VUOROVAIKUTUS JA ILO LAPSEN TASAPAINOISEN KEHITYKSEN TUKENA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOROVAIKUTUS JA ILO LAPSEN TASAPAINOISEN KEHITYKSEN TUKENA"

Transkriptio

1 VUOROVAIKUTUS JA ILO LAPSEN TASAPAINOISEN KEHITYKSEN TUKENA Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti, Theraplay-terapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet - yksikkö, THL

2 MITÄ KAIKKI LAPSET TARVITSEVAT KUKOISTAAKSEEN ravintoa, liikuntaa, lepoa tulla nähdyksi omana itsenään, iloa tuottavana tulla kuulluksi ja siten arvostetuksi omine aloitteineen ja ajatuksineen vapautta tutkia ja onnistua saada opetusta oman kulttuurin arvoista ja odotuksista tulla hyväksytyksi omaan ryhmäänsä vireystilan yhteistä säätelyä voidakseen pysyä yhteydessä toisiin

3 LAPSEN KEHITYS ON AIKUISTEN VARASSA Lapsi kehittyy vuorovaikutuksessa moniulotteisen ympäristön kanssa Jokapäiväisistä kanssakäymisistä läheisten kanssa syntyy aivorakenteita ja mielen kykyjä ulkoisesta syntyy sisäinen kotona, päivähoidossa, koulussa ja muissa arjen ympäristöissä Lapsen kehitys sen tukeminen ja ohjaaminen sen häiriintyminen ja korjaantuminen tapahtuvat suhteessa ympäristöön ja yhdessä siinä olevien ihmisten kanssa 3

4 KEHITYKSEN KAKSI MOOTTORIA Kehittyvä hermosto ja yhteys toisiin ihmisiin vaikuttavat yhdessä epigenetiikka ohjaa perimää ja molemmat ovat täysin yksilöllisiä Aivojen tehtävä on ohjata yksilön toimintaa saamansa informaation mukaan viisi aistia kytkee meidät fyysiseen maailmaan sisäiset aistimme kertoo reaktioistamme sosiaaliset aistit kertovat toisten reaktioista peilisolujärjestelmät ovat perusta myötätunnolle Toiminta ja kokemus ohjaavat aivojen kehitystä vuorovaikutus on keskeisin kokemusten lähde 4

5 JOUKKOON KUULUMINEN ON INHIMILLINEN PERUSTARVE JA PERUSOLETUS Ihminen on huippusosiaalinen olento aivojen tärkein tehtävä on vastavuoroinen viestintä kasvot, ääni, kädet, vartalo ja kieli ovat sosiaalisen viestinnän välineet pahin kohtalo on jäädä ilman vastausta (M.Bahtin 1930/1981) Jokaisella on tarve tulla hyväksytyksi joukkoon tarve tulla arvostetuksi osana luonnollista yhteisöään perhe ja sukulaiset, päivähoito tai kerho, koulu ja kaverit, harrastusporukat ja naapurusto sekä lopulta yhteiskunta lasten kasvatus on aina ollut yhteistoimintaa (S.Hrdy 2009)

6 YHTEYTEEN ASETTUMISEN JÄRJESTELMÄ Sisäinen tasapainotila, jossa ihminen pystyy olemaan turvallisessa yhteydessä toiseen vaihtoehtoina: hyvittele; taistele tai pakene; jähmety vartalon ja erityisesti pään asento kasvojen, erityisesti silmien ympäristön ilmelihakset; äänen sointuvuus ja kuulon virittäminen läheisyys ja kosketus Ihmisyyden kruunu: tästä alkaa vuorovaikutus vireystaso on sopiva kokeilemiseen, yrittämiseen ja oppimiseen Yhteys katkeilee väistämättä säröjen korjaaminen on parempaa kuin jatkuva onnistuminen korjaaminen on aikuisen vastuulla

7 SANATON VUOROVAIKUTUS Suurimmassa osassa vuorovaikutusta sanojen semantiikalla ei ole merkitystä ilmeet, eleet, äänensävyt; suuntautuminen, läheisyys, kosketus sanoilla on usein sanaton ja itseäkin ohjaava viesti kehuvat sanat: hyvä, taitava, ihana kieltosanat, mutta, passiivimuodot Ajoitus ja rytmi on jaetun elävyyden perusta samantahtisuus tuntuu turvalliselta yllätyksellisyys tuo iloa: huumorin ydin Tunteiden yhteen soinnuttaminen luo merkitykset vastataan tunneilmaisun elävyyteen myönteisiä vahvistetaan, kielteisiä tyynnytetään kiintymyssuhteet kehittyvät turvallisiksi

8 MIELI MIELESSÄ: MENTALISAATIO Kyky huomata, pohtia ja kunnioittaa omaa ja toisen mieltä (Fonagy ym. 2002) tuntemuksia ja tunteita, ajatuksia ja uskomuksia, arvoja ja aikomuksia ymmärtää niiden yksilöllisyys ja oikeutus Ymmärtää mielen ja ulkoisen käyttäytymisen monimutkainen yhteys koskaan ei voi täysin ymmärtää toisen kokemusta pyrkimys sen mieltämiseen on sinänsä arvokasta Kyky ymmärtää kokemusta ajassa liikkuen Kuvaa aivojen pyrkimystä yhteen nivomiseen eli integraatioon

