Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto. Vuosikatsaus lastukirjastot.fi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto. Vuosikatsaus lastukirjastot.fi"

Transkriptio

1 Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Vuosikatsaus 2016 lastukirjastot.fi

2 Kirjasto ovi aktiiviseen kansalaisuuteen Pääkirjaston aikuisten alueen uudistus, hyllymetrien väheneminen ja kirjapoistot herättivät vilkasta keskustelua ja kannanottoja asukkaiden keskuudessa helmi-maaliskuussa. Pääkirjastossa tietokirjojen lainaus on vähentynyt 1990-luvulta 38 % ja kaunokirjallisuuden lainaus 25 %. Pääkirjastossa oli vuoden lopussa yli aikuisten kirjaa ja koko kirjastossa kokoelmia kaikkiaan lähes Ajantasainen, uusiutuva ja asiakaskysyntää vastaava sisältötarjonta ja houkuttelevat kokoelmat edellyttävät jatkuvasti hankintoja ja poistoja. Lahden ja Nastolan kuntien yhdistymisen myötä Nastolan kirjasto integroitui vuoden alussa Lahden lähikirjastopalveluihin. Nastolan kirjastoautopalvelut yhdistettiin tilojen ja kokoelmien osalta Lahden pääkirjastoon kirjastoautopalveluihin. Päijät-Hämeen kirjastojen aineisto- ja lainaajatietokannat yhdistettiin keväällä seudulliseksi palveluksi. LASTU-verkkokirjastossa on 1,3 miljoonaa kirjaa ja muuta lainattavaa Päijät-Hämeen kirjastojen asiakkaille. Seudullisessa yhteiskäytössä olevaa kirjastoaineistoa voi maksutta varata asiakkaan valitsemaan kirjastoon lainattavaksi. Seutulainojen myötä maakunnan asukkaiden käytössä ovat laajat ja monipuoliset kokoelmat ja seutuvarausten ansiosta kysytyin varattu aineisto saadaan nopeammin asiakkaille. Pääkirjaston asiakastilojen uudistus jatkui syksyllä Kirjallisuus- ja tietopalveluiden aikuisten alueelle. Tavoitteena oli saada kokoelmat paremmin esille, tilan käyttö monipuolisemmaksi, mahdollisuuksia pienimuotoisille tapahtumille ja Pop Up -esittelyille sekä toimintaympäristöjä lukemiseen, oleskeluun ja työskentelyyn. Monipuolisuuden ja toimivuuden lisäksi uudistuksen ansiosta pääkirjaston arkkitehtuuri sekä tilojen valoisuus ja avaruus saatiin näkyville. Pääkirjasto oli remonttialuetta lukuun ottamatta avoinna normaalisti asiakkaille koko ajan. Aikuisten kokoelmat olivat osaksi lainattavissa ja aineistovarauksilla ja uutuuksien saatavuudella asiakastyytyväisyys säilyi huolimatta remonttimelusta. Kirjaston tilat ja toimintaympäristöt laitteineen sekä laajat ja osin omatoimiset aukioloajat houkuttavat asiakkaita opiskelemaan, työskentelemään, asioimaan ja harrastamaan entistä enemmän sisältöjen, lukemisen ja lainaamisen lisäksi. Kirjastojen rooli kansalaisuuden tukemisessa on yhä keskeisempää, mikä näkyy asukkaiden mediataitojen ohjauksen ja laitepalveluiden suurena kysyntänä. Koko henkilöstön työyhteisön kehittämispäivä järjestettiin esimiesten ja asiantuntijoiden alustusten pohjalta aiheista muuttuva työ ja oppimisen tavat, työyhteisötaidot ja viestintä. Henkilöstöä osallistava päivä koettiin yhteisölliseksi, antoisaksi ja tarpeelliseksi vuosittaiseksi tapahtumaksi. Lasten ja nuorten kirjasto- ja kirjallisuuskasvatus kirjavinkkauksineen ja mediatunteineen perusopetuksen, lukion ja varhaiskasvatuksen ryhmille sekä monipuolinen tapahtumatarjonta Pokémon-viikkoineen, koodaustyöpajoineen ja pelipäivineen ovat lukemisharrastuksen, monilukutaidon ja kirjastopalveluiden käytön kannalta ensiarvoisen tärkeitä palveluja. Mediakasvatus- ja tapahtumapalvelut ovat vakiintuneet kirjaston palvelutoiminnan ydinprosesseiksi asiakas- ja sisältöpalveluiden ohella. Kirjastoammattilaisten kirjallisuus-, tieto- ja musiikkisisältöjen asiantuntemuksen näkyvyydessä ja sisältöjen asiakasmarkkinoinnissa riittää haasteita tuleville vuosille. Marja Malminen Kirjastotoimenjohtaja 2

3 Sisältö- ja asiakaspalvelut Lahden kaupunginkirjastossa tilastoitiin asiakaskäyntejä lähes miljoona, lainauksia 2,1 miljoonaa ja lainaajia Kirjalainojen osuus kokonaislainauksesta oli 73 %. E-kirjojen kasvanut ja monipuolistunut tarjonta kolminkertaisti lainauksen e-kirjalainaan, mikä on alle prosentin kirjalainoista. E-lehtien käyttökerrat/lainaus kasvoi lähes 30 %. Kirjastopalveluiden käyttö Lainat, kävijät ja lainaajat kävijöitä käyntejä/asukas 8 lainaajia lainaajia asukasluvusta 35 % kokonaislainaus lainoja/asukas 17 kirjalainat DVD-/Blu-ray-levyt musiikkiäänitteet muut aineistot kaukolainat muista kirjastoista 886 kaukolainat muille kotipalveluasiakkaita 60 liikuntavälinelainoja Verkkokäynnit ja e-aineistojen käyttö LASTU-verkkokirjasto Web-Origo Runotietokanta Päijät-Häme wiki E-kirjalainat E-lehtien käyttökerrat/lainaus E-musiikin käyttökerrat/lainaus

4 Kokoelmat ja E-aineisto Kokoelmia vuoden lopussa Kirjoja musiikkiäänitteitä nuotteja ja partituureja DVD-/Blu-ray levyt kirjallisuus-, kieli- ja muita äänitteitä Uutuushankinta joista kirjoja Sanomalehtivuosikertoja 87, aikakauslehtivuosikertoja 919 E-kirjakokoelma E-kirjojen hankinnat Press-Displayn lehtikokoelma 2000 vieraskielistä sanomalehteä, Zinio-lehtipalvelu 200 vieraskielistä aikakauslehteä, epress-lehtipalvelu 200 kotimaista maakunta- ja paikallislehteä Naxos-musiikkikirjasto klassista, jazz- ja etnomusiikkia, Naxos Video Library konserttitaltiointeja, klassista, etnoa ja jazzia Kokoelmat uusiutuivat, uutta aineistoa hankittiin kappaletta ja aineistopoistoja tehtiin koko kirjastossa kappaletta. Nastolan kirjastosta poistettiin vanhentunutta, käyttämätöntä ja huonokuntoista aineistoa lähes kpl. Maksuttomat varaukset ja seudullinen kokoelmien yhteiskäyttö Kirja- ja muiden kirjastoaineistojen ja sisältöjen saatavuus on aikaisempaa parempaa maksuttomien varausten sekä seudullisen kokoelmien yhteiskäytön myötä. LASTU-verkkokirjastossa voi selata Päijät- Hämeen yleisten kirjastojen kokoelmia ja tehdä maksuttomia varauksia noudettavaksi asiakkaan valitsemaan kirjastoon. Varatun aineiston saatavuus on aikaisempaa nopeampaa yhden seudullisen varausjonon ansiosta. Aikuisten kirjojen poistoista vilkasta keskustelua Pääkirjaston aikuisten alueen uudistus, hyllymetrien väheneminen ja kirjapoistot herättivät vilkasta keskustelua ja kannanottoja asukkaiden keskuudessa helmi-maaliskuussa. Pääkirjastossa tietokirjojen lainaus on vähentynyt 1990-luvulta 38 % ja kaunokirjallisuuden lainaus 25 %. Lahden kaupunginkirjastossa varasto mukaan lukien on laajat ja monipuoliset kokoelmat. Pääkirjastossa oli vuoden lopussa yli aikuisten kirjaa. Ajantasainen, luotettava ja uusiutuva kokoelma sekä rajalliset tilat edellyttävät jatkuvia poistoja. Kokoelma-, lainaus- ja kävijätilastot toimipaikoittain ovat liitteenä 1. 4

5 Mediakasvatus- ja tapahtumapalvelut 670 tapahtumaa, osallistujaa 820 media-, kirjallisuus- ja kirjastokasvatustilaisuutta, osallistujaa Kirjaston mediakasvatuspalvelut on suunnattu kaikenikäisille asiakkaille ja niitä tarjotaan niin yksittäisille asiakkaille, ryhmille kuin kouluyhteistyönäkin. Kirjavinkkaus Kirjavinkkausta tarjotaan lapsista aikuisiin. Kouluyhteistyönä tehtävässä vinkkauksessa vinkataan kullekin luokka-asteelle sopivaa luettavaa ja katseltavaa. Vinkattavana voi olla tietokirja, kaunokirja, leffa, peli tai näiden yhdistelmät. Vinkkauksen yhteydessä voidaan keskustella ikärajoista ja oppilaiden omista kokemuksista, siitä mikä on kiinnostanut ja mitä vinkattavasta materiaalista herätti kiinnostuksen. Kirjavinkkaus kuuluu 3. luokan kulttuuriohjelmaan, eli sitä tarjotaan vähintään kaikille 3-luokkalaisille. Myös muille luokka-asteille järjestettiin vinkkauksia koulujen toiveiden mukaan. Lukiolaisten ja yläkoululaisten kirjavinkkaukset on sidottu äidinkielen kurssien sisältöihin ja niitä tarjotaan kaikille luokka-asteille. Kirjastonkäytönopetus Kirjastokäynnin sisällöistä sovitaan opettajan kanssa etukäteen. Tunnin aikana voidaan kertoa kirjaston palveluista, opettaa tiedonhakua, kertoa median käytöstä, vinkata kirjoja, tutustua pelihuoneeseen ja äänitysstudioon. Kirjastonkäytönopetus kuuluu alakoulun 1. luokan, yläkoulun 7. luokan ja lukion 1. luokan kulttuuriohjelmaan, eli kaikki lahtelaiset ekaluokkalaiset, 7-luokkalaiset ja lukion 1-luokkalaiset osallistuvat kirjastonkäytönopetukseen. Lukiolaisten tiedonhakutunneilla käsitellään tiedonhaun ohella myös kriittistä medialukutaitoa ja tekijänoikeuksia. Lasten ja nuorten mediatunnit Mediatunneilla keskitytään pohtimaan mediaa monelta eri kannalta. Mediatunnilla voidaan perehtyä vaikkapa peleihin, medioiden turvalliseen käyttöön ja niiden hyötyihin ja haittoihin. Lasten ja nuorten mediakasvatuspalveluissa tehdään laajaa yhteistyötä kaupungin eri toimijoiden kanssa. Syksyllä yhdessä Nuorisopalveluiden, Päijät-Hämeen ehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön (PETE), Helmi-säästöpankin ja Securitaksen kanssa toteutettiin mm. Järkee vai ei -tapahtuma, joka tavoitti yli 700 kahdeksasluokkalaista viikon aikana. Kirjaston pisteellä käsiteltiin sosiaalista mediaa. Aikuisten kurssit Aikuisten kurssien tavoitteena on ohjata asiakkaat kohti omatoimisuutta laitteiden käytössä. Kurssit ovat pääsääntöisesti alkeistasoisia. Vuonna 2016 kursseja järjestettiin tietokoneen ja tablettien peruskäytöstä, sähköpostin käytöstä sekä matkojen ja lippujen nettivaraamisesta. Lisäksi järjestettiin tietoiskuja muun muassa tablettien hankintaan, mobiililaitteiden hyödyllisten ilmaissovellusten käyttöön sekä e-aineistojen käyttöön liittyen. 5

6 Henkilökohtaiset opastukset Kirjasto tarjoaa apua myös henkilökohtaista apua sekä tietoteknisten ongelmien ratkaisuun että uusien aineistojen löytämiseen. Kerran viikossa järjestettävässä Mediapajassa asiakkaat voivat tulla kysymään henkilökunnan opastusta omien laitteidensa kanssa ja viikoittaisessa Vertaisopastuksessa vapaaehtoisiksi vertaisopastajiksi ilmoittautuneet kuntalaiset neuvovat asiakkaita laiteasioissa. Kirjaston lukuoppaan avulla asiakkaat voivat löytää uutta mielenkiintoista, luettavaa, kuunneltavaa, katsottavaa tai pelattavaa kirjaston aineistoista. Kirjallisuus-, tieto-, musiikki- ja muut tapahtumat Vuonna 2016 sekä pääkirjaston että lähikirjastojen tiloissa toimi useita kirjallisuus-, kirjoittaja- ja muita harrastepiirejä. Elokuvalisenssiä jatkettiin. Aikuisten Kirjastokinoja oli kerran kuussa kesätaukoa lukuun ottamatta, lisäksi syksyllä esitettiin sarja Alfred Hitchcockin elokuvia. Lisäarvoa esityksiin toi mielenkiintoinen alustus jokaisesta elokuvasta. Avoimia karaokeiltoja järjestettiin kerran kuussa, jonka lisäksi Lahden vammaispalveluiden kanssa yhteistyössä erityisryhmälle suunnattu karaoke kuukausittain. Konsertteja järjestettiin auditorion lisäksi musiikkiosaston Monitoimitilassa sekä musiikkiosastolla. Konsertteja oli kaiken kaikkiaan 12 kpl. Musiikin eri genrejä kuultiin klassisesta etnomusiikkiin. Yhteistyötä tehtiin esim. Sinfonia Lahden kanssa. Luentoja eri aiheista oli kahdeksan kappaletta. Aiheina kirjallisuuden lisäksi olivat mm. musiikki, sosiaalinen media ja ulkoilu. Yhteistyötä tilaisuuksien järjestämisessä Unkarin kulttuuriviikkojen osalta tehtiin Lahden Suomi-Unkari-seuran ja Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksen kanssa. Kirjailijavieraita oli vuoden aikana normaalia vähemmän. Uusia esiintyjiä ei voinut säästösyistä ottaa lokakuusta 2016 lähtien. Marraskuun alussa alkaneen Lahti-Pisteen remontin takia auditorio ei ollut loppuvuonna käytössä. Näistä syistä johtuen esim. kaikki suunnitellut kirjailijavierailut eivät toteutuneet. Perinteinen Runoraati oli helmikuussa. Lisäksi kokeiltiin aikuisten kirjavinkkausta. Lähikirjastoista Nastolassa järjestettiin myös aikuisten tapahtumia, mm. dekkari-ilta. Lasten tapahtumat Kirjasto osallistui perinteisesti tammi-helmikuun vaihteessa Lahden lasten talvikarnevaaleihin lukuisilla eri tapahtumilla sekä pääkirjastossa että lähikirjastoissa. Myöhemmin keväällä erityisen onnistuneeksi kokemukseksi nousi yhdessä Ympäristöpalveluiden sekä Jalkarannan ja Kärpäsen kirjaston kanssa toteutettu pehmoleluleiri. Kevään aikana leirin kirjasto- ja ympäristökasvatustuokioon osallistui pääkirjastossa noin 60 päiväkoti- ja esiopetusikäistä lasta ohjaajineen. Ympäristöpalveluiden lisäksi verkostoitumista muiden lasten ja nuorten parissa toimivien tahojen kanssa tapahtui Perheiden Citykierros -tapahtuman suunnittelupalavereiden myötä. Perheiden Citykierros - tapahtumassa toukokuussa pääkirjastossa oli yksi rasti muiden toimijoiden joukossa. Kevään muista lasten tapahtumista suosituimmaksi nousivat Pikku Kakkosesta tutut Mimi & Kuku sekä Lastenkiertueteatteri Kurnuttavan sammakon Molli-esitykset. Syksyllä aloitettiin yhteistyö Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen kanssa. Äiti tuu koodaan -työpaja järjestettiin syyskuussa ja työpajat täyttyivät nopeasti alakouluikäisistä lapsista sekä heidän vanhemmistaan. Yhteistyö jatkui loppuvuodesta, kun Päijät-Hämeen LUMA-keskus alkoi järjestää alakoululaisille tarkoitettua tiedekerhoa. Tiedekerhossa sai apua läksyjen tekoon sekä tehtiin tehtäviä ja kokeita vaihtuvin luonnontieteellisin teemoin. Molemmat yhteistyökuviot jatkuvat myös ensi vuoden puolella. Syyslomaviikolla suuren suosion saavutti pääkirjastossa järjestetty Pokémon-viikko. Viikon aikana järjestettiin useita tapahtumia aiheeseen liittyen; askarreltiin, pelailtiin, katsottiin elokuvia ja käytiin kaatosateesta huolimatta pokekävelyllä. Erilaisiin tapahtumiin osallistui viikon aikana noin 250 lasta ja nuorta. 6

