Väliaikainen hallinto Tilanne Kunnanjohtajakokous Poliittinen ohjausryhmä
|
|
- Johanna Manninen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto Tilanne Kunnanjohtajakokous Poliittinen ohjausryhmä
2 Valmistelun vaiheet 9/ Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen 10 kk Uudistuksen valmistelu yhteistyössä muutosvisio ja tavoitteet edellytykset henkilöstön ja tehtävien sujuvalle siirtämiselle uusiin organisaatioihin alustava suunnitelma maakunnan palvelukokonaisuuksista, palvelutavoitteista ja palveluiden tuotantomalleista Valmisteluvastuu väliaikaisella valmistelutoimielimellä kokoonpanosta sopivat ne organisaatiot, joita uudistus koskee asettamisesta päättää Keski- Suomen liitto toimielin voi tehdä väliaikaisia päätöksiä uutta maakuntaa koskien tarkempi suunnitelma uuden maakunnan käynnistämisestä ja toiminnasta Maakuntavaaleilla valittu maakuntavaltuusto aloittaa maakuntavaltuusto valitsee maakuntahallituksen, tarkastuslautakunnan ja uuden organisaation johdon maakuntavaltuusto ja hallitus tekevät ensimmäisiä päätöksiä palvelukokonaisuuksista sekä palveluiden järjestämisestä ja tuottamisesta alkaen
3 Viestintä Väliaikaishallinnon valmistelutehtäviä Strategia Järjestäminen ja tuotanto Henkilöstö Sopimukset ja omaisuus Hallinto Talous Maakuntavaalit muutosjohtaminen maakunta- ja sotestrategia, palvelulupaukset tiedolla johtaminen ja tietojärjestelmät palveluiden tuotantomallit, organisointivaihtoehdot ja kilpailukykyisyys henkilöstösiirrot ja yhteistoiminta sopimukset, irtain omaisuus ja kiinteistöt yhteistyöalueen sopimus konsernirakenne ja ohjaus, hallintosääntö osallisuus maakunnalle siirtyvät varat ja velat vuosien talousarvio vaalien valmistelu maakuntademokratia
4 Organisointi Järjestöareena, tulevaisuusryhmä, valmiustoimikunta jne. Muut foorumit Poliittinen ohjaus keskustelukumppani ja sparraaja Väliaikainen valmistelutoimielin valmistelutyön johtaminen ja organisointi kuntien ja maakunnan yhteistyö ja työnjako Kuntajohtajien kokous Projektitoimisto operatiivinen valmistelu ja tukitehtävät henkilöstön, asiakkaiden ja kumppaneiden asiantuntemus Asiantuntija- ja popup-ryhmät Yhteistoimintaelin Viestintäryhmä edustuksellinen yhteistoiminta
5 Asettaminen kokoonpanosta sopivat maakunnan liitto, kunnat, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteistoiminta-alueet, sairaanhoitopiiri, erityishuoltopiiri, pelastuslaitos, ELY-keskus ja TE-toimisto maakunnan liitto johtaa sopimusneuvotteluja maakuntahallitus asettaa toimielimen neuvottelussa sovitun mukaisesti ehdotuksen perustana on ns. perälautamalli eli miten valtioneuvosto asettaisi toimielimen, jos maakunta ei pääse sopuun kokoonpanosta: kunnat ja yhteistoiminta-alueet 6 jäsentä sairaanhoitopiiri 2 jäsentä erityishuoltopiiri 1 jäsen maakunnan liitto 1 jäsen pelastuslaitos 1 jäsen ELY-keskus 1 jäsen TE-toimisto 1 jäsen 5
6 Jäsenet valittava organisaatioiden viranhaltijoista, joilla on hyvä asiantuntemus toimialansa hallinnosta ja toiminnasta henkilöt jatkavat virkasuhteessa omaan organisaatioon henkilöt vapautetaan varsinaisista tehtävistään, jotta he voivat toimia valmistelutoimielimessä osa- tai kokoaikaisesti työnantajavelvoitteista huolehtii oma organisaatio jäsen käyttää toimielimessä itsenäisesti toimivaltaansa eikä ole työnantajansa edunvalvoja kokoonpanon vastattava tasa-arvolain edellytyksiä jäsenille valitaan myös varajäsenet henkilöstöjärjestöjen edustuksesta neuvotellaan osana yhteistoiminnan suunnittelua
7 Ehdotus Keski-Suomen väliaikaisen valmistelutoimielimen kokoonpanosta
8 Maakuntapalvelut Vastuu Jäsen Varajäsen Organisaatio Elinkeinoelämän, ympäristön ja liikenteen palvelut Ylijohtaja Pasi Patrikainen Vastuualueen johtaja Kari Lehtinen ELY-keskus Työvoima- ja elinkeinopalvelut Johtaja Tuula Säynätmäki Kehittämispäällikkö Pirjo Raittila- Parkkinen TE-toimisto Strateginen suunnittelu ja kehittäminen Maakuntajohtaja Tapani Mattila Aluekehitysjohtaja Pekka Hokkanen Keski-Suomen liitto Turvallisuus ja varautuminen Pelastusjohtaja Simo Tarvainen Pelastuspäällikkö Risto Helminen Keski-Suomen pelastuslaitos Huom. Myös kaikilla varajäsenillä vastuutehtävät
