JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 267,81

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 267,81"

Transkriptio

1 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli marraskuun lopussa 267,81 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -3,26 %. Vuoden alusta tuottoa oli marraskuun lopussa kertynyt +12,88 %. Rahaston aloituksesta tuottoa on kertynyt +167,81 %, eli vuositasolla tuotto on ollut +14,36 %. Marraskuun aikana teimme muutamia muutoksia salkkuun, kun yksi suhteelllisen kauan salkussa ollut filippiiniläinen mediayhtiö myytiin kokonaan pois. Myös Kiinasta myytiin yksi yhtiö kokonaan pois, kun samaan aikaan sieltä ostettiin uutena sijoituksena vedenpuhdistusalalla toimivan yhtiön osakkeita. Indonesian painoa hieman lisättiin, kun Trumpin valinta sai monet osakkeet hyvin huokeahintaisille tasoille. Salkussa on nyt 39 yhtiötä, joiden painotettu markkina-arvo on 705 milj. euroa JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 267,81 Rahaston koko 56,24 milj. EUR Rahasto-osuuksien lkm ,5509 kpl Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -3,26 % Tuotto toiminnan alusta +167,81 % Tuotto toiminnan alusta vuositasolla +14,36 % Kertynyt hallinnointipalkkio* 1,10 % Kertynyt tuottosidonnainen palkkio* 0,00 % Kertynyt säilytysyhteisöpalkkio* 0,12 % Nettosijoitusaste (ennen merkintöjä ) 98,6 % Volatiliteetti** 14,5 % Salkun kiertonopeus*** 212,3 % Kiinteistöt & Rahoitus 15 % Osakkeet sijoitusteemojen mukaan Globaalit johtajat Infra 13 % Green & Clean Kuluttajat 6 Osakkeet maantieteellisen jakauman mukaan Vietnam 22 % Malesia Filippiinit 17 % Myanmar Kiina 13 % Singapore 3 % Indonesia 37 % Nimi: JOM Silkkitie -sijoitusrahasto Salkunhoitaja: Juuso Mykkänen Säilytysyhteisö: SEB, Helsingin sivukonttori Vertailuindeksi: Ei ole virallista indeksiä Tuotonjako: Rahastossa vain kasvuosuuksia Säännöt vahvistettu viimeksi: RAHASTON PERUSTIEDOT ISIN-koodi: FI Bloomberg-tikkeri: JOMSILK FH Kohderyhmä: Vaativat sijoittajat, jotka ymmärtävät Aasian osakemarkkinoiden potentiaalin keskipitkällä ja pitkällä tähtäimellä. Minimimerkintä: Merkintätili: IBAN: FI BIC: ESSEFIHXXXX Hallinnointipalkkio: 1,2 % p.a. Merkintäpalkkio: enintään 1,5 % Lunastuspalkkio: 1 % (väh. 20 ) Tuottosidonnainen palkkio: 10 % viitetuoton (5 %) ylittävästä tuotosta. (tarkemmat tiedot kuluista ks. Rahastoesite) Toiminta alkanut: saadatakaisinvähemmän kuinhänonsiihenalunperinsijoittanut.*tilikaudenaikana alkaen,%rahastonkeskim. nettovaroista. ** Päivätuottojen perusteella 12 kk:n ajalta. JOM Silkkitie -sijoitusrahasto luokitellaan volatiliteettinsa puolesta Finanssivalvonnan määrittämään sijoitusrahastoluokkaan I, eli rahaston olennaisen arvonlaskennan virheen raja on 0,5 %.*** Viimeiselle 12 kuukaudelle. Tarkemmat laskentakaavat ovat saatavilla rahastoyhtiöstä. Lisätietoja JOM Silkkitie -sijoitusrahastosta löytyy rahaston avaintietoesitteestä, rahastoesitteestä sekä rahaston säännöistä, jotkaovatsaatavillajomrahastoyhtiöstä taiosoitteestawww.jom.fi.

2 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 267,81 Rahaston koko Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -3,26 % RAHASTON KORRELAATIO VUODEN AJALTA ERÄIDEN OSAKEINDEKSIEN KANSSA (EUR) Jakarta Composite Index JCI Philippine composite Index PCOMP HK Kiinaindeksi HSCEI MSCI Asia ex-japan Topix, Japani MSCI World S&P 500 Bloomberg Europe 500 Index Indonesia Filippiinit Kiina Aasia Japani Maailma US Eurooppa 0,49 0,57 0,62 0,64 0,57 0,31 0,16 0,32 RAHASTON TUOTTOHISTORIA KUUKAUSITTAIN (%) 56,24 milj. EUR Tuotto toiminnan alusta vuositasolla +14,36 % Volatiliteetti 14,5 % Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Koko vuosi ,74 +7,49 +1,52 +0,40 +7,07 +14, ,55-0,05 +9,66 +4,00-8,12 +0,74 +7,55 +2,46 +13,95 +2,45 +2,73 +6,39 +53, ,11-1,34 +2,81 +3,17-2,47-0,62 +7,75-10,15-14,07 +5,83-4,11 +4,73-17, ,75 +4,07 +2,35 +1,85-4,68-2,26 +2,58-5,49 +0,90 +4,59 +5,35 +2,51 +21, ,18 +6,82 +3,25-0,51 +10,17-11,08-1,57-6,91 +2,00 +3,54-1, , % + 40 % + 14,08 % + 20 % + 9,25 % + 0 % -20 % RAHASTON ARVON KEHITYS VS. ALUEEN OSAKEINDEKSI RAHASTON TUOTTOHISTORIA PUOLIVUOSITTAIN (%) + 40,60 % MSCI AC Asia ex-japan (Total return, EUR) JOM Silkkitie - 6,80 % - 11,58 % + 14,13 % + 10,48 % + 9,92 % - 1,59 % + 14,13 % + 4,90 % + 12,45 % - 10,52 % + 7,80 % + 4,71 % ,31 +7,46 +0,14 +2,94 +2,21-1,48 +7,98 +3,98-1,25-0,58-0,33-4,53 +19, ,02 +3,20 +5,89 +2,38 +3,81-8,69-3,22-16,41-2,44 +15,52-1,36-0,51 +0, ,61 +0,65 +5,97 +1,25 +1,71 +8,58 +7,75 +1,84-1,66 +0,30-3,26 +12,88 saadatakaisinvähemmänkuinhänonsiihenalunperinsijoittanut. MSCIACAsiaex-JapanTotalReturn on (EUR) onhintaindeksi, jossaon huomioitu myös osingot. Lisätietoja JOM Silkkitie -sijoitusrahastosta löytyy rahaston avaintietoesitteestä, rahastoesitteestä sekä rahaston säännöistä, jotka ovat saatavillajomrahastoyhtiöstä taiosoitteestawww.jom.fi.

