Alueellisen vaikuttamisen muodot meillä ja muissa pohjoismaissa. Marraskuu 2012 Siv Sandberg

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alueellisen vaikuttamisen muodot meillä ja muissa pohjoismaissa. Marraskuu 2012 Siv Sandberg Siv.sandberg@abo.fi"

Transkriptio

1 Alueellisen vaikuttamisen muodot meillä ja muissa pohjoismaissa Marraskuu 2012 Siv Sandberg

2 Lähidemokratian kehittämisen vaihtoehtoiset polut Yksilö (kuntalainen, asiakas) Palvelujen käyttäjä Asuinalue

3 Alueelliset toimielimet: monenkirjava joukko 63 alueellista toimielintä 59 kunnassa 23 eri nimikkeellä kaikkialla Suomessa eniten Kainuussa ja Lapissa kaikenkokoisissa kunnissa Pihlaja & Sandberg

4 Suurin osa toimielimistä on keskustelufoorumeita 90 % keskustelufoorumeita informaation jakamista, keskustelua, aloitteita, esityksiä, lausuntoja näistä vajaalla puolella on taloudellista päätösvaltaa, pääasiassa kylätoiminta-avustuksista 10 %:lla päätös- ja toimivaltaa em.tehtävien lisäksi kunnan myöntämää päätös- ja toimivaltaa taloudellinen päätösvalta mittavampaa ja monialaisempaa Pihlaja & Sandberg

5 Kahdeksan esimerkkipaikkakuntaa, yksitoista alueellista toimielintä Asukkaita Toimielin Vantaa Aluetoimikunnat (7+1) Oulu Rovaniemi Salo Aluetoimikunnat (5) Mikkeli Suomussalmi Sonkajärvi Posio Alueelliset yhteistyöryhmät (16, vuoden 2013 alusta 22) Aluelautakunnat (1, vuoden 2013 alusta 6) Kylien neuvottelukunta Aluejohtokunnat (2, vuoden 2013 alusta 4) Kylien neuvottelukunta Kyläparlamentti Aluelautakunta Kyläparlamentti Kyläneuvosto Pihlaja & Sandberg 2012

6 Alueellisen vaikuttamisen muodot muissa Pohjoismaissa Pihlaja & Sandberg 2012 Vahva kunnanosahallinto (palvelukumppanuus) Neuvoa-antavat alueelliset toimielimet (suunnittelukumppanuus) Lähiympäristön viihtyvyydestä ja kehittämisestä huolehtivat alueelliset toimielimet (kehittämiskumppanuus)

7 Vahva kunnanosahallinto on harvinainen ilmiö Ruotsi 13 kuntaa Norja 11 kuntaa (Tanska 4 kuntaa) Pihlaja & Sandberg 2012

8 Samassa maassa hyvin erilaisia kunnanosahallintoja OSLO Vahva kunnanosa-organisaatio Vaaleilla valitut kunnanosavaltuustot Vastuu perusterveydenhuollosta, lasten päivähoidosta, vapaaaikatoiminnasta sekä vanhusja vammaispalveluista 39 % kaupungin henkilöstöstä STAVANGER Linkki kunnan osan ja kunnan keskeisten päätöksentekoelinten välillä Vastuu lähiympäristöstä, aluetalosta, pienistä kehittämishankkeistä, yhteistyöstä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa

9 Alueellisten toimielinten valintatavat Pohjoismaissa 1. Puoluepoliittisesti nimitetyt alueelliset toimielimet 2. Alueen asukkaiden ehdotuksesta nimitetyt alueelliset toimielimet Pihlaja & Sandberg Suoralla vaalilla valitut alueelliset toimielimet

10 Alueellisia toimielimiä perustetaan, koska halutaan... Parantaa vuorovaikutusta kunnan ja kuntalaisten välillä Tehostaa resurssien käyttöä yli sektorirajojen Vahvistaa reuna-alueiden asemaa Pihlaja & Sandberg 2012

11 Alueellisia toimielimiä lakkautetaan, koska halutaan... Pihlaja & Sandberg 2012 Vahvistaa päättäjien otetta kokonaisuudesta Säästää rahaa Siirtyä uuteen johtamisjärjestelmään Kehittää kuntalaisten osallistumista ja vaikuttamista muilla keinoilla

12 Pihlaja & Sandberg 2012 Alueellisten toimielinten vahvuudet Pitkään toimineet alueelliset toimielimet ovat pystyneet tekemään ikäviäkin päätöksiä Toimivat rekryointikanavana Yhteydet kolmannen sektorin toimijoihin Huomioivat kuntalaisille tärkeät pienet asiat

13 Pihlaja & Sandberg 2012 Alueellisten toimielinten heikkoudet Alueellisuus ei ole selvä vaikuttamisen perusta Alueellinen vaikuttaminen ja päätöksentekoprosessi eivät kohtaa Yhteentörmäys johtamisjärjestelmän ja alueellisen toimielimen välillä

14 Suurten kaupunkien erityispiirteet Alueellisuus ei ole selvä vaikuttamisen perusta Yhteentörmäys johtamisjärjestelmän ja alueellisen toimielimen välillä Pihlaja & Sandberg 2012

15 Selvitystyön ehdotukset 1. Kukoistava kansalaisyhteiskunta 2. Vahva aluelautakunta 3. Lähikunta Pihlaja & Sandberg 2012

16 Optimistinen ja pessimistinen tulkinta käyttäjädemokratiasta Lähde: Goul Andersen 2000, NOU 2006:7 OPTIMISTINEN TULKINTA PESSIMISTINEN TULKINTA Voimaannuttaa kuntalaisia/käyttäjiä Vahvistaa heikkojen ryhmien asemaa Parantaa kunnallisten palvelujen laatua Kouluttaa tulevia päättäjiä Ristiriidassa tasavertaisuusperiaatteen kanssa (ei-käyttäjien asema) Vahvistaa jo vahvoja ryhmiä Heikentää ymmärrystä kokonaisuudesta ja kunnan roolista yhteisen hyvän edistäjänä Siv Sandberg 2012

17 Kunta kuntalais-/käyttäjäosallistumisen ohjaajana (Sørensen & Torfing 2007) 1. Vaikuttamisen pelisäännöt Kuka osallistuu, miten ja milloin? 2. Vaikuttamisen tavoitteet ja kehykset Mitä tavoitellaan? Vaikuttamisen resurssointi 3. Vaikuttamisen strateginen ohjaus Heikkojen ryhmien tukeminen Konfliktien ratkaisu 4. Suora vuorovaikutus kuntalaisten/käyttäjien kanssa Siv Sandberg 2012

18 Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Selvitysraportti, VM 27/2012 Raportin sähköinen versio Painettu raportti (40 ) Tilaukset suoraan painosta sähköisellä tilauslomakkeella tai puhelimitse numerosta Pihlaja & Sandberg 2012 Etkö ehdi tai jaksa lukea? Katso varttitunnin video: webcast/

Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa

Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Paikalliskehittämisen superpäivät Porissa 18-19.1.2013 Siv Sandberg, Åbo Akademi Siv.sandberg@abo.fi Siv Sandberg Åbo Akademi 2013

Lisätiedot

Lähidemokratian. uudet mahdollisuudet. KAMPA-hankkeen päätösseminaari Kaustinen 12.2.2013 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija, tutkija

Lähidemokratian. uudet mahdollisuudet. KAMPA-hankkeen päätösseminaari Kaustinen 12.2.2013 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija, tutkija Lähidemokratian uudet mahdollisuudet KAMPA-hankkeen päätösseminaari Kaustinen 12.2.2013 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija, tutkija Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa

Lisätiedot

Alueellista demokratiaa?

Alueellista demokratiaa? Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Kuntalaisena Salossa Salo 24.10.2012 Ritva Pihlaja Selvitystyön tarkoitus oli tuottaa tietoa demokratian sekä kansalaisten osallistumis-

Lisätiedot

Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa

Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Seutufoorumi, Tampere-talo 29.5.2013 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet?

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Salon kansalaisopisto & Kylien Salo 25.9.2014 Siv Sandberg, Åbo Akademi siv.sandberg@abo.fi Kuntalaisten

Lisätiedot

KUNTALAISTEN OSALLISUUS TULEVAISUUDESSA. Vaihtoehtoja, malleja 11.11.2013. Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1.

KUNTALAISTEN OSALLISUUS TULEVAISUUDESSA. Vaihtoehtoja, malleja 11.11.2013. Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1. KUNTALAISTEN OSALLISUUS TULEVAISUUDESSA Vaihtoehtoja, malleja 11.11.2013 - Edustuksellinen - Suora - Käyttäjälähtöinen Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1 Kolme roolia Porin seutu Karhukunnat Henna

Lisätiedot

KUNTALAISTEN OSALLISUUS TULEVAISUUDESSA. Vaihtoehtoja, malleja 13.12.2013. Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1.

KUNTALAISTEN OSALLISUUS TULEVAISUUDESSA. Vaihtoehtoja, malleja 13.12.2013. Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1. KUNTALAISTEN SALLISUUS TULEVAISUUDESSA Vaihtoehtoja, malleja 13.12.2013 - Edustuksellinen - Suora - Käyttäjälähtöinen Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1 Kolme roolia Porin seutu Karhukunnat Henna

Lisätiedot

ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS?

ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS? ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS? UHKA 25.9.2012 2 MAHDOLLISUUS! 25.9.2012 3 Aluehallinnon yhteisen sisäisen turvallisuuden sihteeristön asettaminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2.

Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2. Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2.2012 Sisältö Kuntalaisten osallisuus: lähidemokratia ja kuntapalvelut

Lisätiedot

Vihdin kunnanvaltuusto 2.10.2014 Sevón

Vihdin kunnanvaltuusto 2.10.2014 Sevón Vihdin kunnanvaltuusto 2.10.2014 Sevón Metropolikaupunki uusi kunta Metropolikaupungin hahmottelussa on ideoita, joita voi hyödyntää myös muissa kuntaliitoksissa ja nykyisissä kunnissa Uuden kunnan jakamisesta

Lisätiedot

Lähidemokratia Suomessa

Lähidemokratia Suomessa Lähidemokratia Suomessa Lähidemokratiaseminaari 31.10.2013 Kivennavan Matkailukartano, Muuruvesi Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminnan teemaryhmä

Lisätiedot

Alueellista demokratiaa?

Alueellista demokratiaa? Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa 27/2012 Kunnat Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Valtiovarainministeriön julkaisuja 27/2012

Lisätiedot

Erilaisia tapoja toteuttaa lähidemokratiaa

Erilaisia tapoja toteuttaa lähidemokratiaa Kari Leinamo Erilaisia tapoja toteuttaa lähidemokratiaa 23.5.2012 Lähidemokratian määrittelyä Suoran tai edustuksellisen demokratian periaatteita noudattavaa asukkaiden osallistumista lähiympäristönsä

Lisätiedot

KOOSTE LIITOSALUEIDEN ESITYKSISTÄ KUOPION PÄÄTTÄJILLE 7.4.2014 Kokoaja: Asukkaan ääni paikallisvaikuttamisen mahdollisuudet

KOOSTE LIITOSALUEIDEN ESITYKSISTÄ KUOPION PÄÄTTÄJILLE 7.4.2014 Kokoaja: Asukkaan ääni paikallisvaikuttamisen mahdollisuudet KOOSTE LIITOSALUEIDEN ESITYKSISTÄ KUOPION PÄÄTTÄJILLE 7.4.2014 Kokoaja: Asukkaan ääni paikallisvaikuttamisen mahdollisuudet Pohjois-Savossa - Lähidemokratian tiedonvälityshanke 1.8.2013-30.9.2014 -Rahoitus:

Lisätiedot

Alueellinen lähidemokratia ja kylien kehittäminen nyt on aika toimia!

Alueellinen lähidemokratia ja kylien kehittäminen nyt on aika toimia! Alueellinen lähidemokratia ja kylien kehittäminen nyt on aika toimia! Maaseudun pienin kehittämisyksikkö on kylä. Suomen maaseudulla on melko kattavasti kyläyhdistyksiä ja kylätoimikuntia, yhteensä lähes

Lisätiedot

Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä)

Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä) Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä) MTK-Pohjois-Savo ry Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi 2.12.2013 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä,

Lisätiedot

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista 12.11.2013 Page 1 Demokratian ja osallisuuden taustatekijät

Lisätiedot

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Jarkko Majava FCG Konsultointi 18.12.2013 Page 1 Demokratian

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014 Lausunnon antaminen kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta Kuntalain kokonaisuudistuksen tavoitteena on uudistaa kuntalaki siten, että

Lisätiedot

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2. Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.2013 Kuntademokratian kehittämiselle on jo nyt hyvää pohjaa lainsäädännössä

Lisätiedot

Lähidemokratia miksi ja minkälaista?

Lähidemokratia miksi ja minkälaista? Lähidemokratia miksi ja minkälaista? Lohja 3.9.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi? Lähidemokratiasta on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, myös tässä alustuksessa?

Lisätiedot

Osallistuminen ja asukasdemokratia. Jenni Airaksinen

Osallistuminen ja asukasdemokratia. Jenni Airaksinen Osallistuminen ja asukasdemokratia Jenni Airaksinen Demokratia EDUSTUKSELLINEN DEMOKRATIA Eliitti päättää SUORA DEMOKRATIA Vapaat miehet torilla PLURALISTINEN LÄHESTYMISTAPA Yhdistää suoraa osallistumista

Lisätiedot

Lähidemokratia - miksi ja minkälaista?

Lähidemokratia - miksi ja minkälaista? Lähidemokratia - miksi ja minkälaista? Salpausselän kuntajakoselvitys Hiihtomuseo, Lahti 13.3.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä/kansalaistoiminta I Miksi

Lisätiedot

Demokratiapäivä

Demokratiapäivä Demokratiapäivä 13.10.2015 Teemasessio 2:Edustuksellisen ja suoran demokratian muodostama kokonaisuus - miten niiden johtaminen ja kehittäminen vaikuttaa toisiinsa ja miten niitä kehitetään samanaikaisesti?

Lisätiedot

Alueellista demokratiaa?

Alueellista demokratiaa? Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa 27/2012 Kunnat Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Valtiovarainministeriön julkaisuja 27/2012

Lisätiedot

Miten muissa Pohjoismaissa lailla edistetään kuntalaisten suoraa osallistumista?

Miten muissa Pohjoismaissa lailla edistetään kuntalaisten suoraa osallistumista? Miten muissa Pohjoismaissa lailla edistetään kuntalaisten suoraa osallistumista? Kuntalaki uudistuu seminaari 20.11.2013 Marianne Pekola-Sjöblom Tutkimuspäällikkö Kuntakehitys ja tutkimus Vaaliosallistumisesta

Lisätiedot

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys 6.5.2014 Jarkko Majava (yhteyshenkilö) Johtava konsultti, FCG Konsultointi Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 22.5.2014 Page 1 Kuntarakenneselvityksen

Lisätiedot

Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet. Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013

Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet. Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013 Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013 Kuntalaisten kaupunkinäkymä Yksityinen palveluntuottaja Sairaanhoitopiiri Kuntayhtymät Maakunnat, seudut ym. yhteistyö

Lisätiedot

Kuntalaisten suora osallistuminen ja vaikuttaminen

Kuntalaisten suora osallistuminen ja vaikuttaminen Ajankohtaista kuntademokratiasta Kuntalaisten suora osallistuminen ja vaikuttaminen Kommenttipuheenvuoro kuntakentältä 9.9.2015 klo 10:00 10:45 L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Pia Haakana, asukasyhteyshenkilö

Lisätiedot

Lähidemokratian vahvistaminen

Lähidemokratian vahvistaminen Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,

Lisätiedot

Miten saada eri alueiden ja kuntalaisryhmien ääni tasapuolisesti kuulumaan? Imatra/Voimistuvat Kylät 14.10.2011 Päivi Kurikka, erityisasiantuntija

Miten saada eri alueiden ja kuntalaisryhmien ääni tasapuolisesti kuulumaan? Imatra/Voimistuvat Kylät 14.10.2011 Päivi Kurikka, erityisasiantuntija Miten saada eri alueiden ja kuntalaisryhmien ääni tasapuolisesti kuulumaan? Imatra/Voimistuvat Kylät 14.10.2011 Päivi Kurikka, erityisasiantuntija 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle,

Lisätiedot

Sivu 1 / 5. RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 4.11.2015. 1. Johdanto

Sivu 1 / 5. RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 4.11.2015. 1. Johdanto Sivu 1 / 5 RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 4.11.2015 1. Johdanto Raahen kaupungilla on pitkät perinteet yhteistyöstä ja kylien tukemisesta. Vuonna 1989 Raahen kaupunki osallistui kolmivuotiseen, valtakunnalliseen

Lisätiedot

Kuuleeko kunta, kyläläinen kutsuu. Voimistuvat Kylät/ Rantasalmi Christell Åström erityisasiantuntija

Kuuleeko kunta, kyläläinen kutsuu. Voimistuvat Kylät/ Rantasalmi Christell Åström erityisasiantuntija Kuuleeko kunta, kyläläinen kutsuu Voimistuvat Kylät/ Rantasalmi 30.3.2012 Christell Åström erityisasiantuntija 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina

Lisätiedot

Nykytila punaisella, 8 erillistä kuntaa tulevaisuudessa mustalla, uusi kaupunki vihreällä

Nykytila punaisella, 8 erillistä kuntaa tulevaisuudessa mustalla, uusi kaupunki vihreällä Uuden kaupungin arvosana kyseisen palvelun tai teeman osalta. Nykytila punaisella, 8 erillistä kuntaa tulevaisuudessa mustalla, uusi kaupunki vihreällä DEMOKRATIA KRITEERI NYKYTILAN EDUT ERILLISET KUNNAT:

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

Kuntalain uudistus Demokratiajaoston katsaus

Kuntalain uudistus Demokratiajaoston katsaus Kuntalain uudistus Demokratiajaoston katsaus Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Kuntatalo 26.11.2013 Riitta Myllymäki Johtava lakimies, demokratiajaoston sihteeri 1 Demokratiajaoston asiakokonaisuudet

Lisätiedot

Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Terveiset lain valmistelusta!

Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Terveiset lain valmistelusta! Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Terveiset lain valmistelusta! Nyholm Inga, VM 29.8.2013 Ajankohtaista kuntalakiuudistuksesta Hallinnon ja aluekehityksen ministeriryhmä linjasi lakiuudistuksen jatkovalmistelua

Lisätiedot

Osallisuuden ja demokratian kehittäminen osana kuntalain kokonaisuudistusta

Osallisuuden ja demokratian kehittäminen osana kuntalain kokonaisuudistusta Osallisuuden ja demokratian kehittäminen osana kuntalain kokonaisuudistusta Jyväskylän erityinen kuntajakoselvitys Selvitysryhmän 6. kokous 10.12.2013 Hankasalmi Anni Antila, FCG Konsultointi Oy Jyväskylän

Lisätiedot

Osallistavaa kuntaa rakentamassa

Osallistavaa kuntaa rakentamassa Osallistavaa kuntaa rakentamassa - esimerkkejä maailmalta ja Suomesta Suonenjoki 12.5.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:

Lisätiedot

Demokratiatyöryhmä 4.4.2014 klo 14-16 Päijät-Hämeen liitto

Demokratiatyöryhmä 4.4.2014 klo 14-16 Päijät-Hämeen liitto Demokratiatyöryhmä 4.4.2014 klo 14-16 Päijät-Hämeen liitto Työryhmän työskentely jäljellä olevissa kokouksissa 1) Työryhmä muodostaa 1 tai 2 lähidemokratian toteuttamisen mallia, ehdotuksen hyödynnettäviksi

Lisätiedot

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työhyvinvointia edistäviä verkostoja 2014-2015 Työterveyslaitoksen koordinoimat verkostot Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto TTL:n koordinoimat

Lisätiedot

Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa

Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa Suuri lähidemokratiailta 3.9.2014 Lohja, Laurentius sali erityisasiantuntija Päivi Kurikka Suomen Kuntaliitto Kuntalaki ja kuntalaisten osallistuminen

Lisätiedot

Kuntarakenteen muuttuminen ja lähidemokratia

Kuntarakenteen muuttuminen ja lähidemokratia Kuntarakenteen muuttuminen ja lähidemokratia Kuntarakenteen uudistuksen tavoitteena on muodostaa Suomeen selvästi aiempaa suurempia kuntia. Niiden uskotaan pystyvän pieniä kuntia paremmin turvaamaan yhdenvertaiset

Lisätiedot

Vantaan valtuusto & asukasilta 9.10.2014 Sevón

Vantaan valtuusto & asukasilta 9.10.2014 Sevón Vantaan valtuusto & asukasilta 9.10.2014 Sevón Uusi kunta - uusi konteksti uusi konsepti Metropolikaupungin hahmottelussa on ideoita, joita voi hyödyntää myös muissa kuntaliitoksissa ja nykyisissä kunnissa

Lisätiedot

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto 1 Kuntaliiton strategia Perustehtävä TEEMME KUNTIEN KANSSA KUNTALAISILLE KESTÄVÄÄ TULEVAISUUTTA. Kuntaliitto vaikuttaa paikallisten ja

Lisätiedot

Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs sektori Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa

Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs sektori Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa Pia Haakana, asukasyhteyshenkilö Sektorit Yritykset Markkinaehtoinen Tavoittelee voittoa 1. YKSITYINEN Valtio,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa 6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen

Lisätiedot

Elämää elinvoimaisella alueella

Elämää elinvoimaisella alueella Pitäjäntupa Vahva henki ja elävä yhteisö Paikallinen vetovoima Paikallinen työntövoima Elämänuskon infravaunut Perustana peruskunta Elämää elinvoimaisella alueella 5.6.2014 Page 1 ELINVOIMAISET PAIKALLISYHTEISÖT

Lisätiedot

Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle

Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle Julkaistavissa,.. klo. Kansalaismielipide: Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle Kuntien keskeisin tehtävä on väestön selvän enemmistön mielestä huolehtia

Lisätiedot

Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi 14.02.2014 Verkostokuulumisia

Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi 14.02.2014 Verkostokuulumisia Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi 14.02.2014 Verkostokuulumisia Jaana Lerssi-Uskelin 7.3.2014 Alueelliset verkostot Aluejakona ELY-alueet: 1. Satakunta 2. Etelä-Savo 3. Lappi 4. Pohjanmaa

Lisätiedot

Suomalaisen yhteiskunnan

Suomalaisen yhteiskunnan Suomalaisen yhteiskunnan iso muutos muuttuvatko kunta ja kuntalainen? Kyläparlamentti Ilomantsi 31.3.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Kuulostaa hyvältä! Ilomantsi

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki ja 3. sektori - näkökulmia kunta-järjestöyhteistyöhön

Jyväskylän kaupunki ja 3. sektori - näkökulmia kunta-järjestöyhteistyöhön Jyväskylän kaupunki ja 3. sektori - näkökulmia kunta-järjestöyhteistyöhön Jukka Laukkanen Jyväskylän kaupunki/ konsernihallinto/ kilpailukyky ja kaupunkikehitys, Kansalaistoiminnankeskus Matara 22.1.2014

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2013. Pohjois-Savon Kylät ry:n uusi kyläasiamies on JARKKO PITKÄNEN. Siilinjärvellä asuva Jarkko aloitti työt helmikuussa.

Jäsentiedote 1/2013. Pohjois-Savon Kylät ry:n uusi kyläasiamies on JARKKO PITKÄNEN. Siilinjärvellä asuva Jarkko aloitti työt helmikuussa. Jäsentiedote 1/2013 Pohjois-Savon Kylät ry:n uusi kyläasiamies on JARKKO PITKÄNEN. Siilinjärvellä asuva Jarkko aloitti työt helmikuussa. Yhteystiedot löytyvät sivulta 6. Paitoja ja liivejä on nyt mahdollista

Lisätiedot

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS 21.11.2013 Lapin pääkaupunki ja Joulupukin virallinen kotikaupunki 21.11.2013 Matkailufaktoja

Lisätiedot

Hyviä osallisuuskäytäntöjä Suomessa

Hyviä osallisuuskäytäntöjä Suomessa Hyviä käytäntöjä Suomessa Kuntatalo 14.3.2017 Ritva Pihlaja Mitä lainsäädännössä sanotaan osallisuudesta? Maakuntalaki HE 2.3.2017 Maakuntien ylin päätösvalta on maakuntavaltuustolla ja maakuntahallituksella.

Lisätiedot

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari 26.2.2015 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamuspula Luottamustoimien ei-houkuttelevuus

Lisätiedot

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä Salo 4.9.2014 Esityksen sisältö 1. Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä 2. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän, YTR:n verkosto,

Lisätiedot

Lähidemokratia miksi ja millaista?

Lähidemokratia miksi ja millaista? Lähidemokratia miksi ja millaista? Vieremä 17.9.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, myös tässä alustuksessa??

Lisätiedot

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015 Nuorten Ohjaamot Kohtaamo-hanke NUORISOTAKUU ESR-OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 NUORTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISKOKOKONAISUUS Ohjaamo-toiminta ja verkko-ohjaus (Kohtaamo) kehittää Ohjaamoja ja verkko-ohjausta

Lisätiedot

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Kenen osallisuus?-seminaari 2.9.2014 Neuvotteleva virkamies Inga Nyholm Kuntalain valmisteluaikataulu Hallituksen esitysluonnos kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta

Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta Haukipudas, asukkaita n. 19000 Kiiminki, asukkaita n. 13000 Oulu, asukkaita n. 143000 Oulunsalo, asukkaita n. 9700 Yli-Ii, asukkaita n. 2200 Oulu 2012 Uusi Oulu

Lisätiedot

Päättäjien kuntakuva. ARTTU2-Päättäjäkyselyn ensimmäisten tulosten esittely Kuntatalo 10.12.2015 Siv Sandberg, Åbo Akademi

Päättäjien kuntakuva. ARTTU2-Päättäjäkyselyn ensimmäisten tulosten esittely Kuntatalo 10.12.2015 Siv Sandberg, Åbo Akademi Päättäjien kuntakuva ARTTU2-Päättäjäkyselyn ensimmäisten tulosten esittely Kuntatalo 10.12.2015 Siv Sandberg, Åbo Akademi Siv Sandberg Åbo Akademi 2015 Päättäjätutkimus 2015 Kohdejoukko 3 652 henkilöä

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli

Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät Tampere 19-20.10.2011 Järjestöt kylässä vma/2011 Arjen turvan keskeiset elementit Lähtökohtia Laaja turvallisuusajattelu

Lisätiedot

Ohjausryhmän seminaari 27.-28.3.2014 LÄHIDEMOKRATIA JA PÄÄTÖKSENTEKO -RYHMÄTYÖ. Tehtävä 1

Ohjausryhmän seminaari 27.-28.3.2014 LÄHIDEMOKRATIA JA PÄÄTÖKSENTEKO -RYHMÄTYÖ. Tehtävä 1 Ohjausryhmän seminaari 27.-28.3.2014 LÄHIDEMOKRATIA JA PÄÄTÖKSENTEKO -RYHMÄTYÖ Tehtävä 1 Vision mukaisesti valmistellaan ensimmäinen aitoon kunnanosahallintoon perustuva päätöksentekomalli Suomessa. 1.

Lisätiedot

Kuntalaiset keskiöön - projektin tausta ja tavoitteet. Projektiverkosto , Kuntatalo

Kuntalaiset keskiöön - projektin tausta ja tavoitteet. Projektiverkosto , Kuntatalo Kuntalaiset keskiöön - projektin tausta ja tavoitteet Projektiverkosto 21.5.2013, Kuntatalo Kuntalaiset keskiöön - projekti on Kuntaliiton, kuntien ja sidosryhmien yhteinen kehittämisprojekti, jonka tehtävänä

Lisätiedot

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä Kuntalaiskyselyn tulokset Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Taustatiedot: ammatti 3 % 8 % 8 % 3 % 1 % 16 % 25 % 36 % Koululainen Kunnan tai valtion työntekijä Yrittäjä Työtön Opiskelija Töissä yksityisellä

Lisätiedot

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

Demokratiatyöryhmän väliraportti. 7.4.2014 johtoryhmä

Demokratiatyöryhmän väliraportti. 7.4.2014 johtoryhmä 7.4.2014 johtoryhmä Salpausselän kuntajakoselvitys 1. Jos äänestämällä voisi vaikuttaa, se kiellettäisiin lailla. Demokratia kansanvalta; oikeus olla mukana päättämässä yhteisistä asioista. Näin kerrotaan

Lisätiedot

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko. Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 10.12.2014 Kuopio

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko. Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 10.12.2014 Kuopio Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 10.12.2014 Kuopio Kuntien toimintaympäristön jatkuva muutos Kuntien toimintaympäristön jatkuva muutos 1/3 Kuntatalouden paineet

Lisätiedot

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Paikallisdemokratian ja osallistumisen toimikunta 24.2.2010 José Valanta toimikunnan sihteeri Paikallisdemokratia

Lisätiedot

Osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää erityisesti:

Osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää erityisesti: Lähidemokratian organisointi ja kehittäminen 1273/00.01.02/2013 Kaupunginhallitus 22.04.2013 201 Valmistelija: hallintojohtaja Irma Nieminen, irma.nieminen@salo.fi, 044 7782020 Kuntaliitoksen ensimmäisen

Lisätiedot

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta KUNTALAISTUTKIMUS 2015 Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Yleisiä näkemyksiä, päätöksentekoa ja osallistumista koskevat kysymykset 2015 Kyselylomakkeen kysymykset: 13-17, 24-, -,, 37 Näpäytä solua

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN KUNTALAISEN OSALLISUUDEN JA VAIKUTTAMISEN OHJELMASTA

LAUSUNNON ANTAMINEN KUNTALAISEN OSALLISUUDEN JA VAIKUTTAMISEN OHJELMASTA Hyvinvointilautakunta 23 29.03.2011 Kunnanhallitus 63 14.04.2011 LAUSUNNON ANTAMINEN KUNTALAISEN OSALLISUUDEN JA VAIKUTTAMISEN OHJELMASTA 85/050/2011 Hyv.ltk 23 Valmistelijat: hallintojohtaja Harri Kantola,

Lisätiedot

Sote-alueiden hallinto? Kuntaliiton hallitus 7.5.2014 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma

Sote-alueiden hallinto? Kuntaliiton hallitus 7.5.2014 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Sote-alueiden hallinto? Kuntaliiton hallitus 7.5.2014 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Esimerkkejä eroista: Erikoissairaanhoito Pohjoismaissa Tanska Norja Suomi Ruotsi Alueet Alueet (valtio) Lkm

Lisätiedot

Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros

Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros Hyvinvointia ja kumppanuutta kulttuurista Härmän Kuntokeskus, Ylihärmä 26.3.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi

Lisätiedot

Osallisuus Oulussa, totta vai tarua? Pasi Laukka, Yhteisötoiminnan päällikkö

Osallisuus Oulussa, totta vai tarua? Pasi Laukka, Yhteisötoiminnan päällikkö Osallisuus Oulussa, totta vai tarua? Pasi Laukka, Yhteisötoiminnan päällikkö Missä ollaan nyt? -kaiken ikäisten kuntalaisten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien edistäminen - Kuntalaisten osallisuus

Lisätiedot

Kokemuksia kentältä - Helsingin nuorisoasiankeskuksen osallistuva budjetointi suunnittelija Inari Penttilä, Helsingin nuorisoasiainkeskus

Kokemuksia kentältä - Helsingin nuorisoasiankeskuksen osallistuva budjetointi suunnittelija Inari Penttilä, Helsingin nuorisoasiainkeskus Kokemuksia kentältä - Helsingin nuorisoasiankeskuksen osallistuva budjetointi suunnittelija Inari Penttilä, Helsingin nuorisoasiainkeskus 21.5.2013 projektisuunnittelija Heini Turkia Vaikuttaminen kaupunkiin

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946

Lisätiedot

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen

Lisätiedot

Etnisten suhteiden neuvottelukunta. Peter Kariuki Ylitarkastaja/Pääsihteeri

Etnisten suhteiden neuvottelukunta. Peter Kariuki Ylitarkastaja/Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Peter Kariuki Ylitarkastaja/Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta - osallistumis- ja vaikuttamiskanava järjestöille - valtakunnallinen ja alueellinen asiantuntijoiden

Lisätiedot

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen Uusi kuntalaki 2015 - Demokratia ja osallistuminen Kuntamarkkinat 10- Mervi Kuittinen Laissa säädettäisiin: Kunnan asukkaiden osallistumisoikeutta koskeva luku (5. luku) kunnan asukkaiden äänioikeudesta

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa - kohti osallistuvaa vaikutusten ennakkoarviointia

Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa - kohti osallistuvaa vaikutusten ennakkoarviointia Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa - kohti osallistuvaa vaikutusten ennakkoarviointia 17.1.2018 Päivi Kurikka, erityisasiantuntija paivi.kurikka@kuntaliitto.fi Äänestysaktiivisuus kuntavaaleissa

Lisätiedot

Paikallisesti, kumppaneina ja ulos karsinoista!

Paikallisesti, kumppaneina ja ulos karsinoista! Paikallisesti, kumppaneina ja ulos karsinoista! PED: kaksi esimerkkiä ja kolme ajatusta Demokratiapäivä 2015 Kuntatalo 13.10.2015 Ritva Pihlaja palvelut demokratia Kuntien toiminnan lähtökohtana on paikallisuus.

Lisätiedot

Demokratia kunnassa tavoitteet ja apuvälineet? Demokrati i kommunen mål och verktyg? SEMINARIUM Delaktighet och demokrati = en rättighet! 10.11.

Demokratia kunnassa tavoitteet ja apuvälineet? Demokrati i kommunen mål och verktyg? SEMINARIUM Delaktighet och demokrati = en rättighet! 10.11. Demokratia kunnassa tavoitteet ja apuvälineet? Demokrati i kommunen mål och verktyg? SEMINARIUM Delaktighet och demokrati = en rättighet! 10.11.2015 Marianne Pekola-Sjöblom Tutkimuspäällikkö - Forskningschef

Lisätiedot

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 ELO-ryhmissä ovat usein edustettuina alla olevat tahot. Valitse näistä

Lisätiedot

Mitä olemme saaneet aikaiseksi Kuntalaiset keskiöön projektissa?

Mitä olemme saaneet aikaiseksi Kuntalaiset keskiöön projektissa? Mitä olemme saaneet aikaiseksi Kuntalaiset keskiöön projektissa? Päivi Kurikka paivi.kurikka@kuntaliitto.fi erityisasiantuntija Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Suomen Kuntaliitto Projektin taustalla

Lisätiedot

DEMOKRATIA JA OSALLISTUMINEN -PÄÄTÖKSENTEKO, ASUKASVAIKUTTAMINEN JA PÄÄTÖKSENTEON RAKENNE TYÖRYHMÄN VÄLIRAPORTTI

DEMOKRATIA JA OSALLISTUMINEN -PÄÄTÖKSENTEKO, ASUKASVAIKUTTAMINEN JA PÄÄTÖKSENTEON RAKENNE TYÖRYHMÄN VÄLIRAPORTTI DEMOKRATIA JA OSALLISTUMINEN -PÄÄTÖKSENTEKO, ASUKASVAIKUTTAMINEN JA PÄÄTÖKSENTEON RAKENNE TYÖRYHMÄN VÄLIRAPORTTI Sisällysluettelo 1. Demokratia ja osallistuminen - päätöksenteko, asukasvaikuttaminen ja

Lisätiedot

Asukkaiden suora osallistuminen ja vaikuttaminen nykyisessä kuntalaissa

Asukkaiden suora osallistuminen ja vaikuttaminen nykyisessä kuntalaissa Asukkaiden suora osallistuminen ja vaikuttaminen nykyisessä kuntalaissa Kuntalaki uudistuu -seminaari 20.11.2013 Aimo Ryynänen Aimo Ryynänen 2013 1 Laki vesittyi KUNNALLISKOMITEA Valtuutettujen lukumäärästä

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta -tilaisuus

Tulevaisuuden kunta -tilaisuus Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 16.1.2015 Vantaa Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko Kuntien toimintaympäristön jatkuva muutos Kuntien toimintaympäristön jatkuva muutos 1/3 Kuntatalouden paineet ja

Lisätiedot

Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta

Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mitä etnisen yhdenvertaisuuden edistäminen tarkoittaa? Peter Kariuki Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Mikä on ETNO? Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) on valtioneuvoston asettama,

Lisätiedot

Avoimen hallinnon kumppanuusohjelma. katju.holkeri@vm.fi Jyväskylä 29.8.2013

Avoimen hallinnon kumppanuusohjelma. katju.holkeri@vm.fi Jyväskylä 29.8.2013 Avoimen hallinnon kumppanuusohjelma katju.holkeri@vm.fi Jyväskylä 29.8.2013 Mitä on Open Government Partnership? Open Government Partnership (avoimen hallinnon kumppanuushanke) eli OGP käynnistettiin

Lisätiedot

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Jarkko Majava FCG Koulutus Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 Uusi kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015 Suuri osa lain säännöksistä

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus

Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus Toimijat yhteisessä työssä Valtakunnallinen kehittämiskeskus Kansalaisareena ry Alueelliset

Lisätiedot

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012 Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Järjestöt palvelujen tuottajina

Järjestöt palvelujen tuottajina Järjestöt palvelujen tuottajina Eskola 17.2.2015 Seija Korhonen Kylä- ja järjestötoiminnan toimintaympäristö muuttuu Kuntarakenteiden muutokset Palvelurakenteiden muutokset Väestörakenteen muutokset Julkisen

Lisätiedot

Demokratia ja osallistuminen työryhmä. Loppuraportti 15.8.2014

Demokratia ja osallistuminen työryhmä. Loppuraportti 15.8.2014 1 Demokratia ja osallistuminen työryhmä Loppuraportti 15.8.2014 2 DEMOKRATIA JA OSALLISTUMINEN TYÖRYHMÄ LOPPURAPORTTI Sisällysluettelo 1. Demokratia ja osallistuminen / johdanto... 3 2. Työryhmän organisointi

Lisätiedot

Miksi järjestöjen tulevaisuuden roolista pitää puhua?

Miksi järjestöjen tulevaisuuden roolista pitää puhua? Miksi järjestöjen tulevaisuuden roolista pitää puhua? Tulevaisuusseminaari Oulu 16.5.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä YTR Tulevaisuus ei ole jokin paikka,

Lisätiedot