Sijoittajan tappiot Milloin tappion saa vähentää? Entä Talvivaara? Kati Malinen Lakimies Veronmaksajain Keskusliitto ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sijoittajan tappiot Milloin tappion saa vähentää? Entä Talvivaara? Kati Malinen Lakimies Veronmaksajain Keskusliitto ry"

Transkriptio

1 Sijoittajan tappiot Milloin tappion saa vähentää? Entä Talvivaara? Kati Malinen Lakimies Veronmaksajain Keskusliitto ry

2 Luovutustappion syntyminen Luovutustappio syntyy omaisuutta myytäessä, kun hankintameno ja voiton hankkimisesta johtuneiden menojen yhteismäärä on suurempi kuin omaisuuden myyntihinta. Myös johdannaissopimuksen (esimerkiksi option tai termiinin) raukeaminen tai siitä aiheutunut tappio, jos johdannaisella käydään kauppaa säännellyillä markkinoilla. Pelkkä omaisuuden arvon aleneminen ei vielä synnytä vähennyskelpoista luovutustappiota.

3 Luovutustappion syntyminen Myös arvopaperin lopullinen arvonmenetys voidaan vähentää luovutustappiona. Arvonmenetys esim. konkurssin tai tähän verrattavan syyn vuoksi. Koskee myös yleiseen liikkeeseen laskettuja joukkovelkakirjoja. Osakkeiden arvo on lopullisesti menetetty viimeistään silloin, kun yhtiö on purkautunut. Konkurssitilanteissa luovutustappion syntyminen on vakiintuneesti kytketty lopputilityksen esittämiseen pesänselvityksen yhteydessä. Vahvistetaan tuloverolain mukaisessa verotuksessa jo aiemmalle verovuodelle, jos saadaan konkurssipesänhoitajalta lausunto, ettei osakkaille todennäköisesti tule kertymään jako-osuutta.

4 Talvivaara Oyj:n luovutustappio Pelkästään tytäryhtiön konkurssiin asettamisen perusteella ei verotuksessa vahvisteta tappiota. Ei myöskään siitä syystä, että kaupankäynti Talvivaaran osakkeilla Helsingin pörssissä on ollut keskeytettynä lähtien. Pörssin ulkopuolella tehdyissä kaupoissa syntyvien tappioiden vähennyskelpoisuus arvioidaan tapauskohtaisesti: Jos osakkeiden myyjän ja ostajan välillä ei ole intressiyhteyttä eikä kauppaan liity osakkeiden takaisinostoa, luovutustappio voidaan vahvistaa. Jos osakkeiden myyjän ja ostajan välillä on intressiyhteys tai kauppaan liittyy osakkeiden takaisinosto, voidaan tappio jättää vahvistamatta (esim. kauppa puolisoiden välillä).

5 Arvonsa menettäneen omaisuuden myynti Tappio voidaan poikkeuksellisesti jättää verotuksessa hyväksymättä veronkiertosäännöksen nojalla, kun Omaisuus myydään nimelliseen hintaan lähipiirille tai bulvaanille, eikä ostajia vapailta markkinoilta löytyisi. Omaisuuden arvoa ei vielä lopullisesti menetetty, mutta omaisuus on käytännössä arvoton tai siihen ei enää liity tulonodotuksia. Myyjällä on mahdollisuus realisoida pääomatuloja, joiden verotuksessa voisi hyödyntää luovutustappion. Luovutustappio vahvistetaan kuitenkin viimeistään sille verovuodelle, jolloin omaisuuden arvo muutenkin olisi lopullisesti menetetty.

6 Edestakaiset osakekaupat Veronkiertosäännöksen soveltaminen normaalissa pörssikaupassa tehtyihin edestakaisiin osakekauppoihin edellyttää, että On ostettu saman päivän aikana sama määrä samanlaisia osakkeita samaan tai lähes samaan hintaan kuin myyntihinta. Verovuodelta kertynyt/kertymässä pääomatuloja. Järjestelylle ei verotuksesta riippumattomia syitä. Jos ennalta sovittu kokonaisjärjestely, yön yli nukkuminenkaan ei välttämättä riitä. Kuitenkin KHO 2009:53 : takaisinosto myyntiä seuraavana päivänä tappio hyväksyttiin.

7 Luovutusvoiton/-tappion verovuosi Luovutusvoitto on sen verovuoden tuloa, jolloin kauppa tai vaihto tehty tai muu luovutus tapahtunut. Merkitystä on yleensä sitovan lopullisen kauppakirjan tekemisajankohdalla, vaikka esim. kauppahinta maksettaisiinkin vasta myöhemmin. Sama jaksotussääntö pätee myös luovutustappioihin. Tappiot vähennetään siis sen vuoden verotuksessa, jolloin luovutus on tapahtunut.

8 Luovutustappion vähennysoikeus 2016 alkaen Omaisuuden myynnistä syntyneen tappion eli luovutustappion vähennyskelpoisuus laajentui Koskee luonnollisia henkilöitä ja kuolinpesiä. Vanhojen, ennen vuotta 2016 syntyneiden tappioiden vähennysoikeus säilyi ennallaan jälkeen syntyneet luovutustappiot ovat vähennettävissä luovutusvoittojen lisäksi myös muista pääomatuloista. Esim. vuokratulot, pääomatulo-osingot, metsätalouden pääomatulo, elinkeinotoiminnan ja maatalouden pääomatulo-osuus, muut pääomatulot.

9 Luovutustappion vähennysoikeus 2016 alkaen 1. Vähennetään ensisijaisesti luovutusvoitoista. 2. Jollei luovutusvoittoja ole, jälkeen syntyneet luovutustappiot vähennetään puhtaista pääomatuloista ennen muita pääomatuloista tehtäviä vähennyksiä. Vain tulojen hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneet menot vähennetään ensin. Luovutustappiot eivät siis pienennä muiden pääomatuloista tehtävien vähennysten perusteella laskettavaa alijäämähyvitystä tai pääomatulolajin tappiota. 3. Jos pääomatulotkaan eivät riitä luovutustappioiden vähentämiseen, vahvistetaan verovuoden luovutustappio. Ei sama kuin pääomatulolajin tappio. 4. Verovuoden luovutustappio vähennetään seuraavana 5 verovuotena luovutusvoitoista tai, jollei luovutusvoittoja ole, puhtaasta pääomatulosta sitä mukaan, kun näitä kertyy.

