Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman hyväksyminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman hyväksyminen"

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 770/ / Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman hyväksyminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus ja : Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kaupunginhallitus päätti tilaajan arviota tarkistaessaan lautakunnille ohjeluvut. Lautakunnat ovat laatineet talousarvionsa annettuihin ohjelukuihin sosiaali- ja terveyslautakuntaa lukuun ottamatta, jonka nettolukema poikkeaa 1,4 miljoonaa euroa ohjeluvusta. Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarvio pitää sisällään epävarmuustekijöitä. Työllisyystilanne, työmarkkinatuen uudistus, toimeentulotuki ja palvelutarpeen kehitys ovat selkeitä riskitekijöitä talousarviossa. Erityissairaanhoidon kasvu muodostaa edelleenkin talousarvion suurimman kasvuerän, vaikka kasvua on arvioperusteisesti alennettu. Omaa toimintaa joudutaan supistamaan, jotta sairaanhoitopiirin kasvu voidaan kattaa. Sairaanhoitopiirin kustannusten nousun lisäksi erityinen vaikutus ensi vuoden talouteen on tulonmuodostuksella. Työttömyys on lisääntynyt ja verotulot ehtyvät. Huoltosuhde heikkenee. Lisäksi valtio leikkaa valtionosuuksia koko seudulta runsaasti. Talousarvio on kokonaisuudessaan valmisteltu laajalla virkamiespohjalla ja pidemmän aikavälin säästöihin liittyen asiasta on käyty myös ohjaavaa poliittista keskustelua kaupunginhallituksessa. Kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksessa pohjaksi on otettu lautakuntien ehdotukset, joihin ei ole tehty muutoksia käyttöomaisuusinvestointeja lukuun ottamatta. Toiminnalliset säästöt on pyritty mitoittamaan niin suuriksi kuin on mahdollista velvoitteet huomioiden. Lisäksi esitykset on laadittu siten, että pidemmän aikavälin säästötavoitteiden ja tasapainottamisohjelman on mahdollista toteutua. Ainoastaan sivistyslautakunta muutti useammalle vuodelle ulottuvan peruskoulun ryhmiin liittyvän säästötavoitteen ensi vuonna oppimateriaaleista tehtäväksi säästöksi. Kaupunginhallituksen talousarvioesityksessä erityinen huomio kohdistuu työllistämismäärärahoihin, joiden määrää on jonkin verran lisätty. Vuonna 2015 voimaan tuleva työmarkkinatuen rahoitusmuutos kasvattaa työmarkkinatuen kuntaosuuksia. Näiden kustannusten välttämiseksi työllistämismäärärahoja on lisättävä. Lisäksi ehdotetaan, että työllistämisasioiden hoitamista koko kaupungin tasolla tehostetaan.

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) Kaupunginhallituksen talousarviossa TSEK:n määrärahoja ehdotetaan pienenettäväksi 10 % (n euroa). Muihin elinkeinopoliittisiin panostuksiin on varattu vastaavasti euroa. Kokonaisuudessaan talousarvio on toiminnan osalta 2,3 miljoonaa euroa alijäämäinen. Alijäämä ehdotetaan katettavaksi omaisuuden siirtoon liittyvillä konsernijärjestelyillä, jolloin lopullinen vuositulos talousarvioehdotuksessa on 1,7 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Talousarvio pitää sisällään miljoonan euron kohdentamattoman säästön, jota pyritään pienentämään mahdollisilla tuotoilla tai muilla etsittävillä säästöillä. Mikäli summaa ei onnistuta muutoin kattamaan, on harkittava henkilökunnan lomauttamista. Lomautus pyritään välttämään, mikäli se on mahdollista. Jos taloustilanne ei oleellisesti muutu, ei konsernijärjestelyin kyetä vakauttamaan taloutta pitkällä aikavälillä. Nykyisen kehityksen jatkuessa tulojen ja menojen välinen erotus kaksinkertaistuu vuoteen 2016 mennessä. Pidemmän aikavälin sopeuttamistoimien on onnistuttava jo vuonna 2015, jotta talous on mahdollista tasapainottaa. Tasapaino edellyttää myös veronkorotuksia, mikäli verotulokehitys ei normalisoidu. Uuden kuntalakiesityksen mukaan nyt olemassa oleva kattamaton alijäämä muodostaa Raision kaupungille kriisikuntaperusteen viimeistään vuoden 2020 tilinpäätöksessä. Investointitaso pidetään kohtuullisena. Markkinatilanne huomioiden joiden investointien toteuttaminen on tällä hetkellä edullista. Talonrakennusinvestoinnit, kunnallistekniikan investoinnit ja käyttöomaisuusinvestoinnit muodostavat noin 10,5 miljoonan euron kokonaisuuden. Investoinneilla varmistetaan omaisuusarvojen säilyminen, infrastruktuurin peruskunnon ylläpito sekä riittävä tonttituotanto niin asumis- kuin yritystonteissa. Käyttöomaisuusinvestointeihin lautakuntakäsittelyiden jälkeen tehdyt muutokset on eroteltu merkinnällä Kj. Taloussuunnitelmavuodet on tarkoitus hyväksyä tässä vaiheessa alustavina. Kuntalain 65 :n mukainen tasapainottamisohjelma tuodaan kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi joulukuun kokoukseen. Tulevien vuosien taloussuunnitelma on tarkoitus hyväksyä samassa yhteydessä, koska tasapainottamisohjelman ja taloussuunnitelman on oltava yhdenmukaiset. Talousarvioehdotus suhteessa tilaajan arvioon Kaupunginhallitus linjasi talousarvion valmistelua ensin ja tarkensi sitä viimeisimpien tietojen valossa Lähtökohdaksi asetettiin se, että veroprosenttia ei nosteta. Verotulot nykyisellä veroprosentilla kasvavat 2,0% tämän vuoden toteutuvasta tasosta, mikä taas on 1,2 miljoonaa euroa pienempi kuin kuluvan vuoden talousarvion taso. Vuoden 2014 talousarvioon nähden verotulojen ennustetaan siis vähenevän 0,3%. Valionosuudet laskevat niin ikään 1,92% kuluvan vuoden talousarvion tasosta. Erikoissairaanhoidon kasvuksi on ennustettu 2,3M, ja koska tulotaso laskee, tulisi se kattaa omasta toiminnasta säästämällä. Taulukko, josta näkyy kes-

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) kuskohtaiset tavoiteluvut on ohessa. Taulukosta puuttuvat konsernin sisäiset järjestelyt. Lautakuntien käsittelyn jälkeen tilanne tilaajan arvioon sekä vuoden 2014 talousarvioon nähden on seuraava: * konsernihallinto: ilman konsernin sisäisiä järjestelyjä konsernihallinto jää nettokustannustavoitteestaan euroa. Osasyy tähän on työllisyysvarauksen nosto. Konsernihallinnon luvut sisältävät varauksena 1,0 miljoonan euron myöhemmin kohdennettavan säästön. Kasvuprosentit kuluvan vuoden talousarvioon nähden ovat menoissa ja tuloissa miinusmerkkisiä; menojen miinusmerkkiin suurin vaikutus on henkilöstösäästövarauksen kasvattaminen eurolla. Tulopuolella maanmyyntivoitot pienenevät 1,36 miljoonaa euroa. Konsernin sisäiset järjestelyt muuttavat tilannetta, ja lisäävät myyntivoittoja 4,0 miljoonalla eurolla yhteensä 5,0 miljoonaan euroon. * sosiaali- ja terveystoimi: lautakunta ylittää kaupunginhallituksen antaman raamiluvun euroa. Erikoissairaanhoito kasvaa 2,3 miljoonaa euroa. Kasvua kuluvan vuoden alkuperäiseen talousarvioon on menoissa +3,1%, tuloissa +3,0% ja nettomenoissa +3,1%. * ympäristölautakunta: lautakunta on täsmälleen raamiluvussa. Kasvuprosentit kuluvaan vuoteen nähden ovat menoissa +0,9%, tuloissa +1,3% ja nettomenoissa +0,3%. * sivistyslautakunta: lautakunta on alle nettomenotavoitteen euroa, mutta vastaava kustannus on siirretty tekniseen lautakuntaan. Syynä on koululaislippujen osuus Fölissä, joka kulkee teknisen lautakunnan kautta. Sivistyslautakunnan kasvuprosentit kuluvaan vuoteen verrattuna ovat menoissa - 1,8%, tuloissa -1,7% ja nettomenoissa -1,8%. * vapaa-aikalautakunta: lautakunta on täsmälleen raamiluvussa. Kasvuprosentit kuluvaan vuoteen nähden ovat menoissa -0,6%, tuloissa -8,2% ja nettomenoissa 2,8%. * tekninen lautakunta: lautakunta on nettomenoissa euroa yli raamiluvun, mutta siitä euroa selittyy koululaisten matkalippukustannuksilla, joka on sivistyslautakunnasta siirretty tekniseen. Kasvuprosentit kuluvaan vuoteen nähden ovat menoissa -1,3%, tuloissa -6,9% ja nettomenoissa +3,9%. Tulojen putoaminen vaikuttaa eniten teknisen nettomenojen kehitykseen. Koko kaupungin tasolla ilman konsernin sisäisiä järjestelyjä ollaan siten menoissa 1,1 miljoonaa yli raamiluvun, tuloissa 0,5 miljoonaa euroa alle raamiluvun, ja siten euroa yli raamiluvun nettomenoissa ilman konsernin sisäisiä järjestelyjä. Verrattuna kuluvan vuoden talousarvioon menojen kasvu on 1,1%, toimintatulojen -3,3% ja nettomenojen osalta +3,0%.

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) Konsernin sisäisten järjestelyjen jälkeen toimintakate on 114,6 miljoonaa euroa, eli euroa alle raamiluvun. Ko. järjestelyllä on vaikutusta tuloslaskelmassa vain toimintatuloihin, jotka lisääntyvät 4,0 miljoonaa euroa. Näin ollen tulojen kehitys edelliseen vuoteen verrattuna on +4,6% ja toimintakatteen -0,43%. Lisäksi vaikutuksia on rahoituslaskelmaan investointeihin kohdistuvina tuloina sekä antolainauksen lisääntymisenä. Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy ohessa olevan talousarvion vuodelle 2015 ja taloussuunnitelman vuosille Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti. Päätös KONSERNIHALLINTO Esittelijä muutti päätösehdotustaan ja tarkensi henkilöstön määrää koskevia lukuja. Talousarvion tunnusluvut pähkinänkuoressa -taulukossa, kohdassa henkilöstömäärä (1628) on henkilöstömäärään laskettu sekä vakinaisessa että määräaikaisessa työsuhteessa olevat työntekijät. Selkeyden vuoksi korjataan em. taulukkoon ja konsernihallinnon sitovat tavoitteet taulukkoon, kohtaan Henkilöstöhallinto/ vakituisen henkilökunnan määräksi 1317 työntekijää. Esittelijän muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kiira Lasarov-Pernaja ehdotti Juha Jormanaisen kannattamana, että kohdasta palvelujen ostot vähennetään miljoona euroa ja se kohdennetaan henkilöstösäästötavoitteeseen. 1. äänestys esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät jaa, ja Kiira Lasarov-Pernajan tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Allén, Karila, Koivisto, Lehto-Laurila, Mikola, Parantainen, Salonen, Vuorinen, Leinonen) ja 2 ei-ääntä (Jormanainen, Lasarov-Pernaja). Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus oli hyväksynyt esittelijän tekemän ehdotuksen. Pipsa Allén ehdotti Jari Salosen ja Elisa Vuorisen kannattamana, että kohdasta Tytäryhteisöt ja yhteisökohtaiset tavoitteet: Raision Vuokra-asunnot Oy ja As Oy Kuulaharjat poistetaan kappaleen viimeinen lause: Selvitetään mahdollisuudet seudullisen vuokra-asuntoyhtiön toiminnalle. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5) Elisa Vuorinen ehdotti Pipsa Allénin kannattamana, että kohtaan kaupunginjohtajan katsaus / Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet, kohta 5 korvataan tekstillä: Talousarvion, henkilöstömäärien sekä henkilötyövuosien toteutumisesta laaditaan raportit lautakunnittain maaliskuun lopun, kesäkuun lopun sekä syyskuun lopun tilanteesta. Raportit tuodaan valtuustoon tietoon. 2. äänestys esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Elisa Vuorisen tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 2 jaa-ääntä (Jormanainen, Lasarov- Pernaja) ja 9 ei-ääntä (Allén, Karila, Koivisto, Lehto-Laurila, Mikola, Parantainen, Salonen, Vuorinen, Leinonen). Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus oli hyväksynyt Elisa Vuorisen tekemän ehdotuksen. SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN LAUTAKUNTA Esittelijä muutti päätösehdotustaan siten, että kohdasta investoinnit / hoito- ja hoivapalvelut vähennetään Kerttulakodin osalta kuntosalilaitteista ( ) (Motomed) ja huonekaluista ( ) vähennetään Esittelijän muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Mika Koivisto ehdotti, että maahanmuuttajien vastaanottaminen kaupungin taholta keskeytetään säästöjen hakemiseksi sosiaali- ja terveyspuolen toimintaan. Ehdotus raukesi kannattamattomana. SIVISTYSLAUTAKUNTA Kiira Lasarov-Pernaja ehdotti Juha Jormanaisen kannattamana, että sivistyslautakunnan strategisten tavoitteiden kohdasta 1.1 poistetaan tavoite Säästötoimenpiteiden seurauksena henkilökunnan määrä vuoden 2015 lopussa on noin 20 henkilöä pienempi kuin vuoden 2014 lopussa. 3. äänestys esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Kiira Lasarov-Pernajan tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Allén, Karila, Koivisto, Lehto-Laurila, Mikola, Parantainen, Salonen, Vuorinen, Leinonen) ja 2

6 Raision kaupunki Pöytäkirja 6 (6) ei-ääntä (Jormanainen, Lasarov-Pernaja). Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus oli hyväksynyt esittelijän tekemän ehdotuksen. Veijo Mikola ehdotti Jari Salosen, Hannele Lehto-Laurilan, Pipsa Allénin ja Mirjam Karilan kannattamana, että Raision lukion kurssitarjontaa vähennetään 25 vähennettävän kurssin sijaan vain 10 kurssia, eli soveltavia kursseja jää 40. Kustannusvaikutus euroa katetaan perusopetuksen kohdasta muut palvelut (4470). 4. äänestys esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Veijo Mikolan tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 2 jaa-ääntä (Jormanainen, Lasarov- Pernaja) ja 9 ei-ääntä (Allén, Karila, Koivisto, Lehto-Laurila, Mikola, Parantainen, Salonen, Vuorinen, Leinonen). Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus oli hyväksynyt Veijo Mikolan tekemän ehdotuksen. Jari Salonen ehdotti Pipsa Allénin, Mirjam Karilan ja Hannele Lehto-Laurilan kannattamana, että lisätään tuottajien viestiin tilaajalle, kohtaan sivistyslautakunta / varhaiskasvatus seuraava teksti: Päivähoitomuotojen kustannusvertailu perustuen vuoden 2014 toteutumiin ja vuoden 2015 arvioon (tulot-menot) NETTO MENOT päiväkoti hoito ryhmäperhepäivä hoito perhepäivähoito oma tuotanto keskimäärin yksityiset päiväkodit yksityisen perhepäivähoito Jari Salosen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Ennen sivistyslautakuntaa koskevia äänestyksiä pidettiin neuvottelutauko klo

7 Raision kaupunki Pöytäkirja 7 (7) INVESTOINNIT Juha Jormanainen ehdotti Kiira Lasarov-Pernajan kannattamana, että kunnallisteknisistä investoinneista poistetaan hanke 3031 Hahdenniemen alueen kehittäminen ( ) ja vähennetään hankkeesta 3035 Keskustan kehittäminen äänestys esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Juha Jormanaisen tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Allén, Karila, Koivisto, Lehto-Laurila, Mikola, Parantainen, Salonen, Vuorinen, Leinonen) ja 2 eiääntä (Jormanainen, Lasarov-Pernaja). Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus oli hyväksynyt esittelijän tekemän ehdotuksen. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus hyväksyi omalta osaltaan vuoden 2015 talousarvioehdotuksen edellä mainituin muutoksin ja täydennyksin. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy ohessa olevan talousarvion vuodelle 2015 ja taloussuunnitelman vuosille Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti. Liitteet 6 Talousarvio_2015_kv.pdf 1a KV_äänestysluettelo 1a.pdf 1b KV_äänestysluettelo 1 b.pdf Oheismateriaali 2 Raisionlukiota koskevat säästötoimenpiteet-raision lukion oppilaskunnan hallitus.pdf Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy ohessa olevan talousarvion vuodelle 2015 ja taloussuunnitelman vuosille Päätös Puheenjohtaja totesi, että aluksi pidetään ryhmäpuheenvuorot valtuustoryhmien suurusjärjestyksessä, minkä jälkeen valtuusto käy yleiskeskustelun koko talousarviosta. Yleiskeskustelun jälkeen käsitellään talousarvioehdotukseen ja taloussuunnitelmaehdotukseen esitettävät muutokset toimielinkohtaisesti.

8 Raision kaupunki Pöytäkirja 8 (8) Käsittelyjärjestys hyväksyttiin. KAUPUNGINHALLITUS/KONSERNIHALLINTO Pekka Närhinen ehdotti Aarre Lehtosen kannattamana, että kohdasta palvelujen ostot vähennetään miljoona euroa ja se kohdennetaan henkilöstösäästötavoitteeseen. 1. äänestys kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa kaupunginhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Pekka Närhisen tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 35 jaa-ääntä ja 8 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen ehdotus on tullut valtuuston päätökseksi. SIVISTYSLAUTAKUNTA Pekka Närhinen ehdotti Kiira Lasarov-Pernajan kannattamana, että sivistyslautakunnan strategisten tavoitteiden kohdasta 1.1 poistetaan tavoite Säästötoimenpiteiden seurauksena henkilökunnan määrä vuoden 2015 lopussa on noin 20 henkilöä pienempi kuin vuoden 2014 lopussa. 2. äänestys kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa kaupunginhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Pekka Närhisen tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 35 jaa-ääntä ja 8 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen ehdotus on tullut valtuuston päätökseksi. Pekka Närhinen ehdotti Kiira Lasarov-Pernajan kannattamana, että talousarviokirjan s. 107 kaupunginhallituksen muutos perusopetuksen muista palveluista ei tehdä euron karsintaa. Talousarvioon lisätään kyseessä olevaan kohtaan euroa. 3. äänestys kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, joten asi-

9 Raision kaupunki Pöytäkirja 9 (9) asta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa kaupunginhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Pekka Närhisen tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 33 jaa-ääntä ja 10 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen ehdotus on tullut valtuuston päätökseksi. Saila Rintee ehdotti, että jos perusopetuksen tuntimäärää joudutaan laskemaan lain sallimaan minimiin, niin tämä minimituntimäärä on voimassa vain yhden lukuvuoden ajan. Ehdotus raukesi kannattamattomana. INEVESTOINNIT Pekka Närhinen ehdotti Leena Rihkon kannattamana, että kunnallisteknisistä investoinneista poistetaan hanke 3031 Hahdenniemen alueen kehittäminen ( euroa). 4. äänestys kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa kaupunginhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Pekka Närhisen tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 33 jaa-ääntä ja 10 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen ehdotus on tullut valtuuston päätökseksi. Puheenjohtaja keskeytti kokouksen kokoustauon ajaksi klo Pekka Närhinen ehdotti Leena Rihkon kannattamana, että kunnallisteknisistä investoinneista vähennetään hankkeesta 3035 Keskustan kehittäminen euroa. 5. äänestys kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa kaupunginhallituksen ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Pekka Närhisen tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 33 jaa-ääntä ja 10 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen ehdotus on tullut valtuuston päätökseksi.

10 Raision kaupunki Pöytäkirja 10 (10) Puheenjohtaja totesi, että valtuusto on hyväksynyt vuoden 2015 talousarvioehdotuksen ja vuosien taloussuunnitelmaehdotuksen kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti. Äänestysluettelot liitteenä 1a ja 1 b. Pöytäkirjaan merkittiin, että Marja-Riitta Pulkkinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo

11 Raision kaupunki Pöytäkirja 11 (11)

Vuoden 2015 talousarvioehdotus ja vuosien taloussuunnitelmaehdotus

Vuoden 2015 talousarvioehdotus ja vuosien taloussuunnitelmaehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 770/02.02.00/2014 346 Vuoden 2015 talousarvioehdotus ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelmaehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki:

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 832/02.03.01/2014 93 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.10.2014 331: Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 66

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 328 31.10.2016 Asianro 900/02.03.01/2016 106 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 328 Talousjohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 303 2.11.2015 Asianro 735/02.02.00/2015 101 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 2.11.2015 303 Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 330 31.10.2016 Asianro 795/02.02.00/2016 108 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma 2018-2019 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 330 Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 832/02.03.01/2014 331 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 66 :n mukaan "viimeistään talousarvion hyväksymisen

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 735/02.02.00/2015 303 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2018 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tilaajan arvion tarkistus

Tilaajan arvion tarkistus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 341 Tilaajan arvion tarkistus Asianro 709/02.02.00/2013 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kaupunginhallitus päätti 17.6.2013 259, että tilaajan

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 368 30.10.2017 Asianro 850/02.02.00/2017 190 Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma 2019-2020 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.10.2017 368 Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 5 Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Asianro 805/00.00.01/2012 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.1.2015 6: Kuntalain 19 :n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 877/02.02.00/2013 392 Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki:

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta

Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 18/00.00.01/2013 19 Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta Raision kaupunginhallituksen johtosäännön 9 :n mukaan kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (38) Kaupunginvaltuusto 10.11.2014. Kokoustiedot. Aika 10.11.2014 maanantai klo 16:00-18:30. Valtuuston istuntosali

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (38) Kaupunginvaltuusto 10.11.2014. Kokoustiedot. Aika 10.11.2014 maanantai klo 16:00-18:30. Valtuuston istuntosali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (38) Kokoustiedot Aika 10.11.2014 maanantai klo 16:00-18:30 Paikka Valtuuston istuntosali Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Janne Laulumaa, puheenjohtaja Heikki Arikka,

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

Verotulojen toteutuminen ja ennuste Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 409 18.11.2013 Asianro 15/02.02.02/2013 145 Tilausten toteutuminen 30.9.2013 ja lisämäärärahaesitys Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 409 Talousjohtaja

Lisätiedot

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sivistyslautakunta 75 31.8.2016 Asianro 754/01.00.01/2016 93 Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Päätöshistoria Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 792/02.02.00/2016 157 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman. Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi

Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 877/02.02.00/2013 393 Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 65 :n mukaan taloussuunnitelman

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 157 21.9.2016 Asianro 792/02.02.00/2016 174 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 Päätöshistoria

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1138/02.05.00/2013 344 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen 1.1.2016 Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 62 Tilausten toteutuminen 31.3.2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 2.6.2014 198: "Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Talousarvion toteutuma tilauksineen

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2160/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2160/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 209 4.12.2017 81 Asianro 2160/02.02.02/2017 Talousarviomuutokset Päätöshistoria Kaupunginhallitus 4.12.2017 209 Va. talousjohtaja Jaana Kuuva

Lisätiedot

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 752/10.03.01/2014 45 Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista historia Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 73 Valtuutettu

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen 31.8.2014

Talousarvion toteutuminen 31.8.2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 304 Talousarvion toteutuminen 31.8.2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki 29.9.2014: Liitteenä on koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain elokuun

Lisätiedot

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa.

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus 250 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 3250/02.02.00/2016 Kaupunginhallitus 28.11.2016 250 Valmistelija Talouspäällikkö Maija Elenius, puh. 040

Lisätiedot

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 45 18.5.2015 Asianro 752/10.03.01/2014 126 Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 270 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019 Asianro 62/02.02.02/2019 Talousasiantuntija Ari Mäkinen: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain kesäkuun

Lisätiedot

Raision kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosiksi

Raision kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosiksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1018/00.01.02/2014 105 Raision kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosiksi 2016-2020 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.11.2015 307: Suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 916/02.02/2013 206 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 4.10.2013: Tilaajan arvio

Lisätiedot

Vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään 17.11.2014.

Vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään 17.11.2014. Kaupunginhallitus 522 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 111 10.11.2014 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015 KH 522 Selostus: Vuoden 2015 kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Virkistysalueselvityksen pohjalta tehtyjen kehittämisehdotusten tilannekatsaus ja päivitys

Virkistysalueselvityksen pohjalta tehtyjen kehittämisehdotusten tilannekatsaus ja päivitys Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 359 7.10.2013 Asianro 923/10.03.01.01/2013 382 Virkistysalueselvityksen pohjalta tehtyjen kehittämisehdotusten tilannekatsaus ja päivitys Päätöshistoria

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman käsittely

Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman käsittely Kunnanhallitus 309 11.12.2017 Kunnanhallitus 14 22.01.2018 Kunnanvaltuusto 9 29.01.2018 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelman käsittely Khall 11.12.2017 309 Vs. taloussihteeri

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Asuintonttien hinnoittelu Krookilan alueella / korttelit ja 809

Asuintonttien hinnoittelu Krookilan alueella / korttelit ja 809 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 33 1.2.2016 Kaupunginhallitus 63 7.3.2016 Asianro 204/10.00.02.00/2016 109 Asuintonttien hinnoittelu Krookilan alueella / korttelit 801-806 ja 809 Päätöshistoria

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 736/02.02.00/2018 399 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen: Raision kaupunki päätti tulo- ja menokehyksestä lautakunnille

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Asianro 191/02.06.01/2014 Tiivistelmä Teknisen lautakunnan talouden sopeutustoimenpiteet sisältävä talousarvio toteutui laaditun

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 ja Lappeenranta 2033- strategia Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/02.02.00.00/2018 Valmistelija/lisätiedot: puh. Rahoitusjohtaja Jari Iskanius

Lisätiedot

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 228 12.12.2012 4 7.1.2013 Asianro 718/05.12.00/2012 33 Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen Tiivistelmä Anne Sinilaakso

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2015 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2015 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 689/02.02.00/2014 155 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2015 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (37) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 16:00-20:20. Valtuuston istuntosali

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (37) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 16:00-20:20. Valtuuston istuntosali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (37) Kokoustiedot Aika 16.11.2015 maanantai klo 16:00-20:20 Paikka Valtuuston istuntosali Saapuvilla olleet jäsenet Janne Laulumaa, puheenjohtaja Heikki Arikka, 1. varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus Kaupunginhallitus 268 17.10.2012 Kaupunginhallitus 280 23.10.2012 Kaupunginhallitus 282 29.10.2012 Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Lisätiedot

Tilaajan arvion tarkistus

Tilaajan arvion tarkistus Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (4) Kaupunginhallitus 23.09.2013 341 Tilaajan arvion tarkistus Asianro 709/02.02.00/2013 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,

Lisätiedot

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 110/10.03.01.01/2013 79 Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi

Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 22.8.2018 Asianro 736/02.02.00/2018 129 Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi Päätöshistoria Kaupunginhallitus 25.6.2018

Lisätiedot

Kesärannan kurssi- ja leirikeskus, majoitusrakennus

Kesärannan kurssi- ja leirikeskus, majoitusrakennus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 244/10.03.02.00/2016 21 Kesärannan kurssi- ja leirikeskus, majoitusrakennus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 23.10.2018 156 Kiinteistöpäällikkö Ari Jalonen 16.10.2018:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Vuoden 2009 talousarvion toteutuma 31.8.2009 Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Budjettivertailua vuoteen 2008 25.9.2009 Ulkoinen laskelma 2008 2009 Muutos % Tilanne 31.8.2009 8kk 8kk Toimintatuotot 36 536

Lisätiedot

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä.