9 Sosiaali- ja terveyspalvelut Vastuu Jäsen Varajäsen Järjestäminen Valinnanvapauden piirissä oleva palvelutuotanto Liikelaitos Johtaja Mikael Palola Saarikka Sosiaali- ja terveysjohtaja Tuula Liehu, Jämsä Perusturvajohtaja Kati Kallimo, JYTE Johtaja Päivi Ylä-Kolu Seututerveyskeskus Johtaja Juha Kinnunen KSSHP Perusturvajohtaja Anu Pihl Toivakka Johtajaylilääkäri Vesa Kataja KSSHP Vammaispalvelupäällikkö Armi Lehtinen, Jämsä Hallintoylihoitaja Heljä Lundgrén-Laine, KSSHP Perusturvajohtaja Raija Kolehmainen, Äänekoski
10 Maakunnan resurssit Vastuu Jäsen Varajäsen Henkilöstö Talous IT Hallinto Henkilöstöjohtaja Arja Aroheinä Jyväskylän kaupunki Talousjohtaja Aija Suntioinen KSSHP Tietohallintojohtaja Minna Rehn KSSHP Lakimies Tuomo Ratinen Jyväskylän kaupunki Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio KSSHP Talousjohtaja Tero Mäkelä Keuruu Perusturvan toimialajohtaja* Marja Laurila Viitasaari Kunnanjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Toivakka *tehtävävastuu sosiaali- ja terveyspalveluissa
11 Rahoitus valtion talousarviossa vuosille 2017 ja 2018 määräraha, jolla katetaan maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisestä aiheutuvia kustannuksia vuodelle 2017 varattu 9 miljoonaa euroa, lisäksi erityistä valtionavustusta Keski-Suomen osuus euroa (?) kattaa vain osan kustannuksista kohdennus toimielimen jäsenten sijaisjärjestelyistä syntyviin kuluihin, osaan projektitoimiston henkilöiden palkkakustannuksista ja valikoituihin ostopalveluihin valtion lisätalousarvio suunnitteilla - Keski-Suomen osuus? 11
12 Sopimusneuvotteluiden aikataulu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Organisaatioiden neuvotteluvaltuuksien vahvistaminen Uudistuksen johtoryhmän evästykset kokouksessa 6.4. Kunnanjohtajien evästykset kokouksessa Henkilökohtaiset keskustelut jäsenten ja varajäsenten kanssa Hallintosääntöluonnoksen laatiminen Kokoonpanon ja hallintosäännön viimeistely Sopimuspöytäkirjan valmistelu Sopimuspöytäkirjan vahvistaminen vko 20? Väliaikaishallinnon projektisuunnitelman laatiminen Väliaikaishallinnon rahoitussuunnittelu Sijaisjärjestelyt Maakuntahallituksen ehdollinen asettamispäätös Ilmoitus valtionvarainministeriölle toimielimen asettamisesta Rahoitushakemus valtionvarainministeriölle Työskentelypuitteiden järjestäminen
Väliaikaishallinto Neuvottelu
Sote- ja maakuntauudistus Väliaikaishallinto Neuvottelu 2.6.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.X.2017 1.X.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10-12 kk Väliaikainen hallinto 5-8 kk Käynnistäminen
Väliaikainen hallinto Ensimmäinen neuvottelu klo 14.30
Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto Ensimmäinen neuvottelu 24.3.2017 klo 14.30 Asialista 1. Esivalmistelusta valmisteluun, Rolf Nyholm 2. Väliaikaisen valmistelutoimielimen kokoonpanon hahmottelu,
Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen
Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen
KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO
NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO 1. Neuvottelun osapuolet Hankasalmen kunta Joutsan kunta Kannonkosken kunta Karstulan kunta Kinnulan kunta Kivijärven kunta
Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof
Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa Mauno Vanhala, prof 04.04.2017 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa
Sote- ja maakuntauudistus
Sote- ja maakuntauudistus 25.8.2017 Kesällä 2017 tapahtunutta Perustuslakivaliokunnan lausunto sote-palvelujen valinnanvapauden toteutustapa (yhtiöittäminen) uudelleen valmisteltavaksi kuntien itsehallinnon
Keski-Suomen maakuntavaltuusto
