Jylhänniemen asemakaavan liikenteen esiselvitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jylhänniemen asemakaavan liikenteen esiselvitys"

Transkriptio

1 Karttunen Matti Jylhänniemen asemakaavan liikenteen esiselvitys Liikennettä tuottavan maankäytön nykytilanne ja sen ohjaaminen ympäröivään liikenneverkkoon Tällä hetkellä Jylhännimen alueella on 6 lomakiinteistöä ja yksi ympärivuotisesti käytössä oleva kiinteistö. Alueen liikenne käyttää Jylhänniemen yksityistietä, joka liittyy maantiehen 644. Nykyisellään Jylhänniemen yksityistie on kapea (sorapintainen ajorata 2,7-3,0 m leveä) kevyesti rakennettu tie, jolla on keväisin 10 tn painorajoitus. Nykyinen liittymä maantiehen 644 ei täytä yksityistieliittymän vaatimuksia pituuskaltevuuden ja näkemien suhteen ja liittymän muodon osalta. Maantiellä 644 on hieman alle 600 ajon/vrk keskimääräinen vuorokausiliikenne ja tie on toiminnalliselta luokaltaan yhdystie. Aikaisemmin tie oli toiminnalliselta luokaltaan valtatie ja keskimääräinen liikenne noin 5000 ajon /vrk. Nykyinen tie on rakennettu kevyesti paremmin kantavan maalajin puolelle. Tien kuivatusojia on vain paikoin ja nekin ovat vaatimattomia. Tien kantavuus roudan sulaessa keväällä on huono. Uuden maankäytön tuottama liikenne ja sen ohjaaminen ympäröivään liikenneverkkoon Aluetta kaavoittavalla yksityisellä taholla on tavoitteena lähes 30 tontin asemakaava-alue, jolle kaavoitettaisiin uusia tontteja ympärivuotista asumista varten. Uusi maankäyttö tuottaa ajon /vrk keskimääräisen liikenteen. Asemakaavan liittäminen ympäröivään liikenneverkkoon Kuva 1: Vaihtoehtoiset liittymäpaikat maantielle FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Merimiehenkatu 38 A, Joensuu Puh , fax , Y-tunnus Kotipaikka Helsinki

2 FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy VE 1, Liittymä nykyisellä paikalla ELY liikenteen edustajien mukaan asemakaavan laatimisen tuottama uusi lisäliikenne edellyttää uuden liittymäluvan hakemista. Liittymälupa edellyttää, että liittymä parannetaan yksityistieliittymistä laaditun ohjeen mukaiseksi. Liittymä joudutaan rakentamaan niin, että 10 metrin päässä maantien reunaviivasta kohtisuoraan maantiehen nähden olevasta henkilöautosta on 80 km/h nopeusrajoituksen vaatima näkemä (200 m päätien suuntaan molemmille puolille liittymää). Liittymän tasaus parannetaan siten, että yksityistien tasaus laskee enintään 3,0 % kaltevuudella. Käytännössä tämä edellyttää sitä, että Jylhänniemen yksityistie lähtee kohtisuorassa liittymäkulmassa 10 metriä maantien 644 ajoradan reunasta ja sellaisella kaarresäteellä nykyiseen maantien vieressä kulkevaan tielinjaan, että Jylhänniemen yksityistieltä voi myös kuorma-auto liittyä maantielle 644. Jylhänniemen yksityistietä joudutaan parantamaan koko matkalta ja leventämään niin, että kaksi henkilöautoa voi kohdata toisensa mitoitusnopeudella 30 km/h. Käytännössä ajoradan leveyden pitäisi olla vähintään 5,0 m. Jylhänniementie on rakennettava tienä, jotta tien rakenteiden ja pintavesien kuvatus saadaan toimivaksi. Parannettava liittymä näyttäisi voitavan rakentaa kohtaan, jossa maaperä näytti pintaraapaisulla siltiltä. Jotta uuden tien rakennuskustannukset voitaisiin luotettavasti arvioida, maaperää tulisi tutkia perusmaan kantavuuden ja routivuuden määrittämiseksi sekä miten tietä voidaan leventää mahdollisimman kustannustehokkaasti. Kuva 2: Nykyisen liittymän parantaminen, vaatimukset

3 FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy VE 2, Liittymän siirto etelään Liittymän siirto etelään vaatisi maantien 644 nopeusrajoituksen muuttamista joko 60 tai 70 km/h. Huomioiden maantien nykyisen luonteen, tiegeometria ja maantien varressa jo nykyisellään olevan asutuksen, olisi perusteita nykyistä alempaa nopeusrajoitukseen. Jo 70 km/h nopeusrajoituksella olisi metriä nykyisestä liittymästä mahdollista rakentaa uusi yksityistieliittymä, josta olisi vaadittavat näkemät. Liittymä olisi muutenkin helpompi rakentaa kohtisuoraan liittymäksi ja ohjeiden mukaisilla pituuskaltevuuksilla. Tässä vaihtoehdossa tie saataisiin paremmin kantavalle maaperälle ja rakennettava tieosuus lyhenisi merkittävästi. Kuva 3: Jylhänniemen yksityistien liittymä maantiehen 644 Kuvassa Kuva 1 on esitetty vaihtoehtoinen uusi liittymäpaikka. Kuvaan on sinisellä hahmoteltu ratkaisun mahdollistamat uudet tontit. Jylhänniemen tiekunta tuskin vastustaisi tien parantamista asemakaavakaduksi, mutta vaihtoehto 2 edellyttää neuvotteluja maanomistajien kanssa ja käytännössä heidän saamistaan mukaan asemakaavaan.

4 FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy Kuva 4: Näkemä nykyisen liittymän kohdalta maantien reunasta etelään Kuva 5: Jylhänniemen yksityistie paremmin kantavan maaperän kohdalta

5 FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy Kuva 6: Jylhänniemen yksityistie heikommin kantavan maanperän kohdalta FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy Matti Karttunen

6 Jylhänniemi Asemakaavoituksen esiselvitys Liite 2 Alustava katu- ja liittymäyleissuunnitelma Kustannusarviot

7 MITTAKAAVA 1:2000 Tien leveys 5 m Tien leveys 5 m Tien leveys 5 m

8 Liittymä 1:500 Näkymä 200 m Näkymä 200 m R = m R = 10 R = 8 4 5:167 2 Mt 644 5: :

9 TYYPPIPOIKKILEIKKAUS 5 Ajokaista :1.5 2% Mitalinja Tsv % :1.5 Kulutuskerros 0.05,KaM #0/32 Kantava kerros 0.20, KaM #0/55 Tukikerros 0.50, KaM #0/120 Suodatinkangas N3 TYYPPIPOIKKILEIKKAUS Pehmeikkö 5 Ajokaista :1.5 2% Mitalinja Tsv % :1.5 Kulutuskerros 0.05 Kantava kerros 0.20 Tukikerros 0.70 Suodatinkangas N3 Kerroksen alta poistetaan orgaaninen ja hienoaines

