Luottolaitosten tilinpäätökset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luottolaitosten tilinpäätökset"

Transkriptio

1 Rahoitus ja vakuutus 2014 Luottolaitosten tilinpäätökset 2013, 4. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate kasvoi 13 prosenttia vuonna 2013 Kotimaisten pankkien rahoituskate oli vuoden 2013 viimeisellä neljänneksellä 756 miljoonaa euroa. Rahoituskate kasvoi 13 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen. Edelliseen neljännekseen verrattuna rahoituskate nousi 18 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen luottolaitosten tilinpäätöstilastosta. Kotimaisten pankkien rahoituskatteen ja liikevoiton vuosimuutos neljänneksittäin, prosenttia Rahoituskatteen kasvun edellisvuodesta selittää lähinnä kotimaisten pankkien korkokulujen väheneminen. Korkotuotot olivat neljänneksen aikana 1,4 miljardia euroa, mikä on 104 miljoonaa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Edellisestä neljänneksestä korkotuotot kasvoivat 9 miljoonaa euroa. Korkokulut olivat neljänneksen aikana 615 miljoonaa euroa, mikä on 191 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Edellisestä neljänneksestä korkokulut vähenivät 108 miljoonaa euroa. Korkokuluista vuoden neljännellä neljänneksellä 191 miljoonaa euroa kohdistui yleiseen liikkeeseen lasketuista velkakirjoista, veloista yleisölle ja julkisyhteisöille 154 miljoonaa euroa sekä johdannaissopimuksiin ja muihin kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviin velkoihin 140 miljoonaa euroa. Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.

2 Kotimaisten pankkien palkkiotuotot olivat vuoden viimeisellä neljänneksellä 459 miljoonaa euroa ja niiden lisäys oli vajaat 7 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Edelliseen neljännekseen verrattuna palkkiotuotot kasvoivat 4 prosenttia. Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot olivat neljänneksen lopussa 195 miljoonaa euroa. Arvonalentumistappioita luotoista ja muista sitoumuksista kirjattiin vuoden viimeisellä neljänneksellä 47 miljoonaa euroa. Tämä on 54 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kotimaisten pankkien liikevoitto oli vuoden neljännellä neljänneksellä 427 miljoonaa euroa, mikä on 7 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Edellisestä neljänneksestä liikevoitto pieneni 16 prosenttia. Taseiden yhteenlaskettu arvo oli 458 miljardia euroa. Taseet laskivat 7,7 prosenttia vuoden takaisesta. Oman pääoman osuus taseiden loppusummasta oli 4,5 prosenttia. 2

3 Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Kotimaisten talletuspankkien tuloslaskelma , 1000 euroa...4 Liitetaulukko 2. Kotimaisten talletuspankkien tase , 1000 euroa...4 Liitetaulukko 3. Osuuspankkien tuloslaskelma, 1000 euroa...6 Liitetaulukko 4. Osuuspankkien tase, 1000 euroa...7 Kuviot Liitekuviot Liitekuvio 1. Kotimaisten pankkien liikevoitto neljänneksittäin, milj. euroa...8 Liitekuvio 2. Kotimaisten pankkien palkkiotuottojen vuosimuutos neljänneksittäin, prosenttia...8 Liitekuvio 3. Säästöpankkien rahoituskate ja liikevoitto vuosina , milj. euroa...9 Liitekuvio 4. Osuuspankkien rahoituskate ja liikevoitto vuosina , milj. euroa...9 Liitekuvio 5. Liikepankkien rahoituskate ja liikevoitto vuosina , milj. euroa...10 Liitekuvio 6. Kotimaisten pankkien henkilökunnan lukumäärä vuosien lopussa...10 Liitekuva 7. Kotimaisten pankkien konttorien lukumäärä vuosien lopussa...11 Laatuseloste: Luottolaitosten tilinpäätökset

