Vesiosuuskunta Kimmo Leveelahti, Linnarauniontien VOK.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vesiosuuskunta Kimmo Leveelahti, Linnarauniontien VOK. www.linnanrauniontie.fi"

Transkriptio

1 Vesiosuuskunta Kimmo Leveelahti, Linnarauniontien VOK

2 Vesiosuuskunta Osakkaidensa omistama vesihuoltoyhtiö Rakentaa vesi- ja viemäriverkoston sekä mahdollisesti valokuituverkon alueelle Huolehtii vesi- ja viemäriverkoston operoinnista Osuusmaksu 200 EUR Osuuskunnan kustannukset katetaan liittymismaksulla, joka on pääomalaina osakkaalta yhtiölle Osakas ei osta pumppuja eikä putkia itselleen

3 Tilanne Osuuskunta perustettu Hallitus, projektivetäjät ja suunnitelija aloittaneet työnsä Prosessit viranomaistahojen kanssa aloitettu Alustavat suunnitelmat tehty Operaattoreiden kanssa neuvoteltu

4

5 Siksi että On ilmennyt tarve järjestää vesi- ja jätevesiasiat asianmukaiseen kuntoon Kaupunki ei tule rakentamaan alueen vesihuoltoa nykyistä vesijohtoa enempää Alueen asumismukavuus ja arvo nousee Mahdollista nyt saada myös valokuituverkko alueelle tuomaan nopeat ja luotettavat tietoliikenneyhteydet

6 Vesi- ja viemäriliittymät Osuuskunta tuo pumppaamon, viemäri- ja vesijohdon tontille max. 20m tontin sisälle Kiinteistö vastaa muista liittymiskuluista Viemäri ja virransyöttö talolta pumppaamoon Vesijohto pumppaamolta taloon Kiinteistön sisäiset putkityöt Kustannus n ja enemmän Valokuitukaapeli tontille

7

8

9

10

11

12 Turvakerroin Laskelma Varmuus Ely tuki esim. 25% = Loppukustannus

13 Täysliittymä Vesi- ja viemäriverkko Pumppaamo asennettuna Valokuitu tontille 9700

14 Täysliittymä jos jo vesi Vesi- ja viemäriverkko Pumppaamo asennettuna Valokuitu tontille Palautus kaupungilta

15 Täysliittymä osamaksulla Vesi- ja viemäriverkko, valokuitu tontille Pumppaamo asennettuna Osamaksu 10 vuotta 1. Erä 2700 Loput 71 /kk

16 Täysliittymä osamaksulla jos jo vesi Vesi- ja viemäriverkko Pumppaamo asennettuna Osamaksu 10 vuotta Palautus kaupungilta Erä 700 Loput 71 /kk

17 Valmiusliittymä Vesi- ja viemäriverkko tontille Ei pumppaamoa eikä vesijohdon kytkemistä Valokuitu tontille 5900

18

19 Hankkeen eteneminen Liittyjäosakkaat allekirjoittavat liittymäsopimukset Osuuskuntakokous päättää Hinnat Tarvittavan liittyjämäärän rakentamisen aloittamiseksi ELY-tukihakemus sisään mennessä Kaupungilta toimitussopimus ja lainatakaus Suunnittelu -> maankäyttösopimukset -> urakkadokumentit -> tarjouspyynnöt -> sopimus rakentamisesta

20 Miksi edetään juuri nyt ELY-keskusken tuki 20-30% Urakkahinnat alhaalla Kaupunki ei palvelua tule tuottamaan, se hoidetaan nyt itse, tekijät saatu kasaan Koskaan ei ole parempi hetki kuin juuri nyt, sillä:

21 Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen Veikko Vennamo

22 Pari laskelmaa

23 Minulla ei ole asianmukaista jätevedenpudistusjärjestelmää Pienpuhdistamo Asennettuna Kemikaalisyötöt, ym jokapäiväinen operointi xxx /v Toimintavarmuus omistajan vastuulla Ei vesiputkea, ei valokuitua Tankki ja imeytyskenttä Tankki asennettuna 3000 Imeytyskenttä sakokaivoineen 5000 Tyhjennyskustannukset /v Ei vesiputkea, ei valokuitua

24 Minulla on jo umpisäiliö ja imeytyskenttä, 2 henk Nykyiset tyhjennyskustannukset 800 /v Viemäriin liityttäessä vastaavat kustannukset 300 /v Säästö 500 /v Säästöllä hoitaa 7kk osamaksulyhennykset tai saa hyvän koron, n. 4% liittymäinvestoinnille

25

26 Rakentaminen Valitaan hankintaryhmä 3henk. Hankintaosaamisesta paljon hyötyä Palkataan projektipäällikkö jos oma osaaminen ei riitä Laaditaan urakkatarjouspyynnöt Valittaessa urakoitsijoita listalle kannattaa olla yhteydessä alueen muihin osuuskuntiin. Lemon VOK sai 10 tarjousta. Järjestettiin maastokatselmus ja kuulemistilaisuus Lyhyelle listalle 2-3 urakoitsijaa joiden kanssa jatketaa Urakkaneuvottelut Loppuneuvottelut ja sopimuksen laatiminen. RT pohjia hyödyntäen. Tässä vaiheesssa viimeistään ammattilainen valvoja/projektipäällikkö mukaan. Tiedotusta osakkaille Kun lähestytään rakentamista on hyvä kertoa mahdollisimman paljon asioiden suunnitellusta kulusta. Aikatauluja, etenemisjärjestys ja toimintatavat poikkeustilanteissa.

27

28

29

30

31

32

33

34 Kiitos ajastanne!

Rakentaminen aloitetaan mikäli 45 liittyjää on sitoutunut verkostoon 15.12.2014 mennessä

Rakentaminen aloitetaan mikäli 45 liittyjää on sitoutunut verkostoon 15.12.2014 mennessä KUTSU Vuolahden vesiosuuskunnan jäsenet kutsutaan ylimääräiseen osuuskuntakokoukseen Aika: Lauantai 29.11.2014 klo 10.00 Paikka: Villa Wolax, Villa Wolaxintie 40 Kuusisto Kahvitarjoilu ESITYSLISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

Komperon vesiosuuskunta Liperin kunnassa

Komperon vesiosuuskunta Liperin kunnassa Putkeen menee! hanke ALOITUSSEMINAARI 16.3.2012 P-K:n aikuisopisto Viemärin ja laajakaistan yhteisrakentaminen -case Kompero -Kuituverkon hyödyntäminen vesi- ja viemäriverkon valvonnassa Verkonvalvonta

Lisätiedot

15.12.2014 mennessä. 6.3 Päätös maksuaikataulusta kun kyseessä osamaksu

15.12.2014 mennessä. 6.3 Päätös maksuaikataulusta kun kyseessä osamaksu KUTSU Linnanrauniontien vesiosuuskunnan jäsenet kutsutaan ylimääräiseen osuuskuntakokoukseen Aika: Lauantai 22.11.2014 klo 10.00 Paikka: Kuusiston Maamiesseurantalo, Kahvitarjoilua ESITYSLISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

TIEDOTUSTILAISUUS 2.4.2014 TAKAMAAN KOULU

TIEDOTUSTILAISUUS 2.4.2014 TAKAMAAN KOULU TIEDOTUSTILAISUUS 2.4.2014 TAKAMAAN KOULU Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta Asemantie 2, 33470 Ylöjärvi www.vahantajoki.fi, etunimi.sukunimi@vahantajoki.fi NYKYTILA VASTAMÄKI-LAKIALA VASTAMÄKI-TAKAMAA

Lisätiedot

YHTEISET JÄTEVEDET. Häntälän Kyläsuunnittelun kokous 31.8.2011 Anna Tuominen, Yhteiset jätevedet

YHTEISET JÄTEVEDET. Häntälän Kyläsuunnittelun kokous 31.8.2011 Anna Tuominen, Yhteiset jätevedet YHTEISET JÄTEVEDET Häntälän Kyläsuunnittelun kokous 31.8.2011 Anna Tuominen, Yhteiset jätevedet Yhteiset jätevedet -hanke Haja-asutusalueiden jätevesienkäsittelyn saattaminen asianmukaiselle tasolle Taustalla

Lisätiedot

Kautialan vesiosuuskunta. Infotilaisuus 25.1.2009

Kautialan vesiosuuskunta. Infotilaisuus 25.1.2009 Ohjelma Infotilaisuus 25.1.2009 Yleistilannekatsaus Harri Prusi Vesihuoltolaki Anna-Maija Hallikas Kevynliikenteen väylä Anita Santapukki Yleissuunnitelma Matti Salminen Taloussuunnitelma Ilkka Ojala Loppukeskustelu

Lisätiedot

Vesihuolto-osuuskunnan rakentaminen ja arkipäivä ja mitä tapahtuu kun kaikki ei mene ihan putkeen

Vesihuolto-osuuskunnan rakentaminen ja arkipäivä ja mitä tapahtuu kun kaikki ei mene ihan putkeen Vesihuolto-osuuskunnan rakentaminen ja arkipäivä ja mitä tapahtuu kun kaikki ei mene ihan putkeen Länsi-Uudenmaan Vesi- ja ympäristö ry:n jätevesiseminaari 23.3.2015 Vesa Arvonen Rakentaminen 1/4 Alustava

Lisätiedot

Ritasjärven Vesiosuuskunta. Tiedotustilaisuus Päivölässä 14.1.2010 Jussi Airas

Ritasjärven Vesiosuuskunta. Tiedotustilaisuus Päivölässä 14.1.2010 Jussi Airas Ritasjärven Vesiosuuskunta Tiedotustilaisuus Päivölässä 14.1.2010 Jussi Airas Tilaisuuden ohjelma Avaus Osuuskunnan tilanne Rahoitustarve ja -malli Kysymyksiä ja keskustelua Osuuskunta tänään Osuuskunnassa

Lisätiedot

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio SKVY Oy LAUSUNTO Pekka Makkonen Versokuja 4 D 70150 Kuopio 24.11.2015 Juuan kunta Ympäristölautakunta Poikolantie 1 83900 JUUKA Yleistä Juuan rengasvesiosuuskunta teki vuonna 2011 päätöksen vesihuoltosuunnitelman

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6)

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman

Lisätiedot

Hämeenkyrön vesiosuuskunta Kiinteistöjen liittäminen jätevesiviemäriin. Kyläillat ja

Hämeenkyrön vesiosuuskunta Kiinteistöjen liittäminen jätevesiviemäriin. Kyläillat ja Hämeenkyrön vesiosuuskunta Kiinteistöjen liittäminen jätevesiviemäriin Kyläillat 2.5.2016 ja 3.5.2016 Suomen Vesi-isännöinti Vesi-isännöitsijä Laura Laine ja vedenkäsittelyn asiantuntija ins. Viivi Virta

Lisätiedot

JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS 25.4.2008 Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset

JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS 25.4.2008 Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS 25.4.2008 Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset periaatteet Hanke-esittely Keskustelua Tilaisuuden päättäminen

Lisätiedot

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja 15.11.2012

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja 15.11.2012 Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja 15.11.2012 Sisältö Työn tavoitteet Suunnitteluperusteet Kustannuslaskentaperusteet Mahdollisten

Lisätiedot

Osuustoiminnan perusarvoja:

Osuustoiminnan perusarvoja: Osuustoiminnan perusarvoja: omatoimisuus, omavastuisuus, demokratia, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus sekä eettiset arvot, kuten rehellisyys, avoimuus, yhteiskunnallinen vastuu ja muista ihmisistä

Lisätiedot

Valokuituliittymä Pälkäneellä 2016

Valokuituliittymä Pälkäneellä 2016 Valokuituliittymä Pälkäneellä 2016 Huippunopea valokuituverkko nyt tulossa Pälkäneelle! Miksi valokuitu Pälkäneelle valokuitua rakennetaan avoimen verkon periaatteella, jolloin käyttäjä saa vapaasti valita

Lisätiedot

Turvaa verkoista ja verkostoista 15.5.2012 Pohjois-Savon liitto ja Kaista Savoon Kunnonpaikka, Siilinjärvi

Turvaa verkoista ja verkostoista 15.5.2012 Pohjois-Savon liitto ja Kaista Savoon Kunnonpaikka, Siilinjärvi Turvaa verkoista ja verkostoista 15.5.2012 Pohjois-Savon liitto ja Kaista Savoon Kunnonpaikka, Siilinjärvi -Kuituverkon hyödyntäminen vesi- ja viemäriverkon valvonnassa Verkonvalvonta osaksi verkkotietojärjestelmää

Lisätiedot

Mikä oli vesihuollon tila ennen osuuskuntaa? Kaikilla oli omat kaivot ja jätevesijärjestelmät. Pitkäaikainen kuivuus tyhjensi noin 50 talouden kaivot.

Mikä oli vesihuollon tila ennen osuuskuntaa? Kaikilla oli omat kaivot ja jätevesijärjestelmät. Pitkäaikainen kuivuus tyhjensi noin 50 talouden kaivot. PUNKAN NUMMENPÄÄN VESIOSUUSKUNNAN VESI- JA JÄTEVESIVERKOSTON RAKENTAMINEN 2005 PUNKAN NUMMENPÄÄN VESIOSUUSKUNNAN VESI- JA JÄTEVESIVERKOSTON RAKENTAMINEN Mikä oli vesihuollon tila ennen osuuskuntaa? Kaikilla

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA JÄTEVEDEN KÄSITTELYYN

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA JÄTEVEDEN KÄSITTELYYN VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA JÄTEVEDEN KÄSITTELYYN Minttu Peuraniemi, 19.9.2012 YHTEINEN JÄTEVESIRATKAISU KANNATTAA Hoidon/huollon helppouden takia Vesiensuojelullisesti Taloudellisesti, kun 5 liittyjää 1

Lisätiedot

Nurmin Vesihuolto-osuuskunta 2013

Nurmin Vesihuolto-osuuskunta 2013 Nurmin Vesihuolto-osuuskunta 2013 PERUSTETTU 1999 JÄSENIÄ 1.12.2012 191 KPL LIITTYMIÄ 104 KPL TOIMINTA VAPAAEHTOISPOHJAISTA OSK OSUUSMAKSU 84,09 VEDEN MYYNTI 2011 18 000 M 3 LIIKEVAIHTO 2011 63 000 LAINAT

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Hajatko Tietoa jätevesien käsittelyn järjestämiseen haja-asutusalueella Projektikoodi: A30072 Hajatko - hanke Hankkeen käytännön järjestelyistä vastaa

Lisätiedot

VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta

VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve Toivo Lapinlampi Suomen ympäristökeskus 23.1.2017 1 Vesihuolto-osuuskuntien valinta - Vuonna 2014

Lisätiedot

Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta

Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuoltopäivät Jyväskylä 11.5.217 Toivo Lapinlampi Suunnitteluinsinööri Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014

Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014 Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014 Taustaa Pohjaveden puolesta kansalaisaloite (2007) LrV esitys Lpr KH:lle toiminta-alueista 30.3.2010 Lpr Seudun Ympäristötoimen selvitys alueen vesihuollosta

Lisätiedot

KYLÄKOKOUS 10.06.2007 VESI-JA VIEMÄRIVERKOSTO KUMIANTIEN ALUEELLE

KYLÄKOKOUS 10.06.2007 VESI-JA VIEMÄRIVERKOSTO KUMIANTIEN ALUEELLE KYLÄKOKOUS 10.06.2007 VESI-JA VIEMÄRIVERKOSTO KUMIANTIEN ALUEELLE OHJELMA Vesiosuuskuntaa valmistelevan työryhmän työn tulokset (Pekka Huomo) Osuuskunnan perustaminen Yhteydet kuntaan, etpähään ja Hämeen

Lisätiedot

KIINTEISTÖKOHTAINEN KOHTAINEN INTI. Viivi Virta, projektipäällikkö MVR-palvelukeskus Onninen Oy

KIINTEISTÖKOHTAINEN KOHTAINEN INTI. Viivi Virta, projektipäällikkö MVR-palvelukeskus Onninen Oy KIINTEISTÖKOHTAINEN KOHTAINEN PAINEVIEMÄRÖINTI INTI Viivi Virta, projektipäällikkö MVR-palvelukeskus Onninen Oy Onninen Oy PERUSTETTU 1913 TOIMINTAA 9 MAASSA HENKILÖST STÖÄ 3 000 LIIKEVAIHTO 1,4 MILJARDIA

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN Vesiosuuskuntaseminaari 27.9.2008 VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN Hanna Yli-Tolppa Mäntsälän Vesi VESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN: - Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden laajentaminen haja-asutusalueille

Lisätiedot

Kirjala Vattenandelslag pähkinänkuoressa MIKÄ IHMEEN VESIOSUUSKUNTA?

Kirjala Vattenandelslag pähkinänkuoressa MIKÄ IHMEEN VESIOSUUSKUNTA? Kirjala Vattenandelslag pähkinänkuoressa MIKÄ IHMEEN VESIOSUUSKUNTA? Kaikki alkaa jostakin Parin yleisötilaisuuden jälkeen saatiin hallitus perustettua ja sitten tiedotus aloitettua. Kuvassa Jukka Heinonen

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

LÖYTÖ-VITSIÄLÄN VESIOSUUSKUNNTA TIEDOTE 1/2015 VIEMÄRIVERKOSTON TOTEUTUS 2015-2017

LÖYTÖ-VITSIÄLÄN VESIOSUUSKUNNTA TIEDOTE 1/2015 VIEMÄRIVERKOSTON TOTEUTUS 2015-2017 LÖYTÖ-VITSIÄLÄN VESIOSUUSKUNNTA TIEDOTE 1/2015 VIEMÄRIVERKOSTON TOTEUTUS 2015-2017 Löytö- Vitsiälän vesiosuuskunnan vesihuollon hanke etenee pikkuhiljaa kohti rakennusvaihetta. Tiedotimme syksyllä 2014

Lisätiedot

Kun kaikki ei mene putkeen, yllätyksiä vesiosuuskuntahankkeessa. Osa 2

Kun kaikki ei mene putkeen, yllätyksiä vesiosuuskuntahankkeessa. Osa 2 Kun kaikki ei mene putkeen, yllätyksiä vesiosuuskuntahankkeessa. Osa 2 Valtakunnalliset Vesiosuuskuntapäivät 30.1.2016 Vesa Arvonen Aikaisemmassa jaksossa kerrottua Ylöjärven uutiset 1.10.2014 Taustaa

Lisätiedot

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Ohjausryhmän kokous 13.6.2012 / Turku

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Ohjausryhmän kokous 13.6.2012 / Turku Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Ohjausryhmän kokous 13.6.2012 / Turku Sisältö Suunnitteluperusteet Kustannuslaskentaperusteet Mahdollisten viemäröintialueiden luokittelu

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Säkylän kunta / Vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/5)

AIRIX Ympäristö Oy Säkylän kunta / Vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/5) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/5) SÄKYLÄN KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25458.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25458.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Vastuutaho Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston ikääntyminen Seurataan vesijohtoverkoston

Lisätiedot

Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu 3.9.2007. Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin 2.11.2007.

Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu 3.9.2007. Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin 2.11.2007. Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu 3.9.2007. Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin 2.11.2007. Toimintakertomus 2011 Vesiosuuskunnan viidennen toimintakauden

Lisätiedot

Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto

Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston saneerausohjelman toteuttaminen Verkoston toimintavarmuuden lisääminen, sammutusvesi, talousveden

Lisätiedot

Viemäröinnin myötä tulevaisuuden kyläksi. Timo Korpinen Pääristen jätevesiosuuskunta, Salo Kylien Salo

Viemäröinnin myötä tulevaisuuden kyläksi. Timo Korpinen Pääristen jätevesiosuuskunta, Salo Kylien Salo Viemäröinnin myötä tulevaisuuden kyläksi Timo Korpinen Pääristen jätevesiosuuskunta, Salo Kylien Salo 11.6.2014 Vesihuollon toteuttaminen on hyve ja ympäristölain edellyttämä välttämättömyys Osuuskunnan

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Euran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Euran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7) AIRIX Ympäristö Oy n kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

Varparannan vesiosuuskunta. Vuosikokous

Varparannan vesiosuuskunta. Vuosikokous Varparannan vesiosuuskunta Vuosikokous 19.5.2018 Talous 2017 2016 2015 Liikevaihto 102 208,13 100 950,22 106 204,78 Vesimaksut 46 796,95 49 125,45 49 733,75 Viemärimaksut 53 375,83 51 824,77 56 471,03

Lisätiedot

Kevään tonttihaun yleisötilaisuus Anders Öström /

Kevään tonttihaun yleisötilaisuus Anders Öström / Kevään tonttihaun yleisötilaisuus 8.3.2017 Anders Öström / anders.ostrom@turunvesihuolto.fi Turun Vesihuolto Oy Vesiliikelaitos yhtiöitettiin 1.1.2017 Turun Vesihuolto vastaa vesihuollosta Turussa. Turun

Lisätiedot

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon Savukosken kunta ja Kuitua Pohjoiseen-hanke ovat käynnistäneet kartoituksen kiinnostuksesta liittyä alueelle mahdollisesti rakennettavaan valokuituverkkoon. Kyselyyn vastaaminen ei sido mihinkään. Kyseessä

Lisätiedot

KORJAUSHANKKEEN PÄÄTÖKSENTEKO JA KUSTANNUSTEN JAKAMINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari

KORJAUSHANKKEEN PÄÄTÖKSENTEKO JA KUSTANNUSTEN JAKAMINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari KORJAUSHANKKEEN PÄÄTÖKSENTEKO JA KUSTANNUSTEN JAKAMINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari SISÄLTÖ Pätevä päätös Kunnossapitovastuunjako, osakasmuutokset Vastikeperuste Osakkeenomistajan

Lisätiedot

Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle

Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle seminaari Veli-Matti Karppinen Toiminnanjohtaja, Kainuun Nuotta ry Yleistä 1. Nopeat

Lisätiedot

Maskun kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma Kehittämistoimenpiteet. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos

Maskun kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma Kehittämistoimenpiteet. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos 1 (6) Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Kustannusarvio Varautumissuunnitelma Vesijohtoverkosto Vedenhankinnan poikkeustilanteet Vuotojen ehkäiseminen Laaditaan

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO 1.5.2013 lähtien

PALVELUHINNASTO 1.5.2013 lähtien PALVELUHINNASTO 1.5.2013 lähtien Porin Vesi myöntää tekemilleen töille ja asentamilleen tarvikkeille kymmenen vuoden takuun. Takuu lasketaan alkavaksi työn luovutushetkestä. Verottaja ei myönnä kotitalousvähennystä

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO 1.5.2011 lähtien

PALVELUHINNASTO 1.5.2011 lähtien PALVELUHINNASTO 1.5.2011 lähtien Porin Vesi myöntää tekemilleen töille ja asentamilleen tarvikkeille kymmenen vuoden takuun. Takuu lasketaan alkavaksi työn luovutushetkestä. 1. TYÖPALKAT 1.1 Asentajat

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN

HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN Hyväksytty: KV 14.11.2011 168 Vesihuoltolaitoksen toiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Heinolan kaupungin vesihuoltolaitos laitokseen

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Korjausrakentamisen asukasviestintä. Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy

Korjausrakentamisen asukasviestintä. Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy Korjausrakentamisen asukasviestintä Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy Agenda Miten korjausrakentamisen viestintä poikkeaa muusta viestinnästä? Korjausrakentamisen viestinnän eteneminen

Lisätiedot

Sotkuman kylän vesihuollon yleissuunnitelma

Sotkuman kylän vesihuollon yleissuunnitelma POLVIJÄRVEN KUNTA Sotkuman kylän vesihuollon yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 8.11.2016 566-P29412 Suunnitelmaselostus 1 (4) 8.11.2016 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Näytesivut 40 Kylppärit kuntoon

Näytesivut 40 Kylppärit kuntoon ut iv es yt Nä 40 Kylppärit kuntoon 4 REMONTTITYYPPI 3: KAIKKIEN KYLPYHUONEIDEN YHTÄAIKAINEN SANEERAUS Kylpyhuoneiden käyttöikä on yleensä noin 20 25 vuotta. Yhtiössä tulee aloittaa kylpyhuonesaneerausten

Lisätiedot

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h VESIHUOLTOLAITOS VESI-JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSAT 1.2.2013 ALKAEN Kuluttaja-asiakkaat (hinnat sis. alv:n 24 %) Vesimaksut /m³ 2,11 Jätevesimaksut /m³ 3,15 Perusmaksu vedestä /vuosi - mittari 15 20 mm -

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

Putkeen menee! hanke

Putkeen menee! hanke Putkeen menee! hanke Vesiosuuskuntien toiminnan kehittämis- ja koulutushanke 1.1.2012-30.6.2014 Yleistä Putkeen menee!-hankkeesta Yleishyödyllinen kehittämishanke Hakijana ja toteuttajana Maveplan Oy Kesto

Lisätiedot

Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely

Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely Ympäristö- ja tekninen lautakunta 53 31.03.2010 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 98 30.06.2010 Kunnanhallitus 168 03.08.2010 Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely

Lisätiedot

Pälkäneen Valokuitu Oy

Pälkäneen Valokuitu Oy INFO 15.09.2016 INFO 16.09.2016 Tervetuloa Pälkäneen Valokuitu Oy:n järjestämään infotilaisuuteen valokuituverkon rakentamisesta ja verkossa tarjottavista palveluista Pälkäneen kunnan alueelle Pälkäneen

Lisätiedot

KEHITTÄMISKOHDE KOHDE ONGELMA TOIMENPIDE VAIKUTUS KUSTANNUKSET AJANKOHTA VASTUUTAHO

KEHITTÄMISKOHDE KOHDE ONGELMA TOIMENPIDE VAIKUTUS KUSTANNUKSET AJANKOHTA VASTUUTAHO Vesijohto- ja viemäriverkosto - Lamala-Venesilta vesijohto- ja 1.1 - alue sijaitsee ranta-alueella - vesijohtoverkoston rakentaminen - veden laadun paraneminen 200 000 2005-2010 kunnan viemäriverkosto

Lisätiedot

ASIKKALA RISMALAHDEN ALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA Vesihuollon yleissuunnitelma vaihtoehtotarkasteluineen

ASIKKALA RISMALAHDEN ALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA Vesihuollon yleissuunnitelma vaihtoehtotarkasteluineen ASIKKALA RISMALAHDEN ALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA Vesihuollon yleissuunnitelma vaihtoehtotarkasteluineen 28.2.2018 Sumipa Oy 1 YLEISTÄ Suunnitelma perustuu ranta-asemakaavan muutosehdotukseen 1.3.2018. Korttelit

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA FCG Finnish Consulting Group Oy Pieksämäen kaupunki VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue 0143-P12743 14.2.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri

Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri VÖYRIN KUNTA Jätevesijärjestelmä Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, 66600 Vöyri selvitys olemassa olevasta järjestelmästä jätevesijärjestelmän uusiminen uusi jätevesijärjestelmä rakennusluvan

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO 1.1.2013 lähtien

PALVELUHINNASTO 1.1.2013 lähtien 1.1.2013 PALVELUHINNASTO 1.1.2013 lähtien Porin Vesi myöntää tekemilleen töille ja asentamilleen tarvikkeille kymmenen vuoden takuun. Takuu lasketaan alkavaksi työn luovutushetkestä. Verottaja ei myönnä

Lisätiedot

Rakentajat. PELOTON energiaremontti

Rakentajat. PELOTON energiaremontti Rakentajat PELOTON energiaremontti FAKTA Asuminen 30 % henkilökohtaisesta hiilijalanjäljestä ONGELMA Asiakas ei osaa Systeemit monimutkaistuvat Kokonaisuudet pitää sovittaa yhteen Kauppa ei osaa HUOLTO

Lisätiedot

Marttilaan ja Reimarlaan

Marttilaan ja Reimarlaan nopea ja luotettava nettiyhteys ja kaapelitelevisio Marttilaan ja Reimarlaan Helsingin valokuidut -osuuskunnan tiedotustilaisuus alueen pientalojen asukkaille Pitäjänmäen kirjasto, Jousipolku 1, keskiviikkona

Lisätiedot

Kuituinfo taloyhtiöt

Kuituinfo taloyhtiöt Kuituinfo taloyhtiöt 5.2.2019 Oulun Seudun Sähkö, kuituliiketoiminta Kuiturakentaminen osaksi konsernin liiketoimintoja 2018. Sopii hyvin yhteen nykyisten infraliiketoimintojemme kanssa. Valokuituverkko

Lisätiedot

Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag

Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag Vuosikokous 24.4.2018 24.4.2018 Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 1 Kahdeksas toimintavuosi, 2017 Jäsenistö ja liittymismaksu Vuoden lopussa oli Lapvokin

Lisätiedot

Päivitetty LIITE 4 Sivu 1/6

Päivitetty LIITE 4 Sivu 1/6 VUOSINA 2008-2015 TOTEUTETTAVAT KEHITTÄMISHANKKEET Vuorijärven vedenottamon 1.1 - vedenlaatuongelmat - vedenkäsittelylaitoksen - hyvälaatuinen talousvesi - 400 000 2008-2009 vesilaitos mangaanin- ja raudanpoisto-

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA

ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA Vastaanottaja Asikkalan kunta Asiakirjatyyppi Vesihuollon yleissuunnitelma Päivämäärä [Month, year] Viite LUONNOS 10.1.2012 ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA LUONNOS ASIKKALAN KUNTA

Lisätiedot

Vatulan alueen jätevesiosuuskunta

Vatulan alueen jätevesiosuuskunta Vatulan alueen jätevesiosuuskunta Projektin päättäjäiset 25.9.2010 Vatulan Nykäyksellä Hankkeen käynnistäminen 24.5.2005 pidettiin ensimmäinen yleinen viemäröintihankkeen keskustelutilaisuus Vatulan Nykäyksellä.

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAT

VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAT VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAT Kunnanhallitus hyväksynyt taksan muutoksen 27.1.2014 (Voimaantulo 1.3.2014) Kunnanhallitus hyväksynyt taksan muutoksen 14.11.2011 (Voimaantulo 1.3.2012) Kunnanhallitus hyväksynyt

Lisätiedot

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA MARTTILAN Kh 9.3.017 Liite 4 ( 49) Kv 30.3.017 Liite ( 14) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 30.03.017

Lisätiedot

PAPPILANMÄEN JA MYLLYMÄEN ALUEIDEN VERKOSTOSANEERAUS 2-alue. Tiedotustilaisuus Informationstillfälle

PAPPILANMÄEN JA MYLLYMÄEN ALUEIDEN VERKOSTOSANEERAUS 2-alue. Tiedotustilaisuus Informationstillfälle PAPPILANMÄEN JA MYLLYMÄEN ALUEIDEN VERKOSTOSANEERAUS 2-alue Tiedotustilaisuus Informationstillfälle 25.10.2018 Porvoon vesi Toimitusjohtaja Elina Antila Projektipäällikkö Riitta Silander-Lönnström Suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

Lounais-Suomen viemäröinti. Laajentamisalueet ja priorisointiselvitys

Lounais-Suomen viemäröinti. Laajentamisalueet ja priorisointiselvitys Lounais-Suomen viemäröinti Laajentamisalueet ja priorisointiselvitys KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ 5.6.2014 Tarkoituksena Satakunnan ja Varsinais-Suomen potentiaaliset viemäröintialueet -selvityksen päivittäminen

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 286 10.10.2016 86 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016 286 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2012-2035 Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further --- Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma 82120959 26.6.2009 Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen. Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen

Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen. Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen Vastamäen alueen vesihuollon rakentaminen Vahantajoen vesihuolto-osuuskunta 29.4.2014 V Arvonen Esityksen sisältö Hankkeen taustaa Vastamäen tilanne vesihuollon näkökulmasta Alkuperäinen tavoite Tilanne

Lisätiedot

20725 LEVANNON VESIOSUUSKUNTA JÄTEVESIEN JOHTAMISSUUNNITELMA 27.10.2006

20725 LEVANNON VESIOSUUSKUNTA JÄTEVESIEN JOHTAMISSUUNNITELMA 27.10.2006 20725 LEVANNON VESIOSUUSKUNTA JÄTEVESIEN JOHTAMISSUUNNITELMA 27.10.2006 OSOITE/ADDRESS Terveystie 2 FIN 15870 HOLLOLA PUH./TEL +358 (0)3 52 351 FAKSI/TELEFAX +358 (0)3 523 5252 SÄHKÖPOSTI/E MAIL proy@ristola.com

Lisätiedot

Selvitys vesihuoltolain mukaisesta valvonnasta ja sen tilanteesta Paimiossa

Selvitys vesihuoltolain mukaisesta valvonnasta ja sen tilanteesta Paimiossa Selvitys vesihuoltolain mukaisesta valvonnasta ja sen tilanteesta Paimiossa Paimiossa on neljä osuuskuntaa, jotka huolehtivat omilla alueillaan jätevesien johtamisesta. Osuuskunnat on perustettu Paimion

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 22 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Nordic Source Osk Hankintaosuuskunta

Nordic Source Osk Hankintaosuuskunta Nordic Source Osk Hankintaosuuskunta Jouni Malmivaara 22.09.2014 Syyt perustamiselle v. 2009 Hankintojen merkitys kasvussa, lisäsäästöt haussa Epäsuorat ostot eivät ole olleet huomion keskiössä Ostot hajautettu

Lisätiedot

Osuuskuntailta. Hotelli Aquarius 20.3.2012 Terhi Sundman. terhi.sundman@uusikaupunki.fi

Osuuskuntailta. Hotelli Aquarius 20.3.2012 Terhi Sundman. terhi.sundman@uusikaupunki.fi Osuuskuntailta Hotelli Aquarius 20.3.2012 Terhi Sundman Ohjelma Illan avaa Act4myBalticSea projektin projektikoordinaattori Terhi Sundman 18:00 Kahvitarjoulu 18:30 Osuuskunnan perustaminen Act4myBalticSea

Lisätiedot

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Ohjausryhmän kokous 28.2.2012/Säkylä

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Ohjausryhmän kokous 28.2.2012/Säkylä Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Ohjausryhmän kokous 28.2.2012/Säkylä Sisältö Suunnitteluperusteet Vyöhykejako Kustannuslaskentaperusteet Alustava suunnitteluaikataulu

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO lähtien

PALVELUHINNASTO lähtien PALVELUHINNASTO 1.7.2010 lähtien Porin Vesi myöntää tekemilleen töille ja asentamilleen tarvikkeille kymmenen vuoden takuun. Takuu lasketaan alkavaksi työn luovutushetkestä. 1. TYÖPALKAT 1.1 Asentajat

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

SULAUTTAMISSUUNNITELMA 1(5) PYHTÄÄN VESIOSUUSKUNTA PYHTÄÄLLÄ TOIMIVIEN VESIOSUUSKUNTIEN SULAUTTAMINEN

SULAUTTAMISSUUNNITELMA 1(5) PYHTÄÄN VESIOSUUSKUNTA PYHTÄÄLLÄ TOIMIVIEN VESIOSUUSKUNTIEN SULAUTTAMINEN SULAUTTAMISSUUNNITELMA 1(5) PYHTÄÄLLÄ TOIMIVIEN VESIOSUUSKUNTIEN SULAUTTAMINEN 1. SULAUTUVA OSUUSKUNTA 2. VASTAANOTTAVA OSUUSKUNTA 3. SULAUTUMISEN SYYT Alla on eritelty sulauttamissuunnitelma kahden Pyhtäällä

Lisätiedot

Raasepori, Tenhola Kohdenumero h, k, kph, 356,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Raasepori, Tenhola Kohdenumero h, k, kph, 356,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Raasepori, Tenhola Kohdenumero 553251 4 h, k, kph, 356,0 m² Kov. 1948 Energialuokka e-tod. Mh. 298 000,00 Vh. 298 000,00 Trollshovdantie 30. Mahdollisuuksien kiinteistö, tässä löytyy 4 asuntoa

Lisätiedot

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO 2015 MAKSUT MIKKELIN VESILAITOKSEN VESI- JA JÄTEVESIMAKSUT 1.1.2015 (sis. alv 24 %) - vesimaksu 2,03 e/m 3 - jätevesimaksu 2,91 e/m 3 Vesi- ja jätevesimaksuista

Lisätiedot

Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag

Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag Vuosikokous 8.5.2014 8.5.2014 Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 1 Neljäs toimintavuosi, 2013 Jäsenistö ja kerätyt maksut Vuoden lopussa oli Lapvokin

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely

Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely Ulvila 8.5.2014 Kari Nykänen 1 Vesiosuuskuntatoimintaa määrittävät keskeiset lait laki Osuuskuntalaki 1.1.2014 Vesihuolto- 1.9.2014 Vesiosuuskunnat OSUUSKUNTALAKI MÄÄRITTELEE

Lisätiedot

Maalahden kunta Vesihuollon kehittämissuunnitelma päivitetty 2012 Ab Vattenplanering Ansaankatu 4 A 2 65100 Vaasa

Maalahden kunta Vesihuollon kehittämissuunnitelma päivitetty 2012 Ab Vattenplanering Ansaankatu 4 A 2 65100 Vaasa Maalahden kunta Vesihuollon kehittämissuunnitelma päivitetty 2012 Ab Vattenplanering Ansaankatu 4 A 2 65100 Vaasa 2 1 YLEISTÄ Allekirjoittanut suunnittelutoimisto on yhteistyössä Oy Nordwest Engineering

Lisätiedot

Aidosti kiinteistön tarpeista lähtevät

Aidosti kiinteistön tarpeista lähtevät Mukavin tapa hankkia jätevesijärjestelmä Aidosti kiinteistön tarpeista lähtevät palvelut ja toimituskokonaisuudet Jätevesijärjestelmien ja palveluiden asiantuntijayritys Tuotamme tarpeen mukaisia palveluja

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio

Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio Rakennus- ja ympäristölautakunta 25 16.04.2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 40 25.06.2015 LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE DNRO 03208/15/5212 / ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN

Lisätiedot

Oma valokuituverkko on edullisin ja luotettavin tapa saada huippunopeat tulevaisuuden Internet-yhteydet omakoti- ja rivitaloihin

Oma valokuituverkko on edullisin ja luotettavin tapa saada huippunopeat tulevaisuuden Internet-yhteydet omakoti- ja rivitaloihin Oma valokuituverkko on edullisin ja luotettavin tapa saada huippunopeat tulevaisuuden Internet-yhteydet omakoti- ja rivitaloihin 1. Mihin valokuitua tarvitaan 2. Valokuitu vs kilpailevat teknologiat 3.

Lisätiedot

LIETTEIDEN KERÄYS KEMIÖNSAARESSA

LIETTEIDEN KERÄYS KEMIÖNSAARESSA LIETTEIDEN KERÄYS KEMIÖNSAARESSA Tehtävänä puhtaampi ympäristö LIETEKULJETUKSET HOITUVAT ROUSKIKSEN KANSSA Kemiönsaaressa sako- ja umpikaivolietteiden kuljetus hoidetaan kunnan järjestämänä aivan kuten

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti Työ: E23868.10 Turku 28.01.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax

Lisätiedot

Ympäristö- ja tekninen lautakunta 90 24.06.2015. Vapautushakemus viemäriverkkoon liittymisestä

Ympäristö- ja tekninen lautakunta 90 24.06.2015. Vapautushakemus viemäriverkkoon liittymisestä Ympäristö- ja tekninen lautakunta 90 24.06.2015 Vapautushakemus viemäriverkkoon liittymisestä YMPTEKLT 90 118/11 01 05/2015 Ympäristötarkastaja Jaakko Kemppainen on 28.5.2015 päivätyllä hakemuksella hakenut

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Tekninen lautakunta 93 14.12.2016 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013

Lisätiedot

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI:

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: Taloyhtiön tiedot: Taloyhtiön nimi: Isännöitsijän nimi: Osoite: Puhelin/sähköpostiosoite: Osakkaan tiedot: Nimi:

Lisätiedot

Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet

Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet VESIHUOLTOSANASTOA Asemapiirustus Asiakas Asukasvastineluku (AVL) Haja-asutusalue Hulevesi Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet Kiinteistön omistaja, kiinteistön

Lisätiedot