Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017"

Transkriptio

1 Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017

2 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut ja ylläpitävät elinvoimaa ja kestävää kehitystä koko maassa. Kunnissa asukkaat voivat osallistua paikallisesti omien asioidensa hoitoon. Suomalaiset vanhenevat, ikärakenne muuttuu ratkaisevasti ja palveluja tarvitaan yhä enemmän. Kuntien henkilöstöstä suuri osa jää eläkkeelle ja monella alalla taitavista tekijöistä tulee pula. Kuntatalous kiristyy. Kuntien ongelmat ovat vaikeita ja entistä monimutkaisempia eikä hallinnon perinteinen sektoriajattelu enää riitä ongelmien ratkomiseen. Uusi tilanne haastaa kunnat uudistamaan toimintatapojaan ja rakenteitaan sekä avautumaan kumppanuuteen muiden toimijoiden kanssa. UUSI KUNTA 2017 on palveluja ja ihmisten arkea Tulevaisuudessa kunnat muuttuvat yhä vauhdikkaammin, ja kuntien erilaisuus korostuu. Kuntalaisten osallistuminen ja toimiva johtaminen takaavat kunnille eväät tulevaisuuden tekemiseen. Tuottavuuden parantaminen ja tuloksen teko ovat tulevaisuutta. Haastetta on myös hyvien palvelukäytäntöjen sekä toimivien palveluprosessien ja -innovaatioiden asiakaslähtöisessä kehittämisessä. UUSI KUNTA 2017 on näkemys kuntien tulevaisuudesta ja tekoja sen toteuttamiseksi. Vision ensimmäinen osa nojaa elinvoimaiseen ja toimintakykyiseen kuntaan ja toinen osa kuntien palvelujen turvaamiseen koko maassa. Tehdään yhdessä hyvä kunta kuntalaisille tulevaisuus on mahdollisuus.

3 Elinvoimaiset ja toimintakykyiset kunnat Uudessa, elinvoimaisessa kunnassa on resursseja ja osaamista toiminnan kehittämiseen ja tulevaisuuden rakentamiseen. Toimintakykyinen kunta kykenee joustamaan ja reagoimaan toimintaympäristön muutoksiin. Uusi kunta on valmis ja avoin yhteistyöhön kaikkien kumppaneiden kanssa. Laatuajattelu, toiminnan tuottavuus ja tuloksellisuus sekä prosessien kehittäminen ovat tärkeä osa toimintakykyistä kuntaa. Elävä itsehallinto Uudessa kunnassa itsehallinnolle haetaan uusia, nykyistä monimuotoisempia ja vaikuttavampia toimintatapoja. Kuntalais- ja asiakaslähtöisyys ovat palvelujen kehittämisen keskiössä. Elävässä itsehallinnossa kuntalaista kuunnellaan. Itsehallinto ei nojaa pelkästään muodolliseen päätöksentekoon, vaan vuorovaikutukseen. Uutta kuntaa osataan myös johtaa ja hallita kokonaisuutena.

4 Kuntalaisten vahva osallisuus Kunta saa oikeutuksen toiminnalleen, kun kuntalaiset tuntevat kuuluvansa yhteisöön ja osallistuvansa yhteisiin asioihin. Käyttäjiä ja asiakkaita kuunnellaan, kun uusi kunta uudistaa palvelujaan. Alueellisen demokratian vahvistaminen on tärkeää etenkin uusissa, yhdistyneissä kunnissa, joissa etäisyydet pitenevät ja väestö asuu pitkien välimatkojen päässä toisistaan. Näissä kunnissa kehitetään kyliä ja kaupunginosia yhteisöllisyyden vahvistamiseksi. Aito mahdollisuus päättää tehtävistä Kunnat kamppailevat lukuisten tehtävien ja taloudellisten resurssien välisessä epätasapainossa. Uudella kunnalla on aidosti mahdollisuus ja vastuu päättää tehtävistään. Lakisääteisiin tehtäviin liittyvä suorittaminen vähenee.

5 Tehtävät ja tulot tasapainossa Kuntatalouden tervehdyttäminen on perusehto kuntapalvelujen turvaamiseksi. Uuden kunnan toiminta pystytään rahoittamaan kestävästi. Kuntalaisten tarvitsemat palvelut tuotetaan tehokkaasti ja joustavasti. Tehtävät ja tulot on saatettu tasapainoon. Paikallis- ja aluetaloutta vahvistetaan aktiivisen elinkeinopolitiikan avulla. Uusi kunta on myös haluttu työnantaja. Palvelua yli sektorirajojen Uusi kunta pyrkii palveluja koskevissa päätöksissä ja muissa järjestelyissä sellaisiin ratkaisuihin, jotka parhaiten edistävät koko kuntayhteisön elinvoimaa ja kuntalaisten hyvinvointia. Erillisten toimintasektorien painoarvo vähenee, samalla kun kuntalaisen ja asiakkaan näkökulma korostuu.

