KUUKAUSIKOMMENTTI MAALISKUU 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUUKAUSIKOMMENTTI MAALISKUU 2013"

Transkriptio

1 KUUKAUSIKOMMENTTI MAALISKUU 2013 Luottoluokittaja Fitch nosti Filippiinien velkapapereiden luottoluokituksen investment greidiin maaliskuun lopulla. Vaikka tämä oli ollut odotettavissa, on nosto historiallinen, koska investment greidiä ei yksikään luokittaja ole antanut Filippiineille ennen tätä. Syinä tähän nostoon olivat mm. pitkäaikainen vaihtotaseen ylijäämä (vuodesta 2000), erittäin hyvä taloudellinen tilanne, laaja-alaiset kasvudriverit, tervelaatuinen talouspolitiikka ja hyvät näkymät. Uskomme myös Moody s:in ja S&P:n nostavan luokituksen investment greidiin kuluvan vuoden aikana. Tämä tulee luonnollisesti laskemaan maan markkinan riskipreemiota. Silkkitie-salkussa Filippiinit tulevat olemaan jatkossakin yksi pääkohdealueistamme Kaakkois-Aasiassa, koska maan kasvutarina on vasta aluillaan. Nuoren ja etenkin nuoren koulutetun väestön ostovoima on yllättävän vahva. Alle 30- vuotiaiden osuus on 63 % väestöstä, kun maan kokonaispopulaatio on 105 milj. Nuori ja suhteellisen hyvin koulutettu väestö luo pohjan pitkäaikaiselle ja terveelle talouskasvulle: Nuoren hyvin koulutetun väestön kulutus (sininen) kasvaa selvästi nopeammin kuin muun väestön (ruskea). Kuvassa kumulatiivinen yksityisen kulutuksen taso ja kasvuennuste vuodesta 2011 alkaen. Lähes 2/3 Filippiinien väestöstä alle 30-vuotiaita, kuvassa alle 30-vuotiaiden osuus väestöstä maittain. Väestö on koulutettua verrattuna maailman keskiarvoon: yli 95% aikuisista on lukutaitoisia, ja yli 91 % on käynyt peruskoulun loppuun. (Kaikkien kuvien lähde GT Capital) Ennusteiden mukaan Filippiineillä nuoren koulutetun väestön osuus ns. harkinnanvaraisesta yksityisestä kulutuksesta (=ei-pakolliset kulutusmenot) on tulevaisuudessa yli puolet.

2 Valuuttareservejä maalla riittää. Filippiinit nettoluotottaja, ja äskettäin mm. lainasi IMF:lle +1mrd USD:ta. Ulkofilippiiniläisten rahalähetykset tukevat valuuttaa ja nostavat kulutusta. Filippiinien valuuttareservien koko (mrd. USD) Ulkofilippiiniläisten rahalähetykset ovat olleet kasvussa koko 2000-luvun, keskimäärin 13 % vuodessa. Kuvassa rahalähetysten kokonaismäärä, joka on jo yli 20 mrd. USD tasolla vuosittain (2 viimeisintä palkkia 9kk ajalta) IT-palvelualan kasvu jatkuu vahvana. Mm. call-center -busineksessa Filippiinit on globaali nro 1. ja ohittanut jo Intian. Kehityksen suunta on nyt parempikatteisiin high-valueadded -toimintoihin. IT-palvelualan kokonaistulo maalle oli lähes 14 mrd USD viime vuonna, ja sektori työllistää jo yli filippiiniläistä. Kuvassa sektorin kokonaismyynti ja -ennuste (mrd USD, palkit, asteikko vasemmalla) sekä työllisyysvaikutus (ruskea käyrä, oikealla, 000 ihmistä) Filippiineillä kotitalouksien kulutusaste on lähemmäs 70 %, mikä on samalla tasolla kuin USAssa ja enemmän kuin Euroopassa (n. 57%), koko Itä- ja Kaakkois-Aasiassa (n.57%) tai OECD-maissa (n. 62 %) keskimäärin.. Lähde GT Capital ja Maailmanpankki

3 Monilla aloilla rakenteellinen kasvu vasta aluillaan. Henkivakuutusbusiness lähdössä kasvuun. Indonesiassa kiinteistömarkkina ja kiinteistömarkkinaan liittyvät yhtiöt ovat vetäneet viime aikoina erittäin hyvin. Tämä johtuu siitä, että tarjonta tulee vastaamaan kysyntään vasta aikaisintaan vuoden 2015 paikkeilla. Alla olevasta kuvasta selviää, että Jakartaan muuttaa päivittäin yli 2000 henkeä, eli kasvu on suurinta maailmassa. (Kuvat: CLSA) Henkivakuutusten vakuutusmaksutulon kasvuennuste Kaakkois-Aasiassa verrattuna USAhan ja Kanadaan Eli kulutus vetää Filippiineillä kokonaisuudessaan hyvin: mm. autojen myynti mukavassa kasvussa: Kasvuvauhti eri kaupungeissa, uusia asukkaita /pv Filippiinien automarkkinan keskimääräinen vuosikasvu on ollut yli 10 % vuosina Kuvassa automyynnin vuosittainen kasvu prosenteissa (asteikko oikealla), ja koko myynnin taso (vasemmalla, 000 autoa). Jakartassa asunnot ovat vielä toistaiseksi suhteellisen edullisesti hinnoiteltuja verrattuna muihin Aasian kasvukeskuksiin. Kuvassa maittain eriteltynä keskiluokkaisten asuinalueiden asuntojen myyntihinta / keskimääräinen vuositulo ko. väestöryhmässä.

4 Vaikka asuntolainojen määrä on tuplaantunut Indonesiassa vuodesta 2008, ei kokonaistilanne ole hälyttävä, sillä asuntolainat/bkt -suhde on edelleen alle 3 % Indonesiassa. Vastaava luku Thaimaassa tai Malesiassa n. 10 kertaa suurempi. 50% 40% 30% 30,0 % 39,0 % 43,0 % 20% 10% 2,1 % 2,6 % 0% Filippiinit Indonesia Malesia Singapore Thaimaa Asuntolainakanta / BKT vuonna 2011 muutamissa Aasian maissa. Lähde Danareksa Asuntolainakanta oli Indonesian keskuspankin mukaan vuonna biljoonaa IDR, eli 22 mrd. USD Asuntolainamarginaalit ja korot yleisesti ovat olleet laskussa viime vuodet Indonesiassa, mikä on edesauttanut asuntomarkkinan kasvua. Näin ollen kannattaa pitää silmällä etenkin inflaatiokehitystä, johon tullaan luultavasti ottamaan etunojaisempi linja, kun uusi keskuspankin johtaja, Agus Marto, aloittaa hommat toukokuussa. Yleisesti ottaen Indonesian keskuspankki on lähivuodet toiminut suhteellisen mallikkaasti inflaation suhteen, vaikka jotkut markkinakommentaattorit ovat toivoneet hieman kireämpää linjaa korkojen suhteen. Pankin nykyinen linja onkin jo hieman kireämpi, ja tavoitteena on saavuttaa stabiili ja kestävä talouskasvu, kun vielä 2011 pankin päätavoite keskittyi pelkästään kasvun puoleen. Asuntolainakannan osuus Indonesian BKTsta on nelinkertaistunut kymmenen viime vuoden aikana, mutta 2.7% osuus on edelleen hyvin alhainen. Indonesian keskim. asuntolainakorko (t. sininen) ja keskuspankin ohjauskorko (v. sininen).

5 JOM SILKKITIE -ERIKOISSIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahaston arvo oli maaliskuun lopussa 205,36 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +3,25 %. 12 kuukauden tuotto oli maaliskuun lopussa +22,76 % ja kuuden kuukauden tuotto +32,26 %. Rahaston aloituksesta on tuottoa kertynyt +105,36 %, eli vuositasolla tuotto on ollut + 21,73 %. Kuukauden aikana Kiinan paino väheni salkussa, kun kotiutimme voittoja ja myimme kokonaan pois salkusta sähköpyörien akkuvalmistajan Tianneng Powerin. Vastaavasti Filippiinien, Malesian ja Vietnamin painoja nostettiin hieman. Osakkeet maantieteellisen jakauman mukaan Indonesia 29 % Filippiinit 24 % Malesia 6 % Kuukausikommentti maaliskuu 2013 JOM SILKKITIE -ESR, RAHASTON ARVO ( ) 205,36 Rahaston koko 33,91 milj. EUR Rahasto-osuuksien lkm ,1090 kpl Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +3,25 % Tuotto toiminnan alusta +105,36 % Tuotto toiminnan alusta vuositasolla +21,73 % Kertynyt hallinnointipalkkio* 0,28 % Kertynyt tuottosidonnainen palkkio* 0,12 % Kertynyt säilytysyhteisöpalkkio* 0,03 % Nettosijoitusaste (ennen merkintöjä ) 96,3 % Volatiliteetti** 14,2 % Salkun kiertonopeus*** 220,0 % Kiina 35 % Osakkeet sijoitusteemojen mukaan Kiinteistöt & Rahoitus 21 % Globaalit johtajat 11 % Vietnam 6 % Infra 23 % Green & Clean 2 % Kuluttajat 43 % Nimi: JOM Silkkitie - erikoissijoitusrahasto Salkunhoitaja: Juuso Mykkänen Säilytysyhteisö: SEB, Helsingin sivukonttori Vertailuindeksi: ei ole virallista indeksiä Tuotonjako: Rahastossa vain kasvuosuuksia Säännöt vahvistettu viimeksi: Toiminta alkanut: RAHASTON PERUSTIEDOT ISIN-koodi: FI Bloomberg-tikkeri: JOMSILK FH Kohderyhmä: Vaativat RAHASTON sijoittajat, PERUSTIEDOT jotka ymmärtävät Aasian osakemarkkinoiden potentiaalin keskipitkällä ja pitkällä tähtäimellä. Minimimerkintä: Merkintätili: IBAN: FI BIC: ESSEFIHXXXX Hallinnointipalkkio: 1,2 % p.a. Merkintäpalkkio: 1,5 % - 0 %* Lunastuspalkkio: 1 % (väh. 20 ) Tuottosidonnainen palkkio: 10 % viitetuoton (5 %) ylittävästä tuotosta. (tarkemmat tiedot kuluista ks. Rahastoesite) Morningstar-luokitus: Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta. Sijoitusrahastoon tehdyn sijoituksen arvo voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi sijoituksensa lunastaessaan saada takaisin vähemmän kuin hän on siihen alun perin sijoittanut. * Tilikauden aikana alkaen, % rahaston keskim. nettovaroista. ** Päivätuottojen perusteella 12 kk:n ajalta. JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahasto luokitellaan volatiliteettinsa puolesta Finanssivalvonnan määrittämään sijoitusrahastoluokkaan I, eli rahaston olennaisen arvonlaskennan virheen raja on 0,5 %.*** Viimeiselle 12 kuukaudelle. Tarkemmat laskentakaavat ovat saatavilla rahastoyhtiöstä. Lisätietoja JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahastosta löytyy rahaston avaintietoesitteestä, rahastoesitteestä sekä rahaston säännöistä, jotka ovat saatavilla JOM Rahastoyhtiöstä tai osoitteesta

6 JOM SILKKITIE -ERIKOISSIJOITUSRAHASTO Kuukausikommentti maaliskuu 2013 JOM SILKKITIE -ESR, RAHASTON ARVO ( ) 205,36 Rahaston koko 33,91 milj. EUR Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +3,25 % Tuotto toiminnan alusta vuositasolla +21,73 % Volatiliteetti 14,2 % RAHASTON ARVON KEHITYS VS. ALUEEN OSAKEINDEKSI RAHASTON KORRELAATIO VUODEN AJALTA ERÄIDEN OSAKEINDEKSIEN KANSSA (EUR) Jakarta Composite Index JCI Philippine composite Index PCOMP HK Kiinaindeksi HSCEI MSCI Asia ex-japan Topix, Japani MSCI World S&P 500 Bloomberg Europe 500 Index MSCI AC Asia ex-japan (EUR) JOM Silkkitie Indonesia Filippiinit Kiina Aasia Japani Maailma US Eurooppa 0,51 0,33 0,46 0,45 0,17 0,24 0,18 0,18 RAHASTON TUOTTOHISTORIA KUUKAUSITTAIN (%) + 60 % + 40 % RAHASTON TUOTTOHISTORIA PUOLIVUOSITTAIN (%) + 40,60 % Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Koko vuosi ,74 +7,49 +1,52 +0,40 +7,07 +14, % + 14,08 % + 9,25 % + 9,92 % + 10,48 % + 17,10 % ,55-0,05 +9,66 +4,00-8,12 +0,74 +7,55 +2,46 +13,95 +2,45 +2,73 +6,39 +53, % ,11-1,34 +2,81 +3,17-2,47-0,62 +7,75-10,15-14,07 +5,83-4,11 +4,73-17, ,75 +4,07 +2,35 +1,85-4,68-2,26 +2,58-5,49 +0,90 +4,59 +5,35 +2,51 +21, ,18 +6,82 +3,25 +17,10-20 % 2H/2009 (5kk) -6,80 % -11,58 % 1H/2010 2H/2010 1H/2011 2H/2011 1H/2012 2H/2012 1H/2013 (3kk) Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta. Sijoitusrahastoon tehdyn sijoituksen arvo voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi sijoituksensa lunastaessaan saada takaisin vähemmän kuin hän on siihen alun perin sijoittanut. MSCI AC Asia ex-japan (EUR) on hintaindeksi, joka ei huomioi osinkoja. Lisätietoja JOM Komodo -erikoissijoitusrahastosta löytyy rahaston avaintietoesitteestä, rahastoesitteestä sekä rahaston säännöistä, jotka ovat saatavilla JOM Rahastoyhtiöstä tai osoitteesta

7 JOM Komodo -rahastolla on nyt 10,5 kk historiaa takanaan sijoitustoiminnan alettua Rahaston arvo nousi +13,43 % maaliskuussa, ja arvo oli 135,38 kuun lopussa. Kuuden kuukauden tuotto oli 46,40 % ja rahaston tuotto toiminnan alusta alkaen oli siis +35,38 % maaliskuun lopussa. Vuoden ensimmäinen kvartaali oli Komodolle erittäin hyvä, nousua kertyi +41,52 %. Maaliskuussa parhaimpia nousijoita olivat kulutukseen liittyvät yhtiöt, mutta yleisesti ottaen loppukuusta nousua siivittivät vuoden 2012 tulosjulkistukset sektorista riippumatta. Huhtikuun lopulla nähdään, miten vuosi lähtenyt käyntiin, kun ensimmäisen kvartaalin tulokset tulevat ulos. Näkisimme, että analyytikot joutuvat myös tarkistamaan yhtiöiden ennusteita jonkin verran ylöspäin lähikuukausina JOM KOMODO -ERIKOISSIJOITUSRAHASTO Kiinteistöt & Rahoitus 39 % RAHASTON ARVON KEHITYS VS. ALUEEN OSAKEINDEKSI JAKARTA COMPOSITE Index JOM Komodo Osakkeet sektorijakauman mukaan Teollisuus 23 % Kuluttajat, ei-sykl. 24 % Kuluttajat, sykl. 14 % MV Indonesia SmallCap TR Index Kuukausikommentti maaliskuu 2013 JOM KOMODO - ESR, RAHASTON ARVO ( ) 135,38 Rahaston koko Rahasto-osuuksien lkm 4,38 milj. EUR ,6782 kpl Rahaston toiminta alkanut Tuotto viimeisimmän kuukauden aikana +13,43 % Tuotto toiminnan alusta +35,38 % Kertynyt hallinnointipalkkio* 0,35 % Kertynyt tuottosidonnainen palkkio* 0,67 % Kertynyt säilytysyhteisöpalkkio* 0,14 % Nettosijoitusaste (ennen merkintöjä ) 97,4 % Volatiliteetti** - Salkun kiertonopeus*** - RAHASTON TUOTTOHISTORIA KUUKAUSITTAIN (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Koko vuosi ,29 +0,42 +3,62-8,02 +3,01 +0,71 +7,63-4,57-4, ,05 +17,64 +13,43 +41,52 Nimi: JOM Komodo - erikoissijoitusrahasto Salkunhoitaja: Juuso Mykkänen Säilytysyhteisö: SEB, Helsingin sivukonttori Vertailuindeksi: ei ole virallista indeksiä Tuotonjako: Rahastossa vain kasvuosuuksia Säännöt vahvistettu: RAHASTON PERUSTIEDOT Toiminta alkanut: ISIN-koodi: FI Kohderyhmä: Vaativat sijoittajat, jotka ymmärtävät Indonesian osakemarkkinoiden potentiaalin keskipitkällä ja pitkällä tähtäimellä. Minimimerkintä: Merkintätili: IBAN: FI BIC: ESSEFIHXXXX Hallinnointipalkkio: 1,5 % p.a. Merkintäpalkkio: 1,5 % - 0 %* Lunastuspalkkio: 2 % (väh. 20 ) Tuottosidonnainen palkkio: 10 % viitetuoton (5 %) ylittävästä tuotosta. (tarkemmat tiedot kuluista ks. Rahastoesite) Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta. Sijoitusrahastoon tehdyn sijoituksen arvo voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi sijoituksensa lunastaessaan saada takaisin vähemmän kuin hän on siihen alun perin sijoittanut. MSCI AC Asia ex-japan (EUR) on hintaindeksi, joka ei huomioi osinkoja. * Tilikauden aikana alkaen, % rahaston keskim. nettovaroista. ** Lasketaan päivätuottojen perusteella kun rahastolla on 12 kk:n toimintahistoria. JOM Komodo - erikoissijoitusrahasto luokitellaan volatiliteettinsa puolesta Finanssivalvonnan määrittämään sijoitusrahastoluokkaan I, eli rahaston olennaisen arvonlaskennan virheen raja on 0,5%.*** Lasketaan kun rahastolla on 12 kk:n toimintahistoria. Tarkemmat laskentakaavat ovat saatavilla rahastoyhtiöstä. Lisätietoja JOM Komodo -erikoissijoitusrahastosta löytyy rahaston avaintietoesitteestä, rahastoesitteestä sekä rahaston säännöistä, jotka ovat saatavilla JOM Rahastoyhtiöstä tai osoitteesta

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli huhtikuussa lopussa 279,70, eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +2,38 %. 12 kuukauden tuotto oli huhtikuun lopussa +25,30 % ja kuuden kuukauden tuotto +14,73

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -ERIKOISSIJOITUSRAHASTO

JOM SILKKITIE -ERIKOISSIJOITUSRAHASTO Aasiassa kurssikehitys oli elokuussa hyvin epäyhtenäistä, kun Kaakkois-Aasian maiden pörssit jatkoivat kiihtyvällä vauhdilla laskujaan, eikä kyseisten maiden heikkenevät valuutat auttaneet tilannetta.

Lisätiedot

Kuukausikommentti elokuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

Kuukausikommentti elokuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli elokuun lopussa 214,50 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -16,41 %. 12 kuukauden tuotto oli elokuun lopussa -15,02 % ja kuuden

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -ESR, RAHASTON ARVO (31.7.2013) 197,00

JOM SILKKITIE -ESR, RAHASTON ARVO (31.7.2013) 197,00 JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahaston arvo oli heinäkuun lopussa 197,00, eli kuukauden aikana rahaston arvo laski 1,57 %. 12 kuukauden tuotto oli heinäkuun lopussa +20,97 % ja kuuden kuukauden tuotto

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti marraskuu 2014

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti marraskuu 2014 JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli marraskuun lopussa 246,99, eli kuukauden aikana rahaston arvo laski 0,33 %. 12 kuukauden tuotto oli marraskuun lopussa +29,01 % ja kuuden kuukauden tuotto +8,25

Lisätiedot

Arvostuskerroin JOM Silkkitie JOM Komodo. PE2014e 8.8x 8.9x P/BV 2013 2.04 2.21 Osinko-% 2.09 1.95 ROE% 20.79 19.08. Kuukausikommentti joulukuu 2013

Arvostuskerroin JOM Silkkitie JOM Komodo. PE2014e 8.8x 8.9x P/BV 2013 2.04 2.21 Osinko-% 2.09 1.95 ROE% 20.79 19.08. Kuukausikommentti joulukuu 2013 JOM RAHASTOT Joulukuusta kehkeytyi samantapainen kuin marraskuusta, kun Kaakkois-Aasian markkinat (valuutat, bondit, osakkeet) jatkoivat heikkenemistään vuoden loppua kohden samaan aikaan kun Fed ilmoitti

Lisätiedot

JOM RAHASTOT Kuukausikommentti syyskuu 2014

JOM RAHASTOT Kuukausikommentti syyskuu 2014 JOM RAHASTOT Ensin lyhyesti syyskuun matkakokemuksia Indonesiasta: Jakartassa/Indonesiassa yhtiövierailuilla syyskuun puolivälissä. Tapasin 20 yhtiöitä (19 listattua, yksi listaamaton) mukaan lukien muutama

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti heinäkuu 2015

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti heinäkuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli heinäkuun lopussa 256,62 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -3,22 %. 12 kuukauden tuotto oli heinäkuun lopussa +5,72 % ja kuuden

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti toukokuu 2015

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti toukokuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli toukokuun lopussa 290,37 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +3,81 %. 12 kuukauden tuotto oli toukokuun lopussa +26,69 % ja

Lisätiedot

Vinasun Corporation yhtiöesittely

Vinasun Corporation yhtiöesittely JOM SILKKITIE & KOMODO -rahastot Syyskuussa Aasian osakemarkkinat jatkoivat volatiilia kehitystään. Markkinastressiä ja suuria liikkeitä aiheutti FED:in setelielvytyspäätös, osaksi Saksan vaalit ym. Aasian

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti joulukuu 2014

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti joulukuu 2014 JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli joulukuun lopussa 235,80, eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -4,53 %. 12 kuukauden tuotto oli joulukuun lopussa +19,72 % ja kuuden kuukauden tuotto +4,90

Lisätiedot

JOM SILKKITIE - ja JOM KOMODO ERIKOISSIJOITUSRAHASTO : Markkinakommentti 4Q / 2012

JOM SILKKITIE - ja JOM KOMODO ERIKOISSIJOITUSRAHASTO : Markkinakommentti 4Q / 2012 JOM SILKKITIE - ja JOM KOMODO ERIKOISSIJOITUSRAHASTO : Markkinakommentti 4Q / 2012 JENKIT / EUROOPPA Jenkeissä on yllätyksettömästi ollut suurta toivoa siitä, että talouskasvu palaa +3 % kasvuuralle nyt,

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO Kuukausikommentti toukokuu 2014

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO Kuukausikommentti toukokuu 2014 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli toukokuun lopussa 228,17 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +2,21 %. 12 kuukauden tuotto oli toukokuun lopussa 1,36 % ja kuuden

Lisätiedot

J O M R a h a s t o y h t i ö O y P u n a v u o r e n k a t u 2 A, 0 0 1 2 0 H e l s i n k i Puh: + 3 5 8 9 6 7 0 1 1 5, Fax: + 3 5 8 9 6 7 0 1 1 7

J O M R a h a s t o y h t i ö O y P u n a v u o r e n k a t u 2 A, 0 0 1 2 0 H e l s i n k i Puh: + 3 5 8 9 6 7 0 1 1 5, Fax: + 3 5 8 9 6 7 0 1 1 7 JOM SILKKITIE -ERIKOISSIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahaston arvo oli toukokuun lopussa 225,10, eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi 10,17 %. 12 kuukauden tuotto oli toukokuun lopussa

Lisätiedot

Kuukausikommentti marraskuu 2013

Kuukausikommentti marraskuu 2013 JOM RAHASTOT Kuukausikommentissa tällä kertaa tuoreimpia matkakuulumisia: VIETNAM Vietnamissa yhtiötapaamisissa tuli esille seikkoja markkinan mielenkiintoisesta lähtötasosta etenkin autosektorilla. Autopenetraatio

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti tammikuu 2015

JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO. Kuukausikommentti tammikuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli tammikuun lopussa 249,99, eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +6,02 %. 12 kuukauden tuotto oli tammikuun lopussa +24,06 % ja

Lisätiedot

JOM SILKKITIE - ja JOM KOMODO ERIKOISSIJOITUSRAHASTO : Markkinakommentti 2Q / 2012

JOM SILKKITIE - ja JOM KOMODO ERIKOISSIJOITUSRAHASTO : Markkinakommentti 2Q / 2012 JOM SILKKITIE - ja JOM KOMODO ERIKOISSIJOITUSRAHASTO : Markkinakommentti 2Q / 2012 Kesäkuun aikana sijoittajien katseet olivat tiukasti kiinni Euroopan velkakriisitapahtumissa, valitettavasti taas kerran.

Lisätiedot

Kuukausikommentti syyskuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

Kuukausikommentti syyskuu 2015 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli syyskuun lopussa 209,27 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -2,44 %. 12 kuukauden tuotto oli syyskuun lopussa -16,04 % ja kuuden

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

Kuukausikommentti helmikuu 2016 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

Kuukausikommentti helmikuu 2016 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli helmikuun lopussa 215,84 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +0,65 %. 12 kuukauden tuotto oli helmikuun lopussa -16,34 % ja

Lisätiedot

Kuukausikommentti tammikuu 2016 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO

Kuukausikommentti tammikuu 2016 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli tammikuun lopussa 214,44 eli kuukauden aikana rahaston arvo laski -9,61 %. 12 kuukauden tuotto oli tammikuun lopussa -14,22 % ja

Lisätiedot

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 228,72

JOM SILKKITIE -SR, RAHASTO-OSUUDEN ARVO ( ) 228,72 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO JOM Silkkitie -sijoitusrahaston arvo oli maaliskuun lopussa 228,72 eli kuukauden aikana rahaston arvo nousi +5,97 %. 12 kuukauden tuotto oli maaliskuun lopussa -16,28 % ja

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

Indonesia, kasvu kiihtyy olethan jo mukana? Juuso Mykkänen Toimitusjohtaja/salkunhoitaja, JOM Rahastoyhtiö 14.9.2010

Indonesia, kasvu kiihtyy olethan jo mukana? Juuso Mykkänen Toimitusjohtaja/salkunhoitaja, JOM Rahastoyhtiö 14.9.2010 Indonesia, kasvu kiihtyy olethan jo mukana? Juuso Mykkänen Toimitusjohtaja/salkunhoitaja, JOM Rahastoyhtiö 14.9.2010 JOM Rahastoyhtiö ja JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahasto: Taustaa ja tuottohistoria

Lisätiedot

JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahasto

JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahasto JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahasto ja aktiivisen rahastonhoidon edut Aasian sijoituksissa Juuso Mykkänen Toimitusjohtaja/salkunhoitaja, JOM Rahastoyhtiö 14.9.2010 JOM Rahastoyhtiö ja JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahasto:

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL Hyödyke Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 17.6.-31.12.2013 EPL Hyödyke 2013.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 Rahastotyyppi Raaka-ainerahasto 1 kuukausi 0.57% Toiminta alkanut 2009.06.01 3 kuukautta

Lisätiedot

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto Kehittyvien maiden talouskasvu jatkuu vahvana 10 % 9 % 8 % 2007 2008 Lähde: Consensus Economics 10/2007 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % Turkki Brasilia

Lisätiedot

eq Varainhoito Oy Kehittyvät markkinat valikoivan sijoittajan paras ystävä

eq Varainhoito Oy Kehittyvät markkinat valikoivan sijoittajan paras ystävä eq Varainhoito Oy Kehittyvät markkinat valikoivan sijoittajan paras ystävä Rahapäivä 14.9.2010 Sivu 1 Miksi Kehittyville markkinoille? Markkinoiden eri kehitysvaiheet luovat sijoittajille uusia mahdollisuuksia

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL 100 Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 2011.12.27-2012.12.31 EPL 100 2012.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 D1 Rahastotyyppi Osakerahasto 1 kuukausi 2.83% 2.83% Toiminta alkanut 2011.12.27 3 kuukautta

Lisätiedot

Alkaako taloustaivaalla seljetä?

Alkaako taloustaivaalla seljetä? ..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden

Lisätiedot

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa , Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:

Lisätiedot

Sijoittajakirje 2/2014

Sijoittajakirje 2/2014 Sijoittajakirje 2/2014 Arvoisa Asiakas Kiinan ja Vietnamin osakemarkkinat ovat houkuttelevasti hinnoiteltuja. Nämä pörssimarkkinat ovat päässeet halventumaan historiallisiin arvostuksiinsa nähden useamman

Lisätiedot

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016 Makrokatsaus Maaliskuu 2016 Myönteinen ilmapiiri maaliskuussa Maaliskuu oli kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla hyvä kuukausi ja markkinoiden tammi-helmikuun korkea volatiliteetti tasoittui. Esimerkiksi

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 8.9.1 Lauri Uotila Sampo Pankki Bruttokansantuotteen kasvu 16 1 1 1 %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 16 1 1 1 8 8 6 Euroalue Intia Brasilia Venäjä 6 - USA

Lisätiedot

Front Capital Parkki -sijoitusrahasto

Front Capital Parkki -sijoitusrahasto Front Capital Parkki -sijoitusrahaston säännöt vahvistettiin Finanssivalvonnan toimesta 14.9.2009 ja rahasto aloitti sijoitustoiminnan 26.10.2009. Rahaston tavoitteena on matalalla riskillä sekä alhaisilla

Lisätiedot

Raha- ja rahoitusmarkkinoiden myllerrys Mistä oikein on kysymys?

Raha- ja rahoitusmarkkinoiden myllerrys Mistä oikein on kysymys? Raha- ja rahoitusmarkkinoiden myllerrys Mistä oikein on kysymys? Jouni Timonen Rahamuseo 13.11.2007 1 Neljä pääkysymystä markkinoiden levottomuuksista Mitä vuoden 2007 elokuussa pintaan nousseet rahamarkkinoiden

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

Makrokatsaus. Toukokuu 2016

Makrokatsaus. Toukokuu 2016 Makrokatsaus Toukokuu 2016 Osakkeet nousivat toukokuussa 2 Oslon pörssi kehittyi myönteisesti myös toukokuussa 1,8 prosentin nousulla. Öljyn tynnyrihinta nousi edelleen ja oli kuukauden lopussa noin 50

Lisätiedot

Aasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä?

Aasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä? Aasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä? Seija Parviainen Suomen Pankki Vaasa 17.9.29 Miksi Aasialla on väliä Suomen taloudelle? Asian kehittyvät taloudet pitäneet maailmantalouden pyörät pyörimässä

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012

Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012 Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012 Markus Sourander Nordea Investment Strategy & Advice Sijoittajilla haastava vuosituhat 2 mutta viime aikoina parempaa Lähde: ThomsonReuters 3 Osinkotuotto houkuttelee

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu

Lisätiedot

UB Sijoitusrahastot. Kesäkuu 2014

UB Sijoitusrahastot. Kesäkuu 2014 UB Sijoitusrahastot Kesäkuu 2014 UB Sijoitusrahastot Allocator EM Multi Strategy 2 UB Eurooppa REIT Rahaston varat sijoitetaan eurooppalaisten listattujen kiinteistösijoitusyhtiöiden osakkeisiin. Rahasto

Lisätiedot

Mihin kehittyviin markkinoihin sijoittaa vuonna 2007?

Mihin kehittyviin markkinoihin sijoittaa vuonna 2007? Mihin kehittyviin markkinoihin sijoittaa vuonna 2007? Raoul Konnos rahastonhoitaja Mihin kehittyviin markkinoihin sijoittaa vuonna 2007? Maaliskuu 2007 1 FIM kehittyvillä markkinoilla Mihin kehittyviin

Lisätiedot

TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI.

TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI. TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI. Jos sijoittaja on epävarma tarvittavista toimenpiteistä, sijoittajaa kehotetaan ottamaan välittömästi yhteyttä pörssivälittäjään, pankkiin, asiakassuhdejohtajaan,

Lisätiedot

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Juhana Brotherus Ekonomisti 21.3.212 13 12 11 1 99 98 97 96 95 94 93 92 Yhdysvallat kasvoi loppuvuonna muiden kehittyneiden markkinoiden taantuessa

Lisätiedot

AKTIA PROFIILIPALVELU SALKKU 5

AKTIA PROFIILIPALVELU SALKKU 5 AKTIA PROFIILIPALVELU SALKKU 5 Kehittyneiden markkinoiden osakkeet Aktia Capital, Aktia Nordic, Aktia Nordic Small Cap, Aktia Eurooppa, Aktia Europe Small Cap, Aktia America, Nomura Japan Strategic Value

Lisätiedot

Tervetuloa! Aktia Rahastoyhtiö - Suomen menestynein rahastoyhtiö 2007!

Tervetuloa! Aktia Rahastoyhtiö - Suomen menestynein rahastoyhtiö 2007! Tervetuloa! Aktia Rahastoyhtiö - Suomen menestynein rahastoyhtiö 2007! UUTTA! Markkinakatsaus Aamuseminaari 12.3.2008 Ongelma: USA:n asuntomarkkinat -18% Ongelma: USA:n asuntomarkkinat Rahoituslaitoksilla

Lisätiedot

Talouden näkymät ja Suomen rahoitusmarkkinat

Talouden näkymät ja Suomen rahoitusmarkkinat Talouden näkymät ja Suomen rahoitusmarkkinat Suomen arvo-osuusjärjestelmä 2 vuotta Juhlaseminaari 1.5.212 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Päätalousalueiden kehitys eritahtista

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015 Markkinakatsaus Kesäkuu 2015 Talouskehitys EK:n luottamusindikaattorit edelleen toukokuussa pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, rakentamisessa ja kaupan alalla kuitenkin merkkejä paremmasta Euroalueen

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015 Markkinakatsaus Huhtikuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo oli helmikuussa ennakkotietojen mukaan noin 4,2 mrd euroa eli neljä prosenttia alhaisempi kuin vuotta aikaisemmin Euroalueella ostopäällikköindeksit

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Toukokuu 2015

Markkinakatsaus. Toukokuu 2015 Markkinakatsaus Toukokuu 2015 Talouskehitys IMF ennustaa maailmantalouden kasvavan kuluvana vuonna 3,5 prosenttia ja ensi vuonna 3,8 prosenttia IMF:n mukaan euroalueen talous on piristymässä vähitellen,

Lisätiedot

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. lokakuu 2012

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. lokakuu 2012 Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan lokakuu 2012 Miltä maailma näyttää 12 kk:n horisontilla? Globaali kasvu jatkuu ja elpyy 2013 Kiina ja Yhdysvallat elvyttävät Euroopan velkakriisi laimenee

Lisätiedot

Eufex Aegis Erikoissijoitusrahaston sulautuminen EPL Korko Sijoitusrahastoon

Eufex Aegis Erikoissijoitusrahaston sulautuminen EPL Korko Sijoitusrahastoon TIEDOTE 1 Eufex Aegis Erikoissijoitusrahaston sulautuminen EPL Korko Sijoitusrahastoon Sulautumisen syyt Sulautumisen seuraukset Elite Varainhoito Oy selkeyttää rahastovalikoimaansa yhdistämällä kaksi

Lisätiedot

Elina Pankkiiriliike. 5. huhtikuuta 2008. Elina Pankkiiriliike Oy, Uudenmaankatu 7, 00120 Helsinki, p. 09 6120 750, www.elinapl.fi, info@elinapl.

Elina Pankkiiriliike. 5. huhtikuuta 2008. Elina Pankkiiriliike Oy, Uudenmaankatu 7, 00120 Helsinki, p. 09 6120 750, www.elinapl.fi, info@elinapl. Varainhoito Rahastot Pääomaturvatut Elina Pankkiiriliike 5. huhtikuuta 2008 Elina Pankkiiriliike Oy Elina on sitoutumaton kotimainen varainhoitoyhtiö Elina toimii Rahoitustarkastuksen myöntämällä toimiluvalla

Lisätiedot

JOM Rahastoyhtiö Oy. JOM Silkkitie erikoissijoitusrahasto. Yhtiön taustatiedot ja katsaus sijoitusfilosofiaamme

JOM Rahastoyhtiö Oy. JOM Silkkitie erikoissijoitusrahasto. Yhtiön taustatiedot ja katsaus sijoitusfilosofiaamme JOM Rahastoyhtiö Oy JOM Silkkitie erikoissijoitusrahasto Yhtiön taustatiedot ja katsaus sijoitusfilosofiaamme JOM Rahastoyhtiö ja JOM Silkkitie -erikoissijoitusrahasto: Taustaa ja tuottohistoria Rahastoyhtiö

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Onko edessä pitkä hitaan kasvun jakso? Globaali toimintaympäristö (5 D:tä):

Onko edessä pitkä hitaan kasvun jakso? Globaali toimintaympäristö (5 D:tä): Talouden näkymät? Jari Järvinen Toukokuu 215 Twitter: @jarvinen_jari YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden (PRI) allekirjoittaja Keskeiset kysymykset: Globaali toimintaympäristö? Kansainvälisen

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016 Markkinakatsaus Helmikuu 2016 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) alensi maailmantalouden kasvuennustetta kuluvalle vuodelle 0,2 prosenttiyksiköllä tasolle 3,4 prosenttia Euroalueen tammikuun

Lisätiedot

11.12.2015. Hyvä Asiakas,

11.12.2015. Hyvä Asiakas, 11.12.2015 Hyvä Asiakas, PYN Elite -rahasto on tehnyt lähivuodet hyvää tuottoa (2012 +64 %, 2013 +37 %, 2014 +16 %), mutta kuluva vuosi on jäämässä heikoksi (nyt noin -7 %) Tämän vuoden tuotosta suurimman

Lisätiedot

Kallista vai halpaa? Oikea aika ostaa, pitää vai myydä?

Kallista vai halpaa? Oikea aika ostaa, pitää vai myydä? Kallista vai halpaa? Oikea aika ostaa, pitää vai myydä? Sijoitusristeily 23.-24.3.2007 Tomi Salo Pj Helsingin Osakesäästäjät Toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto Pitkää nousua takana pörssinousu

Lisätiedot

Globaaleja kasvukipuja

Globaaleja kasvukipuja Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Globaaleja kasvukipuja Euro & talous 1/2016 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 22.3.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Maailmantalouden

Lisätiedot

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen.

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. -sijoitusrahaston säännöt Rahaston säännöt muodostuvat näistä rahastokohtaisista

Lisätiedot

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. Matti Kantomaa

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. Matti Kantomaa Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan Matti Kantomaa Tämän päivän haasteet korkosijoittajalle 1 kk Euribor 0,4 % Saksan 2 vuoden obligaatiotuotto 0,17 % Saksan 10 vuoden obligaatiotuotto 1,7 %

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvu

Bruttokansantuotteen kasvu Bruttokansantuotteen kasvu 1 9 8 7 3 1 %, liukuva vuosikasvu 11 Kiina Intia Venäjä USA Japani Euroalue -1-1 3 11 1 9 8 7 3 1-1 - 1 18.9. Bruttokansantuote, mrd. USD, Markkinakurssein USA 1 Kiina 9 Japani

Lisätiedot

MITEN VARAINHOITAJA VALITSEE SIJOITUSKOHTEENSA

MITEN VARAINHOITAJA VALITSEE SIJOITUSKOHTEENSA MITEN VARAINHOITAJA VALITSEE SIJOITUSKOHTEENSA Petri Rutanen Seligson & Co 20.9.2007 HUIPPURAHASTO MYYNNISSÄ NYT MYÖS SUOMESSA!!! Ainutlaatuinen sijoitusstrategia 15 v:n vuosituotto: 14,26% pa Ylituotto

Lisätiedot

Eufex Hedge. Parhaat hedgerahastot yhdessä rahastossa

Eufex Hedge. Parhaat hedgerahastot yhdessä rahastossa Eufex Hedge Parhaat hedgerahastot yhdessä rahastossa Eufex Oy perustettu vuonna 2000 Suomen Rahoitustarkastuksen valvonnan alainen sijoituspalveluyritys liiketoiminta-alueet rahastoanalyysi rahastovarainhoito

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013. Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013. Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013 Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TAMMI- SYYSKUU 2013 Sijoitustuotto 6,5 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? Leena Mörttinen

Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? Leena Mörttinen Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? 1 Leena Mörttinen Maailmantalous laskusuhdanteeseen kysyntäpaineet hieman helpottamassa 2006 2007 2008E 2009E BKT:n kasvu, % Tammi Huhti Tammi

Lisätiedot

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- UB Amerikka patentoidulla sijoitusprosessilla tuloksiin UB Amerikka on Yhdysvaltain osakemarkkinoille sijoittava rahasto, jonka salkunhoidossa

Lisätiedot

Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan. Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6.

Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan. Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6. Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6.2011 Maija Sirkjärvi Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT)

Lisätiedot

ennustaminen Sijoitusstrategiat ja suhdanteiden ja Managerial Economics Sata ikivihreää pörssivihjettä Kirjat: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin,

ennustaminen Sijoitusstrategiat ja suhdanteiden ja Managerial Economics Sata ikivihreää pörssivihjettä Kirjat: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin, Sijoitusstrategiat ja suhdanteiden ennustaminen Kirjat: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin, Sata ikivihreää pörssivihjettä ja Managerial Economics Sisällys 1 Yleistä sijoittamisesta 2 Kaupankäynnin ajoitus

Lisätiedot

vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto

vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto 2(8) TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto Sijoituspolitiikka ja hallinto Päättynyt

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Aamuseminaari 9.4.2008

Aamuseminaari 9.4.2008 Aamuseminaari 9.4.2008 Rahastouutuuksia alkuvuonna Nordea Absoluuttisen Tuoton Salkku Rahastojen rahasto, joka yhdistää Nordean absoluuttisen tuoton strategioita Positiivista tuottoa ja hajautusta salkkuun

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti. 27.9.2007 Vesa Ollikainen

Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti. 27.9.2007 Vesa Ollikainen Syksyn 2007 sijoitusnäkymät Arvopaperilehti 27.9.2007 Vesa Ollikainen Osakkeissa jälleen parhaat tuotot 124 120 Euroopan osakkeet 116 112 108 Maailman osakkeet 104 Euro-rahamarkkina 100 Euro-valtionobligaatiot

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Elokuu 2015

Markkinakatsaus. Elokuu 2015 Markkinakatsaus Elokuu 2015 Talouskehitys EK:n heinäkuussa julkaisemien luottamusindikaattoreiden mukaan Suomen teollisuuden näkymät ovat edelleen vaimeat Saksan teollisuuden näkymiä kuvaava Ifo-indeksi

Lisätiedot

JOM Rahastoyhtiö Oy. Virallinen Rahastoesite

JOM Rahastoyhtiö Oy. Virallinen Rahastoesite JOM Rahastoyhtiö Oy Virallinen Rahastoesite JOM Silkkitie -sijoitusrahasto 30.9.2015 s. 2 JOM Komodo -sijoitusrahasto 30.9.2015 s. 9 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO - RAHASTOESITE 30.9.2015 JOM SILKKITIE

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

JOM Rahastoyhtiö Oy. Virallinen Rahastoesite

JOM Rahastoyhtiö Oy. Virallinen Rahastoesite JOM Rahastoyhtiö Oy Virallinen Rahastoesite JOM Silkkitie -sijoitusrahasto 12.8.2015 s. 2 JOM Komodo -sijoitusrahasto 12.8.2015 s. 9 JOM SILKKITIE -SIJOITUSRAHASTO - RAHASTOESITE 12.8.2015 JOM SILKKITIE

Lisätiedot

Mandatum Hellen ja Mandatum Pyrrha Indeksilainat. Merkintäaika: 21.5. 14.6.2007

Mandatum Hellen ja Mandatum Pyrrha Indeksilainat. Merkintäaika: 21.5. 14.6.2007 Indeksilainat Merkintäaika: 21.5. 14.6.2007 Osakemarkkinatuottoa pääomaturvatusti - Mandatum Yksityispankki tuo markkinoille kaksi uutta indeksilainaa, joiden avulla sijoittaja voi hyötyä pääomaturvatusti

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA

Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA Puolivuosikatsaus 30.6.2012 Rahastotyyppi: Lyhyet korot, euro-alue Rekisteröimisvuosi: 4/1998 Salkunhoitajat: Jani Holmberg

Lisätiedot

Vieläkö ostan -vai myynkö? Osakesäästäjien Sijoitusretki Mustioon 22.05.2015 Tomi Salo Osakesäästäjien Keskusliitto

Vieläkö ostan -vai myynkö? Osakesäästäjien Sijoitusretki Mustioon 22.05.2015 Tomi Salo Osakesäästäjien Keskusliitto Vieläkö ostan -vai myynkö? Osakesäästäjien Sijoitusretki Mustioon 22.05.2015 Tomi Salo Osakesäästäjien Keskusliitto Sisältö markkinat nyt talouskasvu kasvun riskit markkinoiden tunnelmat jatkuuko osakemarkkinoiden

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Lokakuu 2015

Markkinakatsaus. Lokakuu 2015 Markkinakatsaus Lokakuu 2015 Talouskehitys Maailmanpankki laski Itä- ja Kaakkois-Aasian sekä Kiinan kasvuennusteita Kansainvälinen valuuttarahasto laski globaalin kasvuennusteen tasoille 3,1 prosenttia

Lisätiedot

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015 Väestökatsaus Heinäkuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun lopussa 183975, jossa kasvua vuodenvaihteesta 151 henkeä. Elävänä syntyneet 1 159 Kuolleet 1 038 Syntyneiden enemmyys 121 Kuntien välinen

Lisätiedot

MERKINTÄTILIT Fondita Equity Spice: Fondita Nordic Small Cap: Fondita 2000+: Fondita Nordic Micro Cap: Fondita European Small Cap:

MERKINTÄTILIT Fondita Equity Spice: Fondita Nordic Small Cap: Fondita 2000+: Fondita Nordic Micro Cap: Fondita European Small Cap: RAHASTOESITE 01/2014 MERKINTÄTILIT Fondita Equity Spice: SEB FI07 3301 0001 1308 55 ESSEFIHX Aktia FI41 4055 4020 0260 09 HELSFIHH Nordea FI06 1200 3000 0015 29 NDEAFIHH OP FI97 5780 3820 0712 97 OKOYFIHH

Lisätiedot

Kansantalous ja rahoitusmarkkinat. Danske Bank. Lauri Uotila. 20.11.2014 TA2 Suomen talouselämä ja maailmantalous. Neuvonantaja

Kansantalous ja rahoitusmarkkinat. Danske Bank. Lauri Uotila. 20.11.2014 TA2 Suomen talouselämä ja maailmantalous. Neuvonantaja Kansantalous ja rahoitusmarkkinat 20.11.2014 TA2 Suomen talouselämä ja maailmantalous Lauri Uotila Neuvonantaja Danske Bank 1 2 Bkt 201,3 +Tuonti 78,8 =Kokonaistarjonta 280,1 Vienti 76,9 Kulutus 161,3

Lisätiedot

ILMARISEN TILINPÄÄTÖS 2015. Tulosinfo 19.2.2016 / Toimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN TILINPÄÄTÖS 2015. Tulosinfo 19.2.2016 / Toimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN TILINPÄÄTÖS 2015 Tulosinfo 19.2.2016 / Toimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISTÄ VUONNA 2015 Hyvä sijoitustuotto Hyvä vakavaraisuus Kustannustehokas toiminta Hyvitykset ennätystasolla TyEL-vakuutettujen

Lisätiedot

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015 Väestökatsaus Kesäkuu 2015 Mikäli väestö kehittyy loppuvuodesta samoin kuin vuosina 2012-2014 keskimäärin, kaupungin väkiluku on vuoden lopussa noin 185 600. 185 000 184 000 183 790 183 824 183 000 182

Lisätiedot

Talouden suunta. Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti

Talouden suunta. Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Talouden suunta Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013 Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Ostopäälliköiden odotukset Odotukset nousseet euroalueella 2 25-09-2013 3 Kuluttajien luottamus

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Syyskuu 2015

Markkinakatsaus. Syyskuu 2015 Markkinakatsaus Syyskuu 2015 Talouskehitys Suomen vienti hienoisessa kasvussa heinäkuussa Pk-yritysten työllistämisnäkymät ovat Suomessa parantuneet keväästä Euroopan keskuspankki (EKP) valmis tarvittaessa

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvu

Bruttokansantuotteen kasvu Bruttokansantuotteen kasvu %, liukuva vuosikasvu 12 12 1 8 6 Kiina Baltian maat Intia Venäjä 1 8 6 4 2 Euroalue Japani USA 4 2-2 21 22 23 24 2 26 27 USA+Euroalue+Japani = 4 % maailman bruttokansantuotteesta

Lisätiedot

Väestökatsaus. Toukokuu 2015

Väestökatsaus. Toukokuu 2015 Väestökatsaus Toukokuu 2015 Väestönmuutokset tammi-toukokuussa 2015 Elävänä syntyneet 810 Kuolleet 767 Syntyneiden enemmyys 43 Kuntien välinen tulomuutto 3 580 Kuntien välinen lähtömuutto 3 757 Kuntien

Lisätiedot

Talouden näkymät ja riskit. Reijo Heiskanen Pääekonomisti

Talouden näkymät ja riskit. Reijo Heiskanen Pääekonomisti Talouden näkymät ja riskit Reijo Heiskanen Pääekonomisti Maailmantalouden kasvuennusteessa pientä laskupainetta, mutta iso kuva pitkälle ennallaan Maailmantalouden kasvu uhkaa jäädä hieman aiempia arvioita

Lisätiedot

Indeksiosuusrahastot eli ETF-rahastot

Indeksiosuusrahastot eli ETF-rahastot Indeksiosuusrahastot eli ETF-rahastot ETF = Exchange-Traded Funds (Pörssinoteerattu rahasto) Rahastoyhtiön ylläpitämä, yleensä passiivinen sijoitusrahasto Seuraa tiettyä markkinaa, yleensä jotain indeksiä

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 26.5.2010 Lauri Uotila Pääekonomisti, Sampo Pankki 15.9.2008 12.10.2008

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 26.5.2010 Lauri Uotila Pääekonomisti, Sampo Pankki 15.9.2008 12.10.2008 Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 26..21 Lauri Uotila Pääekonomisti, Sampo Pankki 1.9.28 12.1.28 16 12 Bruttokansantuotteen kasvu %,vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 16 12 8 8 Euroalue Iso-Britannia

Lisätiedot