Osallisuus Vantaalla. Kuntalaiset keskiöön Verkosto

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osallisuus Vantaalla. Kuntalaiset keskiöön Verkosto 26.11.2013"

Transkriptio

1 Osallisuus Vantaalla Kuntalaiset keskiöön Verkosto

2 Yhteys strategiaan

3 Sitovat tavoitteet Vantaan tulevaisuutta rakennetaan yhdessä asukkaiden, yhteisöjen ja yritysten kanssa Osallisuusmalli näkyy arjessa kaupunkitasoisesti ja sen toteutumista seurataan Äänestysprosentti kuntavaaleissa 2016 nousee (v %) 16. Kuntalaisten osallisuus palvelujen kehittämisessä lisääntyy Raportoidaan uudet asiakkaiden ja palvelujen käyttäjien kanssa kehitetyt palvelut (Palvelumuotoilu)

4 Alue- ja yhteisöpalvelut TA 2014 Aluetoiminta keskittyy toiminnassaan ennen kaikkea lähidemokratian ja kuntalaisvaikuttamisen kehittämiseen ja osallisuusmallin toimenpanoon sekä aluetoimikuntien työn tukemiseen Kuva Armi Suojanen, Lehtiyhtymä

5 Alue- ja yhteisöpalvelut TA 2014 Alueellisen toiminnan tehtävänä on asukkaiden yhteisöllisyyden lisääminen ja alueen omaan luonteeseen pohjautuvan identiteetin vahvistaminen. Aluetoimikunnat toteuttavat toimikautensa alussa laatimiaan kehittämissuunnitelmia. Nykyisten aluetoimikuntien kausi päättyy vuoden 2014 lopussa. Vuoden 2015 alusta lukien aluetoimikuntien työ jatkuu kuntalain uudistusten mahdollistamalla tavalla. Lähidemokratiamallin valmistelutyö osana kuntalain ja kuntarakenteen uudistustyötä on alue- ja yhteisöpalveluiden prioriteetteja.

6 Vantaan osallisuusmalli Kertoo: Miten Vantaalla voi osallistua toiminnan suunnitteluun ja päätöksentekoon ja millaisia väyliä on käytössä Millaisin toimenpitein Vantaalla halutaan osallisuutta tukea, edistää ja kehittää Tarkoitettu: Kuntalaisille oppaaksi vaikuttamiseen ja päätöksenteon seuraamiseen Viranhaltijoille avuksi avoimempaan ja osallistavampaan suunnitteluun ja asukkaiden huomioimiseen prosessien eri vaiheissa.

7 Ohjeistus, koulutus, osallisuus talouden ja toiminnan suunnittelussa, ennakoiva vaikutusten arviointi Edustuksellinen osallisuus Suora osallisuus Toimintaosallisuus Tieto-osallisuus: esityslistat ja pöytäkirjat, julkaisut ja tiedotteet, uutiskirje, Yhteispalvelu, tehokas verkkoviestintä Kaupunginvaltuusto Lautakunnat Aluetoimikunnat ja Svenska kommittén Nuorisovaltuusto Vanhusneuvosto Vammaisneuvosto Paikallisromanityöryhmä Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Kuntalaisaloite Neuvoa antava kunnallinen kansanäänestys Palaute Oikaisuvaatimus Alueneuvonpidot Kyläkeskustelut Asukasfoorumit Asukastilaisuudet Vaikuttajapäivä ja Minivaikuttajapäivä Oppilaskunnat Lasten asiantuntijaryhmä Osallistuminen kaupunkisuunnitteluun Asiakasosallisuus palveluissa Seuranta, arviointi, mittarit Kohtaamispaikat Yhteistyöverkostot Osallistuminen verkossa Nuorten aloitekanava Viksun vastauskortit Kyselyt ja tutkimus Hankkeet ja projektit

8 Keskeiset tavoitteet Kertoa osallisuuden muodoista sekä käytössä olevista ja uusista menetelmistä Edustuksellinen osallisuus, suora osallisuus, toimintaosallisuus, tieto-osallisuus Toimenpide-ehdotukset, joilla vahvistetaan kuntalaisten mahdollisuutta tulla kuulluksi ja osallistua kaupungin päätöksentekoon varmistetaan, että vastuu osallisuudesta kuuluu koko kaupungille - niin poliittisille päättäjille kuin kaikille toimialoille

9 Toimenpiteet 1. Osallisuuden edistämiseen sitoudutaan 2. Osallisuus tehdään näkyväksi toiminnan ja talouden suunnittelussa 3. Osaamista parannetaan 4. Viestintää lisätään ja monipuolistetaan 5. Kunnallista demokratiaa parannetaan 6. Yhteistyötä kehitetään (järjestöt, elinkeinoelämä) 7. Edistymistä seurataan

10 Lasten ja nuorten Vantaa Lasten ja nuorten Vantaa Nuorisovaltuusto Vaikuttaja-päivä Lasten asiantuntijaryhmä

11 Kohtaamispaikat ja asukastilat Kohtaamispaikkojen (4) toiminnassa pyritään kumppanuuteen järjestöjen kanssa. Vapaaehtoistalo Violassa kokeiltua kumppanuusmallia pyritään levittämään olemassa oleviin ja mahdollisiin uusiin asukastiloihin vuonna Vapautuvaa henkilöstöresurssia suunnataan vahvemmin asukkaiden ja järjestöjen kanssa tehtävään yhteisötyöhön.

12 Neljä tapaa vaikuttaa

13

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä 13.10.2015 Katja Syvärinen Mitä haluamme kun haluamme kuntalaisten osallisuutta? Hiljaisia kuntalaisia? Tyytyväisiä

Lisätiedot

1. MIKÄ ON OSALLISTUVA VANTAA?

1. MIKÄ ON OSALLISTUVA VANTAA? 1 1. MIKÄ ON OSALLISTUVA VANTAA? Osallistuva Vantaa on vantaalaisen asukasvaikuttamisen toimintamalli. Se tarjoaa asukkaille laajan valikoiman erilaisia vaikuttamisen muotoja ja tukee edustuksellista päätöksentekoa.

Lisätiedot

Risteys oli vaarallinen. Siksi minä puutuin asiaan. Satu, Ilola. Neljä tapaa. vaikuttaa Vantaalla

Risteys oli vaarallinen. Siksi minä puutuin asiaan. Satu, Ilola. Neljä tapaa. vaikuttaa Vantaalla Risteys oli vaarallinen. Siksi minä puutuin asiaan. Satu, Ilola Neljä tapaa vaikuttaa Vantaalla Miksi osallistua? Kunnassa päätetään monista asioista, jotka vaikuttavat arkeesi: esimerkiksi kouluista,

Lisätiedot

Helsingin osallisuusmalli. Osallisuustyöryhmä

Helsingin osallisuusmalli. Osallisuustyöryhmä Helsingin osallisuusmalli Osallisuustyöryhmä 5 havaintoa valmistelusta 1. Kaikki haluavat, että Helsinki on entistä parempi kaupunki. 2. Ihmiset ovat valmiita antamaan asiantuntemustaan ja osaamistaan

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön Anne Pyykkönen

Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön Anne Pyykkönen Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön 22.8.2017 Anne Pyykkönen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry: 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen eri tasoille osallistumisen

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistumis- ja palautekanavat. Ylöjärven kaupunki

Kuntalaisten osallistumis- ja palautekanavat. Ylöjärven kaupunki Kuntalaisten osallistumis- ja palautekanavat Osallisuus Edustuksellinen osallisuus Tieto-osallisuus Suora osallisuus Toimintaosallisuus 3 Edustuksellinen osallisuus Vaalit Kaupunginvaltuusto ja hallitus

Lisätiedot

Osallistuva Vantaa

Osallistuva Vantaa Osallistuva Vantaa Uusi asukasvaikuttamisen toimintamalli Vantaalla, luonnos Katja Syvärinen, aluepalvelupäällikkö, Monikulttuurisuusasiain nk 22.3.2017 22.3.2017 1 22.3.2017 2 Lähtökohdat Osallistumisen

Lisätiedot

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Iltapäiväseminaari 5.4.2016 Johanna Sinkkonen koti- ja erityisasumisen johtaja Esimerkkejä lainsäädännöstä tulevasta kuulemisen ja vaikuttamismahdollisuuksien

Lisätiedot

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Kenen osallisuus?-seminaari 2.9.2014 Neuvotteleva virkamies Inga Nyholm Kuntalain valmisteluaikataulu Hallituksen esitysluonnos kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys 6.5.2014 Jarkko Majava (yhteyshenkilö) Johtava konsultti, FCG Konsultointi Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 22.5.2014 Page 1 Kuntarakenneselvityksen

Lisätiedot

Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2.

Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2. Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2.2012 Sisältö Kuntalaisten osallisuus: lähidemokratia ja kuntapalvelut

Lisätiedot

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen

Lisätiedot

Valtuustokauden strategian valmistelutilanne. Taloussuunnittelu

Valtuustokauden strategian valmistelutilanne. Taloussuunnittelu Valtuustokauden strategian 2018-2021 valmistelutilanne Taloussuunnittelu Mikä on strategia? Kuntalain mukaan jokaisessa kunnassa on oltava kuntastrategia Strategia on suunnitelma, jonka mukaan edetään

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa - kohti osallistuvaa vaikutusten ennakkoarviointia

Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa - kohti osallistuvaa vaikutusten ennakkoarviointia Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa - kohti osallistuvaa vaikutusten ennakkoarviointia 17.1.2018 Päivi Kurikka, erityisasiantuntija paivi.kurikka@kuntaliitto.fi Äänestysaktiivisuus kuntavaaleissa

Lisätiedot

Aluetoimikunnat ja Svenska kommittèn. Osallisuustyöryhmä 12.9.2011 Marjo Nurminen

Aluetoimikunnat ja Svenska kommittèn. Osallisuustyöryhmä 12.9.2011 Marjo Nurminen Aluetoimikunnat ja Svenska kommittèn Osallisuustyöryhmä 12.9.2011 Marjo Nurminen Aluetoimikunnat Vantaalla Aviapoliksen aluetoimikunta Hakunilan aluetoimikunta Koivukylän aluetoimikunta Korson aluetoimikunta

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa 6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen

Lisätiedot

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Paikallisdemokratian ja osallistumisen toimikunta 24.2.2010 José Valanta toimikunnan sihteeri Paikallisdemokratia

Lisätiedot

Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille

Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille Ennakkotuloksia kuntalaisten osallistumista ja vaikuttamista kunnissa nykyisellä valtuustokaudella kartoittavasta faktakyselystä 2015 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

Luonnos uudeksi kuntalaiksi Asukkaiden osallistumisoikeudet

Luonnos uudeksi kuntalaiksi Asukkaiden osallistumisoikeudet Luonnos uudeksi kuntalaiksi Asukkaiden osallistumisoikeudet Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Tampere 15.5.2014 Riitta Myllymäki johtava lakimies 1 Kuntalain valmisteluaikataulu Hallituksen esitysluonnos

Lisätiedot

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena

Lisätiedot

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet?

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Salon kansalaisopisto & Kylien Salo 25.9.2014 Siv Sandberg, Åbo Akademi siv.sandberg@abo.fi Kuntalaisten

Lisätiedot

Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa

Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa Suuri lähidemokratiailta 3.9.2014 Lohja, Laurentius sali erityisasiantuntija Päivi Kurikka Suomen Kuntaliitto Kuntalaki ja kuntalaisten osallistuminen

Lisätiedot

Kuntalaki ja kaupungin oma strategia -> käytännön osallisuudet

Kuntalaki ja kaupungin oma strategia -> käytännön osallisuudet Kuntalaki ja kaupungin oma strategia -> käytännön osallisuudet Pia Haakana, asukasyhteyshenkilö, Lappeenrannan kaupunki Kuntalaki 5 luku 22 Kuntalain 5 luku Kunnan asukkaiden osallistumisoikeus ja pykälä

Lisätiedot

Demokratia kunnassa tavoitteet ja apuvälineet? Demokrati i kommunen mål och verktyg? SEMINARIUM Delaktighet och demokrati = en rättighet! 10.11.

Demokratia kunnassa tavoitteet ja apuvälineet? Demokrati i kommunen mål och verktyg? SEMINARIUM Delaktighet och demokrati = en rättighet! 10.11. Demokratia kunnassa tavoitteet ja apuvälineet? Demokrati i kommunen mål och verktyg? SEMINARIUM Delaktighet och demokrati = en rättighet! 10.11.2015 Marianne Pekola-Sjöblom Tutkimuspäällikkö - Forskningschef

Lisätiedot

Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi. Maarit Alikoski ROVANIEMEN KAUPUNKI

Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi. Maarit Alikoski ROVANIEMEN KAUPUNKI Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi Maarit Alikoski 21.10.2015 ROVANIEMEN KAUPUNKI Kunnan rooli ja tehtävät uudistuvat Yksi keskeinen vaikuttava tekijä: sosiaali-

Lisätiedot

Hyviä osallisuuskäytäntöjä Suomessa

Hyviä osallisuuskäytäntöjä Suomessa Hyviä käytäntöjä Suomessa Kuntatalo 14.3.2017 Ritva Pihlaja Mitä lainsäädännössä sanotaan osallisuudesta? Maakuntalaki HE 2.3.2017 Maakuntien ylin päätösvalta on maakuntavaltuustolla ja maakuntahallituksella.

Lisätiedot

Kuntalain uudistus Demokratiajaoston katsaus

Kuntalain uudistus Demokratiajaoston katsaus Kuntalain uudistus Demokratiajaoston katsaus Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Kuntatalo 26.11.2013 Riitta Myllymäki Johtava lakimies, demokratiajaoston sihteeri 1 Demokratiajaoston asiakokonaisuudet

Lisätiedot

Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet. Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013

Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet. Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013 Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013 Kuntalaisten kaupunkinäkymä Yksityinen palveluntuottaja Sairaanhoitopiiri Kuntayhtymät Maakunnat, seudut ym. yhteistyö

Lisätiedot

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen

Lisätiedot

Aloitteiden käsittelyprosessit

Aloitteiden käsittelyprosessit Aloitteiden käsittelyprosessit Huomioitavaa eri aloitemuodoista 1. Valtuustoaloitteiden käsittelyprosessit Valtuutetun aloitteeseen vastaa kaupunginhallitus Mikäli aloitteen on allekirjoittanut 15 valtuutettua

Lisätiedot

Osallisuus yhteiskunnassa ja palveluissa. Eila Linnanmäki ja Jarno Karjalainen Varrelta Virran seminaari Kajaani

Osallisuus yhteiskunnassa ja palveluissa. Eila Linnanmäki ja Jarno Karjalainen Varrelta Virran seminaari Kajaani Osallisuus yhteiskunnassa ja palveluissa Eila Linnanmäki ja Jarno Karjalainen Varrelta Virran seminaari 19.9.2013 Kajaani Osallisuuden käsitteestä Voidaan hahmottaa positiivisena vastaparina yksilön, perheen

Lisätiedot

Uusi kuntalaki demokratian ja osallistumisen näkökulmasta - miten verkostotyöllä on voitu vaikuttaa lainvalmisteluun?

Uusi kuntalaki demokratian ja osallistumisen näkökulmasta - miten verkostotyöllä on voitu vaikuttaa lainvalmisteluun? Uusi kuntalaki demokratian ja osallistumisen näkökulmasta - miten verkostotyöllä on voitu vaikuttaa lainvalmisteluun? Neuvotteleva virkamies, HT Inga Nyholm Valtiovarainministeriö Säädösvalmistelun kehittäminen

Lisätiedot

Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa

Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Paikalliskehittämisen superpäivät Porissa 18-19.1.2013 Siv Sandberg, Åbo Akademi Siv.sandberg@abo.fi Siv Sandberg Åbo Akademi 2013

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen

Lisätiedot

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista 12.11.2013 Page 1 Demokratian ja osallisuuden taustatekijät

Lisätiedot

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...

Lisätiedot

Millainen on tulevaisuuden kaupunki? Tulevaisuuden kuntakuvat

Millainen on tulevaisuuden kaupunki? Tulevaisuuden kuntakuvat Millainen on tulevaisuuden kaupunki? Tulevaisuuden kuntakuvat Koskelo & Nousiainen 2014 3 kuukautta 30 kuntaa 3 kuntakokoluokkaa 4 osallistavaa työpajaa 150+ osallistujaa 60+ skenaariolakanaa 8 pelkistettyä

Lisätiedot

Asukkaiden osallistuminen maakuntalaissa

Asukkaiden osallistuminen maakuntalaissa Asukkaiden osallistuminen maakuntalaissa Maakunta- ja soteuudistuksen Muutostukiklinikka Uudenmaan maakuntaparlamentti 24.11.2017, Silja Europa Päivi Kurikka, erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto paivi.kurikka@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa

Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa Pasi Laukka 27.3.2014 Palvelut on järjestettävä Kaupunkistrategian kuntalaisten hyvinvointiin liittyvät strategiset linjaukset

Lisätiedot

Turun kaupunki. Ikäihmisten osallisuuden toimintamalli

Turun kaupunki. Ikäihmisten osallisuuden toimintamalli Turun kaupunki Ikäihmisten osallisuuden toimintamalli 1 Sisältö Osallisuus Turussa 3 Nykytilan kartoitus, tarpeet ja toiveet... 3 Osallisuuden toimintamalli... 5 Vaikuttajaryhmät... 5 Asiakasraadit...

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Kainuun maakuntatilaisuus 19.4.2016 Jarkko Majava, va kehityspäällikkö Aineisto: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet 4.4.2016 Luonnos Kuntaliiton strategisista

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupungit ja suhde maaseutuun

Tulevaisuuden kaupungit ja suhde maaseutuun Tulevaisuuden kaupungit ja suhde maaseutuun KUNTA MAASEUDULLA - MAASEUTU KUNNASSA Tulevaisuuden kunta -seminaari 19.4.2016 Timo Halonen kaupunginjohtaja 1 Näkökulmia Maaseutu/kaupunki dikotominen ajattelu

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto

Lisätiedot

STRATEGIALLA KILPAILUKYKYÄ MIKKELISSÄ Tähtäimessä avoin digitaalinen kaupunki

STRATEGIALLA KILPAILUKYKYÄ MIKKELISSÄ Tähtäimessä avoin digitaalinen kaupunki STRATEGIALLA KILPAILUKYKYÄ MIKKELISSÄ Tähtäimessä avoin digitaalinen kaupunki KAUPUNKIA RAKENNETAAN STRATEGIOIDEN JA UNELMIEN AVULLA Kaupunkia ei rakenneta vain materian, vaan myös strategioiden ja unelmien

Lisätiedot

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen Pitkän aikavälin vastuunkannon korostaminen päätöksenteossa

Lisätiedot

Uudenlaista osallisuutta ja aitoa kuulemista: kansalaispaneelista sosiaaliseen mediaan

Uudenlaista osallisuutta ja aitoa kuulemista: kansalaispaneelista sosiaaliseen mediaan PANEELIKESKUSTELU Uudenlaista osallisuutta ja aitoa kuulemista: kansalaispaneelista sosiaaliseen mediaan Kuntamarkkinat 11.9.2012 24.9.2013 Page 1 KESKUSTELIJAT Dekaani Hannu Katajamäki, Vaasan yliopiston

Lisätiedot

Osallistuminen ja asukasdemokratia. Jenni Airaksinen

Osallistuminen ja asukasdemokratia. Jenni Airaksinen Osallistuminen ja asukasdemokratia Jenni Airaksinen Demokratia EDUSTUKSELLINEN DEMOKRATIA Eliitti päättää SUORA DEMOKRATIA Vapaat miehet torilla PLURALISTINEN LÄHESTYMISTAPA Yhdistää suoraa osallistumista

Lisätiedot

Lähipalvelut, palveluverkko ja asukkaiden osallisuus, raportti. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Lähipalvelut, palveluverkko ja asukkaiden osallisuus, raportti. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Lähipalvelut, palveluverkko ja asukkaiden osallisuus, raportti Riitta Pylvänen hankesuunnittelija PERUSTURVAJOHTAJIEN TAPAAMINEN KUNTAKIERROKSELLA SYKSYLLÄ 2014 Esiin nousseita kysymyksiä: Miten työllisyyden

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

KUNTALAISTEN OSALLISUUS TULEVAISUUDESSA. Vaihtoehtoja, malleja 13.12.2013. Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1.

KUNTALAISTEN OSALLISUUS TULEVAISUUDESSA. Vaihtoehtoja, malleja 13.12.2013. Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1. KUNTALAISTEN SALLISUUS TULEVAISUUDESSA Vaihtoehtoja, malleja 13.12.2013 - Edustuksellinen - Suora - Käyttäjälähtöinen Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1 Kolme roolia Porin seutu Karhukunnat Henna

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

Osallisuussuunnitelma

Osallisuussuunnitelma Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun demokratiaindikaattorit 2009

Pääkaupunkiseudun demokratiaindikaattorit 2009 Pääkaupunkiseudun demokratiaindikaattorit 2009 Julkaisija: Helsingin kaupungin tietokeskus, PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki Käyntiosoite: Siltasaarenkatu 18 20 A, 00530 Puhelinvaihde: (09) 310 1612

Lisätiedot

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Jarkko Majava FCG Konsultointi 18.12.2013 Page 1 Demokratian

Lisätiedot

Kaupungin työntekijöiden osallisuuskoulutus Vantaalla Miksi ja miten

Kaupungin työntekijöiden osallisuuskoulutus Vantaalla Miksi ja miten Kaupungin työntekijöiden osallisuuskoulutus Vantaalla Miksi ja miten Konserni- ja asukaspalvelut/kuntalaispalvelut Miksi osallisuuskoulutusta tarvitaan Demokratia uudessa kuntalaissa (410/2015) Kuntalain

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja 2.3.2015

Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja 2.3.2015 Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma Kuntalaistyöpaja 2.3.2015 Työpajan tuottamat ideat ja kehittämisehdotukset Osallisuusohjelman laatiminen, muistio 2.3.2015 Kaupunkilaisille avoin työpaja 2.3.2015

Lisätiedot

Rovaniemen nuorisovaltuuston kokeilut Kokeilunpaikka.fi:ssä

Rovaniemen nuorisovaltuuston kokeilut Kokeilunpaikka.fi:ssä Rovaniemen nuorisovaltuuston kokeilut Kokeilunpaikka.fi:ssä Nuorisovaltuuston edustajat Laura Honkala ja Jere Tanninen Suunnittelija Anne Luiro Erityisasiantuntija Maarit Alikoski Osallisuuden ja vaikuttamisen

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN KUNTALAISEN OSALLISUUDEN JA VAIKUTTAMISEN OHJELMASTA

LAUSUNNON ANTAMINEN KUNTALAISEN OSALLISUUDEN JA VAIKUTTAMISEN OHJELMASTA Hyvinvointilautakunta 23 29.03.2011 Kunnanhallitus 63 14.04.2011 LAUSUNNON ANTAMINEN KUNTALAISEN OSALLISUUDEN JA VAIKUTTAMISEN OHJELMASTA 85/050/2011 Hyv.ltk 23 Valmistelijat: hallintojohtaja Harri Kantola,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija 12.11.2014 Kuopio 13.11.2014 Hätönen 1 Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013 Utajärvivalmistelut oimkuntautajärviva lmistelutoiminkuntautajärviikä ihmistenvalmistelutoimikuntau tajärvivalmistelutoi TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016 mikuntautajärvival 20.9.2013 mistelutoimikuntautajärviikäih

Lisätiedot

Demokratiapäivä

Demokratiapäivä Demokratiapäivä 13.10.2015 Teemasessio 2:Edustuksellisen ja suoran demokratian muodostama kokonaisuus - miten niiden johtaminen ja kehittäminen vaikuttaa toisiinsa ja miten niitä kehitetään samanaikaisesti?

Lisätiedot

Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelman rakentuminen

Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelman rakentuminen Hamina, Kotka, Miehikkälä, Pyhtää, Virolahti Valtuustokaudelle 2013 2016 Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelman rakentuminen Hankkeen työ- ja ohjausryhmän työskentely Asukas- ja järjestötapaamiset

Lisätiedot

Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa. va kehittämispäällikkö Jarkko Majava

Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa. va kehittämispäällikkö Jarkko Majava Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa va kehittämispäällikkö Jarkko Majava Tausta Pohjautuu 40 ARTTU2-kunnalle tehtyyn kyselyyn Kuntien poliittisten johtamis-

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1

Lisätiedot

OSALLISTU JA VAIKUTA -ohjelma Kuva Ville.fi

OSALLISTU JA VAIKUTA -ohjelma Kuva Ville.fi OSALLISTU JA VAIKUTA -ohjelma 2016 2017 Kuva Ville.fi (Kommentoitava luonnos, suunnitteluvaihe) Kaupunginhallitus xx.x.xxxx Kaupunginvaltuusto xx.x.xxxx Imatran kaupungin Osallistu ja vaikuta -ohjelma

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

Porin kaupungin HYVINVOINTIOHJELMA 2016-2025

Porin kaupungin HYVINVOINTIOHJELMA 2016-2025 Porin kaupungin HYVINVOINTIOHJELMA 2016-2025 KV 23.5.2016 1. MITÄ TARKOITTAA HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN Uuden kuntalain mukaisesti kunnan perustehtävät ovat asukkaiden hyvinvoinnin sekä elinympäristön ja

Lisätiedot

Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen

Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen KL-Shop Toinen linja 14, 00530 Helsinki puh. 09 771 2199 julkaisumyynti@kuntaliitto.fi 1 Tilausnumero 509465 Hinta 25.00 Tutkimus selvitti kuntalaisten

Lisätiedot

Mistä kunnan elinvoima rakentuu? Kaavoitus

Mistä kunnan elinvoima rakentuu? Kaavoitus Mistä kunnan elinvoima rakentuu? Kaavoitus Talous Maankäyttö Kuntaliitto tiedottaa 10.12.2015 Elinkeinopolitiikka 1 600 kuntien päättäjää vastasi kyselyyn: Kunnan elinvoima rakentuu toimivasta kaavoituksesta

Lisätiedot

Aloitteiden käsittelyprosessit

Aloitteiden käsittelyprosessit Aloitteiden käsittelyprosessit Huomioitavaa eri aloitemuodoista 1. Valtuustoaloitteiden käsittelyprosessit Valtuutetun aloitteeseen vastaa kaupunginhallitus Mikäli aloitteen on allekirjoittanut 15 valtuutettua

Lisätiedot

Osallistuminen ja vaikuttaminen. Perehdytystilaisuus Laura Hokkanen & Jukka Laukkanen Jyväskylän kaupunki

Osallistuminen ja vaikuttaminen. Perehdytystilaisuus Laura Hokkanen & Jukka Laukkanen Jyväskylän kaupunki Osallistuminen ja vaikuttaminen Perehdytystilaisuus 4.4.2013 Laura Hokkanen & Jukka Laukkanen Jyväskylän kaupunki 5.4.2013 Lähtökohtia - Äänestysprosentti kunnallisvaaleissa 2012 Jyväskylässä 55,1 % (Kuokkala

Lisätiedot

OSALLISTU JA VAIKUTA -ohjelma

OSALLISTU JA VAIKUTA -ohjelma OSALLISTU JA VAIKUTA -ohjelma 2016 2017 Kuva Ville.fi Kaupunginhallitus 18.01.2016 18 Kaupunginvaltuusto 25.1.2016 6 Imatran kaupungin Osallistu ja vaikuta -ohjelma 1 KUNTALAISET MUKANA TOIMINNAN SUUNNITTELUSSA

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO

LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO Kuntajakoselvitys 13.11.2006-30.6.2007 Paikallinen asiantuntijaorganisaatio koostui yli 300 henkilöstä, kokoontumisia yli 50 228 valtuutettua 78 kunnanhallitusten jäsentä

Lisätiedot

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää?

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää? Lasten marginalisoitumisen ehkäisy paikkalähtöisen osallistumisen keinoin (SA134949) Lasten ja nuorten marginalisaatioriskin hallinta varhaisen tunnistamisen avulla (SA264436) OSATUTKIMUS II: Lasten ja

Lisätiedot

Lähidemokratian vahvistaminen

Lähidemokratian vahvistaminen Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/ KH liite n:o 2/4.12.2012 VALT liite n:o 2/13.12.2012 Sivu 2 / 5 1 VALIOKUNNAT Pudasjärven kaupungin valiokunnat osallistuvat kaupungin päätöksien valmisteluun valtuustolle, kaupunginhallitukselle tai virkamiehille.

Lisätiedot

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista seurakunnissa. Hanna Pulkkinen/ Seurakuntaopisto/

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista seurakunnissa. Hanna Pulkkinen/ Seurakuntaopisto/ Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista seurakunnissa Hanna Pulkkinen/ Seurakuntaopisto/ Lähtökohta Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa

Lisätiedot

Näkökulma: kuntien turvallisuustutkimuksen tulokset

Näkökulma: kuntien turvallisuustutkimuksen tulokset Näkökulma: kuntien turvallisuustutkimuksen tulokset Pääsihteeri, Rikoksentorjuntaneuvosto 1 Turvallisesti yhdessä. Kansallinen rikoksentorjuntaohjelma. Valtioneuvoston toimeksianto laatia rikoksentorjuntaohjelma

Lisätiedot

Osa A. Valtuustotyön arviointi

Osa A. Valtuustotyön arviointi Osa A. Valtuustotyön arviointi Mitä olet valtuuston toimintakulttuurista? 1=Toimii 5=Toimii huonosti hyvin Strategia ohjaa päätöksentekoa... 1 2 3 4 5 Yhteiset pelisäännöt ovat olemassa ja niistä pidetään

Lisätiedot

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Valtuustoseminaari 15.9.2014 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen SIIRTYMINEN SOVELLETUSTA TILAAJA- TUOTTAJAMALLISTA TULOSOHJAUKSEEN Mitä mukaan vanhasta, miten muutoksen teemme, millaisella organisaatiolla

Lisätiedot

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2. Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.2013 Kuntademokratian kehittämiselle on jo nyt hyvää pohjaa lainsäädännössä

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015 LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015 Lasten ja nuorten osallisuus koulun ja nuorisotyön yhteistyönä seminaari 12.9.2011 Tanja Räty koordinaattori / osallisuuskasvatus Jyväskylän

Lisätiedot

Kuntalaisten suora osallistuminen ja vaikuttaminen

Kuntalaisten suora osallistuminen ja vaikuttaminen Ajankohtaista kuntademokratiasta Kuntalaisten suora osallistuminen ja vaikuttaminen Kommenttipuheenvuoro kuntakentältä 9.9.2015 klo 10:00 10:45 L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Pia Haakana, asukasyhteyshenkilö

Lisätiedot

Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Terveiset lain valmistelusta!

Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Terveiset lain valmistelusta! Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Terveiset lain valmistelusta! Nyholm Inga, VM 29.8.2013 Ajankohtaista kuntalakiuudistuksesta Hallinnon ja aluekehityksen ministeriryhmä linjasi lakiuudistuksen jatkovalmistelua

Lisätiedot

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 Yhteenveto: Kouvola 22.11.2010 Sari Koski KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KYSELY KAUPUNGIN VIESTINNÄSTÄ Kyselytutkimukseen osallistuivat seuraavat kaupungit:

Lisätiedot

Järjestöjen ja kuntien yhteistyö kuntalaisten osallisuuden edistämisessä

Järjestöjen ja kuntien yhteistyö kuntalaisten osallisuuden edistämisessä Järjestöjen ja kuntien yhteistyö kuntalaisten osallisuuden edistämisessä Osallisuushanke Sallin kokemuksia kehittämistyöstä Projektipäällikkö Anne Pyykkönen KANTU 13 PÄIVÄT Työryhmä 12 Kuntien ja järjestöjen

Lisätiedot

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KISA Kysely kaupungin viestinnästä 21 Yhteenveto: Nokia 221121 Sari Koski KISA Kysely kaupungin viestinnästä 21 KYSELY KAUPUNGIN VIESTINNÄSTÄ Kyselytutkimukseen osallistuivat seuraavat kaupungit: Espoo,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden monialainen kaupunkiohjelma. Lähetekeskustelun 8.9.2011 koontia

Lasten ja nuorten osallisuuden monialainen kaupunkiohjelma. Lähetekeskustelun 8.9.2011 koontia Lasten ja nuorten osallisuuden monialainen kaupunkiohjelma Lähetekeskustelun 8.9.2011 koontia Laura Hokkanen Innovaatiopalvelut Tanja Räty Nuorisopalvelut Lähetekeskustelu Vanha Ortopedia 8.9.2011 - Lasten

Lisätiedot

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Valtakunnalliset vammaisneuvostopäivät 14.12.2017 Suvi Savolainen 1 15.12.2017 Etunimi Sukunimi Kunnalliset vammaisneuvostot 2 15.12.2017

Lisätiedot

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen Uusi kuntalaki 2015 - Demokratia ja osallistuminen Kuntamarkkinat 10- Mervi Kuittinen Laissa säädettäisiin: Kunnan asukkaiden osallistumisoikeutta koskeva luku (5. luku) kunnan asukkaiden äänioikeudesta

Lisätiedot

Osallisuus- ja vaikuttamisohjelma

Osallisuus- ja vaikuttamisohjelma 1 - kuntaliitos Osallisuus- ja vaikuttamisohjelma 1. Johdanto - yhdistymissopimuksen 5.2.2 kohdassa todetaan: Uusi kunta laajentaa ennakkoluulottomasti kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia. Uuteen

Lisätiedot

Osallistuminen, vaikuttaminen ja päätöksenteon läpinäkyvyys uusi kuntalaki ja demokratia

Osallistuminen, vaikuttaminen ja päätöksenteon läpinäkyvyys uusi kuntalaki ja demokratia Osallistuminen, vaikuttaminen ja päätöksenteon läpinäkyvyys uusi kuntalaki ja demokratia Neuvotteleva virkamies, HT Inga Nyholm Valtiovarainministeriö Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki Edustuksellisen

Lisätiedot

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (5) 339 Helsingin kaupungin palvelutoiminnan yhdenvertaisuussuunnitelman päämäärät ja periaatteet HEL 2016-013322 T 00 01 01 Päätös päätti kaupungin palvelutoiminnan

Lisätiedot

Kuuleeko kunta, kyläläinen kutsuu. Voimistuvat Kylät/ Rantasalmi Christell Åström erityisasiantuntija

Kuuleeko kunta, kyläläinen kutsuu. Voimistuvat Kylät/ Rantasalmi Christell Åström erityisasiantuntija Kuuleeko kunta, kyläläinen kutsuu Voimistuvat Kylät/ Rantasalmi 30.3.2012 Christell Åström erityisasiantuntija 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM

Lisätiedot