Yhteisöllinen vanhemmuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteisöllinen vanhemmuus"

Transkriptio

1 Yhteisöllinen vanhemmuus Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti, Theraplay-terapeutti Erityisasiantuntija, THL Lapset, nuoret ja perheet -yksikkö

2 Mitä kaikki lapset tarvitsevat kukoistaakseen Ø ravintoa, liikuntaa, lepoa, suojaa Ø tulla nähdyksi omana itsenään, iloa tuottavana Ø tulla kuulluksi ja siten arvostetuksi omine aloitteineen ja ajatuksineen Ø vapautta tutkia ja onnistua Ø leikkiä nautintoa kehosta, tunteista, ajatuksista ja näiden jakamisesta Ø saada opetusta oman kulttuurin arvoista ja odotuksista Ø tulla hyväksytyksi omaan ryhmäänsä Ø vireystilansa tuettua säätelyä voidakseen pysyä yhteydessä toisiin 2

3 Hyvä Auttaminen auttamisen vauvatutkimus aikuisen auttaminen kaverien auttaminen Jakaminen ruoan jakaminen jo vauvana pienen lapsen muutokset kouluikä: ajatukset nuoruus: ihanteet tarinointi

4 Hyvä Auttaminen auttamisen vauvatutkimus aikuisen auttaminen kaverien auttaminen Jakaminen ruoan jakaminen jo vauvana pienen lapsen muutokset kouluikä: ajatukset nuoruus: ihanteet tarinointi Lohduttaminen empatian perusta huolenpidon sisäinen kokonaisjärjestelmä

5 Paha Uhka puolustautuminen hyökkäys Pahantahtoisuus jääminen ilman apua raivo (Kullervon tehtävät) jääminen ilman: petetyksi tuleminen (Kullervon leipä) syrjään jätetyksi tuleminen lisää pahantahtoisia ajatuksia Kipu yhdistää jääminen syrjään sattuu sattuminen saa haluamaan satuttamaan

6 Yhteisöllisyys Toisten läheisyydessä, yhteydessä oleminen palkitsee läheisyys on jännite: sosiaalisen liittymisen järjestelmä on ihmisellä aivan erityisen moninainen katse/ilmeet: ääni/sävy; suuntautuminen; hengitys; sydämen syke Toisten tukeminen ja auttaminen palkitsee Jakaminen: tarinointi suurinta mielihyvää iltasaduista teatteriin lapsille lukeminen äärimmäisen hyödyllistä Leikki varhaiset vuorovaikutusleikit peuhaaminen sääntöleikit

7 Vanhemmuus Vahva itsenäinen tavoitejärjestelmä Useimmilla nisäkkäillä ja myös kädellisillä yksinäistä (ainutemoista) emo suojelee myös muilta lajitovereilta aivan erityisesti uroksilta

8 Vanhemmuus Vahva itsenäinen tavoitejärjestelmä Useimmilla nisäkkäillä ja myös kädellisillä yksinäistä (ainutemoista) emo suojelee myös muilta lajitovereilta aivan erityisesti uroksilta Joillakin yhteisöllistä norsut, surikaatit, sudet, silkkiapinat, kapusiinit, tamariinit ja ihmiset Pentu luo alusta asti suhteen moniin aivan eri vaatimukset sille, että luo itselleen turvallisen kuvan maailmasta vastaavasti enemmän stimulaatiota sosiaalisille aivoalueille Yhteistä on erityinen sosiaalinen ongelmanratkaisukyky älykkyys Yhteistä on myös ehdollinen sitoutuminen yksittäiseen pentuun pennusta luovutaan jollei ole toisia tukemassa

9 Ihmisen erityinen vanhemmuus Aina ollut auttajia (jo) synnytyksessä Äidin valmius antaa vauva tosien syliin Vauvan valmius luoda suhde moneen: kiinnostus Toisten kiinnostus vauvaan ja lapseen suku, ammattilaiset ja vertaiset valmius auttaa käytännössä kätilöt, doulat, päivähoitajat, kasvattajat, opettajat, harrastusohjaajat, nuorisotyöntekijät

10 Kiintymyssuhteet Miten saada apua kun on peloissaan, uupunut, sairas miten säädellä omaa kiihtymystään miten vahvistaa omaa uteliaisuuttaan ja toimijuuttaan kiintymyksen kohteen läheisyys helpottaa läheisyys on toisaalta uhkaavaa Valikoivuus hyvin vaihtelevaa ensisijaisen kiintymyksen kohteen ongelmallisuus Tunteiden kokemisen ja hallinnan suhteet kulttuurinen oppiminen

11 Ihmisen erityinen kiintymys Monet kiintymyssuhteet ovat lähtökohta vapaan valinnan tilanteessa 4-5 Isien erityinen merkitys kyky asettua lapsen kokemukseen herkistyy kokemuksissa leikki ja riehakkuus voimavarana Moninaiset ja vaihtuvat kohteet isovanhemmat, sisarukset, hoidon ja opetuksen henkilöstö Aivojen kehitykselle monet suhteet ovat rikkaus mielen, kielen ja kulttuurin perusta