4 Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Kotimaisten talletuspankkien tuloslaskelma , 1000 euroa Kotimaiset pankit (1 Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot Suojauslaskennan nettotulos Sijoituskiinteistöjen nettotuotot Liiketoiminnan muut tuotot Hallintokulut Poistot ja arvonalentumiset aineel lisista ja aineettomista hyödykkeistä Liiketoiminnan muut kulut Arvonalentumistappiot luotoista ja muista sitoumuksista Muiden rahoitusvarojen arvonalentumis tappiot LIIKEVOITTO (-TAPPIO) Tilinpäätössiirrot Tuloverot Varsinaisen toim.voitto/tappio verojen jälkeen Muun kuin varsinaisen toim.tuotot ja kulut TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) Muutos-% ) Kotimaiset pankit ml. niiden ulkomailla toimivat sivukonttorit; pl. Suomessa toimivat ulkomaisten pankkien sivukonttorit -21,6-4,7-39,3 10,5 26,7 8,9 75,4-30,3-17,6-13,1 70,2 2,9-0,1-15,3 14,0-53, ,8-0,3-16,0-13, ,6 Liitetaulukko 2. Kotimaisten talletuspankkien tase , 1000 euroa Kotimaiset pankit ( Muutos-% VASTAAVAA Käteiset varat ,8 Keskuspankkirahoitukseen oikeuttavat saamistodistukset ,5 Saamiset luottolaitoksilta ,1 Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä ,8 Leasingkohteet ,3 Saamistodistukset ,4 Osakkeet ja osuudet ,2 Osakkeet ja osuudet omistusyhteys yrityksissä ,5 Osakkeet ja osuudet samaan konserniin kuuluvissa yrityksissä ,4 Johdannaissopimukset ,3 Aineettomat hyödykkeet ,5 Aineelliset hyödykkeet ,3 Osakeanti-/sijoitusosuusanti-/ kantarahastoantisaamiset Muut varat ,3 Siirtosaamiset ja maksetut ennakot ,8 Laskennalliset verosaamiset ,1 4

5 Kotimaiset pankit (1 VASTAAVAA YHTEENSÄ VASTATTAVAA VIERAS PÄÄOMA Velat luottolaitoksille Velat yleisölle ja julkisyhteisöille Yleiseen liikkeeseen lasketut velka kirjat Johdannaissopimukset ja muut kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät velat Muut velat Siirtovelat ja saadut ennakot Velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla Laskennalliset verovelat Tilinpäätössiirtojen kertymä OMA PÄÄOMA Osakepääoma/Osuuspääoma/ Peruspääoma Sijoitusosuuspääoma/Kantarahasto/ Lisäpääoma Ylikurssirahasto Arvonkorotusrahasto Muut sidotut rahastot Vapaat rahastot Edellisten tilikausien voitto/tappio Tilikauden voitto/tappio VASTATTAVAA YHTEENSÄ Taseen ulkopuoliset sitoumukset Asiakkaan puolesta kolmannen hyväksi annetut sitoumukset Asiakkaan hyväksi annetut peruutta mattomat sitoumukset Muutos-% ) Kotimaiset pankit ml. niiden ulkomailla toimivat sivukonttorit; pl. Suomessa toimivat ulkomaisten pankkien sivukonttorit 2) muutos positiivisen ja negatiivisen luvun välillä -7,7-8,3 4,7 7,2-1,3-41,3-10,6-8,5-15,0 6,7 7,6 3,7 0,2 12,1 0,0 (-134) 2) 9,4 3,1 10,2-12,0-7,7-3,7-4,3-3,2 5

6 Liitetaulukko 3. Osuuspankkien tuloslaskelma, 1000 euroa Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot Suojauslaskennan nettotulos Sijoituskiinteistöjen nettotuotot Liiketoiminnan muut tuotot Hallintokulut Poistot ja arvonalentumiset aineel lisista ja aineettomista hyödykkeistä Liiketoiminnan muut kulut Arvonalentumistappiot luotoista ja muista sitoumuksista Muiden rahoitusvarojen arvonalentumis tappiot LIIKEVOITTO (-TAPPIO) Tilinpäätössiirrot Tuloverot Varsinaisen toim.voitto/tappio verojen jälkeen TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) OPKn jäsenosuuspankit Paikallisosuuspankit

