Kielitieteet. Työryhmän osallistujat

Transkriptio

1 Kielitieteet Työryhmän osallistujat Jan-Ola Östman, Helsingin yliopisto (puheenjohtaja) Marja-Liisa Helasvuo, Turun yliopisto Juhani Klemola, Tampereen yliopisto Kimmo Koskenniemi, Helsingin yliopisto Pekka Kujamäki, Itä-Suomen yliopisto Sari Kunnari, Oulun yliopisto Esa Lehtinen, Vaasan yliopisto Jouko Lindstedt, Helsingin yliopisto Outi Merisalo, Jyväskylän yliopisto Urpo Nikanne, Åbo Akademi Tarja Nikula, Jyväskylän yliopisto Marjatta Palander, Itä-Suomen yliopisto Sari Pietikäinen, Jyväskylän yliopisto Janne Saarikivi, Helsingin yliopisto Kari Suomi, Oulun yliopisto Hannele Kurki, Suomen Akatemia (asiantuntijasihteeri) A. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan toimintaympäristön muutosten merkitys kielitieteille Suomalaisessa tiedepolitiikassa meneillään olevan rakenteellisen kehittämisen kauden keskeiset tavoitteet ovat tehokkuus ja vaikuttavuus. Yliopistojen rakenteellinen kehittäminen ja yhteistyön tehostaminen on luonut suurlaitoksia entisten yksinomaan yksittäisten kielten tai kieliaineiden laitosten tilalle. Kehityksestä on jo nyt hyviä kokemuksia. Esimerkiksi Jyväskylän yliopiston vuonna 2002 muodostettuun Kielten laitokseen kuuluvat yhdeksän pääainetta ja kaksi painoaluetta: "Diskurssi, vuorovaikutus, sosiaalinen ja kulttuurinen toiminta" sekä Kielen oppiminen ja opettaminen. Tällainen diversiteetti luo erinomaisen mahdollisuuden tieteidenväliselle yhteistyölle. Prosessi on lisännyt yhdessä tekemisen kulttuuria, synnyttänyt uudenlaisen asenteen ja ilmapiirin. Suurlaitoksilla on myös hyvät mahdollisuudet synnyttää uusia hankkeita. Jatkuvalla rakenteellisella kehittämisellä on kuitenkin kääntöpuolensa; se on vienyt aikaa tutkimustyöltä, koska suurimmassa osassa kielentutkimuksen alan yksiköitä rakenteita ovat olleet kehittämässä ne henkilöt, jotka ovat olleet vastuussa myös alan yksiköiden tutkimuksesta. Jos professorit eivät enää ehdi syvällisesti paneutua tutkimukseen, hankkeet eivät saa aikaan parasta mahdollista tutkimusta. Pelkkä hallinnollinen yhdessä oleminen ei välttämättä saa aikaan tutkimusyhteistyötä. Suurin tulevaisuuden uhka on kuitenkin julkisen talouden huomattava supistaminen. Tilanne saattaa johtaa tutkimusedellytysten voimakkaaseen heikkenemiseen. Uuden yliopistolain myötä yliopistojen hallintorakenteissa on tapahtunut merkittävä muutos, joka on yhtäältä lisännyt tulosyksiköiden määrää ja toisaalta muuttanut hallintokulttuuria. Vielä ei ole 1

2 mahdollista arvioida, ovatko varsinaisen tutkimustyön edellytykset parantuneet. Laadukkaan tutkimustyön kannalta tärkeän apuhenkilökunnan vähäisyys on edelleen suuri ongelma. Kielentutkijat pahoittelevat Suomen Akatemian varttuneen tutkijan rahoitusmuodon lakkauttamista. Professoreiden mahdollisuutta keskittyä päätoimisesti tutkimukseen olisi tuettava paremmin. Yhdeksi ongelmakohdaksi kielitieteen työpaja nimesi voimakkaan poliittis-hallinnollisen ohjaamisen lisääntymisen. Johtajien määrän ja vallan lisääntyessä kollegiaalisuuden kustannuksella yksittäisten johtajien henkilökohtaiset ominaisuudet saavat suuren merkityksen, mikä voi koitua ongelmaksi. Toinen toimintaympäristöä heikentänyt asia on niin kutsuttuun kokonaiskustannusmalliin siirtyminen Suomen