10 Luovutustappion vähennysoikeus 2016 alkaen Ennen vuotta 2016 syntyneet luovutustappiot vähennetään edelleen ainoastaan omaisuuden luovutusvoitoista 1+5 vuotta. Luovutustappioiden perusteella ei jatkossakaan alijäämähyvitystä. Tappiot vähennetään edelleen siinä järjestyksessä, kuin ne ovat syntyneet. Vuonna 2016 tai sen jälkeen syntyneet tappiot saattavat kuitenkin tulla vähennettäviksi ennen vanhoja luovutustappiota, jollei luovutusvoittoja synny, mutta pääomatuloja kertyy.

11 Luovutustappiot ja oikea verovelvollinen Luovutusvoitoista ja pääomatuloista voi vähentää vain omat luovutustappionsa. Ei esim. puolison tai kuolinpesän tappioita. Perinnönjaossa ja osituksessa kuitenkin verosuunnittelumahdollisuus: Luovutusvoittoja tai pääomatuloja synnyttävää omaisuutta sellaiselle osapuolelle, jolla on realisoitavissa vähennyskelpoisia luovutustappiota. Luovutustappiota synnyttävää omaisuutta sellaiselle osapuolelle, jolla pääomatuloja/luovutusvoittoja, joista pystyy tappiot vähentämään. Kuolinpesän luovutustappiot vähennyskelpoisia vain pesän saamista luovutusvoitoista ja pääomatuloista.

12 Vähennyskelvottomia luovutustappioita Oman asunnon myynti, kun asuttu omistusaikana vähintään kaksi vuotta. Pienet luovutustappiot: kun verovuoden luovutushinnat ja hankintamenot ovat molemmat enintään euroa. Tavanomaisen koti-irtaimiston tai muun siihen rinnastettavan henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetun omaisuuden luovutuksesta aiheutunut tappio. Omaisuutta, jonka arvo tyypillisesti laskee omistusaikana. Esim. harrastusvälineet, auto. Entä golfosake?

13 Muut menetykset Yksityishenkilöiden välisestä lainanannosta syntyneet menetykset (saamisen raukeaminen velallisen maksukyvyttömyyden johdosta) eivät ole luovutustappiona vähennyskelpoisia. KVL 59/2016 / A74/8210/2016 : vertaislainapalvelun kautta tehtyjen sijoituksen kohteena olevat velkakirjat katsottiin arvopapereiksi. KHO 2014:21 laajamittaisessa rahanlainaustoiminnassa aiheutuneet menetykset olivat vähennyskelpoisia tulonhankkimismenoina. KHO 2016:49 osakkaan yhtiölle antama pääomalaina lisättiin lainan ehdot huomioon ottaen osakkeiden hankintamenoon. Rakennuksen tuhoutuminen ei sellaisenaan synnytä luovutustappiota. Henki-/sijoitusvakuutuksen takaisinostosta tai erääntymisestä syntynyt taikka kapitalisaatiosopimuksen tuottama tappio eivät ole vähennyskelpoisia luovutustappiona eivät arvopapereita. Valuuttakurssitalletuksen lopettamisesta aiheutunut tappio ei myöskään ole luovutustappio, vaan kurssitappio.

14 Lahjanluonteiset kaupat 3/4 -sääntö Jos kaupassa tai vaihdossa sovittu vastike on enintään kolme neljäsosaa käyvästä hinnasta, katsotaan käyvän hinnan ja vastikkeen välinen ero lahjaksi. Jos luovutus on lahjanluonteinen, myyjän luovutusvoittoa/-tappiota laskettaessa hankintamenosta saa vähentää vain vastikkeellisesti luovutetun osan hankintamenon. Luovutus jaetaan siis myyntivoittoverotuksessakin lahjaksi ja kaupaksi. Luovutustappiota syntyy vain, jos myydyn osuuden hankintamenon ja voitonhankkimiskulujen yhteismäärä on suurempi kuin myyntihinta.

15 Esimerkki lahjanluonteinen kauppa Äiti on hankkinut asunto-osakkeen hintaan euroa. Kahdeksan vuoden kuluttua se myydään tyttärelle eurolla. Asunnon käypä arvo on noussut euroon, joten kauppa on lahjanluonteinen (kauppahinnan osuus käyvästä hinnasta (2/5) on 3/4 tai alle). Tyttären lahjaverotus: Lahjaverotettava osuus on euroa. Lahjaveroa euroa. Äidin myyntivoittoverotus: Myyntihinta on 2/5 käyvästä hinnasta. Asunnon hankintameno jaetaan samalla suhdeluvulla: 2/5-osaa eurosta on euroa. Verotettavaa luovutusvoittoa syntyy euroa ( ). Veron määrä tästä on 30 % euroon asti ja ylimenevältä euron osalta 34 % eli yhteensä euroa. Jos asunnon käypä arvo myyntihetkellä olisikin , syntyisi äidille myynnistä euron luovutustappio.

16 Omaisuuden alihintainen myynti lapsille Jos omaisuutta myydään käypää alhaisemmalla hinnalla lapselle, voidaan tappio jättää hyväksymättä, vaikka kyse ei olisi lahjanluonteisesta kaupasta (KHO 2014:85). Kyse ei ole todellisesta omaisuuden arvon alenemisen aiheuttamasta luovutustappiosta. Esim. ostetaan asunto ensin itselle ja myydään edelleen lapselle käypää alhaisemmalla hinnalla. Jos omaisuuden käypä arvo on kuitenkin aidosti laskenut, luovutustappio vahvistetaan tältä osin.

17 Jos tulee kysyttävää Veroneuvonta jäsenille arkisin klo Veroneuvonta muille (2 / min + pvm)

Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet

Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet Hanna Silander Lakimies Veronmaksajain Keskusliitto ry 15.3.2017 Oman asunnon ostaminen ja verotus Rahoitus Säästöt Laina Lahja Asunnon ostaminen Varainsiirtovero / ensiasunnon

Lisätiedot

Veroilmoitus ja arvopaperikaupat,

Veroilmoitus ja arvopaperikaupat, Veroilmoitus ja arvopaperikaupat, verkkoseminaari 12.4. klo 14-16 Henri Harvima Luovutusvoiton verotus Arvopapereiden luovutuksesta saatava voitto on pääomatuloa. Luovutusvoitto on sen verovuoden tuloa,

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Pääomatuloverotuksen perusteet, sijoittamisen verotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Pääomatuloverotuksen perusteet, sijoittamisen verotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Pääomatuloverotuksen perusteet, sijoittamisen verotus Apulaisprofessori Tomi Viitala Miksi pääomatulojen (lähes) tasavero? Teoreettisia näkökulmia Ylimääräisiä tuloja, ei liity veronmaksukykyyn

Lisätiedot

SISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13

SISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13 SISÄLLYS Esipuhe 11 Lyhenteet 13 1. Johdanto 15 1.1 Kirjan rakenne.................................15 1.2 Sijoitusinstrumentit.............................17 1.2.1 Talletukset..............................17

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1

Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1 Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1 Vaihtoehdot sukupolvenvaihdoksessa SUKUPOLVENVAIHDOS ELINAIKANA KUOLEMAN JÄLKEEN KAUPPA TÄYTEEN HINTAAN KAUPPA SPV HINTAAN LAHJOITUS TESTAMENTTI EN TEE MITÄÄN Veroluokat

Lisätiedot

Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto

Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia 2020 Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 23.5.2019 Lauri Tuomarla, Verohallinto Tulolähdejaon poistaminen tietyiltä yhteisöiltä Tulolähdejaon poistaminen

Lisätiedot

Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto 23.10.2014

Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto 23.10.2014 Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Tässä esityksessä tarkastellaan maatilan sukupolvenvaihdosta verotuksen näkökulmasta. Kohteena on ne tilanteet,

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008

Lisätiedot

HE 46/1999 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 46/1999 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 46/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi varainsiirtoverolain, tuloverolain sekä verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdoksen verokysymyksiä

Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdoksen verokysymyksiä Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdoksen verokysymyksiä Timo Sipilä 19.3.2015 Sukupolvenvaihdoksen toteuttamistapoja Kauppa Lahjanluonteinen kauppa Lahja Toteuttamistapa vaikuttaa veroseuraamuksiin Keskeisiä

Lisätiedot

Laki. tuloverolain muuttamisesta

Laki. tuloverolain muuttamisesta EV 179/1996 vp- HE 105/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi tuloverolain ja verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 105/1996 vp

Lisätiedot

Spv ja tilakauppainfo turkistiloille TurkisTaito yrittäjyyttä ja yhteistyötä kehittämässä

Spv ja tilakauppainfo turkistiloille TurkisTaito yrittäjyyttä ja yhteistyötä kehittämässä Spv ja tilakauppainfo turkistiloille 30.10.2017 TurkisTaito yrittäjyyttä ja yhteistyötä kehittämässä Johanna Lindvall, johtava talousasiantuntija Johanna.Lindvall@finanssila.fi 040 753 0204 Ville Kujanen,

Lisätiedot

Pörssisäätiön Sijoituskoulu Tampereen Sijoitusmessuilla. 25.3.2014 Sari Lounasmeri

Pörssisäätiön Sijoituskoulu Tampereen Sijoitusmessuilla. 25.3.2014 Sari Lounasmeri Pörssisäätiön Sijoituskoulu Tampereen Sijoitusmessuilla 25.3.2014 Sari Lounasmeri Pörssisäätiö edistää arvopaperisäästämistä ja arvopaperimarkkinoita Sijoittajan verotus Osingot ja luovutusvoitot / Sari

Lisätiedot

Metsävähennys. Timo Hannonen Mhy Päijät-Häme

Metsävähennys. Timo Hannonen Mhy Päijät-Häme Metsävähennys Timo Hannonen Mhy Päijät-Häme Perusteita: Metsävähennys on käytettävissä 1.1.1993 jälkeen vastikkeellisesti hankituilla metsätiloilla. Metsävähennysoikeutta ei ole yleensä alle 2 ha kiinteistöillä

Lisätiedot

Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011

Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011 Yhteismetsän verotuksesta Oulu 2 2011 Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011 Yleistä Erillinen verovelvollinen Yhteisetuus (Tuloverolaki

Lisätiedot

Metsävähennys ja sen tulouttaminen. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen - hankkeen seminaari Säätytalolla 12.10.2011 Kari Pilhjerta

Metsävähennys ja sen tulouttaminen. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen - hankkeen seminaari Säätytalolla 12.10.2011 Kari Pilhjerta Metsävähennys ja sen tulouttaminen Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen - hankkeen seminaari Säätytalolla Kari Pilhjerta Sisältö Tilastotietoa metsävähennyksestä Metsävähennyksen tulouttaminen, eli

Lisätiedot

Vuokranantajan vähennykset Hoitovastike, pääomavastike, remontit ja muut kulut. Merja-Liisa Huolman-Lakari lakimies

Vuokranantajan vähennykset Hoitovastike, pääomavastike, remontit ja muut kulut. Merja-Liisa Huolman-Lakari lakimies Vuokranantajan vähennykset Hoitovastike, pääomavastike, remontit ja muut kulut Merja-Liisa Huolman-Lakari lakimies Vuokratulojen verotus Vuokratulot verotetaan pääomatuloina. Verovelvollisella on oikeus

Lisätiedot

Sijoittajan perintö- ja lahjaverosuunnittelu. Juha-Pekka Huovinen Veronmaksajain Keskusliitto + Verotieto Oy

Sijoittajan perintö- ja lahjaverosuunnittelu. Juha-Pekka Huovinen Veronmaksajain Keskusliitto + Verotieto Oy Sijoittajan perintö- ja lahjaverosuunnittelu Juha-Pekka Huovinen Veronmaksajain Keskusliitto + Verotieto Oy I veroluokan lahja- ja perintöveroasteikot Lahja: Verotettavan osuuden Veron määrä Veroprosentti

Lisätiedot

Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa

Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa Lakipäivät avajaistapahtuma 9.10.2017 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 11.10.2017 1 Jäämistösuunnittelu mitä se on? Toimenpiteitä, joilla vaikutetaan jäämistön

Lisätiedot

I Perinnön ja lahjan verokohtelu 1

I Perinnön ja lahjan verokohtelu 1 Sisällys Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteet xiii I Perinnön ja lahjan verokohtelu 1 1. Johdanto 1 1.1. Kirjan tavoite 1 1.2. Tutkimuksen rakenne 2 1.3. Perintö- ja lahjaverotus ja veropolitiikka 5 1.4. Edunvalvontavaltuutus

Lisätiedot

Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare 12.9.2014

Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare 12.9.2014 Ajankohtaista verotuksesta Terhi Järvikare KHO:2014:119 A Oy sai luxemburgilaiselta pääomistajayhtiöltä 15 milj. euron lainan 2009 ja vaati korkoja vähennettäväksi v. 2009 1,337 milj. euroa Hybridilaina:

Lisätiedot

Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja

Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja 14.11.2017 Konnevesi Juha Leppänen Projektipäällikkö, Biotalouden perusta kuntoon hanke SPV asiantuntija, Mhy Keski-Suomi Käsiteltäviä asioita Mihin sukupolvenvaihdoksella

Lisätiedot

Maatilan sukupolvenvaihdoksen verotusnäkökohtia

Maatilan sukupolvenvaihdoksen verotusnäkökohtia Maatilan sukupolvenvaihdoksen verotusnäkökohtia Pertti Ruuska Toivo-tiedonvälitys MTK-Keski-Suomi ry Konnevesi Maatilan sukupolvenvaihdos Maatilan sukupolvenvaihdos Maatilan sukupolvenvaihdosluovutus Maatilan

Lisätiedot

Yrityskaupan juridinen rakenne ja verotus

Yrityskaupan juridinen rakenne ja verotus Yrityskaupan juridinen rakenne ja verotus Yrityskauppatilaisuus, Vantaa 5.10.2016 Lakimies Mikko Ranta Nordea Private Banking Yrityskauppa ja siihen valmistautuminen Kaupan kohde Osakekannan kauppa (myyjänä

Lisätiedot

Avioehtosopimus verotuksen kannalta Avioero tulossa, kannattaisiko avioehto purkaa?

Avioehtosopimus verotuksen kannalta Avioero tulossa, kannattaisiko avioehto purkaa? Avioehtosopimus verotuksen kannalta Avioero tulossa, kannattaisiko avioehto purkaa? lakimies Georg Rosbäck Veromaksajat Avio-oikeus, mitä se on? Puolisoilla lähtökohtaisesti avio-oikeus toistensa omaisuuteen,

Lisätiedot

Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen

Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymän verotus 7.12.2016 Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymällä voi olla - Maatalouden tulolähde: maatalous, rakennusten vuokrat, maa-alueen vuokra, metsätalouden sivutulot - Muun

Lisätiedot

Lahjaverovelvollisuus syntyy, kun saat lahjan, jonka arvo on euroa (ennen : euroa) tai enemmän

Lahjaverovelvollisuus syntyy, kun saat lahjan, jonka arvo on euroa (ennen : euroa) tai enemmän Lahjansaajan opas Veronalaiset lahjat Lahjaverovelvollisuus syntyy, kun saat lahjan, jonka arvo on 5 000 euroa (ennen 1.1.2017: 4 000 euroa) tai enemmän Veronalaisia lahjoja ovat samalta lahjanantajalta

Lisätiedot

Lausunto Valtiovarainministeriön muistiosta yhteisöjen tulolähdejaon poistamisesta

Lausunto Valtiovarainministeriön muistiosta yhteisöjen tulolähdejaon poistamisesta Lausunto 1 (5) SAK 12806 / 2017 Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Snellmaninkatu 1 A, PL 28 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntönne 30.6.2017 VM123:00/2016 VM/2034/00.01.00.01/2016 Lausunto

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Pääomatuloverotuksen perusteet, sijoittamisen verotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Pääomatuloverotuksen perusteet, sijoittamisen verotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Pääomatuloverotuksen perusteet, sijoittamisen verotus Apulaisprofessori Tomi Viitala Eriytetty tuloverojärjestelmä Kansainvälisesti tunnetaan Dual Income Tax (DIT) järjestelmänä, jossa

Lisätiedot

METSÄTILAN KAUPPA, LAHJA JA LAHJANLUONTEINEN KAUPPA. Kuusankoski Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä

METSÄTILAN KAUPPA, LAHJA JA LAHJANLUONTEINEN KAUPPA. Kuusankoski Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä METSÄTILAN KAUPPA, LAHJA JA LAHJANLUONTEINEN KAUPPA Kuusankoski 6.5.2016 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä Sukupolvenvaihdos suunnittelu ja alkukartoittaminen Jokainen metsätilan omistajanvaihdos

Lisätiedot

TOIMEKSIANTAJA TILITOIMISTO 1 (6)

TOIMEKSIANTAJA TILITOIMISTO 1 (6) TOIMEKSIANTAJA TILITOIMISTO 1 (6) MUISTILISTA OSTAJALLE TAI VASTAANOTTAJALLE TOIMII SUUNTAA ANTAVANA OHJEISTUKSENA. MUISTA KESKUSTELLA OMASTA TILANTEESTASI AINA ASIANTUNTIJAN KANSSA. YRITYSKAUPPA JA YRITYSJÄRJESTELY

Lisätiedot

Sijoittajan verotuksen perusteet

Sijoittajan verotuksen perusteet Sijoittajan verotuksen perusteet Vastuunrajoitus Tämä esitys on yleisesitys. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään tarkemmin materiaalissa esitettyyn aiheeseen ja siitä laadittuun yksityiskohtaisempaan dokumentaatioon.

Lisätiedot

MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS

MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS MIKÄ LOPPUTULOS HALUTAAN? Tilan toiminnan jatkuminen Kannattava yritystoiminta - Erot markkina-arvon ja tuottoarvon välillä Omistamisen järjestelyt Perillisten tasapuolinen

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen

Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus -hanke Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Omistajaa vaihtaa vuosittain n. 15 000 metsätilaa Osto markkinoilta 15 % Sukulaiskauppa

Lisätiedot

Lausunto Hirvensalon koulun ja Kaupunkiteatterin omistusjärjestelyn verokohtelusta

Lausunto Hirvensalon koulun ja Kaupunkiteatterin omistusjärjestelyn verokohtelusta Ernst & Young Oy Elielinaukio 5 B 00100 Helsinki Finland Puhelin 0207 280 190 Faksi 0207 280 199 www.ey.com/fi Laatija: Seppo Heiniö Veroasiantuntija 17.12.2013 Lausunto Hirvensalon koulun ja Kaupunkiteatterin

Lisätiedot

1984 vp. - HE n:o 132

1984 vp. - HE n:o 132 1984 vp. - HE n:o 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi velkojen korkojen vähennysoikeuden rajoittamisesta verotuksessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos ja verotus

Metsätilan sukupolvenvaihdos ja verotus Metsätilan sukupolvenvaihdos ja verotus Polvelta Toiselle Seinäjoki 8.11.2014 Marjaana Mokkilan edellisen vuoden messujen aineisto päivitettynä Kalle Isotalo Pohjois-Savon verotoimisto NIMIPERIAATE Lähtökohtaisesti

Lisätiedot

Yrityskaupan suunnittelu ja valmistelu

Yrityskaupan suunnittelu ja valmistelu Yrityskaupan suunnittelu ja valmistelu Omistajanvaihdostilaisuus Tuusula 20.9.2017 Lakimies Mikko Ranta Nordea Private Banking Yrityskauppa ja siihen valmistautuminen Kaupan kohde Osakekannan kauppa (myyjänä

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus Apulaisprofessori Tomi Viitala Eriytetty tuloverojärjestelmä - Tulolajit Luonnollisilla henkilöillä kaksi tulolajia: ansiotulo ja pääomatulo

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus Apulaisprofessori Tomi Viitala Eriytetty tuloverojärjestelmä - Tulolajit Luonnollisilla henkilöillä kaksi tulolajia: ansiotulo ja pääomatulo

Lisätiedot

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Polvelta toiselle -messut Mikkeli 14.4.2014 Seppo Niskanen Tarkkana jo perunkirjoitusvaiheessa Perukirjassa luetellaan vainajan (ja lesken) omaisuus Arvoina kannattaa

Lisätiedot

Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja

Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja 1 Myyntitulo -28 % -Vero nettotulosta -Metsätalouden alijäämä -Vähennys muista pääomatuloista -Alijäämähyvitys ansiotulosta Arvonlisävero -Puunostaja maksaa, metsänomistaja tilittää -Itse maksetut alv:t

Lisätiedot

Sijoittajan verotuksen perusteet

Sijoittajan verotuksen perusteet Sijoittajan verotuksen perusteet Tervetuloa webinaariin! Tavoitteena on, että opit sijoittajan verotuksen perusteet. On kuitenkin hyvä muistaa, että on olemassa muitakin huomioon otettavia yksityiskohtia,

Lisätiedot

Helsingin seudun kauppakamari Yritysrahoituksen uudet mahdollisuudet

Helsingin seudun kauppakamari Yritysrahoituksen uudet mahdollisuudet Helsingin seudun kauppakamari Yritysrahoituksen uudet mahdollisuudet Verotietoisku 16.3.2016 Pääomasijoitus oman pääoman ehtoinen sijoitus tai yrityskauppa Oman pääoman ehtoinen sijoitus Osakekauppa Kauppahinta

Lisätiedot

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Johtamiskorkeakoulu Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Sijoitusmessut Tampere 25.3.2014 Kenen saamat tulot verotetaan Suomessa? Suomessa verotetaan Verovelvolliset Yleisesti verovelvollinen

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Polvelta Toiselle metsätilan sukupolvenvaihdos-messut Rovaniemi 18.3.2017 johtava veroasiantuntija Markku Kovalainen Pohjois-Suomen verotoimisto Metsätilan

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Apulaisprofessori Tomi Viitala Osakeyhtiön verotus Osakeyhtiö on yhteisö eli osakkeenomistajistaan erillinen verovelvollinen Osakeyhtiölle lasketaan

Lisätiedot

Vantaan yrityskonttori Aviapolis. Toimimme osoitteessa Äyritie 20, Vantaa

Vantaan yrityskonttori Aviapolis. Toimimme osoitteessa Äyritie 20, Vantaa Vantaan yrityskonttori Aviapolis Toimimme osoitteessa Äyritie 20, 01510 Vantaa 1 Asiakasvastuullisilla on käytössä laaja verkosto: Nordea Rahoitus Sijoitusasiantuntijat Nordea Markets Vakuutusasiantuntijat

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos 29.3.2014. Rahoitusjohtaja Ari Mähönen Pohjois-Savon Osuuspankki

Metsätilan sukupolvenvaihdos 29.3.2014. Rahoitusjohtaja Ari Mähönen Pohjois-Savon Osuuspankki Metsätilan sukupolvenvaihdos 29.3.2014 Rahoitusjohtaja Ari Mähönen Pohjois-Savon Osuuspankki Puolet metsätilan omistajanvaihdoksista on kauppoja Metsätilojen omistajanvaihdoksista: Vastikkeettomia 50 %

Lisätiedot

Voisiko Suomi seurata Ruotsin ja Norjan esimerkkiä? Näkökohtia perintö- ja lahjaverosta sekä luovutusvoittoverosta

Voisiko Suomi seurata Ruotsin ja Norjan esimerkkiä? Näkökohtia perintö- ja lahjaverosta sekä luovutusvoittoverosta Voisiko Suomi seurata Ruotsin ja Norjan esimerkkiä? Näkökohtia perintö- ja lahjaverosta sekä luovutusvoittoverosta Pasi Holm ja Leena Kerkelä 5.6.2014 Ruotsin (2004) ja Norjan (2014) poistivat perintö-

Lisätiedot

Vakuutuskuori vai sijoitusrahasto. Vesa Korpela lakiasiain johtaja

Vakuutuskuori vai sijoitusrahasto. Vesa Korpela lakiasiain johtaja Vakuutuskuori vai sijoitusrahasto Vesa Korpela lakiasiain johtaja Välillinen sijoittaminen verotuksessa Sijoituskohde Vakuutusyhtiö Sijoitusrahasto Sijoituskohde Sijoituskohde Välillinen sijoittaminen

Lisätiedot

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto Yksityisen elinkeinonharjoittajan tuloverotus Verohallinto Sisältö Verotettava tulo lasketaan tulolähteittäin Tulolähteen merkitys verotuksessa Verotus perustuu kirjanpitoon Elinkeinotoiminnan tuloksen

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden luovutusvoittojen verotus. Pekka Nykänen Timo Räbinä

Yksityishenkilöiden luovutusvoittojen verotus. Pekka Nykänen Timo Räbinä Yksityishenkilöiden luovutusvoittojen verotus Pekka Nykänen Timo Räbinä TALENTUM Helsinki 2013 3., uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi: Lauri Karmila Taitto: NotePad ISBN

Lisätiedot

YHTIÖOSUUDEN LUOVUTUS TULOVEROTUKSESSA JA LAHJAVERO- TUKSESSA

YHTIÖOSUUDEN LUOVUTUS TULOVEROTUKSESSA JA LAHJAVERO- TUKSESSA Valtuutussäännös VEROHALLINNON OHJE Päivämäärä Laki Verohallinnosta (237/08) 2 2 momentti 21.4.2010 Voimassaolo Diaarinumero Toistaiseksi 330/349/2010 Vastaanottaja Verohallinnon yksiköt YHTIÖOSUUDEN LUOVUTUS

Lisätiedot

Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia

Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia Esityksen sisältö Yhteismetsän verotus Verotus yhteismetsää perustettaessa

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Apulaisprofessori Tomi Viitala Eri yritysmuodot Yritysmuodot voidaan verotuksen näkökulmasta jakaa kolmeen ryhmään Yksityiset

Lisätiedot

SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VERO- YM. SEURAAMUKSIA. Vantaa 30.1.2010 Tuomo Pesälä, metsälakimies, Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy

SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VERO- YM. SEURAAMUKSIA. Vantaa 30.1.2010 Tuomo Pesälä, metsälakimies, Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VERO- YM. SEURAAMUKSIA Vantaa 30.1.2010 Tuomo Pesälä, metsälakimies, Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy Luovutuksesta monenlaisia seuraamuksia 1. Kenellä on päätösvalta luovutuksen

Lisätiedot

SPV MAATILALLA. Seinäjoki 8.11.2014

SPV MAATILALLA. Seinäjoki 8.11.2014 SPV MAATILALLA Seinäjoki 8.11.2014 Sukupolvenvaihdos on henkinen ja taloudellinen prosessi Kyse maatilan omistuksesta ja perheyrittäjyydestä (toimeentulosta) Onnistunut spv edellyttää henkistä, tuotannollista

Lisätiedot

Yhteismetsän rahoitus- ja veropäivä Oulu 20.10.2011. Reijo Parkkila Pohjois-Suomen yritysverotoimisto Johanna Heikkisen esitykseen perustuen

Yhteismetsän rahoitus- ja veropäivä Oulu 20.10.2011. Reijo Parkkila Pohjois-Suomen yritysverotoimisto Johanna Heikkisen esitykseen perustuen Yhteismetsän verotuksesta Yhteismetsän rahoitus- ja veropäivä Oulu 20.10.2011 Reijo Parkkila Pohjois-Suomen yritysverotoimisto Johanna Heikkisen esitykseen perustuen Käsiteltävät asiat Yleistä yhteismetsän

Lisätiedot

Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus. Juhani Ekuri asianajaja, varatuomari

Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus. Juhani Ekuri asianajaja, varatuomari Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus Juhani Ekuri asianajaja, varatuomari Lukander Ruohola HTO Oy Liikejuridiikan asianajotoimisto Kaikki yrittäjien ja yritysten oikeudelliset asiat Erikoistunut

Lisätiedot

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016 Kuolinpesä metsän omistajana Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke 2 Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti,

Lisätiedot

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Tax Services Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Markku Järvenoja Handelsbanken Private Banking Luxemburg Antibes, 29.11.2007 1 Kohtaamispisteet Kansainvälinen kahdenkertainen

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen

Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen Metsätilan sukupolvenvaihdos Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus -hanke Lähtötilanne Omistaja Metsä Jatkaja Tavoitetilanne Uusi Omistaja Metsä Luopuja Näkökulmia ja tavoitteita Metsätalous säilyy kannattavana

Lisätiedot

OMISTAJANVAIHDOS TEEMAILTA

OMISTAJANVAIHDOS TEEMAILTA OMISTAJANVAIHDOS TEEMAILTA PIRKANMAAN YRITYSVÄLITYS OY Yli sata toteutettua yrityskauppaa Useita yritysoston konsultointeja Lukuisia sukupolvenvaihdoskonsultointeja Rauno Toikka, yritysvälittäjä, tilitoimistoyrittäjä

Lisätiedot

Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa. Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy

Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa. Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa Yrittäjät ovat parhaita asiantuntijoita

Lisätiedot

Vuokratulojen verotus. Webinaari

Vuokratulojen verotus. Webinaari Vuokratulojen verotus Webinaari 28.3.2019 Näin täydennät veroilmoitusta OmaVerossa Marjaana Tiittanen Vuokratulojen verotus Mervi Hakkarainen Vuokratulojen verotus Vuokratulo Vähennykset Joitain vuokraustilanteita

Lisätiedot

Asunto- ja kiinteistöosakkeen. kauppa ja omistaminen. Matti Kasso

Asunto- ja kiinteistöosakkeen. kauppa ja omistaminen. Matti Kasso Asunto- ja kiinteistöosakkeen kauppa ja omistaminen Matti Kasso TALENTUM Helsinki 2014 2., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Matti Kasso ISBN 978-952-14-2157-0 ISBN 978-952-14-2158-7

Lisätiedot

Asunto- ja kiinteistöosakkeen. kauppa ja omistaminen. Matti Kasso

Asunto- ja kiinteistöosakkeen. kauppa ja omistaminen. Matti Kasso Asunto- ja kiinteistöosakkeen kauppa ja omistaminen Matti Kasso TALENTUM Helsinki 2010 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja Matti Kasso Kansi: Lauri Karmila Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1455-8 Kariston

Lisätiedot

Perintö- ja lahjaverotus keveni. Juha Koponen johtava lakimies

Perintö- ja lahjaverotus keveni. Juha Koponen johtava lakimies Perintö- ja lahjaverotus keveni Juha Koponen johtava lakimies Perintö- ja lahjaverotus Historiasta käyttöön v. 1919 aluksi määräaikainen laki nykyinen laki v. 1940 lukuisia muutoksia Miksi verotulot perinnön/lahjan

Lisätiedot

VEROHALLITUKSEN OHJE. Toistaiseksi 535/345/2004 Vastaanottaja Verovirastot YRITYKSEN SUKUPOLVENVAIHDOS VEROTUKSESSA

VEROHALLITUKSEN OHJE. Toistaiseksi 535/345/2004 Vastaanottaja Verovirastot YRITYKSEN SUKUPOLVENVAIHDOS VEROTUKSESSA 1 (64) VEROHALLITUKSEN OHJE Valtuutussäännös Päivämäärä VerohallintoL 2 2 mom. 24.06.2004 Voimassaolo Diaarinumero Toistaiseksi 535/345/2004 Vastaanottaja Verovirastot YRITYKSEN SUKUPOLVENVAIHDOS VEROTUKSESSA

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Metsätilan sukupolvenvaihdoksen verotuksesta Polvelta Toiselle metsätilan sukupolvenvaihdos-messut Oulu 7.4.2018 Johtava veroasiantuntija Markku Kovalainen Pohjois-Suomen verotoimisto Metsätilan luovutuksen

Lisätiedot

Projektineuvoja Jorma Kyllönen. Tietoinen metsänomistus -hanke

Projektineuvoja Jorma Kyllönen. Tietoinen metsänomistus -hanke Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti, oma veroilmoitus Yli 30 000 vuosituloksesta menee 34% vero Yhtymässä tulos jaetaan

Lisätiedot

YRITYSKAUPPA. Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa?

