Taulukko 9-1. Lämpötila, sadanta ja lumen syvyys Sodankylän Lokan säähavaintoasemalta vuosilta (Dreps ym. 2002). Sadanta (mm) 15.

Transkriptio

1 115(352) 9 HANKEALUEEN NYKYTILA 9.1 Ilmasto ja ilmanlaatu Kevitsan kaivosalueen ilmasto on mantereinen. Hankealuetta lähinnä sijaitsevan Sodankylän Ilmatieteenlaitoksen tutkimusaseman säähavaintoaseman mukaan alueen vuotuinen keskilämpötila on jaksolla ollut -0,8 C ja keskimääräinen sademäärä 507 mm. Säähavaintoasema sijaitsee noin 50 km Kevitsan kaivosalueelta etelään. Taulukossa (Taulukko 9-1) on esitetty kuukausittaiset sadannat, lämpötilat ja lumen syvyydet vuosina (Drebs ym. 2002). Taulukko 9-1. Lämpötila, sadanta ja lumen syvyys Sodankylän Lokan säähavaintoasemalta vuosilta (Dreps ym. 2002). Kuukausi Lämpötila (ºC) Sadanta (mm) I -14, II -12, III -7, IV -2, V 4, VI 11,6 57 VII 14,3 63 VIII 11,2 61 IX 5,8 47 X -0,6 50 XI -7, XII -12, Vuosi -0, Lumen syvyys (cm, kk 15. päivä) Alueella vallitsevat etelän puoleiset tuulet. Kuvassa (Kuva 9-1) on esitetty Sodankylän säähavaintoaseman tuulen suunta- ja nopeusjakauma jaksolla Kokonaan tyyntä alueella on ollut noin 5 % ajasta. N 25 Sodankylä NW NE W 0 E SW SE S Kuva 9-1. Tuulen suunta- ja nopeusjakauma Sodankylässä vuonna Kevitsan kaivosalueen sijainti on syrjäinen eikä alueella ole merkittäviä ilmapäästöjä aiheuttavia toimintoja tai liikennemääriltään merkittäviä teitä, jotka aiheuttaisivat pölyämistä tai pakokaasupäästöjä. Energiantuotantoa tai teollisuustoimintoja ei lähivaikutusalueella sijaitse.

2 116(352) Ilman laatuun kohdistuu vaikutuksia lähinnä kaukokulkeumasta. Ilman laatuluokitus Sodankylässä on yleensä hyvä. Ilman taustapitoisuuksia seurataan Sodankylässä Ilmantieteenlaitoksen Lapin Ilmatieteellisen tutkimuslaitoksen tausta-asemalla valtakunnallisessa ilmanlaadun seurantaohjemassa. Asema kuuluu myös maailman ilmatieteen järjestön (WMO) seurantaohjelmaan. Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä valtakunnallisessa ilmapäästöjen tilastoinnissa Sodankylän päästöt ovat pieniä kaikkien arvioitujen yhdisteiden osalta (Hertta-tietokanta). Kevitsan alueen sienistä ja sammalista on analysoitu alkuainepitoisuuksia vuonna Sammalissa havaitut pitoisuudet kuvaavat yleisesti ilman kautta leviäviä päästöjä, koska sammalilla ei ole juuria ja ne keräävät ravinteet ilman kautta. Sammalissa havaittujen alkuaineiden pitoisuudet olivat pieniä, pääasiassa alle analyysitarkkuusrajojen tai vain lievästi sen ylittäviä. Pitoisuudet kuvaavat puhtaiden tausta-alueiden tasoa. (Lapin Vesitutkimus Oy, 2010b) Kyseisiä tutkimuksia on kuvattu tarkemmin kohdassa Vesistöt ja veden laatu Vesistöalue Kevitsan kaivoksen lähiympäristön vesistöt kuuluvat Kemijoen vesistöalueeseen (65) ja sillä pääosin Kitisen vesistöalueeseen (65.8). Kaivosalue ja sen ympäristö jakautuvat useaan pienvaluma-alueeseen. Hankkeen kannalta merkittävien vesistöjen sijainti, valuma-alueet ja niiden purkupisteet on esitetty kartalla (Kuva 9-2). Pääosa itse kaivosalueesta on Kitisen keskiosan Mataraojan valuma-alueella (65.829), mutta eteläpuolella osin myös Kelujoen Moskujärvien valuma-alueella (65.893). Kaivosalueen pohjois- ja länsipuolella vedet virtaavat Kitisen keskiosalle Mataraojan, Ala-Liesijoen (65.828), Madetkosken (65.822) ja Kersilön (65.821) alueilta. Kaivosalueen itäpuolinen Allemaoja (65.926) virtaa Luirojokeen, sen keskiosalle. Alueen vesistöt ovat pääosin virtavesiä. Järvet ovat pienehköjä, pinta-alaltaan ha, lukuun ottamatta Vajukosken voimalaitoksen patoallasta Vajusta, joka on pinta-alaltaan noin ha. Varsinaisella kaivosalueella ei ole luonnontilaisia lähteitä. Lähin lähde sijaitsee toiminta-alueen pohjoispuolella, noin 3 km pohjoiseen louhoksen rajalta (Lapin Vesitutkimus Oy 2006). Lisäksi kaivosalueen itäpuolella Satojärven läheisyydessä tunnetaan muutamia lähteitä. Satojärvi sijaitsee Kevitsan avolouhoksen reunalta noin 1 km kaakkoon. Järven valuma-alue on 9,5 km 2 ja se koostuu ojitetusta ja ojittamattomasta suo- ja metsämaasta. Järven pinta-ala on 94 ha ja se on matala, 1-2 m syvyinen. Järvi purkaa vetensä eteläpäästä lähtevään Satoojaan. Sato-oja virtaa kohti etelää, missä yhtyy Viivajokeen. Sen valuma-alue on 4,7 km 2 koostuen pääosin ojittamattomasta suosta. Pituutta ojalla on noin 2,4 km ja leveyttä 1-2 m. Saiveljärvi sijaitsee Kevitsan louhosalueelta noin 3,5 km lounaaseen. Sen valuma-alue on 11,3 km 2 koostuen ojitetusta ja ojittamattomasta suo- ja metsämaasta. Järven pinta-ala on noin 221 ha ja syvyys enimmillään 2 m. Se purkaa vetensä itäpäästä lähtevään Viivajokeen. Viivajoen valuma-alue on noin 36 km 2 ja se koostuu myös ojitetusta ja ojittamattomasta suoja metsämaasta. Joki on noin 14,5 km pitkä ja pääosin 7-20 m leveä. Joki muuttuu Moskujärvien eteläpuolella Ympärysjoeksi ja Pikku Moskujärven jälkeen Alajoeksi ja edelleen Hiivanahaaraksi. Moskujärvien alapuolella valuma-alueen koko on 103,9 km 2 ja järvisyys 6,4 %. Moskujärvien jälkeen vedet virtaavat kohti etelää päätyen Ylijoen kautta Kelujokeen, joka laskee Kitiseen hieman ennen Sodankylää.

3 9M (352) Allemaoja saa alkunsa Allema-aavan suoalueelta noin 5 km Kevitsan alueelta itään. Ojan valuma-alue on noin 59,6 km2 koostuen pääsoin ojittamattomasta aapasuosta. Oja on noin 10 km pitkä ja 1-3 m leveä. Allemaoja virtaa Satovaaran itäpuolella etelä-kaakkoon yhtyen Luirojokeen. Kuva 9-2. Alueen vesistöt. Kuvassa on esitetty myös alueella tehtyjen vedenlaatuanalyysien näytteenottopisteitä. Ala-Liesijoki saa alkunsa Maaseljänhaarasta ja Tunturihaarasta noin 11 km Kevitsan alueelta pohjoiseen Koitelaisekairassa. Sen valuma-alue on noin 221 km2 ja koostuu pääosin ojittamattomasta ja osin myös ojitetusta aapasuosta. Joen pituus on noin 29 km ja leveys m. Se virtaa Kevitsan pohjoispuolella laskien Vajukosken altaaseen itärannalla noin 8 km Vajukosken voimalasta ylävirtaan. Ala-Liesijokeen laskee useita sivuhaaroja. Kaivosalueen lähin virtaava vesistö, Mataraoja saa alkunsa Kevitsanvaaran länsipuolen soilta noin 2 km kaivosalueelta luoteeseen. Ojan valuma-alue on 54 km2 ja koostuu pääosin ojitetusta suosta. Kevitsanaavan pohjoisosasta lähtee Mataraojan yksi latvahaara, joka on pääosin luonnontilainen. Ojan pituus on 12 km ja leveys 1-12 m. Oja virtaa koillis-lounaissuunnassa ja laskee Kitiseen noin 10 km Vajukosken voimalasta alavirtaan.

4 118(352) Kitinen saa vetensä pääosin Porttipahdan tekoaltaasta, jonka kautta purkautuu myös pääosa Lokan tekoaltaan vesistä. Etäisyys Porttipahdasta Vajukoskelle on jokea pitkin noin 33 km. Vajukosken yläpuolella Kitiseen laskee Pomojoki, Ylä-Liesijoki, Ylä-Postojoki ja Ala- Liesijoki. Vajukoskelta alavirtaan noin 5 km:n päässä Kitiseen laskee lännestä Ala-Postojoki. Kitistä säännöstelee Kemijoki Oy. Kitisessä ovat voimalaitokset Porttipahta ja Kurittukoski ennen Vajukoskea ja siitä alavirtaan Matarakoski, Kelukoski, Kurkiaska ja Kokkosniva. Vajukosken allas eli Vajunen sijoittuu Madetkosken vesistöalueeseen (65.822). Kaivoksen jätevedet johdetaan purkuputkella Vajukosken altaan alaosalle. Vajusen pituus on noin 12 km ja leveys suurimmillaan 2 km. Altaan säännöstelyrajat ovat N , ,00 m. Vajukosken voimalaitoksen putouskorkeus on 16 m ja teho 21 MW. Matarakosken voimalaitoksen putouskorkeus on seitsemän metriä, teho 11 MW ja yläaltaan säännöstelyväli N , ,00 m ( ) Virtaamat Vajukosken juoksutusvirtaamat jaksolta on poimittu ympäristöhallinnon Herttatietokannasta. Lokan ja Porttipahdan tekojärvien säännöstely vaikuttaa voimakkaasti Kitisen virtaamaan, koska talvella juoksutettavat vedet kohottavat talven virtaamat paljon luontaisia suuremmiksi. Keskimääräisessä tarkastelussa pienimmät virtaamat ovat ennen tulvan alkua keväällä ja kesällä (Kuva 9-3). Säännöstelyn vuoksi tulvavirtaamat eivät kohoa kovin korkeiksi, paitsi poikkeuksellisissa olosuhteissa, kuten kesän ja syksyn tulvissa. m 3 /s keskiarvo minimi maksimi Kuva 9-3. Kitisen virtaaman vuorokauden keski- ja ääriarvot jaksolla (Vuosilta ei virtaamatietoja) Vajukosken keskimääräinen virtaama on jaksolla ollut 64,8 m 3 /s Vajukoskelta ei ole virtaamahavaintoja väliseltä ajalta, jolloin virtaamat on laskettu Matarakosken virtaamista valuma-alueen suhteella. Matarakosken virtaamamittauspiste sijaitsee Kersilön valuma-alueella (65.821). Alimmat päivävirtaamat ovat kaikkina vuodenaikoina voimalaitoksen ollessa pois käytöstä 0 m 3 /s. Keskialivirtaama on jaksolla ollut noin 1,6 m 3 /s. Suurimmat virtaamat on mitattu pääsääntöisesti kevään ja syksyn tulvajaksoilla, mutta ajoittain myös talvijuoksutusten aikana. Keskiylivirtaama (MHQ) on jaksolla ollut noin 226 m 3 /s. Alueen vesistöjen luonnontilaisia virtaaman keski- ja ääriarvoja on määritetty 3. jakovaiheen valuma-alueille Suomen ympäristökeskuksen hydrologisen vesistömalli-

5 119(352) järjestelmän perusteella ja ne on esitetty taulukossa (Taulukko 9-2). Vesistömallin Mataraojalle antama virtaama on todennäköisesti aliarvio, sillä keskivalumaksi tulee vain 5,1 l/s km - 2. Myös mallin antamiin ääriarvoihin liittyy epävarmuutta. Valuma-alueiden pinta-alat perustuvat julkaisuun Suomen vesistöalueet (Ekholm, 1993) sekä alueen aikaisemmin tehtyihin selvityksiin (Lapin Vesitutkimus Oy 2006 ja 2010d). Taulukko 9-2. Valuma-alueiden pinta-alat, keskivirtaamat MQ, keskialivirtaamat (MNQ) ja keskiylivirtaamat (MHQ) Kitisessä sekä Vajukosken ja Matarakosken patojen välillä olevalla valuma-alueella. Valuma-alue Pinta-ala, km 2 MQ, m 3 /s MNQ, m 3 /s MHQ, m 3 /s Kitinen, Vajukoski ,6 226 Satojärvi, luusua 9,6 0,13 0,01 1,30 Sato-oja, laskussa Viivajokeen 14,3 0,19 0,02 1,94 Saiveljärvi, luusua 11,3 0,15 0,01 1,53 Viivajoki, ennen yhtymistä Ympärysjokeen 66,5 0,88 0,07 9,00 Allemaoja, ennen laskua Luirojokeen 59,6 0,69 0,02 18,56 Ala-Liesijoki 221 2,56 0,51 20,74 Mataraoja 54,7 0,28 0,10 5,33 Kitinen, Matarakoski , Pintavesien laatu Kevitsan kaivosta lähinnä sijaitsevat kuormittajat Kitisen vesistöalueella ovat Turveruukki Oy:n Paarnitsa-aavan turvetuotantoalue, jonka vedet johdetaan Kelujoen kautta Kitiseen. Scanmining Oy:n Pahtavaaran kaivoksen vedet johdetaan Koserusojan kautta Alapostojokeen ja edelleen Kitiseen. Hajakuormitusta tulee harvassa olevasta pysyvästä asutuksesta, vähäisestä maataloudesta, metsätaloudesta, loma-asutuksesta ja virkistystoiminnasta. (Lapin Vesitutkimus Oy 2006) Veden laatu on tässä yhteydessä kuvattu pääasiassa Lapin Vesitutkimus Oy:n vuosina , ja suorittaman perustilatarkkailun, maa-aineksen oton aikaisen vesistötarkkailun, rakentamisvaihetta edeltävän vesistötarkkailun (Lapin vesitutkimus Oy 2010a) sekä rakentamisen aikaisen vesistötarkkailun (WSP Environmental Oy 2010) analyysitulosten perusteella. Varsinaiset kaivoksen rakennustyöt aloitettiin toukokuussa Sitä ennen alueella on tehty siltojen ja tien rakennustöitä (Lapin Vesitutkimus Oy 2010d). Joitain näytteitä otettiin myös tätä YVA-selostusta varten kaivosalueen eteläpuolisten vesistöjen tarkemman tilan selvittämiseksi. Lisäksi aineistona on käytetty ympäristöhallinnon Hertta-tietokannasta poimittuja Lapin ympäristökeskuksen (nyk. Lapin ELY-keskus) seurantatuloksia alueelta vuosilta Kitisestä on vedenlaatuhavaintoja yhtensä kuudelta havaintopaikalta. Mataraojasta ja siihen laskevista sivupuroista tuloksia on yhteensä 13 havaintopaikalta. Satojärvestä, Saiveljärvestä sekä niiden valuma-alueelta ja alapuolisista Sato-ojasta ja Viivajoesta yhteensä seitsemältä havaintopaikalta. Kaivosalueen pohjoispuolisesta Ala-Liesijoesta ja kaivosalueen itäpuolisesta, Luiron suuntaan laskevasta Allemaojasta on molemmista havaintoja yhdeltä havaintopaikalta. Lisäksi näytteitä on otettu louhosvesistä ja laskeutusaltaasta. Tarkkailupisteiden sijainti on esitetty kartalla (Kuva 9-4). Näytemäärät vaihtelevat paljon havaintopaikoittain. Eniten tuloksia on viime vuosilta etenkin Mataraojan alueelta, joista osassa veden laatuun on vaikuttanut alueella tehdyt maansiirtotyöt. Kitisestä Vajukosken voimalapadolta on pitkäaikaista vedenlaatuaineistoa liittyen Kemijoki Oy:n Lokan- ja Porttipahdan tekojärvien velvoitetarkkailuun. Viime vuosina

6 120(352) Kitisestä on kertynyt vedenlaatuaineistoa jonkin verran myös Vajusesta, Petkulasta, Mataraojan ylä- ja alapuolelta sekä Matarakoskelta. Näytteistä on tehty vaihtelevasti taulukossa (Taulukko 9-3) esitettyjä analyysejä. Liitteessä 2 on esitetty yhteenveto hankealueen ja sen lähistön vuosien vedenlaatutiedoista. Kaivoksen tärkeimmän vaikutusalueen eli Kitisen Vajukosken vedenlaadun pitkän ajan keskija ääriarvoja on esitetty taulukossa (Taulukko 9-4) ja viime vuosina Kitisestä Kevitsan kaivoksen vaikutusalueelta kerättyä vedenlaatuaineistoa myös kuvina (Kuva 9-5). Vuosina 2008 ja 2009 Mataraojasta otetuista vesisammalnäytteistä on määritetty alkuaineiden pitoisuuksia (Lapin Vesitutkimus Oy 2010a ja 2010b). Sammalilla ei ole juuria ja ne keräävät ravinteet ympäröivästä vedestä, jolloin pitoisuudet osaltaan kuvaavat veden laatua. Taulukko 9-3. Vesinäytteiden määritykset. Yleiset laatutekijät Ravinteet, rehevyys Alkuaineet alkaliniteetti Kok.P As Hg COD Mn Kok.N Cd Mn happipitoisuus NH 4-N Co Ni hapen kyllästysaste NO 2+3-N Cr Pb kiintoaine PO 4-P Cu Sb kloridi a-klorofylli Fe Zn lämpötila ph sameus sulfaatti sähkönjohtavuus Ympäristöhallinnon vuosien vedenlaatuaineistoon perustuvan käyttökelpoisuusluokituksen mukaan alueen vesistöjen vedenlaatu on pääosin hyvä. Loppukesään kohdistetun arvioinnin perusteella Saiveljärvi ja Viivajoki ovat olleet laatuluokassa tyydyttävä (Lapin Vesitutkimus Oy 2006). Ympäristöhallinnon uudessa, pääosin vuosien seurantatuloksiin perustuvassa ekologisessa ja kemiallisessa luokittelussa Kitinen on nimetty voimakkaasti muutetuksi vesimuodostumaksi, jossa veden fysikaalis-kemiallinen laatu, samoin kuin koko ekologinen ja kemiallinen tila on hyvä suhteutettuna parhaaseen saavutettavissa olevaan tilaan. Suurimmasta osasta tarkastelualueen sivuvesiä ekologinen ja kemiallinen luokitus puuttuu vähäisen aineiston vuoksi. Kelujoen tila on arvioitu hyväksi ja Ala-Liesijoen erinomaiseksi asiantuntija-arvion perusteella (Hertta-tietokanta). Alueen vesistöjen vesi on suovesille tyypillisesti lievästi hapanta, ph:n ollessa yleensä hieman alle 7. Matalimmat ph-arvot (4,9-5,2) on havaittu kaivosalueella Mataraojan latvoilla sijaitsevassa, Kevitsanvaarasta laskevassa ojassa (Luonnonoja P5). Myös kaivosalueella Mataraojan eteläisen latvahaaran havaintopaikalla (Luonnonoja P3) on mitattu ajoittain alle kuuden olevia ph-arvoja. Kitisessä ph-arvot ovat olleet yleensä alimmillaankin keväällä yli kuuden. Alhaisin ph-havainto Kitisestä on 5,7 heinäkuussa 2000.

7 121(352) Kuva 9-4. Veden laadun näytepisteiden sijainnit. Alueen vesistöt ovat pääsääntöisesti hyvin puskuroituja happamoitumista vastaan (alkaliniteetti). Jonkin verran alentuneita alkaliniteetti-arvoja (< 0,1 mmol/l) on mitattu etenkin luonnonojassa P5, jossa myös ph-taso on ollut happamin. Yksittäisiä havaintoja alentuneista alkalinitteeti-arvoista on tehty myös muissa kaivoalueen luonnonojissa (P2 ja P3), Viivajoessa sekä Kitisen Vajukoskessa. Sähkönjohtavuudet ovat alueella pääosin luonnontilaisille vesille tyypillistä tasoa. Hieman kohonneita elektrolyyttiarvoja esiintyy louhosvesituloksissa (2004, 2009 ja 2010) sekä kaivosalueen luonnonojissa ja myös Mataraojassa (2009 ja 2010). Mataraojan kohonneet sähkönjohtavuusarvot liittyvät todennäköisesti koelouhosten kuivatusvesiin (Lapin Vesitutkimus Oy 2010d) Kitisessä sähkönjohtavuusarvot ovat olleet tasaisen alhaisia, noin 2-6 ms/m. Happitilanne on ollut alueen vesistöissä pääosin hyvä tai tyydyttävä, välttäviksi luokiteltavia hapen kyllästysasteita on kuitenkin havaittu kaivosalueen pienissä luonnonojissa ja osin myös Mataraojassa ilmeisesti veden vähyyden seurauksena. Saiveljärvessä ja Satojärvessä happitilanne on myös ajoittain heikentynyt, etenkin kevättalvisin. Molemmat järvet ovat matalia ja reheviä, jolloin veden happivarastot eivät riitä koko talveksi. Myös Vajusessa havaittiin maalis-huhtikuussa 2010 pohjanläheisessä vesikerroksessa jonkin verran hapen vajausta (kyll. % noin 60-70).

8 122(352) Taulukko 9-4. Kitisen Vajukosken veden laadun keski- ja ääriarvot jaksolla , Keskiarvoja laskettaessa määritysrajan alittavat pitoisuudet puolitettu. O2 % Sähk. joht. ms/m Kiinto-aine mg/l Alkal. mmol/l ph Väri CODMn mg/l Ntot g/l NO2,3-N g/l NH4-N g/l Ptot g/l PO4-P g/l Fe g/l Mn g/l Cr g/l Cu g/l Ni g/l keskiarvo: 77 3,3 1,2 0,21 6, minimi: ,9 0,4 0,09 5, 7 maksimi: 103 5,6 7,0 0,47 7, 4 havaintojen lkm (n): , , < 3 < 3 < 3 < < < 3 < 3 < < 3 5, Veden väriarvot sekä humuspitoisuutta kuvaava kemiallinen hapenkulutus (COD Mn ) ilmentävät humuspitoista vettä kaikilla näytepisteillä. COD Mn -arvot ovat Kitisessä keskimäärin 8 mg O 2 /l ja sivuvesissä 9-27 mg O 2 /l. Suurimmat arvot esiintyvät kaivosalueen luonnonojissa Mataraojan latvoilla sekä Satojärven yläpuolisessa Sato-ojassa, Satojärvessä, Saiveljärvessä ja Viivajoessa. Veden suurehko humuspitoisuus on tyypillistä Kevitsan alueen kaltaisille vesistöille, joiden valuma-alue koostuu suurelta osin suoalueista. Kiintoainepitoisuudet ovat yleisesti melko matalia, keskimäärin 1-6 mg/l. Ajoittain on havaittu kohonneita kiintoainemääriä kaivosalueen pienissä ojissa sekä Satojärvessä että Saiveljärvessä. Kohonneet pitoisuudet selittyvät paljolti tienrakennustöihin, näytteenoton aiheuttamaan samennukseen ja järvissä myös leväkukintoihin. Kitisen ja sen Kevitsan alueelta tulevien sivuvesien ravinnepitoisuudet ovat melko pieniä ja rehevyydeltään vesistöt ovat karuja - lievästi reheviä. Saiveljärvi, Satojärvi ovat muuta aluetta selvästi rehevämpiä, mihin vaikuttanee mm. järvien ajoittain heikosta happitilanteesta johtuva sisäinen kuormitus sekä valuma-alueen runsaat ojitukset. Kokonaistypen pitoisuudet ovat alueen vesistöissä kohtuullisen pieniä ja pääosin välillä g/l. Suurempia pitoisuuksia on mitattu lähinnä tulva-aikoina vuosina 2005 ja Kaivosalueen luonnonojissa sekä Satojärvessä ja Saiveljärvessä ja niiden alapuolisissa vesissä typpipitoisuudet ovat kuitenkin olleet säännöllisemmin muuta aluetta suurempia. Kaivosalueella viime vuosien kohonneet pitoisuuksien on todennäköisesti myös vaikuttanut alueen rakennustyöt. Satojärvessä, Sato-ojassa ja Saiveljärvessä myös ammoniumtypen pitoisuudet ovat keskimäärin suurempia kuin muilla havaintopaikoilla. Nitraatti+nitriitti-typen pitoisuudet ovat olleet kesäaikana pääosin pieniä, kohonneita pitoisuuksia on havaittu lähinnä talvella ja kevään tulva-aikana. Sen sijaan Kitisessä typestä merkittävä osa esiintyy usein kesälläkin epäorgaanisena nitraatti-nitriittityppenä.

9 123(352) ph 7,8 7,6 7,4 7,2 7,0 6,8 6,6 6,4 6,2 10/08 11/08 1/09 3/09 5/09 7/09 9/09 11/09 1/10 3/10 5/10 7/10 9/10 11/10 ms/m Sähkönjohtavuus /08 11/08 1/09 3/09 5/09 7/09 9/09 11/09 1/10 3/10 5/10 7/10 9/10 11/10 g/l Typpi 10/08 11/08 1/09 3/09 5/09 7/09 9/09 11/09 1/10 3/10 5/10 7/10 9/10 11/10 30 Fosfori g/l /08 11/08 1/09 3/09 5/09 7/09 9/09 11/09 1/10 3/10 5/10 7/10 9/10 11/10 Vajusen allas P16 pinta Vajusen allas P16 pohja Kitinen Vajukoski P14/V0 Kitinen 10 Petkula Kitinen P8 M-ojan yläp. Kitinen P9 M-ojan alap. Kitinen Matarakoski P Kuva 9-5. Veden laadun vaihtelu Kitisessä Määritysrajan alittavissa pitoisuuksissa on käytetty arvoa 0,5*määritysraja. Ravinnekuvissa katkoviivoilla on esitetty epäorgaaniset ravinteet.