Sote- ja maakuntauudistus Keski-Suomen maakuntavaltuusto 19.5.2017 Uudistuksen tavoitteet Hyvinvointi- ja terveyserot pienentyvät Palvelujen yhdenvertaisuus ja saatavuus paranevat Asiakas saa sosiaali-
Sote- ja maakuntauudistus. Valmistelu Keski-Suomessa
Sote- maakuntauudistus Valmistelu Keski-Suomessa 2.2.2017 Sote- maakuntauudistus Suomen historian suurimpia hallinnon julkisten palveluiden uudistuksia Suurin muutos on hallinnon kokoaminen kolmeen tasoon:
Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 6. kokous
ESITYSLISTA sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 6. kokous Aika: ke 28.6.2017, klo 9.00-12.00 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Anni, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä Esityslista:
Sote- ja maakuntauudistus tilannekatsaus
Sote- ja maakuntauudistus tilannekatsaus http://alueuudistus.fi/etusivu http://www.ks2020.fi/ 22.8.2017 Keski-Suomen yrittäjät Kati Kallimo Muutokset ja valmistelun jatkot kansallinen tilanne Valmistelun
Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut
Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta
Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus
Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen
Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja.
Väliaikaishallinto Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä Näkemyksen antaja Valmistelutoimielin Päättäjä Valmisteluhenkilöstö Toteuttaja Väliaikaisen valmisteluelimen asettaminen Maakuntaliitto johtaa
Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1
Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä 24.2.2017 Etunimi Sukunimi 1 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen (voimaanpanolain 6 ) Maakunnan alueen maakunnan liiton, kuntien, perusterveydenhuollon
Sote- ja maakuntauudistus tilannekatsaus
Sote- ja maakuntauudistus tilannekatsaus http://alueuudistus.fi/etusivu http://www.ks2020.fi/ 28.8.2017 Kaupunginvaltuusto Jyväskylä Kati Kallimo Muutokset ja valmistelun jatkot kansallinen tilanne Valmistelun
Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen
www.omahäme.fi Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen 27.3.2017 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle)
Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus
Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017
Sote- ja maakuntauudistus. Valmisteluvaiheen johtoryhmä
Sote- ja maakuntauudistus Valmisteluvaiheen johtoryhmä 10.8.2017 Kesällä 2017 tapahtunutta Perustuslakivaliokunnan lausunto sote-palvelujen valinnanvapauden toteutustapa (yhtiöittäminen) uudelleen valmisteltavaksi
Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous
ESITYSLISTA Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous Aika: pe 3.2.2017, klo 10-12 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä Esityslista:
Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 8. kokous
ESITYSLISTA Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 8. kokous Aika: ke 14.6.2017, klo 10-12 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä Esityslista:
Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus. Pirjo Peräaho
Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Pirjo Peräaho 15.11.2017 Valtio Maakunta Kunta Uuden maakunnan muodostajat Kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalvelut sekä kuntouttava työtoiminta
Sote- ja maakuntauudistus. Keski-Suomen maakuntavaltuusto
Sote- ja maakuntauudistus Keski-Suomen maakuntavaltuusto 4.8.2017 Uudistuksen kulmakivet Digitalisaatio Kustannusten hillintä Vahva järjestäjä Valinnanvapaus Järjestäjän ja tuottajan erottaminen Integraatio
Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus. Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä
Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä 22.5.2017 Valmistelun vaiheet 12/2017 n. 9/2017 n. 9 kk Esivalmistelu Uudenmaan liiton alaisena projektina
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy
Sote- ja maakuntauudistus. Poliittinen ohjausryhmä
Sote- ja maakuntauudistus Poliittinen ohjausryhmä 28.6.2017 Uudistuksen kulmakivet Digitalisaatio Kustannusten hillintä Vahva järjestäjä Valinnanvapaus Järjestäjän ja tuottajan erottaminen Integraatio
Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 8. kokous
MUISTIO Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 8. kokous Aika: ke klo 10.02-11.57 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä Läsnä: Johtoryhmän
Sote- ja maakuntauudistus. Edustajainkokous
Sote- ja maakuntauudistus Edustajainkokous 27.6.2017 27.6.2017 Tausta ja tavoitteet Uudistuksen tavoitteet Hyvinvointi- ja terveyserot pienentyvät Palvelujen yhdenvertaisuus ja saatavuus paranevat Asiakas
Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu
LUONNOS Maakunnan väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu Maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelu lainsäädännön astuessa voimaan Strateginen johtoryhmä 27.4.2018 Väliaikainen valmistelutoimielin
Sote- ja maakuntauudistus. Edustajainkokous
Sote- ja maakuntauudistus Edustajainkokous 27.6.2017 27.6.2017 Tausta ja tavoitteet Uudistuksen tavoitteet Hyvinvointi- ja terveyserot pienentyvät Palvelujen yhdenvertaisuus ja saatavuus paranevat Asiakas
Maakunnallinen aikuissosiaalityön ryhmä Marja Laurila Sote-/maku- johtoryhmä, aikuissosiaalityön vastuuvalmistelija
Maakunnallinen aikuissosiaalityön ryhmä 22.11.2017 Marja Laurila Sote-/maku- johtoryhmä, aikuissosiaalityön vastuuvalmistelija Maakunnallisen valmistelun organisointi VALMISTELUPROJEKTIT Järjestettävien
Valmistelija / lisätiedot: Linnamaa Reija. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh ,
Tampere Ote pöytäkirjasta 37/2017 1 (5) 180 Maakunnan väliaikaishallinnon järjestäminen TRE:1525/00.01.06/2017 Valmistelija / lisätiedot: Linnamaa Reija Valmistelijan yhteystiedot Yhteyspäällikkö Tuukka
HE 15/2017 Maakunnan väliaikaishallinto ja maakuntajako. Hallintovaliokunta Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM
HE 15/2017 Maakunnan väliaikaishallinto ja maakuntajako Hallintovaliokunta 25.4.2017 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 24.4.2017 Maakunnan väliaikaishallinto voimaanpanolaissa 2 24.4.2017 Maakuntien perustamisen
Tilannekatsaus
Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos
Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 6. kokous
MUISTIO sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 6. kokous Aika: ke 28.6.2017, klo 9.02-10.59 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Anni, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä Osallistujat:
Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous
MUISTIO Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 5. kokous Aika: pe 3.2.2017, klo 10.07-12.41 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä Läsnä: Johtoryhmän
Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos
Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos 27.6.2016 19.8.2016 Maakuntauudistuksen vaiheet TOIMIKAUSI ESIVALMISTELU VÄLIAIKAIS- HALLINTO KÄYNNISTYMINEN 30.6.2017 saakka
Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 7. kokous
ESITYSLISTA Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 7. kokous Aika: ke 10.5.2017, klo 10-12 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä Esityslista:
Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu
Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Alueiden kehittäminen Kasvupalvelut Maahanmuuttaja palvelut Liikenne palvelut Pelastus- ja turvallisuus Alueiden käyttö Luonnon suojelu Vesi- ja kalatalous
VATE Asko Peltola
VATE 12.10.2017 Asko Peltola Missä mennään? Valmistelurahoituksesta on saatu lisäohjeita ja hakemus VM:lle on jätetty viime viikolla (jaossa yhteensä 14,5 me) Hallitus pääsi sopuun valinnanvapaudesta (julki
Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén
Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulu 2017 2018 2019 2020 7-11.2017: Uuden valinnanvapauslain valmistelu: pykälät
Yhteistoimintaa on mallinnettu. Valmistelu henkilöstötyöryhmä Sote- ja maakuntauudistuksen johtoryhmä
Yhteistoimintaa on mallinnettu Valmistelu henkilöstötyöryhmä Sote- ja maakuntauudistuksen johtoryhmä 6.4.2017 16.05.2017 Yhteistoiminnan mallintaminen 1. vaihe kesään 2017 saakka (väliaikaishallinnon aloittamiseen
Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén
Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Muutosjohtaja Seppo Huldén Suomen julkinen hallinto Julkinen hallinto Suomessa koostuu kolmesta eri tasosta, joita ovat valtio, maakunta ja kunta Tehtäviä 1.1.2020
Järjestöt sote-uudistuksessa Keski-Suomessa. Järjestämisryhmä Mikael Palola
Järjestöt sote-uudistuksessa Keski-Suomessa Järjestämisryhmä Mikael Palola Asiat Järjestäjän rooli uudessa maakunnassa Järjestöjen rooli palveluiden järjestämisessä Järjestämisryhmän työsuunnitelma Järjestöjen
Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous
ESITYSLISTA Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous Aika: pe 17.2.2017, klo 9.00-14.30 (aamukahvi tarjolla klo 8.30 alkaen) Paikka: Jyväskylän ammattikorkeakoulu,
Henkilöstöryhmän kokous , Karstula. Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja
Henkilöstöryhmän kokous 17.11.2016, Karstula Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja 22.11.2016 Järjestäytyminen Läsnäolijat Aikataulu 9-11 oma kokous, Kunnatalo 11-12 mahdollisuus omakustanteiseen ruokailuun
ESIVALMISTELU VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN Maakuntauudistuksen hallintotehtävät, aikataulu ja vastuutus
Maakuntauudistuksen hallintotehtävät, aikataulu ja vastuutus Tehtävä Säädös Aikataulu Työryhmä ESIVALMISTELU - 1.7.2017 Asiakkuus-, palvelu ja tietokuvaukset 11/2016-2/2017 Sote- ja maku-valmisteluryhmät
Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle
Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntajohtajakokous 24.3.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Ajankohtaista Valtakunnallisesti:
Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu
Maakuntahallitus 39 13.03.2018 Maakuntahallitus 114 21.05.2018 Maakuntahallitus 127 04.06.2018 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu MHS 13.03.2018 39 28/00.00.00/2018
Aluetyöverkosto Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori
Aluetyöverkosto Lahti 26.9.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto 2. Luoda tarkoituksenmukainen
Meidän maakuntamme Lappi 2020
Matkalla uuteen maakuntaan Meidän maakuntamme Lappi 2020 15.12.2017 Maakunnan kansallinen palveluarkkitehtuuri Lähtökohta: Asiakkaille tarjotaan selkeät palveluketjut, jotka eivät pysähdy kuntien, maakuntien
KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus
Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus 23.5.2017 @Jari_Parkkonen #PHliitto TILAISUUDEN AVAUS Lähde: Tilastokeskus,
Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle
Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari
Keski-Suomen sote-palveluiden järjestäminen -asiantuntijatyöryhmä. TYÖPAJA klo Muistio
Keski-Suomen sote-palveluiden järjestäminen -asiantuntijatyöryhmä TYÖPAJA 9.3.2017 klo 13-16.05 Muistio TYÖPAJA 9.3.2017 Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun tilannekatsaus Tuotantoa koskevat linjaukset
Matkalla uuteen maakuntaan
1 Matkalla uuteen maakuntaan LAPIN MAAKUNTAUUDISTUKSEN ESIVALMISTELUN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Projektisuunnitelman toteutuminen ja tarkennukset Budjetti vuodelle 2017 ja muut rahoitushakemukset Valmistelutoimielin,
Sopimus Keski-Suomen sote- ja aluehallintouudistuksen valmistelusta
Sopimus Keski-Suomen sote- ja aluehallintouudistuksen valmistelusta 1. Osapuolet Nimetään tähän jakson 1. alle erikseen kaikki maakunnan kunnat, jotka haluavat sopimusperusteisesti valmisteluun osallistua.