10 KUSTANNUSARVIO NIMIKKEITTÄIN Projekti: Laskelma: Toivakka Jylhänniemi Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja: Raportoija: Asiakas: Investointi FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Projektipäällikkö: Aluekerroin: 1 Kustannusindeksi: 107,20 (2010=100) Päivämäärä: Laskelman kustannukset yhteensä: Rakennusosat Tunniste Rakennusosa Yks. Määrä Yks. hinta Yhteensä 1000 Maa- pohja- ja kalliorakenteet Olevat rakenteet ja rakennusosat Pohjarakenteet Maaleikkaukset ja -kaivannot Päällys- ja pintarakenteet Päällysrakenteen osat ja radan Rakennusosat l k k yhteensä k t Työmaatehtävät Rakentamisen johtotehtävät Rakentamisen työmaatehtävät ja erityiset tö Työmaapalvelut klt Työmaan kalusto Urakoitsijan yritystehtävät Hintatason muutokset Työmaatehtävät yhteensä Rakennusosat ja työmaatehtävät yhteensä Tilaajatehtävät Suunnittelutehtävät Rakennuttamis- ja omistajatehtävät Tilaajatehtävät yhteensä Rakennusosat, työmaatehtävät ja tilaajatehtävät yhteensä Koko hanke yhteensä (Alv. 0%) (Alv. 24%) Koko hanke yhteensä (Alv. 24%) Sivu 1 / 1

11 KUSTANNUSARVIO NIMIKKEITTÄIN Projekti: Laskelma: Toivakka Jylhänniemi Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja: Raportoija: Asiakas: Investointi FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Projektipäällikkö: Aluekerroin: 1,00 Kustannusindeksi: 107,20 (2010=100) Päivämäärä: Laskelman kustannukset yhteensä: Koko laskelma Rakennusosat Tunniste Rakennusosa Yks. Määrä Yks. hinta Yhteensä 1000 Maa- pohja- ja kalliorakenteet Olevat rakenteet ja rakennusosat Pohjarakenteet Maaleikkaukset ja -kaivannot Päällys- ja pintarakenteet Päällysrakenteen osat ja radan alusrakennekerrokset Rakennusosat yhteensä Työmaatehtävät 5100 Rakentamisen johtotehtävät Rakentamisen työmaatehtävät ja erityiset työmaakulut Työmaapalvelut Työmaan kalusto Urakoitsijan yritystehtävät Hintatason muutokset 0 Työmaatehtävät yhteensä Rakennusosat ja työmaatehtävät yhteensä Tilaajatehtävät 5600 Suunnittelutehtävät Rakennuttamis- ja omistajatehtävät Tilaajatehtävät yhteensä Rakennusosat, työmaatehtävät ja tilaajatehtävät yhteensä Muut kustannukset Nimi Yks. Määrä Yks. hinta Yhteensä Muut kustannukset yhteensä Sivu 1 / 2

12 Toivakka Koko hanke yhteensä (Alv. 0%) (Alv. 24%) Koko hanke yhteensä (Alv. 24%) Sivu 2 / 2

13 KUSTANNUSARVIO NIMIKKEITTÄIN Projekti: Laskelma: Toivakka Jylhänniemi Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja: Raportoija: Asiakas: Investointi FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Projektipäällikkö: Aluekerroin: 1,00 Kustannusindeksi: 107,20 (2010=100) Päivämäärä: Laskelman kustannukset yhteensä: Koko laskelma Rakennusosat Tunniste Rakennusosa Yks. Määrä Yks. hinta Yhteensä 1000 Maa- pohja- ja kalliorakenteet Olevat rakenteet ja rakennusosat Jätepuun ja kasvillisuuden poisto, normaali m2tr , Pintamaan poisto, normaali ( kuljetus < 5 km ) m2tr , Pohjarakenteet Sivu- ja niskaoja, suuret määrät m3ktr , Betoniputkirumpu 400 mm mtr , Betoniputkirumpu 1000 mm mtr , Muovinen putkirumpu 315 mm mtr 30 27, Maaleikkaukset ja -kaivannot Maaleikkaus, erittelemätön * m3ktr , Päällys- ja pintarakenteet Päällysrakenteen osat ja radan alusrakennekerrokset Suodatinkangas N3 m2tr , Jakava kerros KaM 0-63, yli 5000 m3rtr m3rtr , Sitomaton kantava kerros KaM 0-32, yli 5000 m3rtr m3rtr , AB 16 / 100 (40 mm) * m2tr , AB 22 / 120 (50 mm) * m2tr , Rakennusosat yhteensä Työmaatehtävät 5100 Rakentamisen johtotehtävät Rakentamisen työmaatehtävät ja erityiset työmaakulut Työmaapalvelut Työmaan kalusto Sivu 1 / 2

14 Toivakka 5200 Urakoitsijan yritystehtävät Hintatason muutokset 0 Työmaatehtävät yhteensä Rakennusosat ja työmaatehtävät yhteensä Tilaajatehtävät 5600 Suunnittelutehtävät Rakennuttamis- ja omistajatehtävät Tilaajatehtävät yhteensä Rakennusosat, työmaatehtävät ja tilaajatehtävät yhteensä Muut kustannukset Nimi Yks. Määrä Yks. hinta Yhteensä Muut kustannukset yhteensä Koko hanke yhteensä (Alv. 0%) (Alv. 24%) Koko hanke yhteensä (Alv. 24%) Sivu 2 / 2

1832 Alkutäytöt Alkutäyttö sorasta m3rtr , kuljetuksen lisäkustannus (5-10 km), alkutäytöt

1832 Alkutäytöt Alkutäyttö sorasta m3rtr , kuljetuksen lisäkustannus (5-10 km), alkutäytöt KUSTANNUSARVIO NIMIKKEITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: 2 Konsultit > Ramboll Oy Karhunmäki_2017_alue_Juoksupolku_vesih uolto Investointi Lauri Jauhiainen Vastuuhenkilö:

Lisätiedot

Laskelman kustannukset yhteensä: 1000 Maa- pohja- ja kalliorakenteet 1100 Olevat rakenteet ja rakennusosat 1140 Poistettavat ja siirrettävät maa- ja

Laskelman kustannukset yhteensä: 1000 Maa- pohja- ja kalliorakenteet 1100 Olevat rakenteet ja rakennusosat 1140 Poistettavat ja siirrettävät maa- ja KUSTANNUSARVIO NIMIKKEITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeisin muokkaaja: Raportoija: Asiakas: Projektipäällikkö: Aluekerroin: Kustannusindeksi:

Lisätiedot

Tunniste Rakennusosa Yks. Määrä Yks. hinta Yhteensä V6 0, Kaiteiden purku mtr , Purettava vt6 osuus

Tunniste Rakennusosa Yks. Määrä Yks. hinta Yhteensä V6 0, Kaiteiden purku mtr , Purettava vt6 osuus KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: 12 Konsulttien työkansiot > Sito Oy > 03 Kaakkois- Suomen ELY-keskus > Vt 6 Hevossuo-Nappa > Tiesuunnittelu > Laskelma: Työnumero Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja:

Lisätiedot

Määrä Yks. hinta Yhteensä Vt6 plv , Puupylväs ja ilmakaapeli, purku ( kuljetus < 5 km ) kpl , km )

Määrä Yks. hinta Yhteensä Vt6 plv , Puupylväs ja ilmakaapeli, purku ( kuljetus < 5 km ) kpl , km ) KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: Laskelma: Vt 6 Taavetin eteläinen etl Taavetin eteläinen etl Työnumero: Hankkeen tyyppi: Investointi Dokumentin luoja: Simo Saros Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja:

Lisätiedot

X = Y = X = Y =

X = Y = X = Y = X = 6674100 X = 6674100 Y = 25488750 Y = 25488650 X = 6674050 Y = 25488650 Y = 25488700 X = 6674000 NS Y = 25488800 X = 6674000 1 Kaupunkitekniikan keskus Ramboll Finland Oy / Markku Lindroos 12.9.2016

