Sukulaisuuden merkitys ilvesnaaraiden elinalueiden sijoittumiselle: Kaakon osa hanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sukulaisuuden merkitys ilvesnaaraiden elinalueiden sijoittumiselle: Kaakon osa hanke"

Transkriptio

1 Sukulaisuuden merkitys ilvesnaaraiden elinalueiden sijoittumiselle: Kaakon osa hanke Annika Herrero ja Katja Holmala, Riista ja kalatalouden tutkimuslaitos

2 Esityksen sisältö Tekijöiden ja taustan esittely Mitä tutkimme ja miten Tulosten soveltaminen Mithra ilveksen liikkeet

3 Taustaa 1 Suomessa ilveksen kantaa hoidetaan kansallisen kannanhoitosuunnitelman puitteissa. Yksi päätarkoituksista on turvata lajin elinvoimainen populaatio Suomessa. Keskeisintä luotettavan kannanarvion tekemiseksi on tunnistaa pentueet eli perheryhmät ilmoitetuista jälki ja näköhavainnoista.

4 Taustaa 2 Tätä varten käytetään tietoa ilvesten elinpiirien koosta. Sosiaalinen järjestelmä vaikuttaa siihen, miten eläin käyttää ympäristöään. Osittain päällekkäisillä elinpiireillä voi elää joko naaraita, tai naaraita ja uroksia. Elinpiiriään jakavien yksilöiden sukulaisuussuhteista ei kuitenkaan tiedetä juuri mitään.

5 Tutkimusalue: Kaakon osahanke

6 Mitä tutkimme ja miten Kuinka paljon vierekkäisten, pennullisten naaraiden elinpiirit ja niiden ydinalueet voivat mennä päällekkäin? Vaikuttaako naaraiden sukulaisuussuhde elinpiirien päällekkäisyyteen Pyrimme varustamaan pennullisia naaraita, tai vielä emonsa elinpiirillä olevia pentuja GPS GSM pannoilla. Yksilöiden tunnistus tehdään lumijälkiseurannoissa ja karva ansoilla kerätystä DNA:sta (karvoja, ulosteita) ja mahdollisesti turkin yksilöllisen kuvioinnin perusteella riistakamerakuvista.

7 Merkkauspaikat

8 Ulosteet

9 Makuut

10 Mitä tutkimmme ja miten.. Miten maiseman rakenne ja ravinnon runsaus vaikuttavat naaraiden elinpiirien päällekkäisyyteen? Naaraat eivät siedä sukulaisiaankaan omalla elinpiirillään, jos ravintoa on niukasti. Niin elinpiirin sijoittumista, kuin saaliseläinlajistoakin ohjaavat keskeiset maisemarakenteen elementit. Maankäyttöaineisto maiseman luokitus ilvekselle oleellisiin luokkiin Riistalaskennoista ja metsästystilastoista saatava tieto paikallinen saaliseläinlajisto ja tiheys Ilvesten seuranta aineisto elinympäristön käyttö

11 Mitä tutkimmme ja miten.. Mitkä tekijät selittävät nuorten ilvesten levittäytymisvaellusta? Lähtö ja saapumisalueen ilvespopulaation tiheys, maiseman rakenne, saaliin runsaus Tietoa jo vähintään 15 ilveksen vaelluksesta. tilastotiede, karttaohjelmat

12 Tulokset ja soveltaminen Kotimaassa Saadaan tarkempaa tietoa erillisistä pentueista kannanarvion pohjaksi Selvitetään, miten sukulaisuutta voitaisiin huomioida esimerkiksi kannanarvioinnissa elinpiirit voivat hyvän ravintotilanteen vallitessa olla pienempiä kuin muilla alueilla jos lähekkäiset naaraat sallivat elinalueen reuna alueiden päällekkäistä käyttöä. Uutta tieteellistä tietoa kissaeläinten sosiaalisen järjestelmän muodoista

13 Mithra pannoitettiin

14 Lisätietoja Tutkija Annika Herrero puh: Tutkija Katja Holmala, vastuullinen hankevetäjä puh: ( KIITOS MIELENKIINNOSTA!

Sisältö. Yleistä ahmasta. Tutkimuksia muualta. Ahman elinalueen valinta. Ahman ruokavalio. Yhteenveto: ahma suden seuralaisena

Sisältö. Yleistä ahmasta. Tutkimuksia muualta. Ahman elinalueen valinta. Ahman ruokavalio. Yhteenveto: ahma suden seuralaisena Kuva: Ilpo Kojola Sisältö Yleistä ahmasta Tutkimuksia muualta Ahman elinalueen valinta Ahman ruokavalio Yhteenveto: ahma suden seuralaisena 2 Ahma Gulo gulo Maailman suurin maalla elävä näätäeläin Kanta

Lisätiedot

Ilveskannan seuranta Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Ilveskannan seuranta Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Ilveskannan seuranta Katja Holmala RKTL Esitelmän sisältö Kannanarviointi RKTL:ssä Ilveksen levinneisyys ja levittäytyminen Ilveskannan arviointimenetelmän yksityiskohtia Erillislaskennat Muutama sananen

Lisätiedot

Suurpetotutkimus/RKTL

Suurpetotutkimus/RKTL Suurpetotutkimus/RKTL 9.12.2010 Pori photo Ilpo Kojola photo Ilpo Kojola photo: Ilpo Kojola photo de5stora.com Tietoa kestäviin valintoihin! Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on noin 300 hengen asiantuntijaorganisaatio,

Lisätiedot

Suurpetokantojen arviointi

Suurpetokantojen arviointi Suurpetokantojen arviointi Ilpo Kojola, RKTL Suurpetojen vähimmäislukumäärä vuoden lopussa (1978 2012) 2500 2000 4x 2500 2000 25x 1500 kesä 1500 1000 Karhu 1000 Ilves 500 500 0 1978 1984 1990 1996 2002

Lisätiedot

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2004

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2004 1 Riistantutkimuksen tiedote 203:1-7. Helsinki 22.8.2005 Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2004 Ilpo Kojola, Elisa Määttä ja Harri Hiltunen Suomessa oli vuoden 2004 lopulla arviolta 810 850

Lisätiedot

Paikkatiedon hyödyntäminen liito-oravien esiintymistä selittävien tekijöiden ja maiseman käytön tutkimuksessa

Paikkatiedon hyödyntäminen liito-oravien esiintymistä selittävien tekijöiden ja maiseman käytön tutkimuksessa Paikkatiedon hyödyntäminen liito-oravien esiintymistä selittävien tekijöiden ja maiseman käytön tutkimuksessa Geoinformatiikan valtakunnalliset tutkimuspäivät 22.-23.5.2013 Sanna Mäkeläinen sanna.makelainen@helsinki.fi

Lisätiedot

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2003

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2003 1 Riistantutkimuksen tiedote 194:1-7. Helsinki 21.6.4 Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 3 Ilpo Kojola ja Elisa Määttä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi suurpetojen vähimmäisyksilömääriksi

Lisätiedot

ECOSEAL-hanke. Raisa Tiilikainen ja Kaarina Kauhala. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

ECOSEAL-hanke. Raisa Tiilikainen ja Kaarina Kauhala. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ECOSEAL-hanke Raisa Tiilikainen ja Kaarina Kauhala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ECOSEAL tasapainoilua hylkeiden kestävän kannanhoidon ja kalastuksen välillä Hankkeen kesto 2012-2013 Yhteistyö

Lisätiedot

Perämeren hylkeiden ravintotutkimus

Perämeren hylkeiden ravintotutkimus Perämeren hylkeiden ravintotutkimus Hylkeet syövät lohen ja meritaimenen vaelluspoikasia 12.11.2013 Istutustutkimusohjelman loppuseminaari Esa Lehtonen RKTL Hylkeiden ravintotutkimus Perämerellä Hyljekantojen

Lisätiedot

Skenaariot suurpetokantojen verotuksen suunnittelussa

Skenaariot suurpetokantojen verotuksen suunnittelussa Skenaariot suurpetokantojen verotuksen suunnittelussa Katja Holmala Riistapäivät 19.1.2016 Esityksen rakenne Tausta Mallit ilveksen populaatiokehityksestä Malli 1: populaatiomalli Malli 2: skenaario- eli

Lisätiedot

Koulutuspaketti: ilvesten erillislaskenta 2012-13

Koulutuspaketti: ilvesten erillislaskenta 2012-13 Koulutuspaketti: ilvesten erillislaskenta 2012-13 Katja Holmala ja Samuli Heikkinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL Kanta-arvion muodostaminen - perustuu petoyhdyshenkilöiden tuottamiin petohavaintoihin

Lisätiedot

ELÄMÄÄ SUURPETOJEN KANSSA. Keskustelutilaisuus Pohjois-Karjalan suurpetotilanteesta Matti Osara, Ympäristöministeriö

ELÄMÄÄ SUURPETOJEN KANSSA. Keskustelutilaisuus Pohjois-Karjalan suurpetotilanteesta Matti Osara, Ympäristöministeriö ELÄMÄÄ SUURPETOJEN KANSSA Keskustelutilaisuus Pohjois-Karjalan suurpetotilanteesta 11.10.2012 Matti Osara, Ympäristöministeriö Ympäristöministeriön näkökulma suurpetoihin Suurpetoja koskevat eräät luonnonsuojelulain

Lisätiedot

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 12.6.2006 SUUNNITTELUKESKUS OY Liito-oravaselvitys 1 12.6.2006 Hepoluhdan alue 488-C7526 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 YLEISKUVA... 1 3 LIITO-ORAVA...

Lisätiedot

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2001

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2001 1 Riistantutkimuksen tiedote 182: 1-7. Helsinki 3.9.2 Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 1 Ilpo Kojola Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen suurpetoseurannan mukaan maamme karhukanta pysyi

Lisätiedot

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2005

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2005 1 Riistantutkimuksen tiedote 208:1-5. Helsinki 1.8.2006 Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2005 Ilpo Kojola, Elisa Määttä ja Harri Hiltunen Suomessa eleli vuoden 2005 lopussa arviolta 810 860

Lisätiedot

Rodun lisääntymistilanteen selvittäminen. Tampere 23.10.2010 Outi Niemi

Rodun lisääntymistilanteen selvittäminen. Tampere 23.10.2010 Outi Niemi Rodun lisääntymistilanteen selvittäminen Tampere 23.10.2010 Outi Niemi Miten lähteä liikkeelle? Suunnittelu Tietojen keruusta sopiminen rotuyhdistyksessä Sitouttaminen Tiedottaminen Tekninen toteutus Suunnittelu

Lisätiedot

Poron lisääntyminen. Nimeni:

Poron lisääntyminen. Nimeni: Poron lisääntyminen Nimeni: Luonto on tarkoituksenmukainen ja sen tapahtumat mielekkäitä. Eläinten lisääntymiskierron eri vaiheet tapahtuvat kokonaisuuden kannalta parhaaseen aikaan. Mieti poron lisääntymistä

Lisätiedot

Koko maan ilveskanta-arvion taustasta ja erityisesti Etelä-Hämeen arviosta. Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Koko maan ilveskanta-arvion taustasta ja erityisesti Etelä-Hämeen arviosta. Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Koko maan ilveskanta-arvion taustasta ja erityisesti Etelä-Hämeen arviosta Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Erillislaskentojen pentuetulos talvi 2012/2013 Ensimmäinen tieto lehdistössä Pentueet

Lisätiedot

Riistapäivät 2015 Markus Melin Itä Suomen Yliopisto Metsätieteiden osasto markus.melin@uef.fi

Riistapäivät 2015 Markus Melin Itä Suomen Yliopisto Metsätieteiden osasto markus.melin@uef.fi Riistapäivät 2015 Markus Melin Itä Suomen Yliopisto Metsätieteiden osasto markus.melin@uef.fi Laserkeilaus pähkinänkuoressa Aktiivista kaukokartoitusta, joka tuottaa 3D aineistoa (vrt. satelliitti- ja

Lisätiedot

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2002

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2002 1 Riistantutkimuksen tiedote 190:1-7. Helsinki 20.9.3 Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2 Ilpo Kojola Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi loppuvuoden 2 suurpetojen vähimmäisyksilömääriksi

Lisätiedot

LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS

LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Raasepori Oy Asiakirjatyyppi Liito-orava- ja kasvillisuusselvitys Päivämäärä 21.9.2012 Viite 82142499-05 ILMATAR RAASEPORI OY GUMBÖLEBERGETIN LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS

Lisätiedot

Riistahavainnot.fi-sivusto palvelemassa susikannan arviointia esimerkkinä susien DNA-keräys

Riistahavainnot.fi-sivusto palvelemassa susikannan arviointia esimerkkinä susien DNA-keräys Riistahavainnot.fi-sivusto palvelemassa susikannan arviointia esimerkkinä susien DNA-keräys Samuli Heikkinen Luonnonvarakeskus Susipuhelimesta Riistahavainnot.fi-palveluun 18.8.2005 21.8.2006 1.9.2011

Lisätiedot

2031/ / / /2017 Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto PL Valtioneuvosto

2031/ / / /2017 Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto PL Valtioneuvosto 2031/00 04 05/2017 1/11 4.7.2017 2031/00 04 05/2017 Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto PL 30 00023 Valtioneuvosto Liite 1. Ilveskannan arviointiin vuonna 2017 liittyviä aineistoja ja lisätietoja

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. välille suunnitellun kiinteän yhteyden sekä tuulipuiston hyljeselvitys 2009. Suomen Luontotieto Oy 37/2009 Jyrki Oja, Satu Oja

Suomen Luontotieto Oy. välille suunnitellun kiinteän yhteyden sekä tuulipuiston hyljeselvitys 2009. Suomen Luontotieto Oy 37/2009 Jyrki Oja, Satu Oja Oulunsalon-Hailuodon välille suunnitellun kiinteän yhteyden sekä tuulipuiston hyljeselvitys 2009 Harmaahylkeitä lähellä Martinriisiä Suomen Luontotieto Oy 37/2009 Jyrki Oja, Satu Oja Sisältö 1. Johdanto...

Lisätiedot

ENNUSTE ILVESKANNAN KEHITYKSESTÄ VUOTEEN 2015 ENNUSTEMALLIN KUVAUS

ENNUSTE ILVESKANNAN KEHITYKSESTÄ VUOTEEN 2015 ENNUSTEMALLIN KUVAUS ENNUSTE ILVESKANNAN KEHITYKSESTÄ VUOTEEN 2015 ENNUSTEMALLIN KUVAUS Tiivistelmä Jotta tulevaa ilveskannan kehitystä voitaisiin ennustaa, laadittiin havaittuun kannankehitykseen ja ilmoitettuihin verotusmääriin

Lisätiedot

Vt 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie. Liito-oravaselvitys. Tiehallinto

Vt 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie. Liito-oravaselvitys. Tiehallinto Vt 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie Liito-oravaselvitys Tiehallinto 2009 1 Vt 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie välillä Rengonkylä-Nurmo; liito-oravaselvitys 1. Yleistä Liito-oravaa (Pteromys volans) koskevat

Lisätiedot

Hirvikannan koko ja vasatuotto vuonna 2005

Hirvikannan koko ja vasatuotto vuonna 2005 Riistantutkimuksen tiedote :. Helsinki..00 Hirvikannan koko ja vasatuotto vuonna 00 Vesa Ruusila, Mauri Pesonen, Riitta Tykkyläinen, Arto Karhapää ja Maija Wallén Maamme hirvikannassa ei tapahtunut syksyn

Lisätiedot

Lu8. vit vaikuttaa yleison kiinnostus ilmoittaa havaintoja jaltai median kiinnostus suurpetoasioihin.

Lu8. vit vaikuttaa yleison kiinnostus ilmoittaa havaintoja jaltai median kiinnostus suurpetoasioihin. Lu8 LUONNONVARAKESKUS 16.2.2015 Luke 251100 04 05/2015 Maa- ja metsitalousministerio Luonnonvaraosasto Kirjaamo kiriaamo@mmm.fi Viite: Maa- ja metsfitalousministeridn ja Luonnonvarakeskuksen tulossopimus2ol*2019,

Lisätiedot

Rataskadun alueen liitooravaselvitys

Rataskadun alueen liitooravaselvitys Rataskadun alueen liitooravaselvitys 2017 Huittisten kaupunki 21.3.2017 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Liito-oravaselvitys. 3 2.1 Yleistä liito-oravasta 3 2.2

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Kankaanpään Alahonkajoen tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys AHLMAN GROUP OY

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Kankaanpään Alahonkajoen tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys AHLMAN GROUP OY KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään Alahonkajoen tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys 2013 ALMAN GROUP OY RAPORTTEJA 6/2013 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 5 Työstä

Lisätiedot

Hirvikannan koko ja vasatuotto vuonna 2004

Hirvikannan koko ja vasatuotto vuonna 2004 Riistantutkimuksen tiedote 0:-. Helsinki..00 Hirvikannan koko ja vasatuotto vuonna 00 Vesa Ruusila, Mauri Pesonen, Riitta Tykkyläinen, Arto Karhapää ja Maija Wallén Maamme hirvikanta pysyi syksyn 00 hirvijahdin

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Karvian Alkkian tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys AHLMAN GROUP OY

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Karvian Alkkian tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys AHLMAN GROUP OY KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Karvian Alkkian tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys 2013 ALMAN GROUP OY RAPORTTEJA 7/2013 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 5 Työstä vastaavat

Lisätiedot

Voimassaoloaika Valtuutussäännökset Metsästysasetuksen (869/ ) 2 :n 3 momentti ja 5

Voimassaoloaika Valtuutussäännökset Metsästysasetuksen (869/ ) 2 :n 3 momentti ja 5 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ PL 30 (Hallituskatu 3 A) 00023 VALTIONEUVOSTO MÄÄRÄYS Päivämäärä 2.6.2000 2180/722/2000 Riistanhoitopiirit Pyyntiluvan nojalla tai alueellisen kiintiön puitteissa sallittava

Lisätiedot

Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 16/2019. Karhukanta Suomessa Samuli Heikkinen, Ilpo Kojola & Samu Mäntyniemi

Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 16/2019. Karhukanta Suomessa Samuli Heikkinen, Ilpo Kojola & Samu Mäntyniemi Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 16/2019 Karhukanta Suomessa 2018 Samuli Heikkinen, Ilpo Kojola & Samu Mäntyniemi Karhukanta Suomessa 2018 Samuli Heikkinen, Ilpo Kojola & Samu Mäntyniemi Luonnonvarakeskus,

Lisätiedot

Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys

Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PROKON WIND ENERGY FINLAND OY Kattiharjun tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20.8.2014 P21463P003 Liito-oravaselvitys 1 (23) Tuomo Pihlaja 20.8.2014

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAPALVELUT SUUNNITTELUPALVELUT SELVITYS- JA ARVIOINTIRYHMÄ

TAMPEREEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAPALVELUT SUUNNITTELUPALVELUT SELVITYS- JA ARVIOINTIRYHMÄ TAMPEREEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAPALVELUT SUUNNITTELUPALVELUT SELVITYS- JA ARVIOINTIRYHMÄ LINNAINMAA KOILLISKESKUKSEN LIITO-ORAVASELVITYS Toukokuu 2005 /Helmikuu 2006 / Syyskuu 2006 Kari Korte Frenckellinaukio

Lisätiedot

Siika liikennevaloissa Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Siika liikennevaloissa Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Siika liikennevaloissa Ari Leskelä ja Jari Setälä RKTL Suomen vaellussiikakannoilla ei mene hyvin Kutujokien patoaminen, säännöstely, perkaaminen, veden laadun heikkeneminen Runsaiden siikaistutusten mahdollistama

Lisätiedot

Suomen ahmakannan hoitosuunnitelma TAUSTAA SUOMEN AHMAKANNAN SUO- JELUUN, HALLINTAAN JA HOITOON

Suomen ahmakannan hoitosuunnitelma TAUSTAA SUOMEN AHMAKANNAN SUO- JELUUN, HALLINTAAN JA HOITOON 1 Suomen ahmakannan hoitosuunnitelma TAUSTAA SUOMEN AHMAKANNAN SUO- JELUUN, HALLINTAAN JA HOITOON 2 1 JOHDANTO 2 AHMAN LEVINNEISYYS JA BIOLOGIA 2.1 Ahman levinneisyys ja ahmakannat Suomen lähialueilla

Lisätiedot

Metsästys ja riistanhoito saaristossa

Metsästys ja riistanhoito saaristossa Metsästys ja riistanhoito saaristossa KALVOSARJA 4 Haapana kuuluu metsästettäviin riistalajeihin. Metsästykseen kuuluu lajintunnistaminen. Sorsilla eri lajien naaraat muistuttavat usein toisiaan. Lisäksi

Lisätiedot

Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys

Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys Huhtasuon keskustan liito-oravaselvitys Taru Heikkinen 19.12.2008 Kaupunkisuunnitteluosasto Jyväskylän kaupunki 1. Tehtävän kuvaus ja tutkimusmenetelmät Työn tarkoituksena oli selvittää liito-oravan esiintyminen

Lisätiedot

Pienpedot ja rabies. Supikoiran merkitys muuttuvassa ympäristössä

Pienpedot ja rabies. Supikoiran merkitys muuttuvassa ympäristössä Pienpedot ja rabies Supikoiran merkitys muuttuvassa ympäristössä Työryhmä Kaarina Kauhala (RKTL, Turku) Katja Holmala (Helsingin yliopisto) Graham Smith, Alexander Singer (Central( Science Laboratory,,

Lisätiedot

Suden ekologiaa Ilpo Kojola, Luonnonvarakeskus (Luke), Rovaniemi

Suden ekologiaa Ilpo Kojola, Luonnonvarakeskus (Luke), Rovaniemi Suden ekologiaa Ilpo Kojola, Luonnonvarakeskus (Luke), Rovaniemi Suden levinneisyys esiintymisalue v. 2000 hävinnyt - alkuperäisestä esiintymisalueesta jäljellä 67 % vuonna 2000 Ihmisasutuksen tiheys asukkaita/km

Lisätiedot

Kankaan liito-oravaselvitys

Kankaan liito-oravaselvitys Kankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.7.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa... 3 2.

Lisätiedot

Suomen ilveskannan hoitosuunnitelma

Suomen ilveskannan hoitosuunnitelma Suomen riistakeskus Suomen ilveskannan hoitosuunnitelma Kannanhoidon tausta 1 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO SUOMEN ILVESKANNAN HOIDON JA SUOJELUN TAUSTA 2. ILVEKSEN BIOLOGIAA 2.1 Ilves lajina 2.2 Ilveksen levinneisyys

Lisätiedot

Itämeren hylkeet uutta yhteistyötä kalastajien ja metsästäjien kanssa

Itämeren hylkeet uutta yhteistyötä kalastajien ja metsästäjien kanssa Itämeren hylkeet uutta yhteistyötä kalastajien ja metsästäjien kanssa Raisa Tiilikainen ja Esa Lehtonen RKTL Itämeren hylkeet yhteistyötä kalastajien ja metsästäjien välillä Itämeren hyljekannat, varsinkin

Lisätiedot

Harjus hoitokalana. Lapin kalastusaluepäivät 15.11.2012 Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto

Harjus hoitokalana. Lapin kalastusaluepäivät 15.11.2012 Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Harjus hoitokalana Lapin kalastusaluepäivät 15.11.2012 Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Unelmakala sieltä jostakin Kuva: Ari Savikko Harjuksen hyviä puolia Paikallinen kala - ei

Lisätiedot

Lataa Suomen lintuopas - Pertti Koskimies. Lataa

Lataa Suomen lintuopas - Pertti Koskimies. Lataa Lataa Suomen lintuopas - Pertti Koskimies Lataa Kirjailija: Pertti Koskimies ISBN: 9789510403259 Sivumäärä: 368 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.98 Mb Havainnollinen opas lintujen tunnistamiseen!uusimpien

Lisätiedot

Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2018. Ilveskanta Suomessa Katja Holmala, Samu Mäntyniemi, Samuli Heikkinen ja Juha Heikkinen

Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2018. Ilveskanta Suomessa Katja Holmala, Samu Mäntyniemi, Samuli Heikkinen ja Juha Heikkinen Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2018 Ilveskanta Suomessa 2018 Katja Holmala, Samu Mäntyniemi, Samuli Heikkinen ja Juha Heikkinen Ilveskanta Suomessa 2018 Katja Holmala, Samu Mäntyniemi, Samuli

Lisätiedot

Suomen ilveskannan hoitosuunnitelma

Suomen ilveskannan hoitosuunnitelma Suomen ilveskannan hoitosuunnitelma 12007 Suomen ilveskannan hoitosuunnitelma Maa- ja metsätalousministeriö 1/2007 Julkaisun nimi: Suomen ilveskannan hoitosuunnitelma Julkaisija: Maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Käytettävissä olevan pintaalan. Osa 3.

Käytettävissä olevan pintaalan. Osa 3. Kuva Kristiina Lapinkorpi Suomensupin hyvinvointi ja kasvatusolosuhteet Osa 3. Häkkiratkaisut ja virikkeet Teksti Tarja Koistinen, Itä-Suomen yliopisto Kuvat Tarja Koistinen Vuoden 2013 Turkistalous-lehdissä

Lisätiedot

Hirvijohtajien koulutus 2011

Hirvijohtajien koulutus 2011 Hirvijohtajien koulutus 2011 Suomen riistakeskus Lappi Kemijärvi 19.9.2011 21.9.2011 Suomen riistakeskus 1 Metsästyksenjohtajan tehtävät (Ma 23 ) 1. Suunnitella käytännön metsästystapahtumat Passitus,

Lisätiedot

SORSAJOEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2005

SORSAJOEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2005 SORSAJOEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2005 Heidi Vatanen ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Sorsajoen kalataloudellisessa tarkkailuohjelmassa tutkittiin velvoitetarkkailuna valuma-alueella sijaitsevien

Lisätiedot

TAIMENEN KUTUPESÄINVENTOINTI

TAIMENEN KUTUPESÄINVENTOINTI Vesi-Visio Visio osk Opettajantie 7-9 B15 40900 SÄYNÄTSALO www.vesi-visio.netvisio.net +35840-7030098 TAIMENEN KUTUPESÄINVENTOINTI Mitä, miksi, miten, milloin? Tietoa ja ohjeistusta toiminnasta ja käytännön

Lisätiedot

VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS

VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 4.4.2014 VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Tarkastus 4.4.2014 Päivämäärä 4.4.2014 Laatija Tiina

Lisätiedot

2013/00179 1. SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 PÄÄTÖS 23.10.2013 2013/00179

2013/00179 1. SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 PÄÄTÖS 23.10.2013 2013/00179 SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 XXXXXXXX XXXXXXXX XXXXXXXX PÄÄTÖS Pvm Nro 23.10.2013 2013/00179 2013/00179 1 METSÄSTYSLAIN 41 A :N MUKAINEN POIKKEUSLUPA

Lisätiedot

SAIMAANNORPPA Kannan koon arvioinnista Tero Sipilä & Tuomo Kokkonen Metsähallitus, Etelä-Suomen Luontopalvelut Akselinkatu 8, 57130, Savonlinna

SAIMAANNORPPA Kannan koon arvioinnista Tero Sipilä & Tuomo Kokkonen Metsähallitus, Etelä-Suomen Luontopalvelut Akselinkatu 8, 57130, Savonlinna Saimaannorppa, ilmastonmuutos ja kalastus seminaari. Rantasalmi 28.5.21 SAIMAANNORPPA Kannan koon arvioinnista Tero Sipilä & Tuomo Kokkonen Metsähallitus, Etelä-Suomen Luontopalvelut Akselinkatu 8, 5713,

Lisätiedot

PÖYRY FINLAND OY. Huso Pöylän tuulivoimapuiston. soidinpaikkaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

PÖYRY FINLAND OY. Huso Pöylän tuulivoimapuiston. soidinpaikkaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY PÖYRY FINLAND OY Huso Pöylän tuulivoimapuiston osayleiskaavaalueen metsojen soidinpaikkaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 2/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 5 Työstä

Lisätiedot

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus Rautalammin reitillä. Pentti Valkeajärvi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus Rautalammin reitillä. Pentti Valkeajärvi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus Rautalammin reitillä Pentti Valkeajärvi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kuopio19.4.2011 Rautalammin reitti Keski-Suomen taimenkantojen hoitostrategiaa

Lisätiedot

Riistakolmiot: Riistatiedonkeruun voimannäyte. Katja Ikonen, suunnittelija

Riistakolmiot: Riistatiedonkeruun voimannäyte. Katja Ikonen, suunnittelija Riistakolmiot: Riistatiedonkeruun voimannäyte Katja Ikonen, suunnittelija Riista- ja peltokolmiolaskenta Pienriistakantojen vaihteluita on seurattu riistakolmiolaskennoilla jo 28 vuoden ajan. Seuranta

Lisätiedot

ILVEKSEN METSÄSTYSOHJEISTO 2011/2012 8.12.2011

ILVEKSEN METSÄSTYSOHJEISTO 2011/2012 8.12.2011 ILVEKSEN METSÄSTYSOHJEISTO 2011/2012 8.12.2011 1. Ilveksen pyyntilupa (1 kpl) voidaan käyttää vain porohoitoalueella, Kiiminkijoen pohjoispuolella jaettä alueella on ilveksen pyyntiin metsästyslain säännösten

Lisätiedot

YLÄ-LAPIN AIKAISTETTU HIRVIJAHTI - tuloksia vuosilta 2010 ja 2011

YLÄ-LAPIN AIKAISTETTU HIRVIJAHTI - tuloksia vuosilta 2010 ja 2011 YLÄ-LAPIN AIKAISTETTU HIRVIJAHTI - tuloksia vuosilta 2 ja 211 Tuire Nygrén, Maija Wallén ja Riitta Tykkyläinen RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOS Utsjoki, Inari, Enontekiö ja Muonio 27. 3.8.212 Tästä

Lisätiedot

Mitä Itämeren hylkeet syövät?

Mitä Itämeren hylkeet syövät? Mitä Itämeren hylkeet syövät? Ja kuinka paljon? Tiedotusristeily kalastajille 5 helmikuu 2014 Karl Lundström, Sveriges lantbruksuniversitet (SLU) Mitkä ovat Itämeren hylkeet? Itämeren hylkeet Kirjohylje

Lisätiedot

Kalakantojen muutokset Saaristomerellä. Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet

Kalakantojen muutokset Saaristomerellä. Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet Kalakantojen muutokset Saaristomerellä Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet Skärgårdshavets biosfärområdets vinterträff 2010 28. 1. 2010 Ari Leskelä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalakantojen

Lisätiedot

Silva Sallamaa Helsingin yliopisto

Silva Sallamaa Helsingin yliopisto Lepakoiden päiväpiilonvalinta Silva Sallamaa Helsingin yliopisto Esityksen rakenne rakenne Esityksen Lepakoiden kesäaikaiset päiväpiilot Vaihtelevat valintakriteerit Miten tutkittiin? Tutkimuskysymykset

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Jämijärven Lauttakankaan tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys AHLMAN GROUP OY

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Jämijärven Lauttakankaan tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys AHLMAN GROUP OY KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Jämijärven Lauttakankaan tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys 2013 ALMAN GROUP OY Raportteja 5/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä

Lisätiedot

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa

Lisätiedot

Suden, ilveksen, ahman ja koiran jälkien tunnistaminen talvella

Suden, ilveksen, ahman ja koiran jälkien tunnistaminen talvella Suden, ilveksen, ahman ja koiran jälkien tunnistaminen talvella 1) Kun eteesi tulee jälkijono, seuraa sitä takajälkeen mahdollisimman pitkälle ja tarkkaile eläimen käyttäytymistä jälkien perusteella 2)

Lisätiedot

Kauhavan kaupunki. Kauhavan Alahärmän osayleiskaava-alueen kanalintuselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY

Kauhavan kaupunki. Kauhavan Alahärmän osayleiskaava-alueen kanalintuselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY Kauhavan kaupunki Kauhavan Alahärmän osayleiskaava-alueen kanalintuselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY RAPORTTEJA 8/2016 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä

Lisätiedot

Kohti kuntouttavaa arkea. Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa

Kohti kuntouttavaa arkea. Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa Kohti kuntouttavaa arkea Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa Oppimisen ja kasvun tuen päivät Jyväskylä 22.9.2016 Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri VALTERI on Opetushallituksen toimialaan kuuluva valtakunnallinen

Lisätiedot

Hakemusalueen kartta on toimitettu hakemuksen liitteenä.

Hakemusalueen kartta on toimitettu hakemuksen liitteenä. SUOMEN RIISTAKESKUS Pohjanmaa Vapaudentie 32 b 22 60100 Seinäjoki 0294312273 2014-1-300-00211-3 1 PÄÄTÖS Pvm Nro 23.10.2014 2014-1-300-00211-3 Matti Oskari Kellokoski Kokkolantie 825 69920 OKSAKOSKI METSÄSTYSLAIN

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI LIITO-ORAVAKARTOITUS, JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI LIITO-ORAVAKARTOITUS, JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Vastaanottaja Pieksämäen kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravakartoitus Päivämäärä 11.11.2014 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI LIITO-ORAVAKARTOITUS, JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS LIITO-ORAVAKARTOITUS, JOROISTENTIEN

Lisätiedot

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2000

Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2000 1 Riistantutkimuksen tiedote 175:1-6. Helsinki, 15.8.2001. Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2000 Ilpo Kojola Karhukannan kasvu näyttää olevan tasaantumassa. Karhun vähimmäiskanta oli vuoden

Lisätiedot

VALKOSELKÄTIKKA JA METSÄNKÄSITTELY. Ohjeita metsäammattilaisille ja metsänomistajille ANTTI BELOW

VALKOSELKÄTIKKA JA METSÄNKÄSITTELY. Ohjeita metsäammattilaisille ja metsänomistajille ANTTI BELOW VALKOSELKÄTIKKA JA METSÄNKÄSITTELY Ohjeita metsäammattilaisille ja metsänomistajille Auta valkoselkätikkaa talousmetsissä! Elinympäristövaatimukset Tämä ohje esittelee valkoselkätikan elinympäristövaatimuksia

Lisätiedot

HIRVIKANNAN SÄÄTELY Vakauden esteet ja mahdollisuudet Tuire Nygrén, RKTL

HIRVIKANNAN SÄÄTELY Vakauden esteet ja mahdollisuudet Tuire Nygrén, RKTL HIRVIKANNAN SÄÄTELY Vakauden esteet ja mahdollisuudet Tuire Nygrén, RKTL Riistabiologian kurssi Mekrijärven tutkimusasemalla 12.4.2010 Tiivistetysti Suomen hirvikannan säätelystä: Viime sotien jälkeen

Lisätiedot

PENTUEKYSELY. Kasvattajanimi Kasvattajan etu- ja sukunimi Sähköpostiosoite. pentueen syntymäaika:

PENTUEKYSELY. Kasvattajanimi Kasvattajan etu- ja sukunimi Sähköpostiosoite. pentueen syntymäaika: PENTUEKYSELY Kasvattajanimi Kasvattajan etu- ja sukunimi Sähköpostiosoite pentueen syntymäaika: pentuja syntyi kaikkiaan mukana myös menehtyneet pentueen emä: veriryhmä pentueen isä: veriryhmä emä testattu

Lisätiedot

Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. 15.2.2012

Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. 15.2.2012 Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. 15.2.2012 Varastokatu 3 A VALITUS 33100 Tampere pirkanmaa@sll.fi p. (03) 213 1317 Aaroninkatu 13 37130 Nokia nokianluonto@gmail.com MAASEUTUELINKEINOJEN VALITUSLAUTAKUNTA

Lisätiedot

Villisikakanta-arvio tammikuussa

Villisikakanta-arvio tammikuussa Villisikakanta-arvio tammikuussa 2019 4.3.2019 Luonnonvarakeskus (Luke) Latokartanonkaari 9 00790 Helsinki Puhelin 0295 326 000 Y-tunnus 0244629-2 Tiivistelmä Suomessa oli tammikuun 2019 alussa arviolta

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Jämijärven Ratiperän tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys AHLMAN GROUP OY

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Jämijärven Ratiperän tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys AHLMAN GROUP OY KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Jämijärven Ratiperän tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY RAPORTTEJA 4/2013 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 5 Työstä vastaavat

Lisätiedot

Suo metsäkanalinnun silmin

Suo metsäkanalinnun silmin Suo metsäkanalinnun silmin Teerikana syö tupasvillan tähkiä Suomen riistakeskus Arto Marjakangas 18.12.2014 1 Soiden merkitys metsäkanalinnuille koko vuodenkierrossa: (metsä)riekko teeri metso pyy Esityksen

Lisätiedot

Hirvenlihan arvo. Riistapäivät 2015, Oulu Markus Kankainen ja Kaija Saarni

Hirvenlihan arvo. Riistapäivät 2015, Oulu Markus Kankainen ja Kaija Saarni Hirvenlihan arvo Riistapäivät 2015, Oulu Markus Kankainen ja Kaija Saarni Hirvenlihan arvo Tutkimus hirven elintarvike- ja rahavirroista Hirvenliha metsästä kulutukseen: - Hirvenlihan määrät ja arvoketju

Lisätiedot

Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä

Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä Yleistä Pentuepalautteiden avulla kerätään tietoa shetlanninlammaskoirien lisääntymisterveydestä. Tietoa käytetään mm.

Lisätiedot

Riekon (Lagopus lagopus) talviravinnon käyttö ja valinta Suomen eteläisissä populaatioissa

Riekon (Lagopus lagopus) talviravinnon käyttö ja valinta Suomen eteläisissä populaatioissa Riekon (Lagopus lagopus) talviravinnon käyttö ja valinta Suomen eteläisissä populaatioissa Jenni Miettunen Pro gradu 2009 Ohjaaja: Prof. Heikki Roininen Biotieteiden tiedekunta Joensuun yliopisto Riekon

Lisätiedot

1. Suomen nisäkästieteen päivät

1. Suomen nisäkästieteen päivät 1. Suomen nisäkästieteen päivät Lammin biologinen asema 7.-9.4.2011 Ohjelma ja esitysten tiivistelmät Järjestäjät: Suomen nisäkästieteellinen seura ja Helsingin yliopiston Lammin biologinen asema 0 Sisällysluettelo:

Lisätiedot

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006 1 Riistantutkimuksen tiedote 209:1-5. Helsinki 16.8.6 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 6 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta pysyi viime vuoden

Lisätiedot

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT Ari Huusko Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Aiheina tänään: Luonnonvaraiset järvitaimenkannat Suomessa Taimenen elämänkierto ja ominaisuudet Kuusamon Oulankajoki

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS 1 1. Selvityksen taustoja Destia Oy tilasi tämän selvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä 29.2.2008. Selvitys

Lisätiedot

Pyhä Birman Kissa ry Kasvattajakysely 2017

Pyhä Birman Kissa ry Kasvattajakysely 2017 Pyhä Birman Kissa ry Kasvattajakysely 2017 Kysely Vastausten palautus Vastausten julkaisu Arvonta Tämä kysely on osa viime vuonna julkaistua terveyskyselyä. Tänä vuonna kysely suunnataan kasvattajille

Lisätiedot

Suomen karhukannan hoitosuunnitelma

Suomen karhukannan hoitosuunnitelma Suomen karhukannan hoitosuunnitelma 22007 Suomen karhukannan hoitosuunnitelma Maa- ja metsätalousministeriö 2/2007 Julkaisun nimi: Suomen karhukannan hoitosuunnitelma Julkaisija: Maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Lataa Liito-orava - Ilpo K. Hanski. Lataa

Lataa Liito-orava - Ilpo K. Hanski. Lataa Lataa Liito-orava - Ilpo K. Hanski Lataa Kirjailija: Ilpo K. Hanski ISBN: 9789526612928 Sivumäärä: 94 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.17 Mb Liito-orava on herättänyt kiihkeääkin keskustelua jo parin

Lisätiedot

YLEISOHJE METSÄSTYSLAIN 41 A :N MUKAISTEN POIKKEUSLUPIEN HAKEMISEEN (KARHU MEHILÄIS- VAHINGOT) (päivitetty 19.6.2012)

YLEISOHJE METSÄSTYSLAIN 41 A :N MUKAISTEN POIKKEUSLUPIEN HAKEMISEEN (KARHU MEHILÄIS- VAHINGOT) (päivitetty 19.6.2012) YLEISOHJE METSÄSTYSLAIN 41 A :N MUKAISTEN POIKKEUSLUPIEN HAKEMISEEN (KARHU MEHILÄIS- VAHINGOT) (päivitetty 19.6.2012) Suurpetojen poikkeusluvanvaraista pyyntiä koskevat säännökset muuttuivat 1.3.2011.

Lisätiedot

Riistakolmiot Havainnoista käytäntöön

Riistakolmiot Havainnoista käytäntöön Riistakolmiot Havainnoista käytäntöön Katja Ikonen, Olli Kursula ja Jukka Rintala 14.11.2013 Kuva: Marcus Wikman Kolmiolaskentojen tietokannat ja tilastointi: esimerkkinä kesän 2013 riistakolmiolaskennat

Lisätiedot

Esittely. Muistathan, että voit myös käyttää Petsietä aivan normaalina käyttäjänä kasvattajapalveluiden lisäksi. Antoisaa Petsien käyttöä!

Esittely. Muistathan, että voit myös käyttää Petsietä aivan normaalina käyttäjänä kasvattajapalveluiden lisäksi. Antoisaa Petsien käyttöä! Petsie kasvattaja 1 2 Sisällysluettelo Esittely...3 1. Kuinka pääset alkuun...4 1.1. Rekisteröinti...4 2. Lemmikit...4 2.1. Lemmikkien lisäys...4 2.2. Lemmikin tietojen muokkaus...4 3. Kasvattajasivu...5

Lisätiedot

ja käyttäytyminen 13 Lisääntyminen 36 Sukupuolinen kehitys, kiimakäyttäytyminen ja parittelu 36 Tiineys ja synnytys 42

ja käyttäytyminen 13 Lisääntyminen 36 Sukupuolinen kehitys, kiimakäyttäytyminen ja parittelu 36 Tiineys ja synnytys 42 Sisällys Saatesanat Esipuhe i v 1 Elintavat ja käyttäytyminen 13 Elinkaari 14 Pentuvaihe 14 Vieroitusikä 23 Nuoruus 25 Aikuisuus ja ikääntyminen 26 Vanhenevan kissan hyvinvoinnin tukeminen 28 Kognitiivisen

Lisätiedot

SUOMI SYÖ 2010 Asennetrendit Kotimainen elintarvikeketju

SUOMI SYÖ 2010 Asennetrendit Kotimainen elintarvikeketju SUOMI SYÖ Asennetrendit Kotimainen elintarvikeketju Tutkitut väittämät: Minulla kuluttajana on tärkeää, että suomalaiset elintarvikkeet voitaisiin jäljittää maatilalle saakka Minulle on tärkeää, että ostamalla

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Honkajoen Kuivakankaan tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys AHLMAN GROUP OY

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Honkajoen Kuivakankaan tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys AHLMAN GROUP OY KANKAANPÄÄN KAUPUNKI onkajoen Kuivakankaan tuulivoimapuiston metsojen soidinpaikkaselvitys 2013 ALMAN GROUP OY Raportteja 9/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot

Zonation - arvokkaiden elinympäristöjen tunnistamisesta

Zonation - arvokkaiden elinympäristöjen tunnistamisesta Zonation - arvokkaiden elinympäristöjen tunnistamisesta Riistapäivät - 22.1.2012 Atte Moilanen Helsingin yliopisto Biotieteiden laitos Ekoinformatiikka Ekologisen tiedon käyttöä laskennallisessa analyysissä

Lisätiedot

Lataa Lintukirja - Sven Mathiasson. Lataa

Lataa Lintukirja - Sven Mathiasson. Lataa Lataa Lintukirja - Sven Mathiasson Lataa Kirjailija: Sven Mathiasson ISBN: 9789187841118 Sivumäärä: 128 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 18.20 Mb Selkeiden kuvataulujen avulla aloitteleva lintuharrastaja

Lisätiedot

TEHTÄVÄMONISTE LUOKKALAISILLE

TEHTÄVÄMONISTE LUOKKALAISILLE TEHTÄVÄMONISTE 5. 6. -LUOKKALAISILLE 1. OMA ELÄINSUHDE A) Mikä eläin? Kirjoita viivalle. B) Mitä tunteita eläin sinussa herättää? Piirrä ympyrään hymiö: C) Mitkä eläimet eivät elä Suomessa? Ympyröi. D)

Lisätiedot

Megatuuli Oy. Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Megatuuli Oy. Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Megatuuli Oy Saarijärven Haapalamminkankaan tuulivoimapuiston liito-oravaselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 13/2013 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3

Lisätiedot

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2018 AHLMAN GROUP OY

Rauman kaupunki. Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2018 AHLMAN GROUP OY Rauman kaupunki Rauman Koillisen teollisuusalueen liito-oravaselvitys 2018 AHLMAN GROUP OY Raportteja 3/2018 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat

Lisätiedot