3 JOM KOMODO -SIJOITUSRAHASTO JOM Komodo Indonesia -sijoitusrahaston arvo laski marraskuussa -6,93 %. Rahaston tuotto aloituksesta ( ) on +58,05 %. Kuluvan vuoden alusta tuottoa kertyi marraskuun loppuun mennessä +27,75 %. Indonesian keskuspankki indikoi joulukuun alussa, että pankkisektorin lainananto on nyt vihdoinkin lähtenyt nousuun, kun kuusi korkojen leikkausta vuoden 2016 alusta ovat alkaneet vaikuttaa. Näkisimme tämän hyvin positiivisena koko Indonesian sijoituskeissin osalta vuotta 2017 ajatellen. Marraskuun aikana pääsimme ostamaan hyvin huokeahintaisia indonesialaisia osakkeita, kun Trumpin valinta pelästytti markkinat. Kuun aikana kasvatimme rakennus ja -rahoitusaloihin liittyvien osakkeiden painoja. Salkussa on nyt 28 yhtiötä, joiden painotettu markkina-arvo on 411milj euroa. JOM KOMODO -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 158,05 Rahaston koko 12,14 milj. EUR Rahasto-osuuksien lkm ,4146 kpl Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -6,93 % Tuotto toiminnan alusta +58,05 % Tuotto toiminnan alusta vuositasolla +10,59 % Kertynyt hallinnointipalkkio* 1,38 % Kertynyt tuottosidonnainen palkkio* 0,42 % Kertynyt säilytysyhteisöpalkkio* 0,21 % Nettosijoitusaste (ennen merkintöjä ) 98,8 % Volatiliteetti** 17,2 % Salkun kiertonopeus*** 132,2 % Rahaston korrelaatio JCI-indeksiin (12kk) 0,58 RAHASTON TUOTTOHISTORIA KUUKAUSITTAIN (%) RAHASTON PERUSTIEDOT Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Vuosi ,29 +0,42 +3,62-8,02 +3,01 +0,71 +7,63-4,57-4, ,05 +17,64 +13,43 +1,54 +11,52-11,79-8,95-20,95-0,95 +7,28-13,95-3,40-10, ,68 +15,86 +10,77-1,42 +3,20-6,05 +10,24 +8,15-2,09 +2,30 +5,50 +2,61 +73, ,45 +0,04 +2,24-8,35 +1,42-6,30 +0,26-16,99-8,01 +21,09-1,75-0,47-17, ,69 +3,01 +5,87 +0,63-0,86 +8,49 +9,63 +4,12-3,45 +7,33-6,93 +27,75 Nimi: JOM Komodo -sijoitusrahasto Salkunhoitaja: Juuso Mykkänen Säilytysyhteisö: SEB, Helsingin sivukonttori Vertailuindeksi: Ei ole virallista indeksiä Tuotonjako: Rahastossa vain kasvuosuuksia Säännöt vahvistettu viimeksi: Toiminta alkanut: ISIN-koodi: FI Kohderyhmä: Vaativat sijoittajat, jotka ymmärtävät Indonesian osakemarkkinoiden potentiaalin keskipitkällä ja pitkällä tähtäimellä. Minimimerkintä: Merkintätili: IBAN: FI BIC: ESSEFIHXXXX Hallinnointipalkkio: 1,5 % p.a. Merkintäpalkkio: enintään 1,5 % Lunastuspalkkio: 2 % (väh. 20 ) Tuottosidonnainen palkkio: 10 % viitetuoton (5 %) ylittävästä tuotosta. (tarkemmat tiedot kuluista ks. Rahastoesite) saadatakaisinvähemmän kuinhänonsiihenalunperinsijoittanut.*tilikaudenaikana alkaen,%rahastonkeskim. nettovaroista. ** Päivätuottojen perusteella 12 kk:n ajalta. JOM Komodo -sijoitusrahasto luokitellaan volatiliteettinsa puolesta Finanssivalvonnan määrittämään sijoitusrahastoluokkaan I, eli rahaston olennaisen arvonlaskennan virheen raja on 0,5 %.*** Viimeiselle 12 kuukaudelle. Tarkemmat laskentakaavat ovat saatavilla rahastoyhtiöstä. Lisätietoja JOM Komodo -sijoitusrahastosta löytyy rahaston avaintietoesitteestä, rahastoesitteestä sekä rahaston säännöistä, jotkaovatsaatavillajomrahastoyhtiöstä taiosoitteestawww.jom.fi.

4 JOM KOMODO -SIJOITUSRAHASTO RAHASTON ARVON KEHITYS VS. ALUEEN OSAKEINDEKSI JAKARTA COMPOSITE Index MV Indonesia SmallCap TR Index (EUR) JOM Komodo Osakkeet sijoitusteemojen mukaan Kuluttajat, sykl. 20% Kuluttajat, ei-sykl. 17% Raaka-aineet 8 % Teollisuus 25% Kiinteistöt & Rahoitus 30% saada takaisin vähemmän kuin hän on siihen alun perin sijoittanut. Lisätietoja JOM Komodo -sijoitusrahastosta löytyy rahaston avaintietoesitteestä, rahastoesitteestä sekärahastonsäännöistä, jotkaovatsaatavillajomrahastoyhtiöstä taiosoitteestawww.jom.fi.