Lisätiedot

0,91 137,00 (2005=100) 1.4.2014 Laskelman kustannukset yhteensä: 960 900

0,91 137,00 (2005=100) 1.4.2014 Laskelman kustannukset yhteensä: 960 900 KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja: Raportoija: Asiakas: Projektipäällikkö: Aluekerroin: Kustannusindeksi: Päivämäärä:

Lisätiedot

KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN. Koko laskelma Rakennusosat. Työmaatehtävät Metsäturve /uiskissa * m2tr Projekti :

KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN. Koko laskelma Rakennusosat. Työmaatehtävät Metsäturve /uiskissa * m2tr Projekti : KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti : Vt2 Ulkoilureitti Tammela Laskelma : Esisuunnitelma - - Työnumero................, Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö : Viimeinen muokkaaja: Raportoija:

Lisätiedot

1432 Salaojakaivo 560 T 560/500 umpikansi 40 tn kpl , Betoniputkirumpu 500 mm mtr , Yhteyden Vaunutieltä alitse

1432 Salaojakaivo 560 T 560/500 umpikansi 40 tn kpl , Betoniputkirumpu 500 mm mtr , Yhteyden Vaunutieltä alitse KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja: Raportoija: Asiakas: Projektipäällikkö: Akaan raakapuuterminaalin ratasuunnitelma

Lisätiedot

ALUSTAVA KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN. Koko laskelma. Rakennusosat

ALUSTAVA KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN. Koko laskelma. Rakennusosat ALUSTAVA KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Laskelma: Vilkkalan klv RS Työnumero: 8240889 Hankkeen tyyppi: Investointi Dokumentin luo: Mika Kaukoranta Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaa: Pietari Kousa Päivämäärä:

Lisätiedot

järjestelmät. Betonikaivojen purku ( kuljetus < 5 km ) kpl 1 104, Kaivo (laatu määrittelemättä)

järjestelmät. Betonikaivojen purku ( kuljetus < 5 km ) kpl 1 104, Kaivo (laatu määrittelemättä) KUSTANNUSARVIO NIMIKKEITTÄIN Projekti: Pöytyä > Laurilantie kt Laskelma: Laurilantie kt/vaihe 1 Työnumero: 20601549 Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja: Raportoija: Asiakas:

Lisätiedot

KUSTANNUSARVIO LINJAVÄLEITTÄIN

KUSTANNUSARVIO LINJAVÄLEITTÄIN Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä 20601196 Talma Söderkulla VJ KUSTANNUSARVIO LINJAVÄLEITTÄIN 23.03.2018 / FIMKIT LIITE 2 Linjausvaihtoehdot on esitetty liitteenä 1 olevalla kartalla 101, MUUTOS A.

Lisätiedot

Vt 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti-Metso, Kouvola

Vt 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti-Metso, Kouvola KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: Vt 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti-Metso, Kouvola Laskelma TIESUUNNITELMA Hankkeen tyyppi: Investointi Dokumentin luoja: Kari Seitsonen Vastuuhenkilö:

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunki Tekninen toimi PL 11, Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta

Lappeenrannan kaupunki Tekninen toimi PL 11, Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta SOPIMUS Luonnos 1 (4) Kaivokadun rakentaminen, plv 40-135, Lappeenranta Sopimus hankkeen rakennuttamisesta 1 Sopimusosapuolet Tekninen toimi PL 11, Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Lappeenrannan Villimiehen

Lisätiedot

ESIKOPIO KLOSTRETINKUJA 2261/001. Suunnitelman raja 3P KATU ASEMAPIIRUSTUS JA TYYPPIPOIKKILEIKKAUS

ESIKOPIO KLOSTRETINKUJA 2261/001. Suunnitelman raja 3P KATU ASEMAPIIRUSTUS JA TYYPPIPOIKKILEIKKAUS 0 10 20 30 40 50 77-79.15- -55.15-45 45 +47.5-8.02-7787 -32.02-7784 +49.0 112 2 11 47.60 10 +47.4-17.31- -20.75- I -22.47- -40.94- +48.4-27.02-7 kt +48.1-9.00-6 +47.7 k ESIKOPIO 11.1.2018 Y = 25485100

Lisätiedot

ASIAKIRJALUETTELO. KOLMENKULMA ak 8189 YLEISSUUNNITELMA

ASIAKIRJALUETTELO. KOLMENKULMA ak 8189 YLEISSUUNNITELMA TAMPEREEN KAUPUNKI Konsernihallinto Kaupunkiympäristön kehittäminen ASIAKIRJALUETTELO KOLMENKULMA ak 8189 YLEISSUUNNITELMA PIIR.N:O PIIRUSTUKSEN SISÄLTÖ MITTAKAAVA PVM MUUTOS PVM 1/XXXXX/1 ASEMAPIIRUSTUS

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTE Projekti Klaukkalan rakennettavuusselvitykset Projektinumero 421991 Tilaaja Destia Oy Yhteyshenkilö Jenni Myllymäki Tielinja/Ohjelma Klaukkala Nysäkuja-Velhonkaari Näytteenotin Laboratoriopalvelut

Lisätiedot

VIREÄ MALISJOKI 2: PIENEMPIEN KOSTEIKKOKOHTEIDEN SUUNNITTELU

VIREÄ MALISJOKI 2: PIENEMPIEN KOSTEIKKOKOHTEIDEN SUUNNITTELU FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI VIREÄ MALISJOKI 2: PIENEMPIEN KOSTEIKKOKOHTEIDEN SUUNNITTELU P20455 26.2.2014 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy VIREÄ

Lisätiedot

MÄÄRÄLUETTELO RYHMITTÄIN JA NIMIKKEITTÄIN. Koko laskelma. Rakennusosat

MÄÄRÄLUETTELO RYHMITTÄIN JA NIMIKKEITTÄIN. Koko laskelma. Rakennusosat MÄÄRÄLUETTELO RYHMITTÄIN JA NIMIKKEITTÄIN Projekti: 457_Pudasjärven_koulukeskus Laskelma: Pudasjärven_kadun_rakennussuunnitelma Työnumero: 457 Hankkeen tyyppi: Investointi Dokumentin luoja: Olli Planting

Lisätiedot

MÄÄRÄLUETTELO. Suodatus: V6

MÄÄRÄLUETTELO. Suodatus: V6 MÄÄRÄLUETTELO Projekti: 12 Konsulttien työkansiot > Sito Oy > 03 Kaakkois-Suomen ELY-keskus > Vt 6 Hevossuo-Nappa > Tiesuunnittelu > Laskelma: Rakennusosalaskelma, päivitetty Työnumero: Hankkeen tyyppi:

Lisätiedot

MÄENPÄÄN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN, URAKKAVAIHE 2

MÄENPÄÄN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN, URAKKAVAIHE 2 PUNKALAITUMEN KUNTA TEKNISET PALVELUT LIITE URAKKATARJOUKSEEN: MÄENPÄÄN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN, URAKKAVAIHE 2 rakentaminen kokonaisurakkana 14.7.2014 Työ n:o 12055 MÄENPÄÄN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN

Lisätiedot

ym -suunnittelu oy Teerikorventie Mänttä

ym -suunnittelu oy Teerikorventie Mänttä Mänttä-Vilppulan kaupunki Miinanpellonkadun ja Niittykadun saneeraus ym ym -suunnittelu oy Teerikorventie 74 35820 Mänttä OHJEELLINEN MÄÄRÄLUETTELO 20.12.2016 Miinanpellonkatu Tunniste Yksikkö Määrä 1000

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN ASEMAKAAVA- ALUEEN KUNNALLISTEKNII- KAN YLEISSUUNNITELMA

HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN ASEMAKAAVA- ALUEEN KUNNALLISTEKNII- KAN YLEISSUUNNITELMA Vastaanottaja Hollolan kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 6.11.2014 Viite 1510014712 HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN ASEMAKAAVA- ALUEEN KUNNALLISTEKNII- KAN YLEISSUUNNITELMA HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA LIITE URAKKATARJOUKSEEN: JOKIKUJA

PORNAISTEN KUNTA LIITE URAKKATARJOUKSEEN: JOKIKUJA PORNAISTEN KUNTA LIITE URAKKATARJOUKSEEN: 31.3.2017 2(6) Rakennusaikana mahdollisesti tehtävät lisä- ja muutostyöt hinnoitellaan noudattaen jäljempänä mainittuja yksikköhintoja. Yksikköhintojen tulee vastata

Lisätiedot

441.2 Katuvalaistus U m , Uuden katuosan valaistus. Presidentinkatu HO

441.2 Katuvalaistus U m , Uuden katuosan valaistus. Presidentinkatu HO KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: 03 TYÖKANSIOT > 01 KYP- KTSUUNNITTELU > > Mölymäen kaavahanke Laskelma: "Big band theory" Helmikuu 2016 Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö:

Lisätiedot

MÄÄRÄLUETTELO. Koko laskelma

MÄÄRÄLUETTELO. Koko laskelma MÄÄRÄLUETTELO Projekti: 12 Konsulttien työkansiot > Sito Oy > 03 Kaakkois-Suomen ELY-keskus > Vt 6 Hevossuo-Nappa > Tiesuunnittelu > Laskelma: Rakennusosalaskelma, päivitetty Työnumero: Hankkeen tyyppi:

Lisätiedot

VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ TIESUUNNITELMAN MUUTOS KIRRISSÄ PLV

VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ TIESUUNNITELMAN MUUTOS KIRRISSÄ PLV VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ TIESUUNNITELMAN MUUTOS KIRRISSÄ PLV 0-2500 EHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI 1.3T 30.9.2016 2 (5) Valtatie

Lisätiedot

Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys

Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys 6.3.2014 6.3.2014 1 (8) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.2 Suunnittelualue... 2 2 NYKYTILA... 3 2.1 Nykyinen liikenneverkko... 3 2.2 Liikennemäärät...

Lisätiedot

Valtatien 13 parantaminen Myttiömäen kohdalla, Savitaipale, tiesuunnitelman laatiminen

Valtatien 13 parantaminen Myttiömäen kohdalla, Savitaipale, tiesuunnitelman laatiminen Päätösehdotus tiesuunnitelman hyväksymiseksi 1 Valtatien 13 parantaminen Myttiömäen kohdalla, Savitaipale, tiesuunnitelman laatiminen PÄÄTÖSEHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI Maantiet: Tie ja paaluväli

Lisätiedot

Järvirovantien parantaminen ja pysäköintialueen rakentaminen, Kittilä / Levi. Katusuunnitelma RAKENNUSTAPASELOSTUS. Liite 1

Järvirovantien parantaminen ja pysäköintialueen rakentaminen, Kittilä / Levi. Katusuunnitelma RAKENNUSTAPASELOSTUS. Liite 1 Liite 1 Kittilän kunta Tekninen osasto Järvirovantien parantaminen ja pysäköintialueen rakentaminen, Kittilä / Levi Katusuunnitelma 2 SISÄLTÖ YLEISTÄ 3 1000 MAA-, POHJA- JA KALLIORAKENTEET 3 1000.01 Mittaustyöt

Lisätiedot

Valtatien 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti Metso, Kouvola

Valtatien 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti Metso, Kouvola Kaakkois-Suomi Ehdotus tiesuunnitelman hyväksymiseksi 5.8.2013 Valtatien 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti Metso, Kouvola Tiesuunnitelman hyväksyminen Päätösehdotus 1.3T Tie ja

Lisätiedot

Kustannusarvio koostuu seuraavista alla esitetyistä osista. Kustannusarviot sisältävät yhteiskustannuksia

Kustannusarvio koostuu seuraavista alla esitetyistä osista. Kustannusarviot sisältävät yhteiskustannuksia RANNIKKO KILPAILUEHDOTUS KORSHOLMANPUISTIKON SILLAN SUUNNITTELUKILPAILUUN 2 Kustannusarvio Kustannusarvio koostuu seuraavista alla esitetyistä osista. Kustannusarviot sisältävät yhteiskustannuksia 25 %.

Lisätiedot

Tiesuunnitelmassa esitetyt maantiet ja niihin liittyvät järjestelyt esitetään hyväksyttäväksi seuraavasti:

Tiesuunnitelmassa esitetyt maantiet ja niihin liittyvät järjestelyt esitetään hyväksyttäväksi seuraavasti: 1 (6) Valtatien 6 parantaminen välillä Tykkimäki-Kuivala, Kouvola Tiesuunnitelma Tiesuunnitelmassa esitetyt maantiet ja niihin liittyvät järjestelyt esitetään hyväksyttäväksi seuraavasti: 1. MAANTIET:

Lisätiedot

var. var var var. var var j j. ra ra ra. Ruponlahti

var. var var var. var var j j. ra ra ra. Ruponlahti s j j j RM-2 O/ke 521 pv-1 2/3kIu2/3 1 529 II 3 ma 116 117 113 12 Ruponlahti Pumppaamo 12.2 118.7 114.3 118.9 114.2 116.5 125.6 116.8 124.6 123.9 kt II I I k 74 52 73 43 48 55 14 59 81 37 9 29 21 45 11

Lisätiedot

Suunnitelman esittely Suunnitelmassa esitetään toimenpiteiksi: maantien (M1) parantaminen, jää edelleen sorapintaiseksi

Suunnitelman esittely Suunnitelmassa esitetään toimenpiteiksi: maantien (M1) parantaminen, jää edelleen sorapintaiseksi 1.3T Liikennevirasto Tieosasto PL 33 00521 Helsinki 1 (6) Maantien 14780 (Mätöntie) parantaminen välillä Ylijärvi - kunnan raja, Lappeenranta Tiesuunnitelma Kaakkois-Suomen ELY- keskuksen liikenteen ja

Lisätiedot

YKSIKKÖKUSTANNUKSET 8.6.2004

YKSIKKÖKUSTANNUKSET 8.6.2004 Nro: 452 Sivu1(8) VEIKKOLAN KATUVERKKOSELVITYS Yksikköhintoina käytetään Espoon kaupungin kunnallisteknisten töiden yksikköhintaluetteloa 2002. Hintaryhmittely B. Keskinkertaiset olosuhteet, suoritemäärät

Lisätiedot

MT 252 PARANTAMINEN HYRKIN ETELÄINEN KIERTOLIITTYMÄ, SASTAMALA

MT 252 PARANTAMINEN HYRKIN ETELÄINEN KIERTOLIITTYMÄ, SASTAMALA M1 1131 3U Putkijohdon purku, muoviputket mtr 33 1131 5K Betonikaivojen purku kpl 5 1131 7K Betonikaivojen puhdistus kpl 1 1135 1U Liikenteenohjauslaitteiden purku kpl 10 1135 3U Tieliikenteen portaalin

Lisätiedot

R1-7 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN VÄLILLÄ KIMONKYLÄ - HEVOSSUO, KOUVOLA TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET JA TYÖSELOSTUKSET

