Sujuvia arjen palveluita maaseudulle normijoustolla ja kumppanuudella

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sujuvia arjen palveluita maaseudulle normijoustolla ja kumppanuudella"

Transkriptio

1 [Asiakirjatyyppi] Husberg Antonia [Pvm] Sujuvia arjen palveluita maaseudulle normijoustolla ja kumppanuudella Maaseudun palveluiden turvaamiseksi ja kehittämiseksi tarvitaan normijoustoa. Lainsäädännön muutostarpeet ovat nousseet esille esiselvityshankkeessa toteutetuissa henkilöhaastatteluissa, maaseudun palvelut politiikkadialogissa 1 kuin myös eri ajankohtaisissa tutkimuksissa (mm. Pihlaja 2010, Rehunen 2013, Vihinen ja Moilanen 2013) ja selvityksissä (mm. Lähilogistiikkayrittäjyysprojekti 2009, Pitkien etäisyyksien kuntien kuntalaislähtöiset palvelumallit hanke). Palvelujen sisältöä täsmentäviin ja laatua ohjaaviin normeihin liittyy merkittäviä taloudellisia vaikutuksia (VM 2011). Tällaisten normien määrä lisääntynyt vuosittain 1970-luvulta lähtien ja kunnilla on tällä hetkellä runsaat 535 lainsäädännöllistä tehtävää (VM 2013, 17). Valtiovarainministeriölle kuntien tehtäviä kartoittanut Hiironniemi toteaa normien jatkuvasta lisäämisestä, että vanhaan runkoon ympätään yhä uusia ja hienojakoisemmin säädettyjä tehtäviä, joiden tarkoituksena mitä ilmeisimmin on tehostaa ja varmistaa niiden tarkoitusten toteutumista, jotka aikanaan on säädetty karkeammalla tasolla. Hän kyseenalaistaa jatkuvaa tehtävien täsmennystä ja kysyy voitaisiinko ajatella, että jos ja kun tiedetään, mitä on tarkoitus saada aikaan, ei kaikkia tehtäviä tarvitsisi kirjata lakiin? Tavoiteltaisiin enemmän tuloksia kuin palvelumuotojen tarkkaa noudattamista (VM 2013, 22). Maaseudun näkökulmasta Hiironniemi lyö naulan kantaan. Maaseudun palveluohjelman esiselvityshankkeessa toteutetuissa henkilöhaastatteluissa mainittiin Valtiovarainministeriön asettama Normitalkoot -hanke, jossa oli tarkoitus kartoittaa ja poistaa normeja, jotka estävät tuottavuuden parantamista ja ylläpitävät palvelurakenteiden jäykkyyksiä. Haastatteluissa toivottiin tämän hankkeen jatkuvan. Todettiin, että maaseudun palveluiden järjestäminen vaatii lainsäädännöltä joustoa (Husberg 2012). Samaan lopputulokseen on päädytty Pitkien etäisyyksien kuntien kuntalaislähtöiset palvelumallit hankkeessa. Mainitun hankkeen mukaan koko Suomessa ei voida tulevaisuudessa säilyttää samoja normeja ja säädöksiä, koska olemassa olevat mahdollisuudet elinvoiman säilyttämiseksi ovat erilaiset pitkien etäi- 1 Maaseudun palvelut politiikkadialogi 2013 järjestettiin maaseudun palveluohjelman esiselvityshankkeessa yhteistyössä MTT Taloustutkimuksen ja Helsingin yliopiston Ruralia -instituutin SGEI -hankkeen tutkijoiden kanssa Kuntatalolla. Politiikkadialogin materiaali löytyy sivulta Suomen Kuntaliitto Toinen linja 14,00530 Helsinki PL 200, Helsinki Puh ,faksi etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi Finlands Kommunförbund Andra linjen 14,00530 Helsingfors PB 200, Helsingfors Tfn , fax fornamn.efternamn@kommunforbundet.fi

2 2 syyksien kunnissa kuin muissa kunnissa (2009, 83). Lainsäädännölliset muutostarpeet maaseudun palveluissa kaipaavat edelleen huomiota kansallisen tason päätöksenteossa, minkä vuoksi Hallituksen kehysriihen päätös kuntien lakisääteisten tehtävien velvoitteiden vähentämisen toimintaohjelmasta ja siihen liittyvistä kuntakokeiluista (Valtioneuvosto ) on erittäin myönteinen, mikäli maaseutu-ulottuvuudelle annetaan tilaa. Lainsäädännön valmisteluun ja muuhun valtionohjaukseen sekä kunnan hallintoon tarvitaan maaseutusilmälasit, esimerkiksi maaseutuvaikutusten arvioinnin muodossa. Esiselvityshankkeessa esille tulleet lainsäädännölliset muutostarpeet liittyvät etenkin maaseudun palvelujen järjestämiseen toimimattomilla markkinoilla ja pienten paikallisten tuottajien toimintamahdollisuuksiin (Vihinen ja Moilanen 2013). Puhutaan yleishyödyllisistä taloudellisista palveluista, SGEI - palveluista 2, ei-taloudellisista palveluista sekä yleishyödyllisistä palveluista (emt.). Kysymys SGEIpalveluissa on siinä, miten ja millä ehdoilla voidaan tehdä poikkeus Euroopan unionin kilpailunormistoon. Mitkä palvelut määritellään niin tärkeiksi, että niiden saatavuus on turvattava tarvittaessa julkisen palvelun velvoitteella silloin kuin palvelun saatavuus ei toteudu markkinoilla (Vihinen 2013, 8). Ajankohtainen kysymys on jos ja miten Suomessa tullaan määrittämään arjen välttämättömät palvelut ja tullaanko lakia valmistelevassa Työ- ja elinkeinoministeriössä tunnistamaan maaseutualueiden toimimattomia palvelumarkkinoita (Vihinen ja Moilanen 2013). Tullaanko toimimattomat markkinat tunnistamaan Valtiovarainministeriössä, kun kuntia ja kilpailuneutraliteettia pohditaan? Ja voitaisiinko Suomessa ylipäänsä puhua ei-taloudellisista palveluista? Esiselvityshankkeen mukaan nopeat datayhteydet tulisi maaseutualueilla pystyä määrittämään ei-taloudellisiksi, samoin kuin maaseutualueiden kuljetuspalvelut sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Maaseudun pienten mutta laaja-alaisten palvelutoimijoiden toimintamahdollisuuksia rajaavat yksityiskohtaiset normit, jotka liittyvät muun muassa kilpailusäädöksiin, hankintalainsäädäntöön ja sen soveltamisen vaikeuksiin, henkilöstön pätevyysvaatimuksiin, rakennusten erityisvaatimuksiin, hygieniaan liittyvät määräykset ja työttömien sosiaaliturvajärjestelmä. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä, jotka ovat nousseet esille esiselvityshankkeen kirjallisuuskartoituksessa ja toteutetuissa haastatteluissa. Yhdessä haastattelussa todettiin hyvin kuvaavasti, että hankintalainsäädäntö estää monesti järkevän toiminnan. Muutostarpeita kaivataan myös Kuntalakiin. Lähipalvelut liittyvät kiinteästi lähidemokratiaan ja asukkaiden mahdollisuuksiin osallistua palvelujen suunnitteluun, järjestämiseen ja tuottamiseen. Asukkaiden aidossa osallistamisessa on tutkimusten mukaan hyödyntämätöntä potentiaalia, etenkin maaseutualueilla ja maaseudun palveluissa (Matthies, Kattilakoski, Rantamäki 2011, Kattilakoski, Kilpeläinen ja Peltomäki 2012, Matthies ja Rantamäki 2013). 2 SGEI = Services of General Economic Interest