Akatemian ja säätiöiden rahoituksessa. Tämä on osaltaan vaikuttanut varsinaisen tutkimustyön rahoituksen vähenemiseen ja tehnyt hakemusten teosta erittäin vaivalloista. Sivistysyliopiston perinteinen rooli ja tieteen autonomian puolustaminen ovat vaalimisen arvoisia. Viime vuosien tiedepolitiikan asiakirjoista tai strategioista ei kuitenkaan ole luettavissa sitä humanistisen tutkimuksen keskeistä ajatusta, jossa tieteen traditiolla on merkittävä asema. B. Tieteenalan kehitys ja kansainvälinen taso Suomessa fonetiikka ja yksittäisiin kieliin tai kielialueisiin ja niiden kulttuureihin keskittyvä tutkimus on perinteisesti vahvaa (kansalliskielet, anglistiikka, germanistiikka, romaaninen filologia). Soveltavan kielitieteen aloista kielen oppimisen tutkimus, kääntämisen ja tulkkauksen käännöstieteellinen tutkimus, monikielisyys (liittyy mm. kielipolitiikan, identiteettien ja kielitaitotestaamisen tutkimiseen), logopedia ja eri viestinnälliset sovellutukset ovat myös perinteisesti tärkeitä. Erityisiä suomalaisia vahvuusaloja ovat keskusteluanalyysi ja diskurssintutkimus (ehdotonta kansainvälistä huippua viime keväänä tehdyn Jyväskylän yliopiston tutkimuksen kokonaisarvioinnin mukaan), kielihistoria sekä kognitiivinen lingvistiikka, konstruktiokielioppi ja kieliteknologia. Myös vähemmistökielten tutkimus, kielikontaktien tutkimus ja viittomakielten tutkimus ovat arvostettuja. Kielentutkimus on tällä hetkellä paradigman muutoksen tilassa, jota on kuitenkin vaikea kielentää. Se haastaa miettimään, mikä kieli on ja missä ovat kielelliset rajat. Paradigman muutos näkyy muun muassa kielen oppimisen tutkimuksessa, käsitteiden uudelleen määrittelyssä, tarpeessa monimenetelmäisyyteen. Myös äidinkielisen puhujan paradigma tulee murtumaan. Tutkimushankkeet ovat entistä enemmän tieteidenvälisiä ja tutkimusteemat kompleksisia. Kielentutkimus on vahvasti sidoksissa yhteiskuntaan ja siinä tapahtuviin kehityksiin. Esimerkiksi maapalloistuminen on lisännyt tutkimustiedon tarvetta muun muassa monikielisistä yhteisöistä, monikielistymisen prosesseista ja kielikäytänteistä, kielenkäyttäjän identiteeteistä, vieraan kielen oppimisesta ja kääntämisestä. Kielentutkimuksen kansainvälisiä, nousevia aloja ovat puhekielen syntaksin tutkimus, sosiofonetiikka, kansanlingvistiikka, vuorovaikutuslingvistiikka, monikielisyys ja vähemmistökielten tutkimus (monikielisten vähemmistökieliyhteisöjen tutkimus tai monikielisyyden tutkimus vähemmistönäkökulmasta). Korpuslingvistiseen tutkimukseen vaikuttavat entistä enemmän laskennallisten tieteiden menetelmät. Myös erilaisten medioiden vaikutusta kieleen tutkitaan ja 2

3 kiihtyvä teknologisoituminen luo jatkuvasti uusia toimintaympäristöjä ja kielenkäytön tapoja, joten tältäkin alueelta tarvitaan myös lisätutkimusta. Lasten puheen- ja kielenkehityksen ongelmat ovat lisääntyneet, ja myös niiden tutkimus on lähtenyt aktiivisesti käyntiin. Suomen kielen osalta tutkimustietoa on vielä vähän esimerkiksi yhteiskunnallisten murrosten ja monimuotoistumisen vaikutuksista kielen käytön ja kielikoulutuksen näkökulmista. Suomen yliopistot UNIFIN Julkaisufoorumi-hanke, jossa humanistiset julkaisut laatuluokitetaan, valmistuu vuonna Jo nyt se on vaikuttanut kielitieteiden julkaisukäytäntöihin. Monografiat ja kokoomajulkaisut ovat useilla kieliaineiden aloilla edelleen tärkeitä, vaikka kansainvälisten julkaisujen erityisesti referee-artikkelien merkitys on nopeasti lisääntynyt. Julkaisuprofiilit ovat kuitenkin kielitieteen aloilla hyvin erilaisia, ja on monia aloja (esim. käännöstiede, romaaninen filologia), joissa julkaistaan pääasiallisesti kansainvälisissä julkaisuissa. Lisäksi on muistettava, että kansainvälisiä julkaisuja toimitetaan myös Suomessa (kuten esim. Neuphilologische Mitteilungen ja Virittäjä). Kielitieteiden julkaisukulttuurien erilaisuus on syytä ottaa huomioon, kun tulevaisuudessa yliopistojen rahoitus sidotaan entistä voimakkaammin kansainvälisiin julkaisuihin. C. Tutkijanura ja tohtorikoulutus Kielitieteen valtakunnallisen tutkijakoulun Langnetin vaikutus on ollut positiivinen ja sen myötä tutkijankoulutus on tehostunut ja laatu parantunut. Langnetin yksi vahvuus on tieteidenvälisyys ja kielentutkimuksen eri osa-alueiden yhteistyö. Tohtorikoulutuksen uusissa kehittämissuunnitelmissa jokaisessa yliopistossa olisi yksi tai kaksi tohtorikoulua ja niissä toimivia tohtoriohjelmia. Työpajassa toivottiin, että tämä muuttuva tilanne ei heikentäisi valtakunnallisten, hyviksi osoittautuneiden tutkijakoulujen, kuten Langnetin, toimintaedellytyksiä. Kieliaineiden tohtorikoulutuksen saaneet eivät edelleenkään sijoitu riittävästi yliopistojen ulkopuolelle. Tohtorikoulutusta on syytä edelleen kehittää ja siinä olisi otettava huomioon myös yhteiskunnan tarpeet. Humanistitohtoreille olisi työpaikkoja tarjolla myös yliopistojen ulkopuolella, kunhan tarjonta ja kysyntä kohtaisivat paremmin. Tohtorikoulutukseen tarvitaan laaja-alaisuutta, järjestelmällisiä opintoja, pedagogisia valmiuksia, verkostoitumista. Esimerkiksi kytkentä jo tutkijankoulutusvaiheessa strategisen huippuosaamisen keskittymiin SHOKeihin tarjoaisi mahdollisuuden kehittää työelämävalmiuksia aivan uudella tavalla. Yhteisiä intressejä SHOKien kanssa voisi löytyä tuotteiden monikielisten käyttöohjeiden osalta sekä eri kulttuureihin toimitettavien tekstien oikean ymmärtämisen piiristä. Myös käyttöliittymiin ja tiedon seulomiseen suurista kielimassoista voisi olla yhteistä intressiä. Tutkijanuran ennakoitavuus on Suomessa ongelmallista. Kielitieteiden aloilla näyttää rahoitusta olevan vielä tohtorikoulutusvaiheessa, ja myös säätiöiden rahoitus on painottunut tutkijankoulutukseen. Tässä on tosin jo nyt näkyvissä muutosta: säätiöissäkin (vrt. on alkanut näkyä post doc -painotus. Todellinen rahoituksen pullonkaula on siirtynyt väittelyn jälkeiseen tutkijatohtorivaiheeseen. Eräiden yliopistojen omat, määräaikaiset tutkijatohtoripaikat ovat uusi hiljattain aloitettu toimintatapa. 3

4 D. Liikkuvuus ja verkostot Liikkuvuus, niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin, on useilla tieteenaloilla edelleen vähäistä. Tämä on yleinen Suomen tieteen ongelma, vaikka tutkimusjärjestelmämme kansainvälistymiseen on esitetty useita toimenpiteitä politiikkatasolla. Kielitieteen työpaja toivoi rahoittajilta, kuten Suomen Akatemialta, notkeampia rahoitusmuotoja, joilla tieteidenvälisyyttä ja verkostoitumista voitaisiin edistää. Yhtenä esimerkkinä on tarve tutkijoiden ja tutkimusryhmien match-making -rahoitukseen, jolla edistettäisiin tieteidenvälisyyttä, kansallista tutkija- ja opettajaliikkuvuutta ja kansainvälistymistä. Suomalaisten tutkijoiden kansainvälinen verkottuminen on lisääntynyt, ja sitä on syytä edelleen vahvistaa. Alueellisessa yhteistyössä on otettava huomioon myös EU:n ulkopuoliset maat, kuten Venäjä. Yhteispohjoismainen rahoitus esimerkiksi NOS-toimikunnan ja NordForskin kanssa on ollut toimiva, joskin rahoitettavien hankkeiden määrä on erittäin pieni. Verkottumisen lisäämiseksi suomalaiset tutkijat voisivat olla aktiivisempia niin EU:n tutkimusohjelmien, Euroopan tutkimusneuvoston ERC:n kuin muidenkin rahoitusorganisaatioiden (esim. Alexander von Humboldt Stiftungin) hauissa. E. Tutkimuksen infrastruktuurit Tutkimuksen infrastruktuurit ovat keskeisessä osassa kielitieteiden tutkimusedellytysten kehittämisessä. Aineistoja on kielitieteiden alalla runsaasti: Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen (Kotuksen) aineistot ja tietokannat, Lapsenkielen kielipankki, FIN-CLARIN, joka kokoaa kieliteknologiaa ja korpusaineistoja. Kielitieteissä verraten uudenlaisten työkalujen, kuten silmäliiketunnistimien tarve on tulevaisuudessa syytä ottaa enemmän huomioon. Todellinen haaste on aikaisemmin kerättyjen kielitieteellisten aineistojen digitoiminen ja systemaattinen tallennus. Esimerkiksi Kotuksen aineistot tarjoavat tutkimuksellisesti erinomaisia mahdollisuuksia tutkimustyöhön myös kansainvälisesti arvioiden. Tämän aineistopohjan käyttäminen ja linkittäminen moderniin tutkimukseen on kielitieteiden tulevaisuuden haasteita. F. Muut mahdolliset kielitieteiden kannalta tärkeät kysymykset Muutamia vahvoja kielitieteiden perinteisiä aloja, esimerkiksi fonetiikkaa ja yleistä kielitiedettä, uhkaa supistaminen oppituolin haltijan jäädessä eläkkeelle. Yliopistoissa tarvitaan fonetiikan perustutkimusta tulevaisuudessa enemmän kuin ennen, sillä teknillisten tieteiden signaalinkäsittely tarvitsee tuekseen syvällistä tietoa puheen niistä ominaisuuksista, jotka ovat sidoksissa kieleen eivätkä vain fysiikkaan. Yhden henkilön varassa, kansainvälistä huippua olevia aloja, ovat esimerkiksi assyriologia, altaistiikka, klassillinen filologia ja pienten kielten tutkimus. SIGHT raportissa tunnistettiin yhdeksi kielitieteen vahvuudeksi kielitypologia, mutta tulevaisuuden uhkana on sen tason laskeminen yleisen kielitieteen alan työpaikkojen vähenemisen myötä. Soveltava kielitiede on perinteisesti vahva, vahvistuu edelleen ja on kansainvälistä huippua. Alituinen, myös tulevaisuudessa tärkeä kysymys on, miten soveltava kielitiede ja yleinen kielitiede 4

5 löytäisivät toisensa ja tukisivat toisiaan. Eri kielitieteiden osaaminen on myös saatava paremmin yhteistyöhön keskenään. Tutkimuksellisen tasapainon löytäminen on haasteellista, sillä yhtäältä tarvitaan kielispesifisiä aineita, ja toisaalta yleisempää kielitieteiden osaamista, joka on useasti juuri sosiaalisesti relevanttia tai sillä on vahva sidos yhteiskunnan tiedontarpeisiin. Open access -julkaisemista on edistettävä voimakkaasti. Kielitieteellisessä tutkimuksessa yhteiskunnallinen vuorovaikutus on tärkeää. Kielitieteilijät orientoituvat yhteiskuntaan, ja tämä näkyy niin tutkimusaiheiden valinnassa, sovellutusten kehittämisessä kuin tiedon levittämisessä suurelle yleisölle. 5