7 Liitetaulukko 4. Osuuspankkien tase, 1000 euroa Käteiset varat Keskuspankkirahoitukseen oikeuttavat saamistodistukset Saamiset luottolaitoksilta Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä Leasingkohteet Saamistodistukset Osakkeet ja osuudet Osakkeet ja osuudet omistusyhteys yrityksissä Osakkeet ja osuudet samaan konserniin kuuluvissa yrityksissä Johdannaissopimukset Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Osakeanti-/sijoitusosuusanti-/ kantarahastoantisaamiset Muut varat Siirtosaamiset ja maksetut ennakot Laskennalliset verosaamiset VASTAAVAA YHTEENSÄ VIERAS PÄÄOMA Velat luottolaitoksille Velat yleisölle ja julkisyhteisöille Yleiseen liikkeeseen lasketut velka kirjat Johdannaissopimukset ja muut kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät velat Muut velat Siirtovelat ja saadut ennakot Velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla Laskennalliset verovelat Tilinpäätössiirtojen kertymä OMA PÄÄOMA Osakepääoma/Osuuspääoma/ Peruspääoma Sijoitusosuuspääoma/Kantarahasto/ Lisäpääoma Ylikurssirahasto Arvonkorotusrahasto Muut sidotut rahastot Vapaat rahastot Edellisten tilikausien voitto/tappio Tilikauden voitto/tappio VASTATTAVAA YHTEENSÄ Taseen ulkopuoliset sitoumukset Asiakkaan puolesta kolmannen hyväksi annetut sitoumukset Asiakkaan hyväksi annetut peruutta mattomat sitoumukset 1) (X) suurempi kuin 999,9% OPKn jäsenosuuspankit Muutos-% , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,6 Paikallisosuuspankit Muutos-% , , , , , , (X) 1) , , , , , , , , , , , (X) 1) , , , , , , , , , , , , , , , ,7 7

8 Liitekuviot Liitekuvio 1. Kotimaisten pankkien liikevoitto neljänneksittäin, milj. euroa Liitekuvio 2. Kotimaisten pankkien palkkiotuottojen vuosimuutos neljänneksittäin, prosenttia 8

9 Liitekuvio 3. Säästöpankkien rahoituskate ja liikevoitto vuosina , milj. euroa Liitekuvio 4. Osuuspankkien rahoituskate ja liikevoitto vuosina , milj. euroa 9

10 Liitekuvio 5. Liikepankkien rahoituskate ja liikevoitto vuosina , milj. euroa Liitekuvio 6. Kotimaisten pankkien henkilökunnan lukumäärä vuosien lopussa 10

11 Liitekuva 7. Kotimaisten pankkien konttorien lukumäärä vuosien lopussa 11

12 Laatuseloste: Luottolaitosten tilinpäätökset 1. Tilastotietojen relevanssi Luottolaitosten tilinpäätöstilasto kuvaa Suomessa toimintaa harjoittavien luottolaitosten sekä suomalaisten luottolaitosten ulkomaisten sivukonttorien toiminnan kehitystä. Varsinaisten tuloslaskelman ja taseen lisäksi tarkastellaan luottolaitosten liiketoiminnan jakautumista alueellisesti sekä esitetään muita luottolaitosten toimintaa kuvaavia tietoja. Tilaston tulkinnan kannalta on tärkeää huomata, että luottolaitoksia ei tarkastella tilastossa konserneina vaan itsenäisinä instituutioina. Lisäksi tulee ottaa huomioon, että neljännesvuosittaiset tuloslaskelmatiedot esitetään tilastossa yleensä kumulatiivisina. Siten alkuvuonna lopettaneiden luottolaitosten tuloslaskelmat ovat tilastossa mukana kyseisen vuoden loppuun asti. Koska tase kuvaa tietyn hetken varoja ja velkoja, tasetietoja ei voida esittää kumulatiivisina, vaan tase kertoo kunkin neljänneksen päätöspäivän tilanteen. Lopettaneet luottolaitokset putoavat siis pois tilastossa esitettävästä taseesta heti lopettamista seuraavalla neljänneksellä. Tästä erosta johtuen tuloslaskelman tilikauden voitto ei välttämättä täsmää täysin taseen tilikauden voittoon. Tiedonkeruun määrittelyvaiheessa on huomioitu mm. Euroopan kansantalouden tilinpitoasetuksen, nk. FISIM-asetuksen, neljännesvuosittaisen rahoitustilinpidon, alueellisen panos-tuotoksen sekä EU:n rakennetilastoasetuksen luottolaitosliitteen edellyttämät tiedot. Lisäksi osa kerättävistä tiedoista toimii Finanssivalvonnan valvontatoimen pohjana. Käytetty tilinpäätöskaava perustuu valtiovarainministeriön asetukseen luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä sekä Finanssivalvonnan em. asetusta täydentävään määräykseen. Tiedot kerätään Tilastokeskuksen ja Finanssivalvonnan yhteisenä suorana tiedonkeruuna kaikilta Suomessa toimivilta pankeilta sekä muilta luottolaitoksilta ml. ulkomaisten luottolaitosten sivukonttorit Suomessa. Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004/14 ) sekä Finanssivalvonnan määräykseen ja valtiovarainministeriön asetukseen. 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Tiedot kerätään kokonaistutkimuksena suorana tiedonkeruuna kaikilta Suomessa toimivilta pankeilta sekä muilta luottolaitoksilta ml. ulkomaisten luottolaitosten sivukonttorit Suomessa. Tiedot kerätään sähköisesti. 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Tilaston laatu on hyvä. Tilasto perustuu luottolaitosten kirjanpitoon. Aineistolle tehdään tarkastusvertailuja luottolaitosten julkaistuihin tilinpäätöksiin. 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Tarkat julkaisupäivät näkyvät tämän sivuston kohdassa "Tulevat julkistukset". 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Tilasto julkaistaan verkkojulkaisuna Tilastokeskuksen sivuilla. Vuoden 2008 loppuun asti tiedot julkaistiin myös osana Rahalaitokset painojulkaisua. Tuloslaskelma- ja tasetietojen aikasarjat ovat saatavilla vuodesta 1999 alkaen tilaston verkkosivulla tietokantataulukkona. Lisäksi Tilastokeskus tuottaa pyynnöstä muita aikasarjoja luottolaitosten liiketoimintaa kuvaavista luvuista. 12

13 6. Tilastojen vertailukelpoisuus Vuoden 2005 alussa useimmat aikasarjat katkeavat tilinpäätöskaavan muutoksen takia. Silloin otettiin käyttöön luottolaitosten tilinpäätösraportoinnissa uusi IAS/IFRS-tilinpäätösstandardi. Tätä ennen yhtenäisellä tilinpäätöskaavalla tuotetut tilinpäätöstilastot luottolaitoksista on saatavissa vuosilta Vuodesta 1974 vuoteen 1995 tuotettiin tilinpäätösjulkaisuja luottolaitoksista siten, että rahoitusyhtiöt ja luotto-osakeyhtiöt eivät sisältyneet yhtenäistettyyn kehikkoon. Nämä eivät vielä olleet yhtenäisen luottolaitoslainsäädännön piirissä. Ennen vuotta 1974 kustakin pankkiryhmästä tuotettiin erillinen julkaisu, joiden sisällöt poikkesivat jossakin määrin toisistaan myös tilinpäätöskaavan osalta. Tilastokeskus on julkaissut ns. pankkitilastoja vuoden 1970 tiedoista alkaen kaikista pankkiryhmistä. Pankkitilastojen taival alkoi vuoden 1868 säästöpankkitilastosta, joka oli säästöpankkien tarkastajan kertomus säästöpankkien tilasta ja hoidosta. Lopettaneiden yritysten käsittelyä muutettiin tilaston tuloslaskelmatietojen osalta kolmannella neljänneksellä Muutos toteutettiin takautuvasti vuoden 2006 alusta alkaen. Aiemmin lopettaneet yritykset putosivat välittömästi lopettamisen jälkeen pois tuloslaskelmatilastosta. Nyt lopettaneiden luottolaitosten tiedot lasketaan mukaan kumulatiiviseen tuloslaskelmatilastoon aina lopettamisvuoden viimeiseen neljännekseen asti. Muutos ei vaikuta tasetietoihin. Muutos parantaa peräkkäisten neljännesten vertailua vuoden sisällä. 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Tilasto on tuotettu vallitsevan tilinpäätösstandardin mukaisesti ja on vertailukelpoinen muihin luottolaitosten tilinpäätöstilastoihin nähden. Tilastossa luottolaitoksia tarkastellaan itsenäisinä instituutioina, ei konserneina. 13

14 Rahoitus ja vakuutus 2014 Lisätietoja Hilkka Jaatinen Kristiina Nieminen Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds Lähde: Luottolaitosten tilinpäätökset, Tilastokeskus Asiakaspalaute: Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus puh ISSN = Suomen virallinen tilasto ISSN X (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh asiakaspalvelu.publishing@edita.fi

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2013 Luottolaitosten tilinpäätökset 2013, 3. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate kasvoi 10 prosenttia vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2014 Sijoituspalveluyritykset 2014, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot ja liikevoitto kasvoivat edellisvuodesta tammimaaliskuussa Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2015 Luottolaitosten tilinpäätökset 2014, 3 vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate kasvoi 4 prosenttia vuoden 2014 kolmannella neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2015 Luottolaitosten tilinpäätökset 2015, 1 vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate supistui edellisvuodesta vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä Kotimaisten pankkien