12 Ihmisen erityinen kiintymys Monet kiintymyssuhteet ovat lähtökohta vapaan valinnan tilanteessa 4-5 Isien erityinen merkitys kyky asettua lapsen kokemukseen herkistyy kokemuksissa leikki ja riehakkuus voimavarana Moninaiset ja vaihtuvat kohteet isovanhemmat, sisarukset, hoidon ja opetuksen henkilöstö Aivojen kehitykselle monet suhteet ovat rikkaus mielen, kielen ja kulttuurin perusta Kolikolla on samalla aina kääntöpuolensa: vanhemman jääminen tuetta on vaaraksi lapselle

13 Hyvinvoiva lapsi Kokee olevansa hyvä kyllin hyvä ei ihan riitä vanhempien vihamielisyys merkitsee lapselle sitä, että on itse paha Kokee itsensä hyväksytyksi joukkoon useimpiin ryhmiin lapsi ei ole pyytänyt päästä joukkoon kuuluminen perusoikeus ja perustarve

14 Yhteydessä olemisen biologinen tila Kehollinen tila, ihminen on turvallisessa yhteydessä toiseen vartalon ja erityisesti pään asento kasvojen, erityisesti silmien ympäristön ilmelihakset; äänen sointuvuus ja kuulon virittäminen ihmisäänille turvallinen läheisyys ja kosketus hengitys ja sydämen syke Omaan hengitykseen vaikuttaminen on helpointa Yhteys tietysti katkeilee toistuvasti korjaaminen on tärkeämpää kuin jatkuva onnistuminen korjaaminen on aikuisen vastuulla 14

15 LAPSEN KEHITYSTÄ TUKEVA ASENNE Lapsen näkeminen erityisenä utelias kiinnostus lähtökohtainen hyväksyminen: syvällä sisällä on hyvä päämäärä arvon ja merkityksen antaminen menipä tuo hienosti sinä olet sitten kiva tyttö/ poika Kunnioittaminen vastuun ottamista omista virheistä nyt en tainnut kuunnella, nyt tein väärin, en huomannut 15

16 LAPSEN KEHITYSTÄ TUKEVA ASENNE 2 Myötä tunteminen tunteen elävyyden yhteen soinnuttaminen onpa sinulla ollut rankkaa, olipa ihana tarina Todellisuuden sanoittaminen ennakointi, jälkipurku ja kiitos merkitykset syntyvät toiminnan sanoittamisen myötä 16

17 Pidä huoli ensin itsestäsi Onnistumista tukee, että ajattelu, tunteminen ja kehollisuus pysyvät yhteen nivoutuneina pidä huolta kehosta: ravinto, liikunta, lepo pidä huolta tunteista: laulu, luonto, leikki pidä huoli ihmissuhteista: kuuntelu, hellyys, ilonpito toiminnan vaihtoehdot ovat silloin suurimmat Henkinen terveys on kykyä joustavaan ja jäsentyneeseen toimintaan yhteen nivominen ja sen ylläpitäminen on työtä oman kehollisen kokemuksen huomaaminen auttaa pitkä tietoinen uloshengitys tukee yhteyttä hyväksy ja kannattele tunnesiirtymät lapsesta ymmärrys lapsen sisäisten tilojen vaihteluista auttaa 17

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN

KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN KIINNOSTUS, KUNNIOITUS, MYÖTÄTUNTO - - LAPSEN JA VANHEMMUUDEN TUKEMISEN ASENNE LASTEN SUOJELUN KESÄPÄIVÄT 10.6.2015 1 Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten ja vanhempi-lapsisuhteiden psykoterapeutti Erityisasiantuntija,

Lisätiedot

Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät

Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät Joustava kestävyys ja suojaavat tekijät Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö THL LASTA-projektiryhmän puheenjohtaja jukka.makela@thl.fi

Lisätiedot

MITEN PIENET LAPSET VOISIVAT

MITEN PIENET LAPSET VOISIVAT MITEN PIENET LAPSET VOISIVAT HYVIN VARHAISKASVATUKSESSA: PEDAGOGINEN SENSITIIVISYYS Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet osasto, THL Tohtorikoulutettava,

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Jukka Mäkeä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL Miksi Vanhemmuus on yhteiskunnan

Lisätiedot

A LÄ MISSAA LAPSUUTTA SEMINAARI TA M P E R E

A LÄ MISSAA LAPSUUTTA SEMINAARI TA M P E R E KIIN T Y M Y S S U H T E ID E N MERKITYS A LÄ MISSAA LAPSUUTTA SEMINAARI TA M P E R E 16.11.2017 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lasten ja vuorovaikutussuhteiden psykoterapeutti Erityisasiantuntija, THL

