Lammin Osuuspankki Lähellä ihmistä

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lammin Osuuspankki Lähellä ihmistä"

Transkriptio

1 Lammin Osuuspankki Lähellä ihmistä Vuosikatsaus 2016

2 Lammin Osuuspankin vuosi Lammin Osuuspankin tulos, kannattavuus ja vakavaraisuus paranivat vuoden 2016 aikana ja pankki saavutti näin tilikaudelle asettamansa tavoitteet alhaisesta korkotasosta ja haastavasta taloudellisesta ympäristöstä huolimatta. Lammin Osuuspankin liikevoitto kasvoi 26 prosenttia 1,3 milj. euroon. Korkokate ja palkkiotuotot säilyivät edellisvuoden tasolla. Liikevoiton kasvuun vaikuttivat sijoitustuottojen kasvu sekä POP pankkiryhmän yhteenliittymän johdosta ryhmän rakennemuutokseen liittyvät muutokset niin kertaluonteisten tuottojen kuin myös kulujen osalta. Kaiken kaikkiaan tuotot kasvoivat 10,7% ja kulut kasvoivat yhteensä 6,9 %. Pankin tase oli vuoden 2016 lopussa 168,5 milj. euroa. Luotonannon kokonaismäärä kasvoi 7,6 prosenttia 144,3 milj. euroon. Talletukset kasvoivat 7,3 prosenttia yhteensä 141,8 milj. euroon. Vuoden 2016 aikana asiakasvaroja siirtyi myös POP Osuuksiin ja muihin pankin välittämiin sijoitustuotteisiin. Pankin luottosalkku on säilynyt hyvälaatuisena. Järjestämättömien saamisten yhteismäärä säilyi maltillisella 0,7 prosentin tasolla taseessa olevien luottojen ja taseen ulkopuolisten sitoumusten yhteismäärästä. Arvonalentumistappiot luotoista olivat erittäin vähäisinä. Pankin jäsenasiakkaat sijoittivat uusiin vakavaraisuutta vahvistaviin POP Osuuksiin yhteensä 6,4 milj. euroa vuoden loppuun mennessä. POP Osuusanti jatkuu edelleen vuoden 2017 loppuun asti. Jäsenasiakkaamme arvostivat näin mahdollisuutta sijoittaa tuottavasti omaan pankkiinsa. Pankin vakavaraisuus oli vuoden lopussa 19,7% (18,9%). Pankin konttorit sijaitsevat Lammilla, Lahdessa sekä Hämeenlinnan kantakaupungissa. Pankin asiakaskunnasta pääosa on yksityisasiakkaita, maatalouden harjoittajia sekä pienyrityksiä. Pankin asiakasmäärä on yhteensä 9 500, joista pankin omistajajäseniä Paikallisena toimijana pankki on ollut mukana kehittämässä omaa toimialuetta sekä tukenut paikallisia yhdistyksiä monin tavoin arjen tapahtumissa. Pankki kuuluu POP Pankkiryhmään, jonka muodostavat 26 POP Pankkia ja POP Pankkiliitto osk sekä niiden määräysvallassa olevat yritykset, joista merkittävimmät ovat keskusrahalaitos Bonum Pankki ja POP Vakuutus eli Suomen Vahinkovakuutus Oy. POP Pankit ja POP Pankkiliitto muodostivat vuoden 2015 lopussa talletuspankkien yhteenliittymälain mukaisen POP yhteenliittymän, jonka toiminta alkoi varsinaisesti vuoden 2016 alusta. Yhteenliittymän ensimmäinen vuosi kului yhteenliittymää rakennettaessa ja samanaikaisesti kehitettiin uusia pankkipalveluja palvelukykymme parantamiseksi. Tutkimusten ja palautteen mukaan Lammin Osuuspankin asiakkaat ovat olleet erittäin tyytyväisiä pankin palveluun, mutta muutoksessa mukana pysyminen vaatii myös meiltä jatkuvaa palvelujen saatavuuden kehittämistä paitsi konttoreissa myös sähköisissä kanavissa. Hallinto valmisteli loppuvuodesta pankin toimitusjohtajavaihdosta Kirsi Pallaksen ilmoittaessa eläkkeelle siirtymisestä. Uusi toimitusjohtaja Mikko Seppänen aloitti työnsä maaliskuun alussa 2017 vahdinvaihtokahvien merkeissä. Kiitokset Kirsille erinomaisesti tehdystä työstä edeltävien yhdeksän vuoden aikana. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Lämmin kiitos myös asiakkaillemme, pankin hallinnolle, henkilökunnalle ja yhteystyökumppaneille luottamuksestanne vuoden 2016 aikana. Näen, että pankillamme on erinomaiset eväät tarjota asiakkailleen jatkossakin Suomen parasta pankkipalvelua. Mikko Seppänen toimitusjohtaja Lammin Osuuspankki