10 124(352) Myös fosforipitoisuudet ovat alueella pääosin melko pieniä, välillä g/l. Saiveljärvessä ja Satojärvessä fosforitaso on typen tavoin muuta aluetta rehevämpi. Myös Satojärven alapuolisessa Sato-ojassa ja osin Viivajoessakin on mitattu kohonneita fosforipitoisuuksia. Kaivosalueen luonnonojissa (P2, P3, P4 ja P5) on havaittu ajoittain kevään tulva-aikana sekä vuosina 2009 ja 2010 myös kesällä kohonneita fosforiarvoja. Kesän kohonneisiin pitoisuuksiin on vaikuttanut näytteenoton aiheuttama samennus ja alueen tienrakennustyöt (Lapin Vesitutkimus Oy 2010d). Epäorgaanisen fosfaattifosforin pitoisuus on yleensä ollut kokonaisfosforin tavoin koholla em. aikoina ja paikoilla. Muutoin fosfaattia on ollut tarkastelualueen vesissä varsin vähän. Kevitsan alueen vesistöistä on tehty a-klorofyllimäärityksiä verrattain vähän ennen vuotta Ala-Liesijoessa, Allemaojassa ja Mataraojassa pitoisuudet ovat olleet hyvin pieniä. Saiveljärven ja Sato-ojan pitoisuudet ovat olleet muuta aluetta suurempia ja rehevää tasoa. Myös Kitisen ja Viivajoen pitoisuudet erottuvat muuta aluetta hieman korkeampina indikoiden lievää rehevyyttä. Kevitsan ympäristön vesistöissä perustuotannon minimiravinteena on yleisesti fosfori, jonka lisääntyminen johtaa rehevöitymiseen herkemmin kuin typen lisääminen. Epäorgaanisen ravinnesuhteen perusteella tarkasteltuna Kitisessä minimiravinne vaihtelee ollen sielläkin useimmiten fosfori. Koska alueella on pääasiassa virtavesiä, tulee kasvua rajoittavien tekijöiden tarkastelussa ottaa huomioon myös fysikaaliset tekijät. Virtavesissä kasvua rajoittaviksi tekijöiksi saattaa muodostua esimerkiksi valo ja lämpötila. Vesistöjen veden raudan ja mangaanin pitoisuudet vaihtelevat paljon sekä ajallisesti että alueellisesti johtuen mm. virtaaman ja happipitoisuuden vaikutuksesta. Pääasiassa rautapitoisuudet ovat olleet suovaltaiselle alueelle tyypillistä tasoa, noin g/l. Suurimmat rautapitoisuudet on mitattu tulvanäytteissä vuonna 2005 Sato-ojassa. Myös vuonna 2009 rautapitoisuudet olivat koholla selvimmin Satojärvessä sekä osin myös Mataraojassa. Kitisessä suurimat rautapitoisuudet ( g/l) on mitattu tulvakausina. Vuonna 2010 suurin rautapitoisuus mitattiin Kitisessä Vajusen altaassa pohjan tuntumassa. Mangaanin pitoisuusvaihtelu on ollut hyvin samankaltaista kuin raudan. Keskimääräiset mangaanipitoisuudet ovat olleet alueella luokkaa g/l. Rauta- ja mangaanipitoisuudet ovat hieman alueen luonnontilaista tasoa (Lahermo ym. 1996) suurempia johtuen mm. ojituksista. Sinkin, nikkelin ja kuparin pitoisuudet ovat olleet vesistössä pääosin määritysrajan tuntumassa ja likimain alueen luonnonvesien tasoa (Lahermo ym. 1996). Kuitenkin monin paikoin kaivosalueen ojissa ja pintavalutuskentän alapuolella on havaittu yksittäisiä lievästi kohonneita pitoisuuksia sinkkiä (10-27 g/l), nikkeliä (10-32 g/l) ja kuparia (10-28 g/l). Vuoden 1998 Hertta-tietokannasta poimitut nikkelipitoisuudet poistettiin aineistosta, koska ne todettiin alkuperäiseen aineistoon verrattaessa virheellisen suuriksi. Vajukosken pitkän ajan keskiarvoissa jää keskimääräinen nikkelipitoisuus alle määritysrajan 3 g/l. Vuonna 2004 otetuissa louhosvesinäytteissä mitattiin korkeita nikkelin ( g/l), kuparin ( g/l) ja koboltin ( g/l) pitoisuuksia liittyen malmiesiintymän laatuun. Vuonna 2009 ja 2010 louhosvesi- ja laskeutusallasnäytteissä pitoisuudet olivat selvästi pienempiä. Muiden tutkittujen alkuaineiden antimonin, arseenin, antimonin, kadmiumin, lyijyn ja elohopean pitoisuudet ovat olleet sekä louhoksessa että muissa vesissä pieniä, pääosin lähellä määritysrajaa tai sitä pienempiä. Sulfaattia ja kloridia on määritetty lähinnä vuoden 2009 ja 2010 näytteistä, joissa pitoisuudet olivat pieniä ja luonnontilaisille vesistöille tyypillistä tasoa. Vuonna 2004 louhosvesistä mitattiin metallien lisäksi myös kohonneita sulfaattipitoisuuksia. Hankealueelta otettujen vesisammalnäytteiden metallipitoisuuksia on kuvattu kohdassa 9 (9.6.4).

11 125(352) Piilevät Hankealueen vesistöjen perifytonin piilevästöä on tutkittu elokuussa 2007 ja syyskuussa 2009 (Eloranta 2007, Eloranta 2009). Perifytonin piilevillä tarkoitetaan mikroskooppisia, yksisoluisia leviä, jotka ottavat tarvitsemansa ravinteet suoraan ympäröivästä vedestä. Tästä syystä ne ovat herkkiä vedenlaadussa tapahtuville muutoksille ja piileväyhteisö reagoivat nopeasti olosuhteiden muuttumiseen. Tietyn paikan piileväyhteisön rakenne kuvastaa hyvin vesistön luonnetta ja piilevät soveltuvat tästä syystä erinomaisesti virtavesien laadun seurantaan (Dixit ym. 1992, Eloranta ym. 2007). Piileväaineistosta lasketaan erilaisia vesistön ekologista tilaa ja likaantumisastetta kuvaavia indeksejä, sekä tehdään esimerkiksi happamuutta, rehevyystasoa ja hapenkylläisyyttä kuvaavia jaotteluja, joita kaikkia käytetään vesistön tilan tarkasteluun (Eloranta ym. 2007). Vuonna 2007 piilevänäytteitä on otettu kahdesta paikasta Kitisestä: aivan Porttipahdan tekojärven alapuolelta sekä kauempaa alavirrasta Kairalan kohdalta Pelkosenniemen pohjoispuolelta. Kummallakin näytteenottopaikalla vesi oli elokuussa 2007 laadultaan erinomaista. Porttipahdan tekojärven alapuolella vesi oli melko vähäravinteista ja näytteen lajisto koostui pääosin vähäravinteisia, likaantumattomia vesiä suosivista piilevistä. Kairalan kohdalla vesi oli rehevyysindeksituloksen perusteella vähäravinteista, mutta levästön yhteisörakenne oli erilainen verrattuna yläjuoksun näytepaikkaan, sillä suurin osa levistä kuului keskiravinteisia vesiä suosiviin lajeihin. Vuoden 2007 näytteiden perusteella Kitisen ekologinen tila oli hyvä. Vuonna 2009 piilevänäytteitä otettiin Mataraojasta sen yläjuoksulta (havaintopaikka 14/6380), noin neljä kilometria kaivoksen alapuolelta (15/6381), Kiviportinkoskesta (16/6382) ja ojan jokisuusta (17/6383). Kitisestä näytteet otettiin noin 1,8 kilometriä Mataraojan jokisuun yläpuolelta (13/6379) ja noin 300 metriä Mataraojan suun alapuolelta (12/6378) (Eloranta 2009). Tulosten perusteella Mataraojan vesi oli kolmella ylimmällä havaintopaikalla (paikat 14, 15 ja 16) ekologiselta laadultaan erinomaista ja niukkaravinteista. Kaivosalueelta tulevan ojan läheisellä havaintopaikalla (paikka 15) piilevästön yhteisörakenne muuttui ja veden ravinteisuus kasvoi oligotrofisesta oligo-mesotrofiseksi, mutta muutoksella ei ollut vaikutusta ekologiseen laatuluokitukseen. Yhteisörakenteen muutos oli melko pitkälti seurausta veden ph:n muutoksesta, sillä kaivosalueelta vesiä tuovan ojan yläpuolella yhteisörakenne kuvasti selvästi happamia olosuhteita, mutta alapuolella vallitsevina esiintyivät neutraaleja vesiä suosivat levät. Vedenlaadun muutos on luontaista, koska kaivosalueen rakennustoimintaa ei ollut tällöin vielä aloitettu. Havaintopaikalla 15 havaittiin kivien pinnalla runsaasti ruostetta, mutta mitatut metallipitoisuudet eivät olleet merkittäviä, eikä rautapitoisuuskaan levien kannalta haitallisen korkea. Muutoin kolmen ylimmän havaintopaikan piilevästö koostui pääasiassa melko vähäravinteisia, likaantumattomia vesiä suosivista lajeista (Eloranta 2009). Mataraojan loppupäässä (paikka 17) vesi oli ekologiselta laadultaan hyvää, Kitisessä Mataraojan yläpuolella (paikka 13) erinomaista, vaikkakin melko lähellä hyvän laatuluokan rajaa ja Mataraojan alapuolella Kitisen vesi oli ekologiselta laadultaan hyvää, mutta lähellä erinomaisen luokan rajaa. Piilevästö koostui lähinnä neutraaleja, melko vähäravinteisia ja likaantumattomia vesistöjä suosivista levistä. Orgaanisen aineksen kuormitusta ei ollut havaittavissa. Näillä havaintopaikoilla vesistö oli jonkin verran rehevämpi kuin Mataraojan yläosan havaintopaikoilla, mikä selittynee Hanhivuoman-Saiveljärven alueen maaperän korkeammilla ravinnepitoisuuksilla ja rehevän Saiveljärven vesien vaikutuksella. Mataraojan vesillä oli havaittava, mutta melko pieni huonontava vaikutus Kitisen veden laatuun paikallisella tasolla (Eloranta 2009). Kesällä 2010 otettiin piilevänäyte Viivajoesta (Mustaselän metsäautotien sillan kohdalta). Tämän näytteen perusteella Viivajoen vedenlaatu oli hyvä ja vesistön rehevyystaso oligo-

12 126(352) mesotrofinen. Vesistöön ei myöskään kohdistunut merkittävää orgaanista kuormitusta (Eloranta 2010) Kasviplankton Hankealueelta on tutkittu vuonna 2010 Saiveljärven, Satojärven ja Vajusen altaan kasviplanktonin biomassa ja lajistokoostumus. Kaikista järvistä otettiin näytteitä neljä kertaa kesäsyyskuun aikana. Saiveljärvestä näytteet otettiin havaintopaikalta P10, Satojärvestä paikalta P11 ja Vajusen altaasta paikalta Val. Kasviplanktonin laskennassa käytettiin suppeaa kvantitatiivista menetelmää (Zwerver 2010). Saiveljärven kasviplanktonin kokonaisbiomassa vaihteli välillä 2,54 8,25 mg/l, mikä ilmentää rehevyyttä. Tätä päätelmää tukivat mitatut a-klorofyllipitoisuudet. Kasviplanktonlajisto oli monipuolista ja tyypillistä rehevälle järvelle, joka ei ole vielä saavuttanut ylirehevää tilaa. Lajistossa tavattiin lisäksi melko runsaasti eutrofian indikaattorilajistoa. Sinileviä esiintyi melko runsaasti elokuun kahdessa näytteessä. Lähes kaikki sinilevät olivat haitallisia ja potentiaalisesti toksisia. Yhden lajin massaesiintymiä ei kuitenkaan havaittu, eikä kokonaistilanne ollut erityisen hälyttävä. Lajistokoostumuksen analyysi osoittaa, että järvessä esiintyy pintakerroksen ravinnevajausta ja kesällä typpi on rajoittava ravinne (Zwerver 2010). Satojärvessä kokonaisbiomassa vaihteli välillä 2,00 5,66 mg/l, mikä kuvastaa rehevyyttä, mutta keskimäärin Satojärvi oli vähemmän rehevä kuin Saiveljärvi. Klorofylli-a-pitoisuudet kuvastivat myös rehevyyttä. Satojärven kasviplanktonlajisto oli vähälajisempi ja vähemmän monimuotoinen kuin Saiveljärvessä, ja sinileviä havaittiin suunnilleen saman verran kuin Saiveljärven näytteissä, mutta vain murto-osa niistä oli haitallisiksi luokiteltuja (Zwerver 2010). Vajusen altaassa kasviplanktonin kokonaisbiomassa olivat tutkituista kolmesta järvestä vähäisin, 1,41 4,64 mg/l ja kuvasti lähinnä mesotrofista rehevyystasoa. Klorofylli-a-pitoisuudet olivat mesotrofian ja eutrofian rajalla. Kasviplanktonin lajisto oli kaikissa näytteissä yhden leväryhmän dominoima, mikä kuvastaa ekosysteemin epätasapainotilaa. Ravinnekuormituksen indikaattorilajeja esiintyi syyskuun näytteessä erittäin runsaasti. Haitallisia sinileviä esiintyi erittäin vähän. Kasviplanktonin lajiston perusteella Vajusen altaan ravinnemäärät olivat Saiveljärveä ja Satojärveä alhaisemmat. Kesäkuussa vesi oli jopa vähäravinteista, mutta ravinteisuus lisääntyi kesän kuluessa (Zwerver 2010) Vesieliöstö Kevitsan alueen vesistöjen pohjaeläimistöä on tutkittu vuosina 2008, 2009 ja 2010 (Hamari 2010, Salo 2011). Vuoden 2010 Kitisen tutkimuskohteiden pohjaeläinyhteisöjä hallitsivat yksilömääräisesti kaksisiipisiin (Diptera) kuuluvat surviaissääsket (Chironomidae) ja harvasukamadot (Oligochaeta). Myös Viivajoella kaksisiipiset olivat runsain pohjaeläinryhmä (Salo 2011). Vuonna 2009 Mataraojan yläosan pohjaeläinyhteisöjä hallitsivat kaksisiipiset, kun Mataraojan alemmilla tutkimuskohteilla myös koski- ja päivänkorennot (Plecoptera & Ephemeroptera) muodostivat huomattavan osan pohjaeläinten yksilömääristä (Hamari 2010). ASPT-indeksillä mitattuna ainakin Kitisen pohjaeläinyhteisöt ovat kärsineet, ainakin ajoittain, orgaanisesta kuormituksesta. Saivel- ja Satojärven syvännepohjaeläinyhteisöt koostuivat, järvien mataluudesta huolimatta, pääosin syvännealueille tyypillisistä surviaissääskistä ja simpukoista (Hamari 2010). Molemmilta järviltä vuonna 2008 havaitut surviaissääskilajistoon pohjautuvat CI-indeksiarvot (Paasivirta 1997) kuvaavat pohjan läheisyyden reheviä olosuhteita.

13 127(352) Kevitsan kaivoksen vaikutusalueen vesistöjen ekologista tilaa ei ole arvioitu nykyisin käytössä olevien pohjaeläinmittarien avulla (ks. Hamari 2010, Salo 2011), kuitenkin tarkkailuohjelman mukaisesti. Pohjaeläinaineistojen perusteella vesistöjen nykyistä ekologista tilaa ei voida arvioida luotettavasti, sillä näytemäärät ovat pääosin liian pieniä, koska vuosien pohjaeläinnäytteenotoissa on noudatettu ainoastaan osittain ympäristöhallinnon jokien ja järvien biologisen seurannan ohjeistusta XN 3103 (ks. Hellsten ym. 2010) Sedimentit Sedimentin metallipitoisuuksia on tutkittu Mataraojassa vuonna 2008 Mataraojan yläosalta ja alempaa Kiviportinkosken alapuolelta (Lapin Vesitutkimus Oy 2010b). Rakentamisvaihetta edeltävän tarkkailuohjelman (Lapin Vesitutkimus Oy 2010a) mukaisesti talvella tutkittiin sedimentin laatua Kitisessä viideltä havaintopaikalta. Mataraojan alaosalta ei vuonna 2010 saatu näytettä. Analysointi suoritettiin sedimenttinäytteen pintakerroksesta (1 cm) sekä 4-5 cm syvyydeltä. Sedimenteistä määritetyt ph-arvot, orgaanisen aineen osuus (hehkutushäviö) ja metallipitoisuudet on esitetty taulukossa (Taulukko 9-5) ja tulokset kokonaisuudessaan liitteessä 3. Havaintopaikkojen syvyystietoja ei ollut käytettävissä. Mataraojassa lyijy-, sinkki-, alumiini-, kadmium- ja elohopeapitoisuudet olivat molemmilla havaintopaikoilla taustapitoisuuksina käytettyjen alueen purosedimenttien (Lahermo ym. 1996) tavanomaista tasoa tai alhaisempia. Mataraojan yläosalla todettiin sedimentissä jonkin verran kohonnut nikkeli- ja kromipitoisuus. Kiviportinkosken alapuolella mitattiin taustapitoisuuksia suurempi raudan ja arseenin pitoisuus. Mataraojasta kerätty sedimenttinäytteiden määrä oli hyvin pieni, mikä lisää tulosten epävarmuutta. Kitisen sedimenttinäytteissä alhaisimmat ph-arvot mitattiin Vajusessa ja Matarakosken altaan alemmalla havaintopaikalla syvemmässä sedimenttikerroksessa. Orgaanisen aineen osuus (hehkutushäviö) oli Kitisen sedimenteissä pääosin 20 %:n tuntumassa, mutta hieman enemmän orgaanista ainetta (35 %) oli Vajusen pintakerroksessa ja selvästi vähiten (< 1 %) Kelukosken altaassa Sattasjokisuun yläpuolella. Sattasjokisuun yläpuolisissa näytteissä sedimentti oli käytännössä täysin epäorgaanista, eikä kyseessä ollut varsinainen sedimentaatiopohja. Em. havaintopaikalta näyte saatiinkin vain pintakerroksesta, jossa metallien pitoisuustaso oli alhainen. Yleisesti metallipitoisuudet olivat Vajusen, Matarakosken altaan ja Kelukosken padon yläpuolisilla sedimentaatiopohjilla alueen tavanomaisia purosedimenttien tasoa jonkin verran suurempia, keskimäärin noin 2-5 kertaisia (vrt. Lahermo ym. 1996). Mangaanipitoisuudet olivat kuitenkin paikoin selvästi suurempiakin, etenkin Matarakosken altaan ylemmän havaintopaikan pintakerroksessa. Vajusen altaassa sen sijaan mm. raudan, mangaanin ja arseenin pitoisuudet olivat syvemmissä näytteissä paikoin taustapitoisuuksien tasoa. Kaikilla havaintopaikoilla rauta- ja mangaanipitoisuudet olivat suurimmat sedimentin pinnassa, jossa on hapekkaimmat olosuhteet. Yleisesti purosedimenttien taustatasoa lähimpänä olivat elohopean ja lyijyn pitoisuudet. Kitisen tuloksia ei voida suoraan verrata purosedimentteihin, koska olosuhteet voimalaitosten välisillä alueilla ovat allasmaiset ja tutkimuksessa on pyritty etsimään nimenomaan akkumulaatiopohjia, joissa sedimentin pysyvyys on parempi. Lisäksi Kevitsan alueen sedimenttitutkimuksissa uuttomenetelmänä on ollut typpihapon ja suolahapon 3:1 -seos, millä tiettyjen alkuaineiden saanto on parempi kuin Lahermon ym käyttämällä perinteisellä typpihappouutolla. Alla olevassa taulukossa esitetyt taustapitoisuudet ovat siten vain suuntaa antavia.

