Deep Lead Oy Timo Keinänen. Valmennuskuvaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Deep Lead Oy Timo Keinänen. Valmennuskuvaus"

Transkriptio

1 Deep Lead Oy Timo Keinänen Valmennuskuvaus

2 1. Mistä oikeastaan on kyse? Syväjohtaminen mallilla on kiistämättä ansionsa. Se niputtaa monet yleisesti tunnetuista hyvän henkilöjohtamisen parhaista käytännöistä sujuvaksi paketiksi. Monille organisaatioille Syväjohtaminen on tarjonnut kyllin pelkistetyn kehikon, jonka toimeenpanoonkin on riittänyt energiaa. Monien kilpailevien teorioiden ja johtamisoppien, jotka joskus muistuttavat ydinvoimalan pohjapiirustusta, on vastaavasti todettu kompastelevan käytännössä Kauppalehti Pekka Mattila, Toimitusjohtaja, Aalto EE Jaakko Aspara, Markkinoinnin professori, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

3 2. Valmennuksen sisältökuvaus Valmennus pohjautuu Syväjohtaminen valmennuskonseptiin, mikä tässä tapauksessa toteutetaan vain osittain ja lyhennettynä kahtena eri puolen päivän mittaisena lähipäivänä. Lähipäivien välissä ja myös toisen lähipäivän jälkeen annetaan osallistujille itsenäisesti tai oppimisryhmien kanssa suoritettavia välitehtäviä. Lisäksi ensimmäisen lähipäivän jälkeen tapahtuu vuorovaikutuskäyttäytymisen liittyvä henkilökohtaisen 360 -palautteen keruu, mikä puretaan auki toisen lähipäivän aikana. Itse oppimisprosessia syvennetään osallistujista muodostettavien pienten oppimisryhmien toimesta. Oppimisryhmien avulla voidaan prosessia tukea täten koko matkan aikana. Lisäksi oppimisryhmien yhtenä tavoitteena on antaa vertaistukea havaittujen kehittämisalueiden vahvistamiseen. Kaikki oppimistehtävät sekä palautteen keruu tehdään sähköistä my.deeplead-oppimisalustaa hyödyntäen.

4 6. 3. Valmennusohjelman sisältö, lähipäivä 1 1. Lähipäivä, kesto 0,5 päivää Vuorovaikutuskäyttäytyminen, mitä sillä tarkoitetaan, toimintaympäristön merkitys Erinomaisen johtajuuden tunnusmerkit Syväjohtaminen profiili; miten se on rakennettu, mitä se antaa Perusteet henkilökohtaisen palautteen keräämiselle Oppimisryhmien muodostaminen Itsenäisesti ja/tai oppimisryhmien avulla suoritettavat välitehtävät: Henkilökohtaisen palautelähdeanalyysin toteutus Keneltä pyydän palautetta ja tämän hetkinen vuorovaikutussuhteeni jokaiseen henkilöön Itsearvio omasta vuorovaikutuskäyttäytymisestä Peilataan oma käyttäytymistä tärkeimpään vastaajaryhmään Info työyhteisössä tulevan palautteen keräämiseksi Informoidaan etukäteen vastaajia esim. sähköpostitse Palautteen kerääminen omassa työyhteisössä Lähetetään pyyntö antaa palautetta. Vastaajat antavat palautteen sähköisesti nimettömänä (pl. esimies) Toimintaympäristöanalyysi (valmis lomake ja apukysymykset) Sidotaan oma vuorovaikutuskäyttäytyminen sen hetkiseen ainutlaatuiseen toimintaympäristöön Itsetuntemuksen kuvaus (valmis lomake ja apukysymykset) Peilataan itsearviota omaan itsetuntemukseen

5 6. 4. Valmennusohjelman sisältö, lähipäivä 2 2. Lähipäivä, kesto 0,5 päivää (n. 1 1,5 kk:n kuluttua edellisestä jaksosta) Henkilökohtaisen vuorovaikutusprofiilin (=palaute) lukeminen ja tulkinta Oman vuorovaikutuskäyttäytymisen kriittinen arviointi Ohjeet oman kehittymissuunnitelman, kehittymispäätöksen ja kehittymislauseen muodostamiseksi Itsenäisesti ja/tai oppimisryhmien avulla suoritettavat välitehtävät: Henkilökohtaisen kehittymissuunnitelman laatiminen (valmis lomake ja apukysymykset) Oppimisryhmien kokoontumiset ja henkilökohtaisen palautteen purkamisen harjoittelu oppimisryhmissä Lopullisen kehittymissuunnitelman, -päätöksen ja -lauseen muodostaminen Lähipäivän 2 jälkeen: Jokainen osallistuja toteuttaa henkilökohtaisen palautteen purkamisen työyhteisön eri vastaajaryhmille. Vastaajaryhmiä on yhteensä kolme (esimerkiksi esimies, kollegat, alaiset). Mikäli henkilöllä ei ole alaisia, niin yksi ryhmä voi olla vaikkapa asiakkaat

6 5. Henkilökohtaiset profiilikeskustelut Toisen lähipäivän jälkeen toteutetaan henkilökohtaiset ja luottamukselliset profiilikeskustelut valmentajan kanssa. Näiden tarkoituksena on auttaa löytämään sekä omat vahvuudet että kehittymisalueet ja antaa yksilöllistä tukea kehittymispäätöksen tekemisessä. Profiilikeskustelujen pituus on 45 min. ja niitä varten valmentaja saa etukäteen käyttöönsä osallistujan vuorovaikutusprofiilin, toimintaympäristöanalyysin sekä itsetuntemuksen kuvauksen. Henkilökohtaiset profiilikeskustelut ovat tärkeitä mm. näissä tilanteissa: Profiilissa luottamus tai arvostus ovat kehityskohteina Profiilissa passiivisuus ylittää kipurajan 1,0 Profiilissa kontrolli ylittää kipurajan 1,5 Profiilin itsearvio poikkeaa huomattavasti muiden vastaajaryhmien tai tärkeimmän vastaajaryhmän arviosta Keskustelut voidaan hoitaa joko paikan päällä klinikkamaisesti tai videoneuvottelun (esim. Skype) avulla ja ne kannattaa toteuttaa joko kaikkien kanssa (pakollinen) tai voi myös perustua vapaaehtoisuuteen (henkilö itse haluaa saada tukea kehittymispäätökseensä).

