Päivitetty : Lisätty luvut katusuunnittelusta ja kustannusarviosta.
|
|
- Johannes Laine
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 (7) PIISPANKALLIO KUNNALLISTEKNIIKAN 1 Vesihuolto Tämä on päivitetty raportti, jossa aikaisemman selvityksen (päivätty ) lähtötietoihin tulleet muutokset on huomioitu. Vesihuollon ja hulevesien hallinnan kannalta merkittävimmät muutokset ovat rakennusoikeudellisen kerrosalan kasvaminen (3653 => 5393 k-m²) ja kansipihan alaisen pysäköinnin laajeneminen alueelle, joka oli edellisessä tarkastelussa varattu hulevesien hallintarakenteelle. Päivitetty : Kuvaa 2 on editoitu ja kuvaa on täydennetty biosuodatusrakenteeseen liittyvän tekstin osalta. Lisätty teksti ei maaperään imeyttämistä. Päivitetty : Lisätty luvut katusuunnittelusta ja kustannusarviosta. Nykyiset vesihuoltoverkostot ja liitoskohdat Nykyistä vesihuoltoverkostoa sijaitsee sekä korttelin eteläpuolella Piispanristillä että pohjoispuolella Kuitinmäentiellä. Korttelin pohjoispuolella on jo nykyisellään olemassa olevat jätevesiviemärin ja vesijohdon liitoskohdat Kuitinmäentien vesihuoltoverkostoon. Kuitinmäentiellä sijaitsevat putket ovat 225 M/2010 vesijohto, 315 M/2010 jätevesiviemäri sekä 600 B/2010 hulevesiviemäri. Jätevesiviemärin liitosputken lähtökorkeus on Hulevesiviemäri on noin tasolla Kuitinmäentiellä. Piispanristillä sijaitsevat putket ovat vesijohto sekä 315 PVC/2004 hulevesiviemäri. Hulevesiviemäri on noin tasolla Korttelin vesihuoltoliitännät suositellaan tehtäväksi Kuitinmäentien vesihuoltoverkostoon, jossa on jo valmiiksi liitoskohdat jätevedelle ja vesijohdolle. Vesihuollon mitoitus Korttelin vedenkulutuksen mitoitusvirtaama ja laskennan lähtökohdat on esitetty taulukoissa 1 ja 2. Vedenkulutuksen mitoitusvirtaamakasi saadaan n. 0,6 l/s. Taulukko 1. Vedenkulutuksen mitoituksen lähtötiedot ja selitykset Vuorokauden keskimääräinen kulutus Q keskim 140 l/as*d suurin huippuvuorokausikulutuskerroin C dmax 1,2 suurin huipputuntikulutuskerroin C hmax 2 Asuintila, neliömäärä/asukas 35 k-m 2 /as Taulukko 2. Vedenkulutuksen mitoitusvirtaamat. Asuinrak. Asuinrak. Yht. Q keskim Q max Kortteli k-m 2 hlö l/d l/d l/s l/s Vedenkulutuksen mitoituslaskelmien lähtötiedot perustuvat HSY:n Verkostosuunnittelukäytännöt -ohjeeseen (2014). Kuitinmäentien vesijohto ja jätevesiviemäri ovat kapasiteetiltaan riittävät korttelin vedenkulutuksen mitoitusvirtaama huomioon ottaen.
2 (7) 2 Hulevesien hallinta Hulevesien mitoitusvirtaamat Nykytilanteessa tontti on rakentamaton ja kasvillisuuden/metsän peitossa. Tontti on osittain kallioista ja viettää Kuitinmäentien suuntaan. Luonnonmukaisen maankäytön mukainen pintavaluntakerroin on 0,10. Taulukossa 3 on esitetty nykyiset mitoitusvirtaamat, joita on mitoituksessa käytetty tavoitteellisina maksimivirtaamina myös tulevan maankäytön mukaisessa tilanteessa. Taulukko 3. Mitoitusvirtaamat nykytilanteessa. Osa-alueiden mitoittavat virtaamat Kortteli Mitoitussateen kesto 5 min l/s 5 vuotta 6 10 vuotta 8 25 vuotta 9 50 vuotta vuotta 12 Seuraavassa kuvassa on esitetty korttelin pihasuunnitelmaluonnos ja tilavaraukset. Kuva 1. Korttelin pihasuunnitelmaluonnos (Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy, pihasuunnitelmaluonnos )
3 (7) Taulukossa 4 on esitetty suunnitellun maankäytön jakautuminen laskettuna kuvassa 1 esitetyn pihasuunnitelmaluonnoksen mukaan. Tulevan maankäytön mukainen pintavaluntakerroin on 0,69. Taulukko 4. Suunnitelman mukainen maankäytön jakautuminen. Osavaluma-alueiden kuvaus Kortteli TULEVA MAANKÄYTTÖ [%] [ha] Maankäytön jakautuminen 100 % 0,2842 Asfaltti/kiveys 19 % 0,0540 Nurmi 45 % 0,1279 Kattopinta* 36 % 0,1023 Pintavaluntekerroin [ - ] 0,69 * Maankäytön jakautuminen laskettu autokatoksen osalta normaalilla katolla, ei viherkatolla. Taulukossa 5 on esitetty tulevan maankäytön mukaiset mitoitusvirtaamat ilman hulevesien viivytystä. Taulukko 5. Mitoitusvirtaamat ilman viivytystä. Osa-alueiden mitoittavat virtaamat Kortteli Mitoitussateen kesto 5 min l/s/ha l/s Hulevesien viivytystarve 5 vuotta vuotta vuotta vuotta vuotta Suunnittelualueen viivytystarve on lähtökohtaisesti mitoitettu asettamalla nykytilanteen 5 vuoden maksimivirtaama alueen maksimi purkuvirtaamaksi myös maankäytön muuttumisen jälkeisessä tilanteessa. Tällä mitoitusperusteella saadaan suunnittelualueen viivytystilavuustarpeeksi 13 m 3 (=0,8 m 3 /100 m 2 vettä läpäisemätöntä pintaa). Mitoitus poikkeaa hieman kaavassa esitetystä vaatimuksesta 1 m 3 / 100 m 2 läpäisemätöntä pintaa. Viivytystarpeeksi esitetään kaavan vaatimuksen mukaisesti arvoa 16 m 3 (= 1 m 3 /100 m 2 vettä läpäisemätöntä pintaa). Taulukossa 6 on esitetty tulevan maankäytön mukaiset mitoitusvirtaamat viivytyskapasiteetti huomioon ottaen. Taulukko 6. Mitoitusvirtaamat viivytys huomioon ottaen. MITOITUSVIRTAAMAT ERI TOISTUVUUKSILLA Toistuvuus 5 vuotta 10 vuotta 25 vuotta 50 vuotta 100 vuotta Maksimivirtaama nykytilanteessa (l/s) Maankäytön muuttumisen jälkeinen maksimivirtaama ilman viivytystä (l/s) Maankäytön muuttumisen jälkeinen maksimivirtaama viivytyksellä (l/s)