R1-7 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN VÄLILLÄ KIMONKYLÄ - HEVOSSUO, KOUVOLA TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET JA TYÖSELOSTUKSET R1-7 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN 30.5.2014 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN 2 SISÄLLYSLUETTELO 1-50 Yleiset perusteet... 3 10 Maaperä... 3 50 Mittaustyöt... 3 1000 Maa-,

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA Yksityisteiden perusparannus - Kullaanmäentie - Lauttajärventie - Joupinkuja - Kuruntie - Tuohistonmäentie - Opistontie

ILMAJOEN KUNTA Yksityisteiden perusparannus - Kullaanmäentie - Lauttajärventie - Joupinkuja - Kuruntie - Tuohistonmäentie - Opistontie TYÖSELITYS 3575 14.8.2012 ILMAJOEN KUNTA Yksityisteiden perusparannus - Kullaanmäentie - Lauttajärventie - Joupinkuja - Kuruntie - Tuohistonmäentie - Opistontie SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 1 1.1 KULLAANMÄENTIE

Lisätiedot

HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS, EEROLAN RYHMÄPUUTARHAN PROJEKTINJOHTOPALVELUT

HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS, EEROLAN RYHMÄPUUTARHAN PROJEKTINJOHTOPALVELUT HEL 2014-008040 1 / 6 HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS, EEROLAN RYHMÄPUUTARHAN PROJEKTINJOHTOPALVELUT OSAKOKONAISUUS I PALVELUHANKINTA, 17.7.2014 1 Yleiskuvaus palvelusta 2 Lähtötiedot Helsingin kaupungin omistamalle

Lisätiedot

KYRÖN TORIN PARANTAMINEN

KYRÖN TORIN PARANTAMINEN PÖYTYÄN KUNTA TEKNISET PALVELUT LIITE URAKKATARJOUKSEEN: KYRÖN TORIN PARANTAMINEN Rakentaminen kokonaisurakkana 29.4.2019 Työ nro: 18013 KYRÖN TORIN PARANTAMINEN 2(6) Lisä-, muutos- ja kokonaisurakkahintaan

Lisätiedot

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN VEHNIÄN KOHDALLA, ERITASOLIITTYMÄN RAKENTAMINEN, LAUKAA EHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI 1.3T

VALTATIEN 4 PARANTAMINEN VEHNIÄN KOHDALLA, ERITASOLIITTYMÄN RAKENTAMINEN, LAUKAA EHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI 1.3T VALTATIEN 4 PARANTAMINEN VEHNIÄN KOHDALLA, ERITASOLIITTYMÄN RAKENTAMINEN, LAUKAA EHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI 1.3T 25.5.2018 2 (9) Valtatie 4 parantaminen Vehniän kohdalla, eritasoliittymän rakentaminen,

Lisätiedot

Infrarakentamisen kustannushallinnan ohje Vantaan kaupungille BH Lokakuu 2012

Infrarakentamisen kustannushallinnan ohje Vantaan kaupungille BH Lokakuu 2012 Infrarakentamisen kustannushallinnan ohje Vantaan kaupungille BH Lokakuu 2012 Rapal Oy 2 Lokakuu 2012...1 1 Yleistä kustannushallinnasta...4 1.1 Historia...4 1.2 Osapuolet...5 1.3 Työkalut...6 1.3.1 Fore...

Lisätiedot

Maantien (Toijantie) parantaminen välillä Toijansalmi-Vehkataipale, Taipalsaari

Maantien (Toijantie) parantaminen välillä Toijansalmi-Vehkataipale, Taipalsaari 1.3T Liikennevirasto Tieosasto PL 33 00521 Helsinki TIESUUNNITELMAN 15.3.2017 1 (7) Maantien 14813 (Toijantie) parantaminen välillä Toijansalmi-Vehkataipale, Taipalsaari Tiesuunnitelma Suunnitelman esittely

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki Kuntatekniikka. YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KASAVUORENTIE Katusuunnitelma

Kauniaisten kaupunki Kuntatekniikka. YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KASAVUORENTIE Katusuunnitelma YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KASAVUORENTIE Katusuunnitelma Infrasuunnittelu Oy D1010 19.5.2014 RAKENNUSSUUNNITELMA SISÄLLYS YLEISTÄ 1 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET 1 1.1 Kustannusarvio 1 2 MITOITUS JA LIIKENTEELLINEN

Lisätiedot

23.5.2012. Yksikköhintojen sisällössä noudatetaan soveltuvin osin InfraRYLin määrämittausperusteita.

23.5.2012. Yksikköhintojen sisällössä noudatetaan soveltuvin osin InfraRYLin määrämittausperusteita. YKSIKKÖHINTALUETTELO 1 (5) YKSIKKÖHINTALUETTELO Urakkatarjouspyyntöönne viitaten tarjoudumme suorittamaan Nurmijärven Syrjälän koulun lähiliikuntaalueen rakennusurakan lisä- ja muutostyöt tämän yksikköhintaluettelon

Lisätiedot

Nellimintielle on myönnetty 10,4 miljoonan euron rahoitus perusväylänpidon lisärahoituskohteena. Hankkeen toteutus ajoittuu vuosille

Nellimintielle on myönnetty 10,4 miljoonan euron rahoitus perusväylänpidon lisärahoituskohteena. Hankkeen toteutus ajoittuu vuosille Liikennevirasto Tieosasto Opastinsilta 12A 00521 HELSINKI TIESUUNNITELMAN 3.2.2017 Maantien 969 Nellimintien parantaminen, Inari Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus lähettää asiakohdassa mainitun

Lisätiedot

Lapinlahden kunta Kunnanrannan katujen peruskorjaus

Lapinlahden kunta Kunnanrannan katujen peruskorjaus 1(6) Liite urakkatarjoukseen Lapinlahden kunta Kunnanrannan katujen peruskorjaus YKSIKKÖHINTALUETTTELO 101005338-005 2(6) MAKSU JA MITTAUSPERUSTEET Kaikki massa- ja ainemäärät, jotka liittyvät mittayksiköinä

Lisätiedot

FORE-KUSTANNUSHALLINTAOHJELMISTON KÄYTTÖ JA LASKELMIEN TOTEUTTAMINEN KAUPUNKITEKNIIKAN KESKUKSEN INVESTOINNIT- YKSIKÖSSÄ

FORE-KUSTANNUSHALLINTAOHJELMISTON KÄYTTÖ JA LASKELMIEN TOTEUTTAMINEN KAUPUNKITEKNIIKAN KESKUKSEN INVESTOINNIT- YKSIKÖSSÄ 1 KAUPUNKITEKNIIKAN KESKUS / Espoon kaupunki / RH 1.1.2017 FORE-KUSTANNUSHALLINTAOHJELMISTON KÄYTTÖ JA LASKELMIEN TOTEUTTAMINEN KAUPUNKITEKNIIKAN KESKUKSEN INVESTOINNIT- YKSIKÖSSÄ 1. Käyttötarkoitus Tämän

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI PL PL Lutakon-satama 0... 15.5 Rantarakenteen informatiivinen määräluettelo. 7.4.2010 YHT NOIN 15.5 METRIÄ

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI PL PL Lutakon-satama 0... 15.5 Rantarakenteen informatiivinen määräluettelo. 7.4.2010 YHT NOIN 15.5 METRIÄ Lutakon-satama 0... 15.5 YHT NOIN 15.5 METRIÄ Tukimuurilaituri Hs ~NW -nav -0,5 L(m) määrä / jm yks. määrä yks Mv-penkereen kaivu elementtien kohdalla. Arvio 15.5 28 m3 434 m3 Elementtien muotti noin 15.5