7 Taustaa Syväjohtamisesta Syväjohtaminen on tutkitusti vaikuttava vuorovaikutusvalmennuksen menetelmä ja ohjelmakokonaisuus, joka on tarkoitettu yrityskulttuurin ja yksilön vuorovaikutuskäyttäytymisen kehittämiseen. Syväjohtaminen ohjaa oppimaan ja auttaa yksilöä löytämään itsessään olevan potentiaalin Valmennusprosessi antaa yksilölle kestävän, itseohjautuvuudelle rakentuvan perustan kasvamaan ja kehittymään niin ihmisenä kuin johtajanakin. Organisaatiolle valmennus tarjoaa vaikuttavan työkalun vallitsevan kulttuurin muutokseen ja johtamisen kehittämisstrategian luomiseen Syväjohtaminen -menetelmän tieteellinen viitekehys rakentuu sovittamalla transformationaalinen johtajuuskäsitys ja transformatiivinen oppimiskäsitys yhteen Lähtökohtana on keskeinen asiakaslupauksemme: paras mahdollinen vaikuttavuus eli aitojen ja kestävien muutosten aikaansaaminen

8 Syväjohtamisen viitekehys. Tavoitteesta resursseihin ja potentiaalista lopputulokseen Omat ja organisaation tavoitteet Oma potentiaalini Minulta odotettu ja haluttu käyttäytyminen Tehokkuus, tyytyväisyys, yrittämisen halu. Oman käyttäytymisen ja toiminnan vaikutus muihin Reflektio ja oman toiminnan arviointi (=sisäinen palaute) INNOSTUS LUOTTAMUS Oma käyttäytyminen ja toiminta ARVOSTUS OPPIMINEN Passiivisuus, kontrolli Ulkoinen palaute Oma valmius sekä kyvykkyys (resurssit/osaaminen/muut osvalmius) Taustalla jatkuvasti muuttuva toimintaympäristö Ammattitaito

9 Vuorovaikutustyön osa-alueet Syväjohtaminen -valmennuksen painopistealue on vuorovaikutustaitojen sekä asenteiden kehittämisessä

SYVÄJOHTAMINEN MILLAISTA ON ERINOMAINEN JOHTAMINEN?

SYVÄJOHTAMINEN MILLAISTA ON ERINOMAINEN JOHTAMINEN? SYVÄJOHTAMINEN MILLAISTA ON ERINOMAINEN JOHTAMINEN? Pohdintatehtävä Missä asioissa haluat kehittyä? Mitä henkilökohtaisesti odotat valmennukselta? Pohdi ensin itse! Keskustelkaa pienissä ryhmissä omista

Lisätiedot

Tavoitteellista vuorovaikutusta

Tavoitteellista vuorovaikutusta Sinun valmentajasi elinikäinen kehittyminen Tavoitteellista vuorovaikutusta Olemme kasvaneet 10 vuodessa yksilöiden kouluttajasta ryhmien ja organisaatioiden kehittäjäksi. Toimintamme perusta on kehittämämme

Lisätiedot

Management and Leadership + Life Long Learning = Company`s success

Management and Leadership + Life Long Learning = Company`s success Grasping the Future 08 Management and Leadership + Life Long Learning = Company`s success Timo Kohtamäki Toimitusjohtaja, Lemminkäinen Infra Oy 1 Esityksen rakenne Rakennus- ja kiinteistöala Lemminkäinen

Lisätiedot

Ajanhallinnasta oman ajan johtamiseen

Ajanhallinnasta oman ajan johtamiseen Ajanhallinnasta oman ajan johtamiseen Hetky 20.8.2014 Timo Keinänen Deep Lead Oy Iltapäivän ohjelma Itsensä johtaminen: - oman ajankäytön suunnittelu ja tehtävien arvottaminen - osaamisen ja yhteisten

Lisätiedot

Deep Lead Oy Johtajuudesta menestystekijä

Deep Lead Oy Johtajuudesta menestystekijä 29.11.2013 TUTKIMUKSEN ROOLI VAIKUTTAVASSA VALMENNUKSESSA VAIHE: Deep Lead Oy Johtajuudesta menestystekijä Syväjohtaminen on Suomessa kehitetty oppimisohjelma, joka keskittyy vuorovaikutustaitojen ja organisaatioiden

Lisätiedot

Tutkitusti vaikuttavin

Tutkitusti vaikuttavin Sinun valmentajasi Valmennustemme vaikuttavuus Tutkitusti vaikuttavin Vaikuttavuuden taso riippuu yhteistyön tasosta* Valmennuksen vaikuttavuutta voidaan tarkastella yksilön, ryhmän tai organisaation näkökulmista.

Lisätiedot

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE 8 ASIAA, JOTKA KANNATTAA HUOMIOIDA, KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA 8 ASIAA, JOKTA KANNATTAA HUOMIOIDA KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA Olen kerännyt

Lisätiedot

Peili-johtajuusarvio

Peili-johtajuusarvio Peili-johtajuusarvio Lupa erehtyä = Lupa onnistua Työn sisällölliset vaatimukset ovat kasvaneet kaikissa ammattiryhmissä. Yritykset ja henkilöstö asettavat uusia ja kasvavia vaatimuksia myös johtajuutta

Lisätiedot

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO, JET20 KENELLE Kokeneille, tulosvastuullisille ja/tai kehittämisvastuussa oleville päälliköille

Lisätiedot

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus AALTO PK-JOKO 79 Uuden sukupolven johtamisvalmennus Kenelle PK-JOKO soveltuu? Pienten ja keskisuurten yritysten toimitusjohtajille nykyisille ja tuleville avainhenkilöille tulosyksiköiden johdolle Joilla

Lisätiedot

Peili-johtajuusarvio

Peili-johtajuusarvio Peili-johtajuusarvio Tausta Peili TM -johtajuusarvion pohjana ovat IPMA:n (International Project Management Association) määrittelemät projektijohtamisen käyttäytymispätevyydet (IPMA Competence Baseline

Lisätiedot

KOULUTUS 20 OP ID VALMENTAJA UUDEN AJAN MONIKERROKSISEEN VALMENTAJUUTEEN

KOULUTUS 20 OP ID VALMENTAJA UUDEN AJAN MONIKERROKSISEEN VALMENTAJUUTEEN KOULUTUS 20 OP ID VALMENTAJA UUDEN AJAN MONIKERROKSISEEN VALMENTAJUUTEEN 9.1.2019-27.9.2019 UUDISTA IHMISTÄ, UUDISTA TYÖTÄ ID Valmentaja eli työidentiteettivalmentaja perustuu identiteettityötä ja toimijuutta

Lisätiedot

TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen

TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen Uudista ja Uudistu 28.9.2011 Sirpa Ontronen ja Jori Silfverberg MARTELA OYJ SISÄLTÖ Mittaamalla oikea suunta johtamiseen

Lisätiedot

URHEILUN JA VALMENNUKSEN ARVOSTUS. Erkka Westerlund lepoaika.fi

URHEILUN JA VALMENNUKSEN ARVOSTUS. Erkka Westerlund lepoaika.fi URHEILUN JA VALMENNUKSEN ARVOSTUS Erkka Westerlund erkka.westerlund@ lepoaika.fi YKSI ELÄMÄ 5 v 60 v ---------- ---------------------- ------------- ---------------------------------- ------------? 4 +

Lisätiedot

Valmentajuuden startti koulutuksen ja kokemuskortin suorittamisen jälkeen valmentaja voi hakeutua ikävaihekoulutuksiin.

Valmentajuuden startti koulutuksen ja kokemuskortin suorittamisen jälkeen valmentaja voi hakeutua ikävaihekoulutuksiin. Futisvalmentajan startti tavoitteet Koulutuksen jälkeen valmentaja: - on tutustunut Palloliiton valmennuslinjaan, kokonaisvaltaisen valmennuksen ideaan ja liikuntamäärien merkitykseen lapsen kasvussa ja

Lisätiedot

Johtajuus on työyhteisön erilaisin ja yksinäisin rooli, mutta tärkein voimavara!

Johtajuus on työyhteisön erilaisin ja yksinäisin rooli, mutta tärkein voimavara! 1 Esimiesvalmennus entistä tietoisempaan johtajuuteen Johtajuus on työyhteisön erilaisin ja yksinäisin rooli, mutta tärkein voimavara! Hyvä johtaja ja esimies! Tarvitsetko ajan ja paikan, missä voit tutkia

Lisätiedot

LUONTAISET TAIPUMUKSET. LUONTAISET TAIPUMUKSET Valmentajakysely 2017 Yhteenveto

LUONTAISET TAIPUMUKSET. LUONTAISET TAIPUMUKSET Valmentajakysely 2017 Yhteenveto LUONTAISET TAIPUMUKSET Valmentajakysely 2017 Yhteenveto info@luontaisettaipumukset.fi www.luontaisettaipumukset.fi Valmentajakysely 2017 LUONTAISET TAIPUMUKSET Joka kolmas valmentajalisenssin haltija vastasi

Lisätiedot

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen Aloitusseminaari 10.5.2011 Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön Kaarina Salonen Periaatteet toimintasuunnitelma ja perustehtävä ovat kaikilla lähtökohtana jokin sellainen asia, joka tulisi kehittää toiminnassa

Lisätiedot

Kuntapalveluiden tuotekehittämisen koulutusohjelma, 30 op

Kuntapalveluiden tuotekehittämisen koulutusohjelma, 30 op Kuntapalveluiden tuotekehittämisen koulutusohjelma, 30 op Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia www.helsinki.fi/yliopisto 7.6.2011 1 Kuntapalveluiden tuotekehittämisen koulutusohjelman toteuttajat Koulutuksen

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009 TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto KAUPAN ESIMIEHEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO/ KAET06 Kenelle Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon valmistava

Lisätiedot

Klassinen 360 palaute DEMO

Klassinen 360 palaute DEMO Klassinen 3 palaute DEMO Arvion saaja: Erkki Esimerkki 7.9.1 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Klassinen 3 palaute DEMO Sivu 1 / 8 3 ESIMIESTEN ARVIOINTI 3 asteen mittauksessa

Lisätiedot

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011 Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella JohtamisWirtaa 10.5.2011 Työpaja 2, haasteet ja ratkaisut Riikka Laine-Tolonen (Nordea) Tapani Pöllänen (Sales Energy) Valmentava esimies Strategia ja visio

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto Kuva: Reetta Helin KEAT01 Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

Asiantuntijoiden vai ihmisten johtamista? Pohdintaa johtajuudesta, kehittymisestä ja kehittämisestä

Asiantuntijoiden vai ihmisten johtamista? Pohdintaa johtajuudesta, kehittymisestä ja kehittämisestä Pohdintaa johtajuudesta, kehittymisestä ja kehittämisestä Leadership-päivä Finlandia-talo 2.2.2012 klo 9.30-10.45 , TkL Tutkija ja projektipäällikkö - Tuotantotalouden laitos/bit Tutkimuskeskus Johtajuus,

Lisätiedot

VAIKUTTAVA MYYJÄ. Valmennuksen avulla

VAIKUTTAVA MYYJÄ. Valmennuksen avulla VAIKUTTAVA MYYJÄ Vaikuttava Myyjä on valmennusohjelma B2B myyjille, jotka haluavat saada entistä paremmat valmiudet menestymiseen. Kehityt niin ihmisiin vaikuttajana, myyntitulosten tekijänä kuin sosiaalisen

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto KAUPAN ESIMIEHEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO/ KAET05 Kenelle Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon valmistava

Lisätiedot

Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään

Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään Enemmän kuin irrallinen 360 -arviointi Agenssi360 HRM on ainutlaatuinen yhdistelmä johtamisen tavoitetilan määrittelyä, 360 -arviointia ja kasvokkaista

Lisätiedot

VAIKUTTAVA MYYJÄ. Valmennuksen avulla

VAIKUTTAVA MYYJÄ. Valmennuksen avulla VAIKUTTAVA MYYJÄ Vaikuttava Myyjä on valmennusohjelma B2B myyjille, jotka haluavat saada entistä paremmat valmiudet menestymiseen. Kehityt niin ihmisiin vaikuttajana, myyntitulosten tekijänä kuin sosiaalisen

Lisätiedot

LEAN KÄYTÄNNÖN PERUSTEET - Opi polkuautotehtaalla Toyotan tapaan

LEAN KÄYTÄNNÖN PERUSTEET - Opi polkuautotehtaalla Toyotan tapaan LEAN LEARNING CENTER Simulations, Trainings, Coaching 14. - 15.5.2018 ILMOITTAUTUMISET ARI VÄISÄNEN +358 50 571 2970 ari.vaisanen@innotiimi-icg.com PETER KANERVA +358 50 408 8070 peter.kanerva@innotiimi-icg.com

Lisätiedot

Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun.

Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun. Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun. Olisiko nyt jo aika kääntää katse henkilöstökustannuksista kasvun tekijöiksi? 11 % suomalaisista työntekijöistä on sitoutunut työnantajaansa

Lisätiedot

sallistavuus myötätunto voimuus dialogi arvostu

sallistavuus myötätunto voimuus dialogi arvostu myötätunto voimuus 2017-2018 v orovaikutus sallistavuus TAMPEREEN HIIPPAKUNTA dialogi arvostu Johtajana Tampereen hiippakunnassa Johtajille on Tampereen hiippakunnassa tarjolla valmiita koulutuspolkuja

Lisätiedot

GOLF- johdon valmennusohjelma Johtamisen erikoisammattitutkinto

GOLF- johdon valmennusohjelma Johtamisen erikoisammattitutkinto GOLF- johdon valmennusohjelma Johtamisen erikoisammattitutkinto Perho PROn, FGMA:n ja SGK:n yhteistyössä toteutettava valmennusohjelma on tarkoitettu Golf-yhteisöjen toimitusjohtajille ja tulosvastuullisille,

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! 1. Työyhteisön osaamisen johtamiseen 2. Lasten liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä 3. Työhyvinvoinnin parantamiseen 4. Henkilökunnan ammatillisuuden

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI. DNA Kaupan henkilöstön kehittämishanke

LOPPURAPORTTI. DNA Kaupan henkilöstön kehittämishanke 1 2016 LOPPURAPORTTI DNA Kaupan henkilöstön kehittämishanke DNA Kauppa järjesti yhdessä valmennusyritys Kaswun kanssa henkilöstön kehittämishankkeen. Tästä syntyi oppimisen iloa, sitoutumista ja tuloksia.

Lisätiedot

Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille

Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille Tavoite Valmennuksessa osallistujat harjoittelevat työnhaku- ja työelämätaitoja ja samalla kartuttavat digiosaamista osallistujien tarpeiden mukaan räätälöitynä.

Lisätiedot

MYYNTITULOKSESI TULEVAT KASVAMAAN!

MYYNTITULOKSESI TULEVAT KASVAMAAN! VAIKUTTAVA MYYJÄ Vaikuttava Myyjä on valmennusohjelma myynnin tekijöille, jotka haluavat saada entistä paremmat valmiudet menestymiseen. Kehityt niin ihmisiin vaikuttajana, myyntitulosten tekijänä kuin

Lisätiedot

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op)

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS ON MONIMUOTOISTA OPISKELUA, JOKA KOOSTUU NELJÄSTÄ ERI KURSSISTA 1 n peruskurssi, 4 op 2 Jatkokurssi I, 3 op 3 Jatkokurssi II, 3 op 4 Kurssintuottajan koulutus,

Lisätiedot

Osaamiskartta pikaopas

Osaamiskartta pikaopas PIKA-OPAS Tässä oppaassa kuvataan lyhyesti: Etenemisohje kunta/koulukohtaisen osaamisen tilannekuvan muodostamiseksi Terminologia Tilannekuvan hyödyntäminen osana muuta johtamisprosessia EXCEL pohja Osaamistarpeiden

Lisätiedot

Dialogisuus ja vuorovaikutus oppisopimustoimijan työvälineenä

Dialogisuus ja vuorovaikutus oppisopimustoimijan työvälineenä Dialogisuus ja vuorovaikutus oppisopimustoimijan työvälineenä I osa 7.4.2015 Hämeenlinnan Verkatehdas Humap / Vesa Purokuru ja Anneli Tuura Välitehtävänä sovimme 1) Omat kokeilut Tehtävälista seuraavassa

Lisätiedot

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus

Lisätiedot

PALKATTU VALMENTAJA / VAPAAEHTOISET Kouvolan Suunnistajat

PALKATTU VALMENTAJA / VAPAAEHTOISET Kouvolan Suunnistajat PALKATTU VALMENTAJA / VAPAAEHTOISET Kouvolan Suunnistajat 2012 2015 Nuorisovalmennuspäällikkö 2015 2016 Nuorisovalmentaja 2016 2018 Nuorisovalmentaja 50% 2019 - Valmennuskoordinaattori 50% - työtehtävät,

Lisätiedot

Katri Vataja HTT.

Katri Vataja HTT. Katri Vataja HTT katri.vataja@gmail.com Näkökulmani kehittävään arviointiin Projektit Hankkeet Johtamisen kehittäminen Strategiatyö Työyhteisökehittäminen Kehi%ävä arvioin- työyhteisössä MITÄ? Arviointiprosesseja

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖ- SOVITTELIJAVALMENNUS

TYÖYHTEISÖ- SOVITTELIJAVALMENNUS TYÖYHTEISÖ- SOVITTELIJAVALMENNUS VALMENNUKSEN TAVOITE Tavoitteena on valmentaa työyhteoisöjen konfliktien sovittelijoita, jotka ovat erikoistuneet erityisesti ryhmässä tapahtuvaan sovitteluun. Valmennuksessa

Lisätiedot

TSEMPPIÄ TYÖTTÖMILLE PALVELUT! 2009-2012

TSEMPPIÄ TYÖTTÖMILLE PALVELUT! 2009-2012 TSEMPPIÄ TYÖTTÖMILLE PALVELUT! 2009-2012 PROJEKTISUUNNITELMA 2010 Yleistä Tsemppiä työttömille - projekti on toiminut vuodesta 2003 alkaen. Projekti on saavuttanut ja ylittänytkin joka vuosi sille asetetut

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Tietoa, taitoa ja rohkeutta vuoron johtamiseen

Tietoa, taitoa ja rohkeutta vuoron johtamiseen Tietoa, taitoa ja rohkeutta vuoron johtamiseen Vuoropäällikkövalmennus Jollas Instituutti Niko Vastamäki Mistä on hyvä vuoropäällikkö tehty? Jotta vuoropäälliköt pystyvät varmistamaan omalta osaltaan toimipaikkansa

Lisätiedot

Webinaari: YRITYSKULTTUURIN JOHTAMINEN Ke klo

Webinaari: YRITYSKULTTUURIN JOHTAMINEN Ke klo Webinaari: YRITYSKULTTUURIN JOHTAMINEN Ke 28.2.2018 klo 9.00-10.00 Webinaarin sisältö ja pelisäännöt Webinaarin sisältö Klo 9.00-10.00 Avaus ja puhujien + Kulmian esittely Mitä kulttuuri on? Kaikki lähtee

Lisätiedot

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni 29.4. 2016 Helka Pirinen People & Leadership Consulting PLC Oy, p. 040 51 21 470, www.peopleleadership.fi

Lisätiedot

Työelämätaitoja tukemalla työhyvinvointiin ja tuottavuuteen. Työelämän tutkimuspäivät, Tampere 5.11.2010 Elina Sipponen

Työelämätaitoja tukemalla työhyvinvointiin ja tuottavuuteen. Työelämän tutkimuspäivät, Tampere 5.11.2010 Elina Sipponen Työelämätaitoja tukemalla työhyvinvointiin ja tuottavuuteen Työelämän tutkimuspäivät, Tampere 5.11.2010 Elina Sipponen Moniosaaja -valmennus Pientyöpaikoilla uudistuminen (Punk) hankkeen työelämäosaamista

Lisätiedot

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Lajin urheilutoiminnan kehittäminen yleistä työkalusta taustalle LUONNOS 7.10.2016 toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämiseen kuvaa 5

Lisätiedot

Coaching-ohjelma 2013

Coaching-ohjelma 2013 Coaching-ohjelma 2013 KUUMA TVT-hanke / EDU10 Sivistysverkosto Päämäärä Coaching-ohjelman päämäärä on ohjata opettajat kehittymään tavalla, jolla he voimaantuvat ja osaavat jatkossa coachata myös oppilaita

Lisätiedot

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Ihmiset haluavat olla synny0ämässä jotain itseään suurempaa. Työelämän arvot vastuu on jokaisella

Lisätiedot

JOHDANTO. Strategia on dokumentoitu ja hyväksytty työ voi alkaa.

JOHDANTO. Strategia on dokumentoitu ja hyväksytty työ voi alkaa. EERIKKILÄN URHEILUOPISTON STRATEGIA 2015-2019 JOHDANTO Maailma muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Siksi on hyvä aika ajoin pysähtyä ja tarkastella muuttuvaa maailmaa sekä toimintaympäristöä. Muutoksia on

Lisätiedot

Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari

Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari Ammatillisen koulutuksen muutoksen johtaminen Muutoksesta mahdollisuus 1 19.2.2015 Reija Lepola Reija Lepola, Kuntayhtymän johtaja, rehtori Seinäjoen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Tutkimus ICT-alan myynnin esteistä Yhteenveto 2014. Erkki Tuomi

Tutkimus ICT-alan myynnin esteistä Yhteenveto 2014. Erkki Tuomi Tutkimus ICT-alan myynnin esteistä Yhteenveto 2014 Erkki Tuomi Tutkimuksen perustiedot 140 ICT-alan yritystä sisältää 26 face-to-face haastattelua Vastaajat: Toimitusjohtajia Myyntijohtajia Muuta johtoa

Lisätiedot

Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen.

Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen. Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen. Tutkittua tietoa & punnittuja näkemyksiä. Osallistu, innostu

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

Muutos ja minä. TEK/ Urailta Sirpa Etzell. AS3 Finland Oy

Muutos ja minä. TEK/ Urailta Sirpa Etzell. AS3 Finland Oy Muutos ja minä TEK/ Urailta 7.9.2015 17.00 19.30 Sirpa Etzell AS3 Finland Oy Pohjoismainen valmennusyritys Perustettu 1989 500 työntekijää ja sertifioitua valmentajaa Isoimmissa kaupungeissa paikalliset

Lisätiedot

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma

Lisätiedot

Jalkapalloseuran pitkäjänteinen kehittäminen

Jalkapalloseuran pitkäjänteinen kehittäminen Jalkapalloseuran pitkäjänteinen kehittäminen Ylöjärven Ilves ry Petri Puronaho SPL Tampereen piiri 19.2015 Seuratutoroinnin tavoite Tavoitteena on: Auttaa, tukea ja ohjata seuran pidemmän aikavälin suunnitelman

Lisätiedot

ASEVELVOLLISIA JOHTAJIA JA JOHDETTAVIA JO VIIDENNESSÄ POLVESSA

ASEVELVOLLISIA JOHTAJIA JA JOHDETTAVIA JO VIIDENNESSÄ POLVESSA ASEVELVOLLISIA JOHTAJIA JA JOHDETTAVIA JO VIIDENNESSÄ POLVESSA Suunta 2011 Johdettavana Y-sukupolvi tulevaisuuden johtajat Kenraalimajuri Jukka Pennanen Suunta 2011 Johdettavana Y-sukupolvi tulevaisuuden

Lisätiedot

sallistavuus myötätunto voimuus dialogi arvostu

sallistavuus myötätunto voimuus dialogi arvostu myötätunto voimuus 2017-2018 v orovaikutus sallistavuus TAMPEREEN HIIPPAKUNTA dialogi arvostu Johtajana Tampereen hiippakunnassa Johtamisen valmennuspolku Tampereen hiippakunnassa Johtamisen valmennuspolku

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI - finanssipainotus

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI - finanssipainotus LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI - finanssipainotus MIKSI JA KENELLE FINANSSIALAN MERKONOMI ON TARKOITETTU? Kenelle? Eri alueosuuskauppojen asiakaspalvelupisteissä pankki- ja asiakasomistajatyötä

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (1-6 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (1-6 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS 1/4 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen

Lisätiedot

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Sisällys Lukijalle...12 Johdanto...16 Ajattelutehtävä kokeiltavaksi... 18 1 Arvot, ihmiskäsitys ja oppimiskäsitys... 20 Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Mitä tästä voisi ajatella?...

Lisätiedot

Ihmisten johtaminen asiantuntijaorganisaatiossa. Heikki Wiik 15.3.2016

Ihmisten johtaminen asiantuntijaorganisaatiossa. Heikki Wiik 15.3.2016 Ihmisten johtaminen asiantuntijaorganisaatiossa Heikki Wiik 15.3.2016 Johtajan paikka? 4 5 Johtaminen on palvelutehtävä. Palvelutehtävän ytimessä on kyky ja halu auttaa toisia ihmisiä kasvamaan täyteen

Lisätiedot

Aalto-yliopiston mielikuvakysely Päätulokset

Aalto-yliopiston mielikuvakysely Päätulokset Aalto-yliopiston mielikuvakysely 18.2.-18.3.2011 Päätulokset Selvityksen tarkoitus ja toteutus Aalto-yliopisto tavoittelee tunnettua ja tunnustettua asemaa omaleimaisena maailmanluokan yliopistona vuoteen

Lisätiedot

Omaehtoinen yrittäjyys. Sisäinen yrittäjyys. Ulkoinen yrittäjyys

Omaehtoinen yrittäjyys. Sisäinen yrittäjyys. Ulkoinen yrittäjyys 1(9) YRITTÄJYYSKASVATUKSEN VIRIKEMATERIAALI Virikemateriaali antaa sinulle mahdollisuuden pohtia yrittäjyyskasvatuksen pedagogisia lähtökohtia lähijaksoilla, oppimispiireissä ja oppimistehtävissä. 1. YRITTÄJYYDEN

Lisätiedot

METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan. Yhteistyössä:

METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan. Yhteistyössä: METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan Yhteistyössä: Mhy-johto johtamishaasteiden äärellä Metsänhoitoyhdistykset elävät suurta muutoksen aikaa.

Lisätiedot

Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään?

Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään? Paras työelämä luodaan yhdessä! - Riittääkö että työssä viihdytään? Merja Fischer, TkT ja KTM Johtajana Nokia, ABB ja Wärtsilä (2003-2012) Partneri Valoma Oy www.valoma.fi (09/2012- >) ja tutkijana Aalto-

Lisätiedot

Yksilöllistä tukea työntekijän terveyteen ja hyvinvointiin juuri silloin, kun sitä tarvitaan! building a healthy future

Yksilöllistä tukea työntekijän terveyteen ja hyvinvointiin juuri silloin, kun sitä tarvitaan! building a healthy future Yksilöllistä tukea työntekijän terveyteen ja hyvinvointiin juuri silloin, kun sitä tarvitaan! www.movendos.com building a healthy future Movendos Health Coaching on tuloksellinen tapa tukea työntekijöiden

Lisätiedot

Urasuunnittelu organisaatiossa kenelle, mitä ja miksi? Henkilöst

Urasuunnittelu organisaatiossa kenelle, mitä ja miksi? Henkilöst Urasuunnittelu organisaatiossa kenelle, mitä ja miksi? Henkilöst stön n ammatillinen kehittyminen työyhteis yhteisössä - valmennusohjelma Kumppanuksien orkestrointi Henry foorumi 4.11.2008 Crowne Plaza

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN ASIANTUNTIJATYÖN TUKEMINEN

TULEVAISUUDEN ASIANTUNTIJATYÖN TUKEMINEN www.gotowebinar.com TULEVAISUUDEN ASIANTUNTIJATYÖN TUKEMINEN Webinaari 31.1.2017 Corporate Spirit Oy, Annukka Väisänen ja Esko Piekkari ENGAGING PEOPLE FOR SUCCESS MIKSI TÄMÄ TEEMA? Perinteisesti organisaatioissa

Lisätiedot

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon?

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon? Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon? Case Sosiaali/Terveyshallintotieteen aineopinnot 35 op Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate; suunnittelija TtM Ulla

Lisätiedot

KOULUTUKSEN ITSEARVIOINNIT YHTEENVETO

KOULUTUKSEN ITSEARVIOINNIT YHTEENVETO KOULUTUKSEN ITSEARVIOINNIT YHTEENVETO Hyvät käytännöt jakoon -tilaisuus 10.6.2013 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 PALAUTTEET 1/4 Pyydettiin itsearviointiraportin valmistuttua kaikilta osallistuneilta

Lisätiedot

Kasvatus kestävään tulevaisuuteen avointa kehittämistä Sirpa Kärkkäinen*, Teija Koskela** & Päivi Rosenius** *SKOPE, **KAPSY

Kasvatus kestävään tulevaisuuteen avointa kehittämistä Sirpa Kärkkäinen*, Teija Koskela** & Päivi Rosenius** *SKOPE, **KAPSY Kasvatus kestävään tulevaisuuteen avointa kehittämistä 18.05.2017 Sirpa Kärkkäinen*, Teija Koskela** & Päivi Rosenius** *SKOPE, **KAPSY Kasvatus kestävään tulevaisuuteen 5 op Uusi opintojakso vuodesta

Lisätiedot

Oppimisen ja koulun käynnin tuki

Oppimisen ja koulun käynnin tuki Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri / Valteri-koulu Oppimisen ja koulun käynnin tuki Erityisasiantuntemus: autismin kirjo, neuropsykiatriset häiriöt, kieli ja kommunikointi, kuuleminen, näkeminen, liikkuminen

Lisätiedot

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1 Aluepäivät Joensuu 2015 Liikunnan aluejärjestöt VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1 VOK-työryhmä, Liikunnan aluejärjestöt 2015 VOK koulutuksen tilanne 23.6.2015 VOK Superviikonloput toteutuneet kaikilla

Lisätiedot

KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO

KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO Karl-Magnus Spiik Ky KK-itsearvio 1 KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO KYSYMYKSET Lomakkeessa on 35 kohtaa. Rengasta se vaihtoehto, joka kuvaa toimintatapaasi parhaiten. 1. Tuen avainhenkilöitteni ammatillista

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI KUTSU ESAVI/11408/2014 10.12.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 16. 17.2. ja 26.3.2105 klo 9.00 alkaen

Lisätiedot

Kuvaa ei voi näyttää. Aikidoliiton valmentaja- ja ohjaajakoulutus, tasot 1-3

Kuvaa ei voi näyttää. Aikidoliiton valmentaja- ja ohjaajakoulutus, tasot 1-3 Kuvaa ei voi näyttää. Aikidoliiton valmentaja- ja ohjaajakoulutus, tasot 1-3 Kustaa Ylitalo 2014 2 Aikidoliiton valmentaja- ja ohjaajakoulutus TASOT 1-3 VALMENTAJANA JA OHJAAJANA TOIMIMINEN AIKIDON HARJOITTELIJAN

Lisätiedot

08:30 Uuden aallon ratkaisuliiketoimintamalli; Sanoma ja WSOYpro Oy Salla Vainio, toimitusjohtaja ja Liisa Lempinen, myyntijohtaja, WSOYpro Oy

08:30 Uuden aallon ratkaisuliiketoimintamalli; Sanoma ja WSOYpro Oy Salla Vainio, toimitusjohtaja ja Liisa Lempinen, myyntijohtaja, WSOYpro Oy Ohjelma 08:00 Ilmoittautuminen ja aamiainen 08:30 Uuden aallon ratkaisuliiketoimintamalli; Sanoma ja WSOYpro Oy Salla Vainio, toimitusjohtaja ja Liisa Lempinen, myyntijohtaja, WSOYpro Oy 09:00 Kukoistuksen

Lisätiedot

Itseohjautuvuus. haasteita ja päämääriä, joiden kautta elämämme on rikkaampaa, merkityksellisempää ja kukoistavampaa.

Itseohjautuvuus. haasteita ja päämääriä, joiden kautta elämämme on rikkaampaa, merkityksellisempää ja kukoistavampaa. Itseohjautuvuus Sami.jalonen@mlp.fi Itseohjautuvuusteoria Myös: itsemääräämisteoria ja itsemääräytymisteoria Me haemme itsellemme itseohjautuvasti haasteita ja päämääriä, joiden kautta elämämme on rikkaampaa,

Lisätiedot

MUUTOS ON MAHDOLLISUUS

MUUTOS ON MAHDOLLISUUS MUUTOS ON MAHDOLLISUUS Miten autan itseäni onnistumaan muutosten keskellä Varkaus, syksy 2016 Ilona Rauhala psykologiaa johtajille @IlonaRauhala ilonarauhala.fi Materiaalin Copyright 2016 Palomacorento

Lisätiedot

Osaaminen lentoon. Asiantuntijasta pedagogiksi - Valmennusohjelma (20 op)