5 JOM Rahastot Jenkkien presidentinvaalit olivat luonnollisesti marraskuun päätapahtuma globaaleilla pääomamarkkinoilla. Trumpin yllätysvalinta laukaisi kehittyvillä markkinoilla voimakkaan voittojenkotiutusaallon, joka osui eniten niihin maihin, joissa pääomamarkkinoiden ulkomaalaisomistus oli korkein. Lisäksi ennustuksia korkeammat kasvu- ja inflaatiouutiset saivat pääoman pakenemaan etenkin korkotuotteista. Samaan aikaan Yhdysvaltain osakemarkkinat nousivat yhä kalliimmiksi, kun lähinnä jenkkisijoittajat laittoivat kaiken uskonsa Trumpin vaalilupauksiin liittyviin teemoihin. Nyt joulukuun alussa on tullut selväksi, että useita vaalilupauksia Trump tuskin pystyy toteuttamaan. Mm. kymmenien prosenttien tuontitulleja kiinalaisille tuotteille olisi hyvin vaikea toteuttaa ilman globaalia kauppasotaa. Emme myöskään usko, että iphoneja tai muitakaan puhelimia alettaisiin koota Yhdysvalloissa, saati sitten kenkiä tai vaatteita. Lupaukset infrastruktuuriin sijoittamisesta voivat onnistua, jos niiden rahoitus saadaan järjestettyä: Trumpin suunnitelmissa on parantaa Yhdysvaltain infraa 500-1,000 miljardilla taalalla seuraavan 10 vuoden aikana (ja samaan aikaan leikata verotusta!?). Tämä olisi positiivista raaka-ainetuottajamaille, eli etenkin kehittyville maille. Verrattaessa Trumpin infrasuunnitelmaa Kiinan infrainvestointeihin, se on melko pienimuotoinen Kiinassa investoitiin pelkästään vuoden 2015 aikana infraan yli 1,500 miljardia taalaa ja kuluvana vuonna tuo luku on selkeästi ylittymässä. Uskoisimme, että suurin Trump-huuma on nyt takanapäin ja tilanne alkaa hiljalleen normalisoitua kehittyvien maiden suhteen. Kun vielä alkuvuonna näimme globaalin pääoman liikkuvan sokeasti kehittyville markkinoille, uskoisimme, että nyt alkavat jyvät erottua akanoista paremmin. Tästä on jo merkkejä, kun esimerkiksi heikoimmista maista, kuten Turkista myynnit vielä jatkuvat, kun taas reformihalukkaimmissa maissa rahavirrat ovat hiljalleen kääntymässä positiiviseen suuntaan. Vietnamin automyynti & Savico Aasian kehittyvien maiden voimakkaasti kasvava autopenetraatio on selkeä teema, jossa olemme olleet mukana jo pitkään rahastojen sijoitusten kautta. JOM Silkkitie -rahaston salkussa on ollut vuoden 2013 lopulta asti Vietnamin johtava automyyntiyhtiö Savico, jonka markkinaosuus henkilöautomyynnissä on 8-9% luokkaa. Yhtiö myy sekä uusia että käytettyjä autoja, ja sillä on myös kattava ja kasvava huoltobusiness. Savicon valikoimissa olevia brändejä ovat mm. Toyota, Ford, Volvo, Suzuki ja Hyundai. Yhtiön liikevaihto on 450m euron luokkaa, mutta sen markkina-arvo on vain 45m euroa. Yhtiön liikevoittokatteet (0,75%) ovat vielä huimasti jäljessä vastaavien Indonesiassa tai Filippiineillä toimivien yhtiöiden katteista (3-8%). Yhtiö kuitenkin tekee parhaillaan oikeita asioita, joiden ansiosta uskomme kannattavuudenkin parantuvan tulevina kvartaaleina ja vuosina. Pitää muistaa, että myös Indonesian suurin automyyjä Astra International oli pieni yhtiö aikoinaan, mutta nyt sen markkina-arvo on yli 20 mrd euroa. Autojen omistusaste perheissä Aasian maissa Korea 83% Malaysia 82% Japan 81% Thailand 51% China 17% Philippines 6% Indonesia 4% Pakistan 3% Vietnam 2% Lähde: Pew Research Centre

6 Mrd USD JOM Rahastot Ajoneuvomyynti Vietnamissa / / ,5 8 7,5 7 6,5 Indonesia 10yr bond yield Lokakuuhun 2016 mennessä Vietnamin automyynti on kasvanut jo 28 % vuoden 2015 lokakuusta. Lähde: Vietnam Automobile Association (VAMA). Miksi Indonesia meni alas enemmän kuin muut Aasian markkinat? Indonesian velkakirjat ovat lähes 40 % :sti ulkomaalaisten omistuksessa. Indonesian velkakirjoilla on myös suhteellisen korkeat korot verrattuna muiden Aasian maiden velkakirjoihin, joten ne ovat erittäin hyvin tuottavia velkakirjoja instituutiosijoittajille. Näin ollen ulkomaiset instituutiosijoittajat omistavatkin niitä laajalti. Trumpin valinta, jenkkien inflaatiopaineiden nousu ja odotettua korkeammat kasvuodotukset saivat siis EM-maiden velkakirjat myyntiaallon kohteeksi. Näin ollen, kun Indo-bondeja myydään, laskee myös Indonesian rupia (IDR). Tästä syystä myyntiaalto tarttui myös osakkeisiin. Ulkomaalaiset vähensivät marraskuussa Indonesian osakkeita +900m taalalla ja velkakirjoja +1.45mrd taalan arvosta. Vaikka emme pystykään ennustamaan kuinka kauan myyntiaalto jatkuu, on mielestämme hyvin todennäköistä, että olemme prosessin loppuvaiheilla Indonesian velkakirjojen korkojen alkaessa olla yli 8 %:n tasolla, mikä on erittäin houkutteleva taso kansainvälisesti mitattuna. Lisäksi pitää ottaa vielä huomioon, että Indonesiassa on tehty huomattavia rakenteellisia uudistuksia presidentti Jokowin aikakaudella, vaihtotaseen vaje on supistunut alle kahden prosentin ja taloussykli on vahvistumassa vuoden 2015 pohjakosketuksen jälkeen. Indonesiaa ei myöskään ole enää lueteltu finassimedioiden keskuudessa heikkona keissinä yllä olevien seikkojen valossa. Indonesian 10 vuotisen valtion velkakirjan yield nousi yli 8 %-tason marraskuussa, mutta on alkanut toipua marras-joulukuun vaihteessa. Lähde: Bloomberg Indonesian FX varat Indonesian valuuttavarannot ovat turvallisella tasolla noin 115mrd USD eli kattavat n. 10 kuukauden tuonnin arvon maahan. Lähde: Bloomberg.