9 HYVÄNTAHTOISUUDEN PERUSOLETUS Yhteistoiminta tuntuu synnynnäisesti hyvältä Lapset lohduttavat, jakavat ruokaa ja leluja Jo vauvat pitävät oikeana auttaa toista hänelle tärkeän päämäärän saavuttamisessa muttei, jos toinen on kiusannut itse Ihmisen tärkein päämäärä on tulla hyväksytyksi omaan yhteisöön emme ole vain yksilöitä, jotka etsivät omaa tyydytystä Siegel: minäme antaa oikeamman kuvan ihmisestä perhe, päivähoitoryhmä ja luokka ovat omia itsenään arvokkaita yhteisöjä, joissa oma yhteisökulttuuri

10 SYRJÄÄN JÄTTÄMINEN SATTUU Syrjään joutuminen uhkaa lapsen parasta valtava mahdollisuuksien menetys meille kaikille kasautuva kokemus siitä, ettei saa merkitä alkaa varhain: syrjään jättävä kiusaaminen on yleistä päivähoidossa ja kouluissa lisää pahantahoisia ajatuksia (J Twenge, R Baumeister 2005) toinen arvioidaan pahantahtoiseksi toiselle haluaa pahaa Ihminen huomaa herkästi sen, ettei saa vastausta samat aivoalueet hälyttävät kuin fyysisessä kivussa synnyttää häpeää itsestä lisää vihamielisyyttä ja masennusta

11 HYVÄKSYTYKSI TULEMINEN OMAAN RYHMÄÄN TUNTUU HYVÄLTÄ Varhaiskasvatuksen ja koulun moraalinen itseisarvo on varmistaa joukkoon kuuluminen kaikille järjestelmän on otettava huomioon lasten yksilölliset kehittymisen tarpeet kaikki hyveet ovat yhteisöllisiä niiden harjoittaminen lisää sekä yksilön että yhteisön hyvää Lasten hetkestä hetkeen vaihtuvat avun tarpeet vireyden säätelyyn ja yhteydessä pysymiseen on opittava huomaamaan viesteihin vastataan tavalla, joka tukee hyvää ja hallitsee pahaa tämä palauttaa lapsen osaksi yhteyttä sekä aikuiseen että ryhmään siten se vahvistaa lapsen minäme kokemusta

12 LAPSEN KEHITYSTÄ TUKEVA ASENNE Lapsen näkeminen erityisenä utelias kiinnostus lähtökohtainen hyväksyminen: syvällä sisällä on hyvä päämäärä arvon ja merkityksen antaminen menipä tuo hienosti sinä olet sitten kiva tyttö/ poika Kunnioittaminen vastuun ottamista omista virheistä nyt en tainnut kuunnella, nyt tein väärin, en huomannut Myötä tunteminen tunteen elävyyden yhteen soinnuttaminen onpa sinulla ollut rankkaa, olipa ihana tarina Todellisuuden sanoittaminen ennakointi, jälkipurku ja kiitos merkitykset syntyvät toiminnan sanoittamisen myötä

13 ILO VAHVISTAA LAPSEN JOUSTAVAA KEHITYSTÄ Myönteiset tunnetilat avaavat kehityksen mahdollisuuksia ja vahvistavat kehitystä yhteydet aivoissa lisääntyvät uudet toimintamahdollisuudet avautuvat (Fredrikson B 2004) Myönteiset tunnetilat nousevat aivoissa neljää eri kanavaa pitkin (Panksepp J 2005, Sajaniemi, Mäkelä 2014)) 1) uteliaan tutkimisen ja löytämisen tuomasta hallinnan tunteesta 2) fyysisestä (riehakkaasta) leikistä toisten kanssa 3) hoiva- ja kiintymyskokemuksista 4) kumppanuudesta: yhteistoiminnasta, anteliaisuudesta, ryhmäyhteisyydestä, ystävyydestä

14 AIKAA KAIKELLE Terveen mielen ruokavalio (Siegel 2014) uniaika liikunta-aika keskittymisaika sisäinen aika yhteydenpitoaika leikkiaika lepoaika Sama ruokavalio vauvasta vaariin, määrät vain vaihtuvat

15 JATKOLUKEMISTA Sajaniemi N, Mäkelä JE : Ihminen voi hyvin joukossa. Kirjassa Lotta Uusitalo- Malmivaara(toim.) Positiivisen psykologian voima PS kustannus 2014 Sajaniemi N, Suhonen E, NislinM, Mäkelä JE: Stressin säätely, kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin PS-kustannus 2015 (painossa) Siegel D: Mielitaju. Muutoksen tiede, II painos Basam Siegel D: Brainstorm. Nuoruuden aivomyrskyn voima ja merkitys Basam 2014; Viinikka Anne (toim) Mentalisaatio perheiden kohtaamisessa MLL 2014 Fonagy, P., Gergely, G., Jurist, E., (2002). Affect regulation, mentalization and the development of self. New York, Other Press Fredrickson, B L. "The broaden-and-build theory of positive emotions."philosophical transactions-royal society of london series b biological sciences(2004): Hamlin JK & Wynn K: Young infants prefer prosocial to antisocial others Cognitive Development,26/1 Hrdy SB: Mothers and others: The evolutionary origins of mutual understanding Harvard UP 2009 Panksepp, J. "Affective consciousness: Core emotional feelings in animals and humans." Consciousness and cognition 14.1 (2005): Porges S The Polyvagal Theory, Clev Cl J Med 76 Supplement Rogoff B: The Cultural Nature of Human Development, Cambridge Universtiy Press 2003 Stern D: The Interpersonal World of the Infant, Basic Books 1985 Trevarthen C: The concept and foundations of infant intersubjectivity, Cambridge University Press 1998 Tronick, E., Als, H., Adamson, L., Wise, S., & Brazelton, T. B. (1978). The infant s response to entrapment between contradictory messages in face-to-face interaction. American Academy of Child Psychiatry, 17 Twenge, Jean M.; Baumeister, Roy F. Social Exclusion Increases Aggression and Self-Defeating Behavior while Reducing Intelligent Thought and Prosocial Behavior. Abrams, Hogg, Michael.,Marques. (Ed), (2005). The social psychology of inclusion and exclusion., (pp ). New York, NY, US: Psychology Press