7 Pääkirjastossa jatkui viikoittainen satutuokio sekä kerran kuussa järjestetyt kirjastokinot ja lukukoiran vierailut. Syksyllä aloitettiin englanninkielinen satutuokio, mikä saavutti suuren suosion alueen englanninkielisten päiväkotien keskuudessa. Kirjaston maskoteista etenkin Lempi Loikkeliini oli aktiivinen vuoden aikana ja vieraili pääkirjaston lisäksi Kärpäsen, Renkomäen, Nastolan, Liipolan ja Jalkarannan kirjastoissa. Lähikirjastoissa järjestettiin perinteiseen tapaan satutuokioita, nukketeatteriesityksiä, lastenkonsertteja ja muutama taikuriesityskin. Jalkarannan kirjastoon saatiin marraskuussa esiintymään Timo Parvela Ella ja kaverit -tarinakonsertin merkeissä. Nuorten tapahtumat Vuonna 2016 nuorille järjestettiin monipuolisesti tapahtumia, niin kirjallisuus-, musiikki- kuin pelitapahtumiakin. Vuoden aloitti yhteistyötapahtuma Lahden Setan kanssa. Helmikuussa musiikkiosastolla esiintyi Younghearted-yhtye, joka veti paikalle erityisesti lukioikäisiä kuuntelijoita. Nuorisopalveluiden kanssa teimme yhteistyötä erityisesti Game Över -pelitapahtuman yhteydessä, joka keräsi kirjastolle noin 600 pelikulttuurista kiinnostunutta asiakasta. Lahden lautapelaajat järjestivät lautapeli-iltoja joka toinen viikkoa ja uutena toimintona aloitettiin myös roolipeli-illat, joita vetää kirjaston mediaohjaaja jatkoimme edellisen vuoden tapaan jalkautumista kaupungille ja osallistuimme mm. Lahti Block Partytapahtumaan. Kirjaston pisteellä sai mm. ideoida tapahtumia kirjastolle sekä kokeilla kannettavassa studiossa musiikin tekemistä. Kesän aikana lainasimme Ympäristöpalveluiden laatikkopyörää ja pyöräilimme niin satamassa, torilla kuin rannoilla. Tavoitimme lahtelaisia ja saimme keskustella kirjaston palveluista myös niitä tuntemattomien kanssa. Vuoden aikana tavoitettiin myös hieman varttuneempia, noin 30-vuotiaita nuoria aikuisia erilaisten tapahtumien kautta. Teit meistä kauniin -elokuvan ohjaaja Tuukka Temonen ja näyttelijät kävivät kertomassa elokuvan tekemisestä sekä soittamassa elokuvassa kuultuja kappaleita. Error mielenhäiriöitä - kirjallisuustapahtuma keräsi eri ikäisiä asiakkaita kuulemaan tarinoita mielenterveyteen liittyen. Mukana oli erityisesti opiskelijoita, joita aihe tai ala kiinnosti. 7

8 Kirjastotilat, aukioloajat ja toimintaympäristöt Palveluverkko: pääkirjasto (6 057 m2) ja seitsemän (8) lähikirjastoa Ahtialassa (263 m2), Jalkarannassa (189 m2), Kärpäsessä (412 m2), Launeella (348,5 m2), Liipolassa (177 m2), Mukkulassa (377 m2), Nastolassa (1 472 m2) ja Renkomäessä (348 m2) kirjastotiloja oli vuoden lopussa yhteensä 9 643,5 hyötym2 Lähipalveluja täydensi kirjastoauto Pegasos 85 pysäkkiä ja Eepos 62 pysäkkiä, joista koulu- ja päiväkotipysäkkejä 38 kpl. Kirjastoautojen palveluajat olivat Pegasos 27 tuntia viikossa Eepos noin 20 tuntia viikossa ja reittiajat Pegasos 34 h 5 min ja Eepos 31 h 15 min viikossa. Aukioloajat: pääkirjasto oli avoinna ma-pe klo 10-20, la-su klo ja kesäaikana ma-pe klo ja lehtisali lauantaisin klo 10-16, pääkirjasto oli omatoimikäytössä ma-pe klo 8-10 Ahtialan, Kärpäsen, Launeen, Mukkulan ja Renkomäen kirjastot olivat avoinna ma, ti, to klo ja ke, pe klo 10-17, Ahtialan kirjasto omatoimikäytössä joka päivä klo 7-22 Nastolan kirjasto oli avoinna ma-to ja pe Jalkarannan ja Liipolan kirjastopisteiden palveluaukioloajat olivat ma, to klo ja ti, ke, pe klo 10-17, omatoimikäytössä joka päivä klo 7-22 Pääkirjasto asiakastilojen uudistaminen jatkui Vuonna 1990 rakennetun Lahden pääkirjaston aikuisten alueen asiakaspalvelutilojen remontti ja uudistus valmistui suureksi osaksi vuoden loppuun mennessä lattia-, pintakäsittely- ja osittaisen kattouudistuksen sekä hylly- ja asiakaskalusteiden osalta. Lasten ja nuorten alue sekä toisen kerroksen musiikki- ja lehtialueet sekä Päijät-Häme-huone on uudistettu vuosina Aikuisten alueen uudistuksen tavoitteena oli saada kokoelmat paremmin esille, monipuolistaa tilan käyttöä, luoda mahdollisuuksia pienimuotoisille tapahtumille sekä lisätä tiloja lukemiseen, oleskeluun ja työskentelyyn. Uudistuksessa on kunnioitettu pääkirjaston suunnitelleen arkkitehti Arto Sipisen arkkitehtuuria ja tuotu tilan kauneutta ja avaruutta esille. Uuden sisustuksen ovat suunnitelleet sisustusarkkitehdit Päivi Meuronen ja Elina Törmänen (JKMM Arkkitehdit). Myös vanhoja kalusteita on hyödynnetty aikuisten alueen sisustuksessa. Pääkirjaston aikuisten alue oli remontissa ja poissa käytöstä alkaen. Aikuisten kokoelmat olivat osaksi lainattavissa, mutta valtaosa varastoituna muuttolaatikkoihin (1 020 kpl). Aikuisten alueella uusittiin lattia, sähköistystä ja kaapelointia. Lahti-Pisteelle remontoitiin tilat pääkirjaston aulan alueelle Laaksokadun sisäänkäyntiä vastapäätä sekä aulan yhteydessä olevaan huoneeseen. 8

9 Nastolan kirjastopalvelut integroituivat osaksi lähipalveluja Lahden ja Nastolan kuntien yhdistymisen myötä Nastolan kirjasto intregroitui Lahden lähikirjastoverkkoon ja kirjastoautopalvelut yhdistettiin tilojen ja kokoelmien osalta Lahden pääkirjastoon. Eepos-kirjastoauto vastasi kirjastoautopalveluista ensisijaisesti Nastolan alueella ja Pegasos Lahden alueella. Omatoimikirjastopalvelut laajenivat Ahtialan kirjastoon Ahtialan kirjasto avattiin omatoimikäyttöön kesäkuussa. Palveluaukioloaikojen lisäksi Ahtialan kirjasto kuten Jalkarannan ja Liipolan kirjastopisteet ovat avoinna klo 7-22 joka päivä. Kirjastojen aukioloajat liitteenä 2. ja kirjastoautojen reittiaikataulut ovat liitteinä 3. Seudullinen kirjastoyhteistyö Päijät-Hämeen kirjastojen tietokantojen yhdistäminen Päijät-Hämeen yleisten kirjastojen asiakas- ja aineistotietokannat yhdistettiin keväällä. Asiakkaamme voivat lainata samalla kortilla kaikissa Päijät-Hämeen Lastu-kirjastoissa, myös palautukset voi jättää mihin tahansa kirjastoon vaikka työ- tai mökkimatkan varrella. Varausjono on koko seudulla yhteinen ja varaukset kuljetetaan asiakkaille maksutta valittuun noutopisteeseen. Yhteinen asiakasrekisteri helpottaa asiakkaidemme päivittäistä asiointia kirjastoissa ja yhteisen aineistotietokannan myötä koko seudun asukkaiden käytössä on entistä laajempi aineistokokoelma. Seudullinen kokoelmien yhteiskäyttö LASTU-verkkokirjastossa 1,3 miljoonaa kirjaa ja muuta lainattavaa Verkkokirjasto LASTUssa asiakkaat voivat selata Päijät-Hämeen kirjastojen kokoelmatietoja ja varata kirjastoaineistoa. Asikkalan, Hartolan, Heinolan, Hollolan, Lahden, Orimattilan, Padasjoen ja Sysmän yleisten kirjastojen kokoelmat yli miljoona kirjaa ja yksikköä musiikkia, elokuvia ja muuta aineistoa ovat yhteiskäytössä seudullisten aineistokuljetusten, lainojen ja varausten myötä. Seutuvaraukset toimitetaan asiakkaan valitsemaan kirjastoon maksutta lainattavaksi. Seutulainoja toimitetaan viikoittain ja vuosittain yli kpl. Seudullisista kirjastokuljetuksista vastaa Posti. Päijät-Hämeen yleisissä kirjastoissa lainaajia on Lainauksia tilastoidaan vuodessa yli 3,5 miljoonaa, asiakaskäyntejä 1,9 miljoonaa ja verkkokäyntejä 1,3 miljoonaa. Seudulliset kokoukset ja työryhmät Päijät-Hämeen seudullisen kirjastoyhteistyön johtoryhmä kokoontui seitsemän (7) kertaa. Seudullisen kirjastojärjestelmän pääkäyttäjätiimi kokoontui viisi (5) kertaa. Seudullinen luettelointipalvelut-työryhmä kokoontui kaksi (2) kertaa. Seudullinen sisältö- ja logistiikkapalvelut-työryhmä kokoontui kuusi (6) kertaa. Seudullinen verkkopalvelut-työryhmä kokoontui neljä (4) kertaa. Päijät-Hämeen kirjastojen toimintasuunnitelma Kirjastopalveluiden tavoitteellisuuden, tuottavuuden, uudistamisen ja vaikuttavuuden edistämiseksi sekä johtamisen tueksi valmistui toimintasuunnitelma uuden kirjastolain sekä Yleisten kirjastojen neuvoston strategian Yleisten kirjastojen suunta pohjalta. 9

