Asukkaiden, kuntien ja yritysten yhteinen hanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asukkaiden, kuntien ja yritysten yhteinen hanke"

Transkriptio

1 Asukkaiden, kuntien ja yritysten yhteinen hanke

2 Meillä on jotain yhteistä Hollolan kuntatilaisuus Vesijärvisäätio

3 Kohteina Hollolassa Vesijärvi Työtjärvi Hahmajärvi Kutajärvi Matjärvi Arkiomaajärvi

4 Vesijärven lisäksi toimenpiteitä on toteutettu myös pienemmillä järvillä

5

6 Tavoitteena puhdas Vesijärvi Yksi Suomen vanhimmista järvistä ihmisen virkistyskäytössä Takana 100 vuoden likaamishistoria EU-luokituksen mukaan kunto nyt tyydyttävä

7 Hollolan Vesijärvi

8 100-vuotinen likaamishistoria

9 Paimelanlahti 1992

10 Paljon saavutettu

11 Paljon saavutettu Kuvat: Pekka Tuuri

12 Hoitotoimien tuloksia toistaiseksi Hapetuksella on saatu talvinen happitilanne Enonselällä kuntoon. Tällä on selvä vaikutus seuraavan kesän veden laatuun. Hapettomien jaksojen lyhentyminen on moninkertaistanut pohjaeläinten biomassat. Tällä odotetaan olevan vaikutusta esim. lahnan kasvunopeuteen ja samalla paine eläinplanktoniin pienenee. Hoitokalastuksella on saatu petokalakannat varsin suuriksi ja levähaitat normaalia pienemmiksi Kosteikkojen ja laskeutusaltaisen rakentamisella on saatu vähennettyä kiintoaineen kulkeutumista järveen silminnähden havaittavasti esimerkiksi Mustojalla ja Halkkorvenojalla Niitoilla on estetty umpeenkasvua esimerkiksi Kirkkolahdella ja Kutajoella

13 Hoitotoimien tuloksia toistaiseksi Hapetuksella on saatu talvinen happitilanne Enonselällä kuntoon. Tällä on selvä vaikutus seuraavan kesän veden laatuun. Hapettomien jaksojen lyhentyminen on moninkertaistanut pohjaeläinten biomassat. Tällä odotetaan olevan vaikutusta esim. lahnan kasvunopeuteen ja samalla paine eläinplanktoniin pienenee. Hoitokalastuksella on saatu petokalakannat varsin suuriksi ja levähaitat normaalia pienemmiksi Kosteikkojen ja laskeutusaltaisen rakentamisella on saatu vähennettyä kiintoaineen kulkeutumista järveen silminnähden havaittavasti esimerkiksi Mustojalla ja Halkkorvenojalla Niitoilla on estetty umpeenkasvua esimerkiksi Kirkkolahdella ja Kutajoella

14 Paljon saavutettu

15 Paljon saavutettu Kosteikkokohteet

16 Paljon työtä edessä

17

18 Fosfori kg/a Vesijärven ojien fosforikuormitus

19 Vesijärven ojien fosforikuormitus Fosfori (kg/ha/a) Muutos Typpi (kg/ha/a) Muutos (%) (%) Joutjoki 0,47 0,08 82,64 10,30 1,53 85,12 Merrasoja 0,16 0,13 19,25 3,30 3,10 6,11 Haritunjoki 0,20 0,25 24,49 7,80 9,40 20,56 Myllyoja 0,37 0,24 34,04 5,00 11,28 125,51 Äkeenoja 0,15 0,16 6,97 6,10 7,47 22,45 Häränsilmäoja 0,19 0,11 40,49 5,90 6,22 5,41 Virojoki 0,19 0,19 0,68 4,60 6,29 36,64 Mustoja 0,77 0,25 67,95 13,90 8,16 41,32 Hammonjoki 0,10 0,12 18,64 6,20 7,05 13,65 Kiikunoja 0,17 0,12 28,63 5,60 3,64 34,93 Purailanviepä 0,75 0,44 41,66 12,10 11,15 7,87

20 1. Vesistökuormituksen seurannan kehittäminen - Mittauskierros Haritunjoella huhti-toukokuussa. 2. Ulkoisen ravinnekuormituksen vähentäminen - Haritunjoen viljelijöitä tiedotettu MTK Hämeen kautta (sähköposti / kirjeet) - Keskustelutilaisuus Paimelan koululla Suunnittelu ja toteutus kesä/syksy (Henri Vaarala, Pyhäjärvi-Instituutti) 3. Sisäisen kuormituksen ja happivajeen aiheuttamien ongelmien torjuminen - Hapetusta jatkettu 4. Talviniitto Tapahtunut Pois keruu työlästä, ongelmana sopivien teiden puute - Ruokomateriaalia mennyt betoniyrittäjälle - Aloitettu vaikutusten seuranta 10 kartoituslinjalla (tiheys, pituus, paksuus) - Herättänyt jo nyt kansallisen tason kiinnostusta

21 Talviniitot 2016

22 Toimenpiteitä Hollolassa 2016 Upilanojan kosteikon kunnostus Enonselän hapetus Vähäselän, Paimelanlahden ja ojien automaattinen seuranta Uomien näytteenotot Haja-asutuksen jätevesien vähentäminen Laitialanselän, Komonselän, Vähäselän ja Paimelanlahden hoitokalastus, petokalaistutukset (?) Vesikasvien niitot osakaskuntien ilmoittamilla kohteilla Haritunjoen erityistoimet

23 Kesäniitot 2016

24 Vesialueiden omistus on paikoin hajallaan

25 Vesijärven hoito hanke Aikataulu 10/2016 mennessä kartoitetaan Vesijärven valuma-alueella ja itse järvessä toteutetut toimenpiteet valokuvataan ja sijoitetaan vesiensuojelukohteet karttapohjalle selvitetään kohteiden kunnostustarpeet selvitetään hoitojärjestelyt kenen vastuulla, kuka hoitaa, sopimukset organisoidaan laskeutusaltaiden tyhjennykset tarvittaessa vahvistetaan Upilanojan kosteikon murtunut rakenne kemikaaliannostimen ympärillä selvitetään eroosiosuojauksien tarve Haritunjokeen toteutetaan tarvittaessa Haritunjoen yläosan Koskioon putkipadot seurataan Enonselän ulapan kalastoa kaikuluotaamalla ja koetroolaamalla ulappa keskikesällä ja loppukesällä analysoidaan ja raportoidaan aineisto lokakuun 2016 loppuun mennessä 12/2016 mennessä toteutetaan Laitialanselän ja Komonselän, mahdollisesti myös Paimelanlahden hoitokalastukset

26 Yhteistyön tarve korostuu

27 Vesijärviohjelman rahoitus Lahden kaupunki Hollolan kunta Asikkalan kunta Lahti Aqua Lahti Energia Elinkeinoelämä n Mainostoimistona Vesijärven asialla:

28 Kesä 2016

29 Täyskierto

30 Ravintoketju Eläinplanktonia syöviä kaloja paljon, vesikirppuihin (eläinplankton) kohdistuu voimakas saalistuspaine Vesikirput saaliina, määrä vähenee Levien (kasviplanktonin) määrä kasvaa, koska vesikirppuja on liian vähän kontrolloimaan sitä. Kalastuksella vähennetään planktivoreja, eläinplanktonin määrä kasvaa ja levien määrä vähenee.

Hoitokalastussaalis Matti Kotakorpi Vesiensuojelusuunnittelija Lahden seudun ympäristöpalvelut

Hoitokalastussaalis Matti Kotakorpi Vesiensuojelusuunnittelija Lahden seudun ympäristöpalvelut Hoitokalastussaalis 2014 Matti Kotakorpi Vesiensuojelusuunnittelija Lahden seudun ympäristöpalvelut Hoitokalastuksen tavoitteet Hoitokalastuksella pyritään pitämään eläinplanktonia ravintonaan käyttävien

Lisätiedot

Mirva Ketola, Henri Vaarala

Mirva Ketola, Henri Vaarala Vesienhoitosuunnitelmien tavoitteiden edistäminen Lahden Vesijärvellä ja Säkylän Pyhäjärvellä testattuja toimintatapoja kaikkien hyödynnettäväksi 2.12.2016 31.12.2018 Mirva Ketola, Henri Vaarala Toteuttajat:

Lisätiedot

VESIJÄRVI A LUCKY LAKE

VESIJÄRVI A LUCKY LAKE VESIJÄRVI A LUCKY LAKE HEIKKI MÄKINEN PROGRAMME DIRECTOR LAKE VESIJÄRVI FOUNDATION Mainostoimistona Vesijärven asialla: www.puhdasvesijarvi.fi SHORTCOMPARISION Area Brazil 8 511 965 km² Finland 390 905

Lisätiedot

Tanakka taloudellisesti kannattavan hoitokalastusmallin pilotointi ja jalkauttaminen

Tanakka taloudellisesti kannattavan hoitokalastusmallin pilotointi ja jalkauttaminen Tanakka taloudellisesti kannattavan hoitokalastusmallin pilotointi ja jalkauttaminen Anne-Mari Ventelä Pyhäjärvi-instituutti Anne-Mari Ventelä Pyhäjärvi-instituutti TANAKKA taloudellisesti kannattavan

Lisätiedot

KANNATTAAKO HOITOKALASTUS? Järvikalaa NAM-hankkeessa selvitettiin satakuntalaisten järvien saalispotentiaali

KANNATTAAKO HOITOKALASTUS? Järvikalaa NAM-hankkeessa selvitettiin satakuntalaisten järvien saalispotentiaali KANNATTAAKO HOITOKALASTUS? Järvikalaa NAM-hankkeessa selvitettiin satakuntalaisten järvien saalispotentiaali Anne-Mari Ventelä Vesistötoimialan päällikkö, PJI Akvaattisen ekologian dosentti, TY SAALISPOTENTIAALIN

Lisätiedot

VEDET KIRKKAAKSI KALASTAMALLA? Dosentti Anne-Mari Ventelä Tutkimuspäällikkö Pyhäjärvi-instituutti

VEDET KIRKKAAKSI KALASTAMALLA? Dosentti Anne-Mari Ventelä Tutkimuspäällikkö Pyhäjärvi-instituutti VEDET KIRKKAAKSI KALASTAMALLA? MAAILMAN SUURIN HOITOKALASTUSHANKE JA MUITA KALAJUTTUJA Dosentti Anne-Mari Ventelä Tutkimuspäällikkö Pyhäjärvi-instituutti KALASTUKSEN VAIKUTUS VEDENLAATUUN Perinteistä talvinuottausta

Lisätiedot

Pyhäjärven hoitokalastus

Pyhäjärven hoitokalastus Pyhäjärven hoitokalastus 1995-2015 Anne-Mari Ventelä Vesistötoimialan päällikkö, Pyhäjärvi-instituutti Akvaattisen ekologian dosentti, Turun yliopisto 1 Toimikaudet PYHÄJÄRVEN SUOJELURAHASTO Perusrahoitus

Lisätiedot

Voidaanko järvien veden laatua parantaa hoitokalastamalla? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto

Voidaanko järvien veden laatua parantaa hoitokalastamalla? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto Voidaanko järvien veden laatua parantaa hoitokalastamalla? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto Hoitokalastuksen tavoite: Pyritään vähentämään kalojen aiheuttamaa sisäistä kuormitusta ja vaikuttamaan ravintoketjujen

Lisätiedot

Tehokas kunnostus 1997 lähtien

Tehokas kunnostus 1997 lähtien Tuusulanjärven kunnostushankkeen toimintaohjelma vuodelle 2015 1. Tavoitteet Tuusulanjärven kunnostushankkeen toimintaohjelma vuodelle 2015 on laadittu vuosille 2013 2017 hyväksytyn toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Vesijärveen lasku-uomien kautta tuleva ravinnekuormitus ja sen vähentämismahdollisuudet

Vesijärveen lasku-uomien kautta tuleva ravinnekuormitus ja sen vähentämismahdollisuudet Tekninen ja ympäristötoimiala Vesijärveen lasku-uomien kautta tuleva ravinnekuormitus ja sen vähentämismahdollisuudet LSYP Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot

Kalasto muuttuu ja lämpötila nousee Pyhäjärven ekosysteemi muutoksessa

Kalasto muuttuu ja lämpötila nousee Pyhäjärven ekosysteemi muutoksessa Kalasto muuttuu ja lämpötila nousee Pyhäjärven ekosysteemi muutoksessa Anne-Mari Ventelä, FT Vesistötoimialan päällikkö, Pyhäjärvi-instituutti Akvaattisen ekologian dosentti, Turun yliopisto 1 1. Pyhäjärven

Lisätiedot

Tavoitteet. Toimikaudet. Pyhäjärvi-instituuttisäätiö. Säkylän Pyhäjärven suojeluohjelma

Tavoitteet. Toimikaudet. Pyhäjärvi-instituuttisäätiö. Säkylän Pyhäjärven suojeluohjelma 9.9.11 Pyhäjärvi-instituutti, käytännön vesiensuojelua Lounais-Suomessa Anne-Mari Ventelä Vesistötoimialan päällikkö, Pyhäjärvi-instituutti Akvaattisen ekologian dosentti TY 1 SÄÄTIÖN PERUSTAJAT Euran

Lisätiedot

Vesijärvi II projekti Loppuraportti

Vesijärvi II projekti Loppuraportti Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Vesijärvi II projekti 2002-2007 Loppuraportti Rahoittajat: Lahden kaupunki, Asikkalan ja Hollolan kunnat Lahti Vesi Oy, Hämeen

Lisätiedot

HOITOKALASTUKSEN TALOUDELLINEN TOIMINTAMALLI- VEDET KIRKKAAKSI KAUPALLISELLA KALASTUKSELLA?

HOITOKALASTUKSEN TALOUDELLINEN TOIMINTAMALLI- VEDET KIRKKAAKSI KAUPALLISELLA KALASTUKSELLA? HOITOKALASTUKSEN TALOUDELLINEN TOIMINTAMALLI- VEDET KIRKKAAKSI KAUPALLISELLA KALASTUKSELLA? Dosentti Anne-Mari Ventelä Tutkimuspäällikkö Pyhäjärvi-instituutti Järven käyttäjät Perinteinen hoitokalastus

Lisätiedot

Järvikunnostuksen haasteet - soveltuuko ravintoketjukunnostus Hiidenvedelle?

Järvikunnostuksen haasteet - soveltuuko ravintoketjukunnostus Hiidenvedelle? Järvikunnostuksen haasteet - soveltuuko ravintoketjukunnostus Hiidenvedelle?, N Hyväkuntoinen terve järvi kestää ravinnekuormitusta varsin hyvin ilman, että veden laatu suuresti muuttuu, koska lukuisat

Lisätiedot

Tuusulanjärven kunnostushankkeen toimintaohjelma vuodelle 2019

Tuusulanjärven kunnostushankkeen toimintaohjelma vuodelle 2019 28.3.2019/JH Tuusulanjärven kunnostushankkeen toimintaohjelma vuodelle 2019 1. Hankkeen tausta ja tavoitteet Tuusulanjärven kunnostus aloitettiin Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän

Lisätiedot

Vesistöjen kunnostus keinot, tulokset ja rahoitus. Järven rehevyyteen vaikuttavat asiat. Luontainen tila. Rehev öityminen. Rehev öityminen menetelmät

Vesistöjen kunnostus keinot, tulokset ja rahoitus. Järven rehevyyteen vaikuttavat asiat. Luontainen tila. Rehev öityminen. Rehev öityminen menetelmät Vesistöjen kunnostus keinot, tulokset ja rahoitus Anne-Mari Ventelä Vesistötoimialan päällikkö Pyhäjärvi -instituutti järviekosysteemi on kuin elollinen olento, jolla on muotonsa, kokonsa ja aineenvaihduntansa.

Lisätiedot

Hollolan pienjärvien tila ja seuranta. Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut

Hollolan pienjärvien tila ja seuranta. Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut Hollolan pienjärvien tila ja seuranta Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut 2016 2017 2018 2019 2020 2021 Pienjärvien seuranta Pienjärvien vedenlaadun seuranta Hollolassa

Lisätiedot

Vesikirput ja hankajalkaiset pulassa Säkylän Pyhäjärvellä vaarantuuko vedenlaatu?

Vesikirput ja hankajalkaiset pulassa Säkylän Pyhäjärvellä vaarantuuko vedenlaatu? Tiedote 3.3.217, julkaisuvapaa 3.3.217 klo 14.3 Vesikirput ja hankajalkaiset pulassa Säkylän Pyhäjärvellä vaarantuuko vedenlaatu? Pyhäjärven vedenlaatu oli vuonna käyttäjien kannalta hyvä, mutta toisinkin

Lisätiedot

Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky

Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky Antton Keto ja Ilkka Sammalkorpi Suomen ympäristökeskus Vesikeskus Maankuivatus- ja vesiensuojeluseminaari Salaojakeskus & BSAG 26.5.2016 Suitian linna Esityksen

Lisätiedot

HOLA LAKE Järvien kokonaisvaltaisen hoidon kehittäminen Holistic Approach in Lake Restoration (HolaLake)

HOLA LAKE Järvien kokonaisvaltaisen hoidon kehittäminen Holistic Approach in Lake Restoration (HolaLake) HOLA LAKE Järvien kokonaisvaltaisen hoidon kehittäminen Holistic Approach in Lake Restoration (HolaLake) Henna Ryömä Suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti 25.1.2018 Hankekumppanit Rahoitus; Leader Pyhäjärviseutu

Lisätiedot

Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset

Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset Metsätalouden vesiensuojelukoulutus, 8.6.2012 Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Sisältö Mitä vesistökuormitus on? Mitä vesistökuormitus

Lisätiedot

Esimerkkejä Pyhäjärven kalataloudesta

Esimerkkejä Pyhäjärven kalataloudesta Esimerkkejä Pyhäjärven kalataloudesta 1.11.2018 Säkylä Pyhäjärvi-instituutti, Sepäntie 7, 27500 Kauttua 0440 344 054, www.pyhajarvi-instituutti.fi, @PJinstituutti Pyhäjärvi-instituuttisäätiö Perustettu

Lisätiedot

Aika: Torstai 12.2.2015 klo 8.00 10.00 Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä Kultasepänkatu 4 B, Kerava

Aika: Torstai 12.2.2015 klo 8.00 10.00 Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä Kultasepänkatu 4 B, Kerava PÖYTÄKIRJA OR 1/2015 TUUSULANJÄRVEN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Aika: Torstai 12.2.2015 klo 8.00 10.00 Paikka: Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä Kultasepänkatu 4 B, Kerava Osallistujat: Sakari

Lisätiedot

VESIJÄRVEN TALVINIITTOSUUNNITELMA

VESIJÄRVEN TALVINIITTOSUUNNITELMA VESIJÄRVEN TALVINIITTOSUUNNITELMA 8.2.2016 Mirva Ketola Vesijärvisäätiö TALVINIITON TAVOITE JA LUONTOARVOT: - Tavoitteena on vähentää keväällä rantaan ajautuvan, jään katkoman ruokomassan määrää tai tiheissä

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen julkaisuja 4/2019 Tuusulanjärven kunnostushanke Toimintaohjelma vuodelle 2020

Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen julkaisuja 4/2019 Tuusulanjärven kunnostushanke Toimintaohjelma vuodelle 2020 Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen julkaisuja 4/2019 Tuusulanjärven kunnostushanke Toimintaohjelma vuodelle 2020 Jaana Hietala Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen julkaisu 4/2019 Julkaisun nimi: Tuusulanjärven

Lisätiedot

Lapinlahden Savonjärvi

Lapinlahden Savonjärvi Lapinlahden Savonjärvi Yleisötilaisuus 2.11.2011 Lapinlahden virastotalo Pohjois-Savon ELY -keskus, Veli-Matti Vallinkoski 3.11.2011 1 Savonjärvi 24.8.2011 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 3.11.2011

Lisätiedot

Mitä verkkokoekalastus, kaikuluotaus ja populaatioanalyysi kertovat tehohoitokalastuksen vaikutuksesta Tuusulanjärven kalastoon ?

Mitä verkkokoekalastus, kaikuluotaus ja populaatioanalyysi kertovat tehohoitokalastuksen vaikutuksesta Tuusulanjärven kalastoon ? Mitä verkkokoekalastus, kaikuluotaus ja populaatioanalyysi kertovat tehohoitokalastuksen vaikutuksesta Tuusulanjärven kalastoon 1996-218? Jukka Ruuhijärvi (Luke), Tommi Malinen (HY) ja Martti Rask (HY)

Lisätiedot

Tuusulanjärven kunnostushankkeen toimintaohjelma vuodelle 2017

Tuusulanjärven kunnostushankkeen toimintaohjelma vuodelle 2017 Kasviplanktonbiomassa mg/l Klorofylli-a µg/l luonnos 30.11.2016 Keski-Uudenmaan vesiensuojelun lky Kultasepänkatu 4 B 04250 Kerava Tuusulanjärven kunnostushankkeen toimintaohjelma vuodelle 2017 1. Hankkeen

Lisätiedot

Osakaskuntien rooli kunnostuksissa

Osakaskuntien rooli kunnostuksissa Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Suomen ympäristökeskus 26.1.2012 Osakaskuntien rooli kunnostuksissa Juha Keto Päijät Hämeen Kalatalouskeskus ry keto.juha@gmail.com Mikä on yhteinen

Lisätiedot

Nurmesjärven tila, kunnostus ja hoito

Nurmesjärven tila, kunnostus ja hoito Vesiensuojelua vuodesta 1963 Nurmesjärven tila, kunnostus ja hoito Rannat kuntoon hanke, 13.11.2015, Kangaslahti Jukka Koski-Vähälä Toiminnanjohtaja, MMT. Esityksen sisältö eli miten vesistökunnostushanke

Lisätiedot

Anne-Mari Ventelä, Pyhäjärvi-instituutti Jukka Koski-Vähälä, Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys Heikki Mäkinen, Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö

Anne-Mari Ventelä, Pyhäjärvi-instituutti Jukka Koski-Vähälä, Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys Heikki Mäkinen, Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö Anne-Mari Ventelä, Pyhäjärvi-instituutti Jukka Koski-Vähälä, Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys Heikki Mäkinen, Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö Kahdeksan vesienhoidon toimijan yhteistyöhanke 2012-2015.

Lisätiedot

Kokemuksia kemikaalikunnostuksista Lahden seudun järvillä. Ismo Malin Vesiensuojelupäällikkö Lahden ympäristöpalvelut

Kokemuksia kemikaalikunnostuksista Lahden seudun järvillä. Ismo Malin Vesiensuojelupäällikkö Lahden ympäristöpalvelut Kokemuksia kemikaalikunnostuksista Lahden seudun järvillä Ismo Malin Vesiensuojelupäällikkö Lahden ympäristöpalvelut HS 11.11.2017 tiistai, 12. joulukuuta 2017 2 Kemiallisia käsittelyjä Oja Matjärvi Järvi

Lisätiedot

Tausta ja tavoitteet

Tausta ja tavoitteet Vesistöjen kunnostus Marjo Tarvainen Asiantuntija, FT 25.1.2011, Vesistöjen tila ja kunnostus 1 Tausta ja tavoitteet Järven kunnostamisella tarkoitetaan suoraan järveen kohdistettavia toimenpiteitä Tavoitteena

Lisätiedot

Kokemuksia hoitokalastuksista eräillä Etelä-Suomen järvillä

Kokemuksia hoitokalastuksista eräillä Etelä-Suomen järvillä Kokemuksia hoitokalastuksista eräillä Etelä-Suomen järvillä Vihdin Enäjärvi Espoon Pitkäjärvi ja Lippajärvi Näillä kolmella järvellä on suunnilleen samankaltainen kuormitushistoria. Alkuun kuitenkin lyhyesti

Lisätiedot

Vesijärvi-ohjelma III. Meillä on jotain yhteistä

Vesijärvi-ohjelma III. Meillä on jotain yhteistä Vesijärvi-ohjelma III Meillä on jotain yhteistä Vesijärven ja läheisten pienten järvien hoitoa palveleva toiminta vuosina 2016 2018 SISÄLLYS 1. HOITO-OHJELMAN LÄHTÖKOHDAT --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Rehevöityneen järven kunnostamisen haasteet

Rehevöityneen järven kunnostamisen haasteet Rehevöityneen järven kunnostamisen haasteet , N Hyväkuntoinen terve järvi kestää ravinnekuormitusta varsin hyvin ilman, että veden laatu suuresti muuttuu, koska lukuisat puskurimekanismit ehkäisevät muutosta

Lisätiedot

Järvikunnostushankkeen läpivienti

Järvikunnostushankkeen läpivienti Järvikunnostushankkeen läpivienti Vesistökunnostushankkeen vaiheet Lähtökohtana tarve kunnostukseen ja eri osapuolten intressit Hankkeen vetäjätahon löytäminen Suunnittelun lähtötietojen kokoaminen ja

Lisätiedot

Elintarvikeketjun kiertotalouspäivä Tervetuloa! Teija Kirkkala Toiminnanjohtaja

Elintarvikeketjun kiertotalouspäivä Tervetuloa! Teija Kirkkala Toiminnanjohtaja Elintarvikeketjun kiertotalouspäivä 10.3.2016 Tervetuloa! Teija Kirkkala Toiminnanjohtaja 1 Taustaa Satakunnassa sijaitsee yli 3700 maatilaa ja 201 elintarvikealan yritystä, jotka prosessoivat ruokaa vihanneksista,

Lisätiedot

Särkijärven kunnostus toimijan näkökulmasta. Särkijärven osakaskunta 26.11.2014 Pirjo Särkiaho

Särkijärven kunnostus toimijan näkökulmasta. Särkijärven osakaskunta 26.11.2014 Pirjo Särkiaho Särkijärven kunnostus toimijan näkökulmasta Särkijärven osakaskunta 26.11.2014 Pirjo Särkiaho Särkijärvi sijaitsee Iin kunnan koillisosassa Oijärven kylässä. Särkioja Etäisyys Iin keskustasta on n. 60

Lisätiedot

Karvianjärven, Karhijärven ja Isojärven toimenpide-ehdotukset

Karvianjärven, Karhijärven ja Isojärven toimenpide-ehdotukset Kuva: Sirpa Ala-Rämi Karvianjärven, Karhijärven ja Isojärven toimenpide-ehdotukset Kati Martinmäki ja Ilkka Sammalkorpi, Suomen ympäristökeskus Karvianjoki-seminaari 11.10.2012 KarTuTa 11.10.2012 Turo

Lisätiedot

Veden laatu hyvä viime vuonna, uudet hankkeet tuovat suojelutyöhön entistäkin laajemmat toimijaverkostot

Veden laatu hyvä viime vuonna, uudet hankkeet tuovat suojelutyöhön entistäkin laajemmat toimijaverkostot Tiedote 28.3.218, julkaisuvapaa klo 12. Veden laatu hyvä viime vuonna, uudet hankkeet tuovat suojelutyöhön entistäkin laajemmat toimijaverkostot Virtaamat ja kuormitus Yläneen- ja Pyhäjoen virtaamat olivat

Lisätiedot

Siuntionjoki 2030 Kunnostustarpeet ja kunnostukset

Siuntionjoki 2030 Kunnostustarpeet ja kunnostukset Viedään vesistö kohti hyvää tilaa YHDESSÄ! Siuntionjoki 2030 Kunnostustarpeet ja kunnostukset Vesienhoidon suunnittelu Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2016-2021

Lisätiedot

TUUSULANJÄRVEN ASIALISTA 1/2012 KUNNOSTAMISPROJEKTI Ohjausryhmä. Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymän toimisto, Kultasepänkatu 4 B, Kerava

TUUSULANJÄRVEN ASIALISTA 1/2012 KUNNOSTAMISPROJEKTI Ohjausryhmä. Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymän toimisto, Kultasepänkatu 4 B, Kerava TUUSULANJÄRVEN ASIALISTA 1/2012 KUNNOSTAMISPROJEKTI Ohjausryhmä OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Aika: Perjantai 10.2.2012 klo 9.00 Paikka: Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymän toimisto, Kultasepänkatu 4 B,

Lisätiedot

Teija Kirkkala, toiminnanjohtaja (FT) Pyhäjärvi-instituutti

Teija Kirkkala, toiminnanjohtaja (FT) Pyhäjärvi-instituutti Teija Kirkkala, toiminnanjohtaja (FT) Pyhäjärvi-instituutti Liiallisesta ravinnekuormituksesta johtuva rehevöityminen on merkittävin Suomen vesistöjen tilaa heikentävä ilmiö. 35 % jokipituudesta, 15 %

Lisätiedot

Yhteistyö onnistumisen edellytyksenä - esimerkkinä Harvanjärven kunnostus

Yhteistyö onnistumisen edellytyksenä - esimerkkinä Harvanjärven kunnostus Yhteistyö onnistumisen edellytyksenä - esimerkkinä Harvanjärven kunnostus Vesistökunnostusverkoston seminaari 11.-12.6.2014, Iisalmi Jukka Koski-Vähälä Toiminnanjohtaja, MMT Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys

Lisätiedot

Hirvasjärven tilan parantaminen 2017 luonnoksen esittely

Hirvasjärven tilan parantaminen 2017 luonnoksen esittely Hirvasjärven tilan parantaminen 2017 luonnoksen esittely 15.11.2017 15.11.2017 Eeva Kauppinen Erkki Saarijärvi Tehdyt selvitykset 2017 Maastotarkastelu (valuma-alueen kuormituslähteet) Sedimenttikartoitus

Lisätiedot

Särkijärven kalastuskunnan tehokkaat kalavesien hoitotyöt. Särkijärven kalastuskunta 08.12.2011 Pirjo Särkiaho

Särkijärven kalastuskunnan tehokkaat kalavesien hoitotyöt. Särkijärven kalastuskunta 08.12.2011 Pirjo Särkiaho Särkijärven kalastuskunnan tehokkaat kalavesien hoitotyöt Särkijärven kalastuskunta 08.12.2011 Pirjo Särkiaho Särkijärvi sijaitsee Iin kunnan koillisosassa Oijärven kylässä. Särkioja Etäisyys Iin keskustasta

Lisätiedot

TUUSULANJÄRVEN PÖYTÄKIRJA 1/2011 KUNNOSTAMISPROJEKTI Ohjausryhmä. Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymän toimisto, Kultasepänkatu 4 B, Kerava

TUUSULANJÄRVEN PÖYTÄKIRJA 1/2011 KUNNOSTAMISPROJEKTI Ohjausryhmä. Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymän toimisto, Kultasepänkatu 4 B, Kerava TUUSULANJÄRVEN PÖYTÄKIRJA 1/2011 KUNNOSTAMISPROJEKTI Ohjausryhmä OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Aika: Perjantai 11.2.2011 klo 9.05-10:20 Paikka: Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymän toimisto, Kultasepänkatu

Lisätiedot

Tyydyttävässä tilassa olevien järvien ryhmittely TPO:ssa kuormituksen vähentämistarpeiden ja -mahdollisuuksien näkökulmasta

Tyydyttävässä tilassa olevien järvien ryhmittely TPO:ssa kuormituksen vähentämistarpeiden ja -mahdollisuuksien näkökulmasta Tyydyttävässä tilassa olevien järvien ryhmittely TPO:ssa kuormituksen vähentämistarpeiden ja -mahdollisuuksien näkökulmasta I Ryhmä: Järvet, joissa on ravinnepitoisuuksien perusteella kuormituksen vähentämistarvetta

Lisätiedot

Säkylän Pyhäjärven kosteikkotyön tuloksia - esimerkkejä

Säkylän Pyhäjärven kosteikkotyön tuloksia - esimerkkejä Säkylän Pyhäjärven kosteikkotyön tuloksia - esimerkkejä Teija Kirkkala Henri Vaarala Elisa Mikkilä Vesistökunnostusverkosto Lappeenranta 7.-9.6.216 1 Pyhäjärven valuma-alue Järvi Pinta-ala 154 km 2 Keskisyvyys

Lisätiedot

Puujärvi-seminaari Jokamiehen hoitokalastus

Puujärvi-seminaari Jokamiehen hoitokalastus Puujärvi-seminaari Jokamiehen hoitokalastus Juha-Pekka Vähä Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. Kuva: Hauhalan osakaskunta Puujärvi Kirkasvetinen, syvä, oligo-mesotrofinen järvi Hyvä vedenlaatu kesämökkireissun

Lisätiedot

Vesijärvi-ohjelma. Vesijärven ja läheisten pienten järvien hoitoa palveleva toiminta vuosina 2008-2011

Vesijärvi-ohjelma. Vesijärven ja läheisten pienten järvien hoitoa palveleva toiminta vuosina 2008-2011 1 Vesijärvi-ohjelma Vesijärven ja läheisten pienten järvien hoitoa palveleva toiminta vuosina 2008-2011 2 SISÄLLYS 1. HOITO-OHJELMAN LÄHTÖKOHDAT... 6 1.1. Ohjelman tarkoitus ja tavoitteet... 6 1.2. Yhteistyö

Lisätiedot

Tiedote 1.4.2015. Julkaisuvapaa 1.4.2015 klo 12.30. Lisätietoja: Vesistötoimialan päällikkö Anne-Mari Ventelä, puh. 050-370 2919

Tiedote 1.4.2015. Julkaisuvapaa 1.4.2015 klo 12.30. Lisätietoja: Vesistötoimialan päällikkö Anne-Mari Ventelä, puh. 050-370 2919 Tiedote 1.4.2015 Julkaisuvapaa 1.4.2015 klo 12.30 Lisätietoja: Vesistötoimialan päällikkö Anne-Mari Ventelä, puh. 050-370 2919 Toiminnanjohtaja Teija Kirkkala, puh. 050-343 0432 Pyhäjärven suojelurahasto

Lisätiedot

Hoitokalastusta Vesijärvellä

Hoitokalastusta Vesijärvellä Hoitokalastusta Vesijärvellä Taustaa Sinilevien massaesiintymät alkoivat Vesijärvellä 1960-luvulla Ulkoinen kuormitus oli suurimmillaan 1970 luvun alussa 1975 1978 saneerattiin Vesijärveä kuormittaneita

Lisätiedot

OPET Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä

OPET Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä OPET Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä 20.6.2012, Luonnonmukainen peruskunnostus miniseminaari, Suomen ympäristökeskus Sivu 1 25.6.2012 OPET-hankkeen esittely, Petra Korkiakoski Esityksen

Lisätiedot

Vesienhoitosuunnitelmien tavoitteiden edistäminen Lahden Vesijärvellä ja Säkylän Pyhäjärvellä - testattuja toimintatapoja kaikkien hyödynnettäväksi

Vesienhoitosuunnitelmien tavoitteiden edistäminen Lahden Vesijärvellä ja Säkylän Pyhäjärvellä - testattuja toimintatapoja kaikkien hyödynnettäväksi 2.1.2019 Loppuraportti (1.1.2017-31.12.2018) Vesienhoitosuunnitelmien tavoitteiden edistäminen Lahden Vesijärvellä ja Säkylän Pyhäjärvellä - testattuja toimintatapoja kaikkien hyödynnettäväksi Mirva Ketola,

Lisätiedot

Kiimingin Jäälin vesienhoitoyhdistys ry Esittelypuheenvuoro LC Kiiminki Jääli Jäälinmaja

Kiimingin Jäälin vesienhoitoyhdistys ry Esittelypuheenvuoro LC Kiiminki Jääli Jäälinmaja Esittelypuheenvuoro LC Kiiminki Jääli Jäälinmaja 13.9.2012 Birger Ylisaukko-oja sihteeri Monipuolista vesienhoitoa Yhdistys perustettu keväällä 2011 Tavoite: parantaa vesistöjen tilaa toimialueellaan Henkilöjäseniä,

Lisätiedot

Vesijärven hoitokalastus

Vesijärven hoitokalastus Vesijärven hoitokalastus Jukka Ruuhijärvi ja Pasi Ala-Opas, Luke Matti Kotakorpi ja Ismo Malin, LSYP Vesistökunnostusverkoston seminaari Rauma 11.6.215 Ensimmäinen suuren mittakaavan hoitokalastushanke

Lisätiedot

Oman kylän vedet kuntoon! Mistä aloitan?

Oman kylän vedet kuntoon! Mistä aloitan? Oman kylän vedet kuntoon! Mistä aloitan? Lapin kalatalouspäivät Luosto 17.11.2017 Osuuskunta Virtatiimi Eero Hiltunen OSUUSKUNTA Osuuskunta Virtatiimi Vesistökunnostussuunnittelua, neuvontaa ja kalatalousalan

Lisätiedot

Jouhenjoen valuma-alueen ja Kerimäen Kirkkorannan vesiensuojelun yleissuunnitelma

Jouhenjoen valuma-alueen ja Kerimäen Kirkkorannan vesiensuojelun yleissuunnitelma Jouhenjoen valuma-alueen ja Kerimäen Kirkkorannan vesiensuojelun yleissuunnitelma Puruvesi-seminaari 20.7.2013 Suunnittelupäällikkö, Ins. (AMK) Tomi Puustinen 19.7.2013 Page 1 Insert Firstname Lastname

Lisätiedot

Hormajärven hoitotoimenpiteiden vaikutukset ja arvio järven tilasta ( ) Esityksen laatinut: Anna-Stiina Heiskanen (29.7.

Hormajärven hoitotoimenpiteiden vaikutukset ja arvio järven tilasta ( ) Esityksen laatinut: Anna-Stiina Heiskanen (29.7. Hormajärven hoitotoimenpiteiden vaikutukset ja arvio järven tilasta (2016-17) Esityksen laatinut: Anna-Stiina Heiskanen (29.7.2017) Hormajärven huoltokirja 2012: Hoitotoimenpiteiden tavoitteet 2012-2016

Lisätiedot

Ympäristöosaaminen maatilan toiminnan vahvuutena

Ympäristöosaaminen maatilan toiminnan vahvuutena Ympäristöosaaminen maatilan toiminnan vahvuutena Vesienhoitosuunnittelu 15.5.2014 Jari Pesonen / Kainuun ELY -keskus Kainuu/Pohjois-Pohjanmaa 8.8.2014 3 Pintavesien ekologinen luokittelu - Kasviplankton

Lisätiedot

Anu Suonpää, , Vihdin vesistöpäivä

Anu Suonpää, , Vihdin vesistöpäivä Anu Suonpää, 8.11.2014, Vihdin vesistöpäivä Järvi Hoi - hanke Järvi Hoi on kansainvälinen hoitokalastuksen kehittelyhanke Suomessa ja Ruotsissa 2012-2014 Hankekumppanit: Hässleholmin kunta, Regito Research

Lisätiedot

Kokemuksia Tuusulanjärven tehokalastuksesta

Kokemuksia Tuusulanjärven tehokalastuksesta Kokemuksia Tuusulanjärven tehokalastuksesta 1997-2014 Jaana Hietala ja Mauri Pekkarinen Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä www.tuusulanjarvi.org Pinta-ala 6,0 km2 Keskisyvyys 3,2 m Maksimisyvyys

Lisätiedot

Hoitokalastus ja vaikutusten seuranta. Jukka Ruuhijärvi, RKTL, Evo Lapin kalastusaluepäivät Saariselkä, Inari 15.-16.11.2012

Hoitokalastus ja vaikutusten seuranta. Jukka Ruuhijärvi, RKTL, Evo Lapin kalastusaluepäivät Saariselkä, Inari 15.-16.11.2012 Hoitokalastus ja vaikutusten seuranta Jukka Ruuhijärvi, RKTL, Evo Lapin kalastusaluepäivät Saariselkä, Inari 15.-16.11.212 Hoitokalastuksen teoriaa ja termejä Ravintoketjukunnostus eli biomanipulaatio

Lisätiedot

KAJAANSELÄN JA SEN LÄHIALUEIDEN BIOMANIPULAATIOPROJEKTI KOR-HANKE NO LOPPURAPORTTI

KAJAANSELÄN JA SEN LÄHIALUEIDEN BIOMANIPULAATIOPROJEKTI KOR-HANKE NO LOPPURAPORTTI Tekninen ja ympäristötoimiala Valvonta- ja ympäristökeskus KAJAANSELÄN JA SEN LÄHIALUEIDEN BIOMANIPULAATIOPROJEKTI KOR-HANKE NO. 423167 LOPPURAPORTTI Kalatalouden ohjauksen rahoitusväline (KOR) Valvonta-

Lisätiedot

Prof. Leena Finér, Luonnonvarakeskus. Natural Resources Institute Finland

Prof. Leena Finér, Luonnonvarakeskus. Natural Resources Institute Finland Prof. Leena Finér, Luonnonvarakeskus OPERANDUM Tavoitteena on vähentää ilmastonmuutoksesta aiheutuvia riskejä Euroopassa suunnittelemalla, kehittämällä, toteuttamalla ja havainnollistamalla luontopohjaisia

Lisätiedot

Littoistenjärven kirkastaminen ja Loppijärvi

Littoistenjärven kirkastaminen ja Loppijärvi Littoistenjärven kirkastaminen ja Loppijärvi Vertailua ja päätelmiä Esa Tommila Loppijärven ystävät ry:n vuosikokous 23.7.2017 Littoistenjärvi on kuin Loppijärven pikkuveli Littoistenjärvi Loppijärvi Pinta-ala

Lisätiedot

Tuuloksen vesistöjen tilan parantaminen. Heli Jutila

Tuuloksen vesistöjen tilan parantaminen. Heli Jutila Tuuloksen vesistöjen tilan parantaminen Heli Jutila Tuuloksen vesistöhanke 2011-2013 300 000 euroa kolmen vuoden aikana käytettäväksi tähän vesistöjen tilan parantamiseen kohteina ovat kaikki Tuuloksen

Lisätiedot

Tuusulanjärven kalakantojen kehitys järven kunnostuksen vuosina 1996-2012

Tuusulanjärven kalakantojen kehitys järven kunnostuksen vuosina 1996-2012 Tuusulanjärven kalakantojen kehitys järven kunnostuksen vuosina 1996-212 Jukka Ruuhijärvi, Sami Vesala ja Martti Rask Riistan- ja kalantutkimus, Evo Tuusulanjärven tila paremmaksi seminaari Gustavelund,

Lisätiedot

Hoitokalastuksella vauhtia vesienhoitoon. Antton Keto, Ilkka Sammalkorpi ja Markus Huttunen Kannattava hoitokalastus? -seminaari 11.6.

Hoitokalastuksella vauhtia vesienhoitoon. Antton Keto, Ilkka Sammalkorpi ja Markus Huttunen Kannattava hoitokalastus? -seminaari 11.6. Hoitokalastuksella vauhtia vesienhoitoon Antton Keto, Ilkka Sammalkorpi ja Markus Huttunen Kannattava hoitokalastus? -seminaari 11.6.2015 Rauma Esityksen sisältö Yleistä vesienhoidosta Hoitokalastuksen

Lisätiedot

Pyhäjärvi-instituutti - Vesiensuojelua ja elintarviketaloutta. Anne-Mari Ventelä Vesistötoimialan päällikkö Akvaattisen ekologian dosentti (TY)

Pyhäjärvi-instituutti - Vesiensuojelua ja elintarviketaloutta. Anne-Mari Ventelä Vesistötoimialan päällikkö Akvaattisen ekologian dosentti (TY) Pyhäjärvi-instituutti - Vesiensuojelua ja elintarviketaloutta Anne-Mari Ventelä Vesistötoimialan päällikkö Akvaattisen ekologian dosentti (TY) 1 Pyhäjärvi-instituuttisäätiö SÄÄTIÖN PERUSTAJAT Euran kunta

Lisätiedot

Hulauden vesialueen järvien kunnostushanke

Hulauden vesialueen järvien kunnostushanke Hulauden vesialueen järvien kunnostushanke Yleisötilaisuus 15.6.2012 Mika Niemelä Hankepäällikkö Hulauden Vesialueen Kunnostusyhdistys ry Agenda Tervetulotoivotus Puheenjohtaja Heikki Kulmala, Hulauden

Lisätiedot

Vanajavesi Hämeen helmi

Vanajavesi Hämeen helmi Vanajavesi Hämeen helmi Tiedollisia ja tutkimuksellisia haasteita Lauri Arvola Helsingin yliopisto, Lammin biologinen asema lauri.arvola@helsinki.fi Vanajaveden lyhyt historia 8 vuotta sitten omaksi vesistöksi

Lisätiedot

Kosteikot Tuusulanjärven. esimerkkinä Mäyränoja

Kosteikot Tuusulanjärven. esimerkkinä Mäyränoja Kosteikot Tuusulanjärven alueella; esimerkkinä Mäyränoja Järvenpäätalo 10.10.2016 Mauri Pekkarinen, Keski- Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä Tuusulanjärvi Pinta-ala 6,0 km 2 Keskisyvyys 3,2

Lisätiedot

Hiidenveden kunnostus ja hoitokalastus

Hiidenveden kunnostus ja hoitokalastus Hiidenveden kunnostus ja hoitokalastus Voiko Hiidenvettä kunnostaa hoitokalastamalla? Millainen hoitokalastus sopisi Hiidenvedelle? SYKE 28.6.2018 TARKKA kaukokartoitustuotteet Avoin tieto Ilkka Sammalkorpi

Lisätiedot

Ähtärinjärven tilasta ja esisuunnittelu kuormituksen vähentämiseksi. Ähtäri Ympäristötekniikan insinööritoimisto Jami Aho Oy

Ähtärinjärven tilasta ja esisuunnittelu kuormituksen vähentämiseksi. Ähtäri Ympäristötekniikan insinööritoimisto Jami Aho Oy Ähtärinjärven tilasta ja esisuunnittelu kuormituksen vähentämiseksi Ähtäri 15.3.2019 Ympäristötekniikan insinööritoimisto Jami Aho Oy Esisuunnitelman tavoite Suunnittelun ensisijaisena tavoitteena on tunnistaa

Lisätiedot

Lahden kaupungin hulevesiohjelma

Lahden kaupungin hulevesiohjelma Lahden kaupungin hulevesiohjelma Ismo Malin Lahden seudun ympäristöpalvelut Viheralan Hulevesipäivä Sibelius-talo 06.11.2012 Lahden kaupungin visio: Lahti on houkutteleva ja elinvoimainen ympäristökaupunki

Lisätiedot

Kyyveden tila ESAELY:n keräämän tiedon pohjalta

Kyyveden tila ESAELY:n keräämän tiedon pohjalta Kyyveden tila ESAELY:n keräämän tiedon pohjalta Vesistöpäivä 15.6 Haukivuori Pekka Sojakka Kyyvesi Pinta-ala 129,9 km 2 Kokonaisrantaviiva 857,261 km Max syvyys 35,25 m Keskisyvyys 4,39 m Tilavuus n. 57

Lisätiedot

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen 2016-2018 Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Vesien ja merenhoitoa tukevat kärkihankkeet YM/ yhteistyö YM/ELY koordinaatio Hakuyhteistyö

Lisätiedot

Ehdotus Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosille 2016-21

Ehdotus Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosille 2016-21 Ehdotus Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosille 2016-21 Tornionjoen lohi- ja vesiparlamentti 11.-12-11.2014 Pekka Räinä/ Lapin ELY-keskus Kuuleminen meneillään Kuuleminen VHS-

Lisätiedot

Maa- ja metsätalouden kuormituksen vaikutukset kalastoon

Maa- ja metsätalouden kuormituksen vaikutukset kalastoon Maa- ja metsätalouden kuormituksen vaikutukset kalastoon Jukka Ruuhijärvi ja Tapio Sutela, RKTL Mikko Olin, HY ympäristötieteen laitos Maa- ja metsätalouden vesistövaikutukset seminaari Helsinki 9.5.2014