LAPSEN TASAPAINOISEN KEHITYKSEN TUKENA

LAPSEN TASAPAINOISEN KEHITYKSEN TUKENA VUOROVAIKUTUSSUHTEET LAPSEN TASAPAINOISEN KEHITYKSEN TUKENA Lapsen normaalin kehityksen ja vanhemmuuden tukemisen seminaari Turku 27.5.2015 Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti, Theraplay-terapeutti

Lisätiedot

"NÄMÄ OVAT MINUN KAVEREITANI TÄMÄ ON MINUN RYHMÄNI!"

NÄMÄ OVAT MINUN KAVEREITANI TÄMÄ ON MINUN RYHMÄNI! "NÄMÄ OVAT MINUN KAVEREITANI TÄMÄ ON MINUN RYHMÄNI!" Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet osasto, THL Tohtorikoulutettava, Varhaiserityiskasvatuksen

Lisätiedot

KUULEMINEN, KOSKETUS, LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA - OULU KEHUMINEN

KUULEMINEN, KOSKETUS, LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA - OULU KEHUMINEN KUULEMINEN, KOSKETUS, KEHUMINEN LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA - OULU 9.5.2016 Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti, Theraplay-terapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet - yksikkö,

Lisätiedot

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN TUKEMISEN ASENNE LASTEN SUOJELUN KESÄPÄIVÄT 10.6.2015 1 Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten ja vanhempi-lapsisuhteiden psykoterapeutti Erityisasiantuntija,

Lisätiedot

ADOPTIOLAPSEN VANHEMPANA: STRESSI, TRAUMA, KIINTYMYS JA HYVÄ ELÄMÄ

ADOPTIOLAPSEN VANHEMPANA: STRESSI, TRAUMA, KIINTYMYS JA HYVÄ ELÄMÄ ADOPTIOLAPSEN VANHEMPANA: STRESSI, TRAUMA, KIINTYMYS JA HYVÄ ELÄMÄ Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti (VET), Theraplay-terapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuorten ja perheet -osasto,

Lisätiedot

Yhteisöllinen vanhemmuus

Yhteisöllinen vanhemmuus Yhteisöllinen vanhemmuus 16.1.2018 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti, Theraplay-terapeutti Erityisasiantuntija, THL Lapset, nuoret ja perheet -yksikkö Mitä kaikki lapset tarvitsevat

Lisätiedot

MITEN PIENET LAPSET VOISIVAT

MITEN PIENET LAPSET VOISIVAT MITEN PIENET LAPSET VOISIVAT HYVIN VARHAISKASVATUKSESSA: PEDAGOGINEN SENSITIIVISYYS Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet osasto, THL Tohtorikoulutettava,

Lisätiedot

Aktiivisen läsnäolon merkitys lapselle

Aktiivisen läsnäolon merkitys lapselle Aktiivisen läsnäolon merkitys Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti, theraplay-terapeutti Erityisasiantuntija, THL Lapset, nuoret ja perheet osasto Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

Miten kuulluksi tuleminen vaikuttaa lapsen kehitykseen?

Miten kuulluksi tuleminen vaikuttaa lapsen kehitykseen? Miten kuulluksi tuleminen vaikuttaa lapsen kehitykseen? Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapian ja theraplay-terapian kouluttaja; kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palvelut

Lisätiedot

MITEN VARHAISKASVATUS VOI AUTTAA

MITEN VARHAISKASVATUS VOI AUTTAA MITEN VARHAISKASVATUS VOI AUTTAA LASTA KUKOISTAMAAN DAGIS-LOPPUSEMINAARI FOLKHÄLSAN 7.11.2018 Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti, Theraplay-terapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret

Lisätiedot

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VARHAISESTA TUESTA 28.9.2011 1 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lastenpsykoterapeutti ja theraplay-terapeutti kehittämispäällikkö, THL, lasten, nuorten ja perheiden osasto KEHITYKSEN

Lisätiedot

PEDAGOGINEN SENSITIIVISYYS

PEDAGOGINEN SENSITIIVISYYS PEDAGOGINEN SENSITIIVISYYS Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet osasto, THL Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto Varhaiskasvatus LASSO-TUTKIMUSRYHMÄ

Lisätiedot

Lapsinäkökulmasta lapsen näkökulmaan kuulemaan asettuminen on taitolaji

Lapsinäkökulmasta lapsen näkökulmaan kuulemaan asettuminen on taitolaji Lapsinäkökulmasta lapsen näkökulmaan kuulemaan asettuminen on taitolaji Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, VET lasten psykoterapeutti kehittämispäällikkö; lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö 31.5.2011

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain muutosesitys lisää syrjäytymistä

Varhaiskasvatuslain muutosesitys lisää syrjäytymistä Varhaiskasvatuslain muutosesitys lisää syrjäytymistä Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti, Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet -yksikkö, THL LASSO-tutkimusryhmä, Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät

Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö THL LASTA-projektiryhmän puheenjohtaja jukka.makela@thl.fi