Lisätiedot

YKSIKKÖHINTALUETTELO. Koko laskelma. Urheilutien silta, Kauhajoki. Vahanen Suunittelupalvelut Oy. Hankkeen sijainti: Muu Etelä-Pohjanmaa

YKSIKKÖHINTALUETTELO. Koko laskelma. Urheilutien silta, Kauhajoki. Vahanen Suunittelupalvelut Oy. Hankkeen sijainti: Muu Etelä-Pohjanmaa YKSIKKÖHINTALUETTELO Projekti: Urheilutien silta, Kauhajoki Laskelma: Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja: Raportoija: Asiakas: Projektipäällikkö: Silta SUPA224

Lisätiedot

Kunta: Liminka. Isoniityn uusjako. Ängesleväjoen pohjoispuolen viljelystiesuunnitelma. Suunnitelmaselostus. Nykytilanne

Kunta: Liminka. Isoniityn uusjako. Ängesleväjoen pohjoispuolen viljelystiesuunnitelma. Suunnitelmaselostus. Nykytilanne Kunta: Liminka Isoniityn uusjako Ängesleväjoen pohjoispuolen viljelystiesuunnitelma Suunnitelmaselostus Nykytilanne Ängeslevän joen pohjoispuolen viljelystie liittyy maantiehen(ouluntie) numero 847. Nykyinen

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki Kuntatekniikka. YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KAUNIAISTENTIE Katusuunnitelma

Kauniaisten kaupunki Kuntatekniikka. YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KAUNIAISTENTIE Katusuunnitelma Kuntatekniikka YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KAUNIAISTENTIE Katusuunnitelma Infrasuunnittelu Oy D1010 19.5.2014 YLEISSUUNNITELMA SISÄLLYS YLEISTÄ 1 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET 1 1.1 Kustannusarviot 2 2 MITOITUS

Lisätiedot

Mäntyläntien kunnallistekniikan saneerauksen yleissuunnitelma

Mäntyläntien kunnallistekniikan saneerauksen yleissuunnitelma 1 / 19 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JOENSUUN KAUPUNKI Mäntyläntien kunnallistekniikan saneerauksen yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 31.5.2015 120-P26975 Suunnitelmaselostus

Lisätiedot

Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie

Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie 1 Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie Tiesuunnitelman esittelytilaisuus 11.2.2013 2013 klo 15.00 16.00. 2 Maantien 3051

Lisätiedot

YKSIKKÖHINTALUETTELO YKSIKKÖHINTALUETTELO 1 (7) 24.5.2012

YKSIKKÖHINTALUETTELO YKSIKKÖHINTALUETTELO 1 (7) 24.5.2012 YKSIKKÖHINTALUETTELO 1 (7) YKSIKKÖHINTALUETTELO Urakkatarjouspyyntöönne viitaten tarjoudumme suorittamaan Nurmijärven Kirkonkylän liikuntapuiston maanrakennusurakan lisä- ja muutostyöt tämän yksikköhintaluettelon

Lisätiedot

Liitos nykyiseen tasaukseen. Mäntsälän kunta

Liitos nykyiseen tasaukseen. Mäntsälän kunta YLEISKARTTA PIETILÄNTIE MIKROPOLKU KAIJANPOLKU OLLINPOLKU Pietilänraitti Liitos nykyiseen tasaukseen RIIHENMÄENTIE PIETILÄNRAITTI Liitos nykyiseen tasaukseen Mäntsälän kunta Mäntsälän kunta PIETILÄNRAITTI

Lisätiedot

VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS

VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS 2016 4 1. LÄHTÖKOHDAT JA NYKYTILA 1.1 Suunnittelukohde Suunnittelukohteena on valtatien 2 ja maantien 2444 (Siltatie) eritasoliittymä

Lisätiedot

117 vj M 160 s jv M 160 v M 160

117 vj M 160 s jv M 160 v M 160 117 vj M 160 jv M 160 sv M 160 Vattenfall Verkko Oy 10407526 Avux Maastosuunittelu ID Xpower 6JAN107709A10 TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS KOHDE: Kenttävahdintie Tervakoski Janakkala VATTENFALL VERKKO OY

Lisätiedot

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS TIESUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Tiesuunnitelma liittyy osana Lakarin teollisuus- ja logistiikkaalueen kehittämiseen. Uusi

Lisätiedot

Parantamissuunnitelmaselostus

Parantamissuunnitelmaselostus Parikkala Parantamissuunnitelmaselostus Kaakkois-Suomen elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus Kouvola 2013 Parantamissuunnitelmaselostus 2(7) PARANTAMISSUUNNITELMASELOSTUS SISÄLTÖ 1 HANKKEEN LÄHTÖTIEDOT

Lisätiedot

KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN. Koko laskelma. Hankeosat ja muut kustannukset. Marja-Vantaan asemakaavaluonnos_ Työnumero:

KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN. Koko laskelma. Hankeosat ja muut kustannukset. Marja-Vantaan asemakaavaluonnos_ Työnumero: KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero: Hankkeen tyyppi: Kustannuslaskija: Asiakas: Aluekerroin: Kustannusindeksi: Päivämäärä: Koko laskelma 020900 Marja-Vantaa Marja-Vantaan asemakaavaluonnos_26012011

Lisätiedot

RISMALAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVAN MUUTOKSEN LIIKENNEVAIKUTUKSET

RISMALAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVAN MUUTOKSEN LIIKENNEVAIKUTUKSET RISMALAHDEN RANTA-ASEMA- KAAVAN MUUTOKSEN LIIKENNEVAIKUTUKSET Asiakas Insinööritoimisto Poutanen Oy Päivämäärä 2.3.2018 Laatijat Riku Jalkanen Eero Kauppinen Tarkastaja Markku J. Uusitalo Johdanto Päivämäärä

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014 NOUSIAISTEN KUNTA Kaitaraisten yritysalueen asemakaavan liikenneselvitys Työ: 26725 Tampere 20.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus: 0564810-5

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS Vastaanottaja Nastolan kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 30.6.2014 Viite 1510007986 NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS NASTOLAN KUNTA ESISELVITYS Päivämäärä 30.6.20014

Lisätiedot

! " #!$%&%! (#!$ & %!) # (

!  #!$%&%! (#!$ & %!) # ( !"#" $$$%&' $ ! " #!$%&%! '# (#!$ & %!) )* # ( ( # ( ( (!#! (&)&*$ ( ( +, ( - (, - (- ". (. ". (/ / +$&&*, ( -! 0 1+2+"120&11345 / (( / (( / (( " / (,! 0 1+2+"120&11345 6 (( 6 (( 6 (( " 6 ((,!##' 6 ((-,

Lisätiedot

Urjalan kunta LÄHILIIKUNTAPAIKKA, RAKENNUSSUUNNITELMA. Työkohtainen työselitys Litterakohtainen osa InfraRYLn mukaan

Urjalan kunta LÄHILIIKUNTAPAIKKA, RAKENNUSSUUNNITELMA. Työkohtainen työselitys Litterakohtainen osa InfraRYLn mukaan 1 Urjalan kunta LÄHILIIKUNTAPAIKKA, RAKENNUSSUUNNITELMA Työkohtainen työselitys Litterakohtainen osa InfraRYLn mukaan Infrasuunnittelu Tampere 11.9.2015 2 (7) 0 YLEISTÄ 01 Tilaaja Urjalan kunta Tampereentie

Lisätiedot

Avo-ojan ja maakaivannon tekeminen (rummut, avo-ojat, salaojat) Rumpu M 315 L= 8 m. Rumpu M315 L=10 m

Avo-ojan ja maakaivannon tekeminen (rummut, avo-ojat, salaojat) Rumpu M 315 L= 8 m. Rumpu M315 L=10 m 1(5) Liite Koukkuniemen alueen katujen ja vesihuollon rakentamisen urakkatarjoukseen. YKSIKKÖHINTALUETTELO, TÄYTETÄÄN KAIKKI KOHDAT Kokonaishintaurakkaan sisältymättömien töiden varalta ilmoitetaan seuraavat

Lisätiedot

HARSUN TEOLLISUUS- JA YRITYSALUEEN YLEISSUUNNITELMA JA KUSTANNUSARVIO

HARSUN TEOLLISUUS- JA YRITYSALUEEN YLEISSUUNNITELMA JA KUSTANNUSARVIO HARSUN TEOLLISUUS- JA YRITYSALUEEN YLEISSUUNNITELMA JA SUUNNITELMASELOSTUS 12.2.2015 3 SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI JA ALUEEN YLEISPIIRTEET SISÄLLYSLUETTELO 1 SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI JA ALUEEN YLEISPIIRTEET

Lisätiedot

Näkemältään liittymiskelpoiset osuudet Mt638 Liite 13 Mittakaava 1:5000/1:500 Koord. ETRS-GK26 Leppäveden eritasoliittymä Liite 15 Suunnitelmakartta ja pituusleikkaukset VE1 Mittakaava 1:5000/1:500

Lisätiedot

Lehmon alue, kunnallistekniikan yleissuunnitelma

Lehmon alue, kunnallistekniikan yleissuunnitelma SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA KONTIOLAHDEN KUNTA Lehmon alue, kunnallistekniikan yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 433-P26804 Suunnitelmaselostus Mönkkönen Eino Sisällysluettelo

Lisätiedot

Liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi asemakaavan laajennukseen Pitkämäen 134 kaupunginosassa

Liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi asemakaavan laajennukseen Pitkämäen 134 kaupunginosassa Liikenneselvitykset S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NURMEKSEN KAUPUNKI Liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi asemakaavan laajennukseen Pitkämäen 134 kaupunginosassa Selostus

Lisätiedot

:

: 2: Ylöjärvi 2 Y = 7. 82 Elotie X = 8.. Hv8.2.2.7 Hv..9 Hv.7 28.9.7 2. 7.2. Nyk. rumpu täytetään tai poistetaan. 82 S M 2 S MS M....8 Hv9. 29.8..7 S.2 S.9.2 S rak. 29. äytöstä. 822. 29.. 29. 2..7 22. 28.

Lisätiedot

Yksityisteiden liikenneturvallisuudesta

Yksityisteiden liikenneturvallisuudesta Yksityisteiden liikenneturvallisuudesta Elina Kasteenpohja Yksityisteiden turvallisuudesta Kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvoonnettomuuksista (229) vuonna 2009 tapahtui Yksityisteillä ja alueilla 24

Lisätiedot

7.8.2015. 2) KATUSUUNNITELMA Piirnro Sisältö Mk Pvm Muutos. P27466-001 Pellonkulma 1:500 7.8.2015. PELLONKULMA Piirnro Sisältö Mk Pvm Muutos

7.8.2015. 2) KATUSUUNNITELMA Piirnro Sisältö Mk Pvm Muutos. P27466-001 Pellonkulma 1:500 7.8.2015. PELLONKULMA Piirnro Sisältö Mk Pvm Muutos PIIRUSTUSLUETTELO 1 (2) 7.8.215 Siuntion kunta yhdyskunta ja ympäristö Tekninen toimisto Karlsåkerin asemakaava-alueen kunnallistekniikka URAKKALASKENTAA VARTEN 7.8.215 1) ASIAKIRJAT Työselostus Työturvallisuusasiakirja

Lisätiedot

Raskaat kuljetukset yksityisteillä

Raskaat kuljetukset yksityisteillä Raskaat kuljetukset yksityisteillä Lähtökohta: tien on kestettävä se liikenne, joka osakaskiinteistöille suuntautuu (YksL 7 ja 8 ). Mikäli näin ei ole, on tiekunnan asia ja vastuu ryhtyä tien parantamistoimiin.

Lisätiedot

Kainulan asemakaava-alueen kunnallistekniikan

Kainulan asemakaava-alueen kunnallistekniikan SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JOENSUUN KAUPUNKI Kainulan asemakaava-alueen kunnallistekniikan yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 25.4.2014 120-P23709 Suunnitelmaselostus Ronkainen

Lisätiedot

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21 SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma

Lisätiedot

Kunnanhallitus liite 2. Kantatien 62 ja maantien liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala

Kunnanhallitus liite 2. Kantatien 62 ja maantien liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala Kunnanhallitus 18.4.2017 72 liite 2 Kantatien 62 ja maantien 15139 liittymän liikenteellinen toimenpideselvitys, Puumala Projektin sisältö ja tekijät Työssä selvitettiin kantatien 62 ja maantien 15139

Lisätiedot

10.11.2014 Laskelman kustannukset yhteensä: 952 500

10.11.2014 Laskelman kustannukset yhteensä: 952 500 KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: 415721_Pudasjärven_koulukeskus Laskelma: Työnumero: Pudasjärven_kadun_rakennussuunnitelma 415721 Hankkeen tyyppi: Investointi Dokumentin luoja: Olli Planting Vastuuhenkilö:

Lisätiedot

Kirkonkylä Kirkonranta

Kirkonkylä Kirkonranta Kirkonkylä Kirkonranta AK, Liminka Asemakaavaan liittyvä liikenteen ja katujen yleissuunnitelma Ins.tsto Solutra Oy Limingan kunta SISÄLLYSLUETTELO 1.Suunnittelukohde... 4 2.Liikennetuotos... 5 3.Jokivarrentien

Lisätiedot

Valtatien 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti - Metso, Kouvola

Valtatien 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti - Metso, Kouvola 25.8.2011 1 (7) Valtatien 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti - Metso, Kouvola Tiesuunnitelman ja rakennussuunnitelman laatiminen Poikkileikkausvaihtoehtojen vertailu VE A ja VE D,

Lisätiedot

PYHÄNTÄ, VENEENLASKU-SEKÄ VENEENSÄILYTYSPAIKAT ISO-LAMUJÄRVELLÄ,

PYHÄNTÄ, VENEENLASKU-SEKÄ VENEENSÄILYTYSPAIKAT ISO-LAMUJÄRVELLÄ, POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS PYHÄNTÄ,, Raportti FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 7.3.2016 P28685P001 Raportti 1 (14) Verronen Hannu 7.3.2016 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lamujoki, Vt 28... 4 2.1

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 196 29.10.2014. 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 196 29.10.2014. 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014 Varstakadun, Luhtikujan, Lyhdekujan, Suvitien, Sormulanraitin ja Puutossalmentien kevyen liikenteen väylän katusuunnitelmaluonnoksien

Lisätiedot

Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3. Sillan kustannusarvio

Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3. Sillan kustannusarvio Sivu 1 (6) Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3 Kivinen holvisilta (Kh) Jännemitta (m) Hyödyllinen leveys (m) 5,00... 7,13 Vapaa-aukko (m) 6,68+6,85 Vinous (gon) 0 Kokonaispituus

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS

YLEISÖTILAISUUS MAANTIEN 16685 PALOKANORREN PARANTAMINEN VÄLILLÄ SAARIJÄRVENTIE - RITOPOHJANTIE, JYVÄSKYLÄ. TIESUUNNITELMA. SUUNNITTELUKOHTEEN SIJAINTI SUUNNITTELU KOHDE SIJAITSEE NOIN 7KM PÄÄSSÄ JYVÄSKYLÄN KESKUSTASTA

Lisätiedot

VT 19 Hankearviointi. Alustavat tulokset. Sito Parhaan ympäristön tekijät

VT 19 Hankearviointi. Alustavat tulokset. Sito Parhaan ympäristön tekijät Alustavat tulokset Sito Parhaan ympäristön tekijät Lähtökohdat ja tarkastellut vaihtoehdot Tässä hankearvioinnissa on tarkasteltu valtatien 19 parantamista välillä Seinäjoki- Lapua ja siihen liittyviä

Lisätiedot

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc Jalasjärven kunta Asemakaavan muutos Liikenteen yleissuunnitelma Koulukeskus Rajalanmäki Vt3 Vt3 Rajalantie H-as, Oikotie 27.02.2006 Juha Raappana p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen

Lisätiedot

MATINLAHDENTIEN KORJAUS- SUUNNITELMA

MATINLAHDENTIEN KORJAUS- SUUNNITELMA MATINLAHDENTIEN KORJAUS- SUUNNITELMA Opinnäytetyö Huhtikuu 2015 Rakennustekniikka Infrarakentaminen TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu Rakennustekniikka Infrarakentaminen HALME, OLLI: Matinlahdentien

Lisätiedot

LIITE 4. / BILAGA 4. LIIKENNESELVITYS SIPOON KUNTA NEVAS GÅRDIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS. 4.9.2014 Sweco Ympäristö Oy Helsinki

LIITE 4. / BILAGA 4. LIIKENNESELVITYS SIPOON KUNTA NEVAS GÅRDIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS. 4.9.2014 Sweco Ympäristö Oy Helsinki LIIKENNESELVITYS SIPOON KUNTA NEVAS GÅRDIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS 4.9.2014 Sweco Ympäristö Oy Helsinki 1. LIIKENNEVERKKO JA LIIKENNEMÄÄRÄT NYKYTILANTEESSA Nykytilanteessa kaava-alueelle johtavina

Lisätiedot

Kt66 liikennemäärä ajon./vrk (raskasta 6,4%) liikenne-ennuste ajon./vrk

Kt66 liikennemäärä ajon./vrk (raskasta 6,4%) liikenne-ennuste ajon./vrk MUISTIO Projekti Yrittäjäntien alue Asiakas Kuortaneen kunta Päivämäärä 28092016 Vastaanottaja Marjukka Latva-Laturi Lähettäjä Tiina Kristola, Mikko Uljas Liitteet Kartat: Vaihtoehdot A ja B sekä ajouratarkastelut

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN LÄHILIIKUNTAPAIKAN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA Viherteema Oy

TIKKAKOSKEN LÄHILIIKUNTAPAIKAN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA Viherteema Oy 20.11.2015 Viherteema Oy 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 2.1 ALUEEN NYKYTILA... 5 2.1.1 LIIKUNTAPUISTO... 5 2.1.2 LUONETJÄRVEN KOULUN PIHA... 8 2.1.3 TIKKAKOSKEN KOULUN

Lisätiedot

Hoidon ja ylläpidon alueurakat. Soratien runkokelirikkokohteiden korjaaminen. Viiteaineistomoniste 31.1.2011. 1. InfraRYL 21120 Suodatinkankaat

Hoidon ja ylläpidon alueurakat. Soratien runkokelirikkokohteiden korjaaminen. Viiteaineistomoniste 31.1.2011. 1. InfraRYL 21120 Suodatinkankaat Hoidon ja ylläpidon alueurakat Soratien runkokelirikkokohteiden korjaaminen Viiteaineistomoniste 31.1.2011 1. InfraYL 21120 Suodatinkankaat 2. InfraYL 21310 Sitomattomat kantavat kerrokset 3. akenteilla

Lisätiedot

KAUSTISEN KUNTA RAKENNUSSUUNNITELMA OPISTONTIEN LEVENTÄMINEN TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS

KAUSTISEN KUNTA RAKENNUSSUUNNITELMA OPISTONTIEN LEVENTÄMINEN TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS KAUSTISEN KUNTA OPISTONTIEN LEVENTÄMINEN RAKENNUSSUUNNITELMA TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS KAUSTISEN KUNTA TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS Päivämäärä 31.5.2016 Laatija Tarkastaja Eino Kattilakoski Mikko Uljas Kuvaus

Lisätiedot

Hämeenlinnan 10-tien kaupunkijakso

Hämeenlinnan 10-tien kaupunkijakso Hämeenlinnan 10-tien kaupunkijakso tilannekatsaus Sonja Heikkinen 12.4.2017 Hämeenlinnan 10-tien kaupunkijakson palvelutasoselvitys laadittu Linkki sähköiseen julkaisuun: http://www.doria.fi/handle/10024/131011

Lisätiedot

VALTATIEN 18 ÄHTÄRI - MULTIA JA MAATIE 621 LIESJÄRVI - KEURUU, YLEISSUUNNITTELU YLEISÖTILAISUUS 12.6 KEURUULLA JA 13.6 MULTIALLA

VALTATIEN 18 ÄHTÄRI - MULTIA JA MAATIE 621 LIESJÄRVI - KEURUU, YLEISSUUNNITTELU YLEISÖTILAISUUS 12.6 KEURUULLA JA 13.6 MULTIALLA VALTATIEN 18 ÄHTÄRI - MULTIA JA MAATIE 621 LIESJÄRVI - KEURUU, YLEISSUUNNITTELU YLEISÖTILAISUUS 12.6 KEURUULLA JA 13.6 MULTIALLA Hankkeen taustaa Hanke on osa EU:n Itämeriohjelman Keskipohjolan kuljetuskäytävän

Lisätiedot

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Intended for Jouko Kunnas Document type Muistio Date Kesäkuu 2014 LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Date 2014/05/30 J. Nyberg, J. Räsänen Made

Lisätiedot

Infrarakentamisen kustannushallinnan ohje Vantaan kaupungille

Infrarakentamisen kustannushallinnan ohje Vantaan kaupungille Infrarakentamisen kustannushallinnan ohje Vantaan kaupungille Helmikuu 2017 Rapal Oy 2 Helmikuu 2017... 1 1 Yleistä kustannushallinnasta... 4 1.1 Historia... 4 1.2 Osapuolet... 5 1.3 Työkalut... 6 1.3.1

Lisätiedot

Tikkurilan urheilupuisto

Tikkurilan urheilupuisto 1/24 Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kaupunginosa 63 Viertola Tikkurilan urheilupuisto Asemakaavan muutoksen selostus, sekä tonttijaon muutos, joka koskee 30.9.2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro

Lisätiedot

Hausjärven kunta Maa-,pohja- ja kalliorakenteet. Muutos-ja yksikköhintaluettelo

Hausjärven kunta Maa-,pohja- ja kalliorakenteet. Muutos-ja yksikköhintaluettelo Hausjärven kunta Muutos-ja intaluettelo Pionkaarteen alueen kunnallistekniikan ja vesiuollon rakentaminen Jokainen inta on täysin itsenäinen ja muista riippumaton.yksikköintoiin on sisällytettävä nimikkeen

Lisätiedot

Niskanperän liittymäselvitys

Niskanperän liittymäselvitys LAPIN ELY-KESKUS Niskanperän liittymäselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28789 Raportti 1 (7) Saara Aavajoki Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Nykytilanteen liikennejärjestelyt... 1 2.1

Lisätiedot