3

4

5

6 POP Osuus on Lammin Osuuspankin pääomaan tehtävä pitkäaikainen sijoitus. Sijoittamalla POP Osuuteen tuet oman pankkisi vakavaraisuutta ja sitä kautta myös pankkija yritystoimintaa. POP Osuus on tarkoitettu tuottamaan Osuuspankin jäsenelle vakaata vuosittaista tuottoa. POP Osuusantiin on vielä merkintä varaa. Kysy lisätietoja konttoristasi. Lammin Osuuspankki palvelee kaikissa elämäntilanteissa

7 Sinua palvelemassa Lammi Mikko Seppänen Riina Reunanen Katri Haarasilta Nina Arvonen Liisa Lampola Lahti Marjatta Kaivola Terhi Tauru Miikka Saarinen Tanja Kankaanmäki Sari Rekola Anja Mannonen Pekka Heikkinen Taina Nokelainen Heidi Tolonen Hämeenlinna Kirsi Ikävalko Anu Etu-Sihvola Maija Jääskeläinen Mila Uhlgren Aliisa Mäenluoma Johanna Nättinen

LIEDON OSUUSPANKKI, taloudelliset tunnusluvut

LIEDON OSUUSPANKKI, taloudelliset tunnusluvut Osuuspankin toiminimi on Liedon Osuuspankki (jäljempänä "Osuuspankki"). Sen kotipaikka on Lieto. Osuuspankin y-tunnus on 0134693-5. Osuuspankkia koskevat tarkemmat tiedot löytyvät kotisivuiltamme www.poppankki.fi/lieto.

Lisätiedot

Tammi-joulukuu Op-ryhmä

Tammi-joulukuu Op-ryhmä Tammi-joulukuu 22 Op-ryhmä Osuuspankkiryhmä 31.12.22 243 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus- OPK Osuuskunta OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 24 9 Asiakkaita

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta

SIILINJÄRVEN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta SIILINJÄRVEN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 17 904 (17 984), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: konserni 18,2 % (19,1 % ),

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä 30.6.2003 242 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 000 Asiakkaita yli 3,0

Lisätiedot

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 44 724 (45 051), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 18,5 % (18,1%), katsauskauden

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä 31.12.2004 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä 31.3.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 800 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2005

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2005 OP-ryhmä Tammi-maaliskuu 2005 OP-ryhmä 31.3.2005 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2005

OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2005 Tammi-kesäkuu 2005 OP-ryhmä 30.6.2005 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa Jäseniä

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2008

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2008 Tammi-maaliskuu 2008 Avainlukuja 1-3/2008 1-3/2007 Muutos * 2007 Tulos ennen veroja, milj. e 196 246-20 1 005, josta pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 134 184-27 706, josta vahinkovakuutus 22 31-27 181,

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004 OP-ryhmä Tammi-syyskuu 2004 OP-ryhmä 30.9.2004 240 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2004 OP-ryhmä 30.6.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa

Lisätiedot

Kuka jatkaa viljelyä? Siilinjärven Osuuspankki Sari Airaksinen Rahoitusjohtaja

Kuka jatkaa viljelyä? Siilinjärven Osuuspankki Sari Airaksinen Rahoitusjohtaja 1 Kuka jatkaa viljelyä? Siilinjärven Osuuspankki Sari Airaksinen Rahoitusjohtaja Sari Airaksinen 20.11.2017 2 Ohjelman sisältö POP Pankkiryhmän ja Siilinjärven Osuuspankin esittely Milloin on oikea aika?

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2008

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2008 Tammi-kesäkuu 2008 Avainlukuja 1-6/2008 1-6/2007 Muutos * 2007 Tulos ennen veroja, milj. e 359 523-31 1 005 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 320 345-7 706 Vahinkovakuutus 40 83-52 181 Henkivakuutus 34

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2006

OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2006 Tammi-maaliskuu 2006 31.3.2006 236 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 30 800 Asiakkaita 4,0 miljoonaa Jäseniä

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKI OPTIAN TULOSINFO 2016

SÄÄSTÖPANKKI OPTIAN TULOSINFO 2016 TULOSINFO 2016 SÄÄSTÖPANKKI OPTIAN TULOSINFO 2016 SÄÄSTÖPANKKI OPTIALLA VAKAVARAINEN VAHVAN KASVUN VUOSI Säästöpankki Optian liiketoiminta kehittyi vuoden 2016 suotuisasti. Luotonanto sekä säästäminen,

Lisätiedot

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012 Asiakkaita: 45 902 (46 344), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 16,88 % (18,04 %) Liikevoitto

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2007

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2007 Tammi-joulukuu 2007 Avainlukuja 1-12/2007 1-12/2006 Muutos * Tulos ennen veroja, milj. e 1 005 800 26, josta pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 706 643 10, josta vahinkovakuutus 181 78 130, josta henkivakuutus

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2008

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2008 Tammi-joulukuu 2008 Avainlukuja 1-12/2008 1-12/2007 Muutos * Tulos ennen veroja, milj. e 372 1005-63 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 532 722-26 Vahinkovakuutus 55 181-70 Henkivakuutus -162 129 Asiakkaille

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2009

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2009 Tammi-kesäkuu 2009 Avainlukuja 1-6/2009 1-6/2008 Muutos * 2008 Tulos ennen veroja, milj. e 281 283-1 372 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 270 316-14 532 Vahinkovakuutus 46 40 16 55 Henkivakuutus -41-12

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2009

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2009 Tammi-maaliskuu 2009 Avainlukuja 1-3/2009 1-3/2008 Muutos * 2008 Tulos ennen veroja, milj. e 124 125 0 372 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 164 160 3 532 Vahinkovakuutus -1 22-107 55 Henkivakuutus -26

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2005

OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2005 OP-ryhmä Tammi-joulukuu 2005 OP-ryhmä 31.12.2005 238 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 29 700 Asiakkaita 3,9

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2007

OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2007 Tammi-maaliskuu 2007 Avainlukuja 1-3/2007 1-3/2006 Muutos * 2006 Tulos ennen veroja, m ilj. e 246 211 16 800, josta pankki- ja sijoituspalvelutoim inta 184 166 11 643, josta vahinkovakuutus 31 23 33 78,

Lisätiedot

Katsaus vuoteen Pankkimme osuuskuntakokous pidetään Hailuodon Nuorisoseuran tiloissa lauantaina klo Lämpimästi tervetuloa!

Katsaus vuoteen Pankkimme osuuskuntakokous pidetään Hailuodon Nuorisoseuran tiloissa lauantaina klo Lämpimästi tervetuloa! VUOSIKATSAUS 2009 Katsaus vuoteen 2009 Veijo Nissilä toimitusjohtaja Vuodesta 2009 muodostui Hailuodon Osuuspankille menestyksekäs huolimatta alkaneesta talouden taantumasta. Pankin asiakas- ja jäsenmäärät

Lisätiedot

Suomen suurin säästöpankki lähellä ja läsnä

Suomen suurin säästöpankki lähellä ja läsnä TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TAKANA TULOKSEKAS VUOSI Suomen suurin säästöpankki lähellä ja läsnä Oma Säästöpankin markkina-asema jatkoi vahvistumistaan viime vuonna. Tahtotilamme jatkon suhteen on selkeä,

Lisätiedot

AKTIAN PUOLIVUOSIKATSAUS 1-6/2017. Toimitusjohtaja Martin Backman

AKTIAN PUOLIVUOSIKATSAUS 1-6/2017. Toimitusjohtaja Martin Backman AKTIAN PUOLIVUOSIKATSAUS 1-6/2017 Toimitusjohtaja Martin Backman 8.8.2017 ENSIMMÄINEN VUOSIPUOLISKO Liiketoiminnan tuotot yhteensä olivat 107,3 (109,8) milj. euroa. Palkkiotuottojen netto nousi 16 % 45,7

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2010

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2010 Tammi-joulukuu 2010 OP-Pohjola-ryhmän rakenne Avainlukuja Tulos Neljännesvuositarkastelu Vakavaraisuus Tase Luotot ja asiakasvarat Asiakkaat ja jäsenet ym 5-vuotisaikasarjat Sisällysluettelo Avainlukuja

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2010

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2010 Tammi-maaliskuu 2010 OP-Pohjola-ryhmän rakenne Avainlukuja Tulos Neljännesvuositarkastelu Vakavaraisuus Tase Luotot ja asiakasvarat Asiakkaat ja jäsenet ym Sisällysluettelo Tuote- ja palvelukehitys Tukitoiminnot

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2009

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2009 Tammi-joulukuu 2009 OP-Pohjola-ryhmän rakenne Avainlukuja Tulos Neljännesvuositarkastelu Vakavaraisuus Tase Luotot ja asiakasvarat Asiakkaat ja jäsenet ym 5-vuotisaikasarjat Sisällysluettelo Avainlukuja

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2006

OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2006 Tammi-kesäkuu 2006 Avainlukuja 1-6/2006 1-6/2005 Muutos 1-12/2005 Tulos ennen veroja, m ilj. 389 293 32,6 * 579 Kulujen suhde tuottoihin, % 57 53 3,6 55 Arvonalentum iset luotto-ja takauskannasta, % 0,01

Lisätiedot

OKO Pankki Oyj. ( lähtien Pohjola Pankki Oyj) Loka Joulukuu Aamiaistilaisuus Evli Pankissa Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen

OKO Pankki Oyj. ( lähtien Pohjola Pankki Oyj) Loka Joulukuu Aamiaistilaisuus Evli Pankissa Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen 1 OKO Pankki Oyj (1.3.28 lähtien Pohjola Pankki Oyj) Loka Joulukuu 27 Aamiaistilaisuus Evli Pankissa15.2.28 Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen Asiakasliiketoiminnan kasvu jatkui vahvana ja konsernin tulos

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1). Sampo Asuntoluottopankki Oyj 7.8.2007 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2008 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS JUSSI LAITINEN

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS JUSSI LAITINEN TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS JUSSI LAITINEN Toimitusjohtajan katsaus Kulunut vuosi Aktia panostaa kasvuun Näkymät vuodeksi 2015 2 Suomi väärässä seurassa 3 Velkaantuminen jatkuu ilman uusia toimia 4 Vuoden

Lisätiedot

POP Pankkien perustama Suomen Vahinkovakuutus Oy:n, POP Vakuutuksen, vakuutustoiminta alkoi lokakuussa 2012.

POP Pankkien perustama Suomen Vahinkovakuutus Oy:n, POP Vakuutuksen, vakuutustoiminta alkoi lokakuussa 2012. Osuuspankin toiminimi on Nivalan Järvikylän Osuuspankki (jäljempänä "Osuuspankki"). Sen kotipaikka on Nivala. Osuuspankin y-tunnus on 186743-1. Osuuspankkia koskevat tarkemmat tiedot löytyvät kotisivuiltamme

Lisätiedot

POP Pankkien perustama Suomen Vahinkovakuutus Oy:n, POP Vakuutuksen, vakuutustoiminta alkoi lokakuussa 2012.

POP Pankkien perustama Suomen Vahinkovakuutus Oy:n, POP Vakuutuksen, vakuutustoiminta alkoi lokakuussa 2012. Sivu 1 / 6 Keskuspuistikko 7 (PL 11), 61301 KURIKKA puh. 020 1645 000 www.poppankki.fi/kurikka Osuuspankin toiminimi on Kurikan Osuuspankki (jäljempänä "Osuuspankki"). Sen kotipaikka on Kurikka. Osuuspankin

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Toimitusjohtajan katsaus Vuosi 2015 Aktia panostaa kasvuun Näkymät ja suunnitelmat 2016 2 Suomen kasvu jatkossa heikkoa 0,6 0,9 3 Kilpailukyky on edelleen ongelma 4 Työllisyysaste

Lisätiedot

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2013 Asiakkaita: 45 368 (45 902), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 17,01 % (16,88 %) Liikevoitto

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-syyskuu 2010

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-syyskuu 2010 Tammi-syyskuu 2010 OP-Pohjola-ryhmän rakenne Avainlukuja Tulos Neljännesvuositarkastelu Vakavaraisuus Tase Luotot ja asiakasvarat Asiakkaat ja jäsenet ym Sisällysluettelo Tuote- ja palvelukehitys Tukitoiminnot

Lisätiedot

Hyvässä myötätuulessa

Hyvässä myötätuulessa Hyvässä myötätuulessa Ainutlaatuinen asiakaskohtaaminen Me tarjoamme asiakkaillemme ainutlaatuisen asiakaskohtaamisen. Se on joustavuutta, ihmisläheisyyttä, välittämistä ja paikallisuutta. Meillä on kasvot.

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2006

OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2006 Tammi-syyskuu 2006 Avainlukuja 1-9/2006 1-9/2005 Muutos 1-12/2005 Tulos ennen veroja, m ilj. 598 452 32,4 * 579 Kulujen suhde tuottoihin, % 55 52 3,4 55 Arvonalentum iset luotto-ja takauskannasta, % 0,01

Lisätiedot

OP Pohjola ryhmän Q taustamateriaali

OP Pohjola ryhmän Q taustamateriaali OP Pohjola ryhmän Q1 2011 taustamateriaali OP-Pohjola-ryhmä Tulos Vuosineljännes Vakavaraisuus Tase Luotot ja asiakasvarat Asiakkaat ja jäsenet ym 5-vuotistarkastelu Sisällysluettelo OP Pohjola ryhmä n

Lisätiedot

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2003 Tuloskehitys OP-Asuntoluottopankin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 304 000 euroa. Keskeiset tuloslaskelman erät (tuhatta euroa) 1-6/2003 1-6/2002

Lisätiedot

Aktia Pankki Toimitusjohtaja Jussi Laitinen

Aktia Pankki Toimitusjohtaja Jussi Laitinen Aktia Pankki Toimitusjohtaja Jussi Laitinen Aktia lyhyesti Vakavarainen kotimainen pankki Banking, Vakuutus ja varainhoito palveluja 900 työntekijää, 50 konttoria 42 000 osakkeenomistajaa 300 000 asiakasta

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa

Lisätiedot

ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS

ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 LähiTapiola-ryhmä LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Tapiola Pankki Oy Tapiola Varainhoito Oy LähiTapiola Kiinteistövarainhoito,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankki Oyj 11.8.2009 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2009 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2009 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto nousi 10,1 miljoonaan euroon (4,7).

Lisätiedot

OP-Pohjola. OP-Pohjola-ryhmän osavuosikatsaus

OP-Pohjola. OP-Pohjola-ryhmän osavuosikatsaus OP-Pohjola-ryhmän osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 Sisällysluettelo OP-Pohjola-ryhmä Tulos Vuosineljännes Vakavaraisuus Tase Luotot ja asiakasvarat Asiakkaat ja jäsenet ym 5-vuotistarkastelu OP-Pohjola-ryhmä

Lisätiedot

Millainen on suomalaisen finanssialan taloudellinen tila? Finanssisektori tuoreen tiedon valossa

Millainen on suomalaisen finanssialan taloudellinen tila? Finanssisektori tuoreen tiedon valossa Millainen on suomalaisen finanssialan taloudellinen tila? Finanssisektori tuoreen tiedon valossa Studia Monetaria luentosarja 13.4.2010, Suomen Pankin rahamuseo pääanalyytikko Sampo Alhonsuo 13.4.2010

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS Hailuodon Osuuspankki

VUOSIKATSAUS Hailuodon Osuuspankki VUOSIKATSAUS 2010 Hailuodon Osuuspankki Katsaus vuoteen 2010 Vuosi 2010 oli Hailuodon Osuuspankille hyvin haastava markkinatilanteen ollessa edelleen varsin vaikea. Kokonaistaloudellisesti korkotason ja

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Vuosikatsaus 2011 Toimitusjohtajan katsaus Vuosi 2011 käynnistyi toiveikkaasti. Tuolloin ennusteltiin nopeaa toipumista taantumasta, odotukset kohdistuivat hyvään kasvuvauhtiin ja maailmantalouden elpymiseen.

Lisätiedot

Pohjola-konserni. Aamiaistilaisuus 9.5.2008 Enskilda. Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny, Pohjola Vakuutus Oy

Pohjola-konserni. Aamiaistilaisuus 9.5.2008 Enskilda. Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny, Pohjola Vakuutus Oy Pohjola-konserni Aamiaistilaisuus 9.5.28 Enskilda Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny, Pohjola Vakuutus Oy 2 Pohjola-konserni Kasvu jatkui vahvana Kannattavuus parani asiakasliiketoiminnoissa Maksuvalmiusreservin

Lisätiedot

Aktia OSAVUOSIKATSAUS 1 3/2011

Aktia OSAVUOSIKATSAUS 1 3/2011 Aktia OSAVUOSIKATSAUS 1 3/2011 Jussi Laitinen 9.5.2011 1 3/2011 lyhyesti Liikevoitto oli 18,8 (17,5) miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos (EPS) nousi 0,20 (0,18) euroon. Liiketoiminnan tuotot olivat 62,6

Lisätiedot

OKO Pankki Oyj. Loka Joulukuu 2007

OKO Pankki Oyj. Loka Joulukuu 2007 1 OKO Pankki Oyj (1.3.28 lähtien Pohjola Pankki Oyj) Loka Joulukuu 27 Lehdistötilaisuus 14.2.28 Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen Asiakasliiketoiminnan kasvu jatkui vahvana ja konsernin tulos oli hyvä

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Vuosikatsaus 2012 Toimitusjohtajan katsaus Toimintaympäristö rahoitusalalla niin Suomessa kuin koko Euroopassa on ollut viime vuosina haastavaa. Jo pitkään jatkunut finanssikriisistä alkanut epävarmuuden

Lisätiedot

OP Kymenlaakso. Pankinjohtaja, yritysasiakkuudetmatti Arola

OP Kymenlaakso. Pankinjohtaja, yritysasiakkuudetmatti Arola OP Kymenlaakso Pankinjohtaja, yritysasiakkuudetmatti Arola 4.4.2017 OP lyhyesti Noin 1,7 miljoonaa omistaja-asiakasta Noin 170 osuuspankkia Hyperpaikallinen digitaalinen finanssiryhmä Asiakkaidensa omistama

Lisätiedot

4-6/2014: Vakaa kehitys

4-6/2014: Vakaa kehitys OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2015 4-6/2014: Vakaa kehitys Liikevoitto oli 19,7 (22,0) miljoonaa euroa. Palkkiotuotot netto kasvoivat 11 %; korkokate pysyi vakaana 24,3 (25,9) miljoonassa eurossa. Liiketoiminnan

Lisätiedot

Pohjola-konserni Tammi - maaliskuu Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen

Pohjola-konserni Tammi - maaliskuu Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen 1 Pohjola-konserni Tammi - maaliskuu 28 Lehdistötilaisuus 8.5.28 Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen 2 Pohjola-konserni Kasvu jatkui vahvana Kannattavuus parani asiakasliiketoiminnoissa Maksuvalmiusreservin

Lisätiedot

SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2013 Erkka Valkila. 30.1.2013 Tilinpäätösinfo

SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2013 Erkka Valkila. 30.1.2013 Tilinpäätösinfo 1 SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2013 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Asuntomarkkinat 3. Strategia 4. SATOn vuosi 2012 5. Toimintaympäristö 3 SATO lyhyesti SATO lyhyesti 4 35 kaupunkia 750 kohdetta

Lisätiedot

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Sijoitusmessut Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen

Pohjola-konserni. Osavuosikatsaus Sijoitusmessut Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen Pohjola-konserni Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008 Sijoitusmessut 12.11.2008 Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen Pohjolan liiketoimintarakenne 2 Pohjola-konserni Pankkitoiminta Varainhoito Vahinkovakuutustoiminta

Lisätiedot

TAMPEREEN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS

TAMPEREEN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS Julkaisupäivä: 17.8.2005 TAMPEREEN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2005 Liikevoitto 8,3 miljoonaa euroa Tampereen Seudun Osuuspankin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 8,3

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Monipuolisempia rahoituspalveluita Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.1m (EUR 4.1m /20)

Lisätiedot

OP-Pohjola. OP-Pohjola-ryhmän osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014

OP-Pohjola. OP-Pohjola-ryhmän osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 OP-Pohjola-ryhmän osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Sisällysluettelo OP-Pohjola-ryhmä Tulos Vuosineljännes Vakavaraisuus Tase Luotot ja asiakasvarat Asiakkaat ja jäsenet ym 5-vuotistarkastelu OP-Pohjola-ryhmä

Lisätiedot

OP Pohjola ryhmän osavuosikatsaus

OP Pohjola ryhmän osavuosikatsaus OP Pohjola ryhmän osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 OP-Pohjola-ryhmä Tulos Vuosineljännes Vakavaraisuus Tase Luotot ja asiakasvarat Asiakkaat ja jäsenet ym 5-vuotistarkastelu Sisällysluettelo OP Pohjola ryhmä

Lisätiedot

Itä-Uudenmaan Osuuspankki. Menestystä vuodesta toiseen I 2011

Itä-Uudenmaan Osuuspankki. Menestystä vuodesta toiseen I 2011 Itä-Uudenmaan Osuuspankki Menestystä vuodesta toiseen I 2011 Itä-Uudenmaan Osuuspankki I 2 Itä-Uudenmaan Osuuspankki on paikallinen OP-Pohjola-ryhmään kuuluva, yrityskuvaltaan ja markkinaosuudeltaan vahva

Lisätiedot

OP Ryhmän osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015

OP Ryhmän osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015 OP Ryhmän osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015 Sisällysluettelo 1. OP Ryhmä 2. Tulos 3. Vuosineljännes 4. Vakavaraisuus 5. Tase 6. Luotot ja asiakasvarat 7. Asiakkaat, omistaja-asiakkaat ym 8. 5-vuotistarkastelu

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS

PÄIJÄT-HÄMEEN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS PÄIJÄT-HÄMEEN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 Päijät-Hämeen Osuuspankin liikevoitto kasvoi 1,1 miljoonaa euroa Päijät-Hämeen Osuuspankin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 4,0 miljoonaa euroa

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS

PÄIJÄT-HÄMEEN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS PÄIJÄT-HÄMEEN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS PÄIJÄT-HÄMEEN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2005 Päijät-Hämeen Osuuspankin konsernitilinpäätökseen on yhdistetty Päijät- Hämeen Osuuspankin ja Kiinteistö

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2005 1) Suluissa on vertailuluku vuodelta 2004. Tuloslaskelma- ja muiden kertymätyyppisten lukujen osalta vertailutietona on tammikesäkuun 2004 luku. Tase- ja muiden poikkileikkaustyyppisten

Lisätiedot

OP Ryhmän osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015

OP Ryhmän osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015 OP Ryhmän osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015 Sisällysluettelo 1. OP Ryhmä 2. Tulos 3. Vuosineljännes 4. Vakavaraisuus 5. Tase 6. Luotot ja asiakasvarat 7. Asiakkaat ja jäsenet ym 8. 5-vuotistarkastelu OP Ryhmä

Lisätiedot

AKTIA OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2012 Toimitusjohtajan katsaus

AKTIA OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2012 Toimitusjohtajan katsaus AKTIA OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2012 Toimitusjohtajan katsaus 2011 vaiheikas vuosi Aktialle Liikevoitto (milj. euroa) Osakekohtainen tulos laski 0,53 (0,83) euroon 77,9 Muuttumaton osinko 0,30 euroa/osake

Lisätiedot

OP Pohjola ryhmän osavuosikatsaus

OP Pohjola ryhmän osavuosikatsaus OP Pohjola ryhmän osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2012 OP-Pohjola-ryhmä Tulos Vuosineljännes Vakavaraisuus Tase Luotot ja asiakasvarat Asiakkaat ja jäsenet ym 5-vuotistarkastelu Sisällysluettelo OP Pohjola ryhmä

Lisätiedot

OP Pohjola ryhmän osavuosikatsaus

OP Pohjola ryhmän osavuosikatsaus OP Pohjola ryhmän osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2011 OP-Pohjola-ryhmä Tulos Vuosineljännes Vakavaraisuus Tase Luotot ja asiakasvarat Asiakkaat ja jäsenet ym 5-vuotistarkastelu Sisällysluettelo OP Pohjola ryhmä

Lisätiedot

POP Pankki -ryhmän toimintakertomus 2015 5 POP Pankki -ryhmän tilinpäätös 31.12.2015 17 POP Pankki -ryhmän tase 19

POP Pankki -ryhmän toimintakertomus 2015 5 POP Pankki -ryhmän tilinpäätös 31.12.2015 17 POP Pankki -ryhmän tase 19 POP Pankki -ryhmän toimintakertomus ja yhdistelty IFRS-tilinpäätös 31.12.2015 2 SISÄLLYSLUETTELO POP Pankki -ryhmän toimintakertomus 2015 5 POP Pankki -ryhmän tilinpäätös 31.12.2015 17 POP Pankki -ryhmän

Lisätiedot

Tuloskatsaus 1 (8) Julkaisupäivä HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N TULOSKATSAUS Liikevoitto 4,5 miljoonaa euroa

Tuloskatsaus 1 (8) Julkaisupäivä HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N TULOSKATSAUS Liikevoitto 4,5 miljoonaa euroa Tuloskatsaus 1 (8) Julkaisupäivä 24.8.2011 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N TULOSKATSAUS 1.1. 30.6.2011 Liikevoitto 4,5 miljoonaa euroa Helsingin OP Pankki Oyj:n (Helsingin OP) liikevoitto oli tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS

HÄMEENLINNAN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS HÄMEENLINNAN SEUDUN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Julkaisupäivä: 19.8.2005 HÄMEENLINNAN SEUDUN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2005 Osuuspankin liikevoitto 2,7 miljoonaa euroa Osuuspankin liikevoitto

Lisätiedot

OP-Pohjola. OP-Pohjola-ryhmän osavuosikatsaus

OP-Pohjola. OP-Pohjola-ryhmän osavuosikatsaus OP-Pohjola-ryhmän osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 Sisällysluettelo OP-Pohjola-ryhmä Tulos Vuosineljännes Vakavaraisuus Tase Luotot ja asiakasvarat Asiakkaat ja jäsenet ym. 5-vuotistarkastelu OP-Pohjola-ryhmä

Lisätiedot

Martela. Tilinpäätös

Martela. Tilinpäätös Martela Tilinpäätös 3.2.2017 1 TAMMI-JOULUKUU YHTEENVETO 2 Konsernin neljännen neljänneksen liikevaihto laski 8,6 % edellisvuodesta. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto laski 2,8 %, johtuen erityisesti

Lisätiedot

Aktian vuoden 2015 liikevoiton odotetaan olevan miljoonaa euroa (aiemmin: pysyvän samalla tasolla kuin 2014).

Aktian vuoden 2015 liikevoiton odotetaan olevan miljoonaa euroa (aiemmin: pysyvän samalla tasolla kuin 2014). TÄYDENNYS 5/18.11.2015 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 22.4.2015 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 5/2015, 2,50%

Lisätiedot

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti:

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti: OHJELMAESITTEEN TÄYDENNYS 1, 29.4.2014 TÄYDENNYS 1, 29.4.2014 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2014 (200.000.000 EUROA) SEKÄ HELSINGIN OP TUOTTODEBENTUURI 1/2014 LAINAKOHTAISIIN EHTOIHIN

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2013 24.4.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2010 OP-Asuntoluottopankin (OPA) luottokanta laski joulukuun lopun 4 360 miljoonasta eurosta maaliskuun lopun 4 203 miljoonaan euroon. Katsauskaudella

Lisätiedot

Pankki- ja vakuutusliiketoiminnan keskeiset piirteet ja niiden väliset erot riskienhallinnan näkökulmasta

Pankki- ja vakuutusliiketoiminnan keskeiset piirteet ja niiden väliset erot riskienhallinnan näkökulmasta Pankki- ja vakuutusliiketoiminnan keskeiset piirteet ja niiden väliset erot riskienhallinnan näkökulmasta Matti Koivu, 30.1.2013 30.1.2013 Matti Koivu Agenda Pankki- ja vakuutusliiketoiminta keskeiset

Lisätiedot

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8 Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8 KONSERNIN AVAAVA TASE 1.1.2006 FAS-tase IAS 39 IAS 19 IAS 16 IFRS- Korkojoh- Eläke- IAS 40 avaava tase 01.01.2006 dannaiset säätiö

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKIRYHMÄ 2015 Osavuosikatsaus 1-6/2015

SÄÄSTÖPANKKIRYHMÄ 2015 Osavuosikatsaus 1-6/2015 SÄÄSTÖPANKKIRYHMÄ 2015 Osavuosikatsaus 1-6/2015 RYHMÄN SÄÄSTÖPANKIT KARTALLA Asiakkailla pääsy: 1. Kattavaan, Suomen 3. suurimpaan konttoriverkostoon ja 151 konttoriin 2. 200 laskunmaksamisautomaattiin

Lisätiedot

AKTIAN OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2017. Martin Backman

AKTIAN OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2017. Martin Backman AKTIAN OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2017 Martin Backman 11.5.2017 VAHVA ALKUVUOSI (milj. euroa) 1-3/2017 1-3/2016 Muutos, % Liiketoiminnan tuotot 53,1 50,4 +5 % Korkokate 23,4 24,6-5 % Palkkiotuotot netto 21,1

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2014 Luottolaitosten tilinpäätökset 2013, 4. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate kasvoi 13 prosenttia vuonna 2013 Kotimaisten pankkien rahoituskate oli vuoden 2013 viimeisellä

Lisätiedot

ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS

ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2011 Tapiola-ryhmä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Tapiola Tapiola Pankki Oy Tapiola Varainhoito Oy Kiinteistö-Tapiola Oy, konserni ENNAKKOTIETOJA

Lisätiedot

Kosken Osuuspankki TASEKIRJA 2014

Kosken Osuuspankki TASEKIRJA 2014 Kosken Osuuspankki TASEKIRJA 2014 Yritys- ja yhteisötunnus: 0213006-0 Postiosoite: Hämeentie 14, 31500 KOSKI Tl Käyntiosoite: Hämeentie 14, Koski Tl Kotipaikka: Koski Tl SISÄLLYSLUETTELO TILINPÄÄTÖS JA

Lisätiedot

OMA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014. Liiketoiminta

OMA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014. Liiketoiminta OMA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 Asiakkaita: 64 185 (44 667) Vakavaraisuussuhde, %: 16,54 % (17,03 %) Liikevoitto (milj. eur): 5,5 (1,7) Varainhankinta (milj. eur): 892,4 (619,9) Koko

Lisätiedot

OKO Pankki Oyj. Ylimääräinen yhtiökokous Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen

OKO Pankki Oyj. Ylimääräinen yhtiökokous Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen OKO Pankki Oyj Ylimääräinen yhtiökokous 9.10.2007 Toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen Vakuutus- ja pankkitoiminnan yhdistäminen jatkuu Osuuspankkien ja Pohjolan yhteistyö osoittautunut tehokkaaksi OP-Pohjolan

Lisätiedot

TÄYDENNYS 4/ AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.

TÄYDENNYS 4/ AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500. TÄYDENNYS 4/12.11.2013 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 26.4.2013 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 5/2013 LAINAKOHTAISIIN

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi. 11. heinäkuuta 2013

Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi. 11. heinäkuuta 2013 Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi 11. heinäkuuta 2013 Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 [tilintarkastamaton] Ennätykset uusiksi Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 30%

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

Mikä on Alajärven Osuuspankki?

Mikä on Alajärven Osuuspankki? ALAJÄRVEN OSUUSPANKIN TUOTTO-OSUUDEN MERKINTÄ Mikä on Alajärven Osuuspankki? Osuuspankin toiminimi on Alajärven Osuuspankki (jäljempänä "Osuuspankki" tai "Pankki"). Sen kotipaikka on Alajärvi. Pankin y-tunnus

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKIRYHMÄN TULOS VUODELTA 2015

SÄÄSTÖPANKKIRYHMÄN TULOS VUODELTA 2015 SÄÄSTÖPANKKIRYHMÄN TULOS VUODELTA 2015 SÄÄSTÖPANKKIRYHMÄ TIIVISTETTYNÄ Suomen vanhimmassa pankkiryhmässä on 23 itsenäistä Säästöpankkia, Säästöpankkien Keskuspankki, Säästöpankkiliitto, Sp-Rahastoyhtiö,

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä lyhyesti

OP-Pohjola-ryhmä lyhyesti OP-Pohjola-ryhmä lyhyesti OP-Pohjola-ryhmä on johtava finanssiryhmä Suomessa Yli 4,1 miljoonaa asiakasta Suomessa pankkiasiakkaita noin 3,3 miljoonaa Pohjolan vakuutusasiakkaita noin 1,8 miljoonaa pankki-

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2010 12.8.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi Liikevaihto 67,8 miljoonaa euroa (61,9 MEUR), kasvua 9,7 % Liikevoitto

Lisätiedot

Jatkuvien toimintojen voitto ennen veroja tammi kesäkuulta oli 121,4 miljoonaa euroa (162,0).

Jatkuvien toimintojen voitto ennen veroja tammi kesäkuulta oli 121,4 miljoonaa euroa (162,0). 1 SAMPO PANKKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 9.8.2007 SAMPO PANKKI -KONSERNI TAMMI KESÄKUUSSA 2007 Konsernirakenteen muutokset Danske Bank A/S osti 1.2.2007 Sampo Pankin koko osakekannan. Tässä

Lisätiedot