6 Kestävä kehitys ja laadukas elinympäristö Uusi kunta tähtää ympäristön ja ihmisen hyvinvointiin. Ympäristön kestävä kehitys ja ilmastonmuutoksen torjuminen otetaan kaikessa toiminnassa huomioon. Kuntalainen itse osallistuu oman ympäristönsä hoitoon ja kehittämiseen. Hyvinvointi ja turvatut palvelut koko maassa Kuntien palvelut on turvattava koko maassa, myös harvan asutuksen alueilla. Kunnilla on tärkeä tehtävä laadukkaan elinympäristön rakentajina. Tämä korostuu aivan erityisesti suurilla kaupunkiseuduilla.

7 Erilaisille kunnille erilaisia käytäntöjä Kunnat ovat keskenään hyvin erilaisia ja ne eriytyvät yhä edelleen muun muassa muuttoliikkeen seurauksena. Uudistuksia tehtäessä uusissa kunnissa otetaan entistä paremmin huomioon kuntien erilaiset toimintaympäristöt ja niiden vaatimat ratkaisut. Innovaatioita kehittävä ja hyödyntävä kunta Tulevaisuuden kunnissa pelkästään vahvojen peruskuntien malli ei riitä. Erityisesti harvan asutuksen ja pitkien etäisyyksien seuduilla joudutaan kehittämään uusia, yhteistoimintaan liittyviä rakenteita. Toiminnan turvaamiseksi kuntiin tarvitaan monia hyviä innovaatioita. Uusissa kunnissa innovatiivisia ratkaisuja tehdään kuntalais- ja asiakaslähtöisesti sekä julkisen että yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa yhteistyössä.

8 Lisätietoja antavat: Ari Kolehmainen, projektijohtaja, Kuntaliitto Puhelin: Kari Prättälä, lakiasiain johtaja, Kuntaliitto Puhelin: (09) , Kaija Majoinen, kehitysjohtaja, Kuntaliitto Puhelin: (09) , /2009 Suomen Kuntaliitto Toinen linja 14, Helsinki PL 200, Helsinki Puh. (09) 7711, faksi (09)

Monikeskuksinen aluerakenne

Monikeskuksinen aluerakenne Monikeskuksinen aluerakenne Seminaarin paneeli Helsinki 17.3.2011 Keijo Sahrman Johtaja, Suomen Kuntaliitto Kuntahallinnon murros: Kuntapalveluiden uudistaminen kohti 2020 lukua, muutosvaateita mm. Palveluiden

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016

Lisätiedot

Kuntaliitto InnoSI Impact partnerina Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja Suomen Kuntaliitto

Kuntaliitto InnoSI Impact partnerina Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja Suomen Kuntaliitto Kuntaliitto InnoSI Impact partnerina 30.10.2015 Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja Suomen Kuntaliitto Kuntaliiton rooli InnoSIprojektissa Suomen Kuntaliitto toimii kansallisena kumppanina edistäen

Lisätiedot

Kunnallishallinnon uudistamisen visio Kuntajohtajapäivät 12.8.

Kunnallishallinnon uudistamisen visio Kuntajohtajapäivät 12.8. Kunnallishallinnon uudistamisen visio Kuntajohtajapäivät 12.8. Aija Tuimala Projektipäällikkö Uusi Kunta 2017 Suomen kuntaliitto aija.tuimala@kuntaliitto.fi, gsm 040 8696 494 Seinäjoki, kuntajohtajapäivät

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen -verkostohanke. Uusia johtamismalleja ja organisaatiorakenteita 2020-luvun haasteisiin

Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen -verkostohanke. Uusia johtamismalleja ja organisaatiorakenteita 2020-luvun haasteisiin Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen -verkostohanke Uusia johtamismalleja ja organisaatiorakenteita 2020-luvun haasteisiin Luvun / sektion otsikko Ketterät kunnat selviävät tulevaisuuden haasteista

Lisätiedot

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen

Lisätiedot

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS 21.11.2013 Lapin pääkaupunki ja Joulupukin virallinen kotikaupunki 21.11.2013 Matkailufaktoja

Lisätiedot

Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen?

Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen? Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen? Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Turku 27.10.2011 Hallitus toteuttaa koko

Lisätiedot

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari 26.2.2015 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamuspula Luottamustoimien ei-houkuttelevuus

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupunkiorganisaation palvelujen järjestämistason perusrakenne ja luottamushenkilöorganisaation toimielinrakenne Organisaatiotoimikunta 30.08.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen

Lisätiedot

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2. Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.2013 Kuntademokratian kehittämiselle on jo nyt hyvää pohjaa lainsäädännössä

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle 10. Rakennetun

Lisätiedot

Rinnakkaisseminaari 5. klo Palveluja, demokratiaa ja elinvoimaa - kohti kumppanuutta

Rinnakkaisseminaari 5. klo Palveluja, demokratiaa ja elinvoimaa - kohti kumppanuutta Demokratiapäivä 13.10.2015 Rinnakkaisseminaari 5. klo 13.15-15.00 Palveluja, demokratiaa ja elinvoimaa - kohti kumppanuutta Ritva Pihlaja: + keskustelu Marja Tiittanen: Paikallisesti, kumppaneina ja ulos

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Kainuun maakuntatilaisuus 19.4.2016 Jarkko Majava, va kehityspäällikkö Aineisto: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet 4.4.2016 Luonnos Kuntaliiton strategisista

Lisätiedot

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto

Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto Nyt kokeilemaan! Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto 1 Kuntaliiton strategia Perustehtävä TEEMME KUNTIEN KANSSA KUNTALAISILLE KESTÄVÄÄ TULEVAISUUTTA. Kuntaliitto vaikuttaa paikallisten ja

Lisätiedot

Tervetuloa kumppanuuspäivään Kuntatalolle! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja 14.10.2015

Tervetuloa kumppanuuspäivään Kuntatalolle! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja 14.10.2015 Tervetuloa kumppanuuspäivään Kuntatalolle! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja 14.10.2015 Jännitteet Luottamuspula - Läpinäkymättömyys Äänestysaktiivisuuden lasku Keskittymiskehitys SYNKÄT PILVET

Lisätiedot

Tervetuloa demokratiaverkoston seminaariin! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT, dosentti

Tervetuloa demokratiaverkoston seminaariin! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT, dosentti Tervetuloa demokratiaverkoston seminaariin! 24.11.2016 Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT, dosentti Kolme näkökulmaa tulevaisuuden kuntaan 1. Tulevaisuuden kunta - kärkihanke Kuntaliitto huolehtii

Lisätiedot

Uuden Sukupolven Organisaatiot (USO) -verkosto 2015 2016

Uuden Sukupolven Organisaatiot (USO) -verkosto 2015 2016 Uuden Sukupolven Organisaatiot (USO) -verkosto 2015 2016 Kunnan uuden roolin määrittäminen sekä kuntajohtamisen ja kestävän talouden kehittäminen muutosten keskellä Kehittäjäkuntien haku verkoston 3. kaudelle

Lisätiedot

Työllisyydenhoito kunnassa

Työllisyydenhoito kunnassa Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,

Lisätiedot

Luovuudella kuntalaisten hyvinvointia laadukkaasti ja tuloksellisesti Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja. Lähipalvelufoorumi 25.3.

Luovuudella kuntalaisten hyvinvointia laadukkaasti ja tuloksellisesti Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja. Lähipalvelufoorumi 25.3. Luovuudella kuntalaisten hyvinvointia laadukkaasti ja tuloksellisesti Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Lähipalvelufoorumi 25.3.2015 Toimintatapojen uudistamisen haasteita Liikkuma-ala innovatiivisten

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet Selvitysryhmän kokous 11.3.2014 Selvitysprosessi ja aikataulu 2013 Elo-Joulukuu 2014 Tammi-Huhtikuu Syyskuu Joulukuu

Lisätiedot

MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT?

MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT? MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT? Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 19.3.2010 Helsinki Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Sosiaali- ja terveyspalvelujen lähivuosien haasteet

Lisätiedot

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini 4.4.2016 Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle

Lisätiedot

Kuntauudistus ajankohtaiskatsaus Tuusula

Kuntauudistus ajankohtaiskatsaus Tuusula Kuntauudistus ajankohtaiskatsaus Tuusula 16.12.2011 Kari Prättälä Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos 27.10.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki, jossa korostuu hyvä elämänlaatu ja oma

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ?

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Elinvoimainen kunta mistä syntyy? Elinvoimaisuus

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus 1.12.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki,

Lisätiedot

"Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen:

Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen: Kaupunginhallitus 87 11.02.2013 Lappeenrannan kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 740/002/2012 KH 87 Strategia- ja talousyksikön kirje 8.2.2013: "Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Lähidemokratian vahvistaminen

Lähidemokratian vahvistaminen Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko. Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 10.12.2014 Kuopio

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko. Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 10.12.2014 Kuopio Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 10.12.2014 Kuopio Kuntien toimintaympäristön jatkuva muutos Kuntien toimintaympäristön jatkuva muutos 1/3 Kuntatalouden paineet

Lisätiedot

Tule mukaan Kunta elinvoiman johtajana -verkostohankkeeseen

Tule mukaan Kunta elinvoiman johtajana -verkostohankkeeseen Tule mukaan Kunta elinvoiman johtajana -verkostohankkeeseen Tämän aukeaman kuvat Elinvoiman eväät -teemaseminaarista Infra ja elinvoima 10.4.2013 Kansikuva: Pixhill.com Suomen Kuntaliitto Helsinki 2014

Lisätiedot

Kilpailukykyinen Jyväskylän kaupunkiseutu ja elinkeinotoiminnan kehittäminen ja tehostaminen KV 30.9.2013 Kaupunginjohtaja Markku Andersson

Kilpailukykyinen Jyväskylän kaupunkiseutu ja elinkeinotoiminnan kehittäminen ja tehostaminen KV 30.9.2013 Kaupunginjohtaja Markku Andersson Kilpailukykyinen Jyväskylän kaupunkiseutu ja elinkeinotoiminnan kehittäminen ja tehostaminen KV 30.9.2013 Kaupunginjohtaja Markku Andersson Markku Andersson Miten hyvät veronmaksajat saadaan pysymään

Lisätiedot

Kansalaiset ja järjestöt kuntien kumppaneina

Kansalaiset ja järjestöt kuntien kumppaneina Kansalaiset ja järjestöt kuntien kumppaneina VII Terveyden edistämisen ajankohtaispäivä Suomen kansallismuseo 25.5.2011 Asiantuntija Tuula Jäppinen, Suomen Kuntaliitto Kuntien ja kansalaisen erilaiset

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupunkiorganisaation palvelujen järjestämistason perusrakenne ja luottamushenkilöorganisaation toimielinrakenne Kuntalaisfoorumi Uuden sukupolven organisaatio 4.10.2010 Veijo

Lisätiedot

Kuntauudistus. Lapin kuntapäivät Tornio Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö

Kuntauudistus. Lapin kuntapäivät Tornio Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö Kuntauudistus Lapin kuntapäivät Tornio 20.9.2011 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö Hallituksen kuntapolitiikan tavoite Turvata laadukkaat ja yhdenvertaiset kunnalliset palvelut asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Kuntajohtamisen suunta 2017

Kuntajohtamisen suunta 2017 Kuntajohtamisen suunta 2017 Teemasessio nro 3 Puheenjohtajana Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja Teemana kuntajohtamisen tila ja tulevaisuus Kuntajohtajien johtamisen liikkumavaraan vaikuttavat

Lisätiedot

Sitoumuksemme lähipalveluiden ja vaikuttamisen turvaamiseksi

Sitoumuksemme lähipalveluiden ja vaikuttamisen turvaamiseksi Keskustan vaihtoehto hallituksen kuntauudistukselle: Sitoumuksemme lähipalveluiden ja vaikuttamisen turvaamiseksi Seinäjoki 1.2.2012 Keskustan kuntasanoma KYLLÄ Ihminen ja palvelut etusijalle Luotamme

Lisätiedot

Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia. Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi

Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia. Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi Miksi asiakkuusstrategia? Asiakkuusstrategian lähtökohtina ovat hallitusohjelmassa esitetyt linjaukset sekä Hallintopolitiikan suuntaviivat

Lisätiedot

Kokeilut uudistusten vauhdittajana

Kokeilut uudistusten vauhdittajana Kokeilut uudistusten vauhdittajana Varatoimitusjohtaja Timo Reina, Suomen Kuntaliitto Kuntakokeilujen loppuseminaari 22.3.2017 Miksi kokeiluja tarvitaan? Toimintaympäristön muutosvoimakkuuden kasvu johtamisen

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa. Tervetuloa! Minna Arve kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Turku. Turku 1.12.

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa. Tervetuloa! Minna Arve kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Turku. Turku 1.12. Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa Tervetuloa! Minna Arve kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Turku Turku 1.12.2011 Miksi tänään Turussa Kuntaliiton suositus ja opas ennakkoarvioinnista

Lisätiedot

Sivu 1 / 5. RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 4.11.2015. 1. Johdanto

Sivu 1 / 5. RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 4.11.2015. 1. Johdanto Sivu 1 / 5 RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 4.11.2015 1. Johdanto Raahen kaupungilla on pitkät perinteet yhteistyöstä ja kylien tukemisesta. Vuonna 1989 Raahen kaupunki osallistui kolmivuotiseen, valtakunnalliseen

Lisätiedot

Jari Stenvall. HTT, Tutkimusprofessori Tampereen yliopisto

Jari Stenvall. HTT, Tutkimusprofessori Tampereen yliopisto Jari Stenvall HTT, Tutkimusprofessori Tampereen yliopisto Julkinen talous tienhaarassa (2010) ulkoisen talouden kestävyysongelman mittavuuden vuoksi sen korjaaminen edellyttää koko vuosikymmenen eli kaksi

Lisätiedot

Työvaliokunnan kokous

Työvaliokunnan kokous Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työvaliokunnan kokous 15.9.2014 Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia Kokemäki Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen FCG Konsultointi MML, 2012

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen. Vaikuttava organisaatio eri tasoisia prosesseja johtamalla

Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen. Vaikuttava organisaatio eri tasoisia prosesseja johtamalla Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen Vaikuttava organisaatio eri tasoisia prosesseja johtamalla USO seminaari Kuntamarkkinat 14.10.2011 Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen, Audiapro Oy USO-kuntien toteutunut

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: Asiakkaat ja henkilöstö murtamassa sektorirajoja. Heidi Rämö Hattulan kunnanjohtaja 25.3.2015

Kommenttipuheenvuoro: Asiakkaat ja henkilöstö murtamassa sektorirajoja. Heidi Rämö Hattulan kunnanjohtaja 25.3.2015 Kommenttipuheenvuoro: Asiakkaat ja henkilöstö murtamassa sektorirajoja Heidi Rämö Hattulan kunnanjohtaja 25.3.2015 Kuntien kokeilutoiminta älykkäiden kokonaisratkaisujen mahdollistajana + plussat Tutkimuskysymykset

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupungin palveluorganisaation perusrakenne asiakaslähtöiset ydinprosessit Organisaatiotoimikunta 14.06.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen Strategiajohtaja Sakari Möttönen

Lisätiedot

Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja. Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011

Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja. Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011 Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011 Suomen väestöllisen huoltosuhteen muutokset vuosina 1970-2040 indeksi 80 indeksi 80 70

Lisätiedot

2. HEINÄVEDEN KUNNAN STRATEGIA 2.1. TOIMINTAYMPÄRISTÖN ANALYYSI

2. HEINÄVEDEN KUNNAN STRATEGIA 2.1. TOIMINTAYMPÄRISTÖN ANALYYSI 2. HEINÄVEDEN KUNNAN STRATEGIA 2.1. TOIMINTAYMPÄRISTÖN ANALYYSI Toimintaympäristön analyysi muodostaa kuntastrategian lähtökohdan. Valmisteluun osallistuneet tunnistivat kuntaorganisaation sisäiset vahvuudet

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus Seutuhallitus Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet Lisää kilpailukykyä Kasvulle

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT ERILAISISSA KUNNISSA. Sosiaali- ja terveystoimi huomenna -seminaari

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT ERILAISISSA KUNNISSA. Sosiaali- ja terveystoimi huomenna -seminaari SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT ERILAISISSA KUNNISSA. Sosiaali- ja terveystoimi huomenna -seminaari 19.3.2010 Helsinki Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Sosiaali-

Lisätiedot

Nurmijärvi täyttää itsenäisen ja elinvoimaisen kunnan vaatimukset

Nurmijärvi täyttää itsenäisen ja elinvoimaisen kunnan vaatimukset Nurmijärvi täyttää itsenäisen ja elinvoimaisen kunnan vaatimukset Palvelutarpeiden kehitys Nurmijärven väestötavoite vuonna 2040 on 60 000 asukasta, jolloin kunta kasvaa keskimäärin noin 670 asukkaalla

Lisätiedot

Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu

Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu VM/JulkICT JUHTA 10.05.2016 JulkICT-osasto Tausta: Vanhat strategiat ja hallitusohjelma Linjaukset julkisen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 ohjelma Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus - Kunnallisjohdon neuvottelutilaisuus Seinäjoki 15.4.

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 ohjelma Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus - Kunnallisjohdon neuvottelutilaisuus Seinäjoki 15.4. Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 ohjelma Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus - Kunnallisjohdon neuvottelutilaisuus Seinäjoki 15.4.2016 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäälllikkö Marianne.pekola-sjoblom@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

Maankäyttö haltuun kaupunkiseuduilla missä mennään?

Maankäyttö haltuun kaupunkiseuduilla missä mennään? Maankäyttö haltuun kaupunkiseuduilla missä mennään? Ilmastonmuutos, hyvinvointi ja kuntatalous Kuntaliitto 7.12.2011 Matti Vatilo, YM PARAS kaupunkiseuduilla mitä opittiin? Ydinkysymys on, onko seudun

Lisätiedot

STRATEGIALLA KILPAILUKYKYÄ MIKKELISSÄ Tähtäimessä avoin digitaalinen kaupunki

STRATEGIALLA KILPAILUKYKYÄ MIKKELISSÄ Tähtäimessä avoin digitaalinen kaupunki STRATEGIALLA KILPAILUKYKYÄ MIKKELISSÄ Tähtäimessä avoin digitaalinen kaupunki KAUPUNKIA RAKENNETAAN STRATEGIOIDEN JA UNELMIEN AVULLA Kaupunkia ei rakenneta vain materian, vaan myös strategioiden ja unelmien

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten Seutuhallitus 26.10.2016 Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN TOIMINTAMALLI VISIOMME VUOTEEN 2019 Tavoitteenamme on, että hoitotyön yhteisömme on alueellisesti vetovoimainen

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupungin palveluorganisaation perusrakenne asiakaslähtöiset ydinprosessit Organisaatiotoimikunta 16.08.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen Strategiajohtaja Sakari Möttönen

Lisätiedot

Stenvall Jari Professori Lapin yliopisto

Stenvall Jari Professori Lapin yliopisto Stenvall Jari Professori Lapin yliopisto Teemat Esitys perustuu Rovaniemen kaupungin yhdistymisen arviointiin Stenvall, Tyvitalo, Syväjärvi, Suikkanen Kaupungin strateginen kehittäminen Rovaniemeläisten

Lisätiedot

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 mikko.martikainen@tem.fi laura.janis@tem.fi Mikko Martikainen 1 Mihin TEM ajatus perustuu? Yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuus Toimittajayhteistyö missä toimittajilla/palveluiden

Lisätiedot

Kilpailukyky-ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen (KELPO) Valtuustoseminaari 5.-6.2.2013 Risto Kortelainen, muutosjohtaja

Kilpailukyky-ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen (KELPO) Valtuustoseminaari 5.-6.2.2013 Risto Kortelainen, muutosjohtaja Kilpailukyky-ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen (KELPO) Valtuustoseminaari 5.-6.2.2013 Risto Kortelainen, muutosjohtaja 1.2.2013 Kilpailukyky- ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen KELPO(1) Talousarvio

Lisätiedot

Kuntalaisten tarpeiden arviointi

Kuntalaisten tarpeiden arviointi Kuntalaisten tarpeiden arviointi Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Se on tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus

Lisätiedot

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Visiomme 2025 Olemme osana Lahden aluetta tulevaisuutta innovatiivisesti rakentava, vetovoimainen ja ammattilaisiaan arvostava työpaikka Strateginen päämäärämme

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

USO II hanke rakentamassa uuden sukupolven kuntaorganisaatiota ja johtamista. 12.9.2012 Kuntamarkkinat Erityisasiantuntija Mikko Kenni Oy Audiapro Ab

USO II hanke rakentamassa uuden sukupolven kuntaorganisaatiota ja johtamista. 12.9.2012 Kuntamarkkinat Erityisasiantuntija Mikko Kenni Oy Audiapro Ab USO II hanke rakentamassa uuden sukupolven kuntaorganisaatiota ja johtamista 12.9.2012 Kuntamarkkinat Erityisasiantuntija Mikko Kenni Oy Audiapro Ab Mikä USO-hanke USO I-hanke (2010-2012) on ollut osa

Lisätiedot

Miten kunnat ja Kuntaliitto yhdessä työstävät kunnan muuttuvaa roolia ja uusia toimintatapoja?

Miten kunnat ja Kuntaliitto yhdessä työstävät kunnan muuttuvaa roolia ja uusia toimintatapoja? Miten kunnat ja Kuntaliitto yhdessä työstävät kunnan muuttuvaa roolia ja uusia toimintatapoja? KUMA 14.9.2016 Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT Kuntaliitto rakentaa tulevaisuutta yhdessä kuntien

Lisätiedot

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Keski-Suomen maakuntavaltuusto Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva

Lisätiedot

Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki

Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki Strategiatyö johtamisen välineenä case Porin kaupunki Kirjastonjohtajat 23.9.2010 Ydinkysymykset Mitä varten organisaatio on olemassa? (missio) Millaista tulevaisuutta tavoittelemme? (visio) Kuinka saavutamme

Lisätiedot

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä Salo 4.9.2014 Esityksen sisältö 1. Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä 2. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän, YTR:n verkosto,

Lisätiedot

2012-2015. www.pohjoissuomenkaste.fi, www.innokyla.fi

2012-2015. www.pohjoissuomenkaste.fi, www.innokyla.fi Me sinä, minä rakennamme turvallisen ympäristön yhdessä, osana yhteistä elämänpiiriämme, yhteisöämme. 2012-2015 www.pohjoissuomenkaste.fi, www.innokyla.fi AVAUS: Hyvinvoinnin tarjotin Hyvinvoinnin ennaltaehkäisevä

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen

Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen Seudullinen ilmastostrategia hyväksytty kunnissa 2010 seutu Suomen kärkitasoa päästöjen vähentämisessä vähennys vuosina 1990 2030

Lisätiedot

OSUUSKUNTA VIESIMO Kiihtelysvaaran pitäjä Joensuu

OSUUSKUNTA VIESIMO Kiihtelysvaaran pitäjä Joensuu OSUUSKUNTA VIESIMO Kiihtelysvaaran pitäjä Joensuu Hallituksen puheenjohtaja MATTI VÄISTÖ Kumppanuuspäivä 14.10.2015 TÄSTÄ LÄHDETTIIN Joensuun kaupunki, selvityshanke: Yhteiskunnallisen yrittämisen mahdollisuudet

Lisätiedot

HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa

HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa Kaikille oikeus terveelliseen ja turvalliseen elämään Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen lähtökohtana ovat

Lisätiedot

Vastuullinen ja rohkea Säkylä. Säkylän kuntastrategia

Vastuullinen ja rohkea Säkylä. Säkylän kuntastrategia Vastuullinen ja rohkea Säkylä Säkylän kuntastrategia Kunnanhallitus 21.11.2016 Kunnanhallitus 29.11.2016 Kunnanvaltuusto 12.12.2016 SISÄLLYS Esipuhe 1 TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT 5 2 VISIO 2030 6 3 STRATEGISET

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 31.8.2011, Helsinki Hallitusohjelma Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen,

Lisätiedot

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Kuntakiertueen esittely (vrt. tuloksellisuussuosituksen teemat) 27.3. Naantali Kuntaliitoksen yhteistoiminnallinen toteuttaminen,

Lisätiedot

Uskalla kokeilla ohjelma ja Uskalla kokeilla -kampanja. Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö Kaija Majoinen, ohjelman omistaja Jari Seppälä, kampanja

Uskalla kokeilla ohjelma ja Uskalla kokeilla -kampanja. Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö Kaija Majoinen, ohjelman omistaja Jari Seppälä, kampanja Uskalla kokeilla ohjelma ja Uskalla kokeilla -kampanja Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö Kaija Majoinen, ohjelman omistaja Jari Seppälä, kampanja Uskalla kokeilla ohjelma Kuntaliiton toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Stenvall Jari Professori Lapin yliopisto

Stenvall Jari Professori Lapin yliopisto Stenvall Jari Professori Lapin yliopisto jari.stenvall@ulapland.fi Esitys perustuu Sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittäminen (Virtanen ja Stenvall 2012) Kunnallisen itsehallinnon perusteet Luottamus

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelujen organisaatio 1.1.2013

Hyvinvointipalvelujen organisaatio 1.1.2013 Hyvinvointipalvelujen organisaatio 1.1.2013 Kaupunginhallitus 12.12.2011 Kaupunginvaltuusto 19.12.2011 Annikki Niiranen 1 Hyvinvointipalvelujen organisaatiouudistus 1. 2011-08-19 Laajennettu jory ; muutosvisio

Lisätiedot

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ. 9.5.2017 Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELU-UUDISTUS TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Lisätiedot

Kuntarakenne ja sivistystoimi. Kirsi Kangaspunta johtaja

Kuntarakenne ja sivistystoimi. Kirsi Kangaspunta johtaja Kuntarakenne ja sivistystoimi Kirsi Kangaspunta johtaja Kestävyysvaje kuntien taloudessa Ikääntymisestä aiheutuvista julkisten menojen nousupaineista noin puolet kohdistuu pääosin kuntien järjestämisvastuulla

Lisätiedot

Järjestöjen aluetyön kokous. Kuopio 24.4.2012

Järjestöjen aluetyön kokous. Kuopio 24.4.2012 Järjestöjen aluetyön kokous Kuopio 24.4.2012 Ohjelma klo 10.00 Avaus ja esittäytyminen klo 10.15 KASTE ohjelman tps Itä-Suomessa - alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen - klo 11.00 Järjestöt ja

Lisätiedot

Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016

Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Työelämän laatu ja johtaminen muutoksessa TOIMINTAYMPÄRISTÖN KAAOS RESURSSIEN NIUKKUUS JA KUNTALAISTEN RAJOTTOMAT TARPEET OVAT JO HAASTANEET

Lisätiedot

Miten kuuluu ihmisen ääni yhteiskunnan muutoksessa?

Miten kuuluu ihmisen ääni yhteiskunnan muutoksessa? Miten kuuluu ihmisen ääni yhteiskunnan muutoksessa? Keski Suomen järjestöjen maakuntafoorumi Jyväskylä 26.10.2015 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija Elämme isojen ja hämmentävien muutosten aikaa 1 Monet

Lisätiedot

Tie kuntien tulevaisuuteen

Tie kuntien tulevaisuuteen Tie kuntien tulevaisuuteen Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Valtuuston kevätkokous Ennakointiseminaari 22.5. Kuntaliiton ennakointityön pilotti 2014 2015- ENNAKOINTITYÖPAJAT Heikkojen signaalien keruu & trendikortit

Lisätiedot

Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti. Henkilökunnan osallistuminen, osa 3.

Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti. Henkilökunnan osallistuminen, osa 3. Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti Henkilökunnan osallistuminen, osa 3. Henkilökunnan kommentit toimintamallin uudistamisen tavoitteisiin ja muihin päälinjauksiin Loorassa e-lomake

Lisätiedot

Kuntapalvelut ja palvelurakenne -politiikka-asiakirja

Kuntapalvelut ja palvelurakenne -politiikka-asiakirja Kuntapalvelut ja palvelurakenne -politiikka-asiakirja 8 Kuntaliiton uudistuminen 1 Kuntajohtaminen ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet 7 Kunta ja markkinat Kuntaliiton strategia 2010 2012 2 Kuntapalvelut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros

Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros Hyvinvointia ja kumppanuutta kulttuurista Härmän Kuntokeskus, Ylihärmä 26.3.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi

Lisätiedot

Suomalaisen yhteiskunnan

Suomalaisen yhteiskunnan Suomalaisen yhteiskunnan iso muutos muuttuvatko kunta ja kuntalainen? Kyläparlamentti Ilomantsi 31.3.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Kuulostaa hyvältä! Ilomantsi

Lisätiedot

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen Kylätoiminnan neuvottelupäivät Tampere 16.11.2015 Tauno Linkoranta YTR:n verkostot Tukevat maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2014-2020

Lisätiedot

KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen. Arto Sulonen

KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen. Arto Sulonen KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen Arto Sulonen Uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä, pj. hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Työvaliokunta, pj. ylijohtaja Päivi Laajala,

Lisätiedot

Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen

Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen Matkaopas parhaaseen asukaskokemukseen Pyhärannan strategia 2017-2021 (strategiatoimikunnan esitys 15.5.2017 kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle) Pyhäranta Asukkaita 2100 + 1000 Ihode Reila Rohdainen

Lisätiedot

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Erja Poutiainen ja Kuntoutussäätiön tutkijat Kuntoutuksen suunnannäyttäjä Kuntoutussäätiön tutkimuksella tuemme Kuntoutuksen kokonaisvaltaista uudistumista Työhön

Lisätiedot

HANKASALMI HYVÄN ARJEN KUNTA

HANKASALMI HYVÄN ARJEN KUNTA HANKASALMI HYVÄN ARJEN KUNTA KUNNAN STRATEGIA 2010 2014 Hyväksytty kv 14.6.2010 23 Hankasalmen kunnan tehtävä (MISSIO) Hankasalmi on hyvä kunta asua, kasvaa, kasvattaa, ikääntyä, tehdä työtä, yrittää ja

Lisätiedot