3 3 Kuntalain ( /365) 27 :ssä edellytetään kunnan valtuustolta, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Kuntalain 28 :ssä säädetään kuntalaisen oikeudesta tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Valtiovarainministeriön ja oikeusministeriön teettämän selvityksen i mukaan lähidemokratian alueelliset toimielimet eivät anna riittävän hyvän vaikuttamismahdollisuuden kuntien asukkaille (Valtiovarainministeriö 2012). Ministeriöiden yhteisessä tiedotteessa todetaan, että asukkaiden osallistuminen on ulotettava vaalien lisäksi myös kuntien suunnittelu-, palvelu- ja päätöksentekojärjestelmiin. Maaseudun asukkaan näkökulmasta tämä on erittäin tärkeää, kun palvelut ja niiden päätöksiä tekevät toimielimet etääntyvät. Näitä asioita pohditaan kuntalain kokonaisuudistuksessa. On tärkeää, että hankkeessa huomioidaan ja tunnistetaan maaseudun asukkaiden osallistamisen tärkeys maaseudun palvelujen suunnittelussa, järjestämisessä ja päätöksenteossa. Uudessa kuntalaissa on turvattava eri asuinalueiden asukkaiden osallistumismahdollisuudet. Kuntalakiin on maaseudun palveluiden näkökulmasta kirjattava selkeästi kuntien velvollisuudet kuulla ja tunnustaa kaikki asuinalueet ja niiden asukkaat sekä kehittää osallistavaa palvelujärjestelmää (vrt. Matthies 2013, 60 66). Hyviä toiminnan malleja on löydettävissä maaseudulta (esim. Matthies ja Rantamäki 2013, Sisäasiainministeriö 2012). Palveluiden tuottaminen maaseudulla kolmannen sektorin voimin vaikeutuu paitsi toimijoiden vähäisyydestä erityisesti kilpailusäädösten, hankintalain, kolmannen sektorin ja yleishyödyllisyyden epäselvän määritelmän vuoksi (Pihlaja 2010). Yleishyödyllisten palveluiden kehittämiselle on tarvetta. Kehittäminen ei välttämättä ole lainsäädännöstä kiinni, vaan toimintatavat käyttöön ottamisen edistämisestä ja esille nostamisesta (Troberg 2013). Kaikki maaseudun palveluita turvaava ja kehittävä toiminta ei ole suinkaan kiinni lainsäädännössä ja muissa normeissa. Kyse on pitkälti myös paikallisesta soveltamisesta. Tiukka soveltaminen voi johtaa siihen, että Monipalvelukeskuksen ammatillisuuden ja vapaaehtoisuuden kulttuurit muuttuvat kumppanuudesta keskenään kamppailevaksi. Mitä tarkoittaa laatu? Hygieniamääräysten vuoksi monipalvelukeskuksen asukkaat häädetään pois keittiöstä - talon sydämestä - eivätkä saa osallistua ruuan laittoon, hoitohenkilökunta ja asukkaat eivät enää syö yhdessä, eivät enää keittiössä vaan eteisaulassa. Kylän monipalvelukeskuksen joustava rakenne voi sementoitua, jos määräyksiä ei sovelleta paikkaperusteisesti, maaseutusilmälaseja hyödyntäen (Moilanen 2013) Maaseudun lähipalveluiden palvelukokonaisuuksien toteuttaminen edellyttää etenkin poikkihallinnollista ja sektorirajat - julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin - ylittävää suunnitelmallista ja tavoitteellista yhteistyötä. Palveluiden suunnittelussa, järjestämisessä, tuottamisessa ja arvioimisessa tarvitaan kumppanuutta, niin paikallisella, alueellisella kuin kansallisellakin tasolla.