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2015 Luottolaitosten tilinpäätökset 2015, 2 vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate supistui hieman edellisvuodesta vuoden 2015 toisella neljänneksellä Kotimaisten pankkien

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2015 Sijoituspalveluyritykset 2015, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten liikevoitto kasvoi edellisvuodesta tammimaaliskuussa Sijoituspalveluyritysten liikevoitto oli 41 miljoonaa

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2016 Luottolaitosten tilinpäätökset 2016, 2 vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate supistui 5 prosenttia ja liikevoitto 37 prosenttia vuoden 2016 toisella neljänneksellä

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2015 Sijoituspalveluyritykset 2014, 3 vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot ja liikevoitto kasvoivat edellisvuodesta heinäsyyskuussa Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2014 Sijoituspalveluyritykset 2014, 2. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot ja liikevoitto kasvoivat edellisvuodesta huhtikesäkuussa Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2016 Sijoituspalveluyritykset 2016, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten liikevoitto jatkoi laskuaan Sijoituspalveluyritysten liikevoitto oli 20 miljoonaa euroa vuoden 2016 ensimmäisellä

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2016 Sijoituspalveluyritykset 2015, 4 vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten liikevoitto supistui 47 prosentilla edellisvuodesta lokajoulukuussa 2015 Sijoituspalveluyritysten liikevoitto

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2016 Sijoituspalveluyritykset 2016, 2 vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten liikevoitto ja palkkiotuotot pienenivät edellisvuoden huhtikesäkuusta Sijoituspalveluyritysten liikevoitto

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2016 Luottolaitosten tilinpäätökset 2016, 3. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate supistui 6,4 prosenttia ja liikevoitto 17,7 prosenttia vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2014 Luottolaitosten tilinpäätökset 2014, 1 vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate pysyi ennallaan vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2012 Sijoituspalveluyritykset 2012, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot ja liikevoitto laskivat ensimmäisellä neljänneksellä 2012 Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2016 Luottolaitosten tilinpäätökset 2016, 1 vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate laski 10 prosenttia ja liikevoitto 20 prosenttia vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2016 Luottolaitosten tilinpäätökset 2015, 4 vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate supistui 8 prosenttia vuoden 2015 neljännellä neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2017 Luottolaitosten tilinpäätökset 2016, 4 vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate pysyi lähes ennallaan, liikevoitto kasvoi selvästi vuoden 2016 neljännellä neljänneksellä

Lisätiedot

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE 14 698/2014 Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2016 Sijoituspalveluyritykset 2016, 3. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten liikevoitto kasvoi edellisvuoden heinäsyyskuusta Sijoituspalveluyritysten liikevoitto oli 46 miljoonaa

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2013 Sijoituspalveluyritykset 2013, 2. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot ja liikevoitto kasvoivat edellisvuodesta huhti-kesäkuussa Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2017 Luottolaitosten tilinpäätökset 2017, 1 vuosineljännes Suomessa toimivien pankkien rahoituskate ja liikevoitto laskivat vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä Suomessa pankkitoimintaa

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2017 Luottolaitosten tilinpäätökset 2017, 3. vuosineljännes Suomessa toimivien pankkien rahoituskate kasvoi, mutta liikevoitto pieneni vuoden 2017 kolmannella neljänneksellä Suomessa

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2013 Sijoituspalveluyritykset 2013, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot ja liikevoitto kasvoivat edellisvuodesta tammi-maaliskuussa Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2018 Luottolaitosten tilinpäätökset 2017, 4. vuosineljännes Suomessa toimivien pankkien rahoituskate kasvoi, mutta liikevoitto pieneni vuoden 2017 neljännellä neljänneksellä Suomessa

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2017 Luottolaitosten tilinpäätökset 2017, 2. vuosineljännes Suomessa toimivien pankkien liikevoitto laski vuoden 2017 toisella neljänneksellä, rahoituskate pysyi ennallaan Suomessa

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2018 Luottolaitosten tilinpäätökset 2018, 3 vuosineljännes Suomessa toimivien pankkien rahoituskate ja liikevoitto laskivat vuoden 2018 kolmannella neljänneksellä Suomessa pankkitoimintaa

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2013 Sijoituspalveluyritykset 2012, 4. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten tulokset paranivat vuonna 2012 Sijoituspalveluyritysten liikevoitto oli 84 miljoonaa euroa vuonna 2012.

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2009 Sijoituspalveluyritykset 2009, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten tuotot ja voitot supistuivat voimakkaasti ensimmäisellä neljänneksellä Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2017 Sijoituspalveluyritykset 2017, 2. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten liikevoitto ja palkkiotuotot kasvoivat edellisvuoden huhti-kesäkuusta Sijoituspalveluyritysten liikevoitto

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2017 Sijoituspalveluyritykset 2017, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten liikevoitto kasvoi edellisvuoden tammi-maaliskuusta Sijoituspalveluyritysten liikevoitto oli 36 miljoonaa

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2017 Sijoituspalveluyritykset 2016, 4 vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten liikevoitto kasvoi edellisvuoden loka-joulukuusta Sijoituspalveluyritysten liikevoitto oli 41 miljoonaa

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2011 Sijoituspalveluyritykset 2011, 2. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuottojen kasvuvauhti nopeutui toisella neljänneksellä 2011 Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2017 Sijoituspalveluyritykset 2017, 3. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot kasvoivat ja liikevoitto laski vuoden 2017 kolmannella neljänneksellä Sijoituspalveluyritysten

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2011 Sijoituspalveluyritykset 2011, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuottojen kasvun hidastuminen jatkui ensimmäisellä neljänneksellä 2011 Sijoituspalveluyritysten

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2009 Sijoituspalveluyritykset 2009, 2. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten tuottojen ja voittojen väheneminen hidastui toisella neljänneksellä Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2010 Sijoituspalveluyritykset 2010, 3. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuottojen kasvu hidastui kolmannella neljänneksellä Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot olivat

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2010 Sijoituspalveluyritykset 2010, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuottojen suotuisa kehitys jatkui ensimmäisellä vuosineljänneksellä Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot

Lisätiedot

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2012 Sijoituspalveluyritykset 2012, 2. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot ja liike-voitto laskivat edellisvuodesta huhti-kesäkuussa Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8 Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8 KONSERNIN AVAAVA TASE 1.1.2006 FAS-tase IAS 39 IAS 19 IAS 16 IFRS- Korkojoh- Eläke- IAS 40 avaava tase 01.01.2006 dannaiset säätiö

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2010 Sijoituspalveluyritykset 2009, 4. neljännes, vuositilinpäätös Sijoituspalveluyritysten tulokset paranivat vuonna 2009 Sijoituspalveluyritysten liikevoitto oli 67 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3.

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3. VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (vrt. Liite 6) Annettu Tunniste Systeemitunnus 19.7.2007 1.9.2007 2.1.2., 2.2.2. A_L3b_s.XLS A 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 243, 244 Kotimaisten sijoituspalveluyritysten

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012

Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012 Rahoitus ja vakuutus 2013 Rahoitustoiminta Rahoitusleasing 2012 Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012 Rahoitusleasinghankinnat olivat 2,1 miljardia euroa vuonna 2012. Edelliseen vuoteen verrattuna

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010

Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010 Rahoitus ja vakuutus 2011 Rahoitusleasing 2010 Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010 Korjattu 17.4.2012. Korjaukset on merkitty punaisella. Rahoitusleasinghankinnat olivat 1,6 miljardia euroa

Lisätiedot

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS 3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LUOTTOLAITOKSEN KONSERNITASE Valtiovarainministeriön luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä antaman asetuksen

Lisätiedot

Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 2014 lopussa

Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 2014 lopussa Julkinen talous 215 Valtion takaukset 214, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 214 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 38,7 miljardia euroa vuoden 214

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2013 Luottolaitosten tilinpäätökset 2013, 2. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate kasvoi 11 prosenttia vuoden 2013 toisella neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009

Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009 Rahoitus ja vakuutus 2010 Rahoitusleasing 2009 Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009 Korjattu 17.4.2012. Korjaukset on merkitty punaisella. Rahoitusleasinghankinnat olivat 1,9 miljardia euroa

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA 3402 N:o 1259 Liite 1 TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2013 Luottolaitosten tilinpäätökset 2013, 1. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate supistui edellisvuodesta vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä Kotimaisten pankkien

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2013 Luottolaitosten tilinpäätökset 2012, 4. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate supistui edellisvuodesta vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

Valtion takauskanta 42,9 miljardia kesäkuun 2015 lopussa

Valtion takauskanta 42,9 miljardia kesäkuun 2015 lopussa Julkinen talous 215 Valtion takaukset 215, 2. vuosineljännes Valtion takauskanta 42,9 miljardia kesäkuun 215 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 42,9 miljardia euroa vuoden

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2012 Luottolaitosten tilinpäätökset 2012, 1. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate supistui 10 prosenttia vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

Henkilöstörahastot 2007

Henkilöstörahastot 2007 Rahoitus ja vakuutus 2008 Henkilöstörahastot 2007 Henkilöstörahastojen arvo 493 miljoonaa euroa vuonna 2007 Henkilöstörahastojen yhteenlaskettu arvo oli 493 miljoonaa euroa vuonna 2007. Rahastojen arvo

Lisätiedot

Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa

Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa Julkinen talous 2016 Valtion takaukset 2016, 3. vuosineljännes Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 44,7 miljardia euroa vuoden

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2012 Luottolaitosten tilinpäätökset 2012, 2. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate supistui edellisvuodesta vuoden 2012 toisella neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa

Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa Julkinen talous 2017 Valtion takaukset 2016, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 45,3 miljardia euroa vuoden

Lisätiedot

Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa

Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa Julkinen talous 2013 Valtion takaukset 2013, 4 vuosineljännes Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa Valtion takauskanta oli 33,2 miljardia euroa vuoden 2013 neljännen neljänneksen lopussa

Lisätiedot

Valtion takauskanta 43,8 miljardia maaliskuun 2016 lopussa

Valtion takauskanta 43,8 miljardia maaliskuun 2016 lopussa Julkinen talous 2016 Valtion takaukset 2016, 1. vuosineljännes Valtion takauskanta 43,8 miljardia maaliskuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 43,8 miljardia euroa vuoden

Lisätiedot

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2011 Luottolaitosten tilinpäätökset 2011, 4. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskatteen vuosimuutos 22 prosenttia vuoden 2011 neljännellä neljänneksellä Kotimaisten pankkien

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 2,0 miljardia vuonna 2013

Rahoitusleasinghankinnat 2,0 miljardia vuonna 2013 Rahoitus ja vakuutus 04 03 hankinnat,0 miljardia vuonna 03 hankinnat olivat,0 miljardia euroa vuonna 03. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat vähenivät 4 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin, miljardia

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2011 Luottolaitosten tilinpäätökset 2011, 2. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskatteen vuosimuutos 38 prosenttia vuoden 2011 toisella neljänneksellä Kotimaisten pankkien

Lisätiedot

Henkilöstörahastot 2008

Henkilöstörahastot 2008 Rahoitus ja vakuutus 009 Henkilöstörahastot 008 Henkilöstörahastojen arvo 41 miljoonaa euroa vuonna 008 Henkilöstörahastojen yhteenlaskettu arvo oli 41 miljoonaa euroa vuonna 008. Rahastojen arvo laski

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2011 Luottolaitosten tilinpäätökset 2011, 1. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate lähti kasvuun vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 2011 lopussa

Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 2011 lopussa Julkinen talous 211 Valtion takaukset 211, 3. vuosineljännes Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 211 lopussa Valtion takauskanta oli 22,9 miljardia euroa vuoden 211 kolmannen neljänneksen lopussa.

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

Rahoitusleasing Rahoitusleasingtoiminta kasvoi ripeästi vuonna 2007

Rahoitusleasing Rahoitusleasingtoiminta kasvoi ripeästi vuonna 2007 Rahoitus ja vakuutus 2008 Rahoitusleasing 2007 Rahoitusleasingtoiminta kasvoi ripeästi vuonna 2007 Vuonna 2007 rahoitusleasinginvestoinnit olivat yhteensä 1,9 miljardia euroa. Investoinnit kasvoivat 24

Lisätiedot

Rahoitusleasing Rahoitusleasingtoiminta kasvoi edelleen vuonna 2008

Rahoitusleasing Rahoitusleasingtoiminta kasvoi edelleen vuonna 2008 Rahoitus ja vakuutus 2009 Rahoitusleasing 2008 Rahoitusleasingtoiminta kasvoi edelleen vuonna 2008 Rahoitusleasinginvestoinnit olivat 2,2 miljardia euroa vuonna 2008. Edelliseen vuoteen verrattuna investoinnit

Lisätiedot

Valtion takauskanta 30,7 miljardia maaliskuun lopussa

Valtion takauskanta 30,7 miljardia maaliskuun lopussa Julkinen talous 213 Valtion takaukset 213, 1 vuosineljännes Valtion takauskanta 3,7 miljardia maaliskuun lopussa Valtion takauskanta oli 3,7 miljardia euroa vuoden 213 ensimmäisen neljänneksen lopussa

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2010 Luottolaitosten tilinpäätökset 2010, 3. vuosineljännes Kotimaisten pankkien liikevoitto kasvoi kolmannella neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate oli vuoden 2010 kolmannella

Lisätiedot

Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot vähenivät vuonna 2012

Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot vähenivät vuonna 2012 Rahoitus ja vakuutus 2013 Rahoitustoiminta Luottokortit 2012 Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot vähenivät vuonna 2012 Kotimaisten luottokorttien myynnin arvo Suomessa oli 8,9 miljardia

Lisätiedot

Valtion takauskanta 30,6 miljardia joulukuun lopussa

Valtion takauskanta 30,6 miljardia joulukuun lopussa Julkinen talous 213 Valtion takaukset 212, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 3,6 miljardia joulukuun lopussa Valtion takauskanta oli 3,6 miljardia euroa vuoden 212 lopussa. Takauskanta oli joulukuun

Lisätiedot

Tammi-joulukuu Op-ryhmä

Tammi-joulukuu Op-ryhmä Tammi-joulukuu 22 Op-ryhmä Osuuspankkiryhmä 31.12.22 243 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus- OPK Osuuskunta OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 24 9 Asiakkaita

Lisätiedot

VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot

VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot VIRTI VIRNOMISYHTEISTYÖRYHMÄ Tiedonantajatasot: (vrt. Liite 6) Liite 3a, 3d _L3aL3d_s.XLS 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 204/205, 213/214 236 260 Luottolaitoksen konserni/konsolidointiryhmä Omistusyhteisöt

Lisätiedot

Vakuutustoiminta 2016

Vakuutustoiminta 2016 Rahoitus ja vakuutus 217 Vakuutustoiminta 216 Vakuutusyhtiöiden maksutulot pienenivät ja maksetut korvaukset kasvoivat vuonna 216 Vahinko-, henki- ja työeläkevakuutusyhtiöiden yhteenlasketut vakuutusmaksutulot

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot vähenivät vuonna 2011

Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot vähenivät vuonna 2011 Rahoitus ja vakuutus 2012 Luottokortit 2011 Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot vähenivät vuonna 2011 Kotimaisten luottokorttien myynnin arvo Suomessa oli 8,3 miljardia euroa vuonna 2011.

Lisätiedot

VIRATI. Tiedonantajatasot: A -taulukot: VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot

VIRATI. Tiedonantajatasot: A -taulukot: VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot VIRTI VIRNOMISYHTEISTYÖRYHMÄ Tiedonantajatasot: (vrt. Liite 6) 201, 202, 203, 210, 211, 212 Kotimaiset luottolaitokset 221, 222 Ulkomaiset luottolaitokset Suomessa Liite 1, 2, 5 1 = Suomi 2 = English 3

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014

Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014 Rahoitus ja vakuutus 15 1 hankinnat, miljardia vuonna 1 hankinnat olivat, miljardia euroa vuonna 1. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat kasvoivat 1 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin 1, miljardia

Lisätiedot

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2009 Luottolaitosten tilinpäätökset 2009, 1. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate supistui ensimmäisellä neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate oli vuoden 2009

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2013

Verot ja veronluonteiset maksut 2013 Julkinen talous 2014 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,9 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 88,2 miljardia euroa.

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2012

Verot ja veronluonteiset maksut 2012 Julkinen talous 2013 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi vuonna Veroaste oli 43,6 prosenttia vuonna. Veroaste kuvaa verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen.

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2014

Verot ja veronluonteiset maksut 2014 Julkinen talous 2015 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi 1,5 prosenttia vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 1,5 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 89,9

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2009 Luottolaitosten tilinpäätökset 2009, 3. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate ja liikevoitto alenivat kolmannella neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate oli

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2009 Luottolaitosten tilinpäätökset 2009, 2. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskatteen supistuminen jatkui toisella neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate oli vuoden

Lisätiedot