Tekijän nimi Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida
Tekijän nimi 12.3.2018 Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida MIKSI MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS TEHDÄÄN? KUVA: Eeva Mäkinen Lapin materiaalipankki Tekijän nimi 12.3.2018 Tätä tekstilaatikkoa voi kopioida Tasa-arvo
AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN
Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN @Jari_Parkkonen #PHliitto v. 2.2 Valtakunnallinen valmistelutilanne: Esivalmistelun ohjeistamiskirje toukokuun
Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous
MUISTIO Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous Aika: pe 17.2.2017, klo 9-14.38 Paikka: Jyväskylän ammattikorkeakoulu, IT Dynamo / auditorio, Piippukatu
Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu
Maakuntahallitus 39 13.03.2018 Maakuntahallitus 114 21.05.2018 Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) asettamisen valmistelu 28/00.00.00/2018 MHS 13.03.2018 39 Tiivistelmä Uudenmaan liiton
Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä.
Etelä-Pohjanmaan väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) työjärjestys sen toimintakaudella ennen väliaikaista valmistelutoimielintä koskevan lainsäädännön vahvistamista TAUSTAA Etelä-Pohjanmaan sote-
Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous
ESITYSLISTA 9.11.2016 1(5) Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous Aika: ma 14.11.2016, klo 13-16 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä
AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN
Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN @Jari_Parkkonen #PHliitto v. 2.2 Valtakunnallinen valmistelutilanne: Esivalmistelun ohjeistamiskirje toukokuun
TYÖVALIOKUNTA/SOTE-UUDISTUS TOIM. SILJA
TYÖVALIOKUNTA/SOTEUUDISTUS 25.1.2017 TOIM. SILJA 1 13.2.2017 Keskeiset muutokset lausuntokierroksen jälkeen ü Palvelulaitosmalli on korvattu maakunnan liikelaitosta koskevalla sääntelyllä (maakuntalain
Ajankohtaista maakuntauudistuksesta Satakunnassa Timo Vesiluoma, Jukka Mäkilä
Ajankohtaista maakuntauudistuksesta Satakunnassa 14.6.2017 Timo Vesiluoma, Jukka Mäkilä Satakunnassa MAKU-työlistalla keväällä 2017, mm: Maakuntauudistuksen väliaikaishallinnon perustaminen Satakuntaan
Maakunnan Sote - valmistelu Keski-Suomi Tilannekatsaus
16.06.2017 Laajavuori Maakunnan Sote - valmistelu Keski-Suomi Tilannekatsaus Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö Sote - vastuuvalmistelija Pirjo Peräaho projektipäällikkö 19.06.2017 Esitys kello 09.10-09.20
HALLINNON TYÖRYHMÄ. Valmistelija Riitta Pitkänen Maakuntauudistuksen johtoryhmä POPmaakunta
HALLINNON TYÖRYHMÄ Valmistelija Riitta Pitkänen Maakuntauudistuksen johtoryhmä 8.6.2017 HALLINNON TYÖRYHMÄN TEHTÄVÄT ESIVALMISTELUN AIKANA (30.6.2017 SAAKKA) 1) Maakunnan vastuulle siirtyvien sopimusten
Maakuntauudistuksen valmistelusta Keski-Suomessa. Ansa Selänne KESELY
Maakuntauudistuksen valmistelusta Keski-Suomessa Ansa Selänne KESELY Esivalmistelun organisaatio Keski-Suomessa Foorumit Kunnanjohtajakokoukset Poliittinen ohjausryhmä koko maakunta mukana kaikki poliittiset