10 Osaaminen ja kehittäminen Kirjasto järjesti ammatillisia täydennyskoulutuksia alueelle itse ja yhteistyössä muiden maakuntakirjastojen, Etelä-Suomen aluehallintoviraston sekä Celian kanssa. Täydennyskoulutukset ja infotilaisuudet Lastu-verkkokirjastokoulutus Seutuinfot ja : Päijät-Hämeen lainaaja- ja aineistotietokantojen yhdistäminen sekä kokoelmien yhteiskäyttö Helposti lähestyttävät houkutukset kirjallisuuskoulutus Seutuinfot ja : Lahden pääkirjaston aikuisten alueen uudistus, alueen sulkeminen ja aineiston väliaikainen varastointi 12.9.alkaen Tiedonhaun koulutus: tiedonhaun opetus, kirjastojen tiedonlähteet ja ilmiölähtöinen oppiminen Lisätyn todellisuuden perusteet ja hyödyntäminen kirjastoissa -koulutus Konsoli- ja mobiilipeli -koulutus , ja Kirjaston visuaalinen ilme -koulutus Sosiaalisen median tiedonhankinta -koulutus Yhteistyökoulutukset Celia: Moniaistinen satutuntikoulutus ke Etelä-Suomen aluehallintovirasto ja Etelä-Suomen alueen maakuntakirjastot: Selviydy muutoksien myllerryksessä - ratkaisukeskeinen työote kirjastopalveluissa Kirjallisuutta, kyllä kiitos! - koulutus Opintoretket - tavoitteena keskitetty aineistovalinta ja kelluva kokoelma Esimiehet tekivät benchmarkkausmatkan ja tapasivat Espoon ja Vantaan kaupunginkirjastojen johtoryhmät Tampereen kaupunginkirjasto aiheena Keskitetty valinta ja kelluva kokoelma sekä tutustuminen Koilliskeskuksen monitoimitilaan ja kirjastopalveluihin Espoon ja Vantaan kaupunginkirjastot aiheena Keskitetty valinta ja kelluva kokoelma sekä tutustuminen Entressen kirjastoon Keskitetyn aineistovalinnan ja kelluvan kokoelman toimintamallin kehittämisestä ja suunnitelmasta järjestettiin työpaja Tavoitteena on, että keskitettyyn valintaan siirrytään vuoden 2018 alussa ja kelluvaan kokoelmaan uuden kirjastojärjestelmän käyttöönoton yhteydessä. Koko kirjaston kehittämispäivä Lahden kaupunginkirjastossa pidettiin perjantaina koko talon kehittämispäivä, jossa aiheina olivat mm. muuttuva työ ja oppimisen tavat, työyhteisötaidot ja viestintä. Päivään osallistui koko kirjaston henkilökunta. Päivä rakentui niin, että aamupäivän aikana oli esityksiä muuttuvasta työstä, työympäristöstä ja työtavoista sekä Kahoot-kysely. Esitysten jälkeen oli ryhmätöitä ko. aiheista. Lounaan jälkeen oli esityksiä työyhteisön tehtävistä, työyhteisötaidoista ja tiedotuksesta. Iltapäivän ryhmätyöt käsittelivät iltapäivän esityksen aiheita. Iltapäivällä harjoiteltiin myös puhumaan työkaverin selän takana hyvää. 10

11 Henkilöstöltä kerättiin päivästä palautetta ja päivän annista kirjoitettiin koonti. Palaute kehittämispäivästä oli pääosin positiivista ja esitysten sisällöt koettiin tärkeiksi. Yleinen toive oli, että kehittämispäivä järjestettäisiin säännöllisesti kerran vuodessa. Kirjaston organisaatio Kirjaston organisaatio ja resurssit Kirjasto- ja tietopalveluiden organisaatiota päivitettiin logistiikkapalveluiden osalta. Asiakas- ja sisältöpalveluista vastaavat pääkirjaston Kirjallisuus- ja tietopalvelut sekä Media- ja musiikkipalvelut ja Lähipalvelut. Logistiikka- ja luettelointipalveluja tuottavat Hankinta- ja luettelointipalvelut-tiimi sekä Keskitetyt logistiikkapalvelut-tiimi. Liitteenä 4. organisaatiokaavio. Henkilöstöresurssit Kirjaston henkilötyövuodet/1 000 as. ovat vähentyneet 18 % ja 13 toimea on jätetty täyttämättä. Organisaatiouudistuksen myötä esimiestasoja on kaksi ja esimiehiä viisi. Henkilötyövuodet/1 000 asukas ,93 0,89 0,82 0,83 0,76 Tehtäväkuvia ja nimikkeitä on uudistettu. Pääkirjaston informaatikot kauno-, tieto-, lasten ja musiikkitiimeissä sekä vastaavat kirjastonhoitajat lähipalveluissa toimivat tiiminvetäjinä Henkilöstötietoja Kirjastossa oli vuoden lopussa 1 kirjastotoimenjohtajan, 4 palvelupäällikön, 1 ICT-päällikön, 1 verkko- ja viestintäkoordinaattorin, 8 vastaavan kirjastonhoitajan, 2 erikoiskirjastonhoitajan, 3 pedagogisen informaatikon, 5 informaatikon, 1 hallintosihteerin, 8 kirjastonhoitajan, 2 erikoiskirjastovirkailijan, 12 mediaohjaajan, 28 kirjastovirkailijan, 2 kanslistin, 2 kirjasto- autovirkailijan, 1 kirjastoautonkuljettajan ja 12 kirjastoavustajan eli yhteensä 93 vakituista virkaa ja tointa. Kirjaston varoilla palkatun henkilökunnan henkilötyövuosien määrä oli yhteensä 90,22 josta kirjastoammatillisten osuus oli 71,82 ja muun henkilökunnan 18,40 henkilötyövuotta. Muilla kuin kirjaston varoilla palkatun henkilökunnan henkilötyövuosien määrä oli yhteensä 1,87. 11

12 Talous bruttomenot , 59,42 /as tulot , 4,00 /as nettomenot , 55,42 /as henkilöstömenot , 31,98 /as kirjastoaineistomenot , 5,17 /as Kirjaston toimintakulut/asukas ,25 62,57 61,56 61, Kirjaston bruttomenojen jakaantuminen tilinpäätöksen mukaan: yhteensä euroa 9% 23% Henkilöstö Kirjastoaineisto % 11% 3% Kirjastotilat vuokrat, siivous, sähkö, vesi Palvelujen ostot Muut menot Kirjaston tulojen jakaantuminen tilinpäätöksen mukaan: yhteensä euroa 22% 17% 13% Maksut ja korvaukset Valtionavustukset Vuokratuotot % Muut tuotot

13 Kokoelmatiedot toimipaikoittain 2016 Liite 1. Tietokirjat Kaunokirjat Lastenkirjat Kirjakokoelma yht. Av-aineisto Muu aineisto Yhteensä Pääkirjasto % % % % % % Kirjallisuus- ja tietopalvelut Media- ja musiikkipalvelut Yhteensä , , , , , , Lähikirjastot Ahtiala , , , , , , Jalkaranta , , , , ,0 97 0, Kärpänen , , , , , , Laune , , , , , , Liipola , , , , , , Mukkula , , , , , , Nastola , , , , , , Renkomäki , , , , , , Yhteensä , , , , , , Kirjastoauto , , , , , , Kaikki yhteensä , , , , , , Lainauksen jakaantuminen aineiston sisällön mukaan 2016 Tietokirjat Kaunokirjat Lastenkirjat Kirjalainaus yht. Av-aineisto Muu aineisto Yhteensä Pääkirjasto % % % % % % Kirjallisuus- ja tietopalvelut Media- ja musiikkipalvelut Yhteensä , , , , , , Lähikirjastot Ahtiala , , , , , , Jalkaranta , , , , , , Kärpänen , , , , , , Laune , , , , , , Liipola , , , , , , Mukkula , , , , , , Nastola , , , , , , Renkomäki , , , , , , Yhteensä , , , , , , Kirjastoauto , , , , , , Kaikki yhteensä , , , , , , Lainaus ja kävijät toimipaikoissa 2016 Lainaus Päivää kohti Kävijät Päivää kohti Pääkirjasto Kirjallisuus- ja tietopalvelut Media- ja musiikkipalvelut Yhteensä (56,8 %) (51,1 %) (55,7 %) (49,9 %) Lähikirjastot Ahtiala Jalkaranta Kärpänen Laune Liipola Mukkula Nastola Renkomäki Yhteensä (34,5 %) (42,8 %) (35,5 %) (43,9 %) Kirjastoautot (8,7 %) 417 (6,1 %) (8,8 %) 200 (6,2 %) Kaikki yhteensä

14 Liite 2. Aukioloajat Pääkirjastopalvelut Kirkkokatu 31, PL 91,15141 LAHTI p (vaihde) ma-pe (omatoimikäyttö 8-10) la lukusali su aattoina Kesäaika ma-pe la lukusali Lähikirjastopalvelut Ahtialan kirjasto p Alasenkatu 2 ma, ti, to ke ja pe Launeen kirjasto p Aurakatu 11 ma, ti, to ke ja pe Nastolan kirjasto p Toritie 4 ma-to pe Jalkarannan kirjastopiste p Sarvikuja 1 ma, to ti, ke, pe ti, to Liipolan kirjastopiste p Ostoskatu 3 ma ja to ti, ke, pe ti, to Renkomäen kirjasto p Orimattilankatu 103 ma, ti, to ke ja pe Kärpäsen kirjasto p Kasakkamäentie 16 ma, ti, to ke ja pe Mukkulan kirjasto p Tuhtokatu 2 ma, ti, to ke ja pe Pääkirjaston aikuisten alue oli remontissa Päijät-Hämeen kirjastojen lainaaja- ja aineistotietokantojen yhdistämisprosessin vuoksi - pääkirjaston lainauspalvelut eivät olleet käytössä Nastolan kirjasto oli suljettu kaikki lähikirjastot olivat suljettuina kirjastoautot olivat poissa käytöstä kirjasto suljettu henkilökunnan koulutuspäivän takia 14

15 Liite 3. Kirjastoauto Pegasoksen reittiaikataulu alkaen MAANANTAI Möysän koulu Nikkilä:Metsäpekkalant./Lohkok. parillinen Harjun koulu Nikkilä:Jahtikatu 3 pariton Kasakkamäen koulu Nikkilä:Muuntajank./Ukonk :Riihelä :Kunnas Jokimaa: Sylvia-koti Kaarikatu Tenava-T Tuomenoja: Tuomenojank.24 parillinen Asemantausta Kytölä Tuomenoja:Tuomirinteenkatu pariton Kerinkallio Okeroinen:Lintulantie Riihelä: Erviänkatu TIISTAI Länsiharjun koulu Ankkuri: Taapelikatu Kivimaan koulu Kariniemi: Vesijärvenk. 43 parillinen Kiveriön koulut parillinen Keijupuisto: Tapparakatu 5 pariton Lotilan koulu pariton Anttilanmäki: Kerintie 1 parillinen Venetsia: Jaakkolankatu 6 pariton Patomäki: Rastaankatu parillinen Kärpänen: Katsastajankatu 16 pariton Pajapelto: Paljekatu Riihelä: Uotilankatu Pirttiharju: Keskussairaalank./Reunak Ruoriniemi: Kapteeninaukio KESKIVIIKKO Ahtialan koulu Kiveriö: Hirsimetsänt./Viherlaaksont. parillinen Kunnaksen koulu Kiveriö: Metsäpellontie 51 pariton Tonttila: Aittapellonk Kivimaa: Lepolankatu Pesärinne: Pesärinteenk. 5 parillinen Möysä: Ruolan ostoskeskus parillinen Metsämaa: Riekontie 3 pariton Möysä: Harjula-keskus pariton Karisto: Kariston rantat./tyynikatu Asemantausta: Kaarikatu 7 parillinen Karisto: Karistonkatu/Ajurink Asemantausta: Huovilank. 7 pariton Karisto: Kankaanpäänk./Kuusikkorinteenk TORSTAI Steiner-koulu parillinen Tonttila: Kokkokallionkatu Anttilanmäen koulu parillinen Saksala: Kerinkallionk Niemen pk. pariton Liipola: Pohj.Liipolank./Huippuk Ruoriniemen pk. pariton Tonttila: Riihitarhank. 4 parillinen Kanervan pk. pariton Möysä: Huhmarannank. 3 pariton Hennalan pk. pariton Kytölä: Sipilänkatu 4 parillinen Launeen koulu Kytölä: Veijalaisentie 26 pariton Opastukset: Joka viikko Koivukumpu: Palvaank./Laarik. parillinen Ala-Kunnas: Lumikatu 2 pariton Kunnas: Pitkäsuonk./Kasvitarhank. parillinen Kunnas: Kehräkankaank./Siintok. pariton Kaarlaakso: Kaarlaaksonk./Myrttikuja parillinen Viuha: Hakaportink./Veräjäk. pariton PERJANTAI Joutjoen pk. parillinen Jalkaranta: Kiikkulankatu 3 parillinen Sipuran pk. parillinen Kiveriö: Metsäpellontie 41 pariton Nikkilän kerho pariton Jalkaranta: Rullakatu 14 parillinen Touhula/Patomäki pariton Sopenkorpi: Okeroistentie 27 pariton Kariston koulu & pk Ankkuri: Hinaajakatu Myllypohjan koulu Tornator: Rykmentinkatu 3 parillinen Ala-Okeroinen: Kyläkunnantie 24 pariton Metsä-Hennala: Kaaderinkatu parillinen Metsä-Hennala: Vilmankatu/Lenkkik. pariton Nikkilä: Ilonankatu Saksala: Vaahterakatu

16 Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kirjastoauto Eepoksen aikataulu alkaen Pariton viikko Maanantai Uusikylä, kirjasto Immilä, Käki Immilä, Saloranta Immilä, Poutanen Heino Järvinen, Mylläri Järvinen, Pälli Järvinen, Rusila Huvinen Pajulahden urh.op Kisaharju Tiistai Erstan koulu Villähteen pk. pariton Villähteen koulu Kirkonkylän koulu Aurantie Kouluharju Asevelikylä Keskiviikko Koiskala Kumia Vekkorannan th Kumiantie, Koskinen Sivula Pyhäntaka, Bonden Holmi th Kaijansinkko, puutarha Mäkelä, Lehti Ruuhijärvi, Yläkylä Torstai Villähde, Solina Villähteen Leipä Haravakylä Pensuo Hokkara, Niutanen Tapiola Kemppainen Villähde, Vappulantie Vanhankartanontie Perjantai Uudenkylän koulu Rinteen koulu Toivontie Ratsutien palvelutalo Lankila, Termonen KIRJASTOAUTON KESÄTAUKO HEINÄKUUSSA 16 Parillinen viikko Maanantai Uusikylä, kirjasto Kalkkola, R.Lääveri Saviste th Huvinen Järvinen, Pälli Järvinen, Mylläri Heino Metsäkylän koulu Immilä, Poutanen Immilä, Saloranta Immilä, Käki Tiistai Erstan koulu Erstan pk parillinen Villähteen koulu Kirkonkylän koulu Aurantie Kouluharju Asevelikylä Keskiviikko Kivijärven koulu Mäkelä, Lehti Kaijansinkko, puutarha Holmi th Pyhäntaka, Bonden Sivula Seesta th Luhtaanmaa Kumia, Mikander 18, Torstai Kaarisilta Villähde, Vappulantie Tapiola, Laaksomaa Hokkara, Niutanen Haravakylä Kottero, Töyrylä Villähde, Lintulaaksontie Villähde, Lavikka Villähteen Leipä Villähde, Solina Perjantai Aurinkorinteen pk Uudenkylän koulu Rinteen koulu Toivontie Ratsutien palvelutalo Lankila, Termonen lastukirjastot.fi

17 17 Liite 4.

18 18

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden hankkia tietoa ja elämyksiä. Toimintamme edistää luku-, kirjallisuus-

Lisätiedot

Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA

Pauli Mero LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA Pauli Mero 07.12. 2017 LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ VÄHENEE SUOMESSA SYNTYNEIDEN MÄÄRÄN HIIPUESSA (Perherakenteen käsitteet ja määritelmät sekä taulukot: Tilastokeskus) Lapsiperheitä (perhe, jossa vähintään 1

Lisätiedot

Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat

Lapsiperheiden, elävänä syntyneiden ja alle 18-vuotiaiden lasten määrä Suomessa Lapsiperheet syntyneet alle 18 vuotiaat 45 47 49 51 53 55 57 59 61 63 65 67 69 73 75 77 79 81 83 85 87 89 91 93 95 97 99 01 03 05 07 09 11 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero.. LAPSIPERHEIDEN RAKENNE SUOMESSA, SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA JA

Lisätiedot

Väestön pääasiallinen toiminta 2014

Väestön pääasiallinen toiminta 2014 Irja Henriksson 30.12.2016 Väestön pääasiallinen toiminta 2014 Lahden väkiluku oli vuoden 2014 lopussa 118 644, josta työvoimaan kuului 56 877 henkilöä eli 47,9 % koko väestöstä. Loput 61 767 henkilöä

Lisätiedot

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Salla Palmi-Felin Johtava informaatikko, Media- ja musiikkipalvelut Lastukirjastot.fi Palvelua kaikenikäisille Ketkä opastavat?

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa!

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa! KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT Tervetuloa! LAINAUS Kirjastosta voi lainata kirjoja, lehtiä, nuotteja, äänitteitä, kielikursseja, DVDlevyjä, konsolipelejä ym. Aineiston laina-aika on 4 viikkoa.

Lisätiedot

Perusopetuksen oppilaaksiottoalueet

Perusopetuksen oppilaaksiottoalueet Perusopetuksen oppilaaksiottoalueet Esitys oppilaaksiottoalueiden muutoksista 2017 - Sivu 2 Palvelu- ja oppilaaksiottoalueet https://www.lahti.fi/palvelut/perusopetus/alueellinen-oppilaaksiotto Lahden

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa!

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa! KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT Tervetuloa! KUHMON KIRJASTON LAINA-AJAT JA MAKSUT LAINA-AJAT DVD:t, videot Konsolipelit Lehdet Kysytty uutuusaineisto Kirjat ja muu aineisto 4 viikkoa MAKSUT:

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto VUOSIKATSAUS 2015. lastukirjastot.fi

Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto VUOSIKATSAUS 2015. lastukirjastot.fi Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto VUOSIKATSAUS 2015 lastukirjastot.fi Kirjastopalvelut uudistuivat ja avattiin omatoimikäyttöön Pääkirjaston media- ja musiikkipalveluiden uudistus jatkui ja lehtisalin

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintakertomus www.ylojarvi.fi Lainaus, kävijät ja aukiolotunnit Ylöjärven kirjaston kokonaislainaus oli 676 562 ja se nousi hieman edellisestä vuodesta. Yksiköistä kirjastoauto ja pääkirjasto

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017 Katja Karevaara 13.12.2018 Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017 Lahden väkiluku oli vuoden 2017 lopussa 119 573. Vuoden aikana kaupungin väestö kasvoi 121 henkilöllä. Syntyneitä oli vähemmän kuin

Lisätiedot

Äidinkieli vuonna 2016

Äidinkieli vuonna 2016 Irja Henriksson 19.10.2017 Äidinkieli vuonna 2016 Tilastokeskuksen mukaan Lahdessa asui vuoden 2016 lopussa 112 022 äidinkielenään kotimaisia kieliä (suomi, ruotsi, saame) puhuvia henkilöitä. Äidinkieleltään

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot http://tilastot.kirjastot.fi/?orgs=15&years=,&stats=1,33,100,10... 1 / 5 5.4.2017 10:45 Suomen yleisten kirjastojen tilastot Statistik för allmänna biblioteken i Finland Finnish Public Libraries Statistics

Lisätiedot

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 2017 as.luku 1.1.2018 42 176 1.1.2017 42 024 TILASTOTIETOJA 2017 KIRJASTOPALVELUT LAINAUS 2017 2016 muutos muutos% Pääkirjasto 218 332 233 136-14 804-6,3 Kirjastoauto 71

Lisätiedot

Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010

Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 26.0.2012 Väestön pääasiallinen toiminta Lahdessa ja suurimmissa kaupungeissa 2010 LAHDEN VÄESTÖN PÄÄASIALLINEN TOIMINTA 2010 Viimeisten 20 vuoden aikana Lahden

Lisätiedot

Ulvilan kaupunginkirjasto. Miten meni ja mitäs sit?

Ulvilan kaupunginkirjasto. Miten meni ja mitäs sit? Ulvilan kaupunginkirjasto Miten meni ja mitäs sit? Kirjasto pähkinänkuoressa Ulvilan kaupunginkirjastolla on 3 yksikköä: pääkirjasto sekä Kaasmarkun ja Kullaan lähikirjastot. Henkilökuntaa on yhteensä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO MAAKUNTAKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS 2013 Katsaus kirjaston toimintaan 2013 Kirjastoverkko, toimintaympäristöt ja aukioloajat Kirjastoaineisto Kirjastojärjestelmät ja verkkopalvelut

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeen maakuntakirjasto 25.3.2011 Kuntaliitoksen myötä kaupunki siirtyi tilaaja-tuottaja

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Keski-Lahti äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Keskusta äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 3 Vaalipäivän äänet, alustava laskenta

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 3 Vaalipäivän äänet, alustava laskenta s. 1/2 001 Keski-Lahti 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

Katsaus. Kirjastoaineisto. Tilojen käyttö ja vuokraus. Talous. vuoteen. Kokoelmatiedot. Kirjastoverkko, toimintaympäristöt

Katsaus. Kirjastoaineisto. Tilojen käyttö ja vuokraus. Talous. vuoteen. Kokoelmatiedot. Kirjastoverkko, toimintaympäristöt LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO MAAKUNTAKIRJASTO Toimintakertomus 2014 Katsaus vuoteen 2014 Kirjastoverkko, toimintaympäristöt ja aukioloajat Tilojen käyttö ja vuokraus Kirjastoaineisto Kirjastoja tietopalvelujen

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO. Asiakaskurssit. Syksy 2018

LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO. Asiakaskurssit. Syksy 2018 LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO Asiakaskurssit Syksy 2018 Sivu 1/ 16 Sisällys Ilmoittautuminen... 2 Tietotekniikan käytön opastus... 3 Nordean digiopastus... 5 Digitointi- ja editointipisteet pääkirjastossa...

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Maaliskuu 2017

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Maaliskuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Maaliskuu 2017 LUMA TIEDEKERHO LAHDEN PÄÄKIRJASTOSSA Alakoululaisille suunnattu, hauska ja jännittävä LUMA Tiedekerho tiistaisin pääkirjaston lastenosastolla!

Lisätiedot

Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011

Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 UUDENMAAN ELY-KESKUS Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011 Kauniasten kirjasto oli Etelä-Suomen laadukkaimpia vuonna 2011 (kuvaaja: Kaunaisten kirjasto) Tässä yhteenvedossa esitetään

Lisätiedot

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 Vihdin kunnankirjaston vuosi 2012 oli toiminnallisesti erittäin hyvä. Keskimäärin hyvin pienellä henkilöstöresurssilla ja jo useamman vuoden samana pysyneellä

Lisätiedot

Inga Petäjäsoja ja Saija Satomaa Avi

Inga Petäjäsoja ja Saija Satomaa Avi Inga Petäjäsoja ja Saija Satomaa Avi 29.9.2015 Vuoden 2014-15 Inga oli ohjausryhmässä Keväällä 2015 laitehankinnat VESO-päivillä kirjaston hankkeen esittely koulujen sähköinen kysely viranhaltijoille,

Lisätiedot

Kirjaston palvelulupaus 2017

Kirjaston palvelulupaus 2017 Kirjaston palvelulupaus 2017 Mikä on palvelulupaus? Julkinen sitoutuminen palveluun, tästä pidämme kiinni. Oltava konkreettinen ja mitattavissa. Palvelulupaus yhdistää asiakkaan tarpeet ja tarjotun palvelun.

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 Kuopion uusin kirjastoauto Aulis aloitti ajot vuoden 2013 alussa (Kuva: Jouni Nykänen) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Nastolan alue 25.4.2018 Oppilaaksiottoalueet keskiviikko, 11. huhtikuuta 2018 5 Koulujen oppilasennusteet,

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot Kirjaston tilastot 2003 Kokoelma 2003...1 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2003...2 Kirjakokoelma, hankinta ja poistot 2003...3 Kirjakokoelma kielittäin 2003...4 Videot, DVD-videot ja CD-romit 2003...5

Lisätiedot

VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen

VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen Kysymyksiä ja vastauksia (muutokset mahdollisia) Milloin Vaski laajenee? Milloin oma kirjasto on osa Vaskia? Laajentunut Vaski avaa ovensa

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Kirjaston tilastot 2004 Kävijät vuonna 2004...1 Lainaus 2004...2 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2004...4 Kirjojen lainaus 2004...5 Musiikkiäänitteiden

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö. Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö. Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015 Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015 Tietoa Hämeenlinnasta Asukkaita n. 68 000 Vuoden 2009 alusta Hauho (4000), Kalvola (3500),

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO MAAKUNTAKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS 2012 Katsaus kirjaston toimintaan 2012 Kirjastoverkko, toimintaympäristöt ja aukioloajat Kirjastoaineisto Kirjastojärjestelmät ja verkkopalvelut

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2016

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2016 henkilöä Irja Henriksson 31.5.2017 Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2016 on Suomen kahdeksanneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku oli vuoden 2016 lopussa 119 452. Vuoden aikana kaupungin väestö kasvoi

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Opiskelijat Tökkikää päättäjiä, että saatte myös lauantaiaukiolot :). Vastaajat Vastaajia 32, joista naisia lähes 88 % ja miehiä yli 12

Lisätiedot

Mikkelin seutukirjasto

Mikkelin seutukirjasto Mikkelin seutukirjasto Tarinoita, tietoa, taitoja, tiloja Kevät 2018 15.3.2018 s. 1 Kirjastot Suomessa Kaikille avoimia: - Yleiset kirjastot (kaupunkien ja kuntien omia tai yhteisiä) - Tieteelliset kirjastot

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Työttömät Painettu sana ei koskaan kuole, jos sillä on lukijansa. Kiitos Suomalaiselle Kirjastolle. Vastaajat Vastaajia 19, joista naisia

Lisätiedot

Kirjaston ja lukioiden yhteistyöpalaveri. Torstai Lohjan kaupunginkirjasto

Kirjaston ja lukioiden yhteistyöpalaveri. Torstai Lohjan kaupunginkirjasto Kirjaston ja lukioiden yhteistyöpalaveri Torstai 29.9.2016 Lohjan kaupunginkirjasto Melina Aremaa esittäytyy Aloitin pedagogisena informaatikkona 1.7.2016 Koulutus: lastentarhanopettaja, kirjasto- ja tietopalvelualan

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

Hämeenlinnan lähikirjastojen kokoelmatyö ja yhteistyö BTJ:n kanssa. Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö Tampere

Hämeenlinnan lähikirjastojen kokoelmatyö ja yhteistyö BTJ:n kanssa. Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö Tampere Hämeenlinnan lähikirjastojen kokoelmatyö ja yhteistyö BTJ:n kanssa Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö Tampere 9.5.2014 Hämeenlinnan kaupunki Asukkaita 67 800 Vuoden 2009 alusta Hauho (4000), Kalvola

Lisätiedot

Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy:n toimipaikat

Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy:n toimipaikat Sivistyspalvelujen yksiköt Toimipaikan nimi ja osoite Puhelin / keittiö Keittiön vastaava, puhelinnumero Sivistyksen yhteiset Ahtialan peruskoulu Purorinteenkatu 4, 15320 LAHTI Ahtialan päiväkoti Kivisillankatu

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 POHJANMAAN ELY-KESKUS Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011 Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa Seinäjoen kirjaston uudisosa

Lisätiedot

Pääkirjastossa tapahtuu

Pääkirjastossa tapahtuu Pääkirjastossa tapahtuu Syksy 2018 Salon kaupunginkirjasto Keskustelua ylikulutuksesta ja elämäntavan kohtuullistamisesta lehtialueella ti 4.9. klo 16:00 19:00 Paikalla mm. Eeva-Stiina Lönnemo, Paula Lönnemo

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintasuunnitelma 2014. Oheismateriaali/vapaa-aikalautakunta 4.3.2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintasuunnitelma 2014. Oheismateriaali/vapaa-aikalautakunta 4.3.2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintasuunnitelma 2014 Oheismateriaali/vapaa-aikalautakunta 4.3.2014 www.ylojarvi.fi Kirjaston toiminta-ajatus Kirjasto on kaupungin peruspalvelua, joka edistää alueensa asukkaiden yhtäläisiä

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Hämeenlinna

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Hämeenlinna Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-215 Aikasarjoihin sisältyvät kunnat Hauho 1999-28 (kunta lakkautettu 29) 1999-215 Kalvola 1999-28 (kunta lakkautettu 29) Lammi 1999-28 (kunta

Lisätiedot

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto Johdannoksi Ei riitä, että kirjastolla on hyvät kokoelmat. Lisäksi asiakkaiden tulisi löytää niiden luo.

Lisätiedot

Asiakaskyselyn tuloksia

Asiakaskyselyn tuloksia Asiakaskyselyn tuloksia Ratamo-kirjastojen (,, ja ) sekä Lopen kirjaston yhteinen asiakaskysely Tässä raportissa tarkastellaan 5.-8..0 järjestetyn asiakaskyselyn tuloksia n kirjaston näkökannalta. Jakaumat

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Huhti-toukokuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

Asiakaslähtöisyys Espoon Entressen kirjastossa. Anni Kääriäinen marraskuu 2015

Asiakaslähtöisyys Espoon Entressen kirjastossa. Anni Kääriäinen marraskuu 2015 Asiakaslähtöisyys Espoon Entressen kirjastossa Anni Kääriäinen marraskuu 2015 Entressen kirjasto 2014 Avoinna 348 pv, yli 3500 h Kävijöitä yli 420 000 Lainoja yli 526 000 Tapahtumia yli 600 kpl Osallistujia

Lisätiedot

Alueellinen kehittämistehtävä Lahden kaupunginkirjaston toimialueella

Alueellinen kehittämistehtävä Lahden kaupunginkirjaston toimialueella Alueellinen kehittämistehtävä Lahden kaupunginkirjaston toimialueella Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso ja Päijät-Häme 07.05.2018 FinELib aineistopäivä Alueellinen kehittämistehtävä Lahden kirjaston

Lisätiedot

Informaatikot - Oulun kaupunginkirjasto

Informaatikot - Oulun kaupunginkirjasto Informaatikot - Oulun kaupunginkirjasto Informaatikot Oulussa muodostavat asiantuntijaryhmän Vastaava informaatikko 5 informaatikkoa 1 pääkirjastossa 2 aluekirjastoissa 2 kombikirjastoissa Koulukirjaston

Lisätiedot

Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti. - yhteisjärjestelmä ä

Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti. - yhteisjärjestelmä ä Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti isatakirjastott - yhteisjärjestelmä ä Satakunnan kunnat Asukasmäärä Eura 12 500 Eurajoki 5 900 Harjavalta 7 500 Honkajoki 1 900 Huittinen 10 700

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 Savonlinnan uusi kirjastorakennus nousee harjakorkeuteen. (kuvat: Tapani Boman) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Kirjaston tilastot 2005

Kirjaston tilastot 2005 Kirjaston tilastot 2005 Kävijät vuonna 2005...1 Lainaus 2005...2 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2005...3 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2005...4 Kirjojen lainaus 2005...5 Musiikkiäänitteiden

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma

Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma 1 (4) Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma 2017-2020 Johdanto Toiminnan ja tulosten arviointi kuuluu erottamattomana osana toiminnan kehittämiseen. Parhaimmillaan arviointi ja laatutyö ovat luonnollisia

Lisätiedot

Verkkopalveluita ja varastointia

Verkkopalveluita ja varastointia Verkkopalveluita ja varastointia Turun kaupunginkirjasto 26.2.2019 Tikkurilan kirjasto, Vantaa Musiikkikirjastot.fi musiikin varastointi Musiikkikirjastojen vinkit ja verkkopalvelut yhdestä paikasta Musiikkiäänitteiden

Lisätiedot

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Tämä on pääkirjasto. Kokkolassa on myös lähikirjastoja: Koivuhaan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot. Keskussairaalassa on laitoskirjasto, joka on potilaiden

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT Liite 1 Palvelutuoteluettelo 2011 Hyvinvointilautakunta Kirjastopalvelut Tuote yksikkö hinta määrä yht. Kirjaston peruspalvelut Kirjastopalvelut 1 249 550.00

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2011

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2011 Raportteja 69 2012 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2011 merja kummala-mustonen (toim.) Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2011 MERJA KUMMALA-MUSTONEN (TOIM.)

Lisätiedot

Peruspalvelujen arviointi 2015 kirjastopalvelujen saatavuus erityisesti lasten ja nuorten kannalta ja muuta ajankohtaista

Peruspalvelujen arviointi 2015 kirjastopalvelujen saatavuus erityisesti lasten ja nuorten kannalta ja muuta ajankohtaista Peruspalvelujen arviointi 2015 kirjastopalvelujen saatavuus erityisesti lasten ja nuorten kannalta ja muuta ajankohtaista Merja Kummala-Mustonen 15.9.2016 PSAVI, Merja Kummala-Mustonen, Opetus ja kulttuuri

Lisätiedot

Itsepalvelu asiat pohditaan jo rakennusvaiheessa

Itsepalvelu asiat pohditaan jo rakennusvaiheessa Itsepalvelu asiat pohditaan jo rakennusvaiheessa Rekentamissemiaari Museokeskus Vapriikki Tampere 30.5.2013 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Irmeli Isokivijärvi palvelupäällikkö Hämeenlinnan kaupunki Hämeenlinnaan

Lisätiedot

Vuoden 2017 tilastot

Vuoden 2017 tilastot TILASTOT Vuoden 2017 tilastot Käynnit 2016 2017 Pääkirjasto 1 332 671 1 306 687 Lähikirjastot 640 510 701 271 Hirvensalo 56 600 68 725 Ilpoinen 63 362 67 566 Jyrkkälä 20 159 23 579 Kirjastoautot 59 683

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018 Oppilaaksiottoalueet/itäinen alue perjantai, 27. huhtikuuta 2018 5 Koulujen oppilasennusteet, lasten määrä ja päivähoitopaikat

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintasuunnitelma 2015. Oheismateriaali vapaa-aikalautakunta 10.3.2015. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintasuunnitelma 2015. Oheismateriaali vapaa-aikalautakunta 10.3.2015. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintasuunnitelma 2015 Oheismateriaali vapaa-aikalautakunta 10.3.2015. www.ylojarvi.fi Kirjaston toiminta-ajatus Kirjasto on kaupungin peruspalvelua, joka edistää alueensa asukkaiden

Lisätiedot

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek TÄRKEYS = Palvelujen tärkeys minulle TOIMIVUUS = Miten kirjasto on onnistunut Kirjaston käyttäjäkysely 2013

Lisätiedot

Seniorit kartalle. Mervi Vaara Maailma muuttuu Eskoni kirjastojen seniorityö muutoksessa Oulu

Seniorit kartalle. Mervi Vaara Maailma muuttuu Eskoni kirjastojen seniorityö muutoksessa Oulu Seniorit kartalle - seniorityötä Oulun kaupunginkirjastossa Mervi Vaara 3.5.2018 Maailma muuttuu Eskoni kirjastojen seniorityö muutoksessa 3.-4.5.2018 Oulu Oulun kaupunginkirjasto Oulun kaupunginkirjasto

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Ylöjärven kaupunki Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Tulosten yhteenveto Ylöjärven kaupunki 2 Raportti Ylöjärven kaupunginkirjaston asiakaskyselyn tuloksista Kirjastolaki edellyttää, että kunnat arvioivat

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Lokakuu 2017

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Lokakuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Lokakuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkosto- ja koulutusilta ilmoittaudu mukaan nyt! Syksyn kiehtova verkosto- ja koulutusiltamme järjestetään Ursan tähtitornilla

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Keskustan ja Kariston alueiden tilaisuus 16.4.

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Keskustan ja Kariston alueiden tilaisuus 16.4. Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Keskustan ja Kariston alueiden tilaisuus 16.4.2018 Oppilaaksiottoalueet keskiviikko, 11. huhtikuuta 2018 5

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Toukokuu 2017

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Toukokuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Toukokuu 2017 TUU KOODAA MUN KANS ÄITIENPÄIVÄNÄ! Suositut lapsille ja heidän huoltajilleen suunnatut, maksuttomat Tuu koodaa mun kans! koodauspajat saavat jatkoa

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.7.-10.8.2014 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA

LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.7.-10.8.2014 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA LAHDEN SEUDUN BUSSILIIKENTEEN KESÄAIKATAULU 1.7.-10.8.2014 HEINOLA HOLLOLA LAHTI NASTOLA ORIMATTILA www.lsl.fi 1 TERVETULOA Lahden seudun joukkoliikenteen matkustajaksi. Tästä aikatauluvihkosta löydät

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kulttuuripalveluiden kirjastojen asiakastyytyväisyyden tutkimusraportti.

Lisätiedot

Kirjaston tilastot 2007

Kirjaston tilastot 2007 Kirjaston tilastot 2007 Kävijät...2 Lainaus...3 Lainojen jakautuminen toimipisteittäin...4 Lainaajat toimipisteittäin...5 Aineistojen lainaus aineistolajeittain...7 Lainojen jakautuminen aineistoryhmittäin...8

Lisätiedot

Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI

Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI 1 Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI Aiemmin tässä työssä esitellyn laaja-alaisen, osittaiseen arviointiin tarkoitetun mallin lisäksi tässä liitteessä esitetään vuosittaiseen käyttöön paremmin soveltuva arviointimenetelmien

Lisätiedot

Esteetön liikkuminen ja liikkumisen tuki Lahdessa

Esteetön liikkuminen ja liikkumisen tuki Lahdessa Esteetön liikkuminen ja liikkumisen tuki Lahdessa Esteetön Lahti Lahdesta pyritään yhdyskuntasuunnittelun avulla rakentamaan yhä esteettömämpi asuin- ja elinympäristö. Lahden kauppakeskuksissa voi asioida

Lisätiedot

PERUSKOULUT JA LUKIOT; oppilasmäärät ja kouluja koskevat päätökset, suunnitelmat, selvitykset Kooste 4.3.2010

PERUSKOULUT JA LUKIOT; oppilasmäärät ja kouluja koskevat päätökset, suunnitelmat, selvitykset Kooste 4.3.2010 1 UusiKunta - kuntajakoselvitystyö Sivistyspalveluiden toimikunta PERUSKOULUT JA LUKIOT; oppilasmäärät ja kouluja koskevat päätökset, suunnitelmat, Kooste 4.3.2010 ASIKKALA 2009-2010 Kalkkisten koulu 31

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Kirjaston tilastot 2006

Kirjaston tilastot 2006 Kirjaston tilastot 2006 Kävijät 2006...1 Lainaus 2006...2 Lainojen jakautuminen toimipisteittäin 2006...3 Lainaajat toimipisteittäin 2006...4 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2006...5 Lainojen jakautuminen

Lisätiedot

LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI. Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta

LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI. Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta 3 poissaolopäivänä luokanvalvoja ottaa yhteyden kotiin Syy poissaoloille aiheellinen Epäillään

Lisätiedot

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op)

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) 15.1.2014 31.5.2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi 2 KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN

Lisätiedot

1. viikko alkaen 10.8.2015

1. viikko alkaen 10.8.2015 1. viikko alkaen 10.8.2015 Maanantai * Vuotso koulu 11.40 12.40 Elokuu 10, 24 Purnumukka 13.00 13.20 Syyskuu 7, 21 Tankavaara Kultakylä 13.30 13.50 Lokakuu 5, 19 Kuusikiekerö Saamen kielipesä 14.00 14.20

Lisätiedot

Taustatiedot - Kaikki -

Taustatiedot - Kaikki - Lapin yleisten kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 01.12.2014 12:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Vastaajat 2014 52 52 47 Yhteensä 52 52 47 Vastausprosentti 100 Lopettaneet

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJANMAAN ELY-KESKUS Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2012 Palokan kirjasto

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696 Kommentti (näkyy vain ylläpitäjille): Täyttäjän nimi: Täyttäjän puhelinnumero: Täyttäjän sähköpostiosoite: Kunta: Seutukunta: Maakunta: Maakuntakirjastoalue: Lääni: Suuralue: Alavieska Ylivieska Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Vapaat rivitalotontit 11/2017

Vapaat rivitalotontit 11/2017 Vapaat rivitalotontit /0 Puuskakatu Kaarlaakso Kankolankatu Kotiniemi Kytölänrinne Torkko Männistönrinne Turhalankatu Karistonportti Rantakylä Purolaakso Kyynärä Hevosniementie Kotimäentie Kangasvuokko

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1. Kirjaston käyttö ja kokoelmat... 2 2. Talous... 5 3. Tapahtumat... 6 4. Henkilöstö... 7 5. Kehittämishankkeet... 9 6. Maakuntakirjastotoiminta... 10 2 1. Kirjaston

Lisätiedot

Aikuisten lukemista edistävä toimintamalli

Aikuisten lukemista edistävä toimintamalli Oulun kaupunginkirjasto maakuntakirjasto, Pudasjärven kaupunginkirjasto ja Iin kunnankirjasto Lukuiloa kaikille hanke, Isa Kotilaine 2016 Aikuisten lukemista edistävä toimintamalli Toimintamallin lähtökohdat

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palveluverkkoesitys Lausuntopyynnön taustamateriaali

Lasten ja nuorten palveluverkkoesitys Lausuntopyynnön taustamateriaali Lasten ja nuorten palveluverkkoesitys 2018 Lausuntopyynnön taustamateriaali 27.4.2018 Sisällys Palveluverkkoesityksen 2018 taustaa, s. 4-6 Koulujen, päiväkotien ja nuorisotilojen palveluverkkosuunnittelun

Lisätiedot

Vantaan kaupunginkirjasto. Monipuolinen yhteistyökumppani

Vantaan kaupunginkirjasto. Monipuolinen yhteistyökumppani Vantaan kaupunginkirjasto Monipuolinen yhteistyökumppani Vantaan kaupunginkirjasto Tietoa ja teknologiaa Vantaan kaupunginkirjastolla on kymmenen toimipistettä ja kaksi kirjastoautoa. Ne tarjoavat kuntalaisten

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2016

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2016 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2016 Merja Kummala-Mustonen OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 28/2017 Aluehallintovirastojen julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket Julkaisija

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2012

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2012 Merja Kummala-Mustonen (toim.) Limingan kirjasto (Kuva: Anna Kamula) 1. Esipuhe Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Lehmusreitti. www.lahtitravel.fi. 2 of 20

Lehmusreitti. www.lahtitravel.fi. 2 of 20 1 of 20 Lehmusreitti Patikointireitti kiertää kaupungin keskustaa maisemapaikalta toiselle luonnonmukaisissa puistometsissä: Salpausselän harjulla, lehdoissa, kallioilla, kuusikoissa ja Vesijärven rannalla.

Lisätiedot