Lisätiedot

Karvianjoen tulevaisuustarkastelut -hanke

Karvianjoen tulevaisuustarkastelut -hanke Karvianjoen tulevaisuustarkastelut -hanke Tutkimusryhmä: Mika Marttunen ja Mikko Dufva Kati Martinmäki, Ilkka Sammalkorpi, Inese Huttunen, Markus Huttunen, Marjut Partanen-Hertell, Virpi Lehtoranta, Riku

Lisätiedot

Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset

Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset Metsätalouden vesiensuojelukoulutus, 14.6.2012 Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Sisältö Mitä vesistökuormitus on? Mitä vesistökuormitus

Lisätiedot

VESIENHOIDON SUUNNITTELU

VESIENHOIDON SUUNNITTELU VESIENHOIDON SUUNNITTELU Meri ja Me! -teemapäivä Virastotalossa Taalintehtaalla 13.6.2015 Matti Jantunen 1 Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys ry Yhteistyö- ja asiantuntijajärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

TK1: Upilanojan ferrisulfaattisaostus

TK1: Upilanojan ferrisulfaattisaostus Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö Anne Lehmijoki TK1: Upilanojan ferrisulfaattisaostus Tulokset 213 214 Juha Paavola Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Alueen kuvaus... 1 2.1 Upilanojan valuma-alue... 1

Lisätiedot

Sekoitushapetus Vesijärven Enonselällä - Kolmen vuoden kokemuksia

Sekoitushapetus Vesijärven Enonselällä - Kolmen vuoden kokemuksia Sekoitushapetus Vesijärven Enonselällä - Kolmen vuoden kokemuksia Limnologipäivät 1.-11..13, Helsinki Pauliina Salmi Lammin biologinen asema Ismo Malin Lahden seudun ympäristöpalvelut Kalevi Salonen Jyväskylän

Lisätiedot

OPET Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä

OPET Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä OPET Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus Hämeessä 15.6.2012, Ympäristötoimenpiteillä lisää kannattavuutta maatilan toimintaan Huomisen osaajat -hankkeen verkostotapaaminen Sivu 1 20.6.2012 OPET-hankkeen

Lisätiedot

Tiivistelmä maksatushakemukseen

Tiivistelmä maksatushakemukseen Liite 1 Tiivistelmä maksatushakemukseen Projekti: Kitkajärvien monimuotoisuus, ihmisperäiset muutokset ja niiden hallinta (Kitka-MuHa) Projektin toteuttaja: Suomen ympäristökeskus/seppo Hellsten Raportointikausi:

Lisätiedot

Lintujen, kalojen ja veden vuorovaikutus

Lintujen, kalojen ja veden vuorovaikutus VELHO-hanke & Pro Saaristomeri ohjelma Poistokalastuksen ja ravintoketjukunnostuksen koulutusiltapäivä Salo 31.8.2011 Lintujen, kalojen ja veden vuorovaikutus Ilkka Sammalkorpi SYKE/Vesikeskus/Vesienhoitoyksikkö

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä Kirkkotie 49, Tuusula

Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä Kirkkotie 49, Tuusula PÖYTÄKIRJA KTR 3/2018 TUUSULANJÄRVEN KUNNOSTUSTYÖRYHMÄN KOKOUS Aika: Perjantai 14.9.2018 klo 9.00 10.45 Paikka: Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä Kirkkotie 49, Tuusula Osallistujat:

Lisätiedot

Muistio Pieksämäen seudun vesienhoidon järjestelypalaverista

Muistio Pieksämäen seudun vesienhoidon järjestelypalaverista Muistio Pieksämäen seudun vesienhoidon järjestelypalaverista Aika ja paikka: 25.9.2012, klo 13.00 14.30 Tapani Mähösen huone, Kanttila, Pieksämäki Läsnäolijat: Tapani Mähö, Hanna Kakriai, Timo Kauppi,

Lisätiedot

Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry ITÄMERI-HAASTEEN TOIMENPITEET Itämeri-haasteen kansallinen seminaari 3.12.2008 Toiminnanjohtaja Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry www.vhvsy.fi Vantaanjoen ja Helsingin

Lisätiedot

Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet

Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet Petri Liljaniemi Biologi Lapin ympäristökeskus 1 Vesistön ekologisen tilan luokittelu Biologiset tekijät Levät, vesikasvillisuus,

Lisätiedot

TUUSULANJÄRVEN PÖYTÄKIRJA 1/2010 KUNNOSTAMISPROJEKTI Ohjausryhmä. Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymän toimisto, Kultasepänkatu 4 B, Kerava

TUUSULANJÄRVEN PÖYTÄKIRJA 1/2010 KUNNOSTAMISPROJEKTI Ohjausryhmä. Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymän toimisto, Kultasepänkatu 4 B, Kerava TUUSULANJÄRVEN PÖYTÄKIRJA 1/2010 KUNNOSTAMISPROJEKTI Ohjausryhmä OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Aika: Perjantai 12.2.2010 klo 9.10-10.30 Paikka: Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymän toimisto, Kultasepänkatu

Lisätiedot

Pyhäjärveä edemmäs kalaan? kalan saatavuuden haasteet. Henri Vaarala, asiantuntija Pyhäjärvi-instituutti

Pyhäjärveä edemmäs kalaan? kalan saatavuuden haasteet. Henri Vaarala, asiantuntija Pyhäjärvi-instituutti Pyhäjärveä edemmäs kalaan? kalan saatavuuden haasteet Henri Vaarala, asiantuntija Pyhäjärvi-instituutti 1 Esityksen sisältö Haastatellut järvet, esittely Järvien kalastusinfra ja menetelmät Nykyiset saaliit

Lisätiedot

Vesienhoidon keskeiset kysymykset työohjelma ja aikataulu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue

Vesienhoidon keskeiset kysymykset työohjelma ja aikataulu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue Vesienhoidon keskeiset kysymykset työohjelma ja aikataulu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue KOOSTE KUULEMISPALAUTTEEN VERKKAVASTAUKSISTA LOKAKUU 2018 KOOSTE VERKKOKYSELYN VASTAUKSISTA

Lisätiedot

Kosteikon perustaminen

Kosteikon perustaminen Kosteikon perustaminen maatalouden ei-tuotannollinen investointituki Janne Raassina Metsäpalveluesimies Luonnonhoito Ukkolantie 18 80130 Joensuu 0400-790898 janne.raassina@otso.fi Kaikilla maankäyttömuodoilla

Lisätiedot

Karvianjoen vesistöalue, toteuttamattomien kehittämisaloitteiden yhteenvetotaulukko Päivitetty

Karvianjoen vesistöalue, toteuttamattomien kehittämisaloitteiden yhteenvetotaulukko Päivitetty vesistöalue, toteuttamattomien kehittämisaloitteiden yhteenvetotaulukko Päivitetty 19.3.2013 Koko vesistöalue kunnostusohjelma 2007-2015, koordinaatiohanke VARELY 31.10.2007 Käynnistynyt Vuorovaikutuksen

Lisätiedot