4 (7) Viivytysrakenteen toiminnallinen kuvaus ja esimerkkimitoitus Hulevesien hallinta voidaan toteuttaa seuraavan periaatekuvan mukaisesti: Kuva 2 Hulevesien hallintaratkaisun kuvaus Kiinteistöllä tapahtuva hulevesien määrällinen ja laadullinen hallinta perustuu suodattamiseen ja viivyttämiseen. Hulevesiä ei imeytetä maaperään, jolloin kosteusvaurioita/riskiä rakennuksille ei pitäisi aiheutua. Hulevesien hallintaan tarkoitettu biosuodatusrakenne toteutetaan kiinteistön lounaiskulmaan, jossa mahdollisesti joudutaan louhimaan rakenteelle tarvittava tila. Biosuodatusrakenne on päältä avoin laatikko, jossa piha-alueelta syntyvät (kuvassa oranssin viivan rajaama alue) johdetaan imeytettäväksi. Myös kansipihan alaiseen pysäköintiin johtavan ajorampin kattopinnalta purkautuvat hulevedet johdetaan biosuodatusrakenteeseen. Muiden kattopintojen hulevedet johdetaan suoraan viivytysrakenteisiin (ohi biosuodatusrakenteen). Viivytysrakenteet sijoittuvat kiinteistön luoteis-kulmaukseen. Viivytysrakenteet ovat katettuja ja maanalaisia rakenteita, joihin on sisällytettävä myös huoltoluukku ylläpidon tarpeisiin. Hulevesien viivyttämiseen tarvittavat aluevaraukset on alustavasti esitetty kolmena DN2000 kaivona. Biosuodatusrakenteesta hulevedet johdetaan salaojan kautta purkuputkeen. Biosuodatusrakenteessa on lisäksi esim. kupukaivolla toteutettu ylivuoto ja yhteys viivytysaltaaseen, jolloin virtaaman suurentuessa, vedet johdetaan biosuodatuksesta ylivuodon kautta viivytysaltaaseen. Biosuodatusrakenteesta johtaa viivytysrakenteeseen mitoitukseltaan riittävä hulevesiputki (alustavasti DN250).
5 (7) Esitetyllä hulevesien hallintaratkaisulla pois johdettavaa hulevesivirtaamaa tasataan niin, että virtaama on 5 vuoden sateen toistuvuudella korkeintaan 4 l/s. Rakenne vaatii yksityiskohtaisen suunnittelun, jotta varmistetaan, että kiinteistöltä lähtevä virtaama ei ole liian suuri ja hulevesien virtaamien tasaus toimii tehokkaasti. Lisäksi rakenne on suunniteltava niin, että biosuodatuksen ylivuotorakenne tai viivytysrakenteiden poistoputken tukkeutuminen ei ole helposti mahdollista. Rankemmilla sateilla viivytysrakenteen täyttyessä vedellä, johdetaan hulevedet viivytysrakenteeseen sisältyvän ylivuotorakenteen kautta putkessa Kuitinmäentien 600 B hulevesiviemäriin. Purkuputki sijoitetaan louhittavaan kalliokanaaliin. Purkuputki tulee mitoittaa tarpeeksi suureksi, esim. 250 PEH. Biosuodatus-/viivytysrakenteiden alustava tilantarve: Biosuodatus: 1,5m (L) x 3,5m (P) x 2m (S) viivytystilavuus n. 2m 3 (huokostilavuus huomioon ottaen) Viivytysrakenne (3 kpl, pyöreä): kolme yksikköä, joista jokaisen vesitilavuustarve 2m (D) x 1,5m (S) viivytystilavuus n. 14m 3 Viivytystilavuus yhteensä 16m 3 Hulevesien hallintarakenteiden mitat ovat suuntaa-antavia ja rakenne voidaan toteuttaa myös erimuotoisena, kunhan viivytystarpeen kokonaismäärä 16m 3 saavutetaan. Biosuodatus- ja viivytysrakenteiden korkeusasemat tulee määrittää siten että ne ovat painovoimaisesti tyhjentyviä ja niiden ylivuoto on toteutettavissa ilman tulvimisen vaaraa piha-alueella. 3 Katusuunnittelu Piispanristi-kadulle suunnitellut muutokset on esitetty asemakaavan muutoksen liiteaineiston katukartalla ja ohjeellisessa poikkileikkauksessa (otteet kuvassa 3 ja 4). Kadun pohjoispuolelle on suunniteltu uusi 3,0 m leveä yhdistetty jalkakäytävä ja pyörätie. Kääntöpaikka on suunniteltu uusiksi siten, että kevyenliikenteen yhteydet sen ympäri ovat jatkuvat. Ajoradalle on osoitettu merkittävän 7 pysäköintipaikkaa kadun eteläreunaan. Muilta osin Piispanristi-kadun järjestelyt ja tekniset ratkaisut säilyvät ennallaan. Kuivatukseen tai kunnallistekniikkaan ei ole tarvetta tehdä muutoksia. Myös nykyinen valaistus säilyy ennallaan lukuun ottamatta kääntöpaikalla olevaa valaisinpylvästä, joka on siirrettävä noin 3,5 metrin päähän nykyisestä sijainnista. Kadun pohjoisreunalle suunniteltu uusi yhdistetty jalkakäytävä ja pyörätie mahdollistaa yhteydet rakennettavalle tontille ja palvelee uutta maankäyttöä. Uusi jk+pp sijoittuu kadun reunassa kohtaan, jossa on nykyisin nousevaa avokalliota, mutta tämä kallio tullaan joka tapauksessa louhimaan tontin pohjarakentamisen yhteydessä. Kallio poistuu ennen kuin kadun rakentaminen alkaa, eikä sillä ole katuun kohdistuvia kustannusvaikutuksia.
6 (7) Kuva 3 Ote katukartasta Kuva 4 Katupoikkileikkaus 4 Kustannusarvio Liitteenä olevassa kustannusarviossa on esitetty Piipanristi-kadun muutoksista aiheutuvat kustannukset. Kustannusarvio ei sisällä tontin sisäisiä hulevesiviemäreitä eikä liittymistä Kuitinmäentien hulevesiviemäriin, koska nämä ovat tontin rakentamisesta aiheutuvia hankkeen sisäisiä kustannuksia.