Lisätiedot

PEDAGOGINEN SENSITIIVISYYS

PEDAGOGINEN SENSITIIVISYYS PEDAGOGINEN SENSITIIVISYYS Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet osasto, THL Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto Varhaiskasvatus LASSO-TUTKIMUSRYHMÄ

Lisätiedot

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VARHAISESTA TUESTA 28.9.2011 1 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lastenpsykoterapeutti ja theraplay-terapeutti kehittämispäällikkö, THL, lasten, nuorten ja perheiden osasto KEHITYKSEN

Lisätiedot

MITEN VARHAISKASVATUS VOI AUTTAA

MITEN VARHAISKASVATUS VOI AUTTAA MITEN VARHAISKASVATUS VOI AUTTAA LASTA KUKOISTAMAAN DAGIS-LOPPUSEMINAARI FOLKHÄLSAN 7.11.2018 Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti, Theraplay-terapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain muutosesitys lisää syrjäytymistä

Varhaiskasvatuslain muutosesitys lisää syrjäytymistä Varhaiskasvatuslain muutosesitys lisää syrjäytymistä Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti, Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet -yksikkö, THL LASSO-tutkimusryhmä, Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

Miten kuulluksi tuleminen vaikuttaa lapsen kehitykseen?

Miten kuulluksi tuleminen vaikuttaa lapsen kehitykseen? Miten kuulluksi tuleminen vaikuttaa lapsen kehitykseen? Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapian ja theraplay-terapian kouluttaja; kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palvelut

Lisätiedot

Pikkulapsen seksuaalisuus

Pikkulapsen seksuaalisuus Pikkulapsen seksuaalisuus Tunteita ja turvallisuutta Erityisasiantuntija Psykoterapeutti (YET), seksuaaliterapeutti (ET, NACS), työnohjaaja Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikka Seksuaalikehityksen tasot

Lisätiedot

Lempeän kasvatuksen viikko 2018 TUNNETAIDOT

Lempeän kasvatuksen viikko 2018 TUNNETAIDOT Lempeän kasvatuksen viikko 2018 TUNNETAIDOT Tunnetaidot Tunnetaidot ja kiintymysvanhemmuus Mitä tunteet ja tunnetaidot ovat? Tunnetaitojen kehitysaskeleet (ja opettaminen) Miten lapsen viha täytyy ymmärtää

Lisätiedot

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi 10.11.2017 Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Käytäntö on joskus kaukana ihanteista Tieto aivojen kehityksestä auttaa huomaamaan, mistä kaikesta

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Lapsinäkökulmasta lapsen näkökulmaan kuulemaan asettuminen on taitolaji

Lapsinäkökulmasta lapsen näkökulmaan kuulemaan asettuminen on taitolaji Lapsinäkökulmasta lapsen näkökulmaan kuulemaan asettuminen on taitolaji Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, VET lasten psykoterapeutti kehittämispäällikkö; lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö 31.5.2011

Lisätiedot

Kohti Lapsiystävällistä Oulua

Kohti Lapsiystävällistä Oulua Kohti Lapsiystävällistä Oulua Kokemuksellinen hyvinvointitieto Suunnittelija Susanna Hellsten Hyvinvointipäällikkö Arto Willman Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut Mitä kaikki lapset tarvitsevat

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUS JA ILO LAPSEN TASAPAINOISEN KEHITYKSEN TUKENA

VUOROVAIKUTUS JA ILO LAPSEN TASAPAINOISEN KEHITYKSEN TUKENA VUOROVAIKUTUS JA ILO LAPSEN TASAPAINOISEN KEHITYKSEN TUKENA Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti, Theraplay-terapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet - yksikkö, THL MITÄ

Lisätiedot

Videointerventioiden eettistä pohdintaa. Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin

Videointerventioiden eettistä pohdintaa. Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin Videointerventioiden eettistä pohdintaa Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin kouluttaja Eettiset lähtökohdat Ensimmäinen eettinen periaate:

Lisätiedot

LAPSEN KALTOINKOHTELU JA KANNUSTAVA KASVATUS. Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri

LAPSEN KALTOINKOHTELU JA KANNUSTAVA KASVATUS. Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri LAPSEN KALTOINKOHTELU JA KANNUSTAVA KASVATUS Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri LAPSEN KALTOINKOHTELU JA KANNUSTAVA KASVATUS 13.2.2019 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri lasten psykoterapeutti, vanhempi-lapsi terapeutti

Lisätiedot

HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS

HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS Sisällysluettelo: 1. Vanhemmuus 2. Odotus ja synnytys 3. Vauva 0-2kk 4. Vanhemmuuden väliarviointi kun vauva 2kk 5. Vauva 2-6kk 6. Vanhemmuuden väliarviointi kun vauva