YRITYSKAUPPA. Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa? YRITYSKAUPPA Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa? Kaksi päävaihtoehtoa ovat liiketoiminnan myynti ja Yrityksen eli ns. oikeushenkilön myynti. Yrityksen myynti Yrityksen myynti tarkoittaa

Lisätiedot

Maatilan sukupolvenvaihdos

Maatilan sukupolvenvaihdos Huom! Tässä esityksessä olevat tiedot ovat 24.1.2018 tilanteen mukaiset Maatilan sukupolvenvaihdos Kälviä 24.1.2018 Eila Heiska Maatilan luovutuksen huojennukset Perintö- ja lahjaverolain 55 :n huojennuksen

Lisätiedot

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Elinkeinoverotuksen perusteet - Kirjanpitosidonnaisuus, EVL:n periaatteet ja soveltamisala. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Elinkeinoverotuksen perusteet - Kirjanpitosidonnaisuus, EVL:n periaatteet ja soveltamisala. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Elinkeinoverotuksen perusteet - Kirjanpitosidonnaisuus, EVL:n periaatteet ja soveltamisala Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotettava tulo ja kirjanpito Kirjanpitolaki (KPL) International

Lisätiedot

Sukupolvenvaihdokseen liittyvä verotus

Sukupolvenvaihdokseen liittyvä verotus Sukupolvenvaihdokseen liittyvä verotus SUKUPOLVENVAIHDOS Asetetaan tavoitteet tilanpidon jatkumiselle Jakamattomana suvun hallussa Jaetaan Myydään tai vuokrataan Jatkajan koulutus ja valmistautuminen Tilakaupan

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO TULOVEROTUKSEN KESKEINEN LAINSÄÄDÄNTÖ... 11 VÄLITTÖMÄN VEROTUKSEN VAIHEET... 12 TULOVEROJÄRJESTELMÄN RAKENNE...

SISÄLLYSLUETTELO TULOVEROTUKSEN KESKEINEN LAINSÄÄDÄNTÖ... 11 VÄLITTÖMÄN VEROTUKSEN VAIHEET... 12 TULOVEROJÄRJESTELMÄN RAKENNE... SISÄLLYSLUETTELO TULOVEROTUKSEN KESKEINEN LAINSÄÄDÄNTÖ............. 11 VÄLITTÖMÄN VEROTUKSEN VAIHEET..................... 12 Verovuosi.............................................. 12 Ennakkoperintä.........................................

Lisätiedot

Maatilan sukupolvenvaihdos. Kaustinen

Maatilan sukupolvenvaihdos. Kaustinen Maatilan sukupolvenvaihdos Kaustinen 31.10.2018 Ohjeet Ennakkoratkaisuhakemus - maatilan sukupolvenvaihdos Varojen arvostaminen perintö- ja lahjaverotuksessa Uusin ohje 25.9.2018 voimassa 1.1.2019 jälkeen

Lisätiedot

Sulautuva Yhtiö sulautuu selvitysmenettelyttä osakeyhtiölain 16 luvun mukaisesti alla mainituin ehdoin siten, että:

Sulautuva Yhtiö sulautuu selvitysmenettelyttä osakeyhtiölain 16 luvun mukaisesti alla mainituin ehdoin siten, että: SULAUTUMISSUUNNITELMA Yhteisöpalvelut Oy, jäljempänä "Sulautuva Yhtiö", (Y-tunnus 2443672-2) ja Varainhoito Oyj, jäljempänä "Vastaanottava Yhtiö", (Y-tunnus 1918955-2) hallitukset ovat laatineet seuraavan

Lisätiedot

Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdos

Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdos Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdos ProAgria Etelä-Savo Matti Lyömiö Kysymykset, vastaväitteet, kommentit yms. tervetulleita! Maa- ja metsätilan omistajanvaihdos Suunnittelu Toteutus Erityiskysymyksiä

Lisätiedot

LAUSUNTO LUONNOKSESTA VEROHALLINNON OHJEEKSI KAPITALISAATIOSOPIMUKSEN VEROTUKSESTA

LAUSUNTO LUONNOKSESTA VEROHALLINNON OHJEEKSI KAPITALISAATIOSOPIMUKSEN VEROTUKSESTA Lausunto 1 (5) 14.8.2015 Verohallinto Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö LAUSUNTO LUONNOKSESTA VEROHALLINNON OHJEEKSI KAPITALISAATIOSOPIMUKSEN VEROTUKSESTA Finanssialan keskusliitto (FK) pitää

Lisätiedot

Sukupolvenvaihdos maatilalla

Sukupolvenvaihdos maatilalla Sukupolvenvaihdos maatilalla Seinäjoki 08.03.2019 Olavi Kuja-Lipasti ProAgria Etelä-Pohjanmaa Onnistunut omistajanvaihdos hanke Sukupolvenvaihdos vaatii valmistautumista Kyse maatilan omistuksesta, toimeentulosta

Lisätiedot

Rakenteen lähtötilanne ja suunnitellut kaupat

Rakenteen lähtötilanne ja suunnitellut kaupat Mäntsälän kunnan rakennejärjestelyn suunniteltu toteutus ja verotus 11.08.2014 / Mäntsälä Risto Walden, Kauppat.lisensiaatti risto@bilanssi.fi / 050-585 3655 Rakenteen lähtötilanne ja suunnitellut kaupat

Lisätiedot

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Polvelta toiselle messut 8.11.2014 Seinäjoki Seppo Niskanen Miksi kuolinpesässä kannattaa tehdä omistusjärjestelyjä? Päätöksenteko hakkuu- ja hoitotöistä saattaa

