Helsingin yliopiston digivisio ja toimenpiteet digitaaliseen työskentelyympäristön. kehittämiseksi
|
|
- Teuvo Niemi
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ,m Helsingin yliopiston digivisio ja toimenpiteet digitaaliseen työskentelyympäristön kehittämiseksi Digitaalisen työskentely-ympäristön kehittämisryhmän loppuraportti Työryhmä: Anna Mauranen (pj.), Merja Eklin, Jaana Ihalainen, Päivi Karimäki-Suvanto, Sari Koski-Kotiranta, Jaakko Kurhila, Eeva Nyrövaara, Anne Rautanen, Susanna Rautio, Opri Salminen, Sari Timonen ja Kimmo Vehkalahti sekä sihteereinä Minna Frimodig ja Jere Majava
2 Sisällysluettelo 1. Työryhmän tehtävä Digitaalisen työskentely-ympäristön kehittämisen lähtökohdat Työryhmän suositukset ja linjaukset Yliopiston digivisio Osaamisen kehittäminen Palveluiden kehittäminen Fyysisen ja digitaalisen ympäristön kehittäminen Loppusanat...9
3 1. Työryhmän tehtävä Digitalisaation erilaiset kehitykset ja haasteet tulevat jatkossa määrittämään yliopistojen toimintaa yhä enemmän. Kehitys edellyttää yliopistolta näkemystä ja linjauksia digitaalisesta osaamisesta, johtamisesta ja infrastruktuurista. Tätä tehtävää varten rehtori asetti työryhmän linjaamaan ja kehittämään digitaaliseen työskentely-ympäristöön liittyviä käytäntöjä (rehtorin päätös 25/2015). Ryhmän tehtävänä oli: linjata, millaista digitaalista osaamista edellytetään opetus- ja tutkimushenkilöstöltä, antaa rehtorille lausunto, mitä digitaalisen työskentely-ympäristön kehittäminen edellyttää johtamiselta ja tulevilta infrastruktuuriratkaisuilta, kuvata, millaisia tukipalveluja henkilöstön osaamisen kehittämiseksi tarvitaan, antaa linjauksia siitä, miten digitaalisen työskentely-ympäristön kehittäminen huomioidaan osana strategiaa, jäsentensä kautta edistää linjattuja asioita omassa työssään ja yhteistyöryhmissään sekä laatia muut rehtorin pyytämät selvitykset ja suunnitelmat. Työryhmän tehtäväksianto oli varsin laaja, vaikkakin jo rehtorin päätöksessä työryhmää ohjeistettiin tekemään linjauksia ja kehittämisehdotuksia opetustoimintalähtöisesti ja kustannustehokkaasti koko yliopistokokonaisuuden etua katsoen. Tehtäväksiannon laajuuden johdosta myös ryhmän kokoonpano oli laaja. Työryhmään kuuluivat: Anna Mauranen, vararehtori, pj Merja Eklin, tietohallintopäällikkö Jaana Ihalainen, kiinteistöpäällikkö Päivi Karimäki-Suvanto, hallintopäällikkö Sari Koski-Kotiranta, opetusteknologiapäällikkö Jaakko Kurhila, Avoimen yliopiston johtaja Eeva Nyrövaara, tutkimushallinnon asiantuntija Anne Rautanen, asiantuntija, HYY Susanna Rautio, verkkoviestintäpäällikkö Opri Salminen, henkilöstön kehittämispäällikkö Sari Timonen, yliopistonlehtori Kimmo Vehkalahti, yliopistonlehtori (alun perin Anna-Maija Virtala) Minna Frimodig, asiantuntija, siht. Jere Majava, verkkopedagogiikan asiantuntija, siht. Työryhmä kokoontui viisi kertaa ( , , , ja ). Lisäksi järjestettiin lääketieteellisen tiedekunnan digitaalisen opetuksen kehittämistä esittelevä seminaari ( ) sekä yhteistapaaminen tulevien yliopisto-opiskelijoiden kanssa ( ). Digitaalisen työskentely-ympäristön nykytilaa ja kehittämistarpeita kartoitettiin kyselyllä, joka oli kohdistettu työryhmän jäsenille. Työryhmän työskentelyalueena käytettiin wikisivustoa ( Työryhmä määritti yliopiston digitaalisen työskentely-ympäristön vision ja tahtotilan sekä konkretisoi strategian toimeenpanosuunnitelman toimenpiteitä digitaalisen työskentely-ympäristön kehittämiseksi: mitä osaamista ja tukipalveluja sekä millaista infrastruktuuria (fyysinen ja digitaalinen) edellytetään tavoitteiden saavuttamiseksi. Työryhmän loppuraportti sekä siihen liittyvät suositukset ja linjaukset noudattelevat näitä osa-alueita.
4 2. Digitaalisen työskentely-ympäristön kehittämisen lähtökohdat Helsingin yliopiston strategisena tavoitteena on olla yksi maailman parhaista yliopistoista. Tavoite edellyttää myös digitalisaation huomioimista ja kehittämistä yliopiston toimintaympäristössä. Digitalisaatio ja yleinen teknologinen kehitys mahdollistavat uudenlaisia tieteen tekemisen tapoja sekä opetuksen ja opiskelun muotoja ja ympäristöjä. Yliopiston strategiassa vuosille korostetaankin luovan ja kansainvälisen huippututkimuksen ympäristöjen sekä oppimisympäristöjen digitalisaation kehittämistä. Kehittämisen erityiseen keskiöön on nostettu opiskelijat. 1 Myös yliopiston opetusfilosofiassa korostetaan korkeatasoisen oppimisyhteisön ja -ympäristön vaalimista ja ylläpitämistä sekä sitoutumista opetuksen oppimislähtöisyyteen. Opiskelijat tulee nähdä yliopistoyhteisön aktiivisina ja vastuullisina toimijoina, joiden panosta arvostetaan yliopiston kaikessa toiminnassa. Opinnoissa ja opetuksessa hyvinvoinnin - sekä varmasti myös digitalisaation kehittämisen - tärkeitä osia ovat perustellut pedagogiset ratkaisut, joita opettajat ja opiskelijat yhdessä arvioivat ja kehittävät. Yliopiston opetuksen kehittämisen lähtökohtana ovat opetuksen arvostaminen, pedagoginen osaaminen ja halu parantaa omaa ja yhteisön toimintaa. 2 Helsingin yliopiston digivisio tähtää koko yliopiston toiminnan läpikäyvään digitalisointiin osana uutta oppimiskulttuuria: opiskelijat, opettajat, tutkijat ja muu henkilöstö luovat yhdessä kokeilevaa, digitaalisuuteen, avoimuuteen ja yhdessä tekemiseen pohjautuvaa oppimiskulttuuria. Opiskelijat ovat aktiivisesti kehittämässä menetelmiä, tiloja ja oppimisen arviointia. Myös oppimisanalytiikkaa hyödynnetään näiden kehittämisessä ja pyritään luomaan käyttäjäystävällisiä oppimisympäristöjä sekä tukemaan opiskelijoiden omaa kiinnostusta ja oppimista. Keskeisessä asemassa ovat mobiilius, multimodaalisuus ja tilan jäsentäminen uusin tavoin. Kokeilevuus, opiskelijakeskeisyys ja uudenlainen opiskelijoiden oman kiinnostuksen tukeminen rinnan vahvan yhteisöllisyyden kanssa mahdollistuvat digitaalisuuden ja fyysisten oppimistapahtumien vuorottelulla ja yhdistelmillä. Digitaaliset taidot ovat olennainen, läpikäyvä elementti mielekkään oppimis- ja työskentelykulttuurin ja pedagogiikan kehittymisessä. Digitaalisuutta ja fyysisiä oppimistapahtumia yhdistellään, kokeillaan sekä kehitetään siten, että opiskelijakeskeisyys ja oppijan oma toimijuus vahvistuvat. Digitaaliset taidot otetaan huomioon niin henkilöstön rekrytoinnissa kuin nykyisen henkilöstön ja opiskelijoiden tukemisessa sekä heidän osaamispotentiaalinsa hyödyntämisessä. 3. Työryhmän suositukset ja linjaukset 3.1. Yliopiston digivisio Yliopiston opetus- ja tutkimushenkilöstö, muu henkilöstö sekä opiskelijat käyttävät jo nykyisin varsin ketterästi ja joustavasti erilaisia digitaalisia ympäristöjä työssään. Yliopiston on edelleen pidettävä kiinni ketteryydestä ja joustavuudesta, mutta huomioitava samalla, että digitaalisen työskentely-ympäristön linjakas ja tavoitteellinen kehittäminen edellyttää yliopistolta selkeitä ja 1 Helsingin yliopiston strategia , strategia.helsinki.fi. 2 Helsingin yliopiston opetusfilosofia, helsinki.fi/opetus/opetusfilosofia/opetusfilosofia.pdf
5 priorisoituja panostuksia osaamisen, palveluiden sekä digitaalisen ja fyysisen ympäristön kehittämiseen. Kehittämistä on tehtävä yhteisen vision mukaisesti sekä johdettava selkeästi ja systemaattisesti. Työryhmä määritteli yliopiston digivision seuraavasti: Yhteisöllisyys - avoimuus - kokeilukulttuuri - Digitaalinen oppimiskulttuuri uusiutuvan ja yhteisöllisen opetuksen keskiöön. Digitaalisuus edistää yhteisöllistä oppimista, opetuksen ja oppimismateriaalien avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, vuorovaikutusta, jatkuvaa kehittämistä ja uudistamista sekä innostaa uskaltamaan uusia asioita. Seuraavissa luvuissa on tarkasteltu erikseen niitä edellytyksiä, joita digitaalisen työskentelyympäristön kehittäminen em. vision mukaisesti edellyttää yliopistolaisten osaamiselta, palveluilta sekä fyysiseltä ja digitaaliselta ympäristöltä. Samassa yhteydessä on annettu työryhmän linjauksia ja suosituksia eri kehittämisalueille. Merkittävä osa näistä suosituksista on sisällytetty myös Helsingin yliopiston strategiaan , jonka valmisteluvaiheeseen digitaalisen työskentely-ympäristön kehittämisryhmä osallistui aktiivisesti syksyllä Osaamisen kehittäminen Yliopisto tarjoaa koko yliopistoyhteisölle oppimisympäristön, joka tukee työskentelyä, oppimista ja opintojen etenemistä mielekkäästi, joustavasti ja tehokkaasti. Digitalisaation hyödyntämisen ja soveltamisen opetuksessa tulee olla pedagogisesti mielekästä ja tähdättävä aina opiskelijoiden oppimisen ja osaamisen edistämiseen. Digitaalista osaamista kehitetään systemaattisesti koko yliopiston tasolla. Yliopiston nykyisten ja uusien opiskelijoiden tottuneisuus verkkoympäristöjen käyttöön huomioidaan oppimisympäristöjen kehittämisessä. Lisäksi tarjotaan tukea ja opetusta digitaalisten työympäristöjen ja työkalujen käytössä, niin opiskelijoille kuin henkilökunnalle. Digitaalisten opetus- ja oppimisympäristöjen kehittäminen luo uusia osaamistarpeita erityisesti opetus- ja tutkimushenkilöstölle. Opetus- ja tutkimushenkilöstön osaamista tuetaan monin eri tavoin, mm. pedagogisen koulutuksen ja vertaistuen avulla. Opettajien, tutkijoiden ja muun henkilöstön digitaalinen osaaminen ja sen kehittämistarpeet huomioidaan rekrytoinneissa, perehdytyksessä ja erilaisissa verkostoissa. Samoin varmistetaan se, että yliopistolaisilla on käytössään tarvittavat ja asianmukaiset tietotekniset laitteet. Varmistetaan, että opiskelijoilla on tarvittava osaaminen ja välineet digitaalisten opetus- ja opiskeluympäristöjen käyttöön. Edellytetään, että opiskelijoilla on tietokone käytössä opintojen aikana. Koulutusohjelmat määrittelevät ohjelmiin hyväksytyille opiskelijoille, millaista tietokonetta, kannettavaa tai tablettia ko. koulutusohjelman opinnoissa tarvitaan. Selvitetään, onko yliopistolla mahdollisuus tarvittaessa lainata tarvittava tietokone opiskelijalle, jolla sellaista ei mahdollisesti ole.
6 Opiskelijan tvt-ajokortilla varmistetaan ensimmäisen vuoden opiskelijoiden perehdytys yliopiston infrastruktuuriin ja sen turvalliseen käyttöön. Modernisoidaan tvt-ajokortin nimi vanhahtavasta tieto- ja viestintäteknologia -käsitteestä nykypäivään. Opiskelijan IT -taidot integroidaan koulutusohjelmien opetussuunnitelmatyöhön ja opintoihin; mieluiten sidottuna esim. autenttisiin tapahtumiin ja käyttötapauksiin. Digitaaliset valmiudet ja osaaminen huomioidaan koulutus- ja opetustarjonnan kuvauksissa osaamisperustaisesti. Varmistetaan, että yliopiston henkilöstöllä on tarvittava osaaminen ja välineet digitaalisten opetus-, opiskelu- ja työskentely-ympäristöjen käyttöön. Koko henkilöstöä edellytetään käyttämään monipuolisesti digitaalisia välineitä ja avoimia oppimisen, opetuksen ja tutkimuksen foorumeita. Erityisesti opetus- ja tutkimushenkilöstön digitaalista osaamista kehitetään koko yliopiston tasolla ja osana opetusta yhteistyössä opettajien ja opiskelijoiden kesken (vrt. HY:n strategian toimenpide nro 33 3 ). Osaamista tuetaan erilaisilla palveluilla (ks. luku 3.3.) sekä fyysisen ja digitaalisen opetus- ja oppimisympäristön kehittämisellä (ks. luku 3.4.). Käynnistetään tutkimusta digitaalisen ympäristön opetuskäytön kehittämiseksi sekä hyödynnetään suurien data-aineistojen (big data) tutkimusta tulevaisuuden ratkaisuissa Palveluiden kehittäminen Digitaalisen osaamisen kehittäminen edellyttää pitkäjänteistä panostusta palveluiden kehittämiseen. Yliopiston digitaalisten palveluiden tulee olla esteettömiä, johdonmukaisia ja käyttäjäystävällisiä sekä käytössä myös mobiilisti. Palveluiden kehittämisessä on pyrittävä tasapainoon keskitettyjen ja tuettujen järjestelmien tarjonnan sekä joustavamman kokeilukulttuurin välillä. Keskitettyjen palveluiden tulee muodostaa selkeä ja riittävän pitkäikäinen palvelukokonaisuus opiskelun, opetuksen ja tutkimuksen perustarpeisiin. Samaan aikaan on mahdollistettava joustavuus kannustamalla edelläkävijöitä kokeiluihin uusien palveluiden ja teknologioiden käyttöönotossa ja kehityksessä. Kehitetään keskitettyjä palveluja matalan kynnyksen periaatteella. Panostetaan kaikille yhteisiin ja helppokäyttöisiin digitaalisiin välineisiin ja järjestelmiin sekä niiden käytettävyyteen. Standardoiduissa palveluissa lisätään tiedotusta ja itsepalvelua, mm. erilaisten video-ohjeiden avulla. Samoin käyttäjien lähitukeen kehitetään uusia palvelukonsepteja (esimerkkinä Viikin salamajoukot) sekä reaaliaikaista chat-tukea. Keskitetyt palvelut ja tuki niiden käyttöön ovat saatavilla ns. yhden luukun periaatteella. (Myös HY:n strategian toimenpide nro 28.) Mahdollistetaan edelläkävijöiden kokeilukulttuuri. Edelläkävijöiden kokeilukulttuuriin kannustetaan järjestämällä (pedagogista) koulutusta sekä hyödyntämällä vertaistukea erilaisten sosiaalisten kanavien, kuten Yammerin kautta. (Myös HY:n strategian toimenpide nro 28.) Opetusteknologiaan ja sen käyttöön liittyvä koulutus integroidaan osaksi yliopistopedagogista koulutusta. 3 Viittaukset HY:n strategiaan : flamma.helsinki.fi/content/res/pri/hy352176
7 Otetaan käyttöön uudet opetuksen suunnittelun ja opintohallinnon perusjärjestelmät ja palvelukonseptit kaikissa koulutusohjelmissa. Palvelukonseptit tukevat opiskelun ja opetuksen prosesseja lähettämällä mm. yksilöityjä ilmoituksia ja muistutuksia esim. opetuksen ajoista ja ilmoittautumis ajoista. Palvelukonseptit edistävät opiskelijoiden opintojen suunnittelua ja opintojen etenemisen seurantaa pedagogisesti mielekkäällä tavalla. (Vrt. HY:n strategian toimenpide nro 26.) Tuetaan monipuolista digitaalisten välineiden hyödyntämistä ja kehittämistä opetuksessa. Digitaalisten välineiden hyödyntämistä ja kehittämistä tuetaan yliopistopedagogisen ja muun koulutuksen yhteydessä. Digitalisaation soveltaminen opetuksessa lähtee aina pedagogisista lähtökohdista ja tähtää opiskelijoiden oppimiseen. (Vrt. HY:n strategian toimenpide nro 23.) Edistetään videopohjaisen oppimateriaalin tuotantoa opetuksessa. Lisätään standardoituja ja helppokäyttöisiä monipuolisten videotallenteiden tuottamisympäristöjä opetustilojen yhteyteen tai läheisyyteen sekä varmistetaan tuki- ja koulutuspalvelut opetushenkilökunnalle. Tavoitteena on laaja ja monipuolinen videomateriaalituotanto, joka sisältää sekä korkeatasoista markkinointimateriaalia esim. MOOC -tarpeisiin että kevyemmin tuotettuja opetusmateriaaleja. Kaikkien uusien palveluiden ja alustojen kehityksessä otetaan lähtökohdaksi toimivuus mobiililaitteilla mobile first -periaatteella. Edistetään uusia, digitaalisia arviointikäytänteitä kuten soveltavia etä- ja kotitenttejä. Kehitetään edelleen pedagogisesti perusteluja digitaalisia arviointikäytänteitä mm. kotona tehtäviä etätenttejä ja sovelletaan niissä jo käytössä olevia oppimisympäristöjä. Laajennetaan tenttiakvaariotoimintaa. Valitaan sopiva teknologiaratkaisu myös digitaalisiin salitentteihin ja varustetaan jokaiselle kampukselle tätä varten suunniteltu tila. Pidemmällä aikavälillä pyritään siirtymään paremmin oppimista arvioiviin esseisiin, harjoituksiin ja vastaaviin opitun soveltamista arvioiviin käytäntöihin, joita voi tehdä ajasta ja paikasta riippumatta. Yksittäisistä tenteistä siirrytään kohti opiskelijan jatkuvia oppimistekoja, joissa hyödynnetään monipuolisesti avoimia foorumeita, digitaalisuutta sekä itse- ja vertaisarviointia. (Myös HY:n strategian toimenpide nro 12.) Suunnitellaan ja toteutetaan keskitetty tenttien hallinnointi- ja tukipalvelu. Hyödynnetään avoimia verkkokursseja opiskelijarekrytoinnissa. Avoimia perus- ja kesäkursseja hyödynnetään kansallisessa ja kansainvälisessä opiskelijamarkkinoinnissa ja -rekrytoinnissa. Kurssit välittävät tuleville opiskelijoille tietoa siitä, millaisia opinto-kokonaisuuksia/kursseja yliopistolla voi opiskella ja mitä osaamista opiskelu edellyttää opiskelijalta. Opiskelijalla on mahdollisuus jo lukioaikana suorittaa näitä kokonaisuuksia sekä saada niiden nojalla opinto-oikeus yliopistoon. (Myös HY:n strategian toimenpide nro 3.) Avoimien foorumien ja materiaalien käyttäminen ja tuottaminen opetuksessa, oppimisessa ja tutkimuksessa. Vuoteen 2020 mennessä opetus ja oppimateriaalit ovat digitaalisesti saavutettavissa. Avoimia opetus- ja tutkimusaineistoja ja -menetelmiä hyödynnetään laajasti opetuksessa (ml. OKM:n avoimen tutkimuksen hanke). Opiskelijoita opetetaan arvioimaan ja
8 käyttämään avoimien foorumien ja materiaalin aineistoja opinnoissaan. Opettajia tuetaan käyttämään ja tuottamaan avoimia opetus- ja tutkimusaineistoja sekä menetelmiä Fyysisen ja digitaalisen ympäristön kehittäminen Digitaalisuus sekä siihen liittyvät uudet oppimis-, opetus- ja työskentelymenetelmät eivät tule vähentämään ihmisten kohtaamisen tarvetta, mutta muuttavat vaatimuksia tiloille. Yliopiston tulee kehittää tilojaan siten, että ne edistävät yliopistolaisten vuorovaikutusta ja innovatiivisuutta, tukevat oppijaa aktiivisena toimijana ja erilaisia opetus- ja oppimismetodeja sekä rohkaisevat teknologian monipuoliseen käyttöön. Jotta tämä kaikki on mahdollista, tilojen tulee ovat avoimia, muunneltavia ja tilaratkaisuiltaan joustavia. Perinteisten luokka-, ryhmä- ja muiden työskentelytilojen lisäksi kaikki tilat tulee nähdä oppimis-, opetus- ja työskentely-ympäristöinä. Avoimet tilat, kuten kahvilat ja ns. kuolleet tilat, kuten aulat on vallattava opetuksen, oppimisen ja muun työskentelyn tiloiksi. Avoimiin, muunneltaviin ja joustaviin sekä vuorovaikutusta tukeviin tilaratkaisuihin päästään mm. seuraavilla toimenpiteillä. Ottamalla opiskelijat mukaan kehittämiseen. Fyysisen ja digitaalisen ympäristön kehittämisessä edistetään kokeilukulttuuria esim. järjestämällä kokeilu- ja pilottirahoitusta opiskelijoiden ja opettajien innovatiivisille aloitteille ja hankkeille, organisoimalla erilaisia opiskelijakilpailuja sekä tukemalla opiskelijoiden digitaalisia innovaatioita esim. osana opintoja. Kehittämällä tiloja digitaalista ja yhteisöllistä työskentelyä tukevaksi. Opetus- ja oppimistilat varustetaan tukemaan digitaalisia opetus- ja opiskelumenetelmiä. Tilat ovat muunneltavia, tukevat vuorovaikutusta ja mahdollistavat opetusteknologian monipuolisen käytön. Tilat varustetaan pinottavilla ja liikuteltavilla pöydillä ja tuoleilla, erityisesti uudisrakentamisen ja remontoinnin yhteydessä. Samoin parannetaan kannettavien laitteiden latausmahdollisuuksia lisäämällä sähköpisteitä opetus- ja oppimistiloihin. Videoteknologian käyttöä lisätään varustamalla lisää luokkatiloja, joissa on videointimahdollisuus sekä erilaisia matalan kynnyksen videointitiloja. (Myös HY:n strategian toimenpide nro 25.) Tiloja suunniteltaessa huomioidaan myös ergonomia ja viihtyisyys. Tiloissa käytetään standardoituja teknologioita, jotta niiden käyttö olisi helppoa ja ylläpidettävää. Lisäksi jokaisella kampuksella on tiloja, joissa kokeillaan ja kehitetään opetus- ja oppimistiloja tutkimukseen perustuen, samoin kuin riittävästi formaaleja tiloja erilaiseen ryhmätyöskentelyyn. Luotettavan ja nopean teknologian varmistamiseksi yliopiston tilat varustetaan riittävällä määrällä tukiasemia. Varmistetaan myös, että eri tiloissa olevat erilaiset digitaaliset laitteet eivät sulje toisiaan ulos käyttöympäristöistä. Erilaiset seminaari- ja luokkatilat avataan avoimiksi oppimistiloiksi tenttijaksojen ja opetukselle varatun ajan ulkopuolella.
9 On yliopiston yhteisten resurssien haaskaamista pitää yliopiston seminaari- ja luokkatilat suljettuina silloin kun niihin ei ole tehty etukäteisvarauksia. Tiloja ei seisoteta tyhjillään, vaan ne avataan avoimiksi oppimistiloiksi tenttijaksojen ja opetukselle varatun ajan ulkopuolella. Yliopistopalvelut selvittävät yhdessä tila- ja kiinteistökeskuksen sekä tietotekniikkakeskuksen kanssa uuden käytännön edellytykset sekä sen tarvitsemat palvelut (kuten esim. mobiili käyttöjärjestelmä, josta lähimpien tilojen onelinevaraustilanteen pääsee tarkistamaan mm. karttasovelluksen avulla). 4. Loppusanat Pohtiessaan millaisia toiveita, pelkoja ja kysymyksiä tulevaisuuden yliopiston oppimis - ja työskentely-ympäristöön kohdistuu, työryhmä tapasi myös tulevia yliopisto-opiskelijoita. 4 Helsingin matematiikkalukion oppilaiden ja opettajien sekä työryhmän yhteisessä visioseminaarissa korostui yhteisöllisyyden merkitys oppimisessa ja yleensä työelämässä sekä yhteisöllisyyden tukeminen erilaisin digitaalisin sovelluksin. Helsingin yliopiston opiskelijoiden vuorovaikutusta ja vertaisoppimista kursseilla tukeva Opinder -sovellus saikin lukiolaisilta paljon kiitosta. Digitaalisuuden toivottiin tuovan myös uudenlaista monipuolisuutta ja muokattavuutta opintoihin sekä tukevan ajasta ja erityisesti paikasta riippumatonta opiskelua. Samoin opiskelun jaksottamiseen ja rytmittämiseen digitaalisuuden toivottiin parhaimmillaan tuovan apua ja tukea. Erilaiset joustavat tilaratkaisut nähtiin digitaalisen oppimisympäristön edellytyksinä. Lukio-opiskelijat eivät jääneet kuitenkaan murehtimaan mm. latauspisteiden puutetta, vaan näkivät jo tulevaisuuteen, jossa uudet teknologiat mahdollistavat laitteiden langattoman latautumisen ilman, että asiaan täytyy enää kiinnittää huomiota sekä huomauttivat, että jo nykyisin on olemassa tehokkaita kannettavia latureita. Yhteisinä pelkoina tulevaisuuden oppimis-, opetus- ja työskentely-ympäristön suhteen nähtiin digiuudistusten tekeminen vain uudistamisen vuoksi sekä kömpelöt ja huonot ohjelmistot, jotka tuovat pahimmillaan vain lisää sekavuutta opiskelu- ja työprosesseihin. Huolta herätti myös se, lisääkö digitaalinen oppimisympäristö eriarvoisuutta mm. sen suhteen missä määrin opiskelijat ovat tottuneita työskentelemään digitaalisesti tai miten heillä on mahdollisuus päästä käyttämään ja hyödyntämään opiskelussa vaadittavia teknologioita. Sekä lukiolaisten että yliopistolaisten visiot ja toiveet oppimis- ja työskentely-ympäristöstä, jossa yhteisöllisyys, avoimuus ja kokeilukulttuuri ovat keskeisiä arvoja ja lähtökohtia, olivat hyvin yhteisiä. Jotta Helsingin yliopiston oppimis- ja työskentely-ympäristön digiloikka tämän suuntaisesti on mahdollista, on kehittämistä johdettava yliopistossa selkeästi ja systemaattisesti. Työryhmän mielestä vaarana on, että vaikka yhteisiä linjauksia ja toimenpiteitä on nyt annettu ja tavoitetila asetettu, yliopiston eri toimijat joutuvat mm. kiristyvän taloudellisen tilanteen sekä erilaisten ristiriitaisten vaatimusten edessä tilanteeseen, jossa lopulta täysin muut seikat tulevat priorisoiduksi arkipäivän toiminnassa. Jotta tämä tilanne vältetään ja edellä esiteltyjä toimenpiteitä voidaan viedä eteenpäin systemaattisesti, työryhmä päätyi linjaamaan kaksi keskeisintä digiloikan saavuttamiseen liittyvää asiaa. 4 Yhteistapaaminen Helsingin matematiikkalukion ja työryhmän kanssa Minerva -torilla
10 1) Uudet koulutusohjelmat Koulutusohjelmille ja niiden johtajille/johtoryhmille on luotava työryhmän linjausten pohjalta selkeät ohjeet digitaalisen oppimis- ja opetusympäristön kehittämiseksi. Työryhmän linjaamat toimenpiteet on pilkottava ns. pienempiin askeliin ja asetettava etenemisjärjestys: 1) asiat, joka ainakin pitää tehdä ja saavuttaa, 2) asiat, jotka olisi hyvä tehdä ja 3) asiat, joita voi vielä edistää (mikäli aikaa ja resursseja jää). Ohjeistus työstetään Yliopistopalveluissa yhdessä koulutusohjelmien johtajien kanssa. Koulutusohjelmille on luotava kannustimia digitalisaation edistämiseksi sekä tarjottava riittävästi apua ja tukea mm. opetusteknologiakeskuksen, tietotekniikkakeskuksen, tila- ja kiinteistökeskuksen sekä yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikön toimesta ja yhteistyönä. Lisäksi koulutusohjelmien johtajille on tarjottava yhteisiä foorumeja, jossa keskustellaan ja jaetaan kokemuksia digikehittämiseen. Digitalisaation tavoitteet määritellään selkeästi ja niitä arvioidaan osana tavoiteneuvotteluja. 2) Digiloikan toteuttaminen yliopistossa projektoidaan Iso Pyörä -koulutusuudistuksen tapaan. Projekti toteutetaan strategiakaudella ja sitä johtaa opetuksesta ja tutkimuksesta vastaava vararehtori. Kaikki keskeiset toimijat (mm. Yliopistopalvelut, TIKE ja TILA) sitoutuvat yhteistyöhön ja yhteisen tavoitetilan toteuttamiseen asetettujen toimintalinjausten mukaisesti ja niitä priorisoiden. Linjausten toteutumista seurataan projektin johtoryhmässä sekä tuetaan mahdollisella yhteisellä tukibudjetilla. Myös opiskelijat osallistetaan projektin suunnitteluun ja arviointiin. Näillä työryhmän antamilla linjauksilla ja edellä mainitulla digiloikan selkeällä johtamisella Helsingin yliopisto on strategiakauden loppuun mennessä todellinen luova, kansainvälinen oppimisen, opetuksen ja huippututkimuksen ympäristö.
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (YO)
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään (YO) A) OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMINEN Opiskelijavalintojen uudistamistoimenpiteet tulee raportoida alakohtaisesti. Raportoinnissa voi käyttää OKM:n
LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/9 22.03.2016
Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) 9 Helsingin kaupungin opetuksen digitalisaatio-ohjelma vuosille 2016-2019 (koulutuksen ja oppimisen digistrategia) HEL 2016-003192 T 12 00 00 Esitysehdotus Esittelijän
Ropeka. Taustakysymykset
Ropeka Kysely koostuu taustakysymyksistä ja neljästä eri teemasta koostuvasta osiosta. Jokaisessa osiossa pyydetään ensin arvioimaan oppilaitoksesi tämän hetkistä tilannetta neljän kuvauksen perusteella
Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Digioppimisen Areena
Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi Digioppimisen Areena 27.11.2018 Perusopetus Opetusneuvos Kimmo Koskinen Perusopetuksen digitalisaatiolle suunnitellaan yhteisiä
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020
KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020 Sisällys 1. Opetus muutoksessa.2 2. Visio.2 3. Tavoitteet.2 4. Toteutus 3 5. Kehittämissuunnitelmat 4 1 1. Opetus muutoksessa Oppimisympäristöt ja oppimistavat
Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia
Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen
POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017
POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta
Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA opetusneuvos Aija Töytäri
Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA 30.9.2019 opetusneuvos Aija Töytäri 1.10.2019 1 Edellisen hallituksen panostukset korkeakoulutuksen kehittämiseksi Nopeutetaan siirtymistä
Opettajankoulutus digitaalisella aikakaudella. Kristiina Kumpulainen professori, Helsingin yliopisto Opettajankoulutus verkossa seminaari 04.04.
Opettajankoulutus digitaalisella aikakaudella Kristiina Kumpulainen professori, Helsingin yliopisto Opettajankoulutus verkossa seminaari 04.04.2008 Opettajan ammattitaidon kehittymisen tukeminen tietoyhteiskunnassa
Projektipäällikkö Olli Vesterinen
Projektipäällikkö Olli Vesterinen OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta Uudet opetussuunnitelman
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 6.3.2017, Jyväskylä #uusiperuskoulu UUSI PERUSKOULU 1. Peruskoulufoorumilta visio suomalaiselle peruskoululle 2. Opettajien osaamisen kehittäminen läpi uran 3. Kokeilu-, kehittämis-
Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit
n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Opetuslautakunta OTJ/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (5) 91 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Björnberg-Enckellin ym. koulujen IT-strategiaa koskevasta talousarvioaloitteesta HEL 2012-004357
Peruskoulu-työpaja
Peruskoulu-työpaja 16.5.2016 Strategisen hallitusohjelman Osaaminen ja koulutus -painopistealue kärkihanke 1: Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin toimenpide 1: Uudistetaan
Digitaaliset ratkaisumme tehostavat koulutuksen johtamista, suunnittelua ja arviointia.
Jyväskylän yliopistossa digitalisaatio on innostavaa ja ennakkoluulotonta kyvykkyyttä yksilö- ja organisaatiotasolla, joka mahdollistaa vahvan kehityksen ja edelläkävijyyden vahvuusalueillamme: Yliopistomme
Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM
Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM 31.10.2016 OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta
Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!
Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,
Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu
Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!
#DigCompOrg ja #HAMK Työkalu oppilaitoksen digikyvyn kehittämiseen ja arviointiin
#foorumi140 #DigCompOrg ja #HAMK Työkalu oppilaitoksen digikyvyn kehittämiseen ja arviointiin EU:n DigCompOrg-viitekehyksen soveltaminen Hämeen ammattikorkeakoulussa ITK 7.4.2017 Jaana Kullaslahti @jkullaslahti
LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016
Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,
ETÄOPETUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTOSSA. - TVT - strategia
ETÄOPETUS KOUVOLAN SEUDUN AMMATTIOPISTOSSA - TVT - strategia YLEISTÄ Ajanmukaisen tieto- ja viestintätekniikan riittävä hallitseminen on yksi merkittävimmistä yksilön elinikäisen oppimisen avaintaidoista
Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä
Avauspuheenvuoro Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2016 Pääjohtaja Aulis Pitkälä 7.12.2016 Ajankohtaista koulutuksen kehittämisessä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 - keskeiset kehittämisen
Hyvän ohjauksen kriteerityö
Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot
Helsingin kaupungin opetuksen digitalisaatio-ohjelma vuosille (Koulutuksen ja oppimisen digistrategia)
Liite 2 Helsingin kaupungin opetuksen digitalisaatio-ohjelma vuosille 2016 2019 (Koulutuksen ja oppimisen digistrategia) Helsingin kaupunki Opetusvirasto H Y VÄ O P P I M I N E N Tietoteknologialla tulevaisuuden
Kokemuksista strategiaan digitaalisuus opettajien ja opiskelijoiden silmin
Kokemuksista strategiaan digitaalisuus opettajien ja opiskelijoiden silmin Janne Niinivaara Koordinaattori, verkkoopetus ja viestintä Helsingin yliopiston Kielikeskus Johanna Vaattovaara Pedagoginen yliopistonlehtori
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet
Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Eija Kauppinen 13.4.2016 Perusopetuksen oppimiskäsitys Oppilas on aktiivinen toimija ja oppii asettamaan tavoitteita, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan muiden kanssa.
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 24.3.2017, Vaasa Projektipäällikkö Tiina Silander #uusiperuskoulu UUSI PERUSKOULU 1. Peruskoulufoorumilta visio suomalaiselle peruskoululle 2. Opettajien osaamisen kehittäminen
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Oulu 6.3.2017 #uusiperuskoulu Suomi on koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa (Hallituksen strateginen ohjelma)
Dynamo-koulutus 7.5.2014 Omat laitteet oppimisessa
Dynamo-koulutus 7.5.2014 Omat laitteet oppimisessa Käsitteitä BYOD - Bring Your Own Device CYOD - Choose Your Own Device MDM - Mobile Device Management Pilvipalvelut TAVOITE: Omnia tekee ratkaisuja ja
Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013
Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Ohjelmaan osallistuvat kaikki Pirkanmaan toisen asteen oppilaitokset, lukiot ja ammatillinen koulutus, nuorisoasteen- ja aikuiskoulutus.
Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen
Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa
Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja
AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto
AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:
Katsaus koulujen tekniikkahankintoihin mitä hankitaan, miksi hankitaan ja kuka päättää mitä hankitaan? MKKO HORILA
Katsaus koulujen tekniikkahankintoihin mitä hankitaan, miksi hankitaan ja kuka päättää mitä hankitaan? MKKO HORILA Harjoittelukoulujen TVT-strategian visio Harjoittelukoulut ovat asiantuntija- ja edelläkävijäyhteisöjä
Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa
Ope.fi koulutusmalli Helsingin yliopistossa Viisi opintoviikkoa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä vuodesta 2000 lähtien http://ok.helsinki.fi/opefi Pauliina Kupila ja Mari Jussila Opetusteknologiakeskus
Tulevaisuuteen tähtäävä poliisikoulutus
Päätös ID-17153509 1 (5) 20.07.2017 POL-2017-13405 Poliisiammattikorkeakoulun pedagogiset linjaukset 2017- Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen
Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista?
Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? ITK2012 Call for papers vaihe Sari Muhonen, luokanopettaja, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Ari Myllyviita, hankekoordinaattori,
FUAS-virtuaalikampus rakenteilla
Leena Vainio, FUAS Virtuaalikampus työryhmän puheenjohtaja Antti Kauppi, FUAS liittouman projektijohtaja FUAS-virtuaalikampus rakenteilla FUAS Virtuaalikampus muodostaa vuonna 2015 yhteisen oppimisympäristön
Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia
Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia Visio etaitoa kalastamassa tietoa ja taitoa hyvillä toimintamalleilla, verkoilla ja välineillä Rohkeus
Oppijan polku - kohti eoppijaa. Mika Tammilehto
Oppijan polku - kohti eoppijaa Mika Tammilehto Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia Yhteistyössä palvelu pelaa määritellään julkisen hallinnon asiakaspalvelujen visio ja tavoitetila vuoteen 2020 Asiakaspalvelun
Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta
Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta Niina Oikarinen niina.oikarinen@oulu.fi Alustuksen aiheet Kehittämishanke
Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas
Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt Pepe Vilpas Digitalisaatiolla tarkoitetaan laajasti toimintatapojen uudistamista ja prosessien ja palveluiden sähköistämistä
LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit
OULUN LYSEON LUKION LAATUTYÖ Omaa tarinaa laadusta Mitä koulu edustaa sinulle? Mitä haluat saada aikaan omassa työssäsi? Miksi laatutyötä tarvitaan? Miten haluat itse olla mukana laatutyössä? Miten sinun
Ympärivuotinen opiskelu ja koulutuksen strateginen suunnittelu TYÖPAJA 3, YHTEENVETO 16.-17.9.2014
Ympärivuotinen opiskelu ja koulutuksen strateginen suunnittelu AMK-KOULUTUKSESTA JA PEDAGOGISESTA KEHITTÄMISESTÄ VASTAAVIEN VARAREHTOREIDEN TYÖPAJA TYÖPAJA 3, YHTEENVETO 16.-17.9.2014 Työpajan osallistujat
Joustavat oppimisen tilat Oppimaisemafestivaali Grand Marina Helsinki klo
Joustavat oppimisen tilat Oppimaisemafestivaali 2017 Grand Marina Helsinki 4.5.2017 klo 11.35 11.55 Joustavat oppimisen tilat - JOT Lähtökohdat Tilat Alueellinen kehitys ja palveluverkko Väistötiloissa
Pedagogisen johtamisen katselmus
Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmuksen lomakkeen täyttöohje: Pedagogista katselmusta käytetään pedagogisen johtamisen arvioinnin ja kehittämisen työkaluna. Arviointi on hyvä
Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä. Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja
Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja Yhteinen tahtotila oppilaat hallitsevat tieto- ja viestintätekniikkaa teknologia on läsnä
Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely
Helsingin kasvatus ja koulutus Toimialan esittely 30.5.2017 Helsingin kasvatus ja koulutus 1 2 3 Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pähkinänkuoressa Tavoitteemme: mistä haluamme olla tunnettuja?
Joustavat oppimisen tilat. innostavat aktiiviseen oppimiseen
Joustavat oppimisen tilat innostavat aktiiviseen oppimiseen Mistä JOT-hankkeessa on kysymys? Espoon sivistystoimi on käynnistänyt Joustavat oppimisen tilat -hankkeen (JOT), jossa koulujen oppimisympäristöjä
Korkeakoulujen henkilöstön pedagogisen ja digitaalisen opetus- ja ohjausosaamisen vahvistaminen
Korkeakoulujen henkilöstön pedagogisen ja digitaalisen opetus- ja ohjausosaamisen vahvistaminen Koordinaatio Turun yliopisto Johtaja vararehtori Riitta Pyykkö Mukana 14 partneriyliopistoa https://sites.utu.fi/okmdigipeda/
Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022
Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri
Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen
Opetuksen suunnittelun lähtökohdat Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Shulmanin (esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia työkappale 20.5.2011 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa... 1 2 KPEDUn tieto- ja viestintätekniikan
KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus
KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät
Tieto- ja viestintätekniikka opettajan arjessa. Espoon kaupunki, suomenkielinen opetus
Tieto- ja viestintätekniikka opettajan arjessa Espoon kaupunki, suomenkielinen opetus Puheenvuorojen aiheet Kansalliset tavoitteet ja tilanne Espoossa Sosiaalinen media oppimisessa Kodin ja koulun yhteistyö
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
Löydämme tiet huomiseen
Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan
Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt
Pedagoginen johtaminen ja opetuksen kehittäminen Salpauksessa - kaikki yhdessä tehtäviensä mukaisesti Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Koulutusjohtajat Hankkeiden rahoitus Hannu
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata
Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009
Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...1 1.1 Valkeakoski-opiston tietostrateginen visio...1 2 NYKYTILA JA TAVOITE...1 2.1 Tekniset valmiudet...1 2.1.1 Tavoite...1 2.2 Henkilökunnan
Harjoittelukoulun viestintäkulttuurin muutos
enorssin oppimisympäristöseminaari, Turun normaalikoulu Harjoittelukoulun viestintäkulttuurin muutos Office365- ja Teamsympäristön käyttöönotto Ari Myllyviita, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu
Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä
Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu
Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni
Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen
Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus
Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Aija Rinkinen Opetushallitus For Osaamisen learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi 2020 Koulutukseen on panostettava
Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa
Liiketoiminta kehittyy kehity sinäkin. Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa Tieturi Oy / Arja Sipola HTC Santa Maria, Tammasaarenkatu 5, 00180 Helsinki, Finland www.tieturi.fi (09) 431 551
SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa
SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa TIES462 Virtuaaliset oppimisympäristöt-kurssi Sanna Kainulainen 2014 Miksi tämä aihe? SOMEn käyttö on yleistynyt Miksi SOMEn käyttö kouluissa ja oppilaitoksissa
Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä
Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän
1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet Yhteiset tavoitteet Peruskoulun tavoitteet Lukion tavoitteet...
1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet... 1 1.1 Yhteiset tavoitteet... 1 1.2 Peruskoulun tavoitteet... 1 1.3 Lukion tavoitteet... 1 1.4 Aikuislukion tavoitteet... 2 2 Tvt-projektit...
Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista
Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Lukiopäivät 13.11.2013 Opetusneuvos Eija Kauppinen Opetusneuvos Tiina Tähkä OPETUSHALLITUS 1 2 Maailma on hämmentävä paikka! Osaamisen 7.11.2013
UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-
UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-24.9.2015 Opetussuunnitelmatyön aikataulu Syyskuu 2015: Rehtorin päätös opetussuunnitelmatyön yhteisiksi tavoitteiksi / linjauksiksi 24.9.2015: opetussuunnitelmatyön aloitusseminaari
VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto
VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Ylijohtaja Mika Tammilehto 7.5.2019 TYÖN MURROS ON JO TODELLISUTTA Teknologinen kehitys muuttaa talouden toimintalogiikoita ja rakenteita, ammatti- ja tehtävärakenteita,
Koulutuspoliittisen ohjelman mittarit
Koulutuspoliittisen ohjelman mittarit Oppimisen ja opetuksen oppijakeskeinen uudistaminen Mittari 1: Oppijat voivat vaikuttaa opetuksen suunnitteluun Kuvaus: Oppijoita kuunnellaan säännöllisesti opetuksen
Toimintamallit ja kansalliset suunnitelmat koulun arjeksi ja eloon! ITK-workshop , Aulanko
Toimintamallit ja kansalliset suunnitelmat koulun arjeksi ja eloon! ITK-workshop 21.4.2010, Aulanko 14:00 14:10 Workshopin avaus (Hämeenlinna, Aulanko) professori Marja Kankaanranta, OPTEK-hanke, Jyväskylän
Strategian toimeenpano Janne Sariola
Strategian toimeenpano 23.11.2001 Janne Sariola Teemat Toimeenpano: Mitkä toiminta-alueet alueet valitaan? Vaihtoehtoisia toimintoja kuinka tvt-opetuskäytön kehittäminen organisoituu? Mahdollisuuksia kehittämistyöhön
Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen
Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia
TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet
TAUSTATIEDOT Tervetuloa kehittämään ammatillisen koulutuksen digitalisaation tulevaisuutta! Kyselyllä saadaan tietoa siitä, kuinka digitalisaation vaikutukset näkyvät ammatillisessa koulutuksessa opiskelijan
HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi
HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi Helsingin yliopiston opintoasiainneuvosto on 22.5.2017 päättänyt seuraavaa opetustaidon arvioinnista: Opetustaito arvioidaan Helsingin
KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"
KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme
Ympärivuotisen opiskelun edistäminen keskustelutilaisuus Johtaja Hannu Sirén
Ympärivuotisen opiskelun edistäminen keskustelutilaisuus 17.4.2015 Johtaja Hannu Sirén Mitä ympärivuotisen opiskelun edistämisellä tarkoitetaan? Korkeakoulupoliittisena tavoitteena ollut jo pitkään, että
Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.
Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri
Arviointikäytänteet: suosituksia ja tuloksia
Arviointikäytänteet: suosituksia ja tuloksia Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Sirpa Orell ja Marja Tamm Kehittämissuositus: Arviointia tulee monipuolistaa Opettajien
Horisontti
Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää
Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa. Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö
Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö 9.11.2017 Mikä vertaisauditointi ja miksi? Auditointiprosessi Mitä opimme, mitä voisitte oppia meiltä? MK 9.11.2017
MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa.
MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen kulttuurin ja osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. 2 DIGITAALISUUS Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin
1 Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Päivi Häkkinen PERUSOPETUS 2020 Tietoyhteiskuntavalmiudet 18.3.2010, Opetushallitus, Helsinki 2 Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan ja halutaan
Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen Ylijohtaja Mika Tammilehto 1.11.2016 Reformin toimeenpanon lähtökohdat toimintaympäristö ja sen osaamisvaatimukset muuttuvat asiakaskunnan (yksilöt ja
OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017
OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017 Seija Aalto, koulutusjohtaja Yrittäjyyslinjausten tarkoituksena on suunnata, kehittää ja ohjata eri koulutusasteiden yrittäjyyden edistämisen ja yrittäjyyskasvatuksen toimenpiteitä
#DIGI. Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi.
#DIGI Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi. #DIGIKYVYKKYYS Opiskelijan kyky toimia sujuvasti digitalisoituvissa
Näkökulmia koulupedagogiikkaan professori Leena Krokfors Helsingin yliopisto, opettajankoulutuslaitos
Välittävä Näkökulmia pedagogiikkaan professori, opettajantuslaitos Kommenttipuheenvuoro johtava konsultti Petri Eskelinen, Helsingin kaupunki, Mediakeskus Välittävä ]É{wtÇàÉ Koulussa opiskeltu tieto ei
Nakkilan kunnan M -suunnite lma alkae n. Oppimisympäristö antaa mahdollisuuden ja innostaa oppimaan ajasta ja paikasta riippumatta.
M -str ategia Nakkilan kunnan M -suunnite lma 1.8. 2017 alkae n VISIO Oppimisympäristö antaa mahdollisuuden ja innostaa oppimaan ajasta ja paikasta riippumatta. TAVOITETI LA Tieto-ja v iestintäte kniikka
LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET
LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET Pääjohtaja Aulis Pitkälä Pro Lukio ry:n lukioseminaari Helsinki 6.11.2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Lukiopedagogiikan arviointi Koulutuksen arviointineuvoston
Avoin toimintakulttuuri. SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen
Avoin toimintakulttuuri SotePeda 7/24 Hanna Lahtinen 6.11.2018 Avoimuus on luonteva osa elämäämme Jaamme vapaaehtoisesti omaa henkilökohtaista elämäämme verkossa mm. somen kautta Osaamme valita, osaamme
Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022
Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen
Pedagoginen johtaminen
Pedagoginen johtaminen Pedagogisten johtajien koulutus 30.10.2006 Pedagoginen johtaminen Opetustoiminnan tukeminen Yhteisöllisyyden muodostumisen tukeminen Tavoite I Tavoite II Oppimisen edistäminen Laadukas
Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015. Ilmari Hyvönen
Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015 Ilmari Hyvönen Digitalisaatio ja korkeakoulut Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset tuottavat opetuksen ja tutkimuksen avulla sen tiedon ja osaamisen,