4 4 Olemassa olevia resursseja on koordinoitava ja hyödynnettävä entistä tehokkaammin. Mikäli yhteistyötä solmitaan eri toimijoiden välille alusta alkaen, helpottaa se tutkimustulosten tai kehittämismallien hyödyntämistä käytännössä. Näitä kumppanuustahoja voivat olla esimerkiksi kunta, elinkeinoelämä, järjestöt ja yhdistykset sekä oppilaitokset (Palmgren 2011, Palmgren ym. 2013). Ratkaisuja maaseudun palvelujen järjestämisen haasteisiin on löydettävissä maaseudun asukkaiden osallistamisessa arjen välttämättömien palvelujen suunnitteluun, järjestämiseen ja toteuttamiseen. Asukkaiden osallistaminen voi vähentää totuttujen palvelujen tarjontaa ja samalla mahdollistaa uusien poikkihallinnollisten ja sektorirajat ylittävien palvelukokonaisuuksien löytämisen ja synnyn (Miettinen, Myllymaa, Jäppinen 2010, 51). Miten kansalaisten osallistaminen maaseudun palvelujen kehittämiseen mahdollistetaan käytännössä? Matthies (2013, 64) toteaa, että haasteena on kansalaisosallistumisen ja sosiaali- ja terveyspalveluja järjestävien organisaatioiden välisen suhteen kehittäminen. Yhteistoimintaa tukevia ja ylläpitäviä laatutekijöitä ovat KAMPA -hankkeen mallin mukaan muun muassa avoin kahden suuntainen tiedonkulku, säännölliset kyläkierrokset, avoimet kohtaamispaikat, yhteistyöntekijä ja sopimukset tiettyjen toimintojen ja palvelujen tuottamisesta paikallistasolla (katso Matthies 2013, 64). Yhteistoiminnan kehittämisen tarve ei rajaudu sosiaali- ja terveyspalveluihin. Eri kansalaislähtöisiä toimintamalleja on kehitetty esimerkiksi KAMPA -hankkeessa (katso Matthies ja Rantamäki 2013) ja käyttäjälähtöisten, sekä yksityisten että julkisten, palvelukokonaisuuksien suunnittelussa palvelumuotoilu on ajankohtainen työkalu (katso Miettinen 2011). Kun palveluja organisoidaan uudelleen, on tärkeä turvata pitkien etäisyyksien takana asuvien, kaiken ikäisten kansalaisten mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa palvelukokonaisuuksien sisältöön, ja näin tullaan takaisin lainsäädäntöön.

5 5 Lähdeluettelo Hiironniemi, S. (2013). Kuntien tehtävien kartoitus -raportti Valtiovarainministeriön julkaisuja 2/2013 ( n_tehtaevien_kartoitus_finaali_netti.pdf) Haettu Kattilakoski, M.;Kilpeläinen, A.;& Peltomäki, P. (Toim.). (2012). Yhteisöllisyydellä hyvinvointia ja palveluja maaseudulle. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 1/2012. Matthies, A.-L. (2013). Hyvät käytännöt - työkaluja osallisuuden ja yhteisöllisyyden tukemiseen. Teoksessa A.-L. Matthies;& N. Rantamäki (Toim.), Hyvinvointitalkoot - Miten kuntalaisten osallistuminrn tukee palveluita (ss ). Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius ja KAMPA-hanke. Matthies, A.-L.;& Rantamäki, N. (Toim.). (2013). Hyvinvointitalkoot - Miten kansalaisten osallistuminen tukee palveluita. Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius ja KAMPA-hanke. Matthies, A.-L.;Kattilakoski, M.;& Rantamäki, N. (2011). Maaseudun hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta. Kampa-hankkeen tutkimus- ja kehittämisraportti I. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 9/2011. Miettinen, S. (Toim.). (2012). Palvelumuotoilu - uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen (2. p.). Teknologia teollisuus ry. Savonia-ammattikorkeakoulu, Kuopion Muotoiluakatemia. Miettinen, S.;Myllymaa, O.;& Jäppinen, T. (2010). Britanniassa käyttäjät kehittävät palveluitaan itse. Kuntalehti 13/2010, Moilanen, H. (2013). Maaseudun kekseliäät palvelupaketit. Teoksessa H. Vihinen;& H. Moilanen (Toim.), Maaseudun palvelut valinkauhassa - Markkinoiden toimivuus ja SGEI (ss ). MTT Raportteja 81. Palmgren, M. (2011). Lapin malli sisäisen turvallisuuden verkostoyhteistyössä - Sosiaalisesti ja taloidellisesti kestävää arjen turvaa. Rovaniemi: Lapin aluehallintoviraston julkaisuja 1/2011. Palmgren, M.;Iso-Heiko, M.;Kinnula, R.;Mathlein, M.;& Perttunen, U.-M. ( ). Arjen turvaa kunnissa. Arjen turvaa ja palveluja kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kunnille. Arjen turvaa kunnissa -hankkeen tilanneraportti. Lapin aluehallintovirasto. Pihlaja, R. (2010). Kolmas sektori ja julkinen valta. Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusjulkaisut nro. 61 ( Haettu (ei pvm). Pitkien etäisyyksien kuntien kuntalaislähtöiset palveluratkaisumallit Loppuraportti Valtiovarainministeriö, Sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Kuntaliitto, FCG Efeko Oy. Rehunen, A.;Rantanen, M.;Lehtola, I.;& Hiltunen, M. J. (Toim.). (2012). Palvelujen saavutettavuus muutoksessa - Maaseudun vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden palveluympäristön kehityssuunnat ja uudet mahdollisuudet. Helsingin Yliopisto Ruralia-instituutti, raportteja 88. Sisäasiainministeriö. (2012). Tie turvallisempaan huomiseen. Sisäisen turvallisuusohjelman hyvät käytännöt. Sisäasiainministeriön julkaisuja 29/2012. Valtiovarainministeriö. ( ). Yhteispalvelun laajentamishanke. Lähilogistiikkayrittäjyysprojektin selvitysraportti. Valtiovarainministeriö. Yhteispalvelu. Vihinen, H.;& Moilanen, H. (Toim.). (2013). Maaseudun palvelut valinkauhassa - markkinoiden toimivuus ja SGEI. Helsinki: MTT Taloustutkimus raportteja 81. i Alueellista demokratiaa, Sandberg ja Pihlaja,