7 Miljoonaa turistia JOM Rahastot Filippiinit Filippiineillä presidentti Duterten valtakausi on alkanut vauhdikkaasti. Vaikka hän onkin ollut länsimedioissa pinnalla huumeidenvastaisen kampanjansa ja poliittisten möläytystensä ansiosta, on hän jo hankkinut Filippiineille kymmenien miljardien taalojen investointilupauksia Kiinasta, Japanista ja muistakin maista ympäri maailman. Huumeidenvastaisen kampanjan ansiosta myös rikollisuus on maassa vähentynt yli 40 % neljän kuukauden aikana. Dutertella kävi myös hyvä tuuri, kun hänen hengenheimolaisensa Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi. Näkisimme, että Duterten alkukausi on sujunut suhteellisen hyvin, ja häneen kohdistuneet yllä mainitut riskiseikat ovat lähiaikoina laantuneet hieman. Filippiinit on parhaillaan Aasian lujinta vauhtia kasvava kansantalous. Kuluvan vuoden kolmannella kvartaalilla kasvua oli +7,1 % vuoden 2015 vastaavaan kvartaaliin verrattuna. Myös investointisykli on hyvässä vauhdissa ja kiihtymään päin, kun julkinen sektori alkaa ottaa osaa investointeihin infraprojektien kautta enenevässä määrin lähitulevaisuudessa. Turismista povataan Filippiinien seuraavaa suurehkoa kasvudriveria. Vaikka Duterten edeltäjän presidentti Aquinon tavoitteet olivat korkealla turismin suhteen, hän ei kuitenkaan pystynyt saavuttamaan infraan ja turismiin kohdistuneita odotuksia. Aquinon tarkoituksena oli saada maahan 10 miljoonaa turistia vuoteen 2016 mennessä, mutta tavoitteista jäätiin pahasti, kun maahan saapui vuonna 2015 vain 5,5 miljoonaa turistia. Nyt turismiministeriön tavoitteena on ollut tavoittaa 10 miljoonaa turistia vuoteen 2020 mennessä, mutta lähiaikoina on puhuttu jopa 14 miljoonasta turistista vuoteen 2020 mennessä. Parhaillaan monet yksityiset yritykset ovat kiihdyttäneet turismikohteiden rakentamista, mikä sinänsä on jo hyvä merkki alan kasvusta. Mm. sukellus-, ranta- ja luontokohteiden puolesta Filippiinit on globaalissakin mittakaavassa maailman ykkösluokkaa, mutta turismi-infran puuttuminen on suurin este tällä hetkellä vielä korkeammille kasvuluvuille. Ottaen huomioon presidentti Duterten ns. suorittajaluonteen, uskomme, että hänen valtakaudellaan on paljon suurempi mahdollisuus saavuttaa infraan ja turismiin liittyviä tavoitteita kuin Aquinon aikakaudella. Vuoden 2017 aikana tulemme selkeämmin näkemään miten Duterten johtajuus alkaa realisoitua maan kasvudrivereiden osalta. Filippiinien turismitavoitteet Investoinnit-BKT suhde. Vuodesta 2011 investointeja on vetänyt lähes yksinomaan yksityinen sektori, mutta julkisen sektorin odotetaan osallistuvan investointeihin huomattavasti enemmän vuodesta 2016 lähtien. Lähde: CLSA ,4 6 5, Tavoite Lähde: DoT (Department of Tourism), CLSA Mahdollinen uusi tavoite

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 282,11. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -0,93 %

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 282,11. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -0,93 % JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli kesäkuun lopussa 282,11 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -0,93 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt +182,11

Lisätiedot

Kuukausikommentti elokuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

Kuukausikommentti elokuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli elokuun lopussa 214,50 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -16,41 %. 12 kuukauden tuotto oli elokuun lopussa -15,02 % ja kuuden

Lisätiedot

Tuottovertailu

Tuottovertailu JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli joulukuun lopussa 271,51 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +1,38 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt +171,51 %, eli vuositasolla tuotto

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli huhtikuussa lopussa 279,70, eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +2,38 %. 12 kuukauden tuotto oli huhtikuun lopussa +25,30 % ja kuuden kuukauden tuotto +14,73

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 235,54

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 235,54 JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli toukokuun lopussa 235,54 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +1,71 %. 12 kuukauden tuotto oli toukokuun lopussa -18,88 % ja kuuden kuukauden tuotto -1,23 %.

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -ERIKOISSIJOITUSRAHASTO

JOM SILKKITIE -ERIKOISSIJOITUSRAHASTO Aasiassa kurssikehitys oli elokuussa hyvin epäyhtenäistä, kun Kaakkois-Aasian maiden pörssit jatkoivat kiihtyvällä vauhdilla laskujaan, eikä kyseisten maiden heikkenevät valuutat auttaneet tilannetta.

Lisätiedot

Kuukausikommentti marraskuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

Kuukausikommentti marraskuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli marraskuun lopussa 238,47 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -1,36 %. 12 kuukauden tuotto oli marraskuun lopussa -3,45 % ja

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti marraskuu 2014

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti marraskuu 2014 JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli marraskuun lopussa 246,99, eli kuukauden aikana rahaston arvo laski 0,33 %. 12 kuukauden tuotto oli marraskuun lopussa +29,01 % ja kuuden kuukauden tuotto +8,25

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -ESR, RAHASTON ARVO (31.7.2013) 197,00

JOM SILKKITIE -ESR, RAHASTON ARVO (31.7.2013) 197,00 JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahaston arvo oli heinäkuun lopussa 197,00, eli kuukauden aikana rahaston arvo laski 1,57 %. 12 kuukauden tuotto oli heinäkuun lopussa +20,97 % ja kuuden kuukauden tuotto

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti heinäkuu 2015

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti heinäkuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli heinäkuun lopussa 256,62 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -3,22 %. 12 kuukauden tuotto oli heinäkuun lopussa +5,72 % ja kuuden

Lisätiedot

Arvostuskerroin JOM Silkkitie JOM Komodo. PE2014e 8.8x 8.9x P/BV 2013 2.04 2.21 Osinko-% 2.09 1.95 ROE% 20.79 19.08. Kuukausikommentti joulukuu 2013

Arvostuskerroin JOM Silkkitie JOM Komodo. PE2014e 8.8x 8.9x P/BV 2013 2.04 2.21 Osinko-% 2.09 1.95 ROE% 20.79 19.08. Kuukausikommentti joulukuu 2013 JOM RAHASTOT Joulukuusta kehkeytyi samantapainen kuin marraskuusta, kun Kaakkois-Aasian markkinat (valuutat, bondit, osakkeet) jatkoivat heikkenemistään vuoden loppua kohden samaan aikaan kun Fed ilmoitti

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 284,76. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -0,67 %

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 284,76. Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana -0,67 % JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli toukokuun lopussa 284,76 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski - 0,67 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt +184,76 %, eli vuositasolla tuotto

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti toukokuu 2015

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti toukokuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli toukokuun lopussa 290,37 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +3,81 %. 12 kuukauden tuotto oli toukokuun lopussa +26,69 % ja

Lisätiedot

JOM RAHASTOT Kuukausikommentti syyskuu 2014

JOM RAHASTOT Kuukausikommentti syyskuu 2014 JOM RAHASTOT Ensin lyhyesti syyskuun matkakokemuksia Indonesiasta: Jakartassa/Indonesiassa yhtiövierailuilla syyskuun puolivälissä. Tapasin 20 yhtiöitä (19 listattua, yksi listaamaton) mukaan lukien muutama

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti joulukuu 2014

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti joulukuu 2014 JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli joulukuun lopussa 235,80, eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -4,53 %. 12 kuukauden tuotto oli joulukuun lopussa +19,72 % ja kuuden kuukauden tuotto +4,90

Lisätiedot

Kuukausikommentti maaliskuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

Kuukausikommentti maaliskuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli maaliskuun lopussa 273,19, eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +5,89 %. 12 kuukauden tuotto oli maaliskuun lopussa +25,99 %

Lisätiedot

J O M R a h a s t o y h t i ö O y P u n a v u o r e n k a t u 2 A, H e l s i n k i Puh: , Fax:

J O M R a h a s t o y h t i ö O y P u n a v u o r e n k a t u 2 A, H e l s i n k i Puh: , Fax: JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahaston arvo oli kesäkuun lopussa 200,15, eli kuukauden aikana rahaston arvo laski 11,08 %. 12 kuukauden tuotto oli kesäkuun lopussa +27,00 % ja kuuden kuukauden tuotto +15,40

Lisätiedot

Kuukausikommentti helmikuu 2016 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

Kuukausikommentti helmikuu 2016 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli helmikuun lopussa 215,84 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +0,65 %. 12 kuukauden tuotto oli helmikuun lopussa -16,34 % ja

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

KUUKAUSIKOMMENTTI MAALISKUU 2013

KUUKAUSIKOMMENTTI MAALISKUU 2013 KUUKAUSIKOMMENTTI MAALISKUU 2013 Luottoluokittaja Fitch nosti Filippiinien velkapapereiden luottoluokituksen investment greidiin maaliskuun lopulla. Vaikka tämä oli ollut odotettavissa, on nosto historiallinen,

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO Kuukausikommentti toukokuu 2014

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO Kuukausikommentti toukokuu 2014 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli toukokuun lopussa 228,17 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +2,21 %. 12 kuukauden tuotto oli toukokuun lopussa 1,36 % ja kuuden

Lisätiedot

Vinasun Corporation yhtiöesittely

Vinasun Corporation yhtiöesittely JOM SILKKITIE & KOMODO -rahastot Syyskuussa Aasian osakemarkkinat jatkoivat volatiilia kehitystään. Markkinastressiä ja suuria liikkeitä aiheutti FED:in setelielvytyspäätös, osaksi Saksan vaalit ym. Aasian

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti tammikuu 2015

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti tammikuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli tammikuun lopussa 249,99, eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +6,02 %. 12 kuukauden tuotto oli tammikuun lopussa +24,06 % ja

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

Kuun aikana kevensimme hieman Indonesian ja Malesian painoja, kun taas Kiinan, Vietnamin ja Filippiinien painoja nostettiin.

Kuun aikana kevensimme hieman Indonesian ja Malesian painoja, kun taas Kiinan, Vietnamin ja Filippiinien painoja nostettiin. JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli tammikuun lopussa 270,01 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -0,55 %. Rahaston aloituksesta 31.7.2009 tuottoa on kertynyt +170,01

Lisätiedot

FILIPPIINIEN VAIHTOTASE

FILIPPIINIEN VAIHTOTASE musd Tällä kertaa kuukausikommentissa näkemyksiä yhtiötapaamisista vuoden ensimmäiseltä Aasian reissulta, joka suuntautui Filippiineille, Indonesiaan ja Vietnamiin. FILIPPIINIT JOM RAHASTOT Filippiineillä

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

KUUKAUSIKOMMENTTI HELMIKUU 2013

KUUKAUSIKOMMENTTI HELMIKUU 2013 KUUKAUSIKOMMENTTI HELMIKUU 2013 Tammikuun salkunhoitoreissulla Aasiaan oli yhteensä 23 yhtiötapaamista: Hongkongissa 13, Vietnamissa 4 ja Indonesiassa 6. Hongkongissa tapasin salkun nykyisiä yhtiöitä,

Lisätiedot

Kuukausikommentti syyskuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

Kuukausikommentti syyskuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli syyskuun lopussa 209,27 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -2,44 %. 12 kuukauden tuotto oli syyskuun lopussa -16,04 % ja kuuden

Lisätiedot

Kuukausikommentti marraskuu 2013

Kuukausikommentti marraskuu 2013 JOM RAHASTOT Kuukausikommentissa tällä kertaa tuoreimpia matkakuulumisia: VIETNAM Vietnamissa yhtiötapaamisissa tuli esille seikkoja markkinan mielenkiintoisesta lähtötasosta etenkin autosektorilla. Autopenetraatio

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 228,72

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 228,72 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli maaliskuun lopussa 228,72 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +5,97 %. 12 kuukauden tuotto oli maaliskuun lopussa -16,28 % ja

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

JOM SILKKITIE - ja JOM KOMODO ERIKOISSIJOITUSRAHASTO : Markkinakommentti 4Q / 2012

JOM SILKKITIE - ja JOM KOMODO ERIKOISSIJOITUSRAHASTO : Markkinakommentti 4Q / 2012 JOM SILKKITIE - ja JOM KOMODO ERIKOISSIJOITUSRAHASTO : Markkinakommentti 4Q / 2012 JENKIT / EUROOPPA Jenkeissä on yllätyksettömästi ollut suurta toivoa siitä, että talouskasvu palaa +3 % kasvuuralle nyt,

Lisätiedot

JOM SILKKITIE - ja JOM KOMODO ERIKOISSIJOITUSRAHASTO : Markkinakommentti 2Q / 2012

JOM SILKKITIE - ja JOM KOMODO ERIKOISSIJOITUSRAHASTO : Markkinakommentti 2Q / 2012 JOM SILKKITIE - ja JOM KOMODO ERIKOISSIJOITUSRAHASTO : Markkinakommentti 2Q / 2012 Kesäkuun aikana sijoittajien katseet olivat tiukasti kiinni Euroopan velkakriisitapahtumissa, valitettavasti taas kerran.

Lisätiedot

J O M R a h a s t o y h t i ö O y P u n a v u o r e n k a t u 2 A, 0 0 1 2 0 H e l s i n k i Puh: + 3 5 8 9 6 7 0 1 1 5, Fax: + 3 5 8 9 6 7 0 1 1 7

J O M R a h a s t o y h t i ö O y P u n a v u o r e n k a t u 2 A, 0 0 1 2 0 H e l s i n k i Puh: + 3 5 8 9 6 7 0 1 1 5, Fax: + 3 5 8 9 6 7 0 1 1 7 JOM SILKKITIE -ERIKOISSIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahaston arvo oli toukokuun lopussa 225,10, eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi 10,17 %. 12 kuukauden tuotto oli toukokuun lopussa

Lisätiedot

Kuukausikommentti tammikuu 2016 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

Kuukausikommentti tammikuu 2016 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli tammikuun lopussa 214,44 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -9,61 %. 12 kuukauden tuotto oli tammikuun lopussa -14,22 % ja

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

Indonesia, kasvu kiihtyy olethan jo mukana? Juuso Mykkänen Toimitusjohtaja/salkunhoitaja, JOM Rahastoyhtiö 14.9.2010

Indonesia, kasvu kiihtyy olethan jo mukana? Juuso Mykkänen Toimitusjohtaja/salkunhoitaja, JOM Rahastoyhtiö 14.9.2010 Indonesia, kasvu kiihtyy olethan jo mukana? Juuso Mykkänen Toimitusjohtaja/salkunhoitaja, JOM Rahastoyhtiö 14.9.2010 JOM Rahastoyhtiö ja JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahasto: Taustaa ja tuottohistoria

Lisätiedot

JOM Rahastoyhtiö Oy Osuudenomistajien kokous Salkunhoitajan katsaus

JOM Rahastoyhtiö Oy Osuudenomistajien kokous Salkunhoitajan katsaus JOM Rahastoyhtiö Oy Osuudenomistajien kokous Salkunhoitajan katsaus 21.4.2017 JOM Silkkitie -rahasto JOM SILKKITIE - SIJOITUSRAHASTO Kohdealue 13.4.2017 Aasia, pienet ja keskisuuret yritykset Rahaston

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL Hyödyke Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 17.6.-31.12.2013 EPL Hyödyke 2013.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 Rahastotyyppi Raaka-ainerahasto 1 kuukausi 0.57% Toiminta alkanut 2009.06.01 3 kuukautta

Lisätiedot

Globaalit näkymät vuonna 2008

Globaalit näkymät vuonna 2008 Globaalit näkymät vuonna 2008 TALOUS 2008 -seminaari Finlandia-talo 25.10.2007 Pentti Hakkarainen Johtokunnan jäsen Suomen Pankki SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Globaalit näkymät vuonna

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL 100 Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 2011.12.27-2012.12.31 EPL 100 2012.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 D1 Rahastotyyppi Osakerahasto 1 kuukausi 2.83% 2.83% Toiminta alkanut 2011.12.27 3 kuukautta

Lisätiedot

eq Varainhoito Oy Kehittyvät markkinat valikoivan sijoittajan paras ystävä

eq Varainhoito Oy Kehittyvät markkinat valikoivan sijoittajan paras ystävä eq Varainhoito Oy Kehittyvät markkinat valikoivan sijoittajan paras ystävä Rahapäivä 14.9.2010 Sivu 1 Miksi Kehittyville markkinoille? Markkinoiden eri kehitysvaiheet luovat sijoittajille uusia mahdollisuuksia

Lisätiedot

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto Kehittyvien maiden talouskasvu jatkuu vahvana 10 % 9 % 8 % 2007 2008 Lähde: Consensus Economics 10/2007 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % Turkki Brasilia

Lisätiedot

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa , Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:

Lisätiedot

TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI.

TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI. TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI. Jos sijoittaja on epävarma tarvittavista toimenpiteistä, sijoittajaa kehotetaan ottamaan välittömästi yhteyttä pörssivälittäjään, pankkiin, asiakassuhdejohtajaan,

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

Alfred Berg Katsaus eurooppalaisiin osakkeisiin. Lokakuu Kaisa Kivipelto

Alfred Berg Katsaus eurooppalaisiin osakkeisiin. Lokakuu Kaisa Kivipelto Alfred Berg Katsaus eurooppalaisiin osakkeisiin Lokakuu 2016 Kaisa Kivipelto Alfred Berg Aktiivinen Fokus Uusi lähestymistapa omistajuuteen osakevalinnassa Rahasto sopii sijoittajalle, joka Haluaa sijoittaa

Lisätiedot

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016 Makrokatsaus Maaliskuu 2016 Myönteinen ilmapiiri maaliskuussa Maaliskuu oli kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla hyvä kuukausi ja markkinoiden tammi-helmikuun korkea volatiliteetti tasoittui. Esimerkiksi

Lisätiedot

JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahasto

JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahasto JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahasto ja aktiivisen rahastonhoidon edut Aasian sijoituksissa Juuso Mykkänen Toimitusjohtaja/salkunhoitaja, JOM Rahastoyhtiö 14.9.2010 JOM Rahastoyhtiö ja JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahasto:

Lisätiedot

Mihin kehittyviin markkinoihin sijoittaa vuonna 2007?

Mihin kehittyviin markkinoihin sijoittaa vuonna 2007? Mihin kehittyviin markkinoihin sijoittaa vuonna 2007? Raoul Konnos rahastonhoitaja Mihin kehittyviin markkinoihin sijoittaa vuonna 2007? Maaliskuu 2007 1 FIM kehittyvillä markkinoilla Mihin kehittyviin

Lisätiedot

Makrokatsaus. Joulukuu 2016

Makrokatsaus. Joulukuu 2016 Makrokatsaus Joulukuu 2016 Hyvä kuukausi osakemarkkinoilla Joulukuu oli hyvä kuukausi useimmilla osakemarkkinoilla, ja monet laajat eurooppalaiset osakeindeksit nousivat 7 8 prosenttia. Myös Yhdysvalloissa

Lisätiedot

Elite Rahastohallinto Oy Y-tunnus Eteläesplanadi 22, Helsinki

Elite Rahastohallinto Oy Y-tunnus Eteläesplanadi 22, Helsinki Vuosikertomus 1.1-31.12.2015 Rahaston perustiedot Rahastotyyppi Osakerahasto Toiminta alkanut 2014.12.31 Salkunhoitaja Elite Varainhoito Oyj Osuussarjat A1 A2 A3 A4 Bloomberg N/A N/A N/A N/A ISIN FI4000123120

Lisätiedot

UB SMART ERIKOISSIJOITUSRAHASTO

UB SMART ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB SMART ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- Laadukasta varainhoitoa rahastomuodossa Erikoissijoitusrahasto UB Smart UB Smart on erikoissijoitusrahasto, jonka varat sijoitetaan kansainvälisille

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Aasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä?

Aasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä? Aasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä? Seija Parviainen Suomen Pankki Vaasa 17.9.29 Miksi Aasialla on väliä Suomen taloudelle? Asian kehittyvät taloudet pitäneet maailmantalouden pyörät pyörimässä

Lisätiedot

Allokaatiomuutos Alexandria

Allokaatiomuutos Alexandria Allokaatiomuutos 3.6.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 28.5.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,12 Suomi 5,87 SEB Finlandia SEB 4,39 SEB Finland Small Cap SEB 1,48 Eurooppa

Lisätiedot

MAKROTALOUDEN NÄKYMÄT OSAKEMARKKINOIHIN S AM U L AN G, S I J O I T U S TO I M I N N O N J O H TAJ A

MAKROTALOUDEN NÄKYMÄT OSAKEMARKKINOIHIN S AM U L AN G, S I J O I T U S TO I M I N N O N J O H TAJ A MAKROTALOUDEN NÄKYMÄT OSAKEMARKKINOIHIN S AM U L AN G, S I J O I T U S TO I M I N N O N J O H TAJ A KORKOMARKKINAT LYHYET KOROT KORKOTASO % KORKOTASO % 9/14/2016 2 KORKOMARKKINAT PITKÄT KOROT (HYVÄLAATUISET)

Lisätiedot

Sijoittajakirje 2/2014

Sijoittajakirje 2/2014 Sijoittajakirje 2/2014 Arvoisa Asiakas Kiinan ja Vietnamin osakemarkkinat ovat houkuttelevasti hinnoiteltuja. Nämä pörssimarkkinat ovat päässeet halventumaan historiallisiin arvostuksiinsa nähden useamman

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB SMART

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB SMART ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB SMART UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- Erikoissijoitusrahasto UB Smart älykäs varainhoitorahasto UB Smart on erikoissijoitusrahasto, jonka varat sijoitetaan kansainvälisille

Lisätiedot

Makrokatsaus. Helmikuu 2017

Makrokatsaus. Helmikuu 2017 Makrokatsaus Helmikuu 2017 Positiivista markkinakehitystä helmikuussa Osakkeet kehittyivät pääasiassa mukavasti helmikuussa, ja nousua tapahtui sekä kehittyneillä että kehittyvillä markkinoilla. Poikkeuksena

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA

Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA Puolivuosikatsaus 30.6.2012 Rahastotyyppi: Lyhyet korot, euro-alue Rekisteröimisvuosi: 4/1998 Salkunhoitajat: Jani Holmberg

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. lokakuu 2012

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. lokakuu 2012 Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan lokakuu 2012 Miltä maailma näyttää 12 kk:n horisontilla? Globaali kasvu jatkuu ja elpyy 2013 Kiina ja Yhdysvallat elvyttävät Euroopan velkakriisi laimenee

Lisätiedot

KOTIMAISTEN SIJOITUSRAHASTOJEN PÄÄOMA HEINÄKUUN LOPUSSA 57,42 MILJARDIA EUROA

KOTIMAISTEN SIJOITUSRAHASTOJEN PÄÄOMA HEINÄKUUN LOPUSSA 57,42 MILJARDIA EUROA Helsinki 9.8.2010 KOTIMAISTEN SIJOITUSRAHASTOJEN PÄÄOMA HEINÄKUUN LOPUSSA 57,42 MILJARDIA EUROA Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen yhteenlaskettu pääoma kasvoi heinäkuussa 56 miljardista eurosta

Lisätiedot

Raha- ja rahoitusmarkkinoiden myllerrys Mistä oikein on kysymys?

Raha- ja rahoitusmarkkinoiden myllerrys Mistä oikein on kysymys? Raha- ja rahoitusmarkkinoiden myllerrys Mistä oikein on kysymys? Jouni Timonen Rahamuseo 13.11.2007 1 Neljä pääkysymystä markkinoiden levottomuuksista Mitä vuoden 2007 elokuussa pintaan nousseet rahamarkkinoiden

Lisätiedot

Makrokatsaus. Toukokuu 2016

Makrokatsaus. Toukokuu 2016 Makrokatsaus Toukokuu 2016 Osakkeet nousivat toukokuussa 2 Oslon pörssi kehittyi myönteisesti myös toukokuussa 1,8 prosentin nousulla. Öljyn tynnyrihinta nousi edelleen ja oli kuukauden lopussa noin 50

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 22.10.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 22.10.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 22.10.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 20.10.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 4,90 SEB Finlandia SEB 4,90 Eurooppa 5,48 BGF European Fund Blackrock

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3

Lisätiedot

Head Nordic Select Dividend Sijoitusrahasto. Puolivuosikatsaus

Head Nordic Select Dividend Sijoitusrahasto. Puolivuosikatsaus Head Nordic Select Dividend Sijoitusrahasto Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2016 1 Head Nordic Select Dividend Sijoitusrahaston toiminta katsauskaudella 1.1. - 30.6.2016 Vuosi 2016 alkoi voimakkaalla kurssilaskulla

Lisätiedot

UB Sijoitusrahastot. Kesäkuu 2014

UB Sijoitusrahastot. Kesäkuu 2014 UB Sijoitusrahastot Kesäkuu 2014 UB Sijoitusrahastot Allocator EM Multi Strategy 2 UB Eurooppa REIT Rahaston varat sijoitetaan eurooppalaisten listattujen kiinteistösijoitusyhtiöiden osakkeisiin. Rahasto

Lisätiedot

YHTEENVETO. Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin yötä, joista suomalaiset ja ulkomaalaiset

YHTEENVETO. Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin yötä, joista suomalaiset ja ulkomaalaiset 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset 25,1 prosentin kasvussa Rovaniemellä Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin 96 500 yötä, joista suomalaiset 12 800 ja ulkomaalaiset 83 700 yötä. Yhteensä yöpymisten

Lisätiedot

TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI.

TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI. TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI. Jos sijoittaja on epävarma tarvittavista toimenpiteistä, häntä kehotetaan ottamaan välittömästi yhteyttä pörssivälittäjään, pankkiin, asianajajaan,

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 26.1.2015. Alexandria

Allokaatiomuutos 26.1.2015. Alexandria Allokaatiomuutos 26.1.2015 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 23.1.2015 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,22 Suomi 5,23 SEB Finlandia SEB 5,23 Eurooppa 8,43 BGF European Fund Blackrock

Lisätiedot

Uhkaako raha- ja rahoitusmarkkinoiden myllerrys kasvunäkymiä?

Uhkaako raha- ja rahoitusmarkkinoiden myllerrys kasvunäkymiä? Uhkaako raha- ja rahoitusmarkkinoiden myllerrys kasvunäkymiä? Pääjohtaja Erkki Liikanen Talousvaliokunnan seminaari 17.10.2007 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Kolme pääkysymystä rahamarkkinoiden

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Marraskuu 2016

Markkinakatsaus. Marraskuu 2016 Markkinakatsaus Marraskuu 2016 Talouskehitys Donald Trump voitti yllättäen presidenttivaalit Yhdysvalloissa Trump sanoi mm. uudelleenrakentavansa maan infrastruktuurin ja on aiemmin puhunut verojen leikkaamisesta

Lisätiedot

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen.

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. -sijoitusrahaston säännöt Rahaston säännöt muodostuvat näistä rahastokohtaisista

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3

Lisätiedot

Kiina maailmantalouden veturi 2020. Mauri Lavikainen Arvopaperiristeily 23.4.-24.4.2010

Kiina maailmantalouden veturi 2020. Mauri Lavikainen Arvopaperiristeily 23.4.-24.4.2010 Kiina maailmantalouden veturi 2020 Mauri Lavikainen Arvopaperiristeily 23.4.-24.4.2010 Hra Presidentti, Bekingistä soitettiin kiinalaiset ystävämme sanoivat huolehtivansa veloistamme, kunhan opetamme heille,

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 16.6.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 16.6.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 16.6.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 12.6.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 23,02 Suomi 6,08 SEB Finlandia SEB 4,62 SEB Finland Small Cap SEB 1,46 Eurooppa

Lisätiedot

JOM Rahastoyhtiö Oy. JOM Silkkitie erikoissijoitusrahasto. Yhtiön taustatiedot ja katsaus sijoitusfilosofiaamme

JOM Rahastoyhtiö Oy. JOM Silkkitie erikoissijoitusrahasto. Yhtiön taustatiedot ja katsaus sijoitusfilosofiaamme JOM Rahastoyhtiö Oy JOM Silkkitie erikoissijoitusrahasto Yhtiön taustatiedot ja katsaus sijoitusfilosofiaamme JOM Rahastoyhtiö ja JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahasto: Taustaa ja tuottohistoria Rahastoyhtiö

Lisätiedot

Front Capital Parkki -sijoitusrahasto

Front Capital Parkki -sijoitusrahasto Front Capital Parkki -sijoitusrahaston säännöt vahvistettiin Finanssivalvonnan toimesta 14.9.2009 ja rahasto aloitti sijoitustoiminnan 26.10.2009. Rahaston tavoitteena on matalalla riskillä sekä alhaisilla

Lisätiedot

Aamuseminaari 9.4.2008

Aamuseminaari 9.4.2008 Aamuseminaari 9.4.2008 Rahastouutuuksia alkuvuonna Nordea Absoluuttisen Tuoton Salkku Rahastojen rahasto, joka yhdistää Nordean absoluuttisen tuoton strategioita Positiivista tuottoa ja hajautusta salkkuun

Lisätiedot

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen?

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Donetsk Luhansk Donetskin ja Luhanskin alueella asuu 6,5 milj. ihmistä eli 15% Ukrainan väkiluvusta. Krimin niemimaalla, ml. Sevastopol, asuu lähes 2,5

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SULAUTUMISIA JA SÄÄNTÖMUUTOKSIA OP-RAHASTOYHTIÖN HALLINNOIMISSA RAHASTOISSA

SULAUTUMISIA JA SÄÄNTÖMUUTOKSIA OP-RAHASTOYHTIÖN HALLINNOIMISSA RAHASTOISSA SULAUTUMISIA JA SÄÄNTÖMUUTOKSIA OP-RAHASTOYHTIÖN HALLINNOIMISSA RAHASTOISSA OP-Rahastoyhtiö Oy:n hallitus on 12.6.2014 päättänyt toteuttaa yhtiön hallinnoimissa issa alempana ilmenevät sulautumiset. Sulautuva

Lisätiedot

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. Matti Kantomaa

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. Matti Kantomaa Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan Matti Kantomaa Tämän päivän haasteet korkosijoittajalle 1 kk Euribor 0,4 % Saksan 2 vuoden obligaatiotuotto 0,17 % Saksan 10 vuoden obligaatiotuotto 1,7 %

Lisätiedot

SELIGSON & CO RAHASTOT

SELIGSON & CO RAHASTOT SELIGSON & CO RAHASTOT Liite rahastoesitteeseen AVAINTIETOESITTEET 1.11.2016 PASSIIVISET OSAKERAHASTOT Eurooppa Indeksirahasto Pohjois-Amerikka Indeksirahasto Aasia Indeksirahasto Suomi Indeksirahasto

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 10.3.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 10.3.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 10.3.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Osakemarkkinat ylipainossa Alexandria Cautious 10.3.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,11 Suomi 7,01 Finlandia 5,40 Finland Small Cap

Lisätiedot

MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016

MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016 EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.216 Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun aasialaisten yöpymiset kasvavat kovaa vauhtia

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Elina Pankkiiriliike. 5. huhtikuuta 2008. Elina Pankkiiriliike Oy, Uudenmaankatu 7, 00120 Helsinki, p. 09 6120 750, www.elinapl.fi, info@elinapl.

Elina Pankkiiriliike. 5. huhtikuuta 2008. Elina Pankkiiriliike Oy, Uudenmaankatu 7, 00120 Helsinki, p. 09 6120 750, www.elinapl.fi, info@elinapl. Varainhoito Rahastot Pääomaturvatut Elina Pankkiiriliike 5. huhtikuuta 2008 Elina Pankkiiriliike Oy Elina on sitoutumaton kotimainen varainhoitoyhtiö Elina toimii Rahoitustarkastuksen myöntämällä toimiluvalla

Lisätiedot

Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta. Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito

Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta. Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito 3.9.2016 Sisältö Metsä sijoituskohteena: hyvät puolet ja riskit Eri sijoitusvaihtoehdot ja niiden pääpiirteet

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 3.2.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 3.2.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 3.2.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 31.1.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 5,60 Finlandia 4,01 Finland Small Cap 1,59 Eurooppa 7,49 BGF European

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 11.8.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 11.8.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 11.8.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 8.8.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 20,00 Suomi 5,03 SEB Finlandia SEB 4,17 SEB Finland Small Cap SEB 0,86 Eurooppa

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot