Suomea kokouksessa edusti maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sekä virkamiesvaltuuskunta. +++

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomea kokouksessa edusti maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sekä virkamiesvaltuuskunta. +++"

Transkriptio

1 1(7) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE EUE Paavilainen Marika(UM), Kuisma Jaakko(UM) JULKINEN Asia Neuvostoraportti; ympäristöneuvosto Kokous Ympäristöneuvosto Ympäristöministerit hyväksyivät neuvoston yleisnäkemyksen päästökauppadirektiivin uudistamisesta. Yleisnäkemyksen puolesta äänesti 19 jäsenmaata (m. FI) ja sitä vastusti 9 jäsenmaata. Näille maille vaikein asia oli yleisnäkemykseen sisällytetty päästökauppajärjestelmän vahvistaminen. Lisäksi neuvostokäsittelyn menettelyt saivat kritiikkiä osakseen. Vahvistamisen lisäksi merkittävin muutos neuvostossa oli jäsenmaille asetettu ohjeellinen yläraja päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensoinnille. Keskustelussa esiin nousivat päästökaupan merkittävyys osana EU:n 2030-pakettia ja EU:n ilmastojohtajuus, sekä sisältökysymyksissä hiilivuotosäännöt, päästökaupan vahvistaminen ja vähähiilisyyttä tukevat rahastot. Komissio informoi neuvostoa uudesta ehdotuksesta koskien lentoliikenteen päästökauppaa. Tarkoitus on jatkaa nykyisen menettelyn mukaisesti siihen asti, kunnes kansainvälisen lentoliikenteen päästöjen hyvitysjärjestelmä (CORSIA) on otettu käyttöön. Komissio esitteli lisäksi suunnitelmansa hyödyntää NER300 rahaston käyttämättömiä varoja tukemaan vähähiilisiä liikenneinvestointeja. NL informoi neuvostoa kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden edistymisestä. Komission tiedonantoa Agenda 2030 toimeenpanosta kritisoitiin kunnianhimottomaksi, mutta pidettiin tärkeänä yhteistyön koordinoinnin aloitteena EU-tasolla. Yleisten asioiden neuvosto käsittelee kesäkuun kokouksessaan neuvoston päätelmät asiasta. Ministerit antoivat tukensa komission aloitteelle Ympäristönpolitiikan toimeenpanoraportoinnista (EIR). Korostettiin tarvetta keskittyä sen selvittämiseen, mistä säätäminen EU-tasolla on tärkeää ja tuo lisäarvoa ympäristöpolitiikan toimeenpanoon EU:ssa. Muissa asioissa ministereitä informoitiin muun muassa lentoliikenteen päästökauppajärjestelmästä EU:ssa ja kiertotaloutta koskevan EU:n toimintasuunnitelman viimeaikaisesta kehityksestä. Suomea kokouksessa edusti maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sekä virkamiesvaltuuskunta. +++

2 2(7) Asialistan hyväksyminen Asialista (6419/17) hyväksyttiin muutoksitta. PL nosti esiin kysymyksen äänestysmenettelystä. Sen mukaan yleisnäkemys yhteispäätösmenettelyyn kuuluvassa prosessissa pitäisi hyväksyä määräenemmistöllä ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa noudatettavin äänestyssäännöin. Neuvoston oikeuspalvelu katsoi, että yleisnäkemys ei ole virallinen lainsäädäntömenettelyn vaihe. Se ei ole yhteispäätösmenettelyyn kuuluva muodollinen päätös, eikä sitä toteuteta virallisten äänestyssääntöjen mukaisesti. Tosin puheenjohtaja voi tarkistaa päätöksen voimasuhteet laskemalla, minkälainen äänimäärä sillä on takanaan. Tällöin noudetaan niitä äänestyssääntöjä, jotka olisivat voimassa silloin, kun asia tulee lopulliseen äänestykseen. Muut kuin lainsäädäntöasiat A-kohtien luettelon hyväksyminen Hyväksyttiin A-kohtien lista (6559/17 PTS A 15). Hyväksytyksi tuli muun muassa Neuvoston päätös Minamatan elohopeayleissopimuksen ratifioinnista (6250/17 REV 3). Lainsäädäntökäsittelyt Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin 2003/87/EYmuuttamisesta kustannustehokkaiden päästövähennysten ja vähähiilisyyttä edistävien investointien edistämiseksi - Yleisnäkemys Ympäristöministerit hyväksyivät neuvoston yleisnäkemyksen päästökauppadirektiivin uudistamisesta muutosesityksien jälkeen. Yleisnäkemyksen puolesta äänesti 19 jäsenmaata (m. FI) ja sen hyväksymistä vastustivat RO, LV, IT, BG, LT, HR, CY, PL, HU. Yleisnäkemyksestä äänestettiin poikkeuksellisesti kahteen kertaan. IT ei pitänyt tällaista menettelyä soveliaana ja äänesti siitä syystä yleisnäkemystä vastaan. Myös PL mielestä asiassa oli menettelyllisiä ongelmia, koska se olisi halunnut noudattaa vanhoja äänestyssääntöjä. Muut vastaan äänestäneet jäsenmaat äänestivät yleisnäkemystä vastaan sisältökysymyksien johdosta. Erityisesti PL oli erittäin pettynyt saavutettuun lopputulokseen. Yleisnäkemys hyväksyttiin puheenjohtajan esityksen mukaisesti ja siihen lisättiin neuvoston määräenemmistön hyväksymät muutokset. Keskeiset neuvostossa hyväksytyt lisäykset olivat: (1) markkinavakausvarannossa olevien oikeuksien mitätöinti vuodesta 2024 alkaen, mikäli oikeuksien kokonaismäärä ylittää edellisenä vuonna huutokaupattujen oikeuksien kokonaismäärän, (2) kirjaus, jonka mukaan jäsenmaiden ei tulisi tavoitella päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensoinnissa yli 25 % osuutta sen huutokauppatuloista, (3) ehdollinen huutokauppaosuuden alentaminen kahdella prosentilla, mikäli monialainen korjauskerroin astuu käyttöön, (4) ilmaisjaon sektorikohtaisten vertailuarvojen vuosittaisen muutoksen alarajan laskeminen 0,2 %:iin ja (5) Kreikalle tarjottu mahdollisuus päästökauppasektorin tukemiseen muiden alhaisen bruttokansantuotteen maiden tavoin. Oikeuksien mitätöintiä koskevaa muutosta tullaan käsittelemään uudelleen direktiivin seuraavan uudelleentarkastelun yhteydessä. Lisäksi täsmennettiin pieniä päästölähteitä koskevia raportointivaatimuksia. Muutokset tehtiin keskustelun pohjalta, joka käytiin pääosin puheenjohtajan esiin tuomien kolmen keskeisen poliittisen kysymyksen ympärillä (hiilivuotosäännöt, päästökaupan vahvistaminen ja vähähiilisyyttä tukevat rahastot). Näiden aiheiden lisäksi keskusteluun nousivat epäsuorien kustannusten kompensoinnin rajoitus ja muutamien jäsenmaiden yksittäiset ongelmat. Puheenjohtaja

3 painotti aikataulun tärkeyttä nyt kun Euroopan Parlamentin täysistunto on hyväksynyt jatkoneuvottelut. Komissaari Cañete painotti EU:n ilmastojohtajuutta ja sitä että päästökauppadirektiivi on erittäin tärkeä osa EU:n 2030-pakettia. Samalla tulee säilyttää EU:n kilpailukyky ja varmistaa kustannustehokkaat toimenpiteet. 3(7) Päästökaupan vahvistamisen osalta jäsenmaat olivat jakautuneita kolmeen eri ryhmään. Vajaa puolet jäsenmaista tuki päästökaupan vahvistamista edelleen niin, että ylimääräisiä päästöoikeuksia tulisi myös mitätöidä. Vajaa kolmannes jäsenmaista (ml. FI) piti puheenjohtajan esittämää vaihtoehtoa markkinavakausvarannon tehostamisesta parhaimpana vaihtoehtona tässä vaiheessa. FI piti päästöoikeuksien ylijäämää merkittävänä ongelmana. Hiilivuodon ehkäisyssä on nyt onnistuttu hyvin, joten FI esitti tarvittaessa joustavansa järjestelmän vahvistamisen suuntaan. Kolmannes jäsenmaista piti keskustelua vahvistamisesta ennenaikaisena. Hiilivuodon ehkäiseminen EU:n ulkopuolelle oli edelleen keskeinen asia jäsenmaiden puheenvuoroissa. Muutamat maat esittivät vielä huutokauppaosuuden laskemista selvästi, kun taas pääosa jäsenmaista oli tyytyväinen puheenjohtajan ehdotukseen, jossa huutokaupattava oikeuksien määrä on 57 %, mutta sitä voidaan pienentää tarvittaessa yhdellä prosentilla, jos kaikkia toimialoja koskeva korjauskerroin tulee käyttöön. Monet maat (ml. FI) kertoivat olevansa vielä tarvittaessa joustavia huutokauppaosuuden kanssa. Vähähiilisyyttä tukevien rahastoja ja muita mekanismeja pidettiin yleisesti tärkeänä osana ehdotusta, samalla kuin haluttiin varmistaa että nämä varat käytetään nimenomaan oikeaan tarkoitukseen ja että toimenpiteet tukevat Pariisin sopimuksen täytäntöönpanoa. Yleisesti ottaen oltiin kuitenkin varsin tyytyväisiä puheenjohtajan laatimaan tekstiin. Muina ongelmallisina asioina IT toi neuvostossa käsittelyyn vielä tarkennetun ehdotuksen päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensointia koskevista rajoituksista. Ehdotus ei herättänyt kovinkaan suurta vastusta, FI oli tosin varsin huolissaan lisääntyvästä hallinnollisesta taakasta. Muut kuin lainsäädäntöasiat Kestävän kehityksen toimintaohjelman 2030 täytäntöönpano: Vaikutukset EU:n ympäristöpolitiikkaan - Keskustelu PJ kiitti komissiota syksyllä annetusta tiedonannosta. PJ toivoi ministereiltä näkemyksiä tehokkaasta etenemisestä tiedonannon annon toimeenpanossa erityisesti kolmesta laajasta näkökulmasta: miten voidaan turvata horisontaalinen käsittelytapa ja samalla edetä sektoripolitiikkojen toimeenpanossa (1), mitkä olisivat seuraavat toimet Agenda 2030:n huomioon ottamisessa EU:n ympäristöpolitiikassa (2) sekä keinoista osallistua kansalaiset sekä yksityinen ja julkinen sektori sekä mikä rooli voisi komission viestinnässä ja vuorovaikutuksessa olla laajalla osallistumisella (3). Nämä kysymykset oli avattu PJ:n tuottamassa taustapaperissa. Komissaari Karmenu Vella totesi Agenda 2030:n sekä kestävän kehityksen tavoitteiden olevan haastavin sitoumus mitä kansainvälisellä tasolla on tehty elämänmuotomme muuttamiseksi kestävämmäksi. Komission valmistelema ympäristöpolitiikan toimeenpanon tarkastelu osoittaa niitä alueita, joissa EU:ssa voidaan tehdä paremmin. Komissaari viittasi tarkempiin tarkasteluihin mm ilman laadusta sekä luontodirektiivien soveltamisesta. Toimintasuunnitelma tuo esiin lukuisia keinoja, joilla voidaan tehostaa toimeenpanoa. Komissaari korosti, että samalla kun hoidetaan asiat kansallisella tasolla ja EU-tasolla, on osallistuttava kansainväliseen yhteistyöhön. Puheenjohtajan ja komissaarin lisäksi puheenvuorona käyttivät mm DE, IE, SE, ES, CZ, PT, LU, PL, SK, FI, IT, RO, LV, UK, SI, HU, AT, EE, HR, EL, DK, FR, BG, CY. Komission tiedonantoa Agenda 2030 toimeenpanosta pidettiin tärkeänä yhteistyön koordinoinnin kannalta, mutta ei tarpeeksi kunnianhimoisena. Yleisten asioiden neuvosto käsittelee kesäkuun kokouksessaan neuvoston päätelmät asiasta. Ympäristöministerien viesti tähän valmisteluun oli toimia uskottavasti EU:n

4 4(7) horisontaalisten politiikkojen kuten ilmasto, biodiversiteetti, kiertotalous ja vesipolitiikka mukaisesti SDG:t huomioon ottaen. Pidettiin tärkeänä horisontaalista työtapaa, jossa turvataan riittävä osallistuminen, millä kytketään yksityinen ja julkinen sektori, kansalaiset ja yritykset eri tasoilla ja sektoreilla arkisen työn kautta mukaan eri forumeilla tapahtuvana työhön. Horisontaalisen käsittelytavan ja sektoripolitiikkojen toimeenpanossa etenemisen osalta ministerit korostivat Agenda 2030:n merkitystä, jota ei voida yliarvioida. Useilla mailla oli hyviä kokemuksia toimeenpanoaukkojen kartoituksista, mikä on tuonut tietoa siitä, mikä on oikea taso puutteisiin puuttumiselle subsidiariteetti huomioon ottaen. Ehdotettiin kattavan analyysin tekemistä EU-tasolla. EU-tason strategisen työvälineen puutetta pidettiin vakavana hidasteena mm vuoden 2020 jälkeisen ajan toimeenpanon ennakoinnille. Komission Toimintaohjelman odotettiin ottavan siihen selkeämmin kantaa. Toimenpidevalikoimassa olisi selkeästi näyttävä mm eteneminen 7 EAP:n, Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanossa, vesiasioissa, luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa ja kiertotaloudessa. Agenda 2030:n huomioon ottamisen keinoista EU:n ympäristöpolitiikassa kuultiin hyviä esimerkkejä erityisesti 7 EAP:sta sekä ilmastotoimista. SE korosti ympäristölle haitallisista aineista eroon pääsemistä mm kauppapolitiikkaa viherryttämällä. PT mainitsi kestävän kehityksen tavoitteiden soveltamisen metsäpolitiikassaan. DE ja LU ehdottivat, että komissio antaisi vuoden loppuun mennessä uuden tiedonannon, jossa olisi tarkemmin otettu huomioon se, mitä jäsenmaissa jo nyt tehdään. PL korosti olemassa olevien toimien toimeenpanoa kuten kiertotalouden suuntaan etenemistä, jossa on korostettava paikallistalouksien merkittävää asemaa. UK korosti ympäristötavoitteiden kytkemistä Aichii -tavoitteiden kanssa. SK ehdotti, että neuvostossa olisi Agenda 2030 asioiden valmistelua varten horisontaalinen, Friends of Presidency tyyppinen ryhmä. Useat maat totesivat Osallistumisen laajuudella olevan merkitystä tietoisuuden lisäämisen, toimien tunnettuisuuden ja hyväksyttävyyden kannalta - ja toivottiin tämän näkyvän enemmän komission viestinnässä ja vuorovaikutuksessa. Jäsenmailla on tästä runsaasti kokemuksia maiden omissa ohjelmissa, eri vaiheissa ja hieman eri tavoin. Kaiken toimijoiden mukaan ottamista julkinen ja yksityinen puoli, yritykset ja kansalaiset - korostettiin. FI kertoi hallituksen Agenda 2030:n toimeenpanosuunnitelmasta, joka hyväksyttiin 2017, ja joka fokusoi kansallisiin toimiin ja perustuu laajalle yhteistyölle, jolla on jo pitkät perinteet. Ministeri Tiilikainen kertoi World Circular Economy Forumista, joka pidetään Helsingissä IT korosti laajan osallistumisen takaavaa työtapaa horisontaalisen tavoitteen edistämiseksi. RO kertoi komitean koordinoimasta laajasta osallistumisesta kansallisessa työssään, jossa analysoidaan nykyisiä politiikkoja ja strategioita sen selvittämiseksi, mitä tarvitaan tulevaisuudessa. LV korosti kokemusten vaihdon merkitystä mm jakamalla EU maiden kesken kansallisia YK:llle toimitettavia raportteja. UK:ssa kansallisessa toimeenpanossa valtavirtaistaminen on väline. Laaja osallistuminen lisää myös synergiaa SDG:iden toimeenpanon ja kansainvälisen toiminnan välillä. UK isännöi ensi vuonna lajien laittoman kaupan ehkäisyä koskevan seminaarin/ konferenssin. Viro mainitsi yliopistojen mukaan ottamisen. HR korosti yhden toiminta-alustan luomista kaikille SDG toimijoille valtavirtaistamisen ja koordinoinnin välineeksi. Puheenvuoroissa tuli esille myös maiden taloudelliset ja poliittiset tilanteet. Työttömyyden ja talouden ongelmissa kamppailevan Kreikan ministeri kertoi maansa liikkuvan aina vain kauemman SDGtoimeenpanosta ja odotukset EU-tason toimien lisäarvosta on suuri. Sosiaalista elementtiä ei saa unohtaa vaikka ympäristöpolitiikassa korostuvatkin ilmasto, vesi ja luonto. Komissaari Vella muistutti, että yleisten asioiden neuvosto hyväksyy päätelmät kesäkuussa. Neuvostolle tämä valmistelu on yhteisyritys ja hän piti erinomaisena sitä innostusta jolla jäsenmaat ovat ryhtyneet toimeenpanoon. Komissio on sitoutunut laaja-alaiseen yhteistyöhön. Ympäristöpuolella 7EAP arviointi ottaa huomioon SDG:t ja niiden liittämisen eri sektoripolitiikoille. Etenemme kunnianhimoisesti. Todellinen vaje ei ole eurooppalaisissa tavoitteissa ja säädöksissä vaan asenteissa ja toimeenpanossa.

5 5(7) PJ totesi keskustelun käydyksi ja ilmoitti, että PJ:n johtopäätökset on jaettu pöydille kaikkien tiedoksi ja ne toimitetaan yleisten asioiden neuvoston valmisteluun. Neuvoston päätelmät valmistellaan yleisten asioiden neuvostoon kesäkuussa Eurooppalaisen ohjausjakson ja ympäristöpolitiikan täytäntöönpanon arvioinnin (EIR) viherryttäminen - Keskustelu Jäsenmaat osoittivat vahvaa tukea ympäristöpolitiikan täytäntöönpanon arviointiin, maaraporttien suosituksiin sekä jatkoprosessiin kahdenvälisine keskusteluineen. Ohjausjaksomenettelyyn kuuluvaan vuosittaista kasvuselvitystä pidettiin ympäristön kannalta heikkona. Peräänkuulutettiin myös kahdeksannen ympäristöohjelman virittämistä. Ministerit totesivat, että AGS analysoi hyvin taloudelliset perustekijät ja niiden vaikutukset EU:ssa jäsenmaiden ja kansalaisten elämään, mutta samalla sitä pidettiin heikkona ympäristön kannalta, koska prosessissa ei tunnisteta niitä hyötyjä, joita ympäristöllä voi olla annettavana makrotaloudessa sekä työllisyydessä. AGS ei myöskään sisällä kestävän kehityksen tavoitteita ja keinoja niiden tunnistamiseen tai seurantaan. Ympäristönpolitiikan toimeenpanoraportointia (EIR) pidetään hyvänä, mutta toivotaan, että vältetään liian yksityiskohtaista lainsäädäntöä. On tarve keskittyä siihen, mistä säätäminen EU-tasolla on todella tärkeää. Ympäristöpolitiikan tehostamisen paikkoina pidettiin ylipäätään ympäristötavoitteiden mukaisen toiminnan turvaamista, ekoinnovaatioihin kannustamista, ympäristöperusteinen verotuksen kehittämistä sekä 7EAP:n toimeenpanoa koherentisti eri tasoilla ja sektoreilla. Arveltiin, että seuraava EIR saattaa jo voida sisältää elementtejä kahdeksannele ympäristöalan toimintasuunnitelmalle. Jotta EIR ja maaraportit yhdessä muodostuvat tärkeäksi työvälineeksi, niiden on perustuttava luotettavaan tietoon. Komissaari Vella kiitti komission työlle annetusta tuesta, ja viittasi lounaskeskusteluun, jossa oli tuotu esiin keinoja, miten EIR:stä saadaan enemmän irti, ja toivoi, että kesällä saadaan hyväksyttyä EIR:n seurannasta neuvoston päätelmät. Muut asiat 7. a) EU:n päästökauppajärjestelmä Ilmailu = Komission tiedotusasia Puheenjohtaja kertoi, että komission ehdotus on käsittelyssä ja asiaa on tarkoitus edistää mahdollisimman nopeasti yhdessä parlamentin kanssa. Komissaari Cañete kertoi, että lentoliikenteen päästökauppaehdotus pohjautuu hyvään tulokseen ICAO:n neuvotteluissa. Kansainvälistä lentoliikenteen päästöjenvähennyssopimusta (CORSIA) koskevat neuvottelut jatkuvat kuitenkin jatkuvat vielä usean vuoden ajan. Komissio muistutti, että muutamat merkittävät maat, mukana lukien Kiina, ovat jättäneet varauksia vähähiilisyystavoitteeseen ja tämä on haaste jatkokeskusteluille. Itse ehdotus koskisi edelleenkin vain Euroopan sisäisiä lentoja ja jatkotoimet katsottaisiin sen perusteella miten CORSIA:n neuvottelut edistyvät. Tavoitteena on, että lentoliikenne on pitkällä aikavälillä täysin mukana EU:n 2030-tavoitteissa, joissa kaikkien sektoreiden tulee olla mukana. Komissaari toivoi, että asia saatettaisiin päätökseen ennen tämän vuoden loppua, hyvissä ajoin ennen kuin toimijoiden tulee luovuttaa vuoden 2017 oikeudet vuoden 2018 alkupuolella. b) Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma Komission tiedotusasia viimeaikainen kehitys

6 6(7) Komissio (pääjohtaja Calleja Crespo, DG ENV) informoi annetusta minikiertotalouspaketista ja vakuutti komission sitoutuneen toteuttamaan hankkeita aikataulussa. Tammikuussa julkaistiin komission katsaus jo annettuihin esityksiin, suunnitelma vuoden 2017 tehtävistä sekä julkaistiin mm Jätteestä energiaa tiedonanto. Yhteistyötä laajennetaan kiertotalouden toimeenpanemiseksi. Komissio laittaa liikkeelle kaksi yhteistyöalustaa: CE rahoitusyhteistyöalustan, jota Euroopan Investointipankki koordinoi, ja laaja yhteistyötahojen osallistumisalusta, joka avataan Brysselissä pidettävässä konferenssissa Vuoden 2017 työohjelman tärkeimmät kiertotalousaloitteet tämän jälkeen ovat muovistrategia, veden uudelleenkäytön laatuvaatimukset sekä kiertotalouden etenemisen seurannan puitteet indikaattoreineen. Komissio on tyytyväinen instituutioiden julistukseen lainsäädäntöhankkeiden prioriteeteista ja huomioi jätesäädöksen aseman siinä. Lannoitelainsäädäntö on etenemässä kolmikantaneuvotteluun ja voimaantulleessaan asettaa kunnianhimoiset tavoitteet mineraalien kierrätyksellä ja myrkyttömän ympäristön edistämiselle mm kadmium rajoituksilla. c) Natura 2000 Euroopan solidaarisuusjoukoissa Komission tiedotusasia Komissio korosti tarvetta tukea nuorten ihmisten osallistumista koulutuksiin, leireihin, kursseihin ja hankkeisiin, joissa toteutetaan yleishyödyllisiä aktiviteetteja. Tähän mennessä nuorta ihmistä on kirjoittautunut joukkoihin. Ympäristöpääosasto on tehnyt LIFE aloitteen siitä, että näitä joukkoja käytetään Natura 2000 alueiden luonnon hoitoon. PJ toteaa saadun tiedoksi. d) Tieteellinen konferenssi kestävästä kehityksestä ja ilmastonmuutoksesta Paavi Franciscuksen kiertokirjeen "Laudato sì" valossa (Varsova, 15. lokakuuta 2016) Puolan valtuuskunnan tiedotusasia PL esittelee paavin kiertokirjeen jossa otetaan esiin useita uhkia, mm ilmasto, maaperä ja metsät. PJ toteaa saadun tiedoksi. e) Luxemburg kiertotalouden keskuksena (Luxemburg, kesäkuuta 2017) = Luxemburgin valtuuskunnan tiedotusasia Luxembourgin ministeri ilmoitti, että Luxembourgissa järjestetään kiertotalouden hotspot heti kesäkuun neuvoston jälkeen. Edellinen on pidetty Hollannissa. Tarkoitus on jatkaa hyvien käytäntöjen esittelyä ja alalla toimivien yritysten ja ratkaisujen esittelyjä. Hollanti on järjestänyt vastaavan viime vuonna. PJ toteaa saadun tiedoksi. f) Pariisin sopimus: Kansainvälinen kehitys = Alankomaiden valtuuskunnan tiedotusasia NL informoi neuvostoa yhdessä FR kanssa kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden edistymisestä. Nyt kun US ilmastopolitiikka on muuttanut suuntaan, on EU:n tärkeä reagoida. Delegaatioiden yhteisenä toiveena on, että keskeisestä täytäntöönpanolainsäädännöstä päästäisiin sopuun viimeistään vuoden 2018 aikana ja että kaikki jäsenmaat ratifioisivat Pariisin sopimuksen ja Kioton protokollan Dohan muutoksen mahdollisimman nopeasti. g) Valko-Venäjän ydinvoimalaa koskevat ympäristönäkökohdat = Liettuan valtuuskunnan tiedotusasia Liettua totesi tiedonannossaan, että Valko-Venäjä ei ole noudattanut voimalan rakentamisessa Espoon sopimusta eikä Århusin sopimusta. LT haluaa tukea sille, että voimalan valmistelu ja rakennustyöt keskeytetään stressitestiä varten, jonka kansainvälinen riippumaton arviointiryhmä tekisi. LV sai tukea EE, HR, PL, RO, LV ja DE.

7 7(7) Komissio on tietoinen tästä LT:n huolesta ja voimalaitoshankkeesta on keskusteltu ministeritasolla Liettuan ja Valko-Venäjän kanssa. Komissio painottaa YVA:n merkitystä sekä kahdenvälisen keskustelun merkitystä. Vella ehdottaa, että LT:n pysyvä edustusto vie keskustelua eteenpäin myös energianeuvostossa. PJ totesi, että neuvosto on kirjannut LT huolen, muilta saadun tuen sekä komission kannan. Suomen edustajat Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja virkamiesvaltuuskunta Asiakirjat YM Liitteet Puheenjohtajan tiivistelmä Agenda keskustelusta ympäristöneuvostossa Viite YM Asiasanat Hoitaa Tiedoksi Agenda 2030 kehitys, ilmansuojelu, ilmastonmuutos, MERTENS, ympäristö, ympäristöpolitiikka, ympäristönsuojelu, Coreper I UM, VNK, YM ALR, EUE, LVM, MMM, OKM, OM, PLM, SM, STM, TEM, TRAFI, VM

EU:n päästökauppadirektiivin uudistaminen tilannekatsaus Marjo Nummelin, YM

EU:n päästökauppadirektiivin uudistaminen tilannekatsaus Marjo Nummelin, YM EU:n päästökauppadirektiivin uudistaminen tilannekatsaus 6.6.2017 Marjo Nummelin, YM EU:n 2030 energia- ja ilmastokehys Ehdotus päästökauppadirektiivin uudistamisesta Asetusehdotus jäsenvaltioiden taakanjaosta

Lisätiedot

1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE

1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE 1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE2015-03208 EUE Paavilainen Marika(UM), Nummelin Marjo(UM) 03.11.2015 JULKINEN Asia Neuvostoraportti; ympäristöneuvosto 26.10.2015 Kokous Ympäristöneuvosto

Lisätiedot

PUBLIC 6835/1/17 REV 1 1 DG E LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. huhtikuuta 2017 (OR. en) 6835/1/17 REV 1 LIMITE

PUBLIC 6835/1/17 REV 1 1 DG E LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. huhtikuuta 2017 (OR. en) 6835/1/17 REV 1 LIMITE Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. huhtikuuta 2017 (OR. en) EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: 6835/1/17 REV 1 LIMITE PUBLIC PV/CONS 10 ENV 214 CLIMA 50 Euroopan unionin neuvoston 3522. istunto

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9518/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 28 ECOFIN 511 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3468. istunto (TALOUS- JA

Lisätiedot

1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE

1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE 1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE2015-03426 EUE Rantahalvari Pasi(UM) 19.11.2015 Asia EU; Yleisten asioiden neuvosto (Koheesiopolitiikka) 18.11.2015 Kokous Yleisten asioiden

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2019 (OR. en) 10699/19 PV CONS 39 ENV 661 CLIMA 197 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Ympäristö) 26. kesäkuuta 2019 10699/19 1 SISÄLTÖ 1.

Lisätiedot

Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE KOKOUSRAPORTTI EUE Nummelin Marjo(UM), Paavilainen Marika(UM)

Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE KOKOUSRAPORTTI EUE Nummelin Marjo(UM), Paavilainen Marika(UM) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE KOKOUSRAPORTTI EUE2015-01881 EUE Nummelin Marjo(UM), Paavilainen Marika(UM) 17.06.2015 Asia Neuvostoraportti; ympäristöneuvosto 15.6.2015 Kokous 15.06.2015 Latvian puheenjohtajuuskauden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE

1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE 1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE2015-03794 EUE Paavilainen Marika(UM), Nummelin Marjo(UM) 18.12.2015 JULKINEN Asia Neuvostoraportti; ympäristöneuvosto 16.12.2015 Kokous Ympäristöneuvosto

Lisätiedot

Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje

Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje Asiantuntijakuuleminen: Pariisin ilmastosopimus jatkotoimet ja allekirjoittaminen U 8/2016 vp, U-jatkokirje, E-kirje Harri Laurikka Sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi Twitter: @paaneuvottelija 18.03.2016

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) 13516/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 75 SOC 429 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2226. istunto (työ- ja sosiaaliasiat), Bryssel,

Lisätiedot

PUBLIC 14620/17 1 DPG LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PV/CONS 67

PUBLIC 14620/17 1 DPG LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PV/CONS 67 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 67 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3578. istunto (yleiset asiat), Bryssel,

Lisätiedot

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 23 RELEX 402 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3463. istunto (ULKOASIAT/KAUPPA),

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 112 final LIITTEET 1 9.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 112 final LIITTEET 1 9. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7057/17 ADD 1 TRANS 97 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 6. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET

Lisätiedot

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään

Lisätiedot

1(7) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE

1(7) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE 1(7) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE2016-00689 EUE Paavilainen Marika(UM), Nummelin Marjo(UM) 10.03.2016 JULKINEN Asia Neuvostoraportti; ympäristöneuvosto 4.3.2016 Kokous Ympäristöneuvosto

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely

Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely Paneurooppalainen työterveyttä ja -hyvinvointia koskeva mielipidekysely Edustavat tulokset Euroopan unionin jäsenmaasta Paketti sisältää Suomen ja EUjäsenvaltion tulokset Mielipidekyselyn muotoilu Paneurooppalainen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr) 14761/15 LIMITE PUBLIC PV CONS 68 RELEX 984 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3430. istunto (ULKOASIAT),

Lisätiedot

PUBLIC /17 mn/pmm/akv 1 GIP 1B LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10501/17 LIMITE PV/CONS 39

PUBLIC /17 mn/pmm/akv 1 GIP 1B LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10501/17 LIMITE PV/CONS 39 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10501/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 39 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3552. istunto (yleiset asiat), Luxemburg,

Lisätiedot

TORSTAI 1. JOULUKUUTA 2016 (klo 10.00)

TORSTAI 1. JOULUKUUTA 2016 (klo 10.00) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. marraskuuta 2016 (OR. en) 14760/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 63 TRANS 456 TELECOM 252 ENER 398 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3505. istunto (liikenne, televiestintä

Lisätiedot

a) Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14738/18

a) Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14738/18 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. marraskuuta 2018 (OR. en) 14716/18 OJ CONS 67 TRANS 575 TELECOM 435 ENER 398 ESITYSLISTAEHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Liikenne, televiestintä ja energia) Europa-rakennus,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen

Lisätiedot

9951/16 ADD 1 1 GIP 1B

9951/16 ADD 1 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9951/16 ADD 1 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 32 TRANS 223 TELECOM 115 ENER 244 Euroopan unionin neuvoston 3472. istunto (LIIKENNE, TELEVIESTINTÄ

Lisätiedot

MAAKOHTAINEN TIETOSIVU: SUOMI

MAAKOHTAINEN TIETOSIVU: SUOMI Euroopan investointiohjelma Tilannekatsaus Toukokuu 2018 MAAKOHTAINEN TIETOSIVU: SUOMI JUNCKERIN EUROOPAN INVESTOINTIOHJELMA SUOMESSA FI Suomessa Junckerin komission Euroopan investointiohjelmaan kuuluvan

Lisätiedot

10431/17 1 DG G LIMITE FI

10431/17 1 DG G LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10431/17 LIMITE PV/CONS 36 ECOFIN 553 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3549. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

U 55/2016 vp Ehdotus asetukseksi sitovista kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä jäsenvaltioissa , taakanjakoehdotus

U 55/2016 vp Ehdotus asetukseksi sitovista kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä jäsenvaltioissa , taakanjakoehdotus U 55/2016 vp Ehdotus asetukseksi sitovista kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä jäsenvaltioissa 2021-2030, taakanjakoehdotus Tuija Talsi 28.9.2016 Talousvaliokunta Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

6082/17 ht/msu/jk 1 DG E 1A

6082/17 ht/msu/jk 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. helmikuuta 2017 (OR. en) 6082/17 ENV 111 DEVGEN 19 ONU 24 RELEX 109 FIN 89 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien kokonaismäärän lasku on hiipunut

Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien kokonaismäärän lasku on hiipunut IP/05/1558 Bryssel 9. joulukuuta 2005 Valtiontuki tuoreimman tulostaulun mukaan tukien n lasku on hiipunut Euroopan komission laatiman tuoreimman valtiontukien tulostaulun mukaan EU:n 25 jäsenvaltion myöntämien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) 13992/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2019 (OR. en) 11128/19 PV CONS 40 SOC 546 EMPL 417 SAN 343 CONSOM 203 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. lokakuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. lokakuuta 2015 (OR. en) 12894/15 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 51 TRANS 321 TELECOM 187 ENER 352 Euroopan unionin neuvoston 3414. istunto (LIIKENNE, TELEVIESTINTÄ

Lisätiedot

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Eikka Kosonen Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö 7.2.2012 Eurooppa tarvitsee tutkimusta ja innovointia

Lisätiedot

PUBLIC /17 vpy/vp/mls 1 DPG LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15701/17 LIMITE PV/CONS 77

PUBLIC /17 vpy/vp/mls 1 DPG LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15701/17 LIMITE PV/CONS 77 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15701/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 77 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3588. istunto (yleiset asiat), Bryssel,

Lisätiedot

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60

PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) 14408/02 LIMITE PUBLIC PV/CONS 60 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 2463. istunto (YLEISET ASIAT

Lisätiedot

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi) Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta. Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevien I-kohtien hyväksyminen

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevien I-kohtien hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. marraskuuta 2016 (OR. en) 14923/16 OJ CRP1 39 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: Pysyvien edustajien komitean 2607. kokous (Coreper I) Päivä: 30. marraskuuta 2016 Aika: klo

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 PUBLIC LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

TORSTAI 16. KESÄKUUTA 2016 (klo 9.30)

TORSTAI 16. KESÄKUUTA 2016 (klo 9.30) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10006/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 33 SOC 397 EMPL 263 SAN 243 CONSOM 143 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3474. istunto (työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

1(10) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE

1(10) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE 1(10) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE2017-02075 EUE Paavilainen Marika(UM), Kuisma Jaakko(UM) 13.07.2017 JULKINEN Asia Neuvostoraportti; ympäristöneuvosto 19.6.2017 Kokous Ympäristöneuvosto

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9892/19 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ENV 525 CLIMA 152 AGRI 283 PECHE

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Ehdotus päästökauppadirektiivin muuttamisesta. Ympäristövaliokunta

Ehdotus päästökauppadirektiivin muuttamisesta. Ympäristövaliokunta Ehdotus päästökauppadirektiivin muuttamisesta Ympäristövaliokunta 7.10.2015 EU-päästökauppajärjestelmä uudistuu Päästökauppa on jatkossakin keskeinen ilmastopolitiikan ohjauskeino. Komissio antoi ehdotuksen

Lisätiedot

PUBLIC 14629/16 1 DG D LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2016 (OR. en) 14629/16 LIMITE PV/CONS 60 JAI 965 COMIX 763

PUBLIC 14629/16 1 DG D LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2016 (OR. en) 14629/16 LIMITE PV/CONS 60 JAI 965 COMIX 763 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2016 (OR. en) 14629/16 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: LIMITE PUBLIC PV/CONS 60 JAI 965 COMIX 763 Euroopan unionin neuvoston 3501. istunto (oikeus-

Lisätiedot

1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE

1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE 1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE2016-01884 EUE Sotaniemi Anna(UM), Wood Päivi(UM) 29.06.2016 Asia Liikenneneuvosto 7.6.2016 Kokous Liikenne-, televiestintä- ja energianeuvosto

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015

Lisätiedot

10121/17 team/sj/si 1 GIP 1B

10121/17 team/sj/si 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10121/17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 35 SOC 469 EMPL 359 SAN 246 CONSOM 250 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3548. istunto (työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

EU:N LAINSÄÄDÄNTÖHANKKEET

EU:N LAINSÄÄDÄNTÖHANKKEET 16.02.2005/Klobut, Leppo/kn 1 EU:N LAINSÄÄDÄNTÖHANKKEET HANKKEIDEN SEURANTA; PÄRISTÖMINISN HALLINNONALA 1. Ilmansuojelu ja ilmasto (ml. energia ja liikenne soveltuvin osin), neuvoston direktiiviksi neuvoston

Lisätiedot

8688/19 ADD 1 1 LIFE LIMITE FI

8688/19 ADD 1 1 LIFE LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. toukokuuta 2019 (OR. en) 8688/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 21 AGRI 225 PECHE 194 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (maatalous ja kalastus) 15. huhtikuuta

Lisätiedot

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevan I-kohdan hyväksyminen

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevan I-kohdan hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2017 (OR. en) 12978/17 OJ CRP1 34 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2644. kokous (Coreper I) Päivä: 11. lokakuuta 2017 Aika: klo 9.30

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) 12710/17 PECHE 365 AGRI 510 AGRIFIN 101 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen. Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

MAANANTAI 22. TOUKOKUUTA 2017 (klo 10.00)

MAANANTAI 22. TOUKOKUUTA 2017 (klo 10.00) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9206/17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 28 EDUC 184 JEUN 66 CULT 62 AUDIO 67 SPORT 37 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3541. istunto (koulutus,

Lisätiedot

13677/15 sas/ess/kkr 1 DPG

13677/15 sas/ess/kkr 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. marraskuuta 2015 (OR. en) 13677/15 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä? Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

TORSTAI 7. JOULUKUUTA 2017 (klo 10.00) 1. Esityslistan hyväksyminen

TORSTAI 7. JOULUKUUTA 2017 (klo 10.00) 1. Esityslistan hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2017 14944/17 OJ CONS 69 EMPL 581 SOC 763 SAN 443 CONSOM 378 ESITYSLISTAEHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka, terveys ja kuluttaja-asiat)

Lisätiedot

KESKIVIIKKO 28. KESÄKUUTA 2017 (klo 10.00)

KESKIVIIKKO 28. KESÄKUUTA 2017 (klo 10.00) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10661/17 OJ CRP1 24 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2634. kokous (Coreper I) Päivä: 28. ja 30. kesäkuuta 2017 Aika:

Lisätiedot

EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka. Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 23.9.2010 1

EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka. Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 23.9.2010 1 EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka Liisi Klobut / Kansainvälisten ja EU-asiain yksikkö 1 EU:n ja Suomen ympäristöpolitiikka Suomen ympäristöpolitiikka on tänä päivänä vahvasti EU-politiikkaa, sillä lähes

Lisätiedot

EU:n ilmastopolitiikan lähiajan kehitysnäkymät. Magnus Cederlöf, ympäristöministeriö Energiaviraston päästökauppapäivä

EU:n ilmastopolitiikan lähiajan kehitysnäkymät. Magnus Cederlöf, ympäristöministeriö Energiaviraston päästökauppapäivä EU:n ilmastopolitiikan lähiajan kehitysnäkymät Magnus Cederlöf, ympäristöministeriö Energiaviraston päästökauppapäivä 23.11.2016 Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n 2030 ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 14. heinäkuuta 2000 (31.08) (OR. fr) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 9234/00 LIMITE PV/CONS 35 EDUC 96

PUBLIC. Bryssel, 14. heinäkuuta 2000 (31.08) (OR. fr) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 9234/00 LIMITE PV/CONS 35 EDUC 96 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. heinäkuuta 2000 (31.08) (OR. fr) 9234/00 LIMITE PUBLIC PV/CONS 35 EDUC 96 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Neuvoston 2270. istunto (KOULUTUS), Luxemburg,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en) 13883/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.5.2014 COM(2014) 291 final 2014/0152 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Islannin välisen sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin

Lisätiedot

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista

Lisätiedot

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00158 PEO Metso Jukka 09.04.2009 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien

Lisätiedot

7231/1/18 REV 1 1 DG B

7231/1/18 REV 1 1 DG B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. huhtikuuta 2018 (OR. en) 7231/1/18 REV 1 PV CONS 16 SOC 148 EMPL 110 SAN 87 CONSOM 70 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

8338/1/15 REV 1 1 CAB SG

8338/1/15 REV 1 1 CAB SG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. huhtikuuta 2016 (OR. en) 8338/1/15 REV 1 POLGEN 61 CODEC 604 PE 84 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5084/12

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. huhtikuuta 2016 (OR. en) PUBLIC 7093/16 LIMITE PV/CONS 17 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3458. istunto (YLEISET ASIAT), Bryssel,

Lisätiedot

Lentoliikenteen päästökauppa ETS. Komission asetusehdotus jatkokaudeksi Janne Mänttäri

Lentoliikenteen päästökauppa ETS. Komission asetusehdotus jatkokaudeksi Janne Mänttäri Lentoliikenteen päästökauppa ETS Komission asetusehdotus jatkokaudeksi 2017-2020 Janne Mänttäri 28.3.2017 Lentoliikenteen ETS - Tausta Lentoliikenteen ETS alkoi 1.1.2012 kattaen kaikki ETA-alueen lentoasemille

Lisätiedot

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030

EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kehys vuoteen 2030 Forestenergy 2020, Jyväskylä 8.10.2014 Pekka Tervo, TEM Komission tiedonanto ilmasto- ja energiapolitiikan puitteista vuosille 2020-2030 (annettu 21.1.2014)

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan

LIITTEET. asiakirjaan ROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.11.201 COM(201) 906 final ANNEXES 1 to LIITTEET asiakirjaan LUONNOS KOMISSION JA NVOSTON YHTEISEKSI TYÖLLISYYSRAPORTIKSI - oheisasiakirja komission tiedonantoon vuotuisesta kasvuselvityksestä

Lisätiedot

PUBLIC 5711/17 1 DG G LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) 5711/17 LIMITE PV/CONS 3 ECOFIN 47

PUBLIC 5711/17 1 DG G LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) 5711/17 LIMITE PV/CONS 3 ECOFIN 47 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. helmikuuta 2017 (OR. en) 5711/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 3 ECOFIN 47 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3515. istunto (talous- ja rahoitusasiat),

Lisätiedot

PUBLIC 9489/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PV/CONS 27 RELEX 440

PUBLIC 9489/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PV/CONS 27 RELEX 440 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 27 RELEX 440 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3540. istunto (ulkoasiat/kehitys),

Lisätiedot

1. Esityslistan hyväksyminen

1. Esityslistan hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) 14983/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: Päivä: 8. joulukuuta 2016 Aika: klo 9.30 Paikka: OJ CONS 65 SOC 750 EMPL 503 SAN 415 CONSOM 292 EUROOPAN

Lisätiedot

14545/15 team/vk/jk 1 DPG

14545/15 team/vk/jk 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2015 (OR. fr) 14545/15 OJ/CONS 70 JAI 917 COMIX 627 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3433. istunto (oikeus- ja sisäasiat) Päivä: 3. ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2017 COM(2017) 166 final 2017/0077 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavasta kannasta muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. heinäkuuta 2019 (OR. en) 11265/19 PV CONS 42 AGRI 393 PECHE 332 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Maatalous ja kalastus) 15. heinäkuuta 2019 11265/19

Lisätiedot

Päästökaupan kehitysnäkymät vuoteen 2030. EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015 Joona Poukka

Päästökaupan kehitysnäkymät vuoteen 2030. EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015 Joona Poukka . Päästökaupan kehitysnäkymät vuoteen 2030 EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015 Joona Poukka Päästökaupan kehitysnäkymät vuoteen 2030 Sisältö Päästökaupan haasteet Markkinavakausvaranto Seuraavat vaiheet EU:n

Lisätiedot

1(11) EUE Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE Kuisma Jaakko(UM), Aho Laura(UM) JULKINEN

1(11) EUE Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE Kuisma Jaakko(UM), Aho Laura(UM) JULKINEN Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI 1(11) EUE2018-00820 EUE Kuisma Jaakko(UM), Aho Laura(UM) 19.03.2018 JULKINEN Asia Ympäristöneuvosto 5.3.2018 Kokous Ympäristöneuvosto 05.03.2018 Ympäristöneuvoston

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2011-00693 EOS Rajala Arto(TEM) 22.12.2011 JULKINEN Suuri valiokunta Viite Asia Komission suositus neuvostolle 29.11.2011 valtuuttaa komissio neuvottelemaan Baltian

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201500160 VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) maailman radioviestintäkonferenssissa

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Laajakaistayhteys kaikille eurooppalaisille: komissio käynnistää keskustelun yleispalvelun tulevaisuudesta

Laajakaistayhteys kaikille eurooppalaisille: komissio käynnistää keskustelun yleispalvelun tulevaisuudesta IP/08/1397 Bryssel 25. syyskuuta 2008 Laajakaistayhteys kaikille eurooppalaisille: komissio käynnistää keskustelun yleispalvelun tulevaisuudesta Kuinka EU voisi taata laajakaistaisen internet-yhteyden

Lisätiedot

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteen I-kohtien hyväksyminen

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteen I-kohtien hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) 6694/17 OJ CRP1 8 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2618. kokous (Coreper I) Päivä: 1. maaliskuuta 2017 Aika: klo 10.00

Lisätiedot

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 404 final LIITE 1.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 404 final LIITE 1. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. elokuuta 2017 (OR. en) 11585/17 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 28. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: SOC 546 EMPL 416 FSTR 55 CADREFIN 86 REGIO 80 Euroopan komission

Lisätiedot

14060/1/14 REV 1 1 DG E 1A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 20. lokakuuta 2014 (OR. en) 14060/1/14 REV 1

14060/1/14 REV 1 1 DG E 1A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 20. lokakuuta 2014 (OR. en) 14060/1/14 REV 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0201 (COD) 14060/1/14 REV 1 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto ENV 816 COMPET

Lisätiedot

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI

EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on Euroopan unionin liikkeellepaneva voima. Se määrittelee EU:n toiminnan suuntaviivat ja poliittiset painopisteet.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.5.2014 COM(2014) 290 final 2014/0151 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Islannin välisen sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin puolesta

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu (II) 2. Pohjanmeren suunnitelmaa koskeva asetus Puheenjohtajavaltion tiedonanto kolmikantaneuvottelujen tuloksista

Asiat, joista käydään keskustelu (II) 2. Pohjanmeren suunnitelmaa koskeva asetus Puheenjohtajavaltion tiedonanto kolmikantaneuvottelujen tuloksista Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. marraskuuta 2017 13939/17 OJ CRP1 37 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper I) Justus Lipsius -rakennus, Bryssel 8. ja 10. marraskuuta 2017 (klo 10.00,

Lisätiedot

1(8) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE

1(8) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE 1(8) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE2016-01822 EUE Paavilainen Marika(UM), Nummelin Marjo(UM) 22.06.2016 JULKINEN Asia Neuvostoraportti; ympäristöneuvosto 20.6.2016 Kokous Ympäristöneuvosto

Lisätiedot