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä. Kunnanhallitus 144 23.06.2014 Vuoden 2014 talousarvion muutokset KHALL 144 Hallintojohtaja Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 23.12.2013 130 talousarvion vuodelle 2014. Talousarvion hyväksymisen jälkeen kunnassa

Lisätiedot

Talousjohtaja tulee esittelemään talousarvion laadintavaihetta ja keskeiset tunnusluvut.

Talousjohtaja tulee esittelemään talousarvion laadintavaihetta ja keskeiset tunnusluvut. Kaupunginhallitus 217 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 44 10.11.2014 Kaupunginhallitus 243 24.11.2014 Kaupunginhallitus 256 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 54 15.12.2014 Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Ikäihmisten laitosasumisen rakennemuutos Raisiossa ja Kerttulakodin toiminnan lakkauttaminen

Ikäihmisten laitosasumisen rakennemuutos Raisiossa ja Kerttulakodin toiminnan lakkauttaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 808/05.17.00/2014 103 Ikäihmisten laitosasumisen rakennemuutos Raisiossa ja Kerttulakodin toiminnan lakkauttaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 1.12.2014 370:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 9.11.2015 Liite 2 104 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 9.11.2015 Talousarvion 2016 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 195 12.06.2017 Kaupunginhallitus 344 06.11.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma 375/02.02.00/2017 KH 12.06.2017 195 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen Kunnanhallitus 197 19.11.2018 Valtuusto 36 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2020-2021 taloussuunnitelmien hyväksyminen 558/02.02.00/2018 Kunnanhallitus 19.11.2018 197 Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 25 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Asianro 279/02.06.01/2015 Vs. hallintopäällikkö Sami Koskikallio 25.2.2015: Teknisen lautakunnan vuoden 2014 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA) Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Kaupunginhallitus Kokoustiedot. Aika perjantai klo 8:00-8:42

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Kaupunginhallitus Kokoustiedot. Aika perjantai klo 8:00-8:42 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Kokoustiedot Aika 01.07.2016 perjantai klo 8:00-8:42 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Ari Leinonen, puheenjohtaja Hannele Lehto-Laurila,

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 689/02.02.00/2014 164 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015 Sosiaali ja terveyskeskuksen johtoryhmä: Tilaajan arvio Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Sivistyslautakunta 154 05.10.2017 Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelmaksi SL 154 Selostus: Kaupunginhallitus on 3.7.2017 hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion

Lisätiedot

Jätteenkuljetuksen järjestämistä koskevasta lausunnosta tehdyt oikaisuvaatimukset

Jätteenkuljetuksen järjestämistä koskevasta lausunnosta tehdyt oikaisuvaatimukset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 467 3.12.2012 Kaupunginhallitus 505 17.12.2012 Asianro 648/11.03.02/2012 55 Jätteenkuljetuksen järjestämistä koskevasta lausunnosta tehdyt oikaisuvaatimukset

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 56 26.4.2016 Asianro 484/01.04.00/2016 111 Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen päättämisestä Raision vesihuoltopalveluiden yhtiöittämisen

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen

Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 313/02.02.01/2013 110 Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 26.8.2013 306 Sivistysjohtaja

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan selvitys talouden sopeuttamisen mahdollisuuksista vuonna 2013

Sivistyslautakunnan selvitys talouden sopeuttamisen mahdollisuuksista vuonna 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 276/02.02.00/2012 45 Sivistyslautakunnan selvitys talouden sopeuttamisen mahdollisuuksista vuonna 2013 Raision kaupungin alustavan vuoden 2012 tilinpäätöksen mukaan

Lisätiedot