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

LAPSEN TASAPAINOISEN KEHITYKSEN TUKENA

LAPSEN TASAPAINOISEN KEHITYKSEN TUKENA VUOROVAIKUTUSSUHTEET LAPSEN TASAPAINOISEN KEHITYKSEN TUKENA Lapsen normaalin kehityksen ja vanhemmuuden tukemisen seminaari Turku 27.5.2015 Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti, Theraplay-terapeutti

Lisätiedot

Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut

Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut Isän ja äidin välissä. Lapsen kuulemisen psykologinen kehys huolto- ja

Lisätiedot

LAPSEN KALTOINKOHTELUN JA KANNUSTAVA VUOROVAIKUTUS

LAPSEN KALTOINKOHTELUN JA KANNUSTAVA VUOROVAIKUTUS LAPSEN KALTOINKOHTELUN JA KANNUSTAVA VUOROVAIKUTUS Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri lasten psykoterapeutti, vanhempi-lapsi terapeutti Erityisasiantuntija, THL Lapset, nuoret ja perheet -yksikkö KULLERVO KALTOINKOHDELTUNA

Lisätiedot

ITSETUNTO JA PÄIHDE. Jukka Oksanen 2014

ITSETUNTO JA PÄIHDE. Jukka Oksanen 2014 ITSETUNTO JA PÄIHDE Jukka Oksanen 2014 Mitä päihteestä haetaan? Mukana tekemisen kokemusta. Seurustelun helpottumista. Mielihyväkokemusta. Tajunnan laajentamisen kokemusta. Psyykkisten olojen helpottumista.

Lisätiedot

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Kasvu äidiksi Nainen siirtyy vauvan myötä äitiystilaan (Stern) Pystynkö pitämään pienen

Lisätiedot

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Itsetunto Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Kaikista tärkein vaihe itsetunnon kehittymisessä on lapsuus ja nuoruus. Olen

Lisätiedot

ARVOKAS JOHTAMINEN OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI HELSINKI

ARVOKAS JOHTAMINEN OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI HELSINKI ARVOKAS JOHTAMINEN OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI HELSINKI 7.6.16 Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL Tohtorikoulutettava, Varhaiserityiskasvatuksen

Lisätiedot

Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi. Theraplayterapeutti Psykoterapeutti

Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi. Theraplayterapeutti Psykoterapeutti Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi Toimintaterapeutti (AMK) Theraplayterapeutti Psykoterapeutti Teinivanhemmuus voi olla valinta tai yllätys Merkitys kiintymyssuhteen

Lisätiedot

Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa

Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa Tarja Janhunen Psykologi, työnohjaaja Psykologipalvelu MIELLE Koti ja perhe Koti on paikka, jossa on läheisiä ja luotettavia ihmisiä, joilta hakee (ja

Lisätiedot

Nuoren itsetunnon vahvistaminen

Nuoren itsetunnon vahvistaminen Nuoren itsetunnon vahvistaminen Eväitä vanhemmuuteen 24.10.2013 Tuulevi Larri Psyk.sh, työnohjaaja Kriisi-ja perhetyöntekijä SPR, Nuorten Turvatalo Mitä itsetunto oikein onkaan Pieni katsaus tunnetaitoihin

Lisätiedot

Terve ja turvallinen seksuaalisuus nuoruudessa

Terve ja turvallinen seksuaalisuus nuoruudessa Terve ja turvallinen seksuaalisuus nuoruudessa Maaret Kallio Erityisasiantuntija Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS), työnohjaaja Seksuaaliterveysklinikka, Väestöliitto Nuorten seksuaaliterveyden osaamiskeskus

Lisätiedot

MILLAINEN MINÄ OLEN?

MILLAINEN MINÄ OLEN? MILLAINEN MINÄ OLEN? hidas vilkas reipas voimakas tahtoinen keskitty mätön herkkä iloinen rohkea LAPSEN VALOKUVA tyytyväi nen sinnikäs utelias Toimintavuosi - omatoi minen ujo kärsiväl linen toiset huomioonott

Lisätiedot

Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lasten ja vanhempi-lapsisuhteiden psykoterapeutti, Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikö, THL

Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lasten ja vanhempi-lapsisuhteiden psykoterapeutti, Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikö, THL Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lasten ja vanhempi-lapsisuhteiden psykoterapeutti, Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikö, THL Eduskunnan sivistysvaliokunnan pyytämä kannanotto ehdotukseen

Lisätiedot

Kohtaaminen, läsnäolo ja leikki

Kohtaaminen, läsnäolo ja leikki Kohtaaminen, läsnäolo ja leikki näkökulmia pienten pedagogiikkaan Kirsi Järvinen, LTO, työnohjaaja, Peda8eto Oy kirsi.jarvinen@peda8eto.fi Kirsi Järvinen Lahti 19.5.2015 Leikki, läsnäolo ja kohtaaminen

Lisätiedot

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA PERHEPÄIVÄHOITO SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SYLI, HALI, HUUMORI, RAVINTO, RAJAT JA RAKKAUS; SIINÄ TARJOOMAMME PAKKAUS SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO ARVOT KASVATUSPÄÄMÄÄRÄT

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille

Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille Osaava vanhemmuus-hanke Marja Uotila, projektipäällikkö psykoterapeutti, sairaanhoitaja, työnohjaaja Suomen Mielenterveysseura Vanhemmuuden perusta Vanhemman

Lisätiedot

Miten mielenterveyttä vahvistetaan?

Miten mielenterveyttä vahvistetaan? Miten mielenterveyttä vahvistetaan? Psyykkisestä, sosiaalisesta ja fyysisestä kunnosta ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Arjen rytmitys. Kuormitus ei ohita voimavaroja. Rasitus vs. lepo. Monipuolinen ravinto

Lisätiedot

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 FT, yliopistonlehtori Eira Suhonen Erityispedagogiikka Luennon teemat Turvallisessa ympäristössä on hyvä leikkiä Leikki vuorovaikutuksellisena

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä. Kokemukset näkyviin väkivaltatyön kehittäminen sijaishuollossa hanke 2009-2014

Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä. Kokemukset näkyviin väkivaltatyön kehittäminen sijaishuollossa hanke 2009-2014 Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä hanke 2009-2014 Tuon lapsen kanssa on sitten kummallista olla. Toisaalta tuntuu, että syli kuin syli kelpaa, mutta sitten kun tosipaikan tullen yritän ottaa syliin

Lisätiedot

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus 3.5.2017 Taru Hallikainen ARMOLLINEN VANHEMMUUS OLEN RIITTÄVÄN HYVÄ OLEN RAJALLINEN OLEN EPÄTÄYDELLINEN VOIN OTTAA APUA VASTAAN

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen lastensuojelun vastaanottotyössä ja pitkäaikaiseen sijoitukseen siirryttäessä

Kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen lastensuojelun vastaanottotyössä ja pitkäaikaiseen sijoitukseen siirryttäessä Kiintymyssuhteen rakentaminen ja vahvistaminen lastensuojelun vastaanottotyössä ja pitkäaikaiseen sijoitukseen siirryttäessä Kirsi Tuomi FM, musiikki- ja theraplay terapeutti Asta Rossi Sosionomi (AMK),

Lisätiedot

Näkökulmia mieslähtöiseen hyvinvointiosaamiseen. Matti Rimpelä Miestyön Foorumi IV 1.6.2011 Kokoushotelli Rantapuisto, Helsinki

Näkökulmia mieslähtöiseen hyvinvointiosaamiseen. Matti Rimpelä Miestyön Foorumi IV 1.6.2011 Kokoushotelli Rantapuisto, Helsinki Näkökulmia mieslähtöiseen hyvinvointiosaamiseen Matti Rimpelä Miestyön Foorumi IV 1.6.2011 Kokoushotelli Rantapuisto, Helsinki Poika Kevätpörriäisessä 1972 Mitä eroa on miehillä ja naisilla? Miehet kuolee

Lisätiedot

Työvälineitä hyvän mielen koulun rakentamiseen Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen

Työvälineitä hyvän mielen koulun rakentamiseen Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen Valtakunnallinen nuorisotyön koulutus Tampereella 22.-23.4.2013 Työvälineitä hyvän mielen koulun rakentamiseen Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen Kriisit ja selviytymisen tukeminen Psykologi,

Lisätiedot

Mitä tiedämme vuorovaikutuksen hoitamisen merkityksestä

Mitä tiedämme vuorovaikutuksen hoitamisen merkityksestä Mitä tiedämme vuorovaikutuksen hoitamisen merkityksestä Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapian ja theraplay-terapian kouluttaja; kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palvelut

Lisätiedot

Erityislapset partiossa

Erityislapset partiossa Erityislapset partiossa Neuropsykiatristen häiriöiden teoriaa ja käytännön vinkkejä Inkeri Äärinen Psykologi Teoriaa Neuropsykiatrinen häiriö on aivojen kehityksellinen häiriö, joka vaikuttaa usein laaja-alaisesti

Lisätiedot

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

Lasten ja perheiden palveluiden uusia tuulia ja yhdyspintoja koulun / vaativan erityisen tuen kanssa

Lasten ja perheiden palveluiden uusia tuulia ja yhdyspintoja koulun / vaativan erityisen tuen kanssa Lasten ja perheiden palveluiden uusia tuulia ja yhdyspintoja koulun / vaativan erityisen tuen kanssa Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, erityisasiantuntija Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL 1 Nykytieteen

Lisätiedot

Miksi koulu on olemassa?

