on +2,5 m. Teoreettinen purkukorkeus tunneliviemäriin on +0,0 m, joten sallittu painehäviö on 2,5 metriä 7700 metrin matkalla. Edellä esitetty purkukorkeus edellyttäisi n. 800 metrin mittaisen 10 metriä syvään kaivantoon sijoitettavan betonitunnelin tekemistä yhteiskäyttötunnelin loppupäässä, koska maanpinta alueella on n. +11,0 +12,00. Tällaisen tunnelin tekeminen ei ole teknistaloudellisesti toteuttamiskelpoinen, eikä sitä tarkastella jatkossa. Mitoitus suositellun virtausnopeuden mukaan: Virtaama 240 l/s, nopeus 1m/s, d= 500 mm, painehäviö 3700 metrin matkalla 5,55 m. Virtaama 451 l/s, nopeus 1 m/s, d=650 mm, painehäviö 4000 metrin matkalla 5,20 m. Kokonaispainehäviö on 10,75 metriä ja kun sallittu häviö on 2,5 metriä, niin voidaan todeta, että vesi ei virtaa omalla paineellaan viemäritunneliin käytetyillä mitoitusoletuksilla.

3 2 LIITE 2 Paaluvälillä virtaama on 170 l/s, nopeus 1 m/s ja putken halkaisija 450 mm.. Mikäli tuloviemäri halutaan liittää tasolta n. +17, on paalulle 9500 järjestettävä paineenalennus. Mitoitus sallitun painehäviön mukaan: Virtaama 240 l/s, sallittu painehäviö 1,2 m, d=650, virtausnopeus 0,5 m/s Virtaama 451 l/s, sallittu painehäviö 1,3 m, d=850, virtausnopeus 0,5 m/s Tämän laskelman perusteella vesi virtaisi tasolta +0,00 viemäritunneliin, mutta nopeudet ovat pieniä, huuhtoumista ei tapahdu. Mutta kuten aiemmin on todettu purku tasolta + 0,00 edellyttäisi betonitunnelin rakentamista yhteiskäyttötunnelin loppupäästä Viikinmäen viemäritunneliin, eikä tällainen ole teknistaloudellisesti kannattavaa. Laskelma 2 Laskelma 3 Toisessa laskelmassa on määritetty putkikoko ja painehäviöt pienimmällä tuntivirtaamalla, joka on 53 l/s (c hmin x Q dkeskim = 0,3 x m 3 /d) Paineviivan kannalta kriittisin piste paalulla 9500, jossa maanpinnan korkeus on n. +10,0, jolloin ylin painetaso on +7,5 m. Purkukorkeus viemäritunneliin on +0,0 m, joten sallittu painehäviö on 7,5 metriä 9500 metrin matkalla. Virtaama 53 l/s, nopeus 1m/s, d= 250 mm, painehäviö 9500 metrin matkalla 33,25 m. Mitoitettaessa putki sallitun painehäviön perusteella on painetason kannalta kriittisin piste paalulla 7700, jossa maanpinnan korkeus on n. +5,0, ja ylin painetaso on +2,5 m. Teoreettinen purkukorkeus jätevesitunneliin on +0,0 m, joten sallittu painehäviö on 2,5 metriä 7700 metrin matkalla. Virtaama 53 l/s, sallittu painehäviö 2,5 m, d=500, virtausnopeus 0,35 m/s Tunnelin loppupäähän tarvitaan pumppaamo, jonka mitoitusvirtaama on 451 l/s, nostokorkeus 50 metriä ja paineputken pituus 1100 metriä. Pumppaamon tarkempi suunnittelu, kuten pumppujen tilavuusvirran ja kappalemäärän valinta, voidaan tehdä vasta sitten, kun tunneliin tulevan putkiston järjestelyt ovat selvillä. Paineputken halkaisijaksi saadaan em. mitoitusarvoilla 700 mm, kun virtausnopeudeksi valitaan 1 m/s. Kaksoisputkijärjestelmä edellyttää pumppaamolta riistiinajomahdollisuutta.

4 Mitoitus virtausnopeuden perusteella Ylin sallittu painetaso +7, J TEVESITUNNELI, PYSTYKUILU L NSISALMEN AJOTUNNELI J TEVOIMALA-SALMENKALLIO Q=240l/s, v=1m/s, d=500mm 0 0 Q=451l/s, v=1m/s, d=650mm Q=53l/s, v=1m/s, d=250mm Ylin sallittu painetaso +2,5 Q=170l/s, v=1m/s, d=450mm TSV POHJA TSV POHJA Paineenalennus -35 TSV J TEVESIVIEM RI TSV POHJA POHJA PYSTYKUILU YHTEISK YTT TUNNELI J TEVESIVIEM RIN PROFIILI Mitoitus sallitun paineh vi perusteella J TEVESITUNNELI, PYSTYKUILU L NSISALMEN AJOTUNNELI J TEVOIMALA-SALMENKALLIO Q=451l/s, v=0,5m/s, d=850mm Q=240l/s, v=0,5m/s, d=650mm Q=53l/s, v=0,35m/s, d=500 Q=170l/s, v=1m/s, d=450mm Ylin painetaso +2,5 TSV POHJA TSV POHJA Paineenalennus -35 TSV J TEVESIVIEM RI TSV POHJA POHJA PYSTYKUILU YHTEISK YTT TUNNELI J TEVESIVIEM RIN PROFIILI J TEVESITUNNELI, PYSTYKUILU L NSISALMEN AJOTUNNELI J TEVOIMALA-SALMENKALLIO TSV POHJA TSV POHJA PYSTYKUILU -35 TSV J TEVESIVIEM RI -40 I=0, TSV I=0,006 POHJA I=0, POHJA Viettoviem ri DN 1000 Paineviem ri, DN Paineviem ri, DN Paineviem ri, DN Paineviem ri, DN , l=1100 m Pumppaamot, Mitoitusvirtaama yht 451 l/s YHTEISK YTT TUNNELI J TEVESIVIEM RIN PROFIILI Systeemikaavio

5 3260 Kl DN 500 Kj DN 500 Kj DN 500 Vj DN kv 110 kv Kl DN 500 Jv DN 250 Jv Jv DN DN Alustava poikkileikkaus Vaihtoehto 4

6 J TEVESITUNNELI, PYSTYKUILU L NSISALMEN AJOTUNNELI J TEVOIMALA-SALMENKALLIO TSV POHJA TSV POHJA TSV J TEVESIVIEM RI TSV POHJA POHJA PYSTYKUILU Viettoviem ri Viettoviem ri, d = 2 x 600 mm Viettoviem ri, d = 2 x 400 mm Pumppaamo, 451 l/s Paineviem ri, L=1100 m D = 2 x 700 mm Paineviem ri, L=2500 m D = 2 x 500 mm Pumppaamo, 150 l/s YHTEISK YTT TUNNELI J TEVESIVIEM RIN PROFIILI

7 3260 Kl DN 500 Kj DN 500 Kj DN 500 Vj DN kv 110 kv Pjv DN 500 Jv Kl DN 500 Jv Pjv DN Alustava poikkileikkaus Vaihtoehto 5

8 stersundomin LIITE 6 Rakennettava vesijohto Rakennettava j tevesiviem ri Vj 200 Puroniitty Landbo Vj 600/rak Jv 250/rak PJV 160/rak Vj 600/rak J tteenpolttolaitos Liitos nyk. vesijohtoon Pystykuilu Vj 600 Pjv 200 L nsisalmi Vj 400 Norrberget stersundom (l nsi) Vj 400 Vj 400 Silasskogin pystykuilu Yhteiskytttunneli pumppaamo Landbon pumppaamo Pjv Vj Sakarinm en pystykuilu stersundom (keski) Pjv Vj stersundom (it ) Karhutorpankujan pumppaamo Majvikin pystykuilu Majvik tunnelissa Pjv Vj Lassmalmas L nsim ki V sterkullan pystykuilu K rrin pumppaamo Karhusaari Porvari Vj 400 Salmenkallio (pohjoinen) Talosaari Pvj Vj 600 Salmenkallio (etel ) Ribbing Vj 400 Pjv Pumpaamo yk-tunnelissa Q= 451 l/s Liitos nyk. vesijohtoon Jv 1000 Liitos nyk. vesijohtoon Gran Liitos Jv-tunneliin VJ-liitos yhteisk ytt tunneliin STERSUNDOMIN YHTEINEN YLEISKAAVA Yhteisk ytt tunnelin hy dynt minen vaiheittain rakentamisessa

9

10

11

12

13

14

15 Östersundomin yleiskaava LIITE 13 Vesihuollon yleisjärjestelysuunnitelma Kustannusarvio VE 1 Päävesijohto yhteiskäyttötunnelissa Muut johdot maa-asenteisia Nimike Yksikkö Määrä Yks. hinta, Kustannus Vj 400, Pjv 800 m , Pjv 600 m , Pjv 500 m Vj 600 m Vj 400, Pjv 200 m Vj 400 m m ,Karhusaaren vesijohto kpl Pääjätevesipumpaamo kpl Yk-tunneli+pystykuilut, vh:n osuus kpl , yk-tunnelissa m Vj 600, yk-tunnelissa m Yhteensä Yleiskustannukset n.30 % Kaikki yhteensä

16 Östersundomin yleiskaava LIITE 14 Vesihuollon yleisjärjestelysuunnitelma Kustannusarvio VE 2 Vesijohto yhetiskäyttötunnelissa Erillinen viemäritunneli Nimike Yksikkö Määrä Yks. hinta, Kustannus Vj 600 m Vj 400 m m Pjv 800 m Jv 1000 m ,Karhusaaren vesijohto kpl Pääjätevesipumpaamo kpl Yk-tunneli+pystykuilut, vh:n osuu kpl , yk-tunnelissa m Vj 600, yk-tunnelissa m Erillinen viemäritunneli m Jätevesipumppaamo tunnelissa kpl Yhteensä Yleiskustannukset n.30 % Kaikki yhteensä

17 Östersundomin yleiskaava LIITE 15 Vesihuollon yleisjärjestelysuunnitelma Kustannusarvio VE 3 Vesijohdot ja jätevesiviemärit maa-asenteisia Nimike Yksikkö Määrä Yks. hinta, Kustannus Vj 600, Pjv 800 m Vj 400, Jv 600 m Vj 400, Pjv 600 m Vj 400, Pjv 400 m Vj 600 m Vj 500, Pjv 200 m Vj 500 m Vj 500, Pjv 300 m Vj 500, jv 600 m Vj 400, Pjv 200 m Vj 400 m m ,Karhusaaren vesijohto kpl Pääjätevesipumpaamo kpl Yhteensä Yleiskustannukset n.30 % Kaikki yhteensä

18 Östersundomin yleiskaava LIITE 16 Vesihuollon yleisjärjestelysuunnitelma Kustannusarvio VE 3 A Vesijohdot ja jätevesiviemärit maa-asenteisia Porvarinlahden sillassa vesijohto ja jätevesiviemäri Nimike Yksikkö Määrä Yks. hinta, Kustannus Vj 600, Pjv 800 m Vj 400, Jv 600 m Vj 400, Pjv 600 m Vj 400, Pjv 400 m Vj 600 m Vj 500, Pjv 200 m Vj 500 m Vj 500, Pjv 300 m Vj 500, jv 600 m Vj 400, Pjv 200 m Vj 400 m m Pvj. 400 m , Karhusaaren vesijohto kpl Pääjätevesipumppaamo kpl Yhteensä Yleiskustannukset n.30 % Kaikki yhteensä

19 Östersundomin yleiskaava Vesihuollon yleisjärjestelysuunnitelma LIITE 17 Kustannusarvio VE 4 Päävesijohto ja pääjätevesiviemäri yhteiskäyttötunnelissa, Jätevesiviemärissä yksi välipumppaus Nimike Yksikkö Määrä Yks. hinta, Kustannus Vj 600, yk-tunnelissa m Vj 400 m Vj 400, Pjv 200 m , Pjv 200 m m Pjv 700 m Jv 1000 m ,Karhusaaren vesijohto kpl Pääjätevesipumpaamo kpl Yk-tunneli+pystykuilut, vh:n osuu kpl , yk-tunnelissa m Vj 600, yk-tunnelissa m Pjv 650, yk-tunnelissa m Pjv 350, yk-tunnelissa m Pjv 500, yk-tunnelissa m Pjv 300, yk-tunnelissa m Pjv 450, yk-tunnelissa m Pjv 250, yk-tunnelissa m Jätevesipumppaamo tunnelissa kpl Yhteensä Yleiskustannukset n.30 % Kaikki yhteensä

20 Östersundomin yleiskaava-alue. LIITE 18 Vesihuollon yleisjärjestelysuunnitelma Kustannusarvio VE 5 Päävesijohto ja pääjätevesiviemäri yhteiskäyttötunnelissa Jätevesiviemärissä kaksi välipumppausta Nimike Yksikkö Määrä Yks. hinta, Kustannus Vj 600 m Vj 400 m Vj 400, Pjv 200 m , Pjv 200 m m Pjv 700 m Jv 1000 m ,Karhusaaren vesijohto kpl Pääjätevesipumpaamo kpl Yk-tunneli+pystykuilut, vh:n osuu kpl , yk- tunnelissa m Vj 600, yk-tunnelissa m Pjv 700, yk-tunnelissa m Pjv 500, yk-tunnelissa m Jv 600, yk-tunnelissa m Jv 400, yk-tunnelissa m Jätevesipumppaamo tunnelissa kpl Yhteensä Yleiskustannukset n.30 % Kaikki yhteensä

21 LIITE 19 Vesihuollon osuus yhteiskäyttötunnelin kustannuksista: Tunnelin kok. kust. milj. Vesihuollon osuus, milj. Päätunneli Vuosaari-Majvik 33 16,5 Jäteveden haara 2,5 1,25 Jätteenpolttolaitoksen haara 6,3 3,15 Jätteenpolttolaitoksen pystykuilu 0,7 0,35 Västerkullan pystykuilu 0,7 0,35 Sakarinmäen pystykuilu 0,9 0,45 Silasskogin pystykuilu 0,8 0,4 Majvikin pystykuilu 0,6 0,3 Vuosaaren ajotunneli 0,4 0,2 Länsisalmen ajotunneli 0,6 0,3 Knutersin ajotunneli 1 0,5 Yhteensä 47,5 23,75

22 Puroniitty Landbo Norrberget Majvik stersundom (it ) J tteenpolttolaitos stersundom (keski) L nsim ki L nsisalmi stersundom (l nsi) Lassmalmas Karhusaari Salmenkallio (pohjoinen) Talosaari Porvari Salmenkallio (etel ) Ribbing Gran

KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO VUOSAARI-ÖSTERSUNDOM YHTEISKÄYTTÖTUNNELI Kalliorakentamisen esisuunnitelma

KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO VUOSAARI-ÖSTERSUNDOM YHTEISKÄYTTÖTUNNELI Kalliorakentamisen esisuunnitelma KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO VUOSAARI-ÖSTERSUNDOM YHTEISKÄYTTÖTUNNELI Kalliorakentamisen esisuunnitelma GEO 11986 8.2.212 Postiosoite PL 222 99 HELSINGIN KAUPUNKI geo@hel.fi Käyntiosoite Geotekninen osasto

Lisätiedot

U P O N O R Y H D Y S K U N TA - J A Y M P Ä R I S T Ö T E K N I I K K A m i t o i t u s ta u l u k o t 04 I 2009 51028

U P O N O R Y H D Y S K U N TA - J A Y M P Ä R I S T Ö T E K N I I K K A m i t o i t u s ta u l u k o t 04 I 2009 51028 U P O N O R Y H D Y S K U N TA - J A Y M P Ä R I S T Ö T E K N I I K K A m i t o i t u s ta u l u k o t 04 I 2009 51028 293 Mitoitustaulukot liitteet 1.1-9 294 m i t o i t u s ta u l u k o t Liite 1.1

Lisätiedot

Pumppaamon sijainti. Pietilä Sari 2010, kuvat: Grundfos, Lining, WSP Finland

Pumppaamon sijainti. Pietilä Sari 2010, kuvat: Grundfos, Lining, WSP Finland Pumppaamon sijainti Sijainnin suunnittelussa huomioitava: Viemäröinnin asettamat tekniset reunaehdot (esim. geodeettinen nostokorkeus, paineputken pituus) Maisemalliset näkökohdat Hajuhaitat Maaperän sopivuus

Lisätiedot

K U S T A N N U S A R V I O

K U S T A N N U S A R V I O Laadittu 31.3.2015 K U S T A N N U S A R V I O VESIHUOLTO VÄLILLÄ KUUSIPOLKU - KYRÖSKOSKENTIE VESIHUOLTO 50m Yhteensä TYÖ Määrä yks. /yks. 1 000 YHTEISET TYÖT 1 800 ALUSTAVAT TYÖT Raivaus ja pintamaan

Lisätiedot

JÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU...

JÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU... Kiinteistökohtainen paineviemärijärjestelmä Suunnittelu Kai Saralehto 01/2005 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 JÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU... 2 2.1 YLEISSUUNNITELMA JA KUSTANNUSLASKENTA... 2 2.2 RAKENNUSSUUNNITTELU...

Lisätiedot

Engelinrannan hulevesien hallinta

Engelinrannan hulevesien hallinta Engelinrannan hulevesien hallinta Alustavat tulokset 24.11.2015 Hämeenlinna When infrastructure counts. Lähtökohdat 2 Sibeliuksenkadun hulevesiviemäri tulvii linjaautoaseman kohdalla, ongelma ratkaistava

Lisätiedot

VESIHUOLTOVERKOSTON KAPASITEETTISELVITYS

VESIHUOLTOVERKOSTON KAPASITEETTISELVITYS Vastaanottaja Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Yleiskaavaosasto Asiakirjatyyppi Vesihuoltoverkoston kapasiteettiselvitys Päivämäärä 15.6.2010 ÖSTERSUNDOMIN OSAYLEIS- KAAVA-ALUE VESIHUOLTOVERKOSTON

Lisätiedot

TURUN KAUPPATORI TARKASTELU TORISEUDUN VESIHUOLLOSTA SUUNNITELMASELOSTUS. Turun kaupunki Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Suunnittelutoimisto 26.1.

TURUN KAUPPATORI TARKASTELU TORISEUDUN VESIHUOLLOSTA SUUNNITELMASELOSTUS. Turun kaupunki Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Suunnittelutoimisto 26.1. Turun kaupunki Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Suunnittelutoimisto TURUN KAUPPATORI TARKASTELU TORISEUDUN VESIHUOLLOSTA SUUNNITELMASELOSTUS 26.1.2012 Ramboll Finland Oy, Kotipaikka Espoo, Y-tunnus 0101197-5,

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA LIEVESTUOREEN JÄTEVESIEN JOHTAMINEN JYVÄSKYLÄN ENERGIAN VERKOSTOON HANKEKUSTANNUSSELVITYS. Vastaanottaja Laukaan kunta

LAUKAAN KUNTA LIEVESTUOREEN JÄTEVESIEN JOHTAMINEN JYVÄSKYLÄN ENERGIAN VERKOSTOON HANKEKUSTANNUSSELVITYS. Vastaanottaja Laukaan kunta Vastaanottaja Laukaan kunta Asiakirjatyyppi Selvitys Päivämäärä 20.4.2015 LAUKAAN KUNTA LIEVESTUOREEN JÄTEVESIEN JOHTAMINEN JYVÄSKYLÄN ENERGIAN VERKOSTOON HANKEKUSTANNUSSELVITYS Kuvaus Suunnitelmaselostus

Lisätiedot

7 Lämpimän käyttöveden kiertojohdon mitoitus

7 Lämpimän käyttöveden kiertojohdon mitoitus 7 Lämpimän käyttöveden kiertojohdon mitoitus 43 Kiertojohdon mitoitus perustuu verkostossa tapahtuvaan lämmönluovutukseen (putkiston lämpöhäviö ja lämmönluovuttimet). Tämän perusteella määrätään verkoston

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Lapinkylän vesihuollon yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus 30.9.2008

Kirkkonummen kunta Lapinkylän vesihuollon yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus 30.9.2008 Kirkkonummen kunta 30.9.2008 Kirkkonummen kunta 30.9.2008 1 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ 2 2 SUUNNITTELUN TAVOITE 2 3 MITOITUS 2 3.1 Mitoitusperusteet 2 3.2 Mitoitusvesimäärät 3 4 VESIJOHTOVERKOSTO 4 4.1 Lapinkylän

Lisätiedot

Mäntytie 4, Helsinki p. (09) tai , fax (09) VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMASELOSTUS

Mäntytie 4, Helsinki p. (09) tai , fax (09) VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMASELOSTUS INSINÖÖRITOIISTO Severi nttonen Ky e-mail: severi.anttonen@kolumbus.fi äntytie 4, 27 Helsinki p. (9) 24 tai 4 465861, fax (9) 2412311 217 TLN OSYLEISKV-LUE SIPOO VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELSELOSTUS 22.4.213

Lisätiedot

KYRÖÖNTIE. Sadevesiviemärin saneeraussuunnitelma Plv 177-845 SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 24.04.2015

KYRÖÖNTIE. Sadevesiviemärin saneeraussuunnitelma Plv 177-845 SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 24.04.2015 Isonkyrön kunta KYRÖÖNTIE Sadevesiviemärin saneeraussuunnitelma Plv 177-845 SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 24.04.2015 muutos 26.6.2015 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. LÄHTÖTIEDOT... 4 3. SUUNNITELLUT PERUSRATKAISUT...

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien yhteisvalinta - dia-valinta 2013 Insinöörivalinnan fysiikan koe 29.5.2013, malliratkaisut

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien yhteisvalinta - dia-valinta 2013 Insinöörivalinnan fysiikan koe 29.5.2013, malliratkaisut A1 Ampumahiihtäjä ampuu luodin vaakasuoraan kohti maalitaulun keskipistettä. Luodin lähtönopeus on v 0 = 445 m/s ja etäisyys maalitauluun s = 50,0 m. a) Kuinka pitkä on luodin lentoaika? b) Kuinka kauaksi

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA. Siirtoviemäri Kiikoinen Kiikka. Yleissuunnitelma. Työ: E25011. Tampere 30.11.2011

SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA. Siirtoviemäri Kiikoinen Kiikka. Yleissuunnitelma. Työ: E25011. Tampere 30.11.2011 SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA Siirtoviemäri Kiikoinen Kiikka Yleissuunnitelma Työ: E25011 Tampere 30.11.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 www.airix.fi

Lisätiedot

Vesihuoltosuunnitelma

Vesihuoltosuunnitelma Lieksa Lieksan eteläpään vesiosuuskunta Märäjälahden alue Vesihuoltosuunnitelma SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 30.6.2011 2 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. MAASTOTUTKIMUKSET JA JOHTOLINJAUS... 3 3. ALUEEN

Lisätiedot

Niittylahden kaava-alueen laajennuksen kunnallistekniikan yleissuunnitelma

Niittylahden kaava-alueen laajennuksen kunnallistekniikan yleissuunnitelma S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A JOENSUUN KAUPUNKI Niittylahden kaava-alueen laajennuksen kunnallistekniikan yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 0-P957 Suunnitelmaselostus

Lisätiedot

Sotkuman kylän vesihuollon yleissuunnitelma

Sotkuman kylän vesihuollon yleissuunnitelma POLVIJÄRVEN KUNTA Sotkuman kylän vesihuollon yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 8.11.2016 566-P29412 Suunnitelmaselostus 1 (4) 8.11.2016 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Pk-yrittäjien turvetuotannon kehittäminen 2005-2007. SUOVESIEN PUMPPAUSJÄRJESTELYT Jyväskylä 14.11.2007

Pk-yrittäjien turvetuotannon kehittäminen 2005-2007. SUOVESIEN PUMPPAUSJÄRJESTELYT Jyväskylä 14.11.2007 Pk-yrittäjien turvetuotannon kehittäminen 2005-2007 SUOVESIEN PUMPPAUSJÄRJESTELYT Osatehtävä: Vesienkäsittelyn ja turvekentän kuivattamisen tehostaminen pumppausta kehittämällä Tavoite: Laaditaan pumppausohje,

Lisätiedot

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further --- Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma 82120959 26.6.2009 Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

Karhusaaren kaavarunkoalue

Karhusaaren kaavarunkoalue HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Karhusaaren kaavarunkoalue Vesihuolto- ja hulevesiselvitys Suunnitelmaselostus 28.4 2014 Ramboll Finland Oy Y-tunnus 0101197-5, ALV rek. Kotipaikka Espoo Sivu

Lisätiedot

Laskelman kustannukset yhteensä: 1000 Maa- pohja- ja kalliorakenteet 1100 Olevat rakenteet ja rakennusosat 1140 Poistettavat ja siirrettävät maa- ja

Laskelman kustannukset yhteensä: 1000 Maa- pohja- ja kalliorakenteet 1100 Olevat rakenteet ja rakennusosat 1140 Poistettavat ja siirrettävät maa- ja KUSTANNUSARVIO NIMIKKEITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeisin muokkaaja: Raportoija: Asiakas: Projektipäällikkö: Aluekerroin: Kustannusindeksi:

Lisätiedot

Kertaus 3 Putkisto ja häviöt, pyörivät koneet. KJR-C2003 Virtausmekaniikan perusteet

Kertaus 3 Putkisto ja häviöt, pyörivät koneet. KJR-C2003 Virtausmekaniikan perusteet Kertaus 3 Putkisto ja häviöt, pyörivät koneet KJR-C2003 Virtausmekaniikan perusteet Käsitteelliset tehtävät Käsitteelliset tehtävät Ulkopuoliset virtaukset Miten Reynoldsin luku vaikuttaa rajakerrokseen?

Lisätiedot

Aloite merkittiin tiedoksi. TEKVLK 16 Tekninen valiokunta 24.4.2014 Valmistelija: Vesihuoltopäällikkö Matti Huttunen, matti.huttunen(at)sipoo.

Aloite merkittiin tiedoksi. TEKVLK 16 Tekninen valiokunta 24.4.2014 Valmistelija: Vesihuoltopäällikkö Matti Huttunen, matti.huttunen(at)sipoo. Valtuusto 32 07.04.2014 Aloite kaksoisviemäröintijärjestelmään siirtymisestä/sami Virpiö 338/10.03.01/2013 KV 108 Valtuusto 9.9.2013 Sami Virpiö jätti aloitteen, jossa hän ehdottaa, että Sipoossa siirrytään

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS Vastaanottaja Nastolan kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 30.6.2014 Viite 1510007986 NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS NASTOLAN KUNTA ESISELVITYS Päivämäärä 30.6.20014

Lisätiedot

Mäntyläntien kunnallistekniikan saneerauksen yleissuunnitelma

Mäntyläntien kunnallistekniikan saneerauksen yleissuunnitelma 1 / 19 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JOENSUUN KAUPUNKI Mäntyläntien kunnallistekniikan saneerauksen yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 31.5.2015 120-P26975 Suunnitelmaselostus

Lisätiedot

Vesihuoltorakenteet / viemäröinti

Vesihuoltorakenteet / viemäröinti Vesihuoltorakenteet / viemäröinti 19.1. Jätevesiviemärit Mitoitus Viettoviemärit / paineviemärit Sijoittaminen 26.1. Hulevesiviemärit Mitoitus Viettoviemärit / paineviemärit Sijoittaminen 2.2. Pumppaamot

Lisätiedot

14. Putkivirtausten ratkaiseminen. KJR-C2003 Virtausmekaniikan perusteet

14. Putkivirtausten ratkaiseminen. KJR-C2003 Virtausmekaniikan perusteet 14. Putkivirtausten ratkaiseminen KJR-C2003 Virtausmekaniikan perusteet Päivän anti Miten erilaisia putkistovirtausongelmia ratkaistaan? Motivointi: putkijärjestelmien mitoittaminen sekä painehäviöiden

Lisätiedot

Pesu- ja käymälävesien erillisviemäröintivaatimus?

Pesu- ja käymälävesien erillisviemäröintivaatimus? Pesu- ja käymälävesien erillisviemäröintivaatimus? Ojasta allikkoon vai jätteestä resurssiksi-hajajätevesiseminaari 23.01.2013 Helsinki Lvi-tarkastaja Sampo Riikonen Suomen rakentamismääräyskokoelma osa

Lisätiedot

RUNKOVESIHUOLTOLINJOJEN KAPASITEETTITARKASTE- LU

RUNKOVESIHUOLTOLINJOJEN KAPASITEETTITARKASTE- LU FCG Finnish Consulting Group Oy Ylöjärven kaupunki RUNKOVESIHUOLTOLINJOJEN KAPASITEETTITARKASTE- LU Raportti -P13571 12.5.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I 12.5.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 Lähtökohdat...

Lisätiedot

RAPORTTI NOUSIAISTEN KUNTA Vesihuoltolaitoksen käyttöomaisuuden teknisen nykykäyttöarvon määritys

RAPORTTI NOUSIAISTEN KUNTA Vesihuoltolaitoksen käyttöomaisuuden teknisen nykykäyttöarvon määritys RAPORTTI 101003896 29.9.2016 NOUSIAISTEN KUNTA Vesihuoltolaitoksen käyttöomaisuuden teknisen nykykäyttöarvon määritys Vastuunrajoitus Työ on suoritettu Nousiaisten kunnalta saadun toimeksiannon perusteella

Lisätiedot

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seurantaseminaari 31.1.2013. Jaakko Erjo Apulaiskaupunginjohtaja Sastamalan kaupunki

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seurantaseminaari 31.1.2013. Jaakko Erjo Apulaiskaupunginjohtaja Sastamalan kaupunki Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seurantaseminaari 31.1.2013 Jaakko Erjo Apulaiskaupunginjohtaja Sastamalan kaupunki Pirkanmaan Vesihuollon kehittämissuunnitelman II-vaihe Ensisijaiset toimenpiteet

Lisätiedot

LIITE 4 Viemärilaitteiston mitoitusohjeet

LIITE 4 Viemärilaitteiston mitoitusohjeet 46 LIITE 4 Viemärilaitteiston mitoitusohjeet 1 Yleistä Kiinteistön viemärilaitteisto mitoitetaan jäljenpänä tässä liitteessä olevia ohjeita noudattaen. Jos jätevesiä ei johdeta vesihuoltolaitoksen viemäriin,

Lisätiedot

17. Pyörivät virtauskoneet. KJR-C2003 Virtausmekaniikan perusteet

17. Pyörivät virtauskoneet. KJR-C2003 Virtausmekaniikan perusteet 17. Pyörivät virtauskoneet KJR-C2003 Virtausmekaniikan perusteet Päivän anti Mikä on pyörivä virtauskone ja miten sen toimintaa ja suorituskykyä voidaan tarkastella opitun perusteella? Motivointi: pyörivät

Lisätiedot

Niittylahdenranta IV kunnallistekniikan yleissuunnitelma

Niittylahdenranta IV kunnallistekniikan yleissuunnitelma SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JOENSUUN KAUPUNKI Niittylahdenranta IV kunnallistekniikan yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 120-P21957 Suunnitelmaselostus Ronkainen Juha Sisällysluettelo

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN VESIHUOLTOLINJOJEN MAASTOKARTOITUSOHJE ESPOO JA KAUNIAINEN

RAKENNETTUJEN VESIHUOLTOLINJOJEN MAASTOKARTOITUSOHJE ESPOO JA KAUNIAINEN 1 (6) RAKENNETTUJEN VESIHUOLTOLINJOJEN MAASTOKARTOITUSOHJE ESPOO JA KAUNIAINEN HSY siirtyy uusiin taso- ja korkeusjärjestelmiin 1.12.2012 yhtä aikaa pääkaupunkiseudun kaupunkien kanssa. Espoon ja Kauniaisten

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA

ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA Vastaanottaja Asikkalan kunta Asiakirjatyyppi Vesihuollon yleissuunnitelma Päivämäärä [Month, year] Viite LUONNOS 10.1.2012 ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA LUONNOS ASIKKALAN KUNTA

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä xx.xx.2015 Luonnos Viite 1510019205 NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN

Lisätiedot

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio SKVY Oy LAUSUNTO Pekka Makkonen Versokuja 4 D 70150 Kuopio 24.11.2015 Juuan kunta Ympäristölautakunta Poikolantie 1 83900 JUUKA Yleistä Juuan rengasvesiosuuskunta teki vuonna 2011 päätöksen vesihuoltosuunnitelman

Lisätiedot

KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA

KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA Vastaanottaja Joensuun kaupunki Asiakirjatyyppi Suunnitelmaselostus Päivämäärä 30.11.2015 KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA SÄLINKÄÄ VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 3.10.2006

VESIOSUUSKUNTA SÄLINKÄÄ VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 3.10.2006 VESIOSUUSKUNTA SÄLINKÄÄ VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 3.10.2006 Uudenmaan Vesi-ja rakennustekniikka Nahkurinkatu 23 b 17 04200 Kerava saki.salo@luukku.com 2 1. Johdanto 3 2. Yleissuunnitelman

Lisätiedot

KIINTEISTÖKOHTAINEN KOHTAINEN INTI. Viivi Virta, projektipäällikkö MVR-palvelukeskus Onninen Oy

KIINTEISTÖKOHTAINEN KOHTAINEN INTI. Viivi Virta, projektipäällikkö MVR-palvelukeskus Onninen Oy KIINTEISTÖKOHTAINEN KOHTAINEN PAINEVIEMÄRÖINTI INTI Viivi Virta, projektipäällikkö MVR-palvelukeskus Onninen Oy Onninen Oy PERUSTETTU 1913 TOIMINTAA 9 MAASSA HENKILÖST STÖÄ 3 000 LIIKEVAIHTO 1,4 MILJARDIA

Lisätiedot

ÖSTERSUNDOMIN YHTEINEN YLEISKAAVA

ÖSTERSUNDOMIN YHTEINEN YLEISKAAVA ÖSTERSUNDOMIN YHTEINEN YLEISKAAVA Ilkka Laine Projektipäällikkö suunnitteluvirasto Yleiskaava pähkinänkuoressa Pk-seutu laajenee itään 70 000 uutta asukasta 15 30 000 uutta työpaikkaa 5 uutta metroasemaa

Lisätiedot

Luvun 12 laskuesimerkit

Luvun 12 laskuesimerkit Luvun 12 laskuesimerkit Esimerkki 12.1 Mikä on huoneen sisältämän ilman paino, kun sen lattian mitat ovat 4.0m 5.0 m ja korkeus 3.0 m? Minkälaisen voiman ilma kohdistaa lattiaan? Oletetaan, että ilmanpaine

Lisätiedot

Östersundomin metron rakennettavuus- ja kustannustarkastelu Pohjoinen linjaus

Östersundomin metron rakennettavuus- ja kustannustarkastelu Pohjoinen linjaus 1 (15) Östersundomin metron rakennettavuus- ja kustannustarkastelu Pohjoinen linjaus 30.12.2016 SITO OY OSOITE Tuulikuja 2, 02100 Espoo PUHELIN 020 747 6000 SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@sito.fi KOTIPAIKKA

Lisätiedot

VIERUMÄEN JA HEIKKIMÄEN VEDENJAKELUN JA VIEMÄRÖINNIN MITOITUS JA YLEISPERIAATTEET

VIERUMÄEN JA HEIKKIMÄEN VEDENJAKELUN JA VIEMÄRÖINNIN MITOITUS JA YLEISPERIAATTEET VIERUMÄEN JA HEIKKIMÄEN VEDENJAKELUN JA VIEMÄRÖINNIN MITOITUS JA YLEISPERIAATTEET 1. TAUSTAA JA TAVOITTEET Vierumäen alueen vesihuoltoa tullaan lähivuosina kehittämään uusien työpaikka- ja asuinalueiden

Lisätiedot

950x. PN25 (maks. 25 bar enintään 80 C, maks. 20 bar ja 100 C)

950x. PN25 (maks. 25 bar enintään 80 C, maks. 20 bar ja 100 C) 950x Via Circonvallazione, 0 308 Valduggia (VC), Italy Puh: +39 063 4789 Faksi: +39 063 47895 Vaihtuva-aukkoinen kaksoissäätöventtili valvoindustria ing.rizzio s.p.a. KUVAUS Vaihtuva-aukkoinen pronssinen

Lisätiedot

MUHOKSEN OYK VESIHUOLLON NYKYTI- LANNE JÄTEVESIVERKOSTO JA KÄYTTÖVESIVERKOSTO

MUHOKSEN OYK VESIHUOLLON NYKYTI- LANNE JÄTEVESIVERKOSTO JA KÄYTTÖVESIVERKOSTO Vastaanottaja Muhoksen kunta Tekniset palvelut Asiakirjatyyppi Selvitys Päivämäärä 5.2.2015 Viite 1510011888 MUHOKSEN OYK VESIHUOLLON NYKYTI- LANNE JÄTEVESIVERKOSTO JA KÄYTTÖVESIVERKOSTO Päivämäärä 5.2.2015

Lisätiedot

PALVELUMAKSUT Noudatetaan 1.7.2010 Arvonlisäveromuutos/Voimaan 1.1.2013

PALVELUMAKSUT Noudatetaan 1.7.2010 Arvonlisäveromuutos/Voimaan 1.1.2013 PALVELUMAKSUT Noudatetaan 1.7.2010 Arvonlisäveromuutos/Voimaan 1.1.2013 Vesihuollon kustannusten kattamiseksi Järvenpään kaupungin vesihuoltolaitos perii tässä palveluhinnastossa mainittuja maksuja. Verokannan

Lisätiedot

Yleistä. Tekniset tiedot. Lämpimän käyttöveden omavoimainen säätöventtiili 2001.01

Yleistä. Tekniset tiedot. Lämpimän käyttöveden omavoimainen säätöventtiili 2001.01 TOUR & ANDERSSON AB QUALITY AND ENVIRONMENT SYSTEM Certification of Registration Number 2125 and 2125 M Certified by SP TA-Therm 6-15-5 FI Lämpimän käyttöveden omavoimainen säätöventtiili 2001.01 Yleistä

Lisätiedot

Itä-Immanen Vaihe 2 LIITE 5 ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA JA MELUSELVITYS SUUNNITELMASELOSTUS

Itä-Immanen Vaihe 2 LIITE 5 ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA JA MELUSELVITYS SUUNNITELMASELOSTUS LIITE 5 Naantalin kaupunki Ympäristövirasto Yhdyskuntatekniikka 82120192/1 Itä-Immanen Vaihe 2 ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA JA MELUSELVITYS SUUNNITELMASELOSTUS 03.10.2008

Lisätiedot

Kainulan asemakaava-alueen kunnallistekniikan

Kainulan asemakaava-alueen kunnallistekniikan SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JOENSUUN KAUPUNKI Kainulan asemakaava-alueen kunnallistekniikan yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 25.4.2014 120-P23709 Suunnitelmaselostus Ronkainen

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI. Kauvatsan alueen viemäröinnin yleissuunnitelma

KOKEMÄEN KAUPUNKI. Kauvatsan alueen viemäröinnin yleissuunnitelma KOKEMÄEN KAUPUNKI Kauvatsan alueen viemäröinnin yleissuunnitelma Työ: 21893YV Tampere 27.9.2007 AIRIX Ympäristö Oy Muut toimistot: PL 453 KAARINA 33101 TAMPERE ESPOO Puh. 010 241 4000 OULU Fax 010 241

Lisätiedot

3. Bernoullin yhtälön käyttö. KJR-C2003 Virtausmekaniikan perusteet

3. Bernoullin yhtälön käyttö. KJR-C2003 Virtausmekaniikan perusteet 3. Bernoullin yhtälön käyttö KJR-C2003 Virtausmekaniikan perusteet Päivän anti Mitä Bernoullin yhtälö tarkoittaa ja miten sitä voidaan käyttää virtausongelmien ratkaisemiseen? Motivointi: virtausnopeuden

Lisätiedot

Tietolehti: Wilo-Sub TWI 4.01-14-B (1~230 V, 50 Hz)

Tietolehti: Wilo-Sub TWI 4.01-14-B (1~230 V, 50 Hz) Tietolehti: Wilo-Sub TWI 4.1-14-B (1~23 V, 5 Hz) Ominaiskäyrät 2 4 6 Q [US g.p.m.] Yksikkö 1 2 3 4 5 6 H[m] Q[Imp. g.p.m.] H [ft] Maks. tilavuusvirta Q max 2 m 3 /h 24 TWI 4.1-42-B 8 Maks. nostokorkeus

Lisätiedot

LÖYTÖ-VITSIÄLÄN VESIOSUUSKUNTA VIEMÄRÖINNIN YLEISSUUNNITELMA

LÖYTÖ-VITSIÄLÄN VESIOSUUSKUNTA VIEMÄRÖINNIN YLEISSUUNNITELMA Vastaanottaja Löytö-Vitsiälän Vesiosuuskunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 26.6.2014 Viite 1510012288 LÖYTÖ-VITSIÄLÄN VESIOSUUSKUNTA VIEMÄRÖINNIN YLEISSUUNNITELMA LÖYTÖ-VITSIÄLÄN VESIOSUUSKUNNAN

Lisätiedot

Pennalan logistiikka-alueen laajennus, Orimattila, KU

Pennalan logistiikka-alueen laajennus, Orimattila, KU Pennalan logistiikka-alueen laajennus, Orimattila, KU Tarjouslomake 2, Hintatarjous Orimattilan kaupunki Orimattilan kaupunki Orimattilan kaupunki Tekninen palvelukeskus Tekninen Tekninen palvelukeskus

Lisätiedot

HUITTISTEN PUHDISTAMO OY. Sastamala-Huittinen vesihuoltolinja. Haja-asutusalueiden vesihuolto. Työ: E24623.20. Tampere 18.3.2013

HUITTISTEN PUHDISTAMO OY. Sastamala-Huittinen vesihuoltolinja. Haja-asutusalueiden vesihuolto. Työ: E24623.20. Tampere 18.3.2013 HUITTISTEN PUHDISTAMO OY Sastamala-Huittinen vesihuoltolinja Haja-asutusalueiden vesihuolto Työ: E24623.20 Tampere 18.3.2013 PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 www.airix.fi

Lisätiedot

Itämetron linjaus Majvikissa Fallbäckenin vaikutukset linjaukseen

Itämetron linjaus Majvikissa Fallbäckenin vaikutukset linjaukseen Itämetron linjaus Majvikissa Fallbäckenin vaikutukset linjaukseen 25.6.2013 Itämetron linjaus Majvikissa Asiakas Sipoon kunta Yleiskaavapäällikkö Kaisa Yli-Jama Iso Kylätie 18 04131 SIPOO Konsultti WSP

Lisätiedot

Asennuskoulutus Lämpöpäivät 12.2.2014

Asennuskoulutus Lämpöpäivät 12.2.2014 Asennuskoulutus Lämpöpäivät 12.2.2014 Sampppa Takala 6.10.2014 Samppa Takala 1 Järjestelmän eri asennusvaiheet Aurinkolämpöjärjestelmän asennus on jaettavissa karkeasti 3 eri vaiheeseen Teknisessä tilassa

Lisätiedot

Kuva 1. Virtauksen nopeus muuttuu poikkileikkauksen muuttuessa

Kuva 1. Virtauksen nopeus muuttuu poikkileikkauksen muuttuessa 8. NESTEEN VIRTAUS 8.1 Bernoullin laki Tässä laboratoriotyössä tutkitaan nesteen virtausta ja virtauksiin liittyviä energiahäviöitä. Yleisessä tapauksessa nesteiden virtauksen käsittely on matemaattisesti

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS

HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS Vastaanottaja Hollolan kunta Asiakirjatyyppi Tilanvaraussuunnitelma Päivämäärä 7.12.2016 Viite 1510030125 HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS Päivämäärä 7.12.2016 Laatija

Lisätiedot

Tutkimusraportti. Hornhattulan päiväkoti, Porvoo. Lämminvesijohtojen vuotoselvitys. Projekti

Tutkimusraportti. Hornhattulan päiväkoti, Porvoo. Lämminvesijohtojen vuotoselvitys. Projekti Tutkimusraportti Hornhattulan päiväkoti, Porvoo Projekti 308286 9.1.2017 Tiivistelmä Tutkimuksen kohteena on osoitteessa Mika Waltarin katu 12, Porvoo sijaitseva Hornhattulan päiväkoti. Tutkimusraporttiin

Lisätiedot

Asennus, kiertopumppu TBPA GOLD/COMPACT

Asennus, kiertopumppu TBPA GOLD/COMPACT I.TBPA8. Asennus, kiertopumppu TBPA GOLD/COMPACT. Yleistä Patteripiirin toisiopuolella olevan kiertopumpun avulla varmistetaan jäätymisvahtitoiminto, kun käytetään pattereita, joissa ei ole jäätymishalkeamissuojaa.

Lisätiedot

Tekninen tuote-esite. Yleiskuvaus. Tekniset tiedot. Turvallisuusohjeet

Tekninen tuote-esite. Yleiskuvaus. Tekniset tiedot. Turvallisuusohjeet Tekninen tuote-esite D6..W Läppäventtiili kierteettömillä korvakekiinnikkeillä Avoimiin ja suljettuihin kylmän ja lämpimän veden järjestelmiin Lämmitys- ja jäähdytyskojeiden auki-kiinni -sovelluksiin Yleiskuvaus

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Kimmo Leveelahti, Linnarauniontien VOK. www.linnanrauniontie.fi

Vesiosuuskunta Kimmo Leveelahti, Linnarauniontien VOK. www.linnanrauniontie.fi Vesiosuuskunta Kimmo Leveelahti, Linnarauniontien VOK www.linnanrauniontie.fi Vesiosuuskunta Osakkaidensa omistama vesihuoltoyhtiö Rakentaa vesi- ja viemäriverkoston sekä mahdollisesti valokuituverkon

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO 1.5.2013 lähtien

PALVELUHINNASTO 1.5.2013 lähtien PALVELUHINNASTO 1.5.2013 lähtien Porin Vesi myöntää tekemilleen töille ja asentamilleen tarvikkeille kymmenen vuoden takuun. Takuu lasketaan alkavaksi työn luovutushetkestä. Verottaja ei myönnä kotitalousvähennystä

Lisätiedot

ÖSTERSUNDOMIN YLEISKAAVA-ALUE VESIHUOLLON YLEISJÄRJESTELYSUUNNITELMA

ÖSTERSUNDOMIN YLEISKAAVA-ALUE VESIHUOLLON YLEISJÄRJESTELYSUUNNITELMA HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ÖSTERSUNDOM-PROJEKTI ÖSTERSUNDOMIN YLEISKAAVA-ALUE VESIHUOLLON YLEISJÄRJESTELYSUUNNITELMA Ramboll Finland Oy 7.11.2012 1 ÖSTERSUNDOMIN YLEISKAAVA VESIHUOLLON

Lisätiedot

Kallj%%228rvi X= 6685700

Kallj%%228rvi X= 6685700 KOOSTEPR. MERKINTJEN SEITYS j+pp-tie +tonttiliittymt 1:220 1:218 nurmetus 1:645 enttiveys; ivioo 150- mm t 1:580 lehtipuu istutettava/silytettv/poistettava havupuu istutettava/silytettv/poistettava valaisinpylvs

Lisätiedot

LIITE. Vanha Klaukan alueelle muodostuu alueen asemakaavoituksen myötä uusi asuinalue, johon sijoittuu pääosin AKR ja AO alueita.

LIITE. Vanha Klaukan alueelle muodostuu alueen asemakaavoituksen myötä uusi asuinalue, johon sijoittuu pääosin AKR ja AO alueita. 1. JOHDANTO Vanha Klaukan alueelle muodostuu alueen asemakaavoituksen myötä uusi asuinalue, johon sijoittuu pääosin AKR ja AO alueita. AKR- alueiden yhteenlaskettu rakennusoikeus on n. 60 000 m2 ja AO

Lisätiedot

YKSIKKÖHINTALUETTELO 16X JANAKKALAN VESI. Pahamyllyntien viemärisaneeraus

YKSIKKÖHINTALUETTELO 16X JANAKKALAN VESI. Pahamyllyntien viemärisaneeraus YKSIKKÖHINTALUETTELO 16X188095.007 10.12.2016 JANAKKALAN VESI Pahamyllyntien viemärisaneeraus 2 Pöyry Finland Oy PL 50 (Jaakonkatu 3) FI-01621 Vantaa Finland Kotipaikka Vantaa Y-tunnus 0625905-6 Puh. +358

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO 1.1.2013 lähtien

PALVELUHINNASTO 1.1.2013 lähtien 1.1.2013 PALVELUHINNASTO 1.1.2013 lähtien Porin Vesi myöntää tekemilleen töille ja asentamilleen tarvikkeille kymmenen vuoden takuun. Takuu lasketaan alkavaksi työn luovutushetkestä. Verottaja ei myönnä

Lisätiedot

3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m

3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 2 5 6 5 7 7 1. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si 3 3.a Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 1. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö paaluperustus 5-12m kadut, pihat mahd. kalkkipilarointi

Lisätiedot

Lvi -koodi 5316047 nimiketunnus: LÄMMÖNJAKOKESKUKSEN LAITTEIDEN MITOITUS Kohde: UNIS 25-2R-O (lattialämmitys) LÄMMÖNSIIRTIMET

Lvi -koodi 5316047 nimiketunnus: LÄMMÖNJAKOKESKUKSEN LAITTEIDEN MITOITUS Kohde: UNIS 25-2R-O (lattialämmitys) LÄMMÖNSIIRTIMET LÄMMÖNJAKOKESKUKSEN LAITTEIDEN MITOITUS Kohde: UNIS 25-2R-O (lattialämmitys) E8LASHx44/1P E5ASx34/1P 60 11 0,290 0,301 0,033 0,529 ºC-ºC 70-20 10-58 115-33 30-35 8,7 20,2 0,1 8,1 SÄÄTÖKESKUKSET SÄÄTÖVENTTIILIT

Lisätiedot

Sekaviemäreistä luopumisen vaikeus kokemuksia sekaviemäriverkoston eriyttämisen yleissuunnittelusta

Sekaviemäreistä luopumisen vaikeus kokemuksia sekaviemäriverkoston eriyttämisen yleissuunnittelusta Sekaviemäreistä luopumisen vaikeus kokemuksia sekaviemäriverkoston eriyttämisen yleissuunnittelusta Vesihuoltopäivät 2016 Kylpylähotelli Rantasipi Aulanko, Aulanko sali, klo 11:00 11:20 Pertti Leppänen,

Lisätiedot

MUOVIPUTKIEN ASENNUS

MUOVIPUTKIEN ASENNUS MUOVIPUTKIEN ASENNUS Putkijaoston julkaisu no 36 TASKUOPAS Tässä taskuoppaassa esitetyt asennusohjeet noudattavat Suomen Rakennusinsinöörien liitto ry:n julkaisussa RIL 77-2005 Maahan ja veteen asennettavat

Lisätiedot

Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 108 09.09.2013 Tekninen valiokunta/tekniska 16 24.02.2014 utskottet Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 77 11.03.2014 Aloite kaksoisviemäröintijärjestelmään siirtymisestä/sami Virpiö / Motion angående

Lisätiedot

1832 Alkutäytöt Alkutäyttö sorasta m3rtr , kuljetuksen lisäkustannus (5-10 km), alkutäytöt

1832 Alkutäytöt Alkutäyttö sorasta m3rtr , kuljetuksen lisäkustannus (5-10 km), alkutäytöt KUSTANNUSARVIO NIMIKKEITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: 2 Konsultit > Ramboll Oy Karhunmäki_2017_alue_Juoksupolku_vesih uolto Investointi Lauri Jauhiainen Vastuuhenkilö:

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Naantalin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E23614 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/8)

AIRIX Ympäristö Oy Naantalin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E23614 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/8) KEHTTÄMSTOMENPTEET Liite (1/8) KEHTTÄMSTOMENPTEET 2010-2020 Vedenhankinta ja -jakelu Vesijohtoverkoston saneeraus Kustannusarvio n vesijohtoverkoston automatiikka ja kaukovalvonta Särkänsalmi-Taattinen-

Lisätiedot

Telalahdentie OHJEELLINEN MÄÄRÄLUETTELO Yksikkö Määrä ALUSTAVAT TYÖT: Purku-, raivaus-, suojaus- ym. työt erä 1

Telalahdentie OHJEELLINEN MÄÄRÄLUETTELO Yksikkö Määrä ALUSTAVAT TYÖT: Purku-, raivaus-, suojaus- ym. työt erä 1 Mänttä-Vilppulan kaupunki Telalahdentien ja Kuoppanotkonkadun saneeraus ym-suunnittelu oy Hietarannantie 5 35700 Vilppula Telalahdentie OHJEELLINEN MÄÄRÄLUETTELO 8.9.2014 Yksikkö Määrä ALUSTAVAT TYÖT:

Lisätiedot

SKT Suomi Oy KUSTANNUSARVIO alv 0%

SKT Suomi Oy KUSTANNUSARVIO alv 0% Ulvila 15.12.215 SKT Suomi Oy KUSTAUSARVIO alv % ALAMÄETIE LIJA PALUS-HARJU JÄTEVESIOSUUSKUTA RAKEUSKUSTAUSARVIO Y11 Kustannusarvio, jos kaikki alueen kiinteistöt liittyvät Linjojen kokonaispituus (m)

Lisätiedot

TULLIPORTINKADUN KAMPUS- ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

TULLIPORTINKADUN KAMPUS- ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA Vastaanottaja Joensuun kaupunki Asiakirjatyyppi Suunnitelmaselostus Päivämäärä 31.1.2017 MUUTOS A 8.2.2017 TULLIPORTINKADUN KAMPUS- ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA TULLIPORTINKADUN KAMPUSALUE

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI HEIKKILÄNMUTKAN VIEMÄRÖINNIN YLEISSUUNNITELMA

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI HEIKKILÄNMUTKAN VIEMÄRÖINNIN YLEISSUUNNITELMA Vastaanottaja Saarijärven kaupunki Asiakirjatyyppi Viemäröinnin yleissuunnitelma Päivämäärä 13.07.2015 Viite 1510020093 SAARIJÄRVEN KAUPUNKI HEIKKILÄNMUTKAN VIEMÄRÖINNIN YLEISSUUNNITELMA SAARIJÄRVEN KAUPUNKI

Lisätiedot

LEHTIMÄEN KUNTA MUSTANIEMEN VESIHUOLTO SUUNNITELMASELOSTUS

LEHTIMÄEN KUNTA MUSTANIEMEN VESIHUOLTO SUUNNITELMASELOSTUS 207 LEHTIMÄEN KUNTA SUUNNITELMASELOSTUS 30.2.2004 I JAM SISÄLLYSLUETTELO:

Lisätiedot

Raportti. Naantalin kaupunki. Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus. Kanavavaihtoehdot 67050263.SU 10.1.2006

Raportti. Naantalin kaupunki. Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus. Kanavavaihtoehdot 67050263.SU 10.1.2006 Raportti 67050263.SU 10.1.2006 Naantalin kaupunki Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus Kanavavaihtoehdot 1 YLEISTÄ Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistukseen

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki. VESIHUOLTOSUUNNITELMA Koivikon vesiosuuskunta Vanhalan alue SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS

Mikkelin kaupunki. VESIHUOLTOSUUNNITELMA Koivikon vesiosuuskunta Vanhalan alue SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS Mikkelin kaupunki VESIHUOLTOSUUNNITELMA Koivikon vesiosuuskunta Vanhalan alue SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS.. Muutettu..9 Sivu SISÄLLYSLUETTELO. YLEISTÄ. MAASTOTUTKIMUKSET. ALUEEN KIINTEISTÖT. VIEMÄRIVERKOSTON

Lisätiedot

HELENIN MAANALAISIA HANKKEITA

HELENIN MAANALAISIA HANKKEITA HELENIN MAANALAISIA HANKKEITA TIMO NEVALAINEN 11.5.2015 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. TAUSTAA 3. JATKOTOIMENPITEET 2 1. TAUSTAA 3 1. TAUSTAA Lähtökohdat 1. Helsingin ja Vantaan alueiden sähkötehon kasvuennusteet

Lisätiedot

Hydrologia. Pohjaveden esiintyminen ja käyttö

Hydrologia. Pohjaveden esiintyminen ja käyttö Hydrologia Timo Huttula L8 Pohjavedet Pohjaveden esiintyminen ja käyttö Pohjavettä n. 60 % mannerten vesistä. 50% matalaa (syvyys < 800 m) ja loput yli 800 m syvyydessä Suomessa pohjavesivarat noin 50

Lisätiedot

Lämpömittari ja upotustasku venttiiliin MTCV DN 15/20. Kuulasululliset venttiiliyhdistäjät (2 kpl sarjassa) G ½ x R ½ venttiiliin MTCV DN 15

Lämpömittari ja upotustasku venttiiliin MTCV DN 15/20. Kuulasululliset venttiiliyhdistäjät (2 kpl sarjassa) G ½ x R ½ venttiiliin MTCV DN 15 MTCV lämpimän käyttöveden kiertotermostaatti Käyttö MTCV on lämpimän käyttöveden kiertotermostaatti. MTCV huolehtii lämpimän käyttövesiverkoston lämpötasapainosta. Venttiili asennetaan kiertojohtoon, jossa

Lisätiedot

KORPI-JAAKONKATU Sv B 500. Sv M 315. Sv M Luiska 1:2. Sv B 500. Sv M 315. Vallin laki +82,20. Sv M

KORPI-JAAKONKATU Sv B 500. Sv M 315. Sv M Luiska 1:2. Sv B 500. Sv M 315. Vallin laki +82,20. Sv M 8.16 78.32 5 VEHKAKUJA KORPI-JAAKONKATU Mintunkuja Kissanmintunkuja Mintunkatu 79.43 79.22 5 3 78.5 78.57 J2 77.85 78.42 Oja 25 78.42 78.59 78.22 78.37 78.3 78.19 78. 78.32 78.25 77.55 Oja 5 1 77.7 Sv

Lisätiedot

KATUSUUNNITELMIEN TASOJAKO OHJE ASEMAPIIRUSTUS / PUTKISUUNNITELMA

KATUSUUNNITELMIEN TASOJAKO OHJE ASEMAPIIRUSTUS / PUTKISUUNNITELMA KATUSUUNNITELMIEN TASOJAKO OHJE ASEMAPIIRUSTUS / PUTKISUUNNITELMA Tason nimi Tason numero Kuvaus Väri Viivan vahvuus Viivan tyyli Teksti koko Taso 1 1 Mittalinja 0 0,18 4 paaluviiva 0 0,18 0 paaluluku

Lisätiedot

GRUNDFOS PUMPPUAKATEMIA. Pumppaamosuunnittelun perusteet.

GRUNDFOS PUMPPUAKATEMIA. Pumppaamosuunnittelun perusteet. GRUNDFOS PUMPPUAKATEMIA Pumppaamosuunnittelun perusteet. Pumppaamoa suunniteltaessa huomioitava? 1. Tilavuusvirta (vesimäärä) 2. Pumpattava matka 3. Geodeettinen nostokorkeus 4. Paineputkiston mitoitus

Lisätiedot

PAPINKANGAS, JOENSUU PAPINKANKAAN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

PAPINKANGAS, JOENSUU PAPINKANKAAN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA Vastaanottaja Joensuun kaupunki Asiakirjatyyppi Suunnitelmaselostus Päivämäärä 31.3.2014 PAPINKANGAS, JOENSUU PAPINKANKAAN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA YLEISSUUNNITELMA Päivämäärä 31.3.2014 Laatijat

Lisätiedot

Omavoimaiset säätimet on suunniteltu integroitaviksi suoraan lämmönsiirtimeen. Niiden avulla lämmönsiirrin säätää käyttöveden lämmitystä.

Omavoimaiset säätimet on suunniteltu integroitaviksi suoraan lämmönsiirtimeen. Niiden avulla lämmönsiirrin säätää käyttöveden lämmitystä. Tekninen esite Lämmönsiirtimen omavoimaiset säätimet (PN16) PM2+P Suhteellinen virtaussäädin, jossa sisäänrakennettu p -säädin (NS) PTC2+P Virtauksen mukaan toimiva lämpötilansäädin, jossa sisäänrakennettu

Lisätiedot

31.5.2002 1 (47) Konekorttitiedot, putkiurakka 102925 308164 LVI-järjestelmät

31.5.2002 1 (47) Konekorttitiedot, putkiurakka 102925 308164 LVI-järjestelmät 31.5.2002 1 (47) Senaatti-kiinteistöt Konekorttitiedot, putkiurakka 102925 308164 LI-järjestelmät Kohde/attribuutti Yksikkö rvo 102925 308164 G1 045 201 LS 01 Läönsiirrin (alustava) Lämpöteho Levymäärä

Lisätiedot

Eristetyt putkistot. Uponor -eristetyt putkistojärjestelmät

Eristetyt putkistot. Uponor -eristetyt putkistojärjestelmät 1.3.2012 Eristetyt putkistot Uponorin eristetyt putkistojärjestelmät on tarkoitettu kylmän ja lämpimän käyttöveden ja lämmön siirtoon. Putkistot voidaan asentaa suoraan kiepiltä kaivantoon jopa 200 metrin

Lisätiedot

Tuusu. Kerava. Asemakaava-alue. Ei asemakaavaa. Asemakaava-alue. Ei asemakaavaa M145 M148. Y Nyk. K2J K1J Y1E M11466

Tuusu. Kerava. Asemakaava-alue. Ei asemakaavaa. Asemakaava-alue. Ei asemakaavaa M145 M148. Y Nyk. K2J K1J Y1E M11466 Värien selitykset: Suunnitellut tiet: Tämän suunnitelman mukaan rakennettavat tai parannettavat tiet Tämän suunnitelman mukaan rakennettavat tai parannettavat jalankulku- ja pyöräilytiet Tuusula Asemakaava-alue

Lisätiedot

Yleiskaavatason hulevesien hallintasuunnitelma case Östersundom

Yleiskaavatason hulevesien hallintasuunnitelma case Östersundom Yleiskaavatason hulevesien hallintasuunnitelma case Östersundom Pienvesitapaaminen 2.6.2014 Perttu Hyöty Ympäristösi parhaat tekijät Hulevesien hallinnan kokonaisuus Selvitysalue kasvaa Tarkkuustaso kasvaa

Lisätiedot

VARMA-VESI HANKE YLEISSUUNNITELMA SAVONLINNA - ENONKOSKI YHDYSVESIJOHTO JA SIIRTOVIEMÄRI. Vastaanottaja VARMA-VESI hanke. Asiakirjatyyppi Raportti

VARMA-VESI HANKE YLEISSUUNNITELMA SAVONLINNA - ENONKOSKI YHDYSVESIJOHTO JA SIIRTOVIEMÄRI. Vastaanottaja VARMA-VESI hanke. Asiakirjatyyppi Raportti Vastaanottaja VARMA-VESI hanke Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 20.11.2012 Viite 82143736 VARMA-VESI HANKE SAVONLINNA - ENONKOSKI YHDYSVESIJOHTO JA SIIRTOVIEMÄRI YLEISSUUNNITELMA ENONKOSKI- SAVONLINNA

Lisätiedot