Kuntajohtajafoorumi Asko Peltola
Kuntajohtajafoorumi 13.10.2017 Asko Peltola Missä mennään? (1/2) Valmistelurahoituksesta on saatu lisäohjeita ja hakemus VM:lle on jätetty viime viikolla (jaossa yhteensä 14,5 me) Hallitus pääsi sopuun
Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 6. kokous
ESITYSLISTA Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 6. kokous Aika: to 6.4.2017, klo 10-12 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä Esityslista:
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Jarmo Lusa
Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 7/2017 Aika: to klo 14.00 16.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan liitto, Maakuntasali (Kampusranta 9 C, Seinäjoki, Frami, 4. kerros) Osallistujat: Julkisalan koulutettujen
Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma
Esivalmisteluln sote-tiimin kokous 23.3.2017 ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Mikko Rotonen Helena Ylisipola ESIVALMISTELU -30.6.2017 Valmistelun vaiheet Luodaan edellytyksiä tehtävien, henkilöstön
Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 5. kokous
ESITYSLISTA Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 5. kokous Aika: to 20.4.2017, klo 13.00-16.00 (tulokahvi tarjolla klo 12.30 alkaen) Paikka: Priimus, auditorio
VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ
VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 19.12.2016 klo 14.05 15.33 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan
Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista:
Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan 17.3.2017 mm. seuraavista asioista: Väliaikaisen SOTE kuntayhtymän valmistelua ei jatketa, koska sen perustamiselle ei ole kuntakentässä riittävää
Keski-Suomen sote-palveluiden järjestäminen -asiantuntijatyöryhmän valmistelun tulokset. Mikael Palola
Keski-Suomen sote-palveluiden järjestäminen -asiantuntijatyöryhmän valmistelun tulokset Mikael Palola 16.6.2017 Järjestäminen-asiantuntijatyöryhmä Tehtävänä esivalmistella maakunnan sote-palveluiden järjestämistä
PÄIJÄT-HÄMEEN VÄLIAIKAISHALLINNON VALMISTELEVA KOKOUS
PAIKALLA: JÄSENET Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto Eetu Salunen, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Sari Lahti, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Timo Louna, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Jarmo Paukku,
Järjestöareena ja maakuntavalmistelun ajankohtaiset. Pirjo Peräaho ja Emmi Hyvönen
Järjestöareena ja maakuntavalmistelun ajankohtaiset Pirjo Peräaho ja Emmi Hyvönen Valtio Maakunta Kunta Uuden maakunnan muodostajat Kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalvelut sekä
SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO
TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä
Maakuntauudistuksen esivalmistelusta kohti väliaikaista valmistelutoimielintä ja uutta maakuntaa. Tilannekatsaus Jukka Mäkilä 14.2.