14 128(352) Taulukko 9-5. Kevitsan alueen sedimenttinäytteiden ph-arvot, orgaanisen aineksen määrät ja metallipitoisuudet keskiarvoina esitettynä (n=rinnakkaisnäytteiden määrä). Pitoisuudet perustuvat uuttoon typpihapon ja suolahapon 3:1-seoksella. n ph hehk. häviö Al Cu Mn Fe Cr As Ni Zn Hg Cd Pb Co V % % mg/kg mg/kg % mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg 2008 Mataraoja, yläosa 1 0, ,4 110 < < 0,03 < 0, Mataraoja, Kiviportti 1 1, , < 0,03 < 0, Vajunen 1 cm 3 5,9 35 1, ,13 0, Vajunen 4-5 cm 3 4,7 28 2, ,06 0, Matarakoski ylempi, 1 cm 3 6,1 25 1, ,08 1, Matarakoski ylempi 4-5 cm 3 5,9 26 1, ,08 0, Matarakoski alempi 1 cm 2 6,0 21 1, ,06 0, Matarakoski alempi 4-5 cm 2 4,9 22 1, ,06 0, Sattasjokisuun yp 3 6,5 < 1 0, < < 0,04 < 0,3 < Kelukoski padon yp 1cm 3 5,9 19 1, ,07 0, Kelukoski padon yp 4-5 cm 3 5,4 18 1, ,05 0, Tausta (Lahermo ym. 1996) 0,90 % ,1 % 63 3, ,06 0, Pintavesien ekologinen ja kemiallinen tila Vesiensuojelun ja hoidon yleinen tavoite on vesistöjen hyvä tila vuoteen 2015 mennessä. Erinomaisiksi tai hyviksi arvioitujen vesistöjen tilaa ei saa heikentää. Vesien tilaa arvioidaan uuden ekologisen ja kemiallisen luokittelun avulla. Luokittelussa otetaan huomioon vesialueen luontaiset ominaisuudet. Uuden luokittelun mukainen pintavesien tilan arviointi valmistui kesäkuussa 2008 ja se perustuu pääosin vuosien seurantatuloksiin. Mikäli tältä ajalta ei ole ollut riittävästi aineistoa käytettävissä, niin luokittelussa on käytetty vanhempaa vuosien aineistoa. Pintavesien ekologisen tilan arvioinnissa pääpaino on biologisissa laatutekijöissä, joita ovat planktonlevät, vesikasvit, pohjalevät, pohjaeläimet ja kalat. Pintavesien ekologista tilaa kuvaavat luokat: erinomainen, hyvä, tyydyttävä, välttävä ja huono. Luokitteluun käytetyn aineiston laajuus vaihtelee. Luokittelun taso ilmoitetaan seuraavasti:

15 129(352) 0) Ei luokittelua Aineisto puuttuu tai on riittämätön, esim. vain yksittäisiä havaintoja. 1) Vedenlaatuluokitus Fysikaalis-kemiallisten tekijöiden havaintomäärä riittävä, mutta vain satunnaisia, epäedustavia biologisia havaintoja 2) Suppea aineisto Niukasti luokittelumuuttujien havaintoja ja niukasti luokittelun laatutekijöitä 3) Laaja aineisto Useiden laatutekijöiden ajallisesti ja paikallisesti edustavaa aineistoa 4) Asiantuntija-arvio muiden vesimuodostumien tietoihin perustuen Vesimuodostuman todennäköinen tila saman maantieteellisen alueen muista vastaavan tyyppisistä vesistöistä saatavilla olevan tiedon perusteella 5) Alustava asiantuntija arvio Vesimuodostuman todennäköinen tila siihen kohdistuvien paineiden perusteella Pintavedet ovat jo luonnostaan erilaisia mm. maantieteellisistä syistä ja maaperästä johtuen. Tämän takia pintavedet on ennen niiden tilan arviointia tyypitelty. Kullekin tyypille on määritelty omat luokittelumuuttujien vertailuolot ja eri tilaluokkien luokkarajat. Keinotekoiset ja voimakkaasti muutetut vedet tarkastellaan yksilöllisesi ja vertailuolot määritellään vesistökohtaisesti arvioimalla toimenpiteiden avulla saavutettavissa olevan paras tila. Kemijoen vesienhoitosuunnitelmassa (Lapin ympäristökeskus 2009) vesien tila on määritelty kaikille valuma-alueeltaan yli 200 km 2 jokivesille, yli 5 km 2 järville ja rannikkovesille. Pienempiä pintavesimuodostumia on luokiteltu vain muutamia luokitteluun tarvittavien tietojen puuttumisen takia. Ympäristöhallinnon luokittelussa Kevitsan kaivoshankkeen vaikutusalueen vesistöistä Kitinen on nimetty voimakkaasti muutetuksi vesimuodostumaksi, jossa ekologinen tila on hyvä suhteutettuna parhaaseen saavutettavissa olevaan tilaan. Kelujoen ekologinen tila on arvioitu hyväksi ja Ala-Liesijoen erinomaiseksi. Luokittelut perustuvat veden laadun laatutekijöihin ja asiantuntija-arvioon ilman biologista aineistoa(hertta-tietokanta). Vesimuodostumien nykyisen tilan on myös arvioitu säilyvän nykykäytännön mukaisin toimenpitein. Suurimmasta osasta tarkastelualueen sivuvesiä ekologinen luokitus puuttuu. Alueen vesimuodostumien luokitustiedot on tarkistettu ympäristöhallinnon Hertta-tietokannasta. Alueen pintavesien tarkkailuaineisto on monilta osin täydentynyt viime vuosina ja seuraavassa on tarkasteltu alueen pienempien pintavesimuodostumien (Satojärvi, Saiveljärvi, Mataraoja, Allemaoja ja Viivajoki) ekologista tilaa ympäristöhallinnon kansallisten ohjeiden (Vuori ym. 2009) avulla. Luokittelutulokset on koottu taulukkoon (Taulukko 9-6)Aineistona käytettiin edeltävissä kohdissa kuvattuja veden fysikaalis-kemiallisten laatutekijöiden, klorofylli-a:n, piilevä- ja kasviplanktontutkimusten perustilaselvitysten tuloksia. Myös myöhemmin kohdassa 9.3 käsiteltyjä sähkö- ja verkkokoekalastusten tuloksia on käytetty luokitteluaineistona. Pohjaeläinaineistojen puutteellisuuden vuoksi sitä ei voitu käyttää luokittelussa kuin suuntaa antavasti (ks. kohta 9.2.6) ja pohjaeläinten osalta luokittelua tullaan tarkentamaan ympäristölupahakemusvaiheessa.

16 130(352) Taulukko 9-6. Kevitsan alueen pintavesimuodostumien ekologinen tila. Vesimuodostuma PIntavesityyppi Hydr. morf. muuttuneisuus Fys. - kem. tekijät Biologiset tekijät Ekologinen luokka Luokituksen taso Kitinen _001 erittäin suuret turvemaiden joet voimakkaasti muutettu, täysin allastettu jokialue Hyvä - Hyvä 1 Kelujoki _004 Ala-Liesijoki _001 Viivajoki (Ympärysjoki) 2 keskisuuret turvemaiden joet keskisuuret turvemaiden joet ei tietoa - - Hyvä 5 ei tietoa Erinomainen Erinomainen _001 Mataraoja 2 keskisuuret turvemaiden joet ei tietoa Hyvä Hyvä Hyvä _001 pienet turvemaiden joet ei tietoa Hyvä/Erinomainen Hyvä/Erinomainen Hyvä 2 Allemaoja _001 Satojärvi _001 pienet turvemaiden joet matalat runsashumuksiset järvet ei tietoa Erinomainen - Erinomainen 1 voimakkaasti muutettu, vedenpinnan lasku Hyvä Hyvä Hyvä 2 Saiveljärvi _001 matalat runsashumuksiset järvet ei tietoa Hyvä Hyvä Tyydyttävä 2 1) Luokittelutiedot ympäristöhallinnon Hertta-tietokannasta 2) Luokiteltu perustila-aineiston perusteella Mataraojan ekologinen tila arvioitiin kokonaisuutena hyväksi. Mataraojan keski/yläjuoksulla sekä biologiset että fysikaalis-kemialliset vedenlaatutekijät osoittivat osin jopa erinomaista tilaa. Toisaalta osassa Mataraojan latvapuroja tila-arviota heikentää ajoittain havaitut kohonneet ravinnepitoisuudet ja alhaiset ph-arvot. Veden laadun osalta luokittelun tukena pyrittiin käyttämään vain perustilatarkkailun tuloksia, mutta mahdollisesti yläosan purojen tuloksiin on silti vaikuttanut alueella jo tehdyistä tienrakennus- tai koelouhostoiminnasta aiheutunut kuormitus. Satojärven tilaan vaikuttavat hydrologis-morfologiset tekijät, sillä järven veden pintaa on aikoinaan laskettu kuivatustarkoituksessa. Satojärvessä veden laatu- sekä klorofylli- ja kasviplanktontulokset osoittavat hyvää tilaa. Myös Saiveljärven ekologinen laatusuhde luokittuu hyväksi. Saiveljärvessä veden laadun vuosittainen vaihtelu on ollut voimakasta riippuen mm. näytekertojen ajoittumisesta. Ajoittain korkeiden ravinnepitoisuuksien ja kasviplanktonbiomassojen perusteella Saiveljärven luokitusta on laskettu asiantuntija-arviona tyydyttäväksi. Kemijoen vesienhoitosuunnitelmassa on myös mainittu luokitteluraja-arvojen olevan Pohjois- Suomen vesistöjen kannalta joidenkin muuttujien osalta liian lieviä. Myös haitallisiksi luokiteltujen sinilevälajien melko suuri osuus sekä reheviin olosuhteisiin viittaavat pohjaeläintu-

17 131(352) lokset tukevat luokituksen laskemista.. Satojärven ja Saiveljärven alapuolisen Viivajoen ekologinen tila arvioitiin hyväksi. Viivajoki kuuluu osana vesimuodostumaan Ympärysjoki. Allemajoen ekologinen tila arvioitiin erinomaiseksi. Allemaojan aineisto on niukka perustuen vain muutamiin vedenlaatuhavaintoihin. Myös muissa tarkastelluissa vesimuodostumissa luokitteluaineiston määrä vaihtelee, mutta tietoja on kuitenkin useammasta eri biologisesta muuttujasta. Myös Kitiseltä on kertynyt viime vuosilta paljon uutta vedenlaatu- ja biologista aineistoa. Uusi aineisto tukee nykyistä luokitusta. Eu:n määrittelemien pilaavien aineiden perusteella on tehty erikseen kemiallisen tilan luokittelu. Pintaveden kemiallinen tila on hyvä, jos mitatut pitoisuudet vedessä ovat alle kansallisesti asetettujen (VNA 1022/2006) ympäristölaatunormien. Jos pitoisuuksien vuosikeskiarvo ylittää ympäristölaatunormin, tila ei ole hyvä. Ympäristöhallinnon luokittelemista pintavesimuodostumista Kitisen, Ala-Liesijoen ja Kelujoen kemiallinen tila on luokiteltu hyväksi asiantuntija-arvion perusteella. Luokittelemattomista alueen pienvesistä on mitattu ympäristölaatunormeihin kuuluvista suureista lähinnä nikkelin pitoisuuksia ja vähäisissä määrin myös kadmiumin, lyijyn ja elohopean pitoisuuksia. Kadmiumin osalta tosin määritysrajan epätarkkuus estää vertailun ympäristölaatunormiin. Lisäksi määritetyt arvot ovat kokonaispitoisuuksia kun taas ympäristölaatunormit tarkoittavat liukoisia pitoisuuksia, jotka kuvaavat paremmin aineiden biosaatavuutta. Kaikkien tarkasteltujen pintavesimuodostumien kemiallinen tila arvioitiin hyväksi, sillä kokonaispitoisuuksien vuosikeskiarvot eivät ylitä ympäristölaatunormeja joistain yksittäisistä kohonneista pitoisuuksista huolimatta. 9.3 Kalasto ja kalatalous Kevitsan kaivoksen hankealueen lähiympäristön kalastoa on selvitetty kaivoksen YVAmenettelyn ja ympäristöluvan hakemisen yhteydessä vuosina 2004 ja 2005 sähkökoekalastuksin sekä vuonna 2004 kalastustiedustelulla sekä koeverkkokalastuksilla (Lapin Vesitutkimus Oy 2005 ja 2006). Joki- ja purovesistöistä kalastoselvitykset ulotettiin Kitiseen laskeviin Ala- Liesijokeen, Mataraojaan, Käppäläojaan ja Viivajokeen sekä Luiroon laskevaan Allemaojaan. Saiveljärven kalaston rakennetta selvitettiin verkkokoekalastuksin. Kalastustiedustelulla selvitettiin Ala-Liesijoen, Mataraojan, Viivajoen, Allemaojan sekä Saivel- ja Satojärven kalastusta. Mataraojalla ja Viivajoella tehtiin täydentäviä sähkökoekalastuksia v (Lapin Vesitutkimus Oy 2010c). Kartalla (Kuva 9-6) on kuvattu vuosien kalastusselvitysten kohdevesistöt. Kitisen kalastuksesta on tehty kalastustiedustelu viimeksi vuodelta 2008 (Huttula & Autti 2011). Sähkökoekalastusten mukaan jokien ja purojen koskikalasto koostui v ja 2005 pääasiassa vähäarvoisista kalalajeista. Kivisimpun ohella kalastoon kuuluivat pienin tiheyksin taimen, harjus, made, mutu, seipi ja kiiski (Taulukko 9-7). Taimenta saatiin Mataraojasta kahdelta koealalta pienin tiheyksin vuonna Vuonna 2004 taimenta ei Mataraojasta saatu. Harjusta saatiin vain yksi kesänvanha poikanen Viivajoesta. Kalastustiedustelun mukaan harjusta kuitenkin esiintyy myös Mataraojassa ja Ala-Liesijoessa, mutta kannat ovat harvoja. Kesällä 2010 tehdyissä sähkökoekalastuksissa Mataraojasta ei saatu yhtään taimenta ( Taulukko 9-8). Yhdeltä koealalta saatiin yksi kesänvanha harjus. Sen lisäksi saatiin pienin tiheyksin madetta, haukea, seipiä, mutua ja kivisimppua. Mataraojan ylimmältä koealalta, joka

18 132(352) tulee mahdollisesti jäämään rikastushiekka-altaan alle, ei saatu yhtään kalaa. Viivajoen koealalta saatiin 3 kesänvanhaa harjusta. Koeala kalastettiin vain kertaalleen, sillä koealalla oli erittäin runsasti pientä ahventa ja särkeä, jotka olivat todennäköisesti laskeutuneet Viivajokeen Saivel- tai Satojärvestä. Näiden lisäksi Viivajoen saaliissa oli kiiskeä ja kivisimppua. Kevitsan lähialueen joet ja purot virtaavat soiden keskellä, joten taimenen ja harjuksen lisääntymiselle välttämättömiä koski- ja niva-alueita on alueella vähän. Tehtyjen sähkökoekalastusten perusteella voidaan arvioida, että Mataraojassa ei ole taimenen luontaisesti lisääntyvää kantaa (Lapin Vesitutkimus Oy 2010c). Tulosten mukaan taimen saattaa lisääntyä Mataraojassa satunnaisesti ja ojaan voi myös nousta taimenta Matarakosken patoaltaasta. Taulukko 9-7. Sähkökoekalastusten tulokset (yksilöä/koeala) Kevitsan lähialueen pienvesissä v ja Mataraoja Käppäläoja Ala-Liesijoki Viivajoki Taimen Harjus Made Seipi Mutu Kiiski Kivisimppu Taulukko 9-8. Sähkökoekalastusten tulokset (yks./aari ) Mataraojalla v Alue Harjus - - 1,9 - Made - 1,2 0,8 1,6 0,7 Seipi - 1, Hauki - 3, ,6 Mutu ,9 Kivisimppu ,1 15,0 24,5 Verkkokoekalastusten mukaan Saiveljärven kalastoon kuuluivat hauki, ahven, särki ja kiiski. Saaliin painosta haukea ja ahventa oli noin neljännes molempia. Nordic- yleiskatsausverkkojen yksikkösaalis oli korkea eli 6,0 kg, mikä johtui lähinnä muutamista saaliiksi saaduista suurista hauista.

19 133(352) Kuva 9-6. Vuosien kalastusselvitysten kohdevesistöt Kalastustiedustelujen perusteella paikallisten asukkaiden kalastus Kevitsan läheisissä vesissä oli varsin vähäistä, mihin ensisijaisesti vaikuttanee tuottoisien kalavesien, kuten Vajukosken patoaltaan ja Porttipahdan tekoaltaan läheisyys. Selvitysalueen eri vesistöissä kalasti vain muutamia henkilöitä (Taulukko 9-9). Vesistöistä kalataloudellisesti merkittävin oli Saiveljärvi. Kalastus oli pääasiassa verkko-, katiska- ja vapakalastusta. Tärkeimmät saalislajit olivat alueella hauki ja ahven (Taulukko 9-9). Taimenta saatiin vain satunnaisesti Mataraojasta. Harjusta saatiin pieniä määriä useimmilta alueilta. Siikaa saatiin vähän vain Saiveljärvestä. Näiden lisäksi saatiin vähän madetta ja särkeä. Kalastajakohtainen saalis oli alueesta riippuen 7-64 kg. Saiveljärven läheinen Satojärvi on aikoinaan kuivattu, eikä sillä ole kalataloudellista merkitystä.

20 134(352) Taulukko 9-9. Kalastustiedusteluun vastanneiden kalastajien määrä ja saama saalis (kg) v Saiveljärvi Mataraoja Viivajoki Ala-Liesijoki Allemaoja Kalastajia Taimen Harjus Siika Hauki Ahven Made Särki Yhteensä kg/kalastaja Kitisellä vuodelta 2008 tehdyn kalastustiedustelun mukaan Vajukosken, Matarakosken ja Kelukosken patoaltailla kalasti yhteensä noin 270 taloutta. Kalastus oli pääasiassa verkko-, heittovapa- ja vetouistelukalastusta. Kokonaissaalis oli 9,6 t, josta haukea oli 43 %, ahventa 31 % ja siikaa 9 % (Taulukko 9-10). Näiden lisäksi saatiin merkittävästi taimenta, kirjolohta ja madetta. Suosituin kalastusalue oli Kelukosken allas, jossa kalasti vajaa 40 % kalastajista ja jonka kokonaissaalis oli vajaa puolet alueen kokonaissaaliista. Talouskohtainen saalis oli keskimäärin 36 kg. Taulukko Kalastavien talouksien määrä ja kokonaissaalis (kg) Kitisen patoaltailla vuonna Vajukoski Matarakoski Kelukoski Yhteensä Kalastajia Siika Peledsiika Taimen Harjus Kirjolohi Hauki Ahven Made Särkikalat Muut Yhteensä kg/kalastaja Kalojen metallimäärityksiä on tehty Kevitsan alueella v (Lapin Vesitutkimus Oy 2009b) ja v (Lapin Vesitutkimus Oy, julkaisematon). Tuloksia voidaan hyödyntää myöhemmin kaivoksen vaikutustarkkailussa seurattaessa metallien mahdollista kertymistä kaloihin. Kalojen metallipitoisuudet olivat v ja 2010 pieniä eli enimmäkseen alle käytössä olleen määritysrajan (Taulukko 9-11). Elohopeapitoisuudet olivat selvästi alle elintarvikkeeksi käytetyn kalan lihakselle sallittujen (EU-asetus 466/2001) enimmäispitoisuuksien. Kadmiumin ja lyijyn osalta määritysraja oli liian suuri vastaavan vertailun tekemiseksi.

21 135(352) Taulukko Kalojen keskimääräinen metallipitoisuus (mg/kg tuorepainoa) Kevitsan lähialueella v ja As Cd Co Cr Cu Ni Pb V Zn Hg Saiveljärvi Hauki 4 kpl <0,6 <0,06 <0,2 <0,4 <0,4 <0,2 <0,6 <0,2 4 0,17 Mataraojan suu Kivisimput <0,6 <0,06 <0,2 <0,4 0,7 <0,2 <0,6 <0,2 14 0,11 Mataraoja, Kiviportti Kivisimput <0,6 <0,06 <0,2 <0,4 0,6 <0,2 <0,6 <0,2 17 0,22 Mataraoja, yläosa Made 3 kpl <0,6 <0,06 <0,2 <0,4 0,5 <0,2 <0,6 <0,2 6 0,11 Vajusen allas Made 1 kpl <0,6 <0,06 <0,2 <0,4 <0,4 <0,2 <0,6 <0,2 4 0,22 Vajusen allas Hauki 3 kpl <0,6 <0,06 <0,2 <0,4 <0,4 <0,2 <0,6 <0,2 3 0,36 Matarakosken allas Hauki 9 kpl <0,6 <0,06 <0,2 <0,4 <0,4 <0,2 <0,6 <0,2 4 0, (Kelukosken allas) Sattasjokisuu Made 2 kpl - - <0,2 <0,4 <0,4 <0,2 - <0,4 4 0,24 Sattasen allas Made 1 kpl - - <0,2 <0,4 <0,4 <0,2 - <0,4 5 0,18 Sattasen allas Hauki 3 kpl - - <0,2 <0,4 <0,4 <0,2 - <0,4 4 0,52 Kersilön suvanto Hauki 5 kpl - - <0,2 <0,4 <0,4 <0,2 - <0,4 4 0,19 Kersilön suvanto Made 3 kpl - - <0,2 <0,4 <0,4 <0,2 - <0,4 4 0,30 EU-asetus - 0, , ,0* * hauki 1,0, ja muu kala 0,5 9.4 Maa- ja kallioperä Kevitsan alue sijaitsee karttalehdillä (1:20 000) Moskuvaara ( ), Petkula ( ), Allema-aapa ( ja Loueaapa ( ). Alueella on tutkittu maa- ja kallioperää useassa vaiheessa Maaperä Alueella suoritetut tutkimukset Kevitsan alueen maaperä kartoitettiin ensimmäisen kerran Pohjois-Suomen maaperän yleiskartoituksen yhteydessä 1960-luvun alkupuolella (Kujansuu 1966). Pohjois-Suomen malminetsintää palvelevien maaperätutkimusten yhteydessä selvitettiin alueen moreenistratigrafiaa sekä jäätikön virtaussuuntia (Hirvas et al., 1977). Moreenistratigrafisia tutkimuksia jatkettiin vielä Sattasen karttalehtialueen geokemiallisen kartoituksen yhteydessä (Pulkkinen, 1983). Kevitsan Ni-Cu-PGE -esiintymän löytymisen (1987) jälkeen GTK:ssa käynnistettiin kaksivuotinen tutkimushanke vuonna Hankkeen päämääränä oli geologisen karttakuvan tarkentaminen, sekä alueen maa- ja kiviainesvarojen inventointi. Kevitsan alueen karttalehdiltä laadittiin 1: mittakaavaiset maaperäkartat. (Manninen et al., 1996). Kevitsan projekti siirtyi Outokumpu Mining Oy:lle vuonna Vuosina Outokumpu suoritti alueella moreenin geokemiallista tutkimusta (Korkalo, 2000). Lapin Vesitutkimus Oy (LVT Oy) on tutkinut alueen maaperää vuosina Alueelle on tehty 100 koekuoppaa, joista on selvitetty maaperän laatu ja havainnoitu pohjaveden korkeus. Lisäksi turpeen paksuus on mitattu 88 pisteestä. Rakeisuusanalyysejä on tehty 26 koe-

22 136(352) kuopasta (47 näytettä) ja vedenläpäisevyysmittauksia on tehty 14 koekuopasta. Moreeninäytteitä on analysoitu 14 kuopasta. Koekuopista on havainnoitu myös pohjaveden korkeutta. Kaivoksen rakentamiseen liittyen Geobotnia Oy on tehnyt laajoja pohjatutkimuksia alueella. Vuonna 2010 Kevitsan alueen maaperää on tutkittu mm. seuraavasti: koekuopat (11 kpl) rikastamon alueelle moreeninäytteenotto (37 kpl) maaperäkairaukset (pohjavesiputkien asentamisen yhteydessä), 23 kpl paino- ja tärykairaukset rikastushiekka-altaiden (A ja B) ja vesivarastoaltaan alueilla Maaperän kuvaus Kevitsan alueen maaperäkartta on esitettynä kuvassa (Kuva 9-7). Kevitsan alue kuuluu osana Keski-Lapin jäänjakajavyöhykkeeseen. Sille on ominaista laajat soistuneet alueet, joiden keskellä kohoaa yksittäisiä vaaroja. Kallioalueet sijaitsevat osaksi laaksoissa, missä jäätiköltä virranneet sulamisvedet sekä myöhemmin Kitisen ja Luiron jokieroosio ovat kuluttaneet irtaimet maalajit pois paljastaen kallion. (Johansson 1995, Manninen et al., 1996) Maaperä on pääosin moreenia. Rapakalliota esiintyy Mataraojan ympäristössä ja Kevitsansarven alueella. GTK:n kartoittamalta alueelta on tunnistettu neljä katkonaista, ja monin paikoin vaikeasti seurattavaa harjujaksoa. Jokilaaksoissa esiintyy paikoin sora- ja hiekka-alueita. (Johansson 1995, Manninen et al., 1996) Maaperätutkimukset alueella osoittavat, että Kevitsan maaperä koostuu pääosin moreenista. Maaperän paksuus vaihtelee alle metristä jopa 33 metriin asti. (Kuva 9-8). Keskimääräinen paksuus on 5,3 metriä. Alavilla alueilla maapeite on paksuimmillaan ja vaarojen laet ovat ohuen moreenipatjan verhoamia tai avokalliota. Tiedot maaperän paksuudesta perustuvat koekuoppien ja maaperäkairausten ohella kairausreikien irtomaapaksuuksiin ja kalliopaljastumiin. Kevitsansarven (tulevan avolouhoksen) alueella maapeite on suhteellisen ohut. Maaperätutkimusten mukaan maaperä on pääasiassa silttistä hiekkamoreenia, osin hiekkamoreenia ja soraista hiekkamoreenia. Karkeampaa maa-ainesta on syvemmällä maaperässä kallion päällä. Alempi moreenipatja on harmaata, tiivistä ja runsaskivistä. Sen päällä on ruskean harmaa, hienoainespitoinen ja löyhempi silttinen hiekkamoreenikerros. Maaperänäytteiden vedenläpäisevyydet olivat 1,5-9, m/s, eli maa-aines on huonosti vettä läpäisevää (LVT Oy, YVA-selostus, 2006). Myös kaivoksen rakentamisaikaisissa maaperätutkimuksissa on havaittu vastaavaa suuruusluokkaa olevia maaperän vedenjohtavuuksia. Lajittuneita maalajeja on tavattu vain muutamasta paikasta. Kevitsanaavan reunoilla on tavattu ohut silttikerros turpeen alla tai maanpinnassa. Kaivospiirin länsireunassa, Iso- Hanhilehdon pohjoispuolella on katkonaiseen harjujaksoon liittyvä moreenipeitteinen hiekkakerros. Hiekkakerroksen paksuus on noin metri. Kevitsansarven länsipuolella on havaittu parissa kohdassa alle metrin paksuinen sorakerros, jota verhoaa kolmen metrin paksuinen moreenikerros. Tämä kerros on havaintojen mukaan hyvin epäjatkuva, koska viereisissä koekuopissa sitä ei ole havaittu.

23 9M (352) Kuva 9-7. Kevitsan alueen maaperäkartta (GTK:n 1: mittakaavainen aineisto). Moreenimuodostumien välisellä alavalla alueella pintamaalaji on enimmäkseen turvetta. Turvepeitteen paksuus vaihtelee 0,1 metristä yli 4,2 metriin (Kuva 9-9) Kevitsanaapa on laakea suhteellisen helppokulkuinen avosuo. Suolla on paikoin vaikeakulkuisia vetisiä kohtia, joissa on rimpiä ja kuljuja. Kevitsanaavalla turpeen paksuus vaihtelee 0,2-3,4 m. Paksuimmillaan turvekerros on tutkitun alueen lounaisosissa. Keskiosan avosuolla turvetta on noin 2,5 m ja metsäisellä kannaksella ohuemmin, noin 1 m. Kevitsansarven pohjois-koillispuolella sijaitseva suo on vetinen ja vaikeakulkuinen. Siellä on paikoin rimpiä ja kuljuja. Turpeen paksuus on välillä 0,3 - >4,2 m, mutta suurimmaksi osaksi turvetta on ohuesti, alle 1 m kerros. Kaakkoon mentäessä suon turvekerros paksunee. Kevitsansarven länsipuolinen suoalue on pohjoisosasta vetistä ja vaikeakulkuista avosuota ja eteläosasta metsäistä korpea. Turvetta alueella on 0,3 2,1 m, avosuolla pääosin yli metrin ja korpialueella alle metrin vahvuudelta.

24 138(352) Kuva 9-8. Maakerrosten paksuus. Kuva 9-9. Turvekerrosten paksuus.