Lisätiedot

LAPSEN KALTOINKOHTELU JA KANNUSTAVA KASVATUS. Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri

LAPSEN KALTOINKOHTELU JA KANNUSTAVA KASVATUS. Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri LAPSEN KALTOINKOHTELU JA KANNUSTAVA KASVATUS Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri LAPSEN KALTOINKOHTELU JA KANNUSTAVA KASVATUS 13.2.2019 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri lasten psykoterapeutti, vanhempi-lapsi terapeutti

Lisätiedot

Varhainen vuorovaikutus Nina Sajaniemi Opettajankoulutuslaitos, varhaiskasvatuksen koulutus

Varhainen vuorovaikutus Nina Sajaniemi Opettajankoulutuslaitos, varhaiskasvatuksen koulutus Varhainen vuorovaikutus Nina Sajaniemi Opettajankoulutuslaitos, varhaiskasvatuksen koulutus 12.10.2015 1 Lapsen kehitys on aikuisen varassa Lapsi kehittyy vuorovaikutuksessa moniulotteisen ympäristön kanssa

Lisätiedot

Mitä tiedämme vuorovaikutuksen hoitamisen merkityksestä

Mitä tiedämme vuorovaikutuksen hoitamisen merkityksestä Mitä tiedämme vuorovaikutuksen hoitamisen merkityksestä Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapian ja theraplay-terapian kouluttaja; kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palvelut

Lisätiedot

Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015

Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015 Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015 Petteri Mikkola Koko päivä pedagogiikkaa Lapsen itsetunnon ja minäkuvan vahvistaminen Lapsen sosiaalinen asema on aina aikuisten vastuulla Yhteinen

Lisätiedot

Lasten ja perheiden palveluiden uusia tuulia ja yhdyspintoja koulun / vaativan erityisen tuen kanssa

Lasten ja perheiden palveluiden uusia tuulia ja yhdyspintoja koulun / vaativan erityisen tuen kanssa Lasten ja perheiden palveluiden uusia tuulia ja yhdyspintoja koulun / vaativan erityisen tuen kanssa Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, erityisasiantuntija Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL 1 Nykytieteen

Lisätiedot

VARHAINEN VUOROVAIKUTUS. KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen

VARHAINEN VUOROVAIKUTUS. KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen VARHAINEN VUOROVAIKUTUS KYMPPI-hanke 2007-2011 Turun ammattikorkeakoulu Terveys-AIKO Kätilöopiskelijat Kati Korhonen & Jenni Rouhiainen Varhainen vuorovaikutus on jatkumo, joka alkaa jo raskausaikana ja

Lisätiedot

Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen

Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen Maarit Engberg vt. Perhekonsultti 16.03.2015 Tampere Esityksen rakenne: 1) Ensi kieli ja kehittyvä minuus 2) Kuulon merkitys ja huomioiminen arjessa 3) Tukea

Lisätiedot

Kohti Lapsiystävällistä Oulua

Kohti Lapsiystävällistä Oulua Kohti Lapsiystävällistä Oulua Kokemuksellinen hyvinvointitieto Suunnittelija Susanna Hellsten Hyvinvointipäällikkö Arto Willman Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut Mitä kaikki lapset tarvitsevat

Lisätiedot

Ohjaaminen ja mentalisaatio

Ohjaaminen ja mentalisaatio Ohjaaminen ja mentalisaatio Läheisen ohjaus terapiatyössä 14.5.2018 Elina Kärkölä, HuK, puheterapeutti, itsenäinen ammatinharjoittaja Mentalisaatio on kahden kokemusmaailman, oman mielen ja toisen mielen

Lisätiedot

Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lasten ja vanhempi-lapsisuhteiden psykoterapeutti, Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikö, THL

Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lasten ja vanhempi-lapsisuhteiden psykoterapeutti, Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikö, THL Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lasten ja vanhempi-lapsisuhteiden psykoterapeutti, Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikö, THL Eduskunnan sivistysvaliokunnan pyytämä kannanotto ehdotukseen

Lisätiedot

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Erityisopettaja Anne Kuusisto Neuvokas perhe Syömisen ja liikkumisen tavat lapsiperheen arjessa Tämän hetken lapset kuulevat paljon ruoka- ja liikkumiskeskustelua

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

ARVOKAS JOHTAMINEN OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI HELSINKI

ARVOKAS JOHTAMINEN OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI HELSINKI ARVOKAS JOHTAMINEN OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI HELSINKI 7.6.16 Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL Tohtorikoulutettava, Varhaiserityiskasvatuksen

Lisätiedot

Mentalisaatiokyvyn kehittyminen

Mentalisaatiokyvyn kehittyminen Mentalisaatiokyvyn kehittyminen RF kyky kehittyy vain vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa varhaiset ihmissuhteet myöhemmät ihmissuhteet terapiasuhde Lapsen mentalisaatiokyky voi kehittyä vain jos

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Pikkulapsen seksuaalisuus

Pikkulapsen seksuaalisuus Pikkulapsen seksuaalisuus Tunteita ja turvallisuutta Erityisasiantuntija Psykoterapeutti (YET), seksuaaliterapeutti (ET, NACS), työnohjaaja Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikka Seksuaalikehityksen tasot

Lisätiedot

KANNUSTAVA VUOROVAIKUTUS TUKEA VANHEMMUUTEEN 28.2.2014

KANNUSTAVA VUOROVAIKUTUS TUKEA VANHEMMUUTEEN 28.2.2014 KANNUSTAVA VUOROVAIKUTUS TUKEA VANHEMMUUTEEN 28.2.2014 Kannustavan vuorovaikutuksen / ICDP:n ohjelma International Child Development Programme Ohjelman kehittäneet Norjassa prof. Karsten Hundeide ja prof.

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Hyvään elämään kuuluu Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sekä oikeus kunnioittavaan kohteluun vuorovaikutukseen ja oman tahdon ilmaisuun tulla aidosti kuulluksi ja

Lisätiedot

Kohtaaminen, läsnäolo ja leikki

Kohtaaminen, läsnäolo ja leikki Kohtaaminen, läsnäolo ja leikki näkökulmia pienten pedagogiikkaan Kirsi Järvinen, LTO, työnohjaaja, Peda8eto Oy kirsi.jarvinen@peda8eto.fi Kirsi Järvinen Lahti 19.5.2015 Leikki, läsnäolo ja kohtaaminen

Lisätiedot

Videointerventioiden eettistä pohdintaa. Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin

Videointerventioiden eettistä pohdintaa. Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin Videointerventioiden eettistä pohdintaa Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin kouluttaja Eettiset lähtökohdat Ensimmäinen eettinen periaate:

Lisätiedot

Alakouluhanke Workshop

Alakouluhanke Workshop Valtakunnallinen nuorisotyön koulutus Tampereella 22.-23.4.2013 Alakouluhanke Workshop Mieli-päivien sessio Pienet mielet lapset ja perheet Riikka Nurmi KM, LO, draamaopettaja Kriisit ja selviytymisen

Lisätiedot

HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS

HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS Sisällysluettelo: 1. Vanhemmuus 2. Odotus ja synnytys 3. Vauva 0-2kk 4. Vanhemmuuden väliarviointi kun vauva 2kk 5. Vauva 2-6kk 6. Vanhemmuuden väliarviointi kun vauva

Lisätiedot

Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla. Yhteen ääneen lasten asialla! Helsinki

Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla. Yhteen ääneen lasten asialla! Helsinki Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla Yhteen ääneen lasten asialla! 7.-8.2.2017 Helsinki Adhd-keskus Barnavårdsföreningen Silve Serenius-Sirve Kannusta minut vahvaksi! hanke Ensi-ja

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Jukka Mäkeä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL Miksi Vanhemmuus on yhteiskunnan

Lisätiedot

Lempeän kasvatuksen viikko 2018 TUNNETAIDOT

Lempeän kasvatuksen viikko 2018 TUNNETAIDOT Lempeän kasvatuksen viikko 2018 TUNNETAIDOT Tunnetaidot Tunnetaidot ja kiintymysvanhemmuus Mitä tunteet ja tunnetaidot ovat? Tunnetaitojen kehitysaskeleet (ja opettaminen) Miten lapsen viha täytyy ymmärtää

Lisätiedot

LAPSEN KALTOINKOHTELUN JA KANNUSTAVA VUOROVAIKUTUS

LAPSEN KALTOINKOHTELUN JA KANNUSTAVA VUOROVAIKUTUS LAPSEN KALTOINKOHTELUN JA KANNUSTAVA VUOROVAIKUTUS Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri lasten psykoterapeutti, vanhempi-lapsi terapeutti Erityisasiantuntija, THL Lapset, nuoret ja perheet -yksikkö KULLERVO KALTOINKOHDELTUNA

Lisätiedot

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Itsetunto Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Kaikista tärkein vaihe itsetunnon kehittymisessä on lapsuus ja nuoruus. Olen

Lisätiedot

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Kasvu äidiksi Nainen siirtyy vauvan myötä äitiystilaan (Stern) Pystynkö pitämään pienen

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana

Mielenterveys voimavarana Hyvinvoiva oppilaitos - Tietoa ja hyviä käytänteitä opetukseen Mielenterveys voimavarana Psykologi Psykoterapeutti, YET Tiina Röning Yhteistyössä: Mielen hyvinvoinnin opettajakoulutukset, SMS Mielen terveys

Lisätiedot

Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi. Theraplayterapeutti Psykoterapeutti

Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi. Theraplayterapeutti Psykoterapeutti Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi Toimintaterapeutti (AMK) Theraplayterapeutti Psykoterapeutti Teinivanhemmuus voi olla valinta tai yllätys Merkitys kiintymyssuhteen

Lisätiedot

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea lapsen ja vanhempien yhdessä olemista, kokemista ja

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille

Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille Osaava vanhemmuus-hanke Marja Uotila, projektipäällikkö psykoterapeutti, sairaanhoitaja, työnohjaaja Suomen Mielenterveysseura Vanhemmuuden perusta Vanhemman

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

parasta aikaa päiväkodissa

parasta aikaa päiväkodissa parasta aikaa päiväkodissa Lastentarhanopettajaliitto 2006 varhaiskasvatuksen laadun ydin on vuorovaikutuksessa lapsen kehitystä ja oppimista edistävät lapsen kiinnostus, uteliaisuus ja virittäytyneisyys

Lisätiedot

Esipuhe... 13. Osa 1 Lapsen perustarpeiden tunnistaminen ja kohtaaminen

Esipuhe... 13. Osa 1 Lapsen perustarpeiden tunnistaminen ja kohtaaminen SISÄLLYS Esipuhe... 13 1 JOHDANTO... 17 Varhaiskasvatuksen muuttuvat tuulet... 17 Lapsen silmin -mallin perusperiaatteet... 18 Kaikki lähtee lapsen perustarpeista... 20 Osa 1 Lapsen perustarpeiden tunnistaminen

Lisätiedot

A LÄ MISSAA LAPSUUTTA SEMINAARI TA M P E R E

A LÄ MISSAA LAPSUUTTA SEMINAARI TA M P E R E KIIN T Y M Y S S U H T E ID E N MERKITYS A LÄ MISSAA LAPSUUTTA SEMINAARI TA M P E R E 16.11.2017 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lasten ja vuorovaikutussuhteiden psykoterapeutti Erityisasiantuntija, THL

Lisätiedot

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Dosentti Elina Kontu Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos,

Lisätiedot

Kahdet aivot ja psyykkinen trauma

Kahdet aivot ja psyykkinen trauma Kahdet aivot ja psyykkinen trauma Kirsi Eskelinen neuropsykologian erikoispsykologi, PsL Joensuu 20.9.2017 1 Lähde:http://www.lefthandersday.com/tour2.html 2 3 Limbinen järjestelmä - tunneaivot Pihtipoimu

Lisätiedot

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi 10.11.2017 Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Käytäntö on joskus kaukana ihanteista Tieto aivojen kehityksestä auttaa huomaamaan, mistä kaikesta

Lisätiedot

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Mielenterveys ja mielen sairaus ovat Mielenterveyden häiriöistä kaksi eri asiaa tehdään diagnoosi, niitä hoidetaan ja parannetaan

Lisätiedot

Tavallisen hyvä kasvattaja - iloa perhepäivähoidon arkeen. Vaasa 11.6.2015 Petteri Mikkola

Tavallisen hyvä kasvattaja - iloa perhepäivähoidon arkeen. Vaasa 11.6.2015 Petteri Mikkola Tavallisen hyvä kasvattaja - iloa perhepäivähoidon arkeen Vaasa 11.6.2015 Petteri Mikkola Lapsen kohtaaminen, lähtökohtia Tieto kiintymyskäyttäytymisestä Tieto perusturvallisuuden merkityksessä Tieto sosiaalisista

Lisätiedot

YHTEISTOIMINNASTA VOIMIA ARKEEN - PSYKOMOTORISESTA LÄHESTYMISTAVASTA VARHAISKASVATUKSESSA ANITA AHLSTRAND JA MARI JAAKKOLA

YHTEISTOIMINNASTA VOIMIA ARKEEN - PSYKOMOTORISESTA LÄHESTYMISTAVASTA VARHAISKASVATUKSESSA ANITA AHLSTRAND JA MARI JAAKKOLA YHTEISTOIMINNASTA VOIMIA ARKEEN - PSYKOMOTORISESTA LÄHESTYMISTAVASTA VARHAISKASVATUKSESSA ANITA AHLSTRAND JA MARI JAAKKOLA PSYKOMOTORINEN LÄHESTYMISTAPA Juuret Keski-Euroopassa Suomeen vaikutteita eniten

Lisätiedot

MYÖTÄTUNTOUUPUMUKSEN ENNALTAEHKÄISY

MYÖTÄTUNTOUUPUMUKSEN ENNALTAEHKÄISY MYÖTÄTUNTOUUPUMUKSEN ENNALTAEHKÄISY 17.6.2016 Susanna Kosonen KM, LTO, LO, OPO, AO, taidekasvatuksen yo kosoi.fi Suomen Mielenterveysseura 20.6.2016 Kosoi - Susanna Kosonen_Suomen Mielenterveysseura 1

Lisätiedot

Hyvinvointia vuorovaikutuksesta - näkökulmia positiivisesta psykologiasta

Hyvinvointia vuorovaikutuksesta - näkökulmia positiivisesta psykologiasta Hyvinvointia vuorovaikutuksesta - näkökulmia positiivisesta psykologiasta Markus Talvio FT, LO, tutkija, työnohjaaja Helsingin yliopisto www.markustalvio.com Hyvinvointiin vaikuttavat Deci, E. L. & Ryan,

Lisätiedot

LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ

LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LASTENOHJAAJIEN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.- 16.9.2011, Lahti Jouko Vesala (lähteinä Bent Falk, Pirjo Tuhkasaari, Jukka Mäkelä, Soili Poijula) Johdanto Lapsi/ nuori kehittyy vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

Lapsi, sinä olet tähti!

Lapsi, sinä olet tähti! Lapsi, sinä olet tähti! Lapsen kuuleminen ja osallisuus varhaiskasvatuksessa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Kasvatuksen päämäärä? Mitä lapsi tarvitsee voidakseen hyvin? Mitä me aikuiset ajattelemme?

Lisätiedot

Oppimisympäristö lähtee ihmisistä miten rakentaa oppimisen iloa tukeva oppimisympäristö

Oppimisympäristö lähtee ihmisistä miten rakentaa oppimisen iloa tukeva oppimisympäristö Oppimisympäristö lähtee ihmisistä miten rakentaa oppimisen iloa tukeva oppimisympäristö Kouvola 14.2.2015 FT Eira Suhonen Erityispedagogiikka Systeeminen näkökulma oppimisympäristöön Perustuu ekologiseen

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaaminen Tahallista ja toistuvaa aggressiivista käyttäytymistä, joka kohdistuu heikommassa asemassa olevaan henkilöön

Lisätiedot

Vauvan ja vanhemman varhaisen vuorovaikutuksen arviointi maahanmuuttajaperheissä

Vauvan ja vanhemman varhaisen vuorovaikutuksen arviointi maahanmuuttajaperheissä Vauvan ja vanhemman varhaisen vuorovaikutuksen arviointi maahanmuuttajaperheissä Yo Mamana! Ajankohtaisia kysymyksiä maahanmuuttajaperheiden kanssa työskentelyssä -koulutus 22.10.2013 Saija Kuittinen Psykologi

Lisätiedot

Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi

Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 30.9.2014 Hämeenlinna Pixabay Minna Rytkönen TtT, TH, tutkija, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos minna.rytkonen@uef.fi

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

Nuoren itsetunnon vahvistaminen

Nuoren itsetunnon vahvistaminen Nuoren itsetunnon vahvistaminen Eväitä vanhemmuuteen 24.10.2013 Tuulevi Larri Psyk.sh, työnohjaaja Kriisi-ja perhetyöntekijä SPR, Nuorten Turvatalo Mitä itsetunto oikein onkaan Pieni katsaus tunnetaitoihin

Lisätiedot

TYÖPAJA 3. SAMAUTTAMINEN VUOROVAIKUTUKSESSA KEVÄT 2015

TYÖPAJA 3. SAMAUTTAMINEN VUOROVAIKUTUKSESSA KEVÄT 2015 TYÖPAJA 3. SAMAUTTAMINEN VUOROVAIKUTUKSESSA ULLA PIIRONEN-MALMI METROPOLIA KEVÄT 2015 KIELELLINEN SAMAUTTAMINEN IHMISELLÄ ON SOSIAALISISSA TILANTEISSA MUUNTUMISEN TARVE HÄN HALUAA MUOKATA JA SOVITTAA OMAA

Lisätiedot

Työkaluja haastavien tunteiden käsittelyyn

Työkaluja haastavien tunteiden käsittelyyn Hyvinvoiva oppilaitos - Tietoa ja hyviä käytänteitä opetukseen Työkaluja haastavien tunteiden käsittelyyn Psykologi Psykoterapeutti, YET Tiina Röning Yhteistyössä: Mielen hyvinvoinnin opettajakoulutukset,

Lisätiedot

Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely

Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely Lähtökohtia Tavoitteena asiakkaan osallisuuden lisääminen. Asiakkaan kokemusmaailmaa tulee rikastuttaa tarjoamalla riittävästi elämyksiä ja kokemuksia. Konkreettisten

Lisätiedot

Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa

Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa Valtakunnalliset neuvolapäivät 22.10.2014, Helsinki Minna Rytkönen, TtT, Th minna.rytkonen@uef.fi Sosioemotionaalinen

Lisätiedot

Juha Kilpiä Aktuaali koulutuspalvelu

Juha Kilpiä Aktuaali koulutuspalvelu Juha Kilpiä Aktuaali koulutuspalvelu www.aktuaali.fi Seksuaalipedagogi (Nacs) Työnohjaaja Ryhmänohjaaja Vapaaehtoistyöntekijä Miten lähestymme teemaa intiimiys? Yhdessä puhuen Millainen haluaisin voida

Lisätiedot

KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ

KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ Mäntyharju 22.3.2012 Varhaiskasvatuksen vanhempainilta KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ Lapsen parhaaksi sujuvaan yhteistyöhön Mitä kasku antaa Lapselle Perheelle Hoitohenkilöstölle Tilaisuuden

Lisätiedot

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Ihmiset haluavat olla synny0ämässä jotain itseään suurempaa. Työelämän arvot vastuu on jokaisella

Lisätiedot

LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat

LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat LEIKKIKOONTI Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat 21.5.2014 ESITYKSEN JÄSENTELY 1. Leikin filosofisia lähtökohtia 2. Leikki ja oppiminen 3. Leikki ja didaktiikka 4. Leikki ja pedagogiikka 5. Leikin

Lisätiedot

Naturalistinen ihmiskäsitys

Naturalistinen ihmiskäsitys IHMISKÄSITYKSET Naturalistinen ihmiskäsitys Ihminen on olento, joka ei poikkea kovin paljon eläimistä: ajattelulle ja toiminnalle on olemassa aina jokin syy, joka voidaan saada selville. Ihminen ei ole

Lisätiedot

Sosiaalinen lapsi Nina Sajaniemi Opettajankoulutuslaitos, varhaiskasvatuksen koulutus

Sosiaalinen lapsi Nina Sajaniemi Opettajankoulutuslaitos, varhaiskasvatuksen koulutus Sosiaalinen lapsi Nina Sajaniemi Opettajankoulutuslaitos, varhaiskasvatuksen koulutus 16.2.2015 1 Ihminen on syvästi sosiaalinen Ihmisen sosiaalisuuden evoluutiojuurista, hermostollisesta taustasta ja

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

Varhain mielessä Vanhemman varhaisen mentalisaatiokyvyn merkitys

Varhain mielessä Vanhemman varhaisen mentalisaatiokyvyn merkitys Varhain mielessä Vanhemman varhaisen mentalisaatiokyvyn merkitys Vauvan Taika-seminaari Lahti 10.10. 2014 Marjukka Pajulo Varhaislapsuuden psykiatrian dosentti Turun yliopisto & Suomen Akatemia Mentalisaatio

Lisätiedot

Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja

Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja Willian Glasser MD kehitti Valinnan teorian kliinisessä työssään. 1965 ensimmäisen kirja Reality Therapy; A New Approach To Psychiatry Käytännön

Lisätiedot

Kosketuksen merkitys lapsen kehityksessä. Jukka Mäkelä HYKS Pienten lasten psykiatrinen keskus

Kosketuksen merkitys lapsen kehityksessä. Jukka Mäkelä HYKS Pienten lasten psykiatrinen keskus Kosketuksen merkitys lapsen kehityksessä Jukka Mäkelä HYKS Pienten lasten psykiatrinen keskus Kosketus Kosketusaisti kehittyy ensimmäisenä ja säilyy pisimpään Iho on suurin aistinelin rakentaa yhteyden

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana

Mielenterveys voimavarana Mielenterveys voimavarana Mielenterveydestä on esitetty aikojen kuluessa useita erilaisia näkemyksiä. Moderni määritelmä mielenterveydestä on terveyslähtöinen eli salutogeeninen. Mielenterveys nähdään

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS 6.11.2017 1 VUOROVAIKUTUS VOI OLLA Suojaavana tekijänä tunne-elämän suotuisalle kehitykselle myös korjaavaa, hoitavaa (sekä hoito- ja terapiasuhteet että

Lisätiedot

Esiintyminen. N-piirin JOVA-koulutus 2010

Esiintyminen. N-piirin JOVA-koulutus 2010 Esiintyminen N-piirin JOVA-koulutus 2010 Klubikokous Esiinnyt klubisi kokouksessa Kuulijoita 10-50 Sinulla on aikaa 3-5 minuuttia Ei videotykkiä Esityksesi kokouksen lopulla Innostat klubiasi uuteen tapahtumaan

Lisätiedot

SEKSUAALIKASVATUS VARHAISKASVATUKSESSA

SEKSUAALIKASVATUS VARHAISKASVATUKSESSA Seksuaalisuus on suuri ja kiehtova aihe. Sen voi nähdä miten vain ja monin eri tavoin, jokainen omalla tavallaan. Seksuaalisuus on sateenkaaren kaikkien Lasten tunne- ja turvataidot verkostofoorumi värien

Lisätiedot

Rakkauden rakennusainekset Keijo Markova

Rakkauden rakennusainekset Keijo Markova Rakkauden rakennusainekset Keijo Markova 14.6.2013 Mitä on rakkaus? Rakkaus on tunne siitä, että sinä olet siinä minua varten, sinä jaat minun tunteeni ja autat tulemaan niiden kanssa toimeen. Sinun kanssasi

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 1. Yleistä Pidä kiinni-projektista, Talvikista ja Tuuliasta 2. Äiti ja perhe päihdekuntoutuksessa

Lisätiedot

Auta minua onnistumaan. Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti

Auta minua onnistumaan. Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti Auta minua onnistumaan Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti Auta minua onnistumaan Vaikeuksien kasautumisen ja vakavampien käytösongelmien ennaltaehkäisy myönteisen

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat Jyväskylä. Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach

Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat Jyväskylä. Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat 20.9.2016 Jyväskylä Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach alkuun: Kuka olet? Mistä tulet? Mitä kortti kertoo sinulle? Hyvän mielen

Lisätiedot

Vaikeiden asioiden puheeksiottaminen

Vaikeiden asioiden puheeksiottaminen Vaikeiden asioiden puheeksiottaminen Työterveyspsykologi Hanna Wikman- Heinonen KKT-keskus Arvo Esityksen tavoite Antaa perustietoa puheeksiottamisesta ja siinä huomioitavista tekijöistä Antaa käytännön

Lisätiedot

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT )

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT ) Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa Piia Roos (LTO, KT ) www.piiaroos.fi Kasvatuksen päämäärä? Kuva: Kristiina Louhi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset

Lisätiedot

Tiina Röning Psykologi, Psykoterapeutti Tampereen urheiluakatemia

Tiina Röning Psykologi, Psykoterapeutti Tampereen urheiluakatemia Tiina Röning Psykologi, Psykoterapeutti Tampereen urheiluakatemia Kuormitus vs lepo Kuormituksen kokonaisuus aina yksilöllinen, fyysistä ja psyykkistä mahdoton tarkasti erottaa (stressi, kehon reaktiot,

Lisätiedot

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Lapset ensin. Mielenlukutaitoa! Opas turvallisen lapsiryhmän rakentamiseen Mielenlukutaitoa! on varhaiskasvattajille tarkoitettu opas mentalisaatioon perustuvasta työtavasta.

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Kuinka työntekijä voi tukea lapsen mentalisaatiokykyä? Nina Pyykkönen Erikoispsykologi, PsL Psykoterapeutti YET

Kuinka työntekijä voi tukea lapsen mentalisaatiokykyä? Nina Pyykkönen Erikoispsykologi, PsL Psykoterapeutti YET Kuinka työntekijä voi tukea lapsen mentalisaatiokykyä? Nina Pyykkönen Erikoispsykologi, PsL Psykoterapeutti YET Reflektiosta Reflektio on tärkeää kaikissa aikuisten, lasten, vanhempien ja ammatti-ihmisten

Lisätiedot

Läsnäolo ja myötätunto voimavaraksi Viva -hankkeen päätösseminaari Mari Juote ja Leena Rasanen

Läsnäolo ja myötätunto voimavaraksi Viva -hankkeen päätösseminaari Mari Juote ja Leena Rasanen Läsnäolo ja myötätunto voimavaraksi Viva -hankkeen päätösseminaari 11.10.2017 Mari Juote ja Leena Rasanen Al Mitä läsnäolo tarjoaa? Osaan aikaisempaa paremmin pysähtyä huomaamaan hetkien kauneutta. Vaikkei

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

HUIPPUJEN KASVATTAJA

HUIPPUJEN KASVATTAJA HUIPPUJEN KASVATTAJA Alppikoulu ympäristö nuoren kasvua ja kehitystä tukemassa Rukan alppi- ja freeski- akatemia 2 Nuorten psykososiaalinen kehitys Nuoruudessa ihminen kohtaa monia haasteita, jotka liittyvät

Lisätiedot