Maakuntauudistuksen esivalmistelusta kohti väliaikaista valmistelutoimielintä 1.7.2017 ja uutta maakuntaa Tilannekatsaus Jukka Mäkilä 14.2.2017 MAAKUNTIEN YHTEISEN ARKKITEHTUURIN SUUNNITTELU VAIHEITTAIN
SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO
TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä
Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 6. kokous
MUISTIO Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 6. kokous Aika: to 6.4.2017, klo 10-12 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä Läsnä: Johtoryhmän
VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS
VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS MITÄ UUDISTUKSESSA TEHDÄÄN? Järjestetään Suomen hallinto kolmeen tasoon: valtio, maakunta, kunta. Perustetaan Suomeen 18 uutta maakuntaa Maakunnille siirretään
Tiedon merkitys ja tiedolla johtaminen uudessa maakunnassa. Tutkimus, koulutus ja kehittäminen -asiantuntijaryhmän kokous
Tiedon merkitys ja tiedolla johtaminen uudessa maakunnassa Tutkimus, koulutus ja kehittäminen -asiantuntijaryhmän kokous 8.5.2017 Mitä on tiedolla johtaminen? Prosessit ja käytännöt, joiden avulla tietoa
Maakunnan hallintosääntö
Maakunnan hallintosääntö Maku verkostotapaaminen 18.1.2018 Johtava lakimies Kirsi Mononen Hallintosäännön valmistelu Hallinto- verkosto» Kokoukset helmi- ja maaliskuussa» Lausuntokierros /nettiin kommentoitavaksi»
Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma
Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma 20.6.2016 Pentti Malinen Tuleva kolmitasoinen hallinto Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on työnjako kunnan, maakunnan
MAAKUNTAVAALIOPAS 2018
MAAKUNTAVAALIOPAS 2018 MAAKUNTAAN SIIRTYVÄT TEHTÄVÄKOKONAISUUDET www.ekarjala.fi Läänineläinlääkäri, alkoholivalvonta, AVI Työ- ja elinkeinopalvelut, TE-toimisto Elinkeino (sis. maaseutu), liikenne ja
Maakunnan keskeiset tehtävät
Työ- ja elinkeinopalvelut Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt Maakuntien liitot Kunnat ja kuntien yhteistoiminta-alueet Maakunnan keskeiset tehtävät Pelastustoimi
HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija
HENKILÖSTÖINFO 02.05.2018 / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija Henkilöstötyöryhmä (TR 4) Kokoontuu n. 1 x kk Henkilöstöön liittyvien asioiden valmistelu, mm.: Liikkeenluovutuksen piiriin kuuluva
Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola
Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 17.4.2018 1 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 4 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö seminaari pidetty 27.3. SOTEMAKU-valmistelun
Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja
Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Maakuntauudistuksen aikataulu Lainsäädäntö voimaan /maakuntien
Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet htv
2 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Valmisteluvaiheet 27.3.2017 3 Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan 17.3.2017 mm. seuraavista
SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous. Asia Sivu
1 Kokoustiedot SOTE- ja maakuntauudistuksen kuntajohtajafoorumin kokous Kokousaika Ke klo 10.30 12.00 Kokouspaikka Maakuntasali, Etelä-Pohjanmaan liitto, Frami C, Seinäjoki Käsiteltävät asiat :t 16 23
Maakuntakonsernirakenne on pitkällä, samoin toimintamallien hahmotus
Missä uudistuksen valmistelussa mennään? Katseet ovat kääntyneet väliaikaishallinnon aikakauteen Vapaaehtoinen esivalmisteluvaihe lähenee loppua Raportti monialaisen maakunnan perustamisesta valmistuu
Uusimaa 2019 hankkeen poliittinen. ohjaus Markus Sovala, muutosjohtaja Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja
Uusimaa 2019 hankkeen poliittinen ohjaus 2018 Markus Sovala, muutosjohtaja Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja 7.5.2018 Ryhmien ja vastuuhenkilöiden roolit sekä työnjako keväällä 2018 Ryhmä Päätehtävät Raportoi
VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS
VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS MITÄ UUDISTUKSESSA TEHDÄÄN? Järjestetään Suomen hallinto kolmeen tasoon: valtio, maakunta, kunta. Perustetaan Suomeen 18 uutta maakuntaa Maakunnille siirretään
KOSKEN TOIMINTASUUNNITELMA Kosken vuosikokous Marja Heikkilä
KOSKEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Kosken vuosikokous 22.3.2017 Marja Heikkilä VUODEN 2017 KYSYMYKSIÄ Sote- ja maakuntauudistus on edennyt pidemmälle kuin koskaan ennen mutta ei ole vielä lakiin kirjoitettu.
Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle
Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari
Valmistelijoiden rekrytointi väliaikaishallinnon valmisteluorganisaation: Ensimmäisen vaiheen rekrytointiprosessin tausta ja kuvaus 19.6.
Valmistelijoiden rekrytointi väliaikaishallinnon valmisteluorganisaation: Ensimmäisen vaiheen rekrytointiprosessin tausta ja kuvaus 19.6.2017 Valmistelun vaiheet 12/2017 n. 9/2017 n. 9 kk Esivalmistelu
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja
MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy
Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa
Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,