Palveluaukkojen vaikutuksia maaseutualueilla syytä tarkkailla perusoikeus- ja yhdenvertaisuusnäkökulmasta

Palveluaukkojen vaikutuksia maaseutualueilla syytä tarkkailla perusoikeus- ja yhdenvertaisuusnäkökulmasta Husberg Antonia Palveluaukkojen vaikutuksia maaseutualueilla syytä tarkkailla perusoikeus- ja yhdenvertaisuusnäkökulmasta Kysymys siitä, vaarantavatko palvelujen keskittämisen seurauksena maaseudulla syntyneet

Lisätiedot

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Normihanke. Seminaari lakiasiain johtaja Kari Prättälä

Normihanke. Seminaari lakiasiain johtaja Kari Prättälä Normihanke Seminaari 3.9.2009 lakiasiain johtaja Kari Prättälä Hallituksen politiikkariihi 24.2.2009 1. Valtio käynnistää yhteistyössä Kuntaliiton kanssa normitalkoot, joissa kartoitetaan ja pyritään poistamaan

Lisätiedot

Vapaaehtoistyö maalaismaakunnan elämässä

Vapaaehtoistyö maalaismaakunnan elämässä Vapaaehtoistyö maalaismaakunnan elämässä Niina Rantamäki, Jyväskylän yliopisto / Kokkolan yliopistokeskus Chydenius 22.11.2014 Ylivieska Kuva: Anne Ruuttula- Vasari 2012 1 Tulonäkökulma: Kolmas sektori

Lisätiedot

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 mikko.martikainen@tem.fi laura.janis@tem.fi Mikko Martikainen 1 Mihin TEM ajatus perustuu? Yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuus Toimittajayhteistyö missä toimittajilla/palveluiden

Lisätiedot

Maaseudun palvelujen erityiset haasteet

Maaseudun palvelujen erityiset haasteet Maaseudun erityiset haasteet Maaseudun palvelut politiikkadialogi 2013 Kuntatalo 5.3.2013 Ritva Pihlaja Näkökulma ratkaisee, mitä koemme haasteena Miten maaseudun palvelut pitäisi järjestää, maaseudun

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla

Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla MINNE TÄTÄ HYVINVOINTIPALVE- LUJEN KÄRRYÄ OIKEIN VIEDÄÄN? TULTIIN PORUKALLA SIIHEN TULOKSEEN, ETTÄ PARAS

Lisätiedot

kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014

kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014 Kuntalain kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu Kuntalain valmistelun organisointi Hallinnon ja aluekehityksen ministeriryhmä Parlamentaarinen

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla

Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta maaseudulla MINNE TÄTÄ HYVINVOINTIPALVE- LUJEN KÄRRYÄ OIKEIN VIEDÄÄN? TULTIIN PORUKALLA SIIHEN TULOKSEEN, ETTÄ PARAS

Lisätiedot

Uudistuva palvelurakenne uudistuvat osaamistarpeet? Ajatellaanko henkilöstön kehittämistä rakenteita uudistettaessa

Uudistuva palvelurakenne uudistuvat osaamistarpeet? Ajatellaanko henkilöstön kehittämistä rakenteita uudistettaessa Uudistuva palvelurakenne uudistuvat osaamistarpeet? Ajatellaanko henkilöstön kehittämistä rakenteita uudistettaessa Tarja Myllärinen Suomen Kuntaliitto Johtaja, sosiaali ja terveys Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointi - seminaari

Kuntien hyvinvointi - seminaari Kuntien hyvinvointi - seminaari Seminaarin avaus Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 15.5.2019 Lähde: hs.fi 2 Kunnan tehtävä on edistää terveyttä ja hyvinvointia Kuntalaki 1 (1995/365) Kunta

Lisätiedot

Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen

Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen KL-Shop Toinen linja 14, 00530 Helsinki puh. 09 771 2199 julkaisumyynti@kuntaliitto.fi 1 Tilausnumero 509465 Hinta 25.00 Tutkimus selvitti kuntalaisten

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palveluiden tuottajina maaseudulla

Yhteiskunnalliset yritykset yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palveluiden tuottajina maaseudulla Yhteiskunnalliset yritykset yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palveluiden tuottajina maaseudulla FinSERN 1. tutkimuskonferenssi Helsinki, 16. -17.11.2011 KTT Eliisa Troberg Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kyläpäällikkökoulutus 27.10. Somero Tauno Linkoranta erityisasiantuntija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminta Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:

Lisätiedot

Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen

Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen KL-Shop Toinen linja 14, 00530 Helsinki puh. 09 771 2199 julkaisumyynti@kuntaliitto.fi 1 Tilasnumero 509465 Hinta 25.00 Tutkimus selvitti kuntalaisten

Lisätiedot

Kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajana: haasteet ja uudet mahdollisuudet

Kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajana: haasteet ja uudet mahdollisuudet Kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajana: haasteet ja uudet mahdollisuudet Kolmas sektori: palveluita vai muita? Ylijohtaja Raimo Ikonen 12.4.2010 Julkisten ja yksityisten palveluntuottajien osuudet

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014 Lausunnon antaminen kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta Kuntalain kokonaisuudistuksen tavoitteena on uudistaa kuntalaki siten, että

Lisätiedot

Kolmas sektori ja maaseutukuntien palvelut

Kolmas sektori ja maaseutukuntien palvelut Kolmas sektori ja maaseutukuntien palvelut Mikkelin Tiedepäivä 7.4.2011 Ritva Pihlaja projektipäällikkö Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaisjärjestöteemaryhmä tutkija Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Lisätiedot