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu

Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Metsätilan sukupolvenvaihdoksen suunnittelu Polvelta Toiselle Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut, Kajaani 30.9.2017 Antti Pajula, Suomen metsäkeskus Taustatietoa metsätilojen sukupolvenvaihdoksista Omistajaa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain sekä perintö- ja lahjaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia sekä perintö-

Lisätiedot

Verotustyöpaja 21.4.2010 Rovaniemi

Verotustyöpaja 21.4.2010 Rovaniemi Verotustyöpaja 21.4.2010 Rovaniemi Yrittäjäpolvenvaihdos hanke Katja Ehrola Konsultti, KTM Talenom Kompassi Yrityskauppojen neuvonantaja Omistusjärjestelyt, sukupolvenvaihdokset Rahoitusjärjestelyt, lainaneuvotteluista

Lisätiedot

Omistajanvaihdos Mitä yrityskaupan jälkeen?

Omistajanvaihdos Mitä yrityskaupan jälkeen? Omistajanvaihdos Mitä yrityskaupan jälkeen? 18.03.2015 Leena Rekola Nieminen Rantalainen & Rekola Nieminen Oy Luennoitsija Leena Rekola Nieminen, ekonomi KLT Rantalainen & Rekola Nieminen Oy:n kirjanpidon

Lisätiedot

Muutoksia metsänomistajan verotukseen 2017: Metsälahjavähennys ja yrittäjävähennys. Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut Kari Pilhjerta

Muutoksia metsänomistajan verotukseen 2017: Metsälahjavähennys ja yrittäjävähennys. Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut Kari Pilhjerta Muutoksia metsänomistajan verotukseen 2017: Metsälahjavähennys ja yrittäjävähennys Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 11.3.2017 Kari Pilhjerta Yksityisluonteisesta metsänomistuksesta Metsänomistajien keski-ikä

Lisätiedot

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Metsäpäivä Tapiola Clas Stenvall

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Metsäpäivä Tapiola Clas Stenvall Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Metsäpäivä Tapiola 03.09.2016 Clas Stenvall Kuolinpesä Kuolinpesän muodostaa kuolleen henkilön kaikki omaisuus Kuolinpesää hallinnoi osakkaiden väliaikainen henkilöyhteenliittymä

Lisätiedot

Määräys arvopaperikauppojen ilmoittamisesta

Määräys arvopaperikauppojen ilmoittamisesta lukien toistaiseksi 1 (5) Arvopaperipörsseille, sijoituspalveluyrityksille, luottolaitoksille, ulkomaisille luottolaitoksille ja sijoituspalveluyrityksille sekä muun julkisen kaupankäynnin järjestäjille

Lisätiedot

Metsälahjavähennyslaskuri

Metsälahjavähennyslaskuri Metsälahjavähennyslaskuri Ohje metsälahjavähennyslaskurin käyttöön 7.4.2017 www.metsakeskus.fi Metsälahjavähennyslaskurin käyttö Metsälahjavähennyslaskuri opastaa metsälahjavähennyksen käytössä ja metsälahjavähennyspohjan

Lisätiedot

UPM LAKIPALVELUT TIE ONNISTUNEESEEN SUKUPOLVENVAIHDOKSEEN. Kuopio 29.3.2014 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä

UPM LAKIPALVELUT TIE ONNISTUNEESEEN SUKUPOLVENVAIHDOKSEEN. Kuopio 29.3.2014 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä UPM LAKIPALVELUT TIE ONNISTUNEESEEN SUKUPOLVENVAIHDOKSEEN Kuopio 29.3.2014 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä SUKUPOLVENVAIHDOS ERILAISIA KYSYMYKSIÄ JA TAVOITTEITA Jokainen metsätilan omistajanvaihdos

Lisätiedot

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoituksen 6B täyttämiseen (Elinkeinotoiminnan veroilmoitus yhteisö)

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoituksen 6B täyttämiseen (Elinkeinotoiminnan veroilmoitus yhteisö) Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoituksen 6B täyttämiseen (Elinkeinotoiminnan veroilmoitus yhteisö) Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Sisältö Tulossa olevia ohjeita Yhtenäistämisohjeen

Lisätiedot

SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA

SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA Sopimustyypit ja niiden valinta Kaksi päävaihtoehtoa ovat liiketoiminnan myynti (liiketoimintakauppa) ja yrityksen itsensä, eli ns. oikeushenkilön, myynti (osuus

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 979. Laki. varainsiirtoverolain 15 ja 22 :n muuttamisesta. Annetu Helsingissä 29 päivänä lokakuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 979. Laki. varainsiirtoverolain 15 ja 22 :n muuttamisesta. Annetu Helsingissä 29 päivänä lokakuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä marraskuuta 1999 N:o 979 987 SISÄLLYS N:o Sivu 979 Laki varainsiirtoverolain 15 ja 22 :n muuttamisesta... 2489 980 Laki tuloverolain 45 ja 50

Lisätiedot

Projektineuvoja Jorma Kyllönen. Tietoinen metsänomistus -hanke

Projektineuvoja Jorma Kyllönen. Tietoinen metsänomistus -hanke Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti, oma veroilmoitus Yli 30 000 vuosituloksesta menee 34% vero Yhtymässä tulos jaetaan

Lisätiedot

Ratkaisuvaihtoehdot SPVtilanteessa

Ratkaisuvaihtoehdot SPVtilanteessa Ratkaisuvaihtoehdot SPVtilanteessa 1. Kiinteistön kauppa 2. Lahja 3. Perintö/Testamentti Tärkeintä on aina ratkaisun toimivuus, ei verojen minimointi. Kiinteistön kauppakirja /lahjakirja on tehtävä määrämuotoisena

Lisätiedot

VEROPÄIVÄ15.11.2011. Pirkkahalli Sirpa Himanen

VEROPÄIVÄ15.11.2011. Pirkkahalli Sirpa Himanen VEROPÄIVÄ15.11.2011 Pirkkahalli Sirpa Himanen VÄLITILINPÄÄTÖS arvio kuluvan vuoden lopputuloksesta mutu-tuntuma voi johtaa harhaan, vaikka usein onkin oikea MYYNTIEN JA OSTOJEN AJOITUS käteis- eli maksu-

Lisätiedot