Miksi koulu on olemassa? Miksi koulu on olemassa? Oppilaan hyvinvointi Oppilaan hyvinvointi Oppimisen ilo Uskallus ottaa vastaan tehtäviä Halu ponnistella Usko omiin mahdollisuuksiin Suomalaisen koulutuspolitiikan vahvuuksia

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 1. Yleistä Pidä kiinni-projektista, Talvikista ja Tuuliasta 2. Äiti ja perhe päihdekuntoutuksessa

Lisätiedot

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Sidonnaisuudet Tutkija, Oulun yliopisto, PPSHP Psykoterapiakouluttaja,

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ

LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LASTENOHJAAJIEN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.- 16.9.2011, Lahti Jouko Vesala (lähteinä Bent Falk, Pirjo Tuhkasaari, Jukka Mäkelä, Soili Poijula) Johdanto Lapsi/ nuori kehittyy vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi 2 Kehittyvä ihminen I Johdatus kehityspsykologiaan 1. Kehityspsykologian perusteet Mitä kehityspsykologia on? Kehitys

Lisätiedot

Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy

Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy Eväitä yhteistoimintaan Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy 3.10.2008 Modernistinen haave Arvovapaa, objektiivinen tieto - luonnonlaki Tarkkailla,tutkia ja löytää syy-seuraussuhteet

Lisätiedot

LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi

LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi Kuvat: Suomen Punainen Risti Itsetuntemus ja erilaisuuden hyväksyminen Kun opimme tiedostamaan omien ajattelu- ja toimintatapojemme taustalla vaikuttavia

Lisätiedot

Varhainen vuorovaikutus Nina Sajaniemi Opettajankoulutuslaitos, varhaiskasvatuksen koulutus

Varhainen vuorovaikutus Nina Sajaniemi Opettajankoulutuslaitos, varhaiskasvatuksen koulutus Varhainen vuorovaikutus Nina Sajaniemi Opettajankoulutuslaitos, varhaiskasvatuksen koulutus 12.10.2015 1 Lapsen kehitys on aikuisen varassa Lapsi kehittyy vuorovaikutuksessa moniulotteisen ympäristön kanssa

Lisätiedot

Ohjaaminen ja mentalisaatio

Ohjaaminen ja mentalisaatio Ohjaaminen ja mentalisaatio Läheisen ohjaus terapiatyössä 14.5.2018 Elina Kärkölä, HuK, puheterapeutti, itsenäinen ammatinharjoittaja Mentalisaatio on kahden kokemusmaailman, oman mielen ja toisen mielen

Lisätiedot

Adoptiolapsen hoidollinen kohtaaminen. 20.2.2014 Psykoterapeutti Eeva-Liisa Junnola-Nyström

Adoptiolapsen hoidollinen kohtaaminen. 20.2.2014 Psykoterapeutti Eeva-Liisa Junnola-Nyström Adoptiolapsen hoidollinen kohtaaminen 20.2.2014 Psykoterapeutti Eeva-Liisa Junnola-Nyström Adoptiolapsella on aina takanaan ero syntymävanhemmistaan ja joillakin lapsilla saattaa olla useita kiintymyssuhteen

Lisätiedot

Jukka Mäkelä 21.8.2008 Miten vuorovaikutus kuntouttaa 1

Jukka Mäkelä 21.8.2008 Miten vuorovaikutus kuntouttaa 1 Mikä vuorovaikutuksessa kuntouttaa Jukka Mäkelä Stakes, mielenterveysryhmä Jukka Mäkelä 21.8.2008 Miten vuorovaikutus kuntouttaa 1 Aivojen terve kehitys Aivojen tehtävä ohjata käyttäytymistä mahdollisimman

Lisätiedot

Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015

Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015 Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa 11.6.2015 Petteri Mikkola Koko päivä pedagogiikkaa Lapsen itsetunnon ja minäkuvan vahvistaminen Lapsen sosiaalinen asema on aina aikuisten vastuulla Yhteinen

Lisätiedot

Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret. -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia

Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret. -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia erityisasiantuntija Anne Salmi, Työterveyslaitos Nuorten suhde työelämään - ne vakiintuneet teesit Nuorten työuria tulee

Lisätiedot

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9. Monikkoperheet kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.2014 Monikkoraskauksien lukumäärät Tilasto vuonna 2012 794

Lisätiedot

Alakouluhanke Workshop

Alakouluhanke Workshop Valtakunnallinen nuorisotyön koulutus Tampereella 22.-23.4.2013 Alakouluhanke Workshop Mieli-päivien sessio Pienet mielet lapset ja perheet Riikka Nurmi KM, LO, draamaopettaja Kriisit ja selviytymisen

Lisätiedot

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Esityksen teemat Mitä sairaus tarkoittaa lapselle ja nuorelle? Miten sairaus näkyy perheessä? Mitä ja

Lisätiedot

SIJAISHUOLLON KIINTYMYSSUHTEET LAPSEN KEHITYKSESSÄ TRAUMAN KORJAAMISEN MAHDOLLISUUS

SIJAISHUOLLON KIINTYMYSSUHTEET LAPSEN KEHITYKSESSÄ TRAUMAN KORJAAMISEN MAHDOLLISUUS SIJAISHUOLLON KIINTYMYSSUHTEET LAPSEN KEHITYKSESSÄ TRAUMAN KORJAAMISEN MAHDOLLISUUS Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti, Theraplay-terapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet

Lisätiedot

RESILIENSSI l. joustava palautuvuus Resilientit yksilöt ponnahtavat takaisin stressaavasta kokemuksesta nopeasti ja tehokkaasti.

RESILIENSSI l. joustava palautuvuus Resilientit yksilöt ponnahtavat takaisin stressaavasta kokemuksesta nopeasti ja tehokkaasti. RESILIENSSI l. joustava palautuvuus Resilientit yksilöt ponnahtavat takaisin stressaavasta kokemuksesta nopeasti ja tehokkaasti. Reagoi nykyiseen todellisuuteen, parhaillaan tapahtuvaan, murehtii vähemmän

Lisätiedot

Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO

Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Hyvinvointia tukeva kouluarki 2 Koululla on yhä tärkeämpi rooli lapsen

Lisätiedot

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisessa Työntekijän oma vastuu Rooli työyhteisössä Työyhteisön voima Tulevaisuuden haasteet Minäminäminäminäminäminäminäminä

Lisätiedot

VASU KAHVILAT Salpakankaan koulun kabinetti klo

VASU KAHVILAT Salpakankaan koulun kabinetti klo VASU KAHVILAT 2017 Salpakankaan koulun kabinetti klo 12.30-14.00 6.3 29.3 12.4. 26.4. 3.5 Yksiköistä kahvilaan osallistuu 1-3 henkilöä Kahvilassa käsitellään yhteisössä keskusteltuja teemoja osallistujat

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö.

Varhaiskasvatussuunnitelma. Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö. Varhaiskasvatussuunnitelma Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö. 2014 Ypäjän varhaiskasvatuspalvelut Päiväkoti Heporanta: Pollet, Ponit ja Varsat

Lisätiedot

Miten ehkäisevä päihdetyö, turvallinen arki ja ammattioppilaitos sopivat samaan lauseeseen? Yhteisöllisyyttä käytännössä.

Miten ehkäisevä päihdetyö, turvallinen arki ja ammattioppilaitos sopivat samaan lauseeseen? Yhteisöllisyyttä käytännössä. Miten ehkäisevä päihdetyö, turvallinen arki ja ammattioppilaitos sopivat samaan lauseeseen? Yhteisöllisyyttä käytännössä., projektipäällikkö AMIS Arjen Ammattilaiset, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Perustehtävät

Lisätiedot

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen

Lisätiedot

Sisällys. Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä

Sisällys. Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä Sisällys Alkusanat... 11 Tarina epätoivosta: Jannen lapsuus ja nuoruus... 15 Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Yhteiskunnan muutos ja elämän riskit... 21 Perhe-elämän muutokset... 21 Koulutus-

Lisätiedot

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Erityisopettaja Anne Kuusisto Neuvokas perhe Syömisen ja liikkumisen tavat lapsiperheen arjessa Tämän hetken lapset kuulevat paljon ruoka- ja liikkumiskeskustelua

Lisätiedot

Kosketuksen merkitys lapsen kehityksessä. Jukka Mäkelä HYKS Pienten lasten psykiatrinen keskus

Kosketuksen merkitys lapsen kehityksessä. Jukka Mäkelä HYKS Pienten lasten psykiatrinen keskus Kosketuksen merkitys lapsen kehityksessä Jukka Mäkelä HYKS Pienten lasten psykiatrinen keskus Kosketus Kosketusaisti kehittyy ensimmäisenä ja säilyy pisimpään Iho on suurin aistinelin rakentaa yhteyden

Lisätiedot

Aktiivisen läsnäolon merkitys lapselle

Aktiivisen läsnäolon merkitys lapselle Aktiivisen läsnäolon merkitys Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti, theraplay-terapeutti Erityisasiantuntija, THL Lapset, nuoret ja perheet osasto Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä 11.2.2014 1 Lapsiasiavaltuutettu Ottaa selvää lasten mielipiteistä ja kertoo niistä aikuisille. Selvittää,

Lisätiedot

Maatalousyrittäjien ja heidän kanssaan työskentelevien hyvinvointi- ja virkistyspäivä Ikaalinen 1.11.2017 Pirjo Latvanen Psykologi, perhe- ja paripsykoterapeutti Maatilan emäntä IHMISSUHTEISSA Kihistään

Lisätiedot

Miten lapsi oppii hyvinvointia ja myös pahoinvointia? Matti Rimpelä 30.3.2011 Elämyksiä ja elämää Hevonen osana hyvinvointipalveluja

Miten lapsi oppii hyvinvointia ja myös pahoinvointia? Matti Rimpelä 30.3.2011 Elämyksiä ja elämää Hevonen osana hyvinvointipalveluja Miten lapsi oppii hyvinvointia ja myös pahoinvointia? Matti Rimpelä 30.3.2011 Elämyksiä ja elämää Hevonen osana hyvinvointipalveluja Lapsi jaetaan osiin: Joukkoharha Koti kasvattaa Koulu opettaa Sosiaali-

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mielenterveys voimavarana Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mitä mielenterveys tarkoittaa Mielen terveys vs. mielen sairaus? Mielen kokemus hyvinvoinnista ja tasapainosta Sisäisiä,

Lisätiedot

LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA

LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA Terveystarkastukset lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa -menetelmäkäsikirjassa (2011) todetaan että seksuaaliterveyden edistäminen on tärkeä

Lisätiedot

Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja

Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja Willian Glasser MD kehitti Valinnan teorian kliinisessä työssään. 1965 ensimmäisen kirja Reality Therapy; A New Approach To Psychiatry Käytännön

Lisätiedot

Alueelliset nuorisotyöpäivät Monialainen yhteistyö - opetustoimi

Alueelliset nuorisotyöpäivät Monialainen yhteistyö - opetustoimi Alueelliset nuorisotyöpäivät 17.2.2016 Monialainen yhteistyö - opetustoimi 17.2.2016 1 Monialainen yhteistyö opetustoimen näkökulmasta 1) TURVALLISUUS Ulkoinen turvallisuus Oppilaitoksen puitteet Sitoutuminen

Lisätiedot

HYVÄ PERHEEN KOHTAAMINEN TIETOA JA TOIVEITA AMMATTILAISILLE

HYVÄ PERHEEN KOHTAAMINEN TIETOA JA TOIVEITA AMMATTILAISILLE HYVÄ PERHEEN KOHTAAMINEN TIETOA JA TOIVEITA AMMATTILAISILLE ENSIKOHTAAMINEN Ensivaikutelma syntyy hetkessä, mutta sen vaikutukset jäävät mieleen ikuisesti. Kohtaajina Minä ja Sinä vai vastassa Hän tai

Lisätiedot

TERVEYDENHOITAJA ASIAKKAAN MIELENTERVEYDEN TUKENA

TERVEYDENHOITAJA ASIAKKAAN MIELENTERVEYDEN TUKENA TERVEYDENHOITAJA ASIAKKAAN MIELENTERVEYDEN TUKENA Ei me olla terapeutteja 15.3.2019 Rovaniemi Tarja Kellosalo ja Minna Rytkönen Helppoa on tehdä ihminen hulluksi Ota häneltä pois kaikki ja katso kuinka

Lisätiedot

ADOPTIOLAPSEN VANHEMPANA: STRESSI, TRAUMA, KIINTYMYS JA HYVÄ ELÄMÄ

ADOPTIOLAPSEN VANHEMPANA: STRESSI, TRAUMA, KIINTYMYS JA HYVÄ ELÄMÄ ADOPTIOLAPSEN VANHEMPANA: STRESSI, TRAUMA, KIINTYMYS JA HYVÄ ELÄMÄ Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti (VET), Theraplay-terapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuorten ja perheet -osasto,

Lisätiedot

Synnytykseen liittyvä kipu ei lääkkeellinen hoito

Synnytykseen liittyvä kipu ei lääkkeellinen hoito Synnytykseen liittyvä kipu ei lääkkeellinen hoito Pia Laitio, kätilö, Tyks, sype-poliklinikka, rentoutusvalmennukset, Kätilön kammari / synnytyspelon hoito Naisen Kipu 13.3 2014. Kokonaiskivun muodostuminen

Lisätiedot

Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa

Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa Marja Saarenheimo FT, psykologi, psykoterapeutti Vanhustyön keskusliitto/ Terapiahuone MielenTila Kognitiivinen psykoterapia (CBT) Aaron Beck

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Tämä on lapsen varhaiskasvatussuunnitelma, joka sisältää esiopetuksen oppimissuunnitelman sekä mahdollisen tehostetun eli varhaisen tai

Lisätiedot

Investointi sijaisvanhempaanparas

Investointi sijaisvanhempaanparas Investointi sijaisvanhempaanparas sijoitus Sijaisvanhemman hyvinvointi hyvän sijoituksen perustuksena Sijaishuollon päivät Lahti 29.9. 2015/Virpi Vaattovaara Oikea investointi sijaisvanhempaan tuottaa:

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

Ruoka korjaavana kokemuksena

Ruoka korjaavana kokemuksena Ruoka korjaavana kokemuksena Helsinki 27.1.2011 Sirkka-Anneli Koskinen menetelmät - keinot lait,asetukset historia vuorovaikutus tekijä kohde-tuotos yhteisö Tausta vaikuttajat Donald Winnicott Barbara

Lisätiedot