SGEI-palvelut ja niiden sääntely. Hyvä-neuvottelukunnan kokous 16.2.2012 Neuvotteleva virkamies Eeva Vahtera, TEM

SGEI-palvelut ja niiden sääntely. Hyvä-neuvottelukunnan kokous 16.2.2012 Neuvotteleva virkamies Eeva Vahtera, TEM SGEI-palvelut ja niiden sääntely Hyvä-neuvottelukunnan kokous 16.2.2012 Neuvotteleva virkamies Eeva Vahtera, TEM SISÄLTÖ 1) Mitä ovat SGEI-palvelut? 2) Komission SGEI-reformi 2010-2012 - Yhteys EU:n valtiontukisääntelyyn

Lisätiedot

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista

Lisätiedot

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen

Lisätiedot

Uusi kuntalaki 2015 - kunnat ja markkinat. Kuntamarkkinat 10-11.9.2014 Katariina Huikko

Uusi kuntalaki 2015 - kunnat ja markkinat. Kuntamarkkinat 10-11.9.2014 Katariina Huikko Uusi kuntalaki 2015 - kunnat ja markkinat Kuntamarkkinat 10-11.9.2014 Katariina Huikko Kuntien ja markkinoiden rajapinta Kunnan yleinen toimiala (luku 2, 7 ) Aloiteoikeus (luku 5, 23 ) Kuntastrategia (luku

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli

Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät Tampere 19-20.10.2011 Järjestöt kylässä vma/2011 Arjen turvan keskeiset elementit Lähtökohtia Laaja turvallisuusajattelu

Lisätiedot

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen Kylätoiminnan neuvottelupäivät Tampere 16.11.2015 Tauno Linkoranta YTR:n verkostot Tukevat maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2014-2020

Lisätiedot

Työllisyydenhoito kunnassa

Työllisyydenhoito kunnassa Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,

Lisätiedot

Palvelumuotoilu muutostyökaluna. Asukkaiden kuuntelemiseen ja osallisuus kulttuuripalveluiden kehittämisessä.

Palvelumuotoilu muutostyökaluna. Asukkaiden kuuntelemiseen ja osallisuus kulttuuripalveluiden kehittämisessä. Palvelumuotoilu muutostyökaluna. Asukkaiden kuuntelemiseen ja osallisuus kulttuuripalveluiden kehittämisessä. Satu Miettinen, professori Lapin yliopisto Palvelumuotoilu on strategisen johtamisen väline.

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunta

Eduskunnan sivistysvaliokunta Muistio P. Väisänen-Haapanen 14.10.2013 3746/90/2013 Eduskunnan sivistysvaliokunta Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttaminen ja väliaikainen muuttaminen, vapaasta sivistystyöstä

Lisätiedot

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP Vuonna 2020 Oulussa on sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä,

Lisätiedot

Kolmas sektori ja maaseutukunnat

Kolmas sektori ja maaseutukunnat Kolmas sektori ja maaseutukunnat Maaseudun PARAS-seminaari Kuntatalo 5.12.2008 Ritva Pihlaja Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Kolmas sektori maaseutukunnissa tutkimus Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä,

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Palvelujen järjestämisen haasteet ja elinvoiman vahvistaminen

Palvelujen järjestämisen haasteet ja elinvoiman vahvistaminen Palvelujen järjestämisen haasteet ja elinvoiman vahvistaminen Näkökulmana kolmas sektori Kuntajohtajapäivät 2011 Seinäjoki 11.8.2011 Ritva Pihlaja projektipäällikkö Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaisjärjestöteemaryhmä

Lisätiedot

Palvelutori Päijät-Hämeessä

Palvelutori Päijät-Hämeessä Palvelutori Päijät-Hämeessä Arja-Tuulikki Wilén, HT, Projektipäällikkö Päijät-Hämeen liitto arja-tuulikki.wilen@paijat-hame.fi Terveydenhuollon atk-päivät 25.5.2016 Kansalaisen aktiivinen rooli sote-palvelukentässä

Lisätiedot

Kansalaisosallistuminen maaseudun hyvinvointipalveluissa

Kansalaisosallistuminen maaseudun hyvinvointipalveluissa Kansalaisosallistuminen maaseudun hyvinvointipalveluissa Projektitutkija, YTM Niina Rantamäki Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius KAMPA-hanke Maaseudun hyvinvointipalveluiden kehittäminen

Lisätiedot

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina 2016-2018 Mirja Kettunen Verkostokoordinaattori Lapin liitto Arjen turvan lähtökohta Palvelut Toimeentulo

Lisätiedot

Tällä tiedotteella pyritään selventämään kunnille, mikä toiminta vastaa sellaista päivähoitoa, josta voidaan maksaa yksityisen hoidon tukea.

Tällä tiedotteella pyritään selventämään kunnille, mikä toiminta vastaa sellaista päivähoitoa, josta voidaan maksaa yksityisen hoidon tukea. Muistio Jarkko Lahtinen 27.6.2013 OSA-AIKAINEN LASTENHOITO JA YKSITYISEN HOIDON TUKI Tämän tiedotteen laatiminen on tullut ajankohtaiseksi, koska on ilmennyt epätietoisuutta, voidaanko yksityisen hoidon

Lisätiedot

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Hyvinvoinnin ja terveyden edistämien Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Maaseudun arjen palveluverkosto - Paikallisten ja alueellisten resurssien järkevää käyttöä kuntalaisten hyväksi

Maaseudun arjen palveluverkosto - Paikallisten ja alueellisten resurssien järkevää käyttöä kuntalaisten hyväksi Maaseudun arjen palveluverkosto - Paikallisten ja alueellisten resurssien järkevää käyttöä kuntalaisten hyväksi 30.1.2017 Pirjo Nikula Verkostokoordinaattori Lapin liitto Yhteys kunta-, maakunta- ja sote-uudistukseen

Lisätiedot

Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä

Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä Osallistaminen kunnissa Osallisuustyöryhmä 23.5.2019 Laura Kelhä Osallisuus lainsäädännössä Osallistuminen on oikeus, josta on säädetty muun muassa perustuslaissa (731/1999). Kuntalaissa (410/2015) säädetään

Lisätiedot

Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa

Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa Pasi Laukka 27.3.2014 Palvelut on järjestettävä Kaupunkistrategian kuntalaisten hyvinvointiin liittyvät strategiset linjaukset

Lisätiedot

Kolmas sektori maaseutukunnissa

Kolmas sektori maaseutukunnissa Kolmas sektori maaseutukunnissa Luopioinen 23.3.2011 Ritva Pihlaja projektipäällikkö Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaisjärjestöteemaryhmä tutkija Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti Vaikea

Lisätiedot

Miksi se ei toimi mitä esteitä vapaaehtoistyölle on asetettu?

Miksi se ei toimi mitä esteitä vapaaehtoistyölle on asetettu? Miksi se ei toimi mitä esteitä vapaaehtoistyölle on asetettu? Marjo Riitta Tervonen, erityisasiantuntija, SOSTE Anne Mustakangas-Mäkelä, Hyvinvointi- ja yhteisötyön johtaja, Vuolle Setlementti Sosiaali-

Lisätiedot

Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä)

Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä) Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä) MTK-Pohjois-Savo ry Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi 2.12.2013 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä,

Lisätiedot

Aluelautakunnat kylien asialla. ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015

Aluelautakunnat kylien asialla. ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015 Aluelautakunnat kylien asialla ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015 Osallisuus, vaikuttaminen ja elinvoima Aluelautakunnat tärkeä osa Rovaniemen kaupungin pitkäjänteistä itsehallinnon ja asukkaiden

Lisätiedot

Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa

Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa Joryyn 16.6.2017 Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa Tausta: Maakuntalain 35 säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste

Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste Turun Ammattikorkeakoulu Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste Projektin kesto 26.11.2015-31.12.2018 Toiminta-alue Alueellinen Kansallinen Kansainvälinen Kumppanit Turun, Tampereen ja

Lisätiedot

ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS?

ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS? ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS? UHKA 25.9.2012 2 MAHDOLLISUUS! 25.9.2012 3 Aluehallinnon yhteisen sisäisen turvallisuuden sihteeristön asettaminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Jarkko Majava FCG Koulutus Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 Uusi kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015 Suuri osa lain säännöksistä

Lisätiedot

Kolmas sektori hyvinvointiyhteiskunnan pelastusrengas?

Kolmas sektori hyvinvointiyhteiskunnan pelastusrengas? Kolmas sektori maaseutukunnissa (HY Ruralia) Kolmas sektori ja julkinen valta (www.kaks.fi) Kolmas sektori hyvinvointiyhteiskunnan pelastusrengas? Pirkanmaan maaseutufoorumi, Tampere 19.11.2010 Ritva Pihlaja

Lisätiedot

Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi. Maarit Alikoski ROVANIEMEN KAUPUNKI

Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi. Maarit Alikoski ROVANIEMEN KAUPUNKI Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi Maarit Alikoski 21.10.2015 ROVANIEMEN KAUPUNKI Kunnan rooli ja tehtävät uudistuvat Yksi keskeinen vaikuttava tekijä: sosiaali-

Lisätiedot

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa!

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet 2019 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto @JoSelkee Sivistyskunnan haasteet VÄESTÖ - vanhenee - monikulttuuristuu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä

Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sirkka-Liisa Olli, kehittämisjohtaja, hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki / Popsterhankkeen asiantuntija/ Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa

Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Paikalliskehittämisen superpäivät Porissa 18-19.1.2013 Siv Sandberg, Åbo Akademi Siv.sandberg@abo.fi Siv Sandberg Åbo Akademi 2013

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ?

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Elinvoimainen kunta mistä syntyy? Elinvoimaisuus

Lisätiedot

SGEI-palvelut pähkinänkuoressa

SGEI-palvelut pähkinänkuoressa SGEI-palvelut pähkinänkuoressa Julkisten hankintojen ajankohtaisfoorumi 15.11.2012 Eeva Vahtera,VT, neuvotteleva virkamies SGEI-palvelut pähkinänkuoressa ESITYKSEN SISÄLTÖ 1)Mitä SGEI-palvelut* ovat? 2)

Lisätiedot

Kolmas sektori. Lapin 23. kylätoimintapäivät Saariselkä 15.10.2011. Ritva Pihlaja. tutkija Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Kolmas sektori. Lapin 23. kylätoimintapäivät Saariselkä 15.10.2011. Ritva Pihlaja. tutkija Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti Kolmas sektori tuottajana Lapin 23. kylätoimintapäivät Saariselkä 15.10.2011 Ritva Pihlaja projektipäällikkö Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaisjärjestöteemaryhmä tutkija Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Lisätiedot

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖ 2.0 Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kilpailu- ja kuluttajavirasto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Liisa Vuorio 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Luovuudella kuntalaisten hyvinvointia laadukkaasti ja tuloksellisesti Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja. Lähipalvelufoorumi 25.3.

Luovuudella kuntalaisten hyvinvointia laadukkaasti ja tuloksellisesti Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja. Lähipalvelufoorumi 25.3. Luovuudella kuntalaisten hyvinvointia laadukkaasti ja tuloksellisesti Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Lähipalvelufoorumi 25.3.2015 Toimintatapojen uudistamisen haasteita Liikkuma-ala innovatiivisten

Lisätiedot

Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa

Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa Järjestöt mukana muutoksessa maakuntahankkeiden verkostotapaaminen 11.1.2018 Erityisasiantuntija Minttu Ojanen Maakunnan järjestämisvastuu (HE

Lisätiedot

Kansalaiset ja järjestöt kuntien kumppaneina

Kansalaiset ja järjestöt kuntien kumppaneina Kansalaiset ja järjestöt kuntien kumppaneina VII Terveyden edistämisen ajankohtaispäivä Suomen kansallismuseo 25.5.2011 Asiantuntija Tuula Jäppinen, Suomen Kuntaliitto Kuntien ja kansalaisen erilaiset

Lisätiedot

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Vaikea yhtälö. Palvelujen järjestämisen haasteet ja elinvoiman vahvistaminen. Näkökulmana kolmas sektori. Mitä tälle tehdään? 31.1.

Vaikea yhtälö. Palvelujen järjestämisen haasteet ja elinvoiman vahvistaminen. Näkökulmana kolmas sektori. Mitä tälle tehdään? 31.1. Palvelujen järjestämisen haasteet ja elinvoiman vahvistaminen Näkökulmana kolmas sektori Kuntajohtajapäivät 2011 Seinäjoki 11.8.2011 Ritva Pihlaja projektipäällikkö Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaisjärjestöteemaryhmä

Lisätiedot

YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUS

YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUS YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUS -MITEN ME SEN TEEMME? ELINVOIMAA KUNTIIN -TIINA PELKONEN - 4.12.2017 TULEVAISUUDEN KUNNAN ROOLI Miten näitä vahvistetaan käytännössä? Mihin ollaan menossa? Kuka auttaa navigoimaan?

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Osallisuus Vantaalla. Kuntalaiset keskiöön Verkosto 26.11.2013

Osallisuus Vantaalla. Kuntalaiset keskiöön Verkosto 26.11.2013 Osallisuus Vantaalla Kuntalaiset keskiöön Verkosto Yhteys strategiaan 2013-2016 Sitovat tavoitteet 2014 12. Vantaan tulevaisuutta rakennetaan yhdessä asukkaiden, yhteisöjen ja yritysten kanssa Osallisuusmalli

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Rautavaaran kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Unto Murto 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli

Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli European Public Sector Award Winner 2013 Hyvinvointia ja turvallisuutta kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kuntatasolle PIENKUNTASEMINAARI Kannus 24.4.2014

Lisätiedot

KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen. Arto Sulonen

KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen. Arto Sulonen KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen Arto Sulonen Uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä, pj. hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Työvaliokunta, pj. ylijohtaja Päivi Laajala,

Lisätiedot

Kuntamarkkinat

Kuntamarkkinat Kuntamarkkinat 14.9.2017 Kuntien ja maakuntien tehtävät Kirsi Mononen, johtava lakimies Sote- ja maakuntauudistus Maakuntauudistus I paketti» Sote» Pelastus» Rahoitus» Voimaanpano Maakuntauudistus II-paketti»

Lisätiedot

Matkalla uuteen maakuntaan

Matkalla uuteen maakuntaan 1 Matkalla uuteen maakuntaan LAPIN MAAKUNTAUUDISTUKSEN ESIVALMISTELUN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Projektisuunnitelman toteutuminen ja tarkennukset Budjetti vuodelle 2017 ja muut rahoitushakemukset Valmistelutoimielin,

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Alueellisen vaikuttamisen muodot meillä ja muissa pohjoismaissa. Marraskuu 2012 Siv Sandberg Siv.sandberg@abo.fi

Alueellisen vaikuttamisen muodot meillä ja muissa pohjoismaissa. Marraskuu 2012 Siv Sandberg Siv.sandberg@abo.fi Alueellisen vaikuttamisen muodot meillä ja muissa pohjoismaissa Marraskuu 2012 Siv Sandberg Siv.sandberg@abo.fi Lähidemokratian kehittämisen vaihtoehtoiset polut Yksilö (kuntalainen, asiakas) Palvelujen

Lisätiedot

Kuntauudistus sote kuntien tehtävät. Kari Prättälä 2.4.2013

Kuntauudistus sote kuntien tehtävät. Kari Prättälä 2.4.2013 Kuntauudistus sote kuntien tehtävät Kari Prättälä 2.4.2013 Kehysriihi + rakennelaki Kuntarakennelaki annetaan eduskunnalle huhtikuun alussa siten, että laki voi tulla voimaan 1.7.2013 alkaen. Kuntien tulee

Lisätiedot

Miten perusoikeudet toteutuvat. Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013

Miten perusoikeudet toteutuvat. Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013 Miten perusoikeudet toteutuvat hankinnoissa Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013 Perusoikeuksien ja sisämarkkinavapauksien jännite Jännitteinen lähtökohta

Lisätiedot

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2. Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.2013 Kuntademokratian kehittämiselle on jo nyt hyvää pohjaa lainsäädännössä

Lisätiedot

Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan toimintaohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 24.4.2012. 20.4.2012 Riitta Luoma 1

Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan toimintaohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 24.4.2012. 20.4.2012 Riitta Luoma 1 Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan toimintaohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi 24.4.2012 20.4.2012 Riitta Luoma 1 Mikä on EVIVA? EVIVA on vuosille 2011-2015 Turun kaupunginhallituksen

Lisätiedot

1. Uudistuva SOTE -lainsäädäntö muuttaa palvelumarkkinoita missä nyt mennään? 2. SOTE boostaa yrittäjyyttä Uudellamaalla

1. Uudistuva SOTE -lainsäädäntö muuttaa palvelumarkkinoita missä nyt mennään? 2. SOTE boostaa yrittäjyyttä Uudellamaalla www.laurea.fi 1. Uudistuva SOTE -lainsäädäntö muuttaa palvelumarkkinoita missä nyt mennään? 2. SOTE boostaa yrittäjyyttä Uudellamaalla Petri Tani Johtaja SOTE- ja maakuntauudistus Laurea ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen seminaari Tampere

Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen seminaari Tampere Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen seminaari 15.01.2016 Tampere Työpaja: Kanslaisjärjestöjen ja Tampereen kaupungin Kumppanuus 2020 ohjelma - esimerkki yhteistyön mahdollisuudesta!

Lisätiedot

Vaikuttamistyö Tavoitteet maakunnallisiin strategioihin

Vaikuttamistyö Tavoitteet maakunnallisiin strategioihin Vaikuttamistyö Tavoitteet maakunnallisiin strategioihin (Maakuntastrategia ja sen osana tehtävä sote-palvelustrategia ja palvelulupaus) Erityisasiantuntijat Jaana Joutsiluoma ja Minttu Ojanen, 21.6.2017

Lisätiedot

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Kenen osallisuus?-seminaari 2.9.2014 Neuvotteleva virkamies Inga Nyholm Kuntalain valmisteluaikataulu Hallituksen esitysluonnos kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Lähidemokratian. uudet mahdollisuudet. KAMPA-hankkeen päätösseminaari Kaustinen 12.2.2013 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija, tutkija

Lähidemokratian. uudet mahdollisuudet. KAMPA-hankkeen päätösseminaari Kaustinen 12.2.2013 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija, tutkija Lähidemokratian uudet mahdollisuudet KAMPA-hankkeen päätösseminaari Kaustinen 12.2.2013 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija, tutkija Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys hyvinvointipalveluissa. 13.5.2011 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja

Yhteiskunnallinen yritys hyvinvointipalveluissa. 13.5.2011 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja 1 Yhteiskunnallinen yritys hyvinvointipalveluissa 13.5.2011 Sinikka Salo Apulaiskaupunginjohtaja 2 Hyvinvointipalvelut murroksessa Kansantalouden ja yleisen varallisuuden kasvu ovat keskeisiä hyvinvointipalvelujen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Terveystieteiden akateemiset johtajat ja asiantuntijat ry. (TAJA) 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Antti Niemi 3. Vastauksen

Lisätiedot

Osallisuusohjelma LUONNOS 3.0, KHALL NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX.

Osallisuusohjelma LUONNOS 3.0, KHALL NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX. 0 (8) Osallisuusohjelma TULEVAISUUDEN JANAKKALAN TEKEVÄT KUNTALAISET LUONNOS 3.0, 13.3.2019 KHALL 18.3.2019 83 NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA 25.3-24.4.2019 KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX.2019 XX Janakkalan

Lisätiedot

Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt

Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt Allergia- ja astmaliiton järjestöpäivät 6.9.2014 Ritva Pihlaja, tutkija, erityisasiantuntija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä/kansalaistoiminta

Lisätiedot

Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia. Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi

Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia. Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi Miksi asiakkuusstrategia? Asiakkuusstrategian lähtökohtina ovat hallitusohjelmassa esitetyt linjaukset sekä Hallintopolitiikan suuntaviivat

Lisätiedot

KEMIJÄRVI HANKE. Valtuustoaloite KH Hankeaihio

KEMIJÄRVI HANKE. Valtuustoaloite KH Hankeaihio KEMIJÄRVI 2020 -HANKE Valtuustoaloite KH 7.3.2016 Hankeaihio Valtuustoaloite KH 7.3.2016 / Anita Ruokamo ym. Sotemuutoksen vuoksi uudistuvaan kuntatoiminnan palvelutuotantoon täytyy valmistautua, jotta

Lisätiedot

KOOSTE LIITOSALUEIDEN ESITYKSISTÄ KUOPION PÄÄTTÄJILLE 7.4.2014 Kokoaja: Asukkaan ääni paikallisvaikuttamisen mahdollisuudet

KOOSTE LIITOSALUEIDEN ESITYKSISTÄ KUOPION PÄÄTTÄJILLE 7.4.2014 Kokoaja: Asukkaan ääni paikallisvaikuttamisen mahdollisuudet KOOSTE LIITOSALUEIDEN ESITYKSISTÄ KUOPION PÄÄTTÄJILLE 7.4.2014 Kokoaja: Asukkaan ääni paikallisvaikuttamisen mahdollisuudet Pohjois-Savossa - Lähidemokratian tiedonvälityshanke 1.8.2013-30.9.2014 -Rahoitus:

Lisätiedot

Julkinen johtaminen uudistuu mitä on tulevaisuuden kuntajohtaminen LAPE-akatemia, Oulu

Julkinen johtaminen uudistuu mitä on tulevaisuuden kuntajohtaminen LAPE-akatemia, Oulu Julkinen johtaminen uudistuu mitä on tulevaisuuden kuntajohtaminen LAPE-akatemia, Oulu Irmeli Myllymäki @IrmeliMyllymaki 8.5.2019 Esityksen sisältöä Muutostrendit ja tulevaisuuden kunnan haasteet Kunnan

Lisätiedot

Demokratiapäivä

Demokratiapäivä Demokratiapäivä 13.10.2015 Teemasessio 2:Edustuksellisen ja suoran demokratian muodostama kokonaisuus - miten niiden johtaminen ja kehittäminen vaikuttaa toisiinsa ja miten niitä kehitetään samanaikaisesti?

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään?

Uusi kuntalaki: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään? Uusi kuntalaki: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään? Kuntalaki uudistuu- seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Pirkka-Petri Lebedeff, johtava lakimies Kunta ja markkinat Kunta

Lisätiedot

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Arja Janhonen Kiteen kaupunki/perusturvakeskus Terveyden edistämisen

Lisätiedot

teemoihin PalKO hankkeessa

teemoihin PalKO hankkeessa Näkökulmia osallisuuden teemoihin PalKO hankkeessa Kati Närhi ja Tuomo Kokkonen Jyväskylän yliopisto / Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Aikuissosiaalityön päivät 2012 Rovaniemi PalKO: palvelut ja kansalaisosallistuminen

Lisätiedot