Osaaminen lentoon. Asiantuntijasta pedagogiksi - Valmennusohjelma (20 op) Osaaminen lentoon. Asiantuntijasta pedagogiksi - Valmennusohjelma (20 op) Lähtökohtana on asiakas- ja ihmislähtöinen prosessi, jossa matkaan lähdetään luovan osaamisen tunnistamisesta ja ohjaamisesta kannustavalla,

Lisätiedot

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Maine tulee nostaa hallituksen ja johdon agendalle Hallituksen ja johdon tärkein tehtävä on yrityksen

Lisätiedot

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1 Liikunnan aluejärjestöt VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1 VOK-työryhmä, Liikunnan aluejärjestöt 2015 Suomalaisen valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen rakenne Liikunnan alejärjestöjen VOK-1 koulutus noudattaa

Lisätiedot

Pedagogisen hyvinvoinnin rakennusaineita. Kristiina Lappalainen Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät

Pedagogisen hyvinvoinnin rakennusaineita. Kristiina Lappalainen Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Pedagogisen hyvinvoinnin rakennusaineita Kristiina Lappalainen Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät 5.9.2013 Pedagoginen hyvinvointi Oppiminen ja hyvinvointi voidaan hahmottaa yksilön kasvu- ja kehitysprosessin

Lisätiedot

MYYNNIN JA MARKKINOINNIN KOULUTUSOHJELMA

MYYNNIN JA MARKKINOINNIN KOULUTUSOHJELMA MYYNNIN JA MARKKINOINNIN KOULUTUSOHJELMA Koulutusohjelma, jonka keskiössä ovat yrityksellesi ajankohtaiset asiat. Myyntikoulutuksessamme keskitytään asiakaslähtöisempien myynti- ja markkinointitoimenpiteiden

Lisätiedot

Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON VALMENNUS- OHJELMA. yhteistyössä:

Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON VALMENNUS- OHJELMA. yhteistyössä: Rakensimme myynnille jo omansa, joka toimii. Nyt on huollon vuoro. HUOLLON VALMENNUS- OHJELMA yhteistyössä: Yhteistyössä räätälöimme tekniselle kaupalle Huollon uuden valmennusohjelman Emme ole myyjiä

Lisätiedot

VALMENTAVA JOHTAMINEN

VALMENTAVA JOHTAMINEN KUTSU ESAVI/103/05.12.01/2017 Etelä-Suomi 11.5.2017 Opetus ja kulttuuritoimi -vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen torstaina 21.9.2017

Lisätiedot

Osaamisen johtaminen NCC:ssä Henkilöstöjohtaja Kristiina Kero. NCC Rakennus Oy Kristiina Kero

Osaamisen johtaminen NCC:ssä Henkilöstöjohtaja Kristiina Kero. NCC Rakennus Oy Kristiina Kero Osaamisen johtaminen NCC:ssä Henkilöstöjohtaja 28.1.2011 1 NCC-konserni Kotimarkkina-aluetta ovat Pohjoismaat. Toimintaa on myös Saksassa, Baltiassa ja Pietarissa. NCC-konserni Liikevaihto 4,9 Mrd Henkilöstö

Lisätiedot

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut Työpaikan pelisäännöt Perusteet pelisäännöille Lainsäädännössä on määritelty yleisluontoisesti työnantajan ja työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa sekä annettu yleisiä ohjeita käyttäytymisestä

Lisätiedot

Suomen Salibandyliitto Valmennuskoulutusjärjestelmä Tason I Salibandyvalmentajakoulutus SBV1

Suomen Salibandyliitto Valmennuskoulutusjärjestelmä Tason I Salibandyvalmentajakoulutus SBV1 Suomen Salibandyliitto Valmennuskoulutusjärjestelmä Tason I Salibandyvalmentajakoulutus SBV1 www.salibandy.net Valmentajakoulutus / tasot I-III Perusteet / tavoitteet TIETÄÄ YMMÄRTÄÄ Sähköinen oppimisympäristö

Lisätiedot

Yksilökeskeinen valmennusfilosofia. - Kokonaisvaltainen valmennus

Yksilökeskeinen valmennusfilosofia. - Kokonaisvaltainen valmennus Yksilökeskeinen valmennusfilosofia - Kokonaisvaltainen valmennus Kokonaisvaltainen valmennus Taktiikka / Pelikäsitys Havainnointi / Hahmottaminen Ratkaisuvaihtoehdot Päätöksenteko Ratkaisut Suorittaminen

Lisätiedot

Str at Mar k : Str at e g i n e n

Str at Mar k : Str at e g i n e n Henrikki Tikkanen Antti Vassinen Str at Mar k : Str at e g i n e n m a r k k i n o i n t i o s a a m i n e n TALENTUM HELSINKI 2009 Copyright Talentum Media Oy ja tekijät Kustantaja: Talentum Media Oy

Lisätiedot

Ajatuksia valmentavasta johtamisesta. Pasi Juvonen Aivolinko

Ajatuksia valmentavasta johtamisesta. Pasi Juvonen Aivolinko Ajatuksia valmentavasta johtamisesta Pasi Juvonen Aivolinko Kysymys osallistujille Nimeä jokin mielestäsi keskeinen johtamisen haaste? Kootaan vastaukset osallistujien tarkasteltaviksi (3 minuuttia) Oma

Lisätiedot

Strategisen työhyvinvoinnin kehittämishanke

Strategisen työhyvinvoinnin kehittämishanke Strategisen työhyvinvoinnin kehittämishanke 2011-2014 Kaiku-hankkeiden teemapäivä / Hotelli Seurahuone Marianne Turja 4/6/2014 KEHITTÄMISHANKKEEN PÄÄKOHDAT Tavoitteena kokonaisvaltainen hyvinvointijohtaminen,

Lisätiedot