7 (7) Sito Oy Liite 1: Piispankallion hulevesien hallintasuunnitelma ( ) Liite 2: Piispanristi-kadun kustannusarvio ( ) Lisätietoa: Timo Nikulainen timo.nikulainen@sito.fi Antti-Jaakko Koskenniemi Antti-Jaakko.Koskenniemi@sito.fi Tapio Karvonen tapio.karvonen@sito.fi
8
9 (PK) (PK) (PK) (PK) (PK) (PK) M/ K Kuitinmäentie IV ar XII 250 M/ M/ M/ JK M M/ M/ M/ PVC/ PVC/ r B/ B/ M/ SK SK194 K SK K M/ M/ M/ P JK M/ M/ M/2010 +SK M/ B/2010 Piispansilta M/ M/ B/ B/2001 +SK B/2001 SSG/ SK B/2010 Liitos Kuitinmäentien hulevesiviemäriin Maanalainen hulevesien viivytykselle varattava alue. Viivytystarve 14m ³ Esim. Ø2000mm kaivo tai hulevesikasetit +SK SG/2001 +SK PVC/ Kattovedet johdetaan länteen viivytysrakenteeseen Hulevesien biosuodatusrakenteelle varattava alue. Lammikoitumistila min. 2 m ³. Rakenteeseen johdetaan kourua pitkin piha- ja liikennealueen hulevedet. Purku ja ylivuoto johdetaan hv-viemärissä pohjoiseen. Ei maaperään imeyttämistä m Piispankallio Hulevesien hallintasuunnitelma LIITE 1. Hallintasuunnitelmapiirros 1:500 Liittyy kunnallistekniseen tarkasteluun (SITO ) A-J Koskenniemi KEM M/2010 Piispanristi : :46 2 +SK :46 20 KEM2 Kattovedet johdetaan pohjoiseen hv-viemärin kautta viivytysrakenteeseen M/ SK PVC/2004 r : kt :73 Biskopskorset BRM2 505,5 KEM meluaita h=2 m 315 PVC/2004 kt meluaita h=1.8 metriä 1:566 1:73 r :73 M Painanteen tasaus muutetaan kallistamaan kourua kohti B/1966 skopsbygränden 9.4 Rampin katoksen vedet johdetaan kouruun 250 M/ K SK SK JK III IV +SK PVC/ III IV Piispanpolku Leikki 315 PVC/ SK PVC/ PVC/ K PVC/ PVC/ P25 1:267 MERKINNÄT Hulevesiviemäri ja kaivo Kouru Pintavesien johtamissuunta Tulvareitti Biosuodatusrakenne Viivytysallas Kansirakenteen raja SK
10 KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Piispanristi Piispanristin JKPP Investointi Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja: Raportoija: Sito Oy Asiakas: Asiakkaan projektipäällikkö: Aluekerroin: 1,10 Kustannusindeksi: 109,10 (2010=100) Päivämäärä: Koko hanke yhteensä: Koko laskelma Hankeosat ja muut kustannukset Tunniste Hankeosa tai muu kustannus Toimenpide Yks. Määrä Yks. hinta Yhteensä Piispanristi Jalkakäytävä / pyörätie (katu) U m , Tonttikatuväylä U m , kääntöpaikan levitys 251 Kasvillisuusalue U m , nurmialueet 912 Muu alueosa U m2 5 73, betonikiveys 913 Muu kohdeosa U kpl 1 403, valaisinpylvään siirto Hankeosat ja muut kustannukset yhteensä Laskelman tilaajatehtävät 5600 Suunnittelutehtävät Rakennuttamis- ja omistajatehtävät Tilaajatehtävät yhteensä 15 % Hankeosat, muut kustannukset ja tilaajatehtävät yhteensä Koko hanke yhteensä (Alv. 0%) (Alv. 24%) Koko hanke yhteensä (Alv. 24%) Sivu 1 / 1
ASIAKIRJALUETTELO. KOLMENKULMA ak 8189 YLEISSUUNNITELMA
TAMPEREEN KAUPUNKI Konsernihallinto Kaupunkiympäristön kehittäminen ASIAKIRJALUETTELO KOLMENKULMA ak 8189 YLEISSUUNNITELMA PIIR.N:O PIIRUSTUKSEN SISÄLTÖ MITTAKAAVA PVM MUUTOS PVM 1/XXXXX/1 ASEMAPIIRUSTUS
RAPORTTI VVO KODIT OY Näsilinnankatu 40, täydennysrakentaminen Asemakaavan 8597 hulevesiselvitys Donna ID
RAPORTTI VVO KODIT OY Näsilinnankatu 40, täydennysrakentaminen Asemakaavan 8597 hulevesiselvitys Donna ID 1559459 Sivu 1 (5) Sisällysluettelo 1 ALUEEN KUVAUS 2 1.1 Suunnittelualue 2 1.2 Topografia ja
441.2 Katuvalaistus U m , Uuden katuosan valaistus. Presidentinkatu HO
KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: 03 TYÖKANSIOT > 01 KYP- KTSUUNNITTELU > > Mölymäen kaavahanke Laskelma: "Big band theory" Helmikuu 2016 Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö:
X = Y = X = Y =
X = 6674100 X = 6674100 Y = 25488750 Y = 25488650 X = 6674050 Y = 25488650 Y = 25488700 X = 6674000 NS Y = 25488800 X = 6674000 1 Kaupunkitekniikan keskus Ramboll Finland Oy / Markku Lindroos 12.9.2016
RAPORTTI 16X TAMPEREEN KAUPUNKI Peltolammin asemakaavan 8608 Hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID
RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Peltolammin asemakaavan 8608 Hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID 1 486 244 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään
Laskelman kustannukset yhteensä: 1000 Maa- pohja- ja kalliorakenteet 1100 Olevat rakenteet ja rakennusosat 1140 Poistettavat ja siirrettävät maa- ja
KUSTANNUSARVIO NIMIKKEITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeisin muokkaaja: Raportoija: Asiakas: Projektipäällikkö: Aluekerroin: Kustannusindeksi:
RAPORTTI 16X TAMPEREEN KAUPUNKI Härmälän päiväkodin asemakaavan 8552 Hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID
RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Härmälän päiväkodin asemakaavan 8552 Hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID 1 327 102 Sivu 1 (5) Sisällysluettelo 1 ALUEEN KUVAUS 2 1.1 Suunnittelualue 2 1.2 Topografia
Hulevesiselvitys, Automiehenkatu 8
Hulevesiselvitys, Automiehenkatu 8 Asemakaavan 8648 muutos Elina Teuho 1.0 19.6.2017 Tarkistanut ja hyväksynyt: Perttu Hyöty 19.6.2017 YKK62642 Hulevesiselvitys, Automiehenkatu 8 19.6.2017 1 (4) SISÄLTÖ
Elmo-kortteli, Tiistilä II asemakaavan muutos
kunnallistekninen tarkastelu Antti-Jaakko Koskenniemi 1.2 22.11.2017 2 () 22.11.2017 SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT JA REUNAEHDOT... 3 1.1 Hulevedet... 3 1.2 Vesihuolto... 3 1.3 Kaukolämpö... 3 1.4 Sähkö ja televerkot...
Alueen nykytila. Osayleiskaavan vaikutukset. Sulan osayleiskaava, hulevesien yleispiirteinen hallintasuunnitelma
Alueen nykytila Suunnittelualue on Sulan osayleiskaava-alue, joka on pinta-alaltaan n. 510 hehtaaria. Alueesta noin hieman alle 200 ha on asemakaavoitettu asumisen ja työpaikkojen alueiksi. Kaavoittamattomat
RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Ali-Huikkaantie 13 asemakaavan 8531 hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID
RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Ali-Huikkaantie 13 asemakaavan 8531 hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID 2 060 630 Sisällysluettelo Sivu 1 (6) 1 SUUNNITTELUALUE 2 1.1 Topografia ja maaperä 2 1.2 Valuma-alue
RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Jankan tilan asemakaavan 8646 hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID
RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Jankan tilan asemakaavan 8646 hulevesiselvitys ja -suunnitelma Donna ID 1 974 144 Sisällysluettelo Sivu 1 (5) 1 SUUNNITTELUALUE 2 1.1 Topografia ja maaperä 2 1.2 Valuma-alue
HULEVESISELVITYS PERKKOONKATU 1, TAMPERE RN:O TYÖ: TARATEST OY
TYÖ: 12235 1.2.2017 HULEVESISELVITYS PERKKOONKATU 1, TAMPERE RN:O 837 325 6525 0001 TARATEST OY Turkkirata 9 A 33960 Pirkkala p. 03 368 3322 www.taratest.fi Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 2. Suunnittelualueen
JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI PIETILÄN SVENGIPUISTON HULEVESIALLAS
JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI 20601255 22.9.2017 1 JOHDANTO Kaava-alueelta hulevesiä puretaan Komppikujaa pitkin koilliseen, Hakiantieltä länteen ja Svengipuiston viivytysrakenteen kautta etelään. Tässä tarkastelussa
NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS
Vastaanottaja Nastolan kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 30.6.2014 Viite 1510007986 NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS NASTOLAN KUNTA ESISELVITYS Päivämäärä 30.6.20014
Hulevesiselvitys, Saukonpuiston koulun laajennus
Hulevesiselvitys, Saukonpuiston koulun laajennus Asemakaava, Tampereen kaupunki Tiina Okkonen... Tistanut ja hyväksynyt: Perttu Hyöty.. YKK Hulevesiselvitys, Saukonpuiston koulun laajennus.. () SSÄLTÖ
1832 Alkutäytöt Alkutäyttö sorasta m3rtr , kuljetuksen lisäkustannus (5-10 km), alkutäytöt
KUSTANNUSARVIO NIMIKKEITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: 2 Konsultit > Ramboll Oy Karhunmäki_2017_alue_Juoksupolku_vesih uolto Investointi Lauri Jauhiainen Vastuuhenkilö:
Päijänrannan asemakaava
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A JÄMSÄN KAUPUNKI Päijänrannan asemakaava Hulevesiselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 2.6.2014 P17610 Hulevesiselvitys 1 (8) Antti Smolander 2.6.2014 Sisällysluettelo
Hulevesien hallintasuunnitelma. Tietäjäntie 4, Espoo
Tietäjäntie 4, Espoo 3.0.206 3.0.206 (3) SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 2 HULEVESIEN HALLINNAN YLEISET PERIAATTEET... 2 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS... 3 3. Nykyinen maankäyttö ja topografia... 3 3.2 Maaperäolosuhteet...
NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU
Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä xx.xx.2015 Luonnos Viite 1510019205 NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN
Raholan asemakaavan nro 8436 hulevesiselvitys- ja suunnitelma
Raholan asemakaavan nro 8436 Donna id: 1188925 Infran hankenumero: 4043090 Tampereen Infra Erikoissuunnittelija Pekka Heinonen Tampereen Infra PL 487 33101 Tampere Käyntiosoite Frenckellinaukio 2E Puhelin
ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA
Vastaanottaja Asikkalan kunta Asiakirjatyyppi Vesihuollon yleissuunnitelma Päivämäärä [Month, year] Viite LUONNOS 10.1.2012 ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA LUONNOS ASIKKALAN KUNTA
Orimattila, Pennalan hulevesialtaiden mitoitustarkastelu
Pöyry Finland Oy PL 50 (Jaakonkatu 3) FI-01621 Vantaa Finland Kotipaikka Vantaa, Finland Y-tunnus 0625905-6 Puh. +358 10 3311 Faksi +358 10 33 26600 www.poyry.fi Orimattila, Pennalan hulevesialtaiden LUONNOS
Palomäenkatu 23:n asemakaavan nro hulevesiselvitys- ja suunnitelma. Asemakaavaluonnosvaiheen suunnitelma. Suunnittelupalvelut
Palomäenkatu 23:n asemakaavan nro. 8528 hulevesiselvitys- ja suunnitelma Asemakaavaluonnosvaiheen suunnitelma Donna id: 1435805 Infran hankenumero: 4044918 Tampereen Infra Pekka Heinonen Tampereen Infra
IGS-FIN allasseminaari Hulevesialtainen hydrologinen mitoitus Heli Jaakola
IGS-FIN allasseminaari 11.10.2016 Hulevesialtainen hydrologinen mitoitus Heli Jaakola 1 Hulevedet Hulevesi on rakennetulla alueella maan pinnalle, rakennuksen katolle tai muulle pinnalle kertyviä sade-
Lielahtitalo, tontti , Teivaalantie 1, Tampere HULEVESI- SELVITYS Työnro
Lielahtitalo, tontti 837-263-2479-1, Teivaalantie 1, Tampere HULEVESI- SELVITYS 31.3.2011 Työnro 416058 2 (14) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN LÄHTÖKOHDAT...3 1.1 Selvityksen sisältö ja tekijät... 3 1.2 Aikaisemmat
Vesihuollon kehittämistarpeet. Koverhar, Hanko
Vesihuollon kehittämistarpeet Koverhar, Hanko Timo Nikulainen mitoituksen osalta päivitetty 26.2.2017 Vesihuollon kehittämistarpeet 26.2.2017 1 (9) SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ... 2 1 JOHDANTO... 3 2 ALUEEN KUVAUS...
VAAHTERANMÄEN ALUE HULEVESISELVITYS
Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Päivämäärä Luonnos 14.8.2013 Viite 1510006406 VAAHTERANMÄEN ALUE HULEVESISELVITYS NURMIJÄRVEN KUNTA, VAAHTERANMÄEN ALUE HULEVESISELVITYS
LIDL, VANTAANLAAKSO HULEVESISUUNNITELMA KAAVAMUUTOSTA VARTEN. Tilaaja Lidl Suomi Ky. Asiakirjatyyppi Hulevesisuunnitelma. Päivämäärä
Tilaaja Lidl Suomi Ky Asiakirjatyyppi Päivämäärä 15.12.2017 Viite 1510037649 LIDL, VANTAANLAAKSO HULEVESISUUNNITELMA KAAVAMUUTOSTA VARTEN Tarkastus Päivämäärä 15.12.2017 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus
Ruskon Laakerintien kaupan suuryksikkö
Ruskon Laakerintien kaupan suuryksikkö Hulevesitarkastelu 20.12.2016 20.12.2016 Page 1 Valuma-alue Päivi Määttä Suunnittelualue sijoittuu Perämeren rannikkoalueen valuma-alueelle (84), missä edelleen Kuivasojan
Kaavoitus ja hulevesien hallinta Järvenpäässä. Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula
Kaavoitus ja hulevesien hallinta Järvenpäässä Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula 9.11.2016 9.11.2016 2 Lähtökohdat Järvenpään kaupungin hulevesisuunnitelma Hyväksytty kaupunkikehityslautakunnassa v. 2013
var. var var var. var var j j. ra ra ra. Ruponlahti
s j j j RM-2 O/ke 521 pv-1 2/3kIu2/3 1 529 II 3 ma 116 117 113 12 Ruponlahti Pumppaamo 12.2 118.7 114.3 118.9 114.2 116.5 125.6 116.8 124.6 123.9 kt II I I k 74 52 73 43 48 55 14 59 81 37 9 29 21 45 11
HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER
16WWE1027.B711 11.5.2011 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER Kirstulan alueen asemakaavan muutokseen liittyvä Rautamonojan hulevesimitoitus 1 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä
Jylhänniemen asemakaavan liikenteen esiselvitys
Karttunen Matti 3.10.2016 Jylhänniemen asemakaavan liikenteen esiselvitys Liikennettä tuottavan maankäytön nykytilanne ja sen ohjaaminen ympäröivään liikenneverkkoon Tällä hetkellä Jylhännimen alueella
TURUN KAUPPATORI TARKASTELU TORISEUDUN VESIHUOLLOSTA SUUNNITELMASELOSTUS. Turun kaupunki Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Suunnittelutoimisto 26.1.
Turun kaupunki Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Suunnittelutoimisto TURUN KAUPPATORI TARKASTELU TORISEUDUN VESIHUOLLOSTA SUUNNITELMASELOSTUS 26.1.2012 Ramboll Finland Oy, Kotipaikka Espoo, Y-tunnus 0101197-5,
KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN. Koko laskelma. Hankeosat ja muut kustannukset. Marja-Vantaan asemakaavaluonnos_ Työnumero:
KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero: Hankkeen tyyppi: Kustannuslaskija: Asiakas: Aluekerroin: Kustannusindeksi: Päivämäärä: Koko laskelma 020900 Marja-Vantaa Marja-Vantaan asemakaavaluonnos_26012011
Tilaaja Vantaan seurakuntayhtymä. Asiakirjatyyppi Hulevesisuunnitelma. Päivämäärä Viite KIVISTÖN KIRKON ALUE HULEVESISELVITYS
Tilaaja Vantaan seurakuntayhtymä Asiakirjatyyppi Päivämäärä 18.5.2018 Viite 1510037488 KIVISTÖN KIRKON ALUE HULEVESISELVITYS Tarkastus Päivämäärä 18.5.2018 Laatija Tarkastaja Roy Snellman Salla Hostikka
ASKO II ALUEEN KUNNALLISTEKNINEN YLEISSUUNNITELMA & HULEVESIEN HALLINNAN SUUNNITELMA
ASKO II ALUEEN KUNNALLISTEKNINEN YLEISSUUNNITELMA & HULEVESIEN HALLINNAN SUUNNITELMA ASUKASTILAISUUS 20.4.2017 RAVINTOLA WERSTAS, LAHTI OSMO NIIRANEN MARJO VALTANEN RADANVARREN TULEVA MAANKÄYTTÖ KAAVA-ALUEEN
ESIKOPIO KLOSTRETINKUJA 2261/001. Suunnitelman raja 3P KATU ASEMAPIIRUSTUS JA TYYPPIPOIKKILEIKKAUS
0 10 20 30 40 50 77-79.15- -55.15-45 45 +47.5-8.02-7787 -32.02-7784 +49.0 112 2 11 47.60 10 +47.4-17.31- -20.75- I -22.47- -40.94- +48.4-27.02-7 kt +48.1-9.00-6 +47.7 k ESIKOPIO 11.1.2018 Y = 25485100
TULLIPORTINKADUN KAMPUS- ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA
Vastaanottaja Joensuun kaupunki Asiakirjatyyppi Suunnitelmaselostus Päivämäärä 31.1.2017 MUUTOS A 8.2.2017 TULLIPORTINKADUN KAMPUS- ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA TULLIPORTINKADUN KAMPUSALUE
RAPORTTI 25.6.2014. LAPUAN KAUPUNKI Keskustan osayleiskaavojen ja Alangon asemakaava-alueen hulevesiselvitys
RAPORTTI 25.6.2014 LAPUAN KAUPUNKI Keskustan osayleiskaavojen ja Alangon asemakaava-alueen hulevesiselvitys 1 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään
VANBRONNIITTY HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA. Antti Harju Sami Marttila Suunnitelmaselostus. Vastaanottaja Espoon kaupunkisuunnittelukeskus
Vastaanottaja Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Asiakirjatyyppi Hulevesien hallintasuunnitelma Päivämäärä 6.3.2018 VANBRONNIITTY HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA Laatija Hyväksyjä Kuvaus Antti Harju Sami
Marja-Vantaan hulevesien hallinta
Marja-Vantaan hulevesien hallinta Huleveden käsittelystä ja viivytyksestä tulvareitteihin Marika Orava, suunnitteluinsinööri, DI Marja-Vantaan sijainti Marika Orava 2 Marja-Vantaa * Kotikaupunki n. 30
JONTAKSEN PUUTARHAKYLÄ HULEVESISELVITYS
Vastaanottaja Rose-Marie Backström Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 2.3.2016 JONTAKSEN PUUTARHAKYLÄ HULEVESISELVITYS JONTAKSEN PUUTARHAKYLÄ HULEVESISELVITYS Päivämäärä 2.3.2016 Laatija Nathan Gaasenbeek
YLEISSUUNNITELMASELOSTUS
TYÖNUMERO: 20601991 NAANTALIN KAUPUNKI ISOSUONTIEN ASEMAKAAVA-ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIMARI VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT
Engelinrannan hulevesien hallinta
Engelinrannan hulevesien hallinta Alustavat tulokset 24.11.2015 Hämeenlinna When infrastructure counts. Lähtökohdat 2 Sibeliuksenkadun hulevesiviemäri tulvii linjaautoaseman kohdalla, ongelma ratkaistava
Ylöjärven kaupunki. Kolmenkulman hulevesisuunnitelman täydentäminen. Raportti
Ylöjärven kaupunki Kolmenkulman hulevesisuunnitelman Raportti 7.12.2015 7.12.2015 1 (5) Sisältö 1 JOHDANTO... 2 1.1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 SUUNNITTELUALUE JA SEN NYKYTILA... 2 2.1
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 196 29.10.2014. 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014 Varstakadun, Luhtikujan, Lyhdekujan, Suvitien, Sormulanraitin ja Puutossalmentien kevyen liikenteen väylän katusuunnitelmaluonnoksien
Övergårdsvägen. Soukankaari
K8 K86 K87 K7 K68K7 K69 K70 L6 :50 P5 K P P0 5 0 008 00 09 0 0 0 0 96.00 96.00.00 9.5 9.58.00 0.90 0.00 0.90 6.00.00.00.79 9.9 5.85 7.00 8.08 6.00 8.00 0.9.00 6.00 K 6.66 r0.00 5.00.00 r60.00 r5.00.0 95.67
KCF PALTAMO HULEVESIEN HALLINNAN ESISUUNNITELMA
Pöyry Finland Oy PL 52 (Jaakonkatu 3) FI-01621 Vantaa Finland Kotipaikka Vantaa Y-tunnus 0625905-6 Puh. +358 10 3311 Faksi +358 10 33 21818 www.poyry.fi Päivä Viite Sivu 1 (7) Yhteyshlö Joni Nyyssönen
LIITTEET YMPÄRISTÖSUUNNITELMA HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA JA TEKNISTEN VERKOS- TOJEN YLEISSUUNNITELMA -RAPORTTI
LIITTEET LIITE 1 LIITE 2 LIITE 3 YMPÄRISTÖSUUNNITELMA KATUKARTTA HULEVESIEN HALLINTASUUNNITELMA JA TEKNISTEN VERKOS- TOJEN YLEISSUUNNITELMA -RAPORTTI 19 LIITE 1 Ympäristön yleissuunnitelma: - Yleissuunnitelma
Hulevesiselvitys Näsilinnankatu 39
Hulevesiselvitys Näsilinnankatu 39 Raportti ID 1 599 179 9.5.2016 9.5.2016 1 (7) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 1.1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.2 Suunnitteluorganisaatio... 2 2 SUUNNITTELUALUE
Mäntyläntien kunnallistekniikan saneerauksen yleissuunnitelma
1 / 19 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JOENSUUN KAUPUNKI Mäntyläntien kunnallistekniikan saneerauksen yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 31.5.2015 120-P26975 Suunnitelmaselostus
HULEVESISELVITYS KORTTELEIDEN 75, 83 JA 85 ASEMAAKAAVAN MUUTOS. Vastaanottaja Viitasaaren kaupunki. Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys
Vastaanottaja Viitasaaren kaupunki Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Päivämäärä 24.7.2014 / Täydennetty 29.10.2014 Viite 1510002480-003 KORTTELEIDEN 75, 83 JA 85 ASEMAAKAAVAN MUUTOS HULEVESISELVITYS VIITASAAREN
Kalevan airut asemakaavan nro 8479 hulevesiselvitys- ja suunnitelma ASEMAKAAVAN EHDOTUSVAIHEEN RAPORTTI. Suunnittelupalvelut
Kalevan airut asemakaavan nro 8479 hulevesiselvitys- ja suunnitelma ASEMAKAAVAN EHDOTUSVAIHEEN RAPORTTI Donna id: 1616211 Infran hankenumero: 4050406 Tampereen Infra Pekka Heinonen 24.8.2016 Tampereen
TUOMARILAN KOULU HULEVESISELVITYS
Vastaanottaja Matti Kaurila, Espoon tilakeskus Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Päivämäärä 20.1.2017 TUOMARILAN KOULU HULEVESISELVITYS TUOMARILAN KOULU HULEVESISELVITYS 2 Päivämäärä 20.1.2017 Laatija Tarkastaja
Kuva: Oulun kaupunki, yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut. Lapinrauniontie 3, Kaakkuri. Hulevesiselvitys
Kuva: Oulun kaupunki, yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Lapinrauniontie 3, Kaakkuri 23.5.2018 ALKUSANAT Lapinrauniontie 3:n hulevesiselvitys on laadittu palvelemaan kohteen asemakaavan laadintaa. Selvityksessä
NURMIJÄRVEN KUNTA VANHA-KLAUKAN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA
Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 11.10.2017 Viite 82143781 NURMIJÄRVEN KUNTA VANHA-KLAUKAN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA NURMIJÄRVEN KUNTA VANHA KLAUKAN
Pappilan asemakaavan nro 8492 hulevesiselvitys- ja suunnitelma
Pappilan asemakaavan nro 8492 Donna id: 1194949 Infran hankenumero: 4043222 Tampereen Infra Erikoissuunnittelija Pekka Heinonen Tampereen Infra PL 487 33101 Tampere Käyntiosoite Frenckellinaukio 2E Puhelin
Kainulan asemakaava-alueen kunnallistekniikan
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JOENSUUN KAUPUNKI Kainulan asemakaava-alueen kunnallistekniikan yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 25.4.2014 120-P23709 Suunnitelmaselostus Ronkainen
Laattapiste Collection Tampere. Lielahti, Sellukatu 20 HULEVESI- SELVITYS Työnro
Laattapiste Collection Tampere Lielahti, Sellukatu 20 HULEVESI- SELVITYS 30.6.2011 Työnro 416683 2 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN LÄHTÖKOHDAT...3 1.1 Selvityksen sisältö ja tekijät... 3 1.2 Hulevesiin liittyvää
Hulevesien hallintasuunnitelma
Seilikaarenkulma, Espoon kaupunki Antti-Jaakko Koskenniemi 2.4.2015 2.4.2015 1 (15) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 HULEVESIEN HALLINNAN YLEISET PERIAATTEET... 2 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS... 3 3.1 Nykyinen
ASIKKALA RISMALAHDEN ALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA Vesihuollon yleissuunnitelma vaihtoehtotarkasteluineen
ASIKKALA RISMALAHDEN ALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA Vesihuollon yleissuunnitelma vaihtoehtotarkasteluineen 28.2.2018 Sumipa Oy 1 YLEISTÄ Suunnitelma perustuu ranta-asemakaavan muutosehdotukseen 1.3.2018. Korttelit
Lohja. Jouni Ikäheimo 10 / 2013
Hiidensalmi Lohja Liikenneselvitys Jouni Ikäheimo Nora Kumpulainen 10 / 2013 HIIDENSALMEN HAVAINNEKUVA, LOHJAN KAUPUNKI SELVITYKSEN LÄHTÖKOHDAT Hiidensalmen alue sijaitsee kilometrin etäisyydellä Lohjan
Asemakaavan 8538 hulevesiselvitys ja -suunnitelma. Tampereen kaupunki Asemakaava 8538
Asemakaavan 8538 hulevesiselvitys ja -suunnitelma Päiväys Projekti Tilaaja Kohde ID 2 070 625 Tampereen kaupunki Asemakaava 8538 Raportti 1/7 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Selvitysalue ja sen nykytila...
Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja
1 (5) 03/06/2016 Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja KATUSUUNNITELMIEN SELOSTUS KAAVA-ALUEET: KATUJEN NIMET: Niittykummun keskus Niittykatu,
0,91 137,00 (2005=100) 1.4.2014 Laskelman kustannukset yhteensä: 960 900
KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja: Raportoija: Asiakas: Projektipäällikkö: Aluekerroin: Kustannusindeksi: Päivämäärä:
Hulevesiallas case Espoon Ringside Golf
Hulevesiallas case Espoon Ringside Golf Viheralan hulevesipäivä 6.11.2012 Lahti, FCG 6.11.2012 Page 1 Hulevesien viivyttäminen keskitetyillä ratkaisuilla 6.11.2012 Page 2 Hulevesien viivytystarve Rakentaminen
Sekaviemäreistä luopumisen vaikeus kokemuksia sekaviemäriverkoston eriyttämisen yleissuunnittelusta
Sekaviemäreistä luopumisen vaikeus kokemuksia sekaviemäriverkoston eriyttämisen yleissuunnittelusta Vesihuoltopäivät 2016 Kylpylähotelli Rantasipi Aulanko, Aulanko sali, klo 11:00 11:20 Pertti Leppänen,
YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009
LIITE 7 12552 YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477 7510, Fax (09) 4777 5111 Suunnittelu-
LIITE 4. Vanha-Klaukan alueelle muodostuu alueen asemakaavoituksen myötä uusi asuinalue, johon sijoittuu pääosin AK-, AKR- ja AO -alueita.
1. JOHDANTO Vanha-Klaukan alueelle muodostuu alueen asemakaavoituksen myötä uusi asuinalue, johon sijoittuu pääosin AK-, AKR- ja AO -alueita. AK- ja AKR -alueiden yhteenlaskettu rakennusoikeus on n. 64
OY TEBOIL AB KOKINKYLÄNTIE, ESPOO HULEVESIEN HALLINTASUUNNI- TELMASELOSTUS, VERSIO B. Oy Teboil Ab. Hulevesien hallintasuunnitelmaselostus
Vastaanottaja Oy Teboil Ab Asiakirjatyyppi Hulevesien hallintasuunnitelmaselostus Päivämäärä Tammikuu 2017 OY TEBOIL AB KOKINKYLÄNTIE, ESPOO HULEVESIEN HALLINTASUUNNI- TELMASELOSTUS, VERSIO B Tarkastus
JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset
JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset Yleisötilaisuus 13.6.2019 OHJELMA Klo 17-18 Keskustelutilaisuuden
RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO
Rakennuslupaan liittyvä laadunohjaus, AR/2013 RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO 1 VIEMÄRI- JA VESIJOHTOSELVITYS Koskee kaikkia uudisrakennuksia ja tarvittaessa saneerauksia, jos vesihuoltoon tulee muutoksia Tilattava
BASTUKÄRR HULEVESITARKASTELUT
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SIPOON KUNTA BASTUKÄRR HULEVESITARKASTELUT BA 3 Bastukärrin työpaikka-alueen asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P17654 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA
Stena Recycling Oy Vantaan terminaali
Alustava hulevesien käsittely- ja johtamissuunnitelma Pailamo & Nikulainen Liite 1 13.11.2013 13.11.2013 1 (7) SISÄLTÖ 1 TAUSTAA... 2 2 ÖLJYNEROTUSJÄRJESTELMÄN RAKENTEELLINEN KUVAUS... 2 3 SADEVESIVIEMÄRIN
ESPOON ASUNNOT ESPOON LOKIRINNE 1, HULEVESISELVITYS
Vastaanottaja Espoon asunnot Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Päivämäärä Elokuu 2016 ESPOON ASUNNOT ESPOON LOKIRINNE 1, HULEVESISELVITYS Päivämäärä 31.8.2016 Laatija Kuvaus Ramboll Finland Oy Suunnitelmaselostus
RAPORTTI 16X TAMPEREEN KAUPUNKI Härmälän Ilmailunkadun asemakaavan nro 8513 hulevesiselvitys ja - suunnitelma Donna ID
RAPORTTI TAMPEREEN KAUPUNKI Härmälän Ilmailunkadun asemakaavan nro 8513 hulevesiselvitys ja - suunnitelma Donna ID 1 157 799 Sivu 1 (13) Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS 2 1.1 Suunnittelualue
LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS
Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Tulvariskiselvitys Päivämäärä 28.5.2018 Viite 1510038898 LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS LIDL, LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS Päivämäärä 28.5.2018 Laatija Hyväksyjä Kuvaus Anni
SRV. KerCa logistiikka-alueen hulevesien hallintajärjestelmän kehittäminen. Timo Nikulainen
KerCa logistiikka-alueen hulevesien hallintajärjestelmän kehittäminen Timo Nikulainen 26.6.2012 26.6.2012 1 (13) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 2 2 HULEVESIENHALLINTARATKAISUN KEHITTÄMINEN... 2 2.1 Karhuntassun
Keskisenkatu 7, kaavavaiheen hulevesiselvitys. NCC Rakennus Oy
Keskisenkatu 7, kaavavaiheen hulevesiselvitys NCC Rakennus Oy 30.4.2013 Keskisenkatu 7, kaavavaiheen hulevesiselvitys 2 (7) 30.4.2013 SISÄLTÖ ALKUSANAT... 3 1 LÄHTÖKOHDAT... 3 1.1 Selvityksen tavoitteet...
Hämeenlinnan korkeakoulukeskus
Hämeenlinnan korkeakoulukeskus Hulevesimallin tulokset 19.2.2015 Page 1 Malli Mallinnus FCGswmm -ohjelmalla, pohjana olemassa oleva Hämeenlinnan hulevesimalli Suunnittelualue jaettiin osavaluma-alueisiin
KUULOJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS HULEVESISELVITYS
Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Päivämäärä 8.3.2018 Luonnos Viite 1510036511 KUULOJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS HULEVESISELVITYS RIIHIMÄEN KAUPUNKI KUULOJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Hulevesien hallinta Vantaalla
Hulevesien hallinta Vantaalla yhteistyö ja hulevesiratkaisujen valintaperusteita 25.11.2014 Marika rava vesihuollon suunnittelupäällikkö Vantaan hulevesityöryhmä Maankäytön, ympäristön ja rakentamisen
IMATRAN KAUPUNKI Korvenkannan hulevesitarkastelu
RAPORTTI 28.5.2014 IMATRAN KAUPUNKI Korvenkannan hulevesitarkastelu 2 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään muodossa ilman Pöyry Finland Oy:n antamaa
LAPPEENRANNAN ENERGIAVERKOT OY Korvenkylän vesihuoltotarkastelu
RAPORTTI 4.6.2014 LAPPEENRANNAN ENERGIAVERKOT OY Korvenkylän vesihuoltotarkastelu 1 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään muodossa ilman Pöyry
1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.
A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA
KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA
Vastaanottaja Joensuun kaupunki Asiakirjatyyppi Suunnitelmaselostus Päivämäärä 30.11.2015 KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA
ALTIAN ALUE HULEVESISELVITYS
Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Hulevesiselvitys Päivämäärä 28.6.2012 Viite 82143065 ALTIAN ALUE HULEVESISELVITYS HOLLOLAN PORTTI, ALTIAN ALUE HULEVESISELVITYS Päivämäärä 7.6.2012, päivitetty
Pitkämäen teollisuusalueen hulevesiselvitys
Hulevesisuunnitelma Pitkämäen teollisuusalueen hulevesiselvitys Nurmes Olli Nissinen 30.11.2013 2 (12) 30.11.2013 Pitkämäen teollisuusalueen hulevesiselvitys SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT...
LIITE 1.6. KymiRingin hulevesien hallintasuunnitelma
LIITE 1.6 KymiRingin hulevesien hallintasuunnitelma Kouvola Innovation Oy Timo Nikulainen 26.6.214 26.6.214 1 (14) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 HULEVESIEN HALLINNAN YLEISET PERIAATTEET... 2 3 SUUNNITTELUALUEEN
Työpaketti 5: Taajamien rankkasadetulvien hallinnan parantaminen
Työpaketti 5: Taajamien rankkasadetulvien hallinnan parantaminen VERTI - Vesihuoltoverkostojen tila ja riskienhallinta Outi Raudaskoski, Nora Sillanpää, Harri Koivusalo Rakennetun ympäristön laitos Vesi-
Tammelan hulevesiselvitys
Tammelan hulevesiselvitys Tammelan kaupunkisuunnittelukahvila 2.2.2017 Perttu Hyöty, Sito Oy When infrastructure counts. Selvityksen tarkoitus ja selvitysalue 2 Tarkoituksena selvittää nykyisen hulevesijärjestelmän
reuna-alue 5.5m ajorata 7.5m erotuskaista 4.0m jk+pp 3.5m reuna-alue 3.5m vj= vj= vj= RASTIKANKAANTIE
04.67 0.4 RASTIKANKAANT 0 0.5.6 0.44 04.07 0.75 04. 65 905 6 3 04.3 0.93 Nykyisen jätevesiviemärin vesijuoksun korkeus Z=+0.44 Suunniteltu painejätevesiviemäri puretaan nykyisen jätevesiviemärin tarkastuskaivoon.
Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys
Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Asemakaava 8496, Niemenranta III 1 1.6.2018 Raamikadun yksityisen päiväkodin hanke Suunnitelmissa uusi yksityinen päiväkoti Niemenranta III:n uudelle alueelle
ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE
KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (6) ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 13.11.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 815 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Asema KORTTELI KAAVA-ALUEEN
OULUNPORTTI. Hulevesiselvitys
Kesäkuu 2018 Taitto: Plaana Oy Kansikuva: Oulunportin yleissuunnitelmaluonnos, Oulun kaupunki/yyp. Kartat: Oulun kaupunki, Plaana Oy Alkusanat Oulunportin hulevesiselvitys on laadittu palvelemaan kohteen
NIEMENRANNAN OSAYLEISKAVAAN MUKAISEN HULEVESISELVITYKSEN TARKISTAMINEN HULEVESIMALLINNUKSELLA
(5) NIEMENRANNAN OSAYLEISKAAAN MUKAISEN HULEESISELITYKSEN TARKISTAMINEN HULEESIMALLINNUKSELLA L:\000\0850_NIEMENRANTA\_CAD\_Tyo\Lha\Hulevesi_suunnitelma\RAPORTTI_h ulevesimalli_edit.doc Mall: Rapport -
Tunniste Rakennusosa Yks. Määrä Yks. hinta Yhteensä V6 0, Kaiteiden purku mtr , Purettava vt6 osuus
KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: 12 Konsulttien työkansiot > Sito Oy > 03 Kaakkois- Suomen ELY-keskus > Vt 6 Hevossuo-Nappa > Tiesuunnittelu > Laskelma: Työnumero Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja:
Vt 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti-Metso, Kouvola
KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: Vt 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti-Metso, Kouvola Laskelma TIESUUNNITELMA Hankkeen tyyppi: Investointi Dokumentin luoja: Kari Seitsonen Vastuuhenkilö: